• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Taas tämä klassikko, ettei värilliset osaa hoitaa papereita ja naisetkin liian tyhmiä? Ennemmin itse veikkaisin noita iäkkäämpiä, jollekin seniilille se paperien hankkiminen tuottaa enemmän vaivaa.
Sinä et selvästikään ole kiinnostunut lukemaan mitään mikä selittäisi asian, jatkat vaan jankuttamista. Miksi sinä koko ajan kirjoittelet olkiukkoja?
 
Kerro nyt sinä sitten miten naiset (joita enemmän naimisissa repuissa) ja värilliset ei osaisi hommata papereita?
 
Kukaan ei väittänyt niin. Sinä yritit olkiukkoilla jotain kun samassa listassa puhuttiin äänestyspäivästä ja valitsijamiehistä jne ja yhdistämällä pari pointtia voisit keksiä jotain mitä kukaan ei argumentoinut.

Miehistä ja valkoisista en ole itse asiassa varma. Yksikin sanoi jutelleensa sata vuotta sitten kuolleen presidentin kanssa
 
Ei sanonut? Sinä sanoit, että "riskiryhmät kuten naiset ja ei-valkoiset". Makis myös sanoi naiset kärsiväksi ryhmäksi. Ja olen somesta vuosia lukenut demokraattien juttuja miten on rasismia tuommoiset lait, kun ei-värilliset ei osaa hankkia papereita. Eli voimme päätellä, että reput osaisi hankkia paperit, kerta heihin ei vaikuta, mutta demokraatteja kannattavat naiset ja ei-värilliset ei osaisi.
 
Koita nyt oikeasti ymmärtää että nämä ovat eri asioita:
A) naiset ovat yleensä miehiä liberaalimpia
B) Yhdysvalloissa ei-valkoiset ovat perinteisesti äänestäneet demokraatteja (puolueiden flippauksen jälkeen)
C) kumpikaan edellisistä ei ole mikään 100%, kiveen hakattu, sääntö
D) koska papereiden hankkiminen vaatii joskus - ja nyt tarkkana, en sanonut että aina ja kaikilta - pääsyn virastoaikaan toimistolle ja maksuja, tämä on yleensä helpompaa mitä paremmassa ja joustavammassa työssä ja perhetilanteessa on
E) joku voi oikeasti olla tyhmä tai vaikka vamman takia estynyt hankkimaan niitä papereita mutta tämä on jo kohta e

Kysy rohkeasti vaan jos ei vielä mennyt jakeluun
 
Eihän tässä ole mitään logiikkaa. Matalasti koulutetut, syrjäseuduilla asuvat juntit osaa paremmin hommata paperit kuin älykköpuoluetta kannattavat? Miksi tuossa on edes naiset ja ei-värilliset eroteltu, ovatko he jotenkin tyhmempiä vai mistä syystä heidät eritellään?

D) koska papereiden hankkiminen vaatii joskus - ja nyt tarkkana, en sanonut että aina ja kaikilta - pääsyn virastoaikaan toimistolle ja maksuja, tämä on yleensä helpompaa mitä paremmassa ja joustavammassa työssä ja perhetilanteessa on
Eli akateemiset, hyväosaiset demokraatit suoriutuu paremmin kuin tyhmät punaniskat?
 
Eihän tässä ole mitään logiikkaa. Matalasti koulutetut, syrjäseuduilla asuvat juntit osaa paremmin hommata paperit kuin älykköpuoluetta kannattavat?
En sanonut näin
Miksi tuossa on edes naiset ja ei-värilliset eroteltu, ovatko he jotenkin tyhmempiä vai mistä syystä heidät eritellään?
Koska he ovat eri ihmisryhmiä. Ihminen voi olla valkoinen ja mies, tai valkoinen ja nainen tai ei-valkoinen ja nainen. Vaihtoehtoja on jopa enemmänkin
Eli akateemiset, hyväosaiset demokraatit suoriutuu paremmin kuin tyhmät punaniskat?
Suoriutuu mistä? Paperien hankkimisesta? Ehkä jos se punaniska on tosi tyhmä ja jos ero on 85% ja 90% välillä löytyy esimerkkejä mistä vaan, mutta jos tunnet jonkun jonka ÄO on kolminumeroinen voit pyytää selittämään. Ihminen voi siis olla jopa akateeminen ja konservatiivi. Tai punaniska ja passillinen
 
Koska he ovat eri ihmisryhmiä. Ihminen voi olla valkoinen ja mies, tai valkoinen ja nainen tai ei-valkoinen ja nainen. Vaihtoehtoja on jopa enemmänkin
Ja miksi heidät on eroteltu oletuksella, etteivät osaa hommata papereita? Et jostain syystä halua vastata kysymykseen.
 
Nyt alkaa jo tuntua, että El Toro trollaa. Vastaa viestiin, jossa sanotaan, että papereiden hankkiminen on työlästä keksimällä että siinä puhuttiin osaamisesta. Minä en nyt ihan oikeasti tajua mikä kognitiivinen juttu tuossa muuten on taustalla kun ei millään rautalangalla kykene ymmärtämään.
 
Asiaton käytös - toistuva väärinymmärtäminen, jankkaaminen, olkiukkoilu ja keskustelun sotkeminen
Nyt alkaa jo tuntua, että El Toro trollaa. Vastaa viestiin, jossa sanotaan, että papereiden hankkiminen on työlästä keksimällä että siinä puhuttiin osaamisesta. Minä en nyt ihan oikeasti tajua mikä kognitiivinen juttu tuossa muuten on taustalla kun ei millään rautalangalla kykene ymmärtämään.
No sinulla oli sentään joku selitys, mutta sekin taisi murentua, kun reput menee enemmän naimisiin, en jaksanut laskea numeroita auki. Mutta onhan tuo kummallista eritellä naiset ja värilliset, miehet osaa hommata paperit ja nuo ryhmät ei?
 
Voisiko joku mode jo käydä paikalla kun v***u TAAS "ei osaa hommata". Sinä vittuilet jo muille, ei tuota enää voi muuten ymmärtää.

Ja mitä tulee naimisiin menoon, niin sekin jo on kerrottu moneen kertaan, että se on vain yksi tekijä. Mutta kun sinua ei kiinnosta selvästi kuin jankuttaa noita samoja juttujasi uudestaan ja uudestaan.

Non-citizens voting in federal elections has been proven to be extremely rare and is already illegal under Section 216 of the Illegal Immigration Reform and Immigrant Responsibility Act of 1996.

Opponents of the bill argue that it is intended to suppress voter turnout, as voter registration forms already require driver's license numbers or the last four digits of the applicant's Social Security number in compliance with the Help America Vote Act (HAVA), which registrars are required to use under HAVA to confirm eligibility through databases maintained by the U.S. Department of Homeland Security, the Social Security Administration, and the U.S. Postal Service.

The analysis also found that an estimated 69 million women and 4 million men have a last name that does not match their birth certificate. This provision would similarly impact transgender people whose legal names do not match their birth certificates.

Research from the Brennan Center, "indicates that more than 9 percent of American citizens of voting age, or 21.3 million people, don't have proof of citizenship readily available". The center said the act "would compel voter roll purges that are bound to sweep in eligible American voters" and "when Arizona and Kansas implemented similar policies at the state level, tens of thousands of eligible citizens were blocked from registering," concluding, "the SAVE Act's proof-of-citizenship requirement is a solution in search of a problem."
Hupaisaa on mm. se, kun joku rebu ajeli Kaliforniaan todistaakseen että voi äänestää laittomasti. Heppu jäi kiinni ja joutuu oikeuteen. FAFO tosiaan. Mutta Suomessakin näköjään riittää porukkaa joka on juonut kunnon kulauksen MAGA:n Kool-Aidia ja uskovat kaiken mitä Trump sanoo.
 
Trumpista ja hänen vaikutuksestaan meihin ja muihin löytyy todella paljon tärkeitä keskustelunaiheita. USA:ssa on nyt tapahtumassa asioita, joista meilläkin kannattaa olla kiinnostunut. Siksi vähän ihmetyttää aivan triviaaleista asioista vääntäminen sivukaupalla. Jos se kirjoittaa (kymmeniä/satoja viestejä) kuin trolli, näyttää trollilta ja kävelee kuin trolli, mikähän se todennäköisimmin on?
 
Miten ihmeessdä jenkit jaksavat katsella sekopäisen, korruptoituneen seniilin vanhuksen sekoilua maan johdossa ja kun trump ryssii jenkkien asiat täydellisesti ja jatkuvalla tahdilla!?

Tuo sekoilu on kiihtyvällä tahdilla täysin käsittämätöntä ja mielettömän vahingollista sirkusta..
 
Parempi kysymys on, miksi kukaan jaksaa livetiktokkaajaa päivittää näissä ketjuissa. Murica fuck yeah!

Elect a clown and expect a circus.
 
Miten ihmeessdä jenkit jaksavat katsella sekopäisen, korruptoituneen seniilin vanhuksen sekoilua maan johdossa ja kun trump ryssii jenkkien asiat täydellisesti ja jatkuvalla tahdilla!?

Tuo sekoilu on kiihtyvällä tahdilla täysin käsittämätöntä ja mielettömän vahingollista sirkusta..
Suurin osa minkään maan ihmisistä ei ymmärrä mitään ulkopolitiikasta tai geopolitiikasta joten Trumpin toimet maailmalla ei mitenkään vaikuta suurimman osan elämään USA:ssa. Näin muuten taas jenkeissä ei varsinaisesti ole mitään kriisiä menossa sisäisesti. Työllisyys kasvoi AI-pelottelusta huolimatta, talous kasvaa, polttoainetta on, ICE:n ratsioilla ja karkoituksilla on kansan enemmistön tuki jne.

Trumpin aiheuttamat geopoliittiset luottamusvahingot realisoituu vasta alkujaan joskus 5-10v aikavälillä.

Samalla taas demokraatit polttaa mainettansa kommunistien kanssa ja Kamala Harrisin varapresidenttiehdokas Tim Walz armahti 10v lapsen raiskanneen pedofiilin:
Demokraatit ei ymmärrä Napoleonin klassista ohjenuoraa että silloin kun vastustaja tekee virheen niin pitäisi itse olla säheltämättä.
 
Viimeksi muokattu:

Sekaisin kuin seinäkello, ei tarvitsisi olla kuin ns. "keskustavasemmistolainen" keulahahmo, niin vaalivoitto olisi taputettu välivaaleista presidentinvaaleihin. Josh Shapiron tmv.

Eiköhän tuolla saada vielä kunnon clown fiesta seuraavissa presidentin vaaleissa, sosialismi kohtaa kapitalismin.
 
Samalla taas demokraatit polttaa mainettansa kommunistien kanssa ja Kamala Harrisin varapresidenttiehdokas Tim Walz armahti 10v lapsen raiskanneen pedofiilin:
Niin kuka sen nyt sitten armahti? Koska linkissäsi sanotaan, että:

On June 10, 2026, the Minnesota Clemency Review Commission voted to grant a pardon for Tou Lue Vang

Ja Tim ei ole edes Minnesota Clemency Review Commissionin jäsen.
 
Waltz elää vuokratta joidenkin päässä vaikka on käytännössä eläkkeellä. Samaan aikaan Paxton, joka aktiivisesti hakee senaattorinpaikkaa, päästi lastenraiskaajan 30 päivällä. Osavaltiossa jossa ICEn agentin haavoittamisesta sai 100v
 
Ja raiskaajista puheenollen: kumpi puolue se estää Epstein-tiedostojen julkaisemisen kokonaisuudessaan? Eli kumpi suojelee raiskaajia? Vai onko se eri asia kun raiskaaja on rikas valkoinen mies?
 
Ei. Se on eri asia vain kun se on rikas valkoinen mies joka ownaa libsejä.

Sekin on yhdentekevää jos se kairaa itseä kuivana kakkoseen ja vie tikkarit mun kädestä, kunhan se aiheuttaa enemmän peppukipua niissä ihmisissä, joista Minä En Pidä (tm).

Elämme yhteiskunnassa, jne...
 
Ja raiskaajista puheenollen: kumpi puolue se estää Epstein-tiedostojen julkaisemisen kokonaisuudessaan? Eli kumpi suojelee raiskaajia? Vai onko se eri asia kun raiskaaja on rikas valkoinen mies?
Tuskin ne rikkaita valkoisiakaan ilmaiseksi suojelee. Kun ane kirstuun kilahtaa..
 
Epsteinistä puheenollen. Tuomari oli määrännyt oikeusministeriön julkaisemaan paremmin, eikä suttamaan mitä sattuu piiloon. Oikeusministeriö totesi, että nope:
 
Samalla taas demokraatit polttaa mainettansa kommunistien kanssa ja Kamala Harrisin varapresidenttiehdokas Tim Walz armahti 10v lapsen raiskanneen pedofiilin:
On kyllä kummaksi mennyt touhu kun "virallisilla" kanavilla suoraan valehdellaan.
Minnesota Clemency Review Commission voted to grant a pardon for Tou Lue Vang. Walz ei päätä eikä päättänyt armahduksesta. Ja, tuohan on siis istunut jo tuomiotaan jonkun +20 vuotta.
 
Onko ihme jos valkoisen talon oma viestintä on kuin jonkun edgyn teinin 4chan-postaukset

Vaikka lapsellisuuteen ei pitäisi vastata lapsellisuudella niin olisihan se vaihtelua vuodet 29-32 lukea virallisia postauksia et ”latinounelma, presidentti AOC, kumosi tänään taas yhden oranssin vaippakitisijän EO:ista”
 
On kyllä kummaksi mennyt touhu kun "virallisilla" kanavilla suoraan valehdellaan.
Minnesota Clemency Review Commission voted to grant a pardon for Tou Lue Vang. Walz ei päätä eikä päättänyt armahduksesta. Ja, tuohan on siis istunut jo tuomiotaan jonkun +20 vuotta.
Ei se ole kummaa, vaan seuraus siitä, että Suomessakin löytyy jengiä jotka seuraa jotain MAGA-"uutisointia" ja uskoo kaiken. Sillä ei ole väliä miten helppoa noiden jutut on tarkastaa, koska faktat ei kiinnosta.

Tuosta takaisin Trumpiin ja olipahan muuten hupainen Fox Newsin pätkä, jossa istuivat selittämässä tätä Freedom 250 Fairia. Studion taustalla näkyi alue ja siellä oli tyyliin muutama kymmenen ihmistä ja Foxin tyypit selitti miten paikalla on tuhansia ihmisiä ja tapahtuma on menestys. Saako tämä MAGA-väen miettimään, että pitiköhän tuo paikkansa? No ei tietenkään. Kun Foxilla sanottiin että paikalla on tuhansia ihmisiä niin sitten ne muutamat kymmenet muuttuu heidän silmissään tuhansiksi. Cognitive dissonance is a helluva drug.
 
Tuskin ne rikkaita valkoisiakaan ilmaiseksi suojelee. Kun ane kirstuun kilahtaa..
No siis tuolla on tietysti vaalirahoittajia, joilla on löysät housuissa ja luultavasti useampi poliitikko. Saa nähdä onko oikeusministeriön pihalla iso kokko vähän ennen kuin presidentti vaihtuu.
 
Tuosta takaisin Trumpiin ja olipahan muuten hupainen Fox Newsin pätkä, jossa istuivat selittämässä tätä Freedom 250 Fairia. Studion taustalla näkyi alue ja siellä oli tyyliin muutama kymmenen ihmistä ja Foxin tyypit selitti miten paikalla on tuhansia ihmisiä ja tapahtuma on menestys. Saako tämä MAGA-väen miettimään, että pitiköhän tuo paikkansa? No ei tietenkään. Kun Foxilla sanottiin että paikalla on tuhansia ihmisiä niin sitten ne muutamat kymmenet muuttuu heidän silmissään tuhansiksi. Cognitive dissonance is a helluva drug.
Itseä huvitti kuinka tapahtuman oma somepostaus paljasti soittajan aurinkolasien takia, että kuuntelemassa oli ehkä kymmenen ihmistä. Kuva poistettiin ja uudessa kuvassa aurinkolasikaveri oli kropattu pois.
1000003951.jpg

Mutta ehkä "Freedom 250 Fair" tarkoittikin sitä kuinka monta ihmistä paikalle päästettiin?
 
On kyllä kummaksi mennyt touhu kun "virallisilla" kanavilla suoraan valehdellaan.
Minnesota Clemency Review Commission voted to grant a pardon for Tou Lue Vang. Walz ei päätä eikä päättänyt armahduksesta. Ja, tuohan on siis istunut jo tuomiotaan jonkun +20 vuotta.
Ja käytännössä ko. komissio perusteli päätöstään sillä, että Vangin uhri oli lähettänyt komissiolle kirjeen, jossa hän kertoi antavan Vang:ille anteeksi.

Käytännössä Minnesotassa se menee näin, että 9 henkinen Minnesota Clemency Review Commission antaa henkilölle armahduksen, jonka sitten 3 henkinen The Minnesota Board of Pardons äänestyksellä vahvistaa. Tim kuvernöörinä yksi jälkimmäisen kolmesta jäsenestä. Kaksi muuta jäsentä ovat Minnesota Attorney General ja Chief Justice of the Minnesota Supreme Court. Päätös vaatii vähintään kaksi kolmesta äänestä. Tarina ei edes kerro sitä äänestikö Tim ylipäätään kyllä, koska kaksi muuta voi äänestää kyllä ja Tim ei ja silti em. tapauksessa Vang armahdetaan.

EDIT: Näköjään Timin on täytynyt äänestää kyllä, koska kuvernöörin sekä lisäksi jomman kumman jäsenen on äänestettävä kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Ja käytännössä ko. komissio perusteli päätöstään sillä, että Vangin uhri oli lähettänyt komissiolle kirjeen, jossa hän kertoi antavan Vang:ille anteeksi.

Käytännössä Minnesotassa se menee näin, että 9 henkinen Minnesota Clemency Review Commission antaa henkilölle armahduksen, jonka sitten 3 henkinen The Minnesota Board of Pardons äänestyksellä vahvistaa. Tim kuvernöörinä yksi jälkimmäisen kolmesta jäsenestä. Kaksi muuta jäsentä ovat Minnesota Attorney General ja Chief Justice of the Minnesota Supreme Court. Päätös vaatii vähintään kaksi kolmesta äänestä. Tarina ei edes kerro sitä äänestikö Tim ylipäätään kyllä, koska kaksi muuta voi äänestää kyllä ja Tim ei ja silti em. tapauksessa Vang armahdetaan.
Päätös oli yksimielinen: "Walz, Attorney General Keith Ellison, and State Supreme Court Chief Justice Natalie Hudson, voted unanimously on June 10th to pardon Tou Lue Vang"
Tuomion lieventäminenkin olisi ymmärtääkseni ollut mahdollista (e. jos oli vielä vankilassa/kärsimässä rangaistusta), jolloin olisi pysynyt rikosrekisteri, mutta annettiinkin armahdus. Ja nyt karkoitus ei onnistukaan tai menee vaikeammaksi. DHS näyttäisi olevan oikeassa.
 
Niin, käytännössä siis siitä syystä että niin komissio ja erityisesti Vangin uhri olivat juuri sen armahduksen kannalla.

"Walz’s office, responding to inquiries from reporters, pointed to the letter from Vang’s victim, saying such statements of support carry significant weight in the clemency process."
 
Ja totta kai donaldin piti saada harakanvarpaansa 100 dollarin seteliin, ensimmäisenä presidenttinä ikinä.
Saako tuosta kukaan oikeasti selvää?
1000003954.jpg

On olemassa mahdollisuus että otsikon henkilö on kohta siirtymässä esim osastolle tai harppubändiin ja tietää tämän. Tässä tapauksessa on mahdollista että yhteiskunta voi kunnioituksen osoituksena tehdä hänelle jonkun palveluksen, vaikka printata arkillisen leikkirahaa jossa on tuo nimmari.

Toki ne hyvät teot millä kunnioitus olisi ansaittu ja niitä vastaava palkinto, en osaa sanoa. Vaikka että Giuliani pudotettiin korokkeelta, mutta toisaalta olisiko Giuliani ollut kiltti eläkeläispappa kertomassa 911-kaskuja jollei olisi ikinä sekaantunut otsikon henkilöön? Missä tapauksessa yhteiskunta itse asiassa koki haittaa
 
On olemassa mahdollisuus että otsikon henkilö on kohta siirtymässä esim osastolle tai harppubändiin ja tietää tämän. Tässä tapauksessa on mahdollista että yhteiskunta voi kunnioituksen osoituksena tehdä hänelle jonkun palveluksen, vaikka printata arkillisen leikkirahaa jossa on tuo nimmari.
Tuo on hyvinkin todennäköinen skenaario jopa. Sokea Reettakin näkee, että el presidente ei voi hyvin.

Itse silti toivon, että oranssi pysyisi hengissä virkakautensa loppuun koska muutoin pahimmassa tapauksessa voimme nähdä Vancen virassa seuraavat 10 vuotta. Istuvaa presidenttiä nimittäin historian valossa aika vaikea voittaa vaaleissa. Trump on ehdottoman haitallinen, mutta tyhmä. Vance yhtä haitallinen, mutta fiksu (tai ainakin fiksumpi kuin Trump).
 
Vance on niin epäsuosittu, että en usko että hän voittaisi. Tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksi istuvaa presidenttiä on hävinnyt vaalit, joten ei tuo nyt erityisen vaikealta näytä. Ja onhan noita muitakin: Bush vanhempi, Carter, Ford (joka siis tuli kesken kauden Nixonin tilalle). Siis pelkästään viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana istuva presidentti on hävinnyt viidesti vaalit.
 
Tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksi istuvaa presidenttiä on hävinnyt vaalit, joten ei tuo nyt erityisen vaikealta näytä.

Jenkeissä ?
Trump hävisi vuosikymmenen alussa, , mutta sitä edellinen oli Bush 90 luvun alussa. Carter 70 luvun lopussa ...

No jos Harriksen (vara) laskee mukaan, niin sitten. Varapresidenttejä tainnut hävitä tiheään
Josta Gerald Ford voidaan nostaa, oli Nixoin varapresidentti josta tuli Nixonin erottua presidentti ja joka hävisi seuraavat vaalit.
Kenedyn Johnson esimerkki virkaan nousseesta varamiehestä joka voitti vaalit.
 
Viimeksi muokattu:
Ja totta kai donaldin piti saada harakanvarpaansa 100 dollarin seteliin, ensimmäisenä presidenttinä ikinä.
Saako tuosta kukaan oikeasti selvää?
1000003954.jpg

Taitaa koko truth social kuolla oranssin apinan mukana. Varmasti joku hardcore magatiimi pyrkii pitämään sitä tekohengityksellä hengissä, noinkohan onnistuvat.
 
Vance on niin epäsuosittu, että en usko että hän voittaisi. Tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana kaksi istuvaa presidenttiä on hävinnyt vaalit, joten ei tuo nyt erityisen vaikealta näytä. Ja onhan noita muitakin: Bush vanhempi, Carter, Ford (joka siis tuli kesken kauden Nixonin tilalle). Siis pelkästään viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana istuva presidentti on hävinnyt viidesti vaalit.
Ei taida viittä olla näitä häviöitä ja yksi näistä häviöistä Trump (mikä monessa mielessä jonkinlainen poikkeus). Statsien mukaan istuvalla presidentillä selvä etu kymmenien vuosien historiadatalla, kuten aiemmin totesin. Jenkeissä kausi 4v, joten tosiaan ei moni tuolla 50v periodilla ole hävinnyt vaalit.
 
Jenkeissä poliittiset koalitiot on muuttunut tässä vuosikymmenen aikana ja myös se, miten politiikka toimii.

Vancella on negatiivinen karisma, on voittanut ainoastaa yhdet vaalit Ohiossa ja sielläkin oli alisuoriutuja. En nissään nimessä usko, että Vance pystyy vetämään uurnille niitä, jotka ei ole äänestänyt ketään muuta kuin Trumpia.

Plus se, että republikaaneilla tulee olemaan esivaalit Trumpin jälkeen ja esim. Marco Rubio ei varmasti suostu kruunaamaan JD Vancea, vaan kilpailee ehdokkuudesta tosissaan.
 
Vancella on negatiivinen karisma, on voittanut ainoastaa yhdet vaalit Ohiossa ja sielläkin oli alisuoriutuja. En nissään nimessä usko, että Vance pystyy vetämään uurnille niitä, jotka ei ole äänestänyt ketään muuta kuin Trumpia.

Hope so! Itsellä melko sama mitä jenkeissä tapahtuu, mutta Euroopan kannalta Vance ei mielestäni olisi optimaalinen vaihtoehto.
 
Ensi vaaleista tulee taas mielenkiintoiset ja sanoin tämän varmaan joka vaaleista aiemminkin.

Demokraattien ehdokaasta oli jo puhetta. Republikaaneilla varmaan nuo kaksi, ehkä DeSantis yrittää (kuten teiniä baarissa) uudestaan..

Sen lisäksi meillä on libertaarit ja Jill ”Kremlin” Stein. Ja Muskin ja Tuckerin uudet puolueet. Popparit tulille
 
Hope so! Itsellä melko sama mitä jenkeissä tapahtuu, mutta Euroopan kannalta Vance ei mielestäni olisi optimaalinen vaihtoehto.

Vance oli kuitenkin niitä harvoja, jotka vastustivat Irakin sotaa. Ehkei Euroopan kannalta optimaalinen, mutta parempi kuin nykyinen tuuliviiri.
 
Vance meni merijalkaväkeen 2003 ja oli Irakissa puoli vuotta.

Vance oli Never-Trump republikaani vähän aikaa sitten ja piti Trumpia Amerikan Hitlerinä.
Vance on opportunisti. Hän voi jatkaa magalaisena, jos se tuntuu hyödylliseltä, tai kääntyä samasta syystä täysin päinvastaiseen suuntaan.
 
Tottakai ja JD Vancessa kaikki on feikkiä. Ja myös ne äänestäjät haistaa tämän kaukaa. Kyseisen herran tämän hetkinen projekti on varmistaa, että Tucker ja Don jr. ei lähde hakemaan pressaehdokkuutta ja tukevat häntä.
 
Ei taida viittä olla näitä häviöitä ja yksi näistä häviöistä Trump (mikä monessa mielessä jonkinlainen poikkeus). Statsien mukaan istuvalla presidentillä selvä etu kymmenien vuosien historiadatalla, kuten aiemmin totesin. Jenkeissä kausi 4v, joten tosiaan ei moni tuolla 50v periodilla ole hävinnyt vaalit.
Edellinen varapressa joka korvasi istuvan pressan hävisi kuitenkin vaalit. On vähän virheellistä verrata alunperin hommaan äänestetyn pressan suoritusta tällaiseen kesken kauden tulleeseen. Varapresidentti on korvannut presidentin USA:ssa yhdeksän kertaa. 4 kertaa varapressa voitti seuraavat vaalit (Theo Roosevelt, Coolidge, Truman, Johnson), kahdesti hävisi (Filmore, Ford) ja kolmesti ei ollut edes ehdokkaana (Tyler ei lähtenyt mukaan, Johnsonia ei puolue valinnut edes ehdokkaaksi ja Arthur hävisi puolueen ehdokkuuden). Neljästä voittajasta yksi oli siis legendaarinen sotasankari ja yksi oli voittamassa toista maailmansotaa.
 
Toisaalta maailma muuttuu. Tuskinpa entisajan presidenttien valinnan perusteet pätee tänä päivänä. Nyt sosiaalisen median vaikutus on suurta ym. Ei paljon 90-luvulla kiinalaiset tai venäläiset pystyneet vaikuttamaan amerikkalaisten mielipiteeseen. Nyt siihen riittää algoritmit.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
310 710
Viestejä
5 272 746
Jäsenet
83 899
Uusin jäsen
Veikko.T

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom