• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald J. Trump

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 288
Kyllä mää niin kauhiast yllätyin!
Yllätyin samoin:
Republikaanienemmistöinen komitea ei löytänyt todisteita Donald Trumpin kampanjan ja Venäjän yhteyksistä.

Republikaanit julkistivat tutkinnan pääkohdat jo maaliskuun puolivälissä. Demokraatit arvostelivat tuolloin tutkintaa puutteelliseksi.
Eiköhän tuossa ne olennaisimmat.

Katsellaan sitten jahka Mueller saa tutkintansa valmiiksi.

Siihen asti saadaan varmaan nauttia tämän "tasapainoisen neron" aivoripuleita:

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
215
Noin Putinin kätyriksi tuntuu itselle oudolta että Trumpin jenkeissä on melkein ennätysalhainen työttömyys, ja saakelin kovat pörssikurssit. Täytyy myöntää etten itse hirveästi seuraa maailmanpolitiikkaa, mutta mitä Venäjä hyötyy taloudellisesti vahvasta Yhdysvallasta?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Nousukaudella ei ole Trumpin kanssa mitään tekemistä. Toisaalta mm. Trumpin kauppasota Kiinan kanssa on tehnyt jo taloudelle huomattavasti vahinkoa.
Trump on bisnesmies, joka on tehnyt bisnestä niiden kanssa kenellä rahaa on, eikä häntä kiinnosta pätkääkään mistä ja miten raha tulee. Hän myös ihailee esim. Putinia henkilönä eikä muutenkaan ymmärrä mitä pahaa venäläisissä on.
Venäjä on tätä toki pyrkinyt hyödyntämään mutta tuloksista voi olla montaa mieltä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
215
Melkoista sattumaa kyllä, että tämä nousukausi sattuikin päivälleen alkamaan kun Trumpista tuli presidentti. Todennäköisesti samanlaista sattumaa on myös Korean rauha, josta etelä-korean johtaja on häntä kiittänyt. Brutaali lähestymistapa hänellä kyllä oli, mutta jälkeenpäin edellisistä johtajista poikkeava ja ehkä siitä syystä toimiva.
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
68
Noh, kaikki teot finanssikriisistä nousukauden alkuun tapahtuivat Obaman kaudella. Toki republikaanipolitiikan ennakointi itsessään motivoi taloutta vahvemmin kuin joku terveydenhuollon ja yleisen koulutuksen parantaminen. Se, kuinka kestävää politiikkaa tyyppi on tehnyt, mitattanee siinä kun valta taas siirtyy eteenpäin.

Koreassa kyse on ollut ainoastaan siitä, että P-Korea yrittää parhaansa saadakseen neuvoteltua suurimman mahdollisen potin kansainvälistä apua. Niillä on kaikkensa siinä neuvottelupöydällä. Mitään voitettavaa ei ole sodassa kenenkään kanssa, paitsi teoriassa johtajalla itsellään viimeisenä tekona vallan ollessa sisäisesti uhattuna.
 
Viimeksi muokattu:

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Koreassa kyse on ollut ainoastaan siitä, että P-Korea yrittää parhaansa saadakseen neuvoteltua suurimman mahdollisen potin kansainvälistä apua. Niillä on kaikkensa siinä neuvottelupöydällä. Mitään voitettavaa ei ole sodassa kenenkään kanssa, paitsi teoriassa johtajalla itsellään viimeisenä tekona vallan ollessa sisäisesti uhattuna.
Totuus on kuitenkin se, ettei kenenkään toisen presidentin aikana matään tällaista tapahtunut, joten?

Selittelyä, selittelyä.
 
mitsune

Praetorian Prefect
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
319
South Korea credits Trump for talks with North - CNN

"Clearly, credit goes to President Trump," Foreign Minister Kang Kyung-wha tells Amanpour in Seoul. "He's been determined to come to grips with this from day one."Source: CNN

No, kai tämäkin saadaan vielä spinnattua tiettyjen tahojen toimesta niin, että Trump näyttäytyy negatiivisessa valossa tai hänen rooliansa vähätellään.
 
mitsune

Praetorian Prefect
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
319
Pohjois-Korean motiiveista ryhtyä neuvottelemaan nyt ei voi varmasti tietää kukaan.

North Korea test site still usable, closure easily reversed: U.S....

Onkohan se sitten Kiinan pakotteet, jotka alkavat viimein purra. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, että onko Kim saapunut neuvottelemaan hyvällä tahdolla, vai onko esimerkiksi Kiina joutunut maksamaan hyvät lahjukset vain saadakseen heidät pöytään saakka.

No, tulevaisuus näyttää ovatko he siellä oikeasti neuvottelemassa rauhasta vaiko bluffaamassa. Luottamus Pohjois-Korean hallintoa kohtaan on varmasti kautta linjan aika heikkoa.
 
Viimeksi muokattu:

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
11 827
Trumpille vaaditaan jo Nobelin rauhanpalkintoa – ”Antakaa kunnia joka hänelle kuuluu”

Merkelikin ylistää.

Besuch im Weißen Haus - Merkel lobt Trumps Korea-Kurs

Noin Putinin kätyriksi tuntuu itselle oudolta että Trumpin jenkeissä on melkein ennätysalhainen työttömyys, ja saakelin kovat pörssikurssit. Täytyy myöntää etten itse hirveästi seuraa maailmanpolitiikkaa, mutta mitä Venäjä hyötyy taloudellisesti vahvasta Yhdysvallasta?
Putinin kätyriksi kummasti myös yhdysvaltojen suhteet Venäjään tuntuu olevan huonoimmalla tasolla sitten Kuuban ohjuskriisin.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Toivoisin kyllä itsekin Trumpille Nobelia koska ehkä se viimein lopettaisi moisesta puhumisen. Vaikka luultavasti tarvittaisiin kaksi ja sittenhän siitä vasta puhuttaisiinkin.

Oliko ne hyvät välit Venäjään nyt hyvä vai huono juttu vai tarkoitetaanko Twitteristä ja auringonpilkuista?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Ainakin ne on huono juttu "Putinin kätyri" syytösten uskottavuudelle mitä tässäkin threadissa on aika paljon esitetty.
En edes pyydä etsimään niitä syytöksiä, mutta toistan itseäni: mikään kompromatti ei voisi olla niin vahva, että Trump tai kukaan antaisi Venäjän tehdä aivan mitä tahansa.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Huomatkaa että Muller on epäonnistunut jos Trumpia ei todeta syylliseksi! Asia on päätetty ja nyt tarvitaan vain todisteet.
Missä noin on väitetty ja mitä on päätetty?

Ihan kuin olisin lukenut tästä ketjusta, että Mueller tutkii suhmuroitiinko vaaleissa, ei sitä suhmuroiko juuri DJT juuri kesäkuussa juuri Vladimirin kanssa

Toki jos Mueller tulee vastakkaiseen tulokseen kuin kongressi eikä totea että Venäläiset yrittivät jotain niin silloin joko hän tai kongressi on epäonnistunut tai kysymyksenasettelu on liian monimutkainen

Muistaakseni toivoin jo tammikuussa joko Trumpin tai Muellerin olevan vappuna eläkkeellä. Onneksi en täsmentänyt vuotta. Jos Trump todetaan syyttömäksi on hyvä, että M jää eläkkeelle koska jostain keskittyminhäiriön tapaisesta johtuen tuntuu ettei T osaa tehdä töitä jos joku juttelee hänen kavereilleen samaan aikaan. Ja sehän on hankalaa koska T tuntee erittäin monta julkkista

Toisaalta ylistetään nyt vielä uudestaan Koreoiden suhteen kun vielä näyttää hyvältä. Ehkä ne hommat hoituivat sittenkin ja Mueller ei häiritsekään. Rauha on oikein hyvä saavutus
 
Viimeksi muokattu:

Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963

Libbarien ja median diskurssissa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Olkiukko sikseen, mutta kenet Muellerin syyttämän talousrikollisen haluaisit vapauttaa vastaamasta teoistaan?
Mikä ihmeen olkiukko? Kummallista vainoa.

Viittasin vaan aika monen trumpvihaajan vakiokommentteihin, joissa Muellerin tutkinta koko ajan kiristyy Trumpin ympärillä ennen tuomiopäiväfinaalia ja muut tutkimukset on sen rinnalla vaan faketutkimuksia, joista ei tarvitse välittää.

Missään kohtaa ei mainittu jotain talousrikollisia tai heidän vapauttamistaan. Kummia fantasioita...
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Mikä ihmeen olkiukko? Kummallista vainoa.
No ei se mitään, väännetään taas rautalangasta. Käytit sanamuotoa ”pelastaa maailman” jonka ymmärsin liioittelevaksi. Mikään Muellerin tekemä ei vähennä kouluammuskeluja tai laita jihadisteja kuriin tai päästä Suomea futiksen mm-kisoihin. Ilmastonmuutosta ei kannata tässä ketjussa edes mainita

Viittasin vaan aika monen trumpvihaajan vakiokommentteihin, joissa Muellerin tutkinta koko ajan kiristyy Trumpin ympärillä ennen tuomiopäiväfinaalia ja muut tutkimukset on sen rinnalla vaan faketutkimuksia, joista ei tarvitse välittää.
Eikö ole aivan itsestään selvää, että Muellerin tutkinta on se virallisin, riippumattomin, ammattimaisin ja kattavin ja tätä kautta tärkein? Siitäkin huolimatta että Mueller on republikaani ja joutui potkimaan pari tekstaajaa pois tiimistä
Missään kohtaa ei mainittu jotain talousrikollisia tai heidän vapauttamistaan. Kummia fantasioita...
Riippumatta siitä mikä loppulause on juuri DJT:n kohdalla on tutkinta lyönyt kovia syytteitä pöytään isotittelisille herrasmiehille. Jos oletetaan, että näistä (suuri) osa todetaan syyllisiksi niin eikö ole hyvä, että talousrikollisia, kuten Manafort, tai kriminaalilakimiehiä, kuten Cohen, viedään oikeuden eteen vastaamaan syytteisiin?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
No ei se mitään, väännetään taas rautalangasta. Käytit sanamuotoa ”pelastaa maailman” jonka ymmärsin liioittelevaksi. Mikään Muellerin tekemä ei vähennä kouluammuskeluja tai laita jihadisteja kuriin tai päästä Suomea futiksen mm-kisoihin. Ilmastonmuutosta ei kannata tässä ketjussa edes mainita

Eikö ole aivan itsestään selvää, että Muellerin tutkinta on se virallisin, riippumattomin, ammattimaisin ja kattavin ja tätä kautta tärkein? Siitäkin huolimatta että Mueller on republikaani ja joutui potkimaan pari tekstaajaa pois tiimistä

Riippumatta siitä mikä loppulause on juuri DJT:n kohdalla on tutkinta lyönyt kovia syytteitä pöytään isotittelisille herrasmiehille. Jos oletetaan, että näistä (suuri) osa todetaan syyllisiksi niin eikö ole hyvä, että talousrikollisia, kuten Manafort, tai kriminaalilakimiehiä, kuten Cohen, viedään oikeuden eteen vastaamaan syytteisiin?
Ihan sama mulle. Jos et vieläkään ymmärtänyt, puhuin Trumpista ja alkuperäisen kommenttini konteksti käsitteli myös vain Trumppia.

Ei kiinnosta tuo aiheenvääntösi joihinkin talousrikollisiin.

Narratiivi on se, että Muellerin tutkinta varmasti löytää jotain raskauttavaa Trumppia vastaan ja tutkinta kiristyy vähitellen mutta vääjäämättömästi. Jokainen käänne nähdään todisteena tästä.
 
Eli huolimatta siitä, että ketjussa todettiin kuukausia sitten, ettei Muellerin tehtävä ole tuomita juuri Trumppia niin narratiivi on se koska liberaalit ja milleniaalit ja katkerat demokraatit ja FNN niin sanovat?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Miltä susta itsestäsi tuntuu?
No vähän on ähky olo kun tuli syötyä liikaa, mutta vappuilmat näyttävät hyviltä. Vai tarkoitatko Muellerin suhteen?

Kerrataan: välillisiä syytteitä on niin paljon, että olisi aika tilastolotto jollei joku Trumpin lähipiiristä - eli top 50 nimistä vaali- tai valkoisen talon tiimeissä - todettaisi syylliseksi venäläisten kanssa suhmurointiin varsinkin jos koko vuosikymmen hyväksytään (kuten Uranium1-keississä hyväksytään). Trumpilla ja Vladimirilla en usko olevan suoraa ja kirjallista sopimusta - kun se maalitolppa näyttää edellisen sijaan olevan siinä.

Tästä huolimatta on _minun mielestäni_ oikein hienoa että Mueller tekee perusteellista ja mahdollisimman luotettavaa ja riippumatonta työtä olkoon lopputulos mitä on. Perusteluna: liian monella tuntuu olevan vehkeilyä joka suuntaan, toivottavasti Mueller on niin riippumaton kuin olla voi. Lisäksi on historiamielessä mielenkiintoista seurata noinkin harvinaista tutkintaa ja yleisesti jännä alkaa tajuta kuinka verkostuneita tuolla tasolla liike-elämässä ja politiikassa ollaan niin laillisesti kuin laittomastikin ja avoimesti ja epävirallisten kanavien kautta
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Manafort, Kushner ja se kolmas jonka nimeä en muista oli jotain kahvipoikia eikä koko rakennus edes liity kampanjaan tai ehdokkaaseen. Nothingpurilainen
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 039
Aika jännästi muissa threadeissa huudat pää punaisena propagandaa ja venäjä trollia kun joku linkkaa lähteen millä vähänkin on yhteyksiä Venäjään, mutta tässä tapauksessa näytät hyväksyvän tuon ihan suoraan vaikka lähteenä muka suoraan Kremlin. ;)
Taidat sekottaa mut johonkin toiseen nimimerkkiin? Meinaan en ainakaan tunnista itseäni. Suosittelen myös tutustumaan mikä on propagandaa ja mikä ei...

PS. Se että jaan jonkin twiitin ei välttämättä tarkoita että olen samaa mieltä. Tuskin siis on sattumaa että Kreml "myöntää", pakotteet alkavat vaikuttamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 405
Siiis Natalia Veselnitskaya vastasi NBC:n haastattelussa kysymykseen erityissuhteesta Venäjän valtakunnansyyttäjään tjs.:
"I am a lawyer, and I am an informant," she said. "Since 2013, I have been actively communicating with the office of the
Russian prosecutor general."

Löytyykö linkkiä siihen Kremlin myöntämiseen?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kaikki kunnia Trumpille jos PK:n aseistariisunta oikeasti toteutuu. Voitte siteerata tätä viestiä sitten.

Sillä välin toisaalla: Trump osoittaa täydellistä itseensä kohdistuvan huumorin hallinnan puutetta. Perinteisesti istuvaa presidenttiä hallintoineen "roastaava" lehdistöillallinen on ihan liikaa egolle ja aiheuttaa lähinnä raivoa Dolanissa.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Sellanen Venäjä-propaganda sieltä. Päästään sairaat ihmiset jauhavat vielä tosta pissajutustakin vaikka se paljastu vuosi sitten pelkäksi trollien keksinnöksi.
Kaikki kunnia Trumpille jos PK:n aseistariisunta oikeasti toteutuu. Voitte siteerata tätä viestiä sitten.

Sillä välin toisaalla: Trump osoittaa täydellistä itseensä kohdistuvan huumorin hallinnan puutetta. Perinteisesti istuvaa presidenttiä hallintoineen "roastaava" lehdistöillallinen on ihan liikaa egolle ja aiheuttaa lähinnä raivoa Dolanissa.
Laitapa lähdettä tälle? Miks muuten kutsut Donaldia Dolaniksi?

Onneks media teki itsestään jälleen kerran pellen Media hands Trump big, embarrassing win Kylläpä Trumpia varmasti harmittaa kun ei tullu osallistuttua edellämainittujen mielisairaiden joukkopsykooseihin :cigar2:
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Yleisen käsityksen mukaan trumpin tiimi vuosi Muellerin kysymykset trumpille listan:

The Questions Mueller Wants to Ask Trump About Obstruction, and What They Mean

Jotkin kysymyksien muotoilut vihjaa sinne päin että todisteet löytyy jo ja tämä heikentää mahdollisuuksia valehdella vastauksissa. Giulianilla aikamoinen operaatio laatia noihin vastaukset. Tosin jos trump ei ole tehnyt mitään väärää niin olisipa helppo vaan vastata noihin hyvinkin selkeisiin kysymyksiin. Valaehtoisesti vielä niin saisi sen tutkinnan jossain kohtaa loppumaankin. Näyttää menevän tosin twitter kiukutteluksi taas...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 405
Mikä oli tarkoituksesi kun rekisteröidyit io-tech foorumille, ja mikä oli reaktiosi kun viestiisi ensimmäisen kerran vastattiin? Mitä ajattelit silloin? :btooth:

Itse en jaksaisi vastata yhteenkään noista kysymyksistä, saati 40:een.
 
Ei ilmeisesti trumppikaan, kun palkkasi giulianin vastaamaan puolestaan että mitä ajatteli. Ja tämähän käy järkeen koska...?

Ei käy järkeen jos ei ole tehnyt mitään väärää, mutta sitten käy jos on tehnyt jotain väärää ja vastaukset tarvitsee "muotoilla" tietyllä tavalla seurausten minimoinnin vuoksi.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
968
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ei kyllä ihan hirveästi ole luottoa tuohon lääkärin tarinaan kun aikaisemmin jo vetänyt herneet nenään ja menny medialle itkemään siitä kun Trumpin potilastiedot oli haettu pois sen jälkeen kun itse oli alkanut levittämään vaitiolovelvollisuuden alaista tietoa.
No onko sulla "ihan hirveästi luottoa" siihen, että lekuri nyt vaan sattuu kirjoittemaan ihan donaldimaista tekstiä ja muutenkin naurettavaa hehkutusta, jolla ei ole mitään sijaa normaalissa lääketieteellisessä raportissa?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Ei kyllä ihan hirveästi ole luottoa tuohon lääkärin tarinaan kun aikaisemmin jo vetänyt herneet nenään ja menny medialle itkemään siitä kun Trumpin potilastiedot oli haettu pois sen jälkeen kun itse oli alkanut levittämään vaitiolovelvollisuuden alaista tietoa.
Eli jos kyseiseen lekuriin ei voi luottaa niin koko terveystarkastus oli huuhaata? Kunnes seuraava kaveri sanoi saman ja kirjattuaan Trumpin normaalipainoiseksi ja superteräväksi sai ylennyksen vasta seuraavassa kuussa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
658
Lääkärisaaga lyhykäisyydessään:

Borstein on ollut Trumpin henkilökohtainen lääkäri jo vuosia ja antoi ylimalkaisen ja hyvin Trumpin tekstiltä kuulostavan lausunnon ehdokkaan terveydentilasta. Borstein itse toivoi tulevansa valituksi myös presidentti Trumpin lääkäriksi tämän tultua valituksi. Tämä kuitenkin kariutui kun lääkäri puhui ohi suunsa ja kertoi haastattelussa Trumpin käyttävän hiusten kasvua edistävää lääkitystä. Nyt tuli ilmi että pian tämän jälkeen Trumpin lakeijat kävivät putsaamassa lääkärin vastaanoton DJT:n terveystiedoista, niin hänen nimellään kuin myös hänen pseudonyymeillään tehdyistä tutkimuksista. Borsteinin kredibiliteetti tietenkin on mitä on ja häntä voisi kutsua ainakin hyvin eksentriseksi jos ei suoraan puoskariksi ja Trumpin toiminta oli vähintäänkin ymmärrettävää Haroldin laverreltua lääkityksistä. Se mitä mömmöjä ja hoitoja hän on vuosien varrella Trumpille määrännyt onkin se mielenkiintoinen tieto, tosin lääkärinvala estää moisista puhumasta.

Trumpin nykyinen lääkäri, Ronny Jackson on myös ongelmissa. Hän kieltäytyi nimityksestä veteraaniasioiden ministeriksi kun alkoi paljastua hänen liberaali reseptilääkkeiden jako Valkoisen Talon henkilökunnalle, työaikana päihtyneenä esiintyminen ja ilmeisesti myös liittovaltion auton kolarointi kännitoilailun seurauksena. Myös Jacksonin kommentointi Trumpin terveydentilasta nosti kulmakarvoja kun lausunnossa alleviivattiin hänen erinomaisia geenejään. Trump on itse useaan otteeseen kehunut genetiikkaansa joten tällöinkin tuli epäilys että sanat on tungettu Jacksonin suuhun eivätkä mielipiteet ole puhtaasti hänen omiaan.

Todellista terveydentilaa voidaan vain arvailla, mutta lehtikuvien perusteella Donald kärsii ainakin jonkinlaisesta ylipainosta ja tarvitsisi dieetin ja lisää aerobista liikuntaa. Muutoin hän vaikuttaa suunnilleen ikäisensä kuntoiselta ja alkoholittomuus varmastikin on etu. Henkinen terveydentila onkin sitten isompi kysymysmerkki joskin suoranaista dementiaa tuskin vielä on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226
Trumpin terveystila on ihan linjassa muihin hyväluokkaisiin amerikkalaisiin vanhuksiin. Jos kaipaavat jotain muuta, niin kannattaisi ehkä miettiä miksi ehdolla on jatkuvasti presidenttiehdokkaita jotka ovat toinen jalka haudassa ja eläkeiässä jo pitemmän aikaa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tuskin se Trumpin terveydentila itsessään mikään suuri juttu on kenellekään. Onpa vaan taas yksi tapaus, missä ei valittu rehellistä tietä vaan piti mennä narsismin kautta, en tiedä sitten rikkooko jotain lakia lääkärin toiminnan oslta? Ja tämä samaan aikaan kun Clintonin "ihan just kuolemisesta" kohkaaminen oli yksi kovimpia trumpetistien valttikortteja jopa niin pitkälle vietynä, että piti muokata videoita joissa tilanne näyttää todellisuutta huonommalta.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 434
Viestejä
4 161 554
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom