- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 9 591
Mobiililaitteiden muokkaamisesta tunnettu XDA-sivusto on päivittänyt aiemmin laatimansa listauksen Android-laitteista, jotka ovat päivitettävissä uusimpaan Android 11 versioon muokatulla laiteohjelmistolla eli ns. custom ROMilla. Listan tuoreimmat laitteet ovat julkaistu kuluvan vuoden aikana mutta mukana on myös vanhempia laitteita kuten Sony Xperia V vuodelta 2012. Kokonaisuudessaan listalla on laitteita 19 eri valmistajalta.
Eniten päivitettävä laitteita listalla on kerännyt Xiaomi peräti 60 mallilla. Mukana on myös Redmi Note 4, jolla io-tech aiemmin testasi custom ROMin asennusta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että listan ei ole tarkoitus sisältää kaikkia saatavilla olevia custom ROMeja, vaikka se hyvin kattava onkin. Lisäksi XDA-sivusto listaa vain yhden custom ROMin kullekin mallille mutta todellisuudessa joillekin listan malleille saattaa löytyä useampia eri vaihtoehtoja. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa käydä tarkistamassa oman laitteensa tilanne XDAn foorumilta. Myös TechBBS-foorumilla käydään keskustelua aiheen tiimoilta.
Lähde: