WIN 11 PRO asennus uuteen koneeseen USB-tikulta tökkii

Liittynyt
12.01.2023
Viestejä
13
Tilasin lokakuun lopussa Datatronicilta uuden tietokonepaketin, jonka kokoonpanoa aikaisemmin suunniteltiinkin konepaketit-osion puolella. Lopulliseksi kokoonpanoksi tuli seuraava läjä:

1700333519805.png


Noudin torstai-iltana koneen rahtarin palvelupisteestä ja kotona pääsin tietenkin melko pian tutustumaan koneeseen ja kotelon sisältöön pakkausten huolellisten avaamisen jälkeen. Tarkoituksena oli perjantaina asennella WIN 11 PRO USB-tikulle ja sitten aloittaa uuden koneen käyttökuntoon saattaminen. Näin teinkin eli todella riittävästi kärsivällisyyttä koetelleen taistelun jälkeen löysin lopultakin siitä vihoviimeisestä jemmasta sellaisen USB-tikun joka lopulta suostui vastaanottamaan ajatellun WIN asennustyökalun. Ja ei muuta kuin uusi konhe tulille ja tutkimaan mitä monitoriin alkaisi tulvimaan.

Ensimmäiseksi tupaan tulvi kuitenkin messevä muovinkäry. Olin jättänyt lasikyljen auki että näkisin ja kuulisin miten masiina käytössä ollessaan oikein ääntelee ja osin varmaan senkin ansiosta palaneen muovin käry pääsi vaivatta ulos masiinasta. Olin siis jo ennen aloitusta pariin kertaan käynyt laitteen mukana tulleen kuitin ohjeiden mukaisesti koko konetilan lävitse vieläpä otsalampun kera, joten olen 100 % varma ettei ainakaan minulla jäänyt masiinan sisuksiin mitään pakkausmateriaalia eikä muutakaan ylimääräistä. Mitään varsinaista käryn lähdettä en kuitenkaan mistään koneen sisuskaluista huomannut, itsellä ainoana pointtina tuli mieleen, että onkohan koneen kasaaja muistanut SSD levyä asentaessaan ottaa sen suojamuovin pois.

Onko teillä muilla kokemuksia että uudet komponentit olisivat niin hyvissä "tehdasrasvoissa" että vallan käryä pukkaisivatten? En tiedä mitä kaikkea muuta konepaketin mukana piti olla mutta ainakaan tarvitsemiani WiFi-antenneja siitä ei löytynyt. Emolevyn mukana ne olisivat kuitenkin pitänyt valmistajan mukaan olla. Käyttikset ja muut tärkeimmät tiedot löytyvätkin hyvin valmistajien sivuilta.

No koneen aloitusnäyttö näytti että kaikki lämmöt on kunnossa enkä mitään vikailmoituksia ainakaan mistään hokannut, niin eipä siinä muuta, kuin boottauksen valinta tikkua huomioivaksi ja pistää WIN asennusta päälle.

Mutta, mutta, eipäs se alkanutkaan vörkkimään niin helposti. Useamman eri yrityksen jälkeen oli tuloksena aina sama ilmoitus eli SSD ei ollut halukas vastaanottamaan WIN törkyä. Oheisena heikkolaatuinen kuva ilmoituksesta:



1700335633489.png


Elikkäs kysymys kuuluukin, mitä minun kannattaisi seuraavaksi koettaa tehdä että saisin koneen hieman vastaanottavaisemmaksi ensimmäiselle käyttöjärjestelmälleen? Tuo SSD on merkitty uutena asemana kokoonpanoon ja on näkyvillä yhtenä osiona, 15 Mt näyttäisi olevan MSR varattu eli eikös se ole MS systeemin varauksia. Mutta kumpaankaan osioon en pääse nyt tekemään tallennuksia.

Eli mikä askare seuraavaksi työn alle?

t. nimimerkki aivot vielä viime viikkoisen koronan pehmentämänä...
 

Liitteet

Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 740
Toi haju on aika omituinen juttu ja minusta huolestuttava. Mutta googlettaessa tuli esille että joillain muillakin on jotain tälläistä ollut juurikin uusien koneiden kanssa. Itselläkin on lähes kaikki osat olleet uusia mutta ei ole ollut mitään hajuja. Eli ehkä voi olla normaalia, tarkkailisin ainakin huolellisesti tilannetta ja että haiseeko lisää ja voimakkaammin.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
3 917

Tuossa konepakettiketjun viimeisessä viestissä kerroit, että otat pakettiin mukaan windowsin asennuksen niin olisi pitänyt riittää vain töpselin seinään laitto ja avaimen syöttö sitten aikanaan?
Mutta kaippa tilanne sitteno oli muuttunut.
 
Liittynyt
12.01.2023
Viestejä
13

Tuossa konepakettiketjun viimeisessä viestissä kerroit, että otat pakettiin mukaan windowsin asennuksen niin olisi pitänyt riittää vain töpselin seinään laitto ja avaimen syöttö sitten aikanaan?
Mutta kaippa tilanne sitteno oli muuttunut.
Konepaketin lopullista hintaa väännettäessä minusta alkoi tuntumaan siltä, ettei toimittajalla ole kovin hirveästi halukkuutta WIN asennuksille, niinpä ajattelin hoitaa sen käyttiksen asennuksen sitten itse, säästänpä siinä muutaman kympin. ;)

Korona paskiainen kai vain iski toissa viikolla ja tuntuu ettei siitä pääse eroon vaikkei kuumetta enää olekaan. Päänuppi on vielä kuin pöllölaakson vierailun jäljiltä ja toinen korva tuntuu oleva tukossa. Eli siinä samallapa se korvien välinen pururata on nyt vielä melkoisen mutkaista syheröä eikä aivoitukset tunnu oikein pelittävän.

Mutta jos se tästä.

Kiitokset kaikille urakassa myötäeläneille! :cool:
 
Liittynyt
12.01.2023
Viestejä
13
Auttoiko ja onnistuiko asennus?
Kiitokset, noilla antamillasi lääkkeillä sain asennuksen vörkkimään ja askareet jatkuvat taas nyt illasta. :comp:

Pitää jossain vaiheessa pistää lisää raporttia tulemaan kokemuksista itte masiinasta ja etenkin siitä jatkuuko nuo muovinkäryt vielä jatkossa. Illalla/yöllä tuntui ettei hajua niin ilmennyt, tosin olin poissa koneen äärestä koneen lataillessa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 629
Viestejä
4 221 879
Jäsenet
71 072
Uusin jäsen
Maker's Marq

Hinta.fi

Ylös Bottom