Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Algron28]

Syberia 3 ja sarjan viimeisin osa the World Before

Sarjan kaksi ensimmäistä peliä tuli pelattua joskus kauemmin sitten viime vuosikymmenellä. Niistä jäi hyvä maku, puzzlet oli muistaakseni hieman hassuja, osa epäloogisia nykystandardein, mutta tarina vei mennessään kympillä.


Syberia 3

Koneella ollut asennettuna jo monen monta vuotta sarjan kolmas osa, Syberia 3, ja sen (naurettavan lyhyt) dlc "an automaton with a plan". Otin tuossa kesälomalla projektiksi pelata se läpi, ja en kyllä tiedä olisiko pitänyt luovuttaa heti alkuunsa. Tarina on jatkumoa kahdelle ensimmäiselle osalle, mutta jokin tuossa mättää. Tarinaa kuljettava alkuperäiskansa on esitetty todella lapsellisina, voisin sanoa, että hieman jopa kehityksellisesti arveluttavina. Ääninäyttely on monessa kohdassa todella kömpelöä, kuulee selvästi miten ei ole tainnut olla scriptiä käytössä, vaan vuorosanat on luettu suoraan paperilta nauhalle ilman kontekstia sävyistä tai tunteista joita olisi pitänyt saada esille.

Ensimmäisten osien mekaaniset nuket ja niihin liittyvät asiat on painettu taka-alalle, ja peli hyppii nopealla tahdilla paikasta toiseen. Kahden ensimmäisen osan ajava tarinavoima, Voralbergin keksinnöt ja etsintä, ovat kyllä mukana, mutta jotenkin eivät osu kohdalleen tämän tarinan kanssa. Puzzlet ovat suurimmaksi osaksi loogisia, mutta lyhyitä "nouda se, tee tämä, mene tuonne" tyylisiä. Pari ikävää kuva-arvoitusten tulkintaan liittyvää tietysti mahtui matkaan, joihin sai tuhrattua aikaa ihan urakalla.

Pelimoottori aiheuttaa tässä omat ongelmansa. Kamerakulma muuttui välillä lennosta, jonka takia paljon asioita, esimerkiksi tien risteyksiä, jäi tuon takia huomaamatta. Kunnes oli neljään kertaan juossut alueet läpi ja sattumalta huomasi, että kappas, tällä kerralla kamera olikin suunnan X sijaan suunnasta Y, ja oikea kohde löytyi. Samaa osui kohdalle kun piti kulkea portaista, kamerakulman äkillisen vaihtumisen takia kävelyklikkaus ruudulla johtikin hahmon kiipeämiseen portaita ylös, joita oli juuri tullut alas. Esineitä piti käyttää inventaariosta välillä saavuttaakseen jotain, mutta prompt ei aina pompannut ruudulle, kameraongelma kenties, joten aiheutti samaa edestakaista hosumista kuin nuo piiloon jääneet reititkin.

Lisäosa on kenties aikanaan ollut erillisenä latauksena, en tiedä onko maksanut. Toivottavasti ei, tuo "an automaton with a plan" on nimittäin todella nopeasti kyhätty. Sen läpäisemiseen meni noin viisitoista minuuttia, joista puolet oli itseään toistavaa videoesitystä...

Taustalla on kyllä ihan validia pohdiskelua esimerkiksi miten nykyajassakin alkuperäiskansat, niiden tavat, ja uskomukset, jyrätään teollisen kehityksen ja politiikan alle. Valitettavasti tällainen pohdinta ei saa tarpeeksi tilaa pelin tarinassa, vaan se painuu lapsellisten hahmojen, huonon ääninäyttelyn ja liian vauhdilla etenevän epätasaisen tarinan painon alle.

Peli loppuu selvästi kesken tarinan osalta. Samanlainen cliffhanger kuin Half-Life 2 Episode 2 kohdalla, jossa selvästi näkee, että jatkoa on suunniteltu, mutta jäänyt toteuttamatta.


the World Before

Kolmososan suvantovaiheen jälkeen tämä oli todella mukava yllätys. Meinasin heittää ennen tämän kokeilemista vesilintua koko sarjalla, mutta annoin mahdollisuuden pari arvostelua luettuani. Peli siirtää tarinan kokonaan pois kolmosessa olleesta alkuperäiskansasta, ja keskittyy kolmen ensimmäisen pelin pääosassa olevan Kate Walkerin taustan ja häntä eteenpäin ajavien syiden tutkintaan. Näitä syitä käsitellään enemmän jatkumona ykkös- ja kakkososan tarinan aikana nähtyjen tapahtumien valossa, ja kolmososa ohitetaan muutamalla sivuhuomiolla.

Peli jakaantuu kahtia Walkerin, ja toisella aikakaudella pelattavan hahmon kesken, ja kuljettaa pelaajaa selvittämään miten heidän tarinansa yhtenevät, tai eivät yhtene. Mukana on suoria ottoja keski-euroopan poliittisiin tapahtumiin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, ja niiden vaikutus tarinaan nykyajassa on tuotu sujuvasti esille. Tarinassa oli selvästi samaa viehätystä kuin ensimmäisen kahden osan kohdalla, ja siihen uppoutui todella tiukasti. Noista osista tuttu Voralberg keksintöineen oli vahvasti mukana, ei pääosassa, mutta selvästi nähtävissä. Viittauksia oli jatkuvasti, ja suuri osa puzzleista keskittyi Voralbergin luomaan tekniikkaan.

Pelimoottori on uusittu, ja vaikka tälläkin kertaa kamerakulmat olivat välillä outoja, niin varsinaisia ärsytyksen aiheita oli vähän. Peli on omaan silmään ihan nätti, mutta varmasti enemmänkin olisi tuosta saanut irti kun tapahtumapaikkoina on paikkoja, joissa esimerkiksi luonto on todella kaunis oikeassa maailmassa. Ääninäyttely on tässä valovuoden edellä kolmosta, vain muutama hassu kohta särähti korvaan selvemmin vähän kornina tai huonosti tapahtumiin sopivalla tavalla esitettynä.

Ainoana miinuksena pelin tahti tuntui loppua kohden hidastuvan hieman. En tiedä onko tällä tekemistä sen kanssa, että maailman tarinan luonut Benoit Sokal ilmeisesti kuoli kesken pelin kehityksen, ja kehittäjät ovat kenties sen takia joutuneet soveltamaan tarinan yhteen vetäviä paloja, vai onko tämä ollut tarkoituskin, jotta tarina tulee kerrottua varmasti kunnolla. Peli jättää mahdollisuuden jatko-osalle, mutta en tiedä onko langanpätkää tarpeeksi. Sokalin kuoleman myötä voi myös olla, ettei valmiita ideoita jatkolle yksinkertaisesti ole, ja tarina sekä maailma ovat sen verran uniikkeja, ettei sen tunnelman löytäminen välttämättä onnistu vaikka studio haluaisi jatkoa tehdäkkin.

Kaiken kaikkiaan tälle erittäin suuri suositus, mutta vaatii ehdottomasti kahden ensimmäisen osan pelaamisen alle. Kolmososan pelaaminen valinnaista.

Joskus aikoinaan tuota kolmosta kokeilin ja näin aikaisempia osia tuntematta oli kyllä aika vmp-elämys. Pelansinkohan tunnin tai kaks jonka jälkeen totesin ettei pysty.

 

[Heseman]

Grim Dawn - Fangs of Asterkarn (PC)

Kun Diablo III aikanaan kompuroi, nousi toimintaroolipeligenreen uusia yrittäjiä. Yksi näistä oli vuoden 2016 Grim Dawn, jonka perustajissa oli vanhoja Titan Questin tekijöitä. Nyt, noin seitsemän vuotta edellisestä lisäristä, peli on saanut uuden ja viimeisen lisärin ennen uutta peliä.

Asterkarn vaatii aiemmat lisärit, erinomaisen Ashes of Malmouthin ja ok Forgotten Godsin. Pelasin vanhalla hahmolla ja vaikka edellisestä pelikerrasta oli sen seitsemän vuotta, pääsi aika nopeasti kiinni. Vähän kuin pyörällä ajaisi. Pelimaailma laajenee kolmanneksen verran ja kaikkea muutakin uutta tulee, kuten uusi hahmoluokka. Pelin erikoisuushan on, että luokkia valitaan kaksi ja niistä taitoja mielen mukaan. Lisäksi pyhäkköjä vapauttamalla saa jumaluuspisteitä, joita sijoitellaan tähtikuvioita muistuttaviin minitaitopuihin. Juoni on perus-ok, lähinnä tekosyy listiä vihollisia ja kerätä loottia. Muista genreläisitään poiketen tässä kannattaa tutkia kartat tarkkaan, sillä siellä on piilossa tehtäviä ja salaisuuksia. Endgamea ei kauheasti ole, ellei siihen laske maksimitason (sata) saavuttamista ja superbossien kaatamista.

Läpäisin tämän vajaassa parissakymmenessä tunnissa sisältäen sivuhäröilyt ja kun hintaakin oli alle 20€, niin ihan hyvä hinta-peliaikasuhde. En taida jaksaa tätä tällä kertaa enempää, tämä ei tunnu sellaisesta toimintaropelta kuten Diablo II Resurected, johon olen laittanut vajaassa vuodessa lähes tuhat tuntia. Tämä on tällainen klassinen, joka pelataan läpi, ehkä saavutetaan taso sata ja sit aloitetaan uudella hahmolla jos vielä kiinnostaa. Eli jos genre yhtään kiinnostaa niin tämä on sieltä paremmasta päästä.

Grim Dawn - PCGamingWiki PCGW - bugs, fixes, crashes, mods, guides and improvements for every PC game

www.pcgamingwiki.com

 

[Tenebrae Aeternae]

Zero sievert.

ZERO Sievert Steamissä

Now with over 600,000 copies sold, ZERO Sievert is a tense top-down extraction shooter that challenges you to scavenge a procedurally-generated wasteland, loot gear, and explore what’s left of a devastated world. When the odds are stacked against you, you’ll need to do more than just survive...

store.steampowered.com

Isometrinen, pikseligrafiikkainen PVE extraction shooter. Löytyi alesta 12€. Tämähän on oikeasti hiton hyvä! Ajattelin alkuun ettei välttämättä ole oma juttu, mutta onkin just sopivalla tavalla haastava ja viihdyttävä. En ole näitä extraction shootereita oikein ikinä juuri pelannut, mutta tämä osui youtubesta silmään. Harvoin nykyisin mitään peliä ajattelee rentoutumisajan ulkopuolella, mutta tämä on kyllä yksi niistä. Helposti voisin maksaa pelistä vaikka tuplat tuohon alehintaan nähden ja kokisin saaneeni rahoilleni kunnolla vastinetta.

Jotenkin se tutkiminen, opetteleminen ja pelaajan palkitseminen on tässä hyvässä balanssissa. Progressio tapahtuu pikkuhiljaa ja jakautuu pelaajan keräämän XP:n, löydetyn rojun, basen kehittämisen ja uusien alueiden aukeamisen kesken. Jokainen aseluokka kehittyy myös erikseen ja niihin saa perkkejä ja buusteja ajan myötä. Peli rankaisee varomatonta, mutta järkevällä taktiikalla ja mietityllä aseistuksella kyllä pärjää kunhan on valmistaunut myös lääkintätarpeiden kanssa ja tietää milloin on vaan aika lähteä alueelta pois.

Kontrollit ovat oikein toimivat, ja ampuminenkin on saatu tuntumaan hämmentävän tyydyttävältä isometriseksi pikselipeliksi. Grafiikat ovat ajoittain vähän epäselkeät, mutta pääosin ihan jees ja tunnelma pelissä on oikein mainio. Musiikista en osaa sanoa mitään, itseasiassa en edes tiedä onko pelissä musiikkia kun asiaa näin jälkikäteen ajattelen. Joko ei ole, tai sitten on täydellistä tunnelmanluontia joka ei iske korviin kuten pelimusiikki parhaimmillaan toimii.

En tykkää kädestä pitämisestä, ja tämä ei kyllä juuri kädestä pitele. Asioita varmasti voisi jonkun makuun selittää vähän enemmänkin, mutta itse suosin sitä että joskus ehkä joutuu vähän googlea vilkaisemaan.

Pelissä on workshop tuki, ja sieltä löytyykin vaikka mitä. QOL- modeista lisärojuun, ja vaikka co-op modiin saakka.

 

[Nathorr]

Crysis Remastered (PC)

Tosi harvoin pelaan pelejä uudelleen, mutta nyt teki mieli pelata jotain FPS-peliä ja päätin tahkota läpi kaikki Crysikset. Omistan Originissa muistaakseni kaikki alkuperäiset Crysikset ennestään, mutta en halunnut lähteä tappelemaan EA-äpin kanssa Linuxilla, joten ostin remasteroidut versiot Steamiin. Ykkösen olen pelannut joskus muinoin, mutta muistan, että kakkonen jäi heti alkujaan kesken. Aloitettiin siis alusta.

Eli ensimmäisestä persoonasta räiskintää kuvankauniilla trooppisella saarella, josta Pohjois-Korea on löytänyt jotain vaarallista. Pelaaja omaksuu amerikkaalaisen nanoasua hyödyntävän supersotilaan roolin ja lähtee saarelle jakamaan vapauden ilosanomaa. Muistin ennestään, että pelaaminen ja nanoasun muokkaaminen lennosta tilanteen mukaan oli hauskaa ja hauskaa se oli nytkin. Tunsin olevani supersotilas ja paukuttelin korealaisia pataan välillä suoraan edestä, joskus heinikossa hiippaillen. Joskus puolivälin jälkeen pelin teema muuttuu ja samalla taso laskee rutkasti, mutta on silloinkin vielä ihan pelattava.

Nätistä silmäkarkistahan Crysis tietysti tunnetaan ja onhan se ikäisekseen ihan nätti, mutta ei tämä nyt sellaista wau-elämystä enää aiheuttanut. Peli kuitenkin toimi tosi kivasti eikä nykinyt kuten ehkä ennen. Juoni on köykäinen ja loppu on korni, mutta eipä siinä.

Siinä missä boomer shootterit tuntuu trendaavan, tämmöset alkuperäisen Call of Duty -sukupolven FPS-kampanjat ovat tällä hetkellä ehkä vähän kuolevaa kansanperinnettä. Oli ilo kuitenkin pelailla, mutta täytyy sanoa, että aika oli kullannut muistot. Nanoasulla kikkailu on hauskaa, mutta pelin roima tason lasku harmitti nyt enemmän kuin ennen. 3/5 silti kaikki huomioiden.

PCGamingWikin suosituksesta pelasin pelin modattuna: Welcome to the Crysis Remastered Improvement Project 1.0! news

Linuxilla peli ei ollut aivan ongelmaton. Onslaught-tehtävässä peli toisti jatkuvasti eräitä vuorosanoja ja Awakening-tehtävässä teleporttautui suoraan tason pomotaisteluun, jos en alussa odottanut kaikkia puheenvuoroja loppuun. Sama toistui ilman mainitsemaani modia ja kaikilla kokeilemillani Proton-versioilla. Noh, näistäkin selvittiin.

Vielä ehti toinenkin Crysis kesälomalle.

Crysis 2 Remastered (PC)

Aika erilainen peli kuin edeltäjänsä. Siinä missä Crysis hemmotteli grafiikoillaan PC-pelaajia, nyt mentiin konsolit edellä. Puoliavointa maailmaa ei enää ole, vaan nyt liikutaan putkimaisessa New Yorkissa. Tehtävän jälkeen tulee latausruutu, jonka jälkeen ollaankin uudessa paikassa. Nanoasu muokkaantuu osittain automaattisesti. Vauhti on nopeampaa ja ruudulla tapahtuu enemmän.

Peli on aikansa tuote, mutta viihdyin silti ihan hyvin. Peli olisi ehkä ollut parempi jollain toisella nimellä. Crysiksenä tämä on ennemmin uuden alku kuin jatkoa vanhalle. Peli ei juuri haasta ajattelemaan, vaan tarjoaa kaiken valmiina, jonka mukaan sitten suoritetaan. Tehtävät toistavat aika paljon toisiaan, mutta vauhtia kun on piirun verran enemmän, se ei hirveästi ehdi haitata. Eikä pelikään "onneksi" kestänyt kuin reilut 7 tuntia. Pelattavuus itsessään on kyllä yllättävänkin sujuvaa.

Graafisesti ei ainakaan ole menty eteenpäin ja sen suhteen ollaan ennemminkin tusinaräiskintätasolla, joka tämä periaatteessa onkin. Juonellisesti ei mitään mullistavaa. Tehtävänäsi on nanopukuineen pelastaa New York, ehkä vähän maailmaakin. Crysiksen lore on tavallaan aika hyvä, mutta sen ulosanti tai juonella fiilistely ontuu. Olisi mielenkiintoista nähdä Crysiksestä enemmän seikkailu- tai RPG-painotteinen viritelmä.

Mutta joo. Hyvää viihdettä kesäiltoihin, kun haluat vain heittää aivot narikkaan ja pelata jotain kevyempää. Annetaan sama 3/5. Linuxilla ei mitään ongelmia.

Crysis 3 Remastered (PC)

No nyt on remasteroidut Crysikset tahkottu läpi. Kolmonen on sekoitus ykköstä ja kakkosta. Aikansa konsolijonneille sovitettu peli, joka on melkein yhtä suoraviivainen kuin kakkonen, mutta hahmot ovat heränneet paremmin eloon ja alueet ovat hieman avonaisempia. Valitettavasti mielestäni tuo avoimuus ei toimi. Kentät ovat tylsiä ja jotenkin sekavia. Hiippailuun on panostettu ja tästä olisi saattanut saada enemmän irti, jos olisi vaan yrittänyt pysyä piilossa, mutta se ei mielestäni sit kuitenkaan kakkosen jälkeen sopinut teemaan.

Emmä tiedä, alkoiko mulla tulla Crysis-ähky, mutta ei tämä oikein enää maistunut ja pidin tästä näistä kolmesta vähiten. Tuntui, että juoksin tyhjissä kentissä vain checkpointilta toiselle ilman, että oikeastaan mitään isompaa taisteluakaan tarvitsi käydä. Kuten sanottua, oli kiva, kun hahmot tuntuivat jo joltain, mutta oliko sitten ehkä vähän liian myöhäistä?

Graafisesti tämä oli ehkä paras, mutta silti vanhentunut. En vain koskaan osannut päästää irti ykkösen paratiisisaaresta, se kun oli miljöönä ylivoimainen. Pelattavuus oli samanalinen kuin kakkosessa, mutta "tactical optionsit" olivat vaihtuneet jousipyssyyn.

Yllättävän paska maku jäi lopulta koko pelisarjasta. Parasta antia oli ykkösen tehtävät 1-7, mutta sen jälkeen suunta on alaspäin. Vaikea suositella. Tälle pelille annan masentavan 2/5. Linuxilla ongelmaton.

 

[perato]

Crysis 3 Remastered (PC)

No nyt on remasteroidut Crysikset tahkottu läpi. Kolmonen on sekoitus ykköstä ja kakkosta. Aikansa konsolijonneille sovitettu peli, joka on melkein yhtä suoraviivainen kuin kakkonen, mutta hahmot ovat heränneet paremmin eloon ja alueet ovat hieman avonaisempia. Valitettavasti mielestäni tuo avoimuus ei toimi. Kentät ovat tylsiä ja jotenkin sekavia. Hiippailuun on panostettu ja tästä olisi saattanut saada enemmän irti, jos olisi vaan yrittänyt pysyä piilossa, mutta se ei mielestäni sit kuitenkaan kakkosen jälkeen sopinut teemaan.

Emmä tiedä, alkoiko mulla tulla Crysis-ähky, mutta ei tämä oikein enää maistunut ja pidin tästä näistä kolmesta vähiten. Tuntui, että juoksin tyhjissä kentissä vain checkpointilta toiselle ilman, että oikeastaan mitään isompaa taisteluakaan tarvitsi käydä. Kuten sanottua, oli kiva, kun hahmot tuntuivat jo joltain, mutta oliko sitten ehkä vähän liian myöhäistä?

Graafisesti tämä oli ehkä paras, mutta silti vanhentunut. En vain koskaan osannut päästää irti ykkösen paratiisisaaresta, se kun oli miljöön ylivoimainen. Pelattavuus oli samanalinen kuin kakkosessa, mutta "tactical optionsit" olivat vaihtuneet jousipyssyyn.

Yllättävän paska maku jäi lopulta koko pelisarjasta. Parasta antia on ykkösen tehtävät 1-7, mutta sen jälkeen suunta on alaspäin. Vaikea suositella. Tälle pelille annan masentavan 2/5. Linuxilla ongelmaton.

Paljon samoja ajatuksia itellä viime kerrasta ku pelasin trion läpi, aiemmin olin pelannut lähinnä yksittäin. Kolmonen lässähti pahiten, kakkonen oli hyvä ekalla peluukerralla, mutta nyt toisella kerralla ei miellyttänytkään niin paljoa. Kakkosessa aikanaan miellytti juuri sillä hetkellä sen putkimaisuus ja rakenne, kun oli jotenki open world ähky siinä vaiheessa peliuraa ja kaipasi tiukasti ohjattuja kokonaisuuksia. Kolmonen jäi lopulta loppuvastukseen, ei kiinnostanut enää sitä pelata kun se siinä vielä jotenki bugitti kesken taistelun pariin kertaan.

 

[h8me]

Ostin perjantaina Switchille Pokemon LeafGreenin ja nyt pistin tulille. Ei vielä mietteitä kun en ole koskaan Crystalia uudempia pelannut, mutta eikös tämä ole käytännössä Bluen remake?

edit: Vermilionin sali menty, vähän tuottaa nuo sähköpokemonit vaikeuksia kun vedän Pidgeotto pääpokemonina

 

[Refloni]

Crusader Kings 3: Läskivuoren kronikka

Satojen tuntien pelaamisen jälkeen päätin viimein vetää Crusader Kings 3:ssa kunnollisen Suomi-kampanjan. Näihin aikoihin peliin tuli myös iso päivitys. Se tarjosi tilaisuuden aloittaa maratonpeli suhteellisen varmana siitä, ettei lähitulevaisuudessa tule uusia isoja päivityksiä tai lisureita. Edellisillä kerroilla kun yritin tätä, yllätyspäivitykset sotkivat pelin. Kolmas kerta toden sanoo.

Tavoitteet:

• pelata kokonainen peli eli vuodet 867 - 1453 (en ole ennen pelannut aivan loppuun asti)
• luoda Suomen nykyiset rajat niin tarkasti kuin mahdollista (eli ei valloittaa sen enempää)
• puolustaa suomalaisten perinneuskontoa kristittyjä vastaan
• tehdä Suomesta eurooppalainen mahtivaltio.

Kiitos Pelaajacastille inspiraatiosta.

I Eemeli "Mielipuoli" Läskivuori
867 - 925

Tein pelissä ensimmäistä kertaa kustomoidun aloitushahmon - tietenkin itseni. Vuonna 867 Tampereen seudun hallitsija oli Eemeli Läskivuori, omalaatuinen, laiska ja fyysisesti heikko läskimooses. Eemelin valtakuntaan kuului koko nykyinen Varsinais-Suomi ja hän oli herttuatasoinen heimohallitsija, eli aivan pohjalta ei tarvinnut aloittaa. Eemeli rupesi ensitöikseen noidaksi sotapäällikkönsä yllytyksestä.

Yllätyksekseni naapuriheimojen kanssa ei tarvinnutkaan sotia. Eemeli kävi karhumetsällä ja nappasi ison otson elävänä. Naapurit olivat niin äimän käkenä, että suostuivat vasalleiksi vapaaehtoisesti. Uusimaa ja Savo liitettiin nopeasti kasvavaan valtioon.

Ensimmäinen iso kriisi koitti Ruotsin hyökätessä. Paljon vahvempi Björn Rautakylki päätti valloittaa koko Suomen. Eemeli uhrasi karhunsa sotaonnen toivossa, mutta ei auttanut. Taistelussa tuli turpaan tauotta, mutta ruotsalaiset valtasivat linnoja hitaasti, joten Suomi kesti vielä. Sitten tapahtui ihme! Eemeli onnistui yllättämään Björnin itsensä, joka oli joutunut pääsotajoukosta erilleen. Ruoveden ratkaisutaistelussa Björn jäi vangiksi ja sota päättyikin suomalaisten voittoon.

Suomi sai olla tämän jälkeen Ruotsilta rauhassa, mutta sen kasvua oli pelottavaa seurata. Ruotsi ehti napata Oulun ja Karjalan maat ennen Eemeliä ja pysäytti Suomen laajentumispyrkimykset. Björn olisi pitänyt tappaa kun siihen oli tilaisuus. Eemeli keskittyi hoitamaan perhettään ja sabotoi Ruotsia vaivihkaa. Valtakunta hajosi lopulta Björnin kuoltua, kun heikko seuraaja ei saanut hommaa pidettyä kasassa. Suomen de jure maat oli sitten aika helppo napsia pois.

Eemeli lähestyi seitsemääkymppiä tässä vaiheessa ja luut alkoivat haurastua. Vanheneminen CK3:ssa on nykyään brutaalia uusien ikääntymisominaisuuksien vuoksi. Otin Eemelille kaikki terveyttä edistävät perkit, mutta keskiajalla 80-vuotias oli ikivanha, ja miesparka pysyi kasassa lähinnä noituuden avulla. Yritin viimeisenä projektina saada suomalaisten Väenuskon pyhät paikat haltuun, jotta uskonnon saisi uudistettua, mutta virolaisilta ja saamelaisilta tuli selkään niiden vahvojen liittolaisten takia.

Sitten sekä pohjois- että etelänaapurin kuninkaat kupsahtivat yhtäaikaa ja niiden liittolaissuhteet raukesivat. Hyökkäsin äkkiä, sain molemmat vallattua ja ehdin uudistaa vielä uskonnonkin! Eemeli oli yksi aikaansaavimpia hahmoja joita olen pelissä pelannut.

II, III Eetu ja Eevertti Läskivuori
925 - 953

Eemeli eli niin kauan, että Eetu nousi valtaistuimelle juoppona 56-vuotiaana. Perimyksessä oli mennyt jotain pieleen ja veljentytär Vanamo, jonka Eemeli oli pelannut Viron kuningattareksi, hallitsikin yhtäkkiä myös Pohjanmaata. Uskontouudistuksessa sukupuolet oli muutettu tasa-arvoisiksi ja sillä olikin arvaamattomia vaikutuksia. Eetu aloitti tietenkin sodan Viroa vastaan yhdistääkseen maan jälleen. Samaan aikaan saamelaiset päättivät hyökätä pohjoisesta. Ja sitten ruotsalaiset. Ja sitten vepsäläiset. Ja sitten taas virolaiset...

Ruotsalaisille saatiin pantua sen verran kampoihin että jonkinlainen häpeärauha solmittiin. Vepsäläiset ja virolaiset halusivat vain pari kreivikuntaa, jotka päätin tässä tilanteessa vain antaa pois. Saamelaisten kanssa oli paljon vaikeampaa. He halusivat koko maan, joten en voinut antautua. Sota kesti 12 vuotta ja sain pakotettua sen tasapeliin. Rauhan laskeuduttua vanhuudenheikolla Eetulla ei ollut juuri muuta tekemistä kuin odottaa kuolemaa. Elämäänsä kyllästyneenä hän lähti yksin vaeltamaan Lappiin ja jäi sille tielle.

Nuori ja rohkea Eevertti oli lupaava hahmo alusta asti. Hänen valtakautensa oli pitkän rauhan aikaa, jota tahdittivat metsästysretket ja lakiuudistukset. Halusin saada tytöt armeijaan, ja se onnistui vain monen mutkan kautta. Naiset voivat pelissä sotia vain jos kulttuuri sallii sen. Sitä varten valtakunnan perimyslain on sallittava se, ja sitä taas voi muuttaa vain jos uskonto sallii sen. Eemeli aikoinaan muutti uskonnon tasa-arvoiseksi. Eevertti teki perimyksestä tasa-arvoisen ja lopulta kulttuurista. Tämän jälkeen perimyslaki oli vielä muutettava takaisin miehiä suosivaksi, jotta perillisiä olisi vähemmän. Melkoista veivaamista, mutta lopputulos oli, että miehet hallitsevat mutta kaikki taistelevat. Hyvä.

Eräällä metsästysretkellä Eevertti heittäytyi liian rohkeaksi ja karhu tappoi hänet. Ahneella on paskainen loppu. Hän kuoli vain 35-vuotiaana.

IV Etana Läskivuori
953 - 1015

Inhottavasta ihotaudistaan nimensä saanut Etana nousi valtaan vain 13-vuotiaana, kun isä kuoli karhumetsällä. Suomuisella lapsikuninkaalla oli heti paljon vihollisia. Kruunajaisissa yksi kehtasi uhmata Etanaa niin avoimesti, että Etana tappoi hänet kaksintaistelussa. Sen jälkeen useimmat vasallit pysyivät hiljaa.

Musta surma iski Etanan nuoruusvuosina. Tuhot eivät olleet valtavia: vain muutama sukulainen heitti henkensä. Ruton jälkeen koittikin sitten oikea kukoistuskausi ja Suomi vaurastui. Etana oli taitava diplomaatti ja ylläpiti hyviä suhteita ruotsalaisiin. Paperilla hän ei saanut yhtä paljon aikaan kuin Eemeli, mutta oli helposti Suomen paras kuningas tähän asti. Ei huonosti tyypiltä jonka naama muistutti pilaantunutta pakastepizzaa.

Ennennäkemätön rauhan ja rikkauden aika jatkui koko Etanan hallituskauden ajan. Puoli Siperiaa maksoi Suomelle suojelurahaa. Massia oli niin paljon etten tiennyt mitä sillä tekisin, ja armeija maailman toiseksi suurin Kiinan keisarin jälkeen. Tavoitteena tässä vaiheessa oli omaksua feodaalijärjestelmä heimoyhteiskunnan sijaan, mutta esteenä oli että suomalaisten piti keksiä tietty määrä teknologiaa, eikä sitä voinut nopeuttaa rahalla. Pitkän odottelun jälkeen homma onnistui. Tanskalaisista tuli feodaaleja ensin, mutta vain koska kääntyivät kristinuskoon. Suomi pystyi siihen oman pakanauskontonsa kanssa.

V Eino Läskivuori
1015 - 1044

Tietenkin kuningaskunta räjähti palasiksi Etanan kuollessa. Tottakai Lappi itsenäistyi ja tottakai olin naittanut sen kuningattaren vahvan Tanskan kuninkaalle. Lisäksi Etanan henkilökohtaiset maat jaettiin lukuisille lapsille ja Einolle jäi yksi piskuinen kreivikunta. Lisäksi Etanan kuollessa joka ikinen siperialainen tributaari häippäisi, eli rahahanat lyötiin kiinni. Seurasi talouskriisi, jossa armeijaa oli pakko pienentää. Einon valtakausi oli Suomen stabilointia feodaaliuudistuksen jäljiltä.

Päätin vähän muuttaa rajatavoitteita. Viis nykyrajoista, Suur-Suomen myyttinen muoto alkoi houkutella. Norjalta ja Tanskalta piti sitä varten nipsaista pari kreivikuntaa pois. Se onnistui kärsivällisellä taktikoinnilla - käytännössä vain odottelin niiden kuninkaiden kuolemaa, jotta sotilasliitot raukesivat. Lopputulos oli sen arvoinen.

Kyllä se on kaunis.

VI Elisa Läskivuori
1044 - 1078

Suomen ensimmäinen kuningatar joutui ensitöikseen valtaamaan itsenäistyneen Lapin taas takaisin. Hänen aviomiehensä oli hirveä tyyppi, joka tartutti Elisaan kupan, joka sitten seurasi Läskivuoria pitkään. En ymmärrä miksi alunperin naitin heidät yhteen.

Skandinaavien aasausko alkoi kadota näihin aikoihin. Odotinkin kristittyjen tuloa, mutta yllätyksekseni asialla eivät olleet pelkät katolilaiset. Musta hevonen, lollardit, valtasi alaa Britanniassa ja Pohjolassa.

Tanskalaiset valloittivat Lapin pitkän sodan päätteeksi. Sikäläisellä Munsön hallitsijasuvulla oli pitkä sukuviha Läskivuorien kanssa. Elisa sai kuningasidean julistaa sukusodan heitä vastaan. En tajunnut, että sodan häviäminen johtaisi kaikkien Läskivuorien tappamiseen. Ja sotahan hävittiin. Elisa ja kymmeniä muita Läskivuoria teurastettiin - ei onneksi koko sukua, vaan vain pääkaupungissa olleet - ja laajoja alueita Suomesta siirtyi tanskalaisten haltuun. Yksi suurimpia möhläyksiä joita olen pelissä koskaan tehnyt.

VII, VIII, IX Eerika, Eveliina ja Emmi Läskivuori
1078 - 1105

Pimeitä aikoja. Elisan emämunauksen seurauksena Eerika ja muut Läskivuoret olivat maanpaossa. Eerika itse oli syöpäsairas ihmisraunio. Kolmen kehnon kuningattaren kautta määritti epätoivoinen suursota Tanskaa vastaan. Ukon kiitos, tanskalaiset eivät osanneet hoitaa taloutta ja hävisivät sodan lopulta. Tuhojen korjaamiseen meni aikaa, koska tanskalaiset olivat ehtineet istuttaa Suomeen kristittyjä lordeja, jotka vastustivat Läskivuorten valtaa raivokkaasti. Suomi oli sekasorron vallassa ja lähes sisällissodassa.

Koko kampanja kävi kuilun partaalla, koska kolmikon viimeinen kuningatar Emmi oli 40-vuotias nainen ilman lapsia. Ainoa ratkaisu oli säätää laki vaalista. Tuleva kunkku valittaisiin äänestyksellä Läskivuorten ja vasallien joukosta. Sotimista ei uskaltanut ajatellakaan.

Emmi ehti kuitenkin sittenkin saada pari omaa lasta. Toinen heistä murhattiin. Tappaja oli englantilainen veljenpoika, joka yritti raivata tietään valtaistuimelle. Järkytys oli Emmin vanhalle sydämelle liikaa, eikä hän elänyt enää pitkään.

X Ernu "Komea" Läskivuori
1105 - 1166

Läskivuorten viimeinen toivo Ernu nousi valtaistuimelle teininä. Tässä käytiin pelottavan lähellä game overia, joten Ernu tekisi kyllä paljon lapsia. Niitä syntyikin, paljon poikia ja pari tytärtä. Vaihdoin perimyslain tyttöjä suosivaksi, jotta perillisiä olisi vähemmän. Tästä syntyi koko loppupelin perinne: muutin sukupuolilakia aina kun siitä oli perimyksen kannalta hyötyä.

Väenusko oli alkanut toden teolla levitä. Suomalaisiin tonttuihin uskottiin Kaspianmerellä asti. Pyhät sodat kristittyjä vastaan sujuivat melko hyvin, autoin varsinkin virolaisia miekkalähetyksessä. Etanan aikoinaan perustama ritarikunta, Kalevalan pojat, soti menestyksellä ja lainasi rahaakin tarvittaessa. Varsinaisia ristiretkiä sen sijaan odotin kauhulla. Niitä ei koskaan tullut.

Ernu vieraili kaukomailla tutkimassa kiinalaisia keksintöjä, jotka voitaisiin omaksua suomalaisten käyttöön. Koksintislaus ja kompassi vaikuttivat hyödyllisiltä myös Suomen metsissä.

Pelaaminen alkoi tässä vaiheessa vähän tympiä. Kaikki tavoitteet oli saavutettu ja peliä jäljellä vielä 300 vuotta. Mitäs nyt tekisi? Ernun seikkailut kaukomailla olivat lähinnä ajantappoa.

XI, XII Essi ja Elina Läskivuori
1166 - 1193

Metsästystä, reissaamista ja kapinoiden tukahduttamista.

XIII Esko "Susi" Läskivuori
1193 - 1241

Nuori kuningas Esko rellesti menemään pidoissa ja turnajaisissa, kunnes tuli tilaisuus napata Kittilä takaisin Tanskalta. Piskuisesta kreivikunnasta käyty sota oli suhteettoman iso. Vihollisrintama oli paperilla paljon vahvempi, mutta heillä oli kädet täynnä toisen sodan kanssa. Paavi nimittäin kävi ristiretkeä Englannin kruunusta ja tanskalaiset joutuivat avittamaan lollardikavereitaan. Kittilä vaihtoi omistajaa, ja Suur-Suomi oli taas kasassa muutaman sukupolven tauon jälkeen.

Idästä kuului vähän outoja. Joku ihme heppu nimeltä Tsingis-kaani oli uhonnut valloittavansa koko maailman. Tuskin nyt sentään, enkä ollut kovin huolissani, kaverihan asui Siperian toisella laidalla...

Eskon vaimo pyöräytti maailmaan pelkkiä poikia. Huonompi homma, koska valtakunta menisi taas moneen osaan. Ratkaisuna Esko iski silmänsä naisritari Epiphaniaan, joka oli hortoillut Suomen hoviin Bysantista asti. Suhteesta syntyi voimakas tytär ja Esko muutti lain taas tyttöjä suosivaksi.

XIV Elene "Vahva" Läskivuori
1241 - 1294

Puoliksi kreikkalainen Elene nousi kuningattareksi 16 vuoden kypsässä iässä. Hän oli hiukan ongelmalapsi. Mielivaltainen luonne oli syntiä väenuskovaisille ja sotataidoilla ei periaatteessa paljoa tehnyt, koska Suomen ei tarvitsisi laajentua enää. Elene vannoi kruunajaisissaan parantavansa tapansa ja tekikin niin.

Maailmassa oli nyt neljä suurvaltaa: Bysantti, Arabian imperiumi, Kiina ja Mongolivaltakunta. Elenen aikana Kiina räjähti sisäisiin ongelmiinsa ja Mongolit söivät Bysantin. Tsingiksen pojat alkoivat hipsiä Suomen naapuriin ja olla eksistentiaalinen uhka. Jättimäinen imperiumi kattoi kolmanneksen kartasta. Yritin panna hanttiin proxy-sodilla ja juonittelulla, mutta koko ajan oli pieni kylmänhiki niskassa. Jos mongolit hyökkäisivät Suomeen, peli olisi pelattu.

Apuva!

Sitten onnistuin mielistelemään suurkaania sen verran, että hän suostui vaihtamaan panttivankeja kanssani. Olin turvassa. Jos mongolit hyökkäisivät, lähettäisin paluupostissa kaanin tyttären pään.

XV, XVI, XVII, XVIII Elias, Emma, Eija ja Eppu Läskivuori
1294 - 1386

Mongolit hajosivat lopulta. Sodin hieman naapureiden kanssa, kun aloin kiinnostua Läskivuorten istuttamisesta myös muiden maiden valtaistuimille. Tähtäimessä oli saavutus, jossa 10 oman dynastian jäsentä olisi vähintään kuninkaita ja kaikki itsenäisiä. Olin havitellut sitä monissa muissakin kampanjoissa, mutten koskaan onnistunut. Suomen armeija oli vahva ja kehitin tykit, joilla vahvatkin linnat kaatuivat nopeasti. Sodista ei ollut enää paljoa haastetta.

Jatkuvat kulkutaudit tosin repivät Pohjolaa ja tappoivat kansaa. Myös Läskivuoria ja varsinkin hovia ja ritareita kuoli paljon.

XIX Esa "Jalo" Läskivuori
1386 - 1438

Vaihteeksi nuori ja taitava kunkku. Kymmenen kruunun dynastia onnistui! Palkintoihin kuului legenda, jota aloin joutessani levittämään. Sain sen maksimitasolle ennätysajassa, tosin ei siitä enää mitään hyötyä ollut tässä vaiheessa. Enää pari vuosikymmentä kakkua jäljellä...

XX Eenokki "Ovela" Läskivuori
1438 - 1453

Viimeinen kuningas Eenokki oli varsinainen tapaus. Hän oli kierrellyt maata seikkailijana ja rikollisena. 25-vuotiaalla Eenokilla oli työkokemusta lähinnä varkaana ja huijarina. Kiinnostavaa, mutta peli oli harmi kyllä lopussa. Perillisestäkin oli kehittymässä varsinainen nero, mutta hän ei ehtisi edes kasvaa aikuiseksi.

Valtakunta oli kehittynyt niin rikkaaksi, että kaikki ongelmat oli helppo korjata rahalla. Myös vasallien nuiva suhtautuminen rosvokuninkaaseen.

Itse asettamani rajat kampanjalle olivat rieponeet jo pitkään. Pelissä ei ollut oikein mitään tekemistä sen jälkeen kun saavutin tavoitteet. Olisin voinut lähteä seikkailemaan maailmalle, mutta en luottanut että tekoäly olisi osannut johtaa Suomea.

Viimeisenä yllätyksenä joku lappalainen Läskivuori päätti valloittaa Suomen Lapin. Vihollinen oli taas paperilla vahvempi, mutta rahaa oli kuin roskaa. Värväsin vahvistukseksi sellaiset 20 000 palkkasoturia. Lappalaiset lyötiin helposti.

Loppu. Jotenkin odotin isompia fanfaareita kuin pelkkää tekstilaatikkoa. En enää ikinä kyllä pelaa loppupäivämäärään asti, ei ihme että siitä tuleva saavutus on niin harvinainen. Kampanjan alussa oli hauskaa, mutta loppupuolellaan se oli uuvuttava ja tylsä maraton.

Modilista

Jokainen mukana ollut modi oli luonteeltaan vanilla+ eli lisää samaa mitä pääpeli tarjoaa. Ei siis isoja pelattavuuteen vaikuttavia muutoksia.

• Community Flavor Pack (lisää historiallisia asusteita)
• More Background Illustrations
• More Character Names
• Medieval Arts (lisää 3D-malleja ja rakennuksia)
• Increased Zoom
• VIET - Very Immersive Events and Tales (lisää satunnaistapahtumia, enimmäkseen arkisia)
• RICE - Regional Immersion and Cultural Enrichment
  • Tällä oli kampanjaan vaikutusta. Modi syventää kulttuureja ja uskontoja joka puolella maailmaa, myös Suomessa. Se lisää suomalaiseen kulttuuriin noitamaineen - jolla on historiallinen perusta mm. viikinkisaagoissa - ja hajottaa peruspelin geneerisen "Ukonuskon" historiallisiksi suomalais-ugrilaisiksi uskonnoiksi. Käytännössä pelissä piti käännyttää enemmän pakanoita.

 

[scented]

Sama ongelma. Ostin hiljattain sen tarjouksesta. Olen hinkannut nyt alkupään kenttää ties monennettako kertaa. Täytyy katsoa tuo valikko josko olisi tullut näkyviin. Peli on sinänsä oikein mukava pelattava ja PS5 Prolla tosi upea ja Atmos-äänet samoin. Mutta vaikeustaso tai lähinnä se, että joutuu palaamaan todella paljon takaisin kuoleman koittaessa ja hinkkaamaan yhä uudelleen samoja kohtia ei kyllä kovin kauaa jaksa motivoida. Näkyisiköhän tässä suomalainen management by perkele -kulttuuri, jossa tehdään kaikki, jotta peli tuntuisi tarpeeksi v-mäiseltä?

Saroksesta (PS5) taas kyse. En hirveästi ole tätä edes pelannut viimeisen parin viikon aikana, mutta nyt meni läpi tuo eka bossi. Itsellä on helpotuksia päällä ja näköjään jotain kautta tuo toinen elämä, jos kuolee. Oli parin osuman päässä mennä eka bossi läpi ilman kuolemaakin. Kunhan muisti ennen bossia kerätä tarpeeksi kamaa ja käytti sitä sinistä suojaa, niin läpi sujahti. No ei tuo hirveitä onnen tuntemuksia tuonut, mutta pääsipähän etiäpäin. Katsellaan, miten tökkii toka bossi. Laittaisin heti päälle asetuksen, jos voisi, että vain tarvitsee bossia yrittää uudelleen, eikä aloittaa ns. alusta.

 

[Heseman]

Yakuza Kiwami (PC)

Dojima-perheen nuori yakuza-gangsteri Kazuma Kiryu ottaa ystävän puolesta murhan niskoilleen ja joutuu kymmeneksi vuodeksi linnaan. Päästyään sieltä pois on moni asia muuttunut, Kiryu erotetaan yakuzasta ja Tojo-klaanilta (johon Dojimat kuuluvat) on varastettu kymmenen miljardia jeniä. Tästä seuraa moninaisten tapahtumien kirjo.

Pelinä Yakuzat ovat (tai ainakin 0 ja tämä) ovat mätkintäpainotteisia seikkailuja Tokion punaisten lyhtyjen alueelle perustuvassa kuvittellisessa Kamurochon kaupunginosassa. Olen siis nollapollan pelannut muutama vuosi sitten ja hitaan alun jälkeen tykästyin siihen kovasti. Kiwami on nollan pelimoottorilla tehty remake alkuperäisestä sarjan ekasta pelistä. Siitä ei ole mitään kokemusta, niin en osaa sanoa, paljonko tässä on siihen verrattuna uutta. Muutamassa minipelissä ainakin viitattiin nollan vastaaviin tapahtumiin, että niiltä osin ainakin lienee vähän lisäilty. Muuten tämä on esiosaa suppeampi. Päähahmoja on vain Kiryu, eikä sivutekemistä ole yhtä paljon. Ja kuten sanottua, mätkintää on. Paljon.

Kiryulla on neljä taisteluasentoa, joista kolmea kehitetään kokemuspisteillä. Neljäs eli Dojiman lohikäärme vaatii toistuvaa tappelemista Goro Majiman kanssa. Majima on hauska sekopää, joka vaanii Kiryua pakkomielteisesti ja hyökkää kimppuun tämän nähdessään. Joskus jopa siten, ettei tätä edes näe etukäteen. Välillä kuuluu kadulla huuto "Kiryu-chan!", jolloin on hyvä olla varuillaan. Lohikäärmekyvyt vaativat siis, että pitää mättämisestä, muuten niitä ei avata. Se kuitenkin kannattaa, sillä ne ovat varsin hyviä. Osa niistä vaatii taistelumestarin koulutuksen, mutta se taasen aukeaa vasta kun on kisannut tarpeeksi alamaailman kolosseumilla. Alussa mättö on aika kankeaa, mutta helpottaa, kunhan saa parempia kykyjä ja terveyspalkkia kasvatettua. En silti sitä erityisen fluidiksi kutsuisi. Kiryulla on myös paha tapa jäädä stunlockiin, mikäs sen riemastuttavampaa kuin ympärillä puolen tusinaa ukkoa mättää, eikä pysty tekemään mitään. Pelasin tämän telkkarin kautta pädillä, mielestäni tällaiset pelit sopivat paremmin siihen. Yhdessä tykkitornikohtauksessa tosin piti ottaa hiiri avuksi, kun tatilla kameran kääntymisnopeus oli liian hidas.

Kokonaisuutena tämä oli ihan ok, nolla vaan oli niin paljon parempi. Toki tämä oli alkuperäisen uusinta, eikä aikanaan ykköstä tehdessä välttämättä ollut kaikki vielä niin hiottua. Juonikin tuntui hyppivän sinne tänne vailla selkeää syytä, ja yksi juonikuvio jäi mielestäni hämäräksi. Majimaankin välillä kyllästyi, kun halusi vain mennä eteenpäin mutta joutui välttelemään tätä. Ja kuten totesin, ei sekään aina onnistu. Kannattaa siis tallentaa usein, se onneksi onnistuu vaikka keskellä katua. Tallennuksessa on muuten joku bugi, se ei välillä tallenna kunnolla, vaikka painaa. Kannattaa siis varmistaa, että tallennuksen aika päivittyy ja alakulmaan tulee onnistumisesta teksti. Jos pelisarja kiinnostaa, suosittelen tsekkaamaan nollan ja jatkaa siitä, jos vielä nälättää.

Yakuza Kiwami

Yakuza Kiwami is a singleplayer third-person action, brawler, mini-games, open world and RPG game in the Like a Dragon (Yakuza) series.

www.pcgamingwiki.com

 

[Refloni]

Observation

Realistisella avaruusasemalla on sattunut jokin paha onnettomuus. Aseman tietokone on seonnut ja pannut paikat mullin mallin. Se tietokone olet sinä. Heräät virtuaalisen krapulan kourissa ja yrität selvittää, mitä ihmettä edellisiltana on tapahtunut ja alat siivoamaan tekemääsi sotkua. Pelissä on näennäisesti paljon vapautta puuhailla omiaan, mutta käytännössä sooloilijalle nousee heti seinä vastaan. Tässä mennään aika tiukassa talutushihnassa ja peli on tosiasiassa kävelysimulaattori (vaikkei siinä ole yhtään kävelyä). Muutama minipeli on mukana tarjoamassa pientä tekemistä, mutta eivät ne kovin kaksisia ole.

Pelissä on tahalliset sururaidat. Peli peittää ruudun ylä- ja alaosan tarkoituksella mustilla palkeilla, koska se on elokuvamaista. Tämä on rikos pelaamista vastaan ja onnistuu ylittämään typeryydessä Hellblade kakkosen resoluutioratkaisun. Suomen kielessä ei ole tarpeeksi vahvoja kirosanoja ilmaisemaan, mitä mieltä olen tästä päätöksestä. Taivaan kiitos modaajista, joiden työn ansiosta aivoripulin voi korjata ja pelata koko näytöllä.

Työkaveri vai impostori?

Peli on kuitenkin tunnelmallinen ja kauhumysteeri saa legitimiteettiä siitä, että se perustuu erääseen oikeasti avaruudesta löytyneeseen omituiseen asiaan. Pelissä tapahtuu kummallisia ja karmivia asioita, vaikkakin kaikista pelottavin juttu on NPC-kaverin naama. Hyppysäikkyjä ei ole, mutta vakava epilepsiavaroitus pitää antaa.

Alwa's Awakening

Kasibittinen retroidvania, jossa olet velho ja pelastat kuningaskunnan. Minulla ei ole nostalgiaa kuusnepaan tai nessiin enkä siis tainnut olla kohderyhmää. 80-luvun jankki on kloonattu peliin aivan liian uskollisesti.

NES oli alkeellinen ja lyhyestä muististaan kärsinyt pönttö, ja tekijöiden rakkaus aikakauden rajoituksiin näkyy. Kaikki viholliset respawnaat välittömästi kun huoneesta kävelee ulos, eikä esim. laatikoita voi työnnellä huoneiden välillä vaan ne katoavat kynnyksellä. Haluaisitko loihtia itsesi kuopan toiselle puolelle? Ei onnistu, koska kuopan reunalla sattuu olemaan kyltti, ja toimintonapin painaminen vain lukee sen. Pyhän Nessin ohjaimessa oli vain kaksi nappia, joten meilläkään ei sovi olla yhtään enempää. Niihin kahteen nappiin on tungettu liikaa eri toimintoja, joten syntyy tuollaisia kiistatilanteita.

Isoin ongelma on kasarimallinen pelisuunnittelu. Alwa ei ole erityisen vaikea peli tekijöiden pelottelusta huolimatta, mutta aikakauden sudenkuopat on tuotu liian uskollisesti nykyaikaan. Ei kaikki vanha ole hyvää vain siksi että se on vanhaa. Salakäytävät - jotka ovat usein etenemisen kannalta kriittisiä - näyttävät täysin tavallisilta seiniltä, ja ne löytää vain puskemalla päin jokaista vastaantulevaa seinää. Joissain kohdissa on pakko hypätä piikkikuiluun ja toivoa, että seinässä on salakäytävä eikä tarvitse juosta viittä minuuttia samaan paikkaan seivipisteeltä. Tietynlaiset piikit tappavat kerrasta ja katsomatta elämien määrää. Peli ei ole sadistisen vaikea, mutta epäreilu se kyllä on.

Ainakin se näyttää ja kuulostaa hyvältä. Pidän tämäntyylisestä pikseligrafiikasta ja musiikitkin ovat kivoja tilutuksia.

Once Upon a Jester

Lyhyt seikkailupeli teatterin maailmassa. Pelissä pidetään teatteriesityksiä, joissa valitaan dialogia pitäen yleisön mieltymykset mielessä ja paukutellaan quick time eventtejä. Pelattavuus on tarpeeksi mielekästä pelin kestoon nähden. Tekijöiden kunnianhimosta kertoo se, että peli on täysin ääninäytelty kengännauhabudjetista huolimatta. Jopa lauluja on useita kymmeniä. Musikaalien vihaajat pysykööt kaukana, mutta minä tykkäsin.

Noin puolet vitseistä naurattaa, mikä on kova lukema.

 

[Aldo]

Pragmata

Ihmeellisesti ei oo uudesta Capcomin IP:stä threadiä.

Eli avaruuteen suunniteltu 3rd-person-hacking-shooter eli ihan kivasti tuo hackerointi tuohon ampumiseen lisäksi. Ekan puolen pelistä se oli aika harjottelua, mutta loppupeli sitten menikin aika kävelyksi normaalilla vaikeustasolla, kun homma oli hallussa. Itsellä vielä harrastuksena koluta kaikki paikat ja tuli noita training-juttujaki hoideltua siinä sivussa mistä sai lisää hyvää. Luin alkuun, että se vaikeutuisi tuon puolen välin jälkeen, mutta ne varmaan oli näitä juostenkustu-läpi-porukkaa ja varmasti näin onkin paljon vaikeampaa.

Kivalta näytti ja ps5 prolla pelasin eikä framedroppeja tai muita näkyny. En kyllä tiedä miten tuo hiirellä-näppiksellä pelaa ja tuota suositellaan kyllä pelata ohjaimella justiinsa tuon hackeroinnin takia. Porukka kyllä sanoo, että ihan ok menee niilläkin, mutta tiedä sitten.

Eikä se kaveri-android nyt niin ärsyttävä ollut kuin ehkä monet muut mukana raahattavat npc:t. Itse ainakin tykkään ku "peli" sanoo, että "ei päästä vielä tuonne eli tuu takasi sitten ku X". Välillä joissain peleissä tullut päätä hakattua puol tuntia seinään ja sit googletettua että sulla pitää olla X että pääset sinne paikkaan. Aika vähän tuossa oli muutenkin tuota backtrackingia ja ei mitenkää pakollista eli ihan ok.

Suht lyhyt peli kuitenkin eli 14h meni normivaikeustasolla, ja suunnilleen paikat tuli koluttua ekalla kerralla ja trainingeissä ehkä ekat 15 tasoo 2-3 tähdellä läpi ja loput 15 0-2 tähtee. Noissa kyllä vaikeustaso aika hyvä lopuissa, mutta en nyt uudestaankaan niitä ottanut, jos ekalla kerralla tuli heti suoraan ihan turpiin.

Hackerointi oli kyllä ihan omaan mieleen, kun en näitä kovimpia shooter-miehiä ole. Nämä itemit siellä hackerointi-paletilla on kyllä aika vaikeasti välillä eroteltavissa/muistettavissa niin tuli vähän niitä otettua kaikki, kun ei joistain muistanu mitä ne teki. Mutta se varmasti harjaantuisi, kun pelaisi lisää, mutta itse tykkäsin tuosta uudesta twististä perusräiskinnän lisäksi muutenkin.

9/10

 

[Partis]

Alwa's Awakening

Joissain kohdissa on pakko hypätä piikkikuiluun ja toivoa, että seinässä on salakäytävä eikä tarvitse juosta viittä minuuttia samaan paikkaan seivipisteeltä. Tietynlaiset piikit tappavat kerrasta ja katsomatta elämien määrää. Peli ei ole sadistisen vaikea, mutta epäreilu se kyllä on.

Peli on huomattavasti mukavampi pelata kun laittaa options valikosta sen quick respawn (tai joku tuollainen) toiminnon päälle sillä tuolloin kuoleman koittaessa homma jatkuu siitä huoneesta missä kuoli.
Sama toiminto on myös alwa's legacyssa.

 

[Refloni]

Peli on huomattavasti mukavampi pelata kun laittaa options valikosta sen quick respawn (tai joku tuollainen) toiminnon päälle sillä tuolloin kuoleman koittaessa homma jatkuu siitä huoneesta missä kuoli.
Sama toiminto on myös alwa's legacyssa.

Ylpeys ei kestänyt laittaa päälle mitään helppokäyttöisyystoimintoja, halusin kokea pelin sellaisena kuin se oli tarkoitettu koettavaksi. Tässä tapauksessa olisi kyllä kannattanut.

 

[virveli76]

Crusader Kings 3: Läskivuoren kronikka

Satojen tuntien pelaamisen jälkeen päätin viimein vetää Crusader Kings 3:ssa kunnollisen Suomi-kampanjan. Näihin aikoihin peliin tuli myös iso päivitys. Se tarjosi tilaisuuden aloittaa maratonpeli suhteellisen varmana siitä, ettei lähitulevaisuudessa tule uusia isoja päivityksiä tai lisureita. Edellisillä kerroilla kun yritin tätä, yllätyspäivitykset sotkivat pelin. Kolmas kerta toden sanoo.

Tavoitteet:

• pelata kokonainen peli eli vuodet 867 - 1453 (en ole ennen pelannut aivan loppuun asti)
• luoda Suomen nykyiset rajat niin tarkasti kuin mahdollista (eli ei valloittaa sen enempää)
• puolustaa suomalaisten perinneuskontoa kristittyjä vastaan
• tehdä Suomesta eurooppalainen mahtivaltio.

Kiitos Pelaajacastille inspiraatiosta.

I Eemeli "Mielipuoli" Läskivuori
867 - 925

Tein pelissä ensimmäistä kertaa kustomoidun aloitushahmon - tietenkin itseni. Vuonna 867 Tampereen seudun hallitsija oli Eemeli Läskivuori, omalaatuinen, laiska ja fyysisesti heikko läskimooses. Eemelin valtakuntaan kuului koko nykyinen Varsinais-Suomi ja hän oli herttuatasoinen heimohallitsija, eli aivan pohjalta ei tarvinnut aloittaa. Eemeli rupesi ensitöikseen noidaksi sotapäällikkönsä yllytyksestä.

Yllätyksekseni naapuriheimojen kanssa ei tarvinnutkaan sotia. Eemeli kävi karhumetsällä ja nappasi ison otson elävänä. Naapurit olivat niin äimän käkenä, että suostuivat vasalleiksi vapaaehtoisesti. Uusimaa ja Savo liitettiin nopeasti kasvavaan valtioon.

Ensimmäinen iso kriisi koitti Ruotsin hyökätessä. Paljon vahvempi Björn Rautakylki päätti valloittaa koko Suomen. Eemeli uhrasi karhunsa sotaonnen toivossa, mutta ei auttanut. Taistelussa tuli turpaan tauotta, mutta ruotsalaiset valtasivat linnoja hitaasti, joten Suomi kesti vielä. Sitten tapahtui ihme! Eemeli onnistui yllättämään Björnin itsensä, joka oli joutunut pääsotajoukosta erilleen. Ruoveden ratkaisutaistelussa Björn jäi vangiksi ja sota päättyikin suomalaisten voittoon.

Suomi sai olla tämän jälkeen Ruotsilta rauhassa, mutta sen kasvua oli pelottavaa seurata. Ruotsi ehti napata Oulun ja Karjalan maat ennen Eemeliä ja pysäytti Suomen laajentumispyrkimykset. Björn olisi pitänyt tappaa kun siihen oli tilaisuus. Eemeli keskittyi hoitamaan perhettään ja sabotoi Ruotsia vaivihkaa. Valtakunta hajosi lopulta Björnin kuoltua, kun heikko seuraaja ei saanut hommaa pidettyä kasassa. Suomen de jure maat oli sitten aika helppo napsia pois.

Eemeli lähestyi seitsemääkymppiä tässä vaiheessa ja luut alkoivat haurastua. Vanheneminen CK3:ssa on nykyään brutaalia uusien ikääntymisominaisuuksien vuoksi. Otin Eemelille kaikki terveyttä edistävät perkit, mutta keskiajalla 80-vuotias oli ikivanha, ja miesparka pysyi kasassa lähinnä noituuden avulla. Yritin viimeisenä projektina saada suomalaisten Väenuskon pyhät paikat haltuun, jotta uskonnon saisi uudistettua, mutta virolaisilta ja saamelaisilta tuli selkään niiden vahvojen liittolaisten takia.

Sitten sekä pohjois- että etelänaapurin kuninkaat kupsahtivat yhtäaikaa ja niiden liittolaissuhteet raukesivat. Hyökkäsin äkkiä, sain molemmat vallattua ja ehdin uudistaa vielä uskonnonkin! Eemeli oli yksi aikaansaavimpia hahmoja joita olen pelissä pelannut.

II, III Eetu ja Eevertti Läskivuori
925 - 953

Eemeli eli niin kauan, että Eetu nousi valtaistuimelle juoppona 56-vuotiaana. Perimyksessä oli mennyt jotain pieleen ja veljentytär Vanamo, jonka Eemeli oli pelannut Viron kuningattareksi, hallitsikin yhtäkkiä myös Pohjanmaata. Uskontouudistuksessa sukupuolet oli muutettu tasa-arvoisiksi ja sillä olikin arvaamattomia vaikutuksia. Eetu aloitti tietenkin sodan Viroa vastaan yhdistääkseen maan jälleen. Samaan aikaan saamelaiset päättivät hyökätä pohjoisesta. Ja sitten ruotsalaiset. Ja sitten vepsäläiset. Ja sitten taas virolaiset...

Ruotsalaisille saatiin pantua sen verran kampoihin että jonkinlainen häpeärauha solmittiin. Vepsäläiset ja virolaiset halusivat vain pari kreivikuntaa, jotka päätin tässä tilanteessa vain antaa pois. Saamelaisten kanssa oli paljon vaikeampaa. He halusivat koko maan, joten en voinut antautua. Sota kesti 12 vuotta ja sain pakotettua sen tasapeliin. Rauhan laskeuduttua vanhuudenheikolla Eetulla ei ollut juuri muuta tekemistä kuin odottaa kuolemaa. Elämäänsä kyllästyneenä hän lähti yksin vaeltamaan Lappiin ja jäi sille tielle.

Nuori ja rohkea Eevertti oli lupaava hahmo alusta asti. Hänen valtakautensa oli pitkän rauhan aikaa, jota tahdittivat metsästysretket ja lakiuudistukset. Halusin saada tytöt armeijaan, ja se onnistui vain monen mutkan kautta. Naiset voivat pelissä sotia vain jos kulttuuri sallii sen. Sitä varten valtakunnan perimyslain on sallittava se, ja sitä taas voi muuttaa vain jos uskonto sallii sen. Eemeli aikoinaan muutti uskonnon tasa-arvoiseksi. Eevertti teki perimyksestä tasa-arvoisen ja lopulta kulttuurista. Tämän jälkeen perimyslaki oli vielä muutettava takaisin miehiä suosivaksi, jotta perillisiä olisi vähemmän. Melkoista veivaamista, mutta lopputulos oli, että miehet hallitsevat mutta kaikki taistelevat. Hyvä.

Eräällä metsästysretkellä Eevertti heittäytyi liian rohkeaksi ja karhu tappoi hänet. Ahneella on paskainen loppu. Hän kuoli vain 35-vuotiaana.

IV Etana Läskivuori
953 - 1015

Inhottavasta ihotaudistaan nimensä saanut Etana nousi valtaan vain 13-vuotiaana, kun isä kuoli karhumetsällä. Suomuisella lapsikuninkaalla oli heti paljon vihollisia. Kruunajaisissa yksi kehtasi uhmata Etanaa niin avoimesti, että Etana tappoi hänet kaksintaistelussa. Sen jälkeen useimmat vasallit pysyivät hiljaa.

Musta surma iski Etanan nuoruusvuosina. Tuhot eivät olleet valtavia: vain muutama sukulainen heitti henkensä. Ruton jälkeen koittikin sitten oikea kukoistuskausi ja Suomi vaurastui. Etana oli taitava diplomaatti ja ylläpiti hyviä suhteita ruotsalaisiin. Paperilla hän ei saanut yhtä paljon aikaan kuin Eemeli, mutta oli helposti Suomen paras kuningas tähän asti. Ei huonosti tyypiltä jonka naama muistutti pilaantunutta pakastepizzaa.

Ennennäkemätön rauhan ja rikkauden aika jatkui koko Etanan hallituskauden ajan. Puoli Siperiaa maksoi Suomelle suojelurahaa. Massia oli niin paljon etten tiennyt mitä sillä tekisin, ja armeija maailman toiseksi suurin Kiinan keisarin jälkeen. Tavoitteena tässä vaiheessa oli omaksua feodaalijärjestelmä heimoyhteiskunnan sijaan, mutta esteenä oli että suomalaisten piti keksiä tietty määrä teknologiaa, eikä sitä voinut nopeuttaa rahalla. Pitkän odottelun jälkeen homma onnistui. Tanskalaisista tuli feodaaleja ensin, mutta vain koska kääntyivät kristinuskoon. Suomi pystyi siihen oman pakanauskontonsa kanssa.

V Eino Läskivuori
1015 - 1044

Tietenkin kuningaskunta räjähti palasiksi Etanan kuollessa. Tottakai Lappi itsenäistyi ja tottakai olin naittanut sen kuningattaren vahvan Tanskan kuninkaalle. Lisäksi Etanan henkilökohtaiset maat jaettiin lukuisille lapsille ja Einolle jäi yksi piskuinen kreivikunta. Lisäksi Etanan kuollessa joka ikinen siperialainen tributaari häippäisi, eli rahahanat lyötiin kiinni. Seurasi talouskriisi, jossa armeijaa oli pakko pienentää. Einon valtakausi oli Suomen stabilointia feodaaliuudistuksen jäljiltä.

Päätin vähän muuttaa rajatavoitteita. Viis nykyrajoista, Suur-Suomen myyttinen muoto alkoi houkutella. Norjalta ja Tanskalta piti sitä varten nipsaista pari kreivikuntaa pois. Se onnistui kärsivällisellä taktikoinnilla - käytännössä vain odottelin niiden kuninkaiden kuolemaa, jotta sotilasliitot raukesivat. Lopputulos oli sen arvoinen.

Kyllä se on kaunis.

VI Elisa Läskivuori
1044 - 1078

Suomen ensimmäinen kuningatar joutui ensitöikseen valtaamaan itsenäistyneen Lapin taas takaisin. Hänen aviomiehensä oli hirveä tyyppi, joka tartutti Elisaan kupan, joka sitten seurasi Läskivuoria pitkään. En ymmärrä miksi alunperin naitin heidät yhteen.

Skandinaavien aasausko alkoi kadota näihin aikoihin. Odotinkin kristittyjen tuloa, mutta yllätyksekseni asialla eivät olleet pelkät katolilaiset. Musta hevonen, lollardit, valtasi alaa Britanniassa ja Pohjolassa.

Tanskalaiset valloittivat Lapin pitkän sodan päätteeksi. Sikäläisellä Munsön hallitsijasuvulla oli pitkä sukuviha Läskivuorien kanssa. Elisa sai kuningasidean julistaa sukusodan heitä vastaan. En tajunnut, että sodan häviäminen johtaisi kaikkien Läskivuorien tappamiseen. Ja sotahan hävittiin. Elisa ja kymmeniä muita Läskivuoria teurastettiin - ei onneksi koko sukua, vaan vain pääkaupungissa olleet - ja laajoja alueita Suomesta siirtyi tanskalaisten haltuun. Yksi suurimpia möhläyksiä joita olen pelissä koskaan tehnyt.

VII, VIII, IX Eerika, Eveliina ja Emmi Läskivuori
1078 - 1105

Pimeitä aikoja. Elisan emämunauksen seurauksena Eerika ja muut Läskivuoret olivat maanpaossa. Eerika itse oli syöpäsairas ihmisraunio. Kolmen kehnon kuningattaren kautta määritti epätoivoinen suursota Tanskaa vastaan. Ukon kiitos, tanskalaiset eivät osanneet hoitaa taloutta ja hävisivät sodan lopulta. Tuhojen korjaamiseen meni aikaa, koska tanskalaiset olivat ehtineet istuttaa Suomeen kristittyjä lordeja, jotka vastustivat Läskivuorten valtaa raivokkaasti. Suomi oli sekasorron vallassa ja lähes sisällissodassa.

Koko kampanja kävi kuilun partaalla, koska kolmikon viimeinen kuningatar Emmi oli 40-vuotias nainen ilman lapsia. Ainoa ratkaisu oli säätää laki vaalista. Tuleva kunkku valittaisiin äänestyksellä Läskivuorten ja vasallien joukosta. Sotimista ei uskaltanut ajatellakaan.

Emmi ehti kuitenkin sittenkin saada pari omaa lasta. Toinen heistä murhattiin. Tappaja oli englantilainen veljenpoika, joka yritti raivata tietään valtaistuimelle. Järkytys oli Emmin vanhalle sydämelle liikaa, eikä hän elänyt enää pitkään.

X Ernu "Komea" Läskivuori
1105 - 1166

Läskivuorten viimeinen toivo Ernu nousi valtaistuimelle teininä. Tässä käytiin pelottavan lähellä game overia, joten Ernu tekisi kyllä paljon lapsia. Niitä syntyikin, paljon poikia ja pari tytärtä. Vaihdoin perimyslain tyttöjä suosivaksi, jotta perillisiä olisi vähemmän. Tästä syntyi koko loppupelin perinne: muutin sukupuolilakia aina kun siitä oli perimyksen kannalta hyötyä.

Väenusko oli alkanut toden teolla levitä. Suomalaisiin tonttuihin uskottiin Kaspianmerellä asti. Pyhät sodat kristittyjä vastaan sujuivat melko hyvin, autoin varsinkin virolaisia miekkalähetyksessä. Etanan aikoinaan perustama ritarikunta, Kalevalan pojat, soti menestyksellä ja lainasi rahaakin tarvittaessa. Varsinaisia ristiretkiä sen sijaan odotin kauhulla. Niitä ei koskaan tullut.

Ernu vieraili kaukomailla tutkimassa kiinalaisia keksintöjä, jotka voitaisiin omaksua suomalaisten käyttöön. Koksintislaus ja kompassi vaikuttivat hyödyllisiltä myös Suomen metsissä.

Pelaaminen alkoi tässä vaiheessa vähän tympiä. Kaikki tavoitteet oli saavutettu ja peliä jäljellä vielä 300 vuotta. Mitäs nyt tekisi? Ernun seikkailut kaukomailla olivat lähinnä ajantappoa.

XI, XII Essi ja Elina Läskivuori
1166 - 1193

Metsästystä, reissaamista ja kapinoiden tukahduttamista.

XIII Esko "Susi" Läskivuori
1193 - 1241

Nuori kuningas Esko rellesti menemään pidoissa ja turnajaisissa, kunnes tuli tilaisuus napata Kittilä takaisin Tanskalta. Piskuisesta kreivikunnasta käyty sota oli suhteettoman iso. Vihollisrintama oli paperilla paljon vahvempi, mutta heillä oli kädet täynnä toisen sodan kanssa. Paavi nimittäin kävi ristiretkeä Englannin kruunusta ja tanskalaiset joutuivat avittamaan lollardikavereitaan. Kittilä vaihtoi omistajaa, ja Suur-Suomi oli taas kasassa muutaman sukupolven tauon jälkeen.

Idästä kuului vähän outoja. Joku ihme heppu nimeltä Tsingis-kaani oli uhonnut valloittavansa koko maailman. Tuskin nyt sentään, enkä ollut kovin huolissani, kaverihan asui Siperian toisella laidalla...

Eskon vaimo pyöräytti maailmaan pelkkiä poikia. Huonompi homma, koska valtakunta menisi taas moneen osaan. Ratkaisuna Esko iski silmänsä naisritari Epiphaniaan, joka oli hortoillut Suomen hoviin Bysantista asti. Suhteesta syntyi voimakas tytär ja Esko muutti lain taas tyttöjä suosivaksi.

XIV Elene "Vahva" Läskivuori
1241 - 1294

Puoliksi kreikkalainen Elene nousi kuningattareksi 16 vuoden kypsässä iässä. Hän oli hiukan ongelmalapsi. Mielivaltainen luonne oli syntiä väenuskovaisille ja sotataidoilla ei periaatteessa paljoa tehnyt, koska Suomen ei tarvitsisi laajentua enää. Elene vannoi kruunajaisissaan parantavansa tapansa ja tekikin niin.

Maailmassa oli nyt neljä suurvaltaa: Bysantti, Arabian imperiumi, Kiina ja Mongolivaltakunta. Elenen aikana Kiina räjähti sisäisiin ongelmiinsa ja Mongolit söivät Bysantin. Tsingiksen pojat alkoivat hipsiä Suomen naapuriin ja olla eksistentiaalinen uhka. Jättimäinen imperiumi kattoi kolmanneksen kartasta. Yritin panna hanttiin proxy-sodilla ja juonittelulla, mutta koko ajan oli pieni kylmänhiki niskassa. Jos mongolit hyökkäisivät Suomeen, peli olisi pelattu.

Apuva!

Sitten onnistuin mielistelemään suurkaania sen verran, että hän suostui vaihtamaan panttivankeja kanssani. Olin turvassa. Jos mongolit hyökkäisivät, lähettäisin paluupostissa kaanin tyttären pään.

XV, XVI, XVII, XVIII Elias, Emma, Eija ja Eppu Läskivuori
1294 - 1386

Mongolit hajosivat lopulta. Sodin hieman naapureiden kanssa, kun aloin kiinnostua Läskivuorten istuttamisesta myös muiden maiden valtaistuimille. Tähtäimessä oli saavutus, jossa 10 oman dynastian jäsentä olisi vähintään kuninkaita ja kaikki itsenäisiä. Olin havitellut sitä monissa muissakin kampanjoissa, mutten koskaan onnistunut. Suomen armeija oli vahva ja kehitin tykit, joilla vahvatkin linnat kaatuivat nopeasti. Sodista ei ollut enää paljoa haastetta.

Jatkuvat kulkutaudit tosin repivät Pohjolaa ja tappoivat kansaa. Myös Läskivuoria ja varsinkin hovia ja ritareita kuoli paljon.

XIX Esa "Jalo" Läskivuori
1386 - 1438

Vaihteeksi nuori ja taitava kunkku. Kymmenen kruunun dynastia onnistui! Palkintoihin kuului legenda, jota aloin joutessani levittämään. Sain sen maksimitasolle ennätysajassa, tosin ei siitä enää mitään hyötyä ollut tässä vaiheessa. Enää pari vuosikymmentä kakkua jäljellä...

XX Eenokki "Ovela" Läskivuori
1438 - 1453

Viimeinen kuningas Eenokki oli varsinainen tapaus. Hän oli kierrellyt maata seikkailijana ja rikollisena. 25-vuotiaalla Eenokilla oli työkokemusta lähinnä varkaana ja huijarina. Kiinnostavaa, mutta peli oli harmi kyllä lopussa. Perillisestäkin oli kehittymässä varsinainen nero, mutta hän ei ehtisi edes kasvaa aikuiseksi.

Valtakunta oli kehittynyt niin rikkaaksi, että kaikki ongelmat oli helppo korjata rahalla. Myös vasallien nuiva suhtautuminen rosvokuninkaaseen.

Itse asettamani rajat kampanjalle olivat rieponeet jo pitkään. Pelissä ei ollut oikein mitään tekemistä sen jälkeen kun saavutin tavoitteet. Olisin voinut lähteä seikkailemaan maailmalle, mutta en luottanut että tekoäly olisi osannut johtaa Suomea.

Viimeisenä yllätyksenä joku lappalainen Läskivuori päätti valloittaa Suomen Lapin. Vihollinen oli taas paperilla vahvempi, mutta rahaa oli kuin roskaa. Värväsin vahvistukseksi sellaiset 20 000 palkkasoturia. Lappalaiset lyötiin helposti.

Loppu. Jotenkin odotin isompia fanfaareita kuin pelkkää tekstilaatikkoa. En enää ikinä kyllä pelaa loppupäivämäärään asti, ei ihme että siitä tuleva saavutus on niin harvinainen. Kampanjan alussa oli hauskaa, mutta loppupuolellaan se oli uuvuttava ja tylsä maraton.

Modilista

Jokainen mukana ollut modi oli luonteeltaan vanilla+ eli lisää samaa mitä pääpeli tarjoaa. Ei siis isoja pelattavuuteen vaikuttavia muutoksia.

• Community Flavor Pack (lisää historiallisia asusteita)
• More Background Illustrations
• More Character Names
• Medieval Arts (lisää 3D-malleja ja rakennuksia)
• Increased Zoom
• VIET - Very Immersive Events and Tales (lisää satunnaistapahtumia, enimmäkseen arkisia)
• RICE - Regional Immersion and Cultural Enrichment
  • Tällä oli kampanjaan vaikutusta. Modi syventää kulttuureja ja uskontoja joka puolella maailmaa, myös Suomessa. Se lisää suomalaiseen kulttuuriin noitamaineen - jolla on historiallinen perusta mm. viikinkisaagoissa - ja hajottaa peruspelin geneerisen "Ukonuskon" historiallisiksi suomalais-ugrilaisiksi uskonnoiksi. Käytännössä pelissä piti käännyttää enemmän pakanoita.

Nauroin, näitä lisää. Kiitos.

 

[HapanMuffinssi]

Halo: Campaign Evolved (PC)

Noniin, Halo-veteraanina tuli tämäkin otettua Steamista ajoon ja pelaaminen jäikin ensimmäiseen tehtävään kiitos kahden enginen (alkuperäinen Blam + päällä UE5) sekametelisopasta. Hiirilagi on aivan käsittämätön eikä ilman erillistä modia mikä korjaa noiden kahden enginen välistä kommunikaatiota pysty tähtäämään juuri mitenkään. Aivan kuin jossain veden alla koittaisi osoitella ja kääntyä. Miten h*lvetissä tämä on edes julkaistu tällaisenaan...

Tuon lisäksi UE5 ei auta juuri pelaamisessa millään tavalla, vain haittaa sitä, koska lisättyjen efektien ja savujen läpi ei meinaa nähdä missä vihulaiset edes jolkottaa jos kyseessä on ahtaampi ja hämärämpi sisätila. Ei näin. Tästä tuli ny paikoin Doom 3 mutta taskulampussa on sentään akkua loputtomiin. Detailit High ja 4070Ti jaksaa ihan riittävästi 2x DLSS framegen 4K:lla, muttei toisaalta aiheuttanut mitään wow-efektejäkään grafiikan suhteen jos se oli "paremman" moottorin tarkoitus tässä. Halo Infiniten Blam + RT oli sulava ohjauksen osalta ja aivan täysin riittävä Halon tarpeisiin muuten.

Tuubista löytyy pelimekaniikan ja muiden "parannusten" osalta tarpeeksi analyysiä eikä yhden tehtävän perusteella viitsi enempää teilata näkemättä itse loppua. Mutta tämä tähtääminen on saatava kuntoon mieluiten virallisesti eikä millään .dll modaamisella. Ei ole fresh että tänä päivänä kun muutenkin tietoturvahommat vähän tapetilla, alkaa jonkun jonnen virityksiä pudottamaan ajoon niin vain.

 

[Refloni]

Epicin ilmaispelit, osa 49.

Severed Steel

Ghostrunner pyssyillä. Parkourräiskintä on periaatteessa erittäin nopeatempoinen, mutta Max Payne -hidastusta annetaan käyttää anteliaasti. Tiettyjen parkourtemppujen aikana voi luottaa etteivät vihulaisten kudit osu, joten pelaaminen perustuu temppujen ketjuttamiseen samalla kun napsii mortit pois päiväjärjestyksestä. Kontrollit ovat hieman leijuvat ja löperön tuntuiset, eivät Ghostrunner-tasoa. Tarinaa, hahmoja tai maailmanrakennusta ei ole. Jotain kyberpunkia peli on olevinaan, mutta senkuin tapat kaikki.

Vokselityyliselle (yhhyh) suttuprötögrafiikalle on onneksi hyvä syy, sillä kaiken ympäristössä voi tuhota. Jos pitää päästä seinän taakse nopeinta reittiä, sen voi posauttaa atomeiksi Mega Man -kanuunalla. Kerrostalossa käydyn isomman tulitaistelun jälkeen pitää alkaa varoa lattiassa olevia aukkoja. Minecraft-maailma helpottaa myös modikenttien tekemistä, ja niitä esitellään pelin omissa valikoissa. Lisäksi on erikoishaasteita ja roguelike-henkinen pistejahti.

Kampanja on lyhyt, mutta taistelusysteemi ei oikein pidempään kestäisikään. Headshottien poksuttelu hidastetun ilmalennon aikana on aluksi tosi siistiä, mutta koko peli onkin sitten siinä. Aseissa ja vihollisissa on aika vähän variaatiota. Hidastusmehua pitäisi periaatteessa käyttää taktisesti, mutta joka tappo täyttää mittaria ja hidastelu on ilmaista temppujen aikana, joten käytännössä koko kentän voi yleensä vetää slow-mona. Vaikeustasoa voi kyllä kustomoida asetuksissa pikkutarkasti ja speedrunnaamaankin peli kannustaa. Kiviäkin kiinnostaa...

Down in Bermuda

Parin tunnin naksuseikkailu. Tuntuu kännykkäpeliltä, liian helppo ja perustuu liikaa piilotettujen esineitten etsintään. Kunnollisia pulmia vain pari.

Return to Ash

Melankolinen visual novel. Teinitytön sairaalareissu osoittautuu yksisuuntaiseksi ja hän päätyy jonkinlaiseen limboon. Siellä pitäisi sitten tulla toimeen muutaman muun animehahmon kanssa, jotka ovat toinen toistaan nolompia tapauksia.

Pelin premissi vetosi minuun, joskus on vain mukavaa rypeä itsesäälissä pallopäiden kanssa. Poliittisesti valveutunut zoomer-kässäri sen sijaan kampittaa peliä pahasti, vaikka minulla on aika kova sietokyky tällaiselle. Olin koko ajan siinä rajoilla heitänkö pelin roskiin vai en. Peli on sen verran lyhyt että keräsin kaikki loput, mutta en oikein voi suositella tätä edes toiselle surumielisen animen ystävälle.

Maneater

Kaloista ei ole tehty montaa peliä. Maneater tuo ensimmäisenä mieleen vanhat Flash-pelit, joissa omasta sintistä piti kasvattaa lammen suurin vonkale syömällä kaikki pienemmät kalat ja varomalla isompia. Sama meininki, paitsi tässä kostetaan ihmiskunnalle - ja kaikelle muullekin elävälle - tiikerihaina. Hai kasvaa ja kehittyy hiukan ropemaisesti ja on hauskaa muuttua jorpakon kovimmaksi kaveriksi. Alussa syödään ahvenia ja otetaan selkään krokotiileilta, loppupuolella painitaan kaskelottien ja sotalaivojen kanssa. Vitsien taso vaihtelee, mutta ainakin peliä luontodokumentaristin elkein juontava kertoja oli aika hauska.

Rannalla haitari soi ja haita risoi.

Taistelu on tympeää liipaisimen rämpytystä. Varsinkin viholliskaloja saa rouskuttaa aivan liian pitkään ennenkuin ne lakkaavat liikkumasta. Oma uiminen taas on ärsyttävän epätarkkaa pienillä etäisyyksillä ja kamera hukkaa viholliset herkästi. Isoin taktinen valinta on, kannattaako lähteä karkuun ja missä vaiheessa. En odottanutkaan mitään Shark Soulsia, mutta meripeliltä kaipaisi enemmän syvyyttä.

Peli on oikeastaan vain grindaamista. Kaikki tehtävät ovat samanlaisia ja niitä on paljon. Peli toimii lähinnä voimafantasiana, kun alun haasteista on päästy yli.

 

[xarot]

Sinking City 2 (PC)

Edellisestä osasta taitaa olla lähemmäs 10 vuotta aikaa. En muista siitä hirveästi muuta kuin että Cthulhun äärellä oltiin, veneellä kuljettiin ympäriinsä, vihollisia oli siellä täällä mutta melko harvoin ja ammuksia taisi olla vähänlaisesti käytössä.

Peli on kehitetty Ukrainassa ja ensimmäiset ruudut kertovat karua kieltä millaista pelinkehitys on ollut Venäjän hyökkäyssodan aikana. Lisäksi pelin sairaalakentässä proteesiosastolla on aitoja kuvia ja kertomuksia sotilaiden kokemista traumoista.

Mutta itse asiaan. Kakkososa tuntuu alusta asti ihan Resident Evililtä. Toisaalta alussa myös veneillään jonnin verran mutta muuten enimmäkseen ammuskellaan zombeja, tuskaillaan pienen inventaarion ja ammusten vähyyden kanssa, craftaillaan, hengähdetään pakohuoneessa. Vihjeitä keräillään, yhdistellään ja ratkotaan. Aseiden osalta käytössä on pistooli, haulikko, kivääri, granunheitin ja konepistooli. Aseet tuntuvat täysin tuhnuilta zombeja vastaan, ainoa jytympi on granunheitin mutta sen lataaminen kestää pienen ikuisuuden. Pelissä on kevyitä rpg-elementtejä eli pakohuoneessa pääsee avaamaan kykypuuta. Näitä kykyjä on yhteensä aktivoitavissa ainoastaan neljä kerrallaan, enkä saanut auki kuin yhden, koska en huomannut katsoa että avaaminenkin maksaa erikseen.

Muutaman kentän jälkeen alkaa miettimään, että tämähän on oikeasti selvä RE2-kopio. Viholliset tuntuvat nousevan sekä skriptatusti että satunnaisista syistä uudelleen henkiin. Sitten vieraillaan vähän sairaalassa ja varmaan arvata saattaa mitä on luvassa. Soppaan heitetään lisäksi ärsyttävä vastaavanlainen vihollinen kuin RE2:ssa, joka ei sovi peliin yhtään. Ei siitä isompaa haastetta ollut, mutta todella raivostuttava. Itse tykkään tutkia ja koluta rauhassa. Pelin hotellikentässä onnistuin kuluttamaan kaikki ammukseni eikä niitä ollut missään lisää. Perässäni taisi olla neljä zombia ja piti mennä huoneeseen, mihin spawnaa neljä lisää. Yritys-erehdyksellä onnistuin puikkelehtimaan välistä ja pääsemään taas eteenpäin. Sitten tajusin, että pelissä zombit kuolevat helpoiten, kun niitä ampuu jalkaan ja potkii päälle ammusten säästämiseksi.

Välillä tapellaan myös jostain syystä pieniä ja isompia bosseja vastaan. Itse en kuollut yhteenkään näistä, koska strategiani oli "kerää, lataa, ammu, kierrä". Myöhemmissä kentissä vihollisten määrä vaan lisääntyy ja käytävällä tulee varsinaista bullet spongea vastaan enemmän. Kirsikkana kakun päälle pelaaja lukitaan monta kertaa vihollisia täynnä olevalle alueelle, jossa taas mystisesti loottiboxit täyttyvät sitä mukaa kun ammukset hupenevat. Ei helvetti näin, ei todellakaan.

Todella ristiriitainen kokemus. Läpäisyyn meni noin 9-10 tuntia, loppupuolella haahuiluun meni eniten aikaa. Ehkä ukrainalaisen studion tukemiseksi heittäisin tähän kuitenkin rahaa, vaikka peli ei ihan priima ollutkaan.

 

[Jappi]

IBM Thinkpad 600X läppärillä pelailtu Heroes 3 ja Jazz Jackrabbit 2 aivan ysärin lopusta.

 

[Nathorr]

Aliens vs. Predator (PC)

2010 julkaistun AvP-FPS:n sai Steamista halvalla, joten pitihän se kokeilla. Pelissä on 3 kampanjaa, jotka menevät kronologisesti limittäin. Kampanjaa voi vaihtaa kesken tehtävien tai pelata putkeen. Ensimmäisen persoonan räiskintää sekä merijalkaväen sotilaalla, predatorilla kuin alienillakin.

Ikä näkyy. Tämä on varmaan ensisijaisesti konsoleille tehty, joten kaikki tuntuu vähän kököltä. Merijalkaväki-kampanja on perinteistä räiskintää muutamalla erilaisella aseella ilman sen kummempia ihmetyksiä. Hiiri on vähän laginen ja juokseminen on kankeaa. Predator-kampanjassa ensisijaisesti lyödään ja ammutaan erilaisilla aseilla. Myös näkymättömyys löytyy, eli hiippailu on suotavaa. Kaikki tuntuu vielä kankeammalta kuin ihmissotilailla, mutta onneksi hiippailemalla saa vähän anteeksi. Alieneilla taas vaanitaan varjoissa ja hyökätään yksi kerrallaan vihujen kimppuun. Alien kun pystyy liikkumaan seiniä ja kattoja pitkin, on perspektiivin hahmottaminen välillä työlästä, mutta kyllä siitä selviää.

Kampanjoiden suoritusjärjetyksestä on vähän eriäviä mielipiteitä. Suurin osa Alien-kampanjasta tapahtuu ennen kahta muuta, jotka menevät enemmän tai vähemmän limittäin. Itse pelasin tehtävät jonkun netin oppaan mukaan kronologisessa järjestyksessä, mutta se oli kyllä sekavaa. Jotkut vetää alienit eka ja sitten fiiliksen mukaan kaks muuta. Jotkut aloittaa marineilla. Tiedä sitten, mikä olisi paras.

Graafisesti peli on vähän vanhentunut, mutta ei mahdoton. Tunnelma on hyvä ja sen takia tämän jaksoikin pelata läpi. Tehtävät ovat lyhyitä ja samoja alueita luuhataan läpi kolmesti, joka on vähän tylsää. Kuutisen tuntia pitkä kokonaisuus kuitekin oli riittävän lyhyt annos.

Jonkin verran löytyi bugeja. FPS on lukittu 60:een, ellei ensin alt-täbää työpöydälle. Jotkut äänet tulevat tosi kovaa, jotkut tosi hiljaa. Äänet saattoivat myös tuon alt-tabin jälkeen kadota kokonaan, mutta palasi, mikäli sen teki uudelleen.

Tästä pelistä löytyy myös moninpeli, mutta en lähtenyt kokeilemaan, toimisiko se vielä. Luulen, että kampanja toimii ehkä jonkinlaisena tutoriaalina moninpelille, mutta en tiedä, miten hyvin moninpeli aikanaan menestyi.

Emmä tätä suosittele. Kovimmat leffafanit saattaa fiilistellä, mutta muuten unohdettava kokemus, jota ei aina mielellään ruvennut pelaamaan. Tunnelma sentään oli hyvä. 2/5.

 

[arcane]

Peak

Joku mielikuvitukseton ja laiska friendsloppipeli jossa ei ole mitään järkeä, hauskaa vaan striimaajien kiljumisvideoissa ja kertakäyttöviihdettä.

...no oikeastaan Peak on yllättävänkin monipuolinen, persoonallinen, mielikuvituksellinen ja mietitty kokonaisuus. Jo yksinään pelin idea eli yhteistyössä vuoren kiipeäminen on melko uniikki. Kyllä, pelistä saa pätkiä Tiktok-kansalle ja Twitch-seuraajille, mutta peli kestää toistoa varsin hyvin ja hauskaa on myös ilman suuria mediapersoonia. Lisäksi pelin fysiikat voi toisinaan olla hieman kierot ja oikukkaat, mutta kuitenkin aika luotettavat. Yksinkin tätä on jaksanut käydä kiipeämässä parit kerrat, vaikka olen jättänyt pelaamisen pääasiassa kaverien kanssa ettei kukaan spoilautuisi kaikelta ennalta (...ei onnistunut, koska liikaa aikaa omistavat tutut eivät osanneet pitää näppejänsä erossa tästä).

Peli on tosiaan roguelike, jossa partiolaiset rysähtävät autiosaaren rannalle, ja kiipeävät sitten neljän biomin läpi huipulle pelastukseensa. Alku on aina rannalta, mutta tämän jälkeen 3 muuta aluetta arvotaan kahdesta eri vaihtoehdosta, ja kiipeilyseinä ja saatavilla olevat tavarat muuttuvat. Kartta vaatii säteenseurantaa generoimiseen, joten kehittäjät päätyivät ratkaisuun, jossa he generoivat uuden reitin aina 24 tunnin välein.

Tulee varmaan vielä hankittua loputkin saavutukset, sen jälkeen sisältö on todennäköisesti nähty.

 

[Jumi]

Shogun Showdown (PC, Playstation, Xbox, Mac, Linux)

[Epicissä ilmaispelinä tämän viikon]
Hauska pieni, kiireetön, vuoropohjainen, roguelike-taktiikkapeli. Ei random damagea ja vihut näyttävät etukäteen mitä tulevat tekemään. Roguelikenä tämä ei ole kuin FTL, jossa satunnaisuuden takia voi kuolla milloin vain riippumatta siitä kuinka hyvin on pelannut, vaan tämän pelin parhaat puolet ovat aavistettavuus ja epäreilun satunnaisuuden puuttuminen.

Tämä olisi kiireettömyyden ja yksinkertaisten kontrollien ansiosta täydellinen peli puhelimelle, mutta näytti olevan tarjolla vain kalliimman CrunchyRoll-tilauksen 10€ tilaajille. Oisin voinut maksaa 10€ kertamaksun jossain 5-20 pelitunnin kohdalla kun peli oli parhaimmillaan. Tuli lopulta pelattua Steamissä 40 tuntia ja jäi hyvät muistot.

Steamissä Overwhelmingly Positive, joka ei tälä kertaa ole liiottelua. Ainoa huono puoli että jossain 35 tunnin kohdalla pelin on oppinut liian hyvin.
4/5

 

[arcane]

Shogun Showdown

Komppaan tätä, minulla näyttäisi olevan aikalailla juurikin tuo 35h pelattuna, ja pelin sisältö on enää vain grindata vaikeampia vaikeustasoja eri hahmoilla, joilla pelaaminen ei kuitenkaan merkittävästi eroa toisistaan. Hintaisekseen erinomainen peli ja mukavaa taktikointia, mutta ihan just ei sinne 5/5 peleihin yllä.

Metroid Dread

Jätin kesken loppuvastukseen (jonkun 10 yrityksen jälkeen) ja palautin kaverille, koin nähneeni riittävästi. Sulava, mutta jotenkin hengetön Metroid. Kartasta puuttuu kiintopisteet ja seikkailun tunne, peli vetää kädestä oikean reitin läpi ja piilottaa putkimaisuuden ja tekee hommasta sekavan useilla teleportti- ja hissilatausruuduilla. Pelissä on typerä parry-mekaniikka, joka on 1-hit kill kaikkiin perusmonstereihin ja pakollinen osa bosseja, joka saa ne tuntumaan usein vähän skriptatun quick time eventin odottelulta. EMMI-robotit olivat ihan jees puoleen väliin asti, kaksi viimeistä aiheutti lähinnä hampaiden kiristelyä ja olivat lähinnä tiellä. Veikkaan että ne huonontavat uudelleenpelattavuutta. Ihan oknp kokonaisuus, mutta ei tämä oikein tuntunut siltä mitä odotan Metroidin tyylisiltä peleiltä. Ja näitä Sakamaton Metroid-tarinat ovat ihan skipattavan huonoja.

Viimeinen bossi oli ihan hyvä, erityisesti kakkosvaihe, mutta kun hävitessä taistelu alkaa alusta ja ensimmäinen osuus on juurikin tuota QTE-parryn odottelua, niin ei kiinnostanut enää illasta pakottaa itseään opettelemaan ulkoa kahta ekaa formia, jotta pääsee kuolemaan vikaan formiin joka todennäköisesti jälleen olisi sisältänyt QTE-parryja johon en ehdi ensimmäisellä kerralla reagoimaan.

 

[Maikkeli01]

Blood of the Dawnwalker

Noh, mitäs tähän nyt sanomaan. Aika hieno ja laadukas paketti noin kokonaisuudessaan. En voi olla mitenkään vertailematta tätä peliä Witcher 3 koska onhan tämä nyt todella todella TODELLA samankaltainen, oli kyseessä sitten pahaenteisesti vinkuva jousimusiikki kun kävelet jossain sisäsiittoisessa suokylässä tai teet samanlaisia sivutehtäviä jossa seuraat keltaisena hohkaavia jalanjälkiä, tapat siellä lopussa hilluvan hirviön ja sivuquest valmis.

Witcher 3 Dawnwalkerin elämänkaarikin oli mielestäni samankaltainen. Alussa on hukassa taistelusysteemien kanssa, lootti on paskaa ja on oikeasti hyvä fiilis läpäistä tehtävä jossa haastava loppupomo. Voin täysin itseäni syyttää siitä että vaikeustason pidin normaalissa, mutta loppua kohden peli toistaa aivan liikaa itseään ja vaikeustaso oli olematon. Loottia tulee joka kulman takana niin että löytyy ties mitä legendaarista vermettä varustekassista eikä jaksanut enää näitä lopulta poimiakkaan talteen. Oikeastaan minkäänlainen päivittely ei napannut koska hahmo oli jo niin naurettavan vahva että taistelut olivat vain väkivaltaista lyöntinapin rämpyttelyä ja väliin parit perfect blockit. Tässä täytyy sanoa että normaali taso oli oikeastaan etu, että itseään toistavat vihollisaallot sai vain mahdollisimman nopeasti pois. Mun mielestä se valtavien geneeristen vihollismäärien jatkuva spämmäys oli usessakin tehtävässä todella turhaa ja olisi voinut olla fiksumpi veto välillä vain yllättää pelaaja ja tehdä tunnelmavetoissammaksi joitakin tehtäviä. Etenkin turhauttavaa tapella "henkimaailmassa" samaa kolmea vihollisryhmää vastaan joilla täysin samat mekaniikat kuin eläin- ja ihmisversioilla. Paljon samaa siis Witcher 3 kanssa, siinä oppi niin hyvin ulkoa mekaanikat että toiset läpipeluut meni vaikealla tasolla ja silloin oli kiva haastaa itseään menemällä täysin alitasoisena kikkailemaan jotain jättiläistä vastaan joka tappaa yhdellä osumalla. Tälläisen kokemuksen sain kylläkin Dawnwalkerin alkutiimoilla jossa pelastettiin eräs herrasmies ja lopussa punaisen pääkallon haastavuuden omaava herrasmies yllätti pakollisella kohtaamisella, jossa yksi osuma oli fataali. Onhan se tunne hieno kun tuollaisen voitat parin yrityksen jälkeen.

Päivä ja yö järjestelmä oli kiva, itse koin antaneeni kaikkeni kun päiviä oli vielä runsaat 10 jäljellä ja voitin helposti loppuvastustajan ihan ihmisenä, jolla panostin vain hieman swordsmanship taitopuuhun. Vampyyrinä pelaaminen on huomattavasti hauskempaa (ja vielä helpompaa tietyin perkein). Itse pelin rakenne tuntuu jotenkin hajanaiselta, se jakautuu erillisiin lyhyisiin quest-lineihin ja voit oikeastaan milloin vain mennä ja suorittaa pelin loppuun. Hieno idea, mutta itse koen että jotakin syvempää tästä päätyi puuttumaan ja kyseiset questlinet loppuivat aika nopeaan ja jäit taas miettimään että mitäs nyt sitten tekisi. Myös pääpomon adjutantit jäivät ikävän suppeaksi ja niissä olisi ollut paljon enemmän potentiaalia tarjota, tämä on sääli koska hahmot olivat todella mielenkiintoisia ja karismaattisia.

Keskityin nyt tässä arviossa mieleen tulleisiin negatiivisiin juttuihin, sillä peli on kuitenkin kaikesta huolimatta erinomainen ja jokaisessa arviossa saa lähinnä lukea vain erinomaisia asioita. Jos pidätte haasteista ja ajattelitte että pelaatte tämän vain kerran läpi, niin suosittelen vaihtamaan heti vaikeustasoa kun peli muuttuu helpoksi. Muutoin voi olla ihan hyvä idea pelata juonen osalta nauttien ja toisella läpipeluulla nostaa vaikeustasoa alusta lähtien. Ilmeisesti täydellisen blokin suuntanuoli on poissa vaikeammilla asteilla, tämä olisi tehnyt alkupelin normal tasolla aivan todella vittumaiseksi koska mekaniikat täysin hukassa muutenkin pelin alussa, tokalla pelikerralla saattaa tuoda mieluisaa lisähaastetta.

Täytyy tässä Dawnwalker ähkyn jälkeen katsella milloin tämän pelaisi toisen kerran läpi ja kuinka paljon oleellista jäi tekemättä.

+Mielenkiintoinen pelimaailma
+Mielenkiintoiset ja karismaattiset päävastustajat
+Suhteellisen sujuvaa taistelua
+Grafiikat
+Ääninäyttely ja äänimaailma
+Juoni
+Valintoja löytyy

-Toistaa itseään
-Vihollisia useita, mutta monella käytännössä samat mekaniikat, witcherissä tarvittiin edes eri materiaalista tehty miekka näitä henkimaailman kavereita vastaan
-Muutamat bugit esti sidequestin aloituksen tai piti ladata aikaisempi tallennus
-

Spoileri

Valinnat ei lopulta vaikuta niin paljoa, mitä olen asiasta lukenut pl. tietty laaksosta karkaaminen, brencisin kanssa liittoutuminen tms.

 

[Jumi]

Onimusha: Way of the Sword

Innostuin demosta paljon ja pelasin sen läpi kolme kertaa. Taistelu oli hauskaa, mutta demon putkimainen rakenne ja "yksinkertaisuus" häiritsivät. Ostin kumminkin koko version sillä Capcom on tunnettu laadukkaista peleistään ja pelailen näitä AAA-pelejä harvoin.

Samuraipelissä taistellaan paljon ja systeemi on ihan omanlaisensa. Hahmolla on massaa ja juokseminen on realistisen hidasta, taiteluissa pysytään yleensä paikallaan lyöden ja torjuen, toisin kuin souls-peleissä. Torjunnat ja parryt ovat helppoja ja näyttäviä, peliä on myös todella mukava pelata, kunnes ei olekaan. Jossain parin tunnin kohdalla halutti vain juosta pikku vihuista ohi. Taisteluun saa mukavasti uusia taitoja, mutta onko niistä monistakaan lopulta hyötyä. Kunhan taistelusysteemin oppii niin rivivihuista tulee tylsiä. Tehokas Issen-isku ois varmaan hauska käyttää, mutta sitä varten vihun pitäisi ensin lyödä, eivätkä passiiviset rivivihut sitä tee kun vasta 5 sekunnin odottelun jälkeen. Lisäksi ne ovat muutenkin niin helppoja, että mitä turhia kuluttamaan aikaa.

Parin ensimmäisen tunnin jälkeen pelasin 15-60 minuutin jaksoissa kun alkoi kyllästyttää joka kerta. Toisaalta pelin pariin oli ihan mukava palata, sillä jumeja ei pahemmin ollut.

Pomotaistelut olivat todella hyviä ja pelasin niitä alkupelissä ihan ilokseni toiseen kertaan harjoitusareenalla. Parilla pomolla oli ikävän pitkät powerup-animaatiot mitkä keskeyttivät taistelun usein, aika pieni juttu, mutta häiritsi paljon. Toinen valituksen aihe on hidas maasta ylösnousu animaatio ja epäselvä Hozuki parannusmarjan syöminen, jonka takia tuli kuoltua monta kertaa. "Ai se ei parantanutkaan itseään?!! Eiku jaa, maasta nousu animaatio ei ollutkaan ohi, vaikka ukko on ollut pystössä kohta sekunnin."

Yhdessä välissä luulin että pelissä on avoin maailma, mutta se ei pitänyt paikkaansa. Kaikki on todella kliinistä. Kielekkeiltä ei voi tippua, hyppynappia ei ole ja hahmo hyppää automaattisesti jos niin on tarkoitettu. Pelissä on keräiltävää luuttia ja inventaario jota en katsonut kertaakaan. Luutin keräämisestä en kummallisesti saanut mitään mielihyvää, koska sillä ei tuntunut olevan mitään arvoa. Sivutehtävät olivat lyhyitä ja joissain oli vähän Witcher 3:maista yritystä herätellä pelaajan mielikuvitusta, mutta siihen ei parin minuutin sivutehtävät ikinä kyenneet.

Juoni ja hahmot tuntui välissä lapsellisilta ja välissä kiinnostavilta. Välissä oli yritystä suurempaan. Pidin pienistä äänenpainon vaihteluista ja ilmeiden muuttumisesta, myös yllättävät vuorosanat piristi. Päähahmo Musashin kilpailija/vihamies Sasakista pidin paljon ja heidän duelit oli hauskaa pelattavaa ja katsottavaa! Olisin pitänyt enemmän jos peli olisi ollut vähän synkempi ja räikeimmät lapsellisuudet tai kliseet olisi vain jätetty pois.

+Hauska taistelu
+Hyvät ja sopivan helpot pomotaistelut
+Ei kummempia jumeja
-Muka avoin maailma jota ei kannata tutkia, sillä sieltä ei löydä mitään järkevää
-Putkimainen rakenne
-Parin pomon pitkät powerup-animaatiot keskeyttää pelin
-Ei jaksa pelata kuin pienissä pätkissä

Kyllähän tämä laadukas oli, mutta täysin eri kohderyhmälle. Jos tykkää A Plague Tale:sta tai muista moderneista peleistä, niin tämä voi hyvinkin olla 9/10 mitä pelisivustot ovat tälle antaneet. Oma arvosana 2/5.

 

[Nathorr]

Singularity (PC)

Unohdettu Raven Softwaren FPS-peli vuodelta 2010 on sekoitus Half-Lifeä ja BioShockkia, joka on yllättävän hyvää viihdettä, vaikkakin jää esikuviensa varjoon. Kylmän sodan aikaan neukut löysivät ihmeainetta nimeltään E99, mutta kuten arvata saattaa, systeemi sortui. Aineen tutkimussaarella tapahtuu kuitenkin kummia ja jenkit lähtee jakamaan vapautta. Luvassa on ammuskelun lisäksi aikamatkustelua ja supervoimia.

FPS-pelinä Singularity on aikansa tuote. Konsolipanotteisuus näkyy, mutta ei onneksi häiritse. Ampuminen on peruskauraa ja lisävoimat tuovat oman höysteensä, vaikkakaan ne jäävät monipuolisuudessaan pahasti BioShockista jälkeen ja mielummin räiskin vain rynkyllä menemään. Yksinkertaisilla fysiikkaapuzzleilla yritetään värittää lineaarisia siirtymiä, mutta ne ovat yleensä vain pakollinen paha. Peli on kuitenkin viihdyttävä. Hahmot ovat karikatyyrisiä, mutta hauskoja. Peli on helppo, mutta en välttämättä haastetta kaivannutkaan. Aseiden ja ominaisuuksien kehittäminen eivät juuri mitään muuta, mutta toisaalta 6 tunnissa ei ehdi tylsistymäänkään.

Peli on tunnelmallinen, vaikkakin graafisesti osittain aika rujo. Tavallaan maailma näyttää kohtuulliselta, mutta tekstuurit ovat suttuiset. Peli onneksi pyörii hyvin ilman nykimisiä. Juoni on ihan hauska, mutta ei tarjoa yllätyksiä. Mielestäni peli on kestänyt aikaa ihmeellisen hyvin, varsinkin, jos esikuvat on pelattu alle. Tämä on sitä samaa, vaan vähän kömömmin. Ihan mukava paluu 2000-luvun alkupäähän, kun ei sitä enää jaksa innostua kaikesta uudesta. Ei haittaa ollenkaan, että pelasin. 4/5.

E: Ainiin! Nopeasti ehti unohtamaan pari älyttömyyttä. Tekstitykset ja manuaalinen tallennus puuttuu kokonaan. Edes tasoa ei pysty aloittamaan alusta, vaan vaihtoehdot on edellinen checkpoint tai koko peli alusta. Ensimmäisellä yrityksellä saavutinkin reilu tunnin pelin jälkeen tilanteen, jossa mulla ei ollut aseita ja paukut loppu. Aikani siinä yritin edetä pelkällä meleellä, mutta mitenkään ei hiparit riittäneet. Eli pelissä on tilanne, jossa pelaajalta otetaan aseet pois pistoolia lukuunottamatta ja esitellään weapon locker. Jos weapon lockerista ei tajua ottaa asetta, uutta asetta ei ole koko tason aikana tarjolla. Eipä mittään, nopeasti alun juoksi uudelleen.

 

[Partis]

Laitetaan nyt tännekin pelejä mitä tullut pelattua viimeisen muutaman viikon aikana.

Sonic freeriders (xbox 360)

Tämähän on riders sarjan kolmas peli ja jostain syystä segalla saatiin loistava idea tehdä tästä kinect peli ja se oli sonic riders sarjan loppu.
Onneksi nykyään boxi on äärimmäisen helppo modata usb tikun kanssa joten pääsin pelaamaan tän ihan orkkis raudalla "no kinect" patchin kanssa joka löytyy gamebanana sivustolta.
Tuon kanssa ohjaus on vasemmassa tatissa, hyppy ja temput napeissa ja käsiä käytetään oikealla tatilla ja pelaaminen on ihan sujuvaa.
Mun mielestä tämä on jopa ekaa peliä parempi, mutta kyllä se zero gravity on mulle se sarjan paras.

Aliens: colonial marines (xbox 360)

Ihan hyvä ja tunnelmallinen räiskintä vaikka kaikki väittää täysin painvastaista.
Tämähän on suorastaan kuuluisa siitä kuinka koodissa ollut yhden kirjaimen typo pilaa koko tekoälyn ja alienit voi vaan jähmettyä paikoilleen tai jtn.
En muista kokeneeni tuota ps3 versiossa aikoinaan enkä kokenut nytkään.
Ainoa valittamisen aihe on kaikki visuaaliseen puoleen liittyvät asiat eli kyseessä on taas peli jossa ruudunpäivitys heittelee villisti, ruutu repeilee melkein jatkuvasti ja kuva on täynnä sahalaitaa.
Tykkäsin jopa niin paljon, että tekis mieli ostaa joskus myös pc:lle jos sattuu saamaan muutamalla eurolla niin sais nuo ongelmat korjattua.
Näköjään just elokuun lopussa ollut 3e ja sitä ennen 6e aika usein ja tuossa tulee myös kaikki dlc.

Amped 3 (xbox 360)

Tämä oli edelleen ihan helvetin hyvä ja hauska lumilautailu.
Olis kyllä kiva tietää mitä aineita tekijät on vetäneet kun välivideoita on ideoitu sillä ne on hyvällä tavalla älyttömintä settiä mitä mä olen varmaan missään pelissä nähnyt.
Tämähän on selvästi arcade maisempi mitä kakkonen ja sen takia monet ei tästä tykkää, mutta mulle se oli tervetullutta vaihtelua vaikka kakkosestakin tykkäsin todella paljon. Tämä vaan on paljon hauskempi pelata kun hahmo ei ole jatkuvasti nurin ja on tässä kuitenkin edelleen se sama systeemi jossa peli antaa paljon enemmän pisteitä hallituista ja hitaista tempuista verrattuna siihen jos vetää nopeita voltteja kuin ssx:ssa ikään joten tattien kanssa saa kuitenkin olla tarkkana kun ne täytyy pitää just oikeassa kohdassa.

Nyt pelasin vaan tarinan läpi joten aikaa meni alle 10 tuntia sillä sen läpäisyyn ei kovin paljoa tarvitse tehtäviä tehdä.
Tämä myös näyttää ihan hyvälle edelleen vaikka oli koneen julkaisupeli.

Saints row 2 (pc)

Tämä on tunnettu siitä kuinka paska pelin pc porttaus oli.
Sitä ei ilmeisesti saanut toimimaan kunnolla mitenkään vaan peli oli buginen, ruudunpäivitys oli mitä sattui koska ilmeisesti sekin oli sidottu prossun nopeuteen ja kaikkea muuta.
No fanit korjaa sen missä cd projekt red mokasi. Kyllä. PC porttaus on niiden käsialaa.

Ratkaisu ongelmaan on JUICED fani päivitys.
95% ajasta sulava 60fps ja ainoa bugi mihin törmäsin oli se, että en saanut tilattua autoa puhelimella ja se korjaantui kun käynnisti pelin uudelleen.
Joten nyt kokemus oli reippaasti parempi mitä xbox 360 versiolla aikoinaan ja tämä maksoikin gogissa vain 1.7e.

Yleisen mielipiteen mukaan tämä on koko pelisarjan huippu ja tästä alkoi alamäki jonka huipentuma oli se 2022 vuoden peli. Siis se sama peli joka oli mun vuoden peli listan ykkösenä pari vuotta sitten joten nyt voin viimeinkin verrata tätä siihen.
Noh suoraan sanottuna ainoa asia jonka tämä tekee paremmin on luontevamman tuntuinen auton ajaminen.

Varsinkin kun tarinasta puhutaan niin melkein jokainen tehtävä on "mene tuonne ja tapa iso lauma vihollisia" tyylistä settiä.
Tämä ei tarjoa edes mitään sellaista mitä vaikka 2022 saints row jossa laitettiin ns festari vessa ketjulla autoon kiinni ja riepoteltiin ympäriinsä kunnes asioilla ollut jengiläinen suostui puhumaan.
Puhumattakaan koko larppaus tehtävä sarjasta joka oli hauskempaa kuin mikään mitä tämä tarjoaa.
Ihmisillä on vaan nostalgia lasit päässä ja jos hahmot ei ole vanhat tutut niin peli on paskaa.
Ja mä itse olen pelannut jokaisen sarjan pelin läpi joten ymmärrän jos joku kaipaa tuttuja hahmoja, mutta ei se peliä sen paremmaksi muuta.

Mun mielestä vasta kolmosesta lähtien saints row alkoi löytämään sen oman juttunsa kun alettiin menemään tarinan puolellakin sinne överimmän toiminnan puolelle.
Mä ostin samalla myös nelosen ja kolmosen remasterin ja pelkästään kolmosen intro tehtävien aikana nauroin enemmän mitä koko kakkosen tarinan aikana.

Alpha protocol (pc)

Alunperin ostin tämän xbox 360:lle, mutta päädyin kuitenkin ostamaan vielä pc version gogista ja pelasin sen joka oli kyllä oikea vaihtoehto sillä videoiden perusteella xbox versio kärsii ihan järkyttävästä ruudun repeilystä ja heikosta ruudunpäivityksestä eikä sille tietenkään saa modeja.
Tämän kohdalla tuli ladattua alpha protocol made easier modi joka tekee seuraavat muutokset:

01) more skill points: 30 starting, 15(10) levelup, modded skillcap and special skillcap
02) doubled weapon accuracy: SpreadMinFiringDegrees, SpreadMaxFiringDegrees, VisualSpreadMin, VisualSpreadMax (values divided by 2)
03) noise reduction: Sound_Dropoff_Meters=0.75 (original value: 1.5 it stops the enemy to get aware when player closes

Vaikka aseen tarkkuuden tuplaaminen kuulostaa isolta niin esim pistoolilla kun yrittää ampua vaikka 10m päässä olevaa kohdetta niin ilman critical hit skilliä siitä on edelleen kohtalainen mahdollisuus ampua ohi ja jos haluat hiipiä niin tietenkin yrität osua päähän ja jos ammut ohi niin vituiks meni.
Menkää katsomaan tästä videoita tubesta ja katsokaa kuinka iso se rinkula on normaalisti siinä tähtäimen ympärillä. Se on se alue mihin sun luoti lentää tuurista riippuen
Tuon modin kanssa hiipiminen myös toimii niin, että jos menet kyykyssä niin vihollinen ei yleensä kuule sua.

Mutta eihän tätä kukaan pelattavuuden takia pelaa vaan tarinan ja dialogi valintojen takia ja se puoli toimii kyllä hyvin ja muutaman videon katsoneena tässä vaikuttaa niin monet asiat eri dialogiin ja jopa pomo tappeluihin, että jokaisella on todennäköisesti ainakin hieman eri läpipeluu.
Ja kun sanon, että valinnat vaikuttaa pomo matseihin niin ne vaikuttaa suoraan siihen mitä pomoja vastaan juodut taistelemaan.

Teknisesti tämä toimi aika helvetin hyvin kun ottaa pelin maineen huomioon.
Ainoat ongelmat oli yks armoriin laitettava kyky jonka piti kuvauksen mukaan hidastaa kameran huomaamista, mutta heti jos menin edes hiukan kameran näkökenttään niin hälytys pamahti päälle ja kerran yhden vihollisen animaatio vaan jumitti paikoillaan.
Muuten ei mitään ongelmia.

En kuitenkaan suosittele pelaamaan tätä ottamatta pelistä selvää sillä pari pomomatsia on aika perseestä jos pelaa hiiviskely hahmolla.
Sen takia nuo modin antamat extra skill pointit oli myös hyviä kun saa parannettua myös kestävyyttä ja otettua ne parhaat stealth skillit käyttöön.

Silent hill f (pc)

Oli tämä nyt muutaman modin ansiosta paljon parempi mitä oletin, mutta ei tämä mun mielestä mikään silent hill ole sitten mitenkään päin katsottuna, mutta ei se pelistä huonompaa tee.
Alunperin tämä kiinnosti kunnes kävi ilmi kuinka taistelu on kohtuu kankeaa ja stamina pohjaista joka ei sitten kiinnosta ollenkaan ja lisäksi se oli todella tökkivän näköistä kun välillä vaikka counter iskujen kanssa animaatio pysähtyy varmaan sekunniksi.

Joten latasin infinite stamina sekä hit stop begone modit.
Hinakosta tuli tehtyä myös söpömmän näköinen Fatal Frame Style Hinako Face modilla.
Sitten isoin muutos visuaalisesti oli fog remover modi.

Peliä ei tietenkään ole tarkoitettu koskaan pelattavaksi noin ja sen kyllä huomaa sillä kun ahtailta kujilta päästään sinne pellolle niin horisontissa hypähtää näkyville kaikkea taloista aina metsään saakka. Tässä on suorastaan yllättävän lyhyt piirtoetäisyys, mutta se sumu peittää kaiken tuon.
Kokeilin siellä pellolla laittaa sumun takaisin, mutta on tämä vaan niin paljon paremman näköinen, suorastaan kaunis kun kaikki ei ole sankan sumun peitossa joten päätin sitten katsella vaan kohtuu rankkaa maisemien esiin popsahtelua.
Ei tuo sumu edes mun kohdalla lisää tunnelmaa joten valinta oli helppo.

Modien kanssa hyvä peli ja hommasin jopa kaikki eri loput.
Se sarjalle suorastaan perinteinen vitsiksi tarkoitettu ufo lopetus oli mun mielestä paras ja sai nauramaan ääneen.
Toiseksi eniten tykkäsin siitä ekasta lopusta jonka kaikki saa väkisin kun pelin pelaa ekan kerran läpi. Se ei todellakaan ole ns. hyvä loppu, mutta mun mielestä se vaan sopi peliin paljon paremmin mitä se ns. true ending.
Sitten kun tammikuussa tulee taas aloitettua kunnolla pelaamaan vr pelejä niin täytyy vielä testata miten tämä toimii uevr:n kanssa.
GITHUBISTA löytyy first person / 6 dof modi.

 

[Heseman]

Diablo IV - Lord of Hatred (PC)

Blizzardin toimintaropen toinen lisäri päättää pääpelissä alkaneen tarinakaaren. Kuten nimestä voi arvata, keskiössä on vihan herra Mephisto. Tarina on ihan ok, parempi kuin edellisen lisärin, mutta mielestäni vähän huonompi kuin pääpelissä. Alku oli tasapaksua etenemistä, viimeinen kolmannes sitten parempaa. Vanhoja tuttuja nähdään, mutta ainakin yksi näistä ei kuulostanut samalta mitä hieman aiemmin. Ääninäyttelijä on sama, joten syytän ääniohjaajaa. Myös horaatinen kuutio tekee paluun.

Kauden teemana on suoraan pelisarjan historia. Monia tuttuja paikkoja vieraillaan ja ne on enimmäksen uskollisesti mallinnettu tähän peliin sopivasti. Kakkosta olen pelannut paljon viime joulukuusta asti, joten siitä on aika hyvät muistikuvat ja joissakin nostalgiakentissä oli väärää musiikkia. Tämä on vähän outoa, sillä osassa se taas on oikein. Ei tämä nyt maailmaa kaada, kunhan kummaksuttaa vähän. Kauden viimeinen juonitehtävä oli kyllä upea nostalgiatrippi, siinä kulki oikein kylmät väreet pitkin selkäpiitä. Näin se nostalgia tehdään oikein!

Kun toimintaropesta puhutaan, niin loottia ei voi ohittaa. Pelasin tätä isommin viimeksi viime vuonna, ja paljon on muuttunut niistä ajoista. Torment-vaikeustasoja on nyt 12 aiemman neljän sijasta. Käsittääkseni ideana on tarjota loivempi polku korkeammille tasoille. Torment XII vastaa Pit-tasoa sata. Sinne on vielä matkaa, omalla harkkore-paladiinillani olen vasta avannut Torment IV. Valitsin buildiksi shield chargen, sitä kun mainostettiin sanoilla "very tanky", mikä sopii harkkoreen hyvin. Legendaarista kamaa tuntuu putoavan harvemmin kuin mitä aiemmin, varmaan useammasta tormentista johtuen. Tosin nyt on enemmän mahdollisuuksia muuttaa kamaa kuutiossa paremmaksi, esimerkiksi harvinaiset voi päivittää sillä legendaarisiksi niin ei tarvi erikseen lähteä metsästämään. Myyttisiäkin voi kuutiolla muuntaa, mutta tällä tavalla tehtyjä myyttisiä voi pukea vain yhden. Muut on pakko löytää maailmasta tai arpoa sepällä. Jotenkin tuntuu vaan ähkyltä tämä systeemi. Valintoja on melkeinpä liikaa, varsinkin kun kamalla voi erilaisia affikseja olla vaikka mitä. Netissä on myös kritisoitu myyttisten lisäämisestä, sillä ne ovat nyt melkeinpä oma varustetasonsa legendaaristen päälle. Eiköhän vanhat ikoniset uniikit olisivat riittäneet ihan hyvin.

Pidän edelleen Diablo kakkosesta enemmän, mutta tämä on välillä ihan hauskaa vaihtelua. Pelailen nyt nelosta siihen saakka kunnes kyllästyn. Matkalla koitan edetä kaudessa sekä tehdä erinäisiä haasteita. Jos peli löytyy, niin nostalgian vuoksi tämä kausi kannattanee tsekata. Jos taas ei, niin odottaisin alennusmyyntiä, nyt kun saa koko pelin kätevässä paketissa. Diablo V on myös kerrottu tulevan muutaman vuoden päästä, joten tähän tuskin mitään isoja lisäreitä enää tulee. Ensi keväänä tosin on vielä luvassa amatsoni pelattavaksi hahmoluokaksi.

Diablo IV

Diablo IV is a singleplayer and multiplayer bird's-eye view ARPG game in the Diablo series.

www.pcgamingwiki.com

 

[aleksejjj]

Metro Exodus (PC)

Metro Exodus on mahtava tarinapohjainen FPS-peli. Tämä on hidastempoinen, ota-ihan-rauhallisesti tyyppinen räiskintä, jossa peli vaatii taktisempaa lähestymistapaa tilanteisiin. Peli erottuu muista aikalaisistaan kiitos upean monipuolisen kenttäsuunnittelun ja graafisen jäljen. Pelissä on vahvan monipuolinen tasosuunnittelu, jonka kaltaista ei ole Metro-peleissä ennen nähty. On lumen peittämiä kaupunkien katuja, hiekkaa täynnä oleva aavikkoalue ja tiheitä maaseutumaisia metsiköitä. Vaikka peli esittelee nyt semi-avoimen maailman kuljettavaksi, kuten odottaa saattaa, on pelissä edelleen vahva painotus lineaarisiin ja pimeisiin maanalaisiin käytäviin, jossa piileksii vaarallisia mutantteja.

Tarinankerronta on huippuluokkaa tässä pelissä. Päähenkilö Artyomin, vaimo Annan ja loppujen selviytyjäryhmä Spartalaisten tarinat on kerrottu tunnepitoisesti ja on helppo pelin edetessä syventyä hahmojen tarinaan, heidän iloihin ja suruihin samalla, kun matkustetaan junalla ympäri maita ja mantuja seikkailusta toiseen.

Varjopuolina pelissä jokseenkin jankkiset liikkumismekaniikat PC:llä ja kohtuullisen pitkä pelin kesto. Pelin loppua kohden aloin jo tuntea väsymystä ja toivoin, että peli olisi ollut lyhyempi, koska ihan kaikki tehtävät eivät tuntuneet ainutkertaisilta, eli vähän toiston makua oli pelin lopulla. Se täytyy kuitenkin sanoa, että pelin loppuratkaisu on niin hieno ja näkemisen arvoinen, että ihan pelkästään sen takia ei kannata luovuttaa, vaan peli tuntuisikin jo pitkäveteiseltä. Suosittelen kaikkia jatkamaan vielä vähän aikaa lopun nähdäkseen.

4/5 kokemus minun mielestäni lopulta, helppo suositella FPS-pelien faneille. Peli oli näin jälkeen päin katsottuna loppuvaiheiltaan melko buginen, sillä siellä peli kaatui lähes 10 kertaa, eikä minulle selvinnyt mikä kaatumiset aiheutti.

Silent Hill f (PC)

SHf on kauhupeli, joka itse asiassa ei tapahdu lähelläkään Yhdysvaltain Silent Hill -nimistä kaupunkia, vaan 1960-luvun japanilaisessa pikkukylässä maaseudulla. Grafiikat ovat suorastaan upeat ja äänisuunnittelu samaten. Molemmat yhdessä hienosti luovat peliin erittäin synkän tunnelman. Sitten on myös se pelisarjan klassikko-ominaisuus: joka paikassa leijuu sumua.

Päähenkilö Hinakon perheen ja ystävien NPC-hahmojen taustoista oppiminen tuntuu hyvin käsikirjoitellulle. Hinakon perhe on rikki riitojen vuoksi. Isä on loukkaava ja kontrolloiva Hinakoa kohtaan ja äiti on heittopussi, minkä vuoksi Hinako vihaa molempia. Hinako kirjoitti muistikirjaansa, että hänen isänsä ignooraa hänet, kun Hinako sanoo "hyvää huomenta", mutta kun Hinako ei sano mitään, hänen isä suuttuu. Tämä kolahti henkilökohtaisesti itselle

Pelin mekaniikoista sanon, että Faith/Focus/Sanity/Stamina/Health on sellainen yhdistelmä, että oli aluksi vaikea ymmärtää sitä kaikkea. Pidin enemmän SIlent Hill 2 Remaken yksinkertaisuudesta. Kuitenkin pelin edetessä tästä alkoikin ottamaan jotain tolkkua ja taistelumekaniikat toimivat ihan ookoosti. Pidin tässä Focus counter-attack iskuista. Stamina toisaalta vaikutti todella epätasapainoiselta: tuntui olevan jatkuva tarve laittaa kaikki saadu buffit staminaan, kun se vaan loppuu koko ajan kesken. Useamman tunnin pelaamisen jälkeen taistelu alkaa tuntua jo aika tylsälle. Lopulta taistellaan enimmäkseen samoja vihollistyyppejä vastaan, eivätkä mitkäään niistä lopulta tunnu enää pelottavalle. Tavaraluettelon hallinta on myös sotkuisaa, siinä toinen haittapuoli. Monet kerättävät esineet tekevät enimmäkseen ihan saman vaikutuksen ja Hinakolta loppuu tavaraluettelosta jatkuvasti tila kesken.

Ensimmäisen läpipeluun vetäminen kesti minulta noin 18 tuntia. Käytin huomattavasti aikaa lukien Hinakon kirjoittamia muistiinpanoja perheestä ja ystävistä. AIkaa kului paljolti myös huoneiden ja sivukujien penkomiseen tavara-lootin toivossa. Ehkä suurin ongelmani SH f:n kanssa on, nyt kun olen pelannut sen tällä tavalla läpi, että peli on liian pitkä. Tämä ei varsinaisesti tuntunut "all killer, no filler" tyyppiseltä kokemukselta ja loppua kohti alkoi jo väsyttää ja mieli muuttumaan kärsimättömäksi, koska halusin vain nähdä loppuratkaisun. 9 tai 10 lukua olisi ollut optimaalisempi kesto pelille. Toisaalt kaiken tarinan läpi kahlaaminen muistiinpanojen muodossa on käytetyn ajan arvoista tässä pelissä, koska tarina on pidetty tarkoituksella häilyvältä, mikä jättää tilaa kaikenlaiselle tulkinnalle. En nyt spoilaa mitään, mutta mielestäni grafiikat, audio ja tarina yhdessä ovat pelin parhaat puolet, ja tarina on tällaisissa peleissä hyvin tärkeä. Sen vuoksi jaksoin jatkaa.

Yhteenvetona tämä on mielestäni ihan ok kauhupeli ja kauhupelien fanien kannattaa kokeilla. Erityisesti ensimmäinen puolisko oli erittäin hyvä ja synkkä tunnelma on rakennettu taidokkaasti. SH 2 Remakeen verrattuna f:ssä on paljon enemmän taistelua vihollisia vastaan ja pelihahmon statsi-systeemi on nyt paljon monimutkaisempi. Riisipellon variksenpelätti-puzzle oli mielestäni hienosti tehty, se jäi pelistä mieleen. Sanoisin edelleen, että SH 2 Remake on pelinä parempi kuin tämä, mutta on f:lläkin jossain määrin puolensä. 3.5/5 kokemus

 

[Partis]

Silent Hill f (PC)

Riisipellon variksenpelätti-puzzle oli mielestäni hienosti tehty, se jäi pelistä mieleen.

Tämän perusteella oletan, että sä jopa tajusit ne vihjeet ja löysit oikean vaihtoehdon.
Mä en koskaan tajunnut mikä on se oikea vaihtoehto joten lopulta vaan vedin ns. brute force taktiikalla läpi ja kokeilin kaikki läpi kunnes arpa osui kohdalle

Mulla kesti myös eka läpäisy yli 10 tuntia vaikka pelasin helpoimmalla noiden aiemmin mainittujen modien kanssa kun etenin ihan rauhassa ja luin kaiken mitä löysin.
Kolmen päivän aikana tuli pelattua kolme läpäisyä. Sen ufo lopun sain alle neljässä tunnissa ja viimeisen lopun hommasin taktisesti jatkaen aiemmasta tallennuksesta tekemällä pari asiaa eri tavalla eli tavallaan neljä läpäisyä.
Hieman oli ähky tuon jälkeen, mutta se kertoo jo paljon, että noin lyhyen ajan sisällä jaksoi pelata pelin noin monta kertaa läpi.

 

[xarot]

Itsekin pelasin Silent Hill f:n hiljan läpi ja täytyy sanoa, että ei peli kyllä ihan niin hyvä ollut että sitä jaksaisi tahkota kaikki loput läpi. Kankea combatti yhdistettynä pitkään kestoon ja usein "mitä ihmettä tässä tapahtuu" -juoneen ei oikein toiminut, vaikka ihan "ok" peli olikin. Tein lähinnä countereita kaikkiin perusvihollisiin. Loput ratkaisut katsoin tubesta.

 

[perato]

Assassin's Creed (PC)
Kyllä, se ensimmäinen.

Assassin's Creed 2 (PC)
Tämä kyllä nyt yllätti miten paljon viimeistellymmältä tämä tuntui verrattuna tuohon ykköseen.

Assassin's Creed: Brotherhood (PC)
Ei ehkä ihan niin hyvä kuin muistin, mutta erityisesti nyt huomaa kuinka paljon hiotumpi idealtaan tämä on kuin kaksi edellistä.

Sarjan neljäs osa
Assassin's Creed: Revelations (PC)
Kaiken kaikkiaan aika vähän uutta tässä kuitenkaan on, "sitä samaa vähän hiotumpana".

Assassin's Creed III (PC)
Desmondin tarinan päätös. Edelliseen osaan verrattuna tässä on jo merkittävästi uudistuksia mutta toisaalta sitten paljon bugisempana. Tähän mennessä ongelmallisin peli ollut pelata.

Assassin's Creed IV: Black Flag (PC)
Ykkösen jälkeen se omaan makuun huonoin AC. Millään tavalla ei vie tuota itse AC:n perusmekaniikkaa eteen päin, kaikki on nähty edellisistä peleistä. Jopa laivastotaistelu oli mielekkäämpää kolmosessa kuin tässä. Kaikessa kuitenkin paistaa 'leikkaa ja liimaa' ja muutenkin fiilis, että tämä on halvalla tehty spin-off eikä täysverinen jatko-osa.

Assassin's Creed: Rogue (PC)
Kokonaisuutena kuitenkin jotenkin mieluisampi itelle kuin tuo Black Flag, ehkä juurikin sen takia, että laivastotaistelu on jouhevampaa, tekeminen vähän monipuolisempaa ja paikat on karvan verran parempia kuin satunnaiset saaret Black Flagissa.

Assassin's Creed: Unity (PC)
Sarjan kahdeksas osa ja paluu juurille. Tällä kertaa paikkana Pariisi ja miten upea se onkaan. Kaikkien noiden puskissa juoksenteluiden ja merien jälkeen on mukava palata takaisin hyvin tehtyyn mielenkiintoiseen kaupunkiin ja onhan tämä selkeä upgrade monin puolin. Pelillisesti otetaan monia harppauksia eteen päin ja muutama taaksepäinkin.

Assassin's Creed: Syndicate (PC)
Tämän tyylin viimeinen AC peli ennen tulevaa Miragea. Ehkä hieman kyllästyminen iski taas tässä vaiheessa, eikä sinällään yllätänyt. En jotenki odottanut tän pelin pelaamista kovinkaan hirveästi.

Pelillisestihän tämä on kuitenkin ehkä se mukavin pelattava.

Assassin's Creed: Origins (PC)
Olipa vain edelleen hyvä peli.
Mutta on se Egypti tässä vaan nii upea kulkea. Harvat open worldit onnistuu tässä massiivisen maailman teossa näin hyvin ja mielenkiintoisesti ilman että on keinotekoinen tunne rajatusta alueesta ja yllättäen vaihtuvista biomeista.

Assassin's Creed: Odyssey (PC)

Viime vuoden huhtikuussa alkoi tämä AC maratooni ja nyt se saa päättyä vaikka jopa vähän janottais Valhalla ja Mirage.

Ehkä kuvaavinta tän pelin pelaamisessa on se, että vaikka oli toisella peluukerralla parempi, niin välillä mietin ihan tosissani, että "olispa kiva pelata jotain AC peliä, eiku ainiin täähän on". Niin kauas on tultu siitä alkuperäisestä kaavasta, ettei tällä enää hirveesti ole tekemistä koko pelisarjan kanssa. Pelissä pelataan puolijumalalla ja nyt NewGame+ se alko tuntumaankin kun vähän kamoja valikoimalla alko vihut kaatumaan pääasiassa yhellä iskulla/salamurhalla. Vihdoin siis pystyy vähän palaamaan siihen peruspeliin että salamurhailee vastustajia ja hiippaillen niittaa porukkaa eikä pelkästään taistelulla.

Jostain syystä tuo Kreikka ei toimi niin hienosti kuin Egypti, ehkä osittain kokonsa puolesta kun fast travel alkaa olla vähän "pakko" ja toisaalta graafisesti ei ole niin hienon näköinen omaan silmään. Graafisesti pelissä on myös tiettyä töksähtelevyyttä, sumut ilmaantuu ja häviää riippuen missä kohassa seisot ja värimaailma yms. muuttuu vähän liiankin radikaalisti samalla tavalla. Pelin lootti on vähän turhaa pääasiassa, pelin paras ase olis ostettavissa pelin kaupasta, mutta ilmankin pärjää tietyn pisteen jälkeen.

Tällä kertaa lisärit oli mukana, joista omasta mielestä Atlantis oli aika tuubaa lopulta, ehkä väsy iski mutta en toisaalta tykkää noista yliluonnolliselementeistä ja tuosta taustatarinasta yhtään nii vähän väsyttävää jossain scifi-kaupungissa seikkailla. Toinen lisäri sentään tapahtu siellä alkuperäisellä pelialueella vähemmän kolutuissa paikoissa.

Kaikki tuli klaarattua joka ikistä kysymysmerkkiä ja questia yms. myöten, joten ei nyt samalla lailla pettymystä jättänyt suuhun maistumaan kuin edellispelikerta.

Assassin's Creed: Valhalla (PC)
Tuli sitten tähänkin tartuttua kun halvalla sai(6e peruspelin hinta). Ajattelin, että voi jäädä pelaamatta tai voi jäädä kesken, mutta tuli se sitten pelattua kun oli vähän jotenki useampi peli jo ollut vähän sarjaa "plääh ei meinaa jaksa keskittyä". Tämmönen grindauspeli sopi sit tähän saumaan aika hyvin ja tuli tätä pelattua niin pöytäkoneella kuin poiskotoa läppärilläkin.

Näistä uudemmista AC:stä se heikoin. Kartta on huonompi ja tylsempi, taistelu tylsempää, itemit tylsempiä, mekaniikat tylsempiä. Oikeastaan mikään ei meinaa parantaa edellisiin nähden. En sit lopulta ihan kaikkea jaksanut suorittaa ja viimiseltä neljältä alueelta jäi paikat putsaamatta.

Tän pelin suurin ongelma on se, että tää on hirveän "pelillinen", vähän ku joku mobiilipeli. Ensin on se peruspeli, sit on tuo sivutehtävälinja joka ei juuri risteä päätehtävän kanssa, sitten on tämä areena alue jossa on omat rahat ja itemit, sitten tämä roguelike alue jossa on omat rahat ja itemit ja sitten on tämä river-raid paikka jossa on ... jne. Kaikki sivukauhta on päälleliimattua ja koska "parhaat" itemit voi saada jossain 20-30h kohalla niin itemien keräily ja upgreidaus oli aika turhaa loppuviimein. En sit tiedä kuinka moni noista irrallisista jutuista on lisätty alkuperäisen julkaisun jälkeen, mutta siltä ne tuntui, päälle lisätyltä lisätekemiseltä jos peruspelissä loppuu tekeminen kesken. Sivutehtävätkin on oikeastaan lähinnä minitehtäviä, joista osan ratkaisee muutamassa sekunnissa. Siinä missä Odysseys yritti olla sekoitus Witcher 3 ja Diabloa, niin tämä on lähempänä DA Inquisitionia, eli soolona MMORPG:tä.

Ja toisin kuin esim. Odysseyssä, tässä ei ole NG+ tai oikein mitään muutakaan minkä takia pelihahmon kehitys ja itemien keräys veis eteenpäin tietyn pisteen jälkeen. Ei tämä mikään pettymys ollut, koska alunperin oli tarkoitus jopa skipata koko peli. Oli jopa vähemmän laaja kuin luulin ja tämä oli ihan 'handlattava' siinä missä Odysseyskin jos on +100 tuntia aikaa keräilyyn.

 

[perato]

Pistetääs toinen revikka perään ku tänään päättyi ja vielä tuoreessa muistissa.:

Deathloop PC (Epicin ilmaispelit osa XXXVII)

Tämähän meinasi jäädä pelaamatta jos ei olis Epicistä ilmaiseksi tarjottu. Immersive simien suuri fani ja Arkanen peleillekin vaihtelevat peukut(Prey yks top 30 peleistä jos ei 20). Tästä kuitenki kuuli sen verran negatiivista palautetta aikanaan, että ei oikeen rikkonut sitä short-list rajaa wishlistillä ja lopulta tippui siellä johonki pohjalle. Mutta tämä oli todella hyvä peli.

Peli on Päivä murmelina FPS peli, jossa on hieman immersive simeistä tuttuja jippoja. Pelissä on 4 eri tasoa, ja näitä tasoja vieraillaan alun tutoriaalien jälkeen haluamassa järjestyksessä. Pelissä on vuorokausi aikaa tehdä asioita jonka jälkeen looppi alkaa alusta. Vuorokausi on jaettu neljään eri aikaan(Aamu, keskipäivä, iltapäivä, ilta) ja yhdellä alueella vierailu vie yhden neljäsosan vuorokaudesta. Eli päivän aikana voi vierailla joko neljällä alueella tai vaikka samalla alueella neljä kertaa. Joka vuorokauden aikana kentät muuttuvat niin sääolosuhteiden kuin auki olevien paikkojenkin mukaan. Juonellisesti tarkoitus on saada hengiltä 7 Visionääriä, ja yllättäen ongelmaksi muodostuu se, että tyypit on eri kentissä väärinä aikoina. Kupletin juoni onkin selvittää, miten nämä Visionäärit saisi nätisti olemaan oikeissa paikoissa niin, että kaikki saisi hengiltä saman loopin aikana.

Tämän pääjuonen lisäksi pelissä on paljon risteävyyksiä eri tasojen välillä ja vaikka peli tarjoaa mahdollisuuden edistää aikaa(eli jos haluat aamusta hypätä suoraan iltatasoon, on se mahdollista), niin ei sille ollut juuri käyttöä, koska joka loopissa oli joku syy käydä jossain tasossa tutkimassa jotain mikä oli aiemmin jäänyt huomaamatta tai avaamatta. Kaupunginkirjasto on auki vain päivällä ja siellä on koodi joka aukaisee jotain jossain muualla mutta vain iltaisin(koska se kassakaappi tuodaan vain illasta sinne yms.)

Loopin päätyttyä menettää kaikki kerätyt tavarat ja kyvyt, jollei näitä "infuusaa", eli kerää kentistä resursseja joilla näin voi tehdä, siten ne ovat käytössä jatkossakin. Tämän voi tehdä jokaisen aikajakson välissä, mutta kykyjä mahtuu mukaan vain kaksi ja pyssyjäkin vain kolme, ja ainoastaan ne tavarat joiden kanssa poistuu kentästä jatkaa seuraavaan tasoon. Tarjolla on erilaisia pyssyjä, näihin lisäkilkkeitä, kykyjä ja niihin lisäkilkkeitä sekä passiivisiä trinkettejä. Kerättävää riittää ja osa erikoisimmista aseista on piilotettu pitkien haasteiden taakse.

Immersive simeistä on tuttua erinäköisten koodien, salaluukkujen ja reittien käyttö. Pelimekaniisesti onkin kyse jostain modernin Wolfensteinin ja Dishonoredin risteytyksestä. Mitään roolipelaamista ei ole tarjolla kehitettävien kykyjen tai keskustelujen muodossa, mutta juoni on kuitenkin ihan hyvä ja kulkee koko ajan mukana pelin edetessä. Sen sijaan tarjolla on hiippailua, vastustajien aseiden käyttämistä niitä vastaan sekä Wolfensteinistä tuttua ammuskelua jossa henki lähtee kevyesti niin vastustajalta kuin itseltäkin. Alkuun tuntui, että peli on vähän liiankin helppo, mutta yllättäen kun hiippailu alkoi maistua vähemmän niin meinasi kuolo korjata useaan otteeseen. Peli onneksi tarjoaa 2 kuolemaa per looppi, minkä jälkeen looppi alkaa alusta ja menettää kaikki esineet mitä ei kenttien välissä onnistunut ottamaan talteen. Uusien paikkojen tutkiminen jaksaakin viihdyttää yllättävän pitkään ja tuli vielä viimeisellä kolmanneksellakin isoja paikkoja joissa en ollut käynyt, koska en ollut joko A) tajunnut käydä, B) en ollut sinne päässyt aiemmin koska joku muu paikka piti vierailla ensin, C) en ollut vieraillut tässä tasossa tähän vuorokauden aikaan.

Valitettavasti pelissä ei ole save&quit valintaa, joten jokainen taso on pelattava 'loppuun' tai ainakin aina paettava kentästä. Myös pari aluetta on sellaisia, ettei niihin pääse tiettynä vuorokauden aikana ja se tuntui lähinnä laiskalta(rahat loppui, ei ehditä) suunnittelulta.

Graafisesti peli on ihan mukiinmenevä, jos ei nyt kaunis. Omanlaatuinen ulkonäkö toimii. Teknisesti ottaen toimii myös, kaatui ehkä 1-2 kertaa jossain menussa, mutta ei kesken pelin. En ole jaksanut selvittää mistä pelin negatiivine maine on, mutta jos tässä on ollut yhtään teknistä ongelmaa, niin sitten ymmärrettävää varsinkin. Toki 4 tasoa ja näiden toistuva pelaaminen voi tuntua pitkästyttävältä, mutta loppuviimein jokaisen tason voi pelata kohtuu nopeasti läpi jos vaan suihkii menemään objektiveja silmäillen.

Peli on parhaimmillaan kun siihen lähtee vähän sokkona eikä ala heti tutkimaan nettiä, että miten asiat ratkeavat. Jossain vaiheessa voi sitten todeta, että "no nyt tämä on nähty" ja aukoa viimeisetkin luukut nettien ohjeiden avulla. Joskin peli on varmistanut osan luukuista sellaisiksi, että netin ohjeet antavat lähinnä keinot ratkaisuun, itse pitää sitten löytää ne oikeat koodit, koska ne vaihtuvat.

Pelissä on myös mahdollisuus "hyökätä" toisten pelaajien looppiin ja myös antaa mahdollisuus muiden hyökätä sinun looppiin. Aika ajoin myös tekoäly tekee sen, mutta on yleensä niin helppo päihittää, että ei juuri tuota vaikeuksia. Kokeilin muutaman kerran tota invaasiota ja P2P aiheutti sen ongelman, että yhtä lukuunottamatta kaikki oli pelikelvottomia lagin vuoksi. Kerran annoin jonku pelaajan hyökätä omaani mutta pistin sen jälkeen pois, ettei tule turhaa painetta tutkiskeluun. Ehkä loppuvaiheessa olisi voinut kokeilla enemmänkin ihmisvastustajaa vastaan puolustautumista kun skillit ja pyssyt oli testissä.

Tästä tuli kyllä jano pelata Prey Mooncrash heti uudestaan, ja sanonkin, että jos tykkäsit Mooncrashista, niin anna tällekin mahdollisuus. Steamissa hinta 12€ ja pelinkesto itellä se 28h.

 

[Raxama]

Pistetääs toinen revikka perään ku tänään päättyi ja vielä tuoreessa muistissa.:

Deathloop PC (Epicin ilmaispelit osa XXXVII)

Deathloopissa ei omalla kohdalla ollu oikeastaan vialla mikään muu, kun et peli tavallaan vähän asemoi ittensä sellasena "tässä pulma, ratko ite"-kokemuksena, mut sit kuitenkin tarvittaessa opastaa ihan kädestä pitäen jokaisen askeleen. Samoiten se, ettei pelissä ole kun yksi mahdollinen ratkaisu tuolle loopin suorittamiselle on vähän vesittävä homma. Tiedostan kyllä, et jos noita ois useemman erilaisen suoritustavan tehny, niin se ois ollu aikamoinen sekasoppa saada langat pysymään käsissä ja samalla ajallisesti kauhea vaiva, etenkin kun suurin osa pelaajista pelaa sen yhden, jonka jälkeen jättää siihen.

Ja tavallaan se vähän sotii tota Immersive Simien filosofiaa vastaan täysin. Niissä on pointtina just se, että sulle kerrotaan mitä pitäs tehdä ja se on täysin sitten itestä kiinni et miten siitä haluaa suoriutua. Peli antaa työkalut ja jonkinlaisen suuntaviivan, muttei sit sen enempää. Sen takia tuo et jokasen visionäärin on pakko kuolla just sillä yhdellä tietyllä tavalla pelin läpästäkses on vähän nihkee homma, etenkin kun tosta noita imsim elementtejä löytyy no, käytännössä kaikki mitä nyt tarviikaan olla. Rambling Frankin ja Charlien mestat oli myös kenttäsuunnittelultaan aika lähellä Dishonoredia yms, jotka kyllä toi hymyn korville.

Deathloop on siitä huolimatta kyllä ihan laadukas teos, sekä jokatapauksessa sen vaatiman ajan arvonen. Mulla on Steamissa tossa 16h kellossa, ja tohon tuntimäärään sisältyy myös yks resetti kun ostin julkasussa, mutta pelasin vasta tänä vuonna oikeasti alusta loppuun läpi. Sanosin et joku 12h meni?

Kokemusta parantaakseen oma suositus on kanssa ottaa markerit yms pois, niin peli ei vie kun pässiä narussa laitumelle. Jos kiinnittää pelin sulle kertomiin asioihin huomiota, niin tarvittavat asiat kyllä löytyy ihan ilmankin jättimäistä ikonia ruudulla.

 

[perato]

Deathloopissa ei omalla kohdalla ollu oikeastaan vialla mikään muu, kun et peli tavallaan vähän asemoi ittensä sellasena "tässä pulma, ratko ite"-kokemuksena, mut sit kuitenkin tarvittaessa opastaa ihan kädestä pitäen jokaisen askeleen. Samoiten se, ettei pelissä ole kun yksi mahdollinen ratkaisu tuolle loopin suorittamiselle on vähän vesittävä homma. Tiedostan kyllä, et jos noita ois useemman erilaisen suoritustavan tehny, niin se ois ollu aikamoinen sekasoppa saada langat pysymään käsissä ja samalla ajallisesti kauhea vaiva, etenkin kun suurin osa pelaajista pelaa sen yhden, jonka jälkeen jättää siihen.

Ja tavallaan se vähän sotii tota Immersive Simien filosofiaa vastaan täysin. Niissä on pointtina just se, että sulle kerrotaan mitä pitäs tehdä ja se on täysin sitten itestä kiinni et miten siitä haluaa suoriutua. Peli antaa työkalut ja jonkinlaisen suuntaviivan, muttei sit sen enempää. Sen takia tuo et jokasen visionäärin on pakko kuolla just sillä yhdellä tietyllä tavalla pelin läpästäkses on vähän nihkee homma, etenkin kun tosta noita imsim elementtejä löytyy no, käytännössä kaikki mitä nyt tarviikaan olla.

Toisaalta ajattelen itse näin päin, että jos ohjeita ei olis ollut kädestä pitäen, niin pelillä olis vielä surkeammat arvosanat. Kaikesta kädestäpitelystä huolimatta jäi välillä tajuamatta mitä piti tehdä, joskin väitän että se johtui pääasiassa siitä ettei ollut mitään detective/xray visionia ja ajattelin tehneeni jo vaadittavat asiat. Jouduin sitten joillekin alueille palaamaan pariin kertaan ihan sen vuoksi, että en ollut jotain paperia vilkassut. Ton loopin järjestyksen ratkaisin muutama kierros ennen kuin sen peli sitten oikeen alleviivasi ja mietiskelin lähinnä sit loppuajan, että onko muita ratkaisuja. Se että ratkaisuja oli vain 1 ja osa hahmoista ei poistuneet omalta alueeltaan ollenkaan ja pari aluetta oli pelaamattomia tietyillä aikaväleillä tuli sellainen fiilis, että oli varmaan isompi halu tehdä muutakin, mutta aika loppui kesken laajentaa peliä entuudestaan. Tämmöset seikat on miksei tää nouse sinne top20 peleihin, mutta top 50 listan reunalla kolkuttelee. Näitä pelejä joissa toteutus ei ole täydellinen, mutta jos ulisee koko ajan, että AAA pelit on vaan sitä samaa pumpumia yms ja kukaan ei kokeile mitään uutta niin tässä on jotain vähän uutta, vaikkei tää mikään täysin uniikki konseptina ole(indie pelit yms. tätä tarjoaa).