Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
453
Ryse: Son of Rome

Tuommonen löyty Steamin kirjastosta, luultavasti jostain alennusmyynnistä joskus poiminut, joten otin muutaman bissen kaveriksi ja pelasin pois kuleksimasta. Pelistä en juurikaan tiennyt muuta kuin, että muistaakseni aikoinaan grafiikoita kehuttiin kovasti ja olihan tuo edelleen melkein 10 vuotta julkaisun jälkeen hyvännäköinen peli. Pelattavaa nyt ei hirveesti ollut, mutta kyllä tosta sai noin 5 tunniksi huvia (yhtään pidempi ei olisi tarvinnutkaan olla). Tarina oli hyvä ja se pitikin mielenkiintoa yllä loppuun saakka. Periaatteessa peli oli kuin elokuva missä sitten aina välillä juostiin putkimaista kenttää läpi ja vedettiin vihuja levyksi. Taistelu oli tyydyttävää, mutta loppua kohden alkoi toistamaan itseään (tuli siitä taistelumekaniikasta ehkä hiukan mieleen Shadow of Mordor). Eipä tuo nyt mikään mestariteos ollut millään mittarilla ja jälkeenpäin ajateltuna peli tuntui ehkä enemmänkin joltain tekniikkademolta CryEnginen grafiikoille. Voin kuitenkin suositella jos jollain tylsää ja toi roomalaisteema kiinnostaa, varsinkin jos löytää jostain alesta muutamalla eurolla. :tup:
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
746
Half-Life (PC)

Sain tuossa Subnauticaa pelaillessani päähänpiston, että voisikin vetäistä nämä läpi pitkästä aikaa. Tämä on siis Valven räiskintäklassikko vuodelta 1998, eli pelillä on jo sellaiset 24 vuotta ikää. Tätä ennen räiskinnät olivat paljolti Doomin ja Quaken tyylisiä suoraviivaisia räiskintöjä, eikä samana vuona ilmestynyt Unreal kauheasti tätä muuttanut. Valve sen sijaan päätti viedä genreä vähän realistisempaan suuntaan.

Pelaajahahmo Gordon Freeman on Black Mesan tutkimuslaitoksen epätavallisten materiaalien labraan siirron saannut teoreettisen fysiikan tohtori, jonka eka päivä uudessa pestissä menee ns. vituiksi. Voimakas näyte aiheuttaa resonanssikaskadireaktion, jonka seurauksena laitokseen alkaa teleportata outoja olentoja. Paikalle lähetetään myös armeija, mutta ei pelastamaan tiedemiehiä vaan vaimentamaan heidät. Gordonin pitää taistella tiensä vastuksen läpi ja selvittää epäsuorasti aiheuttamansa sotku. Aikanaan tämä oli uutta ja mullistavaa, nykyäänhän tilanne on aika lailla päälaellaan; Doomin kaltaiset suoraviivaiset räiskinnät ovat vähemmistössä. Avainkortteja ei myöskään doomimaisesti metsästetä, joskin pieniä puzzleja ratkotaan matkalla. Gordon ei myöskään tunnu Duke Nukemin kaltaiselta lihaskimpulta, joskin kumman hyvin ammuskelu herra tohtorilta onnistuu. Ja hanurissaanko herra tohtori säilyttää arsenaaliaan? No, pientähän tämä on peleissä.

Räiskintä itsessään on kohtuullista, mutta kentät tuntuvat vähän ärsyttäviltä sokkeloilta. Pahinta kuitenkin on tasohyppelykohdat. Jostain syystä Valve halusi Gordonille Super Marion geenejä, mutta unohti tehdä pelattavuudesta siihen sopivaa. Herra tohtori liikkuu kuin kengänpohjissa olisi saippuaa ja sekös tekee hyppelyistä hauskaa kun about puolet kerroista liukuu kuolemaan sen takia. Loppupuolella hyppely menee totaalisen yli ja ärsytyskerroinkin alkaa kasvaa. No, tämä on tullut vuosien aikana vedettyä useamman kerran läpi ja aika hyvin muistin reitin, vaikka edellisestä kerrastakin on varmaan ainakin viitisen vuotta. Läpipeluuaika olikin Steamin mukaan vain 7h.

Opposing Force (PC)

Gearbox tunnetaan tätä nykyä lähinnä Borderlandsista ja Randy Pitchfordin sekoiluista, mutta tällä he taisivat päästä alun maineeseen. Kyseessä on siis lisäosa ajoilta, kun sellaisia vielä tehtiin. Nimensä mukaisesti tässä pelataan vastapuolella armeijan leivissä alikersantti Adrian Shepardin saappaissa näyttäen Black Mesan tapahtumat heidän näkökulmastaan. Siinä missä emopelissä sotilaat teloittivat kylmästi henkiläkuntaa, tässä sitä näytetään vain kevyenä kovisteluna. Eihän se käy, että pelajaahahmo olisi kylmähermoinen murhaaja, eihän sellaista koskaan... Muuten peli on vähän jopa pääpeliä parempi. Kentät eivät tunnu yhtä sokkeloisilta ja tasohyppely on poistettu lähes kokonaan. Mukana on myös uusia aseita ja vihollisia, mikä tekee touhusta piristävää. Vähän lyhyt tämä on, mutta niinhän lisärit aina. Steamin mukaan tähän meni sellaiset 4h ja vedinkin sen tuossa torstai-iltana yhdeltä istumalta läpi.

Blue Shift (PC)

Gearbox palasi tekemään vielä yhden lisärin, mutta tässä tuntui veto olevan pois jo tekijöiltä ja multakin Halffikseen. Tällä kertaa pelaajahahmona on turvamies Barney Calhoun. Kauheasti uutta ei tässä nähdä, kaikki viholliset ja aseetkin ovat kierrätettyjä, ainoastaan yksi uusi tiedemiehen hahmo. Ase- ja vihollisgrafiikoita sentän päivitettiin ja ne ovat tämän myötä mukana myös aiemmissa osissa. Se ei vaan kaikilta osilta ole onnistunutta. Esimerkiksi ekasta osasta tuttu konepistooli päivitettiin rynkyksi, mutta kun pistooli ja tämä käyttävät samaa ammuspoolia, on se hieman hämmentävää. No, ei vaan pidä ajatella sitä. Tämä on tullut pelattua vissiin vain pari kertaa läpi aiemmin, mutta silti tämän läpäisyyn meni vain pari tuntia. Enkä kyllä enempää olisi jaksanutkaan.
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
34
Fallout 3 tuli just läpästyä vihdoin ja vähän jäi ristiriitaset fiilikset. Alussa olin ihan sisällä pelissä ja odotukset tais nousta pilviin siinä vaiheessa. Todella immersiivinen maailma ja ilman fast traveliä pelattaessa joutui vähän suunnittelemaan reittejä panoksia säästääkseen. Kaikki hyvin niiltä osin siis, mutta lopulta liian laiha tarina laski fiilistä. Kuitenkin tykkäsin pelistä paljon ja kuulemma New Vegas parantaa hommaa siltä osin miltä se mulle tällä kertaa vajaaks jäi. Myös nelososa otetaan haltuun, mutta virtuaalimaailmassa, kunhan jossain vaiheessa saan Kat Walk C 2:n hommattua.
 
Liittynyt
06.10.2017
Viestejä
552
Rupesinpa pitkästä aikaa uudelleen pelaamaan FFXV:sta (steam), vielä suht alussa lvl35, mutta joo FF7 remaken jälkeen autossa istuminen rupeaa tympäisemään nopeasti, eikä nuo "side questit" eli pelin täyte päätä huimaa (hivenen huonompia kuin FF7 remakessa). Noin 85fps/120fps VRR 4K HDR ("kaikkipäällä"), tarpeeksi jouhevasti pyörii. Bensa loppui autosta kerran ja sen työntäminen keskellä karttaa laski ruudun päivitys nopeuden alimmilleen. Yksi pelin kaatuminen pitkän pelisession jälkeen, ei taida vapauttaa näytönohjaimen muistia ihan oikein - lähes 24GB varattuna lyhyen peliajan jälkeen (jos pelin fps näyttöä oikein osaan lukea).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
903
Fallout 3 tuli just läpästyä vihdoin ja vähän jäi ristiriitaset fiilikset. Alussa olin ihan sisällä pelissä ja odotukset tais nousta pilviin siinä vaiheessa. Todella immersiivinen maailma ja ilman fast traveliä pelattaessa joutui vähän suunnittelemaan reittejä panoksia säästääkseen. Kaikki hyvin niiltä osin siis, mutta lopulta liian laiha tarina laski fiilistä. Kuitenkin tykkäsin pelistä paljon ja kuulemma New Vegas parantaa hommaa siltä osin miltä se mulle tällä kertaa vajaaks jäi. Myös nelososa otetaan haltuun, mutta virtuaalimaailmassa, kunhan jossain vaiheessa saan Kat Walk C 2:n hommattua.
New vegasin maailma on noista kolmesta paras, fallout 3 on ihan ok ja FO4 voi lähinnä suhtautua open world räiskintäpelinä jossa RPG ja tietty Falloutin alkuperäinen synkkyys loistaa poissaoloaan.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 206
Fallout 3:sta pelasi julkaisun aikaan vuonna 2008 ihan innoissaan, mutta jossain välissä huomasin avoimen maailman rasitteeksi, eikä paikkojen tutkimisesta ollut mitään hyötyä. Kyllästyin jopa niin pahasti etten ostanut hehkutettua Skyrimiä kuin vasta vuosia myöhemmin jostain alesta. FO3:ssa ärsytti myös se että jos päälle puki vaikka lääkärin vaatteet niin ukon Medicine-pisteet nousi, mikä on aivan alkuperäisten Fallouttien sääntöjen vastaista.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 206


Snowrunner (PC, PlayStation 4, Xbox One, Nintendo Switch, PlayStation 5...)

Offroad "simulaattori" jossa kuljetaan puita ja muuta tavaraa hankalassa maastossa. Tämä on sarjan kolmas peli, nyt tämä alkaa olla jo ihan oikea peli ja hyvä sellainen. Ensin tutkitaan karttaa maasturilla avaten tehtäviä, sitten kun kartta on auki voi alkaa miettimään missä järjestyksessä niitä kannattaisi suorittaa. Ajaminen on suurimmaksi osaksi hidasta lyllerrystä ja tarkkaa ohjausta, usein tarvitsee myös vinssiä kun auto jää kiinni mutakuoppaan tai suolle.

Pelin ärsyttävin juttu liittyy vinssiin käyttöön. Ympärillä voi hyvinkin olla 20 puuta joihin vinssin saisi kiinni ja oletus valintana on puu auton takana, eli pitää napuittaa gamepadin nappia 20 kertaa että valinta siirtyy edessä olevaan puuhun johon haluaisin. Uskomattoman typerä systeemi, auttaisi paljon jos vinssin paikkaa voisi ohjata ja vaihtaa gamepadin tatilla. Ratille löytyy hyvin asetuksia, mutta itse pelaan gamepadilla.

Simulaatio on ihan riittävä ja peli sijoittuu oikeaan maailmaan, mutta täytyy sanoa että rikkoo vähän tunnelmaa kun ylemmän luokan rekka selittämättömästi kulkee suolla yhtä hyvin kuin maantiellä. Lähes samannäkönen alkupelin rekka ei taas kulje samalla suolla ollenkaan. Toinen pieni tunnelman rikkoja on että kun hinaa toista autoa niin se kulkee perässä ilman kuljettajaa ja tottelee kaasua ihan kuin ajettava auto. Juonta pelistä ei näytä löytyvän, ja mietin että ois ollu ihan hauska jos peli kertoisi kahdesta työmiehestä, se toinen ukkeli vois hypätä auton hinauksessa sinne toiseen autoon ohjaamaan. :D
Pelin käyttöliittymä on myös vähän hankala ja on kummallista että peli jättää kertomatta tärkeitä asioita, kuten esim. paljonko tilaa vie laudat, teräspalkit, ruokalähetykset, jne.

Neuvoksi aloittelijoille, ettei kannata edes yrittää lähteä lumimaisemiin ennen kuin on löytänyt Michicanista (aloitusalue) kaikki autot (ainaki 6 kpl?) ja päivittänyt ne.

Hyvä peli vaikkei rekat tai kuljetustehtävät alkuksi kiinnostaisi ollenkaan.

4/5
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.11.2019
Viestejä
241
Snowrunner (PC, PlayStation 4, Xbox One, Nintendo Switch, PlayStation 5...)

Offroad "simulaattori" jossa kuljetaan puita ja muuta tavaraa hankalassa maastossa. Tämä on sarjan kolmas peli, nyt tämä alkaa olla jo ihan oikea peli ja hyvä sellainen. Ensin tutkitaan karttaa maasturilla avaten tehtäviä, sitten kun kartta on auki voi alkaa miettimään missä järjestyksessä niitä kannattaisi suorittaa. Ajaminen on suurimmaksi osaksi hidasta lyllerrystä ja tarkkaa ohjausta, usein tarvitsee myös vinssiä kun auto jää kiinni mutakuoppaan tai suolle.

Pelin ärsyttävin juttu liittyy vinssiin käyttöön. Ympärillä voi hyvinkin olla 20 puuta joihin vinssin saisi kiinni ja oletus valintana on puu auton takana, eli pitää napuittaa gamepadin nappia 20 kertaa että valinta siirtyy edessä olevaan puuhun johon haluaisin. Uskomattoman typerä systeemi, auttaisi paljon jos vinssin paikkaa voisi ohjata ja vaihtaa gamepadin tatilla. Ratille löytyy hyvin asetuksia, mutta itse pelaan gamepadilla.

Simulaatio on ihan riittävä ja peli sijoittuu oikeaan maailmaan, mutta täytyy sanoa että rikkoo vähän tunnelmaa kun ylemmän luokan rekka selittämättömästi kulkee suolla yhtä hyvin kuin maantiellä. Lähes samannäkönen alkupelin rekka ei taas kulje samalla suolla ollenkaan. Toinen pieni tunnelman rikkoja on että kun hinaa toista autoa niin se kulkee perässä ilman kuljettajaa ja tottelee kaasua ihan kuin ajettava auto. Juonta pelistä ei näytä löytyvän, ja mietin että ois ollu ihan hauska jos peli kertoisi kahdesta työmiehestä, se toinen ukkeli vois hypätä auton hinauksessa sinne toiseen autoon ohjaamaan. :D
Pelin käyttöliittymä on myös vähän hankala ja on kummallista että peli jättää kertomatta tärkeitä asioita, kuten esim. paljonko tilaa vie laudat, teräspalkit, ruokalähetykset, jne.

Neuvoksi aloittelijoille, ettei kannata edes yrittää lähteä lumimaisemiin ennen kuin on löytänyt Michicanista (aloitusalue) kaikki autot ja päivittänyt ne.

Hyvä peli vaikkei rekat tai kuljetustehtävät alkuksi kiinnostaisi ollenkaan.

4/5
Spintires/Mudrunnder/Snowrunner olleet omaankin makuun mahtavia pelejä. Hämmentävää, miten pelkästään hyvin toteutettu maastoajon mallinnus saa käyttämään tuntikausia aikaa offroad-autoiluun. Aikoinaan Spintiresissa tuli kaikki kartat pelattua tarkkaan, mutta Mudrunner oli ehkä liikaa samaa ja jäi vähemmälle mielenkiinnolle. Tämä Snowrunner taas oli todella mukava tuttavuus monipuolisempien tehtävien ansiosta. Maaston ja autojen käyttäytyminen ei mielestäni ole käytännössä kehittynyt Spintiresista, mutta muutoin on tosiaan löydetty mielenkiintoisempia haasteita pelaajalle. PC:llä hiirella ja näppiksellä näitä enimmäkseen pelannut, mutta Snowrunner (ja Mudrunner) toimii hyvin padillakin. Todella hauska, mutta aikaa vievä peli. Toivottavasti jatkoa seuraa ja kehitetään vielä monipuolisemmaksi (tuo juonen lisääminen on hauska idea).
 
Liittynyt
24.11.2019
Viestejä
241
Deathloop

Tämä tuli joskus kesän alussa hankittua PC:lle ja nyt sain vihdoin päätökseen.

Perusidea on lähes nerokas ja myös juoni on mielenkiintoinen, mutta vähän pääteemansa vanki. Matka on tälläkin kertaa huomattavasti mielekkäämpi kuin määränpää. Erityisen vaikutuksen teki tasosuunnittelu ja pelin ulkoasu on muutoinkin hieno. Toiminta on hauskaa ja helppoa, koska tekoäly ei häikäise. Vastus on kuitenkin riittävällä tasolla. Pelin voi hyvin mennä läpi räiskimällä, mutta hiippailemalla saa kerättyä joitain tiedonrippeitäkin, joten joka tilanteeseen ei kannata syöksyä päätäpahkaa aseet paukkuen. Musiikki toimii, mutta joltain osin alkoi jo loppuvaiheessa kyllästyttämään. Edelleen jokin biisi päässä soi, kun moneen kertaan pelatessa sille altistunut.

Muistelen, että alussa peli ei vastannut odotuksia ja muutoinkin pääsin vauhtiin vähän nihkeästi. Kannattaa näköjään muutama tunti uhrata, jos ei heti nappaa mukaansa. Aikakierteen mysteerin ihmetteleminen oli kuitenkin lopulta todella hauska kokemus. Vahva suositus.

Suurin moite pelitasojen latauksen kestosta. Latausajat etenkin pelin alussa tuntuivat kestävän minuuttikaupalla, mutta johtuu todennäköisesti shader compilingista ja ovat sitten myöhemmin latautuneet välimuistista nopeammin. Aloittaminen oli ehkä juuri tämän vuoksi tuskallista. Latauksen ajaksi ei voi edes poistua koneelta, koska peli alkaa automaattisesti latauksen jälkeen.
 
Liittynyt
27.03.2019
Viestejä
96
Vanhemman tyttären kanssa tuli veivattua Zelda: Breath of the Wild Switchillä loppuviholliseen, eikä saatu sitä hengiltä.
Nyt asensin Cemulle saman ja nuoremman tytön kanssa pelailtu sitä.
On kyllä koukuttava ja hyvä peli, paremmin pyörii ja paremmalta näyttää kuin nintendolla. Omaan makuun pieksee Horizonit yms mennen tullen.

Moraalista ongelmaa tässä en näe, koska kerran jo olen pelin täyteen hintaan ostanut.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 356
Enter The Gungeon

Oon varmaan 10+ kertaa asentanut ja poistanut pelin. Jokin saa aina palaamaan takaisin, mutta sitten herään taas siihen miksi en tykkää. Todella ristiriitainen peli, johon oon jotenkin saanut melkein 30h kulutettua. Jos nyt jo uskoisi, että ei tämä nyt vain ole hienosta ulkokuorestaan huolimatta peli jota haluaisin pelata enempi.

Näistä asioista en pidä:
- Liian pitkät runit, tuntuu turhalta että menee joku 45+min vaikka yrittäisin pelata nopeasit, ja erityisesti alkupuoli laahaa liikaa
- Liian bullet sponget viholliset
- ...eikä itse tunnu koskaan voimakkaalta, kun viholliset kestää liikaa ja aseet kaikki tehottomia räpättämiä
- Peli liian kitsas aseiden/avainten/rahan suhteen. Valintoja ei voi juuri tehdä, kun ei ole varaa tai avaimia, vaikka kuinka tappaisi kaiken... ja kun sitä kaikkea saa aina ammuskella sillä hernepyssyltä tuntuvalla alkupistoolilla
- Synergioita on peli täynnä, mutta niiden saamiseen ei voi vaikuttaa mitenkään, ja usein niitä ei edes huomaa
- Kesken taistelun ei voi saada mitään health-droppeja, panosdroppeja tai asedroppeja, aina vaan areenataistelua kunnes huone tyhjä
- Liikaa painostusta panoksien väistelyyn ja täydelliseen pelaamiseen, jossa ei saisi ottaa yhtään osumaa (etenkään bossitaisteluissa)

Sinällään ymmärrän, että jos bullet hell on se mitä kaipaa, niin tämä on varmaan tosi hyvä. Loppuvastuksista tykkään todella paljon, mutta pelin pitäisi muuten olla enemmän Nuclear Throneen päin tai vähän sellaista asepornoa, että itse on enemmän lasitykki (= tappaa tehokkaammin, mutta kuolee myös itse helposti) ja samalla niistä omista virheistä annettaisiin enemmän anteeksi jatkuvien droppien avulla. Nyt tämä on pahimmillaan sellaista hinausta, että koko ensimmäisen tason (johon saattaa helposti kulua 10-20min) aikana saat parikymmentä rahaa jolla ei saa mitään, yhden puolikkaan sydämen dropin, ja yhden uuden aseen joka tuntuu täysin samalta kuin aloituspistooli. "Jee".
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 356
RAFT

1.0 läpäisty.... ja eihän tästä loppujen lopuksi jäänyt oikein mitään käteen, lähinnä hauskat muistot ehkä ensimmäisestä ~5 tunnista moninpelisähläystä.

Suurin piirtein toisen tarinasaaren kohdalla pelistä loppuu mielekäs suorittaminen, ja loppu on vaan pika-ajelua tarinasaarelta seuraavalle. Lautta jää melko nimelliseksi osaksi peliä, ellei saa motivoitua itseään täyden utilitarismin sijaan rakentelemaan jotain kaunista ilman sen ihmeellisempää syytä. Minä tarvitsen ulkoisen motivaattorin grindaamaan tarvikkeita ja parantelemaan asioita. En jaksa nähdä vaivaa, jos asiasta ei ole enää mitään selvää hyötyä. Vielä kun peli on jo läpi, avautuu titanium tason miekka ja pari muuta tarviketta. Mitä niillä pitäisi enää sitten tehdä? Lisäksi peli joka kutsuu itseään nimellä "lautta" on lopussa first person puzzle-tasohyppelyä. EHhhhh...

Minusta tuntuu, ettei survival pelien suunnittelijat osaa suunnitella survival-pelejä, koska yleensä kun perustarpeet on tyydytetty ja alun sudenkuopista selvitty, niin peleistä tulee täysin triviaaleja. Jopa 50+% rakennettavista asioista voi olla ihan täyttä ajanhukkaa. Sama nimittäin vaivaa kokemukseni mukaan ainakin Green Helliä, The Survivalistsia, Nom Nom Galaxya, Astroneeria ja Portal Knightsia. Todella nopeasti huomaa, että peleissä on syvyyttä kuin kahluualtaassa.

...ja sitä tarinaa ei kyllä jaksanut yksikään meidän viidestä pelaajasta seurata.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 616
RAFT

1.0 läpäisty.... ja eihän tästä loppujen lopuksi jäänyt oikein mitään käteen, lähinnä hauskat muistot ehkä ensimmäisestä ~5 tunnista moninpelisähläystä.

Suurin piirtein toisen tarinasaaren kohdalla pelistä loppuu mielekäs suorittaminen, ja loppu on vaan pika-ajelua tarinasaarelta seuraavalle. Lautta jää melko nimelliseksi osaksi peliä, ellei saa motivoitua itseään täyden utilitarismin sijaan rakentelemaan jotain kaunista ilman sen ihmeellisempää syytä. Minä tarvitsen ulkoisen motivaattorin grindaamaan tarvikkeita ja parantelemaan asioita. En jaksa nähdä vaivaa, jos asiasta ei ole enää mitään selvää hyötyä. Vielä kun peli on jo läpi, avautuu titanium tason miekka ja pari muuta tarviketta. Mitä niillä pitäisi enää sitten tehdä? Lisäksi peli joka kutsuu itseään nimellä "lautta" on lopussa first person puzzle-tasohyppelyä. EHhhhh...

Minusta tuntuu, ettei survival pelien suunnittelijat osaa suunnitella survival-pelejä, koska yleensä kun perustarpeet on tyydytetty ja alun sudenkuopista selvitty, niin peleistä tulee täysin triviaaleja. Jopa 50+% rakennettavista asioista voi olla ihan täyttä ajanhukkaa. Sama nimittäin vaivaa kokemukseni mukaan ainakin Green Helliä, The Survivalistsia, Nom Nom Galaxya, Astroneeria ja Portal Knightsia. Todella nopeasti huomaa, että peleissä on syvyyttä kuin kahluualtaassa.

...ja sitä tarinaa ei kyllä jaksanut yksikään meidän viidestä pelaajasta seurata.
Ite sinänsä tykkäsin Raftin juonesta ja lautan rakentelusta, mutta täysin samaa mieltä noista lopussa avattavista varusteipäivityksistä; mitä niillä tehdään, kun peli on läpi, jokainen saarityyppi koluttu kymmeneen kertaan ja lautta on kaupungin kokoinen. :D
Jos survival-genre kiinnostaa, niin Subsistence ei ole itsellä tökkinyt vuosienkaan jälkeen. Etenkin kaverin tai parin kanssa todella viihdyttävää puuhaa, vaikka siinäkin se alun HC fiilis kyllä ajan mittaa laimenee, kunhan on saanut jääkaapit, hellat ja kunnon aseet rakenneltua - siinä kohtaa pelaamisesta tulee enemmän vain hauskanpitoa kavereiden kanssa, mutta sitten voi aloittaa alusta. :D
Early access peli tuo on ollut jo kuutisen vuotta, joten valmista ei kannata odottaa ihan hetkeen, mutta itselle nuo muutaman kerran vuodessa nykyisin tulevat päivitykset aina antaa uutta mielenkiintoa pelaamiseen.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 013
Hyperbolica

Geometrian lait ovat niin itsestäänselviä, ettei niitä tule juuri kyseenalaistettua. Neliössä on neljä suoraa kulmaa, yhdensuuntaiset viivat eivät koskaan kohtaa ja ympyrän kehä jaettuna halkaisijalla on pii. Pakkohan näin on olla, vai mitä?

Hyperbolicassa mikään edellämainituista säännöistä ei päde, ja lopputulos on yksi oudoimmista pelikokemuksistani tähän asti. Maailma on mahdoton, fraktaalimainen vääristymä, jota on todella vaikea kuvailla sanoin. Edes kuvat eivät tee sille juuri oikeutta.

kahvila.jpg

kartta.jpg


Ylemmän kuvan kattopaneeleissa ja alemman laatoissa on suorat sivut, projektio vain vääristää niitä. Maailmassa liikkuminen tuntuu käsittämättömän kummalliselta ja vähän karmivaltakin, kun niin perustason juttu kuin geometria ei toimi oikein. H. P. Lovecraft kertoi usein tarinoissaan "mahdottomista, epäeuklidisista rakennelmista", mutta tämä on kyllä ensimmäinen kerta kun pääsin näkemään sellaisen. Mitenhän Hyperbolica toimisi kauhupelinä? Miten tällainen on mahdollista edes koodata?

Varsinainen peli on kevyt ensimmäisen persoonan seikkailu. Puhutaan hahmoille ja pelataan minipelejä. Mukana on räiskintää, kilpa-ajoa ja sokkeloa, joihin kaikkiin vinksahtanut maailma tuo omat haasteensa. Tarina ei ole mitenkään nerokas, mutta on siinä enemmän syvyyttä kuin miltä aluksi näyttää.

Kokeilin myös VR-versiota, joka oli yllättävän tavallisen tuntuinen. Kieroutunut perspektiivi tappaa syvyysvaikutelman noin kymmenen metrin päässä, joten maailma tuntuu pyöreältä huoneelta, jonka seinät "venyvät" muodostamaan maastoa, esineitä ja hahmoja kun kävelee lähemmäs. Normaaliversio huimaa pahemmin. Hyperbolica on harvinainen peli, joka kannattaa mieluummin pelata tavallisella monitorilla kuin virtuaalitodellisuudessa.

Peli tuntuu vähän tekniikkademolta ja kestää vain muutaman tunnin, mutta kokemus on ainutlaatuinen. Toista vastaavaa ei ole.

Broken Sword 5

3D oli virhe. Broken Sword palaa viisaasti juurilleen ja viitososa on suorastaan retron oloinen. Vain hahmot ovat kolmiulotteisia, taustat ovat selvästi käsinpiirrettyä 2D:tä ja erittäin nätin näköisiä. Itse asiassa tämä on sarjan ensimmäinen peli, joka oikeasti miellyttää silmää. Kaksi ensimmäistä peliä kärsivät huonosta resoluutiostaan, kolmas pökkelöistä Playstation-hahmomalleistaan ja neljäs harha-askeleestaan "realismin" puolelle. Nyt pelin ulkonäössä ei ole mitään valittamista.

Puzzleissa on. Taas liimataan paperiliitintä mansikkahillolla torakkaan. Sisäänrakennettu vinkkisysteemi sentään pitää temmon päällä eikä todella pahoja aivopieruja ole kuin muutama. Suurimman osan peliä pääsee läpi normaalia järkeä käyttämällä.

Tarina on ihan samanlainen arkeologinen maailmanpelastus kuin aina ennenkin. Juonikuviot ovat juuri samat kuin neljässä edellisessäkin pelissä. Seuraava osa kaipaisi jo kipeästi vaihtelua. Miksi Nicon ja Georgen suhde pyörii samaa ympyrää? Entä jos pääjuoni liittyisikin vaikka jommankumman menneisyyteen? Onko Pariisia pakko nuohota joka kerta?

Broken Sword 5 pesee kömpelön kolmosen ja kauhean nelosen mennen tullen. Ykkös- ja kakkososankin se voittaa kaiken muun paitsi huumorin saralla. Ikävä kyllä jäin kaipaamaan eniten juuri sitä. Pelien paremmuusjärjestys on suunnilleen 1, 5, 2, 3, 4.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 356
Jos survival-genre kiinnostaa,
---
Early access peli tuo on ollut jo kuutisen vuotta, joten valmista ei kannata odottaa ihan hetkeen
1+1 = 2, tästä voi jo varmaksi sanoa että valmista ei tule ikinä. Tuollaiset early accessit hylkään ihan suosiolla, koska erityisesti näissä peleissä jos valmiitkin on tosi pinnallisia, niin early accessit ne vasta turhaa grindaamista yleensä onkin. Muutenkin olen luvannut itselleni, että early access pelejä en enää koskaan osta. Haluan nähdä valmiin tuotteen, koska esimerkiksi Raftin early access (joka sisälsi lähinnä lauttailun) ei vastaa tippaakaan sitä kiirehdittyä lopputulosta. Lisäksi minulla ei ole hirveä kiire tai FOMO, että pitäisi koeajaa keskeneräiset pelit... no Satisfactory oli poikkeus.

Muutenkin tuo survival-genre on vähän sellainen, että yksin en varmaan koskisi lainkaan. Kourallinen pelikavereita jotka haluavat hirveästi pelata jotain, joka on yleensä sitten erilaista rakentelua, joten hyvässä seurassa jaksan ihmetellä crafting-menuja ja automaatiota sitten paremmin. Tällä hetkellä tulevista kiinnostaa eniten Voidtrain ja Core Keeper.
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 616
1+1 = 2, tästä voi jo varmaksi sanoa että valmista ei tule ikinä. Tuollaiset early accessit hylkään ihan suosiolla, koska erityisesti näissä peleissä jos valmiitkin on tosi pinnallisia, niin early accessit ne vasta turhaa grindaamista yleensä onkin. Muutenkin olen luvannut itselleni, että early access pelejä en enää koskaan osta. Haluan nähdä valmiin tuotteen, koska esimerkiksi Raftin early access (joka sisälsi lähinnä lauttailun) ei vastaa tippaakaan sitä kiirehdittyä lopputulosta. Lisäksi minulla ei ole hirveä kiire tai FOMO, että pitäisi koeajaa keskeneräiset pelit... no Satisfactory oli poikkeus.

Muutenkin tuo survival-genre on vähän sellainen, että yksin en varmaan koskisi lainkaan. Kourallinen pelikavereita jotka haluavat hirveästi pelata jotain, joka on yleensä sitten erilaista rakentelua, joten hyvässä seurassa jaksan ihmetellä crafting-menuja ja automaatiota sitten paremmin. Tällä hetkellä tulevista kiinnostaa eniten Voidtrain ja Core Keeper.
Hyvinkin mahdollista, ettei valmista tule koskaan, mutta "säännölliset" päivitykset sisältöön on itellä se joka vetää pelin pariin vuodesta toiseen ja siltä osin toivonkin ettei peli koskaan valmistu. :D
Grindaamista tuokin varmasti monien mielestä on, mutta monesta muusta pelistä poiketen mielestäni hauskaa grindaamista - jos puiden hakkaaminen jätetään laskuista, se käy pidemmän päälle tylsäksi. Lähinnä tuota sen survival puolen takia suosittelin kun sain sen kuvan, että genre kiinnostaa ja juonesta ei niin väliksi. Sitähän tuossa ei ole lainkaan, vaan pelaaja lätkästään randomiin paikkaan kartalla ja sitten saa selviytyä kuten parhaaksi näkee.
Jos survival-genre ei kiinnosta, niin ei Subsistence varmasti myöskään uppoa, mutta silloin mielestäni on hieman erikoista pelata ja arvostella survival-pelejä..? :D En itsekään välitä esim. Final Fantasy tyyppisistä ADHD fantasiamätkinnöistä, mutta en silti niistä valita tai niitä lähde arvostelemaan, jätän vain ostamatta/pelaamatta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 356
Enhän minä sanonut ettei kiinnosta, ei vaan kiinnosta yksin pelata. Hyvässä seurassa sitten menevät.

...mua kiinnostaa ehkä survivalia enemmän se rakentelu ja jokin tavoitteellinen noissa, koska survival on itsessään aina täysin helppoa ja täysin päämäärätöntä. Helppoudessaan vastaa sitä, että selviytyy oikean elämän haasteissa kun osaa kaupasta hakea einespaketin ja pistää sen mikroon.

Ns. paremmista kräftäämis-peleistä Stardew Valley oli kiva niin kauan, kun community center tarjosi jotain tavoiteltavaa päätehtävän muodossa. Satisfactoryssa ja Factoriossa on myös ihan selkeä monimutkaistuminen ja haasteen kasvukin koko ajan. Jos ne olisivat kuin nämä kritisoimani kräftäyspelit, koko pelin pääsisi läpi sillä että tuottaa koko pelin vaan kuparilankaa ja toteaa että tälläpä pääsee pelin läi. Factoriossakin on sentään tavoite. Samoin Subnautica vaikutti pelinä ihan hyvältä ja vähän haastetta antavaltakin, mutta en minä sitä kovin kauaa pelannut kun ei ole sitä moninpeliä. Terrariakin oli ihan jees, tosin sen peliseura pilasi pelaamalla sitä 24h kun itse ehdin paikalle pari tuntia illassa (jos jaksoin sitäkään). Että ei tämä ihan toivoton genre ole.

Enkä kutsuisi arvosteluksi sitä että kirjoittaa random foorumille jotain ajatusten virtaa.
 
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 616
Enhän minä sanonut ettei kiinnosta, ei vaan kiinnosta yksin pelata. Hyvässä seurassa sitten menevät.

...mua kiinnostaa ehkä survivalia enemmän se rakentelu ja jokin tavoitteellinen noissa, koska survival on itsessään aina täysin helppoa ja täysin päämäärätöntä. Helppoudessaan vastaa sitä, että selviytyy oikean elämän haasteissa kun osaa kaupasta hakea einespaketin ja pistää sen mikroon.

Ns. paremmista kräftäämis-peleistä Stardew Valley oli kiva niin kauan, kun community center tarjosi jotain tavoiteltavaa päätehtävän muodossa. Satisfactoryssa ja Factoriossa on myös ihan selkeä monimutkaistuminen ja haasteen kasvukin koko ajan. Jos ne olisivat kuin nämä kritisoimani kräftäyspelit, koko pelin pääsisi läpi sillä että tuottaa koko pelin vaan kuparilankaa ja toteaa että tälläpä pääsee pelin läi. Factoriossakin on sentään tavoite. Samoin Subnautica vaikutti pelinä ihan hyvältä ja vähän haastetta antavaltakin, mutta en minä sitä kovin kauaa pelannut kun ei ole sitä moninpeliä. Terrariakin oli ihan jees, tosin sen peliseura pilasi pelaamalla sitä 24h kun itse ehdin paikalle pari tuntia illassa (jos jaksoin sitäkään). Että ei tämä ihan toivoton genre ole.

Enkä kutsuisi arvosteluksi sitä että kirjoittaa random foorumille jotain ajatusten virtaa.
Siis mikä ei ole toivoton genre? Äkkiseltään en mitään noista luettelemistasi peleistä survivaliksi miellä - mielikuvitusta käyttämällä ehkä Subnautica siihen voi venyä. Nykyään kyllä tuntuu että survival-termiä käytetään kuvaamaan mitä tahansa peliä, jossa pitää syödä tai juoda, vaikka mitään haastetta siinä ei olisikaan. :D
Jos liika helppous on se, joka survivalissa tökkii, niin kokeile vajaa pari tuntia Subsistenceä hardcore-vaikeusasteella - voit sitten pyytää refundia Steamista, jos tuntuu sekin liian helpolta.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
746
Blade Runner (PC)

Tämä roikkui melkein kolme vuotta backlogissani, joten ajattelin viimein ottaa sen käsittelyyn. Olis pitänyt ehkä jo aiemmin sillä spoileri, se oli hyvä.

Ray McCoy on Blade Runner, etsivä joka eläköittää (lue: teloittaa) replikantteja (keinotekoinen ihminen), jotka eivät suostu orjan osaansa. Perustuu siis Ridley Scottin klassikkoscifileffaan, jos jollekulle epäselvää. Peli on seikkailupeli, jossa kerätään todisteita, analysoidaan niitä ja seurataan johtolankoja. Leffasta tuttu valokuva-analysaattorikin on mukana. Maailma on leffan tyyliin sateinen ja likainen, tunnelma on saavutettu erinomaisesti. Myös Ray trenssitakkineen on kuin etsivä vanhoista leffoista. Musiikki on hyvää ja paikoitellen hyvin vangelismaista, ellei ollut sitten suoraan leffasta ripattua. Tarina ja kässärikin oli hyvä, eivätkä ääninäyttelijätkään olleet korviinpistävän huonoja, joskaan eivät huippujakaan. Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin välillä sai pyöriä ympäriinsä kuin se tietty marja tietyssä paikassa, ennen kuin sattumalta menin paikkaan, jossa juoni eteni. Eikä se aina olut edes kovin looginen paikka. Mutta vanhojen seikkailupelien tyyliin, jos et keksi mihin mennä, kolua joka paikka uusiksi. Tästä huolimatta tykkäsin pelistä paljon ja suosittelen sitä kaikille leffan ystäville, joita eivät vanhantyyliset seikkailupelit pelota. Kovin pitkä se ei ollut, mulla meni ehkä 6-7h.

Tästä muuten julkaistiin vähän aikaa sitten Enhanced Edition, mutta nettikommenttien perusteella se on ilmeisesti aika paska. Mukana tulee kuitenkin alkuperäinen versio ScummVM:llä varustettuna, jonka itse hommasin aikanaan sellaisenaan GOG.comista. Siinä ei haittaa muuta kuin vähän pelin ikä, joka alkaa jo näkyä, onhan se vuodelta 1997.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 096
Trackmania (ubisoftin)

Ilmaisversiota eilen illalla tuli hetki pelattua.
Suht samanlaista kun Nadeonkin versiot. United foreveriin saanu steamin mukaan upotettua 618 tuntia. Viimeks sitä pelannu lähemmäs 10v sitten.
Vähän kahden vaiheilla ostaisko tähän ton vuoden subscriptionin vai ei. Toisaalta vois ton kympin paskemminkin käyttää vaikka ei sitten jaksaiskaan paljoa pelata.
Yksinpelinä tää ei innosta oikeastaan ollenkaan, mutta noita lyhyitä ratoja muita vastaan ihan hauska ajaa.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 206
Trackmania (ubisoftin)

Ilmaisversiota eilen illalla tuli hetki pelattua.
Suht samanlaista kun Nadeonkin versiot. United foreveriin saanu steamin mukaan upotettua 618 tuntia. Viimeks sitä pelannu lähemmäs 10v sitten.
Vähän kahden vaiheilla ostaisko tähän ton vuoden subscriptionin vai ei. Toisaalta vois ton kympin paskemminkin käyttää vaikka ei sitten jaksaiskaan paljoa pelata.
Yksinpelinä tää ei innosta oikeastaan ollenkaan, mutta noita lyhyitä ratoja muita vastaan ihan hauska ajaa.
Suosittelen halpaa Standard passia, muuten kokemus jää erittäin vajaaksi. Käyttäjien tekemät radat on serveristä riippuen erittäin kekseliäitä, oma suosikkiserveri on suomalaislähtöinen Unlimited LOL. Siellä oppii väkistenkin bug sliden (hypyn jälkeen laskeudu 90-asteen kulmassa ja paina kaasu+jarru+sivulle yhtä aikaa, toimii nurmikolla & hiekalla) ja muut tämän pelin kikat. Asenne peliin pitää tosin olla erilainen mitä normaalisti koska radat ovat yleensä erittäin vaikeita ja mutta hauskoja.

Keväällä juuri jouduin Standard Passin uusimaan kun tuli vuosi täyteen.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 096
Suosittelen halpaa Standard passia, muuten kokemus jää erittäin vajaaksi. Käyttäjien tekemät radat on serveristä riippuen erittäin kekseliäitä, oma suosikkiserveri on suomalaislähtöinen Unlimited LOL. Siellä oppii väkistenkin bug sliden (hypyn jälkeen laskeudu 90-asteen kulmassa ja paina kaasu+jarru+sivulle yhtä aikaa, toimii nurmikolla & hiekalla) ja muut tämän pelin kikat. Asenne peliin pitää tosin olla erilainen mitä normaalisti koska radat ovat yleensä erittäin vaikeita ja mutta hauskoja.

Keväällä juuri jouduin Standard Passin uusimaan kun tuli vuosi täyteen.
Joo lol tyyppiset mapit oli parhaita jo aikasemmissakin trackmanioissa.
Ja ne oli myös ainoita missä ite pärjäs, tuurilla kyllä mutta silti.
Tää muuten harvoja autotyylisiä pelejä missä ei niin hirveesti vituta vaikka mokailee.
Eiköhän toi halvin passi tuu tähän ostettua joku pvä.
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
34
En tiedä tulee ko tämä vinkki oikeaan osoitteeseen, joten ylläpito voi poistaa jos meni väärin. Mutta siis Glitchwave on Rate Your Music-arvostelusivuston sisarsivu, josta saa yleensä ainakin jonkinlaisen tuntuman peleistä. Kyseessä on vasta beta, joten sivusto ei vielä kaikin osin toimi kunnolla, mutta olen ottanut tavakseni arvostella pelaamani pelit siellä ihan vaan oman muistin tueksi. Sivustoon kestää hetken tottua ja arvosanat voivat joskus hieman kummastuttaa (silloin on hyvä katsoa jakaumaa keskiarvon sijaan). Kaikkine puutteineen kuitenkin oikein hyvä sivusto. Käytän myös saitin musa- ja leffapuolta.
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
1 624
Metro Exodus: Sam's Story -pettymyksen jälkeen asensin pitkään pelijonossa odottaneen Watch Dogs 2:n ja pettymysten sarja saa jatkoa: pelissä on karseimman näköiset valikot mitä olen koskaan nähnyt ja päähenkilö jengeineen on niin luotaantyöntävä sakki, että varmaan jää tämäkin pelaamatta. Poppoo on kuin jokin somehippien muodostama digiversio elokapinasta.

Ensimmäisen osan Aiden oli ehkä vähän persoonaton hahmo, mutta pidin Chicagosta todella paljon ja juoni oli miellyttävä. Kakkososasta en keksi juurikaan positiivista sanottavaa - karttakin piti pelihahmolla ladata app storesta ja ekspa on korvattu someseuraajilla. Yhhyh. Somea tursuaa muutenkin joka tuutista, niin mielelläni pidän sen kaukana peleistä.
 

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
2 943
Mafia Definitive Edition

Alkuperäistä Mafia 1:stä ei tullutkaan koskaan pelattua läpi. Paljon kyllä lukenut hehkutuksia siitä ja nyt piti lähteä kokeilemaan ihan kunnon remakea. Oli kyllä hyvä peli. Hahmot, tarina ja tehtävät aivan huippuluokkaa. Maailma oli tunnelmallinen ja yksityiskohtainen ja grafiikatkin olivat nätit. Heijastuksia tuli myös ihmeteltyä, kun näyttivät paikoin säteenseurannan tuotokselta. Oli kuitenkin jokin muu teknologia käytössä tuossa. Ajaminen oli mukavan realistista ja kilpa-ajotehtävää saikin jyystää pari kertaa, että meni putkeen.

Toki maailma oli aika lineaarista kulissia. Tehtävien ulkopuolella ei oikein ollut mitään tekemistä. Olisin mielelläni nähnyt tuosta kaupungista isommankin version, jossa olisi sivutehtäviä ja paikkoja, joissa käydä tehtävien ulkopuolella. Nyt pelin pituus oli ihan hyvä ottaen huomioon putkimaisen tarinankulun.

Mafia 2 Definitive Edition

Perään piti vetää vielä Mafia 2 uudestaan ja tällä kertaa remasteroituna. Hirveästi ei ollut ulkonäössä alkuperäiseen Mafia 2:een muutoksia. Valaistus näytti paikoin paremmalta ja tekstuurit olivat tarkemmat. Pidin kuitenkin tuosta pelistä ykköstä enemmän. Mukavaa vaihtelua, kun Mafia 2 sijoittuu useampaan eri vuodenaikaan ja ajankohtaan. Talvella oli hauska suditella autoilla kylki edellä eteenpäin ja kesällä Empire Bay heräsi eloon. Vähän vaihtelua toi myös pienet tekemiset kartalla, vaikka ei niillä paljon painoarvoa ollut. Tykkäsin, kun autoja sai kustomoida ja takaa-ajot oli intensiivisiä, kun välillä piti käydä vaihtamassa kilvet autoon ja ostamassa uudet kuteet.

Tarina, hahmot, ajaminen ja tehtävät olivat tuossakin rautaa. Joe oli aivan huikea hahmo ja uskollinen loppuun asti. Automaattinen tallennus tuotti paikoin tuskaa, kun olin romuttanut useita autoja, jotta sain hankittua jonkun hienon kulkuvälineen itselleni ja sitten peli ei ollutkaan tallentanut. Kerran peli myös kaatui, kun edellinen tallennus oli kaukana. Lisäksi paikoin oli aivan jäätäviä FPS-droppeja, eli FPS oli pitkään 30 paikkeilla, kunnes tehtävä vaihtui.

Harmi, kun Mafia 3 on niin huono. Yritin pelata sitä, mutta en vain jaksanut itseään toistavaa tarinaa ja päätehtäviä, joissa ei ollut oikein mitään vaihtelua. Aikanaan myös optimointi, bugisuus ja grafiikat olivat pettymys ja tuossakin olisi voitu laittaa kartalle enemmän tekemistä. Maailma oli nätti ja soundtrack rautaa. Nyt on huhua, että Mafia 4 sijoittuu Mafia 1 edeltävään aikaan ja on vielä enemmän lineaarinen putkijuoksu. Ennemmin näkisin Mafia 3:n tapaisen ison ja avoimen maailman, mutta kunnolla panostettuna.
 
Liittynyt
24.03.2019
Viestejä
483
Mafia Definitive Edition
Jos kaipaat lisää pelattavaa niin free riden puolella on myös tehtäviä.

There are 12 phone booth missions in Free Ride. They are activated by reading the notes in Salieri's Bar. After completing the first mission, additional ones will become available as you progress through the game. Missions are given by Herbert Baskerville, and completing each one awards a vehicle, weapon, or outfit.

Mulla meni muistaakseni joku nelisen tuntia kun tein kaikki.
 
Liittynyt
05.01.2020
Viestejä
178
Mafia Definitive Edition

Alkuperäistä Mafia 1:stä ei tullutkaan koskaan pelattua läpi. Paljon kyllä lukenut hehkutuksia siitä ja nyt piti lähteä kokeilemaan ihan kunnon remakea. Oli kyllä hyvä peli. Hahmot, tarina ja tehtävät aivan huippuluokkaa. Maailma oli tunnelmallinen ja yksityiskohtainen ja grafiikatkin olivat nätit. Heijastuksia tuli myös ihmeteltyä, kun näyttivät paikoin säteenseurannan tuotokselta. Oli kuitenkin jokin muu teknologia käytössä tuossa. Ajaminen oli mukavan realistista ja kilpa-ajotehtävää saikin jyystää pari kertaa, että meni putkeen.

Toki maailma oli aika lineaarista kulissia. Tehtävien ulkopuolella ei oikein ollut mitään tekemistä. Olisin mielelläni nähnyt tuosta kaupungista isommankin version, jossa olisi sivutehtäviä ja paikkoja, joissa käydä tehtävien ulkopuolella. Nyt pelin pituus oli ihan hyvä ottaen huomioon putkimaisen tarinankulun.

Mafia 2 Definitive Edition

Perään piti vetää vielä Mafia 2 uudestaan ja tällä kertaa remasteroituna. Hirveästi ei ollut ulkonäössä alkuperäiseen Mafia 2:een muutoksia. Valaistus näytti paikoin paremmalta ja tekstuurit olivat tarkemmat. Pidin kuitenkin tuosta pelistä ykköstä enemmän. Mukavaa vaihtelua, kun Mafia 2 sijoittuu useampaan eri vuodenaikaan ja ajankohtaan. Talvella oli hauska suditella autoilla kylki edellä eteenpäin ja kesällä Empire Bay heräsi eloon. Vähän vaihtelua toi myös pienet tekemiset kartalla, vaikka ei niillä paljon painoarvoa ollut. Tykkäsin, kun autoja sai kustomoida ja takaa-ajot oli intensiivisiä, kun välillä piti käydä vaihtamassa kilvet autoon ja ostamassa uudet kuteet.

Tarina, hahmot, ajaminen ja tehtävät olivat tuossakin rautaa. Joe oli aivan huikea hahmo ja uskollinen loppuun asti. Automaattinen tallennus tuotti paikoin tuskaa, kun olin romuttanut useita autoja, jotta sain hankittua jonkun hienon kulkuvälineen itselleni ja sitten peli ei ollutkaan tallentanut. Kerran peli myös kaatui, kun edellinen tallennus oli kaukana. Lisäksi paikoin oli aivan jäätäviä FPS-droppeja, eli FPS oli pitkään 30 paikkeilla, kunnes tehtävä vaihtui.

Harmi, kun Mafia 3 on niin huono. Yritin pelata sitä, mutta en vain jaksanut itseään toistavaa tarinaa ja päätehtäviä, joissa ei ollut oikein mitään vaihtelua. Aikanaan myös optimointi, bugisuus ja grafiikat olivat pettymys ja tuossakin olisi voitu laittaa kartalle enemmän tekemistä. Maailma oli nätti ja soundtrack rautaa. Nyt on huhua, että Mafia 4 sijoittuu Mafia 1 edeltävään aikaan ja on vielä enemmän lineaarinen putkijuoksu. Ennemmin näkisin Mafia 3:n tapaisen ison ja avoimen maailman, mutta kunnolla panostettuna.
Mulla meni kilpa-ajotehtävään pari kymmentä yritystä. Pelasin toki hardilla. Jäi traumat.

Kakkosen pitäisi pelata joskus ihan loppuun ja kolmosen myös. Kolmonen on mun mielestäni vähän aliarvostettu, vaikka toki se toistakin itseään. Itse olen myös siitä kummallinen kun pidän ekasta Assasin Creedistä.
 
Liittynyt
24.11.2019
Viestejä
241
Resident Evil HD Remaster

Aiemmin jätin RE HD Remasterin kesken, kun tuntui niin kömpelöltä, mutta palasin kuitenkin sen pariin ja pelasin läpi. Joku siinä kartanon tutkimisessa miellyttää eli hyvä peli lopulta, vaikka onkin aika kesyt viholliset ja tunnelma nykymittapuulla. Kuvakulmilla ja kontrolleilla annetaan kuitenkin vihuille tasoitusta. Välillä tuli vastaan ennalta-arvattavia juttuja, mutta pulmat oli kuitenkin mukavia.
Kontrollit on tehty ihan hyvin ja onneksi ohjaimen tatilla pystyy pelaamaan nykyaikaisesti ilman tankki-ohjausta. Toki kuvakulmien vaihtuessa ajoittain juuri sopivasti tuli vahingossa vaihdettua suuntaa, mutta yllättävän hyvin tuohon tottui, että muistaa pitää ohjaimen enimmäkseen samassa asennossa ja pystyy välttämään suunnan vaihtumisen. Myös juokseminen ja käveleminen toteutettu analogisesti (eli juoksee/kävelee riippuen kuinka paljon tattia kääntää), mikä on ainoa oikea tapa ohjainta käyttäessä. Oikeastaan ainut häiritsevä ominaisuus lopulta on ovista tms. kulkeminen, jolloin tulee hidas välianimaatio (näitä ennenmuinoin tarvittiin tasojen latauksen ajaksi) - tuo tietysti entisestään lisäsi halua suunnitella etukäteen, että mitä ottaa inventaarioon ja mitä kautta kulkee. Cutscenet onneksi pystyy halutessaan nopeasti skippaamaan. Olihan tuo muutoin graafisesti kuitenkin ihan ok katsella.

RE4
Tuli hankittua Humblesta RE Bundle PC:lle, joten testasin vihdoin RE4:stakin. Hiljattain pelasin RE2 Remake ja RE3 Remake pleikkarilla, joista etekin RE2 Remake oli hyvä. Pelasin nyt RE4:sta vain ensimmäisen chapterin ja taidan odottaa RE4 Remaken julkaisua. Kontrollit (testasin hiirellä ja näppiksellä sekä padilla) ovat aavistuksen liian jäykät, että jaksaisin loppuun pelata. Ihan ymmärrettävää, että remake on tulossa, kun tuossahan on käytännössä tankki-ohjaus... Graafisestikin jäätiin huomattavasti RE HD Remasterista jälkeen, joten ei oikein maistu senkään vuoksi. Alun perusteella tunnelma vaikutti RE7 Biohazardin ja RE8 Villagen sukuiselta (tosin niitäkin olen vain kokeillut, koska ensimmäisen persoonan kuvakulma tällaisissa peleissä ei innosta - onneksi Villagesta on tulossa kolmannen persoonan versio, niin sitten voi siihen tutustua uudestaan).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
667
Xenoblade Chronicles 3 on nyt ehkä 80% läpi. Vikalla alueella käsittääkseni ollaan, mutta levelien perusteella tekemistä pitäisi vielä riittää ja sivutehtäviä on vielä kourallinen. Pelitunteja tässä kohtaa ehkä 180h ja pakko pitää vähän paussia.

Kyseessä tosiaan Nintendon JRPG-sarja. Ykkönen oli erittäin passeli seikkailu jossa oli pellin alla uskonnollisia teemoja. Kakkonen oli kliseinen Naruto-jakso keskinkertaisella waifubaitilla. Kolmonen ottaa näistä peleistä kirsikat kakun päältä pitkälti siinä onnistuen. Se on puhtain esimerkki kunnianosoituksesta sarjan edellisille peleille mitä olen ehkä tähän mennessä nähnyt. Juonen seuraaminen ei vaadi tietoa kahdesta ekasta pelistä, mutta maailma, hahmot ja teemat ovat niistä suoraan juonnettuja ja näin ollen niistä saa valtavasti enemmän irti. Minun on silti vaikeaa vakavalla naamalla suositella kakkosen pelaamista, mutta ykkösen pitäisi maistua lähes kenelle tahansa JRPG:n ystävälle, joten sen pelaaminen ensin on vahvasti suositeltavaa.

Parasta antia on classien vänkslääminen ja niihin liittyvät hahmot ja tehtävät. Combat on Hardilla hyvällä vaikeustasolla, joskin se helpottuu ajan mittaan, minkä lisäksi levelit karkaavat helposti pahasti käsistä sivutehtäviä tekemällä. Ratkaisin tämän pulman hankkimalla modin, joka sallii levelien vapaan säätämisen. Tein pelin keskivaiheilla niin paljon sivujuttuja, että kävin levelit ~45-55 läpi kolmesti kunnes jatkoin matkaa.

Heikkouksia ovat alun pahasti ylimenevä kädestäpitäminen sekä jotkut juonielementit. Näin julmetun pitkällä pelillä niitä samoja kliseitä toistetaan vissiin vähän väkisin turhan monta kertaa, ja joidenkin hahmojen kehityskaari oli vähintäänkin kyseenalainen. "hän saattoi olla kansanmurhaan osallistuva petturi, mutta me oltiin kavereita joskus niin tässäpä surullinen kuolemascene, yhyy, nyyhkis"... Ja tämä kuvaus sopii pääpiirteissään ainakin pariin hahmoon.

Yuzu-emulaattorilla pelikokemus on pitkälti hyvä joskin joitain häiritseviä graafisia bugeja vielä löytyy. Modeilla saa grafiikoita tuunattua paljon paremmiksi kuin mihin alkuperäinen rauta pystyy, taikka kovalla raudalla tavoittelemaan 60 fps:ää.

Nyt peli saa olla tovin hyllyssä kunnes kerään latinkia sen verran että jaksan aloittaa loppuspurtin. Lisäsisältöäkin suunnitelmissa aina ensi vuoden loppuun asti.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
746
Half-Life² (PC)
Taas on Gordon Freemanille tarvetta, tällä kertaa dystooppisessa tulevaisuuden Kaupunki 17:ssä. Black Mesan tapahtumilla oli kauaskantoiset seuraukset ja Maa on Combinen rautasaappaan alla, nukkehallitsijana toimii BM:n entinen johtaja Tohtori Breen. Aika siis ryhtyä jälleen pelastajaksi, kun ei siihen kukaan muu näköjään kykene.

Valve kuulemma ei halua julkaista uusia pelejä, elleivät ne tuo jotain uutta pelipöytään. Sitä eka Half-Life kieltämättä olikin verrattuna Doomin, Duken ja Quaken menoon. Tässä uutena on fysiikalla kikkailu, mikä sinänsä ei ollut täysin uutta, olihan fysiikkaa jo ainakin kaikkien Deus Ex -suosikissa Invisible Warissa. Mutuenkin erilaista gimmickiä esitellään vähän väliä sitä tahtia, että se alkaa tuntua jo itsetarkoitukselliselta. Ongelmana vaan on se, että taustalla on edelleen ne samat perusongelmat. Räiskintä on siedettävää, muttei erinomaista ja alkoi puuduttaa. Lisäksi kentät ovat jälleen aika sokkeloisia ja kun tämä on tullut vain muutaman kerran vedettyä läpi aiemmin ja edellisestä kerrasta vuosia, olin monesti pyörimässä kentässä ympyrää kuin väkkärä, että mihin hemmettiin nyt kuuluisi mennä. Jotain kertonee sekin, että kun ykköseen meni sen 7h läpipeluuseen kun yleisesti about tuplat siitä, tässä meni about 12h.

En siis kauheasti lämmennyt tälle. Se toki on aina riskinä, kun vanhoja klassikoita vetää uusiksi. Parasta pelissä on maailma ja sen lore, mutta jos räiskintäpelissä kiinnostavinta on lore, niin... No, onpahan nyt pelin tapahtumat suht. tuoreessa muistissa, kun eiköhän se kolmonen sieltä kohta tule. Voisi vielä koittaa ne episodit vetäistä läpi jossain kohtaa.
 
Liittynyt
31.03.2021
Viestejä
1 011
Assassin's Creed: Syndicate - Jack the Ripper DLC (PS4pro)

Harvinaista että näinkin vanhaan peliin oli DLC (season pass) tarjouksessa Pleikkarille, mutta kun oli niin pitihän se napata. Tämä DLC on siis tavallaan oma peli joka käynnistyy Syndicaten valikosta. Tapahtumat ajoittuvat noin 20v AC Syndicaten tapahtumien jälkeen. Jos Evie oli "hottis" Syndicatessa, niin nyt se näyttää sun mutsilta. :lol:

Ihan ensimmäiseksi palautui mieleen kuinka pitkät latausajat näissä olikaan. Käynnistämiseen ensiksi pitää käynnistää AC Syndicate... odottelua... Press X to continue... odottelua... päävalikosta valitse Jack The Ripper DLC... odottelua... Käynnistyy ikäänkuin uudestaan ja taas press X to continue... odottelua... viimein pääset Jack The Ripperin alkumenuun ja sieltä "Continue game"... ja taas odotellaan. Samoin Fast Travelin kanssa tuli jo Syndicatessa todettua latausta odotellessa että hevosella olisit jo perillä.

Perus Syndicaten lisäksi taisteluun tulee mukaan pelottelukeinoja. Tämä on kieltämättä hauskaa, kylvää paniikkia vihollisissa ja katsoa kun ne panikoi ja juoksee karkuun. Perustehtäviä on 10, joista kolme tapahtuu omissa erillisissä lokaatiossa peruskartan lisäksi. Osa on myös moniosaisia ja tämän perinteisen AC-sarjan mittakaavalla jopa pitkiä. Joukossa on myös Dreadful Crimes lisärin tyylisiä rikospaikkojen tutkimisia. Muuten peli on sitä perinteistä alkuperäistä AC-sarjaa, nurkan takaa tökkimisiä, heinäkärryissä piilottelua, ja veitsien heittelyä. Ehkä suurin kritiikki tuleekin tuosta veitsien heittelystä, koska kun Syndicate on pelattu loppuun, mukana kulkee joku 30 veistä, ja kaikki vihut tippuu yhdellä päähän. Tämä tekee tehtävistä kohtalaisen heppoja, veitsiä on enemmän kuin vihollisia ja loottaamalla saa kokoajan lisää jos meinaa loppua. Tämä ohjaa uusien ja hienojen pelottelukeinojen sijaan käyttämään sitä vanhaa tuttua veitsien heittelyä.

Minusta tämä (ja Syndicate) oli hyvä lopetus alkuperäiselle AC-sarjalle. Kartta ei ole järin iso (varsinkaan tässä DLC:ssä), mutta kun se on tiheää kaupunkialuetta niin se tuntuu isolta. Ja hevosella tosiaan pääsee kohtuuajassa joka paikkaan. Välillä tulee mieleen joku "grand theft horse", varastat lennosta vankkurit repimällä kuljettajan pihalle, ja poliisit lähtee omilla vankkureillaan perään.

Loppukaneettina vielä että peli käynnistyy kyllä PS5:lla, mutta kuten perus Syndicatekin, varjot välkyy niin häiritsevästi ettei sitä käytännössä voi pelata. Peli ei ole täysin bugiton, yhdessä kohdassa meinasi jo nousta seinä pystyyn kun eagle vision oli pakko aktivoida, mutta peli kaatui aina siihen. Onneksi tässä pääsi kävelemään kauemmas tehtäväalueelta ilman että tehtävä resetoitui, siellä kaukana eagle vision päälle, ja se päällä sitten takaisin tehtäväalueelle. Samoin useamman kuin kerran peli kaatui jo käynnistysvaiheessa, uudelleenkäynnistyi auttoi aina.

Tekemistä riittää pariksi kolmeksi illaksi perusjuonen osalta, ja sivuaktiviteetteja myös pariksi illaksi. Innostuin Syndicatesta ja tästä DLC:stä sen verran että pelasin platinan Syndicatesta ja 100% synchronization tästä DLC:sta. Ei ehkä iske kaikkiin pelaajiin, mutta jos tykkää vanhemmasta AC-toiminnasta niin kannattaa kyllä kokeilla. Meno on totisempaa tässä DLC:ssä kuin perus Syndicatessa, jossa oli välillä jopa huumoria.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
923
Zelda 2 + Castlevania 2 + moraaliteettijärjestelmä + gorea =

Menossa JouBqan arvostettuun GOTY-kamppailuun.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 013
Metal Gear Rising: Revengeance

Jotkut pelit ottaa listalle puhtaasti meemien takia. En ollut pelannut Metal Geareja aiemmin enkä yleensä välitä tällaisista mättöpeleistä, mutta Revengeance vaikutti kuuluvan pelaajan yleissivistykseen. Kyllähän "nanokoneita, poika", "tämä ei ole minun miekkani", ja muut kuolemattomat kohtaukset piti päästä kokemaan omin ohjaimin. Samasta syystä tarinan loppu oli aika pahasti spoilaantunut, mutta ei se paljon kokemusta haitannut.

Kolmannen persoonan mäiskintää, johon on sekoitettu kehnoa hiippailua ja yliampuvia pomotaisteluita. Päähenkilö Raiden otti miekan pyssytappeluun ja hyvänä kikkana siinä on "tarkka" vahingonmallinnus. Esineitä ja vihollisia voi leikata juuri siihen kohtaan ja suuntaan kuin haluaa, tai käytännöllisemmin piestä ne kilon paloiksi hakkaamalla lyöntinappia hullun lailla. Jo pelkkä satunnaisten autojen ja puhelinpylväiden silppuaminen on hauskaa, mutta vihollisten viiltämisessä on myös pelillinen ulottuvuus. Vihut ovat kyborgeja, joista voi hakata esiin dataa ja terveyspaketteja. Kun sinä olit juhlimassa, minä opiskelin terää.

potku.jpg

Sotilaalla on aika hyvä työmoraali. Kädet on leikattu irti, mutta vielä mies jaksaa yrittää.

Normaalikin vaikeustaso on aika hankala ja varsinkin pomot osaavat stunlock-raiskauksen jalon taidon. Taistelussa on myös jotain, mikä saa sormet kipeytymään - ehkä se, että käytännössä koko ajan pitää olla jompikumpi liipaisin pohjassa samalla kun murjoo villisti etunappeja. Pitempiaikainen pelaaminen johtaisi varmaan jännetuppitulehdukseen. Myös silmätippoja kului aika paljon, kun taiston tuiskeessa ei ehtinyt räpyttelemään.

Pomotaistelut ovat yhtä juhlaa vaikeudesta huolimatta. Mahtava musiikki ja räiskyvät visuaalit nostattavat tunnelmaa niin, ettei edes haittaa että bosset perustuvat osittain QTE-vyörytykseen eikä joissain tempuissa ole mitään järkeä. Joo, Raiden heitti juuri kerrostalon kokoisen robotin seuraavaan kortteliin ja ohjain rutisee huolestuttavasti, mutta entä sitten? Tämä on hauskaa. Huomasin ensimmäistä kertaa elämässäni tykkääväni quick time eventeistä. QTE:nä tehtyjä akrobaattitemppuja tuskin olisi realistista vetää pelimekaniikoilla, ja ne ovat niin huikeita että rämpytys on sen arvoista.

Heikkouksiakin on. Värimaailma on ajan hengen mukaisesti masentavan harmaanruskea ja kontrollit hieman kankeita. Kamerakin on huono ja sitä saa vähän väliä olla itse suuntaamassa, mikä häiritsee keskittymistä vaarallisesti tappelujen keskellä. Jotkin bosset ovat turhauttavan vaikeita tai kaatuvat vain erikoistempuilla, jotka jouduin lunttaamaan netistä. Suurin osa loresta löytyy soittamalla tukikohtaan puheluja, jotka ovat aivan liian pitkiä muuhun peliin nähden. Puheluissa menee yhteensä varmaan tunti tai pari. Toisaalta pitkät selitykset saavat pelin tarinan tuntumaan uskottavalta, mikä on melkoinen saavutus.

Tarina on kovaääninen ja yliampuva spektaakkeli, joka ei ota itseään turhan vakavasti. Pelaajahahmo ja pahikset ovat niin cool ja badass että vähän naurattaa. Revengeancella on kuitenkin myös oikeaa sanottavaa. Räjähdysten ja älyvapaan uhoamisen väliin heitetään välillä ihan osuviakin kommentteja geopolitiikasta tai sotateollisesta kompleksista. Tyyli on kuin alkuperäisessä Deus Exissä: peli esittää tyhmempää kuin onkaan.

armstrong.jpg


Täs seistessäin
Sen vihdoin näin
Säkin tahdoit vaan
Jättää merkkis maailmaan
Vaan mikä nyt lie
Se oikea tie
Kun kumpikin mies
Saman asian ties:
Että väkivalta ruokkii väkivaltaa
Vaan eipä mahda mitään muutakaan
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
746
Pyre (PC)
Tuli viimein pelattua tämä Supergiant Gamesin kolmas peli. Se jäi aikanaan välistä, kun fantasiakoripallo ei teemana oikein iskenyt. Ja nyt kun sitä on pelannut, on se muutenkin ehkäpä firman vaikeimmin lähestyttävä peli.

Pelaaja herää fantasiamaailman tuonelasta, jonne viskataan rikolliset, poliittiset kilpailijat, mielenterveydeltään poikkeavat ja muut ei-toivotut tapaukset. Kiertelevä trio nappaa pelaajan mukaansa matkalla kohti pelejä, joiden kautta on mahdollisuus päästä pois tuonelasta. Reissussa tarttuu mukaan muitakin ja lopulta kasassa on sekalainen seurakunta persona non gratoja. Itse peli muodostuu "koriksen" ohessa lähinnä juttelusta, jonka kautta jengiin tutustuu paremmin. Myös taustalla pyörivä isompi juoni alkaa hahmottua... Ja vaikka se ei mikään maailmanmullistaja ollutkaan, jäi siitä loppujen lopuksi ihan positiivinen fiilis.

Sitten se itse "koris", joka on isohko osa peliä. Siinä kaksi kolmihenkistä joukkuetta pyrkii nappaamaan taivaallisen orbin ja kuljettamaan sen vastustajan rovioon, mikä laskee rovion pisteitä. Kun pisteet ovat nollassa, häviää. Vain yhtä pelaajaa voi liikuttaa kerralla, muut idlaavat sen aikaa. Jos vastustajan pelaajan saa omaan vaikutusrinkiinsä, tämä puotoaa hetkeksi kentältä pois. Tähän on myös oma kaukohyökkäyskykynsä sekä keino koittaa välttää se. Ja joissakin matseissa on tosiaan mahdollisuus saada oman tiimin tyyppi takaisin "yläkertaan". Tällöin kuitenkin menettää yhden joukkueesta lopullisesti... Voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta se ei ole kovin vaikeaa. Pelasin normaalilla vaikeustasolla ja hävisin vain about viidesosan kaikista matseista. Sain myös arvelujeni mukaan jos nyt ei parhaan niin ainakin paremmasta päästä olevan lopun.

Pelasin Haadesta ennen tätä ja huomaa, että tämä oli monessa mielessä sen esiaste. Tai ehkä voisi pikemminkin sanoa, että Haades jalostettiin tästä. Esimerkiksi hahmojen staattiset kuvat, joihin luodaan efekteillä fiilistä ja tunteita on Haadeksessa hiotumpi versio tästä. Hahmojen kanssa tosiaan jutellaan, mutta kieli on lyhyitä lauseita ilmeisesti jotain keksittyä höpinää, tai ainakaan en niitä tunnistanut oman maailmamme kieliksi. Juttelu onkin siis puhuvan pään sijasta tekstin lukemista ruudulta, joka käy vähän pitkäveteiseksi. Musiikki sentään on Supergiantsille tuttuun tyyliin hyvää. Jos en olisi pelannut Haadesta ennen tätä, olisin ehkä positiivisempi tätä kohtaan. Eikä tämä siis huono ole, vähän vaikeasti lähestyttävä vaan ja muutenkin ainakin mulle Haades iski vaan kovempaa ja teki monet asiat paremmin. Toki se myös ilmestyi tämä jälkeen, mutta kun aikakonetta ei ole keksitty niin tällä joudutaan menemään.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 185
Steam Deck tuli taloon reilu viikko sitten ja ai että mikä emulaattorien maailma aukeni. Vanhoja klassikoita kuten Donkey Kong 64 ja Paper Mario Thousand Year Dooria olen tahkonut. Lisäksi jäänyt välissä aikoinaan jrpgeiden puolelta Shadow hearts, joten tuli tuokin aloitettua. Ihan uudella innolla taas pelaa kun nopeesti nappaa laitteenkäteen ja lopettaa /jatkaa tarvittaessa. Huono tapa itsellä, että pelit jää kesken niin jos nyt saisi lopetettuakin joitain. Klassikoihin on hyvä palata joskus vaikka ei nuo enää yhtälailla säväytä kun aikoinaan.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 185
Steam Deck tuli taloon reilu viikko sitten ja ai että mikä emulaattorien maailma aukeni. Vanhoja klassikoita kuten Donkey Kong 64 ja Paper Mario Thousand Year Dooria olen tahkonut. Lisäksi jäänyt välissä aikoinaan jrpgeiden puolelta Shadow hearts, joten tuli tuokin aloitettua. Ihan uudella innolla taas pelaa kun nopeesti nappaa laitteenkäteen ja lopettaa /jatkaa tarvittaessa. Huono tapa itsellä, että pelit jää kesken niin jos nyt saisi lopetettuakin joitain. Klassikoihin on hyvä palata joskus vaikka ei nuo enää yhtälailla säväytä kun aikoinaan.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 185
Steam Deck tuli taloon reilu viikko sitten ja ai että mikä emulaattorien maailma aukeni. Vanhoja klassikoita kuten Donkey Kong 64 ja Paper Mario Thousand Year Dooria olen tahkonut. Lisäksi jäänyt välissä aikoinaan jrpgeiden puolelta Shadow hearts, joten tuli tuokin aloitettua. Ihan uudella innolla taas pelaa kun nopeesti nappaa laitteenkäteen ja lopettaa /jatkaa tarvittaessa. Huono tapa itsellä, että pelit jää kesken niin jos nyt saisi lopetettuakin joitain. Klassikoihin on hyvä palata joskus vaikka ei nuo enää yhtälailla säväytä kun aikoinaan.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
746
Half-Life² - Episode 1 & 2 (PC)
Gordonin ja Alyxin seikkailut saivat jatkoa episodien muodossa. Käytännössä nämä ovat lisää sitä samaa ja jos piti HL2:sta, pitää varmaankin näistäkin. Mulle tässä oli vähän liikaa näitä semivälinäytöksiä, jossa saa kyllä pyöriä pelimaailmassa vapaasti, mutta rajoitetulla alueella eikä eteenpäin pääse, ennen kuin hahmot ovat rupatelleet vuorosanansa. Muutenkin paikoitellen pelit alkoivat tuntua Gravity Gun - The Gamelta. Kakkosepisodi jätti tarinan kesken, mutta eiköhän se Half-Life² - Episode 3: Part I sieltä kohta tule, Valve kun on tunnettu nopeasta pelituotannostaan ja nämä episodithan luotiin, jotta pelin tarina saataisiin nopeammin kerrottua.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
1 600
Days Gone (PS5:lla)

Ihan silkkaa rautaa, joskus plussapelinä tän ilmaiseksi otin ja nyt PS5:lla pelailin läpi. Menee tunnelman takia kaikkien aikojen top10:iin mun vähän yli 30-vuotisella peliuralla. Kerrankin vähä enempi vaikeustasoa + pirun pitkä ja hyvä juoni joka etenee. God of Warin ohessa suurimpia positiivisia yllätyksiä mitä osunut kohdalle. Tää oli kuin TLOU^2 ilman mitään turhaa paskaa. Varsinki TLOU2 ku tuli vedettyä ennen tätä niin ei ois pystyny tän jälkeen...
 
Liittynyt
17.03.2017
Viestejä
373
Assassin’s Creed: Valhalla (PS5)

Ubisoftin viimeisin AC tuli hakattua läpi. Originsin aikoinaan ostin, mutta oli niin paskan tuntuinen alkuperäisellä PS4:llä julkaisun aikaan että myin pelin eteenpäin. Odysseyn skippasin kokonaan, mutta Valhallalle päätin antaa mahdollisuuden PS5:llä - etenkin kun ultimate edition oli kesällä hyvässä 75% alessa.

Mitähän pelistä sanoisi? Kokonaisuudessa ihan viihdyttävä ja massiivinen peli. Pelasin vain kaksi lisäriä viidestä (?) mahdollisesta päätarinan lisäksi, jahtasin aarteita siihen asti että sain mieluisat varusteet ja karttelin sivutehtäviä kuin ruttoa, ja siitä huolimatta pelikellossa meni 90h rikki kun tarina oli taputeltu. Huhhuh.

Varsinkin loppua kohden alkoi turnausväsymys tulla vastaan. Vaikka tarinan halusikin nähdä loppuun asti, niin koko ajan enemmän ja enemmän aloin pohtimaan että milloin tämä loppuu. Aina jostain tuli uutta aluetta minne pitää lähteä neuvottelemaan liittoa oman klaanin kanssa (ts. tapa ikävät kaverit ja laita kivat tyypit johtamaan uusia alueita). Ja sitten kun se loppu, niin… Piti kysyä ääneen, että tässäkö tämä oli? Tämä peli olisi puolta parempi jos keski- ja loppupuolelta oltaisiin napattu 10-20h edestä tavaraa pois, etenkin kun tehtävät monesti olivat hieman itseään toistavia.

Aion jossain vaiheessa palata peliin ja naputella lisärit sekä viimeistellä järjestön kaverit päiviltä, mutta tuskin tämän vuoden puolella. Pienen breikin jälkeen varmasti maistuu paremmin! Ymmärrän kyllä hyvin parranpärinän niiden osalta, jotka olivat kaksi edellistä naputelleet läpi. Tämän on varmasti ollut niiden perään tylsähköä saman toistoa, mutta vain viikinkiteemalla.

Kouluarvosanani olisi 7+/10. Oikeasti joku Witcher 3 tuntuu tähän verrattuna pieneltä, etenkin siksi että pikamatkustus on siinä helpompaa (reittien varrella olevat tienviitat vs synkrointipisteet).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.01.2020
Viestejä
178
Assassin’s Creed: Valhalla (PS5)

Ubisoftin viimeisin AC tuli hakattua läpi. Originsin aikoinaan ostin, mutta oli niin paskan tuntuinen alkuperäisellä PS4:llä julkaisun aikaan että myin pelin eteenpäin. Odysseyn skippasin kokonaan, mutta Valhallalle päätin antaa mahdollisuuden PS5:llä - etenkin kun ultimate edition oli kesällä hyvässä 75% alessa.

Mitähän pelistä sanoisi? Kokonaisuudessa ihan viihdyttävä ja massiivinen peli. Pelasin vain kaksi lisäriä viidestä (?) mahdollisesta päätarinan lisäksi, jahtasin aarteita siihen asti että sain mieluisat varusteet ja karttelin sivutehtäviä kuin ruttoa, ja siitä huolimatta pelikellossa meni 90h rikki kun tarina oli taputeltu. Huhhuh.

Varsinkin loppua kohden alkoi turnausväsymys tulla vastaan. Vaikka tarinan halusikin nähdä loppuun asti, niin koko ajan enemmän ja enemmän aloin pohtimaan että milloin tämä loppuu. Aina jostain tuli uutta aluetta minne pitää lähteä neuvottelemaan liittoa oman klaanin kanssa (ts. tapa ikävät kaverit ja laita kivat tyypit johtamaan uusia alueita). Ja sitten kun se loppu, niin… Piti kysyä ääneen, että tässäkö tämä oli? Tämä peli olisi puolta parempi jos keski- ja loppupuolelta oltaisiin napattu 10-20h edestä tavaraa pois, etenkin kun tehtävät monesti olivat hieman itseään toistavia.

Aion jossain vaiheessa palata peliin ja naputella lisärit sekä viimeistellä järjestön kaverit päiviltä, mutta tuskin tämän vuoden puolella. Pienen breikin jälkeen varmasti maistuu paremmin! Ymmärrän kyllä hyvin parranpärinän niiden osalta, jotka olivat kaksi edellistä naputelleet läpi. Tämän on varmasti ollut niiden perään tylsähköä saman toistoa, mutta vain viikinkiteemalla.

Kouluarvosanani olisi 7+/10. Oikeasti joku Witcher 3 tuntuu tähän verrattuna pieneltä, etenkin siksi että pikamatkustus on siinä helpompaa (reittien varrella olevat tienviitat vs synkrointipisteet).
Peli teemaltaan kiinnostaisi, mutta kaikki sanoo että tuossa on monta tuntia turhaa saman toistoa, niin ei jaksa edes kunnolla aloittaa. Sääli tosiaan, koska pelisarja on aina ollut kiinnostava ja melkein jokaista osaa pelannut hyvillä mielin..
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 206



Slay the Spire (PC, Android, iOS, PS4, X1, Linux)

Olen kuullut tämän pelin nimen monta kertaa mutten ole jaksanut tutustua tarkemmin, onneksi tutustuin sillä tämähän olikin hyvä. Perjantaina asensin ja siitä lähtien tullut kaikki vapaa-aika pelattua. Korttirogue-lite, eli lyödään kortteja pöytään tekoälyä vastaan, vähän niinkuin Hearthstonessa. Hahmoja on 4 erilaista ja pelityylit erovat jonkin verran. Sopii hyvin yhdellä kädellä pelattavaksi, kun on vuoropohjainen ja mukavan yksinkertainen. Tulee ostettua varmaan Androidillekin jossain välissä. Oon kokeillu monia mobiilipelejä viime aikoina ja niihin verrattuna tälläinen kokonainen peli ilman mikromaksuja tai mainoksia on aivan mahtava. Löytyy myös ilmaiseksi Game Passista.

Hyvä peli, 4/5. Ei tätä varmaan satoja tunteja jaksa, mutta kyllä tälläiselle pelille riittää joku 50h / kuukausi ihan hyvin.
 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 013
Epicin ilmaispelit osa 27 - ja tuhannes viesti!

Submerged: Hidden Depths

Tykkäätkö Ubisoft-markkereiden keräämisestä pelien kartoilta? Ai että rakastat sitä? No tässä olisi peli, jossa ei tehdä mitään muuta kuin sitä.

Veli ja sisko yrittävät pelastaa veden valtaaman kaupungin rauniot mutanttikasvilta. Pelin nimestä huolimatta veden alle ei mennä missään vaiheessa, vaan seilataan veneellä rauniosta toiseen. Kartta on ripoteltu täyteen esineitä, jotka voi kerätä haluamassaan järjestyksessä. Kaikkialle pääsee alusta asti, mitään kykyjä ei availla tai avaimia keräillä.

Pelissä ei tosiaan tehdä oikein muuta kuin keräillään niitä esineitä. Isommat rauniot näyttävät Tomb Raiderin bonushaudoilta, mutta pulmapelinä Submerged on aivokuollut. Käytännössä kaikki "puzzlet" ratkeavat sillä, että tekee ainoan asian, joka on kullakin hetkellä mahdollista tehdä. Jännitystäkään on turha hakea. Ympäristö vaikuttaa aika vaaralliselta ja puolivälissä kuvioihin tulee yllättävän pelottava merihirviö, mutta kuolla ei voi millään ilveellä.

Submerged ei vaadi pelaajalta mitään, jos ei nyt annakaan. Maisemat ovat kivoja. Tämä on kai tarkoitettu välipalachillailuun "oikeiden" pelien välissä, ja sillä asenteella se onkin mukiinmenevää viihdettä.

Shadow of the Tomb Raider

Jokainen mokaa joskus. Maailman hienovaraisin arkeologi, Lara "Murskauspallo" Croft, tekee sen minkä yleensä ja vohkii mayatemppelin muinaisaarteen paikaltaan tarkistamatta ansoja. Tällä kertaa palkinnon nappaaminen ei vain laukaisekaan vierivää kivipalloa, vaan maailmanlopun. Tsunami hävittää lähikylät maan tasalle ja pahempaa on tulossa, ellei pöllittyä tikaria palauteta lippaaseen, joka on teillä tietymättömillä.

tsunami.jpg

Oho.

Alun juonikoukku on oikeasti mielenkiintoinen - tai voisi olla. Säätiedotus lupailee koko planeetan loppua, joten voidaan olettaa että Laran käynnistämät katastrofit ovat globaalia mittaluokkaa. Pelkästään alun tsunami on saattanut pyyhkäistä kaikki maailman rannikkokaupungit tuusan nuuskaksi ja tappaa satoja miljoonia ihmisiä! Vahingollehan ei mitään voi, mutta normaali ihminen luultavasti menisi Laran tilanteessa järjiltään tai tekisi itsemurhan. Täydellistä psykopaattia möhläys ei varmaan paljoa hetkauttaisi. Kumpaa Lara on lähempänä? Miten sankarimme aikoo selvitä syyllisyytensä kanssa?

Kuten arvata saattaa, peli unohtaa koko jutun. Laran vahinkomassamurha kuitataan yhdellä itkukohtauksella ja DLC-painajaisella, ja lopussa jo hymyilyttää. Tuhon todellista skaalaa ei kerrota missään vaiheessa ja varmistetut kuolonuhrit jäävät muutamaan tuhanteen, koska ulkomaailmasta ei tihku koko pelin aikana mitään tietoja. Minusta on silti hauska ajatella, että Lara onnistui rikkomaan kaikki Tsingis-kaanin, Mao Zedongin ja Hitlerin ennätykset siirtämällä yhden muinaisjäänteen paikaltaan.
painajainen.jpg

Osui ja upposi.

Pelinä Shadow on pääosin samaa kamaa kuin trilogian edellisosat: laadukas ja sujuva AAA-toimintaseikkailu, liikaa huonoja välinäytöksiä, DLC-arsenaali rikkoo tasapainon, peli on nätti kuin sika pienenä. Parannuksia löytyy. QTE-takaa-ajot on pitkälti korvattu ryöminnöillä, joissa änkeydytään ahtaisiin kallionkoloihin ja yleensä vielä veden alla. Klaustrofobiset kohtaukset ovat oikeasti aika tukalia ja ahdistavia, joten ainakin ne onnistuvat herättämään muitakin tunteita kuin myötähäpeää.

Tarina ja pelimekaniikat ovat taas hassussa ristiriidassa. Lara kunnioittaa viidakossa asuvia mayojen perillisiä ja heidän kulttuuriaan. Hän auttaa alkuasukkaita taistelemaan pahaa jättiyhtiötä vastaan, joka riistää alueen luonnonvaroja. Pelaajaa taas kannustetaan varastamaan intiaanien kylästä kaikki, mikä irti lähtee. Juoni ja välinäytökset ovat taas pientä reikää täynnä, mutta en tällä kertaa jaksanut tehdä muistiinpanoja. Ehkä olisi pitänyt. Perstuntumani on, että listasta olisi tullut viisi kertaa pidempi kuin viimeksi.

Traagista kyllä, Tomb Raider -trilogia voisi olla mestariteos, jos tarina olisi hyvä - ja lähes kaikki tarinaan liittyvät puutteet ratkeaisivat, jos sarja ei ottaisi itseään niin vakavasti. Yliampuvat yliluonnolliset elementit, Hollywood-pöljäilyt tai edes juoniaukot eivät olisi mikään ongelma, jos tämä olisi kevytmielinen höntsäseikkailu Indiana Jonesin tai Broken Swordin (tai vaikka hemmetti Disneyn) tyyliin. On suuri menetys, että Crystal Dynamics päätti mieluummin tehdä synkän, verisen ja likaisen draaman.

Rise of the Tomb Raider
...

Lopputekstien jälkeisessä kohtauksessa Lara ja Ana nilkuttavat jäätiköllä poispäin kaupungista. Trinityn sala-ampuja pistää Anan hengiltä ja kysyy radiolla ohjeita Laran suhteen. Snipun pomo käskee häntä olemaan ampumatta! Trinityllä olisi täydellinen tilaisuus saada pahin vihollisensa pois päiviltä, eikä se tee sitä! Tälle olisi parempi olla todella hyvä selitys Shadow of Tomb Raiderissa.
Arvatkaa oliko?
Ei.
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
34
Deliver Us the Moon

Kevyttä pulmanratjkontaa ja edestakas kävelyä vuonna 2054 kuuasemalla.

Maa on pulassa ja energialinkki Kuuhun on katkennut. Pelaaja lähetetään selvittämään mitä on tapahtunut. Sen pienempiä paineita, kun koko maapalllon tulevaisuus ei kuitenkaan laiteta pelaajan niskaan.

Teknisesti kaikki pelaa hyvin. Ulkona tapahtuvissa kohteissa Kuu näyttää todella hienolta ja äänisuunnittelu on priimaa.

Oikein mukava ja kokoaan suuremmalta tuntunut pikku peli, minkä läpäisemiseen meni about 8 tuntia. Juoni pitää otteessaan ja loppua kohden sitä oikein haluaa tietää mitä on tapahtunut. Glitchwaveen raapustin arvosanan 4,0/5,0.
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
229
Prodeus

Pelin virallinen versio oli juuri julkaistu ja siihen kynteni upotin FPS-friikkinä. On kyllä mahtavaa mättöä kaltaiselleni veteraanille, vaikeustaso ehkä vaikeimmallakin vähän helppo mutta toivottavasti se siitä loppua kohden hankaloittuu. Pähkinänkuoressa jos peliä tarttis kuvailla niin Doom / Doom II Hell on Earth Doom Eternalin moottorilla. Andrew Hulshultin mahtava soundtrack kruunaa kokemuksen. Kokemus on niiin jouhean nykyaikaisen sujuva mutta sillä vanhalla lookilla. Viis kautta viis. :tup:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
667
Kuon, Fromsoftin PS2-kauhu. Liekö peräti kyseisen konsolin harvinaisin/kallein peli. Fromillahan on tätä kauhutaustaa vähän enemmänkin mikä näkyy edelleen uudemmissa peleissä. Aikanaan arvostelut eivät tälle olleet mairittelevia mutta niillä voi pitkälti heittää vesilintua, meinaan kyseessä on erittäin mukiinmenevä esitys kauhupelien kultakaudelta. Paikallisen aatelisherran kartanossa tapahtuu kummia ja paikalle kutsutaan pappeja sun muita manaajia selvittämään tilanne. Pelaajan vinkkelistä tämä toteutuu alkuun kahden eri reitin ja näin ollen eri hahmojen kautta. Nämä voi periaattessa pelata läpi kummin päin vaan, mutta sanoisin että järjestys Yin > Yang auttaa ymmärtämään juonta paremmin. Juoni jättää sen verran kertomatta suoraan, että teoriat pyörivät kyllä pelaajalla koko ajan mielessä. Pelin vahvuus on erinomainen tunnelmanluonti eri efektejä käyttäen. Ns kunnon jumpscareja on vähän, joskin usein väistämättömiä vahinkoa tekeviä "buu!" hetkiä joissa ei välttämättä oikeasti tapahdu mitään on vähän liikaa. Ruutu välähtää, sydän tykyttää ja hahmo hengästyy ja siinä se.

Pelin heikkous on combat-systeemi, sillä hahmon ohjaaminen on kankeaa ja oikean etäisyyden mittaaminen hankalaa, kun sillä puukolla yrittää osua gakinpaskiaiseen. Tämän lisäksi on onneksi liuta kertakäyttöisiä spellejä, joilla voi sitten viskoa tulipalloja tai kutsuja zombeja tai hämiksiä kaveriksi. Loop on melko tyypillinen, tutki alue > törmää lukittuun oveen tai puzzleen > jatka matkaa > löydä tavara jolla edellisellä alueella pääsee etenemään. Jos halloweenin alla kaipaa klassista kauhupeliä niin tässä vahva vaihtoehto. Pituutta on kiitettävät ~10h.

 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 206


Loot River (PC, Xboxit)

Rogue-lite pikseligrafiikalla. Ohjaus ja taistelu tuntui erittäin kömpelöltä ja olisin jättynyt pelin kesken heti 10 minuutin jälkeen, mutta pelin idea oli ihan hauska ja avattavaa tuntui olevan paljon niin päätin kokeilla jos ohjaukseen tottuisi ja taistelu alkaisi sujumaan.

Taistelu yrittää olla soulsista tuttu... On väistö ja parry, heikko ja voimakas lyönti joita ei voi pysäyttää ja animaatiot pitää odottaa loppuun. Muuten hyvä mutta animaatioita ei näe koska hahmojen pikseligrafiikka on niin rumaa ja kamera kaukana. Inputteja ei ketjuteta, eikä voi olla varma onko ukkeli tekemässä jotain ja menikö juuri painamani napin painallus perille. Lisäksi väistö pysähtyy mitä kummallisimpiin pikseleihin ja esim. tiukassa kulmassa jos osuu seinään niin ukko pysähtyy siihen sen sijaan että liukusi pidemmälle seinän viertä. Veden päällä olevat tasot ovat niin ohuita että väistöt epäonnistuvat lähes aina. Muutenkin taistelu on tunnotonta ja laiskaa aseen heiluttelua, eivätkä animaatiot vastaa massiivisia ääniefektejä. Kaikista liikkeistä, taioista ja monista avattavista aseista huolimatta taistelu onkin todellisuudessa näin tylsää: gif pelin kotisivuilta.

Kamera bugittaa joskus ja silloin se raivostuttavasti hyppii monia pikseleitä kerrallaan. Vaikka otin screen shaken pois päältä sain ruudun tärisemään kuin aloin lataamaan voimakasta lyöntiä, selittämättömästi silloin tällöin ruutu alkoi tärisemään latauksen voiman mukana.

Kolmannessa kentässä tuleva iso pomo löi jostain syystä 95% ajasta ohi kun olin oikeassa alanurkassa, vaikka iskun olisi selvästi pitänyt osua. Olihan sillä kolme liikettä joista 90% oli sitä samaa lyöntiä joku meni ohi, sitä 4 sekunnin luuppia piti toistaa 10 minuuttia kun hp:tä pomolta lähti pikseli kerrallaan.

Vaikka nimi on Luut River on luutti tiukassa ja erittäin harvoin löytää yhtään mitään. Pikseligrafiikkamaisemat ovat kyllä ihan hienoja välissä, samaa ei voi sanoa pikseligrafiikka hahmoista jotka ovat kaikenhuipuksi 3D-malleja pikseligrafiikka shaderin läpi vedettynä. (päättelen näin pomosta ja siitä ettei kukaan piirtäisi käsin näin epäselvää grafiikkaa)

Steamissa maksais 25€ ja arvostelut on Mostly Positive, mikä on uskomatonta. Minä pelasin ilmaiseksi Game Passista ja sinnillä pelasin 3 tuntia että sain juttuja auki ja varmuuden siitä että peli on todellakin sellainen miltä ekojen 10 minuutin aikana tuntui. Puoli vuotta sitten julkaistua peliä on kuulemma päivitelty paljon mutta ei siltä tunnu.

Surkeat kontrollit, kaikki on tuskaa, pelikelvoton. 0/5
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.09.2017
Viestejä
56
The Forgotten City (XSX, Gamepass)

Loistava tarinavetoinen peli, josta ei perusideaa enempää kannata lukea etukäteen spoilerien minimoimiseksi. Aloitin tämän kesäkuussa ja viime viikonloppuna tuli pelattua läpi. Muutamassa pikkuasiassa pelin loppupuolella oli pakko luntata läpipeluuohjeita (en tajunnut tonkia jo käytyjä keskusteluvaihtoehtoja läpi). Uudelleenpeluuarvoa tällä pelillä ei hirveästi ole, mutta kertaalleen pelattuna tarinana suositus tälle. Gamepassin kautta tai GOG/Steam alennusmyynneissä loistava sijoitus. Miinuksena voisi sanoa joidenkin hahmomallien kökön ulkonäön ja animaation.
 
Liittynyt
16.10.2019
Viestejä
746
Black Geyser: Couriers of Darkness (PC)

Muistaako Jonnet vielä Baldur's Gaten? Itse muistan hyvinkin ja se on tullut pelattua useampaan kertaan pelattua alusta Throne of Bhaalin loppuun saakka. Myös muut Infinity Enginen pelit on tullut kahlattua, niistä Planescape: Torment on yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Olin myös backerina kummallekin Pillars of Eternitylle joten kun näin netissä mainoksen, että tällainen pikku projekti hakee tukijoita, lähdin mukaan tähänkin.

Niille, joille ylläolevat eivät sano mitään, kyseessä on lintuperspektiivistä kuvattu reaaliaikainen ryhmävetoinen roolipeli tauotusmahdollisuudella. Eli välilyöntiä painamalla maailma seisahtuu ja pystyy vaikka kesken taistelun miettimään taktikkaa uusiksi. Mittelöiden lisäksi kerätään parempia kamoja, tutkitaan paikkoja, nostetaan leveleitä ja ratkotaan yksinkertaisia tehtäviä. Mistään Diablon lootfestistä ei kuitenkaan ole kyse, aseiden määrä on varsin maltillinen ja samaa löytyy helposti useampikin kappale loottina tai maailmasta lojumasta. Ryhmään mahtuu viisi jäsentä kerralla, omani koostui paladin alter egostani, taistelijasta, jousiampujavarkaasta, parantajapapista ja velhosta. Eli aika kliseinen mutta hyväksi kokemani kombo näissä peleissä. Vaikeustasoksi valitsin veteranin, jota peli ehdotti jos on paljon kokemusta tällaisista peleistä ja se oli enimmäkseen aika helppo, ainoastaan juonen loppupuolella ja muutamassa sivuluolastossa joutui vähän oikeasti taktikoimaan. Hahmonkehitys on vähän tylsää. Oleellisimmat taidot ovat asekyvyt ja ne saa aika hyvin nostettua, kunhan vaan jaksaa koluta sivutehtäviä. Myös muita luokkakohtaisia kykyjä on, joilla saa avattua useampia dialogimahdollisuuksia, mutta suostuttelua lukuun ottamatta ne ovat aika vähissä.

Juoni on hyvin peruskamaa eikä kovinkaan mieleenpainuvaa. Vertaaminen BG:hen voi olla vähän epäreilua, mutta sen muistan pääpiirteissään kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. (Heeeetkinen, BG ja BG...) Tehtävät itsessään ovat aika simppeleitä, osassa sentään voi tehdä pieniä moraalisia valintoja. Isoimmaksi omaksi jutukseen peli markkinoi maailmassa leviävää ahneutta. Jos tehtävän lopussa alkaa kinuta parempaa palkintoa, ryhmän ja sitä myöten maailman ahneus kasvaa. Myös peruspalkinnon vastaanottaminen nostaa sitä, mikä mielestäni on vähän hassua. Jos ei halua ahneuden leviävän, kannattaa valita vaihtoehto, jossa ei ota vastaan mitään tai muuten vaan vähemmän, kuin mitä tarjotaan. Varsinaista ongelmaa tämä ei mulle tuottanut, lopussa oli taskut täynnä muutenkin rahaa lootin myynnistä ja varusteet olivat ihan hyviä. Mihin tämä maailman ahneus käytännössä vaikuttaa, se jäi itselleni vähän epäselväksi. Varmaan pitäisi jotain wikiä kahlata, että se selviää.

Mitä tästä sitten jäi käteen? No semmoinen "ihan kiva"-fiilis, viihdyin tämän parissa sen 30h+ mutta tuskin tätä tulee uudelleen pelattua enää. Teknisesti modernimpi versio IE-peleistä vähän Pillarsien tyyliin, joskin kyllä tämä niille jää jälkeen. Sinänsä täytyy nostaa tekijätiimille hattua, että ovat saaneet tällaisenkin tuotoksen leivottua uunista ulos. En löytänyt tälle edes Wikipedia-artikkelia (joten varsin niche-tuotoksesta kyse), mutta tiimin jäsenten nimet näyttivät kovin itäeurooppalaisilta. Jos kiinnostus tätä kohtaan heräsi niin tätä myydään ainakin GOG.comissa ja siinä yhdessä toisessa PC:n digikaupassa, jota kukaan ei käytä :)

 
Liittynyt
30.03.2017
Viestejä
1 013
Red Dead Redemption 2

Villi länsi tekee hidasta kuolemaa. Sivilisaation juna vyöryy vääjäämättä eteenpäin ja nielee rajaseudun sisäänsä. Ajat muuttuvat ja kehitys kehittyy, eivätkä Arthur Morganin ja Dutch van der Linden kaltaiset kunnon miehet saa enää elää vapaina omien sääntöjensä mukaan ja ryöstellä ja murhata rauhassa. Kyllä on elämä epäreilua.

Red Dead 2 on erittäin elokuvamainen peli, mikä on normaalisti minulle kirosana, mutta ainakin se leikkii olevansa hyvä elokuva. Tarinassa on ajatusta ja sen pointti menee perille, kun pelaajahahmo Arthurin rosvojengi kulkee katastrofista toiseen eikä opi mitään. Juuri tällä kertaa onnistumme varmasti, tarvitaan vain yksi hyvä keikka ja sitten voimme kaikki painua Tahitille viettämään eläkepäiviä. Toinen pääteema eli kädenvääntö sivistyksen kahleiden ja rajaseudun vapauden välillä ei toimi ihan yhtä hyvin, koska päähenkilöt ovat kuolemaa ja tuhoa kylväviä rikollisia eivätkä mitään rauhaa ja hiljaisuutta kaipaavia erakoita. Keskusteluista Pinkerton-agenttien kanssa voisi kuvitella, että koplan suurin synti olisi joku verojen välttely eikä tappaminen.

lastjob.jpg

Juuri noin sanoit viimeksikin.

RDR2 on todella immersiivinen ja hyvännäköinen lännenseikkailu. Mikään muu peli ei ole tuntunut näin paljon oikealta maailmalta, jossa oikeat ihmiset elävät ja pelaaja on vain yksi tallaaja muiden joukossa. Maailman uskottavuus on vertaansa vailla (noh, ehkä Witcher 3 oli yhtä hyvä). Tempo on hidas ja kaikki käyttöliittymästä alkaen on suunniteltu fiilistelyyn. Nopeus ja tehokkuus ei totisesti ole ollut ykkösprioriteettina kokkauksen ja craftailun kaltaisissa jutuissa. En ihmettele yhtään jos tämä ajaa porukkaa pois pelistä, mutta itse elämyspelaajana nautin RDR2:n kiireettömästä asenteesta. Bugit ovat melko harvinaisia, mutta silloin kun pieniäkin vikoja esiintyy, immersio ottaa normaalia enemmän osumaa. Silloin muistaa taas pelaavansa peliä eikä elävänsä oikeasti sen maailmassa.

maisema.jpg


Kustomoitavaa ja mikromanageroitavaa on liikaakin. Arthurin ulkonäöstä, vaatteista, aseista ja hevosesta saa tehtyä ihan sellaiset kuin huvittaa. Hevosen harjaamiseen ja ruokkimiseen kyllästyy nopeasti, samoin aseiden huoltamiseen. En kokenut että esimerkiksi erilaiset ammustyypit olisivat tuoneet peliin yhtään mitään. Mukana on jotain pikku-DLC:tä, joka keikuttaa tasapainoa tuttuun tyyliin: monissa kaupoissa kehnoin kama on halpaa, hyvä kallista ja loistava ilmaista. Yhdessä alkupään tehtävässä opetetaan ostamaan hevonen. Peli halusi selvästi minun valitsevan tallin halvimman luuskan, koska vain siihen rahat olisivat silloin riittäneet. Paitsi että myytävänä oli myös heppa, joka ylitti kaikki muut konit statseissa moninkertaisesti, ja hinta oli nolla taalaa. Terästammani Delissa (siis "DLC", hehheh) palveli uskollisesti seuraavat 50 tuntia, kunnes kuoli bugiin.

Pelimekaniikkoja rajoitetaan välillä tarinatehtävissä ärsyttävästi. Yhtäkkiä lassoa ei voikaan käyttää eikä edes oman hevosen selkään nousta, kun peli sanoo että sinähän juokset tämän tyypin kiinni omin jaloin. Sniper-väijytyksessä pitää puikkelehtia suojasta toiseen ohjeiden mukaan. Yritin olla ovela ja otin salakytän jyvälle omalla kiikarikiväärilläni. Mies oli selvästi näkyvillä, mutta luodinkestävä! Snipu muuttui kuolevaiseksi vasta kun tehtävä erikseen sanoi, että ammu sitä nyt. Osa kontrolleista on bindattu tavalla, joka tuottaa tapaturmia: esimerkiksi tajuttoman ihmisen sitominen ja hengiltä potkaiseminen tapahtuvat samasta napista. Se, mitä Arthur tekee, riippuu siitä missä kohdassa tarkalleen seisoo ja huomaako peli, että nappulaa pidetään pohjassa. Vahinkoja sattui.

Kaikista raivostuttavinta oli silti se, että tehtävien sivutavoitteet näytetään vasta niiden lopussa. Aina kun saa tarinatehtävän läpi, peli alkaa ilkkua, että "ähhähhää, etpäs saanut vankkureita kiinni alle kahdessa minuutissa etkä ampunut kuutta headshottia. Pronssimitali!" Mistä minä sen olisin voinut tietää?! Tarkoitus on varmaan lisätä uudelleenpelattavuutta, mutta minusta systeemi näytti olevan pelissä pelkästään kompletionistien ajan hukkaamiseksi. Suurin osa sivutavoitteista on myös typerän tiukkoja aikarajoja. Jätin lopulta tehtävien yhteenvedot kokonaan avaamatta, koska tiesin että tulisin niistä vain pahalle päälle.

pronssi.jpg

Haista itse.

Sivutekemistä on liikaa tehtäväksi. Metsästykseen, kalastukseen ja joka sortin minipeleihin saa varmasti upottaa satoja tunteja, jos haluaa nähdä kaiken ja kerätä Pokedexin täyteen. Pelissä on satoja eläinlajeja, jotka kaikki voi jäljittää, tappaa ja nylkeä, ja ihmeellisimmät erikoiskamat voi craftata vain harvinaisimpien otuksien parhaimmanlaatuisista nahoista. Mahdollisuuksia on myös monenlaisiin rikoksiin, joita en juurikaan tehnyt, koska halusin olla hyvis. Päätarinassa kiusataan lähinnä rosvoja, isoherroja ja muita mulkkuja, mutta pikkutehtävissä ryöstetään ja kiristetään tavallisia ihmisiä. Ei napannut, varsinkin kun rahasta ei ollut muutenkaan puutetta koko pelin aikana. Toisaalta valtavasta puuhakasasta saakin poimia juuri itseä miellyttävät hommat, ja RDR2 on kieltämättä sen sortin peli jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
185 594
Viestejä
3 380 004
Jäsenet
60 598
Uusin jäsen
Sampsu.ni

Hinta.fi

Ylös Bottom