WOMEX (The World Music Expo) Tampereella 23.-26.10.2019

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
719
Äsken Yle Teemalla polkaistiin käyntiin melko merkittävä vuosittainen maailmanmusiikin ammattilaisten messutapahtuma WOMEX 2019, joka järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa. Messutapahtuma on suunnattu pääosin ennakkoon ilmoittautuneille musiikin myyntiin ja ostoon keskittyneille ammattilaistahoille, mutta päivälippuja Tampere-talon, Klubin ja Pakkahuoneen konsertteihin ja Niagaran leffanäytöksiin myydään rajoitetusti normipoppoollekin.

WOMEX 19 Festival
WOMEX 19 Festival
WOMEX - Tampere-talo

Avajaisshown'n ehdottomana itsevaltiaana Pekko Käppi laittoi jauhot suuhun juhlayleisölle viimeistään mahtipontisella Jimi Hendrixin Star Spangled Bannerin innoittamalla Finlandian sähköjouhikkoversioinnillaan (alkaen kohdasta 50:28, koko keikka alkaa 35:40), josta tullaan puhumaan piireissä vielä pitkään. Kokonaisuutenakin yksi onnistuneimpia avajaisseremonioita, mitä olen täkäläisiltä tallaajilta tähän mennessä nähnyt isoihin yleisötapahtumiin.

WOMEX 2019 | WOMEX 2019: Avajaiset

Yle on panostanut tapahtuman näkyvyyteen merkittävästi ja Areenaan tulee näiden neljän päivän ajalta 17 keikkataltiointia, jotka kuulemma säilyvät nähtävillä ainakin parin vuoden ajan, kotimaiset esitykset pidempäänkin. Itse suosittelen erityisesti virolaistaitureita Mari Kalkunia sekä Cätlin Mägiä, tanskalaista klezmer-sekstettiä Mames Babegenushia, palkittua kyproslaista nykykansanmusiikkiyhtye Monsieur Doumania sekä jo yli 50 vuoden ajan Amazonin sademetsävyöhykkeen länsiosissa perulaista cumbiaa soittanutta Los Wembler's de Iquitosia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
719
Täältä löytyvät kaikki keikkataltioinnit, ennen huomisen kattausta 12 keskimäärin kolmen vartin mittaista performanssia: WOMEX 2019
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
719
Tapahtuman lopuksi jaettavissa WOMEX-palkinnoissa tuntuu ilmentyvän vuosi vuodelta väkevämpi poliittinen kausaliteetti - niin myös tällä kertaa, kun artistipalkinto myönnettiin iranilais-yhdysvaltalaiselle Kayhan Kalhorille ja ammattiylpeys-palkinto meni jollekin ilmastoteatteri-iskulauseita kailottavalle ekohippiryhmittymälle.

Award recipients 2018 - 1999

Tässä kuitenkin Kayhan "Kaytanhousuja" Kalhorin tämänvuotinen instrumentaalinen vieläonkesääjäljellä-vinguttelu: Kayhan Kaylor & Rembrandt Frerichs Trio - It's Still Autumn
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 567
Viestejä
4 191 014
Jäsenet
70 769
Uusin jäsen
anpulli

Hinta.fi

Ylös Bottom