Windows 10 April 2018 Update julkaistaan tänään

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529

Microsoftin Windows 10 saa tänään merkittävän päivityksen, kun käyttöjärjestelmä päivitetään RS4- eli April 2018 Update -versioon. April 2018 Update oli tarkoitus julkaista jo aiemmin tämän kuun aikana, mutta huhujen mukaan lopullista koontiversiota jouduttiin muuttamaan loppumetreillä alkuperäisestä julkaisuversiosta löytyneen bugin vuoksi. Lopullisen Windows 10 April 2018 Updaten versionumero on 1803 ja koontiversio 17134.1.

Windows 10 April 2018 Updaten merkittävimpiin ominaisuuksiin kuuluu jo aiemmin esitelty Timeline, joka helpottaa esimerkiksi tietyn kesken jääneen työn löytämistä visuaalisella aikajanalla kansiorakenteiden selailun sijasta. Oletuksena Timeline näyttää tiedostoja ja nettisivuja viimeisen 30 päivän ajalta, mutta käyttäjä voi halutessaan poistaa ominaisuuden käytöstä kokonaan. Aikajana mahdollistaa historian näyttämisen myös useammasta laitteesta, mikäli niitä käytetään samalla Microsoft-tilillä.

Käyttötottumustensa ja muiden tietojen jaosta huolissaan olevat käyttäjät saavat ilokseen uuden Diagnostic Data Viewer -ohjelman. Ohjelma mahdollistaa kaikkien Windowsin keräämien telemetriatietojen tarkastelun ja hallinnan. Käyttäjän tietosuojaan liittyy myös ohjelmien lupakäytännöt. Jatkossa UWP-ohjelmat joutuvat erikseen kysymään lupaa käyttää esimerkiksi tietokoneen webbikameraa ja käyttäjä voi päättää esimerkiksi niiden mahdollisuudesta päästä käsiksi käyttäjän muihin tiedostoihin. Valitettavasti ominaisuus ei toimi Win32-sovelluksilla, vaan oikeuksien hallinta on toteutettu UWP:n tuomien mahdollisuuksien avulla. UWP eli Universal Windows Platform on Microsoftin sovellusrajapinta, joka parantaa mm. tietoturvaa Win32-sovelluksiin verrattuna.

Tiedostonjakoa helpottaa uusi Nearby sharing -ominaisuus. Bluetoothin avulla toimiva ominaisuus mahdollistaa tiedostojen helpon jakamisen lähellä oleviin laitteisiin ja sen voi konfiguroida sallimaan jako joko kaikkiin lähellä oleviin laitteisiin tai vain käyttäjän omiin laitteisiin.

HDR-näyttöjen käyttäjät toivottanevat tervetulleeksi Windowsin parannellun HDR-tuen. April 2018 Updaten myötä Windows pystyy itse tunnistamaan, onko tietokone kykenevä HDR-sisällön toistoon, jonka lisäksi mukana tulee vielä kokeellinen versio HDR-kalibrointityökalusta. Korkean resoluution käytön pitäisi niin ikään parantua uuden ”Fix scaling for apps” -ominaisuuden avulla. Käyttäjällä on myös mahdollisuus asettaa haluamilleen ohjelmille yleisestä poikkeavat skaalausasetukset.

Esimerkiksi kannettavissa on usein käytössä sekä prosessorin integroitu että erillinen näytönohjain, joiden välillä Windows ja näytönohjaimen ajurit pyrkivät päättämään, kumpaa näytönohjainta kulloinkin käytetään. Windowsin uuden päivityksen myötä käyttäjä voi asettaa ohjelmakohtaisesti Windowsin käyttämään aina haluttua näytönohjainta.

Voit tutustua kaikkiin Windows 10 April 2018 Update -päivityksen tuomiin uudistuksiin Microsoftin Windows-blogissa.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 282
Tulee vain lisää ominaisuuksia jotka saa kytkeä pois päältä kuten tuo "Timeline".

Käyttäjällä on myös mahdollisuus asettaa haluamilleen ohjelmille yleisestä poikkeavat skaalausasetukset.

Esimerkiksi kannettavissa on usein käytössä sekä prosessorin integroitu että erillinen näytönohjain, joiden välillä Windows ja näytönohjaimen ajurit pyrkivät päättämään, kumpaa näytönohjainta kulloinkin käytetään. Windowsin uuden päivityksen myötä käyttäjä voi asettaa ohjelmakohtaisesti Windowsin käyttämään aina haluttua näytönohjainta.
Tuossa ainoat omasta mielestä hyvät uudet ominaisuudet.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Tuo Timeline vaikuttaa hyvin Applemaiselta työkalulta, OSXssähän moni käyttäjä ei edes tajua missä tiedostot ovst, en tiedä onko Windows menossa samanlaiseen suuntaan, mutta itselläni on sellainen juurijärjestys, että kuka vain löytää tiedoston koneeltani logiikkaa käyttäen.

"Hieman offtopic"
Olen tosin huomannut, että moni nykykäyttäjä ei hallitse ollenkaan loogisen juurirakenteen luontia vaan oksentaa kaikki tiedostot jonnekin C:n alle ja sitten kun windows sekoitaa C:n niin, että ainoa vaihtoehto on forkkaus ja uudelleenasennus niin itketään kun tiedostot katosi. Tähänkään tuo Timeline ei kyllä auta, olisin yllättynyt, jos MS päättäisi tehdä järkevän vedon ja antaa asennuksessa suoraan valita millä levyllä documents ja downloads yms. kansiot on, sitten voisin vaikka käyttääkin noita.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
jos MS päättäisi tehdä järkevän vedon ja antaa asennuksessa suoraan valita millä levyllä documents ja downloads yms. kansiot on, sitten voisin vaikka käyttääkin noita.
Eipä se iso homma nytkään ole, parilla klikkauksella voi asettaa noi kansiot ihan mihkä itse lystää
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 446

Tämä. Timeline on mielestäni ihan fiksu ominaisuus kuvailemasi tapaisille peruskäyttäjille. Itsellä on myös fiksu ja looginen root-rakenne mutta tunnen reippaasti porukkaa joka tästä kiittää.
 
Tiedän, mutta kun on omat kansiot jo kaikelle (omilla fyysisesti erillisillä levyillä ja niistä on aina varmuuskopiot), niin eipä jaksa vaivautua. Vähän peruskäyttäjämmälle tuo ominaisuus olisi hyvä, varsinkin muodossa "käytä tätä kansiota tähän", eikä "kirjoita kaikki yli ja aloita tyhjästä".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
209

Nykyisin kun edetään vauhdilla yksittäisten nopeiden M.2 ja SSD asemien aikaan, C:lle asentaminen on kyllä jo melko se ja sama peruskäyttäjälle.

Ultimaattisesti noinhan asian pitäisikin olla. Ei pitäisi olla käyttäjän tehtävä joutua hallinnoimaan jotain "juurirakenteita" vuonna 2018.
 
Aika monta kertaa mennyt turhaksi kikkailuksi kun joku tuttu on saanut C:\n korruptoitua jollain "käyttöjärjestelmän korjauksella" tms. käynnistyskelvottomaksi ja sitten on muuten aikamoinen työmaa saada palautettua sieltä ne tärkeät tiedostot joista ei ole monen vuoden kehotuksen jälkeen mitään varmuuskopiota (nykyään helpompaa, kun vain muistaa ottaa oman läppärin mukaan ja tuon ulkoisen kovalevytelakan). Se jää yleensä mun tehtäväksi eikä siinä mitään, kyllähän apua annetaan kun pyydetään, mutta olisihan se mukavampaa vaan ajaa C:\ tyhjäksi ja windows uudestaan sisään ja taas toimisi.

Ylempään viestiin ei ole muuta sanottavaa kuin se, että noi SSD:t ja muut muistipiirituotteet on pahimpia. Ne kun sekoaa kunnolla niin niistä on sitten mahdotonta saada tietoja ulos.

Toki tuo juurirakenteen hallinointi pitäisi olla automaattista ja loogisesti rakennettua niin, että käyttiksen seotessa voi laittaa tiedostolevyn toiseen koneeseen ja se sama juurirakenne olisi suoraan siinä luettavissa. Tällaista ominaisuutta ei ole vielä yhdessäkään käyttöjärjestelmässä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765
Tuo Timeline vaikuttaa hyvin Applemaiselta työkalulta, OSXssähän moni käyttäjä ei edes tajua missä tiedostot ovst, en tiedä onko Windows menossa samanlaiseen suuntaan, mutta itselläni on sellainen juurijärjestys, että kuka vain löytää tiedoston koneeltani logiikkaa käyttäen.

"Hieman offtopic"
Olen tosin huomannut, että moni nykykäyttäjä ei hallitse ollenkaan loogisen juurirakenteen luontia vaan oksentaa kaikki tiedostot jonnekin C:n alle ja sitten kun windows sekoitaa C:n niin, että ainoa vaihtoehto on forkkaus ja uudelleenasennus niin itketään kun tiedostot katosi. Tähänkään tuo Timeline ei kyllä auta, olisin yllättynyt, jos MS päättäisi tehdä järkevän vedon ja antaa asennuksessa suoraan valita millä levyllä documents ja downloads yms. kansiot on, sitten voisin vaikka käyttääkin noita.
Nykyisin kun edetään vauhdilla yksittäisten nopeiden M.2 ja SSD asemien aikaan, C:lle asentaminen on kyllä jo melko se ja sama peruskäyttäjälle.

Ultimaattisesti noinhan asian pitäisikin olla. Ei pitäisi olla käyttäjän tehtävä joutua hallinnoimaan jotain "juurirakenteita" vuonna 2018.
Olen kyllä eri mieltä.

Ehkä vanhukset erikseen, mutta kyllä nyt pitäs olla perustaitoa miten käyttöjärjestelmä hallitsee ja tallentaa tiedostoja ja minne.
 
-is2-

╭∩╮ʕ•ᴥ•ʔ╭∩╮
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
349
Nollaako tämä päivitys taas asetukset niin että Candy Crushit sun muu roska asentuu jälleen itsestään takaisin ja gamebar & dvr on oletuksena päällä?
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 648

Jos Microsoftilta kysyy, niin ei. Ainakin putiikki vannoi ottaneensa opiksi aiemmista tyrimisistään, eikä pakkoasenna noita paskoja takaisin. Käytäntö taas voi sitten olla mitä tahansa. Ja voin melkein lyödä vetoa, että jos ne paskat ilmestyvät takaisin, niin Microsoft pistää sen "bugin" piikkiin.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
915
Eipä se iso homma nytkään ole, parilla klikkauksella voi asettaa noi kansiot ihan mihkä itse lystää
Toimiiko varmasti kunnolla? Kansiot voi kyllä siirtää minne haluaa, mutta mitenkä on kolmannen osapuolen ohjelmien toiminnan laita sen jälkeen? Ei ole kovin kauaa aikaa, kun itse siirsin kansiot toiselle levylle ja osa ohjelmista lakkasi toimimasta, koska polut oli kovakoodattu ohjelmiin. Enpä ole sen jälkeen moisia kokeillut, enkä varmaan tule kokeilemaankaan...

Vähän sama, kuin Windows 10:n nimen alkuperä. Monessa vanhassa ohjelmassa etsitään Windowsin nimeä ja jos se on Windows 9* (esim. Windows 95, Windows 98 ja vahingossa Windows 9), niin ohjelma tekee jotain omia oletuksiaan. Oli helpompaa vaan skipata Windows 9, niin ei tullut yhteensopivuusongelmia.

Menneisyyden kuormaa löytyy...
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Tiedän, mutta kun on omat kansiot jo kaikelle (omilla fyysisesti erillisillä levyillä ja niistä on aina varmuuskopiot), niin eipä jaksa vaivautua. Vähän peruskäyttäjämmälle tuo ominaisuus olisi hyvä, varsinkin muodossa "käytä tätä kansiota tähän", eikä "kirjoita kaikki yli ja aloita tyhjästä".
Niinhän se onkin tuossa ensimmäisessä muodossa? Tai siis, kun vaihdat esim Documents-kansion toisaalle sen pitäisi siirtää vanhan kansion kamat suoraan uuteen

Toimiiko varmasti kunnolla? Kansiot voi kyllä siirtää minne haluaa, mutta mitenkä on kolmannen osapuolen ohjelmien toiminnan laita sen jälkeen? Ei ole kovin kauaa aikaa, kun itse siirsin kansiot toiselle levylle ja osa ohjelmista lakkasi toimimasta, koska polut oli kovakoodattu ohjelmiin. Enpä ole sen jälkeen moisia kokeillut, enkä varmaan tule kokeilemaankaan...

Vähän sama, kuin Windows 10:n nimen alkuperä. Monessa vanhassa ohjelmassa etsitään Windowsin nimeä ja jos se on Windows 9* (esim. Windows 95, Windows 98 ja vahingossa Windows 9), niin ohjelma tekee jotain omia oletuksiaan. Oli helpompaa vaan skipata Windows 9, niin ei tullut yhteensopivuusongelmia.

Menneisyyden kuormaa löytyy...
Olen ulkomuistista Vistasta lähtien käyttänyt tuota mahdollisuutta siirtää kansio ilman ongelmia. Ei vanhatkaan softat käsittääkseni käytä mitään esimääritettyä kansiota vaan lukee Windowsista ne kansioiden sijainnit.
Siitäkään ei ole tullut ongelmia että esim puhtaan asennuksen jälkeen niissä itse asetetuissa kansioissa on valmiiksi kamaa, toimii ihan normaalisti ja esim pelit jotka pistää savet documentsin alle löytävät vanhat savet
 
Viimeksi muokattu:

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Mitäs tässä versiossa on nyt niin tärkeää kun mode tekee uutisen siitä?.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Onhan jo tässä jotain jo peruskäyttäjälle toimivia ratkaisuja mukana eli ei ole ihan turha päivitys.
Vielä kun saisi mahdollisuuden valita poistettavat ohjelmat asennuksen eli microsoftin turhakkeet.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 991
jos MS päättäisi tehdä järkevän vedon ja antaa asennuksessa suoraan valita millä levyllä documents ja downloads yms. kansiot on, sitten voisin vaikka käyttääkin noita.
Eipä se iso homma nytkään ole, parilla klikkauksella voi asettaa noi kansiot ihan mihkä itse lystää
Tiedän, mutta kun on omat kansiot jo kaikelle (omilla fyysisesti erillisillä levyillä ja niistä on aina varmuuskopiot), niin eipä jaksa vaivautua. Vähän peruskäyttäjämmälle tuo ominaisuus olisi hyvä, varsinkin muodossa "käytä tätä kansiota tähän", eikä "kirjoita kaikki yli ja aloita tyhjästä".
Ei niiden oletuskansioiden sijainnin vaihtaminen kirjoita mitään yli. Jos vaihtaa vaikka Downloads-kansioksi D:\Lataukset, silloin kaikki Downloads-kansion sisältö siirretään tuonne D:\Lataukset-kansioon, mutta mitään ei poisteta.
 
Viimeksi muokattu:

aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 373
Saahan nähdä poistaako tuo päivitys nyt neljännen kerran vanhat Windows 7 pelit (pasianssi, miinaharava jne) kysymättä mitään. Jokaisessa isommassa päivityksessä nuo ovat poistuneet vaikka ne olisi itse manuaalisesti asentanut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
209
Tuo Timeline vaikuttaa hyvin Applemaiselta työkalulta, OSXssähän moni käyttäjä ei edes tajua missä tiedostot ovst, en tiedä onko Windows menossa samanlaiseen suuntaan, mutta itselläni on sellainen juurijärjestys, että kuka vain löytää tiedoston koneeltani logiikkaa käyttäen.

"Hieman offtopic"
Olen tosin huomannut, että moni nykykäyttäjä ei hallitse ollenkaan loogisen juurirakenteen luontia vaan oksentaa kaikki tiedostot jonnekin C:n alle ja sitten kun windows sekoitaa C:n niin, että ainoa vaihtoehto on forkkaus ja uudelleenasennus niin itketään kun tiedostot katosi. Tähänkään tuo Timeline ei kyllä auta, olisin yllättynyt, jos MS päättäisi tehdä järkevän vedon ja antaa asennuksessa suoraan valita millä levyllä documents ja downloads yms. kansiot on, sitten voisin vaikka käyttääkin noita.
Nykyisin kun edetään vauhdilla yksittäisten nopeiden M.2 ja SSD asemien aikaan, C:lle asentaminen on kyllä jo melko se ja sama peruskäyttäjälle.

Ultimaattisesti noinhan asian pitäisikin olla. Ei pitäisi olla käyttäjän tehtävä joutua hallinnoimaan jotain "juurirakenteita" vuonna 2018.
Olen kyllä eri mieltä.

Ehkä vanhukset erikseen, mutta kyllä nyt pitäs olla perustaitoa miten käyttöjärjestelmä hallitsee ja tallentaa tiedostoja ja minne.
Olen samaa mieltä perustaitojen ylläpidosta, kyseenalaistin vain tarpeen hajauttaa softaa eri asemille, kuten HDD-aikoihin aiheellista oli. Ehkä perustaitoja voisi jatkossa kohdistaa ajankohtaisempiin aiheisiin kuten tietoturvaan, eikä siihen onko pelit asemalla C vaiko D.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 529
Olen samaa mieltä perustaitojen ylläpidosta, kyseenalaistin vain tarpeen hajauttaa softaa eri asemille, kuten HDD-aikoihin aiheellista oli. Ehkä perustaitoja voisi jatkossa kohdistaa ajankohtaisempiin aiheisiin kuten tietoturvaan, eikä siihen onko pelit asemalla C vaiko D.
No se onkin sitten toinen asia miksi ihmiset saa aina koneensa käyttökelvottomiksi. "en mä mitään virustorjuntaa tarvitse kun luen vaan sähköposteja ja selaan hesaria" on yksi kuulemani kommentti. Itse olen hoitanut perheeni tietoturvan etänä jo monia vuosia, ei tarvitse stressata kun voi tarkistaa webbitunkista, että päivitykset on ajan tasalla ja skannaus ajettu viikoittain. Myöskin tarvittavat estot ja suojaukset on hyvä pitää peruskäyttäjien koneissa päällä.

Tuleekohan tuon päivityksen tiimoilta mitään parannusta Defenderiin?
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Jou... kyllä näistä isoista versiopäivityksistä kannattaa ainakin uutinen tehdä vaikkei mitään artikkelia tehtäisikään.
Siinä vaiheessa kun tapahtuu jotain tosi isoa, niin toivoisi sitä ihan tutkivaa juornalimiakin! Testejä jms.
Tässä kiinnostaa silloin tutkivan lukijan näkökulmasta ”parannettu” HDR tuki... mitä se käytännössä tarkoittaa, vai tarkoittaako mitään.
Hdr on yksi mielenkiintoisimpia uutuuksia näyttörintamalla, jota pc maailma ei tue köytännössä mitenkään ja aiheuttaa lähinnä harmia ja säätämistä vaikka itse hdr olisi iso parannus visuaalisella puolella.
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 032
Jaahas, pari konetta voisi päivittää tänään. Viikonloppuna otin full imaget noista niin ei haittaa jos päivitys menee pieleen. Tai voi huomenna haitata korjaustoimenpiteet, jos innostuu vappu "simaa" nauttimaan.
Olikos kenelläkään tietoa, mihin aikaa ilmestyy? Perinteinen klo. 20:00 vai jokin muu aika.
 
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
1 361
Hyvähän näistä on uutisoida, jotta foorumin Win10-käyttäjät saavat varoituksen siitä, että kohta tulee taas pakkopäivitys joka mahd. paskoo ohjelmat/asetukset/käyttiksen. :D Voivat sitten varata viikonlopun käyttiksen korjaamiseen.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 648
Ei ole tainnut päivittyä vielä kun Upgrade Assistant tarjoaa sivulla vielä Fall Creators Updatea
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 648
Hyvähän näistä on uutisoida, jotta foorumin Win10-käyttäjät saavat varoituksen siitä, että kohta tulee taas pakkopäivitys joka mahd. paskoo ohjelmat/asetukset/käyttiksen. :D Voivat sitten varata viikonlopun käyttiksen korjaamiseen.
Kyllä se käyttis on yleensä paskottu jo etukäteen ihan käyttäjän itsensä toimesta jollain omilla säädöillä. Jos omassa Windowsissa ei ole mitään patenttejä, niin on varsin harvinaista että se Windows hajoaa. Se porukka joka täällä siitä valittaa on melkein järjestään tunannut omaa Windowsiaan ties millä netistä löytyneillä ohjeilla jonka jälkeen sen Windowsin hajoaminen on muutenkin vain ajan kysymys vaikka sitä ei päivittäisikään.
 
DaNightlander

Powered by 3dfx Voodoo
Tukijäsen
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
912

Aika harva enää mitään rekisterin putsaus ja OSn optimointityökaluja taitaa käyttää, se oli windows 95/XP aikaa se. Nykyään windows hoitaa paskomisen pitkälti ihan itse.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Yleisin päivityksen sotkija on kyllä perinteisesti ollut viruskilleri (esim avast).
Siksi yleensä disabloin vähintään täysin viruskillerin, kun käyn jonkun muun konetta päivittelemään. Itsellä ei ole ikinä ollut aktiivista killeriä, eikä ole ollut myöskään ongelmia.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Kyllä se käyttis on yleensä paskottu jo etukäteen ihan käyttäjän itsensä toimesta jollain omilla säädöillä. Jos omassa Windowsissa ei ole mitään patenttejä, niin on varsin harvinaista että se Windows hajoaa. Se porukka joka täällä siitä valittaa on melkein järjestään tunannut omaa Windowsiaan ties millä netistä löytyneillä ohjeilla jonka jälkeen sen Windowsin hajoaminen on muutenkin vain ajan kysymys vaikka sitä ei päivittäisikään.
Kyllä Ms:n porukka osaa paskoa ne päivitykset ihan itse eikä käyttäjän tarvitse tehdä yhtään mitään.Taidat olla aika aloittelija/nuori jos et tota tiennyt eikä sulle ole käynyt niitä pahimpia mokia.Pahin taisi olla että c:ltä dellattiin command.com ja win10:ssäkin kävi joku samanlainen vai miten se nyt meni silloin joskus.:rofl::kahvi:
 
aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 373
Ei kait päivitys saa mitään poistaa omin lupinensa?
Noh, 3 kertaa on tältä koneelta poistanut Windows 7 mukana tulleet pelit päivityksen yhteydessä. Saa aina manuaalisesti laittaa takaisin. Nykyinen läppäri mulla on ollut lyhyemmän aikaa ja siitäkin on tainnut kerran pari ehtiä nuo pelit poistua. Vanhempien kotona sama homma, ne tykkäävät pelata vapaakenttää ja aina saa käydä asentamassa takaisin, kun tulee isompi Windows 10 päivitys.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
596
Olen tosin huomannut, että moni nykykäyttäjä ei hallitse ollenkaan loogisen juurirakenteen luontia vaan oksentaa kaikki tiedostot jonnekin C:n alle ja sitten kun windows sekoitaa C:n niin, että ainoa vaihtoehto on forkkaus ja uudelleenasennus niin itketään kun tiedostot katosi.
Voi sitä vitutuksen määrää kun käsiin tuodaan kone, jossa tiedostot on "tallenttu" työpöydästä alkaen 15 eri paikkaan ja käyttämättä mitään logiikkaa.
Jos tietokoneen käytössä ei osaa ajatella tiedostojen tallentamista missään loogisessa muodossa niin se on mielestäni verrattavissa siihen, että auto täytetään hesen ja mäkkärin pusseilla. Kuukauden päästä itketään kun auto on sotkuinen ja mitään ei löydy sitä tarvittaessa. Yllättäen se autonkin siivous ollaan heti ulkoistamassa muualle, saatana :|
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 648
Kyllä Ms:n porukka osaa paskoa ne päivitykset ihan itse eikä käyttäjän tarvitse tehdä yhtään mitään.Taidat olla aika aloittelija/nuori jos et tota tiennyt eikä sulle ole käynyt niitä pahimpia mokia.Pahin taisi olla että c:ltä dellattiin command.com ja win10:ssäkin kävi joku samanlainen vai miten se nyt meni silloin joskus.:rofl::kahvi:
Eipä tässä ole itse PC-koneita käytelty kuin vasta 28 vuotta eli nuoria ollaan. Ja melkein kaikki on tullut vuosien mittaan nähtyä joko itse tehden tai jonkun muun tekemänä. Silti tuo väitteesi on huvittava. Kannattako brassailla oikeasti muutamalla hudilla kun Microsoft on kuitenkin laittanut tuhansittain päivityksiä ulos ja vain pieni osa niistä aiheuttaa oikeasti ongelmia? Täälläkin melkein jokaisella jolla asennus on räjähtänyt tuntuu löytyvän taustalta jotain omia virityksiä joita ei vaan viitsitty / haluttu kertoa kun valitettiin kissan kokoisin kirjaimin kuinka Microsoftin paska päivitys hajotti kaiken. Tämä ei ole Microsoftin puolustelua vaan realismia.

Ja osaavat sitä muutkin: Gravis laittoi aikoinaan Ultrasound PnP korttinsa ajureihin uninstallerin joka oli varsin erikoinen: se poisti itsensä ja jätti ajurit koneeseen. Vähemmän yllättäen se oli korjattu seuraavassa versiossa. Jos noita paskomisia rupeaa katsomaan, niin sellaista firmaa ei olekaan, joka ei ole jotain tyrinyt ja kunnolla. Ja jos sinä olet oikeasti tietotekniikkaa harrastanut, etkä muista mitään tyrineesi, niin vähäiseksi on harrastus jäänyt.
 
DaNightlander

Powered by 3dfx Voodoo
Tukijäsen
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
912
Kyllä Ms:n porukka osaa paskoa ne päivitykset ihan itse eikä käyttäjän tarvitse tehdä yhtään mitään.Taidat olla aika aloittelija/nuori jos et tota tiennyt eikä sulle ole käynyt niitä pahimpia mokia.Pahin taisi olla että c:ltä dellattiin command.com ja win10:ssäkin kävi joku samanlainen vai miten se nyt meni silloin joskus.:rofl::kahvi:
Sitäkin pahempi ja aikaisempi vitsaus oli kortti kovalevyt, jotka vaativat ajurin toimiakseen. Viisaana nuorena miehenä sitten ajaa ms dosin levynpakkaus työkalun, ajatellen et vihdoin saa tilaa kaikille wolfensteinin pacman modeille, huomatakseen et ajuri jäi pakatulle osiolle... Dang.

Muutes... hyvä kun uutisoitte näistä päivityksistä, voi vähentää sitä aikaa ongelmien metsästyksestä, kun tietää tulevista muutoksista. Sikäli tarkkakin litania mikä muuttuu/mitä poistetaan ei haittaisi. Vaikka nyt tuo kotiryhmän poisto (jos sitä joku on käyttänyt) ja ennen sitä muutokset SMB jakoihin.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Mutta pari päivää sitten julkaistusta Ubuntun LTS-versiosta ei tullut lyhyttäkään uutista. :tdown:
Totta, itse tosin törmäsin vasta tänään tuohon. Lyhyen uutisen voi kuitenkin kirjoittaa kuka tahansa, jos löytyy jotain mikä olisi omasta mielestä uutisen arvoinen ja johon toimitus ei ole vielä tarttunut (toimitus katsoo ko. ketjut läpi ennen kuin ne tulevat näkyviin muille) :)
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 032
Mutta pari päivää sitten julkaistusta Ubuntun LTS-versiosta ei tullut lyhyttäkään uutista. :tdown:
Tämä. Ubuntu taitaa olla ylivoimaisesti suosituin palvelinkäyttöjärjestelmä maailmassa. Ja taitaa tämäkin keskustelupalsta sitä käyttää, kun katsoo vanhoja ilmoituksia kun oli ongelmia.

Internal Server Error
The server encountered an internal error or misconfiguration and was unable to complete your request.

Please contact the server administrator at [no address given] to inform them of the time this error occurred, and the actions you performed just before this error.

More information about this error may be available in the server error log.

Apache/2.4.18 (Ubuntu) Server at bbs.io-tech.fi Port 80
 
RageDaddy

BANNATTU
BANNED
Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
766
Tulee ainakin tänne jo ihan normi updaten kautta!

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 648
Juu, Upgrade Assistant päivittyi juuri äsken
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 032
Just meinasin laittaa koneen päivittymään niin olikin jo menossa...

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Hyvähän näistä on uutisoida, jotta foorumin Win10-käyttäjät saavat varoituksen siitä, että kohta tulee taas pakkopäivitys joka mahd. paskoo ohjelmat/asetukset/käyttiksen. :D Voivat sitten varata viikonlopun käyttiksen korjaamiseen.
Kyllä se käyttis on yleensä paskottu jo etukäteen ihan käyttäjän itsensä toimesta jollain omilla säädöillä. Jos omassa Windowsissa ei ole mitään patenttejä, niin on varsin harvinaista että se Windows hajoaa. Se porukka joka täällä siitä valittaa on melkein järjestään tunannut omaa Windowsiaan ties millä netistä löytyneillä ohjeilla jonka jälkeen sen Windowsin hajoaminen on muutenkin vain ajan kysymys vaikka sitä ei päivittäisikään.
Osittain. Itsellä on nämä kympin päivitykset pudonneet nätisti rikkomatta mitään, mutta enpä ole rekisterikliinereitä ajanut win8:n jälkeen, joten se voi olla syynä pienempään ongelmamäärään.
Mutta ilman isoa tutkimusaineistoa ei voi kyllä vetää johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Kyllä se käyttis on yleensä paskottu jo etukäteen ihan käyttäjän itsensä toimesta jollain omilla säädöillä. Jos omassa Windowsissa ei ole mitään patenttejä, niin on varsin harvinaista että se Windows hajoaa. Se porukka joka täällä siitä valittaa on melkein järjestään tunannut omaa Windowsiaan ties millä netistä löytyneillä ohjeilla jonka jälkeen sen Windowsin hajoaminen on muutenkin vain ajan kysymys vaikka sitä ei päivittäisikään.
Yleensähän siellä on ollut joku ajuri tjsp. joka vetää Winkkarin hirteen. Eikös Asus AI Suite ollut nyt viime (vai sitä aiemmassa) Creators updatessa yksi murheenkryyni? Itsellä ei tuota ole ollut sitten Z87-emon, niin ei tuottanut omalla kohdalla ongelmia.
Jep... tämän olen nettikeskusteluja seuratessa pannut merkille itsekin. Hyvin usein se on joku kolmannen osapuolen ajuri.
Ajurit toimivat usein sen verta syvällä käyttiksen uumenissa, että kun sellainen vetää Ossin solmuun, solmu on kireällä.
 
M

mustekylpy

Vieras (tunnus poistettu)
Ei kyllä pitäisi lähteä käyttäjiä syyttämään jos eivät käytä kansioita oikein.

käyttäjänimi\Documents sisältää itsellä 36 kansiota jotka ovat pelien tai ohjelmien salaa tekemiä ja sisältää lähinnä asetustiedostoja tai tallennuksia. Sitten siellä on myös My Games -kansio johon muuta peli on tehnyt vastaavan kansionsa.

käyttäjänimi\ -juuressa on kymmeniä pistealkuisia kansioita, jälleen samoja salaa luotuja asetus-/tallennuskansioita. Tämä on periytynyt Linux-puolelta, mutta ei toimi Windowsissa ja kehittäjät eivät välitä korjata.

käyttäjänimi\Kuvat sisältää tämäkin kuva-aiheisten ohjelmien luomia kansiota. Lähes kaikki näistä on tullut jos on vahingossa painanut kuvankaappausnappia.

Käyttäjän kansio pitäisi pyhittää käyttäjän omille tiedostoille ja keksiä näille ohjelmaperäisille tiedostoille ja kansioille oma piilonsa. käyttäjänimi\AppData periaatteessa toimii ja on oikein piilotettu, mutta sen käytölle pitäisi olla vahvempi pakote.

Myös oletuskansioiden määrää pitäisi rajoittaa, nyt siellä on ainakin 3D-objektit, Haut, Kuvat, Ladatut tiedostot, Linkit, Musiikki, OneDrive, Suosikit, Tallennetut pelit, Tiedostot, Työpöytä, Videot, Yhteystiedot. Tee tuonne sitten omia kansiota sekaan...

Työpöydälle jos viitsii tehdä kansioita ja pitää tiedostot niissä, niin ne on mielestäni paremmassa järjestyksessä ja turvassa kuin tuolla käyttäjäkansion muissa osioissa. Työpöydälle ei tule ohjelmallisesti muuta kuin pikakuvakkeita, ja niihinkin kysytään yleensä lupa.

Linuxissa kotikansio on paljon siistimpi.
 
user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 032
Toinen kone päivitetty. Disk Cleanup työkalulla (admin oikeuksilla) vanha versio pois ja sitten full image NAS purkkiin.
Ei kannata poistaa tuota vanhaa versiota jos kone tarpeellisessa käytössä.

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Onpas nyt blingiä, Edge näyttää hassulta, tykkäsin vanhasta lookista enemmän.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Pistäs kuvaa, käytän Firefoxia ja ei ole päivitystä vielä Winukassa. :)
upload_2018-4-30_21-37-12.png

edit:
Tuossa kuvassa ei ole mitään sopivaa taustalla, mutta tuo tabirivi on siis läpikuultava ja hiiren kursori kun menee siellä niin sitä seuraa korostusefekti jne
 
RageDaddy

BANNATTU
BANNED
Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
766
Toinen kone päivitetty. Disk Cleanup työkalulla (admin oikeuksilla) vanha versio pois ja sitten full image NAS purkkiin.
Ei kannata poistaa tuota vanhaa versiota jos kone tarpeellisessa käytössä.

Täällä 24GB :vihellys:
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Musta ylhäältä, pidän. :)

Firefoxissahan itse selainikkunan yläosa on edelleen hanurista. Vas. ruudulla TPU vielä auki että näkee kuinka suuri ero on mustalla ja valkoisella, hämärässä TPU:ta lukiessa silmät vuotaa verta.

e: Jaa läpikuultava, ah. No, jos olisi tässäkin niin näyttäisi about samalla taustakuvien kanssa. Oiskohan Mozillalle vinkattava.. :think:
Voi olla että muisti on näin lyhyt ja huono mutta mun mielestä se oli ihan musta ennen päivitystä ja aktiivinen tabi oli vaaleampi kuin muut, eli takapakkia senkin suhteen.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 470
Viestejä
4 192 275
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom