• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

basistimaksaa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.12.2017
Viestejä
155
Laitetaan nyt tähän mistä on kyse, ettei hautaudu Deussun trollailun ja aiheesta pois pyrkimyksien alle. Deussulle viestihistorian perusteella Trump näyttäisi olevan jokin pakkomielteinen idolli:sgiggle:

Nämä 17 naista syyttävät Trumpia seksuaalisesta häirinnästä – presidentti kiisti väitteet Twitterissä


Kaikkiaan 56 edustajainhuoneen demokraattien naisjäsentä vaatii Trumpia koskevien ahdistelusyytösten tutkimista.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi tiistaina Twitterissä häneen kohdistuvia ahdistelusyytöksiä väittäen niitä demokraattien keksimiksi.

– Huolimatta siitä, että demokraatit ovat tuhlanneet tuhansia tunteja ja miljoonia dollareita, he eivät ole onnistuneet osoittamaan todeksi minkäänlaista vehkeilyä Venäjän kanssa – joten nyt he ovat siirtyneet valheellisiin syytöksiin ja keksittyihin tarinoihin naisista, joita en tunne ja/tai en ole koskaan tavannut. VALEUUTISIA! Trump twiittasi.
NBC News uutisoi aiemmin, että kaikkiaan 56 kongressin edustajainhuoneen demokraattien naisjäsentä on allekirjoittanut vaatimuksen Trumpia koskevien ahdistelusyytösten tutkimisesta. Valkoinen talo ehti torjua edustajainhuoneen johdolle suunnatun vaatimuksen jo maanantaina.

Ainakin 17 naista on julkisesti syyttänyt Trumpia seksuaalisesta ahdistelusta. Syytökset koskevat aikaa, jolloin tämä ei ollut vielä presidentti.

Kolmikko yhdisti voimansa
Maanantaina kolme Trumpia julkisesti syyttänyttä naista yhdisti voimansa. Brave New Filmsin Facebook-sivulla nähdyssä tiedotustilaisuudessa Samantha Holvey, Jessica Leeds ja Rachel Crooks vaativat, että kongressin tulisi tutkia Trumpiin kohdistuvat ahdistelusyytökset, jotka Valkoinen talo on toistuvasti kiistänyt.

Sama naiskolmikko vieraili maanantaina myös Megyn Kellyn haastateltavana NBC:n Today-ohjelmassa.

Donald Trumpia ahdistelusta syyttävät Rachel Crooks (vas.), Jessica Leeds sekä Samantha Holvey kuvattiin maanantaina lehdistötilaisuudessa New Yorkissa. (KUVA: ANDREW KELLY / REUTERS)

Holvey on yksi missikisoissa kilpailijoina olleista naisista, jotka ovat syyttäneet Trumpia siitä, että tämä marssi eri yhteyksissä yllättäen pukuhuoneeseen, kun naiset olivat vaihtamassa vaatteita.

– Katsoin Miss USA -kilpailuja joka vuosi ja unelmoin olevani joskus yksi kilpailijoista. Siihen unelmaan ei kuulunut mies, joka katsoi meitä pukuhuoneessa kuin omaisuuttaan tai lihakimpaleita – saatika, että siitä samasta miehestä tulisi joskus Yhdysvaltain presidentti, vuonna 2006 Miss Etelä-Carolinaksi valittu Holvey sanoi.

– Minun mielestäni häntä ei olisi pitänyt valita presidentiksi alun alkaenkaan, hän vastasi kysymykseen siitä, pitäisikö Trumpin erota tehtävästään syytösten takia.

– Hänen pitäisi, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan. Ihmisten pitää kuitenkin tietää, millaisesta ihmisestä on kyse.

”Hän oli kuin mustekala”
Leeds syytti ennen vaaleja Trumpia rintojensa kourimisesta lentokoneessa vuonna 1980, kun he istuivat vierekkäin ensimmäisessä luokassa. Leeds oli liikematkalla, eikä Trump ollut hänelle erityisen tuttu nimi ennen tapaamista.

– Hän oli kuin mustekala. Hänen kätensä olivat joka puolella, Leeds on kuvaillut.

Leeds kertoi maanantaina päättäneensä kertoa häirinnästä perheelleen, naapureilleen ja tuttavilleen, kun Trump alkoi tosissaan pyrkiä presidentiksi. Pian tuli julki nauha, jolla Trump kehuskeli naisten kourimisella.

– Tahdoin, että ihmiset tietävät, minkälaisesta ihmisestä on kysymys. Tulin niin vihaiseksi, että kirjoitin kirjeen New York Timesille. He tekivät videon ja jutun. En koskaan ajatellut, että löytäisin kuvani lehden etusivulta.

New Yorkissa osoitettiin lauantaina mieltä seksuaalista häirintää vastaan. Mielenosoittaja vaati kyltissään ”saalistajapresidentin” syytteeseen asettamista. (KUVA: Erik Mcgregor / ZUMA / MVPhotos)

Hän kertoo saaneensa ulostulonsa jälkeen paljon kiitosta. Monet ovat tulleet julkisilla paikoilla kertomaan Leedsille oman tarinansa seksuaalisesta häirinnästä.

– Lopulta Harvey Weinsteinin tapaus tuli julki ja kävi ilmeiseksi, että syytökset seksuaalisesta häirinnästä otetaan vakavasti – paitsi presidenttimme kohdalla. Hänen henkilökuntansa on kutsunut meitä valehtelijoiksi.

Kolmas maanantaina puhunut nainen Rachel Crooks syyttää Trumpia väkisin suutelusta vuonna 2005. Tämä tapahtui Trump Towerin hissin ulkopuolella, kun hän työskenteli vastaanottovirkailijana. Crooks esiteltiin tuolloin Trumpille ensimmäistä kertaa.

– Hän suuteli minua ensin poskille ja sitten suoraan suulle, hän kertoi toimittajille.

– Trump on päässyt kuin koira veräjästä, vaikka #Metoo-kampanjan myötä monet muut on saatu vastuuseen teoistaan. Haluamme, että Trumpiin pätevät samat säännöt kuin Weinsteiniin ja muihin, ja että kongressi tutkii Trumpin toimet, Crooks kitetytti.

MYÖS HE OVAT SYYTTÄNEET TRUMPIA:

Kristen Anderson
Syyttää Trumpia sukuelintensä kourimisesta 1990-luvun alussa newyorkilaisella klubilla.

– Hän kosketti vaginaani alushousujen läpi.

Jill Harth
Syyttää Trumpia rintojensa ja sukuelintensä kourimisesta ja väkisin suutelusta vuonna 1993 Trumpin Mar-a-Lagon kartanossa sekä aiemmin hotellipäivällisellä.

– Hän työnsi minut seinää vasten, käpälöi minua ja yritti nostaa mekkoani.

Jill Harth. (KUVA: Lee Brown / Splash News)

Cathy Heller
Syyttää Trumpia väkisin suutelusta vuonna 1997 Mar-a-Lagossa.

– Hän tarttui minuun ja tavoitteli huuliani.

Temple Taggart
Syyttää Trumpia väkisin suutelusta kahdesti vuonna 1997 Miss USA -kisoissa.

– Hän suuteli minua suoraan suulle.

Temple Taggart valittiin Miss Utahiksi vuonna 1997.(KUVA: George Frey / REUTERS)

Karena Virginia
Syyttää Trumpia rintojensa kourimisesta US Open -kisojen jälkeen vuonna 1998.

– Hänen kätensä kosketti rintani oikeaa puolta. Olin shokissa.

Karena Virginia (oik.) kuvattiin asianajaja Gloria Allredin kanssa New Yorkissa viime vuoden lokakuussa.(KUVA: JUSTIN LANE / EPA)

Melinda McGillivray
Syyttää Trumpia takapuolensa kourimisesta vuonna 2003 Mar-a-Lagossa.

– Hän tarttui takapuoleeni ja tunsin tönäisyn.

Natasha Stoynoff
Syyttää Trumpia väkisin suutelusta vuonna 2005 Mar-a-Lagossa.

– Yhtäkkiä hän painoi minua seinää vasten ja työnsi kielensä väkisin suuhuni.

Toimittaja Natasha Stoynoff. (KUVA: Andrew Francis Wallace / ZUMA / MVPhotos)

Ninni Laaksonen
Syyttää Trumpia takapuolensa kourimisesta New Yorkissa vuonna 2006.

– Hän seisoi vieressäni ja puristi yhtäkkiä takapuoltani.

Miss Suomi 2006 Ninni Laaksonen. (KUVA: Jaakko Martikainen)

Jessica Drake
Syyttää Trumpia väkisin suutelusta vuonna 2006 Lake Tahoessa.

– Hän otti tiukasti kiinni ja suuteli suulle kysymättä lupaa.

Jessica Drake. (KUVA: Ronen Tivony / ZUMA / MVPhotos)

Summer Zervos
Syyttää Trumpia kourimisesta ja väkisin suutelusta vuonna 2007 Trump Towerissa. Nostanut kanteen kunnianloukkauksesta, kun Trump kiisti väitteen voimakkaasti.

– Hän tarttui olkapäästäni ja alkoi suudella minua ja laittoi kätensä rinnoilleni.

Summer Zervos osallistui kilpailijana Trumpin aiemmin vetämään Diili-tv-ohjelmaan.(KUVA: Ronen Tivony / ZUMA / MVPhotos)

Cassandra Searles
Syyttää Trumpia kourimisesta vuonna 2013 Miss USA -kisoissa.

– Hän kouri takapuoltani jatkuvasti ja kutsui minut hotellihuoneeseensa.

Cassandra Searles. (KUVA: AdMedia / Splash News)

Samantha Holveyn lisäksi Trumpin isännöimiin missikisoihin kilpailijoina osallistuneet Mariah Billado, Bridget Sullivan ja Tasha Dixon ovat syyttäneet, että Trump marssi eri yhteyksissä yllättäen pukuhuoneeseen kun naiset olivat vaihtamassa vaatteita.

– Jotkut tytöt olivat yläosattomissa. Toiset olivat alastomia, kertoi Dixon vuoden 2001 tapauksesta.
Katariina Karjalainen, Jari Alenius, Anna Nuutinen

Nämä 17 naista syyttävät Trumpia seksuaalisesta häirinnästä – presidentti kiisti väitteet Twitterissä
 

Deussu

Premium-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
653
Enpä juuri jos lapset kertoisivat tulleensa minun ahdistelemaksi, ei lapset omasta päästään noita juttuja keksi.

"70-vuotias Moore, entinen tuomari ja syyttäjä, on joutunut vastaamaan julkisuudessa useisiin syytöksiin seksuaalisesta häirinnästä. Syytökset tulivat julki The Washington Post -lehden kautta. Nuorin naisista kertoi olleensa 14-vuotias, kun Moore lähenteli häntä. Moore oli tuolloin yli 30-vuotias ja toimi syyttäjänä Alabamassa."
Lapset juurikin keksivät asioita nuorena, eli väittämäsi on paskaa.
 

Deussu

Premium-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
653
Eivät seksuaalisen hyväksikäytön uhrit. Aika paskaa sinun mielipiteesi: Trumpin uhrit valehtelevat samoin Mooren lapsiuhrit, kertookin mitä miehiä olet.
Myös keksittyjä seksuaalisia ahdistelutapauksia on lukematon määrä. Naisten ahdisteluista sen verran, että Helsingin raiskausilmoituksista taisi olla peräti kolmasosa perättömiä. :think:
 

Deussu

Premium-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
653
Älä minuun sitä pura, että et aikoinasi opiskellut itsellesi kunnon ammattia, vaan joudut tekemään 14 tunnin työvuoroja öisin. Perseaukiset joutuu tekemään 14 tunnin yövuoroja:scool:
Välillä joutuu pomona venyy, kun ei halua nakittaa perheellisiä. Onneksi sä pidät mulle seuraa :lol::D
 

basistimaksaa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.12.2017
Viestejä
155
Ex-toimittajan mielipide ei ole mikään uskottava lähde :rofl:
Lukemisen opettelukin taisi jäädä siellä peruskoulussa väliin:
" Nykänen huomauttaa, että aikoinaan asian ulkopuoliseksi selvitysnaiseksi asetetulla professori Pirkko K. Koskisella oli tiedot 4–5 naisesta, jotka väittivät ahdistelua tapahtuneen."
 

basistimaksaa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.12.2017
Viestejä
155
Välillä joutuu pomona venyy, kun ei halua nakittaa perheellisiä. Onneksi sä pidät mulle seuraa :lol::D
Mutta useimmissa Saksan uudenvuoden ahdisteluissa ja Trumpin ahdisteluissa on yhteistä se, että molemmista on naisten kertomukset vain todisteina. Jos ei usko Trumpin ahdistelusyytöksiin, niin miksi uskoisi saksalaisnaisiakaan?
 

Deussu

Premium-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
653
Lukemisen opettelukin taisi jäädä siellä peruskoulussa väliin:
" Nykänen huomauttaa, että aikoinaan asian ulkopuoliseksi selvitysnaiseksi asetetulla professori Pirkko K. Koskisella oli tiedot 4–5 naisesta, jotka väittivät ahdistelua tapahtuneen."
Eihän toi meinaa mitään konkreettisesti. Joku ulkopuolinen proffa sai tiedot 4-5 naisesta, jotka väittivät ahdistelua tapahtuneen.

Missä ne todisteet on? Alappa poika ettiä :D
 

Deussu

Premium-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
653
Mutta useimmissa Saksan uudenvuoden ahdisteluissa ja Trumpin ahdisteluissa on yhteistä se, että molemmista on naisten kertomukset vain todisteina. Jos ei usko Trumpin ahdistelusyytöksiin, niin miksi uskoisi saksalaisnaisiakaan?
Oliko Trump tuolloin Saksassa? Jos ei, niin ei liity tapaukseen.

Trumpin ahdistelusta voisit laittaa todisteita. :tup:
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565
Kovastihan ketjussa esitettiin, että joku idiootti oli myöhäsherännyt ja oli syytellyt 10 vuotta jälkikäteen raiskauksesta, koska häntä oli suudeltu. Johonka sitten kommentoin.
Näytä toki se viesti tai ne viestit jossa oikein kovasti väitettiin
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
Ihmettelin pitkään, että mitä täällä tapahtuu, ennen kuin nyt tajusin, että olin joskus estänyt tuon basistitapauksen. Lueskelin viestejä läpi ja ei ihmekään, kirjoitusasu vaikuttaa 15-vuotiaan tasolta. Laittakaa suoraan estoon, tuostahan näkee heti, että kyseessä on lapsi/trolli/mielenterveyspotilas, itse olin ainakin huomannut jo ajat sitten.

Mutta jatketaan itse aiheesta tosiaan tällä:

The Highly Anticipated 2017 Fake News Awards

CNN olikin mainittu vasta kolmantena, tosin tuon Krugmanin heiton takia ymmärrän ykköspaikan hyvin, varsinkin kun mies on niin tärkeä nimi tuolla ja ihan Nobelinkin napannut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 289
Myös keksittyjä seksuaalisia ahdistelutapauksia on lukematon määrä. Naisten ahdisteluista sen verran, että Helsingin raiskausilmoituksista taisi olla peräti kolmasosa perättömiä. :think:
Onko jotain lähdettä a) lukemattomalle ja b) kolmasosalle?
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
1 378
The Highly Anticipated 2017 Fake News Awards
Hauska tuo lista gop.com:sta
While the media spent 90% of the time focused on negative coverage or fake news, the President has been getting results:

1. The economy has created nearly 2 million jobs and gained over $8 trillion in wealth since the President’s inauguration.
Trendihän on ollut laman jälkeen samansuuntainen Obaman kaudella. Trumpilla voi olla myös osuus tässä yritysten tulevaisuuden näkymien ja pienemmän verotuksen perusteella. Voidaan laskea Trumpin voitoksi.

2. African Americans and Hispanics are enjoying the lowest unemployment rate in recorded history.

- miksi erotella näitä ryhmiä koko kansasta? Onko valkoisten amerikkalaisten työttömyys lisääntynyt kun heitä ei mainita?

3. The President signed historic tax cuts and relief for hardworking Americans not seen since President Reagan.
-hardworking Americans. Eikö tuo nimenomaan kohdistunut erittäin hyvätuloisiin, kun heikompituloiset eivät juuri leikkauksia kokeneet. Vai onko rikkaat/superrikkaat nämä "hardworking Americansit"? Sopisi tietenkin American Dreamiin.

4. President Trump’s plan to cut regulations has exceeded “2 out for every 1 in” mandate, issuing 22 deregulatory actions for every one new regulatory action.
-varmaan typo tuossa "22 deregulatory actions..." kohdassa. Mutta tämä ei kerro suoraan onko tähän päästy. Säätelyn vähentäminen on varmaankin kaikkialla paikallaan, riippuen tietenkin täysin mitä säätelyä poistetaan.

5. The President has unleashed an American energy boom by ending Obama-era regulations, approving the Keystone pipeline, auctioning off millions of new acres for energy exploration, and opening up ANWR.
-öljyn ja fossiilisten polttoaineiden käytön lisääntyminen, sekä luonnonsuojelualueiden avaaminen öljynporaukselle on varmasti taloudelle kannattavaa erityisesti lyhyellä aikavälillä. Itse mieluummin näkisin selkeää panostusta ydinvoimaan.

6. ISIS is in retreat, having been crushed in Iraq and Syria.
-Trendi on jatkunut samanlaisena Obaman kaudelta, käsittääkseni Trump ei ole juuri muuttanut politiikkaa tuolla? Eikös Trump myös haukkunut Obaman toimintaa lähi-idässä, mutta nyt se on saavutus?

7. President Trump followed through on his promise to recognize Jerusalem as the capital of the State of Israel and instructed the State Department to begin to relocate the Embassy.
-Lupaus on täytetty.

8. With President Trump’s encouragement, more member nations are paying their fair share for the common defense in the NATO alliance.
-Trumpin puheet NATOsta viittaavat yleensä siihen, että NATO-maat olisivat velkaa Yhdysvalloille, mutta näinhän asia ei ole.
"TRUMP: “But 23 of the 28 member nations are still not paying what they should be paying and what they are supposed to be paying for their defense. This is not fair to the people and taxpayers of the United States and many of these nations owe massive amounts of money from past years, and not paying in those past years.” — remarks to NATO on Thursday

THE FACTS: Members of the alliance are not in arrears in their military spending. They are not in debt to the United States, or failing to meet a current standard, and Washington is not trying to collect anything, despite the president’s contention that they “owe massive amounts of money.” They merely committed in 2014 to work toward the goal of 2 percent of GDP by 2024."
Fact check: President Trump and his mistold NATO tales

9. Signed the Veterans Accountability and Whistleblower Protection Act to allow senior officials in the VA to fire failing employees and establishes safeguards to protect whistleblowers.


10. President Trump kept his promise and appointed Associate Justice Neil Gorsuch to the U.S. Supreme Court.
-Onko tämä laskettavissa saavutukseksi?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565
Lauantaina tuleekin sopivasti vuosi täyteen ja nyt saatiin virallinen lista kun aina kysyn, että mitä Trump on oikein saanut aikaan. Nopea maallikkotulkinta, korjatkaa ihmeessä:
1. hyvä, mutta noin kahden miljoonan vuosittaisen työpaikan tahtia on menty 2011 alkaen, 2017 oli näistä heikoin. Tietenkin on olemassa raja minkä jälkeen töille ei enää löydy tekijöitä, mutta sitä en tiedä milloin raja tulee vastaan.
2. hyvä, mutta kuten yllä sanottiin, miksi tämä pitää listata erikseen top kympissä?
3. tähän voisin lainata vapaasti ketjussa sanottua (ulkomuistista): tätä tulee nyt katsoa vähän pidemmällä aikajänteellä kuin viikko. Kymmenen vuoden päästä kaikki muuttujat ovat tietenkin eri asennoissa, mutta siihen mennessä väliaikaiset - eli ne keskiluokkaa koskevat - helpotukset ovat vanhentuneet
4. 2vs1-sääntö on täysin tyhmä, mutta tietenkin edustuksellisessa demokratiassa tulee turhaa byrokratiaa. Katsotaan pitkällä aikavälillä
5. BP:n vuodosta parin vuoden takaa maksetaan kai vieläkin korvauksia? Hiiliteollisuus palkkaa jopa kymmeniä työntekijöitä ja Keystonen massit menevät ulkomaille. Mutta koko keskustelu fossiilisista, ilmastoskeptismistä jne on oman ketjunsa aihe
6. Mitä Trump tähän teki? Eurooppalaisena tietenkin ensimmäiset huolet ovat terrorismi ja turvapaikanhakijat, mutta jos sellainen fantasia ikinä toteuisi, että Lähi-Itä rauhoittuu en panisi vastaan
7. Siis Trump piti yhden puheen ja kohta tilaa arkkitehdin ja kirjanpitäjän? Seuraksena on kai toistaiseksi palestiinalaisten suivaantuminen ja tukien vähentäminen. Ehkä ketjun kovan linjan edustajat ovat oikeassa ja moiset pitää vaan pakottaa ruotuun
8. Muut NATO-maat ovat Euroopassa, ainakin lähes kaikki, eikö? No mikäli nostavat menojaan niin ehkä aseteollisuuden osakkeet kiittävät. Tässä ketjussahan vihjattiin, että Trump-kriitikot ovat pro-Nato-trolleja mikä mielestäni vähän sotii tätä vastaan
9. En tiedä tästä mitään, yritän joskus googlata
10. Niin Trump näytti listasta yhtä nimeä, senaatti näytti pelleiltä sääntömuutoksineen ja kyselyineen, mutta hyvä että paikka saatiin täytettyä. Mitä Gorsuch on toistaiseksi päättänyt/äänestänyt? Homokakku taisi olla äskettäin korkeimmassa oikeudessa, joko tuli päätös?

Edit. ettei kukaan tartu ja sano valeuutiseksi niin sanotaan noin kahden miljoonan työpaikan tahtia, ei yli. En muista tarkkoja lukuja
 
Viimeksi muokattu:

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Voisitko näyttää kyseisen tilaston? Muutoinhan väitteesi on täyttä puppua :kahvi:
Joo, se on. :facepalm: Jos sinä haluat tietoisesti esittää tyhmää, niin on oma häpeäsi. Voit toki itse sellaisen etsiä hakukoneella tai jopa itse sellaisen kasata. Tältä viikolta pääset jo hyvin alkuun ja siitä sitten jatkat taaksepäin sinne asti kun Trump valittiin Republikaanien ehdokkaaksi.
 

wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Joo, se on. :facepalm: Jos sinä haluat tietoisesti esittää tyhmää, niin on oma häpeäsi. Voit toki itse sellaisen etsiä hakukoneella tai jopa itse sellaisen kasata. Tältä viikolta pääset jo hyvin alkuun ja siitä sitten jatkat taaksepäin sinne asti kun Trump valittiin Republikaanien ehdokkaaksi.

Puhuin siitä vasurimedian valheiden tilastosta, johon vertailit. Anna tulla vaan :kahvi:
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Puhuin siitä vasurimedian valheiden tilastosta, johon vertailit. Anna tulla vaan :kahvi:
Minä en mistään tilastosta puhunut, joten saat jatkaa lapsellista jankutustasi ihan yksin. Ilmeisesti luulet sen todistavan jotain todellisuuden vastaista.

Se, että sinä et muka niitä valheita ja niiden määrää tiedosta, kertoo vain sinun älyllisestä epärehellisyydestäsi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 131
Trumpin Fake news award 2017 alkaa vahvalla suorittamisella: Listan 1. Palul Grugmanin mielipidekirjoitus on jo vuodelta 2016 ei 2017. Eikä se ole mikään uutinen vaan ainoastaan mielipidekirjoitus. Voisi väittää että trumpin lista on Fake lista.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 075
Jimmy Kimmel marks Donald Trump's '2,000th lie'

Trumpin valheet listalla on faktatarkistettuja juttuja, trumpin muodostamalla listalla on enimmäkseen juttuja jossa trump ei tykkää kun hänestä kirjoitetaan negatiiviseen sävyyn.

Vaatii aikamoista aivo-akrobatiaa ja/tai luetun ymmärtämättömyyttä asettua trumpin kannalle huutelemaan fake newssiä, mutta idioluutiohan on tulossa... Idioluutio – Wikipedia

Monen historian tapahtuman kanssa on tullut ihmeteltyä että mistä on löytynyt joukko niin tyhmiä ihmisiä seuraamaan jotain täysin typerää aatetta, mutta tällä hetkellä sitä saa ihmetellä ihan livenä. Ei olisi uskonut ennenkuin näkee itse.

muoks: vähän samaa tunnetta oli joskus lukiessa Orwellin "Vuonna 1984", eli tuntui fantasialta että löytyy tarpeeksi typeryksiä tuollaisien tapahtumien mahdollistamiseen, mutta tämäkin ketju on täynnä esimerkkejä tapahtumien mahdollistamiseen tarvittavasta aivotoiminnan puutteesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
Jos Trumpin "valheita" vertaa MSM aivan psykopaattiseen aivopesusekoiluun niin MSM vie sata-nolla Trumppia väärien väitteiden kanssa. Ei kai kukaan oikeasti seuraa täällä tosissaan vaikkapa CNN tai MSNBC:tä? Joku vanhan neuvostoliiton pravdakin kalpenisi paskanjauhannan määrässä noille lafkoille.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565
Jos Trumpin "valheita" vertaa MSM aivan psykopaattiseen aivopesusekoiluun niin MSM vie sata-nolla Trumppia väärien väitteiden kanssa. Ei kai kukaan oikeasti seuraa täällä tosissaan vaikkapa CNN tai MSNBC:tä? Joku vanhan neuvostoliiton pravdakin kalpenisi paskanjauhannan määrässä noille lafkoille.
Tuskin seuraa. Siksi onkin vähän säälittävää, että se on ainut puolustus trumpismille
- Trump valehteli 2k kertaa
- mutku CNN
- mitä siitä, en seuraa?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 075
Jos Trumpin "valheita" vertaa MSM aivan psykopaattiseen aivopesusekoiluun niin MSM vie sata-nolla Trumppia väärien väitteiden kanssa. Ei kai kukaan oikeasti seuraa täällä tosissaan vaikkapa CNN tai MSNBC:tä? Joku vanhan neuvostoliiton pravdakin kalpenisi paskanjauhannan määrässä noille lafkoille.
Hieno esimerkki aiemmin mainituista ominaisuuksista. Vahva mielipide lähes täysin ilman mitään faktatietoa aiheesta. Huonosti toimiva yhdistelmä. Mutta yllättäviä kavereita voisi löytyä jostain ääri-islamistiporukasta, ajattelevat asioista samaan malliin vahvalla mutulla ja koittavat tuputtaa tätä ideologiaa ja toimintamallia muillekkin.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Älä heitä arvioita omasta päästäsi.
Miksi en? Kyllä heitän, olenhan sen jatkuvan valehtelun nähnyt tapahtuvan vaalikamppailun aikana ja Trumpin voiton jälkeen pyllykipeä vasurimedia on vain kiihdyttänyt valehteluaan. Trump derangement syndrome on vahvassa, niin USA:ssa kuin Euroopassakin.

Sinä sen sijaan et todista mitään noilla lapsellisilla tilastojen vaatimisellasi. Et todista tapahtunutta tapahtumattomaksi. Etsi itse tilastosi, jos ne niin kiinnostavat. Amerikkalaiset ovat varmasti niitä keräilleet. KVG. Keskustelupalsta ei ole mikään väitöstilaisuus, johon pitäisi tulla viitelähteet tarkistettuina ja linkkilistat valmiiksi etsittyinä. Vain idiootit olettavat sellaista. Et sinäkään pysty tässä ja nyt todistamaan lapsuutesi tapahtumia, joten niitä kai ei sitten tapahtunutkaan?
 

wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Miksi en? Kyllä heitän, olenhan sen jatkuvan valehtelun nähnyt tapahtuvan vaalikamppailun aikana ja Trumpin voiton jälkeen pyllykipeä vasurimedia on vain kiihdyttänyt valehteluaan. Trump derangement syndrome on vahvassa, niin USA:ssa kuin Euroopassakin.

Sinä sen sijaan et todista mitään noilla lapsellisilla tilastojen vaatimisellasi. Et todista tapahtunutta tapahtumattomaksi. Etsi itse tilastosi, jos ne niin kiinnostavat. Amerikkalaiset ovat varmasti niitä keräilleet. KVG. Keskustelupalsta ei ole mikään väitöstilaisuus, johon pitäisi tulla viitelähteet tarkistettuina ja linkkilistat valmiiksi etsittyinä. Vain idiootit olettavat sellaista. Et sinäkään pysty tässä ja nyt todistamaan lapsuutesi tapahtumia, joten niitä kai ei sitten tapahtunutkaan?

Pitäisi edes yrittää pysyä tosiasioissa. Mitä järkeä sellaisessa keskustelussa on, jossa voidaan heittää mitä tahansa shittiä eikä väitettään tarvitse perustella? Sellainen kuuluu tämän foorumin toiseen alaryhmään :kahvi:

Niin, ja todistustaakka on väitteen esittäjällä, eli tässä tapauksessa sinulla.

Ihmeellinen maailma: Todistustaakka
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Asiaton käytös
Pitäisi edes yrittää pysyä tosiasioissa. Mitä järkeä sellaisessa keskustelussa on, jossa voidaan heittää mitä tahansa shittiä eikä väitettään tarvitse perustella? Sellainen kuuluu tämän foorumin toiseen alaryhmään :kahvi:
Mitä tahansa shittiä? Niin kuin sinun lapsuutesi? Et sinäkään pysty niitä tapahtumia todistamaan ja perustelemaan.

Niin, ja todistustaakka on väitteen esittäjällä, eli tässä tapauksessa sinulla.
Ilmeisesti luetun ymmärtämisesi on heikkoa. Pyydä vaikka äitiäsi auttamaan, josko hän voisi selittää.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 075
Trump vakuutteli Twitterissä: Muuri nousee ja Meksiko maksaa

En sitten tiedä että lasketaanko tämä nyt uudeksi valheeksi vai vanhan toistoksi? Oletettavasti kaikki ymmärtää jo ettei muuria tule eikä meksiko maksa sitä? Välivaalien jälkeen kun enemmistön tukikin(jota trump ei osannut hyödyntää) oletettavasti lähtee niin suunnilleen mitkään pöljäilyt ei enää mene läpi.

muoks: täällä tarkempi läpikäynti trumpin valesössötyksestä:
Nyt.fi: Kommentti: Trumpin ”valeuutispalkinnot” olivat suuri pettymys – mikä on yllätys, koska Trumpin pitäisi osata valehdella paremmin
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 004
Trumpin verouudistuksen seuraus: Apple kotiuttaa maailmalta miljardivoittojaan Yhdysvaltoihin, ja muut yritykset tekevät pian ehkä saman – Mitä siitä voi seurata?

Trumpin verouudistuksen seuraus: Apple kotiuttaa maailmalta miljardivoittojaan Yhdysvaltoihin, ja muut yritykset tekevät pian ehkä saman – Mitä siitä voi seurata?
Teknologiayhtiö Apple on ensimmäinen amerikkalaisjätti, joka ryhtyi kotiuttamaan voittojaan presidentti Donald Trumpin verouudistuksen jälkeen. Muut seuraavat todennäköisesti perässä, sillä Yhdysvallat voi verottaa myös yritysten ulkomailla olevia voittovaroja. Mitä siitä voi seurata?

Applen myymälä Shanghaissa Kiinassa joulukuussa 2017. (KUVA: WANG GANG / ZUMA)
Kari Räisänen HS
Julkaistu: 18.1. 18:41 , Päivitetty: 18.1. 19:03


AMERIKKALAISYHTIÖ Apple aikoo kotiuttaa ulkomailla syntyneitä voittojaan ja maksaa niistä Yhdysvalloissa veroa 38 miljardia dollaria, runsaat 31 miljardia euroa.

Lisäksi Apple lupaa sijoittaa Yhdysvalloissa muun muassa uuteen teknologiakeskukseen 30 miljardia dollaria (24 miljardia euroa) ja palkata 20 000 uutta työntekijää.

Matkapuhelimia ja tietokoneita valmistavan Applen numerot olivat isoja ja selkeitä. Torstaina oli kuitenkin epäselvää, mitä kaikkea Applen siirrosta voi seurata.

Apple toimi nyt, sillä Yhdysvalloissa hyväksyttiin joulukuussa mittava verouudistus, jossa yritysten verotus keveni 35 prosentista 21 prosenttiin. Yksityishenkilöiltä perittävän tuloveron enimmäistaso laski 39,6 prosentista 37 prosenttiin.

YHDYSVALTAIN kiisteltyä verouudistusta tiiviisti seurannut Valtion eläkerahaston (VER) toimitusjohtaja Timo Viherkenttä arvioi, että Applen perässä voittojaan kotiuttaa myös moni muu amerikkalaisyhtiö. Viherkentän mukaan verouudistuksen myötä Yhdysvallat voi nimittäin verottaa myös ulkomaille jätettyjä vanhoja voittovaroja. Samalla tulevat ulkomaiset voitot vapautetaan verosta.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan amerikkalaisilla yrityksillä on ulkomailla mahdollisesti jopa runsaat kolme biljoonaa (kolmetuhatta miljardia) dollaria, noin 2,45 biljoonaa euroa kassavaroja.

Applella oli viime syyskuussa ulkomailla kassavaroja runsaat 250 miljardia dollaria eli noin 205 miljardia euroa, Bloomberg arvioi.

Apple on kertonut, että nyt se aikoo ”suoraan sijoittaa” Yhdysvaltain talouteen yhteensä 350 miljardia dollaria viiden vuoden aikana.

VIHERKENTTÄ sanoo, että kotiutettavien rahavirtojen vaikutusta Yhdysvalloissa on hankala arvioida. ”Se nähdään sitten, kun selviää, miten varoja käytetään. Rahoitetaanko niillä esimerkiksi hankkeita, joita ei olisi muuten tehty. Vai maksetaanko velkoja takaisin, tai ostetaanko yhtiöiden omia osakkeita”, Viherkenttä pohtii.

”Mutta jos biljoona taalaa siirretään maailmalta Yhdysvaltoihin, sehän voi vaikuttaa esimerkiksi valuuttakursseihin, mutta niihin vaikuttavat niin monet muutkin asiat.”

Joulukuussa Viherkenttä kirjoitti blogissaan, että sijoittajille Yhdysvaltain verouudistus on myönteinen uutinen.

”Pohdin uudistusta tuolloin nimenomaan sijoittajana. Kun yritysten veroja alennetaan huomattavasti, se on omiaan vahvistamaan osakekursseja. Tämä on kuin kehitysapua ulkomaisille sijoittajille, jotka omistavat merkittävästi amerikkalaisia osakkeita.”

Viherkenttä uskoo, että verojen alennus näkyy Yhdysvalloissa alkavalla tuloskaudella. ”Yritysten tulosennusteita on alettu pikku hiljaa nostaa.”

APPLEN toimitusjohtaja Tim Cook sanoi keskiviikkona, että republikaanien laatima verouudistus oli vain yksi tekijä yhtiön päätöksen taustalla. Cook sanoi silti uskovansa että yritysveron uudistus luo Yhdysvalloissa uusia työpaikkoja ja kiihdyttää talouskasvua.

Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia Applen ilmoitus innosti. Hän kampanjoi viime vuonna kiihkeästi verouudistuksen puolesta ja vakuutti, että se luo Yhdysvalloissa uusia työpaikkoja.

Trump kommentoi Applen ilmoitusta Twitterissä. ”Lupasin, että politiikkani ansiosta Applen kaltaiset yhtiöt voivat siirtää massiivisen määrän varojaan takaisin Yhdysvaltoihin.”
APPLEN rahoista puhuttiin torstaina myös Euroopassa, sillä yhtiö ei vieläkään ole maksanut 13 miljardin euron verorästejä Irlannille. EU:n mukaan yhtiö on saanut laitonta veroetua Irlannissa.

Rästit piti maksaa jo vuoden 2016 loppuun mennessä, Bloomberg uutisoi.
Tästä tais olla täällä jo puhetta, mutta nyt suomalainen lehti teki artikkelin.

Hyvä Trump! :geek:
 

MkH

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
441
Hämmästelen tuota demokraattien alennustilan jatkumoa. Itse olin varma Trumpin voitosta toissavuonna, nyt alkaa jatkokausikin näyttämään todennäköiseltä, ellei talous romahda sitä ennen. Ilmeisesti shokki ja epäusko ei vieläkään ole mennyt ohi. Ajattelin että Hillaryn jälkeen olisi vanha strategia ja vanhat naamat heivattu helvettiin, mutta sen sijaan sama linja pitää, mutta menee vaan hullumpaan suuntaan. Jos puolueella on poliittisesti mitään tarjottavaa, niin sekin häviää Trumpin twitter-trollausten ja median Venäjähöpöhöpön alle. Ja nyt ilmeisesti Oprahista pedataan seuraavaa pressakandidaattia...
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 512
Viestejä
4 189 849
Jäsenet
70 763
Uusin jäsen
Diileri85

Hinta.fi

Ylös Bottom