Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Tuosta Aaltolasta. Sen jutut voi jättää ihan omaan arvoonsa, ei niin mitään objektiivisuutta kyseisen herran ulostuloissa. No nyt varmaan kysytään että miksi eu? No katsotaan vaikka herran historiaa, missä opiskellut jne. Kovin on USA kytköksiä siellä. Lisäksi tuo koko Ulkopoliittinen instituutti lähinnä vitsi, ainakin historiansa perusteella, "Naton haarakonttoriksikin" kutsuttu. Aaltola sitten ensimmäinen johtaja joka kyseiseen instituuttiin on valittu puoluiden ulkopuolelta. Mikäköhän se on ollut meriittinä sitten, olisi mielenkiintoista tietää...

"Instituutin toiminnan ja selvitysten on usein mediassa arvioitu olevan poliittisesti värittynyttä. Kansanedustaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttila piti vuonna 2016 Ulkopoliittista instituuttia "Naton haarakonttorina"[9]. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on arvostellut instituuttia siitä, että se tuottaa pikemminkin mielipiteellisiä näkemyksiä kuin oikea-aikaista informaatiota ja analyysia.[10] Ulkopoliittisen instituutin aiempi johtaja Teija Tiilikainen on toiminut myös kokoomuslaisten ministerien, mm. Alexander Stubbin, poliittisena valtiosihteerinä."
Toki henkilöistä voi aina olla mitä mieltä haluaa, mutta nää kommentoijat ei sitten ollu ollenkaan poliittisesti värittyneitä vai?:D

Molemmat oikein etulinjan venäjä-liehittelijöitä ja ”erityissuhteet”, ”idänkauppa”, ”kahdenvälisesti venäjän kanssa” höpöttelijöitä…

Aaltola olis kyllä soppeli seuraava presidentti tälle maalle, itse äänestäisin kyllä jos olisi ehdolla. Mutta mä olenkin tällanen Naton haarakonttori itsekin…
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Tuosta Aaltolasta. Sen jutut voi jättää ihan omaan arvoonsa, ei niin mitään objektiivisuutta kyseisen herran ulostuloissa. No nyt varmaan kysytään että miksi ei? No katsotaan vaikka herran historiaa, missä opiskellut jne. Kovin on USA kytköksiä siellä. Lisäksi tuo koko Ulkopoliittinen instituutti lähinnä vitsi, ainakin historiansa perusteella, "Naton haarakonttoriksikin" kutsuttu. Aaltola sitten ensimmäinen johtaja joka kyseiseen instituuttiin on valittu puoluiden ulkopuolelta. Mikäköhän se on ollut meriittinä sitten, olisi mielenkiintoista tietää...

"Instituutin toiminnan ja selvitysten on usein mediassa arvioitu olevan poliittisesti värittynyttä. Kansanedustaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttila piti vuonna 2016 Ulkopoliittista instituuttia "Naton haarakonttorina"[9]. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on arvostellut instituuttia siitä, että se tuottaa pikemminkin mielipiteellisiä näkemyksiä kuin oikea-aikaista informaatiota ja analyysia.[10] Ulkopoliittisen instituutin aiempi johtaja Teija Tiilikainen on toiminut myös kokoomuslaisten ministerien, mm. Alexander Stubbin, poliittisena valtiosihteerinä."

Sitten kun katsoo Aaltolan arvioiden paikkaansa pitävyyttä venäjän kohdalla ja vertaa Anttilan, sekä Tuomiojan vastaaviin, on noiden kahden jälkimmäisen käyttämistä argumenttina hieman typerää.

Edit: lause rakenne
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 030
Teoriassahan ainakin tuota voitaisiin kenties pitää jopa hyvänä ratkaisuna.

Nuo vahvahkosti ”venäläismieliset”alueet Venäjälle, ja muu Ukraina samantien Nato-valtioksi. Raja vedetään siis siihen, ja sillä selvä nyt ja jatkossa. Katkera aluemenetys Ukrainalle, mutta samalla oletettavasti rauha, ja raja, jota Venäjä ei tule ylittämään.

Näkisin tässä tosin riskejä Naton osalta hieman liian isoiksi, koska vihamielisyydet noilla alueilla on hieman liian isot. Venäjä varmaankin pysyisikin rauhaisana Naton pelossa, mutta eiköhän noilta alueilta löydy sopivasti sekopäisiä putinisteja, jotka jatkavat rähinöintiä, johon Ukraina puolestaan vastaa. Näin ollen onkin sota Nato vs Venäjä käsillä.
Ei siellä ole mitään "vahvasti venäjämielisiä alueita".
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Tuosta Aaltolasta. Sen jutut voi jättää ihan omaan arvoonsa, ei niin mitään objektiivisuutta kyseisen herran ulostuloissa. No nyt varmaan kysytään että miksi ei? No katsotaan vaikka herran historiaa, missä opiskellut jne. Kovin on USA kytköksiä siellä. Lisäksi tuo koko Ulkopoliittinen instituutti lähinnä vitsi, ainakin historiansa perusteella, "Naton haarakonttoriksikin" kutsuttu. Aaltola sitten ensimmäinen johtaja joka kyseiseen instituuttiin on valittu puoluiden ulkopuolelta. Mikäköhän se on ollut meriittinä sitten, olisi mielenkiintoista tietää...

"Instituutin toiminnan ja selvitysten on usein mediassa arvioitu olevan poliittisesti värittynyttä. Kansanedustaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttila piti vuonna 2016 Ulkopoliittista instituuttia "Naton haarakonttorina"[9]. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on arvostellut instituuttia siitä, että se tuottaa pikemminkin mielipiteellisiä näkemyksiä kuin oikea-aikaista informaatiota ja analyysia.[10] Ulkopoliittisen instituutin aiempi johtaja Teija Tiilikainen on toiminut myös kokoomuslaisten ministerien, mm. Alexander Stubbin, poliittisena valtiosihteerinä."

Suomi on liittymässä NATO:oon ja Suomesta tulee "NATO:n haarakonttori", joten mitäs pahaa siinä on, että pidetään NATO:n puolia ja on NATO-positiivinen näkökulma!? Vai? Pitäisikö jotenkin "objektiivisesti" ajatella myös Varsovanliiton ja Moskovan näkökulmaa? Vai?

Jep jep...
 

ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Huomautus - olkiukkoilu, älä laita sanoja toisen käyttäjän suuhun
Suomi on liittymässä NATO:oon ja Suomesta tulee "NATO:n haarakonttori", joten mitäs pahaa siinä on, että pidetään NATO:n puolia ja on NATO-positiivinen näkökulma!? Vai? Pitäisikö jotenkin "objektiivisesti" ajatella myös Varsovanliiton ja Moskovan näkökulmaa? Vai?

Jep jep...
Onko hyväksyttävää kuinka venäjällä syötetään kansalaisille sitä Putin propagandaa, ja meillä lännessä taas NATO/länsimielistä vastaavaa?
Itse vain kaipaisin sitä mainittua objektiivista uutisointia jne, enkä tätä silkkaa sheissea, niin medialta kuin myös tässäkin keskustelussa.


Edit: Voi ei, tästä tuli varoitus. Muokkasin hieman, mutta silti ihmettelen missä olen laittanut sanoja kenenkään suuhun, kun jo alkuperäisessä tekstissä oli kysymysmerkki(?) ?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.01.2019
Viestejä
561
Eli toisin sanoen siis hyväksyt sen kuinka venäjällä syötetään kansalaisille sitä Putin propagandaa, ja meillä lännessä taas NATO/länsimielistä vastaavaa?
Itse vain kaipaisin sitä mainittua objektiivista uutisointia jne, enkä tätä silkkaa sheissea, niin medialta kuin myös tässäkin keskustelussa.
Mitäs valheellista NATO/länsimielistä propagandaa sitten olet havainnut?
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Eli toisin sanoen siis hyväksyt sen kuinka venäjällä syötetään kansalaisille sitä Putin propagandaa, ja meillä lännessä taas NATO/länsimielistä vastaavaa?
Itse vain kaipaisin sitä mainittua objektiivista uutisointia jne, enkä tätä silkkaa sheissea, niin medialta kuin myös tässäkin keskustelussa.
Me olemme länsimaa ja me olemme kohta NATO:ssa. Näin ollen tottakai meillä on länsimielinen ja NATO-positiivinen (etenkin tämän vuoden alusta lähtien..) näkökulma.

Vai pitäisikö siihen sotkea vähän sekaan myös Moskova-mielistä shaissea, että ollaan "objektiivisia", vai???

Mitä v*ttua..

Suomessa on muuten vapaa media, joten se saa uutisoida ihan miten haluaa ja mistä haluaa, ja niin tekeekin. Nyt oli Aaltolasta kyse, ja hänellä puolestaan on ihan hyvät ja oikeat mielipiteet, kuten pitääkin.

Muutenkin me "NATO-kiimaiset natottajat" olemme olleet oikeassa kaikki nämä vuodet, itsekin viimeiset 30 vuotta, kun taas te varsovanliiton kiimaiset muskoviitit olette olleet pahasti väärässä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Eli toisin sanoen siis hyväksyt sen kuinka venäjällä syötetään kansalaisille sitä Putin propagandaa, ja meillä lännessä taas NATO/länsimielistä vastaavaa?
Itse vain kaipaisin sitä mainittua objektiivista uutisointia jne, enkä tätä silkkaa sheissea, niin medialta kuin myös tässäkin keskustelussa.
Mitä NATO- propagandaa täällä syötetään..? Sitäkö mitä Putin sanoo vai jotain muuta.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 585
Voi jeesus mitä paskaa, kaikki käännetään päälaelleen ja orjakansa nielee kaiken. :facepalm:

Twitterissä tulee se "kirjaudu tai rekisteröidy" -ilmoitus keskelle ruutua, siitä pääsee eroon adblock -listalla, google osannee kertoa lisää.
Älä nyt, he ovat parempia ihmisiä ja me muut niitä ali-ihmisiä.. emme vain ymmärrä, koska vain venäläinen voi ymmärtää Ruski Mir mentaliteettia :think:
Pysyisivät syöpäläiset edes omilla alueillaan, vaan kun kaikki käännetään päälaelleen.
Minulla on kyllä ihan nolla sympatiaa noille Ukrainaan sotimaan meneville tai Putinin sotakoetta auttaville, jos eivät jollain tapaa väistä sitä.
Nämä eivät ole silmissäni mitään isänmaan sankareita, vaan pelkkiä pahan valtakunnan lähettiläitä. Itse valittu tukevatko vai ei.
Valitettavasti alkaa loppua ymmärrys näille arkielämän Putinstanin ymmärtäjille myös.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Eli toisin sanoen siis hyväksyt sen kuinka venäjällä syötetään kansalaisille sitä Putin propagandaa, ja meillä lännessä taas NATO/länsimielistä vastaavaa?
Itse vain kaipaisin sitä mainittua objektiivista uutisointia jne, enkä tätä silkkaa sheissea, niin medialta kuin myös tässäkin keskustelussa.
Meillä on täällä Suomessa siitä hieno tilanne, että tietoa on tarjolla lähes rajattomasti useilla kielillä, joten jokaisella on mahdollisuus kaivaa tietoa joka on kirjoitettu ”eri painotuksilla” kirjoittajiensa mukaan. Knnattaa lukea useampaa lähdettä ja vähän analysoida lukemaansa niin todennäköisesti saa muodostettua itsenäisesti ”objektiivisen” kuvan asioista. ”Objektiivinen” siksi, että tällöin siinä on mukana vain omien mielipiteidesi tuottama painotus (bias).
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 658
Minä olen länsimielinen ja kannatan Naton puolustusliittoa. Olen armeijan käynyt mies, isoisäni taisteli neuvostoliittoa vastaan. Olen sitä mieltä että jokaisella maalla on oikeus itsenäisyyteensä euroopassa, ja lupa puolustaa sitä. Ja äänestää vapaasti edustajansa politiikkaan. Ja joskus ne poliitikot epäonnistuu ja joskus onnistuu, sellaista se demokratiassa on, mutta me myös voidaan vapaasti ilmaista eri mielipiteemme. Jopa Bäckman saa sen tehdä, koska edustamme sananvapautta. Aiemmin olin sitä mieltä, että Suomella ihan ok tämä neutraali asema, idän kanssa kerran tullaan toimeen. Maailma kuitenkin muuttui, ja nyt on uudet keinot oltava ja Natossa on vastaus rauhallimpaan eurooppaan.

Mitään propakandaa ei tarvittu, Venäjä laittoi sen verran ison pallon liikkeelle tuossa vieressä, että valinta oli selkeä mikä on meille ja seuraaville sukupolville parasta.

Eli kyllä, olen ehdottomasti länsimaalainen.

Pahoitteluni off-topicista, Nato-fobiat vain edelleen ihmetyttää koska sen tehtäviin voi ihan hyvin itse tutustua, pelkoja poistaakseen.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Tuosta Aaltolasta. Sen jutut voi jättää ihan omaan arvoonsa, ei niin mitään objektiivisuutta kyseisen herran ulostuloissa. No nyt varmaan kysytään että miksi ei? No katsotaan vaikka herran historiaa, missä opiskellut jne. Kovin on USA kytköksiä siellä. Lisäksi tuo koko Ulkopoliittinen instituutti lähinnä vitsi, ainakin historiansa perusteella, "Naton haarakonttoriksikin" kutsuttu. Aaltola sitten ensimmäinen johtaja joka kyseiseen instituuttiin on valittu puoluiden ulkopuolelta. Mikäköhän se on ollut meriittinä sitten, olisi mielenkiintoista tietää...

"Instituutin toiminnan ja selvitysten on usein mediassa arvioitu olevan poliittisesti värittynyttä. Kansanedustaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttila piti vuonna 2016 Ulkopoliittista instituuttia "Naton haarakonttorina"[9]. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on arvostellut instituuttia siitä, että se tuottaa pikemminkin mielipiteellisiä näkemyksiä kuin oikea-aikaista informaatiota ja analyysia.[10] Ulkopoliittisen instituutin aiempi johtaja Teija Tiilikainen on toiminut myös kokoomuslaisten ministerien, mm. Alexander Stubbin, poliittisena valtiosihteerinä."
Tuomiojaa en pitäisi yhtään minkään asian kohdalla referenssinä näin Venäjään liittyen. Olisi jättäytynyt eläkkeelle aikanaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 942
Tuosta Aaltolasta. Sen jutut voi jättää ihan omaan arvoonsa, ei niin mitään objektiivisuutta kyseisen herran ulostuloissa. No nyt varmaan kysytään että miksi ei? No katsotaan vaikka herran historiaa, missä opiskellut jne. Kovin on USA kytköksiä siellä. Lisäksi tuo koko Ulkopoliittinen instituutti lähinnä vitsi, ainakin historiansa perusteella, "Naton haarakonttoriksikin" kutsuttu. Aaltola sitten ensimmäinen johtaja joka kyseiseen instituuttiin on valittu puoluiden ulkopuolelta. Mikäköhän se on ollut meriittinä sitten, olisi mielenkiintoista tietää...

"Instituutin toiminnan ja selvitysten on usein mediassa arvioitu olevan poliittisesti värittynyttä. Kansanedustaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttila piti vuonna 2016 Ulkopoliittista instituuttia "Naton haarakonttorina"[9]. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on arvostellut instituuttia siitä, että se tuottaa pikemminkin mielipiteellisiä näkemyksiä kuin oikea-aikaista informaatiota ja analyysia.[10] Ulkopoliittisen instituutin aiempi johtaja Teija Tiilikainen on toiminut myös kokoomuslaisten ministerien, mm. Alexander Stubbin, poliittisena valtiosihteerinä."

Tämän Naton haarakonttorikommentin vuodelta 2016 ottaminen esiin on kyllä melko koomista tässä vaiheessa kun olemme saaneet nähdä millaista jatkoa seurasi Venäjän touhulle Ukrainassa vuonna 2014. Noiden Krimin ja Itä-Ukrainan silloisten tapahtumien kontekstissahan se Anttila on UPI:lle suutahtanut.

Tuon lausahduksen sisältänyt artikkeli löytyy täältä: Sirkka-Liisa Anttila pitää Ulkopoliittista instituuttia Naton haarakonttorina - Akaan Seutu

Tässä koko kappale missä tuo haarakonttorikommentti (lihavoinnit minun):
– Voisi karrikoiden sanoa, että Ulkopoliittinen instituutti on Naton haarakonttori Suomessa. Haluan nähdä tieteelliset perustelut, millä kahdenvälisiä suhteita arvostellaan. Politiikkaa tämä on. Luodaan kuva uhkista ja ongelmista. Eduskunnan yhteydessä toimivan instituutin veromaksajien rahoilla tehdyn selvityksen ei luulisi esittelevän faktana asioita, jotka ovat reaalielämälle täysin vieraita.
No, nyt tämä on kuitenkin ihan täyttä "reaalielämää" ja moni varmaan toivoo että se olisi sitä ollut jo 2016. Whataboutismit ja Venäjän tekemisten vähättelyt totta kai Anttila muisti myös lausua.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
118
Huomautus - foorumilla ei ole tarkoitus keskustella toisista käyttäjistä
Eli toisin sanoen siis hyväksyt sen kuinka venäjällä syötetään kansalaisille sitä Putin propagandaa, ja meillä lännessä taas NATO/länsimielistä vastaavaa?
Itse vain kaipaisin sitä mainittua objektiivista uutisointia jne, enkä tätä silkkaa sheissea, niin medialta kuin myös tässäkin keskustelussa.
Vapaan maailman media, siis ei se valtiojohtoinen, kirjoittelee mitä haluaa, yleensä siitä mitä sille kerrotaan tapantuneen, toinen ei. PS. Minua aina ihmetyttää, mietin miksi näin, kun törmään profiilia tutkiessa ongelmaan: " Tämä käyttäjä on rajoittanut profiilinsa katselua." Huuliveikko täyttää tuon kriteerin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 581
Kanadan Ulkoministeriön mukaan, Kanadan hallitus tukee Ukrainan hyväksymistä nopeutetulla aikataululla NATO:n jäseneksi.

"The Government of Canada supports Ukraine's application to join NATO in an accelerated manner. This was announced by the head of the Canadian Foreign Ministry, Melanie Joly, at a press conference in Washington."

 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
264
Huomautus - foorumilla ei ole tarkoitus keskustella toisista käyttäjistä
Vapaan maailman media, siis ei se valtiojohtoinen, kirjoittelee mitä haluaa, yleensä siitä mitä sille kerrotaan tapantuneen, toinen ei. PS. Minua aina ihmetyttää, mietin miksi näin, kun törmään profiilia tutkiessa ongelmaan: " Tämä käyttäjä on rajoittanut profiilinsa katselua." Huuliveikko täyttää tuon kriteerin.
Ja liittynyt hiljattain. Eiköhän tuonkin voi huoletta laittaa torjuntaan.
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Teoriassahan ainakin tuota voitaisiin kenties pitää jopa hyvänä ratkaisuna.

Nuo vahvahkosti ”venäläismieliset”alueet Venäjälle, ja muu Ukraina samantien Nato-valtioksi. Raja vedetään siis siihen, ja sillä selvä nyt ja jatkossa. Katkera aluemenetys Ukrainalle, mutta samalla oletettavasti rauha, ja raja, jota Venäjä ei tule ylittämään.

Näkisin tässä tosin riskejä Naton osalta hieman liian isoiksi, koska vihamielisyydet noilla alueilla on hieman liian isot. Venäjä varmaankin pysyisikin rauhaisana Naton pelossa, mutta eiköhän noilta alueilta löydy sopivasti sekopäisiä putinisteja, jotka jatkavat rähinöintiä, johon Ukraina puolestaan vastaa. Näin ollen onkin sota Nato vs Venäjä käsillä.
Jos jotakin puuttini tavoitteli, niin kaasukenttä, eikä niitä olisi mitään järkeä ryss….landialle luovuttaa.

Puuttinin nimeä ei pitäs hänen elinaikanaan enään mainita missään lännen mediassa, tai mitään hänen horinoita. Siitä äijästä pitää tehä täys nolla, venäjää pitäis kohdella epävaltiona. Rottia ovat korkeintaan. Näin niinkuin poliittisesti ajateltuna.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 585
Ei kyllä ukrainaa natoon, samanlaisia rssiä kun muutkin siellä suunnalla.
Pienenä välihuomautuksena, oiskohan mikään maa NL hajotessa mahdollisesti kyennyt millään tapaa kehittymään suhteessa alkuongelmiin, joita myös Venäjällä oli, ja siihen sitten päälle tuo viimeiset 20+ vuotta kasassa ollut
naapurin kiusailu? On kai siellä korruptiota kun siellä on noita Venäjän ystäviä. Mietipä jos täälläkin 1000-kertaistetaan näiden paikallisten Venäjän ystävien määrä ja sitten vielä tuo päälle.
Aika kylmää kommenttia.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 231
Kanadan Ulkoministeriön mukaan, Kanadan hallitus tukee Ukrainan hyväksymistä nopeutetulla aikataululla NATO:n jäseneksi.

"The Government of Canada supports Ukraine's application to join NATO in an accelerated manner. This was announced by the head of the Canadian Foreign Ministry, Melanie Joly, at a press conference in Washington."

Unkari ja Turkki on varmaan liittymässä Kanadan seuraan näillä minuuteilla... noot!

Mutta varmaan kaikki tietää, että niin kauan kuin konflikti on käynnissä, niin Ukrainan liittyminen ei ole mahdollista.
Kanadalta kuitenkin symbolinen kädenojennus tässä kohtaa, ihan kiva.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
54
Melko koskettava video tilaisuudesta, jossa Zelensky jakaa kunniamerkkejä sodassa menehtyneiden sotilaiden omaisille. Putin varmaan hoitaisi saman huitaisemalla omaisia nipullisella Ladan avaimia ja passittamalla Siperiaan, kun kasvattivat niin epäkelpoja ja tehottomia lapsia.

Liittyen tähän videoon ja ihan kaikkeen mitä olen nähnyt ja kuullut Zelenskyn sanovan ja tekevän viimeisen 7 kuukauden aikana niin henkilökohtainen mielipiteeni on että:
1. En voi kuvitella Ukrainalle parempaa johtajaa tähän sotaan, Ukrainalla on onni että on tämmöinen presidentti näinä aikoina (Tietysti sen valmistautumisen sotaan olisi voinut aloittaa vähän aikaisemmin...).
2. Arvostan oliivinvihreässä villapaidassa Kiovan kaduilla sotilaiden joukossa kulkevaa Zelenskyä äärettömän paljon enemmän kuin puku päällä kultaisessa palatsissa pöydän ääressä istuvaa Putinia.
(Sitä en tietysti tiedä kuinka paljon tästä on tarkkaan harkittua imagoa ja kuinka paljon aitoa luonnetta).
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Eikös Venäläinen Gazprom ole suurin omistaja noissa putkissa.

Spekulaatiot jatkuu suuntaan jos toiseen. Työkaveri näytteli satelliittidataa kreikan lipun alla seilaavasta laivasta joka on seilannut ns. räjähdyskohdan yli kuusipäivää.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 002
Meillä on täällä Suomessa siitä hieno tilanne, että tietoa on tarjolla lähes rajattomasti useilla kielillä, joten jokaisella on mahdollisuus kaivaa tietoa joka on kirjoitettu ”eri painotuksilla” kirjoittajiensa mukaan. Knnattaa lukea useampaa lähdettä ja vähän analysoida lukemaansa niin todennäköisesti saa muodostettua itsenäisesti ”objektiivisen” kuvan asioista. ”Objektiivinen” siksi, että tällöin siinä on mukana vain omien mielipiteidesi tuottama painotus (bias).
Tämä menee offtopicin puolelle, mutta aivan totta tiedon saatavuuden suhteen. Ja lainausmerkit oikeassa kohtaa myös. Laittaisin ne myös sanan "vain" kohdalle, koska myös omien mielipiteiden jakaminen on nykyään rajatonta ja kun löytää itsensä kanssa samanmielisiä niin se oma "objektiivisuus" alkaa kärsimään pahasti vahvistusharhan myötä. Ja kremlistä tarkoituksellisesti pusketaan sitä vaihtoehtoista näkemystä näille ihmisryhmille, niin vasemmalle kuin oikealle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
243
Eikös Venäläinen Gazprom ole suurin omistaja noissa putkissa.

Spekulaatiot jatkuu suuntaan jos toiseen. Työkaveri näytteli satelliittidataa kreikan lipun alla seilaavasta laivasta joka on seilannut ns. räjähdyskohdan yli kuusipäivää.

Perkeleen Kreikkalaiset kaiken takana, mä arvasin tämän. Vei meidän rahat kanssa...eiku..
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 878
Ei siellä ole mitään "vahvasti venäjämielisiä alueita".
Meillä on tullut töihin aika paljon nuoria ukrainalaisia viimeisten vuosien aikoina, käytännössä kaikki tuolta idästä.

Ne kaikki kai haluisivat palata, mutta silti pitäisin todennäköisempänä että pois lähtiUkrainan kuin Venäjän kannattajat - ja näinollen siellä olisi tällä hetkellä korkeampi venäjän kannatus kuin edellisen kerran kun aiheesta äänestettiin (enkä tarkoita tätä putlerin järjestämää).
 

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tuosta Aaltolasta. Sen jutut voi jättää ihan omaan arvoonsa, ei niin mitään objektiivisuutta kyseisen herran ulostuloissa. No nyt varmaan kysytään että miksi ei? No katsotaan vaikka herran historiaa, missä opiskellut jne. Kovin on USA kytköksiä siellä. Lisäksi tuo koko Ulkopoliittinen instituutti lähinnä vitsi, ainakin historiansa perusteella, "Naton haarakonttoriksikin" kutsuttu. Aaltola sitten ensimmäinen johtaja joka kyseiseen instituuttiin on valittu puoluiden ulkopuolelta. Mikäköhän se on ollut meriittinä sitten, olisi mielenkiintoista tietää...

"Instituutin toiminnan ja selvitysten on usein mediassa arvioitu olevan poliittisesti värittynyttä. Kansanedustaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttila piti vuonna 2016 Ulkopoliittista instituuttia "Naton haarakonttorina"[9]. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on arvostellut instituuttia siitä, että se tuottaa pikemminkin mielipiteellisiä näkemyksiä kuin oikea-aikaista informaatiota ja analyysia.[10] Ulkopoliittisen instituutin aiempi johtaja Teija Tiilikainen on toiminut myös kokoomuslaisten ministerien, mm. Alexander Stubbin, poliittisena valtiosihteerinä."

Aika jännä näkemys taas sinulta. Aaltola on kuitenkin ollut ehkä yksi arvostetuimmista, asiantuntevimmista, puolueettomimmista, aktiivisimmista ja aina hyvin perustelluista vastauksista tunnetuista asiantuntijakommentaattoreista koko tilanteen alusta lähtien. Presidenttiehdokkuuttakin on ehdoteltu, kun on osoittanut olevansa mies paikallaan. Toki se ei sovi, jos haluaa presidentin edustavan linjaa Väyrynen.

Liittyen tähän videoon ja ihan kaikkeen mitä olen nähnyt ja kuullut Zelenskyn sanovan ja tekevän viimeisen 7 kuukauden aikana niin henkilökohtainen mielipiteeni on että:
1. En voi kuvitella Ukrainalle parempaa johtajaa tähän sotaan, Ukrainalla on onni että on tämmöinen presidentti näinä aikoina (Tietysti sen valmistautumisen sotaan olisi voinut aloittaa vähän aikaisemmin...).
2. Arvostan oliivinvihreässä villapaidassa Kiovan kaduilla sotilaiden joukossa kulkevaa Zelenskyä äärettömän paljon enemmän kuin puku päällä kultaisessa palatsissa pöydän ääressä istuvaa Putinia.
(Sitä en tietysti tiedä kuinka paljon tästä on tarkkaan harkittua imagoa ja kuinka paljon aitoa luonnetta).
Ottamatta sen kummemmin kantaa Zelenskyn henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja johtamiseen/empatiakykyyn, niin samalla pitää muistaa, että hän on alunperin näyttelijä ja takana on nykyaikainen ja osaava pr-henkilöstö. Taitava somen käyttäminen ja pr-esiintymiset ovat olleet merkittävä etu Ukrainalle tämän tilanteen alusta lähtien.

PS. Minua aina ihmetyttää, mietin miksi näin, kun törmään profiilia tutkiessa ongelmaan: " Tämä käyttäjä on rajoittanut profiilinsa katselua." Huuliveikko täyttää tuon kriteerin.
Joo, onhan kaikissa viime aikoina rekisteröityneissä yhden agendan putinisteissa aina tiettyjä yhtenäisiä piirteitä joista kellot kilisevät, mutta profilin piilotus ei ole kuitenkaan yksi niistä. Se on minullakin päällä ihan vaan vanhasta tottumuksesta, eikä se täällä vaikuta käytännössä mihinkään. Viestihistorian näkee tarvittaessa jokaiselta tunnukselta kun vie hiiren vasemmassa reunassa tunnuksen päälle ja klikkaa automaattisesti aukeavasta infoboksista "Viestejä" -kohdan linkistä.

Eikös Venäläinen Gazprom ole suurin omistaja noissa putkissa.

Spekulaatiot jatkuu suuntaan jos toiseen. Työkaveri näytteli satelliittidataa kreikan lipun alla seilaavasta laivasta joka on seilannut ns. räjähdyskohdan yli kuusipäivää.
Gazprom omistaa 51%, eli käytännössä Venäjä on enemmistö-omistaja. Ja noita Vessel infon historigrammeja pyörii somessa vähän kaikenlaisia. Jatkot oikeessa ketjussa.
 

Liitteet

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Offtopic, keskustelun häiriköinti
Aaltolalla ei ole about mitään oman käden käytännön kokemusta poltiikasta. Melkoinen vitsi puhua jostain presidenttiehdokkuudesta. Tai onhan siellä ollut muitakin hupiukkoja ehdokkana, mutta en kyllä itse haluaisi jotain tutkijaa presidentiksi, jos vertaa millä meriiteillä nykyinen istuu. Onneksi Suomessa on pätevämpiä, vaikka Salen saappaisiin onkin vaikea hypätä. Kommentointi on sitten asia erikseen, mutta se on aika kaukana pressan postista. Helpompi varmaan kommentoida asioita kun ei ole poliitikon taakkaa ja se varmaan vetoaa osaan ihmisistä. Tuossa roolissa ei moitittavaa.
 

Kamis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
588
Sitten kun Putin on ajettu nurkkaan niin mitä tapahtuu, Hitler veti itsensä pakon edessä raukkamaisesti kiikkuun, Putinilla on vielä se ultimaattinen ase käytössään.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Sitten kun Putin on ajettu nurkkaan niin mitä tapahtuu, Hitler veti itsensä pakon edessä kiikkuun, Putinilla on vielä se ultimaattinen ase käytössään.
Jos päättää käyttää, sitten käyttää. Emme valitettavasti mahda sille mitään. Se uhkailee sillä niin kauan, ku on joko maailman valtias, kuopassa, tai käyttänyt niitä. Keskimmäinen tietenkin paras, mutta otan aina ennemmin jälkimmäisen, ku alan nyt antaa sille periksi kaikessa.
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Sitten kun Putin on ajettu nurkkaan niin mitä tapahtuu, Hitler veti itsensä pakon edessä raukkamaisesti kiikkuun, Putinilla on vielä se ultimaattinen ase käytössään.
Venäjällä ei kyllä mitään ultimaattista asetta ole, kunhan vain uhittelevat. Zaharova on siinä uhittelussa maailmanmestari. Jos ei hän, sitten joku muu uhittelee.

Eiköhän siellä kaikki ydinaseet ja -pommit on jo myyty, sentti kerrallaan. Vain ulkokuori jäljellä jos sitäkään.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 658
Sitten kun Putin on ajettu nurkkaan niin mitä tapahtuu, Hitler veti itsensä pakon edessä kiikkuun, Putinilla on vielä se ultimaattinen ase käytössään.
Muistaakseni Putin ei yksin sitä avainta pidä, vaan siinä on mukana komentajien oltava. Jokaisen tehtävä sama päätös. Siinä kohtaa järki voi tulla muiden päähän viimeistään. Ainakin normaalissa maailmassa.
Minulla ei ole tälle väittämälle lähdettä, oikaiskoon joku jos tietää paremmin.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 585
Sitten kun Putin on ajettu nurkkaan niin mitä tapahtuu, Hitler veti itsensä pakon edessä raukkamaisesti kiikkuun, Putinilla on vielä se ultimaattinen ase käytössään.
En tiedä, mutta Hitlerillä ei ollut lapsia käsittääkseni. Putinilla on kai 3 myönnettyä +muutama lehtolapsi.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 210
Muistaakseni Putin ei yksin sitä avainta pidä, vaan siinä on mukana komentajien oltava. Jokaisen tehtävä sama päätös. Siinä kohtaa järki voi tulla muiden päähän viimeistään. Ainakin normaalissa maailmassa.
Minulla ei ole tälle väittämälle lähdettä, oikaiskoon joku jos tietää paremmin.
Minun ymmärtääkseni tätä ei tiedä varmaksi kukaan ulkopuolinen. On vain arvailuja, kuinka tuo komentoketju toimii tilanteessa, jossa halutaan ydinase laukaista. Osa näistä arvauksista on varmaan kyllä ihan valistuneita ja osuvat todellisuuden lähelle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Aaltolalla ei ole about mitään oman käden käytännön kokemusta poltiikasta. Melkoinen vitsi puhua jostain presidenttiehdokkuudesta. Tai onhan siellä ollut muitakin hupiukkoja ehdokkana, mutta en kyllä itse haluaisi jotain tutkijaa presidentiksi, jos vertaa millä meriiteillä nykyinen istuu. Onneksi Suomessa on pätevämpiä, vaikka Salen saappaisiin onkin vaikea hypätä. Kommentointi on sitten asia erikseen, mutta se on aika kaukana pressan postista. Helpompi varmaan kommentoida asioita kun ei ole poliitikon taakkaa ja se varmaan vetoaa osaan ihmisistä. Tuossa roolissa ei moitittavaa.
Mikä oli kommenttisi tarkoitus. Tämä(kään) kommentti ei liity ketjun aiheeseen mitenkään. Vie se politiikka ketjuun. Ihme ketjun paskomista jälleen.
Jos tämä olisi liittynyt jotenkin Aaltolan ukraina- kommentteihin niin eri asia.

Itse asiaan.
Luhanskissa oli tänään suuren kansanjuhlan tuntua Putinin juhlan tiimoilta.


edit: Moskovassa oli myös juhlan tuntua ja iloisia ilmeitä.
Näyttökuva (48).png
 
Viimeksi muokattu:

Kamis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
588
Diktaattorit sortuvat epätoivoissaan epätoivoisiin ratkaisuihin. Toivottavasti Putin saadaan vallasta ilman maailmansotaa. Tuommoinen Putinin kaltainen diktaattori on takertunut valtaan ja ei siitä tule suosiolla irti päästämään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
321
Paras vastaus ydinaseen käyttöön olisi henki pois putelta. Voisin kuvitella et jenkeiltä löytyy tähän tarvittava tiedustelutieto ja osaaminen. Vastaus ydinaseilla on yhtä tyhmää kuin ydinaseiden käyttm
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
439
Venäjällä ei kyllä mitään ultimaattista asetta ole, kunhan vain uhittelevat. Zaharova on siinä uhittelussa maailmanmestari. Jos ei hän, sitten joku muu uhittelee.

Eiköhän siellä kaikki ydinaseet ja -pommit on jo myyty, sentti kerrallaan. Vain ulkokuori jäljellä jos sitäkään.
Tuota sähellystä kuukausia seuranneena en enää edes ihmettelisi, vaikka siilojen luukut unohtuisivat kiinni ja jyty pamahtaisi alustalleen :D
 

Kamis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
588
Suomessa olisi pitänyt herätä Venäjään viimeistään 2014 kun Krim vallattiin, mutta bisnes jatkui normaalisti, tuo on oikeasti häpeällistä.

Voidaan sanoa että Suomen silmät ovat vasta nyt täysin auki!
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 231
Eiköhän siellä kaikki ydinaseet ja -pommit on jo myyty, sentti kerrallaan. Vain ulkokuori jäljellä jos sitäkään.
Tohon en usko hetkeäkään, mutta joo, ei ne kaikki iskussa tokikaan ole.
Jenkit käyttää vuodessa 50miljardia taalaa ydinaseiden ylläpitoon ja Venäjän armeijan budjetti 69 miljardia, parin vuoden takaa.
Eli ei Venäjällä vain ole resursseja kaikkeen, ja tämä ilman korruptiokerrointa...

Jos Venäläiset on noudattanut Start II sopimusta (tuskin on), niin niillä olisi maksimissaan about 6K ydinkärkeä jemmassa.
Jos niistä vain prosentti olisi toimintakykyisiä, niin 60 paukkua tekisi aikamoisen sotkun, ihan sama missä ne mossahtaisi.

Tosiasiassa nyt varmaan varastoista kaivellaan niitä toimivimpia tapauksia ja mietitään, että mistä ne laukaistaan, jos käsky käy.
Oma veikkaus on Kiovan taivas tässä talven pimetessä, mutta toivottavasti olen väärässä.
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Tosiasiassa nyt varmaan varastoista kaivellaan niitä toimivimpia tapauksia ja mietitään, että mistä ne laukaistaan, jos käsky käy.
Oma veikkaus on Kiovan taivas tässä talven pimetessä, mutta toivottavasti olen väärässä.
Mikäli jotain toimintakelpoista vielä on jemmassa, paras skenaario tietysti olisi, jos ne osoitettaisiin suoraan Kremliin ja söisi yhden päämiehen vallasta näin.
 
Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Suomessa olisi pitänyt herätä Venäjään viimeistään 2014 kun Krim vallattiin, mutta bisnes jatkui normaalisti, tuo on oikeasti häpeällistä.

Voidaan sanoa että Suomen silmät ovat vasta nyt täysin auki!
Näissä tilanteissa pienet valtiot ei tee mitään yksin. Ja EU ei voi tehdä mitään kun Saksa äänestää täyden Venäjä riippuvuuden puolesta.
 
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
2 200
Näissä tilanteissa pienet valtiot ei tee mitään yksin. Ja EU ei voi tehdä mitään kun Saksa äänestää täyden Venäjä riippuvuuden puolesta.
Olen ollut töissä firmassa, jossa toimipiste Venäjällä. Paljon venäläisiä halusi juuri kun sota alkoi, tulla Suomeen töihin. Valitettavasti ei onnistunut.

Nyt nuoret työmiehet siellä todennäköisesti armeijakelpoisia, eli heitä voidaan nähdä rintamalla vieraassa maassa. Firma myi liiketoiminnan pois sieltä. Onneksi näin päin.
Edelleen harmittaa viattomia venäläisiä, kun joutuvat parhaimmillaan rintamalle ja joku venäläinen liikemies osti firman Venäjä-yksikön. Muuttuu firma takapajuiseksi ellei on jo.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Thetruesize.com on tähän vertailuun mainio palvelu. Se mahdollistaa eri maiden siirtelemisen toisten päälle niiden todelliset mittasuhteet huomioiden. Perinteinen koulukirjojen Mercator-projektio vääristää mittasuhteet persiilleen ihmisten mielessä ja kaikki mieltävät sitä kautta mm. Suomen joksikin pohjoiseksi persereiäksi, vaikka Suomi on todellisuudessa melko iso maa Euroopassa, jos katsotaan pelkkää pinta-alaa.

Tässä Suomi asetettuna Unkarin päälle ja vieressä tietenkin Ukraina.

Jep, Suomihan on vain hieman pienempi kuin Saksa pinta-alaltaan. Toki asukkaista on sitten aaaaiiiivan eri luokassa.
 
Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Yli 600 sivua on spekuloitu, että pamauttaako putin ydinpommin ja sitten joku siihen aina vastaa, että ei ne varmaan toimi / ne on myyty:D
Tämä taitaa olla lähde sille idealle. eg. USA käyttää 10mil per pommi vuodessa ylläpitoon, paljonko Venäjä? Varmaan vähemmän.

 

Kamis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
588
Putin tulee häviämään tämän sodan, ja kyse on siitä että pystyykö hän hyväksymään sitä, epätoivoiset häviäjät pystyvät epätoivoisiin tekoihin.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 865
Tämä taitaa olla lähde sille idealle. eg. USA käyttää 10mil per pommi vuodessa ylläpitoon, paljonko Venäjä? Varmaan vähemmän.

Toki kustannusrakenne on erilainen, mutta noiden toimivuus on oikeasti kysymysmerkki. Kun otetaan huomioon tuon maan korruptio jne on erittäin todennäköistä, että pieni osa noista oikeasti toimii. Ja sitten on ne ohjukset, joissa varmasti myös toimintavarmuus on epävarmaa.

Paljon venäjä tuottaa tritiumia vuodessa? Tuon puoliintumisaika on sen verran nopea ja tarvitaan pommeissa, jotta tehot on sitä, mitä ilmoitetaan. Noita pitää kuitenkin aika usein vaihdella.

Onko jossain kuvattu tarkemmin millaista ylläpitoa nuo ydinaseet vaativat?
Tritiumit pitää ainakin kärjestä vaihtaa melko usein. Ohjukset myös vaatii huoltoa.
 

Nuuskamulkkunen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.09.2022
Viestejä
57
Tähän kevennyksenä jotain koomikon näkemystä. Lähinnä käydään läpi kuinka Pink Floyd artisti Roger Waters avautui Ukraina - Venäjä sodasta jossain CNN -haastattelussa. Mielestäni ihan hauska 20min pätkä katseltavaksi.

Anteeksi jo etukäteen kaikille mielensäpahoittajille.

 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 459
Viestejä
4 162 761
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom