Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[AsiJu]

The Outer Worlds 2

Ykkösosan pelaamisesta on jo aikaa, enkä suoraan sanottuna muista siitä hirveästi. Ehkä tuo kertoo siitä, että pelinä se oli aika keskinkertainen. Oman käsityksen mukaan kakkonen oli kaikessa parempi, niin piti ottaa työn alle. Ja olihan tuo kakkonen kaikin puolin parempi. Paikoin jopa hämmentävän hyvä ja tuntuu melkein aliarvostetulta helmeltä. Ei tainnut nimittäin myydä hirveän hyvin.

Maailmassa kaikki alueet ovat erilaisia ja mielenkiintoisia. On trooppista saarta hiekkarantoineen, jään peittämää planeettaa, jossa valtava datakeskus hyödyntää planeetan kylmyyttä, kuumaa sodan runtelemaa aavikkoplaneettaa, joka muistutti Lähi-Itää aina pakolaisleirejä myöten ja sitten vaikka esimerkiksi kansainvälinen kauppapaikka. Kaikilla isoimmilla alueilla pääsi kulkemaan suht vapaasti, seikkailemaan ja myös sivutehtäviä oli reilusti. Esimerkiksi yhdessä tehtävässä mentiin tuon datakeskuksen sisuksiin ja ajattelin sen olevan vain pieni konesali. Sehän olikin valtava avoin pelialue, jossa ihan asui datakeskuksessa työskenteleviä ihmisiä.

Sivutehtävät olivat pelissä parasta. Kaikki oli oikeasti hyvin käsikirjoitettu, eikä vain tyyliä "mene paikkaan x ja hae tavara y tai tapa henkilö z". Välillä pelastettiin lääkintärobottia aavikolta, ratkottiin murhamysteeriä tai sitten osallistuttiin uuden tuotteen mainoskuvauksiin. Noita sivutehtäviä eksyikin välillä tekemään urakalla, jolloin itse päätarina ja maailman pelastaminen jäivät odottamaan. Monissa peleissä tuollaisesta tulee ähky, mutta ei tässä. Myös huumori oli paikoin loistavaa ja välillä tuli naurettua ääneen dialogien vaihtoehdoille.

Lisäksi pelissä on valittavana valtava määrä erilaisia pelityylejä, perkkejä, taitoja ja dialogivalintoja. Välillä tuntui, että yhden valinnan takia koko päätarina kääntyi 180 astetta toiseen suuntaan. Tarinan edetessä pystyi valitsemaan, kummalle factionille teki tehtäviä ja sillä oli iso vaikutus loppuun. Täytyy ehdottomasti pelata tämä jossain vaiheessa uudestaan läpi ihan erilaisella hahmolla, eri valinnoilla ja eri factionin tehtävillä. Nyt taustana oli vahva tiedemies ja skilleissä panostin ampumiseen ja sneakkiin.

Ainoat moitteet tulevat teknisestä toteutuksesta. Mitään hyperrealistisia grafiikoita ei todennäköisesti ollut tarkoituskaan tehdä peliin. Silti peli näytti ihan nätiltä. Säteenseuranta tosin oli aivan rikki. Se romutti suorituskyvyn ja aiheutti näytönohjaimen ajureiden kaatuilua. Säteenseurannan poistamalla ei juuri huomannut eroja grafiikoissa, mutta loppu pelistä meni selvästi sulavammin ilman kaatumisia.

Kouluarvosana 9,5

TOW kuuluu omiin suosikkeihin, yllätti todella positiivisesti aikanaan. Peli kolahti tämmöselle savolaisjäärälle jo ekan dialogin aikana:

"You've tried the best, now try the rest, Spacer's Choice. Yes, nailed it!"

Jatko-osa ollut toivelistalla pitkään, täytyy hankkia kunhan näitä työn alla olevia saa pois.

 

[Ezzy]

20.12.2021 läpäisin Steamissa 100. pelini ja tänään tuli 200 täyteen.

Mistä tän muuten näkee, kun Steamissa ei voi seurata kuin 100% completedeja automaattisesti? Itsellä luku on varmaan 2-3 max /~400

 

[Nathorr]

Mistä tän muuten näkee, kun Steamissa ei voi seurata kuin 100% completedeja automaattisesti? Itsellä luku on varmaan 2-3 max /~400

Olen luonut ihan vaan käsin 3 kategoriaa: yksinpelit, jotka aion varmasti pelata; moninpelit, jotka on peluussa; ja pelatut yksinpelit. Läpäisyn jälkeen siirrän pelin kategoriasta toiseen. Loput ovat ilman kategorisointia. Silloin tällöin käyn läpi näitä kategorisoimattomia pelejä ja nostan pelattaviin yksinpeleihin, maku ja mielenkiinto pelien suhteen kun on tässä vuosien varrella elänyt. Hutejakin tulee, eli joskus on tullut ostettua pelejä, jotka eivät sitten lopulta maistuneetkaan, ja putoavat "varmasti pelattavista" pois. Nykyisin yritän välttää pelien ostamista varastoon, vaan ostan suoraan tai lähes suoraan peluuseen. En voi väittää, että tätä sääntöä kunnioittaisin kuitenkaan hirveän kurinalaisesti

Mulle yksinpelinpelin "läpäisy" tarkoittaa käytännössä lopputekstejä. Pelin mielekkyydestä riippuen päätän, että kuinka paljon sivutehtäviä tai muuta kontenttia suoritan. Useimmiten teen kaikki sivutehtävätkin, mutta keräilyjuttuja tai muuta grindaamista harvemmin.

 

[h8me]

Switchillä jatkanut FF X HD:ta ja en edes muistanut kuinka paljon vihaan Blitzballia, tietäjät tietää.

Mikähän mielenhäiriö sitä oli joskus pentuna kun ajattelin että täähän on ihan hauska minipeli... Juu ei. Palkinnot tänne ja ei enää ikinä tässä savefilessä.

Tuon järkyttävän kamalan minipelin ulkopuolella lähinnä vaan tullut levutettua hahmoja, tuossakin saa aikaa kulumaan. Etenkin kun hankitaan ne spheret joilla saadaan 255 statseihin (luckiin riittää ~150), ekana toki pitää olla tarpeeksi hyvät hahmot pärjätäkseen noille... helvetti, pelataan pari dark aeonia alta pois mielummin.

 

[perato]

Bomber Crew (PC)
Oli wishlistillä joskus ja sitten ilmaiseksi sen sai Steamista 2022, mutta nyt tuli vasta pelailtua. Oli pitkään siis ihan short listillä jonossa ihan aiheen vuoksi. 2017 ilmestynyt peli, hintaa tällä hetkellä 2,4 euroa. N. 11h riitti itselle pääkampanjassa tekemistä.

Peli on siis hieman overcooked tyyliin, mutta yksinpelinä, pelattava peli, jossa ohjataan brittiläistä Avro Lancaster raskasta pommittajaa ja sen miehistöä. Pelissä on tukikohta jossa koneeseen ostetaan parannuksia, rekrytään uutta miehistöä ja valitaan seuraava tehtävä. Pääasiassa tukikohdassa ei vietetä kovinkaan paljoa pelitunneista, vaan tehtävät on se mihin aika kuluu.

Pääpelin koneeseen mahtuu 7 miehistönjäsentä joille jokaiselle on tehtävä, ja vähän ylimääräistäkin. Pelaaja ohjaa jokaista hahmoa klikkaamalla hahmoa ja valitsemalla joko paikan mihin se koneessa menee(esim. konekiväärille, moottoria korjaamaan siivelle tai sammuttamaan tulipaloa) tai sitten staattisia toimintoja, joita kertyy kun taitotasot karttuu, esim. lentäjä voi tehdä korkkiruuvikierteen vihollishävittäjien karistamiseksi.

Tehtävät yllättäen koostuu pommittamisesta, ja välillä uusien maalien kuvaamisesta. Maalit ovat pääasiassa staattisia, mutta on sielläkin erilaisia variaatioita, esim. Dambuster pommi padon räjäyttämiseen, sukellusveneen upottaminen peruspommilla tai tallboy pommin pudotus korkealta. Matkalla vastustajan ilmatorjunta ja hävittäjät yrittävät estää tehtävien suoritusta pudottamalla pommikoneen alas.

Vaikka mainitsin, että tässä on hieman overcooked fiilistä, niin yhtä hauskaa koheltamista tämä ei ole. Suurinosa hahmoista pysyy staattisesti paikallaan jos ei suurta kriisiä ole, lähinnä alla olevassa kuvassakin näkyvä "mekaanikko" ravasi itsellä koneessa silloin tällön, muiden istuessa joko paikallaan tai sairassängyssä parantelemassa. Miehittämätön paikka aiheuttaa nopeasti ongelmia, joten mekaanikon tehtävät koin 'turhimmiksi' ja siten oli vapain juoksemaan ympäriinsä kun sen taito muutenkin oli korjata asioita.

Hahmot saavat uusia kykyjä taitojen kehittyessä hitaasti pelin aikana, koko pelin läpäisyssä jäi osalta hahmoista viimeisin taso saavuttamatta, joskin ilmeisesti kaikki kyvyt aukesi? Vihollishävittäjiä ja lentokonetta ohjataan valitsemalla "tähtäysnappi" jolloin niihin lukkiudutaan, ampujat huolehtii ampumisen kunhan maalit on 'tägätty' ja lentäjä lentää minne kartanlukijan määräämä reittipiste lentää. Lentämisen kannalta tuleekin välillä haasteita, korkealla ei näe suunnistaa ilman tähtiä, joten välillä on palattava ihan maanpinnalle, jotta ei päädy lentämään Ruotsiin tai Bulgariaan, konetta kun ei voi kääntää ilman reittipisteen merkkaamista/tägäämistä. Hassu valinta, mutta toisaalta tekee pelimekaanisesti kartanlukijasta merkityksellisen hahmon. Osa kyvyistä aukeaa vasta pelin edetessä, mm. tähtien avulla suunnistaminen ja omien hävittäjien apuun pyytäminen.

Peli tuntui kuitenkin vähän viimeistelemättömältä mekaanisesti. Pelin hahmot kehittyvät hitaasti eikä reserviä voi kehittää, joten jos pommikone tipahtaa ja kaikki kuolee, on aloitettava "alusta". Käytännössä tämä tarkoittaa vaan sitä, että pitäisi grindata tehtäviä paljon, jotta uusien hahmojen taso nousee takaisin ja on mahdollista läpäistä vaikeampia tehtäviä. Pelin vaikeusaste onkin vähän erikoinen, periaatteessa epäonninen osuma takaa sen, että otat useita tunteja takapakkia tai sitten tehtävät on ihan helppoja ja muistuttavat liikaa toisiaan. Pieni tulipalo ohjaamossa on lähes varma kuolemantuomio, siinä missä yhdellä moottorilla voi lentää täysin ongelmitta vaikka koko tehtävän. Hahmojen ohjaaminen lentokoneessa oli hankalaa, mikä sinällään myös selvästi tavoiteltua. Välillä asioiden klikkaaminen oli taas todella epätarkkaa ja en onnistunut ikinä valitsemaan noista tavararäkeistä sitä toista tavaraa vaan hahmo seiso tyhmänä ensiapupaketin vieressä kun toinen hahmo kuolonkoristeli maassa. Lentokorkeuksista en ikinä käyttänyt sitä keskimmäistä, aina oli sama lentää joko maantasalla tai korkealla, koska tuolloin keskiampuja pystyi olemaan pääasiassa jommassakummassa turretissa.

Tehtävät on myös vähän pitkäveteisiä mikä sinällään on ihan historiallista. Varsinkin loppupuolella tehtävät ulottuu pitkälle Saksaan ja korkealla ilmanalalla lentelyä on valtaosa tehtävästä. Korkeimmalle korkeudelle ei suurin osa vastustajien hävittäjistä edes yllä, joten tehtävä on pitkälti odottelua jonka jälkeen hetken ryminää ja taas odottelua kun lennetään kotiin. Historiallista, mutta ei ehkä niin hauskaa. Kaikille ei löydy ehkä ihan tasavertaisesti tekemistä ja olisi ollut hauska nähdä Mimimin tyyppinen "näitä hahmoja käytit eniten". Tuntui, että lennon aikana pääasiassa oli valittuna ampuja ja pommittaja, muilla kävin pikaisesti klikkaamassa kykyä tarpeen mukaan.

Lopputulemana peli oli liian hektinen ollakseen leppoista ajanvietettä ja liian pitkäveteinen ollakseen hauskaa. Ainoastaan kerran tuli töpeksittyä niin, että nauratti(lähetin mekaanikon korjaamaan moottoria siivelle ja tein korkkiruuviliikkeen lentäjällä, yllättäen mekaanikko pääsi testaamaan lentotaitoaan). Koska grindaaminen ei alun jälkeen huvittanut, päädyin törkeästi huijaamaan altF4 jos kone oli räjähtämäisillään, joskin tätä aika vähän tarvi käyttää ensimmäisen puoliskon jälkeen.

Pelasin myös hetken sekä Orcs Must Die 2 ja Orcs Must Die 3, mutta molemmat jäi aika alkutekijöihin. Kolmosessa alko tympiä ne ihmeen WAR tehtävät, joissa oli örkkejä satoja ja roolissa oli enemmän niiden ihme katapulttien käyttö kuin ansojen käyttö. OMD2 ei jostain syystä napannut yhtään vaikka aikanaan siitä tykkäsin ja sen ykkösenkin pelasin toissa vuonna ihan tyytyväisenä uusintana. Ehkä oli väärä hetki. Pitänee vielä tuo kakkonen kokeilla uusiksi joskus, kolmosta ei huvita noiden tympeiden tehtävien vuoksi.

 

[h8me]

Far Cry ykköstä PC:llä jatkanut ja vaikka tuo 1.4 versio pilaakin pelin, hammasta purren jatketaan

Saapahan aikaiseksi sen että tiedustelut ennen tulitaisteluja ja tapan mahd paljon ukkoja ennen eteenpäin menoa

 

[xarot]

Banishers: Ghosts of New Eden (PC)

Kaksi Banisheria saapuvat New Edeniin poistamaan sitä riivannutta kirousta. Homma menee alusta mönkään ja noin tunnin jälkeen jatketaankin yhdellä ja puolella hahmolla ja päähahmo Red herää puolikuolleena rannalta.

Peli on Don't Nodin piiitkähkö RPG, jossa on ympätty reaaliaikaista taistelua ja seikkailua. Peli kulkee pääjuonen, sivutehtäviäen, loottien ja kartan avaamisen parissa. Pelissä on paljon taistelua ja vihollistyyppejä on valitettavasti melko vähän. Taistelu tuntuu aluksi tosi ontolta ja kehnolta (vähän kuin Vampyr) mutta muuttaa myöhemmin vähän jouhevammaksi. Taistelua on kuitenkin ihan liikaa koska se ei ole mitenkään kovin nautinnollista. Pääsääntöisesti pelaajalla on käytössään Redin perinteisempi miekka, vähän myöhemmin haulikko, ja kesken taistelun tuoksinan voi Redistä vaihtaa myös Anteaan, joka heiluttelee nyrkkejään kohti vihollisia tai tekee erikoistemppuja. Sinänsä tuo nyrkkien heiluttelu on hupaisan näköistä ajoittain. Peli yrittää ehkä olla vähän Soulsmainen, mutta ei kuitenkaan onnistu siinä. Muutamia bossejakin löytyy. Taistelu tuntuu olevan kuitenkin välttämätön paha, jotta sinänsä mielenkiintoisessa maailmassa pääsee eteenpäin ja suorittamaan tehtäviä.

Pelissä pelataan otsikon mukaisesti "Karkottajilla" (Banishereilla), joiden motto on "death to the dead, life for the living". Eli siis he pistävät epäkuolleet takaisin manan majoille. Pelissä on pääjuonen lisäksi joku parikymmentä Haunting Casea, jossa selvitellään elävien ja kuolleiden välisiä asioita. Niissä enimmäkseen etsitään ja tutkitaan asioita, Antea näkee asioita joita taas Red ei näe. Hauntingeissa on aina loppu, jossa pitää päättää, pistetäänkö kalmo omalla suostumuksella vai väkisin takaisin kuolleeksi, tai sitten voi myös leikkiä tuomaria ja pyöveliä, ja elävätkin voi pistää manan majoille, jos tuumaa että he eivät ansaitse elää. Itse pistin ainoastaan yhden elävän kylmäksi.

Itse maailmassa riittää tutkittavaa isossa kartassa ja monta kertaa aika kuluu ihmettelyyn, miten tuonnekin nyt pitäisi päästä. Sitten kiipeillään edes takaisin ja hypitään rotkojen yli. Välillä löytyy aarrekarttoja joista löytyy pieniä bonuksia. Pienenä kuriositeettina pelissä on aivan JÄRJETÖN määrä sellaisia ahtaita kalliokoloja, joista päähenkilö ahtautuu läpi. Siis oikeasti varmaan toistasataa kappaletta ja tämä alkaa jossain vaiheessa suorastaan naurattamaan, mitä ihmettä tekijät ovat ajatelleet? Pelissä on myös henkimaailman enimmäkseen ylimääräisiä "voideja", joissa tarkoitus on päihittää viholliset ja lopulta loppupomo. Nämä toistavat kohtalaisesti itseään, mutta tulipahan tehtyä. Lisäksi maailmassa tarvitaan muutamia erikoistaitoja, joita ovat esimerkiksi sellaisen köynnöksen punosten tuhoaminen, joka alkoi hieman pidemmän päälle rasittamaan. Samoin karttaa saa kyllä koluta maailman tappiin, ja DHL-kuskin roolia joutuu suorittamaan ahkerasti. Pelissä on nuotioiden välillä mahdollista matkustaa nopeasti, mutta tietenkään niitä ei ärsyttävimmissä kartan sopukoissa aina ole.

Pelissä on kykypyy jolla voi lisätä taitoja Redille ja Antealle, mutta en nyt tiedä osasinko käyttää niitä oikein, kun tuntui että levujen myötä edelleen kului lähes sama määrä luoteja ja osumia pahimpiin kalmoihin, paitsi loppupomo nyt meni suorastaan heittämällä läpi, kun kaikki oli jo maksimissa.

Grafiikoiden osalta ei tullut mitään wau-elämyksiä, mutta se on kuitenkin ihan hyvää ja toimivaa. Ääninäyttely on hyvää, musiikista ei oikein jäänyt mitään mieleen.

Noin 75 tuntia meni läpäisyyn ja tein mielestäni kaiken tehtävissä oltavan. Kiireisemmän kannattaa keskittyä pelkästään Haunting Caseihin ja pääjuoneen, koska kaiken tekemällä lähinnä maailma alkaa toistamaan itseään, kuten tämän tyyppisissä peleissä usein käy. Toisaalta kuitenkin oli ihan rentouttavaa iltaisin käyttää 1-2h siihen, että kävi hakemassa jotain loottia tai avaamassa karttaa hieman lisää. Oikeastaan tekstistäni varmaan saa pelistä melko negatiivisen kuvan, mutta oikeastaan tykkäsin siitä sitä enemmän, mitä pelasin. Ehkä 8/10 arvosanan tälle voisi antaa.


Laitetaan vielä muutama kuvakaappaus pelistä.

Ulkomaisemat ovat ajoittain näyttäviä.

Tämmösistä koloista ahtaudutaan se 100-200 kertaa, oi miksi?

Epäkuollut mummo sanoo, että nyt EI ole aika mennä mökille!

Hedua kalmolle.

Haunting Caseissa ratkotaan sekä elävien että kuolleiden välisiä pulmia, joissa Antea näkee vihjeitä myös tuonpuoleisesta.

 

[AsiJu]

Banishers: Ghosts of New Eden (PC)

Kaksi Banisheria saapuvat New Edeniin poistamaan sitä riivannutta kirousta. Homma menee alusta mönkään ja noin tunnin jälkeen jatketaankin yhdellä ja puolella hahmolla ja päähahmo Red herää puolikuolleena rannalta.

Peli on Don't Nodin piiitkähkö RPG, jossa on ympätty reaaliaikaista taistelua ja seikkailua. Peli kulkee pääjuonen, sivutehtäviäen, loottien ja kartan avaamisen parissa. Pelissä on paljon taistelua ja vihollistyyppejä on valitettavasti melko vähän. Taistelu tuntuu aluksi tosi ontolta ja kehnolta (vähän kuin Vampyr) mutta muuttaa myöhemmin vähän jouhevammaksi. Taistelua on kuitenkin ihan liikaa koska se ei ole mitenkään kovin nautinnollista. Pääsääntöisesti pelaajalla on käytössään Redin perinteisempi miekka, vähän myöhemmin haulikko, ja kesken taistelun tuoksinan voi Redistä vaihtaa myös Anteaan, joka heiluttelee nyrkkejään kohti vihollisia tai tekee erikoistemppuja. Sinänsä tuo nyrkkien heiluttelu on hupaisan näköistä ajoittain. Peli yrittää ehkä olla vähän Soulsmainen, mutta ei kuitenkaan onnistu siinä. Muutamia bossejakin löytyy. Taistelu tuntuu olevan kuitenkin välttämätön paha, jotta sinänsä mielenkiintoisessa maailmassa pääsee eteenpäin ja suorittamaan tehtäviä.

Pelissä pelataan otsikon mukaisesti "Karkottajilla" (Banishereilla), joiden motto on "death to the dead, life for the living". Eli siis he pistävät epäkuolleet takaisin manan majoille. Pelissä on pääjuonen lisäksi joku parikymmentä Haunting Casea, jossa selvitellään elävien ja kuolleiden välisiä asioita. Niissä enimmäkseen etsitään ja tutkitaan asioita, Antea näkee asioita joita taas Red ei näe. Hauntingeissa on aina loppu, jossa pitää päättää, pistetäänkö kalmo omalla suostumuksella vai väkisin takaisin kuolleeksi, tai sitten voi myös leikkiä tuomaria ja pyöveliä, ja elävätkin voi pistää manan majoille, jos tuumaa että he eivät ansaitse elää. Itse pistin ainoastaan yhden elävän kylmäksi.

Itse maailmassa riittää tutkittavaa isossa kartassa ja monta kertaa aika kuluu ihmettelyyn, miten tuonnekin nyt pitäisi päästä. Sitten kiipeillään edes takaisin ja hypitään rotkojen yli. Välillä löytyy aarrekarttoja joista löytyy pieniä bonuksia. Pienenä kuriositeettina pelissä on aivan JÄRJETÖN määrä sellaisia ahtaita kalliokoloja, joista päähenkilö ahtautuu läpi. Siis oikeasti varmaan toistasataa kappaletta ja tämä alkaa jossain vaiheessa suorastaan naurattamaan, mitä ihmettä tekijät ovat ajatelleet? Pelissä on myös henkimaailman enimmäkseen ylimääräisiä "voideja", joissa tarkoitus on päihittää viholliset ja lopulta loppupomo. Nämä toistavat kohtalaisesti itseään, mutta tulipahan tehtyä. Lisäksi maailmassa tarvitaan muutamia erikoistaitoja, joita ovat esimerkiksi sellaisen köynnöksen punosten tuhoaminen, joka alkoi hieman pidemmän päälle rasittamaan. Samoin karttaa saa kyllä koluta maailman tappiin, ja DHL-kuskin roolia joutuu suorittamaan ahkerasti. Pelissä on nuotioiden välillä mahdollista matkustaa nopeasti, mutta tietenkään niitä ei ärsyttävimmissä kartan sopukoissa aina ole.

Pelissä on kykypyy jolla voi lisätä taitoja Redille ja Antealle, mutta en nyt tiedä osasinko käyttää niitä oikein, kun tuntui että levujen myötä edelleen kului lähes sama määrä luoteja ja osumia pahimpiin kalmoihin, paitsi loppupomo nyt meni suorastaan heittämällä läpi, kun kaikki oli jo maksimissa.

Grafiikoiden osalta ei tullut mitään wau-elämyksiä, mutta se on kuitenkin ihan hyvää ja toimivaa. Ääninäyttely on hyvää, musiikista ei oikein jäänyt mitään mieleen.

Noin 75 tuntia meni läpäisyyn ja tein mielestäni kaiken tehtävissä oltavan. Kiireisemmän kannattaa keskittyä pelkästään Haunting Caseihin ja pääjuoneen, koska kaiken tekemällä lähinnä maailma alkaa toistamaan itseään, kuten tämän tyyppisissä peleissä usein käy. Toisaalta kuitenkin oli ihan rentouttavaa iltaisin käyttää 1-2h siihen, että kävi hakemassa jotain loottia tai avaamassa karttaa hieman lisää. Oikeastaan tekstistäni varmaan saa pelistä melko negatiivisen kuvan, mutta oikeastaan tykkäsin siitä sitä enemmän, mitä pelasin. Ehkä 8/10 arvosanan tälle voisi antaa.


Laitetaan vielä muutama kuvakaappaus pelistä.

Ulkomaisemat ovat ajoittain näyttäviä.

Tämmösistä koloista ahtaudutaan se 100-200 kertaa, oi miksi?

Epäkuollut mummo sanoo, että nyt EI ole aika mennä mökille!

Hedua kalmolle.

Haunting Caseissa ratkotaan sekä elävien että kuolleiden välisiä pulmia, joissa Antea näkee vihjeitä myös tuonpuoleisesta.

Kuullut tästä posia muiltakin, pitänee laittaa omalle listalle kanssa, tommonen kevyehkö soulslike rpg toiminee itsellä ja mainittu Vampyr oli kanssa ihan jees.
Tosin mielestäni Vampyristä ei saa siitä usein puhuttavaa hidden gemiä kyllä ihan, taistelu on niinku sanoit tönkköä ja samalla painotonta, dialogi on välillä aivan puutaheinää eikä pelissä nyt muutenkaan mitään erityisen hyvää ole.

Mutta huono se ei ole missään nimessä ja vampyyrimekaniikka on ihan kivasti toteutettu.
Taisi tosin jäädä kesken aikanaan joten valintojen vaikuttavuus tai sen puute jäi näkemättä.

E: Vampyristä vielä, ymmärrän että haettu tiettyä autenttisuutta, mutta kun 20 h jälkeen paras melee ase on joku lvl 3 "rare" luusaha, niin väkisinkin tulee mieleen, että yrittäkää nyt vähän edes

 

[Refloni]

Horizon Zero Dawn

Postapokalyptista maailmaakin mielenkiintoisempi on postpostapokalypsi. Tuhot on korjattu ja maailma asutettu ja rakennettu uudelleen, mutta aivan toisenlaiseksi kuin ennen vanhaan. Horizon Zero Dawn on Ubisoft-mallinen toimintahiekkalaatikko tällaisessa maailmassa. Kauppiaiden, seppien ja parkour-luolamiesten heimot selviytyvät miten pystyvät raunioiden ja robottidinosaurusten keskellä.

Mikä tuo sitten onkin, toivottavasti sitä vastaan ei tarvitse taistella myöhemmin.

Maailma on helposti pelin päävetonaula. Kiintoisa perusidea herättää paljon kysymyksiä ja niihin löytyy tyydyttävät vastaukset. Tuolta saadaan ruokaa, noin käydään kauppaa, näin pärjätään joka puolella vaeltavien tappajarobottien kanssa. Taustatarina on yllättävän kunnianhimoista scifiä! Salaisuudet selviävät hitaasti, mutta ne ovat vaikuttavia. En ole nähnyt aivan tällaista ideaa koskaan aikaisemmin, ja vanhalta scifinörtiltä se on iso kehu.

Taistelu on haastavaa ja kiinnostavaa. Vihollisiin on syytä suhtautua kunnioittavasti, tappelunsa kannattaa valikoida ja niihin valmistautua huolella. Kebabravintolan kokoinen ja tykkipatteria selässään kantava metallimonsteri on juuri niin vaarallinen vastustaja kuin miltä näyttää. Systeemitasolla voin valittaa vain liian syvistä taskuista. "Pikatoiminnot" kuten kesto- ja parannusjuomat ja ansat löytyvät pitkästä luettelosta jota selataan ristiohjaimella. Käytännössä taistelussa joutuu paniikinomaisesti murjomaan d-padin nappeja löytääkseen oikeat työkalut, samalla kun yrittää olla kuolematta vihollisen hyökkäyksiin. Varusteita ei voi käyttää taukovalikosta, ei järjestää haluamallaan tavalla, eivätkä ne järjesty järkevästi edes automaattisesti. Aivan turha kuvitella että vaikkapa kaikki parannusesineet löytyisivät samasta kasasta.

Jättimyyrä on pelin raastavin vastustaja. Sivualue, jolla myyriä on vastassa kaksi kerralla, on yksi vaikeimmista tappeluista. Kymmenien uusintayritysten jälkeen keksin, etteivät ne paskiaiset pysty ylittämään jokea...

Roolipeliksi tätä ei oikein voi haukkua. Valintoja on harvoin ja ne tuntuvat täysin merkityksettömiltä, yritykset luovaan ongelmanratkaisuun taas torpataan alkuunsa. Jos portinvartija antaa hanttihommia vastineeksi sisäänpääsystä, ei auta kuin tehdä ne. Muurin harjalla kun on vain kovaa ilmaa ja repliikki "minun ei tarvitse mennä tuohon suuntaan". Näkymätön seinä on pelisuunnittelussa ok vain niin kauan kuin pelaajalla ei ole mitään syytä haluta sen toiselle puolelle.

Dialogisysteemin olisi voinut jättää pelistä kokonaan pois. Välillä peli pyytää valitsemaan kolmesta repliikistä: looginen päätelmä, itkukohtaus, raivokohtaus. Nämä risteykset ovat harvinaisia, repäisevät keskustelun tunnelman tökerösti toiseen suuntaan jos painaa hepulinappia eikä valinnalla ole yleensä vaikutusta. Päähahmo Aloy on muutenkin jostain epämääräisestä syystä ärsyttävä. En osaa sanoa, mikä hänessä tarkalleen tympii. Persoonan puuttuminen, rasittava ääninäyttelijä, tapa poseerata aina leuka pystyssä? Dialogia ainakin on taas kerran liikaa. Jos Aloyn jättää huoneeseen, jossa on yksi nappi eikä mitään muuta, hän sanoo "minun täytyy painaa tuota nappia" kolmesti minuutissa. Suurpelit suunnitellaan sen kaikista tyhmimmän pelaajan ehdoilla.

Peli on graafisesti todella kaunis - päivällä. Yö on pitkä ja pimeä eikä sitä voi skipata mitenkään. Nukkuminen kuulkaa keksittiin, jotta ihmisten ei tarvitsisi taistella ja tehdä kiipeilypuzzleja pimeässä. Käytännössä joka ainoassa pelissä, jossa on vuorokauden vaihtelu, on myös jokin keino skipata aamuun, mutta ei tässä. Zero Dawn totta tosiaan.

The Invincible

Ilmeisesti johonkin slaavilaiseen tieteiskirjaan perustuva avaruusseikkailu. Puitteet näyttävät retrofuturistiselta Neuvostoliiton avaruusohjelmalta.

Peli on kävelysimulaattori, vaikkakin niiden paremmasta päästä. Vahinko. Seikkailu on paperilla vaaroja täynnä ja niiden olisi suonut heijastuvan myös pelaamiseen. Kuoleminen on mahdotonta, ei pulmia, ei resurssinhallintaa, ei navigointia. Erilaista "tekemistä" annetaan kyllä välillä ja mukana on kartta jonka avulla voi periaatteessa suunnistaa, mutta kentät ovat putkia. Pelimekaniikat toimivat yleensä vain paikoissa, joissa peli haluaa niitä käytettävän - esimerkiksi metallinpaljastin ei tunnista robottia eikä autoa metalliseksi, jos ei olla alueella, jolla sitä kuuluu käyttää. Laitteen voi vetää esiin mutta se ei toimi oikein. Peli on muutenkin viimeistelemätön, leijuvia kiviä sun muita graafisia virheitä ei ole vaikea löytää.

Päähahmo Yasna ei osaa pitää suutaan kiinni hetkeäkään. Uljaat maisemat ja kohdat joissa pelaaja joutuu eristyksiin olisivat hyötyneet hiljaisuudesta ja yksinolon tunteesta, sen sijaan pelaaja joutuu sietämään päättymätöntä puheripulia. Astronauttien luulisi olevan henkisesti ja fyysisesti ihmiskunnan eliittiä ja varsinkin stressinsietokyvyn tulisi olla huippuluokkaa. Yasna jaksaa olla ammattimainen ensimmäiset pari tuntia ja taantuu sitten rasittavaksi ruikuttajaksi. Ehkä hän lahjoi tiensä läpi kosmonauttikokeista vodkapullolla.

Ja tietysti peli kärsii myös tusinascifille tyypillisestä misantropiasta. Sama vanha laulu: ihmiskunta on syöpä, uteliaisuus on synti ja kaikki tuulimyllyä edistyneempi teknologia edustaa puhdasta pahuutta. The Invincible ei nouse niin linkolalaisiin sfääreihin kuin pahimmat näkemäni tapaukset, mutta keskivertoa ärsyttävämpi se kyllä on. Pelatkaa mieluummin Deliver Us the Moonia.

En Garde!

Swashbucklerille ei ole kunnollista suomennosta. Genrenimi viittaa romanttisiin ja rämäpäisiin seikkailutarinoihin, joihin kuuluvat miekkailu, akrobaattiset temput ja suunsoitto. Kunnon miekkailupelejä on nähty vähän, mutta nyt on yksi lisää.

Taistelusysteemi on loistava. Se pidetään sopivan yksinkertaisena, perusmuuvit ovat vain lyönti, väistö, torjunta ja potku. Ahh, potku. Potkunappula on hyvä merkki missä tahansa pelissä. Luonnollisesti kentät ovat täynnä ympäristövaaroja joihin mortteja voi monottaa. Lisäksi löytyy irtoesineitä joilla vastustajia voi viskellä, kattokruunuja joissa voi heilua tyylipisteiden vuoksi ja huonekaluja paiskottavaksi. Reilusti taistelemalla pärjää yhtä tai kahta vastustajaa vastaan, isomman joukon edessä on pakko perääntyä ja improvisoida. Mitään keräiltäviä resursseja, kykypuita tai varusteita ei ole häiritsemässä taistelun puhtautta. Vain pelaajan omat taidot voivat kasvaa. Hommasta pääsee jyvälle nopeasti ja se on todella hauskaa.

Sotasuunnitelma: kattokruunu alas, viiniruukku nurin, tyrmää kapteeni kastikekannulla ja viimeistele viinissä liukastelevat viholliset. Suunnitelma vain tuppaa olemaan taistelun ensimmäinen uhri.

Tarina on naurettavaa oopperaa, jota hahmot itsekään eivät ota vakavasti. Asterix-tyyliin kukaan ei edes kuole, vaikka miekat viuhuvat. Nujerretut viholliset mutisevat maassa maatessaan haluavansa kaljaa ja palkankorotuksen. Teatraalisesta dialogista näkee kyllä että se on kynäilty 2020-luvulla, mutta tekijät tunnistaa aidoiksi vanhojen miekkailuleffojen faneiksi. Mukana ei ole esim. anakronistista kiroilua, jota hyvin monet muut olisivat huumoripeliin änkeneet.

Ainoa iso miinus on pelin lyhyys. Kenttiä on vain neljä, ja niistäkin ensimmäinen on auttamatta tutoriaali. Loput kolme on pitkiä ja monipuolisia, mutta niitä on kolme. Lisähaasteet, hyvin jemmatut salaisuudet ja kiireessä kyhätyn oloinen roguelite-moodi kyllä lisäävät kontsaa, ehkä peliin saisi kymmenisen tuntia upotettua. Kenttiä pelaa mielellään uudelleen ihan vain tappelun ilosta.

 

[Jumi]

Voidwrought (PC, Switch)

Tämä tasoloikka-taistelu-metroidvania on Epicin ilmaispeli vielä torstaihin asti.

Takana on vasta 2-3 tuntia, mutta homman nimi on harvinaisen selvä: Grafiikat on Hollow Knightia, pelaaminen on Hollow Knightia ja jopa inventaario on Hollow Knightia! Hollow Knightin tunnelmaakin yritetään, mutta siinä ei onnistuta. Viime vuosina on tullut kokeiltua useampaakin metroidvaniaa ja jokainen on ollut huono tai keskinkertainen niin kiinnosti nähdä miten suorakopio menestyneestä pelistä toimii.

Minimap on saatavilla heti ja taistelu on hitusen nautinnolisempaa yhdestä minimaalisesta syystä: lyönti on nopea, eikä se työnnä vihuja taaksepäin paljoa. On mukavampi huitoa menemään 5-6 lyöntiä, kuin lyödä kolme kertaa joista jokainen lyönti työntää vihollista paljon taaksepäin, ettei sitä saa ilman takana olevaa seinää kerralla hengiltä. Tuollaista keskeytyvää "pätkätaistelua" löytyy, mutta onneksi ei jokaisen pikku vihun kohdalla.

Miinusta että "pomojuoksut" (checkpointilta pomolle) ei ole nopeita ja suoraviivaisia kuten soulseissa, vaan pitää jäädä odottamaan jotain piikkiä tai liekkiä sammuvaksi matkalla. Kyllä tuollaiset pitäisi aina gamedesignerin ottaa huomioon.

Peli on ollut helppo, mutta nyt toisesta pomoa on joutunu koittamaan ainakin 20 kertaa. Epäilen syyn olevan Steam Controllerissa jonka yhteyspätkii eivätkä pogohypyt aina onnistu. Pitää koittaa wanhaa x360 gamepadia seuraavaksi. [EDIT: Ei ollu kontrollerissa, piti käydä damage upgrade toiselta puolen karttaa ja meni pomo meni minuutissa] Steam Controllerin sai muuten helposti toimimaan ei-Steam-pelin kanssa kun laittoi koko Epic Launcherin Steamiin ja käynnisti pelin sitä kautta.

Ihan mielellään tulee pelailtua 30-60 minuutin pätkissä.

Arvosanaa en uskalla antaa. Ei tämä silti alkuperäistä voita.

 

[Nathorr]

Nobody Wants to Die (PC)

Pitkästä aikaa Epicin ilmaisia. Tämä oli jaossa tämän vuoden helmikuussa. Kyseessä on ensimmäisen persoonan kävelysimulaattori, joka on kevyillä pelimekaniikoilla yritetty värittää etsiväpeliksi. Peli sijoittuu vuoden 2329 New Yorkiin. Ikuinen elämä on saavutettu siirtämällä ihmismieli jonkinlaiseen siruun, jonka avulla ihmisen voi siirtää kehosta toiseen. Kuten arvata saattaa, rikkaat sortavat köyhiä. Tehtäväsi on selvittää, kuka tappoi erään eliitin.

Kuten sanottua, tämä on kävelysimulaattori. Siirryt quest markerista toiseen ja käytät pelin ehdottamaa työkalua selvittääksesi yhtä solmua kerrallaan. Apunasi toimii korvanappiin jutteleva nainen. Mitään varsinaista etsivätyötä peli ei vaadi, mutta tarinan aukeamista on silti ihan kiva seurata. Maailman tunnelma on kohdillaan.

Graafisesti peli on todella nätti, vaikkakin UE5:sta tuttu stutterointi on ajoittain läsnä. Pelin maailma on rujo, joka aina iskee muhun. Juoni on mielenkiintoinen, vaikkakaan ei tajunnanräjäyttävä. Pelissä on kolme loppua ja suurinta kritiikkiä taitaa saada se, että jokaisen lopun kokeakseen pitäisi peli oikeasti pelata alusta asti uudelleen. Onneksi ne löytyy myös YouTubesta. Virkistävää myös miten hyvin pienemmän studion pelissä on ääninäyttely ja tunnelmamusiikki hoidettu.

Mulla oli peliin Steam-arvosteluista johtuen suuret ennakko-odotukset, mutta viihdyin pelin parissa kyllä hyvin sen vajaa 5 tuntia, mitä se kesti. Peli näyttää täyteen hintaankin olevan vain 25 euroa, mutta vitosella ihan hyvä ostos. Ilmaiseksi tietysti vielä parempi. 4/5.

 

[Jumi]

Voidwrought (PC, Switch)

Tämä tasoloikka-taistelu-metroidvania on Epicin ilmaispeli vielä torstaihin asti.

Takana on vasta 2-3 tuntia, mutta homman nimi on harvinaisen selvä: Grafiikat on Hollow Knightia, pelaaminen on Hollow Knightia ja jopa inventaario on Hollow Knightia! Hollow Knightin tunnelmaakin yritetään, mutta siinä ei onnistuta. Viime vuosina on tullut kokeiltua useampaakin metroidvaniaa ja jokainen on ollut huono tai keskinkertainen niin kiinnosti nähdä miten suorakopio menestyneestä pelistä toimii.

Minimap on saatavilla heti ja taistelu on hitusen nautinnolisempaa yhdestä minimaalisesta syystä: lyönti on nopea, eikä se työnnä vihuja taaksepäin paljoa. On mukavampi huitoa menemään 5-6 lyöntiä, kuin lyödä kolme kertaa joista jokainen lyönti työntää vihollista paljon taaksepäin, ettei sitä saa ilman takana olevaa seinää kerralla hengiltä. Tuollaista keskeytyvää "pätkätaistelua" löytyy, mutta onneksi ei jokaisen pikku vihun kohdalla.

Miinusta että "pomojuoksut" (checkpointilta pomolle) ei ole nopeita ja suoraviivaisia kuten soulseissa, vaan pitää jäädä odottamaan jotain piikkiä tai liekkiä sammuvaksi matkalla. Kyllä tuollaiset pitäisi aina gamedesignerin ottaa huomioon.

Peli on ollut helppo, mutta nyt toisesta pomoa on joutunu koittamaan ainakin 20 kertaa. Epäilen syyn olevan Steam Controllerissa jonka yhteyspätkii eivätkä pogohypyt aina onnistu. Pitää koittaa wanhaa x360 gamepadia seuraavaksi. [EDIT: Ei ollu kontrollerissa, piti käydä damage upgrade toiselta puolen karttaa ja meni pomo meni minuutissa] Steam Controllerin sai muuten helposti toimimaan ei-Steam-pelin kanssa kun laittoi koko Epic Launcherin Steamiin ja käynnisti pelin sitä kautta.

Ihan mielellään tulee pelailtua 30-60 minuutin pätkissä.

Arvosanaa en uskalla antaa. Ei tämä silti alkuperäistä voita.

17 tunnin jälkeen napsahti yllättäen läpi. Ihan hauskaa tutkimusmatkailua kunhan sai uusia taitoja ja muita päivityksiä. Kaikkia päivityksiä en saanut auki joten karttaan jäi tutkimattomia paikkoja, mutta onneksi peliä voi lopputekstien jälkeen.

Jos pelin toinen pomo jätetään laskuista niin muut pomotaistelut olivat mainitsemisen arvoisen hyviä. Selkeät liikkeet joita ei ollut montaa ja juuri sopivan vaikeita. Kuolemat ei haitannu kun ymmärsi että vika olikin itsessä. Pelin loppupomo meni yllättäen ensimmäisellä yrittämällä.

Tarina & lore vetävät täydellisen vesiperän. Pelaajalle heitellään vähän väliä outoja sanoja ja käsitteitä, eikä mistään saa minkäänlaista otetta niin eipä sitä jaksa edes yrittää seurata. Dark Soulsissa tuollanen mystisyys toimii, muttei tässä.

Lopulta tämä on hyvä metroidvania.
3/5

 

[Feuersturm]

Tulipahan Stalker 2 testattua. Ja refundattua.

Yksi asia mitä en kestä ensimmäisen persoonan räiskinnöissä tai edes tällaisessa selviytymistoiminnassa, on tuleen reagoimattomat viholliset. Kun lyijyä tulee kohti, sen pitää näkyä ja tuntua. Tällaisenaan tavallisetkin joutomaan riviukot ovat stoalaisia karpaaseja jotka ampuvat takaisin luotisateessa kunnes sitten vaan retkahtavan maahan hipareiden loputtua. Tekee taistelusta täysin mielenkiinnotonta. Myöskään nämä scifi-anomaliat, mutantit ja säteilyhommat eivät innosta. Toimi teknisesti hyvin 9 vuotta vanhalla raudalla, mutta en jaksanut alkaa teeskentelemään innostusta. Ääninäyttelyä myöten liikaa slaavikäppää.

 

[xarot]

Broken Sword: Shadow of the Templars Reforged (PC)

Piristetty versio ysärin klassikosta. Grafiikat on vedetty uusiksi, mutta napista voi vaihtaa uuden ja vanhan välillä. Melkeinpä pidin enemmän vanhoista grafiikoista, sillä uudessa taustat ovat aika pliisuja ja vanhassa paljon eläväisempi. Juonihan tässä pelissä on oikeasti kiinnostava, joka käynnistyy pariisilaisessa kahvilassa pommin räjähdettyä. Miten paikalla ollut klovni on sotkeutunut asiaan? Pian ollaan kaulaa myöten selvittämässä temppeliritareiden arvoituksia.

Itse pelissä on oikeastaan aika vähän varsinaisia pulmia, vuohipuzzle raastoi hermoja kuten vanhassa versiossakin, aiemmin taisi mennä ihan yritys-erehdys taktiikalla läpi. Kommenteista luin, että alkuperäisessä versiossa ihmiset olivat kuukausia jumissa ennen Internetin läpimurtoa. No tätähän se ysärillä oli. Koska olin pelannut alkuperäisen version ilman läppäreitä läpi, otin tämän uuden kierroksen hieman relammin, ja annoin kevyiden vinkkien olla päällä. Jos olin ihmetellyt jotain pulmaa liian kauan, niin UI ohjeisti mihin kannattaa seuraavaksi mennä. Näin pelaaminen pysyi kohtalaisen jouhevana, vaikka en vihjeitä vuohipulmaan tajunnutkaan. Muuten pulmien logiikka on ihan ok-tasoa, pari "aijaa" kohtaa tosin tuli vastaan yritys-erehdys -taktiikallakin.

Ääninäyttely on tosi hyvää enkä nyt osaa sanoa, oliko sitä tässä edes vedetty uusiksi? Ehdottomasti suosittelen, jos alkuperäinen peli on pelaamatta ja PnC kliksuttelut ovat lähellä sydäntä.

Lisäksi ilokseni sain huomata, että jatko-osasta on myös tulossa Reforged-versio sekä Revolution on työstämässä uutta peliä sarjaan: Broken Sword - Parzival's Stone Steamissä

 

[perato]

Tempest Rising (PC)
Okei, vasta eka kampanja läpi, mutta nykyään näitä RTS-pelejä kohtelen vähän kuin olisi kaksi tai useampi peliä samassa(ehkä johtunee StarCraft2 kampanjan pilkkomisesta). Taidan pitää tauon ennen Dynastyn kampanjaa.

Kutkutteli jostain syystä C&C nostalgia ja ehdin hetken miettiä mitä sitä kokeilis, että toimiiko, mutta muistimpa sitten, että tämän ostin ihan vasta Humblesta ihan muutamalla eurulaisella. Tämähän vastasi siihen kutinaan ihan hyvin. Alkuun tuntui todella nihkeältä, mutta löytyi sieltä sit se perus RTS meininki, valitettavastikin. Alussa oli todella haasteita makrota yksiköitä niin, että olisin päässyt kunnolla eteenpäin, ilman, että armeijat suli vastustajan puolustuksiin. Pian oli kuitenkin tarjolla Air-to-Surface lentohärveleitä ja niilläpä se loppupeli menikin. Eli valitettavasti yhdellä yksiköllä pelas valtaosan ajasta, pari apuyksikköä kaveriksi ja baseen defenset niin ei nuo tehtävät hirveenä haasteita normalilla sit tarjonneet.

Ilmasta maahan yksiköt on vähän näissä peleissä useinkin liian tuhoisia ja harvassa pelissä on onnistuttu tasapainottamaan sitä. Muutenkin nuo alkupään yksiköt jää täysin käyttämättä ja jalkaväkeä en rekrynnyt alkutehtävien jälkeen ollenkaan. Eli siinä mielessä peli vähän ohi ampuu kun yksiköitä ei juurikaan käytä. Siinä mielessä jopa uskollinen vanhoille RTS-peleille missä usein riitti se ilma-armada tms. armada jolla vihu taipui aika nopeasti sitten tuhoon. Ei mikään ylläri, että esim. Company of Heroes on noussut omaksi RTS-lemmikiksi, siinä yksiköitä tarvii paljon enemmän erilaisia ja pelkällä yhdellä yksiköllä rushaaminen ei toimi. Varmasti vaikeammalla vaikeusasteella olis enemmän haasteita, mutta toisaalta itellä ei enää reaktionopeus riitä näihin peleihin kuten karvaasti tossa nelostehtävässä sain huomata.

Tehtävissä oli myös sivutehtäviä joita tekemällä sai bonusta kampanjaan. Nämä oli osa ihan mielenkiintoista vaihtelua, mutta toisaalta jonku yksikön escorttaaminen oli välillä vähän hankalaa kun sitä ei voinut itse aina ohjata. Tehtävissä oli muutenkin sopivasti erilaisia vaiheita, ettei tehtävät sentään olleet alusta asti aina ihan selkeitä mitä tehdään, joskin varsinkin lopussa ton ilma-armeijan rakentamisen jälkeen, yllärit oli vähän vähissä ku pysty koko kentän vaikka lanaamaan tyhjäksi. Toki peli sit tarjosi tyhjästä/kentän ulkopuolelta ilmestyviä vihuja, mikä on itselle vähän ärsytyksen aihe. En oikeen tykännyt tosta kolmannesta osapuolesta, sen yksiköt oli vähän liian sekavan näköisiä, että olisin niitä hirveenä edes erottanut, jäänee tulevat DLC:t hankkimatta.

10h paloi aikaa ekaan kampanjaan

 

[Raxama]

The Outer Worlds 2

Ykkösosan pelaamisesta on jo aikaa, enkä suoraan sanottuna muista siitä hirveästi. Ehkä tuo kertoo siitä, että pelinä se oli aika keskinkertainen. Oman käsityksen mukaan kakkonen oli kaikessa parempi, niin piti ottaa työn alle. Ja olihan tuo kakkonen kaikin puolin parempi. Paikoin jopa hämmentävän hyvä ja tuntuu melkein aliarvostetulta helmeltä. Ei tainnut nimittäin myydä hirveän hyvin.

Maailmassa kaikki alueet ovat erilaisia ja mielenkiintoisia. On muun muassa trooppista saarta hiekkarantoineen, jään peittämää planeettaa, jossa valtava datakeskus hyödyntää planeetan kylmyyttä, kuumaa sodan runtelemaa aavikkoplaneettaa, joka muistutti lähi-Itää aina pakolaisleirejä myöten ja sitten vaikka esimerkiksi kansainvälinen kauppapaikka. Kaikilla isoimmilla alueilla pääsi kulkemaan suht vapaasti, seikkailemaan ja myös sivutehtäviä oli reilusti. Esimerkiksi yhdessä tehtävässä mentiin tuon datakeskuksen sisuksiin ja ajattelin sen olevan vain pieni konesali. Sehän olikin valtava avoin pelialue, jossa ihan asui datakeskuksessa työskenteleviä ihmisiä.

Sivutehtävät olivat pelissä parasta. Kaikki oli oikeasti hyvin käsikirjoitettu, eikä vain tyyliä "mene paikkaan x ja hae tavara y tai tapa henkilö z". Välillä pelastettiin lääkintärobottia aavikolta, ratkottiin murhamysteeriä tai sitten osallistuttiin uuden tuotteen mainoskuvauksiin. Noita sivutehtäviä eksyikin välillä tekemään urakalla, jolloin itse päätarina ja maailman pelastaminen jäivät odottamaan. Monissa peleissä tuollaisesta tulee ähky, mutta ei tässä. Myös huumori oli paikoin loistavaa ja välillä tuli naurettua ääneen dialogien vaihtoehdoille.

Lisäksi pelissä on valittavana valtava määrä erilaisia pelityylejä, perkkejä, taitoja ja dialogivalintoja. Välillä tuntui, että yhden valinnan takia koko päätarina kääntyi 180 astetta toiseen suuntaan. Tarinan edetessä pystyi valitsemaan, kummalle factionille teki tehtäviä ja sillä oli iso vaikutus loppuun. Täytyy ehdottomasti pelata tämä jossain vaiheessa uudestaan läpi ihan erilaisella hahmolla, eri valinnoilla ja eri factionin tehtävillä. Nyt taustana oli vahva tiedemies ja skilleissä panostin ampumiseen ja sneakkiin.

Ainoat moitteet tulevat teknisestä toteutuksesta. Mitään hyperrealistisia grafiikoita ei todennäköisesti ollut tarkoituskaan tehdä peliin. Silti peli näytti ihan nätiltä. Säteenseuranta tosin oli aivan rikki. Se romutti suorituskyvyn ja aiheutti näytönohjaimen ajureiden kaatuilua. Säteenseurannan poistamalla ei juuri huomannut eroja grafiikoissa, mutta loppu pelistä meni selvästi sulavammin ilman kaatumisia.

Kouluarvosana 9,5

Ykkösosa oli noh, todella keskinkertainen ja skaalaltansa aika pieni. Samasta syystä jätin kakkososan julkasussa täysin huomioimatta, eikä pelin trailerit kaikkine Borderlands-huumoreineen myöskään tehnyt vaikutusta.

Silti, tullut kuitenkin sen verran kuultua positiivista kommenttia sen suhteen, että kakkososa parantaa kaikilla osa-alueilla, eikä ne traileritkaan varsinaisesti kerro täyttä kuvaa. Ostin kesäaleista -50% alennuksella ja nyt pelaillut sen kymmenisen tuntia, eli ei kovinkaan pitkälle vielä kuitenkaan pötkitty.

Ensivaikutelmat kuitenkin positiiviset. Alueet on laajempia ja sivutekeminen aikalailla vetänyt päätarinan yli omalla kohdalla. Päätarinaa kuitenkin sen verran pelattu, että factioneiden vaikutus tullut jo huomattua. Valintoja täytyy tehdä sen osalta, että ketä ja mitä kosiskelee. Yleensä tällä negatiivinen vakutus sitten toiseen factioniin tai hahmoon

Pelityylejä tuntuu olevan suht monia, mutta jokatapauksessa aina ammuskelulla selviää. Vähän moittimista sen suhteen, että nuo speech-checkit ovat aika lässynlää tason hommia, eli jos vaan skill checkistä pääsee läpi, niin tuntuu että voi skipata aika isoja osia tietyistä questeistä. En toisaalta tiedä olisiko tuolle toistakaan tapaa toteuttaa. Plussaa toki siitä, että jos on tarvittavat infot haettu etukäteen, niin ei tuossa edes välttämättä skill checkiä tule. Toisaalta ei tässä kauheita oivalluksen tunteita pääse kokemaan, sillä lähtökohtaisesti kaikki tarvittava on erittäin lähellä.

Tuntuu myös, että pelin saa rikottua suhteellisen helposti. Pickpocketingin kun sai, niin pystyy tyhjentämään jokaisen NPCn taskut ilman minkäänlaista sanktiota, kunhan ei vaan tule nähdyksi. Taskuista sitten usein löytyy just ne tarvittavat tavarat.

Huumori joskus osuu ja joskus menee taas kilometrin huti. En ihan kauheasti välitä siitä, että useimmat NPCt on tarkoituksella tehty yksinkertaisiksi roboteiksi, jotka vaan alistuvat tekemään mitä ikinä ylhäältä käsketäänkään. Se on toki pelin teemakin, ja löytyy tästä hahmoja selkärangallakin, mutta niillä on sitten usein jo isompikin rooli. Dialogivaihtoehdoissa on aika moneen suuntaan vaihtoehtoja, mutta harmittavan usein ne menee ääripäästä toiseen sympatisoinnin ja suoran vittuilun väliltä. Ja melko sama mitä valitset, sillä keskustelu ajautuu lähtökohtaisesti aina tiettyyn pisteeseen.

Lisämainintana traitit, joita peli tarjoaa otettavaksi tilanteesta riippuen. Tarpeeksi kun syyhkit tavaraa pöydiltä ja taskuista, niin peli tarjoaa kleptomania-nimistä traittia, joka tarjoaa korkeampaa myyntiarvoa varastetuille tavaroille, mutta kääntöpuolena hahmosi ei pysty pitämään näppejänsä kurissa, vaan saattaa automaattisesti varastaa jotain. Peli tuosta jo varoittikin, että tämä vaikuttaa merkittävästi pelikokemukseen kylissä, minkä todennäköisesti pystyy itsekin päätellä ilman erillistä mainintaa. Jätin tämän ottamatta kuitenkin, mutta jos ihan kunnolla tahtoo lähteä roolipelaamaan, niin antaahan tuo aika kovan lisämausteen.

Myös kyykyssä hääriminen tarjosi traittia liittyen paskoihin polviin. Nämä kun lävähtää ruudulle, niin kyllä siinä vähintään tulee hymähdettyä. Tuossakin tosin turhan iso miinus, sillä traitti tarjosi nopeampaa liikkumista kyykyssä, mutta kaikki viholliset 10m säteellä kuulevat kun polvesi paukkuvat. Ottaen huomioon, että olen lätkinyt stealthiin pääasiassa pisteeni, niin tuo ei varsinaisesti myöskään houkutellut. Liian isot haitat.

Haittapuolista huolimatta peli on kyllä hyvä. Paras Falloutin korvike sitten New Vegasin. Vaikkei nyt genressä tunkua sinällänsä olekaan. Miinuspuolet pääasiassa tulee siitä, että tämäkin peli valitettavasti kohtelee pelaajaa lievästi aivokuolleena yksilönä.

Suorituskyky tosin on aika luokatonta. 9850X3D, 32gb ja 5080 kombolla 5120x2160 resolla tuli todettua, että High asetukset sekä DLSS Ultra Performancella ja 2x framegenillä on aika maksimit mitä voi pitää. Toki tässä on itseä tullut ammuttua jalkaan tuon resoluution suhteen (33% enemmän pikseleitä mitä 4k), mutta on tässä jotain mätää optimoinnissa, sillä en omista mitään muuta peliä, joka tarjoaa näin heikkoa suorituskykyä. 5080 on muutenkin löysät otettu pois, ja kulkee 3,1ghz nopeuksia, mikä on aika tiukasti 4090 rinnalla. Toki näillä asetuksilla ihan pelattava, eikä tuo DLSS Ultra Performancellakaan hassummalta näytä enää uusimman Presetin kanssa. Toki myös pohjareso on korkeampi mitä perus 4k.

 

[swttii]

Ykkösosa oli noh, todella keskinkertainen ja skaalaltansa aika pieni. Samasta syystä jätin kakkososan julkasussa täysin huomioimatta, eikä pelin trailerit kaikkine Borderlands-huumoreineen myöskään tehnyt vaikutusta.

Silti, tullut kuitenkin sen verran kuultua positiivista kommenttia sen suhteen, että kakkososa parantaa kaikilla osa-alueilla, eikä ne traileritkaan varsinaisesti kerro täyttä kuvaa. Ostin kesäaleista -50% alennuksella ja nyt pelaillut sen kymmenisen tuntia, eli ei kovinkaan pitkälle vielä kuitenkaan pötkitty.

Ensivaikutelmat kuitenkin positiiviset. Alueet on laajempia ja sivutekeminen aikalailla vetänyt päätarinan yli omalla kohdalla. Päätarinaa kuitenkin sen verran pelattu, että factioneiden vaikutus tullut jo huomattua. Valintoja täytyy tehdä sen osalta, että ketä ja mitä kosiskelee. Yleensä tällä negatiivinen vakutus sitten toiseen factioniin tai hahmoon

Pelityylejä tuntuu olevan suht monia, mutta jokatapauksessa aina ammuskelulla selviää. Vähän moittimista sen suhteen, että nuo speech-checkit ovat aika lässynlää tason hommia, eli jos vaan skill checkistä pääsee läpi, niin tuntuu että voi skipata aika isoja osia tietyistä questeistä. En toisaalta tiedä olisiko tuolle toistakaan tapaa toteuttaa. Plussaa toki siitä, että jos on tarvittavat infot haettu etukäteen, niin ei tuossa edes välttämättä skill checkiä tule. Toisaalta ei tässä kauheita oivalluksen tunteita pääse kokemaan, sillä lähtökohtaisesti kaikki tarvittava on erittäin lähellä.

Tuntuu myös, että pelin saa rikottua suhteellisen helposti. Pickpocketingin kun sai, niin pystyy tyhjentämään jokaisen NPCn taskut ilman minkäänlaista sanktiota, kunhan ei vaan tule nähdyksi. Taskuista sitten usein löytyy just ne tarvittavat tavarat.

Huumori joskus osuu ja joskus menee taas kilometrin huti. En ihan kauheasti välitä siitä, että useimmat NPCt on tarkoituksella tehty yksinkertaisiksi roboteiksi, jotka vaan alistuvat tekemään mitä ikinä ylhäältä käsketäänkään. Se on toki pelin teemakin, ja löytyy tästä hahmoja selkärangallakin, mutta niillä on sitten usein jo isompikin rooli. Dialogivaihtoehdoissa on aika moneen suuntaan vaihtoehtoja, mutta harmittavan usein ne menee ääripäästä toiseen sympatisoinnin ja suoran vittuilun väliltä. Ja melko sama mitä valitset, sillä keskustelu ajautuu lähtökohtaisesti aina tiettyyn pisteeseen.

Lisämainintana traitit, joita peli tarjoaa otettavaksi tilanteesta riippuen. Tarpeeksi kun syyhkit tavaraa pöydiltä ja taskuista, niin peli tarjoaa kleptomania-nimistä traittia, joka tarjoaa korkeampaa myyntiarvoa varastetuille tavaroille, mutta kääntöpuolena hahmosi ei pysty pitämään näppejänsä kurissa, vaan saattaa automaattisesti varastaa jotain. Peli tuosta jo varoittikin, että tämä vaikuttaa merkittävästi pelikokemukseen kylissä, minkä todennäköisesti pystyy itsekin päätellä ilman erillistä mainintaa. Jätin tämän ottamatta kuitenkin, mutta jos ihan kunnolla tahtoo lähteä roolipelaamaan, niin antaahan tuo aika kovan lisämausteen.

Myös kyykyssä hääriminen tarjosi traittia liittyen paskoihin polviin. Nämä kun lävähtää ruudulle, niin kyllä siinä vähintään tulee hymähdettyä. Tuossakin tosin turhan iso miinus, sillä traitti tarjosi nopeampaa liikkumista kyykyssä, mutta kaikki viholliset 10m säteellä kuulevat kun polvesi paukkuvat. Ottaen huomioon, että olen lätkinyt stealthiin pääasiassa pisteeni, niin tuo ei varsinaisesti myöskään houkutellut. Liian isot haitat.

Haittapuolista huolimatta peli on kyllä hyvä. Paras Falloutin korvike sitten New Vegasin. Vaikkei nyt genressä tunkua sinällänsä olekaan. Miinuspuolet pääasiassa tulee siitä, että tämäkin peli valitettavasti kohtelee pelaajaa lievästi aivokuolleena yksilönä.

Suorituskyky tosin on aika luokatonta. 9850X3D, 32gb ja 5080 kombolla 5120x2160 resolla tuli todettua, että High asetukset sekä DLSS Ultra Performancella ja 2x framegenillä on aika maksimit mitä voi pitää. Toki tässä on itseä tullut ammuttua jalkaan tuon resoluution suhteen (33% enemmän pikseleitä mitä 4k), mutta on tässä jotain mätää optimoinnissa, sillä en omista mitään muuta peliä, joka tarjoaa näin heikkoa suorituskykyä. 5080 on muutenkin löysät otettu pois, ja kulkee 3,1ghz nopeuksia, mikä on aika tiukasti 4090 rinnalla. Toki näillä asetuksilla ihan pelattava, eikä tuo DLSS Ultra Performancellakaan hassummalta näytä enää uusimman Presetin kanssa. Toki myös pohjareso on korkeampi mitä perus 4k.

Kannattaa kokeilla hardware rayttacing off. Tuntuu että hyödyt RT suhteen pieniä fps menetyksen suhteen tässä pelissä mitä oon testaillu.

 

[Raxama]

Kannattaa kokeilla hardware rayttacing off. Tuntuu että hyödyt RT suhteen pieniä fps menetyksen suhteen tässä pelissä mitä oon testaillu.

Ei se oo mulla missään vaiheessa ollu päälläkään. On vaan sen verran huonosti optimoitu.

Edit: Jaa, ei tuo frame gen toimi tässä ollenkaan. Ottaa pois niin FPS pysyy samana. Pitää vähän tutkia miksi tuo ei toimi.

e2: Löyty syy nvidia appista, jostain syystä koitti yliajaa tuota frame geniä jollain. Asetti Use 3D applicationiin niin nyt funkkaa.

 

[murpur]

Stalker 2: Heart of Chornobyl
Vuosien päivitysten jälkeen edelleen kyllä, niin ylihypetetty ja arvostettu peli ettei mitään järkeä.

Surkea tekoäly. Hirviöt eivät pysty kiipeämään yksinkertaisinta laatikkoa. Ihmiset kävelevät suoraan kohti, tulittavat lasertähtäyksellä toiselta puolelta lääniä ja tulittavat lippaallisen tyhjäksi kerralla.

Kuollut, tylsä maailma. Hirviöitä/ihmisiä syntyy satunnaisesti pienen välimatkan päähän vaikka olisit juuri varmistanu alueen olevan tyhjä. Maailman esineiden ja kohteiden interaktiot olemattomia ellei kyseessä olevat muutamat tietyt asiat mitä voi manipuloida. Välillä löytyy joukoittain ruumiita bugisesti ripoteltuna jollain alueella ilman mitään ihmeempää ajatusta sen takana.

Typerät samat pelimoottorin bugit. Samoja pelimoottorin ja fysiikan bugeja kuin muissa peleissä. Erityisesti aseet tippuvat maailman läpi/katoavat. Tuolien ja muun harvan irtaimiston kanssa törmäily aiheuttaa jumeja ja esteitä.

Aseiden epärealistinen progressio. Sama patruuna eri aseessa voi tehdä kymmenkertaisesti vahinkoa. Jos tätä ei ymmärrä HETI alkuun, niin kusee omaan sukkaan ihan sata nolla. Tätä ei missään erityisesti selitetä. Missään ei kerrota oikeasti tarkkoja numeroita tai arvoja mistään vaan geneerisiä palkkigraafeja tai kuvannollisia sanoja. Mitään vertailua hyödyllisyydestä ei pysty tekemään.

Modeilla pystyy jonkin verran suurimpia pettymyksiä korjailemaan, mutta paskaa tekoälyä ja kuollutta maailmaa ei pysty korjaamaan muut kuin kehittäjät itse.

 

[perato]

Tempest Rising (PC)
Okei, vasta eka kampanja läpi, mutta nykyään näitä RTS-pelejä kohtelen vähän kuin olisi kaksi tai useampi peliä samassa(ehkä johtunee StarCraft2 kampanjan pilkkomisesta). Taidan pitää tauon ennen Dynastyn kampanjaa.

Kutkutteli jostain syystä C&C nostalgia ja ehdin hetken miettiä mitä sitä kokeilis, että toimiiko, mutta muistimpa sitten, että tämän ostin ihan vasta Humblesta ihan muutamalla eurulaisella. Tämähän vastasi siihen kutinaan ihan hyvin. Alkuun tuntui todella nihkeältä, mutta löytyi sieltä sit se perus RTS meininki, valitettavastikin. Alussa oli todella haasteita makrota yksiköitä niin, että olisin päässyt kunnolla eteenpäin, ilman, että armeijat suli vastustajan puolustuksiin. Pian oli kuitenkin tarjolla Air-to-Surface lentohärveleitä ja niilläpä se loppupeli menikin. Eli valitettavasti yhdellä yksiköllä pelas valtaosan ajasta, pari apuyksikköä kaveriksi ja baseen defenset niin ei nuo tehtävät hirveenä haasteita normalilla sit tarjonneet.

Ilmasta maahan yksiköt on vähän näissä peleissä useinkin liian tuhoisia ja harvassa pelissä on onnistuttu tasapainottamaan sitä. Muutenkin nuo alkupään yksiköt jää täysin käyttämättä ja jalkaväkeä en rekrynnyt alkutehtävien jälkeen ollenkaan. Eli siinä mielessä peli vähän ohi ampuu kun yksiköitä ei juurikaan käytä. Siinä mielessä jopa uskollinen vanhoille RTS-peleille missä usein riitti se ilma-armada tms. armada jolla vihu taipui aika nopeasti sitten tuhoon. Ei mikään ylläri, että esim. Company of Heroes on noussut omaksi RTS-lemmikiksi, siinä yksiköitä tarvii paljon enemmän erilaisia ja pelkällä yhdellä yksiköllä rushaaminen ei toimi. Varmasti vaikeammalla vaikeusasteella olis enemmän haasteita, mutta toisaalta itellä ei enää reaktionopeus riitä näihin peleihin kuten karvaasti tossa nelostehtävässä sain huomata.

Tehtävissä oli myös sivutehtäviä joita tekemällä sai bonusta kampanjaan. Nämä oli osa ihan mielenkiintoista vaihtelua, mutta toisaalta jonku yksikön escorttaaminen oli välillä vähän hankalaa kun sitä ei voinut itse aina ohjata. Tehtävissä oli muutenkin sopivasti erilaisia vaiheita, ettei tehtävät sentään olleet alusta asti aina ihan selkeitä mitä tehdään, joskin varsinkin lopussa ton ilma-armeijan rakentamisen jälkeen, yllärit oli vähän vähissä ku pysty koko kentän vaikka lanaamaan tyhjäksi. Toki peli sit tarjosi tyhjästä/kentän ulkopuolelta ilmestyviä vihuja, mikä on itselle vähän ärsytyksen aihe. En oikeen tykännyt tosta kolmannesta osapuolesta, sen yksiköt oli vähän liian sekavan näköisiä, että olisin niitä hirveenä edes erottanut, jäänee tulevat DLC:t hankkimatta.

10h paloi aikaa ekaan kampanjaan

Ei se ainakaan kohentunut Neuvostoli...Tempest Dynastyn kampanjalla, korostui vaan jotenkin nuo tylsät puolet ja ilmayksiköiden merkitys. Joko tämä oli helpompi tai sitten oli jo vaan vähän oppinut jotain. Omaan makuun nämä kaksi factionia ei eronnut tarpeeksi toisistaan ja toisten yksiköiden varastaminen tech treen kautta teki tästä vielä yksipuolisemman. Pelissä oli ärsyttävänä mekaniikkana se, että ns. tech tree ja armory valittiin ennen kampanjatehtävää ilman, että tehtävästä tiesi mitään. Saattoi siis valita "25% healthia ilma-aluksille" tehtävään jossa ei ollut ilma-alukset sallittuna. Sama 10h paloi myös toiseen kampanjaan, joskin viimiset pari tehtävää vei kolmasosan tuosta ajasta kun hinkutin niitä vähän liianki tarkasti. C&C kutinat on rapsuteltu eikä tarvinne ihan heti käynnistellä Red Alertia tai Generalsia.

 

[Sikatiiker]

En Garde!

Swashbucklerille ei ole kunnollista suomennosta. Genrenimi viittaa romanttisiin ja rämäpäisiin seikkailutarinoihin, joihin kuuluvat miekkailu, akrobaattiset temput ja suunsoitto. Kunnon miekkailupelejä on nähty vähän, mutta nyt on yksi lisää.

Taistelusysteemi on loistava. Se pidetään sopivan yksinkertaisena, perusmuuvit ovat vain lyönti, väistö, torjunta ja potku. Ahh, potku. Potkunappula on hyvä merkki missä tahansa pelissä. Luonnollisesti kentät ovat täynnä ympäristövaaroja joihin mortteja voi monottaa. Lisäksi löytyy irtoesineitä joilla vastustajia voi viskellä, kattokruunuja joissa voi heilua tyylipisteiden vuoksi ja huonekaluja paiskottavaksi. Reilusti taistelemalla pärjää yhtä tai kahta vastustajaa vastaan, isomman joukon edessä on pakko perääntyä ja improvisoida. Mitään keräiltäviä resursseja, kykypuita tai varusteita ei ole häiritsemässä taistelun puhtautta. Vain pelaajan omat taidot voivat kasvaa. Hommasta pääsee jyvälle nopeasti ja se on todella hauskaa.

Sotasuunnitelma: kattokruunu alas, viiniruukku nurin, tyrmää kapteeni kastikekannulla ja viimeistele viinissä liukastelevat viholliset. Suunnitelma vain tuppaa olemaan taistelun ensimmäinen uhri.

Tarina on naurettavaa oopperaa, jota hahmot itsekään eivät ota vakavasti. Asterix-tyyliin kukaan ei edes kuole, vaikka miekat viuhuvat. Nujerretut viholliset mutisevat maassa maatessaan haluavansa kaljaa ja palkankorotuksen. Teatraalisesta dialogista näkee kyllä että se on kynäilty 2020-luvulla, mutta tekijät tunnistaa aidoiksi vanhojen miekkailuleffojen faneiksi. Mukana ei ole esim. anakronistista kiroilua, jota hyvin monet muut olisivat huumoripeliin änkeneet.

Ainoa iso miinus on pelin lyhyys. Kenttiä on vain neljä, ja niistäkin ensimmäinen on auttamatta tutoriaali. Loput kolme on pitkiä ja monipuolisia, mutta niitä on kolme. Lisähaasteet, hyvin jemmatut salaisuudet ja kiireessä kyhätyn oloinen roguelite-moodi kyllä lisäävät kontsaa, ehkä peliin saisi kymmenisen tuntia upotettua. Kenttiä pelaa mielellään uudelleen ihan vain tappelun ilosta.

Kuulostaa hauskalta! Taidan laittaa Steamin toivelistalle alennuksia kytätäkseni. Nyt jo on tosin jonossa pelattavaa enemmän kuin tarpeeksi.

Viimeksi pelaamani on Half-Life: Opposing Force. Alkuperäistä Half-Lifea tulee aloitettua aina muutaman vuoden välein uudelleen ja vähän riippuu mistä roikkuu, miten pitkälle jaksan milloinkin sitä pelata. Viimeisimmällä kerralla ostin nämä Steamista pari vuotta sitten. Asensin ne ensin Linux-läppärille ja nyt Win11-PC:lle. Opposing Forcesta on tullut pidettyä vähän pidempi tauko ja peli tuntuukin nyt viihdyttävämmältä kuin ehkä koskaan aiemmin, ajoittain jopa viihdyttävämmältä kuin Half-Life.

Tietysti osa vihuista ja aseista on aina lemppareita ja osa vähemmän lemppareita, mutta kun pelin alkaa tuntea jo paljon paremmin kuin silloin junnuna jännittäessä jokaista nurkkaa ja kulmaa (en muista vieläkään ulkoa kovin paljoa asioita, mutta puzzlet tulee jo vähän selkärangasta periaatetasolla ja oikeat paikat ja reitit löytyy nopeammin, vaikkei olisi muistissakaan). Muistan miten jo lapsena pidin paljon enemmän noista armeijan joukoista kuin Gordon Freemanista.

Tällä kertaa minulla on jonossa myös Half-Life 2, sillä en ole koskaan pelannut sitä vielä loppuun saakka. Ainoa läpipeluukertani PS3:lla jäi kesken. Black Mesakin tuli ostettua varastoon (ykkösen remake). Lisäksi odotan innolla Operation: Black Mesaa, joka tulee sisältämään Opposing Forcen remaken. Sitten joskus hyvän aikaa tämän vanhan läpipeluun jälkeen jaksaa taas pelata ne remaket.

 

[Nathorr]

Celeste (PC)

Olen VVVVVV:n ja Katana Zeron myötä tykästynyt tasoloikkiin, joissa nopealla temmolla yritetään toistaa lähes täydellistä suoritusta lyhyehköissä pätkissä. Celeste edustaa tämän aligenren, olkoon se sitten tarkkustasoloikka, kirkkainta kärkeä. Pelin pihvissä, eli chaptereiden 1-7 A-sideissä, sain kerrytettyä kuolemia komeat 1420 kappaletta. Blaze it. B-sidet ja C-sidet jääköön toiseen kertaan, eli tässä arvosteluissa otan kantaa vain A-sidehin.

Eli pelissä hypitään alati vaikeutuvassa ympäristössä erilaisia vippaskonsteja käyttäen kohti vuoren huippua. Celeste on vaativa, mutta reilu. Pikselintarkkaa suorittamista ei vaadita, mutta virheliikkeisiin ei silti juuri ole varaa. Pelaaminen on samaan aikaan raskasta, mutta toisaalta rentouttavaa, kun toistetaan vain vastaavia liikeratoja kerta toisensa jälkeen. Olennaisessa osassa on dash-toiminnallisuus, jonka avulla ilmassa saa yhden pompun lisää.

Jokainen taso tuo mukanaan jonkun uuden tavan edetä. Huomasin, että suurin osa näistä lähinnä ärsytti, mutta vaikea olisi kuvitella peliä ilman niitäkään. Ehkä ärsyyntyminen johtui vain pelin aiheuttamasta stressistä. Peli kuitenkin parani taso tasolta ja ne olivat sopivan mittaisia. Vika oli jo aika pitkä, mutta ehkä huiputtamista varten pitää vähän kärsiäkkin.

Peli hyödyntää kaunista pikseligrafiikkaa, mutta pelin sisäinen keskustelu käydään sarjakuvahenkisten hahmojen ja puhekuplien välillä. Pelissä on tarinakin, joka käsittelee mielenterveysongelmia. Aihe ei ole mulle koskaan hirveän mieluinen tai samaistuttava, mutta toisaalta se sopii peliin hyvin. Emmä silti nostaisi peliä tarinan puolesta suosikkeihin, mutta ihan kiva, kun se on mukana. Ilman sitä tämä olisi varmaan jäänyt pelaamatta.

Erinomainen peli kaikenkaikkiaan, jota on helppo suositella. Kokeilin tätä muutaman minuutin aikanaan Game Passistakin, mutta silloin jäi heti kesken. Taisi aika olla väärä. Nyt 5/5. Linuxillakin natiivisti.

 

[arcane]

Parking Garage Rally Circuit (+ dlc)

Olipas viihdyttävä driftailuralli. Ei turhaa täytettä tai paskapuhetta, 8 rataa rehtiä aika-ajoa kolmella eri autolla, ja vitosen dlcllä toinen samanmoinen setti lisää.

Tekijä on sanonut ettei tässä varsinaisesti edes ohjata autoa vaan kameraa, joten tuntuma on lähempänä Mario Kartia. Tässä on ehkä yksi parhaimman tuntuisista ja eniten kontrollissa olevista driftauksista jota tiedän.

Perussetti toimii niin, että auton huippunopeus on rajattu, ja driftaamalla hieman hidastuu. Driftistä kun poistuu, auto boostaa yli maksiminopeuden, josta jos boostin vielä ollessa aktiivinen ketjuttaaa seuraavan driftin, boostaa seuraava kerta maksiminopeutta vielä kovemmaksi. Tästä tulee erinomainen koukku, jolla auton maksiminopeus sopivasti ketjuttamalla tuplaantuu tai triplaantuu.

DLCn kulta-ajat olivat paljon tiukemmat, sai jo ihan tosissaan ajaa. Ehkä koska homman jujun tiesi jo ja kulta-ajat olivat tiukat, niin tuntui että joka radassa on joku tosi kettumainen mutka tai osio, jonka vuoksi dlcn radat tuntuivat huonommilta kuin pääpelin. Yhdessä tuli kamalasti yrityksiä kun restarttasin sen monesti alusta, mutta kun vihdoin sain sen ajon jolla en lentänyt ulos mutkasta, tie vei suoraan sijalle 76 tulostaulukossa.

Mahti peli, 8h kului yhteensä. En yleensä ole suuri autopelifani, joten tämä taitaa mennä suoraan top 3 autopeleihini.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Linkki: https://youtube.com/watch?v=v6XCzzdeQ6Y

 

[Nathorr]

Crysis Remastered (PC)

Tosi harvoin pelaan pelejä uudelleen, mutta nyt teki mieli pelata jotain FPS-peliä ja päätin tahkota läpi kaikki Crysikset. Omistan Originissa muistaakseni kaikki alkuperäiset Crysikset ennestään, mutta en halunnut lähteä tappelemaan EA-äpin kanssa Linuxilla, joten ostin remasteroidut versiot Steamiin. Ykkösen olen pelannut joskus muinoin, mutta muistan, että kakkonen jäi heti alkujaan kesken. Aloitettiin siis alusta.

Eli ensimmäisestä persoonasta räiskintää kuvankauniilla trooppisella saarella, josta Pohjois-Korea on löytänyt jotain vaarallista. Pelaaja omaksuu amerikkaalaisen nanoasua hyödyntävän supersotilaan roolin ja lähtee saarelle jakamaan vapauden ilosanomaa. Muistin ennestään, että pelaaminen ja nanoasun muokkaaminen lennosta tilanteen mukaan oli hauskaa ja hauskaa se oli nytkin. Tunsin olevani supersotilas ja paukuttelin korealaisia pataan välillä suoraan edestä, joskus heinikossa hiippaillen. Joskus puolivälin jälkeen pelin teema muuttuu ja samalla taso laskee rutkasti, mutta on silloinkin vielä ihan pelattava.

Nätistä silmäkarkistahan Crysis tietysti tunnetaan ja onhan se ikäisekseen ihan nätti, mutta ei tämä nyt sellaista wau-elämystä enää aiheuttanut. Peli kuitenkin toimi tosi kivasti eikä nykinyt kuten ehkä ennen. Juoni on köykäinen ja loppu on korni, mutta eipä siinä.

Siinä missä boomer shootterit tuntuu trendaavan, tämmöset alkuperäisen Call of Duty -sukupolven FPS-kampanjat ovat tällä hetkellä ehkä vähän kuolevaa kansanperinnettä. Oli ilo kuitenkin pelailla, mutta täytyy sanoa, että aika oli kullannut muistot. Nanoasulla kikkailu on hauskaa, mutta pelin roima tason lasku harmitti nyt enemmän kuin ennen. 3/5 silti kaikki huomioiden.

PCGamingWikin suosituksesta pelasin pelin modattuna: Welcome to the Crysis Remastered Improvement Project 1.0! news

Linuxilla peli ei ollut aivan ongelmaton. Onslaught-tehtävässä peli toisti jatkuvasti eräitä vuorosanoja ja Awakening-tehtävässä teleporttautui suoraan tason pomotaisteluun, jos en alussa odottanut kaikkia puheenvuoroja loppuun. Sama toistui ilman mainitsemaani modia ja kaikilla kokeilemillani Proton-versioilla. Noh, näistäkin selvittiin.

 

[Skipidiveinau]

Dead Space Remake

Viime pelailusta on aikaa mutta tämä kuitenkin on viime aikoina ollut "projektina". Viimeksi jäin Leviathan Remnantia vastaan taistelemaan eikä se nyt ainakaan parilla yrittämällä mennyt heti läpi, ruudulla on paljon asioita mitä pitäisi keskittuä väistämään.

Pelissä on ihan hienot grafiikat ja hyvä tunnelma, prosessoria vaan tuppaa rääkkäämään mikä yllätti joskin googletuksen perusteella normaalia tälle pelille. Pelihahmon liikkuminen on hieman kankeaa kun vertaa esimerkiksi Doom -ukkelin liikkeeseen ja tuohon tahtoo joskus hieman mennä kasetti. Painovoimattomassa tilassa hyvin usein en tiedä miten päin pelihahmo lopulta on jos on pitänyt hieman taistella ja liikkua. Hyvä peli kuitenkin ja tarjouksessa ollessa myös halpa.

Doom the Dark Ages Revelations

Tämän ostin tänään ja tästä voi sanoa lyhyen pelailun jälkeen sen että kilpi oli helpompi oppia kuin tuo keihäs näin äkkiseltään, tuon avulla hyppimällä on tällä hetkellä usein epäselvää minne hahmo lopulta laskeutuu, mutta eiköhän tuo oli opittavissa. Alunperin ajattelin kilvestäkin että eihän tämmönen Doomiin kuulu mutta lopulta se oli iha hieno uutuus.

Bonuksena John Romeron elämänkerran luettuani olen hiljokseen kokeillut tehdä klassiseen Doom 2:een kenttää Ultimate Doom Builderilla, hidasta hommaa jos edes yrittää tehdä kentistä jotenkin hienoja, ehkä joskus tuo valmistuu ja lataan Doomworldiin tai muualle

 

[AsiJu]

Tai ei mitään sittenkään

 

[Algron28]

Life Is Strange: Reunion

Tämä on riippaissut julkaisustaan lähtien ja nyt vihdoin sain aikaiseksi runtata läpi. Harvoin näkee näin laiskaa käsikirjoitusta ja se olikin suurin syy miksi tämä on jäänyt riippasemaan. Mielestäni pelin suurimmat ongelmat kulminoituvat kolmeen kohtaan

- Peli asettaa itselleen liian tiukan aikarajan

- itse luodun kiireen takia hehkilöhahmot ja juonenkäänteet jäävät hyvin pintapuolisen ja teennäisen tuntuisiksi. Niinkuin niiden ainoa tarkoitus olisi vain viedä juonta eteenpäin eikä olle "todellisia" pelimaailman tapahtumia ja henkilöitä.

- Chloe Price tuntuu päälleliimatulta juonikuviolta joka on tungettu peliin väkisin hiljentääkseen äänekkään pricefield-fanikunnan.

Spoileri: Juonellisia paljastuksia

Pelin tapahtumien sijoittuminen viikonlopun ajalle luo pakollisen parin päivän aikarajan. Peli toisaalta yrittää pitää tiivistä tunnelmaa ja jännitystä yllä tällä aikarajalla onnistuen enimmäkseen hunosti, porukkaa uhkaa kuolla tulipalossa ja paljon, mutta toisaalta taas peli koittaa toisella jalalla nojata jo ekasta sarjan pelistä tuttuun kiireettömään comfy-fiilistelyyn aika ajoin rikkoen sen äsken tehdyn kiireen tunteen. Tästä kiireestä (tai sitten tekijöiden laiskuudesta) johtuen myös monet henkilöhahmoista tuntuvat että niillä ei ole mitään funktiota niiden pakollisen juonen osana toimimisen lisäksi. Ja ne itse juonikuviot tuntuvat liian usein hyvin yksinkertaistetuilta ja yksiulotteisilta. Esimerkiksi omasta mielestäni Safi:n juonikuvio oli todella pintapuolinen teennäinen. Abraxas vai mikä se oli aspekti koitti tuota juoneen mystiikkaa mutta esimerkik koko Maboon juhla oli toteutuksen puolesta yksinkertaisesti pitkästyttävä. Sinne salaiseen huoneeseen päästyäsi löysit hyllystä heti etsimäsi asian eikä juuri mitään muuta voinut tutkia. Puhumattakaan kuin mitätön se oven avaava puzzle oli.

Ekasta sarjan pelistä tuttu Chloe Price tekee taianomaisen paluun käsikirjoittajan puolivillaisen maailmanvenytyksen turvin. Omasta mielestä tämä oli yksi surkeimmista asioista pelissa mutta tarkennetaan vielä näin että itse Chloe Price ei ole henkilönä pelissa surkea vaan sen kuinka hänet on tähän peliin pakotettu jotta pricefield fanit saavat MaxChloe fantasioitaan täyttää. Tämän kombon tuputus tuntuu niin voimakkaalta että se on selvästi ollut pelin tekijöiden ykkösprioriteetti. Henkilöhahmona pelissä Chloe siis oli hyvä, erityisesti silloin kun hän keskusteli kenen tahansa muun kuin Maxin kanssa.

Mutta jos pelin juoni ja hahmot eivät olleet kovin kaksisia niin oliko pelissa mitään muuta sitten tilalla? Vastaus on että ei. Juonen ulkopuolella peli on kävelysimulaattori. Tai ei oikeastaan sitäkään, sillä pelin "kentät" ovat todella rajoittuneita koon puolesta eikä loppupeleissä edes niin monessa eri paikkaan päästä edes vierailemaan. Pelin alueista löytyy muita hahmoja joista monet vain seisoskelevat paikkaan ja hyvällä tuurilla joltain ehkä jonkun lauseen saa. Pelistä löytyy joitain yksinkertaisis puzzleja, mutta ne ovat enimmäkseen luokkaa "etsi oikea tavara huoneesta." Edes alkuperäisestä pelistä tuttuja "sosiaalisia" haasteita on hyvin kevyesti. Mitään suuria valintojakaan pelissa ei ole ennen kuin niitä rysähtää lauma ihan lopussa, ja siinäkin kohtaa ne vaikuttavat käytännössä vain loppuun.

Kaikenkaikkiaan hyvin mitäänsanomaton peli juonellisesti ja tylsä taas pelimekaniikan osalta. Parhain puoli lieni että nyt ainakin Max Caulfield saaga on taputeltu vihdoin ja voidaan jatkaa eteenpäin. Tämä peli selvästi yritti olla redemption arc sarjan aiemmalle osalle Double Exposure, mutta se sortui olemaan sekava sotku fan serviceä edes jonkinlaisella juonen jatkumolla ekasta osasta.

 

[Tuuchen]

Life Is Strange: Reunion

Tämä on riippaissut julkaisustaan lähtien ja nyt vihdoin sain aikaiseksi runtata läpi. Harvoin näkee näin laiskaa käsikirjoitusta ja se olikin suurin syy miksi tämä on jäänyt riippasemaan. Mielestäni pelin suurimmat ongelmat kulminoituvat kolmeen kohtaan

- Peli asettaa itselleen liian tiukan aikarajan

- itse luodun kiireen takia hehkilöhahmot ja juonenkäänteet jäävät hyvin pintapuolisen ja teennäisen tuntuisiksi. Niinkuin niiden ainoa tarkoitus olisi vain viedä juonta eteenpäin eikä olle "todellisia" pelimaailman tapahtumia ja henkilöitä.

- Chloe Price tuntuu päälleliimatulta juonikuviolta joka on tungettu peliin väkisin hiljentääkseen äänekkään pricefield-fanikunnan.

Spoileri: Juonellisia paljastuksia

Pelin tapahtumien sijoittuminen viikonlopun ajalle luo pakollisen parin päivän aikarajan. Peli toisaalta yrittää pitää tiivistä tunnelmaa ja jännitystä yllä tällä aikarajalla onnistuen enimmäkseen hunosti, porukkaa uhkaa kuolla tulipalossa ja paljon, mutta toisaalta taas peli koittaa toisella jalalla nojata jo ekasta sarjan pelistä tuttuun kiireettömään comfy-fiilistelyyn aika ajoin rikkoen sen äsken tehdyn kiireen tunteen. Tästä kiireestä (tai sitten tekijöiden laiskuudesta) johtuen myös monet henkilöhahmoista tuntuvat että niillä ei ole mitään funktiota niiden pakollisen juonen osana toimimisen lisäksi. Ja ne itse juonikuviot tuntuvat liian usein hyvin yksinkertaistetuilta ja yksiulotteisilta. Esimerkiksi omasta mielestäni Safi:n juonikuvio oli todella pintapuolinen teennäinen. Abraxas vai mikä se oli aspekti koitti tuota juoneen mystiikkaa mutta esimerkik koko Maboon juhla oli toteutuksen puolesta yksinkertaisesti pitkästyttävä. Sinne salaiseen huoneeseen päästyäsi löysit hyllystä heti etsimäsi asian eikä juuri mitään muuta voinut tutkia. Puhumattakaan kuin mitätön se oven avaava puzzle oli.

Ekasta sarjan pelistä tuttu Chloe Price tekee taianomaisen paluun käsikirjoittajan puolivillaisen maailmanvenytyksen turvin. Omasta mielestä tämä oli yksi surkeimmista asioista pelissa mutta tarkennetaan vielä näin että itse Chloe Price ei ole henkilönä pelissa surkea vaan sen kuinka hänet on tähän peliin pakotettu jotta pricefield fanit saavat MaxChloe fantasioitaan täyttää. Tämän kombon tuputus tuntuu niin voimakkaalta että se on selvästi ollut pelin tekijöiden ykkösprioriteetti. Henkilöhahmona pelissä Chloe siis oli hyvä, erityisesti silloin kun hän keskusteli kenen tahansa muun kuin Maxin kanssa.

Mutta jos pelin juoni ja hahmot eivät olleet kovin kaksisia niin oliko pelissa mitään muuta sitten tilalla? Vastaus on että ei. Juonen ulkopuolella peli on kävelysimulaattori. Tai ei oikeastaan sitäkään, sillä pelin "kentät" ovat todella rajoittuneita koon puolesta eikä loppupeleissä edes niin monessa eri paikkaan päästä edes vierailemaan. Pelin alueista löytyy muita hahmoja joista monet vain seisoskelevat paikkaan ja hyvällä tuurilla joltain ehkä jonkun lauseen saa. Pelistä löytyy joitain yksinkertaisis puzzleja, mutta ne ovat enimmäkseen luokkaa "etsi oikea tavara huoneesta." Edes alkuperäisestä pelistä tuttuja "sosiaalisia" haasteita on hyvin kevyesti. Mitään suuria valintojakaan pelissa ei ole ennen kuin niitä rysähtää lauma ihan lopussa, ja siinäkin kohtaa ne vaikuttavat käytännössä vain loppuun.

Kaikenkaikkiaan hyvin mitäänsanomaton peli juonellisesti ja tylsä taas pelimekaniikan osalta. Parhain puoli lieni että nyt ainakin Max Caulfield saaga on taputeltu vihdoin ja voidaan jatkaa eteenpäin. Tämä peli selvästi yritti olla redemption arc sarjan aiemmalle osalle Double Exposure, mutta se sortui olemaan sekava sotku fan serviceä edes jonkinlaisella juonen jatkumolla ekasta osasta.

Pelasin juuri Double Exposuren läpi, ja oon aivan älyttömän pettynyt. Katosi täysin fiilis joka on tullut aikaisemmista peleistä, aina True Coloriin saakka. Kannattaako edes jatkaa Reunioniin? Sparrailin vähän tekoälyn kanssa, ja oli sitä mieltä että ei kannata jatkaa Reunioniin DE oli sellaista kuraa, että ihan suututtaa 10h joka meni ihan kankkulan kaivoon lomalla, olis voinu pelata backlogista jotain oikeesti fiksua.. En halunnut jättää enää episode 3 jälkeen kesken kun oli jo niin monta tuntia upottanut, mut en haluis Reunionin kanssa olla samassa pisteessä

 

[Algron28]

Pelasin juuri Double Exposuren läpi, ja oon aivan älyttömän pettynyt. Katosi täysin fiilis joka on tullut aikaisemmista peleistä, aina True Coloriin saakka. Kannattaako edes jatkaa Reunioniin? Sparrailin vähän tekoälyn kanssa, ja oli sitä mieltä että ei kannata jatkaa Reunioniin DE oli sellaista kuraa, että ihan suututtaa 10h joka meni ihan kankkulan kaivoon lomalla, olis voinu pelata backlogista jotain oikeesti fiksua.. En halunnut jättää enää episode 3 jälkeen kesken kun oli jo niin monta tuntia upottanut, mut en haluis Reunionin kanssa olla samassa pisteessä

Reunion ei tarjoa minusta mitään uutta muuta kuin sen Chloe Price:n. Ja siitä syystä jopa se tarina on mielestäni sotkuisempi kuin DE:ssä. Reunionissa itsellä ei kyllä oikein alusta pitäen itsellä napannut kun huomasi että siinä on ihan samat ongelmat kuin DE:ssä.

 

[Tuuchen]

Reunion ei tarjoa minusta mitään uutta muuta kuin sen Chloe Price:n. Ja siitä syystä jopa se tarina on mielestäni sotkuisempi kuin DE:ssä. Reunionissa itsellä ei kyllä oikein alusta pitäen itsellä napannut kun huomasi että siinä on ihan samat ongelmat kuin DE:ssä.

Jees, thanks. Laitoin refund pyynnön kun en ollut ehtinyt edes käynnistää peliä

 

[masax]

Fc 26 (pc)

Pomppas tarjouksista vastaan, niin vielä vähän mm-loppuhuumassa aattelimpa, että kokeillaan miltä tietokonepotkupallo nykyään näyttää. Viimeksi pelannutkin fifoja joskus ysärillä.

Ihan kiva pelihän on kyseessä. Tosi kiva, että täysi aloittelijakin voi pelata ultimate teamia, kun ei tarvi heti mennä nolaamaan itseään online-peleihin oikeita ihmisiä vastaan, vaan voi pelata vielä harjoitelessa ai:ta vastaan. Mutta onpa kokonaan tyhjästä uudelle pelaajalle aikamoinen suo kaikki valikot ja toiminnallisuudet. Huh Huh, täytyi ihan juutuubista katsoa videoita, että tajuaa edes jotain mistään. Ja mikä älytön määrä tulee pelaajakortteja ja tauhkaa jatkuvalla syötöllä. Ostin oikein kalliiman editionin kun maksoi vain neljä euroa enemmän kuin standard, ja voi sanoa että turhimmat neljä euroa ikinä. Pari hassua erikoiskorttia, ja parin illan pelaamisella ne jäävät täysin turhiksi, kun peli puskee 90+ korttia enemmän kuin mikään tarve. Aivan hölmöä, kun olisi paljoin kivempi, että parempaa korttia saisi vähän harvemmin, että needes tuntuisi joltain. Ja joku vielä maksaa, että saa niitä lisää. Ei voi ymmärtää.

Ite potkupalloilu oikeinkin hauskaa puuhaa, pääsee ihan kisatunnelmiin. Siinä mielessä pidän tarjoushintaan melkein pakkohankintana. 8/10 arvosana, jos sitä store ja korttitulvaa ei olisi, ja vähän yksinkertaisestettu, niin 9. Mutta eipä tasan varmasti tule 27:aa päin katsottuakaan. Palataan seuraavien mm-kisojen aikana aikaisintaan seuraavaan päivitykseen.

 

[Partis]

Pelasin juuri Double Exposuren läpi, ja oon aivan älyttömän pettynyt. Katosi täysin fiilis joka on tullut aikaisemmista peleistä, aina True Coloriin saakka. Kannattaako edes jatkaa Reunioniin? Sparrailin vähän tekoälyn kanssa, ja oli sitä mieltä että ei kannata jatkaa Reunioniin DE oli sellaista kuraa, että ihan suututtaa 10h joka meni ihan kankkulan kaivoon lomalla, olis voinu pelata backlogista jotain oikeesti fiksua.. En halunnut jättää enää episode 3 jälkeen kesken kun oli jo niin monta tuntia upottanut, mut en haluis Reunionin kanssa olla samassa pisteessä

Itse pelasin double exposuren läpi vajaa pari viikkoa sitten ja tykkäsin kyllä paljonkin.
Pelasin sen kahdesti kolmen päivän aikana. Eka telkkarin kautta ja toisen kerran uevr:n ja vr lasien kanssa ekasta persoonasta kuvattuna.
Eilen pelasin reunionin yhdeltä istumalta läpi eikä se niin hyvä ollut mitä double exposure, mutta ei huonokaan ja kyllä sen tarina aina before the stormin voittaa.
Jotenkin kyllä sellainen tunne ettei tuo nykyinen reunionin tarina ole se mitä on alunperin suunniteltu sillä nythän edellisen pelin Diamond cliffhanger ei johtanut mihinkään kun koko mimmistä kuullaan koko pelin aikana tasan yhden puhelun verran pelin lopussa.

 

[Algron28]

Itse pelasin double exposuren läpi vajaa pari viikkoa sitten ja tykkäsin kyllä paljonkin.
Pelasin sen kahdesti kolmen päivän aikana. Eka telkkarin kautta ja toisen kerran uevr:n ja vr lasien kanssa ekasta persoonasta kuvattuna.
Eilen pelasin reunionin yhdeltä istumalta läpi eikä se niin hyvä ollut mitä double exposure, mutta ei huonokaan ja kyllä sen tarina aina before the stormin voittaa.
Jotenkin kyllä sellainen tunne ettei tuo nykyinen reunionin tarina ole se mitä on alunperin suunniteltu sillä nythän edellisen pelin Diamond cliffhanger ei johtanut mihinkään kun koko mimmistä kuullaan koko pelin aikana tasan yhden puhelun verran pelin lopussa.

Itse olen vähän sitä mieltä että Chloe:a ei alunperin ajateltu mukaan tähän Reunioniin tai ainakaan main characteriksi. DE aiheutti vaan niin kovan ulinan Pricefield-fanikunnassa että studio sortui sitten kiireessä muuttamaan jo kirjoitetun juonen. Eipä se Safinkaan takaisintulo tuossa Reunionissa minusta mitenkään hienosti ollut tarina mielessä tehty vaan aika kömpelö homma. Diamondin ymppäys peliin tuntui juuri siltä että sille oli pakko ollu jotain keksiä niin laitetaan sitten näin. samoinhan siihen oli loppuu tungettu myös se Gwen melkein yhtä tärkeässä roolissa.

Tuon DE:n alku eli ensimmäiset pari chapteria oli tarinallisesti jopa kohtuullisia, mutta sitten se siinä yhdessä kohtaa jotenkin lähti sivuraiteille.

 

[arcane]

Veli iski kouraan (söpön pinkin) Switch Liten ja sanoi että tyttäret ei tätä pelaa, että ota sä jos kiinnostaa. Nintendo-hintoja en ole valmis maksamaan, joten pelit lainaan kavereilta tai kirjastosta.

Super Mario Odyssey

...ja ensikokemus ei vakuuttanut, sillä Odyssey on tasapaksuin, pelaajaa aliarvioivin, graafisesti sekasotkuisin ja yksinkertaisesti huonoin Mario jota olen koskaan pelannut.

Ehkä kohderyhmänä vähän huti, mutta pidin kuitenkin Galaxyista. Odyssey on kuitenkin lapsellisen helppoa collectathonia ja täysin tympäännyttävää puuhastelua, jota pausetetaan jatkuvasti fanfaareilla ja täysin tyhjänpäiväisellä palkitsemisella ei-minkään-tekemisestä. Pelasin kuitenkin lopputeksteihin, ihan minimivaatimuksin, mutta riittää tätä laatua. Tuntui jo nyt, että iso osa pelistä oli aivan turhaa täytettä ja pelaajan ajan hukkaamista ilman pienintäkään haastetta. Enkä siis kaipaa mitään sadistisen vaikeaa hyppelyä, mutta jotain edes hitusen enemmän.

 

[ojisama]

Veli iski kouraan (söpön pinkin) Switch Liten ja sanoi että tyttäret pelaa, että ota sä jos kiinnostaa. Nintendo-hintoja en ole valmis maksamaan, joten pelit lainaan kavereilta tai kirjastosta.

Super Mario Odyssey

...ja ensikokemus ei vakuuttanut, sillä Odyssey on tasapaksuin, pelaajaa aliarvioivin, graafisesti sekasotkuisin ja yksinkertaisesti huonoin Mario jota olen koskaan pelannut.

Ehkä kohderyhmänä vähän huti, mutta pidin kuitenkin Galaxyista. Odyssey on kuitenkin lapsellisen helppoa collectathonia ja täysin tympäännyttävää puuhastelua, jota pausetetaan jatkuvasti fanfaareilla ja täysin tyhjänpäiväisellä palkitsemisella ei-minkään-tekemisestä. Pelasin kuitenkin lopputeksteihin, ihan minimivaatimuksin, mutta riittää tätä laatua. Tuntui jo nyt, että iso osa pelistä oli aivan turhaa täytettä ja pelaajan ajan hukkaamista ilman pienintäkään haastetta. Enkä siis kaipaa mitään sadistisen vaikeaa hyppelyä, mutta jotain edes hitusen enemmän.

Oma kokemus, vähemmän pelanneen lapsen kanssa, oli aika erilainen. Eihän se mitenkään vaikea ollut, mutta kivoja mariomaisia mielikuvituksellisia maisemia ja salaisuuksia etsittäväksi. Osa niistä tarjosi vähän haastetta.

 

[Raxama]

Veli iski kouraan (söpön pinkin) Switch Liten ja sanoi että tyttäret ei tätä pelaa, että ota sä jos kiinnostaa. Nintendo-hintoja en ole valmis maksamaan, joten pelit lainaan kavereilta tai kirjastosta.

Super Mario Odyssey

...ja ensikokemus ei vakuuttanut, sillä Odyssey on tasapaksuin, pelaajaa aliarvioivin, graafisesti sekasotkuisin ja yksinkertaisesti huonoin Mario jota olen koskaan pelannut.

Ehkä kohderyhmänä vähän huti, mutta pidin kuitenkin Galaxyista. Odyssey on kuitenkin lapsellisen helppoa collectathonia ja täysin tympäännyttävää puuhastelua, jota pausetetaan jatkuvasti fanfaareilla ja täysin tyhjänpäiväisellä palkitsemisella ei-minkään-tekemisestä. Pelasin kuitenkin lopputeksteihin, ihan minimivaatimuksin, mutta riittää tätä laatua. Tuntui jo nyt, että iso osa pelistä oli aivan turhaa täytettä ja pelaajan ajan hukkaamista ilman pienintäkään haastetta. Enkä siis kaipaa mitään sadistisen vaikeaa hyppelyä, mutta jotain edes hitusen enemmän.

Mulla oli joskus 2018 samanlaiset fiilikset kun jokaikinen muu pelaaja hehkutti Odysseyta maasta taivaisiin. Tuli sellanen fiilis et teenkö jotain vaan väärin, vai enkö vaan ymmärrä. Oletettavasti jälkimmäinen, sillä mulla ei ole nostalgia-arvoa Nintendon vehkeisiin ja peleihin ollenkaan, mikä tuntuu olevan aika kantava voima noiden kanssa. Tuntuu et valtaosa ison N:än peleistä on tasoa "ihan ok", mut arvosteluja kattoessa ei ne kyllä mitenkään niihin numeroihin ansaitsis päästä.

Puhumattakaan sit siitä, että näistä 60-80€ maksaminen kappaleelta on sen verran vastenmielinen ajatuskin. Hinta on julkasussa ja 10v päästä sama. Itseasiassa se on myös sama siinä 10v päässä julkastavassa HD Remasterissakin. Se firma jos mikä ymmärtää rahan päälle.

 

[xarot]

Routine (PC)

Yritän välttää spoilereita, mutta jos haluat mennä sokkona peliin niin älä lue.

Pelaaja herää kopista avaruusasemalla ilman mitään tietoja. Oikeastaan mitään ei kerrota pelaajalle perusnäppäinten lisäksi. Kaikki pitää selvitellä itse etsimällä, tutkimalla ja lukemalla. Avaruusasema on täynnä terminaaleja viesteineen ja äänilokeineen. Kuka pelaaja oikeastaan on?

Kun pääsen kopista ulos, avaruusasema näyttää kovin hylätyltä. Kaikki näyttää 70-80 luvun meiningiltä. Eihän täällä edes ole ketään missään. Pelaajan apuna on kosmonautin työkalu, johon pystyy päivittämään muutamia lisätyökaluja. Työkalua "operoidaan" reaaliajassa hiirellä, joka etenkin padilla on osa kauhua, hiirellä ihan sujuvaa. Pelin puzzlet pyörivätkin vahvasti tämän työkalun ympärillä ja tyypillisesti puzzleissa etsitään koodeja, joilla saa ovia tai alueita auki. Osa näistä puzzleista on melko oivaltavia, suurimmalle osalle pelissä on yksi hankalampi puzzle, mutta Point&Click -konkarille se oli kuitenkin triviaali. Mitään aseita pelaajalla ei ole.

You've been targeted for termination

Ekan puolituntisen aikana tutkiskelen avaruusasemaa ja ihmettelen miten kaikki toimii. Tallennuspisteitä on harvakseltaan ja todennäköisesti huonossa kohdassa ei kannata yrittää tallentaa. Tallennus tehdään isolla screenillä kosmonautin työkalun avulla. ESC ei laita peliä pauselle. Yritys-erehdys kautta päädyn junalla henkilökunnan tiloihin, jossa selkäni takaa alkaa säihkymään ikävä laservalo. Sehän onkin vihamielinen robotti joka haluaa listiä minut ja juoksen shift pohjassa henkeni kaupalla johonkin pimeään nurkkaan piiloon. Huvittavana kuriositeettina tappajaroboteilta olin täysin turvassa pöydän alla. Toisaalta robotit eivät koskaan listineet minua laakista, vaan yleensä päätyivät heittelemään ympäri seiniä.

Avaruudessa kukaan ei kuule näppäimistöäsi

Routine on pienen porukan tekemä peli, joka valmistui 12 vuodessa. Avaruusasemasta tulee mieleen Alien Isolation ja peli on selvästi jaettu kahteen osaan: ensimmmäisessä tunnelmaa tehostaa pelaajaa metsästävät robotit ja mitään ei oikein ehdi rauhassa tutkimaan. Pelaajaa myös hieman työnnetään muutamilla skriptatuilla kohtauksilla tiettyyn suuntaan. Ensimmäisessä osuudessa kävin pari kertaa lukemassa netistä mitä pitäisi tehdä, kun rauhaa tutkimiselle ei oikein meinata antaa. Myös kauhu alkoi vaihtua ajoittaiseen pieneen ärsyyntymiseen.

Toisesta osuudesta en viitsi hirveästi spoilata muuta kuin, että siinä mennään enemmän viimeisimmän Amnesian suuntaan. Toinen osuus oli itselleni todella, todella kuumottava aluksi. Ihmismieleen toimii parhaiten psykologinen kauhu: pelaajaa selvittää viesteistä mitä avaruusasemalla on tapahtunut ja mitään ei vielä näytetä, mutta kuljetaan samoissa tiloissa. Äänimaailma on vähän kuin pysähtynyt odottamaan: milloin tahansa voi tapahtua jotain. Redditin keskusteluissa moni sanoi, että on pelottavin kauhupeli mitä on koskaan pelannut ja joku oli joutunut pitämään viikon taukoa, koska voi fyysisesti pahoin. Oikeastaan en edes itse pidä kauhupeleistä, mutta jokin aina ajaa näitä pelaamaan. No, sitten kun jotain näytettiin, niin pelko karisi myös osittain muutamia jump scareja lukuunottamatta.

Juonen osalta pureskelen vielä lopputekstien jälkeen mitä pelissä oikeastaan tapahtuikaan. Pelin kesto oli itsellä ehkä noin 8 tuntia josta ainakin pari tuntia etsin ongelmaan ratkaisua ihan väärästä paikasta. Sopivan lyhyt kauhurymistely siis, mielikin lepää kun peli on läpi. Luin jostain, että alle 10% on pelannut pelin läpi, mutta viimeisessä achievementissä luki kyllä 28%. Suosittelen ehdottomasti Alien Isolation- ja kauhupelien ystäville etenkin toisen osuuden vuoksi. Peli maksaa kirjoitushetkellä vajaa pari kymppiä.

 

[Nathorr]

Crysis Remastered (PC)

Tosi harvoin pelaan pelejä uudelleen, mutta nyt teki mieli pelata jotain FPS-peliä ja päätin tahkota läpi kaikki Crysikset. Omistan Originissa muistaakseni kaikki alkuperäiset Crysikset ennestään, mutta en halunnut lähteä tappelemaan EA-äpin kanssa Linuxilla, joten ostin remasteroidut versiot Steamiin. Ykkösen olen pelannut joskus muinoin, mutta muistan, että kakkonen jäi heti alkujaan kesken. Aloitettiin siis alusta.

Eli ensimmäisestä persoonasta räiskintää kuvankauniilla trooppisella saarella, josta Pohjois-Korea on löytänyt jotain vaarallista. Pelaaja omaksuu amerikkaalaisen nanoasua hyödyntävän supersotilaan roolin ja lähtee saarelle jakamaan vapauden ilosanomaa. Muistin ennestään, että pelaaminen ja nanoasun muokkaaminen lennosta tilanteen mukaan oli hauskaa ja hauskaa se oli nytkin. Tunsin olevani supersotilas ja paukuttelin korealaisia pataan välillä suoraan edestä, joskus heinikossa hiippaillen. Joskus puolivälin jälkeen pelin teema muuttuu ja samalla taso laskee rutkasti, mutta on silloinkin vielä ihan pelattava.

Nätistä silmäkarkistahan Crysis tietysti tunnetaan ja onhan se ikäisekseen ihan nätti, mutta ei tämä nyt sellaista wau-elämystä enää aiheuttanut. Peli kuitenkin toimi tosi kivasti eikä nykinyt kuten ehkä ennen. Juoni on köykäinen ja loppu on korni, mutta eipä siinä.

Siinä missä boomer shootterit tuntuu trendaavan, tämmöset alkuperäisen Call of Duty -sukupolven FPS-kampanjat ovat tällä hetkellä ehkä vähän kuolevaa kansanperinnettä. Oli ilo kuitenkin pelailla, mutta täytyy sanoa, että aika oli kullannut muistot. Nanoasulla kikkailu on hauskaa, mutta pelin roima tason lasku harmitti nyt enemmän kuin ennen. 3/5 silti kaikki huomioiden.

PCGamingWikin suosituksesta pelasin pelin modattuna: Welcome to the Crysis Remastered Improvement Project 1.0! news

Linuxilla peli ei ollut aivan ongelmaton. Onslaught-tehtävässä peli toisti jatkuvasti eräitä vuorosanoja ja Awakening-tehtävässä teleporttautui suoraan tason pomotaisteluun, jos en alussa odottanut kaikkia puheenvuoroja loppuun. Sama toistui ilman mainitsemaani modia ja kaikilla kokeilemillani Proton-versioilla. Noh, näistäkin selvittiin.

Vielä ehti toinenkin Crysis kesälomalle.

Crysis 2 Remastered (PC)

Aika erilainen peli kuin edeltäjänsä. Siinä missä Crysis hemmotteli grafiikoillaan PC-pelaajia, nyt mentiin konsolit edellä. Puoliavointa maailmaa ei enää ole, vaan nyt liikutaan putkimaisessa New Yorkissa. Tehtävän jälkeen tulee latausruutu, jonka jälkeen ollaankin uudessa paikassa. Nanoasu muokkaantuu osittain automaattisesti. Vauhti on nopeampaa ja ruudulla tapahtuu enemmän.

Peli on aikansa tuote, mutta viihdyin silti ihan hyvin. Peli olisi ehkä ollut parempi jollain toisella nimellä. Crysiksenä tämä on ennemmin uuden alku kuin jatkoa vanhalle. Peli ei juuri haasta ajattelemaan, vaan tarjoaa kaiken valmiina, jonka mukaan sitten suoritetaan. Tehtävät toistavat aika paljon toisiaan, mutta vauhtia kun on piirun verran enemmän, se ei hirveästi ehdi haitata. Eikä pelikään "onneksi" kestänyt kuin reilut 7 tuntia. Pelattavuus itsessään on kyllä yllättävänkin sujuvaa.

Graafisesti ei ainakaan ole menty eteenpäin ja sen suhteen ollaan ennemminkin tusinaräiskintätasolla, joka tämä periaatteessa onkin. Juonellisesti ei mitään mullistavaa. Tehtävänäsi on nanopukuineen pelastaa New York, ehkä vähän maailmaakin. Crysiksen lore on tavallaan aika hyvä, mutta sen ulosanti tai juonella fiilistely ontuu. Olisi mielenkiintoista nähdä Crysiksestä enemmän seikkailu- tai RPG-painotteinen viritelmä.

Mutta joo. Hyvää viihdettä kesäiltoihin, kun haluat vain heittää aivot narikkaan ja pelata jotain kevyempää. Annetaan sama 3/5. Linuxilla ei mitään ongelmia.

 

[Firnen]

En nyt sano että olisin pelannut, mutta kävin nyt kurkkaamassa tuota 2000-luvun alun Hotelli Kultakalaa, eli Habbo tiliäni. Hiljainen paikka, mutta edelleen pystyssä. Yllätyin suuresti siitä, että koko laitos aukesi huoneisiin yms asti ihan puhelimen selaimen kautta. Positiivinen vivahde aikana jolloin kaikkeen pitää ladata turha äppi.

 

[Maikkeli01]

007 First Light

En voi edes kuvailla miten iloinen yllätys tämä peli oli! Olin peliin hyvin skeptinen ja ensimmäiset demot ei vaikuttanut tippaakaan, itse Bondikin oli jotenkin epäsopivan oloinen. On kuitenkin mitä mahtavinta olla väärässä, huhhuh! Miten peliä nyt luonnehtisi, olisko että "täyttä cinemaa" näin modernisti. Alun tutoriaali on todella mukaantempaava, tästä seuraava spektaakkeli upeine alkutunnareineen vei aivan täysin mukaansa. Koulutusosio oli älyttömän esteettisesti tehty, en osaa tätä kohtaa paremmin kuvailla mutta hyvin Rockyjen ym. kaltaiden "training montage" kyseessä. Kyseisellä studiolla on myös taipumus uskomattoman tunnelmallisiin teknoklubeihin ym- bängereihin ja omata vähintään yksi tälläinen kenttä peleissään (Hitmanit). Juoneltaan peli on perusvarmaa agenttitrilleriä josta ei draamaa eikä räjähdyksiä puutu. Pelissä on Bondimaista huumoria ja itselleni tämä ainakin toimii hyvin. Vaikka on Bond on ajoin melkoinen hupiukko, osaa tämä olla myös vakavakin eikä mihinkään Marvel tasolle onneksi jouduta. Taistelusysteemi on erittäin viihdyttävä ja toimiva, tähän en pahemmin päässyt Hitmaneissa tutustumaan eikä se siinä ilmeisesti ollut lähelläkään yhtä sulavaa. Kenttäsuunnittelusta täytyy sanoa että heikompi kuin Hitman pelit, selvästi tylsempiä "avoimen maailman" kenttiä ja mielestäni alun intensiivisen pommituksen jälkeen yleisestikin rytmi tasaantuu melko paljon - kenttäsuunnitellussa tämä näkyy ehkä mielestäni niin että räjähdysten ja kylmiä väreitä nostattavan musiikin puuttuessa ei niin kiinnostavassa miljöössä pistää nopeasti silmään samat Hitman pelejä vaivanneet asiat, eli näkymättömät seinät joten täytyy edetä hyvin lineaarisesti vain muutamaa määriteltyä reittiä pitkin. Tämä ei kuitenkaan Hitman ole, joten ymmärrettävää että peli ei niin avoin voisi ollakkaan. Grafiikat ovat mielestäni 5/5 ja 4070S kortilla DLSS kera pyörii enemmän kuin riittävän hyvin, FPS:n ollessa +150.

+James Bond
+Toimivaa actionia
+Upeat grafiikat
+Upea äänimailma
+Pelin alkupuolisko upeasti rytmitetty
+Perus juoni, ei huono ei erityisen loistavakaan
+Hyvin optimoitu
+Teknoklubin tunnelma

-Alkupuoliskon jälkeen peli vähän jämähtää, kovimmat elämykset selvästi käytetty alkupuoliskoon
-Hitman kenttäsuunnittellu vanhoine vikoineen


Jea!

 

[perato]

Star Wars Jedi: Fallen Order
Oli vähän hetki, ettei mikään jonossa ollut innostanut niin paljoa niin ajattelin tästä ottaa pikapeluun kun jonossa tuo seuraava osa ja tästä oli oikeastaan lähes kaikki juonen osalta unohtunut. Edellisestä peluusta ei ollut kuin muutama vuosi ja silloin jo totesin, ettei varmaan tule uudelleen peluuta, eikä ehkä olis tarvinnutkaan. Kyseessä siis Star Wars soulslike varsin lepposalla otteella. Vastustajat eivät ole vaikeita ja lähinnä pomoissa on etäisesti jotain haastetta. Muuten on Soulsista otettu lähinnä pelimekaanisia juttuja. Pomot on harvassa eikä siten Souls tyyliin mitenkään keskiössä. DS sarjaan verrattuna liikkuminen on lähempänä uusia Tomb Raidereita.

Kuitenkaan peli ei oikeen tarjoa mitään ihmeitä alun jälkeen. Kentät on todella tylsiä, sokkeloita ja niitä on pakko liikkua edestakaisin kun tarina vie samoihin paikkoihin ja fast travelia ei ole kuin planeetoiden kesken. Juonellisesti on vähän hepponen eikä pelimekaniikka oikeen tue kovin kummoista juonen rakennusta. Sijoittuu Ep3 ja 4 välimaastoon, hahmo on entinen Jedi oppilas joka lähtee etsimään piilotettua voima-herkkien luetteloa, mukaan sattuu muutama kaveri turinoimaan tehtävien välissä. Taistelu on pitkälti parryn ja riposten räpyttämistä mikä on ehkä laiskinta ja tympeintä tappelumekaniikkaa nykypäivänä.

 

[Algron28]

Borderlands 4

Sarja tuskin tarvitsee sen kummempia esittelyitä. Valitettavasti pelin nejäs osa on vain pelinä tavattoman heikko. Itse ampuminen on edelleen mukavaa, mutta suurelta osin se jääkin sitten siihen.

Borderlands 4 esittelee 4 pelattavaa hahmoa, mutta tällä kertaa hahmojen taustatarinoihin ei olla viitsitty panostaa edes vähääkään vaan ne on melkein mallia että "jotain piti keksiä ja eka asia mikä tuli mieleen". Tämä ei ole ainoa huono kohta mutta näyttää toteen sen että pelin juonellinen ja hahmollinen puoli ontuu jo alusta alkaen sillä näillä hahmoilla tuntuu puuttuvat toimijuus. Syy miksi he missä ovat ja miksi he tekevät mitä tekevät. Toki, pelisarja ei koskaan ole harrastanut todella syvällistä tarinankerrontaa, mutta jopa omassa sarjassaan Borderlands 4 on selvästi heikoin. Sama huonon käsikirjoituksen ongelma vaivaa myös kaikkia muita hahmoja, tehden NPC hahmoista joko ei ollenkaan mieleenpainuvia tai sitten jopa ärsyttäviä.

Kaikista huonoin näistä hahmoista on pelin pääpahis. Borderlands sarja tuntuu vieläkin olevan vangittu 2 osan Handsome Jackin varjoon. Jumalalliseksi teknokraatiksi ja oman, joskin jäätävän kylman oikeuden ja järjestyksen vaalijaksi ja tuhansia vuosia vanhaksi diktaattoriksi kuvailtu Timekeeper ei todellakaan käyttäydy roolinsa mukaisesti vaan popsahtaa vähän väliä radiosta laukomaan epähauskoja solvauksia ja paskan lätinää. Tuhatvuotiseksi kuvattu "kaikkivoipa" diktaattori ei vain käyttäydy näin heti pelin alkuhetkistä lähtien kun joku random räkänokka saapuu planeetalle. Handsome Jackin tapauksessa tämä toimi koska hän oli narsistinen megalomaani joka rakasti omaa ääntään. Timekeeper on täysin toisentyyppinen pahis tarinansa mukaan joten hänen olisi pitänyt myös käyttäytyä siten.

Pelin muiden hahmojen tarkoitus on joko toimia tehtävänantoautomaattina tai toimia jonakin jota vastaan taistellaan kunnes se on tapettu jonka jälkeen sitten voidaan siirtyä eteenpäin. Siis täysin mitään sanomattomia joita ei juuri muista 15 minuutin jälkeen. Apujoukkoina toimivat "hyvikset" joko kuolevat melko heti tehtävän alussa tai sitten ne jotka ovat oikeasti tärkeitä vasta sitten kun on oikea aika. Mitään todellisia suojelutehtäviäkään ei oikeasti ole sillä viholliset voivat vahingoittaa pääsääntöisesti pelaajaa, ei niitä pelin tarinassa tärkeitä asioita. Pelin juoni toimii siis hyvin pinnallisena syynä sille että on jotain ammuttavaa.

Toisena huonona kohtava voisi mainita avoimen maailman konseptin johon peli siirtyi 4 osassa. Pelin aikaisemmissa osissa kentät olivat pitkiä putkijuoksuja, mutta nopeatemposessa looter-shooter pelissä Tämä toimi ja toisaalta taas kyseinen tapa antoi mahdollisuuden ajoittaa sivutehtäviä päätarinan kulun mukaan. Putkijuoksu myös auttoi ylläpitämään tempoa. Omasta mielestäni pelin siirtymisessä avoimeen maailmaan pelintekijät eivät ihan täysin sisäistäneet mikä on se tekijä mikä tekee avoimista maailmoista toimivia ja mielenkiintoisia.

Peli sortuu nimittäin vahvasti teemapuisto syndroomaan. Pelimaailman kartta on täytetty asioilla siihen pisteeseen että maailman tuntuu jopa ruuhkaiselta aiheuttaen sen että moni asia tuntuu olevan luonnottoman lähellä seuraavaa. Koska pelissä on fast travel mahdollisuus sekä kulkuneuvoja niin mielestäni mitään tarvettä ylitiiviille kenttäsuunnittelulle ei ollut. Väljempi kartta olisi antanut pelaajalle aikaa hengähtää, mutta luonut myös tunnelman oikeasti isosta maailmasta. Tähän täytyy vielä mainita että vaikka maailma on avoin ja täynnä kaikkea, on siellä oikeasti kuitenkin hirveän vähän mitään löydettävää. Suurin osa alueista sisältää samoja copy-paste objekteja samoilla NPC hahmoilla joille on ehkä annettu vain eri nimi. Ja suurin osa toistaa vielä ärsyttävästi samoja paria hokemaa. Joissain harvoissa tapauksissa sieltä löytää jonkun sidequestin, joka yleensä on luokkaa "mene paikkaa x ja ammu/räjäytä joku tai nouda joku asia x" Graafisesti pelimaailma on kuitenkin ihan nätti vaikka realismia perinteisellä cellshade tyylillä menevä borderlands ei haekkaan.

Sokerina pohjalla on vielä mainittava pelin tekniset ongelmat. Pelin julkaisusta on melkein vuosi ja se on edelleen valtavan buginen ja hiomaton. Osa bugeista on luokkaa jotka vaativat pelin uudelleenkäynnistämisen. Lisäksi myös ainakin itsellä on ollut paljon ongelmia pelin jäätymisessä heti käynnistäessä tai sitten pelaamisen aikaisissa kaatumisissa mutta tämä voi osoittain johtua siitä että pelaan Linuxilla.

Jos pelkkä ampuminen on se mikä ratkaisee niin peli on ihan ok, mutta jos peliltä kaipaa mitä tahansa muuta lisäksi niin on vähän siinä ja siinä edes alennuksen kanssa. Täyttä hintaa tästä ei missään tapauksessa kannata maksaa.

 

[Heseman]

Tomb Raider 2013 (PC)

Nyt kun Diablo II:sta alkaa olla jäljellä lähinnä suurriimuja ja viimeiset harvinaiskamat, on aika välillä pelata vähän muutakin. Otin pelailuun tämän Lara Croftin "uus"tulkinnan, jossa noviisi-Lara etsii japanilaista aurinkokuningatarta ja päätyy porukoineen saarelle, josta ei pääse pois. Kaiken lisäksi vastassa on sekopäinen kultti sekä sopivasti yliluonnollista. Tämä oli ihan jees toimintaseikkailu, pelasin tätä ensimmäistä kertaa sitten ilmestymisen. Aikakauden piirteet näkyvät kyllä välillä selvästi, kuten QTE-hyökkäykset sekä jatkuvat sortuvista rakennuksista pakenemiset. Juoni on ihan ok, kunhan sekavasta alusta pääsee yli. Lara nimittäin heitetään suoraan laivalla myrskyn kouriin ja sivuhenkilöihin tutustutaan vasta takaumissa sekä kartalta löytyvissä päiväkirjoissa. Tämän parissa viihtyy, muttei herätä suuria hurraahuutoja, joskin kyllä tämän sentään valitsee ennemmin kuin nykyaikaisen tylpäksi hiotun "viihteen". Tai no, oli tämä aikanaan luokiteltu varmaan sellaiseksi, mutta nykymeno on vielä pahempaa. Tai sitten minusta on vaan tullut vanha. Pitää vielä keräillä kartalta löydettävät sekä tehdä haasteet.

Tomb Raider (2013) - PCGamingWiki PCGW - bugs, fixes, crashes, mods, guides and improvements for every PC game

www.pcgamingwiki.com

 

[tenux]

Borderlands 4

Sarja tuskin tarvitsee sen kummempia esittelyitä. Valitettavasti pelin nejäs osa on vain pelinä tavattoman heikko. Itse ampuminen on edelleen mukavaa, mutta suurelta osin se jääkin sitten siihen.

Borderlands 4 esittelee 4 pelattavaa hahmoa, mutta tällä kertaa hahmojen taustatarinoihin ei olla viitsitty panostaa edes vähääkään vaan ne on melkein mallia että "jotain piti keksiä ja eka asia mikä tuli mieleen". Tämä ei ole ainoa huono kohta mutta näyttää toteen sen että pelin juonellinen ja hahmollinen puoli ontuu jo alusta alkaen sillä näillä hahmoilla tuntuu puuttuvat toimijuus. Syy miksi he missä ovat ja miksi he tekevät mitä tekevät. Toki, pelisarja ei koskaan ole harrastanut todella syvällistä tarinankerrontaa, mutta jopa omassa sarjassaan Borderlands 4 on selvästi heikoin. Sama huonon käsikirjoituksen ongelma vaivaa myös kaikkia muita hahmoja, tehden NPC hahmoista joko ei ollenkaan mieleenpainuvia tai sitten jopa ärsyttäviä.

Kaikista huonoin näistä hahmoista on pelin pääpahis. Borderlands sarja tuntuu vieläkin olevan vangittu 2 osan Handsome Jackin varjoon. Jumalalliseksi teknokraatiksi ja oman, joskin jäätävän kylman oikeuden ja järjestyksen vaalijaksi ja tuhansia vuosia vanhaksi diktaattoriksi kuvailtu Timekeeper ei todellakaan käyttäydy roolinsa mukaisesti vaan popsahtaa vähän väliä radiosta laukomaan epähauskoja solvauksia ja paskan lätinää. Tuhatvuotiseksi kuvattu "kaikkivoipa" diktaattori ei vain käyttäydy näin heti pelin alkuhetkistä lähtien kun joku random räkänokka saapuu planeetalle. Handsome Jackin tapauksessa tämä toimi koska hän oli narsistinen megalomaani joka rakasti omaa ääntään. Timekeeper on täysin toisentyyppinen pahis tarinansa mukaan joten hänen olisi pitänyt myös käyttäytyä siten.

Pelin muiden hahmojen tarkoitus on joko toimia tehtävänantoautomaattina tai toimia jonakin jota vastaan taistellaan kunnes se on tapettu jonka jälkeen sitten voidaan siirtyä eteenpäin. Siis täysin mitään sanomattomia joita ei juuri muista 15 minuutin jälkeen. Apujoukkoina toimivat "hyvikset" joko kuolevat melko heti tehtävän alussa tai sitten ne jotka ovat oikeasti tärkeitä vasta sitten kun on oikea aika. Mitään todellisia suojelutehtäviäkään ei oikeasti ole sillä viholliset voivat vahingoittaa pääsääntöisesti pelaajaa, ei niitä pelin tarinassa tärkeitä asioita. Pelin juoni toimii siis hyvin pinnallisena syynä sille että on jotain ammuttavaa.

Toisena huonona kohtava voisi mainita avoimen maailman konseptin johon peli siirtyi 4 osassa. Pelin aikaisemmissa osissa kentät olivat pitkiä putkijuoksuja, mutta nopeatemposessa looter-shooter pelissä Tämä toimi ja toisaalta taas kyseinen tapa antoi mahdollisuuden ajoittaa sivutehtäviä päätarinan kulun mukaan. Putkijuoksu myös auttoi ylläpitämään tempoa. Omasta mielestäni pelin siirtymisessä avoimeen maailmaan pelintekijät eivät ihan täysin sisäistäneet mikä on se tekijä mikä tekee avoimista maailmoista toimivia ja mielenkiintoisia.

Peli sortuu nimittäin vahvasti teemapuisto syndroomaan. Pelimaailman kartta on täytetty asioilla siihen pisteeseen että maailman tuntuu jopa ruuhkaiselta aiheuttaen sen että moni asia tuntuu olevan luonnottoman lähellä seuraavaa. Koska pelissä on fast travel mahdollisuus sekä kulkuneuvoja niin mielestäni mitään tarvettä ylitiiviille kenttäsuunnittelulle ei ollut. Väljempi kartta olisi antanut pelaajalle aikaa hengähtää, mutta luonut myös tunnelman oikeasti isosta maailmasta. Tähän täytyy vielä mainita että vaikka maailma on avoin ja täynnä kaikkea, on siellä oikeasti kuitenkin hirveän vähän mitään löydettävää. Suurin osa alueista sisältää samoja copy-paste objekteja samoilla NPC hahmoilla joille on ehkä annettu vain eri nimi. Ja suurin osa toistaa vielä ärsyttävästi samoja paria hokemaa. Joissain harvoissa tapauksissa sieltä löytää jonkun sidequestin, joka yleensä on luokkaa "mene paikkaa x ja ammu/räjäytä joku tai nouda joku asia x" Graafisesti pelimaailma on kuitenkin ihan nätti vaikka realismia perinteisellä cellshade tyylillä menevä borderlands ei haekkaan.

Sokerina pohjalla on vielä mainittava pelin tekniset ongelmat. Pelin julkaisusta on melkein vuosi ja se on edelleen valtavan buginen ja hiomaton. Osa bugeista on luokkaa jotka vaativat pelin uudelleenkäynnistämisen. Lisäksi myös ainakin itsellä on ollut paljon ongelmia pelin jäätymisessä heti käynnistäessä tai sitten pelaamisen aikaisissa kaatumisissa mutta tämä voi osoittain johtua siitä että pelaan Linuxilla.

Jos pelkkä ampuminen on se mikä ratkaisee niin peli on ihan ok, mutta jos peliltä kaipaa mitä tahansa muuta lisäksi niin on vähän siinä ja siinä edes alennuksen kanssa. Täyttä hintaa tästä ei missään tapauksessa kannata maksaa.

Samaa mieltä itekkin, oon pelannut noin 130+h, pelkkä peruspeli ei DLC:tä ja tämä peli oli eka joka ei jaksanut kiinnostaa pitkälle, vrt edelliset BL:t. Ja samoin ampuminen liikkuminen yms on mahtavaa, open world on huono idea ja pelin story ja meininki vähän keskinkertainen. BL3 oli paljon parempi, vaikka pelimekaniikat vähän vanhemmat.

Tom clancys Ghost Recon Breakpoint(ja varmaan myös wilderlands)

Tom Clancy's Ghost Recon: Breakpoint Reviews - Metacritic

Become an Elite Spec Ops Soldier. Explore the mysterious world, diverse abilities, new factions, and many ways to play Ghost Recon Breakpoint. Welcome to Auroa. Somewhere in the South Pacific lies the remote Auroa Archipelago, a vast land of diverse biomes that range from lush rainforests to...

www.metacritic.com

Hommasin pelin pari pv sitten alennuksesta ja olipas vähän työläs saada Uplay toimimaan, eikä se toiminut alkuun ollenkaan vaikka oli asennettu kaikki yms, no siitä viis.
Peli oli 3e (ultimate edition kaikkine DLC 12e) steamissa ja wildlands 2,5e.

Ostin eka ton breakpointin ja luin että onpa huonot arvostelut, no mitä hittoa, pelihän on ihan hyvä, vei mennessään ja ehdin jo pari
4h sessiota pelata tänään ja aika kului kuin siivillä. Sen innoittamana ostin vielä ton wildlandsin, kun sitä kehuttu storyltään paremmaksi.

GR:Bp, ei nyt ihan täydellinen ole, on vikoja, liikaa valikoita, menuja yms sloppia ja liikkuminen vähän hankalahkoa, paljon opettelua, miten menee suojaan, eikä jää hinkkaamaan jotain pientä kiviestettä yms ja todella paljon kontrolleja, joita vieläkin opetellaan, esim ihmettelin miksi tässä ei ole droonia, no löytyi se googlettamalla x PC:lla lähettää droonin joka on kätevä lyhyessä scouttamisessa ja tohon saanee tappotoimintoja yms vielä.
Arvatenkin tämä aiempi wildlands on samankaltainen, mutta pelaajien enemmän kehuma, joten kun saan tän BP:n storymoden ja main missionin tehtyä niin aloitan sen(pikku tauko eka).
Toisaalta eka alkuinnostuksen jälkeen voi peli hiipua itseään toistavaksi, kuten näissä Ubisoftin open worldeissa on tapana.

Lyömätön hinta kyllä ja nuo tarjoukset ovat voimassa vielä noin viikon, sekä uplay on lisäksi free kokeiluviikonloppu tälle pelille(vai oliko koko GR sarja), sekä aiempi GR:future soldier vuodelta 2012 ilmaiseksi.
Mutta näistä tosiaan jäi vähän huono maku tuon Uplayn huonon toimimisen kannalta.

Eli siis tiivistys, peli on Tom Clancy kirjailijan sotakirjoihin perustuviin Ghost sotilasyksiköihin löyhästi perustuva taktinen räiskintä/ hieman far crytä muistuttava open world pläjäys, jossa tehdään tehtäviä ja ammutaan tai hiippaillaan vihollisten tukikohtiin ja eri tapoja tehdä se on useita, tosin itse pistän isoimman tykin ja ammun lippaat tyhjiksi, pienempi varalle, väliin sniperiä.

Voi pelata soolona, Co-op ja jotain muitakin pelimuotoja on. Pelissä saa myös 3 AI ukkoa omaan partyyn soolona, jotka on aika hyviä Ja Story modessa, regular tms on hieman rpg elementtejä, joissa voi valita itselleen skilleja, mutta nuo saa myös arcade moodiin, joka on suoraviivaisempi, tätä en ole kokeillut.

Olen lukenut aika monta noita Ghost kirjoja ja ihan viihdyttäviä, mutta sanoisin, että kirjoina sellaista parempaa B-luokan tusinakirjallisuutta.

 

[scented]

Saros (PS5)
Muistan joskus aikanaan tuskailleeni Ninja Gaidenin kanssa Xboxilla, ei meinannu päästä ekaa bossia läpi. Saros on myös melko vaikea heti alussa ja tuo mieleen vanhat Ninja Gaiden pelailut. Etsin Googlesta, voisiko tätä jotenkin helpottaa, ja eteen tuli säätö "Unlimited Protection Modifiers" valikossa + balanssin säätäminen kuoleman jälkeen "Carcosan Modifiers" kohdasta (nämä tulevat näkyviin kun pelajaa kuolee tarpeeksi heti alussa). Säätöjen jälkeen peli vaikuttaa jo pelattavalta kun helpotti hieman laittamalla balanssia miinukselle. No katsotaan pääseekö tässä miten silti etiäpäin. Ohjaus ja grafiikat on kyllä hienot, pelaaminen on hauskaa, vaikkei helppoa olekaan.

 

[Popsi]

Saros (PS5)
Muistan joskus aikanaan tuskailleeni Ninja Gaidenin kanssa Xboxilla, ei meinannu päästä ekaa bossia läpi. Saros on myös melko vaikea heti alussa ja tuo mieleen vanhat Ninja Gaiden pelailut. Etsin Googlesta, voisiko tätä jotenkin helpottaa, ja eteen tuli säätö "Unlimited Protection Modifiers" valikossa + balanssin säätäminen kuoleman jälkeen "Carcosan Modifiers" kohdasta (nämä tulevat näkyviin kun pelajaa kuolee tarpeeksi heti alussa). Säätöjen jälkeen peli vaikuttaa jo pelattavalta kun helpotti hieman laittamalla balanssia miinukselle. No katsotaan pääseekö tässä miten silti etiäpäin. Ohjaus ja grafiikat on kyllä hienot, pelaaminen on hauskaa, vaikkei helppoa olekaan.

Sama ongelma. Ostin hiljattain sen tarjouksesta. Olen hinkannut nyt alkupään kenttää ties monennettako kertaa. Täytyy katsoa tuo valikko josko olisi tullut näkyviin. Peli on sinänsä oikein mukava pelattava ja PS5 Prolla tosi upea ja Atmos-äänet samoin. Mutta vaikeustaso tai lähinnä se, että joutuu palaamaan todella paljon takaisin kuoleman koittaessa ja hinkkaamaan yhä uudelleen samoja kohtia ei kyllä kovin kauaa jaksa motivoida. Näkyisiköhän tässä suomalainen management by perkele -kulttuuri, jossa tehdään kaikki, jotta peli tuntuisi tarpeeksi v-mäiseltä?

 

[Raxama]

Deus Ex Mankind Divided (PC, 2016)

Ensimmäinen uusintarundi sitten vuoden 2016. Tämäkin peli syyllistyy yhteen varmaan suurimmista inhokeista mitä jatko-osat joskus tekee, eli eivät jatku suoraan mihin edellinen peli jäi, ja sen lisäksi vielä olettaa, että olet pelannut, lukenut tai muuten vaan tietoinen jostain toisesta mediasta. Tässä tapauksessa joku kirja olis pitänyt lukea. No, en ole, joten alussa on vähän ihmetystä hahmojen suhteen, joita kohdellaan niinkuin olisi vanhojakin tuttuja. Helvetin ärsyttävää.

Pelihän on itessään kuitenkin ihan hyvä, vaikkakin lyhyt ja ilmiselvästi halkaistu kahtia. Päätarinassa ei kauaa nokka tuhise, mutta sivutehtävillä saa lisää pituutta mukavasti. Pelattavuus on aika luontainen evoluutio Human Revolutionista, mutta tämänkin pelin ongelmana on sama mikä esim Dishonoredeissa ja Human Revolutionissakin oli, eli jos pelaat stealth/non-lethalina, niin karkeasti 80% vempeleistä ja työkaluista jää käyttämättä. Omalla kohdalla näiden pelaaminen räiskien ei koskaan oo tuntunu ns. "oikealta" tavalta pelata, vaikka peli sen mahdollistaakin niin nuo on sit jääny näkemättä. Subjektiivinen mielipide tosin.

Tässä jotenkin puuttuu iso osa siitä tunnelmasta mikä HR:ssä oli. En oikeen osaa selittää mistä se johtuu, mutta Prahan kadut ei missään vaiheessa tuntunu yhtä tunnelmallisilta kun HR:n Detroit tai Hengsha. Prahan lisäksi tässä ei oikeastaan olekaan mitään toista hubimaailmaa, mikä toisaalta myös mahdollistaa sen, että Praha on isompi ja sisältää myös enemmän tutkittavaa. Peli ei sinällänsä sen kummosemmin siihen kannusta, eikä siitä oikeastaan sen suuremmin mitään hyödykään, kun päätarinan ja sivutehtävien aikana Praxis kittejä tulee ovista ja ikkunoista muutenkin, ja tuohon stealth/non-lethal pelityyliin vaadittavat Praxisit on kasassa suurinpiirtein puolivälissä jo.

20 tuntia tähän kuitenkin uppos pelkkään päätarinaan jo, mikä toki kertoo että kyllä tässä on ihan laatutuotteesta kyse. Peli vaan harmillisesti loppuu kuin seinään, sekä samalla alustaa jatko-osaa, josta nyt jo nykypäivänä 10v myöhemmin tiedetään, ettei sitä koskaan tule. Masentava tieto, koska samalla kun Arkane Austin pistettiin lihamyllyyn Microsoftin toimesta ja Embracer osti monta studiota mukaanlukien tämän kehittäneen Eidos Montrealin, ihan vaan sen takia jotta voisi myöhemmin olla tekemättä mitään kun Saudien öljyrahat jäikin saamatta, niin tälläisten AAA-tason Immersive Simien tulevaisuus näyttää parhaimmillaankin todella synkältä. Tai siis oikeastaan olemattomalta. On se Arkane Lyon vielä työstämässä sitä Bladea, mutta vähän epäilen että näitä tullaan enää näkemään. Valitettava totuus kuitenkin se, että näiden kehittäminen vie helvetisti aikaa ja myynnit jättää aina toivomisen varaa. Silti, kiitti vitusti sekä Microsoftille ja Embracerille. Genrehän kyllä elää edelleen indiepuolella, mutta on ne ihan eri skaalan pelejä sit kuitenkin ja laadullisestikin heittelee rajusti.

Aiemmin mainituista syistä tän pelaaminen aiheuttaa vähän ristiriitasia tunteita. Peli erikseen alustaa muutamaa juonikuviota erikseen siinä toivossa, että ne ratkeaa jatko-osassa jota ei koskaan tule. Ja sen valitettavasti tiedostaa myös peliä pelatessa ihan jatkuvasti. Pelillisesti erittäin laadukas ja juonellisesti myös, sen vähän verran mitä tässä on, mutta auki jääneet kuviot jyskyttää takaraivossa kyllä jatkuvasti.

Tulipahan tuokin nyplättyä tällä pelikerralla. Varsin ärsyttävä koittaa pysyä kärryillä onko tuon tyrinyt vai ei, sillä peli ei tähän tarjoa työkaluja. Samoiten muutamissa kohdissa peli muuttaa myös sääntöjä lennosta, kuitenkaan tästä kertomatta. Luulin ettei tämä auennut kun lopputekstit vilisi ruudulla, mutta pamahti kuitenkin sit päävalikossa perästä. Onpahan nyt kaikista Deus Exeistä ja Dishonoredeista samantyyliset achievementit napattu, vaikka näillä ei varsinaisesti mitään teekään.

Seuraavaksi vois kokeilla noita lisäreitä. System Riftin aiemmin pelasinkin, mutta Criminal Past on kokematta.

 

[Heseman]

Tulipahan tuokin nyplättyä tällä pelikerralla. Varsin ärsyttävä koittaa pysyä kärryillä onko tuon tyrinyt vai ei, sillä peli ei tähän tarjoa työkaluja. Samoiten muutamissa kohdissa peli muuttaa myös sääntöjä lennosta, kuitenkaan tästä kertomatta.

Tää on kyllä niin totta. Kymmenen vuotta sitten otin ohjenuoraksi, että jos pelissä tulee tutoriaaliohje hälytyksestä niin on mokannut, mutta eipäs se riittänytkään. Viime pelikerralla tsekkasin wikiä ja oli tosiaan hyvin hämärät listaukset ja latasinkin jonkin debug-työkalun, millä näkee onko häly tullut vai ei. Kyllä tällainen pitäisi olla pelin sisällä seurattavissa selkeästi.

 

[perato]

Deus Ex Mankind Divided (PC, 2016)

Tulipahan tuokin nyplättyä tällä pelikerralla. Varsin ärsyttävä koittaa pysyä kärryillä onko tuon tyrinyt vai ei, sillä peli ei tähän tarjoa työkaluja. Samoiten muutamissa kohdissa peli muuttaa myös sääntöjä lennosta, kuitenkaan tästä kertomatta. Luulin ettei tämä auennut kun lopputekstit vilisi ruudulla, mutta pamahti kuitenkin sit päävalikossa perästä. Onpahan nyt kaikista Deus Exeistä ja Dishonoredeista samantyyliset achievementit napattu, vaikka näillä ei varsinaisesti mitään teekään.

Seuraavaksi vois kokeilla noita lisäreitä. System Riftin aiemmin pelasinkin, mutta Criminal Past on kokematta.

Itellä tapana keräillä peleistä erilaisia pasifisti saavutuksia, mm. näistä Deus Exist ja Dishonoredeista, mutta on tuolla muutama vain asiaan liippaavakin saavutus.

 

[Reivn]

Syberia 3 ja sarjan viimeisin osa the World Before

Sarjan kaksi ensimmäistä peliä tuli pelattua joskus kauemmin sitten viime vuosikymmenellä. Niistä jäi hyvä maku, puzzlet oli muistaakseni hieman hassuja, osa epäloogisia nykystandardein, mutta tarina vei mennessään kympillä.


Syberia 3

Koneella ollut asennettuna jo monen monta vuotta sarjan kolmas osa, Syberia 3, ja sen (naurettavan lyhyt) dlc "an automaton with a plan". Otin tuossa kesälomalla projektiksi pelata se läpi, ja en kyllä tiedä olisiko pitänyt luovuttaa heti alkuunsa. Tarina on jatkumoa kahdelle ensimmäiselle osalle, mutta jokin tuossa mättää. Tarinaa kuljettava alkuperäiskansa on esitetty todella lapsellisina, voisin sanoa, että hieman jopa kehityksellisesti arveluttavina. Ääninäyttely on monessa kohdassa todella kömpelöä, kuulee selvästi miten ei ole tainnut olla scriptiä käytössä, vaan vuorosanat on luettu suoraan paperilta nauhalle ilman kontekstia sävyistä tai tunteista joita olisi pitänyt saada esille.

Ensimmäisten osien mekaaniset nuket ja niihin liittyvät asiat on painettu taka-alalle, ja peli hyppii nopealla tahdilla paikasta toiseen. Kahden ensimmäisen osan ajava tarinavoima, Voralbergin keksinnöt ja etsintä, ovat kyllä mukana, mutta jotenkin eivät osu kohdalleen tämän tarinan kanssa. Puzzlet ovat suurimmaksi osaksi loogisia, mutta lyhyitä "nouda se, tee tämä, mene tuonne" tyylisiä. Pari ikävää kuva-arvoitusten tulkintaan liittyvää tietysti mahtui matkaan, joihin sai tuhrattua aikaa ihan urakalla.

Pelimoottori aiheuttaa tässä omat ongelmansa. Kamerakulma muuttui välillä lennosta, jonka takia paljon asioita, esimerkiksi tien risteyksiä, jäi tuon takia huomaamatta. Kunnes oli neljään kertaan juossut alueet läpi ja sattumalta huomasi, että kappas, tällä kerralla kamera olikin suunnan X sijaan suunnasta Y, ja oikea kohde löytyi. Samaa osui kohdalle kun piti kulkea portaista, kamerakulman äkillisen vaihtumisen takia kävelyklikkaus ruudulla johtikin hahmon kiipeämiseen portaita ylös, joita oli juuri tullut alas. Esineitä piti käyttää inventaariosta välillä saavuttaakseen jotain, mutta prompt ei aina pompannut ruudulle, kameraongelma kenties, joten aiheutti samaa edestakaista hosumista kuin nuo piiloon jääneet reititkin.

Lisäosa on kenties aikanaan ollut erillisenä latauksena, en tiedä onko maksanut. Toivottavasti ei, tuo "an automaton with a plan" on nimittäin todella nopeasti kyhätty. Sen läpäisemiseen meni noin viisitoista minuuttia, joista puolet oli itseään toistavaa videoesitystä...

Taustalla on kyllä ihan validia pohdiskelua esimerkiksi miten nykyajassakin alkuperäiskansat, niiden tavat, ja uskomukset, jyrätään teollisen kehityksen ja politiikan alle. Valitettavasti tällainen pohdinta ei saa tarpeeksi tilaa pelin tarinassa, vaan se painuu lapsellisten hahmojen, huonon ääninäyttelyn ja liian vauhdilla etenevän epätasaisen tarinan painon alle.

Peli loppuu selvästi kesken tarinan osalta. Samanlainen cliffhanger kuin Half-Life 2 Episode 2 kohdalla, jossa selvästi näkee, että jatkoa on suunniteltu, mutta jäänyt toteuttamatta.


the World Before

Kolmososan suvantovaiheen jälkeen tämä oli todella mukava yllätys. Meinasin heittää ennen tämän kokeilemista vesilintua koko sarjalla, mutta annoin mahdollisuuden pari arvostelua luettuani. Peli siirtää tarinan kokonaan pois kolmosessa olleesta alkuperäiskansasta, ja keskittyy kolmen ensimmäisen pelin pääosassa olevan Kate Walkerin taustan ja häntä eteenpäin ajavien syiden tutkintaan. Näitä syitä käsitellään enemmän jatkumona ykkös- ja kakkososan tarinan aikana nähtyjen tapahtumien valossa, ja kolmososa ohitetaan muutamalla sivuhuomiolla.

Peli jakaantuu kahtia Walkerin, ja toisella aikakaudella pelattavan hahmon kesken, ja kuljettaa pelaajaa selvittämään miten heidän tarinansa yhtenevät, tai eivät yhtene. Mukana on suoria ottoja keski-euroopan poliittisiin tapahtumiin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, ja niiden vaikutus tarinaan nykyajassa on tuotu sujuvasti esille. Tarinassa oli selvästi samaa viehätystä kuin ensimmäisen kahden osan kohdalla, ja siihen uppoutui todella tiukasti. Noista osista tuttu Voralberg keksintöineen oli vahvasti mukana, ei pääosassa, mutta selvästi nähtävissä. Viittauksia oli jatkuvasti, ja suuri osa puzzleista keskittyi Voralbergin luomaan tekniikkaan.

Pelimoottori on uusittu, ja vaikka tälläkin kertaa kamerakulmat olivat välillä outoja, niin varsinaisia ärsytyksen aiheita oli vähän. Peli on omaan silmään ihan nätti, mutta varmasti enemmänkin olisi tuosta saanut irti kun tapahtumapaikkoina on paikkoja, joissa esimerkiksi luonto on todella kaunis oikeassa maailmassa. Ääninäyttely on tässä valovuoden edellä kolmosta, vain muutama hassu kohta särähti korvaan selvemmin vähän kornina tai huonosti tapahtumiin sopivalla tavalla esitettynä.

Ainoana miinuksena pelin tahti tuntui loppua kohden hidastuvan hieman. En tiedä onko tällä tekemistä sen kanssa, että maailman tarinan luonut Benoit Sokal ilmeisesti kuoli kesken pelin kehityksen, ja kehittäjät ovat kenties sen takia joutuneet soveltamaan tarinan yhteen vetäviä paloja, vai onko tämä ollut tarkoituskin, jotta tarina tulee kerrottua varmasti kunnolla. Peli jättää mahdollisuuden jatko-osalle, mutta en tiedä onko langanpätkää tarpeeksi. Sokalin kuoleman myötä voi myös olla, ettei valmiita ideoita jatkolle yksinkertaisesti ole, ja tarina sekä maailma ovat sen verran uniikkeja, ettei sen tunnelman löytäminen välttämättä onnistu vaikka studio haluaisi jatkoa tehdäkkin.

Kaiken kaikkiaan tälle erittäin suuri suositus, mutta vaatii ehdottomasti kahden ensimmäisen osan pelaamisen alle. Kolmososan pelaaminen valinnaista.