• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

  • Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:00 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
302
Jep, tuo YKn ihmisneuvosto on ollut iso vitsi jo pidempään. Ilmeisesti Bush ei liittynyt siihen perustamisvuonna, sitten Obama halusi mennä mukaan ja käytännössä siellä vain haukutaan Israelia eli eletään demareiden unelmaa. Hyvä homma, että lähti, kertoo siitä että tälläiset vitsit saavat kuihtua kasaan tai voivat rinkirunkata siellä keskenään Saudit Pakistanit Philippiinit yms. ihmisoikeuksien mallimaat.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

Suomessa on kumma tapa olla sitä mieltä, että YK on täysin arvostelun yläpuolella ja joku turvallisuusneuvosto on ainoa, mistä ne aina muistaa raportoida, että miten on äänestetty ja kuka on käyttänyt veto-oikeutta.

Tällähän pelataan noiden paskastanioiden pussiin, kun saavat omat päätöksensä YK:n nimiin eikä kerrota mitään yksityiskohtia mistään. Minusta suuri virhe, että siellä on kaikki mahdolliset maat. Paskastaniat ainakin pitäisi heittää vittuun.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Katsokaapa millaista sairasta propagandaa Hyysäri suoltaa tänää:
hyysäri.jpg

Legacy media kun itkee nii tietää että tekee jotain oikein :kahvi:

Kuvottavaa miten Suomessakin komukat käyttävät lapsia propaganda-aseena:
hyysäri2.jpg

Mut tämähän on tuttu taktiikka jo Göbbelsin ja Stalinin ajoilta :kahvi:
 
rock

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
667
Jotta ei jäisi epäselväksi miksi jenkeissä näin toimitaan niin lyhyt yhteenveto:

1) normaali rajanylitys ja "asylum" hokeminen on tehty erittäin hankalaksi ellei jopa mahdottomaksi nykyjärjestelmässä
2) aiemmin Meksikon rajalla pakolaiset suorittivat laittoman rajanylityksen, hokivat asylum ja pääsivät normaalin turvapaikanhakuprosessiin. Laissa lukee että jokainen laiton rajanylitys on rikos, mutta tätä lakia on aiemmin katsottu läpi sormien. Sessions ilmoitti vajaa kuukausi sitten että lakia tullaan toteuttamaan kirjaimellisesti, ilmiselvästi Trumpin kehoituksesta.
3) turvapaikanhakijat jotka tulevat vanhaan tapaan rajan yli laittomasti pidätetään ja lain mukaisessa prosessissa lapset otetaan vanhempien pidätyksen ajaksi huostaan (aivan sylivauvoja lukuunottamatta)

Käytännössä Trump käyttää lain sallimia valtuuksia kiristämään demokraateilta rahoitusta muurilleen (joka on edelleen täysin alkutekijöissä) ja samalla kiristämään laillisen maahanmuuton ehtoja. Samalla hän yrittää lunastaa vaalilupaustaan ennen syksyn välivaaleja, mutta todennäköisesti tällä toiminnallaan vaikeuttaa varsinkin maltillisten republikaaniehdokkaiden mahdollisuuksia joiden on vaikea irtisanoutua tästä kriisistä. Trumpin on aivan turha jauhaa paskaa että lasten erottaminen vanhemmistaan on demokraattien syytä, hänen hallintonsa valinnasta on kyse.

Se että maahanmuutto ja varsinkin laiton maahanmuutto saadaan kuriin on kaikkien edun mukaista ja haluaisin itsekin Suomeen puhtaasti meriittien mukaisen systeemin, mutta näillä valinnoilla Trumpin hallinto on mielestäni mokannut ja ainoastaan kannattajakunnan kovin ydin nauttii tilanteesta.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
"Säilötty varastorakennuksiin", fake news taas kerran. USA:ssa valemedia on innokkaasti esitellyt kuvamateriaalia näistä "varastorakennuksista", joissa on ihmisiä joissain häkkitiloissa. Sitten tietenkin totuus tuli julki ja kyseiset kuvat ovat, Hups!, Obaman valtakaudelta. Todellisuudessa nämä lapset ovatkin ihan asiallisissa olosuhteissa, joissa heillä on hyvät tilat syödä, nukkua, leikkiä ja pelata. Heidän terveydestään huolehditaan ja heille tarjotaan jopa opetusta. USA:n veronmaksajien piikkiin. Mutta paskamedialle käy mikä tahansa valhe, kunhan saa haukkua Trumpia. Ja mikä parasta, muun maailman paskamedia kopio heidän valheensa ilman kritiikkiä tai omaa selvitystä asiasta. Niin kuin Hyysäri vahvasti todistaa, taas kerran.
 
Ja lasten kanssa tulleita on aiemmin kohdeltu paremmin, joten se on jopa todistettavasti houkutellut tulijoita tuomaan mukanaan lapsia jotka eivät edes ole heidän. Ihan oikein siis puuttua tähän ja erottaa lapset vanhemmistaan/"vanhemmistaan" käsittelyn ajaksi. Lapsille se on ainakin paljon parempi näin.
 
Maahan tunkeutuminen on rikos joten on täysin oikein että ihmiset erotetaan. Ethän sä vankilassakaa saa perhees kanssa olla? Miksi laittomien maahanmuuttajien pitäisi saada mitään helpotuksia normaaliin oikeuskäytäntöön? Noihan ei ole sit mitää pakolaisia vaa tulevat käytännössä laittomiksi matuiksi Amerikkaan. Siellä kun yksilön vapauksiin uskova lainsäädäntö mahdollistaa ton matuilun ja käytännössä normaalin elämisen laittomasti. Kytät ei edes saa kysyä sulta ootko laillisesti maassa, voit opiskella, tehdä töitä, saada ajokortin jne. Vanhat hallitukset ovat toteuttaneet ns catch and release-politiikkaa jossa matut käsitellään mutta sen jälkee päästetään vapaaksi odottamaan päätöksiä. Eli käytännössä ovat häipyneet.

Jenkeissähän on myös suuri osa laittomista matuista ns visa overstaylla. Siellä on ihan valkoisia Eurooppalaisiakin Visa waiverilla elämässä elämäänsä. Eli mennään turistiksi, opiskelemaa tms laillisesti rajan yli ja sen jälkee ei yksinkertaisesti poistuta maasta vaikka aikarajat menee umpeen.
Ja lasten kanssa tulleita on aiemmin kohdeltu paremmin, joten se on jopa todistettavasti houkutellut tulijoita tuomaan mukanaan lapsia jotka eivät edes ole heidän. Ihan oikein siis puuttua tähän ja erottaa lapset vanhemmistaan/"vanhemmistaan" käsittelyn ajaksi. Lapsille se on ainakin paljon parempi näin.
Tämä. Latinomatut ja demarit käyttävät lapsia häikäilemättä hyväkseen. Samanlaisia propagandakuvia kuin se Euroopan "lapsi makaa rannalla" on jo tullut..
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 373
Ja lasten kanssa tulleita on aiemmin kohdeltu paremmin, joten se on jopa todistettavasti houkutellut tulijoita tuomaan mukanaan lapsia jotka eivät edes ole heidän. Ihan oikein siis puuttua tähän ja erottaa lapset vanhemmistaan/"vanhemmistaan" käsittelyn ajaksi. Lapsille se on ainakin paljon parempi näin.
Hitto, mä kun luin Trumpin twitteriä ja sain siitä sellaisen kuvan että tuo lasten erottaminen vanhemmistaan on hirveää ja demokraattien syytä :smoke:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969

Valkoinentalo sanonut lehdistötilaisuudessa että 10000 noista 12000 lapsesta jotka on otettu säilöön olisi tullut rajan yli joko yksin tai jonkun muun kuin heidän vanhempiensa seurassa.
 
Ja ainakin NBC News puhuu yli 2000 lapsesta jotka on otettu pois vanhemmiltaan elikkä tuo käytännössä vahvistaa NBC Newsin luvut.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
"Säilötty varastorakennuksiin", fake news taas kerran. USA:ssa valemedia on innokkaasti esitellyt kuvamateriaalia näistä "varastorakennuksista", joissa on ihmisiä joissain häkkitiloissa. Sitten tietenkin totuus tuli julki ja kyseiset kuvat ovat, Hups!, Obaman valtakaudelta. Todellisuudessa nämä lapset ovatkin ihan asiallisissa olosuhteissa, joissa heillä on hyvät tilat syödä, nukkua, leikkiä ja pelata. Heidän terveydestään huolehditaan ja heille tarjotaan jopa opetusta. USA:n veronmaksajien piikkiin. Mutta paskamedialle käy mikä tahansa valhe, kunhan saa haukkua Trumpia. Ja mikä parasta, muun maailman paskamedia kopio heidän valheensa ilman kritiikkiä tai omaa selvitystä asiasta. Niin kuin Hyysäri vahvasti todistaa, taas kerran.
Sikäli jännää, että tilanne on muuttunut siltä kantilta, että USA:n hallinto on itse juurikin eilen julkaissut videomateriaalia, jossa näkyy - yllättäen - varastorakennuksia, joissa on ihmisiä joissain häkkitiloissa: Migrant children 'held in cages' in Texas

Sitten on tietenkin se twiiteissä levinnyt vanha kuva lapsista häkissä (tai kanaverkon takana) mutta kiinnostaisi tietää, että mikä oikea media sen oikeasti on uutisena julkaissut?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565
Onko tässä tarinassa mitään perää että Melania teki aikoinaan mallintöitä Yhdysvalloissa väärällä viisumilla ja myöhemmin sai (korruptiosta johtuen?) ns. Einstein-viisumin jolla pääsi jonon ohi?

Jos olisi totta niin eikö ratkaisu olisi ottaa lapsi huostaan ja lähettää M kotimaahansa tutkinnan ajaksi?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 373
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 075
Ja meidän valhemedia MTV:kin haluaa levittää CNN:n valheita häkkiolosuhteista.
Tällaisissa häkkimäisissä olosuhteissa USA pitää siirtolaisten lapsia – Britannian pääministeri: Inhottavaa, häiritsevää

Tosiaan, Obaman aikakauden kuvamateriaalia. Täyttä valhetta, jota meidänkin valemedia levittää.
Aika hyvä esimerkki siitä mihin se johtaa kun uskoo sokeasti vain omia näkemyksiä tukevia uutislähteitä. kekkeruusi voisit edes itse tarkistaa faktat ennen viestin lähettämistä. Vai riittääkö se oikeasti että jos uutinen tuntuu sopivan omaan aatteeseen niin se on totta ja oikea totuus muuttuu valeeksi?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Katsoin muuten jokunen aika sitten tuon elokuvan "Lincoln (2012)" ja hämmästelin, miten vaikeasti siinä demareita oli puhua puoleen saadakseen vaadittun enemmistön, joka tarvittiin orjuuden kieltävän lain säätämiseksi, koska etelän edustajat olivat irronneet sisällissodan vuoksi äänestämästä.

Totuus: demareita ovat yksi vitsi, joka tulee ottaa huomioon vain vaalien läheisyydessä.

Tämän viestin synnytti maikkarin uutisissa näytetty lapsileirin johdosta aiheutunut demarien äänekäs esiintyminen ja sen shown kyseenalaistaminen.
 
Itse en enää koskaan äänestä persuja koska Soini
 
Tää viesti on sisällöltään yhtä fiksu kuin että Terminatorin katsottuaan ei ikinä enää äänestäisi Englannissa koska niilläkin on ydinase :sori:
 
Kyllä se näytti tyypilliseltä "demari-toimelta". Sen ajan jenkeissä oltiin viimosen päälle jossain byrokratian ja populismilla voitetun pulkki lupauksen puolessa. Tuttua täällä suomessa ja pelkään noiden paskiaisten pääsevän vielä hallitukseen ensi vaaleissa.

Paljastetaanpa vielä, että wikipediasta sen jälkeen näennäisesti wikipediasta elokuvan jälkeen totesin elokuvan hengessä jotain perää olleen. En jaksanut perehtyä wikipedian lähteisiin tarkemmin. Uskoin, että noinkin merkkihenkilöistä tuskin olisi USA:ssa oikeuden käynneiltä säästynyt. Tämä siis, mikäli wikipedia, sen lähteet ja varsinkin itse elokuva olisi tuomittu oikaisuun tai mustamaalaamiseen sukulaisten toimesta.

Eipä tuo Obama demarina päässyt pitkälle. Lupauksia oli kohutun vankileirin sulkemisen epäonnistuminen kahdella kaudella. Kuuban lähestyminen oli ok (mutta varsin läheistä demarille?) ja sosiaaliturvan parantaminen hyvä (mutta taisi jäädä rahoitus suunnitelmat siihen).

Voin lopuksi sanoa, etten pidä Trumpista enkä hänen politiikasta. Hänellä on kumminkin plussia, kuten varmaan kaikissa hallitsijoissa ja Obama oli yliarvostettu surkimus maineestaan. Hänelläkin oli plussia, muttei juurikaan kritiikkiä.
 
Sori nyt mutta tää on ihan harhaista. Sä katsot Steven Spielbergin leffan historiallisista tapahtumista ja sitten valkkaat suunnilleen saman nimisen puolueen Suomesta ja teet äänestyspäätöksiä. Suosittelen seuraavaksi katsomaan Will Smithin Hancockin. Sehän kertoo John Hancockista, joka muistaakseni oli yksi Yhdysvaltojen perustuslain allekirjoittajia. Saattaa laajentaa tajuntaasi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
^Itse ymmärtäisin, että tarkoitti demareilla jenkkien demokraatteja eikä Suomen demareita. Saatto olla tietenkin, että ymmärsin väärin, mutta tämmönen fiilis jäi...
 
Lopetan tämän tähän. Mainitsen kumminkin etten ole niin naivi, että tuhlaisi aikaa J. Cameronin Titanic-elokuvan kautta etsien Jackin ja ja Rosen lapsuuden tarinan. En myöskään täten ole pitänyt Lincoln-elokuvaa kaikessa ehdottoman totuuden kuvana.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
^Itse ymmärtäisin, että tarkoitti demareilla jenkkien demokraatteja eikä Suomen demareita. Saatto olla tietenkin, että ymmärsin väärin, mutta tämmönen fiilis jäi...
Saattoi olla mutta silti pointti on pahasti hukassa. Historian varrella demokraatit ja republikaanit ovat ehtineet vaihtaa usemapiakin positioita ristiin :D

Se, että vetää herneet nenään siitä, että demokraatit piti orjia satoja vuosia sitten on aika jyrkkää.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
^Itse ymmärtäisin, että tarkoitti demareilla jenkkien demokraatteja eikä Suomen demareita. Saatto olla tietenkin, että ymmärsin väärin, mutta tämmönen fiilis jäi...
Kyllä, näin tarkoitin. Se miksi nostin suomen demarit tässä esiin, johtui siitä että näistä on muodostunut jonkinlainen "pelkistyksen kaaviokuva", jolla ei ole rajoja eikä aikakautta. Se on myös muuttuva tarpeen mukaan, mikäli perustuslaki on siinä muuttunut.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 141
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Kuvottavaa miten Suomessakin komukat käyttävät lapsia propaganda-aseena:
Tämä muuten selviää tässä tapauksessa sillä, tunteeko hän pelkoa. Psykopaatin kokonaisuus kuva kun on tunteettomuus, myös ne ihmismielen negatiiviset puolet. Ainoat, joihin taitaa kyetä ovat viha ja ilo, kun omat projektit ovat kyseessä.
Tuo kävi mielessä näistä psykopaattisyytöksistä, kun häntä Kim Jong Un:in tapaamisessa kuvailtiin uutisessa jännittyneeksi Kimin kanssa. Aito psykopaattihan ei jännitä, vaan lopputulos päättyy joko vihan raivoon tai ilon tyytyväisyyteen.

http://www.terveyskirjasto.fi/xmedia/duo/duo96809.pdf
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 565

Aku79

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 085
Asiaton käytös
Väärä ketju
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969
Aihetta sivuten: Trump perääntyy perheiden erottelusta Trump vetäytyy siirtolaisasiassa – antaa määräyksen, jolla perheiden erottelu loppuu

Nythän tässä on käyty täysi kierros:

-Valeuutinen, ei pidä paikkaansa!
-Obaman luoma käytäntö!
-Juuri näinhän tuleekin toimia!
-Juuri näinhän ei tule toimia enää!
Liberaalit katsoivat Trumpin bluffin siitä että Trump pitää tuon voimassa kunnes saa rahoituksen muurilleen ja Trump foldasi kun olisi ollut täysi poliittinen itsemurha pitää tuota meno päällä kun vaalit niin lähellä.

Mitä tulee tuohon takin kääntämiseen niin seison edelleen sen takana että tavoite, tässä tapauksessa tuo lasten avulla maahan tunkeutumisen lopettaminen, oli hyvä mutta keinot joilla siihen tavoitteeseen pyrittiin oli vähän mitä sattuu.
 
rock

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
667
Republikaanit saivat uskoteltua Trumpille että on ainoa mahdollinen peliliike lopettaa asetuksella perheiden hajoitus ja mahdollisesti sivussa kerätä poliittisia irtopisteitä. Tämä ei tosiasiassa tarkoita että olot rajalla mitenkään erityisesti paranisivat.

Nollatoleranssi laittomiin rajanylityksiin säilyy ja nyt ainoastaan erona on että lapsia ei sijoiteta heille tarkoitettuihin fasiliteetteihin (jotka muuten alkoivat olemaan vaarallisen täynnä) vaan vanhempien seuraksi oikeisiin pidätyskeskuksiin joissa he joutuvat olemaan sekä rikos- että imigraatioprosessien ajan. Ehkä pieni osa inhimillisestä hädästä nyt torjuttiin. DHS:n johtaja Nielsenin ura sutattiin sivussa huolella, nyt häntä ei tulla muistamaan mistään muusta kuin näistä perheiden hajottamisista ja republikaanit toivovat että äänestäjillä on muuta ajateltavaa kuin tämä soppa kun on aika marraskuussa äänestää.

Trump ei edelleenkään saanut rahoitusta muuriin eikä kiristettyä maahanmuuttolakeja joten on odotettavaa että aiheen puitteissa tulee vielä tapahtumaan ennen marraskuuta. Lisäksi käynnissä on kauppasodat sekä perinteisiä liittolaisia että Kiinaa vastaan joten touhua riittää.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969
Hieman kyllä epäilen tuon totuudenmukaisuutta, tuntuu enemmän kuin hieman omituiselta että yksikään kamera ei olisi muka tallentanut tuota karkkien heittoa varsinkin kun se muka tapahtui silloin kun tuo G-7 lausunto piti allekirjoittaa ja kaikki kuvasivat tilannetta. Sen lisäksi vielä se että yksikään paikkalla ollut lehdistön jäsen yms ei olisi nostanut moisesta tempauksesta heti meteliä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 075
Joukko USA:n osavaltioita haastaa Trumpin hallinnon oikeuteen siirtolaisperheiden erottamisen vuoksi

Muoks: Trumpin hallinto, ei Trump itse.

Useat osavaltiot on haastamassa trumppia oikeuteen perustuslain rikkomisesta tuossa lapsien erottelemisjupakassa. Mistähän osavaltiot lukee uutisensa, kun Trump kuitenkin selvästi ilmoitti että tuo politiikka oli demokraattien syy ja ainut tapa lopettaa se on rakentaa seinä ja kekkeruusi voi todistaa että juuri näin se meni. :D

Kohta ehkä sitten seuraava tapaaminen, jossa Putin lupaa ettei sekaannu jatkossa vaaleihin sen enempää kuin nytkään ja Trump lupaa vastineeksi lopettaa NATOn sotaharjoitukset venäjän lähistöllä turhana ja kalliina provokaationa.
Trumpin neuvonantaja lähtee Moskovaan pohjustamaan presidenttien huippukokousta
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
969
Commercial satellite imagery of North Korea’s Sohae Satellite Launching Station from June 12 shows no apparent activity related to dismantlement of its rocket engine test stand.
On kyllä taas niin tyhjä uutinen kuin olla ja voi. On ihan helvetin iso yllätys että 12.06. otetuissa kuvissa ei näy edistymistä kun koko hiton tapaaminen oli silloin 12.06.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 594
Viestejä
4 185 357
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom