Vierasta elämää ollut kuussa, mahdollista vai kuvitelmaa.

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 192
Aliens On The Moon The Truth Exposed 2014 tuossa tuli katseltua ja kyllä ainakin osa kuvista ja jutuista pisti miettimään että josko kuussa jotain on mitä ei haluta kertoa kaikille.

Netflixistä katsoin mutta löytynee tubesta näemmä:




Sana on vapaa, etenkin tieteellisempi näkökulma. Hörhöt voi mennä muroon.
 
Tarpeeksi kauan kun tuijottaa epämääräistä kuvaa, niin eiköhän siitä näe tasan tarkkaan mitä haluaa. Sellainen mielikuva (en jaksa enää tähän aikaan tarkistaa), että kuusta löytyy kyllä parempilaatuisiakin kuvia.
 
Dokumentin mukaan nasa retusoinut kuvia, ja kaikki kiinnostava pimeällä puolella kuuta.

Kuitenkin dokumentissa haastatellaan kahta kuussa käynyttä astronauttia ja hieman yllättäen eivät kiistä kaikkea.


Juu ja onhan tuo perus jenkki tyyliin hieman tuuban oloinen dokkari mutta osa aidosta apollolentojen video materiaalista kyllä aika ajatuksia herättävää, tuossa muutama pätkä katsomisen arvoisia.
 
Dokumentin mukaan nasa retusoinut kuvia, ja kaikki kiinnostava pimeällä puolella kuuta.

Kuitenkin dokumentissa haastatellaan kahta kuussa käynyttä astronauttia ja hieman yllättäen eivät kiistä kaikkea.


Juu ja onhan tuo perus jenkki tyyliin hieman tuuban oloinen dokkari mutta osa aidosta apollolentojen video materiaalista kyllä aika ajatuksia herättävää, tuossa muutama pätkä katsomisen arvoisia.
Ajatuksia "dokumentissa" herättää lähinnä se, että onko joku oikeasti niin tyhmä, että uskoo tuohon paskaan :kahvi:
 
Juu kyllähän tuohon varmaan uskovia löytyy.

Itse en usko että kuussa ketään asuu, lähinnä mietin että josko sieltä on löytynyt jotain mielenkiintoista kuitenkin apollolennoilla. Tuskin Nasa ja jenkit kaikkea löytämäänsä näyttää.
 
Juu kyllähän tuohon varmaan uskovia löytyy.

Itse en usko että kuussa ketään asuu, lähinnä mietin että josko sieltä on löytynyt jotain mielenkiintoista kuitenkin apollolennoilla. Tuskin Nasa ja jenkit kaikkea löytämäänsä näyttää.
Joo ne löysi sieltä eläkeläisen Peugeot 307:n ratista. Kysyttäessä oli kuulemma viime maanantaina kääntynyt kauppareissulla väärästä liittymästä eikä oikein tiedä miten päätyi kuuhun ja vuoteen 1969.
 
Jotainhan sielä on kun eivät uskalla mennä takaisin. Tietenkin kuussa käynti luultavasti on yksi iso fake news.
 
Olen katsonut kaikki mahdolliset kuudokkarit ja on ihan faktaa, että jotain elävää siellä on. Muutama astronauttikin tunnustanut alieneiden olemassaolon, samoin Kanadan puolustusministeri.

Kuusta löytyy valtava määrä materiaalia, kannattaa katsoa vaikka tuubista.
 
kuunatsit.jpg


Eikös siellä kuussa pitänyt olla niitä kuu-natseja vai miten se Iron sky oli?



Mutta näin vakavammin niin riittääkö tämän elämän "olemiseen" se että siellä olisi jotain mikrobitason elämään eikä varsinaisesti mitään kehittynyttä kuten ensimmäinenä tulee monesti mieleen?

Kuutahan ei sinäänsä ole paikanpäältä ja ilmeisesti varsinkaan sieltä pimeältä puolelta paljoa tutkittukaan. Syy siihen miksi siellä ei ole porukkaa juuri käynyt lienee se että se vain on niin hirveän kallista, epäonnistuneen lennon (ja varsinkin jos joku kuolee) imagotappio on merkittävä ja siellä käynnistä ei saa juurikaan mitään merkittävää kunniaa (kun ne jenkit väitetysti kerkesivät ensiksi)

Voihan siellä olla elämää jollain tasolla, mutta onko se merkityksellistä tässä vaiheessa niin se onkin sitten toinen kysymys. Uskoohan ne ihmiset heppuun joka vettä hallitsi tuosta vaan tai paranteli sairaita ja rampoja ja tekin sun muita ihmeitä kuten nousi kuolleista. Jotkut taas uskoo pieniin vihreisiin menninkäisiin jotka asuu metsässä ja käy sotkemassa kaalimaan.
 
Eiks tää ole tullut jo jostain suomenkin kanavilta? Tota zoomausta voi testailla ihan kotosella maapallolla googgeli earthissa syrjäisillä seudulla ja löytää varmasti salaisia cia:n tukikohtia ja salaliittoteorioita (kunhan tarpeeksi huonoa pakkausta käytetty)

Varmasti maailmankaikkeudesta elämää löytyy mutta tuskin sentään kuusta tai ainakin ovat olleet aivan vitun tyhmiä valitakseen tuollaisen kuolleen kiven (meteori alttiin) asunpaikakseen.

Tuohan on ihan tosi että nasa värittää ja muokkaa kuvia mutta tuskin vääristelee niitä.

Ja jos siellä oikeasti jotain olisi niin eiköhän suuri ja mahtava neuvostoliitto olisi tuosta jo aikanaan näyttänyt oman totuuden kylmänsodan aikana.
 
Onhan siellä tietääkseni vieraillut kuulle vierasta elämää eräältä lähiplaneetalta. ;)
 
Onko maapallolla ollut elämää ennen kuin kuu lensi irti törmäyksen voimasta omaksi kasakseen?

Onko itsenäisellä kuulla ollut joskus älyllistä elämää? Erittäin todennäköisesti ei. Älyttömiä bakteereja korkeintaan. Niitäkin vain ehkä.
 
Niino kuun pimeällä puolella julius cessarin viimeiset sotilaat valmistautuvat tuhoamaan kommunismin.

Olisihan se kiva jos sieltä jotain löytyisi ja meillekkin kerrottaisiin. no nada nothing. etsimme totuutta :geek:

bakteereillakin on agenda että elä niitä älyttömiksi sano! ;)
 
Tuskin oli silloin vielä mitään elämää. Aurinkokunnassamme oli vielä siihen aikaan melkoisen hurjat olosuhteet.

On tietysti teorioita planeettojen välisistä bakteerien (what ever) vaihdosta esimerkiksi marssin-maan-venuksen välillä, että kun on jokin asteroidi/meteoriit mätkähny ja heittäny avaruuteen tavaraa, joka mahdollisesti on sisältänyt sisukkaita bakteereita ja vaihtanu näin planeettaa. Miksi se ei tietysti voi toimia kuittenkin suuntaa, mutta kuussa, tässä meidän kuussa olosuhteet on kuitenkin melko huonot. Tämän takia epäilen ettei siellä mitään uffojakaan asustele. Minkä ihmeen takia ne sinne menis? Parempiakin paikkoja aurinkokunnassamme löytyy.
 
Panspermiaksi sitä kutsutaan noin yleisesti. Niin no maa olisi ollut parempi kohde? mutta siitä herää kymysys et?:wtf:
 
Ettekö näe, että Tycho kraatteri on selvästi syntynyt räjähdyksen johdosta, ja siten se on selvä todiste kuussa olleesta elämästä! Useita kuuta käsitteleviä kirjoja julkaisseen asiantuntija R. A. Heinleinin mukaan kraatterin keskellä on ollut älyllisen eliölajin rakentama ydinvoimala joka räjähti valtavalla voimalla, ja räjähdys oli niin voimakas että se pyyhkäisi ilmakehänkin mukanaan ja siksi kuu on niin autio ja kuollut nykyään.

main-qimg-6b19f4690e45f5a095457c637dbcf605
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
261 639
Viestejä
4 537 636
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
KeisariLoL

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom