Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Refloni]

Pari tuntia vasta pelannut mutta Arkane Studion itseltäni väliin jäänyt Prey on kyllä onnistunut vanhemmaksi peliksi jo pariin kertaan vetämään WTF:n päälle.

Vuonna 2017 julkaistu on "vanhempi peli"? Prey on kyllä loistava, mutta tuskin sille iästä mitään bonuspisteitä kannattaa antaa.

 

[Jurppii]

Vuonna 2017 julkaistu on "vanhempi peli"? Prey on kyllä loistava, mutta tuskin sille iästä mitään bonuspisteitä kannattaa antaa.

Enemmän ehkä viittasin siihen, että peli oli mennyt täysin ohi ja olin välttynyt spoilaantumasta alun juonikuvioista kaikki nämä vuodet, vaikka peliskeneä jollain tasolla kärkynkin hyvien pelien osalta. Oikeastaan Deathloopin kautta tähän päädyin kun kattelin, että onhan siellä D2 jälkeen muutakin tullut.

 

[Jurppii]

Prey alkoi rasittaa aika pian. Phantomit respaa tyhjennettyihin paikkoihin entistä kovempina, peli ei varsinaisesti loista FPS-puolellaan ja turretit kestää vahinkoa: Ejjole. Haastavat pelit on jees mutta samojen mestojen läpi tekisi mieli seuraavalla kertaa juosta eikä joka kerta hiipiä Talos I:n aulassa kuin ensimmäisellä kerralla.

Kuulemma tää tästä muuttuu demigod-tason OP-juoksuksi kuin Doomia pelaisi joten sitä odotellessa...

 

[perato]

Prey alkoi rasittaa aika pian. Phantomit respaa tyhjennettyihin paikkoihin entistä kovempina, peli ei varsinaisesti loista FPS-puolellaan ja turretit kestää vahinkoa: Ejjole. Haastavat pelit on jees mutta samojen mestojen läpi tekisi mieli seuraavalla kertaa juosta eikä joka kerta hiipiä Talos I:n aulassa kuin ensimmäisellä kerralla.

Kuulemma tää tästä muuttuu demigod-tason OP-juoksuksi kuin Doomia pelaisi joten sitä odotellessa...

Kovin aggressiivisestihan nuo ei seuraa, joten aika pian sitä oppii juoksemaan niistä ohi uusintakierroilla. Pari kertaa pelannut, toisella kertaa huma skilleillä ja toisella kertaa alien skilleillä. Molemmilla joutu vähän erillä tavalla pelaamaan, mutta en kokenut mitenkää mahottoman vaikeana missää vaiheessa. Alieni vaati ehkä vähemmän edestakas juoksua kun ei ollut nii paljo tarvetta aseille ja tarvikkeille.

 

[swttii]

Kovin aggressiivisestihan nuo ei seuraa, joten aika pian sitä oppii juoksemaan niistä ohi uusintakierroilla. Pari kertaa pelannut, toisella kertaa huma skilleillä ja toisella kertaa alien skilleillä. Molemmilla joutu vähän erillä tavalla pelaamaan, mutta en kokenut mitenkää mahottoman vaikeana missää vaiheessa. Alieni vaati ehkä vähemmän edestakas juoksua kun ei ollut nii paljo tarvetta aseille ja tarvikkeille.

Kerran pelasin ja en oo mikään ekspertti, mutta jotku skillit ja aseet oli enemmän "OP". Joten luulen että alkupuolen vaikeustaso riippuu vähän siitä minkä pelityylin valitsee. Yleensä ongelmiin on myös monta eri ratkaisua/reittiä kun asioita miettii.

 

[Jurppii]

Pelihän ei ole varsinaisesti vaikea jos pelaa varman päälle, kantaa turretteja ympäriinsä, juoksee takaisin palvelusdroidin luokse parantamaan ja korjaamaan, parantelee itsensä ajan kanssa juoma-automaateilla jne. Menee vaan niin hitaaksi ettei jaksa.

 

[perato]

Kerran pelasin ja en oo mikään ekspertti, mutta jotku skillit ja aseet oli enemmän "OP". Joten luulen että alkupuolen vaikeustaso riippuu vähän siitä minkä pelityylin valitsee. Yleensä ongelmiin on myös monta eri ratkaisua/reittiä kun asioita miettii.

Pelihän ei ole varsinaisesti vaikea jos pelaa varman päälle, kantaa turretteja ympäriinsä, juoksee takaisin palvelusdroidin luokse parantamaan ja korjaamaan, parantelee itsensä ajan kanssa juoma-automaateilla jne. Menee vaan niin hitaaksi ettei jaksa.

Njoo, muutama "op" skillihän tuossa oli ja tuolla ihmisellä oli enemmän tosiaan tuota backtrackailua just noiden turrettien yms. kanssa. Alienilla sit tais olla kaikenmaailman regeniä ja psi hyökkäystä yms. että aseet oli pitkälti turhia ja sitä keräs lähinnä niitä violetteja kuutioita antavia tavaroita.

Mukavintahan tuossa pelissä oli oikeastaan just se, että skilleillä ja kikkailemalla saatto päästä paikkoihin mihin kaikki eivät tajunneet että on mahollisuutta päästä ennen tiettyä vaihetta pelistä.

On kyl viimisen 5v ajalta yks omista lempipeleistäni ja tuo lisäri, vaikka erilainen olikin jätti myös todella mukavan fiiliksen.

 

[swttii]

Njoo, muutama "op" skillihän tuossa oli ja tuolla ihmisellä oli enemmän tosiaan tuota backtrackailua just noiden turrettien yms. kanssa. Alienilla sit tais olla kaikenmaailman regeniä ja psi hyökkäystä yms. että aseet oli pitkälti turhia ja sitä keräs lähinnä niitä violetteja kuutioita antavia tavaroita.

Mukavintahan tuossa pelissä oli oikeastaan just se, että skilleillä ja kikkailemalla saatto päästä paikkoihin mihin kaikki eivät tajunneet että on mahollisuutta päästä ennen tiettyä vaihetta pelistä.

On kyl viimisen 5v ajalta yks omista lempipeleistäni ja tuo lisäri, vaikka erilainen olikin jätti myös todella mukavan fiiliksen.

Jos ei oo jo tuttu, kannattaa kattoa youtubesta NoClip dokumentti Preystä, valotti itselle vielä lisää noita erilaisia tapoja joita olin täysin missannu osan. Dokumenttia en ehkä suosittele muille jotka ei vielä peliä ole pelanneet, paitsi jos päättänyt ettei aio pelata loppuun.

Todella hieno peli myös minun mielestäni, suurin miinus että äänet bugailee enkä ole saanut korjattua vaikka olen montaa eri asiaa kokeillut.

 

[sbasil]

Stunt Car Racer. Autopelien Tetris. Hyvä, ellei jopa loistava ja löytyi myös selaimessa toimiva versio

Stunt Car Remake

 

[BFFAF]

Tasan 15h putkeen tässä paukuttanut Yakuza 0:llaa, hupsista shaatana! Ilmeisesti peli jaksaa kannatella vähän pidempäänkin pelkillä minipeleillä yms., sillä viimeksi olen pelannut tarinatehtävää n. 20h sitten. Pelikello näytti nyt 62h. En jaksa odottaa, että saan käsiini sen spinoff-pelin, jossa pelataankin poliisin puolella! Tilasin myös oikeassa elämässä tämän pelin myötä hanafuda-pelikortit, sillä rakastuin koi koi -peliin!

Ostin tuossa taannoin myös Maneaterin ja vallan mainiota hupia semmosissa max. tunnin pätkissä, jos olette kuten minä eli katsonut joka ikisen hai-dokumentin, jonka vain käpäläänne olette saaneet!

 

[Jumi]

Diablo 2 Resurrected (PC, Switch, Playstationit, Xboxit)

Pelasin D2:n piraattiversiota aika paljon joskus 2001 ilman moninpeliä. Pidin pelistä mutten niin paljoa että olisin pelannut yötä myöten.

Olen pelannut nyt kolme päivää yksin omassa rauhassa niinku ennen vanhaan, mutta "online-hahmolla". Online-hahmon tein vain jotta voin jossain välissä käydä kauppaa muiden kanssa. Saa nähdä miten se tapahtuu.

Nyt 2021 kun kuulin alkuvalikon tutun musiikin niin suu vääntyi hymyyn, mutta sen enempää en ole huomannut nostalgian peliä kannattelevan. Pelaaminen on niin pirun nautinnollista että näin keski-ikäisenä jaksoin pelata aivan koko päivän 12h, eikä sitä ole tapahtunut viimeksi kuin joskus 2008. Pakko mainita silti että genreä nykypäivänä pelaavat ovat pitäneet D2:n pelaamista vähän tönkkönä, minua ei ole haitannut kun en genreä ole pelannut.

Väittäisin että tämä on nyt jopa parempi kuin 2000-luvulla. Silloin pelit olivat yleisesti hyviä eikä D2:n erottunut joukosta niin paljoa, mutta nyt 2020-luvulla kun vertaa toinen toistaan muistuttaviin tylsiin ison rahat AAA-peleihin ero on huima! Toinen henkilökohtainen muutos on että nyt luin hitusen oppaita ja otin mallia millaisia hahmoja voi rakentaa. Ne tuovat ylimääräisen pelaamisen tason ja tavoitteita, eteneminen on ollut myös nopeampaa kuin silloin kun hahmo "toimii" paremmin.

Hiiren sijaan pelaan gamepadilla ja se toimii yllättävän hyvin. Ukkeli liikkuu sinne minne tahtoo ja esim. pomotaisteluissa väistely on helppoa, mutta potioneiden käyttäminen inventaariosta on hitaampaa. Taitojen käyttö onnistuu pikanäppäimistä (18 kpl) ja sekin toimii hyvin, paitsi luin netistä että joissain taidoissa ei. Sorceressin Blizzard kuulemma hakeutuu automaattisesti vihun päälle, mutta koska vihu liikkuu se menee hukkaan. Se pitäisi tehdä siihen kohti mihin vihu on liikkumassa.

Suosittelen. Hyvä valinta genren ekaksi peliksi ja toimii ilman nostalgiaa.

 

[arcane]

It Takes Two

Tuli tämä co-op seikkailu vihdoin läpäistyä. Hirveästi on eri mekaniikkoja, mutta syvyyttä kahluualtaan verran. Vaikea jotenkin uppoutua peliin, joka ei haasta teknisesti tai älyllisesti oikeastaan millään tavoin, vaikka olisi visuaalisesti kiva. Monipuolisimpia pelejä, joita tiedän, mutta uudet mekaniikat hylätään lähes yhtä nopeasti kuin ne esitellään. Meinaa unohtua jo, mitä minä edes näin ja koin matkan varrella

Kovin tyypillinen hollywood-peli, että päähahmot todella ei-tykättäviä, koko ajan on Jack Black -tason ähellys ja öhellys menossa, hahmojen on koko ajan pakko huudella jotain ja osa tasoista muistuttaa aika kliseisä huumehouretasoja. Samalla pelialue on melko tyhjä putki jossa ei ole sisällöllisesti oikein mitään annettavaa, ellei kamalasti innostu katsomaan vaan maisemia. Muutenkin vähän liikaa sellaisia 80-/90-luvun nostalgiaan olevia viittauksia, jotka noh, ovat vaan viittauksia....

Jää co-op pelinä sellaiseksi "ihan kiva" -tason popcorn-viihteeksi, jonka pelasi marinasta huolimatta mielellään kerran. AAA-pelin hinta (40€) tällä myös on kun tuotantoarvot on niin isot, mutta kovasti maistuu sieluton markkinointi ja analysointi -osasto. Itse maksoin 30€, joka sekin oli aivan liikaa. Toimisi kuitenkin varmasti paljon paremmin sellaisille, jotka osaavat kytkeä aivot nollille tai haluavat jotain helppoa viihdettä. Tai jos toinen pelaajista vasta tutustuu pelien maailmaan.

---

Tämän lisäksi aloittelin joku puolitoista viikkoa sitten pelaamaan kaikki Resident Evilit läpi. RE1, RE2 ja RE3: Nemesis olen jo ehtinyt, seuraavaksi sitten etenee Code Veronicaan...

 

[perato]

Xcom: Chimera Squad (PC Steam)
Humble Monthlystä tuli tämä viime maaliskuussa Controlin ohella napattua. Pitkään tätä jumitti, että jaksaako edes innostua, mutta nyt ku oli pelaamisessa taas vähän semmosta "mitä pelais" nii tuli käynnisteltyä. Olen kyl tykännyt tähän asti. Vähän kuin XCOM litenä. Käytännössä peli toimii kuin aiemmat modernit XCOM:t mutta muutamalla isolla poikkeuksella. Pelimekaniikka on ns. Breach, jossa jokaiseen taisteluun rynnätään jostain ovesta tms., jonka jälkeen taistelu käydään ja kun kaikki on lyöty siirrytään seuraavaan breachiin. Hahmoja ei siis liikutella kuin taistelussa, mikä omaan silmään jouhevoittaa peliä mukavasti. Ei ole mitään siirto/overwatch rämpyttelyä. Toinen suurempi poikkeama edellisiin on, että hahmot on persoonia, eikä niiden saa antaa kuolla. Myös minkäänlainen epäonnistuminen ei ole sallittua tehtävien tavoitteissa. Itse pelailen normalilla, mutta näkisin kyllä, että nämä kaksi asiaa tuottaa isoja ongelmia vaikeammilla tasoilla, koska itsekin jouduin pari kohtaa yrittämään useamman kerran ja silloinki tuntu olevan lähinnä jostain critistä(/vihun missistä) kiinni että onnistuin. Muuten pääasiassa peli on kohtalaisen helppo normalilla. Basen rakentelu on ohkasempaa ja toki vähän erilaista, sekin ainakin normalilla vähän liian helppoa, oletan että pelistä on jäljellä vielä 1/3, mutta kaikki basessa on jo käytännössä tehty.

Huonoina puolina mainittakoon, että peli on viimeistelemättömän tuntuinen, paljon kamera yms. bugeja toimintakohtauksien aikana. UI ei tunnu hyvältä varsinkaan basessa. Myös nämä "persoonat" on aivan perseestä. Lähes kaikki on joko synkistelijöitä tai "quirky". Täysin tarpeetonta huulen heittoa varsinkin kun kirjoitus on näin huonoa.

 

[Refloni]

Pari quicksaven naputtamiseen keskittyvää peliä.

Dishonored 2

Arkanen steampunk-hiippailu jatkuu. Dishonored 2 on hyvin samanlainen peli kuin edeltäjänsä. Pelaajalle annetaan supervoimat ja tavoite puoliavoimessa kartassa, tyyli vapaa. Jokaiseen ongelmaan on monta ratkaisua:

...tosin kuten kuvasta näkyy, peli vääntää rautalangasta aivan liikaa. Tutoriaali pitää pelaajaa täydellisenä idioottina, kuten AAA-peleille on tavallista. Päätään pääsee silti välillä käyttämään - eräässäkin kohdassa voi oikaista, jos osaa ratkaista itse hankalan logiikkapähkinän, ja sen hoksaaminen että kloroformipullot toimivat nukutuskranaatteina on täysin pelaajasta kiinni. Tällaiset oivallukset olivat minulle pelin huippuhetkiä.

Koodilukot on liian helppo brutettaa. Kolmenumeroisen koodin kaikkien yhdistelmien kokeilu vie muutaman minuutin, joten sen runnoo mieluummin väkisin läpi kuin lähtee etsimään oikeaa yhdistelmää ties mistä. Neljän numeron koodia en olisi enää lähtenyt arvailemaan.

Dishonored tekee pasifismin mahdollisuudesta ison numeron ja lähdin itsekin pelaamaan tätä ajatuksena, että ketään ei tapeta. Se saattoi olla virhe. Viholliset kuolevat helposti vahingossa ja huomaamatta, ja on harvoin etukäteen selvää, mitkä kuolemat pistetään pelaajan syyksi ja mitkä ei.

• Vihollissotilas juoksee sähköaitaan täysin oma-aloitteisesti? Tappo. Hyi sinua.
• Pelaaja avaa roskapöntön, josta tulvahtava ampiaisparvi tappaa lähimmän vartijan? Valitettava onnettomuus. Ei lasketa.

Peli säilyttää muutaman autoseivin, mutta checkpointteja on niin tiheässä, että varatallennukset täyttyvät parissa minuutissa. Jouduin aloittamaan yhden tehtävän kokonaan alusta, kun en huomannut että viisi minuuttia sitten kolkattu jannu olikin heittänyt henkensä. Taukovalikossa on tilastosivu, josta voi katsoa montako tappoa on kertynyt meneillään olevan tehtävän aikana, ja koko loppupeli menikin sitä vilkuillessa. Tarkistin tappolaskurin joka ikisen kolkkauksen ja käsikähmän jälkeen, ja neuroottinen tapa pelastikin pasifistireissuni pariin otteeseen.

Tarina, maailma ja hahmot ovat samaa hyvää keskitasoa kuin ensimmäisessä pelissä. Kaikki toimii, mutta mitään järisyttäviä juonenkäänteitä ja silmäkulmat kostuttavia hetkiä on ihan turha odottaa. Kädenlämpöinen tarina on pettymys pelissä, jossa on muuten mestariteoksen aineksia.

Serious Sam: First & Second Encounter

Croteamin Talos Principle on kaikkien aikojen lempipelini. Jätin saman firman klassisen Serious Samin kuitenkin monta vuotta noteeraamatta, koska peli vaikutti täysin aivottomalta räiskinnältä. Vanha kunnon GOG päätti kuitenkin tarjoilla ensimmäisen pelin ilmaiseksi ja toisen eurolla. Tartuin sarjaan ajatuksella "jos nyt tätäkin vilkaisisi".

Serious Sam on kuin onkin aivoton räiskintä. Ja hauska sellainen.

Pelissä juostaan muinaissivilisaatioiden kaupungeissa ammuskelemassa hirviöitä. Vihollisissa ja aseissa on vaihtelua ja räiskiminen tuntuu hyvältä. Isoimmissa taisteluissa on hieno, eeppinen tunnelma. Tarina on täysin yhdentekevä ja pelin yrittämä "huumori" on niin käsittämättömän surkeaa, että se jo vähän hymyilyttää.

Pomoja lukuunottamatta panossienet ovat harvinaisia, joten vaikeustaso perustuu valtaviin vihollislaumoihin. Örkkejä tulee niskaan jatkuvalla syötöllä. Väijytyksiä on joka paikassa eikä peli pelaa rehdisti. Viholliset syntyvät yleensä tyhjästä ja hyvin usein pelaajan selän taakse. Onneksi jokaisen kentän lopussa on tilastot ja tapot listattu tyyliin "345/380 vihollista tapettu", joten tiesin että vihollisvyöry ei missään vaiheessa peliä ole loputon. Siltä kyllä tuntui vähän väliä.

Osa salaisuuksista on aivan hevonpaskaa, yksi täysin samanlainen kiviseinä kuin muut onkin särkyvä ja sen takana on jotain kivaa. Monta tällaista jemmaa jäi löytämättä, mistä peli myöskin muistutti joka kentän lopussa. Pitäkää tunkkinne.

Rautakautinen pelisuunnittelu koetteli välillä hermoja, mutta alepelinä Serious Sam oli laadukasta viihdettä. Jos sen seuraavankin osan nyt ostaisi.

 

[Oopi]

12 minutes gama passista tuli testattua ja poistettua saman tien, kun sain huonoimman loppuratkaisun auki netin ohjeiden perusteella. Kyseessä on tällainen indietuotanto, jossa ollaan jumissa parissa huoneessa ja touhu alkaa aina alusta. Vaikutti ekat 20 minuuttia ihan mielenkiintoiselta, mutta sitten jatkuva samojen repliikkien kuunteleminen päivästä toiseen alkoi ahdistaa. Peli on ylhäältä päin kuvattu, eikä hahmoihin oikein saa otetta, vaikka hyvät ääninäyttelijät ovatkin mukana. Mutta itse pelattavuus on todella tylsää ja itseään toistavaa esineiden etsimistä ja klikkailua, eikä sitä yksinkertaisesti parin tunnin päästä oikein jaksanut, kun tuntui enemmän työltä koko touhu.

Luin netistä kyllästyttyäni pelin tarinan ja varmasti pääsin vähemmällä vaivalla kuin jos olisi itse pelannut ohjeiden mukaan juonen läpi. Että ihan hyvä idea pelissä ja ok tarina, mutta kun on vaan niin pirun tylsää touhua muuten, niin ei vain jaksa, kun ei siitä varsinaisesti mitään maksanut. Netin mukaan on jakanut mielipiteitä peli myös suuresti, jotkut vaikuttavat siitä pitävänkin.

 

[Budwei]

Vintage Story (PC)
URL: Home

Noin kuukausi sitten törmäsin Youtubessa peliin nimeltä Vintage Story. Peli on early-access versiona saatavilla pelin kotisivuilta. Vintage Story perustuu johonkin Minecraft modiin, jota pelintekijä on käsittääkseni aikaisemmin koodannut. Vintage Story on vienyt kaiken vapaa-ajan ja muut pelit ovat armotta jääneet tauolle.

Vintage Story näyttää, tuntuu ja maistuu aivan kuin Minecraft. Pelissä on myös sitä samaa fiilistä kuin Minecraftissa sen alku aikoina. Tiettyjä pelimekaniikoita on viety pidemmälle ja hiottu hyvin erilaiseen suuntaan. Erilaisuus tulee esille jo ensimmäisten työkalujen kohdalla. Esimerkiksi flint-kirves tai flint-lapio valmistetaan erilaisella tavalla. Kirveen tai lapion pääosa knappaillaan eräänlaisessa minipelissä. Jatkossa on hyvin monenlaisia craftaus mekaniikoita: saviastioiden muotoilua ja polttamista, metallit sulatetaan ja kaadetaan muottiin tai nakutellaan vasaralla jne. Työkalujen valmistus ei siis ole pelkästään materiaalien hankintaa ja sitten vain crafting gridin käyttämistä.

Esimerkki:
Knapping – Vintage Story Wiki

Vintage Story on siis early-access vaiheessa, peli ei ole vielä valmis. Peli ei kerro pelaajalle mitä hänen pitäisi tehdä. Pelin sisäisestä helppi-systeemistä löytyy perusteet selviytymiseen. Pelin sisäinen helppi tarjoaa kattavat perustiedot blokeista ja resepteistä, mutta wiki on korvaamaton. Community foorumeilla, redditissä ja discordissa on avuliasta väkeä, joten kysyvä ei nälkään kuole. Eteneminen pelissä menee sujuvasti kivikaudelta kuparista valmistettuihin työkaluihin, sitten bronssiin, rautaan ja teräkseen. Pelissä on vuodenajat, joka määrittää pelissä tahtia. Talveen valmistautuminen on tietyllä tavalla rauhoittavaa puuhaa. Pelaajan tulee tehdä pellot ja aidata ne ettei puput syö kaikkea. Pelaaja voi viljellä viljaa ja vihanneksia, metsästää, kerätä marjoja ja sieniä. Ruokaa voidaan valmistaa ja purkittaa talven varalle ja säilöä ne kellariin, joka entisestää jatkaa säilyvyyttä.

Vintage Storyssa on myös mekaanisia koneita, joita itse olen käyttänyt vielä hyvin vähän. Olen edennyt pelissä vaiheeseen, että olen voinut valmistaa tuulimyllyn. Tuulimyllyn voimalla voin jauhaa viljat jauhoiksi tai tietyt kivet jauheeksi, ettei tarvitse käsipelillä sitä tehdä.

Seuraavaksi edessäni on talvi. Pelissä lokakuu vaihtuu kohta jo marraskuuksi ja ilma viilenee. Ruokaa on kellari pullollaan, puuta ja materiaaleja on kerätty pitkin kesää ja syksyä. Talvella olisi tarkoitus tutkiskella tarkemmin lähialueen luolat. Tavoitteena olisi löytää rautaa, joka on seuraava askel. Lumi tuo uudet haasteet liikkuvuuteen, lumi käsittääkseni hidastaa pelaajan liikkumista.

Suosittelen tutustumaan

 

[VanhaVihtahousu]

Disco elysium PC

Ihan huikea point and click seikkailu Virolais? studiolta missä keskipisteenä on tuntemattoman uhrin murhan selvittäminen. Himmailin sen aikaa että sai vetää pelin kokonaan ääninäyteltynä ja voi pojat kun kannattikin odottaa. Lenval Brown vetää aivan huikean setin ollen vastuussa noin 80% pelin dialogista.
Ja se dialogi? Sitä riittää pelissä ja kaikki ratkaisut tapahtuvat dialogi pohjaisesti noppaa heittämällä ja todennäköisyyksiä arvioimalla. Sitä riittää niin paljon että peli ei varmasti ole kaikkien teekuppi ja itsekin jouduin skippaamaan välillä osan informaatio tulvan keskellä. Siitä huolimatta se kaikki on laadukasta jos jaksaa kuunnella/lukea.
Tunnelma ja miljöö on pelissä mahtava ja toivottavasti saa vielä joskus palailla näihin maisemiin uusien seikkailuiden parissa missä melankolia on käsin kosketeltavaa. Jo heti pelin alussa tajuaa kuinka himmeää meininkiä on luvassa pelkästään katsomalla peiliin. Harvassa pelissä saa nauraa vedet silmissä ja seuraavan nurkan saattaa ollakin taas todella synkkää shittiä tarjolla.

Pari miinustakin on pakko antaa. Pikamatkustuspisteitä olisi voinut olla enemmänkin koska hiirellä juoksentelu on todella puuduttavaa ja vaihdoinkin pelin loppupuolella Xbox ohjaimeen.
Pelin loppuratkaisu oli pieni pettymys mutta taas toisaalta en tiedä onko mahdollista saada eri loppu eri valinnoilla. Peli loppuikin ehkä hiukan yllättäen.
Pienistä puutteistaan 5/5 ja virkistävän erilainen kokemus. Peli kesti Noin 55 tuntia kun koitti tehdä kaiken mahdollisen.

 

[Refloni]

The Forgotten City

Hyvän mysteeripelin tunnistaa siitä, että se pyörii mielessä pelikertojen ulkopuolellakin. Edellisten muutaman päivän ajan olen ajatellut The Forgotten Cityä käytännössä koko valveillaoloaikani. Pohdin hahmosuhteita ja laadin teorioita töissä, työmatkoilla ja syödessä. Ainoa toinen peli joka pystyi samaan oli Zero Escape -sarjan helmi Virtue's Last Reward, mutta The Forgotten Cityä kehtaa suositella isommalle yleisölle. Se on lyhyempi, napakammin kirjoitettu ja animeton.

Pelaaja putkahtaa aikaportaalin kautta roomalaiseen pikkukaupunkiin, jota riivaa outo kirous. Jos yksikin kaupungin asukkaista tekee synnin, heistä jokainen heittää henkensä. Nyt tuntematon asukas on aikeissa mokata ja tapattaa kaikki. Pelaajan tehtävä on selvittää kuka, missä, miten, milloin, mitä helvettiä ja ennen kaikkea miksi. Apuna on aikasilmukka, jonka avulla saman päivän voi elää uudestaan niin monta kertaa kuin on tarpeen, eli kaupungin tuhoutuminen ei tarkoita game overia jos ehtii juosta ajoissa takaisin aikatunneliin. Tempun avulla voi esimerkiksi ratkaista pulmia salakuljettamalla tavaraa edellisiltä aikalinjoilta. Tappavan synnin estäminen on vasta alkua, sillä kaupunki on täynnä arvoituksia.

Pelillisesti tämä on ensimmäisen persoonan seikkailupeli. Suurin osa ajasta kuluu ympäri kaupunkia kipittäessä ja hyvin kirjoitetuille hahmoille jutustellessa. Välillä pääsee käyttämään päätään pulmanratkontaan, mutta mukaan on eksynyt myös tylsää luolaryynäystä ja taistelua. Ei onneksi paljon. Grafiikat ovat kauniin näköisiä lukuunottamatta hahmomalleja, jotka ovat kotoisin outolaakson syvästä päästä. Mukana on hyviä pikkuideoita, kuten nopeaan matkantekoon sopivat köysiradat ja infolaatikko, joka tarjoaa kaikista luettavista dokumenteista lyhyen tiivistelmän. Peli uskaltaa jopa näyttää alastomilla marmoripatsailla pippelin.

Juoni on nerokas, pala palalta aukeava mysteeri. Juonenkäänteet tiputtavat leuan lattiaan ja saavat ihmettelemään omaa typeryyttä. Eräskin käänne tuntui suunnilleen seuraavalta:

Olet pelannut metsään sijoittuvaa selviytymispeliä muutaman tunnin, kunnes pääjuoni vie luolassa asuvan erakon luo. Erakko kertoo, että metsän puut kasvavat ylösalaisin lehdet maassa ja juuret taivaissa, ja pelaajan takana seuraa koko ajan hirvi, jonka askeleet voi kuulla ja josta näkee vilauksen jos kääntyy tarpeeksi nopeasti. Erakon höpinät kuulostavat absurdeilta, kai nyt olisit huomannut kuluneiden tuntien aikana? Palaat metsään ja toteat, että tilanne on täsmälleen kuten erakko sanoi. Ja on ollut pelin alusta asti. Miten voit olla näin sokea?

Kaikki käänteet pohjustetaan, tarina on yllättävä mutta täysin looginen ja loistava dialogi kruunaa kaiken. Fantastista. Ainoastaan aivan lopusta on valittamista.

Tämän pelin spoilaaminen on syntiä. ÄLÄ klikkaa seuraavaa auki jos et ole pelannut peliä. Mene ostamaan The Forgotten City ja pelaa se läpi. Et kadu.

Spoileri: Loppu

Pelin lopussa päästään kohtaamaan henkilö, joka loi kaupungin ja laati sen julman lain. Roomalaiset tunsivat hänet Plutona, kreikkalaisille hän oli Haades. Kuoleman jumalan luo johtaa sarja ovia, joista kulkiessani toistin mielessäni erästä lausetta - tai oikeastaan rukousta.

Älä ole avaruusolio, älä ole avaruusolio, rakas peli ole kiltti äläkä anna hänen olla avaruusolio.

Avasin viimeisen oven....

Spoileri

...ja huokaisin erittäin syvään.

Vanhaa ja väsynyttä käännettä onneksi pehmennetään - taas kerran - hienolla dialogilla. Juoni säilyy koherenttina eikä taannu B-luokan scifihömpäksi, vaikka pahis nyt sattuu olemaan avaruusolio. Peli malttaa keskittyä sitomaan tähänastiset langanpätkät yhteen, eikä lopussa sinänsä ole muuta valittamista. Varsinkin vihoviimeinen kohtaus nostaa suupielet korviin.

Olisipa kaupungin takapiru silti ollut jotain muuta. Vaikkapa vanha velho tai aidosti jumalallista alkuperää. Vähintäänkin pahiksen taustan olisi voinut jättää edes vähän tulkinnanvaraiseksi.

 

[tjkoo]

A Plague Tale: Innocense

Löysin pelin vahingossa XBoxilla kun etsin jotain pelattavaa.. Eli tuli täytenä yllätyksenä, koskaan
edes kuullut mistään tälläisestä. Aivan loistava peli, jos tykkää tarinavetoisista.. Ei tuossa kauaa mennyt
kun pääsi tarinaan mukaan ja loppuunhan se oli vedettävä tavalla tai toisella.

Noh, okei, oli muutamia ärsyttäviä elementtejä mutta eipä nuo sinänsä itse peliä spoilanneet.

Tästä on revikoita jossain, ja luvattu jatkoa, odotan innolla, saa nähdä tuleeko.

 

[Jurppii]

The Forgotten City

Hyvän mysteeripelin tunnistaa siitä, että se pyörii mielessä pelikertojen ulkopuolellakin. Edellisten muutaman päivän ajan olen ajatellut The Forgotten Cityä käytännössä koko valveillaoloaikani. Pohdin hahmosuhteita ja laadin teorioita töissä, työmatkoilla ja syödessä. Ainoa toinen peli joka pystyi samaan oli Zero Escape -sarjan helmi Virtue's Last Reward, mutta The Forgotten Cityä kehtaa suositella isommalle yleisölle. Se on lyhyempi, napakammin kirjoitettu ja animeton.

Pelaaja putkahtaa aikaportaalin kautta roomalaiseen pikkukaupunkiin, jota riivaa outo kirous. Jos yksikin kaupungin asukkaista tekee synnin, heistä jokainen heittää henkensä. Nyt tuntematon asukas on aikeissa mokata ja tapattaa kaikki. Pelaajan tehtävä on selvittää kuka, missä, miten, milloin, mitä helvettiä ja ennen kaikkea miksi. Apuna on aikasilmukka, jonka avulla saman päivän voi elää uudestaan niin monta kertaa kuin on tarpeen, eli kaupungin tuhoutuminen ei tarkoita game overia jos ehtii juosta ajoissa takaisin aikatunneliin. Tempun avulla voi esimerkiksi ratkaista pulmia salakuljettamalla tavaraa edellisiltä aikalinjoilta. Tappavan synnin estäminen on vasta alkua, sillä kaupunki on täynnä arvoituksia.

Pelillisesti tämä on ensimmäisen persoonan seikkailupeli. Suurin osa ajasta kuluu ympäri kaupunkia kipittäessä ja hyvin kirjoitetuille hahmoille jutustellessa. Välillä pääsee käyttämään päätään pulmanratkontaan, mutta mukaan on eksynyt myös tylsää luolaryynäystä ja taistelua. Ei onneksi paljon. Grafiikat ovat kauniin näköisiä lukuunottamatta hahmomalleja, jotka ovat kotoisin outolaakson syvästä päästä. Mukana on hyviä pikkuideoita, kuten nopeaan matkantekoon sopivat köysiradat ja infolaatikko, joka tarjoaa kaikista luettavista dokumenteista lyhyen tiivistelmän. Peli uskaltaa jopa näyttää alastomilla marmoripatsailla pippelin.

Juoni on nerokas, pala palalta aukeava mysteeri. Juonenkäänteet tiputtavat leuan lattiaan ja saavat ihmettelemään omaa typeryyttä. Eräskin käänne tuntui suunnilleen seuraavalta:

Kaikki käänteet pohjustetaan, tarina on yllättävä mutta täysin looginen ja loistava dialogi kruunaa kaiken. Fantastista. Ainoastaan aivan lopusta on valittamista.

Tämän pelin spoilaaminen on syntiä. ÄLÄ klikkaa seuraavaa auki jos et ole pelannut peliä. Mene ostamaan The Forgotten City ja pelaa se läpi. Et kadu.

Spoileri: Loppu

Pelin lopussa päästään kohtaamaan henkilö, joka loi kaupungin ja laati sen julman lain. Roomalaiset tunsivat hänet Plutona, kreikkalaisille hän oli Haades. Kuoleman jumalan luo johtaa sarja ovia, joista kulkiessani toistin mielessäni erästä lausetta - tai oikeastaan rukousta.

Älä ole avaruusolio, älä ole avaruusolio, rakas peli ole kiltti äläkä anna hänen olla avaruusolio.

Avasin viimeisen oven....

Spoileri

...ja huokaisin erittäin syvään.



Vanhaa ja väsynyttä käännettä onneksi pehmennetään - taas kerran - hienolla dialogilla. Juoni säilyy koherenttina eikä taannu B-luokan scifihömpäksi, vaikka pahis nyt sattuu olemaan avaruusolio. Peli malttaa keskittyä sitomaan tähänastiset langanpätkät yhteen, eikä lopussa sinänsä ole muuta valittamista. Varsinkin vihoviimeinen kohtaus nostaa suupielet korviin.

Olisipa kaupungin takapiru silti ollut jotain muuta. Vaikkapa vanha velho tai aidosti jumalallista alkuperää. Vähintäänkin pahiksen taustan olisi voinut jättää edes vähän tulkinnanvaraiseksi.

Lopun tuntemukset oli kieltämättä

Spoileri

vittusaatana taas tätä assassin's creed paskaa

 

[Jumi]

The Forgotten City

Hyvän mysteeripelin tunnistaa siitä, että se pyörii mielessä pelikertojen ulkopuolellakin. Edellisten muutaman päivän ajan olen ajatellut The Forgotten Cityä käytännössä koko valveillaoloaikani. Pohdin hahmosuhteita ja laadin teorioita töissä, työmatkoilla ja syödessä. Ainoa toinen peli joka pystyi samaan oli Zero Escape -sarjan helmi Virtue's Last Reward, mutta The Forgotten Cityä kehtaa suositella isommalle yleisölle. Se on lyhyempi, napakammin kirjoitettu ja animeton.

EIIII! Aloin kirjottamaan että Virtue's Last Rewardin mainitseminen herätti kiinnostuksen mutta kun painoin "vastaa" niin lävähti kuva tuolta spoilerista naamalle!

 

[Refloni]

EIIII! Aloin kirjottamaan että Virtue's Last Rewardin mainitseminen herätti kiinnostuksen mutta kun painoin "vastaa" niin lävähti kuva tuolta spoilerista naamalle!

No voi perse. Vaikuttaa foorumin puutteelta kyllä että spoileriviestiin ei voi vastata näkemättä spoileria. Jos lohduttaa niin pelissä on monta hyvää juonenkäännettä, eikä tuo spoilaantunut ollut paremmasta päästä. Kannattaa silti pelata, jos paljastus ei täysin lässäyttänyt odotuksia.

 

[Heseman]

Cyberpunk 2077 (PC)
Wake the fuck up samurai, we have Cyberpunk 2077 to play! En lähtenyt tämän junaan heti alussa, vaan jäin odottamaan ensivaikutelmia. Aioin kyllä jossain kohtaa pelata tätä, mutten heti. Ja kun katseli bugivideoita netistä julkaisun ajalta niin tein mielestäni oikean päätöksen. Peli sai julkaisussa aikaan melkoisen paskamyrskyn ja CD Projekt Red menetti lyhyessä ajassa valtaosan Witchereistä keräämästään maineesta. Kuinka peli pärjää näin yhdeksän kuukauden jälkeen julkaisusta? Onko se odotukset ylittävä mestariteos vai ylihypetetty torttu? Ei mielestäni kumpikaan, vaan jotain siltä väliltä.

Aletaan selkeimmästä eli grafiikoista. Ne on ehkäpä parhaat tai ainakin parhaimmasta päästä, mitä tällä hetkellä peleissä on. Ajelu yöllä sateessa neonvalojen hohteessa on jos nyt ei ihan Keanun "breathtakingia" niin hyvin näyttävää silti. Myös varsin raskaat, joskin oma myllyni (3600X, RX 5700 XT, 32 gigaa muistia) pyöritti 1920x1200-resoluutiolla sellaiset 50-60 FPS ultra-asetuksilla, joista oli Screen Space Reflections laskettu high'lle. Yli 60 ei menty missään kohtaa, vaikka mielestäni olin kytkenyt välillä testimielessä vsyncin pois. No, tuo on pelin tempoon ihan riittävä nopeus. Jos haluaa tietää, millaista tehoa vaaditaan koneelta peleissä lähivuosina niin tämä on mielestäni siihen erinomainen benchmark.

Äänet on kohtuullista tasoa. Musiikki on ihan hyvää paikoitellen, joskin vain yksi radiokanava oli kiinnostava (oliko nyt Night FM) ja siinäkin oli soittolista normaalia radiokanavatasoa eli kovin lyhyt. Jalkaisin käppäillessä ei kauheati musiikkia ole, tosin valtaosa ajasta menee kumijaloin. Taistelumusiikit on vähän fifty sixty, osa hyviä ja osa vähän WTF-tasoa. Aseäänet sellaista keskitasoa.

Tehtäviä on neljää tyyppiä; päätehtävät vievät pääjuonta eteenpäin (duh), sivutehtävät ovat pääosin sivuhahmoihin keskittyviä tehtäväketjuja, keikat noi vartin mittaisia pikajobeja ja poliisiradion ilmoitukset ovat usein minuutissa ohi. Tein aluksi pää- ja sivutehtäviä ja sain jo niihin menemään sellaiset reilut 80h. Olen kyllä (kuten jo täällä aiemmin olen maininnut olevani) hidas etenijä, joka nuohoaa nurkkia. Lopuksi pelikello näytti 127h, kun kaikki tiedossa olevat tehtävät oli tehty ja pystit kerätty. Pääjuonen alku oli hyvin kiinnostava ja pelin alkupuolella olinkin hyvin täpinöissäni. CDPR oli selvästi panostanut siihen. Mutta sitten meno lässähti tylsäksi liittolaisten rekrytoinniksi alkaen vasta ihan lopussa taas kiinnostaa. Sivutehtäväketjut avaavat muuten uusia loppuja, joten niihin kannattaa panostaa. Valtaosa tehtävistä oli rakenteeltaan aika tylsiä, mene tonne ja tapa kaikki. Varsinkin keikat ja poliisiradiot olivat lähes pelkästään tällaisia. Tai no oli siellä joitakin poikkeuksia, jossa piti pölliä jotakin tai ladata malwarea koneelle, mutta monesti nämäkin meni ammuskeluksi. Hiipiä voi ja sen verran on edistytty perinteisestä hiippailusta, että vihollisia voi houkutella pois paikoiltaan etähakkeroimalla vaikka juoma-automaatti ulostamaan sisältönsä, jota konna menee tutkimaan. Takaapäin yllätetyt viholliset voi tainnuttaa tai vääntää niskat nurin, juuri mitään käytännön eroa tällä ei ole. Mitään esim. Deus Exen kaltaista pasifistipystiä ei ole tarjolla. Ainoastaan jos keikan kohteena on joku tyyppi, eikä itse halua tätä ottaa hengiltä, niin tämä tulee itse kantaa fixerin lähettämän auton takakonttiin.

Nämä 9kk on auttanut peliä, sillä en kokenut peliä häiritseviä bugeja, huvittavia kylläkin senkin edestä. T-poseerausta en nähnyt kuin kerran, joskin välillä oli outoja offset-bugeja eli hahmot olivat oikeasta paikasta sen verran sivussa, että esim. kerran kävelivät ilmassa pari metriä kävelykadusta sivuun. Myös välillä olivat pysäköidyn auton sisällä (siis puoliksi sisällä seisten), välillä rappusten sisällä jne. Kerran ajaessani parkkipaikalla läheinen auto räjähti ilman selvää syytä. Lenteleviä autoja näkyi myös ja muutenkin fysiikka sai välillä hepulin kun vaikka poimi laatikon päältä tavaran taskuun. Pari kertaa menin ovesta liian nopeasti eikä tehtävän triggeri pysynyt tässä mukana, vaan edelleen ohjeisti menemään sisälle. Nämä korjaantui menemällä takaisin ja uudestaan ovesta. Kaatumiset ärsytti, mutta onneksi niitä ei tullut kuin vain puolisen tusinaa kertaa, mikä on peliaikaan ja maailman laajuuteen nähden aika hyvin. Muistan vieläkin esim. Oblivionin kaatumataudin...

Tätä mainostettiin uraauurtavana ja sen piti olla hyvä, koska Witcher. No ei ihan, joskaan mielestäni paskamyrsky ei ole ainakaan enää aiheellista. Luvattuja ominaisuuksia ei ole vieläkään varmaan kaikkia toteutettu. CDPR oli aiemmin pelimaailman kultapoika, mutta sen fasadi on alkanut rapistua. Maailma ei ole elävä, joskin yöllä kaduilla neonvaloissa talsiessa syntyy paikoitellen immersiota ainakin itselleni. Pelissä on paljon keskinkertaista mutta myös hyvää, ja on siinä jotakin tehty oikein kun käytin siihen melkein 130h ja keräsin kaikki pystit. Keskinkertaisen pelin kohdalla ei tällaista tapahdu, silloin peli jää siihen kun saan pääjuonen kasaan. Pidän kyllä Deus Exejä perempina kyberpunk-peleinä (tai no, Invisible War voi jäädä alle), mutta jos ne on kaluttu ja etsii muuta tästä genrestä niin kannattaa miettiä, kun alelaarissa tulee vastaan. Itse hommasin tämän GOG.comista neljälläkympillä eikä se harmittanut, kun näinkin paljon sain siitä pelattavaa.

 

[Sadness]

luvattu jatkoa, odotan innolla, saa nähdä tuleeko.

Tulossa

 

[kelhanion]

NieR Replicant ver.1.22474487139 (PS4)

(Ei sisällä juonispoilereita, mutta lieviä pelimekaniikkaan liittyviä spoilereita kylläkin, liittyen pelin uudelleenpelaamiseen tms.)

Pari vuotta sitten olin syvän pelimasennuksen kourissa: mikään peli ei tuntunut Witcher 3:n jälkeen enää miltään. Silloin pelastavaksi enkeliksi nousi Nier: Automata. Automata teki minun silmissäni kaiken oikein: Taistelu oli eeppistä, mutta ei vaatinut täydellistä suorittamista. Juoni nyt oli aivan ensiluokkaisen mahtava filosofisine teemoineen ja jatkuvine yllätyksineen. Useat loput ja mielekäs uudelleenpeluu oli mahtava kokemus jne. NieR Replicant teki tällä kertaa saman: Peli sai minut lapsekkaasti odottamaan seuraavia pelisessioita, vaikka ei ihan Automatan tasoinen timantti olekaan.

NieR Replicantin kimppuun kävin niillä taustatiedoilla, että tämä on kymmenisen vuotta vanhan Automatan edeltäjän remasteri (jota on vähän enemmänkin päivitelty). Tämä näkyy: Kaikki Automatasta tutut elementit ovat jo tässä läsnä, mutta mikään ei ole niin hiottua. Peli pitää pelata useamman kerran lävitse, jotta tarina aukeaa kokonaan, mutta uudelleenpeluu ei ole niin palkitsevaa kuin Automatassa. Tässä joutuu tahkoamaan samoja tehtäviä moneen kertaan hyvin pienellä variaatiolla (pari uutta cutsceneä siellä täällä), ja saadakseen tiettyjä loppuja täytyi kerätä pelin kaikki aseet (nghhh).

Itse pelimaailmasta ja -mekaniikasta paistaa läpi PS3-aikakausi. Yhden läpipeluukerran aikana saa rampata noin sata kertaa kotikylän kirjastossa juttelemassa avuliaan Popolan kanssa, ja sivutehtävistä suurin osa on luokkaa "Tarvitsen kymmenen silakkaa, kymmenen antennia ja yhden maailmankäärmeen sielun, kiitos". Jos haluaa kerätä kaikki aseet ja avata kaikki loput, suosittelen vahvasti käyttämään oppaita ja skippaamaan suurimman osan turhista tehtävistä.

Aseita voi päivittää, mutta niihin tarvittavat esineet ovat kiven takana. Pelillä on julma satunnaisloottisysteemi, minkä vuoksi tiettyjä esineitä voi joutua farmailemaan tuntikausia. Tämä ei onneksi ole pakollista, sillä peli ei ole erityisen vaikea. Kaupasta saa jossain vaiheessa hyvän keihään, jolla voi aika huoletta vedellä pelin loppuun asti pienellä päivityksellä.

Itse pelattavuutta on tietääkseni muuteltu Automatan suuntaan ja homma toimii kympillä! Taistelu on sopivan eeppistä ja hienoa, mutta minun makuuni tarpeeksi yksinkertaista. Viuh viuh, kirja sylkee taitoja ja päähenkilö vetää piruettia ja mäiskii.

Edellä on paljon kritiikkiä, joten sitten niihin hienoihin puoliin. Musiikki on aivan käsittämättömän upeaa! Hahmot ovat upeita ja niiden taustatarinat kiinnostavia. Juoni toimii: se avautuu hitaasti, mutta koko ajan voi luottaa, että jotain eeppistä ja hienoa käännettä siellä on luvassa. Juoni on enemmän hahmovetoinen kuin maailman kohtaloon liittyvä (vs. Automata), mutta hyvä vain mielestäni, että näissä on vähän eri fokus.

Kaiken kaikkiaan Replicant tuntui mahtavalta retsosukellukselta vanhaan kunnon "persoonallinen, mutta ei ihan hiottu" -japsiropemaailmaan. Tärkein mittari peleille on minulla se, että niitä on hauska pelata, ja odottaa että pääsee taas konsolin ääreen. Tätä ennen pelasin PS4:n God of Waria, joka oli "ihan kiva", mutta sen kanssa oli enemmän fiilis, että pelaillaan tämä pois alta. Tämän kanssa taas ei malttanut odottaa pelisessioita, vaikka itse sessiot olivatkin sitten monesti samojen kenttien neljättä tahkoamista hirveällä speedrun-mentaliteetilla. Vieressä ruutuvihko, johon ruksasin kerättyjä aseita kuten Wanhoina Hywinä Aikoina.

TL;DR: Vähemmän yllättäen Replicantissa on kaikki samat hienot puolet kuin Automatassa, mutta eivät niin hioutuneina. Laita PS3-housut jalkaan kun alat pelata tätä, niin et pety (paitsi jos et lumoutunut Automatastakaan, missä tapauksessa skippaa suosiolla).

 

[Mikkos]

No Mans Sky.
Nyt n.30h takana ja maittaa kyllä mulle hyvin! Mukavan rauhallista menoa ja paljon tekemistä ja pelkkä lentely ja planeettojen ihastelu ja eliöiden ja kasvien bongailu on todella terapeuttista hommaa. Ja tuntuu että kokoajan tulee kaikkea lisää ja päivitettävää ja puuhattavaa. En ees tiiä missä vaiheessa mun päätarina on. Jotain signaalia pitäis metsästää mutta oon pusannu kaikkea muuta

Genressään ihan 10/10 peli.

 

[pagus]

Hellbound (PC)

Vielä on kampanja kesken, mutta tässä vaiheessa pakko tulla antamaan vahva suositus '90s FPS-pelille Hellbound, peliä voisi sanoa tavallaan Doomin kopioksi jo fontista lähtien, mutta 90-luvun FPS-pelien rakkaus vaan välittyy pelintekijöiltä tähän niin hyvin. Pakko tietysti aloittaa peli "Old school" vaikeustasolle ja kyllähän aluksi pataan tulikin lahjakkaasti. Ja tulee vieläkin joten "Load game" ja "Last checkpoint" on kovassa käytössä.

Peli pyörii 144 FPS lukittuna ja on todella mukavaa ja sujuvaa. Metalliriffit vaan raikaa.

Peli maksaa vain 12,49€ ja ilmeisesti kampanja kestää n. 4 tuntia, itsellä 2h takana. Tätä peliä ei saa edes kannatuksen vuoksi ostaa alennusmyynnistä. vaan pittää ostaa täydellä hintaa. Pelin takana on pieni Argentiinalainen studio Saibot Studios.

Demo löytyy Steamista, ja jos vaan muistelet lämmöllä kultaisia aikoja, vaikka 1995-1997 kun finninaamaisena teininä pelasit Doomia, Quakea, jne CRT-näytöllä niin tämä peli sulattanee sydämesi 2020-luvulla kun luulit, ettet noita aikoja voi enää kokea.

 

[Jurppii]

Hades (PC)

Hyvät rogueliket ja -litet on kovin genre itselleni kunhan pelisuorituksen voi pitää järjellisessä aikarajassa tai tallentaa ja poistua, kuten tässä. Miten lienee tämäkin päässyt ohi? Ulkoasu miellyttää silmää, pelimekaniikka toimii ja kontrollit on tarkat ainakin PS4:n padilla pelaillen. Hahmot jaksaa toistaiseksi viihdyttää ja tarinointia jaksaa seurata. Olettamus toki, että se käy vähiin ennen kuin peli on läpi koska eiköhän tässäkin tule toisto tutuksi.

Mikä nyt vähän ärsyttää niin seuraavalle alueelle edetessä tuntuisi siltä, että vaikeustasoa nostetaan lähinnä sillä, että eri näköiset mutta pohjimmiltaan samalla tavalla hoideltavat viholliset kestävät paljon enemmän vahinkoa...

 

[perato]

Fallout 4 (PC)
Tuli otettua uudelleen peluu, vähän suorasuuntasemmin ku viimeksi, joskin meinasi mennä välillä taas keräilyksi kun kuunteli podcasteja. Ei oikee jaksanut juoni tai juttelut kiinnostaa niin niitä skippaili ihan huoletta. Sinällään tykkään näistä Bethesdan peleistä, että näissä on mukava käveleskellä ja tutkia paikkoja ja levelaus tuntuu jotenki mielekkäältä. Toisaalta taas sit juonitehtävät ja tehtävät ylipäätään on hyvin pökkelömäisiä ja tuo basen rakentelu vie peliä vaan sivuraiteille. Ulkonäöllisesti jotenki todella ristiriitaiset fiilikset, paikoin ihan hienojakin kohtia, mutta pääasiassa karun oloinen graafisesti. Äänimaailma aika tylsä, joskin koska tykkään oikeasti tuosta 1900-luvun alkupuolen musiikista, nii soundtrackkihan iskee kohtalaisesti vaikka aika lyhkänen se on tämmöseen peliin(eli samat laulut kuullaan about tuhat kertaa). Tämä peli(sarja) kärsii jotenki pahasti siitä, ettei se oikein tiedä mitä se on, vakava vai hassuttelu, pseudotulevaisuus vai menneisyys, just maailmanlopun jälkeen vai 200 vuotta sen jälkeen? Sama vika vaivasi F3:sta. New vegasia muistaakseni vähemmän.

Control (PC)
Uusi näyttis tulille ja Controlli testiin. Alkanut mielenkiintoisesti. Joku näissä Remedyn peleissä on, että ne kiinnostaa nimenomaan maailman ja juonen vuoksi. Pelillisesti tämä tuntuu vähän turhanki tutulta rymistelyltä vaikka jotain erikoisominaisuuksia onki käytössä. Toisaalta se mahollistaa just sen, että voi keskittyä ite miljööseen ja maailmaan eikä tarvi miettiä ihan hirveenä, että miten tätä pelataan. Tulikin heti fiilis, että tekis mieli Quantum Breakkikin pelata, mutta eipä tuosta ole vielä etes kolmea vuotta kun sen viimeksi pelasi.

 

[Jurppii]

Hades (PC)

Hyvät rogueliket ja -litet on kovin genre itselleni kunhan pelisuorituksen voi pitää järjellisessä aikarajassa tai tallentaa ja poistua, kuten tässä. Miten lienee tämäkin päässyt ohi? Ulkoasu miellyttää silmää, pelimekaniikka toimii ja kontrollit on tarkat ainakin PS4:n padilla pelaillen. Hahmot jaksaa toistaiseksi viihdyttää ja tarinointia jaksaa seurata. Olettamus toki, että se käy vähiin ennen kuin peli on läpi koska eiköhän tässäkin tule toisto tutuksi.

Mikä nyt vähän ärsyttää niin seuraavalle alueelle edetessä tuntuisi siltä, että vaikeustasoa nostetaan lähinnä sillä, että eri näköiset mutta pohjimmiltaan samalla tavalla hoideltavat viholliset kestävät paljon enemmän vahinkoa...

Nyt kun tähän on uponnut tuntikaupalla ja imee puoleensa aina kun on sopiva tauko niin: Vahva osta tämä peli, jos pidät roguelitestä vähän diablomaisena ja sopivalla huumorilla sekä tarinalla höystettynä. 20€ hyvin käytetty

Nostaa grindauksen ihan uudelle tasolle

Fallout 4 (PC)
Tuli otettua uudelleen peluu, vähän suorasuuntasemmin ku viimeksi, joskin meinasi mennä välillä taas keräilyksi kun kuunteli podcasteja. Ei oikee jaksanut juoni tai juttelut kiinnostaa niin niitä skippaili ihan huoletta. Sinällään tykkään näistä Bethesdan peleistä, että näissä on mukava käveleskellä ja tutkia paikkoja ja levelaus tuntuu jotenki mielekkäältä. Toisaalta taas sit juonitehtävät ja tehtävät ylipäätään on hyvin pökkelömäisiä ja tuo basen rakentelu vie peliä vaan sivuraiteille. Ulkonäöllisesti jotenki todella ristiriitaiset fiilikset, paikoin ihan hienojakin kohtia, mutta pääasiassa karun oloinen graafisesti. Äänimaailma aika tylsä, joskin koska tykkään oikeasti tuosta 1900-luvun alkupuolen musiikista, nii soundtrackkihan iskee kohtalaisesti vaikka aika lyhkänen se on tämmöseen peliin(eli samat laulut kuullaan about tuhat kertaa). Tämä peli(sarja) kärsii jotenki pahasti siitä, ettei se oikein tiedä mitä se on, vakava vai hassuttelu, pseudotulevaisuus vai menneisyys, just maailmanlopun jälkeen vai 200 vuotta sen jälkeen? Sama vika vaivasi F3:sta. New vegasia muistaakseni vähemmän.

Kaikista haukuista huolimatta FO4:n pariin jaksaa aina palata kun pitää vaikka vuoden tauon. Soundtrackiä sai muistaakseni paljon lisää modilla, jonka nimi oli joku "more of the same". Ihmettelisin ellei sitä saisi itsekin jollain modilla jatkettua.

 

[J-Man]

Far Cry 6 - vi**u mitä pas*aa. 0/5
Hyvää: Sai "ilmaiseksi" prossun mukana.
Huonoa: Suorituskykyongelmat, vaikka grafiikka ei mitään huimaa ole. Tekoäly, jota ei ole. Viholliset spawnaa kun selän kääntää, aiheutettu 'mayhem' unohtuu/katoaa heti. Ei kelpaa edes "aivot narikkassa höntsäpelailuun", alkaa vaan kaikki ärsyttämään tässä. Olis pitänyt myydä 5€ eteenpäin....

 

[itarumaa]

PS4/5 konsolin pelejä:
-Conan Exiles, armoton bugiläjä ps4 konsolilla, toimi paremmin ps5:sella, kunnes tilttasi ja tuhosi hahmon kokonaisuudessaan. Sama vika oli jo 3v sitten ps4 konsolilla, joten ehkä ei jaksa kolmatta kertaa enää. Journeyn pelasin melkein läpi kaksi kertaa ja onhan pelissä paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta toimivuus on vähän niin ja näin. 2/5.

-Detroit Become Human. Pelasin läpi ehkä viidettä kertaa tai olikohan jopa kuudes kerta ja aina löytyy jotain uutta, mitä ei ole aikaisemmin tullut juonessa vastaan. Mielestäni se on aika hämmästyttävää, että kuinka laaja tämä peli oikeastaan onkaan. Hieno peli, mutta ehkä vähän yksioikoinen ajatusmaailmaltaan välillä. 4/5.

-Gran Turismo Sport. Hieno peli jota voi yksinpelinäkin pelata ja pidän myös tarkasta autojen mallinnuksesta yksityiskohtia myöten. Ehkä uramoodia voisi miettiä vielä laajemmaksi, mutta mukava tätä on pelata. Onlinessakin olen muutaman kerran kokeillut, mutta yksinpeli kiinnostaa enemmän. 5/5.

-Dirt 2.0. Tätä peliä olen pelannut varmaankin yli 500 tuntia, joten voisi sanoa, että peli on hintansa arvoinen. Padillakin pelattavuus on mukavaa ja PS5 versio päivittyi entistä hienommaksi. 5/5.

 

[Cereal killah]

Troubleshooter - Abandoned children (PC)

Tämä tuli melko puskista, tai lähinnä se miten loistava peli on kyseessä. Meni maanantaina läpi, ja sanoisin että menee jonnekin Top10:een parhaista pelikokemuksista (ja olen pelannut PC:llä vaihtelevalla intensiteetillä 90-luvun puolivälistä). Pelitunteja tämän "season 1" loppuessa oli takana n. 125 josta viimeiset kaksi viikkoa keskimäärin 5 tuntia päivässä mikä on minulla se ihan maksimi.

Isossa kuvassa peli on tavallaan Xcom-tyylinen vuoropohjainen peli, jossa omalla tiimillä tyhjennetään missio-kartta vihollisista tms. tehtävänanto. Päällisin puolin animehenkisyys on vahva, mutta ei kannata sen vuoksi jättää väliin, itsellä esim. anime on itsessään melko evvk ja kokemusta siitä hyvin vähän, mutta tässä se on luonteva osa peliä. Pelin takana on erittäin pieni (6 henkilöä tms.) korealainen tiimi, mikä on varmaan se eniten hämmentävä asia tässä. Pelissä on niin valtava määrä sisältöä, monipuolista pelimekaniikkaa ja pelimaailman graafista kontekstia että minun on hitusen vaikea ymmärtää sitä duunin ja koodin määrää mikä tässä on takana. Tämä on hiotumpi ja sisältörikkaampi kuin monet pelit joissa lopputekstit kestää varttitunnin. Toki minä myös tulin aika valmiiseen pöytään, takana on monta vuotta early accessia, julkaisusta on yli vuosi ja takana on jo 100 patchiä. Lisäksi ilmeisesti erityisesti englanninkielinen käännös on parantunut ajan mittaan (ja pelaajien avustuksella) oleellisesti.

Minulle tärkeintä on aina immersio, jos sitä ei ole riittävästi niin ei vaan kiinnosta pelata. Troubleshooterissa immersion kannalta tärkein asia on pelihahmot. Omaan "Troubleshooter firmaan" tulee pelin edetessä 9 hahmoa (+DLC:ssä kaksi lisää), ja näiden saaminen sekä taustatarinat levittäytyy varsin tasaisesti pitkän pääjuonen ajalle. Löytyy perusarkkityypit kuten miekankäyttäjää, maagia, fire melee, sniper/hunter, granadier jne. ja näissä on omaa valinnanvaraa mihin suuntaan hahmoa rakentaa. Pelin varmaan merkittävin mekaniikka on "mastery"- systeemi, eli pelissä on 700+ ominaisuutta joilla rakentaa hahmoja, yhdistellä tietyt settikombot jne. Hahmonrakennus on paremmin toteutettu kuin missään muussa pelissä mitä olen pelannut, ja ne myös ovat erittäin persoonallisia joten niihin syntyy side ja tietty MMO-tyyppinen addiktio hioa jatkuvasti jotain paremmaksi. Myös loot systeemi on vähän kuin jostain WoW:sta, eli common/rare/epic/legandary ja parhaat kamat on jonkun bossin drop raten takana. Löytyy pet ja drone-systeemit (ja näiden hahmonkehitys ihan yhtä monimutkaisesti kuin ihmishahmoille jos haluaa), craftingiä (en ole paljoa panostanut) jne.

Jos siihen Xcomiin vertaa, niin ehkä merkittävin ero on siinä että Xcom- pelit on pitkälti erittäin harkittuja siirtoja (ja overwatch-runkkausta) koska hahmot voi kuolla milloin vaan ja se vituttaa, mutta toisaalta myös luo erityisen jännitysmomentin ironmanilla. Troubleshooterissa ei hahmot koskaan kuole tehtävissä, eli ne menee "out of action" kun HP on lopullisesti 0 (=ei voi enää siinä tehtävässä käyttää). Mainittakoon että sama pätee vihollisiin, eli samat bossit tulee ns. tapettua moneen kertaan. Voi kuulostaa huonolta asialta, mutta mahdollistaa sen että pelaaminen on kivaa, omat taktiikat ovat riskiä ottavampia ja silti jännitys on aina olemassa.

Ainoa varsinaisesti negatiivinen/haastava puoli on vaikeustason balanssissa. Netistä löytyy paljonkin valitusta liiasta vaikeudesta. Oma kokemus oli, että kun yleensä pelaan pelejä "normal"- tasolla niin tässä vaihdoin nopeasti hard-tasolla jossa olin loppuun asti. En halua veivata vaikeustasoa edestakaisin, ja sinänsä tämä oli keskimäärin oikein sopiva. Kuitenkin, huomattava osa pelistä tuntuu liiankin helpolta, ja se vaikeustaso välillä vaihtelee huomattavasti tehtävän sisälläkin. Käytännössä myös piti jossain kohtaa lopettaa lähes kaikkien valinnaisten tehtävien tekeminen jotta hahmot ei karkaa liian vahvoiksi suhteessa pääjuoneen. Ja pelimekaniikoissa on vielä paljon enemmän syvyyttä ja min-maxaamista kuin mitä itse kasuaalisti totesin riittäväksi (ainakin toistaiseksi, onhan tässä vielä end game- sisältöä jäljellä).

Juoni on välillä erittäin kiinnostavaa ja välillä ei niinkään. Tuntuu hieman kulttuurisidonnaiselta asialta välillä se visual novel- tyylinen juonenkuljetus, joka tapauksessa aika selkeästi huomaa seuraavansa ei-länsimaista tarinankerrontaa. Tämä on pitkälti syvä asia, tai ainakin sopivaa vaihtelua.

Ylläoleva kohdistuu pelin varsinaiseen kokonaisuuteen ("season 1"). Lisäksi on DLC joka jatkaa pääjuonen loputtua, ja jota jo aloitin ekalla tehtävällä. Normaalisti siirryn yhden ja ainoan läpipeluun jälkeen muihin peleihin, mutta edelleen kiinnostaa muutamat vaikeammat tehtävät (erityisesti "violent case" tyyppiset joissa on paljon bosseja ja legandaarista loottia ) sekä DLC:n tarinakokonaisuus siinä rinnalla. Niin, ja DLC on ilmainen, koska devaajat ovat niin vaatimattomia etteivät kehtaa pyytää rahaa.

10/10 ja vahva suositus. Pitkät jaarittelut tällä kertaa, koska nämä devaajat ansaitsevat lisää pelaajia ja rahaa.

 

[Heseman]

Final Fantasy VI (PS3)
Siivotessani tuossa pari viikkoa sitten kaappieni hyllyjä löysin Kolmos-Pleikkarini ohjaimen, jota en taida olla käyttänyt sitten The Last of Usin läpipeluun jälkeen 2014. Hyvin se edelleen latautui ja sainkin idean vetää tämä peli viimein läpi. Hommasin sen joskus 9,5 vuotta sitten ja pelasin sitä johonkin puoleenväliin, kuolin kun piti aikarajassa edetä enkä ehtinyt ja siihen jäi. En oikein osaa sanoa miksi, muistaakseni pidin pelistä, mutta jokin siinä vain pisti stopin. Peli on kuitenkin ihan hyvä, jos kestää sen aikaiset pelisuunnittelun erikoisuudet.

Peli on siis Final Fantasy -japsiropesarjaa, jonka osat eivät ole tarinallisesti sidottuja toisiinsa muuten kuin poikkeustapauksissa ja tällöin ovat tyyliin X sekä X-2. Samoja elementtejä kuten ratsastettavat chocobo-linnut niistä kuitenkin löytyy ja tästä tunnistettavuudesta sarjan fanit käsittääkseni pitävät. Kyseessä sarjan kuudes osa, joka julkaistiin alunperin Super Nintendolle ja myöhemmin uusjulkaisuna Pleikkarille, kun seiskan myötä sarja siirtyi Sonyn alustalle. Myöhemmin kutonen sai käsittääkseni mobiili- ja PC-julkaisunkin. Steamista tämä on vedetty julkaisijan pyynnöstä pois, kun joku uusi remaster tulossa jossain kohtaa. Jos tämä kiinnostaa, kannattaa pistää korvan taakse.

Juoni kertoo maailmasta, jossa tuhat vuotta ennen nykyhetkeä käytiin magiasodat ja taikuus katosi maailmasta. Keisari Gestahl haluaa löytää Esperit, jotka ovat avain taikuuden palauttamiseen ja maailman hallintaan. Imperiumin orjana tietämättään ollut Esper-ihmishybridi Terra saa tietää tästä ja lyöttäytyy kapinallisten kanssa yhteen pysäyttääkseen Gestahlin ja tämän hovinarri Kefka Palazzon. Kefka on ehkäpä pelin tunnetuin hahmo, joka on epäonnistuneen taikuuden palautuskokeen myötä menettänyt järkensä. Hahmo on aika varmasti saanut vaikutteita Jokerista. Pelattavia hahmoja kertyy Terran lisäksi melkoinen kaarti, lopussa on niitä mahdollista olla jopa 14. Ehkä vähän liikaa jos minulta kysytään, joskin lopussa kun jakaudutaan kolmeen neljän hengen ryhmään niin toisaalta ymmärrän, mutta kun hahmoja on näin paljon niin keskittyminen herpaantuu eikä varsinaista päähahmoa oikein tunnu olevan. Lisäksi kun valtaosa hahmoista esiteltiin pelin alkupuolella ja siitä on gappia sen melkein kymmenen vuotta, niin en kauheasti nyansseja enää muistanut.

Pelin genre on siis japsirope, jolle tyypillistä ovat ryhmäpohjainen eteneminen ja ne saakelin satunnaistaistelut. Ei muuten, mutta ne tulevat tietyillä alueilla täysin yllättäen. Rauhassa kävellessä yhtäkkiä ruutu vaihtuu taisteluruutuun ilman mitään varoitusta ja ennakkoa. Pelin toisella puoliskolla on mahdollista löytää esine, joka eliminoi satunnaiskotaamiset, mutta tämä edellyttää tietyn hahmon löytämistä ja pitämistä jatkuvasti ryhmässä. Ja kun vain ryhmässä mukana olevat keräävät kokemusta eli jäseniä pitää vaihtaa tasaisesti niin ei paljoa lohduta. Vihollisilta ja maailmasta löytyy parhaat varusteet, joskin kauposta saa ihan kohtuullista kamaa myös. Ja kun taisteluita tulee paljon ja jokaisesta tippuu rahaa, ei siitä varsinaisesti ole pulaa kuin harvoin. Myös parhaat taiat opettavat Esperit eivät ole pääpolun varrella, joten senkin puolesta kannattaa nuohota nurkkia tai kaivaa läpipeluuohje esille. Kun olin saanut kaiken muun tehtyä ennen loppuhyökkäystä, grindasin joka hahmolleni pelin voimakkaimman taian ja useille kaikki parannustaiat, mihin meni useita tunteja. Se kuitenkin auttoi lopussa huomattavasti, kun pystyi vaan spammaamaan Ultimaa bosseihin, ei tullut edes lopparissa pahemmin hiki. Peli ei ole kutenkaan muutenkaan erityisen vaikea, jopa pelin puolivälin bossin vaikeana pitäminen aiheutti minussa vähän ihmetystä. No, taisin olla kohtuu korkealla levelillä jo tuolloin, että sekin taisi auttaa.

Kun ihmisiltä kysytään, mikä on heidän suosikkinsa Final Fantasyistä, monet vastaavat seiskan, myös minä. Se tosin onkin tämän ohella ainoa, jonka olen pelannut läpi. (Kahtatoista pelasin jonkin verran, mutta se jäi kesken.) Osa vastaa kuitenkin tämän kutosen ja sen vuoksi päätinkin sen hommata ja pelata. En muuta kantaani, mutta kyllä tämä ihan hyvä oli varsinkin ikänsä huomioiden. Varsinkin musiikki oli hyvää ja muutenkin kun huomioi ajankohdan ei voi kuin ihailla, kuinka jotkin jutut on toteutettu teknisesti, kuten vaikka ehkäpä pelin kuuluisin kohtaus eli oopperalaulu. Satunnaistaistelut ovat kuitenkin perseestä, mutta ne täytyy vaan kestää jos tämän aikakauden sarjan pelejä haluaa pelata. Eiköhän tämä riitä mulle näistä vanhan ajan Final Fantasyistä tällä erää.

Mainostetaan vielä loppuun yhtä toista peliä, joka tuli tätä pelatessa mieleen ja jonka olen aikanaan muutamaan kertaan pelannut eli Anachronox, Ion Stormin tekemä tulkinta genrestä. Alkoi vähän tehdä mieli pelata sitä uudelleen, mutta backlogini on jo muutenkin melkoinen...

 

[Jumi]

Might & Magic Chess Royale (PC, Android, iPhone) [ilmainen, mikromaksuja]

Ubisoftin näkemys auto-chess genrestä. Genren peruspalikat löytyy, eli erätauoilla ostetaan ukkeleita ja laitetaan ne kentälle, sitten ottelun alkaessa katsellaan kun ne tappelee vastustajan ukkoja vastaan.

Uutta genreen tuovan sankarit jotka määrävät esim. aloituskokoonpanon. Aluksi ne ovat aivan turhia, mutta leveleiden noustessa ne alkavat antaa ihan oikeita bonuksia ukkeleille. Sankareiden levuttamiseen perustuvat myös pelin mikromaksut. Pelasin koko viikonlopun eli noin 15 tuntia ja ostin 9.99€ aloituspaketin, siltikään en ole saanut yhtäkään sankaria siihen pisteeseen että se antaisi joitain bonuksia joukoille.

Yksi turnaus kestää 3-15 minuuttia ja se on mallia battleroyale 100 osallistujan kesken. Pihalle joutuu jo kolmesta tappiosta. Moninpelihän tämä on mutta näyttää että 99% pelaajista on Ubisoftin botteja. Jollain ilveellä 100 "pelaajan" joukkoon valikoituu aina pelaajia ihan jokaisesta maasta geneerisellä nimimerkillä. Luulisi että edes joskus näkisi 2 ranskan lippua samassa turnauksessa. Yksinpeli mikromaksuilla! Yhden ainoan kerran olen nähnyt aidon ihmisen oikealla nimimerkillä joka löytyi twitchistä.

Peli käynnistyy pakotettuun tutoriaaliin ja se on paskin mitä olen kokenut. Se pakottaa painelemaan tiettyjä nappeja ja kestiää usean turnauksen ajan, oikeassa ajassa reilut puolituntia. Vasta sen jälkeen pääsee esim. lukemaan millaisia joukkoja ja sankareita pelissä on! Muistaakseni edes asetuksia ei voinut säätää tuon ekan puolen tunnin aikana. Normaalisti olisin jättänyt pelin kesken, mutta tutoriaali oli tehty niin äärettömän huonosti että nauratti ja halutti nähdä miten monella tavalla sen voi sössiä.

Pieniä ärsyttäviä juttuja:
-peli kadottaa fokuksen hiirestä vähän väliä kun jotain tapahtuu
-pelaaja haluaa tutkia joukkojen synergioita mutta peli estää pop-up infoikkunan vähän väliä
-taistelun alkaessa ei vaihtopenkillä olevia joukkoja voi siirrellä parempaan järjestykseen
-loitsukirja alkaa vilkuttamaan kun siellä on uusia taikoja mutta sitä ei voi painaa kun fokus on taas kadoksissa

On tässä silti hyvääkin. Jos unohtaa ärsyttävyydet niin pohjimiltaan peli on erittäin hyvin suunniteltu ja joukkojen ostamisen feedback-luupit on kunnossa. Mutta, sitten tästä puuttuu asioita jotka löytyy muista auto-chess peleistä. Strategiaa ei voi miettiä pitkälle kun pihalle joutuu jo kolmesta häviöstä ja vastustajakin on aina eri, eli omia joukkoja ei voi rakentaa voittamaan tietynlaista vastustajaa. Vastustajan pelilautaakaan ei pääse katselemaan.

Ja kaikesta huolimatta tätä on tullut pelattua paljon.

Ehkä surkein auto-chess, mutta silti jollain tavalla nautinnollinen. Jos kasuaalipelien suunnittelu kiinnostaa, niin tämä on loistava esimerkki huonoista ja hyvistä asioista.

 

[JouBqa]

Kena: Bridge of Spirits
Pidin todella paljon! 8/10
Rentoa toimintaseikkailua kevyillä puzzleilla ja sopivasti haastetta hyvistä bossitappeluista.
Arvostelu:

 

[Illotus]

Monster Sanctuary, Xbox Series X
Game passista pelailin tätä jotain alta 10h. Tasohyppelyä ja hyvin kevyttä taktista taistelua. Pelataan hirviöiden lastenvahtia, joka hyppelee luolastossa omien hirviöiden kanssa taistelemassa muita vastaan. Jos voittaa taistelun riittävän nopeasti ja hyödyntäen vastustajien heikkouksia saa yleensä jonkun voitetun hirviön munan, josta voi hautoa uuden hirviön. Taisteluihin valitaan aina kolme hirviötä ja vastassa on myös yleensä kolme pl. bossit. Eri monsuilla on eri tyyppisiä hyökkäyksiä ja kaikki ovat alttiita jonkun tyyppisille hyökkäyksille. Eli vähän tämmöstä kivi-paperi-sakset meininkiä, valitaan aina sellaiset monsut, että niiden hyökkäykset toimii vastuksiin ja joihin vastusten hyökkäykset ei toimi. Monsuille saa myös kaikenlaisia aseita ja väliaikaisia buffeja. Ilmeisesti jonkunlainen juonikin on mukana.

Kyllä tätä jonkun aikaa läpsytteli, mutta taistelut eivät ole haastavia, eivätkä mielenkiintoisia. Menee aikalailla siihen sarjaan, että väsyneenä tätä voi läpsytellä. Nykyään semmoiseen ei yleensä ole aikaa, joten ei jatkoon. 4/10

Pokemon Shield, Nintendo Switch
Elämäni ensimmäinen kosketus Pokemoneihin. Tämä on kuten tuo Monster Sanctuary paitsi liikkuminen on välillä jonkunlaista 3D:tä ja taisteluissa on yksi mölli per puoli kerrallaan. Tästä johtuen taisteleminen on vielä aneemisempaa. Pelasin reilun tunnin ja totesin, että tämä ei ole ehkä minulle suunnattu. Ala-asteella olisi varmaan ollut kova juttu grindata menemään. 2/10

Slay the Spire, PC/Xbox Series X
Deck builderi roguelite. Liikutaan eteenpäin kartalla, jossa on muutama eri polku. Vastaan voi tulla monsuja, eventtejä, kauppoja, lepopaikkoja yms. Monsuja vastaan taistellaan hyvin yksinkertaisella korttipelillä. Kortteja saa taisteluista lisää palkinnoksi. Lisäksi kaupoista saa kortteja ostettua tai hävitettyä ja lepopaikoilla kortteja voi päivittää paremmiksi versioiksi. Pelasin sen verran, että avasin kolme perushahmoa ja ekalla vetelin pelin ns. ensimmäiseen loppuun. Olen pelannut paljon erilaisia deck buildereita ihan fyysisinä versioina ja Yucatassa, että tämä ei ihan hirveän tuoreelta tuntunut. Läpsyttely oli kuitenkin leppoisaa, joten kyllä tähän melkein se 10h tuli aikaa käytettyä. Kun nyt joku tekisi esim. Knizian Quest for El Doradosta digi-version hyvällä tekoälyllä, niin maistuisi paremmin. Tai vaikkapa Aeon's Endistä. Eniveis, vahva 6/10.

 

[scented]

Dune 2. Ordoksella tuli pelattua läpi. Edelleen helkutin hyvä peli, vaikka tekoäly onkin mitä sattuu. Hyvin pyöri dosboxin kanssa Windows 11:ssä.

 

[perato]

Control (PC)
Tämähän jotenkin sitten lässähti mitä pitemmälle mentiin. Alko monet asiat jotenki vesittään fiilistä ja tuli muutama päivä ku ei oikeastaa huvittanut koko peliä käynnistää. Nyt sit tuli rymisteltyä loppuun, kelloon kerty se 20h, jossa varmaan 5-10h liikaa.

Tykkäsin sinällään että jotain uutta ja jännää ja erikoista kuten nyt viime aikoina Remedyllä on ollutkin tarjota. Jotain mitä et muista löydä ja joka jää jollain tavalla mieleen. Kuitenki sit tuli olo, että peli on jotenki kiirehditty maaliin ja monet asiat on jäänyt jonnekki hyvien keksintöjen roskakoriin ja on menty helppoa tietä julkasuun. Pelimekaanisesti tämä oli lopulta yllättävän tylsää rymistelyä, alussa pum pum ja lopussa vaan leijutaan ja heitetään loputtomasti tavaraa ympäriinsä spawnaavien vihujen päälle. Pyssyt on kaikki tylsiä ja peliin ympätyt taidot ja modaukset oli lähes kaikki luokkaa "15,6% lisää tätä". Kuitenki kaikki tää olis ollut helppo ohittaa jos peli itessään olis ollut alkua pitemmälle mielenkiintoinen. Tuo Alvar Aallon suunnittelema brutalismia edustava Oldest House on ideana mielenkiintoinen, mutta toteutuksena tylsä sokkelo. Sen sijaan, että olis ollut jotain "aah palasin tänne" tyyppistä kenttäsuunnittelua á la Dark Souls, on kenttäsuunnittelu teleporttien ja umpikujien varaan rakennettua toimistokompleksia. Hirveän montaa mainitsemisen arvoista paikkaa ei pelistä lopulta löydy vaikka temaattisesti olisivat voineet kokeilla vaikka ja mitä. Ite pääjuonikin jotenki lässähti minusta, eikä oikeastaa koskaa lähtenyt edes kunnolla käyntiin. Asiaa ei auttanut päälleliimatut sivutehtävät eikä lopulta varsin turha tavaroiden keräily. Myöskään en lämmennyt tälle, että samoja paikkoja joutuisi periaatteessa koluamaan uudestaan jos haluaa kerätä kaiken, mutta toisaalta kun kerättävän arvo on mitätön, nii eipä niitä sit jaksanut lähtä uudestaan keräileen alun ihmettelyn jälkeen. Turhan paljon "juonesta" oli taas kerättävien lippulappujen varassa mikä alkaa olla kohtalaisen väsynyt keino kertoa tarinaa. Onneksi sentää muutama video oli, mutta oli sielläkin hirveyksiä kuten Trenchin monologit ja se jatkuvasti pyörivä sama video.

Ihan jees, kädenlämpönen kokemus, mutta ei kyl herättänyt mitää haluja tätä pelata uudestaan ja voi hyvin olla, ettei koskaan tulekkaan.

 

[perato]

Metro 2033 Redux (PC)
Joo en päässyt puusta pitkälle ton Dishonored: DotD:n kanssa, ehkä toisessa tasossa vasta menossa ja peliaikaa kertynyt kohta neljälle eri kuukaudelle.
Tuli kuitenkin luettua Metro 2033 kirjana, ja päätin sit kokeilla tätä kirjan inspiroimaa peliä, jonka jo toki pariin otteeseen pelannut läpi. Ekalla kerralla pelatessa jäi aikanaan fiilikset, että ei mikään täydellinen peli, mutta silti tunnelmallinen ja mukiinmenevä räiskintä, joka vähän palautti mua nauttimaan myös raiteilla kulkevista peleistä. Nyt kolmannella kerralla on fiilikset todella paljon laimeammat. Sinällään ite peli on varmaan jotakuinki kaikille pelejä pelaaville tuttu, jaetaan ilmaseks joka vuosi millon minkäki kanavan kautta, Epicistä ainakin kahdesti, steamista ainakin 2-3 kertaa ja Humblestakin 2-3 kertaa tässä vuosien aikana.

Mutta jos mietit, että kehtaatko lukea kirjan ku pelin oot pelannut, nii kehtaat. Hirveän paljon näillä ei oo yhteistä. Vaikka pelin nimi on Metro 2033, nii enemmän fiilis, että tää vois olla vaikka "Viemäri 2033". Oikeastaan koko "metro" tunnelma jotenki loistaa poissaolollaan ja tässä vaan ryömitään tunneleissa, jotka ehkä muistuttaa toisinaan metrotunnelia. Suurinosa asemista onkin hökkelikyliä joita ei asemiksi tunnista. Lisäksi pelimaailma kärsii uskottavuudesta verrattuna kirjaan. Suurinosa porukasta on kuin se ydinsota olis tapahtunut kolme minuuttia sitten; hengailevat aseet sylissään notskilla. Enemmän siis semmosia pakolaisleirejä kuin mitään toimivia kyliä kuten kirjassa. Ei oikeen mitään semmosta fiilistä, että tää olis joku uusi yhteiskunta. Toisekseen jokainen asema tuntuu samalta ja maan pinnalla käydään turhankin usein eikä se ole niin uhkaavaa mitä se kirjassa oli. Ylipäätään kaikki uhat kirjasta on typistetty "jonkinsortin mutanttipeto" kategoriaan sekä ihmisvastustajiin, joita räiskitään ku maailmansodassa konsonaan.

Metro: Last Light Redux (PC)

Aikanaan laittanut tället "replay" tagin, mutta en kyl tiiä miksi. Ei tää hirveenä päivitä tosta edellispelistä, tunnelma on ehkä vielä jotenki pliisumpaa ja tylsempää. Puoliväli menossa ja ei oo jäänyt oikeen mitään mieleen, toisaalta hyvä siinä mielessä, että edellispelikerrastakaan ei ole jäänyt oikeastaa mitään mieleen, joten tätä pelaa kuin vähän ummikkona. Pyssyttely tässä on tylsää ja tunnotonta, animaatiot jotenki köykäsiä, ääninäyttely edelleen on mitä on ja kaikenkaikkiaan vähän semmonen B-luokan peli fiilis tässä. Erityismainintana pakko sanoa, että pelin valaistus on jotenki todella outoa, kaikki on hirveän valoisaa ja toisaalta on epäselvää onko sitä pimeässä vai ei(hahmon kello kun näyttää pimeää).

Ei nyt hirveenä nosta intoa käynnistellä tota Exodusta, mutta eiköhän se tule kuitenki otettua peluuseen vielä talven aikana.

 

[pilot]

Assassin's Creed Unity PC (2014)

Ostin Ubisoftin syyskuun tarjouksista 4,50 eurolla. Nyt on Anniversary salessa taas tuohon hintaan. Monelta tämä peli voi jo löytyä, kun oli Notre Damen palamisen jälkeen ilmainenkin.

Arvosteluissa oli pahasti hajontaa ja peli olisi joidenkin mielestä jopa sarjan kaikkein huonoin lähes joka kategoriassa, pahasti buginen, tylsä ja hyvin raskaskin. Nykyään peli kuitenkin toimii hyvin, on näyttävä ja varhaisia arvostelujaan parempi. Peli on kuulemma AC Syndicaten kanssa viimeinen alkuperäisen AC:n idean mukainen peli hiiviskelyineen ja kiipeilyineen, eikä ole liian laaja.

Pelaan isolla 4K/60Hz -näytöllä ja toimi 4K maksimiasetuksilla hyvin lähes koko ajan 50-60 fps:llä (TUF OC 3080 ja Ryzen 2700X). Kun laskin paria asetusta, oli lähes koko ajan 60fps. CPU:ta käytti vain noin 50 % eli ehkä ei vanhana pelinä osannut käyttää kaikkia ytimiä, mutta GPU:n käyttö oli maksimin tuntumassa. Isommassa väkijoukossa juoksuvauhti hidastui ilmeisesti tarkoituksella mutta fps pysyi 60:ssä tai sen tuntumassa.

En ole pelannut näitä Ubisoftin pelejä vielä liikaa, joten nyt päätin pelata kerrankin jostain pelistä ainakin päätehtävät loppuun asti. Tärkeänä apuna oli Stream Deck XL, jonka painikkeisiin laitoin kaikki aseiden ja pommien valinnat, sekä harvinaisemmat toiminnat, joten ei tullut niiden kanssa sekoiltua. Laitoin Stream Deckiin myös HWiNFO64:n monitoroimaan GPU:n ja CPU:n kuormitusta, lämpötilaa, watteja yms.
Tuli päätehtävien lisäksi tehtyä muutakin (esim. Cafe Theatre aseisiin ja varusteisiin tarvittavan rahan takia), mutta jätin suosiolla helpoimmat sivutehtävät tekemättä, kun niissä ei olisi enää haastetta ja tulisi toistoakin. Olen ratkaisuprosenteissa vieläkin alle puolivälin mutta vielä nousee hieman, kun teen ainakin Co-op -tehtävät loppuun skill pointsien takia.

Seuraava kuva on yhdestä hankalasta co-op -tehtävästä, jossa piti suojella Napoleonia. Sitä jouduin yrittämään useamman kerran ennen kuin onnistui ilman ratkaisuohjeita. Sattui hauska grafiikkavirhe, jollaisia ei tuossa laajuudessa ollut tullut vastaan kuin kolme "kauheasta bugisuudesta" huolimatta... No, kaatui se kyllä kerran kymmenien pelituntien aikana.

-Au au sattuu...
-Se oli sitten viimeinen kerta kun yritit ryppyillä mulle!

Kaduilla on todella paljon sivullisia, joilla on monenlaista puuhaa menossa, niin että tuli joskus jäätyä seuraamaankin. Osaisipa ranskaa.
Vastustajien taso ei vaikuttanut muuttuvan liikaa oman tason ja aseiden mukana, mutta niitä oli vaan sitten enemmän ja aina välillä muutama taitavampi, joka osasi myös väistää. Kukaan ei lähtenyt kertaakaan karkuun, vaikka olisi kyllä syytä ollut. Kerran luulin yhden karanneen ja seurasin... se juoksi ihmettelemään aiemmin sabotoimaani hälytyskelloa...

Suosittelen, jos saa hyvästä tarjouksesta, pelityyppi kiinnostaa ja vanhemmat Assassin's Creedit ovat jääneet vähemmälle. Oli kyllä hintansa väärti.

 

[P c L A Y E R]

Assassin's Creed Unity PC (2014)

Ostin Ubisoftin syyskuun tarjouksista 4,50 eurolla. Nyt on Anniversary salessa taas tuohon hintaan. Monelta tämä peli voi jo löytyä, kun oli Notre Damen palamisen jälkeen ilmainenkin.

Arvosteluissa oli pahasti hajontaa ja peli olisi joidenkin mielestä jopa sarjan kaikkein huonoin lähes joka kategoriassa, pahasti buginen, tylsä ja hyvin raskaskin. Nykyään peli kuitenkin toimii hyvin, on näyttävä ja varhaisia arvostelujaan parempi. Peli on kuulemma AC Syndicaten kanssa viimeinen alkuperäisen AC:n idean mukainen peli hiiviskelyineen ja kiipeilyineen, eikä ole liian laaja.

Pelaan isolla 4K/60Hz -näytöllä ja toimi 4K maksimiasetuksilla hyvin lähes koko ajan 50-60 fps:llä (TUF OC 3080 ja Ryzen 2700X). Kun laskin paria asetusta, oli lähes koko ajan 60fps. CPU:ta käytti vain noin 50 % eli ehkä ei vanhana pelinä osannut käyttää kaikkia ytimiä, mutta GPU:n käyttö oli maksimin tuntumassa. Isommassa väkijoukossa juoksuvauhti hidastui ilmeisesti tarkoituksella mutta fps pysyi 60:ssä tai sen tuntumassa.

En ole pelannut näitä Ubisoftin pelejä vielä liikaa, joten nyt päätin pelata kerrankin jostain pelistä ainakin päätehtävät loppuun asti. Tärkeänä apuna oli Stream Deck XL, jonka painikkeisiin laitoin kaikki aseiden ja pommien valinnat, sekä harvinaisemmat toiminnat, joten ei tullut niiden kanssa sekoiltua. Laitoin Stream Deckiin myös HWiNFO64:n monitoroimaan GPU:n ja CPU:n kuormitusta, lämpötilaa, watteja yms.
Tuli päätehtävien lisäksi tehtyä muutakin (esim. Cafe Theatre aseisiin ja varusteisiin tarvittavan rahan takia), mutta jätin suosiolla helpoimmat sivutehtävät tekemättä, kun niissä ei olisi enää haastetta ja tulisi toistoakin. Olen ratkaisuprosenteissa vieläkin alle puolivälin mutta vielä nousee hieman, kun teen ainakin Co-op -tehtävät loppuun skill pointsien takia.

Seuraava kuva on yhdestä hankalasta co-op -tehtävästä, jossa piti suojella Napoleonia. Sitä jouduin yrittämään useamman kerran ennen kuin onnistui ilman ratkaisuohjeita. Sattui hauska grafiikkavirhe, jollaisia ei tuossa laajuudessa ollut tullut vastaan kuin kolme "kauheasta bugisuudesta" huolimatta... No, kaatui se kyllä kerran kymmenien pelituntien aikana.

-Au au sattuu...
-Se oli sitten viimeinen kerta kun yritit ryppyillä mulle!

Kaduilla on todella paljon sivullisia, joilla on monenlaista puuhaa menossa, niin että tuli joskus jäätyä seuraamaankin. Osaisipa ranskaa.
Vastustajien taso ei vaikuttanut muuttuvan liikaa oman tason ja aseiden mukana, mutta niitä oli vaan sitten enemmän ja aina välillä muutama taitavampi, joka osasi myös väistää. Kukaan ei lähtenyt kertaakaan karkuun, vaikka olisi kyllä syytä ollut. Kerran luulin yhden karanneen ja seurasin... se juoksi ihmettelemään aiemmin sabotoimaani hälytyskelloa...

Suosittelen, jos saa hyvästä tarjouksesta, pelityyppi kiinnostaa ja vanhemmat Assassin's Creedit ovat jääneet vähemmälle. Oli kyllä hintansa väärti.

En tiedä onko korjattu tai parannettu niitä väkijoukokkoja ja niiden "bugittamists". Sen takia en itse tätä voinut pelata. NPC hahmot warppaili, nytkyi ja clippaili toistensa läpi jatkuvasti. Myös se etäisyys, millä NPC hahmojen vaatteiden fysiikat alkoi toimia, oli joku 10m pelihahmosta. Vaatteet tuntuivat myös usein "vaihtuvan" hahmojen päällä ihan siinä lähietäisyydellä.

Ihan järkyttävän näköistä oli meno siis NPC hahmojen osalta, silloin joskus 2015, kun tätä viimeksi kokeilin pc:llä, täysillä asetuksilla. Pelissä ollaan kuitenkin niin usein tuolla ihmisten ilmoilla, että en itse pystynyt vaan pelaamaan. Katolta kun kattoi, niin aika psykedeelinen oli näkymä, vaatteiden "vilkkuessa", hahmojen kävellessä toistensa läpi ja warppaillessa. Porukka valittelee jostain CP2077:n kääntyessä häviävisyä NPC hahmoista, mutta tässä se meno vasta Benny hilliä olikin.

Muutenhan peli oli/on todella hienon näköinen, niin nuo NPC hahmojen ongelmat ja surkeat LOD etäisyydet löi silmille, kun märkä rätti.

Toki muutenkin nää vanhat AC:t tuntuu niin järkyttävän kankeilta, pelattavuuden osalta, uudempien rinnalla, että ei varmaan tulis pelattua, vaikka NPC hahmojen sekoilut olisikin korjattu.

 

[pilot]

En tiedä onko korjattu tai parannettu niitä väkijoukokkoja ja niiden "bugittamists". Sen takia en itse tätä voinut pelata. NPC hahmot warppaili, nytkyi ja clippaili toistensa läpi jatkuvasti. Myös se etäisyys, millä NPC hahmojen vaatteiden fysiikat alkoi toimia, oli joku 10m pelihahmosta. Vaatteet tuntuivat myös usein "vaihtuvan" hahmojen päällä ihan siinä lähietäisyydellä.

Ihan järkyttävän näköistä oli meno siis NPC hahmojen osalta, silloin joskus 2015, kun tätä viimeksi kokeilin pc:llä, täysillä asetuksilla. Pelissä ollaan kuitenkin niin usein tuolla ihmisten ilmoilla, että en itse pystynyt vaan pelaamaan. Katolta kun kattoi, niin aika psykedeelinen oli näkymä, vaatteiden "vilkkuessa", hahmojen kävellessä toistensa läpi ja warppaillessa. Porukka valittelee jostain CP2077:n kääntyessä häviävisyä NPC hahmoista, mutta tässä se meno vasta Benny hilliä olikin.

Muutenhan peli oli/on todella hienon näköinen, niin nuo NPC hahmojen ongelmat ja surkeat LOD etäisyydet löi silmille, kun märkä rätti.

Toki muutenkin nää vanhat AC:t tuntuu niin järkyttävän kankeilta, pelattavuuden osalta, uudempien rinnalla, että ei varmaan tulis pelattua, vaikka NPC hahmojen sekoilut olisikin korjattu.

Jos on tuollaista psykedeelistä ollut silloin vuonna 2015, niin on sitten ollutkin syytä huonoille arvosteluille. Silloin. Tuo AC Unity vaatii kyllä todella paljon tehoa raudalta noinkin vanhaksi peliksi, eikä kannata edes yrittää millään perunalla isolla tarkkuudella Ultra-asetuksia tai jää piirtoetäisyydet huonoiksi.

Youtubesta vaan katsomaan pelivideoita, joissa on RTX3080, 4K ja Ultra -asetukset, niin näkee, onko enää ongelmia piirtoetäisyyksissä tai missään muussakaan.

Pelattavuus lienee makuasiakin tai tottumiskysymys. Omasta kokemuksesta sanoisin, että pelattavuus parani sitä mukaa, mitä paremmin itse opin hallitsemaan liikkumista ja aseita. Silloin kun oli kova kiire, enkä ollut varma ukon tarkasta sijainnista, niin tuli kyllä välillä kiivettyä ylös kun piti mennä alas tai eteenpäin. Esim. jalat eivät olleetkaan vielä maassa. Ja kun oli sivussa ovesta tai ikkunasta, niin ukko halusi kiivetä seinille. Kiireessä ei aina ehdi niin tarkkaan katsomaan sijaintia. Samaa kyllä huomaa pelivideoissakin silloin kun yritetään ratkaista joku taso hyvin nopeasti eli hätäisesti. Tuossa pelissä on tarkoitus koettaa välttää paniikkitilanteita eli hoitaa vastustajat muutoin. Assassin on suomeksi salamurhaaja.

 

[Heseman]

Metroid Prime (Gamecube)
Hommasin aikoinaan Gamecuben käytettynä ja sille kyseisen pelin osat 1&2, aikomuksenani perehtyä yhteen peliklassikoista. No ei siinä kauhean hyvin käynyt, kesken jäi varsin alkuun. Muistaakseni silloin risoi se, että jos kuoli, piti ladata peli uudestaan ja pelata pitkä pätkä samaa, mitä jo kerran oli pelannut. Nyt sitten sain päähäni koittaa uusiksi ja ei siinä paljon paremmin mennyt, taisin tosin päästä pidemmälle tällä kertaa. Nyt kun on tuoreet fiilikset, täytyy todeta, että liikkuminen Cuben ohjaimella on ihan hanurista. Tai ehkä se joissakin peleissä on tehty kunnolla, mutta kun edes toista tattia ei voi erikseen käyttää kameran kääntämiseen niin helvetin (k)ankeaa on. Viimeinen niitti oli bossi, jolle oli ensiksi kohtuu pitkä matka, sitten piti aluksi tappaa neljä jotain keskitason sittiäistä (jotka veivät terveydestäni ison osan) ja lopuksi vasta tuli itse bossi, johon ei edes tehoa normaalit ammukset vaan olisi jollain kikkavitosella pitänyt se listiä. Muutaman kerran kokeilin sitä ja sitten jäi Cube keräämään taas pölyä.

Resident Evil Director's Cut (PS3)
Ei, tämä ei ole remake vaan alkuperäisen Ressun fiilattu versio, jossa mukana vaihtoehtoinen pelitila (jotain tavaroiden paikkoja vaihdettu jne.) Hommasin tämän samoihin aikoihin kuin FFVI:n mutta silloin oli hahmon tankkiohjaus liikaa. Nyt pääsin siitä yli, mutta turhan kankeaa se silti on mielestäni edelleen. No, silloin vasta harjoiteltiin 3D-pelien tekoa. Mutta muuten peli on varsin onnistunut ja taidan ymmärtää, miksi sillä on klassikkostatus. Konsepti, jossa tutkitaan zombien ja muiden hirviöiden täyttämää kartanoa, löydetään avaimia ja parempia aseita, ratkotaan pieniä puzzleja ja säilötään ylimääräiset kamat tallennushuoneiden arkkuihin, on toimiva. Ei ihme, että sarjalla on jo kahdeksas pääosa ja lukuisia sivuosia. Pelasin Jill Valentinella, joka on käsittääkseni helpompi hahmo pelata kuin Chris Redfield, ja lisäksi vielä helpolla vaikeustasolla, eli varmaankin journalisteille suunnatulla kombolla. En kuitenkaan tunne pistoa sydämessäni, sen verran kankeaa ohjaaminen ja ampuminen on. Monista lopuista sain kohtalaisen, olisi vissiin pitänyt kuunnella Jillin työparia yhdessä kohtaa tarkemmin... Vähän sama juttu kävi aikanaan ekassa Silent Hillissä, missasin yhden oleellisen jutun ja sain aika heikon lopun.

 

[Raxama]

Resident Evil Director's Cut (PS3)
Ei, tämä ei ole remake vaan alkuperäisen Ressun fiilattu versio, jossa mukana vaihtoehtoinen pelitila (jotain tavaroiden paikkoja vaihdettu jne.) Hommasin tämän samoihin aikoihin kuin FFVI:n mutta silloin oli hahmon tankkiohjaus liikaa. Nyt pääsin siitä yli, mutta turhan kankeaa se silti on mielestäni edelleen. No, silloin vasta harjoiteltiin 3D-pelien tekoa. Mutta muuten peli on varsin onnistunut ja taidan ymmärtää, miksi sillä on klassikkostatus. Konsepti, jossa tutkitaan zombien ja muiden hirviöiden täyttämää kartanoa, löydetään avaimia ja parempia aseita, ratkotaan pieniä puzzleja ja säilötään ylimääräiset kamat tallennushuoneiden arkkuihin, on toimiva. Ei ihme, että sarjalla on jo kahdeksas pääosa ja lukuisia sivuosia. Pelasin Jill Valentinella, joka on käsittääkseni helpompi hahmo pelata kuin Chris Redfield, ja lisäksi vielä helpolla vaikeustasolla, eli varmaankin journalisteille suunnatulla kombolla. En kuitenkaan tunne pistoa sydämessäni, sen verran kankeaa ohjaaminen ja ampuminen on. Monista lopuista sain kohtalaisen, olisi vissiin pitänyt kuunnella Jillin työparia yhdessä kohtaa tarkemmin... Vähän sama juttu kävi aikanaan ekassa Silent Hillissä, missasin yhden oleellisen jutun ja sain aika heikon lopun.

Tankkikontrolleja aika usein ihmetellään ja samalla funtsitaan et miksei ohjaus oo samanlainen kun moderneissa peleissä, eli hahmo liikkuu siihen suuntaan mihin painat, eikä kuten tankkikontrolleissa, eli hahmo liikkuu eteenpäin painettaessa just siihen suuntaan mihin se sattuukin katsomaan.

Itekin ehkä aikoinaan saatoin asiaa ihmetellä, mut ite hiffasin sen viimeistään Silent Hill 2:sta pelatessa et miks asia on näin. SH2 antaa valita ohjaustavan ton tankkityylin ja normaalin väliltä, ja vaikka se normaali kuulostaakin hyvältä ajatukselta, niin sitä kun aikansa käyttää niin hiffaa miksei se ehkä sitä ole. SH2 nojaa kanssa staattisiin kamerakulmiin, samalla tavalla kun RE1-3. Eli aika harvoin kamera on suoraan päähahmon takana, vaan sen sijaan se pomppii jatkuvasti kuvakulmien välillä, mikä sit taas kuvakulman vaihtuessa paljastaa et miks nää pelit on aika perseestä pelata tolla "3D" ohjausmenetelmällä, kuten SH2 sen on nimenny. Nimittäin heti kun se kuvakulma vaihtuu, pitäs sun kanssa samaan aikaan vaihtaa suuntaa mitä painat. Kuvitellaan vaikka tilanne missä kamera on aluks hahmon takana, jonka jälkeen se vaihtuu siihen et se on silleen yläviistosti edessäpäin. Aluks painat tattia eteenpäin kaikessa rauhassa ja sitkun kamerakulma vaihtuu niin sun pitäs täräyttää se about täysin päinvastaseen suuntaan, muuten lähet menemään takaspäin.

En tiedä onko kuinka looginen selitys, mut pointtina se et tankkikontrollit on se fiksuin ohjaustapa noissa staattisten kamerakulmien peleissä joissa se kamerakulma saattaa joskus olla ylhäällä, joskus takaa, joskus jostain ylänurkasta ja ties mistä nyt sattuukaan. Mut jos jäi selitys vähän pimentoon niin pelaamalla sen Silent Hill 2:sen alkaa varmaan avautumaan mitä haen takaa, jos ei oo jo pelattuna niin suosittelen vahvasti, tälleen 20v iässä se edelleen sisältää mm. yhden parhaimmista äänimaailmoista mitä peleissä ite nähny. Muutenkin aika vakuuttava teos edelleen, etenkin jos miettii 20v ikää.

 

[perato]

Heti perään sit lähti Far Cry Primal, ei niin kovin korkein odotuksin. Ja mitäs mitäs, tämähän on kiva peli. Yhtäkkiä kaikki edellisissä peleissä olleet ominaisuudet vaikuttaakin järkeviltä. Kasvien keräily, jouskari, melee tapot, metsästäminen, alueiden valtaus, runsas villieläimistö yms. yms. Kaikki tuntuu kuuluvan tähän pelimaailmaan ilman, että se tuntuu päälleliimatulta kuten peleissä FC3 ja 4. Yllättävän fiiliksissä tätä on nyt pelannut. Graafisesti hieman pettymys vaikka HD-tekstuurit onkin, hienoimmillaan siellä metsän keskellä tai öisin. Päivällä aakeet laakeet näyttää karulta. Pelimaailmassa myös paljon semmosta mitä en ihan joka pelissä odottais näkevän, jopa aikuismaista sisältöä. Enää vihollisheimon lasten teurastus nuijalla puuttuu, nii tästä sais jo jotain kohua aikaseks, vaikka paneskelevan luolamiespariskunnan seivästäminen keihäällä ehkä liippaakin läheltä. Tykkään myös tuosta asevalikoimasta, varsinki ah niin harvinaisen keihään käytöstä niin heittämiseen kuin pistämiseen. Mukava myös, että luolamiehet puhuu jotain outoa kieltä, eikä kapulaenglantia.

Vaikeustasoksi otin suoraan survivalin ja jonku toiseksi vaikeimman, nii puuttuu monet skillit ja joitaki moderneja juttuja kuten minimap.

Mutta tätä se on, ku etes vähän mietittäis, että onko tällä ominaisuudella tässä pelissä sijaa, vai onko se vain muista peleistä lisätty ominaisuus. Tällä kertaa osuu kohilleen.

Tuli otettua tämä uudelleen peluuseen ihan vain koska yhtäkkiä alkoi tehdä mieli palata tähän maailmaan. Aikalailla samoja mielipiteitä, joskin nyt tuli paljon nopeampaa vastaan "kyllästymispiste" mistä eteen päin tämä on alkanut tuntua vähän turhan suurelta peliltä sisältöön nähden. Lähinnä krääsäquesteja(tapa nuo, suojele nuita) ja kerättävää tavaraa kartta täynnä, mutta kohtalaisen vähän tekemistä hirvillä etäisyyksillä mikä korostuu tossa Survival modissa. Paljon on karttaa vielä könyämättä vaikkakin kaikki tavarat alkaa olla tienattuina.

 

[Heseman]

Tankkikontrolleja aika usein ihmetellään ja samalla funtsitaan et miksei ohjaus oo samanlainen kun moderneissa peleissä, eli hahmo liikkuu siihen suuntaan mihin painat, eikä kuten tankkikontrolleissa, eli hahmo liikkuu eteenpäin painettaessa just siihen suuntaan mihin se sattuukin katsomaan.

Itekin ehkä aikoinaan saatoin asiaa ihmetellä, mut ite hiffasin sen viimeistään Silent Hill 2:sta pelatessa et miks asia on näin. SH2 antaa valita ohjaustavan ton tankkityylin ja normaalin väliltä, ja vaikka se normaali kuulostaakin hyvältä ajatukselta, niin sitä kun aikansa käyttää niin hiffaa miksei se ehkä sitä ole. SH2 nojaa kanssa staattisiin kamerakulmiin, samalla tavalla kun RE1-3. Eli aika harvoin kamera on suoraan päähahmon takana, vaan sen sijaan se pomppii jatkuvasti kuvakulmien välillä, mikä sit taas kuvakulman vaihtuessa paljastaa et miks nää pelit on aika perseestä pelata tolla "3D" ohjausmenetelmällä, kuten SH2 sen on nimenny. Nimittäin heti kun se kuvakulma vaihtuu, pitäs sun kanssa samaan aikaan vaihtaa suuntaa mitä painat. Kuvitellaan vaikka tilanne missä kamera on aluks hahmon takana, jonka jälkeen se vaihtuu siihen et se on silleen yläviistosti edessäpäin. Aluks painat tattia eteenpäin kaikessa rauhassa ja sitkun kamerakulma vaihtuu niin sun pitäs täräyttää se about täysin päinvastaseen suuntaan, muuten lähet menemään takaspäin.

En tiedä onko kuinka looginen selitys, mut pointtina se et tankkikontrollit on se fiksuin ohjaustapa noissa staattisten kamerakulmien peleissä joissa se kamerakulma saattaa joskus olla ylhäällä, joskus takaa, joskus jostain ylänurkasta ja ties mistä nyt sattuukaan. Mut jos jäi selitys vähän pimentoon niin pelaamalla sen Silent Hill 2:sen alkaa varmaan avautumaan mitä haen takaa, jos ei oo jo pelattuna niin suosittelen vahvasti, tälleen 20v iässä se edelleen sisältää mm. yhden parhaimmista äänimaailmoista mitä peleissä ite nähny. Muutenkin aika vakuuttava teos edelleen, etenkin jos miettii 20v ikää.

Joo, on se toki noinkin. Mulla vaan helposti tatti vähän siirtyy liikkuessa ja jos on juuri kuvakulma vaihtunut niin hahmo saa hepulin. Tuntuisi, että tällainen on suunniteltu D-padille, jolle Ressu alunperin vissiin tehtiinkin. Vai oliko tattiohjaus jo alkuperäisessä, EOS.

Ja Silent Hill 2 on pelattu jo sellaiset 12 vuotta sitten ja yksi suosikkikauhupeleistäni En kyllä yhtään muista, kummalla tavalla sen pelasin. e: Great, now I feel old.

 

[Jumi]

PS1:n gamepadissa ei ollu tatteja alunperin.

 

[Junaski]

Biomutant (PC)

Plussat.
- Saa vedellä pahiksia vessaharjalla päihin (Tulee mieleen Serranon perhe)
- Omalaatuinen
- Tekemistä riittää
- Kontrollit
- Varusteiden kanssa säätäminen
- Paikoin kuiva huumori
- Tappelun mäiske ja räiske
Miinukset.
- Bugeja vieläkin (vaikka muka korjattu)
- Vaikeustaso liian helppo jopa hard asetuksella
- Ehkä liikaa turhaa tekemistä kuten puzzlet
- Vähän tuntuu aikuisesta miehestä lapselliselta välillä
- Hieman tyhjähkö maailma
- Edestakaisin juokseminen

 

[BlackWolf]

The Forgotten City

Hyvän mysteeripelin tunnistaa siitä, että se pyörii mielessä pelikertojen ulkopuolellakin. Edellisten muutaman päivän ajan olen ajatellut The Forgotten Cityä käytännössä koko valveillaoloaikani. Pohdin hahmosuhteita ja laadin teorioita töissä, työmatkoilla ja syödessä. Ainoa toinen peli joka pystyi samaan oli Zero Escape -sarjan helmi Virtue's Last Reward, mutta The Forgotten Cityä kehtaa suositella isommalle yleisölle. Se on lyhyempi, napakammin kirjoitettu ja animeton.

Pelaaja putkahtaa aikaportaalin kautta roomalaiseen pikkukaupunkiin, jota riivaa outo kirous. Jos yksikin kaupungin asukkaista tekee synnin, heistä jokainen heittää henkensä. Nyt tuntematon asukas on aikeissa mokata ja tapattaa kaikki. Pelaajan tehtävä on selvittää kuka, missä, miten, milloin, mitä helvettiä ja ennen kaikkea miksi. Apuna on aikasilmukka, jonka avulla saman päivän voi elää uudestaan niin monta kertaa kuin on tarpeen, eli kaupungin tuhoutuminen ei tarkoita game overia jos ehtii juosta ajoissa takaisin aikatunneliin. Tempun avulla voi esimerkiksi ratkaista pulmia salakuljettamalla tavaraa edellisiltä aikalinjoilta. Tappavan synnin estäminen on vasta alkua, sillä kaupunki on täynnä arvoituksia.

Pelillisesti tämä on ensimmäisen persoonan seikkailupeli. Suurin osa ajasta kuluu ympäri kaupunkia kipittäessä ja hyvin kirjoitetuille hahmoille jutustellessa. Välillä pääsee käyttämään päätään pulmanratkontaan, mutta mukaan on eksynyt myös tylsää luolaryynäystä ja taistelua. Ei onneksi paljon. Grafiikat ovat kauniin näköisiä lukuunottamatta hahmomalleja, jotka ovat kotoisin outolaakson syvästä päästä. Mukana on hyviä pikkuideoita, kuten nopeaan matkantekoon sopivat köysiradat ja infolaatikko, joka tarjoaa kaikista luettavista dokumenteista lyhyen tiivistelmän. Peli uskaltaa jopa näyttää alastomilla marmoripatsailla pippelin.

Juoni on nerokas, pala palalta aukeava mysteeri. Juonenkäänteet tiputtavat leuan lattiaan ja saavat ihmettelemään omaa typeryyttä. Eräskin käänne tuntui suunnilleen seuraavalta:

Kaikki käänteet pohjustetaan, tarina on yllättävä mutta täysin looginen ja loistava dialogi kruunaa kaiken. Fantastista. Ainoastaan aivan lopusta on valittamista.

Tämän pelin spoilaaminen on syntiä. ÄLÄ klikkaa seuraavaa auki jos et ole pelannut peliä. Mene ostamaan The Forgotten City ja pelaa se läpi. Et kadu.

Spoileri: Loppu

Pelin lopussa päästään kohtaamaan henkilö, joka loi kaupungin ja laati sen julman lain. Roomalaiset tunsivat hänet Plutona, kreikkalaisille hän oli Haades. Kuoleman jumalan luo johtaa sarja ovia, joista kulkiessani toistin mielessäni erästä lausetta - tai oikeastaan rukousta.

Älä ole avaruusolio, älä ole avaruusolio, rakas peli ole kiltti äläkä anna hänen olla avaruusolio.

Avasin viimeisen oven....

Spoileri

...ja huokaisin erittäin syvään.



Vanhaa ja väsynyttä käännettä onneksi pehmennetään - taas kerran - hienolla dialogilla. Juoni säilyy koherenttina eikä taannu B-luokan scifihömpäksi, vaikka pahis nyt sattuu olemaan avaruusolio. Peli malttaa keskittyä sitomaan tähänastiset langanpätkät yhteen, eikä lopussa sinänsä ole muuta valittamista. Varsinkin vihoviimeinen kohtaus nostaa suupielet korviin.

Olisipa kaupungin takapiru silti ollut jotain muuta. Vaikkapa vanha velho tai aidosti jumalallista alkuperää. Vähintäänkin pahiksen taustan olisi voinut jättää edes vähän tulkinnanvaraiseksi.

Nyt täytyy kyllä ihmetellä. Tämä tuli siis xbox game passiin (ehkä sama) ja minulle mainostettiin videossa miten pääsee ampumaan jouskarilla ihmisiä. Melkoinen ero siihen, että mitä on kuvattu tässä tekstissä. Onko tämä siis sama peli ja myyty aivan helvetin huonosti tekijöiden toimesta vai, siis tässä nyt joku muu kyseessä?
Tässä vielä toi traileri minkä näin ja näyttää enemmän actionpeliltä kuin muulta.