Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[arcane]

Tulipa tuo XCOM 2 poimittua itse myös IndieGalan puolelta, kun oli siellä 2 eurolla. Toki aiemmin oli Steamissa 3 eurolla, joten eipä tässä voittanut kuin euron aikaisempaan alennukseen.

Ensimmäinen toimi oli tehdä shortcut joka estää 2k launcherin (voi vitun launcherit), ja avaa pelin suoraan. Tämän kun lisäsi Steamin ulkopuolisena "pelinä" Steamiin, niin hyvin toimii. Steam yhä huomaa, mikä peli avataan oikeasti. Ihan hyvältä tuntuu, ei ole ärsyttävän tiukkoja aikarajojakaan tullut vastaan vielä lainkaan muutaman tunnin pelaamisella. Tosin yhden missionin hävisin jo, kun joku napin painaminen ei onnistunutkaan enää juoksen jälkeen.

Yleisesti tuntuu hyvin samalta kuin XCOM: Enemy Unknown, enkä ole huomannut erityisiä eroja. Tosin pelaamisesta on pitkä aika. Samat jutut tosin ärsyttävät edelleen. Minusta tuota taistelua on yksinkertaistettu vähän liiankin pitkälle. Kun vuorossa on useimmiten vain kaksi toimintoa, on todella hankala korjata virheitä kun peli sitten päättääkin, että tästä 5 metrin päästä viholliseen on heikompi osumatarkkuus kuin aiempaa 20 metrin päästä. Lisäksi en erityisesti pidä, että ampuminen on pakko olla vuoron viimeinen asia. Ja toisaalta vihaan tuota mekaniikkaa, että viholliset saavat heti liikkumisvuoron kun he osuvat näkökenttään. Jos vahingossa (tai aikarajojen vuoksi) viimeisellä sotilaallaan spottaa uusia vihollisia, viholliset saavat käytännössä ensin jokainen ilmaisen liikkumisen, ja tämän jälkeen vielä oman vuoronsa... Jotain parannuksia näihin olisi toivonut jatko-osassa tulleen, eikä taistelujen alussa oleva "concealment" mielestäni ole riittävä.

Ihan hyvä taktiikkaräiskyttely silti. Vaikea sanoa jaksanko loppuun asti, kun Enemy Unknowissa alkoi jo loppua kohti vähän maistumaan toisto.

 

[Hulikopteri]

Halo: Anniversary

Tämä on ollut ties kuinka kauan backlogilla ja eilen yöllä sain tämän vihdoin pelattua läpi.
Edelleen täytyy sanoa, että tämä on parhaita räiskintöjä mitä on. Uusi ulkoasu myös sopii hyvin tähän. Näyttää semmoiselta, mitä muistan tämän näyttäneet 20vuotta sitten Eli on onnistunut remasteri.

Ainoa mikä ei ole vanhentunut hyvin, on kenttäsuunnittelu. Monesti samanlaiset alueet toistuu varsinkin pelin loppupuolella. Ja välillä on vähän epäselvää, että minne suuntaan pitäisi mennä. Mutta siinä olikin pelin isoin miinus.

Pelattavuus on tietenkin rautaa edelleen, ja räiskiminen on hyvin tehty. Viholliset ovat myös yllättävän fiksuja ja normal-vaikeusasteella oli hyvin haastetta.

Lyhyesti sanottuna, suosittelen ehdottomasti. Oli todella nostalginen kokemus itselle ja innolla odotan seuraavan osan peluuta.

4.5/5

 

[Refloni]

Broken Sword 1 & 2

Naksuseikkailujen klassikoita ysäriltä. GOGista ostetut versiot pyörivät kiltisti modernilla raudalla, mutta pelit itse ovat kyllä kärsineet ajan hampaasta. Grafiikka on todella matalan resoluution suttuprötöä, jopa taustat ovat rumia eivätkä hahmot sulaudu niihin kunnolla. (Animaatiot tosin erinomaisia.) Ykköspelissä UI ei skaalaudu kunnolla ja tekstit ovat mikroskooppisia, jos sitä pelaa 1440p-ruudulla. Toisessa pelissä äänien miksaus tökkii ja repliikit kaikuvat välillä vain toisesta korvasta. Pelasin remasteroituja versioita, mutta nekin ovat 10-15 vuotta vanhoja.

Puzzlet ovat hämmästyttävän järkeviä tämän aikakauden seikkailupeliksi, varsinkin alkupuolella. Ei käsittämättömiä kumiankka-pilkkionki-esineyhdistelmiä saati pikselinmetsästystä. Hyviä minipelejä sen sijaan löytyy. Loppua kohden mukaan tosin tulee esimerkiksi ajoitukseen pohjautuvia pulmia ja "tämä asia, joka ei toiminut äsken, toimii nyt selittämättömästä syystä" -tyyppistä perseilyä. Sierramaisia äkkikuolemia oli sentään vain yksi. Läpipeluuohje löysi tiensä kakkosnäytölleni varsin nopeasti, mutta ei sitä koko ajan tarvinnut.

Ensimmäisen pelin tarina on Indiana Jones / Da Vinci -koodi -tyylistä pallontallausta, jossa selvitetään salaliittoja, tutkitaan temppeliherrojen hautoja ja niin edelleen. Toisessa pelissä hortoillaan viidakossa ja mayojen vanhoissa temppeleissä täysin eri juonen kimpussa. Kumpikin tuntuu vanhan hyvän ajan arkeologiselta seikkailulta, ei mitään valittamista tällä rintamalla. Rytmityksessä tosin on jotain pielessä. Monet leikkaukset ja kohtauksen vaihdot ovat todella äkkinäisiä, aivan kuin olisi vahingossa skipannut välinäytöksen. Myös loput ovat töksähtäviä.

Parhaiten vanhentunut osa-alue on huumori. Läpänheitto on oikeasti hauskaa ja nauratti monesti ääneen.

Max Payne 3

Jotkut pelifirmat, kuten Remedy ja Rockstar, haluaisivat mieluummin tehdä elokuvia.

Max Payne -trilogian finaali antaa paskan ensivaikutelman. Ensin Rockstar pakkosyöttää Social Club -kasvaimensa, joka on asennettava ja tili luotava. Sitten peli käynnistyy suoraan välinäytökseen, jossa on väärä resoluutio ja tekstitykset puuttuvat, asetuksiin ei voi koskea videon aikana, eikä videota voi katsoa myöhemmin uudestaan. Ubisoft myhäilee arvostavasti. Taistelin tieni päävalikkoon ja menin katsomaan intron uudestaan Youtubesta, jossa joku sankari oli onnistunut lisäämään siihen tekstitykset. Immersion, baby!

"Elokuvamaisuus" potkii pelaajaa polveen pitkin peliä. Välinäytökset triggeröityvät yli-innokkaasti ja usein vahingossa, vaikka kenttiä olisi halunnut tutkia tarkemminkin. Välivideo-Max käyttäytyy typerästi ja tekee pahoja munauksia, jotta pelaaja joutuisi tiukempaan tilanteeseen. Kun on ensin itse varovasti ja taktisesti taistellut tiensä vihollislauman läpi, kerännyt ammuksia ja tilanne alkaa näyttää paremmalta, Välivideo-Max päättää heittää isoimman pyssyn ojaan, saapastelee keskelle ristitulta ja antaa sitten ohjat pelaajalle. Ole hyvä, selvitäpä tämä sotku

Peli myös tykkää välkyttää ruutua monivärisinä "häiriöinä" noin kahden sekunnin välein. Efekti on päällä lähes kaikkialla - taisteluja lukuunottamatta - ja alkoi lievästi kyrpimään parin tunnin kohdalla. Bongasin modin, joka poistaa välkkymiset, aivan liian myöhään enkä enää jaksanut asentaa sitä. Kaipa tämäkin on sitä kinemaattisuutta. Eniten silmiä särkevät esirenderöidyt välinäytökset, joissa pahimman välkkymisen lisäksi on selvästi muuta peliä matalampi resoluutio ja FPS.

Kaikesta huolimatta... Kyllä tämän Max Payneksi tunnistaa. Räiskintä on hauskaa ja toimivaa. Max itse on sama rakastettava, syvällisiä mietelauseita laukova mököttäjä kuin ennenkin. Tarina on vielä edellisosiakin synkempi surkeiden sattumusten sarja, jossa Max kompastelee katastrofista toiseen. Metatasojakin nostetaan esiin. Tekevätkö Maxin kaltaiset toimintarambot oikeasti enemmän hyvää vai pahaa? Ehkä olisi kannattanut vain jäädä kotiin? Perinteisiä pelisankareita kyseenalaistetaan tavalla, joka tuo mieleen samana vuonna julkaistun Spec Ops: The Linen, joka on käytännössä räiskintöjen vastainen manifesti ja metapelien merkkipaalu.

Kuten trilogian aiemmat osat, Max Payne 3 on aika suoraviivainen eikä uudelleenpeluuarvoa juuri ole. Porkkanaksi siihen annetaan korkeampia vaikeustasoja ja keräilyesineitä. Kaikista pyssyistä voi löytää kultaiset versiot, jotka näyttävät synkistelyn keskellä melkein yhtä naurettavilta kuin Maxin kalju ja havaijipaita.

 

[Joenssen]

Galactic Civ 3 nyt pelaillut parikymmentä tuntia. On kyllä laaja ja monimutkanen peli. Onko antaa jotain perusvinkkejä?

Yhden matsin vedin muutamaa easy-vihua vastaan ja jotkut paskiaiset hyökkäsi kimppuun ja vei mua sata-nolla Eihän mulla edes ollut planeettojen kiertoradoilla aluksia. Kuinka paljon ja missä vaiheessa sota-aluksia kannattaa rakennella? Alussa lienee laajennutaan ja scoutteja kehiin?

Välillä vahingossa lähetin tyhjiä conquest aluksia, eikö planeetalla ollu tarpeeksi populaa? Miksi diplomatiassa ei voi pyytää Open borders vihulta, mutta voi antaa sen?

 

[P c L A Y E R]

Assassins Creed Valhalla

Puuh. Olipa väsähtänyt kokemus, mutta jaksoin kuitenkin. Taisipa tulla vihdoin oma mitta asscreedia täyteen tämän myötä, kun näin negatiiviset fiilikset. Mitenköhän ne muutama edellinen vielä tuntui ihan pelattavilta peleiltä... Ehkä nämä Origins, Odyssey ja Valhalla on olleet niin samasta puusta veistettyjä tms., ettei enää jaksa (liika on liikaa tai ehkä vaan on tullut muilta pelistudioilta mielekkäämpiä pelejä, että nämä AC:t tuntuvat niin nähdyiltä ja vanhanaikaisilta). Oli todella puuduttavaa pelata loppuun ainakin Odyssey ja Valhalla, kun tulee liikaa toistoa (Ubisoft-synti) ja käytännössä puolivälin jälkeen kaikki vastustajat voi mätkiä tonttiin alta aikayksikön (ainakin very hardilla näin). Pelattavuus on väsynyttä, kun taistelut hoituu pääasiassa väistelyllä ja kankeat kiipeilymekaniikat saavat kiertämään vuoret kaukaa (hyppy-toiminto olisi kiva lisä). Puzzlet osoittautuivat myös hyvin köyhiksi, kun lähinnä loppua kohden vain luukkujen ja räjähteiden löytäminen tehty hankalammaksi (todella laiskaa). Onneksi välillä hiippailusta saa sentään jotain iloa irti. Juonestakin joskus ajoittain, mutta ei kokonaisuutena. Graafisesti ihan ok, vaikka jäi paljon toivomisen varaa (esim. lumi on tehty muualla todella paljon paremmin jo kauan sitten). Paljon pitää muuttua, jotta pelisarjan pariin vielä jaksaa palata. Ei tulisi mieleenkään hankkia mitään DLC:tä jatkoksi. Ehkä sitä Far Cry 6:lle antaa vielä mahdollisuuden, mutta muuten ilman merkittäviä muutoksia näillä viimeaikaisilla näytöillä ei paljon Ubisoftia tarvitse jatkossa tukea.

En voi kyllä missään nimessä suositella FC6:sta. Ihan hemmetin huono 5:n ja New Dawniin verrattuna. Ubin sarjojen taso on laskenut vuodesta 2016-17 eteenpäin selvästi. AC Odyssey oli vielä ihan hyvä, joskin ylipitkä. Kaikki sen jälkeen on kuraa.

 

[masax]

Lisää mietteitä xcom 2:sta. Pelasin sen nyt kahteen kertaan loppusotaan huomaten olevani molemmilla kerroilla liian alitehoinen sotilasjoukon kanssa liikkeellä. Pitäisi malttaa vain kehittää joukkoja ja gearia, eikä kiirehtiä kampanjan kanssa. Ei se sitten ole niin vaikeaakaan.

Aloitin sitten kolmannen yrityksen, ja kun ei ihan samaa jaksa, niin long war 2 modin kanssa. Onpa helppoa modit tuon kanssa, sen kun steamista klikkaa.

Voi herranjumala tätä long waria. Tuntuu ihan nimensä mukaiselta. Pari iltaa pelannut ja peli ei ole edennyt oikeastaan yhtään mihinkään. Kummin se nyt on, että tehtävää pukkaa kuin konekiväärin piipusta, vai kampanja vaan etenee kuin täi tervassa? Tahdillahan kampanjaa pelataan yli sata tuntia, ja reaaliajassa varmaan kuukausi. Vaikeustason ollessa vielä paljon suurempi. Suosiolla helpoin taso vain, mutta tulee sitten jonkun verran kyllä flawless arvostelua tehtävistä. Joka ihan tarpeen, muuten loppuu sotilaat kesken.

Ihan kaikki muutoksen ei kyllä casualpelaajalle täysin mieleen, ihan selvästi modi tehty hc xcom faneille, mutta parasta on näin vaniljan uudelleen pellun näkökulmasta, että pelin lautapelimäisyys on huomattavasti vähentynyt. Oikeasti miettii, mitä kannattaisi tutkia ja rakentaa, kun niitä paljon enemmän ja ne etenevät tosi hitaasti. Ei ole vain, että klik modular weapons, klik alien biotech, ja klik seuraava, jne.

Tehtävät ja ai:n muutokset myös vähän ristiriitaisia tunteita herättää. Ai on selvästi parempi, mutta onko suunta kuitenkaan ihan oikea? Vihut menee suojien taakse piiloon ampumaan ja ainakin alkuun tehtävät on yksiä ohi ampumisen maailmanmestaruuskilpailuja, joissa ukkoa mukana kuin pipoa, ja joihin menee pahimmillaan tuntitolkulla aikaa. Flankkaus on opeteltava tekniikka, ja perkit, jotka antavat ns kolmannen toiminnan on ihan ehdottomia. Ever vigilanta overwatch ja run and gun melkein tärkeimmät. Positiisena sectoidit on ainakin alussa ilkeitä, vaniljassa kun ne voi hyvin jättää viimeiseksi kun ensin kannattaa ampua päälle tulevat trooperit, niin tässä toisinpäin. Trooperit voi jäättää piiloihinsa ohiampumaan, mutta sectoidit jos jättää, niin ne pilaavat tehtävän.

Kaikkineen kuitenkin sanon, että parhaat steamiin käytetyt kolme euroa. War of chosen kun alennuksessa, niin varmasti tulee vielä napattua sekin.

 

[Joenssen]

Odotahan kun innostut modaamaan enemmän! Katsopa nuo mainitsemani modit, aloita niistä. Pelistä saa juuri niin hyvän ja helpon/haastavan kuin haluaa. Itsellä oli jo aiemmin mainituisa stop Avatar projec, eli aikaa on loputtomiin.

 

[Refloni]

Doom 2016

Yleissivistyksessäni on aukko: en ole koskaan pelannut alkuperäistä Doomia. Vähän aikaa sitten huomasin kuitenkin, että aivottomat räiskinnät on aika viihdyttävä pelien lajityyppi. Laitoin siis sarjan kehutun rebootin testiin.

Doom 2016 on vertailukelpoinen Serious Samien kanssa. Kummassakin taistellaan isoja hirviölaumoja vastaan maailmassa, joka ei ota itseään turhan vakavasti, ja tarina on täysin älyvapaa voimafantasia. Mustanaamio on kova koville, Doomtyyppi demoni demoneille. Doomissa on monipuolisemmat mekaniikat kuin SS:ssä ja erilainen kenttäsuunnittelu. Areenoilla on vähemmän vihollisia ja ne ovat kolmiulotteisempia - ja paljon ahtaampia. Serious Samissa oli kunnolla tilaa väistellä ja suorittaa taktisia perääntymisiä, Doomin taistelukammiot ovat suorastaan klaustrofobisia. Kummankin hektisissä taisteluissa on samaa fiilistä, mutta Doomissa on enemmän vaihtoehtoja. Normaalien aseiden lisäksi käytössä on kranaatteja, lopetusliikkeitä, poweruppeja, viholliset ammusryöpyksi muuttava moottorisaha ja superpyssy BFG (suomeksi VIP), joka tyhjentää huoneen kuin huoneen isoistakin möröistä. Temppujen jonglööraaminen paniikissa on stressaavaa mutta hauskaa puuhaa.

Kentissä on salaisuuksia ja vaihtoehtoisia reittejä - ainakin suurimmassa osassa. Loppupuolella maastot muuttuvat putkimaisemmiksi ja yksisuuntaisiksi. Monessa ärsyttävässä kohdassa takaisin ei enää päässytkään, vaikka sinne olisi jäänyt tutkittavaa, ja viimeisessä kentässä on jo vähän väsytystaistelun tuntua. Areenaa areenan perään.

The Saboteur

Toiseen maailmansotaan sijoittuva Assassin's Creed. Natsien valloittamassa Pariisissa majaileva rallikuski Sean saa tarpeekseen herrakansan öykkäröinnistä ja liittyy juuri perustettuun Ranskan vastarintaliikkeeseen. Tarina ja taidetyyli ovat parempia kuin Asscreedeissä. Tiukemmin vihollisen hallussa olevat seudut ovat mustavalkoisia ja muuttuvat värillisiksi, kun vastarintaa nostatetaan sivutehtävillä. Arvelin että monokromaattisuus alkaisi särkeä silmiä, mutta se tekeekin alueista helpommin luettavia. Tärkeät jutut, kuten viholliset ja hyvät kiipeilyreitit, näkyvät harmauden keskellä hehkuvina väriläiskinä. Tunnelma on koko ajan kohdallaan.

Liikkuminen on nykystandardeilla aika kömpelöä. Varsinkin kiipeily ei ole tarpeeksi kivaa ottaen huomioon, että sitä joutuu tekemään koko ajan. Ylöspäin kapuaminen on yksitoikkoista hyppynapin hakkausta, alas taas ei juuri koskaan löydy nopeaa ja turvallista tietä. Katutasoon on joko kömmittävä hitaasti ja varovasti tai nieltävä putoamisvahingot - eikä Sean tietenkään kestä kovin monen kerroksen pudotusta. Assassin's Creedin heinäkasoja pilkataan, mutta ne ovat mukana hyvästä syystä. Terveys sentään palautuu pikavauhtia. Ohjaimella pelaaminen onnistuu muuten hyvin, mutta tarkat laukaukset on melkein pakko tehdä hiirellä. Ohjaimen senssit ovat aivan liian löperöt sniputukseen, vaikka pelissä on tähtäysavustuskin.

Avoimessa maailmassa on suunnilleen miljoona natsien sotakonetta tuhottavaksi ja kenraalia tapettavaksi. Asioiden räjäyttely on hauskempaa kuin kuin tällaisten Ubisoft-markkerien keräily yleensä, eikä niissä yleensä mene kauaa. Ei silminnäkijöitä? Tulilanka palamaan ja hippulat vinkumaan. Infran tuhoaminen auttaa pelissä myös konkreettisesti, koska esimerkiksi takaa-ajoissa pääsee paljon helpommin livohkaan, jos joka korttelissa ei päivystä sniperia. Koko karttaa en kyllä jaksanut tyhjentää, koska tekemistä on oikeasti liikaa.

The Saboteur on hieno peli. Ikävä kyllä EA vei sen kehittäneen Pandemicin saunan taakse jo vähän ennen pelin julkaisua.

 

[mP9o]

FFX ja FFX-2 molemmat hd-versiona Xbox onella.

FFX on edelleen aivan upea peli minulle. Ensimmäinen roolipeli mitä ikinä pelannut ja vaikka viides vai kuudes läpipeluu niin hauskaa oli silti. Ensimmäinen kerta kun sain kaikki Dark Aeonit ja Penancen voitettua.

X-2 ihan ok. Kolmas kerta kun yritin, ensimmäinen kerta kun sain pelattua loppuun asti. Suht paljon aivan turhaa höttöä, suorastaan ärsyttävää täytettä ja hahmot osa kyllä aikalailla vedetty random generaattorin läpi. Oli pelissä myös ihan hyvää mutta kyllä jäi hämmentävä fiilis kokonaisuudesta. Silti kiva että sain tämänkin tarinan vihdoin läpi. Olin näköjään PS3:lla päässyt aivan loppuun mutta en vaan päässyt lopun bossirykelmää läpi.

Seuraavaksi varmaan Dragon Age 2 ja RDR 2 työn alle.

 

[code.666.]

Dying light 2:n jälkeen löytyi sattumalta youtube video tämän pelin arvostelusta Save 15% on Nightmare Reaper on Steam ja olihan se pakko hankki kun demoa tuli hakattua pari kertaa. Voi pojat, eipä ole ollut naama näin hymyssä pitkään aikaan pelatessa. Tulee vahvat fiilikset duke 3d, blood, shadow warrior yhdistettynä looter shooteriin ja rogueliteen. Ei helpoimmasta päästä, mutta hemmetin viihdyttävä.

 

[iixx82]

Outer Wilds. huikea kokemus/peli ja loppuun saakka mietitty mestariteos. Tätä ei ikävä kyllä voi spoilata yhtään. Jos luette netistä niin etsikää spoiler free arvosteluja. kyseessä seikkailu/tutkimis peli missä otetaan alus ja tutkitaan minikoon aurinkokuntaa. eli vähäkun maasta lentäisi mars iin 30 sekkaa

 

[itarumaa]

God of War (ps5), just sellainen peli, miltä ei odota yhtään mitään ja yllättää positiivisesti. Pelaan tosin helpoimmalla vaikeustasolla, niin ei liikaa rasita, mutta vaikka olen nyt aika alussa, niin jo on tullut huomattua hieno tarina, hahmot, upea grafiikka ja tyrmäävä toiminta.

 

[masaf2]

God of War (ps5), just sellainen peli, miltä ei odota yhtään mitään ja yllättää positiivisesti. Pelaan tosin helpoimmalla vaikeustasolla, niin ei liikaa rasita, mutta vaikka olen nyt aika alussa, niin jo on tullut huomattua hieno tarina, hahmot, upea grafiikka ja tyrmäävä toiminta.

Ite ostin BF:stä 4,90 €:lla PS4:lle. Ei mitään odotuksia mut oliki yks kaikkien aikojen parhaista peleistä vaikka itselläkin kesken mutta lienen aika pitkällä. Ite pelaan ekaa rundia vaikeammalla ja se tunne, kun laavamaan valkyriaa yrität joku 700 kertaa ja vihdoin nitistät sen Koitin varmaan 2 viikkoa joka ilta joku 3 tuntia päihittää ihan täpinöissä mut kuolin aina kun jäi sillä puolet-1 milli energiaa...

Nyt grindaan Nilfeimissä parhaillaan, olipa ahdistava paikka aluksi! Nyt menee jo täys rundi Nornir chesteineen ja kaikki alueet samoilla henkäyksillä helposti ja vielä se 20000 mist of echoesin läiskä aukomatta ja haarniskoja parantamatta... Menee ilta jos toinenkin.

 

[Jumi]

Elden Ring

Odotin tätä peliä paljon eikä tarvinnut pettyä, koska vikoineenkin kyseessä on selvästi vuoden peli. From Software on tehnyt näitä totuttuja länsimaisia peliensääntöjä rikkovia souls-pelejä 13 vuotta ja kaikki ovat olleet hyviä, mutta erittäin hankalasti lähestyttäviä ellei joku neuvo miten peli oikein toimii. Esim. minullakin jäi Dark Souls 1 kesken ensimmäisellä yrityksellä, mutta vuoden päästä kun yritin kaverin neuvoilla uudestaan pelata pelkästään lähitaistelijalla huomasin pelin erinomaisuuden!

Tämä viimeisin ei ole läheskään yhtä hankala kun edelliset, mutta ylitsepääsemättömiä seiniä nousee kyllä vastaan. Silloin pitää vain lähteä tutkimaan avointa maailmaa ja sopivan lyhyitä dungeoneita. Siellä nousee leveleitä itsestään ja saa parempaa tavaraa. Ensimmäinen pomo jolle tuli välivideo oli minusta koko pelin vaikein, edes loppuvastusta ei tarvinnut yrittää niin montaa kertaa!

"Tarina" soulseissa on myös erityinen ja aina niin mystisesti & erikoisesti kerrottu, ettei siitä ota selvää vasta kun on pelannut useamman kerran läpi ja lukenut kaikkien esineiden kuvaukset ja tehnyt niistä mind mapin miten mikäkin vaikuttaa mihinkin. Mitään quest lokeja ei ole ja hahmo sanoo asiansa vain kerran, jos et kuullut niin voivoi. Päivityksen myötä tuli silti uudistus joka lisää NPC:t karttaan, nimien kera! Suorittajalle (minä) tämä peli on kyllä painajainen jos ei asennoidu niin että tulee virheitä ja osa questlineistä menee vituksi..

Silti pidän tarinankerrontaa yhtenä sarjan tavaramerkeistä ja hienoimmista asioista. Aina uuden soulsin jälkeen suuntaan youtubeen jossa joku autisti on koonnut kaiken ja selittää "mikä sen yhden NPC:n tarkoitus oli", ja "mikä niiden ruukku otusten juttu oikein on". Ja kyllä, kaikelle on vastaus. Pelissä ei ole mitään millä ei olisi tarinaa tai se ei liittyisi johonkin toiseen tarinaan. Hauskasti pari heppua on saanu tehtyä itselleen päivätyön souls-loren selvityksestä.

Vielä jossain 100 tunnin paikkeilla tätä yksinpeliä mietin että "selvästi 11/10, miten tämä voi olla näin hyvin tehty?", mutta loppua kohti vähän lässähti. Olen pelaaja joka tutkii joka paikan ja tutkimusmatkallessa olin ylilevelannut hahmon. Kaikesta tuli liian helppoa moneksi tunniksi. Lopussa alkoi tulla taas vastusta mutta se ei enää riittänyt.
Siksi vain 9/10 ja vuoden peli.

 

[Heseman]

Yakuza 0 (PC)
"If you're going to play only one Yakuza game, play Yakuza 0". Muun maailman hakatessa Elden Ringiä mä puran backlogiani muutamaa sen pätsiä odotellessa. Aloitin tätä alunperin viime vuoden lopulla Xbox gamepassissa mutta sitten tuli ilmoitus, että se lähtee sieltä vuodenvaihteessa ja piti hommata oma kopio. Pelisarja ei ole tuttu kuin nimeltä, mutta kun kyseessä on sarjan esiosa, niin mukaan menoon pääsee hyvin. Ja voi pojat, en uskonut pitäväni tästä niin paljon kuin pidin.

Tarina on kaksiosainen ja kertoo kahden päähenkilön, Kazuma Kiryun ja Goro Majiman tarinan. Kumpikin on vissiin isossa osassa pelisarjaa, Kiryu ainakin näyttäisi olevan monen pelin kannessa. Kiryu on nuori yakuzan jäsen, joka lavastetaan murhasta ja joutuu eroamaan yakuzasta säästääkseen perheensä kunnian. Majima taas on kabareen pitäjä yakuzan pystyttämässä kultaisessa häkissään. Päätarina lähtee liikkeelle vähän hitaasti mutta saa vauhtia edetessään. Tarina on hyvä mutta kulkee välillä jopa melko synkissä vesissä. Erityismaininta pahiksista, joissa on tyyliä ja charmia mutta tuntuvat kuitenkin selkeiltä uhilta päähenkilöille. Ja kun otetaan matsia niin niiden voittaminen tuntuu hyvältä, eikä pelkältä "jaahas, mitäs sitten on luvassa". Itse pääjuoni on hyvin pitkälti kaavaa "mene tuonne, katso välivideo, mene tänne, mätki kasa ukkoja, mene taas tuonne..." Nyrkkitappelut ovat muutenkin iso osa peliä ja juonen edetessä aukeaa uusia tappelutyylejä ja -kykyjä, joita päivitetään rahalla. Tappelemaan joutuu myös kovin usein katuja talsiessa, kun vähän väliä joku yakuzajengi tai muuten vaan urposakki alkaa haastaa riitaa. Aina ei jaksaisi, mutta onneksi näitä voi myös juosta pakoon. Taistelu on alussa vähän kankeaa, varsinkin kaltaiselleni kombovammaiselle, mutta uusien kykyjen myötä alkaa maistua paremmin. Osa dialogista on puhuttua mutta osa taas lyhyitä örähdyksiä, mikä alkuun oli vähän hassua:


Pääjuonen vastapainoksi pelissä on paljon sivuaktiviteetteja. Siis paljon. On lyhyitä sivutarinoita, kiinteistö- ja kabareeklubimanageerausta, diskotanssia, karaokea, mahjongia, keilausta, shōgia (japanilainen shakki), naistenkuvilla varustettujen puhelinkorttien keräilyä, blackjackiä ja muita uhkapelejä, kalastusta, arcadepelejä, puhelindeittailua, pikkuautokilparataa,... Tekemistä riittää reilusti, enkä kaikkia jaksanut kuin kokeilla lyhyesti ja joitakin jäi kokonaan välistä. Siinä missä pääjuoni on paikoitellen jopa ryppyotsaista menoa, ovat sivuaktiviteetit täysin päinvastaista. En muista koska viimeksi olisin pelatessani nauraa räkättänyt yhtä paljon kuin joissakin sivutehtävissä tai puhelindeittailussa Varsinkin managerisivupeleihin meni lukuisia tunteja, mutta se kannatti, kun niillä aukeaa kummallekin hahmolle neljäs taistelutyyli, joka on hyvin OP. Jodenkin mielestä se voi olla liiankin OP, mutta mä tykkään muutenkin ylileveloida aina kun siihen on mahdollisuus.

En keksi pelistä kauheasti moitittavaa, mutta joitakin juttuja täytyy mainita. Ensinnäkin savetus ei aina toimi, syytä en tiedä. Kannattaa siis odottaa aina sekunti pari ennen tallennusta, kun minikartta on tullut näkyviin. Muutenkin on hyvä huomioida, että mitään autosavea ei tunneta. Sitten Majimalla kalastellessa peli kaatui mulla aina välillä. Kiryun kohdalla näin ei mulla käynyt, mutta nopean nettitutkimuksen mukaan kalastus on hyvin kaatumatautista puuhaa PC:llä, eli kannattaa tallentaa usein. Peli ei pahemmin onneksi muuten kaatuillut mutta pari kertaa jäi johonkin loading-tilaan jumittaen totaalisesti, kerran vieden mennessään puolituntisen manageripelin loppumatsin ja -videon. Mutta kuten teletapit sanovat, "uudestaan". Ja sitten se diskominipeli... Muutama sivutarina vaatii tanssitaistelua diskossa mutta niissä edes hyvä tulos ei auta (mikä on tällaiselle rytmitajuttomalle muutenkin haastavaa), vastustajan pitää epäonnistua samalla kun itse saa huipputuloksen ja se on puhtaasta tuurista kiinni. I smell BS ja ne jäikin kesken. Jumaliste, Sekirossakin oli paremmat tsäänssit voittaa bossit kuin Yakuzan diskossa!

Mutta vaikka tuossa tulikin pitkähkö osuus negatiivisia juttuja, jää kokonaisuus selvästi plussan puolelle. Tätä pidetään sarjan yhtenä parhaista ellei jopa parhaana osana ja kuten jo alkuun mainitsin, jos et ole pelannut sarjaa yhtään niin tätä voi suositella. Tätä näkee usein Steamissa alessa vitosella ja jos saa siitä läheskään yhtä paljon viihdettä kuin minä (vajaat 130h ja sivuaktiviteeteista suoritettu noin 80%) niin luulisi saavan rahoilleen vastinetta Pelkkä pääjuoni vienee ehkä 30h mutta vähän Yahtzee'a mukaillen, Yakuzan pelaaminen pelkän pääjuonen vuoksi on sama kuin menisi intialaiseen ravintolaan ja söisi pelkkää raitaa.

 

[Jumi]

Yakuza 0 (PC)
"If you're going to play only one Yakuza game, play Yakuza 0".

Kyllä! Yakuzat on kovia mutta piru vie se taistelu on huonosti tehty ja niin tunnotonta että jäi tämä Yakuza 0 kesken, niinku jäi RDR2. Ei ole ollenkaan responsiivinen! Haluttaisi nähdä pelkästään juoni näistä peleistä kun tiedän että Japani on tutkimaton kultakaivos lähes kaikkeen. Uusinhan on vuoropohjainen ja sitä voisin alkaa pelaamaan.

Esimerkki Japanin parhaudesta: Matrix esiteli hidastukset sun muut vuonna 1999. Sen jälkeen Devil May Cry on tehnyt kaiken paremmin. Pidemmittä puheitta vitsihahmot vastakkain: Deadpool vs. Dante, Marvel vs. Capcom 3:sta.

 

[Heseman]

Outlast: Whistleblower (PC)
Tuli tämä kamera"kauhu"pelin lisäri tässä nopeasti vedettyä läpi, pari kolme tuntia siihen meni. Ihan jees, joskaan en tätä ihan kauhuna pitäisi, tunnelmallisena kylläkin paikoitellen kun pelaa pimeässä kuulokkeet päässä. Tai ehkä gorekauhuna, välillä niin groteskia menoa, etten tiennyt, olisiko sitä pitänyt pitää jo äärimustana komediana.

 

[Refloni]

Broken Sword 3

Klassinen naksuseikkailusarja hyppää 3D-maailmaan ja tulos on mitä on. PS2-tasoiset grafiikat ovat minusta oikeastaan aika hurmaavia, mutta pökkelöt animaatiot eivät pääse edes lähelle 2D-edeltäjiensä tasoa. Mukana on taistelukohtauksia, joissa on alkeellisia quick time eventtejä, ja hiippailua. Kamera ei ole pelaajan hallussa ja se vaihtaa paikkaa äkisti ja varoittamatta, mikä tekee jo normaalista liikkumisesta aika tuskallista, hiippailusta nyt puhumattakaan. Vihollisia vaanii usein juuri kameran ulkopuolella game over kourassa. Onneksi peli checkpointtaa koko ajan.

Peli julkaistiin konsoleille ja sen huomaa. Ohjaintuki on hyvä, mutta kässärin taso on laskenut. Useimmat repliikit on typistetty lyhyiksi tokaisuiksi, varmaan siksi että tekstitykset pystyisi lukemaan sohvalta asti. Muistikirjasta on nerffattu erittäin lyhyt ja suoraviivainen tehtävälista eikä siitä näe enää päähahmojen pään sisään. Se on menetys. Huumoriltakin on taittunut paras terä.

Tarina on lähinnä ykköspelin uudelleenlämmittely, jossa seikkailevat samat temppeliherrat, salaliitto ja ley-linjat kuin aikoinaan. Kierrätyksen mausta huolimatta juoni toimii ihan kohtalaisesti. Lopussa ei ollut kyllä mitään järkeä.

Broken Sword 4

Nelospelin ansioksi voidaan laskea, että se saa kolmosen näyttämään hyvältä.

Grafiikka ainakin on ihan hyvän näköistä, sarjan parasta tähän asti - rima on tosin matala. Suttuisten 2D-pelien ja kulmikkaan kolmososan jälkeen nelonen näyttää edes perushyvältä. Hahmoista tosin tulee aika raju uncanny valley -efekti ja huulisynkka on niin hirveää, että se pisti jopa minun silmääni. 5:4-kuvasuhteelle tehty peli vilauttaa välillä vahingossa maailman reunaa, kun sitä pelaa 16:9:llä. Ohjaintuki on poistettu ja nyt maailmassa joutuu juoksentelemaan nuolinäppäimillä, mikä tekee liikkumisesta kömpelömpää. Pieniä juoniaukkoja ja klaffareita on älytön määrä. Kirjoitusvirheitäkin vilisee, osa niistä kriittisissä paikoissa. Peli sanoi Filip VI:tä IV:ksi ja menin ihmettelemään väärää Wikipedia-sivua.

Puzzlet ovat järjenvastaisia, huonoimmat koko sarjassa. Ei hävettänyt yhtään luntata koko ajan läpipeluuohjeesta, joka sekin kuittailee pulmien typeryydestä ja epäloogisuudesta. Selvitä mitä putkiston venttiileitä pitää vääntää, jotta vesi virtaa oikeaan osoitteeseen, mutta puzzle menee läpi vain jos juuri tietyn namikan säästää viimeiseksi. Teurastamon liukuhihnaa vierittämällä esiin putkahtaa mafioson ruumis, mutta vain jos tiedät sen olevan siellä, muuten hihnalta tulee pelkkiä sikoja. Jossain on menty pahasti pieleen, kun läpäisyohje neuvoo nostamaan näytön kirkkautta ja sammuttamaan huoneen valot oikeassa elämässä, koska muuten pelialue on liian pimeä navigoitavaksi.

Hiippailu on vielä syvemmältä hanurista kuin edellisessä pelissä, koska huonon kameran lisäksi kontrollit ovat mitä sattuu, eikä mukana ole vieläkään minkäänlaista pelimekaniikkaa hiiviskelyn avuksi. Luojan kiitos checkpointteja on edelleen parin metrin välein. Ilman niitä tilanne olisi kestämätön.

Tarina? Eääh. Pääjuonessa oli jotain ideaa, mutta dialogin taso on romahtanut entisestään ja vitsit järjestään huonoja. Hyviä hetkiä on muutama, mutta ne eivät riitä pelastamaan 12-tuntista peliä.

BS3 oli lopulta ihan jees ärsyttävyyksineenkin, mutta BS4 on oikeasti paska. Sen jyystäminen läpi ei ollut hauskaa, ja olisin varmasti jättänyt pelin kesken ellei se olisi osa isompaa sarjaa. Lähdin pelaamaan näitä lähinnä viitospeliä silmällä pitäen, enkä halunnut jättää aallonpohjiakaan väliin.

XIII

Minäpä olen lukenut alkuperäisen sarjakuvan. XIII on agenttitrilleri, jossa mies etsii kadonnutta muistiaan ja yrittää torpata Yhdysvaltoja uhkaavan salaliiton juonet. Sarjis on tarinana reilusti fiksumpi ja viihdyttävämpi, mutta ainakaan pelisovituksen tyylitajua ei voi kiistää. Se on kuin pelattava sarjakuva täynnä visuaalisia ääniefektejä ja ruutuihin pohjaavaa kerrontaa. Omaperäinen taidetyyli tekee vuonna 2003 julkaistusta pelistä vielä tänäänkin hyvännäköisen. Jos tekstuurit vaihtaisi tarkempiin, XIII olisi kuin juuri tehtaalta tullut. (Pelistä on tehty myös remake, jonka kaikki lyttäsivät. En vaivautunut vilkaisemaan.)

Ensimmäisen persoonan räiskyttely on nykypelaajalle vähän tunnotonta. Joka sortin sarjatuli tuntuu roiskuvan aivan minne sattuu. Hiippailemaan pääsee myös ja sitä on yllättävän paljon, ehkä kolmannes koko pelistä. Ei tämä mikään Splinter Cell ole, mutta ainakin hiiviskelyä on tuettu pelimekaniikoilla: viholliset voi paikantaa askeläänten perusteella, ruumiit voi piilottaa ja niin edelleen. XIII on oikea hiippailupeli eikä mikään naksuseikkailu, johon joku psykopaatti pelintekijä on liimannut hiippailuosuuksia. Katso yllä.

Tarina on jännittävä agenttiseikkailu, kuten alkuteoksessa, vaikka mutkia onkin vedetty suoriksi. Sarjakuvaan verrattuna juoni on pahasti teurastettu, mutta pelimittapuulla edelleen ihan hyvä. Eniten harmittaa parin hahmon kohtalo. Päähahmo XIII itse ei ole enää juuri muuta kuin mykkä pyssymies, ja yksi lempihahmoistani, Majuri Jones, on täysin tunnistamaton. Afro on saanut kyytiä ja naista on vanhennettu ainakin 20 vuotta.

Kuka tuo muka on?

Alun jälkeen peli vaikeutuu niin, että checkpointteja on harvemmassa. Huono ratkaisu. Varsinainen gameplay ei ole sen vaikeampaa kuin ennen, mutta kuolemasta rangaistaan enemmän.

Ongelmaa pahentavat pomotaistelut, jotka ovat sanalla sanoen hevonpaskaa. Hitscan-aseilla varustetut panossienet eivät paljon naurata, kun bossin ja edellisen latauspisteen välillä on monta minuuttia peliaikaa ja välinäytöksiä. Kehitin pomoja vastaan ovelan strategian: tiputin vaikeustason alimmalle portaalle matsin ajaksi. Jos peliä ei kiinnosta tapella reilusti, miksi minun pitäisi? Realistic-vaikeustaso on muuhun peliin oikein passeli, mutta pomotaistoista se tekee pelikelvottomia. Voitin huijaamatta muistaakseni kaksi.

Peli on aikansa tuotokseksi mainio, mutta menkää hyvät ihmiset lukemaan se sarjakuva. Suomenkielinen versio löytyy useimmista kirjastoista.

 

[Refloni]

Hitman III

Hitmanin reboot-trilogia on yksi parhaita koskaan pelaamiani hiippailupelejä. Hiottu, tyylikäs ja hauska salamurhasimulaattori pohjaa valepukujen käyttöön ja luoviin tappotapoihin. Sarja on tunnettu valtavista, hiekkalaatikkomaisista kentistään, joissa on paljon uudelleenpeluuarvoa ja tutkittavaa. Luonnollisesti uusi AAA-peli on myöskin tautisen nätti.

Maailman korkein pilvenpiirtäjä on täynnä kullanhohtoista ylellisyyttä. Vaan lieneekö palatsi rakennettu veren päälle?

Trilogian kolme peliä eroavat toisistaan mekaanisesti hyvin vähän, mitä nyt kakkosesta lähtien voi piiloutua pusikkoihin ja kolmosessa saa käyttöön kameran, jolla voi hakkeroida ja tehdä pikkupuuhia. Jatko-osat ovat lähinnä sisältöpaketteja, mutta mitäpä sitä toimivaa kaavaa muuttamaan. Ai niin, kolmosessa on myös jonkinlainen VR-moodi, mutta sitä en vielä ehtinyt testaamaan. Odotukset ovat kuitenkin korkealla.

Englantilaisen kartanon sivujuonessa päästään selvittämään murhamysteeriä.

Tarina meni edellisissä peleissä vähän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta trilogian finaali parantaa suoritusta. Juonessa on käänteitä ja vähän koskettaviakin kohtia. Kolmas peli antaa uutta kontekstia aiemmin nähdyille tapahtumille ja tekee niistä kiinnostavampia.

Hongkongin sateiset kadut neonvaloineen ovat sykähdyttävän tunnelmallinen paikka, joka huokuu kyberpunk-henkistä tunnelmaa.

Peli on myös hyvin optimoitu ulkonäköönsä nähden. Eräs huikeimmista saavutuksista on levytilan käyttö - tai oikeastaan sen puute. Hitman 2 vei tilaa 110 gigaa, Hitman 3 taas vain 64, vaikka siinä on mukana myös koko Hitman 2:n (ja 1:n) sisältö! En edes yritä ymmärtää, millä taikatempulla peli on puserrettu näin pieneen tilaan. Kaikkia ostamiaan trilogian pelejä voi pelata pelkän kolmosen kautta, joten vanhat pelit voi poistaa tilaa viemästä. Loistavaa.

Hitmanissa on aina ollut myös scifi-elementtejä. Tässä laitoksessa ihmisten käyttäytymistä ennustetaan algoritmien avulla - aivan kuten oikean elämän somepalvelut tekevät. Sarjalta onnistuu siis hienovarainen yhteiskuntakritiikkikin.

Huonoja puolia joutuu hakemaan. Viimeinen kenttä ei ole hiekkalaatikko, vaan tylsä putki, jossa kaikki vapaus viedään ja eteenpäin on vain yksi reitti. Ränni tuo mieleen pelisarjan mustan lampaan, Hitman Absolutionin. Kentän pelillisiä puutteita paikkaillaan tarinan draamalla ja tunnelmalla sen verran, että ihan mielellään sen läpi pelaa, mutta kenttä on todella kertakäyttöinen avoimiin lajitovereihinsa verrattuna.

Pelissä oli muistaakseni joku toinenkin iso ongelma, mutta en saa nyt päähäni mikä.

Suurimpiin kenttiin kuuluu eteläamerikkalainen viinitila. Kaikki kartat on pakattu täyteen yksityiskohtia, ja tämänkin talon kellarista löytyi elokuvateatteri, jolla ei taida olla mitään pelillistä virkaa. Mutta tottahan tällaisen tilan omistavalla porholla kuuluu oma kino olla.

Hitman 3 on pakollista pelattavaa jokaiselle hiippailufanille, ja voin jo nyt sanoa että se on yksi vuoden lempipeleistäni. Vahva suositus.

Arvosana: 0/10
(Arvosanan lataaminen epäonnistui. Yritä myöhemmin uudelleen.)

 

[PCB]

Onko Hitman III:ssa joku moninpelimoodi, vai miksi ihmeessä tuo yrittää yhdistää jonnekin serverille?

 

[Taneli-]

En tiedä mutta epäilen että kyseessä on käyttäjän itsensä valitsema alusta, esim:
"
Arvosana: 0/10
(Arvosanan lataaminen epäonnistui. Yritä myöhemmin uudelleen.)
"
Viittaa aika vahvasti siihen ettei itse ole noita vaan tällä foorumin omalla alustalla kirjoitellut.

 

[Refloni]

Onko Hitman III:ssa joku moninpelimoodi, vai miksi ihmeessä tuo yrittää yhdistää jonnekin serverille?

Ei mitään. Puhdas yksinpeli, johon on lyöty yksi ärsyttävimmistä DRM-systeemeistä mitä olen nähnyt.

En tiedä mutta epäilen että kyseessä on käyttäjän itsensä valitsema alusta, esim:
"
Arvosana: 0/10
(Arvosanan lataaminen epäonnistui. Yritä myöhemmin uudelleen.)
"
Viittaa aika vahvasti siihen ettei itse ole noita vaan tällä foorumin omalla alustalla kirjoitellut.

Sarkasmi on vaikea taiteenlaji. Tuo oli tarkoitettu vitsiksi pelin yhteysongelmista. Naputtelin viestin ihan samaan laatikkoon kuin kaikki muutkin täällä.

 

[Lyd]

Sarkasmi on vaikea taiteenlaji. Tuo oli tarkoitettu vitsiksi pelin yhteysongelmista. Naputtelin viestin ihan samaan laatikkoon kuin kaikki muutkin täällä.

Oli osuvaa sarkasmia

--

Pistin pelit hetkeksi jäihin, kun huomasin sellaisen yhtälaisen puutumisen pelien kanssa, mitä kaikessa muussakin tässä sekavassa elämässä: pelasin useampaa peliä, aina vähän kerrallaan niin että ehdin jo unohtaa osan mitä jossain pelissä oli aiemmin tapahtunut. Jotain kymmentä peliä kerrallaan. Joten päätin pari kuukautta sitten rajoittaa pelaamista 1-2 peliin kerrallaan. Tähän liittyi myös pidempi tauko pelaamisesta kokonaan, joka virkisti mieltä pelien suhteen kummasti...

Forgotten Hope 2, eli vanhassa vara parempi

Aataminaikainen pelimoottori, kankeaa kaukaisten spawnipisteiden luota juoksua tai ajamista, piskuinen "palvelin täyttyy ehkä lauantai-iltaisin"-peliyhteisö ja silti edelleen yksi rautaisimmista FPS-peleistä omaan makuun. Poissa ovat nykypelien helppoudet: vihujen ja omien tunnistus tapahtuu enemmän siluetin ja animaation mukaan sekä pienen tähtäilyn jälkeen ilmestyvän nimen perusteella. Aikaa tunnistamiselle on millisekunteja, koska peli on raakaa yhteen osumaan kuolemista, tappavan tykistötulen alle kuolemista, taistelukenttien kuninkaitten eli tankkien tulitukseen kuolemista ja joskus ihan vaan liian korkealta putoamisen seurauksena hitaasti kuolemista, jos se yksi laastaripaketti on jo käytetty... Viihdyttävää siis, kertakaikkiaan. Hell Let Loosea arcadena

Kyseessä on modi vanhalle BF2-pelimoottorille ja se on venytetty aika lailla äärimmilleen. 100 pelaajan palvelin virkistää kummasti kenttiä, jotka ovat isoja, mutta eivät liian isoja ja kuitenkin yrittävät kovasti olla historiallisen tarkkoja pienoiskoossa (esimerkkinä vertailu-thread FH2 foorumilla.) Pelaan 4K:na jolla peli näyttää ikäisekseen hyvältä ja pyörii ripeästi.

En tiedä miten tämä valikoitui ensimmäiseksi peliksi tauon jälkeen, mutta siitä on tullut nautittua aina kun pelaajia on palvelimella riittävästi. Ehkä tämä on jotain nostalgian hakua, ehkä kyllästymistä nykypeleihin, mutta mitä ikinä se onkaan niin nautin siitä täysillä

Factorio

Tämä on valikoitunut toiseksi peliksi jolla täytetään FH2:n pienet pelaajamäärät arki-iltoina. Kaverin kanssa mukava rakennella ties kuinka monetta kertaa massiivista tehdasta, jossa on aina jotain puutteita ja parannettavaa. Tällä kertaa niin kovilla vihollisilla höystettynä että oli pakko vähän karsia modilistaa ja keventää vaikeusastetta. Menossa jo toinen "kartta", ensimmäinen yksinkertaisesti kuoli liian helppoon pelimaailmaan joka teki pelaamisesta aivan liian tylsää. Pelkän tehtaan kehitys ei vain riitä, pitää olla jotain vastusta ja tulipalotilanteita mielenkiinnon ylläpitämiseen.

Perus-modina Krastorio 2, josta on tullut go-to modi Factorioon, jotenkin paljon mielekkäämpää jo ajatuksen tasolla rakentaa tech cardeja kuin peruspelin beakereitä. Lisänä sopassa RSO-modi joka spawnaa resursseja hyvinkin harvakseltaan meidän asetuksilla. Lopputulos on kovaa vääntämistä elintilasta ja resursseista vihamielisessä maailmassa jossa on pakko rakentaa valtavia rautatieverkostoja ja miettiä pelin suuntaa koska kaikkeen tutkimukseen ei ole aina varaa. Jatkuva tavoitteiden asettaminen ja saavuttaminen on koko pelin ydin ja tämän uudemman kartan 120h peliaika näyttää numerona kovalta, mutta vielä on matkaa loppupeliin...

Itsellä joku fiksaatio juna-aiheisiin peleihin muutenkin, joten se ratojen vetäminen ja ratapihojen suunnittelu on pelin suola. Massiivisen tehtaan rakentaminen joka vaatii rautatietä toimiakseen on sivuseikka

 

[Partis]

Mulla oli varmaan hitman 3:n kohdalla helvetin hyvä tuuri sillä ostin sen viikko julkaisun jälkeen ja sen jälkeen sitä on tullut pelattua n.80 tuntia useamman kuukauden aikana eikä mulla koskaan ollut mitään yhdistämis ongelmia ps4 version kanssa.
Silti olen sitä mieltä, että tuollaisella always online pakotuksella ei ole mitään syytä olla jossain hitmanin kaltaisessa pelissä.

 

[Pandemic]

Ghostwire: Tokyo PC

Tango Gameworksin uusin "kauhupeli" mutta enemmänkin toiminta seikkailu peli. Juoni pelissä on vähän epäselvä kunnes paranee pelin edetessä. Pelimekaanisesti peli nyt ei ole kovin erikoinen koska aika pitkälti taistelet samoja vihuja ja loppuvaiheessa omalla pelikerralla aloin vaan välttämään combattia mahdollisimman pitkälle koska stealthina pääsee mahdollisimman helpommalla. Upgradet on hyvin selkeitä ja osa lopulta melko tarvittavia että pääsee pelin tietyn collectiblen yli. Peli hyödyntää paljon japanilaista mytologiaa mikä iski itellä pelissä erityisesti sidequesteissa jossa selitettiin vähän enemmän ja lukemalla codexia. Maisemat pelissä on hyvin toteuttu ja uskomattoman siistin näköisiä vaikka omalla koneella mehut ei riitäkkään pelin täysillä pyörittämiseen. Kuitenkin keskivaiheen pelin alkaa huomaan miten paljon collectibleja on mikä tuo itsellä huomatavasti miinusta koska pelin juoni ilman niitä on yllättävän lyhyt. Heittäisin omaksi arvioksi 3/5 mutta olisin kaivannut enemmän side questeja mutten niinkään kerättävää tavaraa.

 

[Heseman]

BloodRayne: Terminal Cut (PC)
Tuli tämä hommattua jo jonkin aikaa sitten GOG.comista, mutta nyt vasta löytyi sopiva väli sen läpipeluulle. Tämä tuntuu olevan tätä nykyä normi, hommaa pelin alesta ja se ehtii olemaan sen jälkeen useamman kerran uudelleen alessa. No, ei tällä varmaan kauheasti ole alehinnat vielä laskeneet, ehkä muutaman euron korkeintaan. Mutta asiaan.

Kyseessä on siis peli vuodelta 2002, jonka pääosassa on Laura Baileyn ääninäyttelemä seksikäs puolivampyyri Rayne. Terminal Cut on remasteroitu versio nykykoneille ja -resoluutioille ja se pyörikin ihan mukavat 60 FPS, kunhan ensin alt+tabbasi pelistä pois ja takaisin, muuten FPS oli jotain 40 luokkaa. Outoa. Tarina sijoittuu 1930-luvulle ja aluksi tutkitaan ranskalaisella suolla olevia hirviöitä ja sitten jahdataan natseja. Ei varmaan ole vaikea laskea yhteen 1+1, että mitä sitten seuraa. Itse peli on räiskintää meleessä tai aseilla, joskin itse lähinnä keskityin meleeseen, terveys palautuu antamalla viholliselle fritsu. Peli on siis hyvin simppeli ja alussa ihan hauskahkoa, mutta puolivälin jälkeen kentät muuttuvat ihan paskoiksi ja välillä alkoi olla jo hampaat irvessä. Ja tässä oikeastaan kulminoituu tällaiset vanhemmat pelit nykypäivänä. Kun pelimekaniikat ja muut oli vielä vähän hakusessa, niin jälki on välillä todella rosoista. Toisaalta taas juoni ja muu on yksinkertaisuudessaan ja korniudessaan mukavaa vaihtelua nykypäivään, jossa pelit ovat yhtä särmikkäitä kuin marmorikuulat kun niistä hiotaan pois kaikki, mikä voi vahingossakin ärsyttää jotakuta. Kestoa pelillä oli joku 7-8 h ja enempää ei olisi kyllä jaksanutkaan.

 

[xarot]

F.E.A.R. (PC)

Oli jäänyt tämä helmi aikoinaan pelaamatta, piti korjata vääryys. Kyseessähän on FPS-ammuskelu vuodelta 2005 pienillä kauhuelementeillä. Pelin "juttu" on toimintakohtausten hidastaminen erillisellä näppäimellä, jolloin siis Max Paynen tyyliin aika hidastuu. Pelissä on myös harvinaisen toimiva tekoäly, joka toimii ajoittain jopa uskottavasti ja heittelee välillä kranaattia suoraan jalkoihin. Meno on välillä erittäin raakaa ja aseet tuntuvat käsissä siltä että näillä todellakin tehdään pahaa jälkeä ja samoin tuntuu että nyt vastapuoleen osuu ja lujaa.

Nämä ylläolevat pari asiaa pelastavat paljon, mutta jossain vaiheessa homma menee yksitoikkoiseksi jatkuvien vihollislaumojen eliminoinniksi kohtalaisen samannäköisissä toimistorakennuksissa. Peli ei kuitenkaan ole järjettömän pitkä joten tätä sietää lopputeksteihin saakka, onneksi viimeisissä tasoissa on edes pientä vaihtelua. Tulipa tässä pelissä pitkästä aikaa miltei sydänkohtaus, vaikka muuten peli ei hirveän pelottava olekaan.

Vaikka välillä peli on aika itseään toistava niin kyllähän tämä on ehdottomasti pelaamisen arvoinen, ei näitä pelejä vain enää tehdä. Läpipeluun jälkeen tuli kokeiltua nopeasti F.E.A.R. 2:sta joka tuntuu siltä kuin päälle olisi vedetty Call of Duty ja viholliset ovat pelkkää tykinruokaa sekä aseet pelkkiä tuhnuja. Ehkä annan sille vielä mahdollisuuden, mutta kova pettymys alkuun.

 

[Joukahaine]

Final fantasy vii
Se alkuperäinen mitä itse pidän kaikkien aikojen parhaana pelinä, pelattu monesti. Tuli pyyhittyä pölystä vanha ps vita ja ajattelin testata tätä pitkästä aikaa. Nyt jo reilu 10h takana. Pelaan ekaa kertaa oppaan kera ja tarkoitus mennä 100% sillä poikkeuksella, että itemeitä ok olla vain yksi kpl eikä 99.
Paljon saa pieniä juttuja irti mitä ei keksi ilman opasta. Sadnessin aiheuttamien hahmolle pienentää damagea 30%. Hyviä aseita ja suojia saa stealilla jo paljon aikaisemmin.. Yleensä pitänyt stealia aika turhana. Ekaa kertaa enemy skillien hankkiminen ja hyödyntäminen muuttaa pelin suorastaan helpoksi. Paljon pieniä hyviä juttuja joita oppii vielä vuosien jälkeenkin. Ainoa mikä tuntuu raskaalta on Fort Condoriin palaaminen takaisin aika ajoin.

Hyvää settiä vielä vuosien jälkeenkin ja pysyy vieläkin top 1:senä omista pelatuista peleistä.

 

[perato]

F.E.A.R. (PC)

Oli jäänyt tämä helmi aikoinaan pelaamatta, piti korjata vääryys. Kyseessähän on FPS-ammuskelu vuodelta 2005 pienillä kauhuelementeillä. Pelin "juttu" on toimintakohtausten hidastaminen erillisellä näppäimellä, jolloin siis Max Paynen tyyliin aika hidastuu. Pelissä on myös harvinaisen toimiva tekoäly, joka toimii ajoittain jopa uskottavasti ja heittelee välillä kranaattia suoraan jalkoihin. Meno on välillä erittäin raakaa ja aseet tuntuvat käsissä siltä että näillä todellakin tehdään pahaa jälkeä ja samoin tuntuu että nyt vastapuoleen osuu ja lujaa.

Nämä ylläolevat pari asiaa pelastavat paljon, mutta jossain vaiheessa homma menee yksitoikkoiseksi jatkuvien vihollislaumojen eliminoinniksi kohtalaisen samannäköisissä toimistorakennuksissa. Peli ei kuitenkaan ole järjettömän pitkä joten tätä sietää lopputeksteihin saakka, onneksi viimeisissä tasoissa on edes pientä vaihtelua. Tulipa tässä pelissä pitkästä aikaa miltei sydänkohtaus, vaikka muuten peli ei hirveän pelottava olekaan.

Vaikka välillä peli on aika itseään toistava niin kyllähän tämä on ehdottomasti pelaamisen arvoinen, ei näitä pelejä vain enää tehdä. Läpipeluun jälkeen tuli kokeiltua nopeasti F.E.A.R. 2:sta joka tuntuu siltä kuin päälle olisi vedetty Call of Duty ja viholliset ovat pelkkää tykinruokaa sekä aseet pelkkiä tuhnuja. Ehkä annan sille vielä mahdollisuuden, mutta kova pettymys alkuun.

Kannattaa lopettaa siihen paikkaan, ne lisärit oli ihan karseita, FEAR2 juuri se mitä ajattelet ja kolmonen oli sit yks paskimmista peleistä mitä oon pelannut.

 

[Nathorr]

Mulla on ainakin viimeiset pari vuotta mennyt yksinpelien pelailu niin, että syksyllä syttyy into hakata backlogia läpi, mutta joululomilta jää ähky ja harvoin tulee heti vuoden vaihduttua pelattua mitään. Toinen innostus alkaa kevään korvilla ja hyytyy sitten taas juhannuksen aikoihin. Pelaan lähinnä tarinavetoisia pelejä, jossa teen juonelliset pää- ja sivutehtävät välittämättä liialti keräiltävistä esineistä tai muusta ylimäärisestä. Lyhyesti fiiliksiä viimeisen puolen vuoden aikana läpäistyistä peleistä. Kaikki pelattu PC:llä.

Red Dead Redemption 2, marraskuu 2021
Taattua Rockstar-mättöä vähän hitaamassa ja överimmässä maailmassa. Hyvä stoori, mielenkiintoiset hahmot ja järisyttävän kaunis, mutta kankeat kontrollit. Keskityin olennaiseen, joten pelaaminen ei alkanut uuvuttamaan. 5/5.

Mafia Definitive Edition, joulukuu 2021
Olen pariin kertaan kokeillut pelata alkuperäistä Mafiaa tässä sanotaan viimeisen 5 vuoden aikana, mutta se alkaa olemaan niin vanhettunut, etten kyennyt. Tämä uusi tarjosi oivan mahdollisuuden päästä kokeilemaan tätä kulttipelisarjaa. Nätti ja teknisesti ok, mutta olen vähän pettynyt, kuinka avoin maailma heitettiin lineaarisuuden vuoksi hukkaan. Kontrollit tuntui kankeilta, mutta onneksi stoori ja hahmot olivat hyviä. Ääninäyttely jäi positiivisena asiana mieleen. 3/5.

Mafia II Definitive Edition, joulukuu 2021
Nojoo, samaa kuin edellinen. Remasteredina oli vähän rujompi kuin alusta asti uusiksi tehty edeltäjä, mutta se ei onneksi pahemmin haitannut. Kiva mättö, mutta ei nämä vaikka GTA:n tasolle pääse millään. 3/5.

Grow Home, joulukuu 2021
Sympaattinen teknologiademo. Kotaku tai joku vastaava roskasivusto joskus kehui, että tämä on must play. Noh, tulipa pelattua, mutta ei nyt sinänsä mitenkään ihmeellinen. 2/5.

Wolfenstein II: The New Colossus, joulukuu 2021
Täytyy sanoa, että olin jo unohtanut pelanneeni kyseisen pelin, mikä on hieman sääli, sillä pidin siitä kovasti. Humoristista nätsimättöä nätillä grafiikalla. Ehkä jopa parempi kuin edeltäjänsä. 5/5.

Metal Gear Solid V: Ground Zeroes, joulukuu 2021
Lämmittelin tällä itseäni aloittaakseni The Phantom Painin, mutta en sitä kuitenkaan ikinä aloittanut. Ehkä tänä vuonna? Ensimmäinen itse pelaamani MG(S)-sarjan peli. Demonomainen hiippailu, joka oli ihan siisti, mutta joku näissä japanitaustaisissa peleissä länkkäripeleihin tottuneilla vähän häiritsee. 2/5.

Horizon Zero Dawn, joulukuu 2021
Aloitin tämän itseasiassa jo kesällä, mutta innostus loppui n. 5 tunnin jälkeen kesken samalla, kun jäi koko yksinpelaaminen taas hetkeksi tauolle. Jatkoin vanhaa tallennusta ja peli imaisi viimein mukaansa. Nätti maailma ja kiva stoori mielestäni erinomaisilla taustoilla. Tää on sitä mun lempigenreä, eli tarinavetoista 3. persoonan avointa maailmaa. 5/5.

Dragon Age: Origins, joulukuu 2021-tammikuu 2022
Voi juku mikä helmi. Kokeilin tätä ehkä tunnin verran joskus 2017, mutta nyt annoin uuden mahdollisuuden. Kyllä kannatti! Taktisempaa roolipeliä upealla maailmalla ja stoorilla. Laitoin paljon modeja, jotka kaunisteli ja korjasi peliä. Emmä tiiä mitä sanoa, pelatkaa ja nautitkaa. 5/5.

F.E.A.R., helmikuu 2022
Ensimmäinen pelaamani kauhupeli. Olin aivan paskat housussa koko ajan, mutta kykenin pelaamaan läpi. Ajan hammas näkyi, mutta ei niin pahasti kuin voisi kuvitella. AI on huippuluokkaa ja tarinakin ihan ok. Lisäreitä ja jatko-osia en taida pelata, vaikka tarinan jatko vähän kiinnostaisi. 4/5.

Mad Max, huhtikuu 2022
Unohdettu peli, jossa olisi potentiaalia vielä paremmaksi. Teknisesti hyvä, mutta vähän itseään toistava. Sama taistelumekaniikka kuin vastaavissa Arkham- ja Middle-earth-peleissä. Ei pahaa sanottavaa, mielellään pelasi läpi. 4/5.

Dead Space, huhtikuu 2022
Kauhuteema jatkuu. Ei niin pelottava kuin F.E.A.R., mutta sitäkin parempi. Mielenkiintoinen maailma ja ok tarina. Grafiikoiden puolesta ei uskoisi 14 vuotta vanhaksi peliksi. Kontrollit vähän kankeat, mutta ei liiaksi. Erinomainen. 5/5.

Seuraavana työstössä Dead Space 2.

 

[vervex]

Pulmapelit on aina olleet lähellä sydäntä (muiden hyvien pelien lisäksi =).
Viime aikoina pelaamiani "puhtaita" pulmapelejä ovat olleet The Pedestrian ja Gorogoa (Game Passin kautta xboxilla) sekä The Witness (pleikkarilla, kun Sony jakoi pari vuotta sitten sen ilmaiseksi (play at home -kamppis)).
Kaikkia voi suositella puzzle-peleistä kiinnostuneille. Tosin ainoastaan The Witness vaikuttaa sellaiselta, jossa riittää pelaamista ja mysteerejä useammalle läpipeluulle (ainakin end game tuli vastaan ennenkuin olin ihan kaikkea kolunnut ja ratkonut). Välillä alkoi ihan naurattamaan, että miten villejä pulmia on keksitty. The Witnessiin saa varmasti kymmeniä tunteja kulutettua, koska on niin monipuolinen. Muiden osalta kuvittelen ainakin yhden läpipeluun perusteella nähneeni jo kaiken (muutamassa tunnissa läpi) ja pulmien tyyli on lähes kokoajan sama. Gorogoa tuntui kestoltaan lyhyimmältä, mutta on myös tavallaan nätein ja persoonallisin. The Pedestrian aavistuksen pidempi, mutta mielestäni joukon helpoin.

 

[Bansheebot]

Dawn of War 2 + Exterminatus -modi

Tämä on niitä harvoja strategiapelejä, jonka pariin jaksaa palata aina uudestaan ja uudestaan. Strategiapelit roolipelielementeillä ovat oikein tehtynä käsittämättömän addiktoivia ja juuri tähän koloon DoW2 iskee täydellisesti. Harmillisesti peli sai vain yhden kunnollisen lisälevyn, sillä Retribution oli mielestäni aika ala-arvoinen.

Modissa Librarian on mukana kampanjan alusta asti, korvaten samalla Thulen (dreadnought) kokonaan sekä taitopuita on tasapainotettu vähän paremmaksi (mm. Melee Avitus ja Ranged FC) jos haluaa kokeilla vähän erilaista pelityyliä. En koskaan tykännyt pelata librarianilla ja Thule oli yksi suosikeistani, mutta eipä tuo estä pelistä nauttimista.

 

[KiD83]

Javelin Masters 3, mukava mukaansa tempaava peli. Suosittelen.

 

[Raxama]

F.E.A.R. (PC)

Oli jäänyt tämä helmi aikoinaan pelaamatta, piti korjata vääryys. Kyseessähän on FPS-ammuskelu vuodelta 2005 pienillä kauhuelementeillä. Pelin "juttu" on toimintakohtausten hidastaminen erillisellä näppäimellä, jolloin siis Max Paynen tyyliin aika hidastuu. Pelissä on myös harvinaisen toimiva tekoäly, joka toimii ajoittain jopa uskottavasti ja heittelee välillä kranaattia suoraan jalkoihin. Meno on välillä erittäin raakaa ja aseet tuntuvat käsissä siltä että näillä todellakin tehdään pahaa jälkeä ja samoin tuntuu että nyt vastapuoleen osuu ja lujaa.

Nämä ylläolevat pari asiaa pelastavat paljon, mutta jossain vaiheessa homma menee yksitoikkoiseksi jatkuvien vihollislaumojen eliminoinniksi kohtalaisen samannäköisissä toimistorakennuksissa. Peli ei kuitenkaan ole järjettömän pitkä joten tätä sietää lopputeksteihin saakka, onneksi viimeisissä tasoissa on edes pientä vaihtelua. Tulipa tässä pelissä pitkästä aikaa miltei sydänkohtaus, vaikka muuten peli ei hirveän pelottava olekaan.

Vaikka välillä peli on aika itseään toistava niin kyllähän tämä on ehdottomasti pelaamisen arvoinen, ei näitä pelejä vain enää tehdä. Läpipeluun jälkeen tuli kokeiltua nopeasti F.E.A.R. 2:sta joka tuntuu siltä kuin päälle olisi vedetty Call of Duty ja viholliset ovat pelkkää tykinruokaa sekä aseet pelkkiä tuhnuja. Ehkä annan sille vielä mahdollisuuden, mutta kova pettymys alkuun.

Monolithin katalogi on kyllä aikamoinen sekasotku, jotenkin tuntuu et niiltä tippuu pallo käsissä usein siinä jatko-osan kohdilla, viimeistään sit kolmannen osan jos lähtevät sitä yrittämään.

Esimerkkeinä vaikka just toi FEAR, Condemned ja Blood. Kaikkien ykkösosat keskivertoa parempia pelejä, mut jatko-osien kanssa sit ollaan jotenkin täysin unohdettu et mikä noista teki hyviä. No One Lives Forevereista jollain tuurilla sekä 1 ja 2 on hyviä pelejä, mut se kolmas osa (Contract Jack tjsp) olikin sit jo aika paska.

Nykysin sit tunkkaavat aika keskinvertosta tauhkaa. Shadow of Mordorin jaksoin vielä hikiseen pelata läpi, mut se jo tuntu sellaselta peliltä et oon tainnut aika identtisen pelin pelata joskus aikasemminkin, eikä se mitään maatamullistavaa tehnyt että se ois sen suuremmin erottunu siitä satojen muiden pelien joukosta joka noudattaa tismalleen samaa kaavaa. Shadow of Waria sit jaksoinkin vaan ehkä tunnin tai kaks, jonka jälkeen meni uninstalliin. Tarjos sitä samaa pienillä muutoksilla, toisaalta mitäpä muuta sitä ois voinut odottaakkaan. Pari euroa tais maksaa niin sinänsä aivan se ja sama vaikka roikkuukin kirjastossa nyt.

Mafia Definitive Edition, joulukuu 2021
Olen pariin kertaan kokeillut pelata alkuperäistä Mafiaa tässä sanotaan viimeisen 5 vuoden aikana, mutta se alkaa olemaan niin vanhettunut, etten kyennyt. Tämä uusi tarjosi oivan mahdollisuuden päästä kokeilemaan tätä kulttipelisarjaa. Nätti ja teknisesti ok, mutta olen vähän pettynyt, kuinka avoin maailma heitettiin lineaarisuuden vuoksi hukkaan. Kontrollit tuntui kankeilta, mutta onneksi stoori ja hahmot olivat hyviä. Ääninäyttely jäi positiivisena asiana mieleen. 3/5.

Mafia II Definitive Edition, joulukuu 2021
Nojoo, samaa kuin edellinen. Remasteredina oli vähän rujompi kuin alusta asti uusiksi tehty edeltäjä, mutta se ei onneksi pahemmin haitannut. Kiva mättö, mutta ei nämä vaikka GTA:n tasolle pääse millään. 3/5.

Mielenkiintosta. Mulle Mafia 1 ja 2 on aina ollu esimerkkejä siitä et vaikka periaatteessa kartassa onkin lääniä, niin sen ei oo välttämättä pakko olla open world, vaan se voi siltikin olla suht lineaarinen kokemus. Mulle noi kaks ekaa Mafiaa tekee tietyt asiat ihan helvetin paremmin kun GTA:t, mut sit taas toisaalta en usko et noita kannattais välttämättä verrata keskenään, kun pintaa syvemmälle kattomalla hiffaa aika nopeasti et ei niillä juurikaan ole mitään yhteistä. Ite ainakin nautin suuresti tosta Mafian lineaarisuudesta ja siitä et siinä ei oikeasti juurikaan filleriä löydy yhtään.

Samaa ei tosin voi sanoa Mafia 3:sta, siinä on kyllä niin helvetin huono peli että mä en vaan yksinkertaisesti voi käsittää sitä et kuinka hukassa ne kehittäjät oli sen suhteen et mitä Mafian pitäis olla ja mitä se ei todellakaan oo. Se peli kuitenkin alkaa ihan mukavasti tolla samalla hiukan lineaarisella kaavalla, mut heti prologin jälkeen sulla on iso kartta jossa kuustuhatta merkintää ja sun pitää käydä tunkkaamassa samaa monotonista sivutauhkaa siihen asti kunnes saat seuraavan tarinatehtävän auki.

Mikä on sinänsä ironista, koska Mafia 1 on mulle esimerkki siitä et alle 10h mittanenkin peli voi olla aivan helvetin hyvä. Ei kaikkien pelien tartte olla +20h joista se 10h on auttamattomasti jotain fillerinpaskaa joka alkaa toistamaan itteänsä tunnin jälkeen. Mafia 3 on sit päinvastanen esimerkki huonosta pelistä joka pilattiin sillä et peliaikaa piti saada lisää keinolla millä hyvänsä, ja lopputuloksena on peli josta ehkä 5h on mielekästä tekemistä ja loput on korkeintaan kädenlämpöstä roinaa.

 

[Nathorr]

Mielenkiintosta. Mulle Mafia 1 ja 2 on aina ollu esimerkkejä siitä et vaikka periaatteessa kartassa onkin lääniä, niin sen ei oo välttämättä pakko olla open world, vaan se voi siltikin olla suht lineaarinen kokemus. Mulle noi kaks ekaa Mafiaa tekee tietyt asiat ihan helvetin paremmin kun GTA:t, mut sit taas toisaalta en usko et noita kannattais välttämättä verrata keskenään, kun pintaa syvemmälle kattomalla hiffaa aika nopeasti et ei niillä juurikaan ole mitään yhteistä. Ite ainakin nautin suuresti tosta Mafian lineaarisuudesta ja siitä et siinä ei oikeasti juurikaan filleriä löydy yhtään.

Totta turiset. Luulen, että olisin nauttinut peleistä enemmän, jos olisin tiennyt, että millainen kokemus on luvassa. Nautin myös lineaarisista peleistä, mutta nyt en odottanut sitä. Tuntui, että jäätiin vähän telineisiin, kun tuulesta temmatut odotukset GTA:n kaltaisesta avoimesta hiekkalaatikosta eivät täyttyneetkään. Mafiaa ja GTA:ta on ainakin jossain määrin vertailtu jo pari vuosikymmentä ja tästä on jäänyt kuva, että pelit olisivat samanlaisia ja helpostihan ne samanlaisilta voivatkin vaikuttaa.

 

[Heseman]

Silent Hill 4: The Room (PC)
Tunnetun kauhupelisarjan neljäs osa tuli läpäistyä. Aiemmat pelasin joskus varmaan yli kymmenen vuotta sitten, joten niistä en kauheasti muista. Kakkonen tosin vakuutti sen verran, että lukisin sen (tai ainakin silloin) parhaiden kauhupelien joukkoon. Tämän alkuintrossa oli hyvää kauhutunnelmaa, valitettavasti se ei välittynyt itse peliin asti satunnaista tunnelmallisuutta lukuun ottamatta. Suurinta kauhua nykypelaajalle tarjonneekin lukittu 30 FPS ruudunpäivitys. Kokeilin modia, jonka piti nostaa se 60, mutta sillä en saanut peliä edes käyntiin. Totuin kuitenkin 30 FPS ja muutenkin peli on aika hidastempoinen, että en sitä nyt niin pahana ongelmana pitänyt. Ohjaus oli aika kankeaa ja kamera vaihtelee kuvakulmaa jatkuvasti kun vähän hahmoa liikuttaa, tähän kun vielä päälle se, että kun kuvakulma vaihtuu niin hahmon kulkusuunta säilyy samana, vaikka liikkumisnappi olisikin epälooginen. Ei siinä mitään, mutta kun jossain kohtaa pitää joka tapauksessa korjata suuntaa ja silloin pelihahmo usein lähtee ihan outoon suuntaan. En huomannut katsoa, olisiko tämä ollut asetuksista muutettavissa. Sain pelin pelattua kutenkin läpi, että ei sekään mahdoton este ollut. Grafiikka on nykymittapuulla todella karua.

Peli alkaa nimensä mukaisesti asunnosta, jossa Henry Townshend on asunut pari vuotta mutta ei yhtäkkiä pääse sieltä ulos eikä muutenkaan saa kommunikoitua ulospäin. Vessaankin on ilmaantunut outo reikä eikä isännöitsijällekään pääse asiasta valittamaan. Olohuoneen seinässä olevasta rei'ästä voi sentään kurkkia naapurin naisen touhuja. Voi teitä japsit. Vessan rei'ästä pääsee outoihin ulottuvuuksiin, jotka ulkoisesti muistuttavat omaa maailmaamme mutta ovat täynnä erinäisiä hirviöitä ja muita loukkuun jääneitä mutta läpensä outoja hahmoja. Peli itsessään on sarjan muiden osien mukaisesti haahuilua kentissä hirviöitä tappaen ja pieniä puzzleja ratkoen. Puzzlet eivät olleet kovin haastavia ja ratkesivat usein pienellä mietinnällä. Vihollisetkaan eivät erityisen haastavia olleet, paitsi muutama erityistapaus. Niitä on melko helppo jallittaa ja vain juosta ohi, jos ei jaksa mätkiä tai tuhlata luoteja. Erikoisempia ovat aaveet, joita ei saa tapettua ja jotka seuraavat pahimmillaan huoneesta toiseen. Ne saa kyllä seivästettyä paikoilleen erityisillä Tottelevaisuuden miekoilla, mutta näitä ei ole pelissä kovin montaa ja miekan menettää kun sen käyttää. Se on mahdollista ottaa takaisin, mutta tällöin aavekin pääsee taas valloilleen. Lisäksi seivästys oli todellista miss & miss -menoa. Vaikka aaveen sai lyötyä maahan, se lähti monesti samantien liitämään ennen kuin Henry sai miekkaa edes esille. Turhauttavaa. Usein olikin helpompi vaan juosta aaveiden ohi. Asunto toimii tukikohtana, terveys palautuu ja sieltä löytyy myös kirstu tavaroiden säilytykseen.

Kokonaisuutena peli on kohtalaista tasoa. Tietty kankeus on osa kauhupelejä, pelihahmon kuuluukin olla vähän altavastaajana ja haavoittuva. Pelin alkupuoli on parempi, jälkipuoliskolla meno muuttuu ärsyttävämmäksi mutta siihenkin tottuu. Kannattaa säästellä terveysjuomat sinne. Erityisen vaikeaksi en tätä voi sanoa, sain jopa parhaan lopun törmättyäni sattumalta pariin nettivinkkiin. Tallennusten mukaan tähän meni reilut 10 h, mutta mielestäni aikaa kului enemmän.

 

[Jumi]

Silent Hill 4: The Room (PC)
Tunnetun kauhupelisarjan neljäs osa tuli läpäistyä. <snip>

Peli alkaa nimensä mukaisesti asunnosta, jossa Henry Townshend on asunut pari vuotta mutta ei yhtäkkiä pääse sieltä ulos eikä muutenkaan saa kommunikoitua ulospäin.

Silent Hill 4:ssa oli aikoinaan erittäin realistisen näköiset hahmot, mutta mieleen se jäi aivan mahtavan aloituksen takia. Nuorempana tästä olisi varmasti nähnyt painajaisia. Valittettavasti peli jäi kesken kun en oikein tajunnut näitä ensimmäisiä kauhupelejä ja suhtauduin niihin kuin perus toimintapeleihin, vihollisten ohi juokseminen oli jotain anteeksi antamatonta! Se huone oli kyllä aivan mahtava ja iski johonkin henkilökohtaiseen kauhuhermoon.

 

[CaseAce]

Pulmapelit on aina olleet lähellä sydäntä (muiden hyvien pelien lisäksi =).
Viime aikoina pelaamiani "puhtaita" pulmapelejä ovat olleet The Pedestrian ja Gorogoa (Game Passin kautta xboxilla) sekä The Witness (pleikkarilla, kun Sony jakoi pari vuotta sitten sen ilmaiseksi (play at home -kamppis)).
Kaikkia voi suositella puzzle-peleistä kiinnostuneille. Tosin ainoastaan The Witness vaikuttaa sellaiselta, jossa riittää pelaamista ja mysteerejä useammalle läpipeluulle (ainakin end game tuli vastaan ennenkuin olin ihan kaikkea kolunnut ja ratkonut). Välillä alkoi ihan naurattamaan, että miten villejä pulmia on keksitty. The Witnessiin saa varmasti kymmeniä tunteja kulutettua, koska on niin monipuolinen. Muiden osalta kuvittelen ainakin yhden läpipeluun perusteella nähneeni jo kaiken (muutamassa tunnissa läpi) ja pulmien tyyli on lähes kokoajan sama. Gorogoa tuntui kestoltaan lyhyimmältä, mutta on myös tavallaan nätein ja persoonallisin. The Pedestrian aavistuksen pidempi, mutta mielestäni joukon helpoin.

Tästä innostuneena kaivoin tuon The Witness pelin PS kirjastosta pelattavaksi, alustana PS5. Oli kyllä huikea kokemus, joka näköjään jatkuu vieläkin eteenpäin. Puhdas pulmapeli jossa paljon eri ulottuvuuksia. Peli opettaa todella nerokkaasti säännöt, ja niitä yhdistelemällä tulee vastaan jo kohtalaisen haastavia pulmia. Ne näyttää yksinkertaiselta, mutta saattaa hyvinkin mennä tunti yhden taulun ratkaisun hakemisessa jos silmät on sopivasti ristissä. Ja lopussa tuntee itsensä tyhmäksi että miten en tuota heti hoksannut. Lisäksi on kiva huomata kuinka pelaajanakin kehittyy tuon tyyppisten ongelmien ratkomisessa, endgamen jälkeen ne alun vaikeat ongelmat näyttää tosi helpoilta. Pelaaminen on pelkkää pulmien ratkomista ja toistaa itseään, joten kovin pitkiä sessioita ei tullut vedettyä, paitsi lopun "challenge" trophyssä. Sitä sai muutaman illan tahkota. Pelin läpäisyn ja platinatrophynkin jälkeen näköjään riittää vielä hoksattavaa. Endgamen jälkeen en aloittanut alusta, vaan latasin viimeisen savengamen ja palasin takaisin pelimaailmaan. Ja heti tuli taas uusi ahaa-elämys. Ja taas tunsi itsensä tyhmäksi, miten en tuotakaan huomannut koko pelin aikana vaikka pelasin koko pelin jo läpi trophyineen. Pelattavaa riittää vielä tuntikausiksi eteenpäin. Päätaulujakin on vielä muutama kymmenen jossain piilossa, uskoisin tietävänikin missä mutta ei vaan hoksottimet vielä riittäneet sinne asti.

Ja jos joku tuota pelaa niin pitää kyllä varoittaa: Älä googleta. Ikinä. Mitään. Kaikki on ratkaistavissa. Se on vain ajan kysymys kun löydät ratkaisun. Jos tulee vastaan tauluja jossa on asioita joita ei ole opetettu, jatka matkaa. Olet siellä liian aikaisin. Ne selitetään kyllä. Erehdyin yhden pienen asian googlaamaan ja heti spoilautui pieni juttu, onneksi sellainen minkä jo oletinkin olevan niin, mutta se oli vielä to-do listalla. Parasta kun ei tiedä mitään mistään, niin saa parhaat onnistumisen elämykset.

Ja varsinkin nyt kun taas löytyi lisää asioita, miettii että melkoisia tekijöitä kyllä ketkä on noita pulmia kehitelleet. Todella nerokkaasti tehtyjä.

Ainoa ärsytyksen aihe on että tyypi ei osaa hypätä ylös eikä alas. Joku puolen metrin pudotus estää etenemisen, ja pitää kiertää portaiden kautta. Mutta eipähän pääse sitten putoilemaan korkeilta paikoiltakaan kuolemaan.

 

[Seppo77]

Bulletstorm: Full Clip Edition (Xbox Series X) tuli tuossa pelattua läpi vaikeimmalla tasolla ja yksi parhaita FPS rämistelyistä koskaan. Olin jo Xbox 360 version aikoinaan pelannut läpi mutta ku nkaverilta tämän pelin sain ja aikaa tuosta Xbox 360 version pelaamisesta oli jo 11 vuotta ja muistin että pidin paljon pelistä niin pitihän se tätä ehostettua versiota koittaa ja en tosiaan kadu. Pelissä on kokoajan menopäällä ja oikeasti jopa hauskaakin ronskia huumoria paljon. Toivon kovasti että pelistä tulisi jatko-osa.

 

[yoShit]

En ole vieläkään täysin toipunut Flash-plugin vuoden takaisesta kuolemasta. HTML5 peleille ei ole syntynyt samanlaista skeneä kuin esim Kongregate oli. Mutta samaan aikaan selainteknologiat ovat kehittyneet niin hyviksi, että Dosbox yms. retroemulaattori pyöryy nyt ongelmitta ja lähes kaikki pelit löytyy, kun vain muistaa nimen tai sopivat hakusanat.

Eli tällä hetkellä olen jälleen koukussa 30 vuoden takaiseen Mice Men peliin. Pelaaja ja tietokone kumpikin vuorollaan nykäisee yhtä oman hiiren sisältävää saraketta ylös tai alas. Vastustajan edelliseen sarakkeeseen ei saa koskea, vaikka siinä olisi oma hiiri. Vaikeustasolla ei ole juuri merkitystä ja se tuntuu vaikuttavan lähinnä tekoälyn mietintäaikaan. Harva tuon ajan shareware on kestänyt yhtä hyvin aikaa, mutta tämä on täsmälleen yhtä hauska ja sopivan haastava kuin aikoinaan.

Play Mice Men online - Play DOS Games .com

Play Mice Men online - PlayDOSGames.com. Download or play DOS games online, choose from more than hundreds of DOS games. Relive great memories and play original games in your browser now!

www.playdosgames.com

 

[Seppo77]

Hitman (2016) Xbox Series X saatu ilmaisena Xbox Games With Gold:sta ja tarjosi aivan loistavaa pelattavaa n. 160 tunnin verran. Pelasin pääpelistä kaikki challenget jne.
Menee parhaaksi sarjan peliksi itselläni ja olen pelannut kaikki tätä aikaisemmat pääosat.

 

[Hulikopteri]

Hitman (2016) Xbox Series X saatu ilmaisena Xbox Games With Gold:sta ja tarjosi aivan loistavaa pelattavaa n. 160 tunnin verran. Pelasin pääpelistä kaikki challenget jne.
Menee parhaaksi sarjan peliksi itselläni ja olen pelannut kaikki tätä aikaisemmat pääosat.

Nuo uudet Hitmanit on mahtavia. Lukemattomilla tavoilla pystyy tehtävät tekemään ja se vapauden tunne on mieletöntä. Mielestäni ansaitsivat isomman suosion, kuten Blood Money olisi aikoinaan ansainnut.

 

[Seppo77]

Nuo uudet Hitmanit on mahtavia. Lukemattomilla tavoilla pystyy tehtävät tekemään ja se vapauden tunne on mieletöntä. Mielestäni ansaitsivat isomman suosion, kuten Blood Money olisi aikoinaan ansainnut.

Juu todellakin. Veikkaan että niin suurta suosiota peli ei saa koska peli tavallaan vaatii pelaajalta aika paljon että pelin koko potentiaali tulee ilmi. Näköjään vain 15% on ylipäätään läpäissyt milllään tyylillä peliä pelanneista ensimmäistä varsinaista tehtävää (harjoitustehtävien jälkeen siis) ja vain alle prosentti on pelannut ensimmäisen tehtävän kahdeksan isompaa "sivutehtävää" eli "Opportunities:ia" pienemmistä Challenge sivutehtävistä puhumattakaan...
Pelintekijät on kyllä nähneet vaivaa mielettömän määrän.

 

[Seppo77]

11-11 Memories Retold (Xbox Series X) ilmeisesti Games with Gold tai muutoin ilmaispelinä saatu kun en muista ostaneeni ja nyt vasta pelikirjastostani huomasin oli mukava joskin lyhyt tarinapeli ensimmäisestä maailmansodasta hienolla peliin sopivalla "maalausgrafiikalla". Vaihtoehtoiset loput oli pelaamisen arvoisia. Tarina olisi voinut olla pitempi ja näyttää vielä enempi sodan karuja puolia ja turha keräily (jota en tehnyt) pilaa vain tunnelmaa.

 

[Cereal killah]

Wasteland 3 (+molemmat lisäosat), PC
Tämän nappasin jostain Steamin alesta backlogille odottamaan ja lisärit sitten sattui olemaan sopivasti alennuksessa kun lopettelin pääjuonta. Wastelandillä on tietty kursailematon ja itsevarma humoristinen ja graafinen tyyli, josta ei ehkä pelkästään jonkun markkinointimatskun tai screenshottien kanssa saa täysin otetta. Itse olin ennen pelaamista hieman siinä rajoilla että nappaako tuo tyyli, ja pelin alkutunnitkin (käytännössä tutoriaali) tuntui vähän feikiltä, mutta lopulta pelimaailma avautuu sopivasti, kortit lyödään pöytään ja systeemit tulee tutuiksi. Tässä kohtaa tajuaakin pelaavansa yhtä kaikkien aikojen suosikkipeleistään, koska kaikki on niin hyvin ja ajatuksella tehty, että jäljelle ei jää kuin nauttia pelaamisesta ja vältellä turhaa kiirettä. Lisäksi tämä pyörii hyvinkin sujuvasti ja graafisesti hyvillä asetuksilla omalla nelisen vuotta vanhalla keskitason läppärillä, joten erityispisteet siitä. Post-apokalyptinen setting on tavallaan tuttua kauraa, mutta tämä tekee sen omalla persoonallisella tavallaan jotta kliseet on korkeintaan omia kliseitä eikä muiden kliseitä. Juoniasetelma on varsin hyvä, antaa isot vapaudet kuitenkin ja kaikki tavalla tai toisella sivuaa sitä pääjuonta, tai tuo jotain persoonallista uutta. Loistavat musat.

Pelasin ranger (toiseksi ylin) vaikeustasolla, joka oli varmaankin juuri sopiva. Vaikeimmillaan alkuvaiheessa ja jossain ennen puoltaväliä (siten että piti muutamat taistelut yrittää useaan kertaan), ja suunnilleen puolenvälin jälkeen alkoi varmaan olemaan hahmot ja kamat sen verran hyviä että loput meni melko vasemmalla kädellä mutta ei mitenkään häiritsevän helposti. RPG- systeemit on mukavan leppoisia, ja mukana on kaikenlaisia persoonallisia asioita kuten elukat/followerit sekä kiinnostavat aseet. Pelasin suunnilleen kaiken sisällön mikä tuli vastaan ja lisäksi jälkikäteen achievementtejä sen verran mitä niistä sai viihdettä tai uusia juttuja. Tällöin pituutta oli noin 100 tuntia (70h main game + 30h lisärit).

Battle of Steeltown (DLC)
Tämän lisärin setting on alunperin ollut varsinaiseen peliin tarkoitettu alue, mutta loppupeleissä ei päätynyt siihen mukaan. DLC:nä sitten ja skaalautuvilla vihulaisten tasoilla. Lisäri selkeästi yrittää paljon, eli siihen on koitettu upottaa "kaikille jotain" ja kaikkia pelimekaniikkoja jossain määrin ja lisäksi uutta. Se uusi onkin sitten "non-lethal weapons" jolla hoidetaan hyökkääviä työläisiä joita ei kai nyt sitten huvittaisi teurastaa normityyliin. Tällaiset taitaa olla kaikissa peleissä paskaa, ja pätee toki tähänkin. Onneksi sitä nyt ei kuitenkaan kovin montaa taistelua tarvitse jauhaa, ja mukana on muutakin. Juonikuvio on ihan jees, antaa pelaajalle paljon päätettävää ja noin mutta kokonaisuus ei ihan osu omaan makuun. Kuitenkin hetkittäin helvetin hauska (kuten "Ryan shame" achievement) joten positiivisen puolelle tämä meni vaikka Steam-arvosana on "mixed".

Cult of the Holy Detonation (DLC)
Sitten vielä tämä toinen DLC, joka Steamissä on kollektiivisesti "mostly negative". Tämä ei voinut olla vaikuttamatta oman pelailun aloittamiseen, mutta kun tätä olin riittävän pitkälle pelannut niin huomasin olevani täysin eri mieltä. Tässä on osuttu omasta näkökulmasta aika hyvin maaliin, juonikuvio on tiivis ja riittävän kiinnostava (toki kliseinen mutta osittain tarkoituksella), huumori toimii vähintään yhtä hyvin kuin pääpelissä, ja ennen kaikkea graafinen ulkoasu ja käsikirjoitus tuo jatkuvasti mielenkiintoisia juttuja eteen. Steam-arvosteluissa valitetaan eniten siitä, että nämä lisärin ns. "objective based encounters" on rasittavia, vaikeita ja ylipitkiä. En ihan saa otetta että mikä niissä nyt niin kovin vituttaa pientä ihmistä, mutta jos on joskus pelannut jotain muutakin kuin Wasteland3:ta niin ei kai niissä mitään kovin erikoista ole. Käytännössä riittää kun katsoo ympärilleen että mitä niissä laajoissa taistelualueissa on, ja peli kertoo isoilla nuolilla että mitä vipua kannattaisi käydä vääntämässä seuraavaksi. Ei varmaan kuulosta liian haastavalta, toki tätä pelasin käytännössä end-game hahmoilla mutta jonkinlainen skaalautuvuus tässäkin on ja en edes yrittänyt optimoida buffeja tms. Onhan ne pitkiä joo, päätellen siitä että kävin saunassa kesken lopputaistelun ettei lämmöt mene harakoille. Ja jos joku noista pitkistä taisteluista olisi kussut ja mennyt re-loadiin, niin olisi voinut hieman harmittaa. Mutta minulle näistä se parempi lisäri ja suosittelen jos Wasteland 3:sta tykkää.

 

[Seppo77]

Trackmania Turbo (Xbox Series X) tullut joskus saatua Games with Gold pelinä ja olen pelannut peliä aina taukojen jälkeen kunnes puutunut kun ollut pakkomielle saada pelissä kaikki kullalle Kaiken kullalle saanti oli minulle aivan hemmetin vaikeaa ei kaikissa mutta monessa radassa jossa joko ratasuunnittelu tai ajettavuus ei osunut yksiin minun logiikkani kanssa. Myöskin ärsyttävä ääninäyttelijän hokeminen sai välillä ärsytyksen korkealle Kokonaisuutena kuitenkin ihan kelpo kaahailu etenkin erilainen sellainen.

 

[Spotty]

Control tuli vedettyä läpi kun sain ilmaispelinä Epic Storesta joskus. Vähän ikävä jälkimaku jäi.

Taistelu ihan ok ja paranee loppupuolella kun kykyjä alkaa avautua, mutta tarina tyypillisen ontuvaa Remedy-laatua. Sami Järvellä jotain ihan hyviä ideoita mutta kaipaisi ehkä jotain editoijaa/dramaturgia saamaan ideat toimivaksi kokonaisuudeksi. Mielestäni Alan Wake, Quantum Break ja tämä kaikki samalla tavalla jotenkin vähän sekavista elementeistä koottuja, joissa jotain hyviä ideoita ehkä mutta niitä ei ole osattu koota toimivaksi kokonaisuudeksi tai tasapaino tulkinnanvaraisen hämäryyden ja liiallisen loren/eksposition välillä on epätasapainossa.

Tätä verrattu David Lynchiin, mutta mielestäni tämä muistutti enemmän Richard Kellyn The Boxia jossa samaan tyyliin pohjimmiltaan yksinkertaista Twilight Zone -tyyppistä scifimysteeriä yritetään tehdä syvällisemmäksi tai kiehtovammaksi tarpeettoman sekavalla "lorella". Olen myös aina inhonnut tuota että peleissä joka nurkan takana on jotain loredumppausesineitä. Quantum Breakissa oli niitä avonaisia läppäreitä joka huoneessa josta sai lukea taustatarinaa. Tässä jotain kansioita ja telkkareita. Olisi rasittavaa katsoa elokuvaa joka pysähtyy tasaisin väliajoin tarjoamaan tekstiseinän luettavaksi jossa taustatarinaa elokuvan tapahtumista. Vaikka vapaaehtoista noiden lukeminen/katsominen onkin, mutta ilman niitä tarinasta saa juuri ja juuri tolkkua.

Jostain syystä pelikirjoittajat luulee että pelin tarina on sitä parempi mitä enemmän taustatarinaa on saatu ahdettua mukaan, vaikka elokuvamaailmassa enemmän pätee "show, don't tell" ja "less is more". Arvostan esim. Dark Soulsin tyyliä kertoa tarinaa ilman turhia välivideoita ja dialogeja enemmän ympäristön kautta ja jos halutaan tehdä salaperäistä ja tulkinnanvaraista tarinaa niin voisi jättää suosiolla sen turhan selittelyn ja taustatarinoinnin minimiin. Tässä olisin kaivannut samantyyppistä pelkistetympää kerrontaa jossa pääpaino on taistelussa, joka tässä oli pelin parhaita puolia, mutta tuntui että sitä oli ehkä korkeintaan 50% pelistä. Iso osa ajasta meni sekavassa kartassa edestakaisin suunnistamisessa ja tarinaa seuratessa ja lisäksi jotain yksinkertaisia puzzleja ratkoessa. Rasitti myös päähenkilön tapa kommentoida omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan toistuvasti.

Pelisuunnittelu muistuttaa uudempia Tomb Raider pelejä joista en pitänyt osin samoista syistä. Pelin kestoa yritetty pitkittää kaikenlaisilla collectibleilla ja sivutehtävät aivan turhia juoksupoikahommia ja näitä "ammu 10 tietyntyyppistä vihollista tietyntyyppisellä aseella tietyssä paikassa"-juttuja, vaikka jossain ennen julkaisua tehdyssä haastattelussa tekijät sanoi yrittäneensä välttää busywork/fetch questeja sivutehtävissä. Se loppupuolen "unijaksokin" oli todella ärsyttävä. Enkä pitänyt siitä mysteerimotellistakaan jossa oli todella yksinkertainen "puzzle" joka kerta. Pelinä todella huonoja kohtia, vaikka kai noissa on yritetty hakea jotain kiehtovaa tunnelmaa. Päähenkilön karakterisoinnissakin haettu Tomb Raiderista vaikutteita ajatuksella, että vahva naishahmo on taitava väkivallassa mutta sillä on murheita menneisyydessä joista sitten voihkitaan joka käänteessä. Ehkä olisi voinut olla vielä enemmän huumoria muissakin hahmoissa kuin siinä Suosalon talkkarissa, joka kevensi tunnelmaa aina välillä. Se tuntuu usein unohtuvan niiltä jotka yrittää Lynchiä jäljitellä, että Lynchillä on paljon huumoria sen jutuissa ja jos jätetään huumori pois/vähiin niin lopputulos on usein aika puuduttavan tosikkomaista hämyilyä.

Ihan hyvän näköinen peli kyllä ja art direction kohdillaan. Siksi harmittaakin että näyttävä maailma ja ihan kiva ammuskelu hukattu muuten keskinkertaiseen pelisuunnitteluun ja ontuvaan tarinaan. Musiikki oli todella mitäänsanomatonta ja olisi nostanut tunnelmaa paremmaksi jos olisi ollut edes mieleenpainuvat musat pelissä. Vaikka kyllähän tämä hyvän vastaanoton on saanut, että saatan olla vähemmistössä tämän mielipiteen kanssa. Tämän jälkeen tykitelly Doom Eternalia ja muistuu taas mieleen että pelaaminen voi olla joskus hauskaakin.

Omasta mielestäni juuri tuollainen pienistä pelimaailmasta löytyvistä osista koottava tarina on paljon mielenkiintoisempi ja ns. "realistisempi" tapa kertoa tapahtumista. Tuli juuri Quantum Break pelattua myös läpi ja tuntui vain loogiselta, että pelissä ulkopuolisena henkilönä sinun täytyy aktiivisesti selvittää mitä maailmassa on tapahtunut, jos haluat siitä enemmän selkoa. Ja kun pelin [Controlin] teema on hieman yliluonnolliseen nojautuva mysteeri, oli mielenkiintoista lukea 'Talon' henkilökunnan muistiinpanoja siellä tapahtuneista asioista. Omasta mielestäni Remedyn pelien ehdoton vahvuus on tarina ja kuinka se kerrotaan ja vaikka esineiden viskaamiseen ei Controlissa koskaan väsynyt, olen onnellinen ettei siinä ollut pelin pääpaino.

Esimerkiksi Elden Ring minulla jää hyvin todennäköisesti kesken, koska se on juoneltaan puutteellisin peli pitkään aikaan - vaikka maailma itsessään kuinka kaunis ja kiehtova onkin. Ympäristö on hieno, mutta kyllä tuo parinkymmenen tunnin jälkeen oli jo nähty eikä juonta oltu avattu kuin nimeksi. Tässä on mielestäni peli, joka olisi ehdottomasti hyötynyt Remedyn tyyppisestä pergamentin palasten ripottelusta sinne sun tänne, niin olisi edes jotain seurattavaa.

Ehkä vain triggeröidyn, kun itseeni Control ja Remedyn pelit/pelien tarinankerronta ylipäänsä uppoavat lähes aina kuin veitsi sulaan voihin Mutta makunsa kullakin

 

[CaseAce]

Ehkä vain triggeröidyn, kun itseeni Control ja Remedyn pelit/pelien tarinankerronta ylipäänsä uppoavat lähes aina kuin veitsi sulaan voihin Mutta makunsa kullakin

Et ole ainoa. Lisäksi tykkäsin Controllin suunnistuksesta. Siinä tulee ihan eri tavalla katseltua paikkoja. Lopulta alkaa muistamaan että noiden portaiden jälkeen vasemmalle oli se juttu. Tuolla alhaalla oli se juttu. Kun taas noissa peleissä missä "markkeri" näyttää minne seuraavaksi, sitä vaan tuijottaa sitä markeria ja kääntyy vaan sinne suuntaan. Ympäristö jää vähälle huomiolle.

 

[Jumi]

Trackmania Turbo (Xbox Series X) tullut joskus saatua Games with Gold pelinä ja olen pelannut peliä aina taukojen jälkeen kunnes puutunut kun ollut pakkomielle saada pelissä kaikki kullalle Kaiken kullalle saanti oli minulle aivan hemmetin vaikeaa ei kaikissa mutta monessa radassa jossa joko ratasuunnittelu tai ajettavuus ei osunut yksiin minun logiikkani kanssa. Myöskin ärsyttävä ääninäyttelijän hokeminen sai välillä ärsytyksen korkealle Kokonaisuutena kuitenkin ihan kelpo kaahailu etenkin erilainen sellainen.

Jos löytyy PC niin uusin Trackmania 2020 on aivan mahtava ja ilmainen. Perusratoja saa pelata ilmaiseksi mutta Standard Pass 15€ pääsee käsiksi "oikeisiin" hyviin ratoihin ja rataeditoriin. Päivittäiset CotD (Cup of the Day) turnaukset kokoaa hyvin yhteisön ja tuhannet heput ajaa samaa käsinvalittua rataa. Mulla tulee pelattua nykyään hankalia LoL-ratoja, harvoin pääsen edes maaliin mutta niitä on hauska hinkuttaa ku ei yritä liian vakavasti.

 

[Cereal killah]

Et ole ainoa. Lisäksi tykkäsin Controllin suunnistuksesta. Siinä tulee ihan eri tavalla katseltua paikkoja. Lopulta alkaa muistamaan että noiden portaiden jälkeen vasemmalle oli se juttu. Tuolla alhaalla oli se juttu. Kun taas noissa peleissä missä "markkeri" näyttää minne seuraavaksi, sitä vaan tuijottaa sitä markeria ja kääntyy vaan sinne suuntaan. Ympäristö jää vähälle huomiolle.

Pelasin Outwardia ainakin 5 tuntia ennenkuin tajusin että siinä on ihan karttakin. Sillä on vähän maine sellaisena että ei paljoa anneta pelaajalle apuja, niin jotenkin vaan kuvittelin automaattisesti että mitään karttaahan ei ole vaan pitää ihan itse suunnistaa maaston perusteella. Oli jotenkin niin eeppistä löytää kotiinsa keskellä yötä (lampustakin taisi olla öljyt lopussa) kun oli vaivoin selvinnyt susien kynsistä ja sitten jollain kuunvalolla ja perstuntumalla että "kai se koti jossain tuolla päin pitäis olla". Sitten nukkumaan ja odottamaan aamun valkenemista. No, peli sitten valitettavasti jäi kesken tai odottamaan uutta yritystä (jota ei luultavasti koskaan tule) kun se oli ärsyttävästi "tavallaan todella hyvä immersio" mutta sitten kuitenkin paljon puutteita kuten NPC:t, dialogit jne ja taistelusysteemi ahdisti.