Vuoto: Intelin Rocket Lake tiputtaa maksimiydinmäärän takaisin kahdeksaan

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
13 592

Intelin prosessoripuolella seilataan tällä hetkellä varsin myrskyisissä vesissä. Yhtiön 10 nanometrin prosessi on toistaiseksi varattu vain mobiili- ja palvelinsiruille, joista jälkimmäisiä ei ole vielä julkaistu, jonka lisäksi yhtiön 10. sukupolven Core X -sarjan prosessoreiden tämän viikkoinen julkaisu koki murskavastaanoton mediassa.

Työpöytäpuolella Intel tulee jatkamaan 14 nanometrin prosessin käyttöä näillä näkymin ainakin vuoden 2021 loppuun asti. Seuraavaksi on vuorossa alkuvuodesta julkaistavat Comet Lake-S -prosessorit, joiden mobiilivariantit julkaistiin aiemmin syksyllä. Comet Lake tulee kasvattamaan yhtiön kuluttaja-alustan maksimiydinmäärän nykyisestä kahdeksasta kymmeneen.

Tuttu Twitter-vuotaja momomo_us on nyt twiitannut kuvan, jossa kerrotaan mielenkiintoisia yksityiskohtia Comet Lakea seuraavasta, niin ikään 14 nanometrin prosessilla valmistettavasta Rocket Lakesta. Vuodon mukaan Rocket Lake tulee tiputtamaan Comet Laken nostaman maksimiydinmäärän takaisin kahdeksaan. Vuotajien mukaan tämä johtuu siitä, että Intel ei tulisi julkaisemaan prosessorista lainkaan Core i9 -versioita. Tämän voidaan tulkita tarkoittavan, että Core i9 tulee olemaan jatkossa yksin Core X -sarjalle omistettu mallisarja.

Vuoto paljastaa lisäksi, että Rocket Lake tulee sisältämään Gen12 eli Xe-arkkitehtuuriin perustuvan grafiikkaohjaimen, jossa on käytössä 32 Execution Unit -yksikköä. Se tulee tukemaan maksimissaan 128 gigatavua DDR4-2933-muistia tai 32 gigatavua LPDDR4x-3733-muistia. LPDDR4x-tuki on todennäköisesti kuitenkin rajoitettu Rocket Laken kannettaviin suunnattuihin U-sarjan malleihin.

Samassa vuodossa kerrotaan myös Tiger Laken yksityiskohtia. Tiger Lake valmistetaan 10 nanometrin prosessilla ja siitä julkaistaan vain vähävirtaiset U- ja Y-sarjan versiot. Prosessorit ovat maksimissaan neliytimisiä ja niissä on Gen12- eli Xe-grafiikkaohjain 96 Execution Unit -yksiköllä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana ne tulevat tukemaan uutena DDR4- ja LPDDR4x-muistien lisäksi myös LPDDR5-5400-muistia.

Lähde: momomo_us @ Twitter

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
65
Sanoisin, että ei jatkoon! Toisaalta, mihin suurin osa kuluttajista yli kahdeksaa CPU-ydintä tarvitseekaan, ainakaan vielä hetkeen.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
604
Alkaa varmaan jo tosiuskovaisiltakin jo toivo loppua:) Tuon on kyllä hyvä veto Intelliltä siirtää valmistusta osaaviin käsiin.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
4 562
Tiger Lake voi olla kyllä varsin kiva prosessori Ultrabookkeihin. Mietin, että koskahan tuollaisia LPDDR5-muisteja alkaa tulla, mutta Samsunghan valmistaa jo niitä kännyköitä varten...
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 997
Järkivalintahan tuo on inteliltä. Ihan turha lähteä AMDn kanssa kisaamaan ytimillä. Takkiin tulee. Keskittyvät sellaisiin tuotteisiin, joita myydään enemmän kuin Intel tällä hetkellä edes pystyy valmistamaan, vaikka tehtaat paahtavat tavaraa ulos 105% kapasiteetilla. Intelillä on pulaa tuotantokapasiteetista, koska Intelin CPUta myydään ulos enemmän kuin firma pystyy valmistamaan. Pienempiin prossiin keskittyminen parantaa tilannetta sen suhteen.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
700
Tajusivat kai sen etteivät pärjää ydinmäärällä kuitenkaan, kun ovat tuon 14nm prosessin kanssa jumissa. Joten parempi keskittyä mahdollisimman korkeisiin kelloihin koska se on heidän ainoa merkittävä etunsa tällähetkellä.
 
Jill Valentine

Mestari ♡
Tukijäsen
Team AMD
Team NVIDIA
Team Apple
Team iPhone
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
10 700
Sellaset sieltä. Onkos tämäkin nyt vielä Skylakea uudella nimellä?
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
4 562
Sellaset sieltä. Onkos tämäkin nyt vielä Skylakea uudella nimellä?
Tuosta ei ole varmuutta. Se on joko Skylake tai sitten on Sunny Cove -ytimiä portattu 14 nm prosessille. Jälkimmäisen vaihtoehdon osalta epäilyttää se, että AVX-512-tukea ei ole, vaikka Ice Lakessa (jossa on Sunny Cove -ytimet) on.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
5 186
Sanoisin, että ei jatkoon! Toisaalta, mihin suurin osa kuluttajista yli kahdeksaa CPU-ydintä tarvitseekaan, ainakaan vielä hetkeen.
No integroidun GPU:n käyttäjät nyt eivät tarvitsekaan.

Mutta kyllä alkaa varmasti tulla pelinkehittäjille "avustustarjouksia" Inteliltä.
Jos ei tyydytä konsolien framerateen, niin ne kahdeksan ydintä saadaan työllistettyä hyvin äkkiä next-gen konsolikaudella.
Sitä löytyy jo nytkin pelejä jotka saavat suuren määrän ytimiä käymään kovalla käyttöasteella.

Sellaset sieltä. Onkos tämäkin nyt vielä Skylakea uudella nimellä?
Kun sama vanha reikäjuusto myy, niin miksikäs kehittää mitään uutta...
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
623
Sanoisin, että ei jatkoon! Toisaalta, mihin suurin osa kuluttajista yli kahdeksaa CPU-ydintä tarvitseekaan, ainakaan vielä hetkeen.
Kyllähän tuo realistisesti riittää lähes kaikille käyttäjille. Imagotappio sitten toinen juttu kun ei saada deskarille kun puolet kilpailijan ydinmäärästä. Eiköhän nuo 12 ja 16 core ryzenit ole melko niche tuote kokonaiskauppamäärissä, eli sinänsä se 8C riittää.
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
57
Olikos tämä Rocket Lake se jossa pitäisi tulla lisää tehoa uudistetun arkkitehtuurin johdosta? Jos niin.. niin voihan olla niin, että Intel pyrkii hidastamaan kehitystä tarkoituksellisesti juuri niin, että koska oikeaa IPC tehoa tarjoavat uudet prossut ovat aika nopeita annetaan niitä alkuun ulos vain 8-ytimisinä ja sen jälkeen sitten rahastetaan taas 10-12 ytimisillä uudestaan. Eli mahdollisimman pienet hyppäykset mitkä voi saada menemään markkinoille läpi. Samaahan tekivät ensimmäisen sukupolven ryzenin tultua. mm "meidän kilpailijat julkaisi 8-ytimiset" "no ei me ainakaan anneta vielä kahdeksaa .. joten julkaistaan 6-ytiminen" ja sitten seuraavassa vasta 8-ytiminen jne jne.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
5 186
Olikos tämä Rocket Lake se jossa pitäisi tulla lisää tehoa uudistetun arkkitehtuurin johdosta?
Inteliltä ei ole tullut pienimpiäkään viitteitä siitä että oikeasti Skylakesta uudistettua arkkitehtuuria olisi tarkoitus tehdä 14nm nodella.
Ja juuri tuo aloitusviestissä mainittu 256bit AVX in vahva viite, että saman Skylaken uudelleenbrändäys sieltä on taas tulossa.
 
Tässä sulle Mosse XLY tuon Mosse XLA:n tilalle:) Muuta ei ole kun eri nimi...heh. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 284
Yllätti ettei Intelillä riitä paukut, mutta tulipa totuus. Taitaapi olla huonompi juttu kuluttajille ja kehitykselle. Joutuu odottelemaan pidempään 1 nm prossuja.
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 821
Yllätti ettei Intelillä riitä paukut, mutta tulipa totuus. Taitaapi olla huonompi juttu kuluttajille ja kehitykselle. Joutuu odottelemaan pidempään 1 nm prossuja.
Prosessien kehitys ei pyöri pelkästään x86-kivien ympärillä. mm. Älyluurien ARM-kivet tykkää kovasti pienemmistä prosesseista ja niitä valotetaan kovasti ainakin parilla prosesseja kehittävän tahon prosesseilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 284
Prosessien kehitys ei pyöri pelkästään x86-kivien ympärillä. mm. Älyluurien ARM-kivet tykkää kovasti pienemmistä prosesseista ja niitä valotetaan kovasti ainakin parilla prosesseja kehittävän tahon prosesseilla.
Tosiaan luuri puolella omat kuviot, mutta näiden läppäreiden ja pöytäkoneiden kehityksessä. Toki, jos ARM-kivi taipuisi näihinkin, mutta eipä ole taipunut vielä. Toki Linux joten kuten taipunut noihin, mutta esim. Raspberry Pi 4 vaikuttaa tuhnulta, vaikka konepellin alta pitäisi tehoja riittääkin.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
5 186
Taitaapi olla huonompi juttu kuluttajille ja kehitykselle. Joutuu odottelemaan pidempään 1 nm prossuja.
Päinvastoin tämä Intelin kompurointi on ollut kuluttajilla ja kehitykselle pelkästään hyvä juttu, kun AMD on päässyt kunnolla mukaan peliin.
Ja kompuroinnin jatkuminen vielä pari vuotta sekin vain auttaisi varmistamaan, että AMD saa resursseja joilla parantaa/varmistaa kilpailukykyä pitemmässä juoksussa.
 
Toivotaan tätä ja onhan Intel iso putiikki kokonaisuudessaan ettei ota niin pahasti osumaa kuin AMD aikoinaan.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
13 592
Montako eri Lakea Intel aikoo vielä julkaista?
Vaikka loputtomasti, kyllähän maailmassa järviä riittäää? "Lake" koodinimi ei sido prosessoria tai sen arkkitehtuuria mitenkään Skylakeen mihin nuo 14nm:t juontavat juurensa. Ice Lakessa on ihan uusi Sunny Cove ydin ja tehdään 10nm
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
6 043
Ihan fiksu liike: 95% ko alustan käyttäjistä ei tarvitse yhtään mihinkään yli 8C16T prossuja. (konsoleissakaan ei tule olemaan, kuin melko mopot 8C16T prossut (Prossulle saatavissa oleva Tdp rajoitttaa menoja) (Toki tietysti nuo hakkaavat ihan 5-0 nykykonsolien prossut, jotka ovat täysin luuskia..)

Ne jotka tarvitsevat enemmän coreja eivät 95%:n todennäköisyydellä tee mitään jättimäisellä integroidulla (liian hitaalla) GPU:lla. ( Noissa on tosi isoja nuoGPU:t.). Alustakin voidaan tehdä halvempi, kun ei tarvita niin massiivista virransyöttöä.
Ja muutenkin: Ydinten etu alkaa pahasti hukkumaan ihan muistiväylän ahtauteen ym ongelmiin, joten nuo 10C+ prossut kannattaa ehdottomasti olla jollain alustalla, jossa on vähintään 4 muistikanavaa.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 416

Tämän teorian mukaan 12- ja 16-ytimisten AM4 possujen pitäisi hävitä, tai ei ainakaan olla hirveästi paljon nopeampia kuin TR4 kannan vastaavien edellisen sukupolven kamojen. Kuitenkin on erittäin harvassa testit ja tuskin missään käytännön sovellusta* joissa 3950X ei pätki 2950WX:ää pataan.

Ja toisaalta sitten 3950X on suunnilleen tuplasti parempi kuin 3800X kaikissa hyvin säikeistyvissä kuormissa, joten ei tuokaan oikein tue väitettä. Jos ei, niin varmaan löytyy selkeitä esimerkkejä testeistä, missä suorituskyvyn skaalautuminen on loppunut 8 ja 16 ytimen välillä ja nimeomaan muistikaistan, ei (usein keinotekoisten) säierajoitusten johdosta?

Toki jossain vaiheessa tulee piste, kun ytimiä vaan on liikaa suhteessa muistikaistaan. Mutta DDR5 taas pitäisi tuplata kaistanleveys ja kun ytimien IPC ja/tai kellot eivät nouse samaa tahtia, niin taas nousee järkevä ydinten määrä per muistikanava

*tietynlaisissa serverikuormissa loppuu muistikaista ennen cpu-vääntöä, mutta kukaan tuskin ajaa kriittisiä servuja työpöytäprossulla ja tuskin edes HEDT-alustalla, vaikka se periaatteessa ihan hyvin siihen soveltuukin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
6 043
Anandhan muistaakseni tuon kaistaongelman jossain testeissään totesi. Lisäksi kannattaa huomioida, että jos siitä GPU:sta halutaan minkäänlaista suorituskykyä, niin sillekin pitää varata reippaasti sitä kaistaa..

Pistäppä tuollaiseen 2ch 10C20T prossuun pari 4K näyttöä kiinni ja ajele sitten niitä cpu rasitus+gpu testejä..
Vertaa sitten 4ch prossuun, ilman gpu:ta.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 848
Ihan fiksu liike: 95% ko alustan käyttäjistä ei tarvitse yhtään mihinkään yli 8C16T prossuja. (konsoleissakaan ei tule olemaan, kuin melko mopot 8C16T prossut (Prossulle saatavissa oleva Tdp rajoitttaa menoja) (Toki tietysti nuo hakkaavat ihan 5-0 nykykonsolien prossut, jotka ovat täysin luuskia..)

Ne jotka tarvitsevat enemmän coreja eivät 95%:n todennäköisyydellä tee mitään jättimäisellä integroidulla (liian hitaalla) GPU:lla. ( Noissa on tosi isoja nuoGPU:t.). Alustakin voidaan tehdä halvempi, kun ei tarvita niin massiivista virransyöttöä.
Ja muutenkin: Ydinten etu alkaa pahasti hukkumaan ihan muistiväylän ahtauteen ym ongelmiin, joten nuo 10C+ prossut kannattaa ehdottomasti olla jollain alustalla, jossa on vähintään 4 muistikanavaa.
Muuten hyvä, mutta media/arvostelijat tulee näkemään tämän vain "luovuttamisena". Jos ja kun se näin uutisoidaan niin Intelin maine alkaa ropista todella nopeasti. Vielä pari vuotta sitten amd ei ollut juuri kellekkään edes vaihtoehto. Nyt amd saa jatkuvasti "toimituksen valinta" ja "paras prossa luokassa X" palkintoja.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
5 186
Ihan fiksu liike: 95% ko alustan käyttäjistä ei tarvitse yhtään mihinkään yli 8C16T prossuja. (konsoleissakaan ei tule olemaan, kuin melko mopot 8C16T prossut (Prossulle saatavissa oleva Tdp rajoitttaa menoja) (Toki tietysti nuo hakkaavat ihan 5-0 nykykonsolien prossut, jotka ovat täysin luuskia..)
Intelin kellotaajuusetuhan menee nopeasti siihen, että PC-pelaaja eivät tyydy konsolien framerateen.
Prossutehon tarvehan kasvaa suorassa suhteessa siihen.
Ja konsoleissahan ne raudan viimeisetkin tehot saadaan tiristettyä paremmin irti, kuin PC-puolella missä pelikehittäjällä ei ole mitään varmuutta raudasta, jolla peli ajetaan.

Jos taas ei sitä viimeistä suorituskykyä haeta raudalta, niin sitä vähemmänhän käyttäjällä on tarvetta ostaa Inteliä niiden hinnoittelulla!
Eikä niitä lisäkelloja joilla Intel voisi yrittää pitää yhden ytimen suorituskykyetua niin vain taiota.
Rocket Laken kilpailijahan tulee olemaan Zen4.

Jos ja kun se näin uutisoidaan niin Intelin maine alkaa ropista todella nopeasti.
No sen maineen olisi pitänyt jo ropista hyvän matkaa alas näistä kaikista haavoittuvuuksista, joille ei loppua näy.
Kun AMD sai paljon pienemmillä resursseilla aikaan ne melkein kokonaan välttäneen arkkitehtuurin, niin kuinka Intel valtavine resursseineen on antanut niiden vain muhia siellä?
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
446
Muuten hyvä, mutta media/arvostelijat tulee näkemään tämän vain "luovuttamisena". Jos ja kun se näin uutisoidaan niin Intelin maine alkaa ropista todella nopeasti. Vielä pari vuotta sitten amd ei ollut juuri kellekkään edes vaihtoehto. Nyt amd saa jatkuvasti "toimituksen valinta" ja "paras prossa luokassa X" palkintoja.
Tämä näkyy jo vähän io-techilläkin. Intelillä "käy kato" ja "maksimiydinmäärät tippuvat" (mistä lie), AMD pääsee "hyvinkin lähelle" luvattuja boostikelloja.

Syytin toisessa threadissa vähän ydinkiiman sokaisemaksikin kun 64c kuvamanipulaatiota uutisoitiin vahinkovuotona mutta ilmeisesti poijjaat tiesivät jo silloin että "vuodon" ydinmäärä oli tosi, helppohan siihen silloin on uskoa ;)

Ei toki ole tarvettakaan puhtaan neutraalille uutisoinnille (voisi mennä aika latteaksi lukea) kunhan faktoissa pysytään mutta kyllähän se vähän varsinkin arvostelupuolella pistää silmään jos ilmaisut on vähän kallellaan yhteen suuntaan.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
8 685

Noin yleisesti ottaen median tulisi suhtautua hyvin kriittisesti valmistajien lupauksiin ja markkinointiin, kannustaa mahdollisimman tiukkaa kilpailua, josta loppukädessä hyötyy kuluttaja. Jos kilpailua ei ole, silloin kuluttaja kärsii niin tekniikan kehityksen kuin hinnoittelun saralla.

Meillä ei ole pennin jeniä kiinni siinä, onko AMD:lla vai Intelillä paras prosessori tai AMD:lla tai NVIDIA:lla paras näytönohjain.

Tässä tilanteessa melko räikeä esimerkki löytyy valtameren toiselta puolelta, kun PC World testasi HEDT-prosessori Core i9-10980XE:n ja testissä ei ole verrokkeina mukana lainkaan toisia HEDT-prosessoreita, vaan pelkkiä desktop-prosessoreita. Kirsikkana kakun päällä otsikkona:

"Intel Core i9-10980XE Review: Winning the middle"

Intel Core i9-10980XE Review: Winning the middle

Kohtuu absurdi juttu, kun edullisempi 3950X voittaa useissa testeissä.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
476
*tietynlaisissa serverikuormissa loppuu muistikaista ennen cpu-vääntöä, mutta kukaan tuskin ajaa kriittisiä servuja työpöytäprossulla ja tuskin edes HEDT-alustalla, vaikka se periaatteessa ihan hyvin siihen soveltuukin.
Virtauslaskenta on erittäin muistikaistariippuvaista, sitä ajetaan varmaan myös HEDT-alustoilla. Toisaalta epycin kasaa halvemmalla joten jos sitä ajaa enemmän ei threadripperissä ole järkeä siihen käyttöön.
 
mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 848
Tässä tilanteessa melko räikeä esimerkki löytyy valtameren toiselta puolelta, kun PC World testasi HEDT-prosessori Core i9-10980XE:n ja testissä ei ole verrokkeina mukana lainkaan toisia HEDT-prosessoreita, vaan pelkkiä desktop-prosessoreita. Kirsikkana kakun päällä otsikkona:

"Intel Core i9-10980XE Review: Winning the middle"

Intel Core i9-10980XE Review: Winning the middle

Kohtuu absurdi juttu, kun edullisempi 3950X voittaa useissa testeissä.
Onhan siinä tosiaan eroa esittääkö asian näin:
Screenshot_20191130-143929_Vivaldi.jpg

Vai näin:
Screenshot_20191130-144104_Vivaldi.jpg

Molemmissa toki näkee miten 8 corea pärjää HEDT alustoja vastaan, eli ei pärjää. Edes 8 corea @5GHz ei riitä mihinkään. :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
6 043
Intelin kellotaajuusetuhan menee nopeasti siihen, että PC-pelaaja eivät tyydy konsolien framerateen.
Prossutehon tarvehan kasvaa suorassa suhteessa siihen.
Ja konsoleissahan ne raudan viimeisetkin tehot saadaan tiristettyä paremmin irti, kuin PC-puolella missä pelikehittäjällä ei ole mitään varmuutta raudasta, jolla peli ajetaan.

Jos taas ei sitä viimeistä suorituskykyä haeta raudalta, niin sitä vähemmänhän käyttäjällä on tarvetta ostaa Inteliä niiden hinnoittelulla!
Eikä niitä lisäkelloja joilla Intel voisi yrittää pitää yhden ytimen suorituskykyetua niin vain taiota.
Rocket Laken kilpailijahan tulee olemaan Zen4.
Tosin huom:
Kun peli on konsolioptimoitu, niin eiköhän tulevissa konsoleissakin oli 1-2 corea varattu käyttikselle ja taustaprosesseille (Niinkuin vanhemmissakin), joten pelit tehdään s.e. ne toimivat optimaallisesti max 7:llä corella.

Se ei paljon lohduta,vaikka tehot saadaan paremmin irti, kun se tehoero vain tulee olemaan huomattava, mikäli eivät keksi konsoleihin jotain täysin ylivoimaista muistisysteemiä, jossa on suuren kaistan lisäksi vielä pienet latenssit.

Näinollen nuo tulevat 8 core prossut tulevat riittämään aivan täysin kaikille peleille, jotka on tulevan sukupolven konsolien kanssa yhteiset.

Jos on joku peli, jota on tehty vain PC:t silmälläpitäen TAI RT puiden laskemiseen tms tarvitaan paljon prossutehoa, niin siinätapauksessa yli 8C16T prossuista saattaa olla hyötyä puhtaassa pelaamisessa seuraavan 5 vuoden aikana.

Sitten vielä yksi asia voi olla, jos jossain pelissä on joku täysin susi DRM (Vain PC puolella), joka vaatii esim muutaman prossucoren itselleen.. (Noissa on välillä kyetty nimittäin täydellisiin sontapökäleisiin).
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
5 186
Tosin huom:
Kun peli on konsolioptimoitu, niin eiköhän tulevissa konsoleissakin oli 1-2 corea varattu käyttikselle ja taustaprosesseille (Niinkuin vanhemmissakin), joten pelit tehdään s.e. ne toimivat optimaallisesti max 7:llä corella.
Eiköhän se ole 1 ydin/sen säikeet mitä siellä on varattu käyttöjärjestelmälle.
Joka on taatusti paljon kevyempi kuin kaikki normaalissa kotikoneessa taustalla pyörivä tauhka.
Ainakaan minä en ole vielä tavannut ilman käyttöjärjestelmää pyörivää PC:tä...
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
6 043
Eiköhän se ole 1 ydin/sen säikeet mitä siellä on varattu käyttöjärjestelmälle.
Joka on taatusti paljon kevyempi kuin kaikki normaalissa kotikoneessa taustalla pyörivä tauhka.
Ainakaan minä en ole vielä tavannut ilman käyttöjärjestelmää pyörivää PC:tä...
Win 10:ssähän on ominaisuuksia nimenomaan käyttistason kuormituken minimoimiseksi, kun esim peli käynnistetään. Noissakin konsoleissa tulee olemaan paljon taustadiipadaapaa, niinkuin edellisissäkin, jota ei saa poispäältä. Siinä mielessä ne eivät ole yhtään sen kevyempiä, kuin PC puolikaan.
Nykyinen xb ja ps sukupolvi varaa käyttikselle 2 kpl jaguar coreja ja 3-3,5 Gigaa muistia. On siis ihan mahdollista, että menee taas pari prossucorea sinne. Voi olla ihan hyödyllistä, jotta saadaan hyödynnettyä sitä uutta, ultranopeaa SSD systeemiä (Lie joku muistiväylään kytketty juttu).
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
195

joittenkin huhujen mukaan (lähdettä en muista) ps5 olisi myös pieni arm prosessori joka ajaisi käyttöjärjestelmää jolloin pelit saisivat täydet 8c/16t itselleen
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
13 592
joittenkin huhujen mukaan (lähdettä en muista) ps5 olisi myös pieni arm prosessori joka ajaisi käyttöjärjestelmää jolloin pelit saisivat täydet 8c/16t itselleen
Myös PS4:stä löytyy se ARM-prosessori joka avustaa tietyissä taustahommissa
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
459
Tosin huom:
Kun peli on konsolioptimoitu, niin eiköhän tulevissa konsoleissakin oli 1-2 corea varattu käyttikselle ja taustaprosesseille (Niinkuin vanhemmissakin).
Noin yleisesti ottaen, käyttöjärjestelmän ei pitäisi tuottaa prosessorille niinkään kuormaa, mutta I/O:n vasteaikoihin ja reaaliaikaiseen suoritukseen ydinten dedikoinnilla on vaikutusta. 2 coren varaaminen käyttiksen prosesseille kuulostaa siltä, että pelin pyöriessä taustalla tarvii palauttaa kryptattua raidz2-pakkaa ja samalla kommunikoida parilla gigabitin portilla kaistan täydeltä. Muuten on vaikea keksiä, mikä laskennallinen urakka saturoisi yli yhden ytimen.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
459
Tosiaan luuri puolella omat kuviot, mutta näiden läppäreiden ja pöytäkoneiden kehityksessä. Toki, jos ARM-kivi taipuisi näihinkin, mutta eipä ole taipunut vielä. Toki Linux joten kuten taipunut noihin, mutta esim. Raspberry Pi 4 vaikuttaa tuhnulta, vaikka konepellin alta pitäisi tehoja riittääkin.
Onhan ARM-pohjaisia läppäreitä vaikka kuinka. Miten olisi vaikka tämä?
Ongelma enemmän on se, että isoja valmistajia ei kiinnosta lainkaan tehdä ARM-pohjaisia kannettavia. Kiinatavaraa taas rajoittaa se, että heitä kiinnostaa tähdätä budjettimarkkinoille. Raspipohjaiset läppärit ovat ihan hilarius hiiri -tason leluja, jotka ovat kai ihan ok niille, joille ei ole ongelma, että täysin alitehoinen laite on 5cm paksu (ellei perustu compute moduliin ja jos perustuisi, niin miksei samalla osta jotain parempaa?)
 
Kovin kevyitä vaikuttavat olevan. Sinne pitäisi saada asennettua windows 10 tai merkittävästi parannella Linuxin grafiikkapuolta, että karkkimarkit olisi kohdallaan.
 
Liittynyt
24.11.2019
Viestejä
44
No sen maineen olisi pitänyt jo ropista hyvän matkaa alas näistä kaikista haavoittuvuuksista, joille ei loppua näy.
Kun AMD sai paljon pienemmillä resursseilla aikaan ne melkein kokonaan välttäneen arkkitehtuurin, niin kuinka Intel valtavine resursseineen on antanut niiden vain muhia siellä?
Mistä päättelet 2. valmistajan suorittimien olevan haavoittumattomia?

Meillä ei ole pennin jeniä kiinni siinä, onko AMD:lla vai Intelillä paras prosessori tai AMD:lla tai NVIDIA:lla paras näytönohjain.

Tässä tilanteessa melko räikeä esimerkki löytyy valtameren toiselta puolelta, kun PC World testasi HEDT-prosessori Core i9-10980XE:n ja testissä ei ole verrokkeina mukana lainkaan toisia HEDT-prosessoreita, vaan pelkkiä desktop-prosessoreita. Kirsikkana kakun päällä otsikkona:

"Intel Core i9-10980XE Review: Winning the middle"

Intel Core i9-10980XE Review: Winning the middle

Kohtuu absurdi juttu, kun edullisempi 3950X voittaa useissa testeissä.
Mikä pointti isojen poikien tekemän i9-1080xe revikan arvostelussa on?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
13 592
Mistä päättelet 2. valmistajan suorittimien olevan haavoittumattomia?
Eivät ne varmastikaan ole täysin haavoittumattomia, mutta viime vuosina ilmi tulleista haavoittuvuuksista vain pienen pieni osa on koskenut AMD:ta, kun Inteliä on koskenut käytännössä kaikki. Lukaise vaikka tämä Tom's Hardwaren setti Intel vs AMD Processor Security: Who Makes the Safest CPUs? | Tom's Hardware
Tuon jälkeen on tullut julki ulkomuistista 2 tai 3 uutta haavoittuvuutta, joille AMD on immuuni ja Intel ei.

Mikä pointti isojen poikien tekemän i9-1080xe revikan arvostelussa on?
Isojen poikien? Sampsan pointti viitannee siihen harhaanjohtavaan otsikkoon. PCWorld testasi suorituskykyä 16 testissä, joista Core i9-10980XE voittaa 7 ja sitä edullisempi Ryzen 9 3950X 9, ja otsikoi sen jälkeen että Core i9-10980XE olisi jotenkin voitokas luokassaan.
 
Lepakomäyrä

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.08.2018
Viestejä
4 853
Jos voittaa merkityksettömällä erolla niin lasketaanko sellainenkin testi ajo "voitoksi" mielestäni menee virhemarginaaleihin ja voisi sanoa ennemmin että on tasoissa.

Tietysti jos lukee näitä testejä kuin raamattua niin sille ei sitten mahda mitään.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
5 186
Mistä päättelet 2. valmistajan suorittimien olevan haavoittumattomia?
Ei täydellistä prossua olekaan sen enempää kuin täydellistä koodia.

Mutta paljon suuremman haavoittuvuuksien määrän ja pahemman vakavuuden lisäksi Intel ei edes välitä enää:
"But in this case, the researchers are pointing to a more serious failing on Intel's part than just another bug. While they warned Intel of these newly revealed MDS variants as early as September 2018, the chip giant has nonetheless neglected to fix the flaws in the nearly 14 months since."
Intel Failed to Fix a Hackable Chip Flaw Despite a Year of Warnings

Ja uusia reikiä lienee jo putkessa suurella todennäköisyydellä.
Niistä vain ei kerrota julkisuuteen heti, jotta ne saataisiin paikattua.

Keväällä julkaistujen haavoittuvuuksien yhteydessäkin paljastui , että Intel oli käytännössä yrittänyt lahjoa tutkijat olemaan haavoittuvuuksista hiljaa senkin jälkeen, kun olivat jo saaneet paljon normaalia pitemmän ajan niiden paikkaamiseen.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 416
Jos voittaa merkityksettömällä erolla niin lasketaanko sellainenkin testi ajo "voitoksi" mielestäni menee virhemarginaaleihin ja voisi sanoa ennemmin että on tasoissa.

Tietysti jos lukee näitä testejä kuin raamattua niin sille ei sitten mahda mitään.
Nopeasti katsottuna jos alle parin prosentin ero lasketaan tasuriaksi niin tilanne on tuossa testissä 7-2-7. i9 on samalla vilkaisulla yhdessä skenaariossa hintansa edellyttämällä tasolla, eli +20% nopeampi. Keksimäärin r9 on perässä ollessaan kohtuu lähellä.

Jos AMD julkaisee 16-ytimisten threadripperin tai varsinkin matalampikelloisen 24-ytimisen version tuota vastaan suoraan samaan hintapisteeseen, niin ei oikein jää syitä ostaa tuota. Nyt tuolle on niche, että jos prossu+emo +muisit budjetti on 2000€, sen alittamisesta ei ole mitään iloa (määräraha) ja pitää saada maksimisuoritukyky. AM4 setti jää liian halvaksi ja on keksimäärin sen 5% hitaampi, uusi threadripper ei mahdu budjettiin.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
954
AM4 setti jää liian halvaksi ja on keksimäärin sen 5% hitaampi
Kyllä se AM4 setti on keskimäärin nopeampi tossa pc worldin testissä. Laske vaikka. Pelejä taikka dl boostia en huomioinut, sillä lienee selvää kaikille että jos niistä kumpikaan on isossa fokuksessa niin kannattaa joku muu prossu valita kuin ryzeni/threadripper.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
13 592

Rocket Lake ei olekaan Skylake-pohjainen tämän vuotajan mukaan, vaan spekseissä on virhe ja ytimet ovat samat kuin Tiger Lakessa mutta portattuna 14nm:lle
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
446
Vai sellanen ankka. Laittaa kyllä sitten vähän muutkin tiedot kyseenalaiseksi...

Intel kiittää, tästä taisi tulla taas ihan ilmaiseksi vähän vääränlaista julkisuutta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
914
Itse vuodosta:

Kieltämättä hieman oudot nuo vuodetut TGL ja RKL, joten tosiaan parempia vuotoja odottaessa.

TGL: miksi U-sarjasta pudotetaan pienemmän valmistustekniikan myötä ydinmäärä 6 -> 4 (uusin julkaistu U-sarjahan nosti nuo 15 W kevytkannettavien prosessorit neljästä kuuteen ytimeen).

TGL: vaikka samalla miksi U-sarjan TDP nousee 15 -> 28 W? (U-sarjassa on aikaisemmin ollut sekä 15 W että 28 W malleja, mutta tuo 15 W taitaa olla aika monen ultrabookin jäähdytyksen kannalta se käytännön maksimi.)

RKL: miksi ydinmäärä putoaa vain työpöytämalleissa, mutta U-sarjassa ei? Tämä sulkenee pois, että syynä olisi valmistustekninen rajoite (esim. tuon uuden IGPU:n suhteen). Ja, kilpailutilanteen suhteen aika outoa jos noita pudotettaisiin pois. Paitsi toki jos HT valuu myös alaspäin mallihierarkiassa.

RKL: tosiaan vain yksi kolmannes tuon TGL IGPU suoritusyksiköistä? Onko TGL todella nopea, vai RKL todella hidas?

Ja sitten ohi aiheen:

Jos voittaa merkityksettömällä erolla niin lasketaanko sellainenkin testi ajo "voitoksi" mielestäni menee virhemarginaaleihin ja voisi sanoa ennemmin että on tasoissa.

Tietysti jos lukee näitä testejä kuin raamattua niin sille ei sitten mahda mitään.
Taidat itse lukea tuota kuten artikkelin kirjoittaja on tarkoittanut, siis ”aavistuksen” puolueellisesti. (Artikkelissa siis myös minun mielestäni todella erikoisia sanavalintoja testitulosten kommentoinnissa, ja tulkinnassa. Suoranaisia asiavirheitä myös muutama. Lisäksi toki tuo lähtöasetelma ”laitetaan manuaalisesti 100% tuuletinnopeus vesijäähylle, ja kytketään Intelin osalta emolevyvalmistajan automaattinen usean ytimen ylikellotus päälle; lisäksi toki ei mitata tehonkulutuksia eihän ne ketään voi kiinnostaa”.)

Jos lasketaan mukaan vain ensimmäisen sivun testit (siis ns. hyötyohjelmatestit eikä niitä pelitestejä), niin tulos on käsittääkseni 7–3 voitto (kokonaisuutena selvästi halvemmalle) Ryzenille. Ja kun noista kestoista sekunteina tekee myös testituloksia ihan vaan laskemalla niiden käänteisluvun, niin testitulosten geometrinen keskiarvo on 3,7% parempi AMD:n työpyötäalustalla kuin Intelin HEDT alustalla.

Toki joku voi argumentoida, että miksi ottaa mukaan tuo yhden ytimen Cinebench R20 (jossa Intel kärsii huomattavasti). Pudotetaan siis se pois. AMD on silti keskimäärin nopeampi (testein 6–3, keskimäärin 2,6% erolla)...

AMD:n voitoissa se on 32, 14, 14*, 8, 4, 1, 1 prosenttia nopeampi. Intel puolestaan voittaa 16, 9, tai 7 prosentilla. Pudotetaan siis vielä nuo AMD:n kaksi lähes tasapeliä pois, ja tulos ilman yhden säikeen Cinebenchiä on silti: AMD 4 – Intel 3, missä AMD:n keskimääräinen voittomarginaali on selvästi suurempi kuin Intelin. Missä kohtaa testiä luettiin väärin?

Toki joku voisi myös sanoa: kaksi prosessoria ovat keskimäärin yhtä nopeita, nopeus testien tai jopa testikuorman parametrien välillä (molemmat videon pakkaukset) vaihtelee enemmän kuin prosessorien välinen keskimääräinen ero. AMD on selvästi halvempi.
 
Ja loppu tulos on se ettei Intel leikkauksen jälkeen olekkaan täysin mahdottoman huono vaihtoehto, vaan on hyvinkin kilpailukykyinen tällä hinnalla.

Ostelen prosessoreita sillä periaatteella yleensä että näkyykö erot käytössä ja millaiseen käyttöön se on lopulta tulossa joten katson korkeintaan vain ne suorituskyky tulokset jotka itselleni eniten merkitsevät.
Tähän päälle sitten vielä tappiin kellotus jota ei taideta ihan jokaisessa testi sivustossa huomioida.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
95 671
Viestejä
1 918 926
Jäsenet
40 551
Uusin jäsen
J/S

Hinta.fi

Ylös Bottom