Virallinen: NVIDIA vs AMD (vs Intel) keskustelu- ja väittelyketju

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029
Ihan yhtä rikkinäinen tapa se sinunkin on jos taas kerran lähdetään tähän hiustenhalkomiseen.
Perustelut väitteelle tasan 0.

Sinulla oli tulokseen hyvin oleellisesti vaikuttava virhe, jonka paljastin.

Edelleen kumpikaan meistä ei tiedä tarkkoja lukemia
Ei, mutta toinen meistä perustaa arvionsa faktoille, asiantuntemukselle ja puolueettomille analyyseille, toinen haaveille, jotka perustelee virheellisiin oletuksiin pohjaavilla täysin pieleen menevillä luvuilla. Ja sitten kun nämä omat luvut on ristiriidassa kaiken muun järjen ja logiikan kanssa, uskoo edelleen niitä virheellisiä lukujaan ja ignoraa muut agumentit ja pitää tiukasti kiinni haaveistaan.

, edes siihen kuvaan ei voi luottaa 100% että siinä olisi mitat oikein. Joten aika turhaa touhua tuollainen pauhaaminen että sää olet väärässä ja mää olen oikeessa.
SINÄ sen kuvan tänne postasit ja SINÄ siitä aloit jotain laskea.

Minä ainoastaan osoitin sinun laskelmasi täysin virheellisiksi, ja nyt alat sitten kääntämään tätä siihen suuntaan, että minun pitää olla yhtä väärässä kuin sinun, koska sinun postaamasi/käyttämäsi lähdeaineisto ei välttämättä ole 100% luotettavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
6 984

Minä tiedän varsin hyvin että MINÄ sen kuvan postasin. Mutta minä myös tiedän sen että SINÄ sen pohjalta teit myös olettamuksia. MInä en ole väittänyt että ne olisi oikein, eikä ne ole mitään minun haaveita. SINUN teksteistä kyllä saa sen kuvan että USKOT omien laskujesi olevan vedenpitävät vaikka ne on VÄÄRIN. Se että kumpi on enemmän väärässä sillä ei ole mitään vitun merkitystä kun molemmat on väärässä ja kaikki perustuu VAIN olettamuksiin.
Nyt tää pippelinmittailu riittää ittelleni, menee taas ihan naurettavaksi vänkytykseksi.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Uusia ajureita pukkaa.
Nuo ajurit paljasti mielenkiintoisen yksityiskohdan DX12U:sta: Sampler Feedback ominaisuudesta on näemmä olemassa Tier 0.9, mitä Turing tukee. Jos sekä Ampere että RDNA2 tukee Tier 1:tä tai yli niin haisee vähän siltä että siellä on aika voimakkaasti ilmaistu MS:n suuntaan että Turingin on tuettava DX12 Ultimatea, mihin sitten ratkaisuksi on räätälöity Turingille oma versio Sampler Feedbackista mistä sitten uupuu jotain.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044

Tai sitten on todettu, että tällainenkin olisi kiva ja tulevat näyttikset sitä tukevat, mutta "olisi kiva" on senverran pikkujuttu ko kokonaisuudessa, että siitä kannattaa tehdä eri versiot.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Tai sitten on todettu, että tällainenkin olisi kiva ja tulevat näyttikset sitä tukevat, mutta "olisi kiva" on senverran pikkujuttu ko kokonaisuudessa, että siitä kannattaa tehdä eri versiot.
Löytyi erot B3D:n kautta (Sampler Feedback):
  • TIER_0_9 (i.e., version 0.9) indicates the following.
    • Sampler feedback is supported for samplers with these texture addressing modes:
      • D3D12_TEXTURE_ADDRESS_MODE_WRAP
      • D3D12_TEXTURE_ADDRESS_MODE_CLAMP
    • The Texture2D shader resource view passed in to feedback-writing HLSL methods has these restrictions:
      • The MostDetailedMip field must be 0.
      • The MipLevels count must span the full mip count of the resource.
      • The PlaneSlice field must be 0.
      • The ResourceMinLODClamp field must be 0.
    • The Texture2DArray shader resource view passed in to feedback-writing HLSL methods has these restrictions:
      • All the limitations as in Texture2D above, and
      • The FirstArraySlice field must be 0.
      • The ArraySize field must span the full array element count of the resource.
  • TIER_1_0 (i.e., version 1.0) indicates sampler feedback is supported for all texture addressing modes, and feedback-writing methods are supported irrespective of the passed-in shader resource view.
Eli on tuossa ilmeisesti jonkin verran rajoituksia Turingin toteutuksen kanssa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
No, Navin kanssa yritettiin saada yhtä näyttistä toimimaan porukalla, eikä saatu, jumeja ja blackscreeniä. RTX2060 tilalle hävitti ongelmat. Ja samaa olen kuullut myös toiselta, joka kasaa itse koneensa. Hommasi jonkun navin, vaihtoi Nvidiaan ongelmien takia.

Ja kyllä silloin, kun tulokset tuntuvat hyvin epäilyttäviltä, tuloksista on syytä keskustella, sillä ei olisi eka kerta, että joku "tosifani" tai rölli on muokannut tavalla tai toisella äänestystulosta. Usein noista löytyy filunkia taustalta, kun sitten tutkitaan.. Ja hei, Myös toimittajista voi löytyä epämääräisiä yksilöitä, jotka muokkaavat tuollaisia äänestyksiä, jos niissä ei ole tiukkaa tunnistusta, jolloin voidaan taata 1 ääni / 1 henkilö. Millainen lie sitten tässä ollut.
Eikä tullut mieleen että vika voisi olla siinä nimenomaisessa näyttiksessä? Tietenkin se on aina "epäilyttävää", kun "väärä leiri" omasta näkökulmasta voittaa jonkun äänestyksen, eihän se nyt niin voi olla että kun on itse jo tuominnut täysin rikkinäiseksi paskaksi sen että joku muu olisi muuta mieltä.

Tuon äänestyksen aikaan ne ajuriperäiset laajemmat ongelmat oli jo liiskattu.
 
Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
240
Näyttää olevan kova pala kun navi voitti jonkun random äänestyksen :rofl2: Eihän noilla ole edes mitään virkaa. Joukko ihmisiä valitsee mielipiteensä perusteella parhaat tuotteet. Eikun hetkinen amd mafiahan on niitä tuloksia käynyt ruuvailemassa!

Mielenkiintoista seurata kuinka pitkään näistä paskoista ajureista vielä varoitellaan täälläkin, kun kaverinkissankoirankaima luki netistä ettei ne toimi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 044
Eikä tullut mieleen että vika voisi olla siinä nimenomaisessa näyttiksessä? Tietenkin se on aina "epäilyttävää", kun "väärä leiri" omasta näkökulmasta voittaa jonkun äänestyksen, eihän se nyt niin voi olla että kun on itse jo tuominnut täysin rikkinäiseksi paskaksi sen että joku muu olisi muuta mieltä.

Tuon äänestyksen aikaan ne ajuriperäiset laajemmat ongelmat oli jo liiskattu.
Jos ja kun etsii netistä, onko muut törmänneet samaan ongelmaan siinä toiveessa, että jos löytysi ratkaisu ja löytyy samankaltaisia ongelmia, mutta ratkaisuna ei ole rikkinäinen näyttisyksilö, niin miksi pitäisi tulla mieleen, että kyllä tässä nyt on nimenomaan rikkinäinen näyttisyksilö? Kyllä siinä vaiheessa tulee mieleen, että näyttis vaihtoon, koska ko näyttistyypissä näyttää olevan ongelma.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Jos ja kun etsii netistä, onko muut törmänneet samaan ongelmaan siinä toiveessa, että jos löytysi ratkaisu ja löytyy samankaltaisia ongelmia, mutta ratkaisuna ei ole rikkinäinen näyttisyksilö, niin miksi pitäisi tulla mieleen, että kyllä tässä nyt on nimenomaan rikkinäinen näyttisyksilö? Kyllä siinä vaiheessa tulee mieleen, että näyttis vaihtoon, koska ko näyttistyypissä näyttää olevan ongelma.
Koska se ongelma, vaikka verrattain laaja olikin, ei ikinä koskenut kaikkia kokoonpanoja, ei edes suurinta osaa. Jos se olisi tyyppivika, luulisi sen koskevan kaikkia tai vähintään selvästi suurinta osaa?
En siis sano, etteikö vaihtaminen ollut ihan järkevä ratkaisu tuossa tilanteessa, mutta sen perusteella koko Navin tuomitseminen on vain typerää.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Minulla oli viime syksynä 5700XT noin kahden tunnin ajan, jatkuvaa blackscreenausta minuuteissa pelissä kuin pelissä. Kortti takaisin laatikkoon ja Nvidia tilalle, eikä mitään ongelmia sen jälkeen. Kyllä näitä "yksittäistapauksia" tuntuu olevan nettikirjoittelujen perusteella aika paljon. Ei minua kuluttajana kiinnosta, onko kyseessä ajurivika, tyyppivika, vai mikä, jos sillä kortilla ei pysty tekemään sitä, miksi se ostettiin. AMD-prossuja löytyy kahdesta koneesta kolmesta, mutta AMD-näyttistä ei tähän talouteen enää tule, kunnes alkaa olla track recordia moitteettomista julkaisuista silläkin puolella.
 
jsa

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
611
Minulla oli viime syksynä 5700XT noin kahden tunnin ajan, jatkuvaa blackscreenausta minuuteissa pelissä kuin pelissä. Kortti takaisin laatikkoon ja Nvidia tilalle, eikä mitään ongelmia sen jälkeen. Kyllä näitä "yksittäistapauksia" tuntuu olevan nettikirjoittelujen perusteella aika paljon.
Mustanaamio tietää kertoa että hyvistä kokemuksista kerrotaan noin kerran, huonoista noin 10 kertaa enempi.

Ei sillä, ongelmia varmasti on ja on ollut ja kuluttajan ainut tapa vaikuttaa asiaan on äänestää lompakollaan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Minulla oli viime syksynä 5700XT noin kahden tunnin ajan, jatkuvaa blackscreenausta minuuteissa pelissä kuin pelissä. Kortti takaisin laatikkoon ja Nvidia tilalle, eikä mitään ongelmia sen jälkeen. Kyllä näitä "yksittäistapauksia" tuntuu olevan nettikirjoittelujen perusteella aika paljon. Ei minua kuluttajana kiinnosta, onko kyseessä ajurivika, tyyppivika, vai mikä, jos sillä kortilla ei pysty tekemään sitä, miksi se ostettiin. AMD-prossuja löytyy kahdesta koneesta kolmesta, mutta AMD-näyttistä ei tähän talouteen enää tule, kunnes alkaa olla track recordia moitteettomista julkaisuista silläkin puolella.
Toivotaan ettet saa doa korttia nVidialtakin, koska silloin ei ole enää vaihtoehtoja jäljellä. Aina ihmetellyt ihmisiä joiden mielestä yhden otanta on edes maininnan arvoinen jollei takuuvaihdoissa ole ongelmia.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 542

Jep! Kaverilla nyt kolmas 2080ti vuoden sisään. Ekaan iski space invaders ja toisesta hajos jäähy. Tällä otannalla en kuitenkaan nvidiaa boikotoisi.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Toivotaan ettet saa doa korttia nVidialtakin, koska silloin ei ole enää vaihtoehtoja jäljellä. Aina ihmetellyt ihmisiä joiden mielestä yhden otanta on edes maininnan arvoinen jollei takuuvaihdoissa ole ongelmia.
Turhaan ihmettelet. Olin jo etukäteen lukenut 5700XT:n blackscreen-ongelmista, mutta ajattelin että foorumilegendaa ja liioittelua. Noh, ei näemmä ollut.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Turhaan ihmettelet. Olin jo etukäteen lukenut 5700XT:n blackscreen-ongelmista, mutta ajattelin että foorumilegendaa ja liioittelua. Noh, ei näemmä ollut.
...edelleen sen yhden kortin samplen perusteella. Koska @pomk kaverin 2080 Ti kärsi space invadersista ja foorumeiden mukaan muillakin on ollut, selvästi sen kaverin pitäisi nyt olla sitä mieltä että ei ollut legendaa ja kaikki 2080 Ti:t on rikkinäisiä, eiks je?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
952

Sellainen ero vain on, että space invader tarkoitti rikkinäistä korttia jota ei voi ajureilla korjata kun taas nuo AMD:n blackscreenit oli/ovat ajuribugeja joita ehkä korjataan jossain vaiheessa jos sinulla käy hyvä tuuri. Eli tuollainen blackscreen-kortti ei ollut samalla tavalla doa vaan kyseessä oli enemmänkin ominaisuus.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Sellainen ero vain on, että space invader tarkoitti rikkinäistä korttia jota ei voi ajureilla korjata kun taas nuo AMD:n blackscreenit oli/ovat ajuribugeja joita ehkä korjataan jossain vaiheessa jos sinulla käy hyvä tuuri. Eli tuollainen blackscreen-kortti ei ollut samalla tavalla doa vaan kyseessä oli enemmänkin ominaisuus.
Jos kortilla tulee jatkuvaa "black screeniä minuuteissa" (kaiken sen kahden tunnin ajan mitä hän ehti sitä testata) se kuulostaa aika tavalla enemmän rikkinäiseltä kortilta, kuin ajuriongelmalta joka aiheutti satunnaisia mustia ruutuja osalle käyttäjistä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111
Sellainen ero vain on, että space invader tarkoitti rikkinäistä korttia jota ei voi ajureilla korjata kun taas nuo AMD:n blackscreenit oli/ovat ajuribugeja joita ehkä korjataan jossain vaiheessa jos sinulla käy hyvä tuuri. Eli tuollainen blackscreen-kortti ei ollut samalla tavalla doa vaan kyseessä oli enemmänkin ominaisuus.
Rikkinäinen kortti voi heittää myös blackscreeniä. Nythän näissä mutulla heitetyiden ajuriongelmien palautuksissa kulkeutuu mahdollisesti rikkinäiset kortit aina eteenpäin seuraavalle ostajalle, kun myyjälle ei kerrota viasta. Seuraava ostaja tulee forumille kyselemään ongelmista, joku ajuriongelmaa toistava tietäjä kertoo sen minkä osaa, ja kortti taas takaisin kauppaan ilman vikakuvausta. Vielä jos kaupassa on töissä joku 2h perehdytyksen saanut kaveri jolle akkuporakone on liian vaikea käytettäväksi, saa hän ajuriongelmagooglauksellaan mielestään selitettyä sen miksi samaa korttia on palautettu useita kertoja.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 542
Sellainen ero vain on, että space invader tarkoitti rikkinäistä korttia jota ei voi ajureilla korjata kun taas nuo AMD:n blackscreenit oli/ovat ajuribugeja joita ehkä korjataan jossain vaiheessa jos sinulla käy hyvä tuuri. Eli tuollainen blackscreen-kortti ei ollut samalla tavalla doa vaan kyseessä oli enemmänkin ominaisuus.
Ihan yhtälailla noi AMD:n mustat ruudut voi olla joku muistivirheestä johtuva ongelma siinä missä nvidialla space invaders, mistä sitä tietää jokaisessa tapauksessa että mitä siellä on takana? Takuuseen tommoset pitäis viedä.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
...edelleen sen yhden kortin samplen perusteella. Koska @pomk kaverin 2080 Ti kärsi space invadersista ja foorumeiden mukaan muillakin on ollut, selvästi sen kaverin pitäisi nyt olla sitä mieltä että ei ollut legendaa ja kaikki 2080 Ti:t on rikkinäisiä, eiks je?
Jos itselle tosiaan sattuisi rikkinäinen Nvidian kortti, ja foorumeilla olisi paljon valitusta samanlaisista ongelmista saman piirin kanssa, niin luultavasti menisi boikottiin sekin. Tosin osaltasi tarpeetonta trollailua tuo "kaikki 2080TI:t on rikkinäisiä". Jos kortista olisikin hajonnut vaikka jäähdytys, kuten tuosta toisesta 2080TI:stä, niin sen perusteella ei menisi boikottiin kuin ehkä kyseisen kortin valmistanut firma.
 
Kyllä mä tuon periaatteesi ymmärrän, mutta sulta loppuu firmat aika nopeaa kesken kun yhdestä hajonneesta lähtee firmoja boikottiin.
Ei se sinunkaan blackscreen ongelma ollut sama, mistä foorumit ovat täynnä valitusta. Ne ovat enemmän tai vähemmän satunnaisia blackscreenejä, ei mitään minuutissa säännönmukaisesti tulevia mikä viittaa ihan puhtaasti DOA korttiin. Toinen vaihtoehto olisi kirjaimellisesti nollakontakti jäähyllä ja ylikuumenemissuojat.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Eikös täysin samaa voisi sanoa sinun kaikki AMD kortit antaa mustaa ruutua minuuteissa lausunnoista?
Missä kohtaa olen näin sanonut? Olen itse AMD:n osakkeenomistaja, ja vihaan maksaa ylihintaa Nvidian korteista. Mutta minulle ei ole aikaa eikä kiinnostusta alkaa debuggamaan missä vika lienee, korjaantuuko se vaihtamalla korttia, emoa, muisteja, ajureita, tai kuun asentoa. 5700XT:lle on runsaasti vaihtoehtoja toisessa leirissä, ja toistaiseksi reilun 20 vuoden kokemuksella Nvidiasta, hyvin vähäisin ongelmin. 2080TIn kanssa tilanne olisi hankalampi, koska sille ei löydy toisesta leiristä tällä hetkellä mitään vaihtoehtoa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Ei se sinunkaan blackscreen ongelma ollut sama, mistä foorumit ovat täynnä valitusta.
Et sinä tuota pysty varmaksi sanomaan. Testasin kahdella ekalla pelillä, jotka käteen sattui (Witcher 3 ja AC Odyssey). Voi olla että seuraavat 20 peliä olisivat toimineet ongelmitta, mutta kun noiden kahden pelin piti ainakin toimia sen uuden kortin kanssa.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Missä kohtaa joku tälläistä on väittänyt?
Ei kukaan, vaan Kaotik yritti tunkea sanoja suuhuni: "Koska @pomk kaverin 2080 Ti kärsi space invadersista ja foorumeiden mukaan muillakin on ollut, selvästi sen kaverin pitäisi nyt olla sitä mieltä että ei ollut legendaa ja kaikki 2080 Ti:t on rikkinäisiä, eiks je? "
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Et sinä tuota pysty varmaksi sanomaan. Testasin kahdella ekalla pelillä, jotka käteen sattui (Witcher 3 ja AC Odyssey). Voi olla että seuraavat 20 peliä olisivat toimineet ongelmitta, mutta kun noiden kahden pelin piti ainakin toimia sen uuden kortin kanssa.
Hetkinen - siis ihan oikeasti, asennat uuden kortin koneeseen, ja kaksi peliä kaatui mustaan ruutuun noin minuutissa, mikä ei vastaa tyypiltään foorumeiden raportteja 5700-sarjan mustien ruutujen ongelmista, ja tämä saa sinut boikotoimaan kaikkia kyseisen firman näyttiksiä?
Ei hyvää päivää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 542
Ei kukaan, vaan Kaotik yritti tunkea sanoja suuhuni: "Koska @pomk kaverin 2080 Ti kärsi space invadersista ja foorumeiden mukaan muillakin on ollut, selvästi sen kaverin pitäisi nyt olla sitä mieltä että ei ollut legendaa ja kaikki 2080 Ti:t on rikkinäisiä, eiks je? "
Onko sulla huono päivä vai mikä? Jos yhden rikkinäisen kortin perusteella tekee boikotointipäätöksiä, niin kaotikan kommentti on ihan asiallinen. Jos luet sen tarkkaan niin eihän siinä sinuun viitattu, vaan minun kaveriini ja siihen että jos hän ajattelisi kuin sinä 5700xt:n kohdalla niin kaverini pitäisi laittaa nvidia boikottiin.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Hetkinen - siis ihan oikeasti, asennat uuden kortin koneeseen, ja kaksi peliä kaatui mustaan ruutuun noin minuutissa, mikä ei vastaa foorumeiden tyypiltään raportteja 5700-sarjan mustien ruutujen ongelmista, ja tämä saa sinut boikotoimaan kaikkia kyseisen firman näyttiksiä?
Ei hyvää päivää.
Onko sulla huono päivä vai mikä? Jos yhden rikkinäisen kortin perusteella tekee boikotointipäätöksiä, niin kaotikan kommentti on ihan asiallinen. Jos luet sen tarkkaan niin eihän siinä sinuun viitattu, vaan minun kaveriini ja siihen että jos hän ajattelisi kuin sinä 5700xt:n kohdalla niin kaverini pitäisi laittaa nvidia boikottiin.
En minä ole AMD:tä mihinkään ehdottomaan boikottiin asettanut. Mutta heillä on imago-ongelma, ja itsekin pitkästä aikaa leiriä vaihtaessani törmäsin välittömästi ongelmiin. Jahka AMD saa minut vakuutettua, että näitä ei enää ilmene, vaihdan ilomielin pois ylihintaisesta Nvidiasta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
En minä ole AMD:tä mihinkään ehdottomaan boikottiin asettanut. Mutta heillä on imago-ongelma, ja itsekin pitkästä aikaa leiriä vaihtaessani törmäsin välittömästi ongelmiin. Jahka AMD saa minut vakuutettua, että näitä ei enää ilmene, vaihdan ilomielin pois ylihintaisesta Nvidiasta.
Kyllä tämä toistaiseksi voimassa olevalta ehdottomalta boikotilta kovin kuulostaa?
AMD-näyttistä ei tähän talouteen enää tule, kunnes alkaa olla track recordia moitteettomista julkaisuista silläkin puolella.
(ps. moitteettomia julkaisuja ei ole tehnyt yksikään näyttisfirma, ikinä)
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 542
En minä ole AMD:tä mihinkään ehdottomaan boikottiin asettanut. Mutta heillä on imago-ongelma, ja itsekin pitkästä aikaa leiriä vaihtaessani törmäsin välittömästi ongelmiin.
Molemmilta päässee tehtaasta ulos n. 2% viallisia tuotteita ja nyt sulla kävi ekan kanssa vaan huono säkä. Toki jos vain imagon takia haluat kuluttaa enemmän rahaa kilpaileviin tuotteisiin niin mikäs siinä.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Kyllä tämä toistaiseksi voimassa olevalta ehdottomalta boikotilta kovin kuulostaa?

(ps. moitteettomia julkaisuja ei ole tehnyt yksikään näyttisfirma, ikinä)
Moitteeton oli ehkä tarpeettoman jyrkkä termi, muutetaan muotoon "pelaamani pelit toimivat vähintään yhtä hyvin kuin kilpailijan korteilla".

Molemmilta päässee tehtaasta ulos n. 2% viallisia tuotteita ja nyt sulla kävi ekan kanssa vaan huono säkä. Toki jos vain imagon takia haluat kuluttaa enemmän rahaa kilpaileviin tuotteisiin niin mikäs siinä.
Tätä se "imago-ongelma" juuri tarkoittaa, ja tässä lienee osasyy Nvidian korkeisiin hintoihin. Ihmiset, kuten minä, ovat valmiita maksamaan ekstraa siitä, että se kortti (vaikka edes kuvitellusti) vaan toimii ilman säätöä tai palautusrumbaa. AMD:n imago ei ole tällä hetkellä sillä tasolla, ja Nvidia kerää hillot.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 542
"pelaamani pelit toimivat vähintään yhtä hyvin kuin kilpailijan korteilla".
Eli joka sukupolvi ostat ja testaat tilastollisesti merkittävän määrän kummankin valmistajan kortteja ja sitten lopuksi valitset yhden? Kuulostaa kovin kalliilta.

Tätä se "image-ongelma" juuri tarkoittaa, ja tässä lienee osasyy Nvidian korkeisiin hintoihin. Ihmiset, kuten minä, ovat valmiita maksamaan ekstraa siitä, että se kortti (vaikka edes kuvitellusti) vaan toimii ilman säätöä tai palautusrumbaa. AMD:n imago ei ole tällä hetkellä sillä tasolla, ja Nvidia kerää hillot.
Boldasin olennaisimman.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Eli joka sukupolvi ostat ja testaat tilastollisesti merkittävän määrän kummankin valmistajan kortteja ja sitten lopuksi valitset yhden? Kuulostaa kovin kalliilta.

Boldasin olennaisimman.
Ostan yhden kortin, ja jos sen kanssa on ongelmia, joista on vielä laajasti keskusteltu foorumeilla, vaihdan kilpailijalle. Jos kilpailijan kortti toimii, olen tyytyväinen. Loput on sinun omaa olkiukkoiluasi. Toivon hartaasti, että AMD saa imagonsa terästettyä (jopa paremmaksi) kuin Nvidia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 833
Jullella on ihan hyvä pointti tuosta imagosta. Sen takia minäkin ostan NVidiaa NVidian perään. Viimeiset kokemukset AMD:n korteista omassa käytössä Hawaiin ajoilta, ja huono kuva siitäkin jäi. Kokeilen sitten taas AMD:tä, kun mielikuva muuttuu positiivisemmaksi. Nyt oli viittä vaille, että olisinko kokeillut 5700 XT:tä tämän 2070 Superin sijasta, mutta kun vähän lueskeli mustista ruuduista, niin mielikuva huonoista ajureista vain vahvistui, ja taas on NVidiaa koneessa. Hyvin toimii, joten mielikuva NVidian hyvistä ajureista pysyy yllä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Ostan yhden kortin, ja jos sen kanssa on ongelmia, joista on vielä laajasti keskusteltu foorumeilla, vaihdan kilpailijalle. Jos kilpailijan kortti toimii, olen tyytyväinen. Loput on sinun omaa olkiukkoiluasi. Toivon hartaasti, että AMD saa imagonsa terästettyä (jopa paremmaksi) kuin Nvidia.
Edelleen, ei ole. Foorumeilla on keskusteltu kyllä 5700-sarjan mustan ruudun ongelmista, mutta ne eivät ole olleet kuvailemasi kaltaisia, joissa pelit kaatuvat minuutissa mustaan ruutuun, vaan satunnaisia kaatuiluja mustaan ruutuun.
Tosin tässä kohtaa lienee syytä varmistaa, että kai nyt koitit sentään useampaan kertaan kuin vain kerran yhtä peliä ja kerran toista?
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 542
Ostan yhden kortin, ja jos sen kanssa on ongelmia, joista on vielä laajasti keskusteltu foorumeilla, vaihdan kilpailijalle.
Muuten hyvä, mutta kuten jo kaotik mainitsi niin ne sun mustat ruudut eivät olleet tyypillisiä 5700xt:n ongelmia. Ne "tyypilliset" 5700xt:n mustat ruudut tulee useimmiten eriskummallisissa usean näytön setupeissa ja/tai pitkillä pelisessioilla, eivätkä heti peliä käynnistettäessä.

Ja se imago ei ainakaan parane jos palauttaa selvästi rikkinäisen tuotteen muuten kuin takuupalautuksena, sillä tällöin kortista tulee kiertopalkinto.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Minua ei kuluttajana kiinnosta, mistä ne mustat ruudut johtuvat (kunhan eivät omista tötöilyistäni tai muusta kokoonpanosta), eikä ole minun vastuullani varmistaa, ettei kortti joudu kiertopalkinnoksi. Palautussyyksi ilmoitin selkeästi blackscreenit, se on sitten myyjän ongelma siitä eteenpäin.

Yksi AMDn imagohaitta löytyi tämän keskustelun perusteella kyllä lisää, nimittäin foorumilla AMDn imagohaittoja vähättelevät.
 
Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
240
Mielikuvallahan niitä tuotteita myydään. Se että miten ne mielikuvat on syntynyt onkin oma juttunsa. Ymmärrän kyllä, että monella jää se navi kauppaan juuri sen takia mitä näillä foorumeilla ja muualla kirjoitellaan.

Se mitä navista kirjoitellaan onkin oma lukunsa. Monet ongelmat on varmasti todellisia ja ajureista tai softa yhteensopivuudesta johtuvia. Osa käyttäjävikoja ja osa DOA kortteja. Nämäkin on helppo kuitata ajuriongelmilla, vaikka vika onkin jossain muualla. Ja monet ajuriongelmat mistä vieläkin kirjoitellaan on ollut julkaisun korvilla, eikä ne ole enää tällä hetkellä millään tavalla relevanttia tietoa.

Edit. Ja se että ostetaan tuotteita mielikuvien peruusteella ei mielestäni haittaa mitään. Se taas että perustellaan muille mielikuvien perusteella miksei jotai kannattaisi ostaa on mielestäni typerää (en ole varma tapahtuuko tätä täällä, mutta muualla ainakin).
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Minua ei kuluttajana kiinnosta, mistä ne mustat ruudut johtuvat (kunhan eivät omista tötöilyistäni tai muusta kokoonpanosta), eikä ole minun vastuullani varmistaa, ettei kortti joudu kiertopalkinnoksi. Palautussyyksi ilmoitin selkeästi blackscreenit, se on sitten myyjän ongelma siitä eteenpäin.
Tietämättä mitä kaikkea koneessasi on, miten asennus tehtiin ja niin edelleen, on ihan hyvin mahdollista että vika on ollut muussa kokoonpanossa tai omissa töhöilyissäsi.
Koska minkään sortin troubleshootingia et viestiesi perusteella tehnyt ja tuomitsit ilmeisesti homman pakettiin kahdesta kaatumisesta, mitkä eivät vastanneet edes korttien foorumeilla kuvattuja ongelmia, sitä voidaan pitää itseasiassa jopa toiseksi todennäköisimpänä heti DOA-kortin jälkeen.
Sen ei pitäisi olla PC-maailmassa kenellekään yllätys, että osa ongelmista esiintyy vain tietyissä rauta/softakombinaatioissa, vaikka täysin samat osat pelaisivat täysin ongelmitta toisissa kokoonpanoissa.

Yksi AMDn imagohaitta löytyi tämän keskustelun perusteella kyllä lisää, nimittäin foorumilla AMDn imagohaittoja vähättelevät.
Ennemmin näkisin ongelmana perusteettomasti tai höttöisin perustein sitä imagoa lokaavat käyttäjät, mutta kukin tavallaan.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 029
Minua ei kuluttajana kiinnosta, mistä ne mustat ruudut johtuvat (kunhan eivät omista tötöilyistäni tai muusta kokoonpanosta), eikä ole minun vastuullani varmistaa, ettei kortti joudu kiertopalkinnoksi. Palautussyyksi ilmoitin selkeästi blackscreenit, se on sitten myyjän ongelma siitä eteenpäin.
Niin on.

Ostit rikkinäisen kortin, ja palautit sen. Sait rahasti takasin, mutta jouduit ehkä olemaan viikon ilman tehonäyttistä, ja joudut näkemän hiukan ylimääräistä asennusvaivaa.

Mitä tästä pitäisi päätellä?

Että jotkut korttivalmistajat myyvät rikkinäisiä kortteja, joissa on AMDn piiri. Nyt tästä voidaan sitten laittaa yksi merkki laskuriin, jolla lasketaan sitä, millä todennäköisyydellä saa rikkinäisen kortin jonkin tietyntyyppistä korttia ostaessa.

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka paljon esim ajuriongelmia tms. on ehjissä AMDn piirejä sisältävissä korteissa

Kannattaisi ehkä enemmän haukkua sitä sen rikkiäisen kortin valmistanutta firmaa kuin AMDtä, joka vaan toimi alihankkiajana sille korttifirmalle.

Yksi AMDn imagohaitta löytyi tämän keskustelun perusteella kyllä lisää, nimittäin foorumilla AMDn imagohaittoja vähättelevät.
:facepalm:

Nyt menee kyllä syyt ja seuraukset pahasti sekaisin tässä kommentissa, menee melkoiseksi kehäpäätelmäksi kun asiaa miettii vähän pidemmälle. Itse olet väärin perustein saanut väärän (huonon) imagon AMDn tuotteista ja nyt haluat jakaa tätä väärää imagoa eteenpäin ja kun tätä yritetään korjata, syytät muita juuri siitä mihin itse syyllistyt .
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 542
Imagoon keskittymisen sijaan ainakin itse pyrin rakentamaan objektiivisen kuvan tuotteista, niiden ominaisuuksista ja mahdollisista ongelmakohdista. Usein imago luodaan kaatamalla rahaa markkinointiin ja lopputuloksena on vääristynyt kuva itse tuotteista.

Minua ei kuluttajana kiinnosta, mistä ne mustat ruudut johtuvat (kunhan eivät omista tötöilyistäni tai muusta kokoonpanosta), eikä ole minun vastuullani varmistaa, ettei kortti joudu kiertopalkinnoksi. Palautussyyksi ilmoitin selkeästi blackscreenit, se on sitten myyjän ongelma siitä eteenpäin.
No hyvä että palautit sen viallisena, alkuperäisestä tekstistäsi jäi sellainen kuva että vain palautit tuotteen takaisin kauppaan. Vielä edellisessä viestissäsi mainitsit että:
Ostan yhden kortin, ja jos sen kanssa on ongelmia, joista on vielä laajasti keskusteltu foorumeilla, vaihdan kilpailijalle.
Nyt kuitenkin mainitset että sinua ei enää kiinnosta ongelmien laatu, kun sinulle huomautettiin että mainitsemistasi ongelmista ei ole foorumeilla kirjoiteltu. Kannattaa yrittää olla hieman konsistentimpi kirjoittelussasi, nyt sinusta jää ristiriitainen kuva omien sanojesi ja tekojesi suhteen.

Mutta minulle ei ole aikaa eikä kiinnostusta alkaa debuggamaan missä vika lienee, korjaantuuko se vaihtamalla korttia, emoa, muisteja, ajureita, tai kuun asentoa.
Kuitenkin vaihdoit korttia & ajureita ja ongelma korjaantui?

@Julle- , oliko muuten minkä valmistajan se DoA 5700xt?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 833
Imagoon keskittymisen sijaan ainakin itse pyrin rakentamaan objektiivisen kuvan tuotteista, niiden ominaisuuksista ja mahdollisista ongelmakohdista. Usein imago luodaan kaatamalla rahaa markkinointiin ja lopputuloksena on vääristynyt kuva itse tuotteista.
Valitettavasti mitään objektiivista mittaria esim. ajureiden paremmuudelle lafkojen kesken ei ole. Korteista ei juuri muuta objektiivista saakaan irti kuin tuetut ominaisuudet, suorituskykylukemat ja jäähdytyksen äänekkyys varauksin.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Imagoon keskittymisen sijaan ainakin itse pyrin rakentamaan objektiivisen kuvan tuotteista, niiden ominaisuuksista ja mahdollisista ongelmakohdista. Usein imago luodaan kaatamalla rahaa markkinointiin ja lopputuloksena on vääristynyt kuva itse tuotteista.

No hyvä että palautit sen viallisena, alkuperäisestä tekstistäsi jäi sellainen kuva että vain palautit tuotteen takaisin kauppaan. Vielä edellisessä viestissäsi mainitsit että:

Nyt kuitenkin mainitset että sinua ei enää kiinnosta ongelmien laatu, kun sinulle huomautettiin että mainitsemistasi ongelmista ei ole foorumeilla kirjoiteltu. Kannattaa yrittää olla hieman konsistentimpi kirjoittelussasi, nyt sinusta jää ristiriitainen kuva omien sanojesi ja tekojesi suhteen.

@Julle- , oliko muuten minkä valmistajan se DoA 5700xt?
Mielestäni en missään kohtaa ole antanut ymmärtää mitään sen suhteen, miten kortin myyjälle palautin. Kaikki on ollut jotain rivien välistä tulkintaa.

Sanoin myös jo aikoja sitten, ettei minulla ole aikaa debugata onko juurisyynä käyttäjä, ajurit, rauta vai kuun asento. Ongelmat katosivat leiriä vaihtamalla, ja ainakin Nvidian "it just works" -imago sai osaltani vahvistuksen. Jos myös Nvidian kortilla olisi ilmennyt ongelmia, olisi pitänyt alkaa tutkimaan juurisyytä pidemmälle.

Olisin toki voinut kokeilla toistakin 5700XT:tä ja varmaan nuorempana olisinkin, mutta se (mahdollisesti kuvitteellinen) "it just works" -imago vei voiton mukavuudenhaluisessa ihmismielessä. Enkä ole kaveripiirissäni ainoa, joka valitsee defaulttina aina Nvidian.

MUOKS: 5700XT:n valmistaja oli PowerColor.
 
Miten ihmeessä voit samaan aikaan sanoa "kunhan eivät omista tötöilyistäni tai muusta kokoonpanosta" ja ettei sinulla ole aikaa debugata? Ethän sinä tiedä, johtuiko asia omistä tötöilystäsi tai muusta kokoonpanosta.
 
Minulla oli koneessa GTX 1070, joka toimi moitteetta. Tarvitsin lisää tehoja, joten ostin 5700XT:n ja se oli ilmeisesti DOA. Tilalle tuli 2070 Super, ja kaikki toimi jälleen moitteetta. En lähde etsimällä etsimään ongelmia, jos ne eivät mitenkään ilmene. Ja kyllä, putsasin ajurit perusteellisesti molempiin suuntiin.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Minulla oli koneessa GTX 1070, joka toimi moitteetta. Tarvitsin lisää tehoja, joten ostin 5700XT:n ja se oli ilmeisesti DOA. Tilalle tuli 2070 Super, ja kaikki toimi jälleen moitteetta. En lähde etsimällä etsimään ongelmia, jos ne eivät mitenkään ilmene. Ja kyllä, putsasin ajurit perusteellisesti molempiin suuntiin.
Se ei edelleen muuta sitä, että jos et näe vaivaa ongelman syyn selvittämiseen, oli se sitten DOA kortti tai ei, et voi tietää johtuuko se omista tötöilyistä tai muusta kokoonpanosta, jonka kuitenkin piti kiinnostaa sinua.
Jos se oli todellakin DOA-kortti, niin mikä ihmeen pointti tässä alla olevassa lainauksessa on, kun kuitenkin varmasti hyvin tiedät että ihan kaikista tuotteista on DOA-yksilöitä eikä AMD:n track record niiden suhteen ole tiettävästi sen huonompi kuin muillakaan?
AMD-näyttistä ei tähän talouteen enää tule, kunnes alkaa olla track recordia moitteettomista julkaisuista silläkin puolella.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 542
Valitettavasti mitään objektiivista mittaria esim. ajureiden paremmuudelle lafkojen kesken ei ole. Korteista ei juuri muuta objektiivista saakaan irti kuin tuetut ominaisuudet, suorituskykylukemat ja jäähdytyksen äänekkyys varauksin.
Juu ei sitä mihinkään täyteen objektiivisuuteen voi päästä, mutta ainakin voi pyrkiä minimoimaan imagon vaikutukset omiin ostopäätöksiin. Lisäksi jos malttaa pari kuukautta odottaa niin voi palautus- ja huoltoprosenteista arvata ainakin heikommat valmistajat/mallit pois. Ajureistakin voi jotain yrittää päätellä lukemalla itsenäisiä arvosteluita ja selaamalla foorumeita. Etenkin foorumien kohdalla pitää vaan olla todella kriittinen sen suhteen mitä lukee ja mitä päätelmiä niistä tekee, muuten voisi kuvitella vaikka että kaikki 2080ti kortit on rikki (https://www.nvidia.com/en-us/geforc...nyone-have-a-working-2080ti-given-all-the-rm/).

Mielestäni en missään kohtaa ole antanut ymmärtää mitään sen suhteen, miten kortin myyjälle palautin. Kaikki on ollut jotain rivien välistä tulkintaa.
Juu tää oli mun moka, pahoittelut siitä.
Sanoin myös jo aikoja sitten, ettei minulla ole aikaa debugata onko juurisyynä käyttäjä, ajurit, rauta vai kuun asento. Ongelmat katosivat leiriä vaihtamalla, ja ainakin Nvidian "it just works" -imago sai osaltani vahvistuksen. Jos myös Nvidian kortilla olisi ilmennyt ongelmia, olisi pitänyt alkaa tutkimaan juurisyytä pidemmälle.

Olisin toki voinut kokeilla toistakin 5700XT:tä ja varmaan nuorempana olisinkin, mutta se (mahdollisesti kuvitteellinen) "it just works" -imago vei voiton mukavuudenhaluisessa ihmismielessä. Enkä ole kaveripiirissäni ainoa, joka valitsee defaulttina aina Nvidian.

MUOKS: 5700XT:n valmistaja oli PowerColor.
Jos ei ole aikaa debugata ja kokee mm. näyttiksen vaihtamisen todella hankalana niin kannattaa suosiolla ostaa joku konsoli. PC puolella suunnilleen tuotetta kuin tuotetta palautetaan n. 2% ja on vain ajan kysymys kunnes joudut kaikkia valmistajia välttämään yksittäisten viallisten tuotteiden takia jos käytät samoja perusteita kuin ton 5700xt:n kanssa. Omalle kohdalle ei ole yhtään DoA elektroniikkaa osunut hetkeen, mutta en yhden sellaisen kohdalle osuessa mitään muutoksia vielä alkaisi tekemään, mutta ymmärrän kyllä ne ajatusketjut joilla tuohon valintaasi voi päätyä.

Lopputuloksena keskustelusta voisi sanoa että PowerColorilta on päässyt ulos ainakin yksi huono tuote QA:n ohi. Mitään isompia päätelmiä en tekisi pelkästään mainitsemiesi tietojen perusteella.
 
Liittynyt
28.09.2019
Viestejä
898
...edelleen sen yhden kortin samplen perusteella. Koska @pomk kaverin 2080 Ti kärsi space invadersista ja foorumeiden mukaan muillakin on ollut, selvästi sen kaverin pitäisi nyt olla sitä mieltä että ei ollut legendaa ja kaikki 2080 Ti:t on rikkinäisiä, eiks je?
jos nämä ongelmat juontuu kaikki siihen micronin muistiin joka lahoaa?

nyt on tulossa vielä nopeampaa samaa muistityyppiä...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 292
Viestejä
4 156 570
Jäsenet
70 405
Uusin jäsen
ObD

Hinta.fi

Ylös Bottom