Yksinäisyys

[Markqq]

En äkkiseltään löytänyt kyseiseen aiheeseen omaa triidiä.

Tämä siis käsittelee aiheena yksinäisyyden tunnetta:

Yksinäinen voi olla, vaikka olisi puoliso, sekä paljon kavereita ja ystäviä ympärillä.

Päinvastoin, henkilö ei välttämättä tunne yksinäisyyttä vaikkei olisikaan yhtään läheisiä ihmisiä ympärillä.

Mistä yksinäisyyden tunne kumpuaa? Onko tämä lapsuuteen liittyvä tunnelukko? Tarpeita ei tyydytetty?

Omalla kohdalla tämä tunne on ehkä kaikista pahin tai negatiivisin kaikista tunteista, jotka hallitsee tai rajoittaa elämää jollakin tavalla. Yksinäisyys voi toki tarkoittaa aika laajaakin merkitystä.

Lähtökohta ja sellainen ihannetila olisi se, että olisin tyytyväinen yksin ja voisin tehdä yksin asioita ihan kuten tekisin niitä jonkun muun kanssa vain oma itseni seuranaan.

En aina koe olevani yksinäinen. Vaan nämä tulee ja menee kausittain. Mutta aihe on kuitenkin sen verran herkkä ja hallitseva, että ihan mukava ottaa puheeksi.

Koetko yksinäisyyttä ja kuinka olet lähtenyt korjaamaan tätä asiaa?

Keskustelu vapaa ja asiallinen. Mielellään vastaanottaisin näkemyksiä sekä hyviä vinkkejä.

 

[Erkki_erikeepperi]

Ihminen on loppupelissä yksin kroppansa sisällä, riippumatta siitä, onko sosiaalista elämää ympärillä vai ei.

Toisille tämä aiheuttaa ongelmia ja toisille ei.

 

[konitohtori]

Ihminen on lopulta aina yksin syntymästä eteenpäin. Se miten tulevan ajan kokee riippuu yksilöstä.
Henkilökohtaisesti arvostaisin yksinäisyyttä, mikä on mahdotonta vallitsevassa tilanteessa.
Vuorovaikutus voi olla luovaa tai tuhoisaa.
Yksinäisyyttä kokeville on vaikea sanoa että mene ja näyttele saadaksesi sen mitä kaipaat.

Nuorempana jo oli kaipuu yksinäisyyteen ja sen luomiin mahdollisuuksiin.
Se on totta että voit olla yksin täydellisyyden ympäröidessä sinua. Vailla yksityisyyttä.
Maailmassa on kiihtyvällä tahdilla enemmän yksinäisiä sieluja.
Kaikesta saamamme kuva ei ole suinkaan auttava loiventamaan yksinäisyyden kokemuksen luomaa tuskaa.

 

[huglo]

Tämä siis käsittelee aiheena yksinäisyyden tunnetta:

Yksinäinen voi olla, vaikka olisi puoliso, sekä paljon kavereita ja ystäviä ympärillä.

Päinvastoin, henkilö ei välttämättä tunne yksinäisyyttä vaikkei olisikaan yhtään läheisiä ihmisiä ympärillä.

Subjektiivisia juttuja nää tietenkin on, mutta jos joku valittaa yksinäisyydestä kun elää puolison kanssa parisuhteessa... jotenkin sitä on vaan vaikea ottaa todesta. No ehkä jos ei ole yhtään kaveria eikä harrastusporukkaa ja on vielä työtön, ja puolisolla näitä kaikkia löytyy, ehkä sitten.

Toisin päin menee sitten helpostikin eli erakkoja maailmasta kyllä löytyy.

 

[Erkki_erikeepperi]

Ehkä yksinäisyys on jossain määrin ensimmäisen maailman ongelmia... Vaikea kuvitella että jossain vinku-intiassa tai Somaliassa tällaisia asioita ihmiset miettii päässään. Elämässä on ihan riittävästi puuhaa ja aktiviteettia että olisi aikaa sellaisia miettiä. Luulisin.

Suomessakin on ehkä 1950-luvulla ollut vähän toista kuin nyt.

 

[Captain J]

Ehkä yksinäisyys on jossain määrin ensimmäisen maailman ongelmia... Vaikea kuvitella että jossain vinku-intiassa tai Somaliassa tällaisia asioita ihmiset miettii päässään. Elämässä on ihan riittävästi puuhaa ja aktiviteettia että olisi aikaa sellaisia miettiä. Luulisin.

Suomessakin on ehkä 1950-luvulla ollut vähän toista kuin nyt.

Mielestäni ihan hyvä pointti yleisellä tasolla, eli kyseessä on enemmän ensimmäisen maailman ongelma. Varmasti niissäkin maissa joissa elämä on muutenkin enemmän kädestä suuhun-tyylistä koetaan yksinäisyyttä, mutta ei samassa mittakaavassa kuin paremman elintason maissa.

Syytän somea, kun puhutaan alle 30v ihmisten yksinäisyydestä. Enemmän pintaliitoa ja itsensä pönkittämistä, vähemmän aitoja kontakteja ihmisten välillä. Vanhuksilla (70v+) asia on eri, kun oikeasti sukua ja ystäviä ei vaan välttämättä ole ja ainut kontakti on tyyliin hoitaja tai tuttu kaupan kassa.

Itse olen sen verran introvertti, että pärjään yksinkin vallan mainiosti. Mutta jos lähimpään tukiverkkoon eli perhe, lähisukulaiset ja ystävät tulisi pahoja menetyksiä, niin sitten saattaisi jonkin aikaa ahdistaa ennenkuin elämän saisi takaisin raiteilleen.

 

[Markqq]

Subjektiivisia juttuja nää tietenkin on, mutta jos joku valittaa yksinäisyydestä kun elää puolison kanssa parisuhteessa... jotenkin sitä on vaan vaikea ottaa todesta. No ehkä jos ei ole yhtään kaveria eikä harrastusporukkaa ja on vielä työtön, ja puolisolla näitä kaikkia löytyy, ehkä sitten.

Toisin päin menee sitten helpostikin eli erakkoja maailmasta kyllä löytyy.

Niin no riippuu tottakai parisuhteesta. Jos vastapuoli on narsisti tai hyvin kontrolloiva, voi siinä tuntua aika pahalta ja tuntuma on yksinäinen. Ei kokemusta, mutta kuullut.

Mutta niinkuin ylläolevat mainitsikin, ensimmäisen maailman ongelmia ja some tekee kyllä tehtävänsä. Itsellä ainakin osittain johtunee myös siitä, että tuntuu vaikealta tutustua uusiin ihmisiin. Eli ikäänkuin henkisesti valitsisin sen yksinäisyyden vaikka en sitä haluaisi. Sitä olen miettinytkin että onkoha joku trauma tullut lapsuudesta

Intro- vai ekstrovertti? Joskus tein jotain testejä ja olinkoha jotai 70% introvertti ja 30% ekstrovertti.

 

[Markqq]

Tuli tuplana.

 

[Markqq]

Mietin tässä että lapsuudessa ei paljoa tunteita näytetty ja ei ollut sellaista läheisyyttä. Omista ongelmista juuri tämä yksinäisyyden tunne on pahin. Mikään muu tunne tai lukko ei lamauta yhtään niin paljon. Sitä ei ns kuulu mihinkään joukkoon. Sellainen erakko joka tekee kaiken yksin. Harvemmin kukaan kyselee tai tekee aloitteita. Ainoastaan kumppania edelleen kiinnostaa mitä mun päivään kuuluu. Mut suhde on siinä pisteessä, että kokeillaan asumuseroa. Se ei tietenkään tuo helpotusta asiaan.

Uusien tuttavuuksien luominen tuntuu todella vaikealta. En tiiä johtuuko se itsestäni, mutta usein vastapuoli ei laita edes tikkua ristiin asian eteen. Eli itse haluaisin panostaa, toinen ei niinkään.

Voi olla että jos olisi useampi merkityksellinen suhde (ei parisuhde), moni mun negatiivinen fiilis varmasti lähtisi helpottuu. Toki en pysty suoraan sanomaan johtuuko se tästä "lonewolf" ympyrästä vai onko siellä muutakin taustalla.

Helposti suhteessa siten myös sooloilen ja läheisyyden anto tai pyytäminen ei ole itsestään selvää. Kuitenkin tiedostaen olen parantanut näitä osapuolia.

Lisäksi muuten tämä suorittamiseen liittyvät asiat. Miksi mulla tulee helposti se fiilis että mua estetään, jos toinen haluaisi sohvalla katsoa tanhupalloa kun mua tekis vetää salitreeni.

Ehdotuksia/suosituksia otan vastaan ammattilaisen puheille. Saisi purettua mieltä. Kanta-Häme/Uusimaa alueelta.

 

[Lomtu]

Mietin tässä että lapsuudessa ei paljoa tunteita näytetty ja ei ollut sellaista läheisyyttä. Omista ongelmista juuri tämä yksinäisyyden tunne on pahin. Mikään muu tunne tai lukko ei lamauta yhtään niin paljon. Sitä ei ns kuulu mihinkään joukkoon. Sellainen erakko joka tekee kaiken yksin. Harvemmin kukaan kyselee tai tekee aloitteita. Ainoastaan kumppania edelleen kiinnostaa mitä mun päivään kuuluu. Mut suhde on siinä pisteessä, että kokeillaan asumuseroa. Se ei tietenkään tuo helpotusta asiaan.

Uusien tuttavuuksien luominen tuntuu todella vaikealta. En tiiä johtuuko se itsestäni, mutta usein vastapuoli ei laita edes tikkua ristiin asian eteen. Eli itse haluaisin panostaa, toinen ei niinkään.

Voi olla että jos olisi useampi merkityksellinen suhde (ei parisuhde), moni mun negatiivinen fiilis varmasti lähtisi helpottuu. Toki en pysty suoraan sanomaan johtuuko se tästä "lonewolf" ympyrästä vai onko siellä muutakin taustalla.

Helposti suhteessa siten myös sooloilen ja läheisyyden anto tai pyytäminen ei ole itsestään selvää. Kuitenkin tiedostaen olen parantanut näitä osapuolia.

Lisäksi muuten tämä suorittamiseen liittyvät asiat. Miksi mulla tulee helposti se fiilis että mua estetään, jos toinen haluaisi sohvalla katsoa tanhupalloa kun mua tekis vetää salitreeni.

Ehdotuksia/suosituksia otan vastaan ammattilaisen puheille. Saisi purettua mieltä. Kanta-Häme/Uusimaa alueelta.

Olen pelkkä keittiöpsykologi enkä valitettavasti osaa antaa suosituksia ammattilaisista. Sen haluaisin kuitenkin kysyä, että mitä olet konkreettisesti tehnyt päästäksesi eroon tästä tuntemuksesta? Mainitsit myös tuon estämisen tunteen, kun toinen ei halua tehdä samaa asiaa kuin sinä. Ymmärsinkö oikein, että kuitenkin tässä tilanteessa olisit myös aikeissa mennä yksin salille, mutta silti puolison oma ajanvietto tuntuu estävän sinua? Lisäksi, onko teidän asumuseron suorana tai epäsuorana syynä tämä sinun yksinäisyyden tunne?

 

[Markqq]

Olen pelkkä keittiöpsykologi enkä valitettavasti osaa antaa suosituksia ammattilaisista. Sen haluaisin kuitenkin kysyä, että mitä olet konkreettisesti tehnyt päästäksesi eroon tästä tuntemuksesta? Mainitsit myös tuon estämisen tunteen, kun toinen ei halua tehdä samaa asiaa kuin sinä. Ymmärsinkö oikein, että kuitenkin tässä tilanteessa olisit myös aikeissa mennä yksin salille, mutta silti puolison oma ajanvietto tuntuu estävän sinua? Lisäksi, onko teidän asumuseron suorana tai epäsuorana syynä tämä sinun yksinäisyyden tunne?

Mitä olen tehnyt päästäkseni eroon?

Tuo on hyvä kysymys. Vastausta en pysty suoraa antamaan, koska en varsinaisesti edes tiedä. Mutta antanut enemmän aikaa kumppanille/perheelle/kavereille ja yrittäny olla enemmän läsnä. Yrittänyt luoda uusia ihmissuhteita. Poistanut negatiivisesta tunteesta pakenemisen ja yrittäny käsitellä niin että yritän mahdollisimman paljon tuntea sitä tunnetta. Tää on kyllä vaikeaa ja helposti rupeen tekemään jotain ettei tarvis kohdata sitä. Konkreettisesti en ole saanut hyviä neuvoja kuinka lähteä purkaa noita fiiliksiä.

--

Tuo että toinen haluaa istua sohvalla ja katsoa ohjelmaa on yleensä se mitä hän pyytää mun kanssa tekemään, ja jos silloin haluan jotai muuta niin tulee helposti se että mua estetään ja toinen haluaa paikallaan läsnäoloa. Näissä kyllä tehty kompromisseja. Mulla kyllä tulee välillä se tunne kun olen tekemässä jotain että onkohan tää nyt iha fine toiselle - välillä on, välillä ei.

Me ollaan erilaisia. Minä olen se lonewolf ja itsekäs. Puoliso yhteisöllinen ja uhrautuva. Tässä yritetään jotai välimaastoa, mutta ei kovin helppoa kummallekaan.

Tuo asumusero ei pelkästään johdu minusta tai mun yksinäisyyden tunteesta eli molemmissa on vikaa, niistä asioista nyt sen enempää kertomatta. Tuolla eri taloudessa asumisella selvitetään ajatuksia suhteen jatkon osalta.

 

[Pöllömies]

Uusien tuttavuuksien luominen tuntuu todella vaikealta. En tiiä johtuuko se itsestäni, mutta usein vastapuoli ei laita edes tikkua ristiin asian eteen. Eli itse haluaisin panostaa, toinen ei niinkään.

Itse olen kokenut samoin oikeastaan koko elämäni, mutta mielestäni tällainen on lisääntynyt ihmisten vuorovaikutuksessa ihan yhteiskunnallisestikin. Some-kuviot kannustavat ihmisiä katsomaan vain omaan napaan eikä kaikille näytä olevan enää aitoa kiinnostusta sitä toista ihmistä kohtaan. Monet kohtelevat ystäviä ja muita lähimmäisiä ikäänkuin oman minuutensa jatkeina. Opportunismi elää vahvasti, oli sitten kyse deittailusta tai ystävyydestä. Monille se toinen ihminen on kuin jotain jota voi ostaa kaupasta, jonka odotetaan tuovan jotain täydennystä omalle egolle. Sellainen aito vuorovaikutussuhde vaikuttaa olevan nykyään harvinaista. Moni häipyy melko nopeasti takavasemmalle ellet täytä heidän toiveitaan tai elämäntapaansa.

Itse en onneksi kärsi varsinaisesti yksinäisyydestä, koska viihdyn hyvin myös omassa "sisäisessä maailmassani" ja minulla on kotona kuitenkin vaimo sekä rakkaita karvakasoja. Minulla on myös yksi erittäin hyvä ystävä vuosien takaa. Ymmärrämme toisiamme erittäin hyvin. Toki joskus sitä miettii millaista elämä olisi ollut jos olisi pärjännyt paremmin ihmisten kanssa siten että minä olisin saanut sen joskus tarvitsemani samalla kun itse olisin voinut antaa toisille heidän tarvitsemansa. Mutta loppuviimein olen kallistunut siihen ajatukseen, että olemme jokainen tavallaan yksin täällä ajatuksinemme, että koskaan kukaan toinen ei voi täysin ymmärtääkään miltä sinusta todella tuntuu ja kuka sinä todella olet. Toiset vain näkevät tämän "totuuden" jossain vaiheessa elämäänsä.

En halua masentaa kuitenkaan! Hyviä tyyppejäkin on varmasti. Ehkä tuurista kiinni miten heidän pariinsa löytää. Toivon että saat tavalla tai toisella apua kokemaasi yksinäisyyteen.

 

[kntkvtknt]

Minä en koe olevani ikinä yksinäinen.

Päinvastoin, ihmiset väsyttävät minua olemassaolollaan. Jos samassa tilassa on monia ihmisiä, silloin olen yksinäinen. Toisaalta olen aiempaa enemmän ottanut suuntia erakkouttakin kohti. Lapsuudessa minua on kiusattu jatkuvalla syötöllä, aikuisempana koin erinäistä väkivaltaa. Yksin oleminen on minulle pakokeino, se turvallisuuden tunne, johon kiusattu ja väkivaltaa kokenut, pakenee. Yksin en tunne olevani koskaan yksinäinen, voin olla yksin puhumatta kasvotusten kenellekään viikkokausia. Kaupassa käyn kerran viikossa ja ulkona liikun varsinkin talvella vähän. Ystäviä ei ole yhtäkään, yhteyttä pidän vähän muihin.

Annan kuitenkin erakkona vinkin, älä yritä erakoksi väkisin. Se voi olla kivuliaampaa sinulle kuin "normaali elämä".

Erakkous ei todellakaan sovi kaikille, silloin normaali elämä täynnä ihmisiä on lääkkeesi.

 

[David ":DA" Imodium]

Minä en koe olevani ikinä yksinäinen.

Päinvastoin, ihmiset väsyttävät minua olemassaolollaan. Jos samassa tilassa on monia ihmisiä, silloin olen yksinäinen. Toisaalta olen aiempaa enemmän ottanut suuntia erakkouttakin kohti. Lapsuudessa minua on kiusattu jatkuvalla syötöllä, aikuisempana koin erinäistä väkivaltaa. Yksin oleminen on minulle pakokeino, se turvallisuuden tunne, johon kiusattu ja väkivaltaa kokenut, pakenee. Yksin en tunne olevani koskaan yksinäinen, voin olla yksin puhumatta kasvotusten kenellekään viikkokausia. Kaupassa käyn kerran viikossa ja ulkona liikun varsinkin talvella vähän. Ystäviä ei ole yhtäkään, yhteyttä pidän vähän muihin.

Annan kuitenkin erakkona vinkin, älä yritä erakoksi väkisin. Se voi olla kivuliaampaa sinulle kuin "normaali elämä".

Erakkous ei todellakaan sovi kaikille, silloin normaali elämä täynnä ihmisiä on lääkkeesi.

Otan sydäntäni myöten osaa. Kiusaamisen vaikutus mm. omanarvontunteeseen on aivan kamala asia. Kenelläkään ei pitäisi olla sellaista valtaa toisen koko olemukseen.

Ihminen on luonnostaan sosiaalinen eläin. Toivottavasti ympäristösi muotoutuu tätä faktaa myötäillen ja pystyt jonakin päivänä vastaanottamaan tätä luonnollista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhdessäolon lämpöä.

 

[Tonald J. Drump]

Otan sydäntäni myöten osaa. Kiusaamisen vaikutus mm. omanarvontunteeseen on aivan kamala asia. Kenelläkään ei pitäisi olla sellaista valtaa toisen koko olemukseen.

Ihminen on luonnostaan sosiaalinen eläin. Toivottavasti ympäristösi muotoutuu tätä faktaa myötäillen ja pystyt jonakin päivänä vastaanottamaan tätä luonnollista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhdessäolon lämpöä.

Ihminen on sosiaalinen eläin koska selviytyäkseen se on joutunut elämään heimossa, saadakseen turvaa muilta. Nykyaikana, jos personallisuutensa takia pärjää yksinään, niin se voi olla parempi vaihtoehto kuin sekaantua toisiin ihmisiin, jotka voivat hankaloittaa elämääsi heidän ongelmillaan.

 

[David ":DA" Imodium]

Ihminen on sosiaalinen eläin koska selvitykseen se on joutunut elämään heimossa, saadakseen turvaa muilta. Nykyaikana, jos personallisuutensa takia pärjää yksinään, niin se voi olla parempi vaihtoehto kuin sekaantua toisiin ihmisiin, jotka voivat hankaloittaa elämääsi heidän ongelmillaan.

Voit olla oikeassa. Pärjääminen on siinä mielessä omituinen konsepti, että se tukahduttaa monia perustarpeita. Kaikki me haluamme hyväksyntää, kosketusta ja lohtua. Selviämme elossa ilmankin, mutta kaipuu täytyy jollakin tavalla kuitata.

 

[Antw]

Voit olla oikeassa. Pärjääminen on siinä mielessä omituinen konsepti, että se tukahduttaa monia perustarpeita. Kaikki me haluamme hyväksyntää, kosketusta ja lohtua. Selviämme elossa ilmankin, mutta kaipuu täytyy jollakin tavalla kuitata.

Helvetin hienosti sanottu

 

[Tonald J. Drump]

Voit olla oikeassa. Pärjääminen on siinä mielessä omituinen konsepti, että se tukahduttaa monia perustarpeita. Kaikki me haluamme hyväksyntää, kosketusta ja lohtua. Selviämme elossa ilmankin, mutta kaipuu täytyy jollakin tavalla kuitata.

Näinpä, mutta syy siihen lienee henkinen heikkous. Suurin osa supersankareista on yksinäisiä, ehkäpä koska halutaan että ne nähdään tavantallaajaa vahvempina.

 

[kntkvtknt]

Minulla on hyvät välit tuttuihin ja käyn välillä ihmisten ilmoilla sosiaalisen keikkatyön kautta. Pohjimmiltaan ihmiskunnassa on paljon hyvää, mutta moni on päättänyt vetäytyä säännöllisistä ihmissuhteista. Se on yksilöstä kiinni miten yksin olon kokee. Minä en ole yksinäinen, kun olen yksin. Moni nauttii siitä tunteesta. Toiset kärsivät yksin olosta, silloin erakkoutta ei voi suositella lääkkeenä ongelmille, mitä esim. yksinäisyys aiheuttaa.

 

[Dzekoo]

En oo enää vuosiin oikeen kuullu parista hyvästä kaverista..näin ne tiet menee eri suuntiin!

Lapsuudenkaveritki on menny menojaan..

 

[Nomber]

Varmaan varsin henkilökohtaista. Itse en ole koskaan yksinäinen vaikka olisin yksin. Viihdyn hyvin yksin ja toisaalta en saa olla yksin juuri koskaan.(no toki voisin vaan kadota johonkin erämökkiin sanomatta mitään kenellekään, mutta ei sekään nyt ole vaihtoehto) Ja usein toivonkin että saisin olla joskus yksin.

Toki en tiedä miltä tuntuisi olla yksin kokojan vaikka vuosikausia, sitten voi olla että tuntuisi jo yksinäiseltä. Tosin eiköhän tähän päde sama kuin kaikkeen muuhunkin, eli parasta olisi olla yksin ja muiden kanssa sopivassa suhteessa.