Xbox Series X + Series S -keskusteluketju

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
450
Ot itsellä mennyt usko tuohon Elisaan. Naapuri sai langallisen netin, mulle ei taas myyty (Vaikka fyysinen linja tulee ja eroa on 10 m. Lisäksi valokaapeli tulee 50 m päähän jakoasemalle (on muuten suomen ekoja Puollustusvoimien takia)). Koittaa kaupata 5G:tä vaikka sanoo että hyvä jos 4G toimii edess (Ei toimi lumi/vesi- sateella lisäksi kännykkäkin pätkii soittoja). Kartan mukaan ei olla edes 5G alueelle. Että kyllä tää suomi on laajakaistojen kehitysmaa, mutta siitä voi kyllä syyttää myös palveluntarjoajia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 099
On iso ero siinä, että onko 5G kotinetti vai esim. kännykkä, jossa on 5G-liittymä. Tuollaisia 5G-kotinettejä myydään vain, jos osoite on sellainen, että siinä on tukiasema hyvin hollilla ja on riittävästi verkossa kapasiteettia. Tämä siis operaattorista riippumatta. Lisäksi näihin liittyy yleensä talon ulkoseinään asennettava modeemi, joten kuuluvuuskin on hyvä.

Kännykkää sen sijaan voidaan käyttää missä tahansa, joten ei kannata lupailla liikoja.
Juu katselinkin mitä nimenomaan lupaavat 4g/5g laajakaistaan kotiin.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106

Johtopäätelmät tästä:

-Jos Japania eli Xboxille pientä markkina-aluetta ei syrjitä, niin laitteita lienee tulevan kohtalaisen hyvä määrän launchiin muuallakin
-Todennäköisesti ei nähdä mitään hasaradia 1st tier, 2nd tier tms. potaskaa launchin suhteen, kuten Xbox Onen kanssa kävi
-Konsoleita tuskin myydään Japanissa kovinkaan paljoa, mutta pieni fanbase pidetään tyytyväisenä + varmistetaan laitteen läsnäolo markkinoilla -> japanilaiset kehittäjät tuovat pelinsä jatkossakin Xboxin ekosysteemiin

This is great news as the article & Tweet above show the comparison of the XB1 launch where Japan was nothing more than an after-thought for MS.
While the Xbox will never be a big force in Japan, if MS continues to treat the region with respect. It should result it better offerings for Xbox fans world wide.
On a side tangent, I love following the Xbox Japanese fans on twitter and it's absolutely fascinating. A lot of the ones I follow never even played Yakuza until it hit Game Pass which was quite the surprise (So I imagine the Yakuza 7 XSX release will happen for Japan, but might miss the launch window there).
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 416
Vaikka ei toi Sega homma ollutkaan totta mutta kyllä luulisi että Mäsä voisi tehdä jonkun diilin japanilais valmistajan kanssa että myyvät konsolia erinimellä siellä mutta toki sitä ennen pitäisi saada japanialsia mielyttävään makuun pelivalikoima.

Onhan autoissakin noita nähty.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Vaikka ei toi Sega homma ollutkaan totta mutta kyllä luulisi että Mäsä voisi tehdä jonkun diilin japanilais valmistajan kanssa että myyvät konsolia erinimellä siellä mutta toki sitä ennen pitäisi saada japanialsia mielyttävään makuun pelivalikoima.

Onhan autoissakin noita nähty.
Tuskin kannattaa hirveästi tuota enempää sinne suuntaan panostaa. Mikään kotikonsoli ei siellä enää kovin kummoisesti menesty, vaan ovat siirtyneet mobiili- ja käsikonsolipelaamiseen (Switchin vahvuus on juuri tuo käsikonsoliominaisuus, vaikka hybridi onkin).
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106

Huhut kannattaa ottaa huhuina. 27.11.2020 on Black Friday joten jommankumman tai molempien konsolien julkaisuajankohta voisi hyvinkin olla tuo 26.-27.11.2020.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Miksi Series X yrittäisi edes kilpailla hinnassa pleikkarin kanssa, jos kerran MS:llä on esittelemättä edullisemman pricepointin Lockhart? No eipä olisi ensimmäinen kerta kun MS:llä ammutaan itseään jalkaan huonoilla bisnespäätöksillä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 922

Varsin mielenkiintoista strategiaa kun samaan aikaan johdosta kerrotaan ettei homma pyöri myyntilukujen ympärillä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
515
Miksi Series X yrittäisi edes kilpailla hinnassa pleikkarin kanssa, jos kerran MS:llä on esittelemättä edullisemman pricepointin Lockhart? No eipä olisi ensimmäinen kerta kun MS:llä ammutaan itseään jalkaan huonoilla bisnespäätöksillä.
Ennemminkin miksi MS ampuisi itseään jalkaan esittelemällä tänä vuonna Lockhartin, kun OneS/OneX -tuotanto on vielä käynnissä. Jos ajatellaan, että Lockhart tulisi samaan hintaluokkaan One X:n kanssa, se kannattaisi ehkä esitellä vasta ensi vuonna ja tuoda myyntiin esimerkiksi joulun alla. "Ajamme One-tuotannon alas, mutta sen korvaa uusi entry-level malli Lockhart".
En usko, että MS painaa Series X:n hintaa alle PS5:n. Toki positiivinen yllätys se olisi, sillä MS:n on pakko aloittaa se käyttäjäkunnan takaisin kaivaminen heti julkaisusta. Game Pass on tietysti suurin vetonaula tässä, joka kompensoi tuota uusien pelaajien kirjaston puutetta.

Varsin omituista strategiaa kun tuo on nähty jo tässä sukupolvessa toimimattomaksi.
En ymmärrä. PS4:n suurin etu genin alussa oli nimenomaan satasen halvempi hinta Onen pakotetun Kinectin takia (+ Xboxin E3-sössimiset) . Suomen osalta tuo tietysti näyttää ihan erilaiselta kun koko Onen julkaisu oli 9 kk muuta maailmaa perässä, joten täällä koko platformi jäi heti alussa alakynteen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
515
Parit artikkelit julki tänään. Tuo Dirt5-haastis on ihan mielenkiintoinen, vaikka mitään kovin tarkkaa siitä on mahdoton lukea edes rivien välistä.
For Dirt 5, the power of Series X means that the game looks incredible at 60fps – you’ve seen it, it looks fantastic – but we’re also able to offer amazingly smooth, responsive gameplay at 120fps while still looking gorgeous.
......
There are loads of things for us to still explore in the new hardware but I’m most intrigued to see what we can do with the new SSD drive and the hardware decompression capabilities in the Xbox Velocity Architecture.
The drive is so fast that I can load data mid-frame, use it, consume it, unload and replace it with something else in the middle of a frame, treating GPU memory like a virtual disk. How much texture data can I now load?
Targettina on varmaan 4k60 natiivina, mutta nuo keinot 120fps tekemiseen on aika mysteeri. Onko siellä dynaaminen reso, checkerboarding, VRS yksinään vai kaikkien yhdistelmä. Mukava myös kuulla tuo, että harppaus 2,4 GB/s PCI-E -levyyn tuo todella paljon etuja, vaikka nopeutta onkin "vain" puolet kilpailijan vastaavasta, puhutaan silti ihan eri luvuista verrattuna nykyisen genin mekaaniseen kiintolevyyn tai edes SATA-SSD:hen.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Ennemminkin miksi MS ampuisi itseään jalkaan esittelemällä tänä vuonna Lockhartin, kun OneS/OneX -tuotanto on vielä käynnissä. Jos ajatellaan, että Lockhart tulisi samaan hintaluokkaan One X:n kanssa, se kannattaisi ehkä esitellä vasta ensi vuonna ja tuoda myyntiin esimerkiksi joulun alla. "Ajamme One-tuotannon alas, mutta sen korvaa uusi entry-level malli Lockhart".
En usko, että MS painaa Series X:n hintaa alle PS5:n. Toki positiivinen yllätys se olisi, sillä MS:n on pakko aloittaa se käyttäjäkunnan takaisin kaivaminen heti julkaisusta. Game Pass on tietysti suurin vetonaula tässä, joka kompensoi tuota uusien pelaajien kirjaston puutetta.
Onhan tässä vielä toki mainitsemasi aspekti vanhoihin konsoleihin nähden jota jo taidettiin väittelyketjussa aiemmin sivuta, olisi siinä keskivertokuluttajalla ihmettelyä miksi vanhempi loota hehkuttaa isolla fontilla "True 4K gamingia" kun uudella lootalla on sitten tyytyminen FullHD-resoon.

Paras tapa tosiaan olisi suoraan infota potentiaalista asiakaskuntaa vanhan konsolin alasajolla ja korvaavan tuotteen esittelyllä, muussa tapauksessa sekaannuksen riski on melkoinen. Nähtiinhän se jo Wiin ja Wii U:n tapauksessa, että viestinnän pitää olla täysin yksiselitteistä jos tälläiset tilanteet halutaan välttää.

Series X:ää on markkinoitu selkeänä Premium-tuotteena, joten ei olisi tämän mielikuvan mukaista myydä konsolia selvään ale-hintaan, joskaan en usko myöskään 599 hintaan ilman edullisemman pään laitteen yhtäaikaista vaihtoehtoa.
 
DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 602
Onkos tosta Lockhartista edes varmuutta että sellanen on tulossa? En nyt ainakaan heti muista että olisin mihkään varmaan tietoon törmänny.
 
Liittynyt
09.06.2017
Viestejä
1 113
Onhan tässä vielä toki mainitsemasi aspekti vanhoihin konsoleihin nähden jota jo taidettiin väittelyketjussa aiemmin sivuta, olisi siinä keskivertokuluttajalla ihmettelyä miksi vanhempi loota hehkuttaa isolla fontilla "True 4K gamingia" kun uudella lootalla on sitten tyytyminen FullHD-resoon.
Koska vanhempi loota oli viimegenin lippulaiva malli. Eikös samaa harrasteta monissa muissakin tuotteissa, esim näytönohjaimissa.

Olettaisin että series x korvaa one x, series s one s. Omasta mielestä aika selkeä että kalliimpi esim 4k ja halvempi 1080p.

Onko muutenkaan mitää sen kummempaa tietoa onko karvalakkimalli 1080 vai 4k? Eihän koko konsolia ole edes vahvistettu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 118

Jos tarkkoja ollaan niin Xbox One X:ää mainostetaan 4K ja Xbox Series X:ää True 4K.

Toki tavallinen tallaaja on todella tyhmä ja kun Jani-Petterille ollaan ostamassa joululahjaa niin siellä kysellään Gigantin myyjältä vain Xboxia tai Xbox X:ää.
 
Kyllä xbox one x on mainostettu ihan true 4k laitteena. Ei siinä mitää, kyllähän sillä AAA tason true 4k pelejä pelattiinki :cool:
 
No Xbox One X:n laatikossa lukee vain 4K kun taas Series X:n promomateriaaleissa lukee True 4K. Eli sen mukaan puhun mitä itse havainnut :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
515
Onhan tässä vielä toki mainitsemasi aspekti vanhoihin konsoleihin nähden jota jo taidettiin väittelyketjussa aiemmin sivuta, olisi siinä keskivertokuluttajalla ihmettelyä miksi vanhempi loota hehkuttaa isolla fontilla "True 4K gamingia" kun uudella lootalla on sitten tyytyminen FullHD-resoon.

Series X:ää on markkinoitu selkeänä Premium-tuotteena, joten ei olisi tämän mielikuvan mukaista myydä konsolia selvään ale-hintaan, joskaan en usko myöskään 599 hintaan ilman edullisemman pään laitteen yhtäaikaista vaihtoehtoa.
Joo en väittelyketjua seuraa ihan oman mielenterveyteni takia, joten en tiedä mistä on jo keskusteltu. Mä veikkaan ettei keskivertokuluttaja kauheasti tuijota mitä siinä paketissa lukee, lukeeko siinä True 4k vai ei. Mutta oot oikeassa tuossa ettei sitä Lockhartia voi alkaa resoluutiolla myymäänkään. Eikä sitä todellakaan paineta siihen pakettiin :D

Itse veikkaan hintoja näin: Series X 549USD, PS5 499 USD. SX:n valmistuskustannukset ovat varmasti suhteessa suuremmat kuin pleikkarilla, mutta uskon MS:n absorboivan osan tuosta hinnasta ettei tuo karkaa ihan totaalisesti käsistä.

Onkos tosta Lockhartista edes varmuutta että sellanen on tulossa? En nyt ainakaan heti muista että olisin mihkään varmaan tietoon törmänny.
Onko muutenkaan mitää sen kummempaa tietoa onko karvalakkimalli 1080 vai 4k? Eihän koko konsolia ole edes vahvistettu.
Lockhartista ei varmuudella tiedetä mitään muuta kuin että sellainen Xbox koodinimi on olemassa. Ainoa mustaa valkoisella -viittaus koko konsoliin on tosiaan Windowsin jossain järjestelmätiedostossa jossa muita Xbox koodinimiä. Eli niin kauan kunnes tuo vahvistetaan MS:n toimesta, se on pelkkää huhua. Aivan sama mitä kehittäjien huhumyllyt jauhavat.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Kyllä xbox one x on mainostettu ihan true 4k laitteena. Ei siinä mitää, kyllähän sillä AAA tason true 4k pelejä pelattiinki :cool:
Ikävä vetää keulimiseltasi matto alta, mutta suurin osa peleistä kun ei ollut natiivia 4K resoa xboxilla nähnytkään. :D

Mielenkiintoista tämä laitteen markkinointi, on 4K:ta, joka ei ole native 4K, samoin kuin True 4K. Nähdäänkö taas joku markkinointimiesten termiviritys erottelemaan native 4K tällä kertaa? :think:
 
Liittynyt
27.02.2018
Viestejä
1 166

Eihän kukaan määristä ole kirjoittanutkaan, mutta onhan esim. RDR2 ihan jumalaisen kaunis oneX konsolilla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Koska vanhempi loota oli viimegenin lippulaiva malli. Eikös samaa harrasteta monissa muissakin tuotteissa, esim näytönohjaimissa.

Olettaisin että series x korvaa one x, series s one s. Omasta mielestä aika selkeä että kalliimpi esim 4k ja halvempi 1080p.

Onko muutenkaan mitää sen kummempaa tietoa onko karvalakkimalli 1080 vai 4k? Eihän koko konsolia ole edes vahvistettu.
Nyt täytyy ymmärtää se seikka, että konsolia ja erillisnäytönohjaimia ostavat eri asiakassegmentit, joten vastaava järjestely puhtaasti nimeämisen kautta ei välttämättä toimi, kuten on jo nähty. Peruspetterille kun helpompaa ymmärtää että suurempi numero = parempi malli.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
515
Artikkelia pukkaa taas. Tällä kertaa smart deliverystä, mutta ei oikeastaan mitään mitä ei jo tiedetä.

Tuo lista peleistä on uusi. Meikäläisen jumalpeli VtMB 2 on tuolla :love:

As this list grows in the weeks and months leading up to the Xbox Series X launch, we’ll keep it updated to reflect any additions.

Halo Infinite
Cyberpunk 2077
Assassin’s Creed Valhalla
Destiny 2
DiRT 5
Scarlet Nexus
Chorus
Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2
Yakuza: Like a Dragon
The Ascent
Call of the Sea
Gears 5
Second Extinction
Metal: Hellslinger
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 099
Mielenkiintoista kommenttia Spenceriltä. Visuaalinen loikka olisi nyt pieni ja painottaa latausaikoja ja konsistentimpia framerateja.

EDIT: Itse ihmettelen tätä syystä että eikö reitreisauksen pitäisi nostaa visuaalisuus uusiin sfääreihin, vai onko tämä indikaatio että RT tehoja ei välttämättä konsoleissa ole kunnolliseen visuaalisen ilmeen nostoon?

"I think we're at a point now -- with immersion, with the tools we have and the compute capability -- that the deltas will be smaller from a visual impact, or that feature X was never possible before and now it is. And that might sound depressing to some, but what I would say is the advantage side of what I'm seeing now is really the immersive nature of the content that's getting created."

Spencer said that the benefits will be felt most clearly in the mitigation of long load times and low or inconsistent frame rates that he believes hurt player immersion.
 
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
736
Mielenkiintoista kommenttia Spenceriltä. Visuaalinen loikka olisi nyt pieni ja painottaa latausaikoja ja konsistentimpia framerateja.

EDIT: Itse ihmettelen tätä syystä että eikö reitreisauksen pitäisi nostaa visuaalisuus uusiin sfääreihin, vai onko tämä indikaatio että RT tehoja ei välttämättä konsoleissa ole kunnolliseen visuaalisen ilmeen nostoon?

Vai olisiko kyse enemmän siitä, että aikaisemmin ilman RT:tä ollaan päästy valmiiksi tehdyillä heijastuksilla visuaalisesti jo sen verran pitkälle ettei RT:n tuoma lisä ole sellainen mikä varsinaisesti erottaisi next genin ja current genin > heijaustuksia on aikaisemminkin ollut ja RT ei niitä tuo peliin "uutena juttuna". Kuten Spencer sanoi "that the deltas will be smaller from a visual impact, or that feature X was never possible before and now it is ". Olen myös samaa mieltä Spencerin kanssa siitä, että minuakin eniten häiritsi current genissä todella pitkät latausajat sekä se ettei jossain peleissä pysytty edes tasaisessa 30fps:ssä. Graaffisesti pelit olivat kyllä jo varsin komeita... Onneks nämä kaksi asiaa tulee korjaantumaan tulevien konsoleiden myötä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Mielenkiintoista kommenttia Spenceriltä. Visuaalinen loikka olisi nyt pieni ja painottaa latausaikoja ja konsistentimpia framerateja.

EDIT: Itse ihmettelen tätä syystä että eikö reitreisauksen pitäisi nostaa visuaalisuus uusiin sfääreihin, vai onko tämä indikaatio että RT tehoja ei välttämättä konsoleissa ole kunnolliseen visuaalisen ilmeen nostoon?

Kieltämättä mielenkiintoinen lausunto aiempien "Power your Dreams" -heittojen jälkeen. Luulenpa että siellä on otettu opikseen toukokuun fiaskosta ja tällä kertaa lähdetään ensi kuun esitykseen huomattavasti maltillisemmista lähtökuopista, jota lausunnolla halutaan ilmiselvästi pohjustaa.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Puolalaisen Bloober tiimin deviltä kommenttia:
Jacek Zieba (producer):

The biggest issue was tech, how we can do the things we want to do, and for the current gen we started developing the game with some ideas as a base. But then we thought, 'Okay, this generation is not going to handle it.' Then Xbox Series X came in and it was like, 'Maybe that will work'. We don't feel there are many boundaries now. With the SSD, when you transition between worlds, there is no loading time - you are there, transitioned. No loading times means better immersion.

Jotain huhuja liikkuu netissä että MS olisi ostamassa Blooberin osaksi Xbox-tiimiä ja tämä julkistetaan jossain tulevassa Xbox-tapahtumassa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Lockhartista alkaa tihkua tietoja:

"The leaked document also mentions a Lockhart profiling mode. Sources familiar with Microsoft’s Xbox plans tell The Verge that this special Lockhart mode is part of the Xbox Series X developer kit. The devkit, codenamed Dante, allows game developers to enable a special Lockhart mode that has a profile of the performance that Microsoft wants to hit with this second console. We understand that includes 7.5GB of usable RAM, a slightly underclocked CPU speed, and around 4 teraflops of GPU performance. The Xbox Series X includes 13.5GB of usable RAM, and targets 12 teraflops of GPU performance. "

Aivan jäätävä :facepalm::facepalm::facepalm: mikäli pitää paikkaansa, eli multiplattarit tehtäisiin jatkossa 7,5 GB muistinkäytön varassa vrt. 13,5 GB mitä Series X olisi tarjonnut. Pitihän se arvata että onnistuvat tämän kahden konsolin strategiansa jollain tapaa ryssimään, niin piti sitten alkaa kitsastelemaan muistin määrän kanssa. Nyt sitten devit joutuvat kuitenkin mitä erilaisimpiin kikkailuihin, jotta saavat muistin riittämään Lockhartin osalta.

Käytännössä tämä merkkaisi sitä, että kaikki core gameplay looppiin kuuluvat asiat pitää saada mahtumaan tuohon 7,5 GB:n sisään kaikilla laitteilla. Toki SSD:n mahdollistamat latausnopeudet lieventävät ongelman laatua vrt. viime gen, mutta paha pettymys tuo muistin määrä on joka tapauksessa mikäli dokumentti pitää kutinsa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 765
En kyllä ymmärrä miksi pitää vääntää uuteen geniin jotain riippakiviä, ei ihmiset halua mitään vajaatehoista konsolia ostaa. :dead: Tai kai näillekkin varmaan se ostaja löytyy, toivottavasti floppaa pahasti niin loppuu näiden teko, siis jos riippakiven ehdoilla pitää mennä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 922
Lockhartista alkaa tihkua tietoja:

"The leaked document also mentions a Lockhart profiling mode. Sources familiar with Microsoft’s Xbox plans tell The Verge that this special Lockhart mode is part of the Xbox Series X developer kit. The devkit, codenamed Dante, allows game developers to enable a special Lockhart mode that has a profile of the performance that Microsoft wants to hit with this second console. We understand that includes 7.5GB of usable RAM, a slightly underclocked CPU speed, and around 4 teraflops of GPU performance. The Xbox Series X includes 13.5GB of usable RAM, and targets 12 teraflops of GPU performance. "

Aivan jäätävä :facepalm::facepalm::facepalm: mikäli pitää paikkaansa, eli multiplattarit tehtäisiin jatkossa 7,5 GB muistinkäytön varassa vrt. 13,5 GB mitä Series X olisi tarjonnut. Pitihän se arvata että onnistuvat tämän kahden konsolin strategiansa jollain tapaa ryssimään, niin piti sitten alkaa kitsastelemaan muistin määrän kanssa. Nyt sitten devit joutuvat kuitenkin mitä erilaisimpiin kikkailuihin, jotta saavat muistin riittämään Lockhartin osalta.

Käytännössä tämä merkkaisi sitä, että kaikki core gameplay looppiin kuuluvat asiat pitää saada mahtumaan tuohon 7,5 GB:n sisään kaikilla laitteilla. Toki SSD:n mahdollistamat latausnopeudet lieventävät ongelman laatua vrt. viime gen, mutta paha pettymys tuo muistin määrä on joka tapauksessa mikäli dokumentti pitää kutinsa.
Kuulostaa todella oudolta ja järjettömältä toteutukselta.
 
Liittynyt
02.01.2019
Viestejä
69
Kuulostaa todella oudolta ja järjettömältä toteutukselta.
Riippuu monesta asiasta. Onko tämä enemmänkin xbox one mutta seuraavan genen peleillä vai oikeasti seuraavan genen konsoli. Mitenhän pelintekiöille tämä vaikuttaa jos RAMia on vähemmän yms
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Huomautus - jätä nämä täysin turhat "concern trolleille" -flametukset pois
4k tekstruurien sijaan 1080p kelpoiset tekstuurit. Ei kuulosta järjettömältä.
Huhujen mukaan tässä 4TF Lockhartissa olisi 33% Series X:n tehoista, mutta 1080p vaatisi arviolta noin 25% laskentakyvyn, eli siinä on vielä jonkin verran pelivaraakin olemassa että pelit pysyy siellä 1080p-tasolla. Noilla Lockhartin spekseillä Series X:n 4K-pelit pyörisivät Lockhartilla 1080-1440p, tietysti pelistä riippuen. Tärkeimmät next-gen-parannukset eli kunnon CPU sekä nopea SSD Lockhartista löytyy huhujen mukaan. GPU-tehojen mukainen resoluution skaalaaminen ei pitäisi olla kenellekään PC:llä joskus pelanneelle mikään uusi juttu.

Mikäli Lockhartin hinnoittelu onnistuu, niin se olisi monelle mainio vaihtoehto kakkoskonsoliksi tai edulliseksi mahdollisuudeksi päästä käsiki next-gen-peleihin, mikäli esim. TV on vielä Full HD-mallia jne. Jos taas homma ei ole rahasta kiinni, niin sitten Series X:ää kehiin vaan.

Nykyisen koronan jälkeisen globaalin taloustilanteen huomioiden edullinen next-gen-konsoli olisi varmasti kovasti kysytty vaihtoehto. Isoin miina tuossa on se, että Lockhart hinnoiteltaisiin liian kalliiksi.

Vergen senior editor Tom Warren kommentoi uutista vielä seuraavasti omalla tilillään ResetERAssa:

Tom Warren sanoi:
Has the Nintendo Switch held back this generation? Have multiple GPUs for PCs held back PC gaming for decades?
Tom Warren sanoi:
The point is that games that are available across multiple platforms and different PC configurations have been built for different hardware for decades. This is nothing new, nor does it mean that building Fortnite for the Nintendo Switch means you're holding back Fortnite from running at 200fps on a PC.
Siinäpä pohdittavaa concern trolleille, joitten mielestä Lockhart olisi jollakin tavalla "kehityksen jarru". :rofl2:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 922
Riippuu monesta asiasta. Onko tämä enemmänkin xbox one mutta seuraavan genen peleillä vai oikeasti seuraavan genen konsoli. Mitenhän pelintekiöille tämä vaikuttaa jos RAMia on vähemmän yms
Aina vain omituisempaa olisi kun vanhoja konsoleita aiotaan roikottaa mukana vielä vuosia. Ramiahan tässä uudessa olisi jopa vähemmän kuin vanhoissa konsoleissa joten mielenkiinnolla odotellaan mitä tästä tulee ja mitä seuraa.
 
Pingviini

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
2 106
Aina vain omituisempaa olisi kun vanhoja konsoleita aiotaan roikottaa mukana vielä vuosia. Ramiahan tässä uudessa olisi jopa vähemmän kuin vanhoissa konsoleissa joten mielenkiinnolla odotellaan mitä tästä tulee ja mitä seuraa.
Lopeta tuo hölynpölyn levittäminen. Tässä artikkelissa on ihan suora lainaus Xboxin siirtymästrategiasta: Matt Booty says exclusives will be cross-gen for a year after Xbox Series X

"In the interview, Booty confirmed that Xbox games will be cross-gen for the first year after Xbox Series X releases."

Xbox Series X julkaistaan marras-joulukuussa 2020, joten Xbox One siirtyy eläkkeelle vuoden 2021 loppuun mennessä. Se ei ole "vuosia", se on yksi vuosi siitä kun Series X julkaistaan.
 
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
736
Lockhartista alkaa tihkua tietoja:

"The leaked document also mentions a Lockhart profiling mode. Sources familiar with Microsoft’s Xbox plans tell The Verge that this special Lockhart mode is part of the Xbox Series X developer kit. The devkit, codenamed Dante, allows game developers to enable a special Lockhart mode that has a profile of the performance that Microsoft wants to hit with this second console. We understand that includes 7.5GB of usable RAM, a slightly underclocked CPU speed, and around 4 teraflops of GPU performance. The Xbox Series X includes 13.5GB of usable RAM, and targets 12 teraflops of GPU performance. "

Aivan jäätävä :facepalm::facepalm::facepalm: mikäli pitää paikkaansa, eli multiplattarit tehtäisiin jatkossa 7,5 GB muistinkäytön varassa vrt. 13,5 GB mitä Series X olisi tarjonnut. Pitihän se arvata että onnistuvat tämän kahden konsolin strategiansa jollain tapaa ryssimään, niin piti sitten alkaa kitsastelemaan muistin määrän kanssa. Nyt sitten devit joutuvat kuitenkin mitä erilaisimpiin kikkailuihin, jotta saavat muistin riittämään Lockhartin osalta.

Käytännössä tämä merkkaisi sitä, että kaikki core gameplay looppiin kuuluvat asiat pitää saada mahtumaan tuohon 7,5 GB:n sisään kaikilla laitteilla. Toki SSD:n mahdollistamat latausnopeudet lieventävät ongelman laatua vrt. viime gen, mutta paha pettymys tuo muistin määrä on joka tapauksessa mikäli dokumentti pitää kutinsa.
Siellä ei taida winukka pyöriä taustalla ja 4k tekstuureja tuskin pyöritellään.
Vähän piirtoetäisyyttä lyhemmälleen ja tessellaatiota sekä ambient occlusionia vähemmälleen... mitä näitä nyt on mitkä muistia peleissä vie. Miten tuo 1080p reso sekä low asetukset nyt lakkaa konsolissa toimimasta ja jarruttaa kehitystä kun tuo vaihtoehto on PC:llä ollut iät ja ajat käytössä?

ps4pro porskuttaa välillä jopa natiivi 4k:ta 8Gt muistilla ilman ongelmia. Tuskin 7.5Gt nyt on ongelma kun ei selvästikään yritetä 4k tekstuureihin.

Melkein väittäisin, että kyllä ne taitaa tietää mitä ovat tekemässä.
 
Eiköhän tekniikkafoorumilla tiedetä vähän paremmin nämä jutut.

/s
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
Huomautus - keskustellaan ketjun aiheesta, ei toisista käyttäjistä
Huhujen mukaan tässä 4TF Lockhartissa olisi 33% Series X:n tehoista, mutta 1080p vaatisi arviolta noin 25% laskentakyvyn, eli siinä on vielä jonkin verran pelivaraakin olemassa että pelit pysyy siellä 1080p-tasolla. Noilla Lockhartin spekseillä Series X:n 4K-pelit pyörisivät Lockhartilla 1080-1440p, tietysti pelistä riippuen. Tärkeimmät next-gen-parannukset eli kunnon CPU sekä nopea SSD Lockhartista löytyy huhujen mukaan. GPU-tehojen mukainen resoluution skaalaaminen ei pitäisi olla kenellekään PC:llä joskus pelanneelle mikään uusi juttu.

Mikäli Lockhartin hinnoittelu onnistuu, niin se olisi monelle mainio vaihtoehto kakkoskonsoliksi tai edulliseksi mahdollisuudeksi päästä käsiki next-gen-peleihin, mikäli esim. TV on vielä Full HD-mallia jne. Jos taas homma ei ole rahasta kiinni, niin sitten Series X:ää kehiin vaan.

Nykyisen koronan jälkeisen globaalin taloustilanteen huomioiden edullinen next-gen-konsoli olisi varmasti kovasti kysytty vaihtoehto. Isoin miina tuossa on se, että Lockhart hinnoiteltaisiin liian kalliiksi.

Vergen senior editor Tom Warren kommentoi uutista vielä seuraavasti omalla tilillään ResetERAssa:

Siinäpä pohdittavaa concern trolleille, joitten mielestä Lockhart olisi jollakin tavalla "kehityksen jarru". :rofl2:
Joo ei helvetti, parempi että jätät kommentoimatta asiaa josta et selvästikään ymmärrä tuon taivaallista. Kyseessä kun nyt ei ollut sen valmiiksi gimpatun koodin pyörittämisestä 200 fps ruudunpäivityksellä, vaan niistä valinnoista mitä pelintekijät joutuvat tekemään kun käytettävissä oleva RAM ajanhetkellä x onkin 7,5 GB 13,5 GB:n sijasta. Jos näin perustavanlaatuista ongelmaa ei pysty ymmärtämään pelinkehityksen osalta, niin tässä ei ole mitään keskusteltavaa jatkossakaan. Terveisin "Concern trolli" :facepalm:

PS. Olisikohan syytä kasvattaa hieman paksumpaa nahkaa jos heti menee vastakkaiset näkemykset noin pahasti ihon alle? :think: Koomista että ignoresta huolimatta näet pakottavaa tarvetta viitata sanomisiini epäsuorasti, melkoisen suoraselkäistä toimintaa etten sanoisi. Pidä nyt vaan se linja että pois silmistä, pois mielestä, niin ei tarvitse turhaan päätään asialla vaivata. :D

Siellä ei taida winukka pyöriä taustalla ja 4k tekstuureja tuskin pyöritellään.
Vähän piirtoetäisyyttä lyhemmälleen ja tessellaatiota sekä ambient occlusionia vähemmälleen... mitä näitä nyt on mitkä muistia peleissä vie. Miten tuo 1080p reso sekä low asetukset nyt lakkaa konsolissa toimimasta ja jarruttaa kehitystä kun tuo vaihtoehto on PC:llä ollut iät ja ajat käytössä?

ps4pro porskuttaa välillä jopa natiivi 4k:ta 8Gt muistilla ilman ongelmia. Tuskin 7.5Gt nyt on ongelma kun ei selvästikään yritetä 4k tekstuureihin.

Melkein väittäisin, että kyllä ne taitaa tietää mitä ovat tekemässä.
Ei tosiaan pyöri winukka taustalla, kylmä fakta on vain se, että se pelin vaatima data pitää saada mahtumaan tuohon 7,5 Gigaan vrt. 13,5 GB mitä Series X tarjoaa. Miten paljon tämä sitten rajoittaa jatkossa pelintekijöitä jää nähtäväksi.

Se on aivan sama mitä ps4 pro tarjoaa, sillä nyt puhutaan aivan eri asiasta kuin sokeasta resoluution palvomisesta. Jos tosiaan olisivat tienneet mitä ovat tekemässä niin olisivat laittaneet myös Lockhartiin sen 16 GB muistia isoveljensä tavoin, mutta kun ei, nyt tehtiin cost cuttia väärästä paikasta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
736
Joo ei helvetti, parempi että jätät kommentoimatta asiaa josta et selvästikään ymmärrä tuon taivaallista. Kyseessä kun nyt ei ollut sen valmiiksi gimpatun koodin pyörittämisestä 200 fps ruudunpäivityksellä, vaan niistä valinnoista mitä pelintekijät joutuvat tekemään kun käytettävissä oleva RAM ajanhetkellä x onkin 7,5 GB 13,5 GB:n sijasta. Jos näin perustavanlaatuista ongelmaa ei pysty ymmärtämään pelinkehityksen osalta, niin tässä ei ole mitään keskusteltavaa jatkossakaan. Terveisin "Concern trolli" :facepalm:,olisikohan syytä kasvattaa hieman paksumpaa nahkaa jos heti menee vastakkaiset näkemykset noin pahasti ihon alle? :think:

Ei tosiaan pyöri winukka taustalla, kylmä fakta on vain se, että se pelin vaatima data pitää saada mahtumaan tuohon 7,5 Gigaan vrt. 13,5 GB mitä Series X tarjoaa. Miten paljon tämä sitten rajoittaa jatkossa pelintekijöitä jää nähtäväksi.

Se on aivan sama mitä ps4 pro tarjoaa, sillä nyt puhutaan aivan eri asiasta kuin sokeasta resoluution palvomisesta. Jos tosiaan olisivat tienneet mitä ovat tekemässä niin olisivat laittaneet myös Lockhartiin sen 16 GB muistia isoveljensä tavoin, mutta kun ei, nyt tehtiin cost cuttia väärästä paikasta.
No vähemmän vituiksi tämä nyt on menossa mitä alkuperäinen Xbox one joka taisi olla paperilla digiboxi kaikuluotaimella:lol:

Jännä nähdä mitä tuleman pitää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
No vähemmän vituiksi tämä nyt on menossa mitä alkuperäinen Xbox one joka taisi olla paperilla digiboxi kaikuluotaimella:lol:

Jännä nähdä mitä tuleman pitää.
Tästä olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä, OG XBox Onen tapaista rimanalitusta ei tällä kertaa sentään nähdä, harmittava "pieni" kauneusvirhe mielenkiintoisessa konseptissa valitettavasti. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä miten pelimoottorit saadaan skaalautumaan puhtaasti GPU ja CPU tehojen pohjalta, kun arkkitehtuuri pysyy näillä samana eri konsoli-iteraatioiden välillä.
 
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
736
Voisko toi lockhart olla muuten puhtaasti striimausboxiksi suunniteltu? :hmm:
Halpa ton kyllä täytyy noilla spekseillä olla, ei varmaan paljoa yli 200e tule maksamaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 316
4k tekstruurien sijaan 1080p kelpoiset tekstuurit. Ei kuulosta järjettömältä.
Mietihän asiaa hieman pidemmälle, tuohon 7,5 GB kun pitää saada mahtumaan vielä ne edes 1080p tekstuurit. Eli itse gameplay dataan käytössä on ainoastaan n. 6.5 -7 GB muistia, mikä nyt ei todellakaan ole mikään reilu hyppäys viime genistä. Jos ihan vakavalla naamalla väittää että tämä ei vaikuta pelien kehitykseen, niin ei todellakaan tiedä mistä puhuu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 426
Joo ei helvetti, parempi että jätät kommentoimatta asiaa josta et selvästikään ymmärrä tuon taivaallista. Kyseessä kun nyt ei ollut sen valmiiksi gimpatun koodin pyörittämisestä 200 fps ruudunpäivityksellä, vaan niistä valinnoista mitä pelintekijät joutuvat tekemään kun käytettävissä oleva RAM ajanhetkellä x onkin 7,5 GB 13,5 GB:n sijasta. Jos näin perustavanlaatuista ongelmaa ei pysty ymmärtämään pelinkehityksen osalta, niin tässä ei ole mitään keskusteltavaa jatkossakaan. Terveisin "Concern trolli" :facepalm:

PS. Olisikohan syytä kasvattaa hieman paksumpaa nahkaa jos heti menee vastakkaiset näkemykset noin pahasti ihon alle? :think: Koomista että ignoresta huolimatta näet pakottavaa tarvetta viitata sanomisiini epäsuorasti, melkoisen suoraselkäistä toimintaa etten sanoisi. Pidä nyt vaan se linja että pois silmistä, pois mielestä, niin ei tarvitse turhaan päätään asialla vaivata. :D

Ei tosiaan pyöri winukka taustalla, kylmä fakta on vain se, että se pelin vaatima data pitää saada mahtumaan tuohon 7,5 Gigaan vrt. 13,5 GB mitä Series X tarjoaa. Miten paljon tämä sitten rajoittaa jatkossa pelintekijöitä jää nähtäväksi.

Se on aivan sama mitä ps4 pro tarjoaa, sillä nyt puhutaan aivan eri asiasta kuin sokeasta resoluution palvomisesta. Jos tosiaan olisivat tienneet mitä ovat tekemässä niin olisivat laittaneet myös Lockhartiin sen 16 GB muistia isoveljensä tavoin, mutta kun ei, nyt tehtiin cost cuttia väärästä paikasta.
No annahan muutama dissektio memorydumpista peleistä ja kuvaile mihin sitä muistia oikein menee? Sitä muistia nyt vain menee niihin tarkempiin tekstuureihin ja se resoluutio tulee olemaan yli 1080p, koit sen sitten resoluution palvomiseksi tai et.

En ole pelien kanssa (yhtä kännykkäpeliä) lukuunottamatta ollut tekemisissä, mutta en ole kyllä yhtään huolestunut tuosta. Kyllä ne grafiikat imaisee osuuden siitä muistista, ison osuuden. Ja jos se yksi nichepeli jossa ascii-grafiikat ja 15 gigaa muistia käytettynä johonkin simulointiin jää julkaisematta konsolilla, niin en jää itkemään.

Laitetaan spoileriin niin ketään ei harmita kun esimerkki PS4:sta.

Pelkkään resoluutionpalvontaUI:hin menee vajaa puoli gigaa:

"Half of the freed-up RAM is available to game developers, boosting the total amount to 5.5 GB. (The existing PS4 offers as much as 5 GB of memory for games.) The PS4 Pro uses "most of the rest" of the extra graphics memory, said Cerny, to draw the console’s interface at 4K resolution — four times the pixels of the current 1080p resolution."
 
Viimeksi muokattu:

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 416
Muistakaahan että 1080p reso kuluttaa samoilla tekstuuri asetetuksilla myös vähemmän vramia kuin 4k.
1080p tekstuurit(high) vs 4k reso(HD tekstuurit) taas huomattavasti vähemmän.

Jossain peleissä näin PC puolella voidaan puhua jopa 4-6GB heitosta(1080p reso high tekstuurit v 4k ultra hd tekstuurit)
Ja uskoisin että lockhartin paremman CPU turvin voidaan pakata tuota tekstuuria pienemmäksi ja toki nopeamman massamuistin kuin edellinen konsoli.

Mutta koska tekstuurit ovat yleensä se merkittävin seikka mikä erottaa edellisen ja tulevan polven niin näyttääkö pelit enää seuraavan polven peleiltä lockhartilla... ja tässä kohtaa mikkiksen pitää olla tarkkana, jos hinta lappu on 199-299€ niin kuvittelisin että massat antavat tuon anteeksi.
 
Ai nyt pitäisi alkaa kaivamaan memorydumppeja peleistä? :D

Otetaan nyt käytännön esimerkkinä BF4, oletko koskaan miettinyt miksi talot ovat assetteineen ovat pitkälti kopioita toisistaan? Tässä tulee esiin juuri käytössä olevan muistin rajoitus, kun niitä assetteja voidaan ladata muistiin yhtä aikaa vain se tietty määrä, joten on pakko turvautua datan monistamiseen jotta dataa ei jouduta striimaamaan levyltä frameraten kustannuksella. Tai miksi ne rakennukset hajoavat aina tietyllä tavalla päätyen tiettyyn lopputulokseen? Meinaatko ihan aikuisten oikeasti väittää että käytettävissä oleva muistin määrä ei vaikuta pelattavuuteen, vaan enempi RAM-muistia tuo ainoastaan enemmän silmäkarkkia koreammilla tekstuureilla?

Totta, itseäni tässä harmittaa lähinnä että next gen baseline muistin osalta on selvästi matalampi mitä pelkkä Series X:n käyttöönotto olisi tuonut.

Voisko toi lockhart olla muuten puhtaasti striimausboxiksi suunniteltu? :hmm:
Halpa ton kyllä täytyy noilla spekseillä olla, ei varmaan paljoa yli 200e tule maksamaan.
En tiedä muuttaisiko se asiaa miksikään, kun xCloudissakin backendinä on se Xbox One -konsoli.
 
Viimeksi muokattu:

Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 416
Totta, itseäni tässä harmittaa lähinnä että next gen baseline muistin osalta on selvästi matalampi mitä pelkkä Series X:n käyttöönotto olisi tuonut.
Ja pitää muistaa että kaikki versiot peleistä mitä tehdään Series X:lle ja lockhartille niin tehdään myös aina PC:lle.
(PC=Low, med. high, ultra, ultra hd tekstuurit)
Joko mikkiksen tekeminä tai sitten 3rd osalta.

Joten tässä tapauksessa en luulisi että tuo muisti olisi sittenkään niin iso ongelma koskien lockhartia mutta mikä lockhartin hinta on... se on taas eriasia.
 
PC:llä vastaavaa ongelmaa ei tule, kun pelin aitteistovaatimuksiin voidaan laittaa esim. 16 GB RAM. Konsolin osalta kun tähän ei taas ole jälkikäteen mahdollisuutta, ainakaan toistaiseksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 426
Ai nyt pitäisi alkaa kaivamaan memorydumppeja peleistä? :D

Otetaan nyt käytännön esimerkkinä BF4, oletko koskaan miettinyt miksi talot ovat assetteineen ovat pitkälti kopioita toisistaan? Tässä tulee esiin juuri käytössä olevan muistin rajoitus, kun niitä assetteja voidaan ladata muistiin yhtä aikaa vain se tietty määrä, joten on pakko turvautua datan monistamiseen jotta dataa ei jouduta striimaamaan levyltä frameraten kustannuksella. Tai miksi ne rakennukset hajoavat aina tietyllä tavalla päätyen tiettyyn lopputulokseen? Meinaatko ihan aikuisten oikeasti väittää että käytettävissä oleva muistin määrä ei vaikuta pelattavuuteen, vaan enempi RAM-muistia tuo ainoastaan enemmän silmäkarkkia koreammilla tekstuureilla?
Varmasti vaikuttaa. Väitätkö aikuisten oikeasti, että Lockhartilla nähtäisiin monipuolisempia taloja kuin kalliimmalla laitteella, kun siinä muistiin mahtuisi enemmän erilaisia pienemmän reson tekstuureja? Varsinaiset geometriat nyt eivät taida olla merkittävä tekijä?

(Veikkaisin myös, että päätyvät suurelta osin samaan lopputulokseen, kun ei ole kustannustehokasta toteuttaa cpu ja gpu optimoituja hajoamisia kovin montaa erilaista, ja cpu ei riitä dynaamisempaan.)
 
Joko yrität laittaa sanoja suuhuni tai et ymmärtänyt lukemaasi? Missä sanoin että Lockhartilla nähtäisiin monipuolisempia taloja, kun juuri totesin päinvastaista? :facepalm:

(Eli mennään heikoimman ehdoilla, eikös?)
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 416
PC:llä vastaavaa ongelmaa ei tule, kun pelin aitteistovaatimuksiin voidaan laittaa esim. 16 GB RAM. Konsolin osalta kun tähän ei taas ole jälkikäteen mahdollisuutta, ainakaan toistaiseksi.
Tarkoitinkin lähinnä vramia koska kasvaa huomattavasti tuossa tekstuuri säädössä ja reson kanssa myös.
Toki ramin vaatimus nousee myös mutta ei niin % isommaksi mitä vrami näin PC puolella.

Mutta tässä on taas pelko se että kun tämä geni lähtee kunnolla vauhtiin ja pelintekijät alkaa mehustelemaan tarkemilla tekstruureilla jne

Sitten alkaa Lockhartin ja series X erot kasvaa aika isoksi näin jo still kuvia katsoen mutta oletettavasti molempien konsolien hinnat laskee vaikka tuosta 299 v599 vuoteen 2023 niin että lockhartin hinta oliskin enään 150 ja series x hinta noin 350-400€

Tuo hinta veikkailu vain omaa mutua mutta jos jostain syystä PS porskuttaa menemään kuten ennekin niin sitten hinnanlasku on varmasti mäsän osalta isompi ja tuleeko sitten lisä pävitys series X ja X versio.

Pointti kuitenkin oli että lockhartin osalta oman näkemyksen kannalta ei ole merkitystä koska cpu on lähes sama mutta oletettavasti pienemmät mhz joten tuossa suhteessa se ei niin merkittävästi vaikuttaisi mitä kaikki puhuvat koska resolla tekstuureilla voidaan säädellä tuota vramin määrää aikahyvin ja samalla GPU kuormaa.

Näin PC pelaajan vinkkelistä katsoen.

Puheenolleen tuosta että seuraavat mäsän pelit toimisivat myös jaguureilla niin olisko tässä sitten juttu että lockhartin pelit toimisi 1080/60 ja sitten series X 4k/60 vs done ja X versiot.

Nämä siis ajatuksia näin ämätööri pohjalta ja enkä tiedä noista syvemmistä asioista sen taivaalista mutta yrittänyt verrata näin pc puolella ja miten toimii eriasiat jne.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 197 304
Jäsenet
70 761
Uusin jäsen
aksl

Hinta.fi

Ylös Bottom