Xbox Series X + Series S -keskusteluketju

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Uskoisin, että joku tämmönen kaapeli on ihan hyvä:

Itse olen käyttänyt onen ohjaimissa nokian microusb-kaapelia. usb c -kaapelina taas olen käyttänyt sonyn puhelimen kaapelia. Ovat ainakin kevyitä ja toimineet ihan hyvin. Tietysti aika lyhyitä.

Tässähän tulee mahdolliseksi käyttää myös usb c - usb c -kaapelia, jos sellainen pc:stä löytyy.
Veikkaisin että on hyvä kaapeli, mutta hinta hitusen suolainen ainakin omassa mielen maailmassani. Kaapeli sen verta yksinkertainen kapistus että 15 € aika maksimi mitä maksaa, mutta olen jo henkisesti valmis maksamaan 20 € markkinavoimien alistamana tunteet sivuttaen. Puhelimien mukana tulevat kaapelit ovat aina priimaa, mutta aina lyhyitä. Syytä silti olla edes sellainen kaapeli jotta pystyy ohjaimen firmiksen päivittämään.
USB-C/USB-C ei käy koska omassa koneessa ainut portti takapuolella ja jos satun ohjaimen joskus mukaan ottaa jonnekin niin ei tiedä onko kyseistä porttia ollenkaan toisen koneessa.

Tässä hetken jo pohtiessani alan kallistumaan langattomuuteen, jolloin voisin jättää tämän kaapelidilemman unholaan. En vain tykkää yhtään havaittavasta viiveestä, joten joku uljas Xbox-soturi voisi kertoa miten skulaa hurjin mahdollinen pelaaminen Xboxilla langattomasti?
 
Viimeksi muokattu:

Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 054

Minulla ja monella muulla on hyviä kokemuksia Ugreenin USB-kaapeleista, joten niitä voin suositella, ja Kiinasta tulee edullisesti, jos vain on malttia odotella muutama viikko. Ugreenin virallisesta kaupasta AliExpressissä olen tilaillut:

  • Tykkää
Reactions: BOT
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Tässä hetken jo pohtiessani alan kallistumaan langattomuuteen, jolloin voisin jättää tämän kaapelidilemman unholaan. En vain tykkää yhtään havaittavasta viiveestä, joten joku uljas Xbox-soturi voisi kertoa miten skulaa hurjin mahdollinen pelaaminen Xboxilla langattomasti?
Tuota joku Youtube-kanava testasi ja viive on Xboxin ohjaimella identtinen langallisena ja langattomana.
 
Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
944

Ihan hyvältähän tuo näyttää. 120fps mode toimii dynamic 1440p resolla
4K resolutio/framerate modet kanssa pyörii lähes tasaisella 60fps:llä

Ei vaikuta likimainkaan niin pahalta mitä muutamasta aiemmasta asiasta mouhottavasta viestistä olisi voinut päätellä. Lisäksi jos näyttölaitteesta löytyy yhteensopiva VRR ominaisuus, niin nuo 120hz tilan dropit ei tunnu senkään vertaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 309
Asiaton käytös - flametus ja provosointi (asiasta varoitettu aiemmin)
Perus konsolipakkaus. Harmi ettei tästä tullut mitään Day 1 special versiota.
No jos IGN:n postaamat tiedot konsolien ennakkotilauksista pitävät kutinsa, niin jokainen myyty Series X on vähän niinkuin special versio. ;)
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 039
Mitäs veikkaatte, tuleeko samanlainen farssi tästä julkaisusta kuin 3080 / 3090 näyttisten kanssa vai onko Xboxeja saatu varastoon isot läjät että vastaisi paremmin kysyntään?
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Hei,

olet tilannut ennakkoon Microsoft Xbox Series X -pelikonsolin. Tavarantoimittaja ilmoitti nyt, että ensimmäinen erä saapuu viikon 51 alkupuolella, ja tästä erästä riittää konsoli myös sinun tilaukseesi.

Konsoli on edelleen ennakkotilaushinnalla tilauksessasi, mutta ei hätää, hinnat tarkistetaan automaattisesti ennen tilauksen toimitusta/noutoa.

Ystävällisin terveisin
Verkkokauppa.com asiakaspalvelu

Tiedoksi joa jollekki apua, gigantista sai toki heti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
330

Sama viesti tuli tännekin. Pakko olla typo tuossa viikkonumerossa :confused:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Sama viesti tuli tännekin. Pakko olla typo tuossa viikkonumerossa :confused:
Ei ole. Microsoft veti linjauksen että konsoleita saa julkasussa vaan tietyistä liikeistä. Suomessa Gigantista ja vissiin CDONista. Olikohan joku toinen, en muista mut verkkis ei siihen listaan kuulunu, eikä tota vissiin perusmarketteihinkaan tuu alkuunsa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Johan netissä oli kuvaa kuinka varastot täynnänsä konetta. Siis ilmeisesti ainakin siellä kauko-idässä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
Eniten tässä ihmettelen miten Verkkokaupalla nyt yhtäkkiä on tavaraa antaa jo Jouluna kun piti olla että vasta ensi vuonna annetaan näille muille puljuille myyntiin. Giganttihan on julkasufirma nimenomaan.
 
Verkkis on hommannut vehkeet muuta kautta varmaan. Siitä kiva lafka, et ne saattaa nähdä pikkasen enemmän vaivaa näissä hommissa et saadaan tavaraa mahdollisimman nopeasti.
 
Ja ehkä juuri tuon takia ei Microsoft heille antanut viralliseen myyntiin vielä konsoleita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Ja ehkä juuri tuon takia ei Microsoft heille antanut viralliseen myyntiin vielä konsoleita.
Tuskin. Ei niitten muuta reittejä pitkin ois tarvinnu hommaa ruveta ihmettelemään jos olisivat saaneet Microsoftilta ne. Sama oli Xbox Onen julkkarin kanssa, verkkis tais olla ekoja paikkoja mistä konetta sai, ja nekin oli jotain ulkomaan tuonteja?

Todennäkösesti Microsoft ei sen takia niitä verkkikselle toimita, kun niillä on ollu ennakkovaraukset pystyssä jo vuoden alusta. Eli ei oo paljoa noudatettu niitä virallisia aikoja.
 
Juuri tuota tarkoitinkin ettei Microsoft anna verkkikselle noita koska verkkis sooloilee jatkuvasti.
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1 067
Verkkis on hommannut vehkeet muuta kautta varmaan. Siitä kiva lafka, et ne saattaa nähdä pikkasen enemmän vaivaa näissä hommissa et saadaan tavaraa mahdollisimman nopeasti.
Eiköhän se raha pääasiassa sanele noita verkkokaupan reittejä. Taidetaan paljon muutakin tavaraa uittaa muita reittejä Suomeen, vaikkei tavaran saannin puolesta välttämättä olisi tarvetta.
 
Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440
EDIT: Hidas mutta tekstiversio myös linkattuna

Three modes are on offer: normal, high resolution and high frame-rate. Tackling normal mode first, Series X renders this at native 1440p, with no dynamic resolution scaling. The trade-off for not going for a true native 4K is that everything targets 60fps with full v-sync. Meanwhile, resolution mode aims for a native 3840x2160 but does so with a half-rate refresh, busting down the action to 30fps (with rare frame-pacing issues). Lastly, we have the frame-rate mode; this returns us to a fluid 60fps - though the resolution drops to a native 1080p in this case. The idea is it takes the resolution down even further than the normal mode, in a bid to smooth over some of its performance drops.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 537
Noihin Yakuza peleihin 30fps riittää paremmin kuin hyvin joten tulee pelattua 4K resoluutiolla.
 
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
735

Veikkaan, että frame-rate modi on tehty Series S:sää varten ja siksi 1080p/60fps.
Ilmeisesti varsin helppo tehdä pelejä Xboxeille kun hieman huonommallakin optimoinnilla boxi grunttaa menemään ja resolla voi sitten kikkailla haluttuihin freimeihin.
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
98
Noihin Yakuza peleihin 30fps riittää paremmin kuin hyvin joten tulee pelattua 4K resoluutiolla.
Tässä kyllä itselläni täysin eri fiilikset. Tuo uusi Yakuza 7 ehkä menisi 30 fps tilassa paremmin kuin aiemmat, kun on vuoropohjainen roolipeli, mutta kyllä varsinkin Yakuza 6 tuntui tuskallisen raskaalta, kun oli 0:ssa ja 1 Kiwamissa tottunut 60 fps:ään.

Series S pyörittää tuota Yakuza 7:aa frameratemoodissa muuten 900/60. Toisena vaihtoehtona on 1440p/30.
Vaikka toivoisi että Series S jaksaisi pyörittää tuota peliä edes 1080/60, niin täytyy muistaa että kyseinen pelimoottori on aivan törkeän raskas ja huonosti optimoitu. PC:llä tarvitsee jo melkoista rautaa tasaiseen 60 fps:ään korkeilla resoluutioilla ja saman pelimoottorin tuotokset pyörii Xbox One X:llä 1080/30
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Mitä ihmettä? Nuo 900p pelithän oli naurun aihe jo original XboxOne aikaan. Mitä täällä tapahtuu? Vaikka olisi kuinka engine "rutussa" niin ei kai tuommoista pitäisi enää next-gen sulattaa.
Onhan siinä se klassinen konsolimoodi 1440p. Vaikka en itse kyllä 30fps sulatakaan, niin käsittääkseni tuota ei konsolipuolella ole nähty ongelmaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
Ite oon ainakin helvetin tyytyväinen jo siitä et tarjotaan niitä kauan kaivattuja vaihtoehtoja. 30fps ja 60fps väliltä valitseminen on se mitä toivoin jo edelliseen sukupolveen, ja jos se tässä sukupolvessa on vihdoin mahdollista, niin hyvä juttu vaan mun mielestä. Olkoon sit vaikka niin et se 60fps reso on jotain 1080p tai peräti alle, se on vaan vaihtoehto.

Ja tosiaan toi Yakuza 7 käyttämä Dragon Engine on aika raskas räpellys. En ylläty että se S:llä pyörii alhasella resolla, oon jopa suht yllättyny jos se 1440p 60fps toteutuu X:llä.
 
Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
735
Mitä ihmettä? Nuo 900p pelithän oli naurun aihe jo original XboxOne aikaan. Mitä täällä tapahtuu? Vaikka olisi kuinka engine "rutussa" niin ei kai tuommoista pitäisi enää next-gen sulattaa.

No onhan tuo vähän meh, mutta taas toisaalta ensimmäisiä next gen pelejä ja moottorilla joka ei eritoten loista tehokkuudellaan niin varsin tyytyväinen olen edes tuosta 1440p/60fps - tilasta mikä on selvästi raudan ansiota eikä itse moottorin. Enkä kyllä ole Yakuzaa hommaamassa, mutta kiva huomata, että 60fps on mukana. Oli tää edellinen geni kyllä niin hirveetä kuraa pelien pyörimisen suhteen :redface:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
515
Eilen julkaistussa artikkelissa ei juurikaan mitään uutta tietoa tullut ilmi back compatin saralla, mutta sieltä löytyi ensimmäinen maistiainen tästä 30 fps -lukittujen Xbox One -pelien avaamisesta 60 fps:ään ilman varsinaiseen pelikoodiin koskemista. Toivottavasti tätä nähdään paljon lisää :kippis:

Liittynyt
06.09.2017
Viestejä
735
No esimerkiksi resoluutiota joka olisi natiivi HD televisioiden resoluutiolle, joita ei enää edes myydä eli 1080p? Kaippa olen vain vieraantunut konsolipelaamisesta herran vuonna 2020 jos tuo oli täysin epärealistinen odotus. Pyydän anteeksi.
Et saa ikinä anteeksi kun tulet tänne konsolimiesten pyhättöön mokomia vaateita esittämään!

No vitsi vitsinä, ei ole liikaa pyydetty tuo 1080p/60fps, mutta en vielä vetäisi kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä SerieS:n kyvykkyydestä tämän pelin perusteella. Selkeästi Xboxien skaalautuvuus on hyvällä mallilla kun laiskat koodaritkin saa survottua pelinsä 60fps tilaan pelkästään resoluutiota vähentämällä. Siis mitään muuta tuohon ei ole tarvittu. Kertoo minusta aika hyvin siitä ideologiasta mitä MS on hakenut konsoleilla -> tehkää peli series x:lle ja laskekaa resoluutiota serie s:lle.... tosin odottivat varmaan, että koodaritkin näkisi vähän vaivaa...

Miksiköhän ei julkaista PS5:lle kuin vasta ensi vuonna? Joutuukohan Sega vähän kasamaan koodirivistöä kuntoon sitä varten? Ei vaan voi heittää raudan pureskeltavaksi ja odottaa, että pyörisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 658
60fps tilaan pelkästään resoluutiota vähentämällä. Siis mitään muuta tuohon ei ole tarvittu.

Miksiköhän ei julkaista PS5:lle kuin vasta ensi vuonna? Joutuukohan Sega vähän kasamaan koodirivistöä kuntoon sitä varten? Ei vaan voi heittää raudan pureskeltavaksi ja odottaa, että pyörisi.
No tätähän ei vielä tiedetä et mitä muuta ollaan muutettu, ei ne graafisesti oo välttämättä 1:1 toistensa kanssa. Tulossa kuitenkin PC:llekkin samaan aikaan, niin niitä grafiikoita ollaan kyllä tehty jo rassattavaks asti.

Varmaan MS laittanut rahaa tiskiin et priorisoivat Xboxia. PS4 versiohan tuli jo japanissa aikoja sitten, joten siihen ei tarvi lyödä kun dubit ja tekstit sisään ja myyntiin.
 
Liittynyt
09.06.2017
Viestejä
1 113
No esimerkiksi resoluutiota joka olisi natiivi HD televisioiden resoluutiolle, joita ei enää edes myydä eli 1080p? Kaippa olen vain vieraantunut konsolipelaamisesta herran vuonna 2020 jos tuo oli täysin epärealistinen odotus. Pyydän anteeksi.
Saat tuon series x konsolilla, luonollisesti joudut maksamaan tuosta hieman enemmän. Series s saa nähtävästi myös korkeamman reson kuin 900p mutta silloin kärsii suorituskyky ja sehän oli monelle tärkeää? Eli joss 900p@60 ei kelpaa kannattaa tähdätä series x konsoliin.

Ymmärtäisin tuskasi joss 900p@60 olisi se ainoa vaihtoehto.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
No esimerkiksi resoluutiota joka olisi natiivi HD televisioiden resoluutiolle, joita ei enää edes myydä eli 1080p? Kaippa olen vain vieraantunut konsolipelaamisesta herran vuonna 2020 jos tuo oli täysin epärealistinen odotus. Pyydän anteeksi.
Gigantin valikoimassa on 14kpl FullHD televisiota ja 6kpl HD Ready televisioita.
 
Liittynyt
04.05.2020
Viestejä
78
Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että 300€ pelilaitteella saataisiin ihmeellistä aikaa. Sitä varten on Series X, jolla saa paremman graafisen suorituskyvyn. Series S on mielestäni konsoli, jonka ostavat ihmiset, jotka eivät välitä grafiikasta tai haluavat lapselle edullisen konsolin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 911

1080p60 piti olla arkea jo nykyisellä sukupolvella joten nytkö pitäisi on hyvä juttu kun peli pyörii next gen laitteella 900p kun hinta lappu on "vain" 300€? Xbox One X lootaa mainostettiin TRUE4K laitteena jo 2017 julkaisussa.
 
300€ next gen -ominaisuuksilla varustettu konsoli ei ole paha hintainen: SSD, ray-tracing, tuki 120 fps:lle ja niin edelleen. Nyt täytyy muistuttaa, että 900p -vaihtoehto ei ole pakollinen, sieltä löytyy muitakin grafiikka-asetuksia, mutta jos haluaa pelata paremmalla ruudunpäivityksellä niin silloin on tyydyttävä 900p -resoluutioon. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että peleistä saadaan yhtä näyttäviä kuin Xbox Series X:lla, kuhan vaan alentaa resoluutiota tarpeeksi alas. Ihmiset, jotka pitävät Series S -konsolia tehottomana niin tätä ei ole heille tarkoitettu. Mitä olen internetiä seurannut niin erityisesti Nintendo-pelaajia kiinnostaa tällainen vaihtoehto toiseksi konsoliksi ja osa PC-pelaajistakin pitää Series S -konsolia järkevänä, koska moni ajattelee, että mikä järki ostaa tehokasta konsolia joka ei kuitenkaan PC:lle pärjää. Minä PC-pelaajana kuitenkin hommaan Series X:n olohuoneeseen.
 
Liittynyt
12.08.2018
Viestejä
451
Series S ja siihen päälle game pass vaikka täydellä hinnalla on mieletöntä vastinetta rahoille, siitä huolimatta että joku vanhan genin peli rullaa 900p60fps lol.
 
Silti 900p on auttamatta menneen talven lumia. PC:llä olen pelannut alle FHD tason joskus 15v sitten kun näyttö oli vain 1680x1050. Tuo on juuri huolestuttavaa parempien konsolien kannalta, että pelit näyttävät samalta vaikka tehoero on valtava. Tähän liittyen olikin hiljattain artikkeli

David Cage Isn't a Big Fan of the Xbox Series S: 'Most Devs Will Focus on the Lower End'

Näin pitkän linjan pc pelurina väitän, että pc pelaajat katselee sieltä konsolipuolelta laitteita jotka antavat pelejä joita pc:llä ei pelata.

Series S ja siihen päälle game pass vaikka täydellä hinnalla on mieletöntä vastinetta rahoille, siitä huolimatta että joku vanhan genin peli rullaa 900p60fps lol.
Nimenomaan LOL
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
98
Olisin huolissani jos Series X:llä jouduttaisiin menemään 900p tai edes 1080p resoluutiolle, jotta saataisiin peli pyörimään 60 fps:ssä. Series S on vain halvempi vaihtoehto tuolle X:lle, enkä ymmärrä miten tämä on mistään pois, jos sille kuitenkin tarjotaan pelissä 60 fps tila. Laitehan maksaa uutena vajaan satasen vähemmän kuin PS4 Pro tällä hetkellä.. Veikkaan että suuri osa peleistä tulee Series S:llä kuitenkin pyörimään vähintään sen 1080p60, ellei näyttiksestä oikeasti tule pullonkaula myöhemmin.
 
Liittynyt
09.06.2017
Viestejä
1 113
1080p60 piti olla arkea jo nykyisellä sukupolvella joten nytkö pitäisi on hyvä juttu kun peli pyörii next gen laitteella 900p kun hinta lappu on "vain" 300€? Xbox One X lootaa mainostettiin TRUE4K laitteena jo 2017 julkaisussa.
Eikös sitä nykypäivän standaria saa sillä series x:llä joss sitä kaipaa? Ja onhan se hyvä että on halpa konsoli myös niille kenelle se pelaaminen ja fps droppien etsiminen df youtube videoilla ole jokapäiväistä.

Vai onko kyseessä turhaa provosointia?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 528
Viestejä
4 165 544
Jäsenet
70 420
Uusin jäsen
TuplaT

Hinta.fi

Ylös Bottom