- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 2 206
Vastaisin, että on mahdollista. Valmistajat, tukkurit ja jälleenmyyjät mainitsevat yleensä takuuehdoissa että vääntyneet pinnit ovat käyttäjän itse aiheuttamia vaurioita. Mutta onko poikkeustapauksiakin joskus olemassa? Sen verran mielenkiintoinen keissi kävi, että päätin tehdä postauksen.
Hankin noin kuukauden odottelun säestämänä uuden Asus Maximus Z790 Extreme -huippuemolevyn Verkkokaupasta. Hain sen tällä viikolla. Emolevy tuli suoraan heidän varastosta. Emolevyn laatikkoa ei ole millään tavalla sinetöity tehtaalla.
Yleensä tapanani on ollut tarkastaa uudet emolevyt etenkin Asukselta ennen käyttöä, kun olen itsekin ollut RMA-osastolla joskus töissä. Verrokkina samasta kaupasta ostetussa uudenkarheassa Asuksen Z690 Strix D4 -emolevyssä oli pieniä naarmuja metallisissa osissa ja muoviosissa sekä jotain selvää irtolikaa antistaattisen pussin sisällä, mutta en jaksanut siitä alkaa reklamoimaan.
No tämän Maximuksen osalta tarkastelin emolevyä ja pyörittelin ohjekirjoja sun muita tarvikkeita hetken käsissäni, mutta päätin ennen asennusta vielä tarkistaa myös socketin, jossa oli socketin suoja oikeaoppisesti päällä. Ihan hyvältähän se näytti, päällepäin. Mutta sitten kun kääntelin emolevyä huonevalossa, huomasin että pinneissä ei kyllä kaikki ole kohdallaan. Tuo on yleensä paras tapa tarkistaa socketin pinnit. Näyttää että ne ovat tavallaan suorassa, mutta niiden ei pitäisi koskaan "erottua joukosta". Jopa sanoisin, että kerran vääntyneet ja oikaistut pinnit voisivat näyttää tuolta. Palautin emolevyn verkkokauppaan ja sain toisen tilalle, jossa pinnit näyttävät siltä miltä kuuluukin.
Tämä näyttää vielä kohtalaisen hyvältä:
Mutta näissä kuvissa erottuu jotain, kun katsoo kauempaa. Kannattaa vetää tuolia taaksepäin.
Verkkokaupassa epäilivät, että pinnit ovat tavallaan paikallaan ja ehjät mutta ehkä juuri ja juuri vähän vinossa, jonka takia ne erottuvat tuolta. Jos tämä on mennyt Asuksen QA:sta läpi, niin millaisia tapauksia laitetaan kuluttajan piikkiin? En ottanut emolevyä käyttöön, koska pelkäsin että sanoisivat myöhemmin että olen itse saanut pinnit väännettyä, mutta joku muu ei olisi varmaan tuota edes huomannut.
Ehkä joku muu osaa kommentoida oliko noissa pinneissä joku vika, huoltohenkilökuntakin kun näki paljain silmin heti tiskillä että noissa pinneissä on jotain outoa.