XDA Developers: Xiaomin puhelimet eivät välttämättä sittenkään sensuroi käyttäjiään

Diizzel

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
862

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Uutisoimme eilen Liettuan kyberturvallisuusviraston tekemästä havainnosta, jonka mukaan Xiaomin puhelimet sisältävät Euroopassa pois päältä olevan ohjelmiston, joka kykenee sensuroimaan Kiinan hallituksen kannalta epämiellyttäviä sanoja ja fraaseja. XDA Developersin Adam Conwayn tutkimusten mukaan kyse voi olla käyttäjän sensuurin sijaan käyttöliittymän mainosten rajoittamisesta.

Huomion arvoisena seikkana Conway teki tutkimuksensa Mi 11 Ultrallaan, jonka sisällä pyörii valmistajan omista lisäsovelluksista riisuttu muokattu käyttöjärjestelmä, mikä voi teoriassa vaikuttaa myös tuloksiin. Hän kertoo kuitenkin asentaneensa testiksi myös viimeisimmät Xiaomin sovellukset ilman muutosta tuloksiin.

Conway löysi puhelimestaan Liettuan viranomaisten mainitseman MiAdBlacklistConfig-tiedoston, joka sisälsi aiemmassakin uutisessa mainittuja Kiinan politiikan kannalta haitallisten termien estoja, mutta alkuperäisessä raportissa mainittujen 449 listauksen sijaan tiedostossa oli Conwayn mukaan kaiken kaikkiaan 2210 termiä, joista kaikki eivät liittyneet politiikkaan. Sen sijaan listauksessa oli sensuroitu myös useita aikuisviihteeseen tai toisiin puhelinvalmistajiin liittyviä fraaseja.

Liettuan kyberturvallisuusviraston arvion mukaan tiedosto ei ole aktiivisena EU-alueella myytävissä puhelimissa ja saman totesi myös Conway tuloksissaan. Liettuan arviosta Conway kuitenkin poikkeaa siinä, ettei hän usko kyseessä olevan käyttäjän sensurointiin tarkoitettu tiedosto, vaan sen sijaan Xiaomin käyttöliittymässä esitettävien mainosten rajoittamiseen tarkoitettu listaus. Lisäksi Conwayn mukaan Xiaomin Mi Browser -selain ei referoisi tätä sensuuritiedostoa lainkaan, vaan hänen Mi 11 Ultrassaan tiedostoa käyttäisi vain Mi Video mainosten rajaamiseen.

Conwayn mukaan tiedosto vaikuttaisikin siis suoran käyttäjän sensuurin sijaan rajoittavan vain puhelimessa näytettäviä mainoksia. Hän ei kuitenkaan kiellä sitä, etteikö samaa listausta voitaisiin käyttää myös sensuuriin tulevaisuudessa, mutta nykyisellään hän ei löytänyt suoria todisteita, jotka viittaisivat sensuuriin. XDA Developers on myös ollut yhteydessä Liettuan viranomaisiin tulostensa tiimoilta, mutta ainakaan toistaiseksi sivusto ei ole saanut vastausta.

Lähde: XDA Developers

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 874
Kuka luottaa kiinalaisten sanaan kun puhutaan sensuurista? En minä ainakaan. The great firewall of China on vähän turhankin tunnettu ja ko. maalla on pitkät perinteet asiassa
 
Juhamies

Köyhä
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
586
Aasiasta ostettu Xiaomi (=paras) puhelin, Kaikki mitä hakee löytyy, Jynkky pyörii, mainoksia ei ole, Sensuuria ei ole näin perusteellisen tutkimukseni perusteella.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
38
Foliohattua kireämmälle.

Jännää kiinalaisten demonisointia nykyään mediassa. Hyvin mahdollisesti vakoilevat ja tyrkyttävät omaa propagandaansa, mutta samaa tekevät muutkin maailman vallat.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 874
Foliohattua kireämmälle.

Jännää kiinalaisten demonisointia nykyään mediassa. Hyvin mahdollisesti vakoilevat ja tyrkyttävät omaa propagandaansa, mutta samaa tekevät muutkin maailman vallat.
Ihan mielenkiinnosta: kerro joku ei kiinalainen kännykkäfirma jonka tuotteista olisi löytyny takaovi tehtaan jäljiltä? Kiinasta noita on löytynyt montakin
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 420
Tyyppihän myönsi, ettei testannut vakiosoftalla.

Ja halvemmista kiinalaiskännyköistä tuntuu löytyvän aika tasaiseen kaikenlaista takaovea yms. minkä ei pitäisi kuulua minkään kännykän sisältöön.
Juu, ei se minua haittaa että mielestäsi kaikki kiinalaiset laitteet ovat vakoilusoftia.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
186
Omalta kohdaltani on täysin yhdentekevää sensuroiko Xiaomi, Honor, Oneplus tai mikään muukaan kiinalaisvalmistaja ”vain” mainoksia vaiko laitteen käyttöä laajemmin. Tai ovatko ylipäätään sensuroimatta maan ulkopuolisille markkinoille toimitetuissa laitteissa. Jo kyseisten termien löytyminen listasta on jälleen uusi havahduttava esimerkki siitä todellisuudesta, jossa ihmisoikeusrikoksia liukuhihnalta tehtaileva kommunistipuolue elää.

Jokainen voi omalta kohdaltaan hetken miettiä, haluaako tuollaista hallintoa tukea. Jokainen ostos on aina samalla myös arvovalinta. Itse en osta kiinalaisia tai kiinalaisomisteisia brändejä - ostan paljon mieluummin Samsungin, LG:n Sonyn tai Asuksen tuotteen kuin vaikka Lenovon tai autoksi Volvon.

Olen useiden viime vuosien ajan alkanut seuraamaan Kiinan toimia melko tarkalla silmällä ja mitä enemmän opin kommunistipuolueen toimista sitä vastenmielisemmältä tuntuu se, että edelleen löytyy tuon diktatuurin sympatiseeraajia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 222
Jännää kiinalaisten demonisointia nykyään mediassa. Hyvin mahdollisesti vakoilevat ja tyrkyttävät omaa propagandaansa, mutta samaa tekevät muutkin maailman vallat.
"Miksi välittää kiinalaisten vakoilusta kun jenkitkin vakoilevat?"
"Miksi välittää jenkkien vakoilusta kun kiinalaisetkin vakoilevat?"
"Miksi välittää X vakoilusta kun Y vakoilee?"

Mikä on se valtio jonka vakoilua saa ensin kritisoida ilman että saa vastaukseksi "kaikki muutkin tekee niin, miksi puutut tähän yksittäiseen valtioon?"
Onko tässä joku sellainen logiikka taustalla että jos kritisoi kiinalaisia niin pitää myös listata kaikki muutkin maailman vakoilijat, koska muuten hyväksyy muiden vakoilut?

Kyllä kiinalaisia nykyään aiempaa useammin nostetaan esille ja tämä saattaa johtua siitä että kiina on näkyvämmin alkanut harrastaa agressiivista suurvaltapolitiikkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 039
Olen useiden viime vuosien ajan alkanut seuraamaan Kiinan toimia melko tarkalla silmällä ja mitä enemmän opin kommunistipuolueen toimista sitä vastenmielisemmältä tuntuu se, että edelleen löytyy tuon diktatuurin sympatiseeraajia.
Tuskin kukaan hyväksyy vaikka uiguurivähemmistön kansanmurhaa, jota tällä hetkellä tapahtuu Kiinassa. Se on vaan niin, että puolet tämän foorumin lukijoista ei edes tiedä, mistä minä puhun tuolla - ja sitten toinen puoli keksii niitä syitä, miksi Kiinasta voi kuitenkin ostaa ja ei se oma yhtiö ole ollenkaan paha - se pahuus on muualla.

Omalta kohdaltani on täysin yhdentekevää sensuroiko Xiaomi, Honor, Oneplus tai mikään muukaan kiinalaisvalmistaja ”vain” mainoksia vaiko laitteen käyttöä laajemmin. Tai ovatko ylipäätään sensuroimatta maan ulkopuolisille markkinoille toimitetuissa laitteissa. Jo kyseisten termien löytyminen listasta on jälleen uusi havahduttava esimerkki siitä todellisuudesta, jossa ihmisoikeusrikoksia liukuhihnalta tehtaileva kommunistipuolue elää.
Hahahaa.. Tämä on taas misinformaatiota, jota olet uskonut, koska sinulla on vahva kiinanvastainen bias. Uutista klikkaamalla niitä termejä oli:
  • zte
  • Infinix
  • China
  • xxx
  • samsung
  • oneplus
  • download videos
  • download bollywood song
  • Taiwan Solidarity Union
  • sony ericsson
  • mi
  • xiaomi mi5
  • mi mobile phone
Nämä kaikki ajavat Kiinan kommunistihallinnon hulluksi! Ei tällaista saa sanoa!

(mutta olet kyllä oikeassa, että Kiinan kommunistihallinto tekee ihmisoikeusrikoksia - ei vaan tässä yhteydessä (pl. Taiwan))

Jokainen voi omalta kohdaltaan hetken miettiä, haluaako tuollaista hallintoa tukea. Jokainen ostos on aina samalla myös arvovalinta. Itse en osta kiinalaisia tai kiinalaisomisteisia brändejä - ostan paljon mieluummin Samsungin, LG:n Sonyn tai Asuksen tuotteen kuin vaikka Lenovon tai autoksi Volvon.
Ongelma on siinä, että kaikki nuo valmistavat osia tai puhelimia Kiinassa. Niin boikottisi puolivillainen, kun on lähes mahdotonta olla ostamatta laitetta, jossa ei olisi mitään Kiinassa valmistettua. Mieluummin ottaa vaikka HTC:n, joka on Taiwanissa, joka Kiinaa ärsyttää.

Itse ostan tuotteita Kiinasta, kun hyvään hintaan saan. Nyt päätökset Kiina-rajoitteista täytyy tehdä kollektiivisesti ja hallitustasolla, eikä yksittäiset ihmiset kulutuksellaan pitäisi olla vastuussa niistä.
 
Mikäs noin naurattaa? Minusta tässä asiassa ei ole mitään hauskaa. Johan tuosta omasta valikoidun oloisesta listastasi löytyy Taiwan - jota kommunistipuolue ei ole siis koskaan hallinnut ja jota se yhä kiihtyvällä tahdilla uhkailee sodalla, mutta listalla oli myös termejä joilla viitataan muun muassa demokratialiikkeeseen, Tiibetiin, Hongkongiin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Lisäksi sanon sen, että minulla ei ole mitään "kiinanvastaista biasta" vaan olen kaikenlaista totalitarismia vastaan tapahtui se sitten Kiinassa, Venäjällä tai Saudi-Arabiassa. Toisin kuin se ajatus johon kommunistipuolue on jo sukupolvia ehtinyt aivopesemään, kommunistipuolue ei ole yhtä kuin Kiina ja Kiina ei ole yhtä kuin kommunistipuolue. On vaarallista kieltä vetää yhtäläisyyksiä kommunistipuolueen hallintokoneiston kritisoimisen ja laajemman "kiinavastaisuuden" välille.

Minusta on jokseen kummallista, että jotkut ihmiset eivät ole näkevinään mitään eroa ulkomaalaisen yrityksen Kiinassa kokoonpaneman tuotteen ja kiinalaisvalmistajan Kiinassa valmistetun tuotteen välillä. Tällaista näkee toisinaan varsinkin iltapäivälehtien kommenttiosioissa. Jälkimmäisen ostamalla rahat menevät lyhentämättömänä kommunistipuolueen vallan pönkittämiseen. Ei ole olemassa kiinalaista yksityistä yritystä. On totta, että "made in Chinaa" on vaikea ellei mahdoton kokonaan välttää, mutta itse vältän aina kun se vain on mahdollista. Positiivisia signaaleja näkyy jo ja COVID-19-pandemia (jonka suhteen KKP valehteli heti alussa eikä ole edelleenkään avoin) viimeistään on herättänyt valtioita ja yrityksiä liian yksipuolisten hankintaketjujen vaaroista. Monet japanilaiset ja eteläkorealaiset yritykset kuten Toshiba, Samsung ja LG ovat jo vähentäneet tai merkittävästi vähentämässä toimintojaan Kiinassa.

Kukin tehkööt valintansa omien arvojensa mukaan. Minulle merkitsee muukin kuin hinta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
840
Xiaomin käyttöliittymässä esitettävien mainosten rajoittamiseen tarkoitettu listaus.
käyttöliittymässä esitettävien mainosten
Missä kohtaa ollaan menty pahasti metsään, kun markkinoilla on puhelin jonka käyttöliittymä sisältää mainoksia, joita oletettavasti ei myöskään saa pois päältä?

:facepalm:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 142
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 420
En ole koskaan käyttänyt mitään Mi sovelluksia, enkä ole myöskään nähnyt koskaan mainoksia.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 059
Liittynyt
24.04.2017
Viestejä
187
Minulla on ollut nyt kolme Xiaomin puhelinta ja koskaan en ole nähnyt mainoksia niissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 039
Mikäs noin naurattaa? Minusta tässä asiassa ei ole mitään hauskaa. Johan tuosta omasta valikoidun oloisesta listastasi löytyy Taiwan - jota kommunistipuolue ei ole siis koskaan hallinnut ja jota se yhä kiihtyvällä tahdilla uhkailee sodalla, mutta listalla oli myös termejä joilla viitataan muun muassa demokratialiikkeeseen, Tiibetiin, Hongkongiin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Lisäksi sanon sen, että minulla ei ole mitään "kiinanvastaista biasta" vaan olen kaikenlaista totalitarismia vastaan tapahtui se sitten Kiinassa, Venäjällä tai Saudi-Arabiassa. Toisin kuin se ajatus johon kommunistipuolue on jo sukupolvia ehtinyt aivopesemään, kommunistipuolue ei ole yhtä kuin Kiina ja Kiina ei ole yhtä kuin kommunistipuolue. On vaarallista kieltä vetää yhtäläisyyksiä kommunistipuolueen hallintokoneiston kritisoimisen ja laajemman "kiinavastaisuuden" välille.

Minusta on jokseen kummallista, että jotkut ihmiset eivät ole näkevinään mitään eroa ulkomaalaisen yrityksen Kiinassa kokoonpaneman tuotteen ja kiinalaisvalmistajan Kiinassa valmistetun tuotteen välillä. Tällaista näkee toisinaan varsinkin iltapäivälehtien kommenttiosioissa. Jälkimmäisen ostamalla rahat menevät lyhentämättömänä kommunistipuolueen vallan pönkittämiseen. Ei ole olemassa kiinalaista yksityistä yritystä. On totta, että "made in Chinaa" on vaikea ellei mahdoton kokonaan välttää, mutta itse vältän aina kun se vain on mahdollista. Positiivisia signaaleja näkyy jo ja COVID-19-pandemia (jonka suhteen KKP valehteli heti alussa eikä ole edelleenkään avoin) viimeistään on herättänyt valtioita ja yrityksiä liian yksipuolisten hankintaketjujen vaaroista. Monet japanilaiset ja eteläkorealaiset yritykset kuten Toshiba, Samsung ja LG ovat jo vähentäneet tai merkittävästi vähentämässä toimintojaan Kiinassa.

Kukin tehkööt valintansa omien arvojensa mukaan. Minulle merkitsee muukin kuin hinta.
Minun "oma, valikoidun oloinen" listahan on siitä uutisartikkelista. Suosittelen lukemaan sen uutisen - mielellään jo ennen kommentointia. Siitä voi sitten jatkaa miettimään, miksi Kiina sensuroisi niitä muita sanoja, kuten esim. "China".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
632
Toisin kuin se ajatus johon kommunistipuolue on jo sukupolvia ehtinyt aivopesemään, kommunistipuolue ei ole yhtä kuin Kiina ja Kiina ei ole yhtä kuin kommunistipuolue. On vaarallista kieltä vetää yhtäläisyyksiä kommunistipuolueen hallintokoneiston kritisoimisen ja laajemman "kiinavastaisuuden" välille.
Minusta on jokseen kummallista, että jotkut ihmiset eivät ole näkevinään mitään eroa ulkomaalaisen yrityksen Kiinassa kokoonpaneman tuotteen ja kiinalaisvalmistajan Kiinassa valmistetun tuotteen välillä. Tällaista näkee toisinaan varsinkin iltapäivälehtien kommenttiosioissa. Jälkimmäisen ostamalla rahat menevät lyhentämättömänä kommunistipuolueen vallan pönkittämiseen. Ei ole olemassa kiinalaista yksityistä yritystä.
Poimin ylle kaksi lainausta kommentistasi, koska minusta on ristiriitaista tehdä pesäeroa yleiseen kiinavastaisuuteen ja samalla boikotoida kaikkia kiinalaisten yritysten tuotteita. Eivätkö myös maailmalla menestyneet kiinalaiset yritykset kärsi haittaa kommunistipuolueen vallan alla? Hallinnolta tulevat komennot ovat käytännössä aina huono asia yrityksen liiketoiminnan kannalta. Boikotoimalla kaikkia kiinalaisia yrityksiä saattaa vetää mattoa alta ryhmältä, jolla on edes pieniä mahdollisuuksia vaikuttaa Kiinan tulevaan kehitykseen. Nekin kiinalaiset, jotka eivät omista yrityksiä, ovat usein näiden yritysten työntekijöitä.

Toki tunnustan, että yksityisenä suomalaisena kuluttajana on vaikea keksiä tehokkaita keinoja Kiinan poliittisen järjestelmän muuttamiseen.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 059
Minulla on ollut nyt kolme Xiaomin puhelinta ja koskaan en ole nähnyt mainoksia niissä.
On niitä jossain vaiheessa ollut io-techin artikkeleidenkin mukaan mutta jossain vaiheessa Xiaomi taisi poistaa mainokset EEA buildeista (European Economic Area).
Viime aikoina useilla tekniikkauutissivustoilla on ollut juttuja Xiaomin tavasta esittää mainoksia esimerkiksi puhelimen Asetukset-valikossa. Testikappaleemme ei kyseisiä ilmoituksia esittänyt missään vaiheessa testijaksoa, joten vaikuttaisi että uutisoinnit saattavat koskea vain Aasian markkinoille tarkoitettuja versioita MIUI-käyttöjärjestelmästä.
Testilaitteessamme olleesta globaalista ohjelmistoversiosta löytyy esiasennettuna kaikki Googlen perussovellukset sekä joukko Xiaomin omia lisäsovelluksia. Pienenä harmillisena yksityiskohtana jotkut sovelluksista näyttävät sisällön seassa mainoksia.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 702
Minun "oma, valikoidun oloinen" listahan on siitä uutisartikkelista. Suosittelen lukemaan sen uutisen - mielellään jo ennen kommentointia. Siitä voi sitten jatkaa miettimään, miksi Kiina sensuroisi niitä muita sanoja, kuten esim. "China".
Taitaa olla aika tulimyllyjä vastaan taistelemista yrittää selittää tuollaiselle henkilölle, että vaikka kuinka ottaa pattiin Uigurien tilanne, niin se nyt ei muutu yhtään sillä ostatko sen made in china Xiaomin tilalle made in china Applen. Kiina siinä tienaa joka tapauksessa.

Ei ole muutenkaan yksittäisen kuluttajan asia näitä asioita hoidella, kyllä sen pitäisi olla EU tason juttuja koska me eurooppalaisia olemme, vähän on vaan ollut oikeasti halua jotain tehdä. Sama koskee esim. Venäjää. Lisäksi mielestäni on edelleen täysin validia sanoa, että niin esim. Twitter päätti sitten sensuroida maailman vaikutusvaltaisimman maan presidentin. Että pata kattilaa soimaa. Eikä se ole mitään, että mutku noikin tason juttua, vaan se on todellisuutta missä me elämme. Kaikki vakoilee kaikkia, kaikki puuttuu ihmisten oikeuksiin omasta yksityisyydestään ja siitä mitä näkee internetissä ja mitä siellä saa tehdä. Sinuun vaikutetaan koko ajan. Ei ole olemassa mitään "paremmin" sensuuria tai "paremmin" vakoilua.

Kiinaa saa toki kritisoida ihan siinä kuin kaikkia muitakin maita niiden toimista, mutta joku järki pitäisi pitää siinäkin mukana ja muistaa varsinkin se, että on eri asia kritisoida maata nimeltä Kiina kuin yleistää se koskemaan kiinalaisia kaikkia koska silloin aletaan puhua jo rasismista.
 
Liittynyt
23.08.2017
Viestejä
70
"Twitter päätti sitten sensuroida maailman vaikutusvaltaisimman maan presidentin. Että pata kattilaa soimaa." Valheiden,
sekä misinformaation levittäminen ja alustan sääntöjen rikkominen ei sittenkään aiheuttanut tilin sulkua? Tuosta on kyllä sensuuri aika kaukana.....
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
3 776
Ihan mielenkiinnosta: kerro joku ei kiinalainen kännykkäfirma jonka tuotteista olisi löytyny takaovi tehtaan jäljiltä? Kiinasta noita on löytynyt montakin
Kaikki joissa on Microsoftin tai Applen tai Googlen jokin softa.
Esim google kerää dataa sinusta ja sen perustella jakaa maonoksia ja muutenki luokittelee sinun käyttäjä profiilin.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 150
Omalta kohdaltani on täysin yhdentekevää sensuroiko Xiaomi, Honor, Oneplus tai mikään muukaan kiinalaisvalmistaja ”vain” mainoksia vaiko laitteen käyttöä laajemmin. Tai ovatko ylipäätään sensuroimatta maan ulkopuolisille markkinoille toimitetuissa laitteissa. Jo kyseisten termien löytyminen listasta on jälleen uusi havahduttava esimerkki siitä todellisuudesta, jossa ihmisoikeusrikoksia liukuhihnalta tehtaileva kommunistipuolue elää.

Jokainen voi omalta kohdaltaan hetken miettiä, haluaako tuollaista hallintoa tukea. Jokainen ostos on aina samalla myös arvovalinta. Itse en osta kiinalaisia tai kiinalaisomisteisia brändejä - ostan paljon mieluummin Samsungin, LG:n Sonyn tai Asuksen tuotteen kuin vaikka Lenovon tai autoksi Volvon.

Olen useiden viime vuosien ajan alkanut seuraamaan Kiinan toimia melko tarkalla silmällä ja mitä enemmän opin kommunistipuolueen toimista sitä vastenmielisemmältä tuntuu se, että edelleen löytyy tuon diktatuurin sympatiseeraajia.
Samaa olen tässä itsekin seurannut. Vaikka nyt kumitettaisiin osa tarinoista jenkki/länsipropagandana, niin kyllä jäljelle silti jää melko läjä merkkejä siitä kuinka paljon agressiivisemmaksi Kiinan toiminta on viime vuosina muuttunut. Siellä on kaikki tuon punaisen onnelan lähimaat tavalla jos toisella helisemässä.
  • Kiinalaiset kalastusaluslaivastot rannikkovartioston tuella painostavat lähimaita: Kiina | Painostustaktiikka on Kiinan uusi ase – naapurit ovat huolissaan
  • Kivihiilivoimaloita vähentävät omasta maastaan, mutta estääkseen siitä syntyvää työttömyyttä rakenteillä on kolmesataa kivihiilivoimalaa muihin maihin: Hiilivoima | Kiina rakensi viime vuonna enemmän hiilivoimaa kuin koko muu maailma sai sitä vähennettyä – ”Vuonna 2030 maailmassa voi olla yli tuhat hiilivoimalaa liikaa” (jos on maksumuurin takana, niin löytyy helposti muualtakin)
  • Edelliseen liittyen varsinkin köyhemmissä maissa Kiinalta saadut herttaiset lainat alkavat käydä kalliiksi esim. Keniaan Kiina käytännössä runttaa tuon kivihiilivoiman kaikkine tuotantoketjuineen käyttäen Kenian velkaa Kiinalle vipuvartena. Näillä lainoilla on Kiina käytännössä ominut lukuisia strategisia kohteita ympäri maailmaa. Esimerkiksi Sri Lankaan annettiin lainaa, jolla rakennettiin infraa ja mm. hieno satama. Sitten kun rahaa ei ollutkaan maksaa takaisin, niin Kiinan käytännössä omi sataman, joka toimii nykyään myös Kiinan laivastotukikohtana. Euroopassa Kreikan Pireuksen satama on nykyään Kiinan omistuksessa, muttei kai vielä ihan laivaston tukikohtana. Suomessa Kiinaa kiinnosti kovasti hetki sitten Kemijärven lentokenttä (Kiina halusi lentotukikohdan Kemijärvelle arktisia tutkimuslentoja varten – Suomen puolustushallinto tyrmäsi hankkeen). Näitä Kiinan strategisia lainoitustarinoita on valtavasti, jotka näyttävät miten Kiina pikkuhiljaa levittää globaalia vaikutusvaltaansa.
  • Hetki sitten kuulin myös asiaa tutkineelta taholta kuinka Kiinassa oikeuskäytännöt ovat muuttuneet entistä epäreiluimmaksi ulkomaita kohtaan. Käytännössä jos joku ulkomainen yritys syyttää jotain kiinalaista tahoa kopioinnista, immateriaali/patenttirikkomuksista, niin niitä ei enää tahdota edes ottaa käsittelyyn vaan lakaistaan jonnekin arkistoon.
  • Edelliseen liittyen Kiina on aina toiminut omien sääntöjensä mukaan. Tuotteita on kopioitu härskisti, teollisuusvakoilu on omaa luokkaansa, hakkerointiarmeijat, pörssikaupankäyntiä on rajoitettu, ulkomaisten yristen toimintaa paikallisesti on rajoitettu (mm. omistussuhdeoikeusrajoituksia), valuuttaa pidetään keinotekoisesti tietyllä tasolla, tietoja pimitetään niin että muiden maiden on vaikea tietää missä kunnossa maan talous oikeasti on jne.
Aina joku voi sitten vedota että noku USA ja kyllä sekin siellä, mutta kyllä Kiina aika possu on ollut jo pitkään. Tietysti länsimailta tyhmää mennä sitouttamaan itseään niin tiukasti Kiinaan, mutta ilman valtiotason yhteisiä päätöksiä yritykset toimivat juurikin näin eli optimoivat kulujaan pahemmin välittämättä ihmisoikeuksista tai muusta sellaisesta. Nyt kuitenkin alkaisi näyttää vähän siltä että Kiina on astunut jonkun rajan yli, sillä jonkunlaista vastarintaliikettä on alkanut esiintymään EU:n pientavaroiden tullauspakko yhtenä esimerkkinä.

Ihan mutuna sanoisin että yksi syy Kiinan kestämiselle on ollut myös se, että on ehkä odotettu jonkunlaista vastavoimaa tuolle USA:n yksinvaltiudelle. Nimittäin siellä on noussut hieman pisu hattuun ja olisi varmaan hyvä jos löytyisi jotain vastavoimaa sitä rajoittamaan. Mutta sitten taas jos pitää valita, niin ei varmaan kukaan tässä maailmassa halua alkaa omaksua Kiinan kulttuuria verrattuna länsimaiseen kulttuuriin. Toki moni diktaattori varmasti seuraa nyt tarkkana miten Kiinan malli toimii. Nimittäin jos joltain osin toimii, niin Kiinan toimintamallista voi hyvin tulla sitten se vastine Venäjän kommunismille, joka aikansa tappeli länsimaiden demokratiaa vastaan. Yksilönvapaudestahan ei tietty kannata puhua silloin ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 874
Kaikki joissa on Microsoftin tai Applen tai Googlen jokin softa.
Esim google kerää dataa sinusta ja sen perustella jakaa maonoksia ja muutenki luokittelee sinun käyttäjä profiilin.
Tuosta kuitenkin kerrotaan käyttöehdoissa eli se ei ole takaovi. Se mitä haen takaa on enemmän tyyliä, että puhelinluettelosi, datasi, puhelusi ja viestisi toimitetaan kolmannelle osapuolelle sinulle kertomatta.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
186
Taitaa olla aika tulimyllyjä vastaan taistelemista yrittää selittää tuollaiselle henkilölle, että vaikka kuinka ottaa pattiin Uigurien tilanne, niin se nyt ei muutu yhtään sillä ostatko sen made in china Xiaomin tilalle made in china Applen. Kiina siinä tienaa joka tapauksessa.

Ei ole muutenkaan yksittäisen kuluttajan asia näitä asioita hoidella, kyllä sen pitäisi olla EU tason juttuja koska me eurooppalaisia olemme, vähän on vaan ollut oikeasti halua jotain tehdä. Sama koskee esim. Venäjää. Lisäksi mielestäni on edelleen täysin validia sanoa, että niin esim. Twitter päätti sitten sensuroida maailman vaikutusvaltaisimman maan presidentin. Että pata kattilaa soimaa. Eikä se ole mitään, että mutku noikin tason juttua, vaan se on todellisuutta missä me elämme. Kaikki vakoilee kaikkia, kaikki puuttuu ihmisten oikeuksiin omasta yksityisyydestään ja siitä mitä näkee internetissä ja mitä siellä saa tehdä. Sinuun vaikutetaan koko ajan. Ei ole olemassa mitään "paremmin" sensuuria tai "paremmin" vakoilua.

Kiinaa saa toki kritisoida ihan siinä kuin kaikkia muitakin maita niiden toimista, mutta joku järki pitäisi pitää siinäkin mukana ja muistaa varsinkin se, että on eri asia kritisoida maata nimeltä Kiina kuin yleistää se koskemaan kiinalaisia kaikkia koska silloin aletaan puhua jo rasismista.
Tarkentaisitko mitä tarkoittaa "tuollainen henkilö"? Vaikken koe sanoneeni mitään erityisen kärkästä niin ymmärrän kyllä sellaisenkin näkökulman, mistä viestini voi vaikuttaa turhalta moraaliposeeraukselta. En suinkaan kuvittele pelastavani yksin omilla valinnoillani maailmaa vaan perustan ostopäätökseni niille tiedoille ja kokemuksille jotka minulla on. Tottakai isossa kuvassa nämä asiat ratkaistaan valtioiden sekä EU:n tasolla.

Mitä taas tulee ostopäätöksiin yrityksen kotimaan osalta niin kannattaa muistaa, että silloin kun ei ole kyse helposti monistettavissa olevasta tuotannosta eli ts. massatuotetusta krääsästä niin itse valmistus ja kokoonpano ovat vain yksi osa isoa kokonaisuutta. Vähänkään arvokkaampaan valmiiseen tuotteeseen on useimmiten kulunut vuosikausien ellei vuosikymmenten tutkimus- ja tuotekehitystyö ynnä muut resurssit. Tähän taas liittyy tiiviisti kommunistipuolueen siunauksella tehtävä yritysvakoilu ja hakkerointi sekä ulkomaisia yrityksiä koskeva teknologian pakkosiirto ja muut kansainvälisen kaupan sääntöjen rikkomiset. Joten kyllä, kyllä siinä on eroa minkä tuotteen valitsee.

Samaa olen tässä itsekin seurannut. Vaikka nyt kumitettaisiin osa tarinoista jenkki/länsipropagandana, niin kyllä jäljelle silti jää melko läjä merkkejä siitä kuinka paljon agressiivisemmaksi Kiinan toiminta on viime vuosina muuttunut. Siellä on kaikki tuon punaisen onnelan lähimaat tavalla jos toisella helisemässä.
  • Kiinalaiset kalastusaluslaivastot rannikkovartioston tuella painostavat lähimaita: Kiina | Painostustaktiikka on Kiinan uusi ase – naapurit ovat huolissaan
  • Kivihiilivoimaloita vähentävät omasta maastaan, mutta estääkseen siitä syntyvää työttömyyttä rakenteillä on kolmesataa kivihiilivoimalaa muihin maihin: Hiilivoima | Kiina rakensi viime vuonna enemmän hiilivoimaa kuin koko muu maailma sai sitä vähennettyä – ”Vuonna 2030 maailmassa voi olla yli tuhat hiilivoimalaa liikaa” (jos on maksumuurin takana, niin löytyy helposti muualtakin)
  • Edelliseen liittyen varsinkin köyhemmissä maissa Kiinalta saadut herttaiset lainat alkavat käydä kalliiksi esim. Keniaan Kiina käytännössä runttaa tuon kivihiilivoiman kaikkine tuotantoketjuineen käyttäen Kenian velkaa Kiinalle vipuvartena. Näillä lainoilla on Kiina käytännössä ominut lukuisia strategisia kohteita ympäri maailmaa. Esimerkiksi Sri Lankaan annettiin lainaa, jolla rakennettiin infraa ja mm. hieno satama. Sitten kun rahaa ei ollutkaan maksaa takaisin, niin Kiinan käytännössä omi sataman, joka toimii nykyään myös Kiinan laivastotukikohtana. Euroopassa Kreikan Pireuksen satama on nykyään Kiinan omistuksessa, muttei kai vielä ihan laivaston tukikohtana. Suomessa Kiinaa kiinnosti kovasti hetki sitten Kemijärven lentokenttä (Kiina halusi lentotukikohdan Kemijärvelle arktisia tutkimuslentoja varten – Suomen puolustushallinto tyrmäsi hankkeen). Näitä Kiinan strategisia lainoitustarinoita on valtavasti, jotka näyttävät miten Kiina pikkuhiljaa levittää globaalia vaikutusvaltaansa.
  • Hetki sitten kuulin myös asiaa tutkineelta taholta kuinka Kiinassa oikeuskäytännöt ovat muuttuneet entistä epäreiluimmaksi ulkomaita kohtaan. Käytännössä jos joku ulkomainen yritys syyttää jotain kiinalaista tahoa kopioinnista, immateriaali/patenttirikkomuksista, niin niitä ei enää tahdota edes ottaa käsittelyyn vaan lakaistaan jonnekin arkistoon.
  • Edelliseen liittyen Kiina on aina toiminut omien sääntöjensä mukaan. Tuotteita on kopioitu härskisti, teollisuusvakoilu on omaa luokkaansa, hakkerointiarmeijat, pörssikaupankäyntiä on rajoitettu, ulkomaisten yristen toimintaa paikallisesti on rajoitettu (mm. omistussuhdeoikeusrajoituksia), valuuttaa pidetään keinotekoisesti tietyllä tasolla, tietoja pimitetään niin että muiden maiden on vaikea tietää missä kunnossa maan talous oikeasti on jne.
Aina joku voi sitten vedota että noku USA ja kyllä sekin siellä, mutta kyllä Kiina aika possu on ollut jo pitkään. Tietysti länsimailta tyhmää mennä sitouttamaan itseään niin tiukasti Kiinaan, mutta ilman valtiotason yhteisiä päätöksiä yritykset toimivat juurikin näin eli optimoivat kulujaan pahemmin välittämättä ihmisoikeuksista tai muusta sellaisesta. Nyt kuitenkin alkaisi näyttää vähän siltä että Kiina on astunut jonkun rajan yli, sillä jonkunlaista vastarintaliikettä on alkanut esiintymään EU:n pientavaroiden tullauspakko yhtenä esimerkkinä.

Ihan mutuna sanoisin että yksi syy Kiinan kestämiselle on ollut myös se, että on ehkä odotettu jonkunlaista vastavoimaa tuolle USA:n yksinvaltiudelle. Nimittäin siellä on noussut hieman pisu hattuun ja olisi varmaan hyvä jos löytyisi jotain vastavoimaa sitä rajoittamaan. Mutta sitten taas jos pitää valita, niin ei varmaan kukaan tässä maailmassa halua alkaa omaksua Kiinan kulttuuria verrattuna länsimaiseen kulttuuriin. Toki moni diktaattori varmasti seuraa nyt tarkkana miten Kiinan malli toimii. Nimittäin jos joltain osin toimii, niin Kiinan toimintamallista voi hyvin tulla sitten se vastine Venäjän kommunismille, joka aikansa tappeli länsimaiden demokratiaa vastaan. Yksilönvapaudestahan ei tietty kannata puhua silloin ollenkaan.
Hyvin tiivistetty. Se ettei Kiinalla ole naapurimaissaan yhtäkään ystävää kertoo aika paljon siitä ettei kyse ole vain mistään lännen puskemasta narratiivista. Esimerkiksi juuri viime kesänä uutisoitiin tutkimuksesta minkä mukaan eteläkorealaiset "vihaavat" nyt Kiinaa enemmän kuin Japania. Aasiassa tapahtuu kaikenlaista mikä ei ylitä uutiskynnystä lännessä, ja hyvin harvoin Kiina on esillä positiivisessa valossa. Sekin on hauska miten kommunistipuolueen toiminta on tuonut jopa USA:n ja Vietnamin lähemmäs toisiaan kaikesta historian taakasta huolimatta. Yhdysvallat ei todellakaan ole mikään oma lempparimaa - aikalailla päinvastoin.
 
Liittynyt
24.04.2018
Viestejä
82
Foliohattua kireämmälle.

Jännää kiinalaisten demonisointia nykyään mediassa. Hyvin mahdollisesti vakoilevat ja tyrkyttävät omaa propagandaansa, mutta samaa tekevät muutkin maailman vallat.
Johtuu kiinan noususta ja nopeasta kehityksestä joka alalla, esim piakkoin eivät tarvitse ollenkaan ns lännen tekniikkaa jos ei keksitä jotain millä pysäyttää kiinan kehitys ja se kismittää suuresti. Eli kiinahan pyrkii omavaraisuuteen eri aloilla ihan samalla lailla kuten usakin. Ja näin maalaisjärjellä kun aattelee niin kiinan vakoilut yms on kuin pieru saharassa verrattuna "vastustajaan", aatelkaas nyt, kaikki tietotekniikka ja ohjelmat/käyttöjärjestelmät mitä me käytetään on "usalaisia"/heidän kontrollissa, eli pieru saharassa kiinan propaganda, tiedonkeruut ym siihen verrattuna. Käytän silti mieluummin iPhonea :)
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
453
Ongelma on siinä, että kaikki nuo valmistavat osia tai puhelimia Kiinassa. Niin boikottisi puolivillainen, kun on lähes mahdotonta olla ostamatta laitetta, jossa ei olisi mitään Kiinassa valmistettua. Mieluummin ottaa vaikka HTC:n, joka on Taiwanissa, joka Kiinaa ärsyttää.
Taitaa olla aika tulimyllyjä vastaan taistelemista yrittää selittää tuollaiselle henkilölle, että vaikka kuinka ottaa pattiin Uigurien tilanne, niin se nyt ei muutu yhtään sillä ostatko sen made in china Xiaomin tilalle made in china Applen. Kiina siinä tienaa joka tapauksessa.
Aivan yhtälailla voidaan sanoa, että kaikissa puhelimissa on jotain Eurooppalaista ja Yhdysvaltalaista. On todella hassua väittää Applea kiinalaiseksi merkiksi.

Markkinoilla ei ole ainuttakaan puhelinta, jonka kaikki komponentit, piirustukset, softa ja valmistamiseen käytetyt materiaalit olisi tehty yhdessä maassa. Puhelin on palapeli, jonka valmistusketju on tajuttoman monimutkainen. Alihankintaketjussa on aina mukana vähintään satoja, jos ei tuhansia yrityksiä.

Vakoilu / propaganda perustuu yleensä nimenomaisesti softaan. Xiomin Android on vahvasti customoitu, ja joissakin Huawein uusissa laitteissa pyörii aidosti kiinalainen Harmony Os. Siinä on valtava ero, että ostatko Applen vai Xiomin. Puhelimen kasaaminen on vain yksittäinen ja yksinkertainen vaihe laitteen valmistusketjussa.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
453
Johtuu kiinan noususta ja nopeasta kehityksestä joka alalla, esim piakkoin eivät tarvitse ollenkaan ns lännen tekniikkaa jos ei keksitä jotain millä pysäyttää kiinan kehitys ja se kismittää suuresti. Eli kiinahan pyrkii omavaraisuuteen eri aloilla ihan samalla lailla kuten usakin. Ja näin maalaisjärjellä kun aattelee niin kiinan vakoilut yms on kuin pieru saharassa verrattuna "vastustajaan", aatelkaas nyt, kaikki tietotekniikka ja ohjelmat/käyttöjärjestelmät mitä me käytetään on "usalaisia"/heidän kontrollissa, eli pieru saharassa kiinan propaganda, tiedonkeruut ym siihen verrattuna. Käytän silti mieluummin iPhonea :)
Siinä on vaan vissiin ero, että kerätäänkö tietoa rahan ja terrorismin vastaisen sodan nimissä, vain Uiguurien kansanmurhan mahdollistamiseksi.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 059
Xiaomi vahvistaa XDA:n havainnot, että kyseessä tosiaan on vain mainosten suodatusmekanismi.
Raportti viittaa siihen, että Xiaomi käyttää mainonnanhallintaohjelmistoa, jolla on rajallinen kyky hallita maksettua ja ns. push-mainontaa, joka toimitetaan laitteille Xiaomin omien sovellusten, kuten Mi Video ja Mi Browser, kautta. Ominaisuutta voidaan käyttää suojaamaan käyttäjiä loukkaavalta sisällöltä, kuten pornografialta, väkivalta, vihapuhe tai alueellisesti loukkaavilta aiheilta. Kyseinen käytäntö on yleinen älypuhelin- ja Internet-alalla maailmanlaajuisesti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
143 614
Viestejä
2 743 084
Jäsenet
53 090
Uusin jäsen
Jugilainen

Hinta.fi

Ylös Bottom