Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[AsiJu]

The Outer Worlds 2

Ykkösosan pelaamisesta on jo aikaa, enkä suoraan sanottuna muista siitä hirveästi. Ehkä tuo kertoo siitä, että pelinä se oli aika keskinkertainen. Oman käsityksen mukaan kakkonen oli kaikessa parempi, niin piti ottaa työn alle. Ja olihan tuo kakkonen kaikin puolin parempi. Paikoin jopa hämmentävän hyvä ja tuntuu melkein aliarvostetulta helmeltä. Ei tainnut nimittäin myydä hirveän hyvin.

Maailmassa kaikki alueet ovat erilaisia ja mielenkiintoisia. On trooppista saarta hiekkarantoineen, jään peittämää planeettaa, jossa valtava datakeskus hyödyntää planeetan kylmyyttä, kuumaa sodan runtelemaa aavikkoplaneettaa, joka muistutti Lähi-Itää aina pakolaisleirejä myöten ja sitten vaikka esimerkiksi kansainvälinen kauppapaikka. Kaikilla isoimmilla alueilla pääsi kulkemaan suht vapaasti, seikkailemaan ja myös sivutehtäviä oli reilusti. Esimerkiksi yhdessä tehtävässä mentiin tuon datakeskuksen sisuksiin ja ajattelin sen olevan vain pieni konesali. Sehän olikin valtava avoin pelialue, jossa ihan asui datakeskuksessa työskenteleviä ihmisiä.

Sivutehtävät olivat pelissä parasta. Kaikki oli oikeasti hyvin käsikirjoitettu, eikä vain tyyliä "mene paikkaan x ja hae tavara y tai tapa henkilö z". Välillä pelastettiin lääkintärobottia aavikolta, ratkottiin murhamysteeriä tai sitten osallistuttiin uuden tuotteen mainoskuvauksiin. Noita sivutehtäviä eksyikin välillä tekemään urakalla, jolloin itse päätarina ja maailman pelastaminen jäivät odottamaan. Monissa peleissä tuollaisesta tulee ähky, mutta ei tässä. Myös huumori oli paikoin loistavaa ja välillä tuli naurettua ääneen dialogien vaihtoehdoille.

Lisäksi pelissä on valittavana valtava määrä erilaisia pelityylejä, perkkejä, taitoja ja dialogivalintoja. Välillä tuntui, että yhden valinnan takia koko päätarina kääntyi 180 astetta toiseen suuntaan. Tarinan edetessä pystyi valitsemaan, kummalle factionille teki tehtäviä ja sillä oli iso vaikutus loppuun. Täytyy ehdottomasti pelata tämä jossain vaiheessa uudestaan läpi ihan erilaisella hahmolla, eri valinnoilla ja eri factionin tehtävillä. Nyt taustana oli vahva tiedemies ja skilleissä panostin ampumiseen ja sneakkiin.

Ainoat moitteet tulevat teknisestä toteutuksesta. Mitään hyperrealistisia grafiikoita ei todennäköisesti ollut tarkoituskaan tehdä peliin. Silti peli näytti ihan nätiltä. Säteenseuranta tosin oli aivan rikki. Se romutti suorituskyvyn ja aiheutti näytönohjaimen ajureiden kaatuilua. Säteenseurannan poistamalla ei juuri huomannut eroja grafiikoissa, mutta loppu pelistä meni selvästi sulavammin ilman kaatumisia.

Kouluarvosana 9,5

TOW kuuluu omiin suosikkeihin, yllätti todella positiivisesti aikanaan. Peli kolahti tämmöselle savolaisjäärälle jo ekan dialogin aikana:

"You've tried the best, now try the rest, Spacer's Choice. Yes, nailed it!"

Jatko-osa ollut toivelistalla pitkään, täytyy hankkia kunhan näitä työn alla olevia saa pois.

 

[Ezzy]

20.12.2021 läpäisin Steamissa 100. pelini ja tänään tuli 200 täyteen.

Mistä tän muuten näkee, kun Steamissa ei voi seurata kuin 100% completedeja automaattisesti? Itsellä luku on varmaan 2-3 max /~400

 

[Nathorr]

Mistä tän muuten näkee, kun Steamissa ei voi seurata kuin 100% completedeja automaattisesti? Itsellä luku on varmaan 2-3 max /~400

Olen luonut ihan vaan käsin 3 kategoriaa: yksinpelit, jotka aion varmasti pelata; moninpelit, jotka on peluussa; ja pelatut yksinpelit. Läpäisyn jälkeen siirrän pelin kategoriasta toiseen. Loput ovat ilman kategorisointia. Silloin tällöin käyn läpi näitä kategorisoimattomia pelejä ja nostan pelattaviin yksinpeleihin, maku ja mielenkiinto pelien suhteen kun on tässä vuosien varrella elänyt. Hutejakin tulee, eli joskus on tullut ostettua pelejä, jotka eivät sitten lopulta maistuneetkaan, ja putoavat "varmasti pelattavista" pois. Nykyisin yritän välttää pelien ostamista varastoon, vaan ostan suoraan tai lähes suoraan peluuseen. En voi väittää, että tätä sääntöä kunnioittaisin kuitenkaan hirveän kurinalaisesti

Mulle yksinpelinpelin "läpäisy" tarkoittaa käytännössä lopputekstejä. Pelin mielekkyydestä riippuen päätän, että kuinka paljon sivutehtäviä tai muuta kontenttia suoritan. Useimmiten teen kaikki sivutehtävätkin, mutta keräilyjuttuja tai muuta grindaamista harvemmin.

 

[h8me]

Switchillä jatkanut FF X HD:ta ja en edes muistanut kuinka paljon vihaan Blitzballia, tietäjät tietää.

Mikähän mielenhäiriö sitä oli joskus pentuna kun ajattelin että täähän on ihan hauska minipeli... Juu ei. Palkinnot tänne ja ei enää ikinä tässä savefilessä.

Tuon järkyttävän kamalan minipelin ulkopuolella lähinnä vaan tullut levutettua hahmoja, tuossakin saa aikaa kulumaan. Etenkin kun hankitaan ne spheret joilla saadaan 255 statseihin (luckiin riittää ~150), ekana toki pitää olla tarpeeksi hyvät hahmot pärjätäkseen noille... helvetti, pelataan pari dark aeonia alta pois mielummin.

 

[perato]

Bomber Crew (PC)
Oli wishlistillä joskus ja sitten ilmaiseksi sen sai Steamista 2022, mutta nyt tuli vasta pelailtua. Oli pitkään siis ihan short listillä jonossa ihan aiheen vuoksi. 2017 ilmestynyt peli, hintaa tällä hetkellä 2,4 euroa. N. 11h riitti itselle pääkampanjassa tekemistä.

Peli on siis hieman overcooked tyyliin, mutta yksinpelinä, pelattava peli, jossa ohjataan brittiläistä Avro Lancaster raskasta pommittajaa ja sen miehistöä. Pelissä on tukikohta jossa koneeseen ostetaan parannuksia, rekrytään uutta miehistöä ja valitaan seuraava tehtävä. Pääasiassa tukikohdassa ei vietetä kovinkaan paljoa pelitunneista, vaan tehtävät on se mihin aika kuluu.

Pääpelin koneeseen mahtuu 7 miehistönjäsentä joille jokaiselle on tehtävä, ja vähän ylimääräistäkin. Pelaaja ohjaa jokaista hahmoa klikkaamalla hahmoa ja valitsemalla joko paikan mihin se koneessa menee(esim. konekiväärille, moottoria korjaamaan siivelle tai sammuttamaan tulipaloa) tai sitten staattisia toimintoja, joita kertyy kun taitotasot karttuu, esim. lentäjä voi tehdä korkkiruuvikierteen vihollishävittäjien karistamiseksi.

Tehtävät yllättäen koostuu pommittamisesta, ja välillä uusien maalien kuvaamisesta. Maalit ovat pääasiassa staattisia, mutta on sielläkin erilaisia variaatioita, esim. Dambuster pommi padon räjäyttämiseen, sukellusveneen upottaminen peruspommilla tai tallboy pommin pudotus korkealta. Matkalla vastustajan ilmatorjunta ja hävittäjät yrittävät estää tehtävien suoritusta pudottamalla pommikoneen alas.

Vaikka mainitsin, että tässä on hieman overcooked fiilistä, niin yhtä hauskaa koheltamista tämä ei ole. Suurinosa hahmoista pysyy staattisesti paikallaan jos ei suurta kriisiä ole, lähinnä alla olevassa kuvassakin näkyvä "mekaanikko" ravasi itsellä koneessa silloin tällön, muiden istuessa joko paikallaan tai sairassängyssä parantelemassa. Miehittämätön paikka aiheuttaa nopeasti ongelmia, joten mekaanikon tehtävät koin 'turhimmiksi' ja siten oli vapain juoksemaan ympäriinsä kun sen taito muutenkin oli korjata asioita.

Hahmot saavat uusia kykyjä taitojen kehittyessä hitaasti pelin aikana, koko pelin läpäisyssä jäi osalta hahmoista viimeisin taso saavuttamatta, joskin ilmeisesti kaikki kyvyt aukesi? Vihollishävittäjiä ja lentokonetta ohjataan valitsemalla "tähtäysnappi" jolloin niihin lukkiudutaan, ampujat huolehtii ampumisen kunhan maalit on 'tägätty' ja lentäjä lentää minne kartanlukijan määräämä reittipiste lentää. Lentämisen kannalta tuleekin välillä haasteita, korkealla ei näe suunnistaa ilman tähtiä, joten välillä on palattava ihan maanpinnalle, jotta ei päädy lentämään Ruotsiin tai Bulgariaan, konetta kun ei voi kääntää ilman reittipisteen merkkaamista/tägäämistä. Hassu valinta, mutta toisaalta tekee pelimekaanisesti kartanlukijasta merkityksellisen hahmon. Osa kyvyistä aukeaa vasta pelin edetessä, mm. tähtien avulla suunnistaminen ja omien hävittäjien apuun pyytäminen.

Peli tuntui kuitenkin vähän viimeistelemättömältä mekaanisesti. Pelin hahmot kehittyvät hitaasti eikä reserviä voi kehittää, joten jos pommikone tipahtaa ja kaikki kuolee, on aloitettava "alusta". Käytännössä tämä tarkoittaa vaan sitä, että pitäisi grindata tehtäviä paljon, jotta uusien hahmojen taso nousee takaisin ja on mahdollista läpäistä vaikeampia tehtäviä. Pelin vaikeusaste onkin vähän erikoinen, periaatteessa epäonninen osuma takaa sen, että otat useita tunteja takapakkia tai sitten tehtävät on ihan helppoja ja muistuttavat liikaa toisiaan. Pieni tulipalo ohjaamossa on lähes varma kuolemantuomio, siinä missä yhdellä moottorilla voi lentää täysin ongelmitta vaikka koko tehtävän. Hahmojen ohjaaminen lentokoneessa oli hankalaa, mikä sinällään myös selvästi tavoiteltua. Välillä asioiden klikkaaminen oli taas todella epätarkkaa ja en onnistunut ikinä valitsemaan noista tavararäkeistä sitä toista tavaraa vaan hahmo seiso tyhmänä ensiapupaketin vieressä kun toinen hahmo kuolonkoristeli maassa. Lentokorkeuksista en ikinä käyttänyt sitä keskimmäistä, aina oli sama lentää joko maantasalla tai korkealla, koska tuolloin keskiampuja pystyi olemaan pääasiassa jommassakummassa turretissa.

Tehtävät on myös vähän pitkäveteisiä mikä sinällään on ihan historiallista. Varsinkin loppupuolella tehtävät ulottuu pitkälle Saksaan ja korkealla ilmanalalla lentelyä on valtaosa tehtävästä. Korkeimmalle korkeudelle ei suurin osa vastustajien hävittäjistä edes yllä, joten tehtävä on pitkälti odottelua jonka jälkeen hetken ryminää ja taas odottelua kun lennetään kotiin. Historiallista, mutta ei ehkä niin hauskaa. Kaikille ei löydy ehkä ihan tasavertaisesti tekemistä ja olisi ollut hauska nähdä Mimimin tyyppinen "näitä hahmoja käytit eniten". Tuntui, että lennon aikana pääasiassa oli valittuna ampuja ja pommittaja, muilla kävin pikaisesti klikkaamassa kykyä tarpeen mukaan.

Lopputulemana peli oli liian hektinen ollakseen leppoista ajanvietettä ja liian pitkäveteinen ollakseen hauskaa. Ainoastaan kerran tuli töpeksittyä niin, että nauratti(lähetin mekaanikon korjaamaan moottoria siivelle ja tein korkkiruuviliikkeen lentäjällä, yllättäen mekaanikko pääsi testaamaan lentotaitoaan). Koska grindaaminen ei alun jälkeen huvittanut, päädyin törkeästi huijaamaan altF4 jos kone oli räjähtämäisillään, joskin tätä aika vähän tarvi käyttää ensimmäisen puoliskon jälkeen.

Pelasin myös hetken sekä Orcs Must Die 2 ja Orcs Must Die 3, mutta molemmat jäi aika alkutekijöihin. Kolmosessa alko tympiä ne ihmeen WAR tehtävät, joissa oli örkkejä satoja ja roolissa oli enemmän niiden ihme katapulttien käyttö kuin ansojen käyttö. OMD2 ei jostain syystä napannut yhtään vaikka aikanaan siitä tykkäsin ja sen ykkösenkin pelasin toissa vuonna ihan tyytyväisenä uusintana. Ehkä oli väärä hetki. Pitänee vielä tuo kakkonen kokeilla uusiksi joskus, kolmosta ei huvita noiden tympeiden tehtävien vuoksi.

 

[h8me]

Far Cry ykköstä PC:llä jatkanut ja vaikka tuo 1.4 versio pilaakin pelin, hammasta purren jatketaan

Saapahan aikaiseksi sen että tiedustelut ennen tulitaisteluja ja tapan mahd paljon ukkoja ennen eteenpäin menoa

 

[xarot]

Banishers: Ghosts of New Eden (PC)

Kaksi Banisheria saapuvat New Edeniin poistamaan sitä riivannutta kirousta. Homma menee alusta mönkään ja noin tunnin jälkeen jatketaankin yhdellä ja puolella hahmolla ja päähahmo Red herää puolikuolleena rannalta.

Peli on Don't Nodin piiitkähkö RPG, jossa on ympätty reaaliaikaista taistelua ja seikkailua. Peli kulkee pääjuonen, sivutehtäviäen, loottien ja kartan avaamisen parissa. Pelissä on paljon taistelua ja vihollistyyppejä on valitettavasti melko vähän. Taistelu tuntuu aluksi tosi ontolta ja kehnolta (vähän kuin Vampyr) mutta muuttaa myöhemmin vähän jouhevammaksi. Taistelua on kuitenkin ihan liikaa koska se ei ole mitenkään kovin nautinnollista. Pääsääntöisesti pelaajalla on käytössään Redin perinteisempi miekka, vähän myöhemmin haulikko, ja kesken taistelun tuoksinan voi Redistä vaihtaa myös Anteaan, joka heiluttelee nyrkkejään kohti vihollisia tai tekee erikoistemppuja. Sinänsä tuo nyrkkien heiluttelu on hupaisan näköistä ajoittain. Peli yrittää ehkä olla vähän Soulsmainen, mutta ei kuitenkaan onnistu siinä. Muutamia bossejakin löytyy. Taistelu tuntuu olevan kuitenkin välttämätön paha, jotta sinänsä mielenkiintoisessa maailmassa pääsee eteenpäin ja suorittamaan tehtäviä.

Pelissä pelataan otsikon mukaisesti "Karkottajilla" (Banishereilla), joiden motto on "death to the dead, life for the living". Eli siis he pistävät epäkuolleet takaisin manan majoille. Pelissä on pääjuonen lisäksi joku parikymmentä Haunting Casea, jossa selvitellään elävien ja kuolleiden välisiä asioita. Niissä enimmäkseen etsitään ja tutkitaan asioita, Antea näkee asioita joita taas Red ei näe. Hauntingeissa on aina loppu, jossa pitää päättää, pistetäänkö kalmo omalla suostumuksella vai väkisin takaisin kuolleeksi, tai sitten voi myös leikkiä tuomaria ja pyöveliä, ja elävätkin voi pistää manan majoille, jos tuumaa että he eivät ansaitse elää. Itse pistin ainoastaan yhden elävän kylmäksi.

Itse maailmassa riittää tutkittavaa isossa kartassa ja monta kertaa aika kuluu ihmettelyyn, miten tuonnekin nyt pitäisi päästä. Sitten kiipeillään edes takaisin ja hypitään rotkojen yli. Välillä löytyy aarrekarttoja joista löytyy pieniä bonuksia. Pienenä kuriositeettina pelissä on aivan JÄRJETÖN määrä sellaisia ahtaita kalliokoloja, joista päähenkilö ahtautuu läpi. Siis oikeasti varmaan toistasataa kappaletta ja tämä alkaa jossain vaiheessa suorastaan naurattamaan, mitä ihmettä tekijät ovat ajatelleet? Pelissä on myös henkimaailman enimmäkseen ylimääräisiä "voideja", joissa tarkoitus on päihittää viholliset ja lopulta loppupomo. Nämä toistavat kohtalaisesti itseään, mutta tulipahan tehtyä. Lisäksi maailmassa tarvitaan muutamia erikoistaitoja, joita ovat esimerkiksi sellaisen köynnöksen punosten tuhoaminen, joka alkoi hieman pidemmän päälle rasittamaan. Samoin karttaa saa kyllä koluta maailman tappiin, ja DHL-kuskin roolia joutuu suorittamaan ahkerasti. Pelissä on nuotioiden välillä mahdollista matkustaa nopeasti, mutta tietenkään niitä ei ärsyttävimmissä kartan sopukoissa aina ole.

Pelissä on kykypyy jolla voi lisätä taitoja Redille ja Antealle, mutta en nyt tiedä osasinko käyttää niitä oikein, kun tuntui että levujen myötä edelleen kului lähes sama määrä luoteja ja osumia pahimpiin kalmoihin, paitsi loppupomo nyt meni suorastaan heittämällä läpi, kun kaikki oli jo maksimissa.

Grafiikoiden osalta ei tullut mitään wau-elämyksiä, mutta se on kuitenkin ihan hyvää ja toimivaa. Ääninäyttely on hyvää, musiikista ei oikein jäänyt mitään mieleen.

Noin 75 tuntia meni läpäisyyn ja tein mielestäni kaiken tehtävissä oltavan. Kiireisemmän kannattaa keskittyä pelkästään Haunting Caseihin ja pääjuoneen, koska kaiken tekemällä lähinnä maailma alkaa toistamaan itseään, kuten tämän tyyppisissä peleissä usein käy. Toisaalta kuitenkin oli ihan rentouttavaa iltaisin käyttää 1-2h siihen, että kävi hakemassa jotain loottia tai avaamassa karttaa hieman lisää. Oikeastaan tekstistäni varmaan saa pelistä melko negatiivisen kuvan, mutta oikeastaan tykkäsin siitä sitä enemmän, mitä pelasin. Ehkä 8/10 arvosanan tälle voisi antaa.


Laitetaan vielä muutama kuvakaappaus pelistä.

Ulkomaisemat ovat ajoittain näyttäviä.

Tämmösistä koloista ahtaudutaan se 100-200 kertaa, oi miksi?

Epäkuollut mummo sanoo, että nyt EI ole aika mennä mökille!

Hedua kalmolle.

Haunting Caseissa ratkotaan sekä elävien että kuolleiden välisiä pulmia, joissa Antea näkee vihjeitä myös tuonpuoleisesta.

 

[AsiJu]

Banishers: Ghosts of New Eden (PC)

Kaksi Banisheria saapuvat New Edeniin poistamaan sitä riivannutta kirousta. Homma menee alusta mönkään ja noin tunnin jälkeen jatketaankin yhdellä ja puolella hahmolla ja päähahmo Red herää puolikuolleena rannalta.

Peli on Don't Nodin piiitkähkö RPG, jossa on ympätty reaaliaikaista taistelua ja seikkailua. Peli kulkee pääjuonen, sivutehtäviäen, loottien ja kartan avaamisen parissa. Pelissä on paljon taistelua ja vihollistyyppejä on valitettavasti melko vähän. Taistelu tuntuu aluksi tosi ontolta ja kehnolta (vähän kuin Vampyr) mutta muuttaa myöhemmin vähän jouhevammaksi. Taistelua on kuitenkin ihan liikaa koska se ei ole mitenkään kovin nautinnollista. Pääsääntöisesti pelaajalla on käytössään Redin perinteisempi miekka, vähän myöhemmin haulikko, ja kesken taistelun tuoksinan voi Redistä vaihtaa myös Anteaan, joka heiluttelee nyrkkejään kohti vihollisia tai tekee erikoistemppuja. Sinänsä tuo nyrkkien heiluttelu on hupaisan näköistä ajoittain. Peli yrittää ehkä olla vähän Soulsmainen, mutta ei kuitenkaan onnistu siinä. Muutamia bossejakin löytyy. Taistelu tuntuu olevan kuitenkin välttämätön paha, jotta sinänsä mielenkiintoisessa maailmassa pääsee eteenpäin ja suorittamaan tehtäviä.

Pelissä pelataan otsikon mukaisesti "Karkottajilla" (Banishereilla), joiden motto on "death to the dead, life for the living". Eli siis he pistävät epäkuolleet takaisin manan majoille. Pelissä on pääjuonen lisäksi joku parikymmentä Haunting Casea, jossa selvitellään elävien ja kuolleiden välisiä asioita. Niissä enimmäkseen etsitään ja tutkitaan asioita, Antea näkee asioita joita taas Red ei näe. Hauntingeissa on aina loppu, jossa pitää päättää, pistetäänkö kalmo omalla suostumuksella vai väkisin takaisin kuolleeksi, tai sitten voi myös leikkiä tuomaria ja pyöveliä, ja elävätkin voi pistää manan majoille, jos tuumaa että he eivät ansaitse elää. Itse pistin ainoastaan yhden elävän kylmäksi.

Itse maailmassa riittää tutkittavaa isossa kartassa ja monta kertaa aika kuluu ihmettelyyn, miten tuonnekin nyt pitäisi päästä. Sitten kiipeillään edes takaisin ja hypitään rotkojen yli. Välillä löytyy aarrekarttoja joista löytyy pieniä bonuksia. Pienenä kuriositeettina pelissä on aivan JÄRJETÖN määrä sellaisia ahtaita kalliokoloja, joista päähenkilö ahtautuu läpi. Siis oikeasti varmaan toistasataa kappaletta ja tämä alkaa jossain vaiheessa suorastaan naurattamaan, mitä ihmettä tekijät ovat ajatelleet? Pelissä on myös henkimaailman enimmäkseen ylimääräisiä "voideja", joissa tarkoitus on päihittää viholliset ja lopulta loppupomo. Nämä toistavat kohtalaisesti itseään, mutta tulipahan tehtyä. Lisäksi maailmassa tarvitaan muutamia erikoistaitoja, joita ovat esimerkiksi sellaisen köynnöksen punosten tuhoaminen, joka alkoi hieman pidemmän päälle rasittamaan. Samoin karttaa saa kyllä koluta maailman tappiin, ja DHL-kuskin roolia joutuu suorittamaan ahkerasti. Pelissä on nuotioiden välillä mahdollista matkustaa nopeasti, mutta tietenkään niitä ei ärsyttävimmissä kartan sopukoissa aina ole.

Pelissä on kykypyy jolla voi lisätä taitoja Redille ja Antealle, mutta en nyt tiedä osasinko käyttää niitä oikein, kun tuntui että levujen myötä edelleen kului lähes sama määrä luoteja ja osumia pahimpiin kalmoihin, paitsi loppupomo nyt meni suorastaan heittämällä läpi, kun kaikki oli jo maksimissa.

Grafiikoiden osalta ei tullut mitään wau-elämyksiä, mutta se on kuitenkin ihan hyvää ja toimivaa. Ääninäyttely on hyvää, musiikista ei oikein jäänyt mitään mieleen.

Noin 75 tuntia meni läpäisyyn ja tein mielestäni kaiken tehtävissä oltavan. Kiireisemmän kannattaa keskittyä pelkästään Haunting Caseihin ja pääjuoneen, koska kaiken tekemällä lähinnä maailma alkaa toistamaan itseään, kuten tämän tyyppisissä peleissä usein käy. Toisaalta kuitenkin oli ihan rentouttavaa iltaisin käyttää 1-2h siihen, että kävi hakemassa jotain loottia tai avaamassa karttaa hieman lisää. Oikeastaan tekstistäni varmaan saa pelistä melko negatiivisen kuvan, mutta oikeastaan tykkäsin siitä sitä enemmän, mitä pelasin. Ehkä 8/10 arvosanan tälle voisi antaa.


Laitetaan vielä muutama kuvakaappaus pelistä.

Ulkomaisemat ovat ajoittain näyttäviä.

Tämmösistä koloista ahtaudutaan se 100-200 kertaa, oi miksi?

Epäkuollut mummo sanoo, että nyt EI ole aika mennä mökille!

Hedua kalmolle.

Haunting Caseissa ratkotaan sekä elävien että kuolleiden välisiä pulmia, joissa Antea näkee vihjeitä myös tuonpuoleisesta.

Kuullut tästä posia muiltakin, pitänee laittaa omalle listalle kanssa, tommonen kevyehkö soulslike rpg toiminee itsellä ja mainittu Vampyr oli kanssa ihan jees.
Tosin mielestäni Vampyristä ei saa siitä usein puhuttavaa hidden gemiä kyllä ihan, taistelu on niinku sanoit tönkköä ja samalla painotonta, dialogi on välillä aivan puutaheinää eikä pelissä nyt muutenkaan mitään erityisen hyvää ole.

Mutta huono se ei ole missään nimessä ja vampyyrimekaniikka on ihan kivasti toteutettu.
Taisi tosin jäädä kesken aikanaan joten valintojen vaikuttavuus tai sen puute jäi näkemättä.

E: Vampyristä vielä, ymmärrän että haettu tiettyä autenttisuutta, mutta kun 20 h jälkeen paras melee ase on joku lvl 3 "rare" luusaha, niin väkisinkin tulee mieleen, että yrittäkää nyt vähän edes

 

[Refloni]

Horizon Zero Dawn

Postapokalyptista maailmaakin mielenkiintoisempi on postpostapokalypsi. Tuhot on korjattu ja maailma asutettu ja rakennettu uudelleen, mutta aivan toisenlaiseksi kuin ennen vanhaan. Horizon Zero Dawn on Ubisoft-mallinen toimintahiekkalaatikko tällaisessa maailmassa. Kauppiaiden, seppien ja parkour-luolamiesten heimot selviytyvät miten pystyvät raunioiden ja robottidinosaurusten keskellä.

Mikä tuo sitten onkin, toivottavasti sitä vastaan ei tarvitse taistella myöhemmin.

Maailma on helposti pelin päävetonaula. Kiintoisa perusidea herättää paljon kysymyksiä ja niihin löytyy tyydyttävät vastaukset. Tuolta saadaan ruokaa, noin käydään kauppaa, näin pärjätään joka puolella vaeltavien tappajarobottien kanssa. Taustatarina on yllättävän kunnianhimoista scifiä! Salaisuudet selviävät hitaasti, mutta ne ovat vaikuttavia. En ole nähnyt aivan tällaista ideaa koskaan aikaisemmin, ja vanhalta scifinörtiltä se on iso kehu.

Taistelu on haastavaa ja kiinnostavaa. Vihollisiin on syytä suhtautua kunnioittavasti, tappelunsa kannattaa valikoida ja niihin valmistautua huolella. Kebabravintolan kokoinen ja tykkipatteria selässään kantava metallimonsteri on juuri niin vaarallinen vastustaja kuin miltä näyttää. Systeemitasolla voin valittaa vain liian syvistä taskuista. "Pikatoiminnot" kuten kesto- ja parannusjuomat ja ansat löytyvät pitkästä luettelosta jota selataan ristiohjaimella. Käytännössä taistelussa joutuu paniikinomaisesti murjomaan d-padin nappeja löytääkseen oikeat työkalut, samalla kun yrittää olla kuolematta vihollisen hyökkäyksiin. Varusteita ei voi käyttää taukovalikosta, ei järjestää haluamallaan tavalla, eivätkä ne järjesty järkevästi edes automaattisesti. Aivan turha kuvitella että vaikkapa kaikki parannusesineet löytyisivät samasta kasasta.

Jättimyyrä on pelin raastavin vastustaja. Sivualue, jolla myyriä on vastassa kaksi kerralla, on yksi vaikeimmista tappeluista. Kymmenien uusintayritysten jälkeen keksin, etteivät ne paskiaiset pysty ylittämään jokea...

Roolipeliksi tätä ei oikein voi haukkua. Valintoja on harvoin ja ne tuntuvat täysin merkityksettömiltä, yritykset luovaan ongelmanratkaisuun taas torpataan alkuunsa. Jos portinvartija antaa hanttihommia vastineeksi sisäänpääsystä, ei auta kuin tehdä ne. Muurin harjalla kun on vain kovaa ilmaa ja repliikki "minun ei tarvitse mennä tuohon suuntaan". Näkymätön seinä on pelisuunnittelussa ok vain niin kauan kuin pelaajalla ei ole mitään syytä haluta sen toiselle puolelle.

Dialogisysteemin olisi voinut jättää pelistä kokonaan pois. Välillä peli pyytää valitsemaan kolmesta repliikistä: looginen päätelmä, itkukohtaus, raivokohtaus. Nämä risteykset ovat harvinaisia, repäisevät keskustelun tunnelman tökerösti toiseen suuntaan jos painaa hepulinappia eikä valinnalla ole yleensä vaikutusta. Päähahmo Aloy on muutenkin jostain epämääräisestä syystä ärsyttävä. En osaa sanoa, mikä hänessä tarkalleen tympii. Persoonan puuttuminen, rasittava ääninäyttelijä, tapa poseerata aina leuka pystyssä? Dialogia ainakin on taas kerran liikaa. Jos Aloyn jättää huoneeseen, jossa on yksi nappi eikä mitään muuta, hän sanoo "minun täytyy painaa tuota nappia" kolmesti minuutissa. Suurpelit suunnitellaan sen kaikista tyhmimmän pelaajan ehdoilla.

Peli on graafisesti todella kaunis - päivällä. Yö on pitkä ja pimeä eikä sitä voi skipata mitenkään. Nukkuminen kuulkaa keksittiin, jotta ihmisten ei tarvitsisi taistella ja tehdä kiipeilypuzzleja pimeässä. Käytännössä joka ainoassa pelissä, jossa on vuorokauden vaihtelu, on myös jokin keino skipata aamuun, mutta ei tässä. Zero Dawn totta tosiaan.

The Invincible

Ilmeisesti johonkin slaavilaiseen tieteiskirjaan perustuva avaruusseikkailu. Puitteet näyttävät retrofuturistiselta Neuvostoliiton avaruusohjelmalta.

Peli on kävelysimulaattori, vaikkakin niiden paremmasta päästä. Vahinko. Seikkailu on paperilla vaaroja täynnä ja niiden olisi suonut heijastuvan myös pelaamiseen. Kuoleminen on mahdotonta, ei pulmia, ei resurssinhallintaa, ei navigointia. Erilaista "tekemistä" annetaan kyllä välillä ja mukana on kartta jonka avulla voi periaatteessa suunnistaa, mutta kentät ovat putkia. Pelimekaniikat toimivat yleensä vain paikoissa, joissa peli haluaa niitä käytettävän - esimerkiksi metallinpaljastin ei tunnista robottia eikä autoa metalliseksi, jos ei olla alueella, jolla sitä kuuluu käyttää. Laitteen voi vetää esiin mutta se ei toimi oikein. Peli on muutenkin viimeistelemätön, leijuvia kiviä sun muita graafisia virheitä ei ole vaikea löytää.

Päähahmo Yasna ei osaa pitää suutaan kiinni hetkeäkään. Uljaat maisemat ja kohdat joissa pelaaja joutuu eristyksiin olisivat hyötyneet hiljaisuudesta ja yksinolon tunteesta, sen sijaan pelaaja joutuu sietämään päättymätöntä puheripulia. Astronauttien luulisi olevan henkisesti ja fyysisesti ihmiskunnan eliittiä ja varsinkin stressinsietokyvyn tulisi olla huippuluokkaa. Yasna jaksaa olla ammattimainen ensimmäiset pari tuntia ja taantuu sitten rasittavaksi ruikuttajaksi. Ehkä hän lahjoi tiensä läpi kosmonauttikokeista vodkapullolla.

Ja tietysti peli kärsii myös tusinascifille tyypillisestä misantropiasta. Sama vanha laulu: ihmiskunta on syöpä, uteliaisuus on synti ja kaikki tuulimyllyä edistyneempi teknologia edustaa puhdasta pahuutta. The Invincible ei nouse niin linkolalaisiin sfääreihin kuin pahimmat näkemäni tapaukset, mutta keskivertoa ärsyttävämpi se kyllä on. Pelatkaa mieluummin Deliver Us the Moonia.

En Garde!

Swashbucklerille ei ole kunnollista suomennosta. Genrenimi viittaa romanttisiin ja rämäpäisiin seikkailutarinoihin, joihin kuuluvat miekkailu, akrobaattiset temput ja suunsoitto. Kunnon miekkailupelejä on nähty vähän, mutta nyt on yksi lisää.

Taistelusysteemi on loistava. Se pidetään sopivan yksinkertaisena, perusmuuvit ovat vain lyönti, väistö, torjunta ja potku. Ahh, potku. Potkunappula on hyvä merkki missä tahansa pelissä. Luonnollisesti kentät ovat täynnä ympäristövaaroja joihin mortteja voi monottaa. Lisäksi löytyy irtoesineitä joilla vastustajia voi viskellä, kattokruunuja joissa voi heilua tyylipisteiden vuoksi ja huonekaluja paiskottavaksi. Reilusti taistelemalla pärjää yhtä tai kahta vastustajaa vastaan, isomman joukon edessä on pakko perääntyä ja improvisoida. Mitään keräiltäviä resursseja, kykypuita tai varusteita ei ole häiritsemässä taistelun puhtautta. Vain pelaajan omat taidot voivat kasvaa. Hommasta pääsee jyvälle nopeasti ja se on todella hauskaa.

Sotasuunnitelma: kattokruunu alas, viiniruukku nurin, tyrmää kapteeni kastikekannulla ja viimeistele viinissä liukastelevat viholliset. Suunnitelma vain tuppaa olemaan taistelun ensimmäinen uhri.

Tarina on naurettavaa oopperaa, jota hahmot itsekään eivät ota vakavasti. Asterix-tyyliin kukaan ei edes kuole, vaikka miekat viuhuvat. Nujerretut viholliset mutisevat maassa maatessaan haluavansa kaljaa ja palkankorotuksen. Teatraalisesta dialogista näkee kyllä että se on kynäilty 2020-luvulla, mutta tekijät tunnistaa aidoiksi vanhojen miekkailuleffojen faneiksi. Mukana ei ole esim. anakronistista kiroilua, jota hyvin monet muut olisivat huumoripeliin änkeneet.

Ainoa iso miinus on pelin lyhyys. Kenttiä on vain neljä, ja niistäkin ensimmäinen on auttamatta tutoriaali. Loput kolme on pitkiä ja monipuolisia, mutta niitä on kolme. Lisähaasteet, hyvin jemmatut salaisuudet ja kiireessä kyhätyn oloinen roguelite-moodi kyllä lisäävät kontsaa, ehkä peliin saisi kymmenisen tuntia upotettua. Kenttiä pelaa mielellään uudelleen ihan vain tappelun ilosta.

 

[Jumi]

Voidwrought (PC, Switch)

Tämä tasoloikka-taistelu-metroidvania on Epicin ilmaispeli vielä torstaihin asti.

Takana on vasta 2-3 tuntia, mutta homman nimi on harvinaisen selvä: Grafiikat on Hollow Knightia, pelaaminen on Hollow Knightia ja jopa inventaario on Hollow Knightia! Hollow Knightin tunnelmaakin yritetään, mutta siinä ei onnistuta. Viime vuosina on tullut kokeiltua useampaakin metroidvaniaa ja jokainen on ollut huono tai keskinkertainen niin kiinnosti nähdä miten suorakopio menestyneestä pelistä toimii.

Minimap on saatavilla heti ja taistelu on hitusen nautinnolisempaa yhdestä minimaalisesta syystä: lyönti on nopea, eikä se työnnä vihuja taaksepäin paljoa. On mukavampi huitoa menemään 5-6 lyöntiä, kuin lyödä kolme kertaa joista jokainen lyönti työntää vihollista paljon taaksepäin, ettei sitä saa ilman takana olevaa seinää kerralla hengiltä. Tuollaista keskeytyvää "pätkätaistelua" löytyy, mutta onneksi ei jokaisen pikku vihun kohdalla.

Miinusta että "pomojuoksut" (checkpointilta pomolle) ei ole nopeita ja suoraviivaisia kuten soulseissa, vaan pitää jäädä odottamaan jotain piikkiä tai liekkiä sammuvaksi matkalla. Kyllä tuollaiset pitäisi aina gamedesignerin ottaa huomioon.

Peli on ollut helppo, mutta nyt toisesta pomoa on joutunu koittamaan ainakin 20 kertaa. Epäilen syyn olevan Steam Controllerissa jonka yhteyspätkii eivätkä pogohypyt aina onnistu. Pitää koittaa wanhaa x360 gamepadia seuraavaksi. [EDIT: Ei ollu kontrollerissa, piti käydä damage upgrade toiselta puolen karttaa ja meni pomo meni minuutissa] Steam Controllerin sai muuten helposti toimimaan ei-Steam-pelin kanssa kun laittoi koko Epic Launcherin Steamiin ja käynnisti pelin sitä kautta.

Ihan mielellään tulee pelailtua 30-60 minuutin pätkissä.

Arvosanaa en uskalla antaa. Ei tämä silti alkuperäistä voita.

 

[Nathorr]

Nobody Wants to Die (PC)

Pitkästä aikaa Epicin ilmaisia. Tämä oli jaossa tämän vuoden helmikuussa. Kyseessä on ensimmäisen persoonan kävelysimulaattori, joka on kevyillä pelimekaniikoilla yritetty värittää etsiväpeliksi. Peli sijoittuu vuoden 2329 New Yorkiin. Ikuinen elämä on saavutettu siirtämällä ihmismieli jonkinlaiseen siruun, jonka avulla ihmisen voi siirtää kehosta toiseen. Kuten arvata saattaa, rikkaat sortavat köyhiä. Tehtäväsi on selvittää, kuka tappoi erään eliitin.

Kuten sanottua, tämä on kävelysimulaattori. Siirryt quest markerista toiseen ja käytät pelin ehdottamaa työkalua selvittääksesi yhtä solmua kerrallaan. Apunasi toimii korvanappiin jutteleva nainen. Mitään varsinaista etsivätyötä peli ei vaadi, mutta tarinan aukeamista on silti ihan kiva seurata. Maailman tunnelma on kohdillaan.

Graafisesti peli on todella nätti, vaikkakin UE5:sta tuttu stutterointi on ajoittain läsnä. Pelin maailma on rujo, joka aina iskee muhun. Juoni on mielenkiintoinen, vaikkakaan ei tajunnanräjäyttävä. Pelissä on kolme loppua ja suurinta kritiikkiä taitaa saada se, että jokaisen lopun kokeakseen pitäisi peli oikeasti pelata alusta asti uudelleen. Onneksi ne löytyy myös YouTubesta. Virkistävää myös miten hyvin pienemmän studion pelissä on ääninäyttely ja tunnelmamusiikki hoidettu.

Mulla oli peliin Steam-arvosteluista johtuen suuret ennakko-odotukset, mutta viihdyin pelin parissa kyllä hyvin sen vajaa 5 tuntia, mitä se kesti. Peli näyttää täyteen hintaankin olevan vain 25 euroa, mutta vitosella ihan hyvä ostos. Ilmaiseksi tietysti vielä parempi. 4/5.

 

[Jumi]

Voidwrought (PC, Switch)

Tämä tasoloikka-taistelu-metroidvania on Epicin ilmaispeli vielä torstaihin asti.

Takana on vasta 2-3 tuntia, mutta homman nimi on harvinaisen selvä: Grafiikat on Hollow Knightia, pelaaminen on Hollow Knightia ja jopa inventaario on Hollow Knightia! Hollow Knightin tunnelmaakin yritetään, mutta siinä ei onnistuta. Viime vuosina on tullut kokeiltua useampaakin metroidvaniaa ja jokainen on ollut huono tai keskinkertainen niin kiinnosti nähdä miten suorakopio menestyneestä pelistä toimii.

Minimap on saatavilla heti ja taistelu on hitusen nautinnolisempaa yhdestä minimaalisesta syystä: lyönti on nopea, eikä se työnnä vihuja taaksepäin paljoa. On mukavampi huitoa menemään 5-6 lyöntiä, kuin lyödä kolme kertaa joista jokainen lyönti työntää vihollista paljon taaksepäin, ettei sitä saa ilman takana olevaa seinää kerralla hengiltä. Tuollaista keskeytyvää "pätkätaistelua" löytyy, mutta onneksi ei jokaisen pikku vihun kohdalla.

Miinusta että "pomojuoksut" (checkpointilta pomolle) ei ole nopeita ja suoraviivaisia kuten soulseissa, vaan pitää jäädä odottamaan jotain piikkiä tai liekkiä sammuvaksi matkalla. Kyllä tuollaiset pitäisi aina gamedesignerin ottaa huomioon.

Peli on ollut helppo, mutta nyt toisesta pomoa on joutunu koittamaan ainakin 20 kertaa. Epäilen syyn olevan Steam Controllerissa jonka yhteyspätkii eivätkä pogohypyt aina onnistu. Pitää koittaa wanhaa x360 gamepadia seuraavaksi. [EDIT: Ei ollu kontrollerissa, piti käydä damage upgrade toiselta puolen karttaa ja meni pomo meni minuutissa] Steam Controllerin sai muuten helposti toimimaan ei-Steam-pelin kanssa kun laittoi koko Epic Launcherin Steamiin ja käynnisti pelin sitä kautta.

Ihan mielellään tulee pelailtua 30-60 minuutin pätkissä.

Arvosanaa en uskalla antaa. Ei tämä silti alkuperäistä voita.

17 tunnin jälkeen napsahti yllättäen läpi. Ihan hauskaa tutkimusmatkailua kunhan sai uusia taitoja ja muita päivityksiä. Kaikkia päivityksiä en saanut auki joten karttaan jäi tutkimattomia paikkoja, mutta onneksi peliä voi lopputekstien jälkeen.

Jos pelin toinen pomo jätetään laskuista niin muut pomotaistelut olivat mainitsemisen arvoisen hyviä. Selkeät liikkeet joita ei ollut montaa ja juuri sopivan vaikeita. Kuolemat ei haitannu kun ymmärsi että vika olikin itsessä. Pelin loppupomo meni yllättäen ensimmäisellä yrittämällä.

Tarina & lore vetävät täydellisen vesiperän. Pelaajalle heitellään vähän väliä outoja sanoja ja käsitteitä, eikä mistään saa minkäänlaista otetta niin eipä sitä jaksa edes yrittää seurata. Dark Soulsissa tuollanen mystisyys toimii, muttei tässä.

Lopulta tämä on hyvä metroidvania.
3/5

 

[Feuersturm]

Tulipahan Stalker 2 testattua. Ja refundattua.

Yksi asia mitä en kestä ensimmäisen persoonan räiskinnöissä tai edes tällaisessa selviytymistoiminnassa, on tuleen reagoimattomat viholliset. Kun lyijyä tulee kohti, sen pitää näkyä ja tuntua. Tällaisenaan tavallisetkin joutomaan riviukot ovat stoalaisia karpaaseja jotka ampuvat takaisin luotisateessa kunnes sitten vaan retkahtavan maahan hipareiden loputtua. Tekee taistelusta täysin mielenkiinnotonta. Myöskään nämä scifi-anomaliat, mutantit ja säteilyhommat eivät innosta. Toimi teknisesti hyvin 9 vuotta vanhalla raudalla, mutta en jaksanut alkaa teeskentelemään innostusta. Ääninäyttelyä myöten liikaa slaavikäppää.

 

[xarot]

Broken Sword: Shadow of the Templars Reforged (PC)

Piristetty versio ysärin klassikosta. Grafiikat on vedetty uusiksi, mutta napista voi vaihtaa uuden ja vanhan välillä. Melkeinpä pidin enemmän vanhoista grafiikoista, sillä uudessa taustat ovat aika pliisuja ja vanhassa paljon eläväisempi. Juonihan tässä pelissä on oikeasti kiinnostava, joka käynnistyy pariisilaisessa kahvilassa pommin räjähdettyä. Miten paikalla ollut klovni on sotkeutunut asiaan? Pian ollaan kaulaa myöten selvittämässä temppeliritareiden arvoituksia.

Itse pelissä on oikeastaan aika vähän varsinaisia pulmia, vuohipuzzle raastoi hermoja kuten vanhassa versiossakin, aiemmin taisi mennä ihan yritys-erehdys taktiikalla läpi. Kommenteista luin, että alkuperäisessä versiossa ihmiset olivat kuukausia jumissa ennen Internetin läpimurtoa. No tätähän se ysärillä oli. Koska olin pelannut alkuperäisen version ilman läppäreitä läpi, otin tämän uuden kierroksen hieman relammin, ja annoin kevyiden vinkkien olla päällä. Jos olin ihmetellyt jotain pulmaa liian kauan, niin UI ohjeisti mihin kannattaa seuraavaksi mennä. Näin pelaaminen pysyi kohtalaisen jouhevana, vaikka en vihjeitä vuohipulmaan tajunnutkaan. Muuten pulmien logiikka on ihan ok-tasoa, pari "aijaa" kohtaa tosin tuli vastaan yritys-erehdys -taktiikallakin.

Ääninäyttely on tosi hyvää enkä nyt osaa sanoa, oliko sitä tässä edes vedetty uusiksi? Ehdottomasti suosittelen, jos alkuperäinen peli on pelaamatta ja PnC kliksuttelut ovat lähellä sydäntä.

Lisäksi ilokseni sain huomata, että jatko-osasta on myös tulossa Reforged-versio sekä Revolution on työstämässä uutta peliä sarjaan: Broken Sword - Parzival's Stone Steamissä

 

[perato]

Tempest Rising (PC)
Okei, vasta eka kampanja läpi, mutta nykyään näitä RTS-pelejä kohtelen vähän kuin olisi kaksi tai useampi peliä samassa(ehkä johtunee StarCraft2 kampanjan pilkkomisesta). Taidan pitää tauon ennen Dynastyn kampanjaa.

Kutkutteli jostain syystä C&C nostalgia ja ehdin hetken miettiä mitä sitä kokeilis, että toimiiko, mutta muistimpa sitten, että tämän ostin ihan vasta Humblesta ihan muutamalla eurulaisella. Tämähän vastasi siihen kutinaan ihan hyvin. Alkuun tuntui todella nihkeältä, mutta löytyi sieltä sit se perus RTS meininki, valitettavastikin. Alussa oli todella haasteita makrota yksiköitä niin, että olisin päässyt kunnolla eteenpäin, ilman, että armeijat suli vastustajan puolustuksiin. Pian oli kuitenkin tarjolla Air-to-Surface lentohärveleitä ja niilläpä se loppupeli menikin. Eli valitettavasti yhdellä yksiköllä pelas valtaosan ajasta, pari apuyksikköä kaveriksi ja baseen defenset niin ei nuo tehtävät hirveenä haasteita normalilla sit tarjonneet.

Ilmasta maahan yksiköt on vähän näissä peleissä useinkin liian tuhoisia ja harvassa pelissä on onnistuttu tasapainottamaan sitä. Muutenkin nuo alkupään yksiköt jää täysin käyttämättä ja jalkaväkeä en rekrynnyt alkutehtävien jälkeen ollenkaan. Eli siinä mielessä peli vähän ohi ampuu kun yksiköitä ei juurikaan käytä. Siinä mielessä jopa uskollinen vanhoille RTS-peleille missä usein riitti se ilma-armada tms. armada jolla vihu taipui aika nopeasti sitten tuhoon. Ei mikään ylläri, että esim. Company of Heroes on noussut omaksi RTS-lemmikiksi, siinä yksiköitä tarvii paljon enemmän erilaisia ja pelkällä yhdellä yksiköllä rushaaminen ei toimi. Varmasti vaikeammalla vaikeusasteella olis enemmän haasteita, mutta toisaalta itellä ei enää reaktionopeus riitä näihin peleihin kuten karvaasti tossa nelostehtävässä sain huomata.

Tehtävissä oli myös sivutehtäviä joita tekemällä sai bonusta kampanjaan. Nämä oli osa ihan mielenkiintoista vaihtelua, mutta toisaalta jonku yksikön escorttaaminen oli välillä vähän hankalaa kun sitä ei voinut itse aina ohjata. Tehtävissä oli muutenkin sopivasti erilaisia vaiheita, ettei tehtävät sentään olleet alusta asti aina ihan selkeitä mitä tehdään, joskin varsinkin lopussa ton ilma-armeijan rakentamisen jälkeen, yllärit oli vähän vähissä ku pysty koko kentän vaikka lanaamaan tyhjäksi. Toki peli sit tarjosi tyhjästä/kentän ulkopuolelta ilmestyviä vihuja, mikä on itselle vähän ärsytyksen aihe. En oikeen tykännyt tosta kolmannesta osapuolesta, sen yksiköt oli vähän liian sekavan näköisiä, että olisin niitä hirveenä edes erottanut, jäänee tulevat DLC:t hankkimatta.

10h paloi aikaa ekaan kampanjaan

 

[Raxama]

The Outer Worlds 2

Ykkösosan pelaamisesta on jo aikaa, enkä suoraan sanottuna muista siitä hirveästi. Ehkä tuo kertoo siitä, että pelinä se oli aika keskinkertainen. Oman käsityksen mukaan kakkonen oli kaikessa parempi, niin piti ottaa työn alle. Ja olihan tuo kakkonen kaikin puolin parempi. Paikoin jopa hämmentävän hyvä ja tuntuu melkein aliarvostetulta helmeltä. Ei tainnut nimittäin myydä hirveän hyvin.

Maailmassa kaikki alueet ovat erilaisia ja mielenkiintoisia. On muun muassa trooppista saarta hiekkarantoineen, jään peittämää planeettaa, jossa valtava datakeskus hyödyntää planeetan kylmyyttä, kuumaa sodan runtelemaa aavikkoplaneettaa, joka muistutti lähi-Itää aina pakolaisleirejä myöten ja sitten vaikka esimerkiksi kansainvälinen kauppapaikka. Kaikilla isoimmilla alueilla pääsi kulkemaan suht vapaasti, seikkailemaan ja myös sivutehtäviä oli reilusti. Esimerkiksi yhdessä tehtävässä mentiin tuon datakeskuksen sisuksiin ja ajattelin sen olevan vain pieni konesali. Sehän olikin valtava avoin pelialue, jossa ihan asui datakeskuksessa työskenteleviä ihmisiä.

Sivutehtävät olivat pelissä parasta. Kaikki oli oikeasti hyvin käsikirjoitettu, eikä vain tyyliä "mene paikkaan x ja hae tavara y tai tapa henkilö z". Välillä pelastettiin lääkintärobottia aavikolta, ratkottiin murhamysteeriä tai sitten osallistuttiin uuden tuotteen mainoskuvauksiin. Noita sivutehtäviä eksyikin välillä tekemään urakalla, jolloin itse päätarina ja maailman pelastaminen jäivät odottamaan. Monissa peleissä tuollaisesta tulee ähky, mutta ei tässä. Myös huumori oli paikoin loistavaa ja välillä tuli naurettua ääneen dialogien vaihtoehdoille.

Lisäksi pelissä on valittavana valtava määrä erilaisia pelityylejä, perkkejä, taitoja ja dialogivalintoja. Välillä tuntui, että yhden valinnan takia koko päätarina kääntyi 180 astetta toiseen suuntaan. Tarinan edetessä pystyi valitsemaan, kummalle factionille teki tehtäviä ja sillä oli iso vaikutus loppuun. Täytyy ehdottomasti pelata tämä jossain vaiheessa uudestaan läpi ihan erilaisella hahmolla, eri valinnoilla ja eri factionin tehtävillä. Nyt taustana oli vahva tiedemies ja skilleissä panostin ampumiseen ja sneakkiin.

Ainoat moitteet tulevat teknisestä toteutuksesta. Mitään hyperrealistisia grafiikoita ei todennäköisesti ollut tarkoituskaan tehdä peliin. Silti peli näytti ihan nätiltä. Säteenseuranta tosin oli aivan rikki. Se romutti suorituskyvyn ja aiheutti näytönohjaimen ajureiden kaatuilua. Säteenseurannan poistamalla ei juuri huomannut eroja grafiikoissa, mutta loppu pelistä meni selvästi sulavammin ilman kaatumisia.

Kouluarvosana 9,5

Ykkösosa oli noh, todella keskinkertainen ja skaalaltansa aika pieni. Samasta syystä jätin kakkososan julkasussa täysin huomioimatta, eikä pelin trailerit kaikkine Borderlands-huumoreineen myöskään tehnyt vaikutusta.

Silti, tullut kuitenkin sen verran kuultua positiivista kommenttia sen suhteen, että kakkososa parantaa kaikilla osa-alueilla, eikä ne traileritkaan varsinaisesti kerro täyttä kuvaa. Ostin kesäaleista -50% alennuksella ja nyt pelaillut sen kymmenisen tuntia, eli ei kovinkaan pitkälle vielä kuitenkaan pötkitty.

Ensivaikutelmat kuitenkin positiiviset. Alueet on laajempia ja sivutekeminen aikalailla vetänyt päätarinan yli omalla kohdalla. Päätarinaa kuitenkin sen verran pelattu, että factioneiden vaikutus tullut jo huomattua. Valintoja täytyy tehdä sen osalta, että ketä ja mitä kosiskelee. Yleensä tällä negatiivinen vakutus sitten toiseen factioniin tai hahmoon

Pelityylejä tuntuu olevan suht monia, mutta jokatapauksessa aina ammuskelulla selviää. Vähän moittimista sen suhteen, että nuo speech-checkit ovat aika lässynlää tason hommia, eli jos vaan skill checkistä pääsee läpi, niin tuntuu että voi skipata aika isoja osia tietyistä questeistä. En toisaalta tiedä olisiko tuolle toistakaan tapaa toteuttaa. Plussaa toki siitä, että jos on tarvittavat infot haettu etukäteen, niin ei tuossa edes välttämättä skill checkiä tule. Toisaalta ei tässä kauheita oivalluksen tunteita pääse kokemaan, sillä lähtökohtaisesti kaikki tarvittava on erittäin lähellä.

Tuntuu myös, että pelin saa rikottua suhteellisen helposti. Pickpocketingin kun sai, niin pystyy tyhjentämään jokaisen NPCn taskut ilman minkäänlaista sanktiota, kunhan ei vaan tule nähdyksi. Taskuista sitten usein löytyy just ne tarvittavat tavarat.

Huumori joskus osuu ja joskus menee taas kilometrin huti. En ihan kauheasti välitä siitä, että useimmat NPCt on tarkoituksella tehty yksinkertaisiksi roboteiksi, jotka vaan alistuvat tekemään mitä ikinä ylhäältä käsketäänkään. Se on toki pelin teemakin, ja löytyy tästä hahmoja selkärangallakin, mutta niillä on sitten usein jo isompikin rooli. Dialogivaihtoehdoissa on aika moneen suuntaan vaihtoehtoja, mutta harmittavan usein ne menee ääripäästä toiseen sympatisoinnin ja suoran vittuilun väliltä. Ja melko sama mitä valitset, sillä keskustelu ajautuu lähtökohtaisesti aina tiettyyn pisteeseen.

Lisämainintana traitit, joita peli tarjoaa otettavaksi tilanteesta riippuen. Tarpeeksi kun syyhkit tavaraa pöydiltä ja taskuista, niin peli tarjoaa kleptomania-nimistä traittia, joka tarjoaa korkeampaa myyntiarvoa varastetuille tavaroille, mutta kääntöpuolena hahmosi ei pysty pitämään näppejänsä kurissa, vaan saattaa automaattisesti varastaa jotain. Peli tuosta jo varoittikin, että tämä vaikuttaa merkittävästi pelikokemukseen kylissä, minkä todennäköisesti pystyy itsekin päätellä ilman erillistä mainintaa. Jätin tämän ottamatta kuitenkin, mutta jos ihan kunnolla tahtoo lähteä roolipelaamaan, niin antaahan tuo aika kovan lisämausteen.

Myös kyykyssä hääriminen tarjosi traittia liittyen paskoihin polviin. Nämä kun lävähtää ruudulle, niin kyllä siinä vähintään tulee hymähdettyä. Tuossakin tosin turhan iso miinus, sillä traitti tarjosi nopeampaa liikkumista kyykyssä, mutta kaikki viholliset 10m säteellä kuulevat kun polvesi paukkuvat. Ottaen huomioon, että olen lätkinyt stealthiin pääasiassa pisteeni, niin tuo ei varsinaisesti myöskään houkutellut. Liian isot haitat.

Haittapuolista huolimatta peli on kyllä hyvä. Paras Falloutin korvike sitten New Vegasin. Vaikkei nyt genressä tunkua sinällänsä olekaan. Miinuspuolet pääasiassa tulee siitä, että tämäkin peli valitettavasti kohtelee pelaajaa lievästi aivokuolleena yksilönä.

Suorituskyky tosin on aika luokatonta. 9850X3D, 32gb ja 5080 kombolla 5120x2160 resolla tuli todettua, että High asetukset sekä DLSS Ultra Performancella ja 2x framegenillä on aika maksimit mitä voi pitää. Toki tässä on itseä tullut ammuttua jalkaan tuon resoluution suhteen (33% enemmän pikseleitä mitä 4k), mutta on tässä jotain mätää optimoinnissa, sillä en omista mitään muuta peliä, joka tarjoaa näin heikkoa suorituskykyä. 5080 on muutenkin löysät otettu pois, ja kulkee 3,1ghz nopeuksia, mikä on aika tiukasti 4090 rinnalla. Toki näillä asetuksilla ihan pelattava, eikä tuo DLSS Ultra Performancellakaan hassummalta näytä enää uusimman Presetin kanssa. Toki myös pohjareso on korkeampi mitä perus 4k.

 

[swttii]

Ykkösosa oli noh, todella keskinkertainen ja skaalaltansa aika pieni. Samasta syystä jätin kakkososan julkasussa täysin huomioimatta, eikä pelin trailerit kaikkine Borderlands-huumoreineen myöskään tehnyt vaikutusta.

Silti, tullut kuitenkin sen verran kuultua positiivista kommenttia sen suhteen, että kakkososa parantaa kaikilla osa-alueilla, eikä ne traileritkaan varsinaisesti kerro täyttä kuvaa. Ostin kesäaleista -50% alennuksella ja nyt pelaillut sen kymmenisen tuntia, eli ei kovinkaan pitkälle vielä kuitenkaan pötkitty.

Ensivaikutelmat kuitenkin positiiviset. Alueet on laajempia ja sivutekeminen aikalailla vetänyt päätarinan yli omalla kohdalla. Päätarinaa kuitenkin sen verran pelattu, että factioneiden vaikutus tullut jo huomattua. Valintoja täytyy tehdä sen osalta, että ketä ja mitä kosiskelee. Yleensä tällä negatiivinen vakutus sitten toiseen factioniin tai hahmoon

Pelityylejä tuntuu olevan suht monia, mutta jokatapauksessa aina ammuskelulla selviää. Vähän moittimista sen suhteen, että nuo speech-checkit ovat aika lässynlää tason hommia, eli jos vaan skill checkistä pääsee läpi, niin tuntuu että voi skipata aika isoja osia tietyistä questeistä. En toisaalta tiedä olisiko tuolle toistakaan tapaa toteuttaa. Plussaa toki siitä, että jos on tarvittavat infot haettu etukäteen, niin ei tuossa edes välttämättä skill checkiä tule. Toisaalta ei tässä kauheita oivalluksen tunteita pääse kokemaan, sillä lähtökohtaisesti kaikki tarvittava on erittäin lähellä.

Tuntuu myös, että pelin saa rikottua suhteellisen helposti. Pickpocketingin kun sai, niin pystyy tyhjentämään jokaisen NPCn taskut ilman minkäänlaista sanktiota, kunhan ei vaan tule nähdyksi. Taskuista sitten usein löytyy just ne tarvittavat tavarat.

Huumori joskus osuu ja joskus menee taas kilometrin huti. En ihan kauheasti välitä siitä, että useimmat NPCt on tarkoituksella tehty yksinkertaisiksi roboteiksi, jotka vaan alistuvat tekemään mitä ikinä ylhäältä käsketäänkään. Se on toki pelin teemakin, ja löytyy tästä hahmoja selkärangallakin, mutta niillä on sitten usein jo isompikin rooli. Dialogivaihtoehdoissa on aika moneen suuntaan vaihtoehtoja, mutta harmittavan usein ne menee ääripäästä toiseen sympatisoinnin ja suoran vittuilun väliltä. Ja melko sama mitä valitset, sillä keskustelu ajautuu lähtökohtaisesti aina tiettyyn pisteeseen.

Lisämainintana traitit, joita peli tarjoaa otettavaksi tilanteesta riippuen. Tarpeeksi kun syyhkit tavaraa pöydiltä ja taskuista, niin peli tarjoaa kleptomania-nimistä traittia, joka tarjoaa korkeampaa myyntiarvoa varastetuille tavaroille, mutta kääntöpuolena hahmosi ei pysty pitämään näppejänsä kurissa, vaan saattaa automaattisesti varastaa jotain. Peli tuosta jo varoittikin, että tämä vaikuttaa merkittävästi pelikokemukseen kylissä, minkä todennäköisesti pystyy itsekin päätellä ilman erillistä mainintaa. Jätin tämän ottamatta kuitenkin, mutta jos ihan kunnolla tahtoo lähteä roolipelaamaan, niin antaahan tuo aika kovan lisämausteen.

Myös kyykyssä hääriminen tarjosi traittia liittyen paskoihin polviin. Nämä kun lävähtää ruudulle, niin kyllä siinä vähintään tulee hymähdettyä. Tuossakin tosin turhan iso miinus, sillä traitti tarjosi nopeampaa liikkumista kyykyssä, mutta kaikki viholliset 10m säteellä kuulevat kun polvesi paukkuvat. Ottaen huomioon, että olen lätkinyt stealthiin pääasiassa pisteeni, niin tuo ei varsinaisesti myöskään houkutellut. Liian isot haitat.

Haittapuolista huolimatta peli on kyllä hyvä. Paras Falloutin korvike sitten New Vegasin. Vaikkei nyt genressä tunkua sinällänsä olekaan. Miinuspuolet pääasiassa tulee siitä, että tämäkin peli valitettavasti kohtelee pelaajaa lievästi aivokuolleena yksilönä.

Suorituskyky tosin on aika luokatonta. 9850X3D, 32gb ja 5080 kombolla 5120x2160 resolla tuli todettua, että High asetukset sekä DLSS Ultra Performancella ja 2x framegenillä on aika maksimit mitä voi pitää. Toki tässä on itseä tullut ammuttua jalkaan tuon resoluution suhteen (33% enemmän pikseleitä mitä 4k), mutta on tässä jotain mätää optimoinnissa, sillä en omista mitään muuta peliä, joka tarjoaa näin heikkoa suorituskykyä. 5080 on muutenkin löysät otettu pois, ja kulkee 3,1ghz nopeuksia, mikä on aika tiukasti 4090 rinnalla. Toki näillä asetuksilla ihan pelattava, eikä tuo DLSS Ultra Performancellakaan hassummalta näytä enää uusimman Presetin kanssa. Toki myös pohjareso on korkeampi mitä perus 4k.

Kannattaa kokeilla hardware rayttacing off. Tuntuu että hyödyt RT suhteen pieniä fps menetyksen suhteen tässä pelissä mitä oon testaillu.

 

[Raxama]

Kannattaa kokeilla hardware rayttacing off. Tuntuu että hyödyt RT suhteen pieniä fps menetyksen suhteen tässä pelissä mitä oon testaillu.

Ei se oo mulla missään vaiheessa ollu päälläkään. On vaan sen verran huonosti optimoitu.

Edit: Jaa, ei tuo frame gen toimi tässä ollenkaan. Ottaa pois niin FPS pysyy samana. Pitää vähän tutkia miksi tuo ei toimi.

e2: Löyty syy nvidia appista, jostain syystä koitti yliajaa tuota frame geniä jollain. Asetti Use 3D applicationiin niin nyt funkkaa.

 

[murpur]

Stalker 2: Heart of Chornobyl
Vuosien päivitysten jälkeen edelleen kyllä, niin ylihypetetty ja arvostettu peli ettei mitään järkeä.

Surkea tekoäly. Hirviöt eivät pysty kiipeämään yksinkertaisinta laatikkoa. Ihmiset kävelevät suoraan kohti, tulittavat lasertähtäyksellä toiselta puolelta lääniä ja tulittavat lippaallisen tyhjäksi kerralla.

Kuollut, tylsä maailma. Hirviöitä/ihmisiä syntyy satunnaisesti pienen välimatkan päähän vaikka olisit juuri varmistanu alueen olevan tyhjä. Maailman esineiden ja kohteiden interaktiot olemattomia ellei kyseessä olevat muutamat tietyt asiat mitä voi manipuloida. Välillä löytyy joukoittain ruumiita bugisesti ripoteltuna jollain alueella ilman mitään ihmeempää ajatusta sen takana.

Typerät samat pelimoottorin bugit. Samoja pelimoottorin ja fysiikan bugeja kuin muissa peleissä. Erityisesti aseet tippuvat maailman läpi/katoavat. Tuolien ja muun harvan irtaimiston kanssa törmäily aiheuttaa jumeja ja esteitä.

Aseiden epärealistinen progressio. Sama patruuna eri aseessa voi tehdä kymmenkertaisesti vahinkoa. Jos tätä ei ymmärrä HETI alkuun, niin kusee omaan sukkaan ihan sata nolla. Tätä ei missään erityisesti selitetä. Missään ei kerrota oikeasti tarkkoja numeroita tai arvoja mistään vaan geneerisiä palkkigraafeja tai kuvannollisia sanoja. Mitään vertailua hyödyllisyydestä ei pysty tekemään.

Modeilla pystyy jonkin verran suurimpia pettymyksiä korjailemaan, mutta paskaa tekoälyä ja kuollutta maailmaa ei pysty korjaamaan muut kuin kehittäjät itse.

 

[perato]

Tempest Rising (PC)
Okei, vasta eka kampanja läpi, mutta nykyään näitä RTS-pelejä kohtelen vähän kuin olisi kaksi tai useampi peliä samassa(ehkä johtunee StarCraft2 kampanjan pilkkomisesta). Taidan pitää tauon ennen Dynastyn kampanjaa.

Kutkutteli jostain syystä C&C nostalgia ja ehdin hetken miettiä mitä sitä kokeilis, että toimiiko, mutta muistimpa sitten, että tämän ostin ihan vasta Humblesta ihan muutamalla eurulaisella. Tämähän vastasi siihen kutinaan ihan hyvin. Alkuun tuntui todella nihkeältä, mutta löytyi sieltä sit se perus RTS meininki, valitettavastikin. Alussa oli todella haasteita makrota yksiköitä niin, että olisin päässyt kunnolla eteenpäin, ilman, että armeijat suli vastustajan puolustuksiin. Pian oli kuitenkin tarjolla Air-to-Surface lentohärveleitä ja niilläpä se loppupeli menikin. Eli valitettavasti yhdellä yksiköllä pelas valtaosan ajasta, pari apuyksikköä kaveriksi ja baseen defenset niin ei nuo tehtävät hirveenä haasteita normalilla sit tarjonneet.

Ilmasta maahan yksiköt on vähän näissä peleissä useinkin liian tuhoisia ja harvassa pelissä on onnistuttu tasapainottamaan sitä. Muutenkin nuo alkupään yksiköt jää täysin käyttämättä ja jalkaväkeä en rekrynnyt alkutehtävien jälkeen ollenkaan. Eli siinä mielessä peli vähän ohi ampuu kun yksiköitä ei juurikaan käytä. Siinä mielessä jopa uskollinen vanhoille RTS-peleille missä usein riitti se ilma-armada tms. armada jolla vihu taipui aika nopeasti sitten tuhoon. Ei mikään ylläri, että esim. Company of Heroes on noussut omaksi RTS-lemmikiksi, siinä yksiköitä tarvii paljon enemmän erilaisia ja pelkällä yhdellä yksiköllä rushaaminen ei toimi. Varmasti vaikeammalla vaikeusasteella olis enemmän haasteita, mutta toisaalta itellä ei enää reaktionopeus riitä näihin peleihin kuten karvaasti tossa nelostehtävässä sain huomata.

Tehtävissä oli myös sivutehtäviä joita tekemällä sai bonusta kampanjaan. Nämä oli osa ihan mielenkiintoista vaihtelua, mutta toisaalta jonku yksikön escorttaaminen oli välillä vähän hankalaa kun sitä ei voinut itse aina ohjata. Tehtävissä oli muutenkin sopivasti erilaisia vaiheita, ettei tehtävät sentään olleet alusta asti aina ihan selkeitä mitä tehdään, joskin varsinkin lopussa ton ilma-armeijan rakentamisen jälkeen, yllärit oli vähän vähissä ku pysty koko kentän vaikka lanaamaan tyhjäksi. Toki peli sit tarjosi tyhjästä/kentän ulkopuolelta ilmestyviä vihuja, mikä on itselle vähän ärsytyksen aihe. En oikeen tykännyt tosta kolmannesta osapuolesta, sen yksiköt oli vähän liian sekavan näköisiä, että olisin niitä hirveenä edes erottanut, jäänee tulevat DLC:t hankkimatta.

10h paloi aikaa ekaan kampanjaan

Ei se ainakaan kohentunut Neuvostoli...Tempest Dynastyn kampanjalla, korostui vaan jotenkin nuo tylsät puolet ja ilmayksiköiden merkitys. Joko tämä oli helpompi tai sitten oli jo vaan vähän oppinut jotain. Omaan makuun nämä kaksi factionia ei eronnut tarpeeksi toisistaan ja toisten yksiköiden varastaminen tech treen kautta teki tästä vielä yksipuolisemman. Pelissä oli ärsyttävänä mekaniikkana se, että ns. tech tree ja armory valittiin ennen kampanjatehtävää ilman, että tehtävästä tiesi mitään. Saattoi siis valita "25% healthia ilma-aluksille" tehtävään jossa ei ollut ilma-alukset sallittuna. Sama 10h paloi myös toiseen kampanjaan, joskin viimiset pari tehtävää vei kolmasosan tuosta ajasta kun hinkutin niitä vähän liianki tarkasti. C&C kutinat on rapsuteltu eikä tarvinne ihan heti käynnistellä Red Alertia tai Generalsia.

 

[Sikatiiker]

En Garde!

Swashbucklerille ei ole kunnollista suomennosta. Genrenimi viittaa romanttisiin ja rämäpäisiin seikkailutarinoihin, joihin kuuluvat miekkailu, akrobaattiset temput ja suunsoitto. Kunnon miekkailupelejä on nähty vähän, mutta nyt on yksi lisää.

Taistelusysteemi on loistava. Se pidetään sopivan yksinkertaisena, perusmuuvit ovat vain lyönti, väistö, torjunta ja potku. Ahh, potku. Potkunappula on hyvä merkki missä tahansa pelissä. Luonnollisesti kentät ovat täynnä ympäristövaaroja joihin mortteja voi monottaa. Lisäksi löytyy irtoesineitä joilla vastustajia voi viskellä, kattokruunuja joissa voi heilua tyylipisteiden vuoksi ja huonekaluja paiskottavaksi. Reilusti taistelemalla pärjää yhtä tai kahta vastustajaa vastaan, isomman joukon edessä on pakko perääntyä ja improvisoida. Mitään keräiltäviä resursseja, kykypuita tai varusteita ei ole häiritsemässä taistelun puhtautta. Vain pelaajan omat taidot voivat kasvaa. Hommasta pääsee jyvälle nopeasti ja se on todella hauskaa.

Sotasuunnitelma: kattokruunu alas, viiniruukku nurin, tyrmää kapteeni kastikekannulla ja viimeistele viinissä liukastelevat viholliset. Suunnitelma vain tuppaa olemaan taistelun ensimmäinen uhri.

Tarina on naurettavaa oopperaa, jota hahmot itsekään eivät ota vakavasti. Asterix-tyyliin kukaan ei edes kuole, vaikka miekat viuhuvat. Nujerretut viholliset mutisevat maassa maatessaan haluavansa kaljaa ja palkankorotuksen. Teatraalisesta dialogista näkee kyllä että se on kynäilty 2020-luvulla, mutta tekijät tunnistaa aidoiksi vanhojen miekkailuleffojen faneiksi. Mukana ei ole esim. anakronistista kiroilua, jota hyvin monet muut olisivat huumoripeliin änkeneet.

Ainoa iso miinus on pelin lyhyys. Kenttiä on vain neljä, ja niistäkin ensimmäinen on auttamatta tutoriaali. Loput kolme on pitkiä ja monipuolisia, mutta niitä on kolme. Lisähaasteet, hyvin jemmatut salaisuudet ja kiireessä kyhätyn oloinen roguelite-moodi kyllä lisäävät kontsaa, ehkä peliin saisi kymmenisen tuntia upotettua. Kenttiä pelaa mielellään uudelleen ihan vain tappelun ilosta.

Kuulostaa hauskalta! Taidan laittaa Steamin toivelistalle alennuksia kytätäkseni. Nyt jo on tosin jonossa pelattavaa enemmän kuin tarpeeksi.

Viimeksi pelaamani on Half-Life: Opposing Force. Alkuperäistä Half-Lifea tulee aloitettua aina muutaman vuoden välein uudelleen ja vähän riippuu mistä roikkuu, miten pitkälle jaksan milloinkin sitä pelata. Viimeisimmällä kerralla ostin nämä Steamista pari vuotta sitten. Asensin ne ensin Linux-läppärille ja nyt Win11-PC:lle. Opposing Forcesta on tullut pidettyä vähän pidempi tauko ja peli tuntuukin nyt viihdyttävämmältä kuin ehkä koskaan aiemmin, ajoittain jopa viihdyttävämmältä kuin Half-Life.

Tietysti osa vihuista ja aseista on aina lemppareita ja osa vähemmän lemppareita, mutta kun pelin alkaa tuntea jo paljon paremmin kuin silloin junnuna jännittäessä jokaista nurkkaa ja kulmaa (en muista vieläkään ulkoa kovin paljoa asioita, mutta puzzlet tulee jo vähän selkärangasta periaatetasolla ja oikeat paikat ja reitit löytyy nopeammin, vaikkei olisi muistissakaan). Muistan miten jo lapsena pidin paljon enemmän noista armeijan joukoista kuin Gordon Freemanista.

Tällä kertaa minulla on jonossa myös Half-Life 2, sillä en ole koskaan pelannut sitä vielä loppuun saakka. Ainoa läpipeluukertani PS3:lla jäi kesken. Black Mesakin tuli ostettua varastoon (ykkösen remake). Lisäksi odotan innolla Operation: Black Mesaa, joka tulee sisältämään Opposing Forcen remaken. Sitten joskus hyvän aikaa tämän vanhan läpipeluun jälkeen jaksaa taas pelata ne remaket.

 

[Nathorr]

Celeste (PC)

Olen VVVVVV:n ja Katana Zeron myötä tykästynyt tasoloikkiin, joissa nopealla temmolla yritetään toistaa lähes täydellistä suoritusta lyhyehköissä pätkissä. Celeste edustaa tämän aligenren, olkoon se sitten tarkkustasoloikka, kirkkainta kärkeä. Pelin pihvissä, eli chaptereiden 1-7 A-sideissä, sain kerrytettyä kuolemia komeat 1420 kappaletta. Blaze it. B-sidet ja C-sidet jääköön toiseen kertaan, eli tässä arvosteluissa otan kantaa vain A-sidehin.

Eli pelissä hypitään alati vaikeutuvassa ympäristössä erilaisia vippaskonsteja käyttäen kohti vuoren huippua. Celeste on vaativa, mutta reilu. Pikselintarkkaa suorittamista ei vaadita, mutta virheliikkeisiin ei silti juuri ole varaa. Pelaaminen on samaan aikaan raskasta, mutta toisaalta rentouttavaa, kun toistetaan vain vastaavia liikeratoja kerta toisensa jälkeen. Olennaisessa osassa on dash-toiminnallisuus, jonka avulla ilmassa saa yhden pompun lisää.

Jokainen taso tuo mukanaan jonkun uuden tavan edetä. Huomasin, että suurin osa näistä lähinnä ärsytti, mutta vaikea olisi kuvitella peliä ilman niitäkään. Ehkä ärsyyntyminen johtui vain pelin aiheuttamasta stressistä. Peli kuitenkin parani taso tasolta ja ne olivat sopivan mittaisia. Vika oli jo aika pitkä, mutta ehkä huiputtamista varten pitää vähän kärsiäkkin.

Peli hyödyntää kaunista pikseligrafiikkaa, mutta pelin sisäinen keskustelu käydään sarjakuvahenkisten hahmojen ja puhekuplien välillä. Pelissä on tarinakin, joka käsittelee mielenterveysongelmia. Aihe ei ole mulle koskaan hirveän mieluinen tai samaistuttava, mutta toisaalta se sopii peliin hyvin. Emmä silti nostaisi peliä tarinan puolesta suosikkeihin, mutta ihan kiva, kun se on mukana. Ilman sitä tämä olisi varmaan jäänyt pelaamatta.

Erinomainen peli kaikenkaikkiaan, jota on helppo suositella. Kokeilin tätä muutaman minuutin aikanaan Game Passistakin, mutta silloin jäi heti kesken. Taisi aika olla väärä. Nyt 5/5. Linuxillakin natiivisti.

 

[arcane]

Parking Garage Rally Circuit (+ dlc)

Olipas viihdyttävä driftailuralli. Ei turhaa täytettä tai paskapuhetta, 8 rataa rehtiä aika-ajoa kolmella eri autolla, ja vitosen dlcllä toinen samanmoinen setti lisää.

Tekijä on sanonut ettei tässä varsinaisesti edes ohjata autoa vaan kameraa, joten tuntuma on lähempänä Mario Kartia. Tässä on ehkä yksi parhaimman tuntuisista ja eniten kontrollissa olevista driftauksista jota tiedän.

Perussetti toimii niin, että auton huippunopeus on rajattu, ja driftaamalla hieman hidastuu. Driftistä kun poistuu, auto boostaa yli maksiminopeuden, josta jos boostin vielä ollessa aktiivinen ketjuttaaa seuraavan driftin, boostaa seuraava kerta maksiminopeutta vielä kovemmaksi. Tästä tulee erinomainen koukku, jolla auton maksiminopeus sopivasti ketjuttamalla tuplaantuu tai triplaantuu.

DLCn kulta-ajat olivat paljon tiukemmat, sai jo ihan tosissaan ajaa. Ehkä koska homman jujun tiesi jo ja kulta-ajat olivat tiukat, niin tuntui että joka radassa on joku tosi kettumainen mutka tai osio, jonka vuoksi dlcn radat tuntuivat huonommilta kuin pääpelin. Yhdessä tuli kamalasti yrityksiä kun restarttasin sen monesti alusta, mutta kun vihdoin sain sen ajon jolla en lentänyt ulos mutkasta, tie vei suoraan sijalle 76 tulostaulukossa.

Mahti peli, 8h kului yhteensä. En yleensä ole suuri autopelifani, joten tämä taitaa mennä suoraan top 3 autopeleihini.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Linkki: https://youtube.com/watch?v=v6XCzzdeQ6Y