Yhdysvaltalainen kotelovalmistaja CaseLabs konkurssiin

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Korkealaatuisia alumiinikoteloita valmistanut yhdysvaltalainen CaseLabs on ajautunut konkurssiin. Yhtiön mukaan presidentti Donald Trumpin asettamat tullimaksut ovat nostaneet alumiinin hintaa 80 %, joka on vaikuttanut merkittävästi myyntikatteeseen. Jo aiemmin yhtiö kertoi alumiinin saatavuusvaikeuksista, jotka viivästyttivät toimituksia asiakkaille.

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Aika harmittavaa, mutta viittaa huonoon taloushallintoon jutun perusteella.

Itse en ole Caselabsin tuotteita käyttänyt, mutta konseptiltaan ovat innoittaneet suunnnittelemaan omia koteloratkaisuja (jotka tosin ovat vielä esituotannossa).
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Harmi kyllä ne oli niitä harvoja kotelovalmistajia mitä todellä oli muokattavuuden ehdoton ykkönen.
Hinta tietysti oli korkea ja varman tuo tullimaksujen korotus söi katteet kokonaan.
Itsekin katselin koteloa sieltä kun löytyy käänteisellä layoutilla mitä oli ehdoton plussa omalle kohdalle.
Vielä joutuu kärsimään eikä muita koteloita ole tarjolla
Trump haluaa tullimaksujen korotuksella muuttaa maan teollisuuden käyttämään omia raakaaineita enemmän sekä valmistamaan enemmän maan sisäisesti eikä halpamaissa.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
315
Äärimmäisen harmillista koska käsittääkseni firma oli niitä harvoja kotelovalmistajia, jotka ensisijaisesti tunnettiin nimenomaan tuotteiden korkeasta laadusta.
Trump haluaa tullimaksujen korotuksella muuttaa maan teollisuuden käyttämään omia raakaaineita enemmän sekä valmistamaan enemmän maan sisäisesti eikä halpamaissa.
Mission accomplished - jälleen yksi maan sisäinen valmistaja vähemmän ja jatkossa ihmiset ostaa nekin kotelonsa halpamaista.
 
Kosm

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 015
Tuhoon tuomittu tuo oli jo pitkään kun valmistivat koteloita Los Angelesissa käsintyönä, ei voi homma oikein toimia jos joutuu jotain kuusinumeroisia palkkoja maksamaan kasaushommista.
 
sco

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
10
Pikaisella vilkaisulla alumiinin hinta on samalla tasolla kuin vuosi sitten. USA solmi kauppasodan alkumetreillä Australian kanssa hyvävelisopparin bauksiitista. Panoksena oli myös USA:n sotilaalliset turvatakuut Australialle, joten kyse oli ihan strategisesta siirrosta.

Mut joo.. "shortages" saattaa ilmetä, kun materiaalit rupeavat hissuksiin virtaamaan eri reittiä. Ettei vaan ollut konkurssikypsän firman selittelyä pienen toimituskuprun sattuessa?
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420

Todennäköisesti. Kyllähän caselabs on vielä melko altavastaaja vrt fractal, CM jne. Suurimmat valmistajat. Laatu tosin ylivoimainen, mutta hinta oli mielestäni silti liian korkea kilpailemaan muita vastaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Ja eihän noi 10% tariffit koske kuin Kanadasta, EU:sta ja Meksikosta tuotavaa alumiinia, vain Kanada on noista merkittävä alumiinintuottaja?
 
sco

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
10
Pikaisella vilkaisulla näyttäisi siltä että taisit vetää faktasi lippalakista.
Lippalakista löytyi puhtaat raaka-ainehinnat. Taisit löytää pienvalmistajan todellisuutta paremmin kuvaavan käppyrän. Shortage lienee edelleen lähinnä totuutta oleva tulkinta. Ei kai tullit ole noussu 80%?
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Kyllä joku nyt vetää välistä ja lujaa jos 10% tuontitariffit kolmelta alueelta, joista vain yksi on merkittävä tuottaja, nostaa yhdessä maassa hintaa yli kaksinkertaiseksi
Hintaa on myös nostanut maailmantalouden kohentuminen. Isot yritykset ostavat varastot täyteen, jolloin syntyy materiaali ja komponenttipulaa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Hintaa on myös nostanut maailmantalouden kohentuminen. Isot yritykset ostavat varastot täyteen, jolloin syntyy materiaali ja komponenttipulaa.
Tämän pitäisi näkyä hinnoissa myös muualla kuin vain USA:ssa, okei, Japanissa on noussut vähän ja nopeasti, mutta todellakin vain vähän ja EU:ssa ei (verottomana) tippaakaan

edit:
Mitä tuossa nopeasti pohti asiaa, CaseLabs tuntuu haukanneen liian ison palan kakkua omiin resursseihinsa ja toimintametoideihinsa nähden.
Ilmeisesti jenkeissä pulaa varsinkin kyllin laadukkaasta alumiinista, jolloin tuollainen pieni laadukasta jälkeä käsityönä kaliforniassa tekevä firma ei yksinkertaisesti voi palvella globaaleja markkinoilta.
Olisi pitänyt pysyä pienenä "modipajana" joka tekee käsityönä sikakallista laatua halukkaille, tai sitten ettiä joku "kyllin hyvää laatua" tekevä ulkopuolinen kumppani joka valmistaisi koppia halvemmalla globaaleille markkinoille
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
Toivottavasti Metallicgear (by Phanteks) tapahtuu alumiinihintojen noususta huolimatta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Toivottavasti Metallicgear (by Phatenks) tapahtuu alumiinihintojen noususta huolimatta.
EU:ssa hinnat ei ole nousseet yhtään mihinkään, tuo on hollantilainen firma ja valmistus tuskin tapahtuu jenkeissä (vaikka sielläkin heillä on yksikkö)
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Tämän pitäisi näkyä hinnoissa myös muualla kuin vain USA:ssa, okei, Japanissa on noussut vähän ja nopeasti, mutta todellakin vain vähän ja EU:ssa ei (verottomana) tippaakaan
Tarkoitin vain, että hinnannousulle on useita tekijöitä. Viime aikoina on kuitenkin ollut etenkin teknologiateollisuudessa materiaalipulaa.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
315
Lippalakista löytyi puhtaat raaka-ainehinnat. Taisit löytää pienvalmistajan todellisuutta paremmin kuvaavan käppyrän. Shortage lienee edelleen lähinnä totuutta oleva tulkinta. Ei kai tullit ole noussu 80%?
Käsittääkseni alumiinin tuontitariffi Yhdysvaltoihin on tällä hetkellä 10% (pl. Turkille 20% + muut mahd. poikkeukset). Caselabsin tiedotteessa todettiin vain "tariffien olleen tärkeässä roolissa nostaen hintoja lähes 80%".
Tämän pitäisi näkyä hinnoissa myös muualla kuin vain USA:ssa, okei, Japanissa on noussut vähän ja nopeasti, mutta todellakin vain vähän ja EU:ssa ei (verottomana) tippaakaan
Pitäisi varmaan saada joku raaka-aineiden hintoja työkseen seuraava kommentoimaan miksi käppyrät käyttäytyy kuten nyt on tapahtunut. Tariffien vaikutusmekanismeista voidaan aina spekuloida, oleellista on kuitenkin viime kädessä vain se mitä raaka-aineen lopullinen kuluttajahinta on Yhdysvaltain mantereella operoivalle pienyritykselle.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Toivottavasti Metallicgear (by Phanteks) tapahtuu alumiinihintojen noususta huolimatta.
Ei kai Phanteks valmista kotelojaan (sitäkään) Usa:n sisällä ts ei vaikuta sen koteloihin mitenkään Trumpi perseilyt.

---------------------

Muuten eikös alumiinissa ole se että on iso ero alumiinin tuottaja maiden ja jalostaja maiden välillä kun se raakaalumiinihan on oksidi ja sinällään käyttökelvoton siksi esim. Norja on merkittävä tekijä alumiinin tuotantoketjussa kun sillä on paljon halpaa sähköä joten se on merkittävä alumiinin jalostaja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Minusta on vaikea hahmottaa, että pelkästään alumiinin käyttö antaisi mitään kilpailuetua. Tuossa ampuvat itseään jalkaan, jos mallistosta ei löydy muita vaihtoehtoja.

Ostin pari vuotta sitten Lian-Li alumiinikopan HTPC käyttöön, mutta pettymys oli valtava. Emolevykelkka oli hieman vääntynyt ja koppa resonoi kovastikin, vaikka Noctuan tuulettimet on minimikierroksilla.
Koppa maksoi yli 2 kertaisesti vrt. kilpailijoiden vastaaviin malleihin ja tod. näk. oli kaiken lisäksi kilpailijoita huonompi.

Sen jälkeen olen tyytynyt Fractal Design koteloiden teräs ja muovimateriaaleihin. Eikä lähde mitään ylimääräisiä ääniä, kun nuo on vuorattu vaimennusmateriaaleilla.
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Minusta on vaikea hahmottaa, että pelkästään alumiinin käyttö antaisi mitään kilpailuetua. Tuossa ampuvat itseään jalkaan, jos mallistosta ei löydy muita vaihtoehtoja.
...
CaseLabs:in kotelot on sillä isossa päässä jolloin Alumiini on merkittävä kilpailuetu kun teräksestä tehden vastaava kotelo on hirveän raskas.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
TT:n kotelot on kuitenkin selkeästi erilaisia: ei läheskään niin muokattavia ja teräsrungolla. Riittävästi siis eroja, ettei voi haastaa oikeuteen. Ja kaikki varusteet tulee mukana, eikä tartte erikseen ostella 8)
Olihan tuo kuitenkin vähän härski temppu pienyrittäjän kannalta, mutta minkäs teet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Olihan tuo kuitenkin vähän härski temppu pienyrittäjän kannalta, mutta minkäs teet.
Sitä ei kyllä sovi kiistää. Tietenkin millä tasolla se on tietoisesti annettu tapahtua alkujaan, että onko tässä enemmän yhtä suunnittelijaa syyttäminen kuin koko puljua. Varmastihan se on huomattu firman sisälläkin, mutta millä tasolla se on ollu systemaattista.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254

Kyllä siellä on joku johtaja määräämässä, ja todennäköisesti muun johdon hyväksynnällä, sitä mitä suunnitteluosasto tekee.
Ei sitä paljoa isommissa yrityksissä joku yksittäinen suunnittelija pääse päättämään mitä ruvetaan tekemään.

Ja oikeushaasteen pelkoakaan tuskin paljoa on ollut.
CaseLabshan olisi todennäköisesti keikahtanut lakimiesten kuluihin jo prosessin alkumetreillä verrattaessa TT:n resursseihin.
 
Niin lähinnä mua kiinnostaisi vain se, että onko homma polkastu noiden kuvien perusteella alulle, vai onko sinne suoraan lähetetty joku vakoilemaan alkujaankin tuossa tarkoituksessa. Tai siis tämä nimeltä mainittu suunnittelija.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Ostin pari vuotta sitten Lian-Li alumiinikopan HTPC käyttöön, mutta pettymys oli valtava. Emolevykelkka oli hieman vääntynyt ja koppa resonoi kovastikin, vaikka Noctuan tuulettimet on minimikierroksilla.
Jäähyjen mukana tulleiden täristimien perusteella Noctuan tuulettimet ovat pääosin pelkkää markkinointihypeä.
NF-P12 ja NF-F12 kumpikin ovat pahiten täriseviä tuulettimia joihin olen koskenut.
(sama kurapaska laakerointi/moottori on mainostettuna muillekin Noctan propelleille)
Sen luokan tärinä aiheuttaa ääntä aivan missä tahansa kotelossa, paitsi sellaisessa jonka liikutteluun tarvitaan trukkia.
Tärinä on kirjaimellisesti kuultavissa 15mm vanerilevystäkin!

Ja aivan kaikenlaiset ohuet metallilevythän johtavat tärinöitä helposti eteenpäin/vahvistavat niitä.
Sen takia on keksitty akustiset vaimennusmateriaalit.
Alumiini vuorattuna kahden millin bitumikerroksella painaa selvästi vähemmän, kuin se edelleen metallisesti soiva 1mm teräspelti.
(elastisuutensa ansiosta bitumi imee tärinöitä ilman tolkutonta massaa)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Jäähyjen mukana tulleiden täristimien perusteella Noctuan tuulettimet ovat pääosin pelkkää markkinointihypeä.
NF-P12 ja NF-F12 kumpikin ovat pahiten täriseviä tuulettimia joihin olen koskenut.
(sama kurapaska laakerointi/moottori on mainostettuna muillekin Noctan propelleille)
Sama resonointi oli kuultavissa Lian-Lin omilla tuulettimilla.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Mulla olisi yksi idea 8)

Millainen käännetty layout ja millä vaatimuksilla?
Eli ihan pelikäännetty kotelo missä ovi ikkuna on toisella puolella.
Corsair valmistaa yhden sellaisen 600C malli mutta ei sovellu omaan käyttöön kun vaatimus on 1kpl 360mm + 1kpl240mm kennot +pumppu+säiliö +2kpl 5,25"+ 4x 3.5"vähintään ja vielä kun itse omistan obsidian 900D kotelon niin corsair työn laatu on aika surkea.
Vika on siinä että kotelon ovi jää pöydän laatikoston puolelle niin joutuu aina siirtämään kotelon jos haluaa jotain tehdä enkä haluasi alkaa sisustamaan koko huonen uudelleen pelkän tietokonekopan ehdolla vaikka luultavasti joutuu sen tekemään tulevaisuudessa.
Edellinen kotelo Lian-Li v2100 oli juuri inverted mallinen mutta ei soveltunut vesihommin.
 
Härkönen

Team H2O
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
7 002

Neljää 3.5” asemaa ei mahdu, mutta nuo muut kyllä menee heittämällä 600C. ;)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 439
Eli ihan pelikäännetty kotelo missä ovi ikkuna on toisella puolella.
Corsair valmistaa yhden sellaisen 600C malli mutta ei sovellu omaan käyttöön kun vaatimus on 1kpl 360mm + 1kpl240mm kennot +pumppu+säiliö +2kpl 5,25"+ 4x 3.5"vähintään ja vielä kun itse omistan obsidian 900D kotelon niin corsair työn laatu on aika surkea.
Vika on siinä että kotelon ovi jää pöydän laatikoston puolelle niin joutuu aina siirtämään kotelon jos haluaa jotain tehdä enkä haluasi alkaa sisustamaan koko huonen uudelleen pelkän tietokonekopan ehdolla vaikka luultavasti joutuu sen tekemään tulevaisuudessa.
Edellinen kotelo Lian-Li v2100 oli juuri inverted mallinen mutta ei soveltunut vesihommin.
Miten Dark Base 700? Oikeen laadukkaan oloinen koppa ja 900 omistaneena olin tyytyväinen Be Quietin tapaan tehdä asiat. 700 näyttää olevan miditoweriksi skaalattu versio ysisatasesta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Tuhoon tuomittu tuo oli jo pitkään kun valmistivat koteloita Los Angelesissa käsintyönä, ei voi homma oikein toimia jos joutuu jotain kuusinumeroisia palkkoja maksamaan kasaushommista.
Et sä nyt Los Angelesissa kasaushommista mitään kuusnumeroisia palkkoja joudu maksaan. Voi olla helposti halvempaa kuin esim. Suomessa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 546
Haiskahtais ekwblle saumat ostaa pois kuleksimasta ja tuotanto sloveniaan
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 966
Jäähyjen mukana tulleiden täristimien perusteella Noctuan tuulettimet ovat pääosin pelkkää markkinointihypeä.
NF-P12 ja NF-F12 kumpikin ovat pahiten täriseviä tuulettimia joihin olen koskenut.
(sama kurapaska laakerointi/moottori on mainostettuna muillekin Noctan propelleille)
Sen luokan tärinä aiheuttaa ääntä aivan missä tahansa kotelossa, paitsi sellaisessa jonka liikutteluun tarvitaan trukkia.
Tärinä on kirjaimellisesti kuultavissa 15mm vanerilevystäkin!

...
Sotket laakerin viaksi mootorin värinän joka johtuu siitä PWM ohjauksesta jota käytetään aivan kaikissa tuuletinmootoreissa nykyään.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Raaka-aineiden tuontitullit uusiutumattomille on kyllä jossain määrin typerää, kun johtaa siihen, että omien niitä raaka-aineita käyttävien yritysten kilpailukyky huononee.

Nimenomaan itsekkäästä näkökulmasta paras tilannehan olisi se, että ostetaan muualta muiden (uusiutumattomia) raaka-aineita halvalla, samalla kun säästellään omia (uusiutumattomia) luonnonvaroja tulevaisuutta varten, ja sitten valmistetaan korkealle jalostetuja tuotteita näistä raaka-aineista.

Ne tullut pitäisi laittaa pääosin korkeasti jalostetuille tuotteille.

Uusiutuvien luonnonvarojen suhteen sitten tilanen hiukan erilainen, kuin niissä niiden omien käyttäminen ei haittaa pitkällä tähtämellä.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Raaka-aineiden tuontitullit uusiutumattomille on kyllä jossain määrin typerää, kun johtaa siihen, että omien niitä raaka-aineita käyttävien yritysten kilpailukyky huononee.

Nimenomaan itsekkäästä näkökulmasta paras tilannehan olisi se, että ostetaan muualta muiden (uusiutumattomia) raaka-aineita halvalla, samalla kun säästellään omia (uusiutumattomia) luonnonvaroja tulevaisuutta varten, ja sitten valmistetaan korkealle jalostetuja tuotteita näistä raaka-aineista.
No johan Trump on aiemminkin saanut Bush juniorin näyttämään pätevältä.

Sotket laakerin viaksi mootorin värinän joka johtuu siitä PWM ohjauksesta jota käytetään aivan kaikissa tuuletinmootoreissa nykyään.
Paskaa suunnitteluahan se on jos moottorissa on jokin tärinää aiheuttava.
Jostain kumman syystä vain esim rajusti halvemmat Scythe SlipStreamit pyörivät kaikki täysin pehmeästi, kun tuli vertailtua ensimmäisen Noctuan jäähyn hankkimisen aikoihin.
Kuulalaakeroitu Gentle Typhoonkin pyörii pehmeästi!
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Et sä nyt Los Angelesissa kasaushommista mitään kuusnumeroisia palkkoja joudu maksaan. Voi olla helposti halvempaa kuin esim. Suomessa.
Kaliforniassa palkat on aika korkeat verrattuna moneen muuhun osavaltioon, taitaa olla jossain kärkisijoilla joidenki idän pikkuosavaltioiden takana. Sairaanhoitajatki tekee paikoin kuusnumeroisia summia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 221
Kaliforniassa palkat on aika korkeat verrattuna moneen muuhun osavaltioon, taitaa olla jossain kärkisijoilla joidenki idän pikkuosavaltioiden takana. Sairaanhoitajatki tekee paikoin kuusnumeroisia summia.
Kaliforniassa on korkeahkot palkat muihin osavaltioihin verrattuna mutta Kaliforniassa on todella paljon vaihtelua sen perusteella missä asut.
Ja tuo seuraa asuntojen hintoja. Esim. San Franciscossa, San Josessa yms. palkat on todella korkeat. Los Angelesissa taaskin ei läheskään niin korkeat, etenkin hommissa jotka ei vaadi paljon koulutusta.
Sairaanhoitajien liksat taitaa olla vähän huono verrokki kerta Jenkeissä ne on kautta linjan korkeammat kuin Suomessa. Yksityisellä sektorilla kuitenkin paljon enemmän millä mällätä, toisin kuin Suomessa.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
NOSTO
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795
No onko yllätys, kun tätäkin ketjua lukee, kaksi kaveria ilmoittaa että olisi ostanut... mutta.
Ninpä niin, eli jälleen kerran yritys joka hinnoitteli itsensä ulos markkinoilta. Se on ihan sama miten laadukkaita ne on, jos naapurin tuote on monin verroin halvempi. Siinä ei se laadukkuus yksin enää riitä, varsinkin jos se toinen tuote on kuitenkin sinällään riittävä. Nyt ihan turhaan menty tullien taakse piiloon. Sitten juoksee paikalle talouden "ammattilaiset" kertomaan kuinka paskaa ne tullit on, kun samaan aikaan itse ollaan sellaisessa tulliliitossa kuin EU.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Käsittääkseni alumiinin tuontitariffi Yhdysvaltoihin on tällä hetkellä 10% (pl. Turkille 20% + muut mahd. poikkeukset). Caselabsin tiedotteessa todettiin vain "tariffien olleen tärkeässä roolissa nostaen hintoja lähes 80%".
Tuo tuontitariffi on käsittääkseni 10% vain Meksikosta, Kanadasta ja EUsta, noista vain Kanada on merkittävä alumiinintuottaja
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Harmi kyllä ne oli niitä harvoja kotelovalmistajia mitä todellä oli muokattavuuden ehdoton ykkönen.
Hinta tietysti oli korkea ja varman tuo tullimaksujen korotus söi katteet kokonaan.
Itsekin katselin koteloa sieltä kun löytyy käänteisellä layoutilla mitä oli ehdoton plussa omalle kohdalle.
Vielä joutuu kärsimään eikä muita koteloita ole tarjolla
Trump haluaa tullimaksujen korotuksella muuttaa maan teollisuuden käyttämään omia raakaaineita enemmän sekä valmistamaan enemmän maan sisäisesti eikä halpamaissa.
Jos bisnes perustuu tilataan halvalla kiinasta ajatukseen, ei ihme jos kustannusten nousu söi kannattavuuden.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 491
Viestejä
4 164 047
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom