WhatsAppin käyttäjät siirtyneet sankoin joukoin Signalin käyttäjiksi

Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
535
Olisi kyllä hienoa jos omat läheiset ja tuttavat saisi houkuteltua Matrixiin, mutta ei näytä toistaiseksi siltä että tuota olisi tapahtumassa kovin pian. Yksityisyyden ja turvallisuuden lisäksi se voisi parantaa käytettävyyttä, kun ei olisi niin montaa eri viestintä...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 092
Väliaikatiedot siitä, kuinka signal houkutteli omia yhteystietoja. Whatsapp 113, ja signal 11 yhteystietoa. Ei voi vielä whatsappia poistaa turhana.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 070
Saksassa ollaan sen verran huolissaan Facebookin tietojen keräämisestä, että yhtiölle on asetettu 3kk:n hätäkielto WhatsApp tietojen keräämiseen. Uudet ehdot ovat saksalaisten mielestä laittomia, vaikka Facebookin mukaan yhdisteltyjä tietoja ei käytetä kohdennettuun mainontaan EU:ssa. Saksalaisten mukaan tietojen kerääminen ei ole tarpeeksi läpinäkyvää tai johdonmukaista. Facebookin mielestä kyseessä on vain iso väärinkäsitys.
Irlanti on puolestaan antanut WhatsAppille 225 miljoonan euron sakot samasta syystä. Tietojen keruu ei ole tarpeeksi läpinäkyvää WhatsAppin ja muiden Facebookin palveluiden välillä.
The Data Protection Commission (DPC) has today announced a conclusion to a GDPR investigation it conducted into WhatsApp Ireland Ltd. The DPC’s investigation commenced on 10 December 2018 and it examined whether WhatsApp has discharged its GDPR transparency obligations with regard to the provision of information and the transparency of that information to both users and non-users of WhatsApp’s service. This includes information provided to data subjects about the processing of information between WhatsApp and other Facebook companies.
Signalin ja Telegramin nousu näyttää kuitenkin jääneen hetkelliseksi piikiksi.

Screenshot_20210904-064626195_1.jpg
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
Toi signal/telegram tynkä on harmillista. Itsellä whatsapp ehdot hyväksymättä mutteipä se ole lakannut toimimasta. Asensin tässä välissä sen uudestaan, koska _syyt_. Sama hyväksymis kysely odotti silti, mutteipä tullut pakotetusti hyväksyttynä.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 165
Entäs Viber..?
Itsellä oli se joskus käytössä. 8/300 kontaktista käytti sitä. Mikä siinä ei vakuuttanut, oli omituinen ryhmäkeskustelukutsu jonka sain kontaktien ulkopuolelta ja tottakai homma haisi pornografiaan sidonnaiselta ryhmältä. Ryhmän pystyi estämään, mutta käsittääkseni kaikki oli lisätty siihen ns suoraan ilman hyväksyntää lisättäviltä itseltään.
Jep, varmaan asetuksista olisi löytynyt tällaisiin esto, mutta toi on ainut palvelu missä on tällainen spämmiryhmä tullut omalle kohdalle. Vei omakohtaisesti kiinnostuksen nollaan tuon viberin suhteen. Instagram kärsii samasta, kutsuja tulee about aina johonkin jornopupun profiiliin, jos menet kommentoimaan vaikka urheilussa tunnettujen henkilöiden kuvia tai autonvalmistajien kuvia.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
1 119
Signalin ja Telegramin nousu näyttää kuitenkin jääneen hetkelliseksi piikiksi.

No eipä yllätä. Kun propellihatut ehdottaa taviksille, että "Älä käytä WhatsAppia vaikka kaikki muut käyttää sitä se on paska, käytä ennemmin Signal, Telegram, *vaihtoehto 3*, *vaihtoehto 4*, *vaihtoehto 5*,..." nii tavis toteaa vaan että "Fuck it, mä jatkan WA:n käyttöä". Tai käyttää Signalia hetken mutta kun kriittinen käyttäjämassa ei ylity, niin siirtyvät takaisin. Varsinkin kun käsittääkseni monen työpaikan, koulun yms. tiedonjakeluissa käytetään WA-ryhmiä.

Mullakin siis Signal käytössä ja jopa ne harvat yleisimmät kontaktini käyttää sitä, mutta rinnalla on myös Telegram (tosi harvoin käytössä) ja WA, jossa en ole uusia ehtoja vielä hyväksynyt, hyvin toimii silti.
 
Liittynyt
07.07.2019
Viestejä
1 395
Olisi kyllä hienoa jos omat läheiset ja tuttavat saisi houkuteltua Matrixiin, mutta ei näytä toistaiseksi siltä että tuota olisi tapahtumassa kovin pian. Yksityisyyden ja turvallisuuden lisäksi se voisi parantaa käytettävyyttä, kun ei olisi niin montaa eri viestintä...
Sain justiin tuosta aiheesta lämmitettyä mukavan keskustelun, kun sanoin että Matrixissa myös käyttäjien pitäminen on ongelmallista. Koska bugien ja muiden jatkuvien ja toistuvien ongelmien määrä on niin iso, että käyttäjiltä menee hermot ja ne haluaa lopettaa toimimattoman systeemin käyttämisen.

Melkein voisin sanoa, että Telegram on ihan selkeästi se paras softa.
 
leripe

Ehdotuksia otetaan vastaan
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 395
Hyväksynyt wa ehdot jo kauan sitten eikä edes kuoleman pelkoa. Signalissa itsellä vain foliohatut, joille backup ei ole tärkeää tai keskustelut muutenkaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054

Sama homma, mut eipä mullekkaan ole tärkeää säilyykö keskustelut. Emmä päivittäisiä tapaamisiakaan nauhoita.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
1 263
Ite käyn kaikki keskustelut Signalissa mitä voin. Kaikki mitä saan Facebookilta pois on plussaa. Pari harrastetyhmää pakottaa pitämään Whatsappia. Ärsyttää suunnattomasti nuo.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
576
Miksi käyttää WhatsAppia, jos saatavilla on myös sovellus, joka ei kerää sinusta vastaavaa määrää dataa?

Ymmärrän pointin, mutta ihmettelen mediahuomion keskittymistä Facebookin palveluihin. WhatsApin käyttäjäehdot eivät yksinketaisesti ole sieltä kamalimmasta päästä, ja mikä parasta, kenenkään ei ole pakko jakaa kaikkea dataansa Facebookin kanssa. Facebook on selkäasanaisesti luvannut, ettei se lue WhatsApp viestejäsi, ja mikä parasta, Facebookin palveluille on olemassa toimivia vaihtoehtoja.

Esimerkiksi Googlen käyttäjäehdot ovat huomattavasti karummat, sillä Google muun muassa lukee gmail-sähköpostisi. Pahinta on, että esimerkiksi Gmailia on käytännössä pakko käyttää, sillä esimerkiksi YouTubelle ei ole varteenotettavaa kilpailijaa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299

Se on totta että Google on vähintään samaa tasoa kuin Facebook tiedon keruussa. Pelottavasti se kyselee hotelli arvostelua vaikka puhelimessa ei pitänyt olla paikannut päällä siellä käydessä :nb:

Mutta se ettei Youtubelle ole varteenotettavaa kilpailijaa ei oikein pidä enää paikkaansa.
Nimittäin odysee.com on pikku hiljalleen lisäämässä suosiotaan jo sen takia että katsojat ja tekijät saavat siitä bitti kolikoita ja se tarkoittaa että ei mainoksia.
Puhelin appi on toki vielä vähän buginen, mutta sekin tukee jo Youtube Premiumista tuttua taustatoistoa joko kirjaimellisesti taustalla tai pikkuisessa ikkunassa.

Tuolta löytyy myös jo aikasta monta tubettajaa ainakin tekki puolelta, Ja siksi itse seuraankin niitä nykyään tuolla enkä tubessa.
Ja onhan omakin kanavani siellä :)

Mitä tulee Signaliin niin eipä kauhean moni omasta piiristä ole siihen siirtynyt eikä varmaan siirrykkään, juu kun koulu hommatkin on WhatsAppissa.
Ja moni ihmettelee omaa Facebook ja WhatsApp negatiivisuuttani ja pitävät sitä typeränä. Mutta ihan sama minulle kun näitä viestittely Appejäkin on puhelimessa sekä pc:lläkin jo useita päällekkän.
Nytkin käytössä Teams, Skype (tästä ajattelin kyllä kohta luopua), Discord sekä Signal.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Miksi käyttää WhatsAppia, jos saatavilla on myös sovellus, joka ei kerää sinusta vastaavaa määrää dataa?
Koska Äiti on vihdoin sitä oppinut käyttään tekstareiden sijaan. Tosin.. viestejä tulee mistä milloinki :D Vuoronperään whatsapp, facebook messenger ja tekstiviestit (myös multimediaviestit)
 
Kuinka moni tavallinen tallaaja tietää, mikä on Odysee, tai esimerkiksi Vimeo? Google on lähellä monopoliasemaa useiden eri tuotekategorioiden osalta. Olkoonkin niin, että hakukoneherruus ja Android selittävät suurimman osan Googlen palveluiden menestyksestä.

Miksi Chrome nousi valtaselaimeksi, vaikka Chromen ja Chromiumin ainoa ero oli alun perin siinä, että Chrome jakoi selailuhistoriasi Googlen kanssa? Miksi ihmiset eivät ladanneet koneilleen Chromiumia? Vastaus on massiivinen mainonta ja Googlen hakukoneylivoima. Ongelma on siinä, että Applea tai Microsoftia pienemmän yrityksen on lähes mahdotonta kilpailla Googlen kanssa, joka on isoin selaimissa, hakukoneissa, karttapalveluissa, videoissa ja jopa mobiilikäyttöjärjestelmissä. Veikkaampa lisäksi, että tulevaisuudessa Googlen herruus voi ulottua myös pc-käyttöjärjestelmiiin.

Toisaalta voidaan myös kysyä, että miksi Facebook maksoi WhatsApista yli 17 miljardin euron kauppasumman (Suomen valtion budjetti oli noin 58 miljardia vuonna 2020), jos WhatsApp on ilmainen käyttää tavalliselle tallaajalle, eikä tuota yhtiölle mainostuloja? En yksinkertaisesti tiedä, että paljonko tuotan rahaa Facebookille, kun käytän Facebookin palveluita. Toisin sanoen olen pakotettu myymään dataani ilman, että minulle kerrotaan datani todellista arvoa. Miltä tuntuisi, jos luopuisit 10 000€ arvoisesta autostasi 1000€ hintaan, koska autoja ostavat suuryritykset eivät suostuisi paljastamaan menopelisi todellista arvoa? - Digimaailmassa tämä on arkipäivää, sillä datasi todellinen arvo on liikesalaisuus.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
741

Signalissa on sellainen kiva ominaisuus, että se toimii myös SMS/MMS-sovelluksena (kun sen asettaa oletussovelluksesksi). Se auttoi paljon, kun suostuttelin lähimmäiseni sovelluksen käyttäjiksi, jotta sain WhatsAppin poistettua itseltäni. Eli Signal yksinkertaisesti korvasi tekstiviestisovelluksen ja bonuksena minun kanssa pystyy viestittelemään ilmaiseksi maksullisten SMS/MMS-viestien sijaan. Uuden viestisovelluksen lisääminen kahden jo käytössä olevan rinnalle olisi ollut useimmille liikaa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 364

Kun tätä Chromen suosion nousua muistelen, niin Chromiumia ei todellakaan mainostettua juuri lainkaan. Lisäksi sen kotisivuna oli lähinnä Googlen oma projektisivu josta sen pystyi lataamaan vain Windowsille (ja sekin taisi olla muistaakseni vain dev-versio). Esimerkiksi macOS-käyttäjät joutuivat lataamaan gigatavuja koodia ja kääntämään itse toimivan sovelluksen tuntukausien säädön jälkeen. Google ei siis todellakaan tehnyt tuota yksityisempää vaihtoehtoa helpoksi käyttäjille. Nykyään on onneks mm. chromium.woolyss.com jota kautta tuotakin pakettia saa ladattua ongelmitta.

Täysin sama mainoskampanjointi pätee pikaviestimissä tälläkin hetkellä esim. Telegramiin joka mainostaa itseään turvallisena ja yksityisenä softana, vaikka nuo ovat siinä täysin tulkinnanvarainen asia, ja riippuu miltä kannalta asiaa tarkastelee. Ja mitä enemmän käyttäjiä, sitä vakuuttavamman kuvan se sovelluksesta antaa. Medialukutaito ei tunnu monillakaan ulottuvan tuota pidemmälle.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Signalissa on sellainen kiva ominaisuus, että se toimii myös SMS/MMS-sovelluksena (kun sen asettaa oletussovelluksesksi). Se auttoi paljon, kun suostuttelin lähimmäiseni sovelluksen käyttäjiksi, jotta sain WhatsAppin poistettua itseltäni. Eli Signal yksinkertaisesti korvasi tekstiviestisovelluksen ja bonuksena minun kanssa pystyy viestittelemään ilmaiseksi maksullisten SMS/MMS-viestien sijaan. Uuden viestisovelluksen lisääminen kahden jo käytössä olevan rinnalle olisi ollut useimmille liikaa.
SMS puheen ollen Google tarjoaa vakio android messenger ohjelmassa chatti tilaa. Tuon kun kytkee päälle asetuksista niin viestit eivätkään lähde enää SMS viesteinä vaan menevät nettiä pitkin.
Toki viestit menee Googlen servereiden kautta...

Mutta periaatteessa ei tarvisi asennella mitään WhatsAppeja tai Signalia ym. softia.
 
Kammottava ajatus o_O
 
Onko toi niinku imessage applen laitteilla? Ainaki enemmän käyttäjäpohjaa suomessa.
Kammottava ajatus o_O
Android voisi ilman tollaistaki ominaisuutta lukea kaiken (ja tallettaa) mitä tapahtuu, nii miksi toi nyt sun maata järisyttää?
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Kuinka moni tavallinen tallaaja tietää, mikä on Odysee, tai esimerkiksi Vimeo? Google on lähellä monopoliasemaa useiden eri tuotekategorioiden osalta. Olkoonkin niin, että hakukoneherruus ja Android selittävät suurimman osan Googlen palveluiden menestyksestä.

Miksi Chrome nousi valtaselaimeksi, vaikka Chromen ja Chromiumin ainoa ero oli alun perin siinä, että Chrome jakoi selailuhistoriasi Googlen kanssa? Miksi ihmiset eivät ladanneet koneilleen Chromiumia? Vastaus on massiivinen mainonta ja Googlen hakukoneylivoima. Ongelma on siinä, että Applea tai Microsoftia pienemmän yrityksen on lähes mahdotonta kilpailla Googlen kanssa, joka on isoin selaimissa, hakukoneissa, karttapalveluissa, videoissa ja jopa mobiilikäyttöjärjestelmissä. Veikkaampa lisäksi, että tulevaisuudessa Googlen herruus voi ulottua myös pc-käyttöjärjestelmiiin.

Toisaalta voidaan myös kysyä, että miksi Facebook maksoi WhatsApista yli 17 miljardin euron kauppasumman (Suomen valtion budjetti oli noin 58 miljardia vuonna 2020), jos WhatsApp on ilmainen käyttää tavalliselle tallaajalle, eikä tuota yhtiölle mainostuloja? En yksinkertaisesti tiedä, että paljonko tuotan rahaa Facebookille, kun käytän Facebookin palveluita. Toisin sanoen olen pakotettu myymään dataani ilman, että minulle kerrotaan datani todellista arvoa. Miltä tuntuisi, jos luopuisit 10 000€ arvoisesta autostasi 1000€ hintaan, koska autoja ostavat suuryritykset eivät suostuisi paljastamaan menopelisi todellista arvoa? - Digimaailmassa tämä on arkipäivää, sillä datasi todellinen arvo on liikesalaisuus.
Siksi tavan tallaajia pitää valistaa näistä asioista :)
Itse jo pelkästään kaikille tuttaville ym. laitan aina hakukoneeksi duckduckgon googlen tilalle.

Eikä esim. tuo odysee nouse porukan tietoisuuteen jos siitä nörtti porukka ei kerro.
Ja mitä tulee Chromeen niin miksi pitäis käyttää mitään mikä liittyy siihen?
Kun onhan meillä esim Firefox ja Vivaldi. Töissä olenkin saanut monen vaihtamaan jopa puhelimessa selaimeksi Firefoxin.

Onko toi niinku imessage applen laitteilla? Ainaki enemmän käyttäjäpohjaa suomessa.
Vastaavasta on kyse.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Itse jo pelkästään kaikille tuttaville ym. laitan aina hakukoneeksi duckduckgon googlen tilalle.
Mitäpä tuo auttaa? Muuten ku, että ei mainoksia? Hakuhistoriaa ei toki myöskään talleteta, oletan? Siinäpä google mua profiloikoot. Mut uniikki käyttäjä silti olet, ellet rupea elään vaikeasti: AmIUnique
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 054
Olipa jännä sivu. Ainoastaan fonttien perusteella olen uniikki.
? Olet uniikki kokonaisuuden perusteella. Webbisivu saa pirusti dataa halutessaan. Siihen päälle noi somet ym. Ts. boottaa uuteen virtuaalikoneeseen random vpn:n kera jne. aina, ku haluat täysin anonyymina netissä olla. Ei tuokaa riitä, mut sitä tarkoitin, että "jos haluaa vaikeasti elää". Snowden antanee (on tainnu antaakkin) vinkkejä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
? Olet uniikki kokonaisuuden perusteella. Webbisivu saa pirusti dataa halutessaan. Siihen päälle noi somet ym. Ts. boottaa uuteen virtuaalikoneeseen random vpn:n kera jne. aina, ku haluat täysin anonyymina netissä olla. Ei tuokaa riitä, mut sitä tarkoitin, että "jos haluaa vaikeasti elää".
Miksi pitäis hommasta tehdä hankalaa?
Kun muutamilla pienillä valinnoilla googlet, facebookit ym. eivät saa sinusta aivan kaikkea tietoa irti.
Esimerkiksi kun ei käytä Chromea tai Edgeä niin google tai MS ei saa aivan koko netin käyttöäs selville.
Ja sama pätee bing ja google hakuihin, että miksi antaa näille firmoille kaikkea tietojas jos helposti sen voi välttää käyttämällä duckduckgo:ta?

Nyt kun duckduckgo:ta on käyttänyt jokusen vuoden niin googlen haku vaikuttaa ihan paskalta kun ensimmäinen sivu aina maksettuja tuloksia. Eli ei kiitos sille paskalle.
 
Pointti oli se, että pelkällä hakukoneen vaihtamisella ei tee yhtään mitään. Noi seuraa sua silti, jos et seuraavaksi blokkaa niitä. No sit kuite kaiken maailman sivustot yksilöi sua silti jne.. lopulta, jos ahistaa tarpeeksi, nii nettiselaaminen vaatii työtä. Sitä lähinnä hain :)

Ei tämä vielä takaa yhtään mitään. Molemmat on kaikkialla. Etkai vain windowsia käytä? Mitä väliä selaimella siis [foliohattu] jne? Mut edelleenki pointti oli siinä, että hakukoneen vaihtamisella ole mitää väliä yksittäisenä tekona.
 
Kyllä se vaan näyttää vaikuttavan siis jopa hakukoneen vaihtaminen.
Sen jälkeen kun olen lopettanut google haun (sekä siirtynyt Chromesta Firefoxiin) ja naamakirjan käyttämisen minulle tarjoiltavat mainokset ovat muuttuneet kaikkea muuta kuin kohdennetuiksi.
Ennen youtubekin tarjosi paljon mainoksia liittyen mitä olin hakenut googlen puolella, mutta nykyään tulee ihan mitä sattuu mainoksia kuten kuukautis side mainoksia.

Firefoxissa päällä myös tiukka turvaluokitus ja adblockilla blokataan kaikki mahdolliset seuranta keksit.

Että kyllä nuo siis jotain hallaa tekee ainakin mainonta puolelle jos ei muualle.
Ja kyllä pääkoneessani on vielä windows käytössä kun olen naimisissa ms tuotteiden kanssa = maksan niille office 365:sta.
Tosin kun olen maksava asiakas niin oletan ainakin että MS ei lue sähköposteja ym.tiedostoja kuin mitä Google tekee.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Kyllä se vaan näyttää vaikuttavan siis jopa hakukoneen vaihtaminen.

Sen jälkeen kun olen lopettanut google haun (sekä siirtynyt Chromesta Firefoxiin) ja naamakirjan käyttämisen minulle tarjoiltavat mainokset ovat muuttuneet kaikkea muuta kuin kohdennetuiksi.
Vaihdoit selainta ja ilmeisesti et tounut keksejä sun muita mukana.

Lisäksi
Firefoxissa päällä myös tiukka turvaluokitus ja adblockilla blokataan kaikki mahdolliset seuranta keksit.
Eli olet tehnyt monia asioita mitkä vaikuttaa.

Google ja muuta markkinointi työkalut käyttää toki monia menetelmiä kohdistaakseen viestiä.

Kohdistus vuotaa myös muista käyttäjistä, jokta käyttää samaa yhteyttä. (eli kohdistettu markkinointia voi tulla neitseellisellä laitteella)

Jos käytät perus mobiililiittymää, niin siinä käyttäjiä paljon, jolloin jos muuten selain laitteella sekoitat ja vaiekutat yksilöintiä, niin hukut massaan. Mutta kiinteällä kotiliittymällä joudet yhteydenkin osalta jumppaa jos haluat olla mainostajalle heikosti yksilöitävä , toki ei auta jos ei surffailulaite tunnistetaan toistuvasti samaksi.

SMS puheen ollen Google tarjoaa vakio android messenger ohjelmassa chatti tilaa. Tuon kun kytkee päälle asetuksista niin viestit eivätkään lähde enää SMS viesteinä vaan menevät nettiä pitkin.
Toki viestit menee Googlen servereiden kautta...

Mutta periaatteessa ei tarvisi asennella mitään WhatsAppeja tai Signalia ym. softia.
Tuo vähän ongelmallinen, käyttäjät ei välttämättä tiedä mitä kautta viestit menee ja meneekö sinne minne tarkoitus.

SMS on etuja, ja jos jokin yhdistys käyttää esim ketjun whatsapp palvelu viestintää, niin on vähän ongelmallista. Mutta esim whatsapista luopuminen voi olla hyvä nakkisuoja, ja vähentää spämmi tulvaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
SMS puheen ollen Google tarjoaa vakio android messenger ohjelmassa chatti tilaa. Tuon kun kytkee päälle asetuksista niin viestit eivätkään lähde enää SMS viesteinä vaan menevät nettiä pitkin.
Toki viestit menee Googlen servereiden kautta...

Mutta periaatteessa ei tarvisi asennella mitään WhatsAppeja tai Signalia ym. softia.
Koitin tuota joskus ottaa käyttöön siinä onnistumatta. Pelkkä on/off täppä ei riittänyt vaan jotain muutakin halusi tehdä eikä siinä onnistunut. Antaa olla kun tuo muutenkin pitää jokaisen osata käydä erikseen kytkemässä päälle niin eihän sitä kenelläkään ole käytössä.
Kyllä se vaan näyttää vaikuttavan siis jopa hakukoneen vaihtaminen.
Sen jälkeen kun olen lopettanut google haun (sekä siirtynyt Chromesta Firefoxiin) ja naamakirjan käyttämisen minulle tarjoiltavat mainokset ovat muuttuneet kaikkea muuta kuin kohdennetuiksi.
Ennen youtubekin tarjosi paljon mainoksia liittyen mitä olin hakenut googlen puolella, mutta nykyään tulee ihan mitä sattuu mainoksia kuten kuukautis side mainoksia.
Siis hetkinen? Google ja Youtube on sinulle joskus näyttänyt kohdennettuja mainoksia? Minulle ei koskaan vaikka ei ole mitään "foliohattuiluja" päällä. Kaikkialla kirjautunut näiden palveluihin, cookiet sallittu jne. Ihan täysi myytti omasta näkökulmasta tuollainen kohdennettu mainonta. Kaikenmaailman vaippoja ja Bentleyn autoja mainostetaan. Missä mainokset yksin asuvalle nörtille?
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 778
Ihan täysi myytti omasta näkökulmasta tuollainen kohdennettu mainonta. Kaikenmaailman vaippoja ja Bentleyn autoja mainostetaan. Missä mainokset yksin asuvalle nörtille?
Ehkä google yrittää vihjata että olis aika lopettaa se kotona koneiden räpläys, ostaa kunnon auto että pääsee kaupungille friiduja tsiigaa ja perustaa perhe? Eihän kukaan kai ole luvannut että kohdennus olisi käyttäjän *omiin* tarpeisiin, pitäähän niitä kuluttajia jollain tapaa luoda koko ajan lisää. ;)
 
Noh, olisi edes käyttäjän varallisuuten perustuvia :D Toistaiseksi ei ole mitään autoa kun sellaisen pitäminen on niin julmetun kallista. Edes autopaikkaa ole taloyhtiössä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 364
Huoh. Whatsappissa ei voi vieläkään piilottaa omaa online-statusta. Kauankohan tässä on jo odotettu sitä featurea? Tuo on aivan armoton porsaanreikä stalkkaukselle.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 070
Ei. Jos olet online ja softa on aktiivisena ruudulle, kaikki kaverisi näkevät, että olet paikalla, jos heillä on keskustelu auki kanssasi. Tuota ei pysty muuttamaan tai piilottamaan. Viimeksi nähty -statuksen kyllä pystyy.
Kiitos korjauksesta. Käsitin, että olisi puhuttu "viimeksi paikalla" näkymästä.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Siis hetkinen? Google ja Youtube on sinulle joskus näyttänyt kohdennettuja mainoksia? Minulle ei koskaan vaikka ei ole mitään "foliohattuiluja" päällä. Kaikkialla kirjautunut näiden palveluihin, cookiet sallittu jne. Ihan täysi myytti omasta näkökulmasta tuollainen kohdennettu mainonta. Kaikenmaailman vaippoja ja Bentleyn autoja mainostetaan. Missä mainokset yksin asuvalle nörtille?
No esim se Yotube osaa kohdentaa, vaikka olisi vain sama yhteys. Eli kohdentaa pelkän IPnkin perusteella. (tai ainakin on niin tehnyt)

Toki tuuppaa sitä täysin "kohdentamatonta", tosin en tiedä mitkä kohdentamattomilta näyttävästi on oikeasti täysin kohdentamattomia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 069
No esim se Yotube osaa kohdentaa, vaikka olisi vain sama yhteys. Eli kohdentaa pelkän IPnkin perusteella. (tai ainakin on niin tehnyt)

Toki tuuppaa sitä täysin "kohdentamatonta", tosin en tiedä mitkä kohdentamattomilta näyttävästi on oikeasti täysin kohdentamattomia.
Mulle ei ole tullut sieltä koskaan mitään mikä olisi millään tavalla relevanttia. Täysin satunnaista tauhkaa.
 
Liittynyt
07.07.2019
Viestejä
1 395
Loin muuten Matrixista erillisen keskustelulangan, koska se on aika diippi aihe:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 442
Viestejä
4 161 900
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom