Yksinäisyys

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 616
En äkkiseltään löytänyt kyseiseen aiheeseen omaa triidiä.

Tämä siis käsittelee aiheena yksinäisyyden tunnetta:

Yksinäinen voi olla, vaikka olisi puoliso, sekä paljon kavereita ja ystäviä ympärillä.

Päinvastoin, henkilö ei välttämättä tunne yksinäisyyttä vaikkei olisikaan yhtään läheisiä ihmisiä ympärillä.

Mistä yksinäisyyden tunne kumpuaa? Onko tämä lapsuuteen liittyvä tunnelukko? Tarpeita ei tyydytetty?

Omalla kohdalla tämä tunne on ehkä kaikista pahin tai negatiivisin kaikista tunteista, jotka hallitsee tai rajoittaa elämää jollakin tavalla. Yksinäisyys voi toki tarkoittaa aika laajaakin merkitystä.

Lähtökohta ja sellainen ihannetila olisi se, että olisin tyytyväinen yksin ja voisin tehdä yksin asioita ihan kuten tekisin niitä jonkun muun kanssa vain oma itseni seuranaan.

En aina koe olevani yksinäinen. Vaan nämä tulee ja menee kausittain. Mutta aihe on kuitenkin sen verran herkkä ja hallitseva, että ihan mukava ottaa puheeksi.

Koetko yksinäisyyttä ja kuinka olet lähtenyt korjaamaan tätä asiaa?

Keskustelu vapaa ja asiallinen. Mielellään vastaanottaisin näkemyksiä sekä hyviä vinkkejä.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
447
En aikaisemmin ole itse tätä asiaa osannut oikein miettiä, nyt vasta tässä kun viimeisin ero tuli ja koitan totutella olemaan sinkkuna. Tiedän että en ole yksin, on sisaruksia ja kavereita. Töissä käyn ja siellä saa sosiaaliset tarpeet myös tyydytettyä. Mutta kun kotiin tulen, varsinkin jos on vapaata tiedossa niin meinaan välillä ahdistua. Reilu 10 vuotta on ollut aina joku vierellä, mutta nyt ei olekkaan. Pelkään olla yksin. Minun suhteeni eivät ole olleet sitä että asutaan aina samassa taloudessa, vaan minulla on ollut oma kotini ja toisinpäin joten omaa aikaa olen saanut kun on ollut tarve. Minun kotini oli se "turvapaikka". Nyt kun olen muutaman kuukauden ollut yksin niin tämäkään paikka ei ole se mitä haluan, en minä viihdy täällä enää samanlailla. Tiedän että pärjään yksin, mutta silti kaipuu toisesta joka oli edes luurin päässä kertomassa ja kuuntelemassa päivän juttuja tekee tästä välillä aikamoista showta jonka kapteenina ja katsojana olen.

Kuinka tätä nykyään tilaani korjaan? Aloitin salilla käynnin, työllistyin, tein muutakin elämäni eteen. Aika tätä korjaa, kotini on jälleen linnani jossain välissä. Silti pelkään olla yksin nyt mutta tiedän että ei tämä fiilis loputon ole, jonain päivänä ymmärrän jälleen että nyt ei ole kukaan estämässä minua tekemästä juuri sitä mitä itse haluan. Mieli on valtavan armoton ase, riippuvuus toisesta on perseestä mutta kuten kaikki riippuvuudet, niin se vaatii töitä ja aikaa sen eteen että tästä selviää. Menen askel ja päivä kerrallaan, vahvempi olen kuin muutama kuukausi sitten. Ja tiedän että joskus varmasti löydän jonkun taas rinnalleni... kunnes sama rumba iskee päin kasvoja mutta olen jälleen yhtä kokemusta rikkaampi.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
11 432
Ihminen on loppupelissä yksin kroppansa sisällä, riippumatta siitä, onko sosiaalista elämää ympärillä vai ei.

Toisille tämä aiheuttaa ongelmia ja toisille ei.
 
Liittynyt
25.09.2021
Viestejä
97
Ihminen on lopulta aina yksin syntymästä eteenpäin. Se miten tulevan ajan kokee riippuu yksilöstä.
Henkilökohtaisesti arvostaisin yksinäisyyttä, mikä on mahdotonta vallitsevassa tilanteessa.
Vuorovaikutus voi olla luovaa tai tuhoisaa.
Yksinäisyyttä kokeville on vaikea sanoa että mene ja näyttele saadaksesi sen mitä kaipaat.

Nuorempana jo oli kaipuu yksinäisyyteen ja sen luomiin mahdollisuuksiin.
Se on totta että voit olla yksin täydellisyyden ympäröidessä sinua. Vailla yksityisyyttä.
Maailmassa on kiihtyvällä tahdilla enemmän yksinäisiä sieluja.
Kaikesta saamamme kuva ei ole suinkaan auttava loiventamaan yksinäisyyden kokemuksen luomaa tuskaa.
 
Liittynyt
12.05.2020
Viestejä
23
Tämä siis käsittelee aiheena yksinäisyyden tunnetta:

Yksinäinen voi olla, vaikka olisi puoliso, sekä paljon kavereita ja ystäviä ympärillä.

Päinvastoin, henkilö ei välttämättä tunne yksinäisyyttä vaikkei olisikaan yhtään läheisiä ihmisiä ympärillä.
Subjektiivisia juttuja nää tietenkin on, mutta jos joku valittaa yksinäisyydestä kun elää puolison kanssa parisuhteessa... jotenkin sitä on vaan vaikea ottaa todesta. No ehkä jos ei ole yhtään kaveria eikä harrastusporukkaa ja on vielä työtön, ja puolisolla näitä kaikkia löytyy, ehkä sitten.

Toisin päin menee sitten helpostikin eli erakkoja maailmasta kyllä löytyy.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
11 432
Ehkä yksinäisyys on jossain määrin ensimmäisen maailman ongelmia... Vaikea kuvitella että jossain vinku-intiassa tai Somaliassa tällaisia asioita ihmiset miettii päässään. Elämässä on ihan riittävästi puuhaa ja aktiviteettia että olisi aikaa sellaisia miettiä. Luulisin.

Suomessakin on ehkä 1950-luvulla ollut vähän toista kuin nyt.
 
Liittynyt
17.03.2017
Viestejä
207
Ehkä yksinäisyys on jossain määrin ensimmäisen maailman ongelmia... Vaikea kuvitella että jossain vinku-intiassa tai Somaliassa tällaisia asioita ihmiset miettii päässään. Elämässä on ihan riittävästi puuhaa ja aktiviteettia että olisi aikaa sellaisia miettiä. Luulisin.

Suomessakin on ehkä 1950-luvulla ollut vähän toista kuin nyt.
Mielestäni ihan hyvä pointti yleisellä tasolla, eli kyseessä on enemmän ensimmäisen maailman ongelma. Varmasti niissäkin maissa joissa elämä on muutenkin enemmän kädestä suuhun-tyylistä koetaan yksinäisyyttä, mutta ei samassa mittakaavassa kuin paremman elintason maissa.

Syytän somea, kun puhutaan alle 30v ihmisten yksinäisyydestä. Enemmän pintaliitoa ja itsensä pönkittämistä, vähemmän aitoja kontakteja ihmisten välillä. Vanhuksilla (70v+) asia on eri, kun oikeasti sukua ja ystäviä ei vaan välttämättä ole ja ainut kontakti on tyyliin hoitaja tai tuttu kaupan kassa.

Itse olen sen verran introvertti, että pärjään yksinkin vallan mainiosti. Mutta jos lähimpään tukiverkkoon eli perhe, lähisukulaiset ja ystävät tulisi pahoja menetyksiä, niin sitten saattaisi jonkin aikaa ahdistaa ennenkuin elämän saisi takaisin raiteilleen.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 616
Subjektiivisia juttuja nää tietenkin on, mutta jos joku valittaa yksinäisyydestä kun elää puolison kanssa parisuhteessa... jotenkin sitä on vaan vaikea ottaa todesta. No ehkä jos ei ole yhtään kaveria eikä harrastusporukkaa ja on vielä työtön, ja puolisolla näitä kaikkia löytyy, ehkä sitten.

Toisin päin menee sitten helpostikin eli erakkoja maailmasta kyllä löytyy.
Niin no riippuu tottakai parisuhteesta. Jos vastapuoli on narsisti tai hyvin kontrolloiva, voi siinä tuntua aika pahalta ja tuntuma on yksinäinen. Ei kokemusta, mutta kuullut.

Mutta niinkuin ylläolevat mainitsikin, ensimmäisen maailman ongelmia ja some tekee kyllä tehtävänsä. Itsellä ainakin osittain johtunee myös siitä, että tuntuu vaikealta tutustua uusiin ihmisiin. Eli ikäänkuin henkisesti valitsisin sen yksinäisyyden vaikka en sitä haluaisi. Sitä olen miettinytkin että onkoha joku trauma tullut lapsuudesta :D

Intro- vai ekstrovertti? Joskus tein jotain testejä ja olinkoha jotai 70% introvertti ja 30% ekstrovertti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
143 710
Viestejä
2 746 559
Jäsenet
53 098
Uusin jäsen
Tiijah92

Hinta.fi

Ylös Bottom