Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
En oikein jaksa uskoa, että Venäjällä kansa alkaisi vaatimaan oikeuksia + vallanvaihtoa. Ainakaan niin, että vaadittaisiin ja saavutettaisiin länsimainen demokratia.
Aina kun siellä on vaadittu ja toteutettu vallanvaihto, on tullut hetken siirtymäajan jälkeen uusi tsaari, diktaattori tai politbyroo tai joku vastaava tilalle. Ja sitten on oltu tyytyväisiä, kun saadaan taas halpoja metro/bussilippuja, perunaa ja kaalia, mitaleita rintaan (ja ehkä banaaneja ja muita ulkomaisia herkkuja).

Mutta eihän sitä koskaan tiedä, eikä sen toivomista kannata lopettaa.
Putin on aktiivisesti toiminut parikymmentä vuotta sitä vastaan. Venäjällä oli suuret mielenosoitukset edellisten vaalien jälkeen. Sen jälkeen on kansalaisoikeuksia sorrettu ja ulkoisia vihollisia rakennettu ihan vastaavan heräämisen välttämiseksi.
 
Liittynyt
28.12.2018
Viestejä
547
Lisään sen verran että, iso osa venäläisiä haluaa matkustella ja lomailla ympäri maailmaa. Sitä mahdollisuutta heiltä viedään kovaa vauhtia pois. Luulen että banaani ja oltermanni paikallisessa kaupassa ei riitä paikkaamaan tuota puutetta?
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 584
"Asiantuntijan mukaan Venäjä haluaa nyt näyttää, että se on kykeneväinen sabotoimaan lännelle tärkeää infrastruktuuria"

Ei siinä kauaa mennytkään että alkaa ns. asiantuntijat herätä samaan todennäköisyyteen. Kohta on EUn infra vaarassa kun venäjä aloittaa terrorisoinnin. Ja samalla toki laittaa itse pystyyn "terrorismin vastaisen operaationsa". Paljon huonompaa vitsiä saa hakea. Luultavasti putte huomenna alustaa tämän puheessaan.

Edit: Selvennyksenä sulkevat mm. zaporižžjan ydinvoimalan terrorismin vastaisen operaationsa verukkeella luultavasti huomenna. Mutta takana on muutakin motiivia tietenkin.
Haluaisin teoriassa kuulla sen missä vaiheessa hallitus myöntää että meihin kohdistuu uhka? Onko se sitten jos tulee välitön uhka, räjähtää jotain, pommi tulossa vai milloin? Ainakaan se ei näytä olevan se että Suomeen lampsii aseettomia Venäjän sotilaita :rolleyes:
No, jospa siellä ei ois pahantahtoisia, eikä ois piilotettuna jonnekin hankinnalle, eli Suomi-Datsalle mitään...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801

Uhka-arviot tulee viranomaisilta.
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 468
Saataisiinpa meidänkin johtoportaaseen tuommoisia Ilveksen tapaisia henkilöitä jotka uskaltaa avata suunsa ja pistää kovan kovaa vastaan. Jos naapuri perseilee niin pitää uskaltaa sanoa että lopettakaa se perseily ja tehdä tarvittavat toimenpiteet.
 
Meillä sen sijaan on pari punakettua jotka odottavat tilaisuutta teilata Ilves jollain nasevuudella Suuren ja Mahtavan etuja ajaen :sclap:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Ainakaan se ei näytä olevan se että Suomeen lampsii aseettomia Venäjän sotilaita :rolleyes:
Mä kävin intin aikana ulkomailla kerran, kun vanhemmat sattui asumaan siellä silloin. En ollut sotilaana ulkomailla. Tarkasti ottaen hakemuksessa tuota varten piti muistaakseni raapustella jotain aiheesta, että 'en käytä sotilaspukua' jne. Reserviläisenä ei ole tarvinnut edes raapustella, vaikka sotilaspassi onkin tallessa.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 584
Tämän speshual operaationin aluksi Suomessa taisi vähän helpommin erottaa jos Venäjän kilvissä oleva epäilyttävä antenniauto liikkui kuin nyt?
En siis tiedä, en asu etelämpänä, joten joku voisi tässä tilanteessa sanoa mielipiteensä.
Ja antenniautolla viittaan johonkin postiin täälläkin foorumilla, josta ilmoitettiin eteenpäin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Haluaisin teoriassa kuulla sen missä vaiheessa hallitus myöntää että meihin kohdistuu uhka? Onko se sitten jos tulee välitön uhka, räjähtää jotain, pommi tulossa vai milloin? Ainakaan se ei näytä olevan se että Suomeen lampsii aseettomia Venäjän sotilaita :rolleyes:
No, jospa siellä ei ois pahantahtoisia, eikä ois piilotettuna jonnekin hankinnalle, eli Suomi-Datsalle mitään...
Uhkaa kohdistuu kyllä ja uhkataso on myös kohonnut. Tämä on kyllä myönnettykin. Supon analyysiin ne toimenpiteet varmasti aika pitkälti nojaavat, mutta valtiojohdossa on mielestäni näkyvillä myös naiiviutta, joka aiheuttaa ristiriitoja. Viimeisin Supon turvallisuuskatsaus on julkaistu juuri tänään ja siinä käydään hyvin läpi eri osa-alueet ja oletettavat vaikuttamiskeinot niiltä osin kuin ne ovat julkista tietoa. Myös rajaliikenteeseen otetaan kantaa ja kohonnutta riskiä on sielläkin.

Uutinen aiheesta:

En löytänyt tuota uusinta katsausta vielä kokonaisena mistään, mutta eiköhän se tule luettavaksi aika pian, kuten edellisetkin.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 584
Uhkaa kohdistuu kyllä ja uhkataso on myös kohonnut. Tämä on kyllä myönnettykin. Supon analyysiin ne toimenpiteet varmasti aika pitkälti nojaavat, mutta valtiojohdossa on mielestäni näkyvillä myös naiiviutta, joka aiheuttaa ristiriitoja. Viimeisin Supon turvallisuuskatsaus on julkaistu juuri tänään ja siinä käydään hyvin läpi eri osa-alueet ja oletettavat vaikuttamiskeinot. Myös rajaliikenteeseen otetaan kantaa ja kohonnutta riskiä on sielläkin.

Hallituksen toimet ovat aika vähäisiä mielestäni. Rajanko ne saa "kiinni" parin viikon miettimisen jälkeen verrattuna muihin EU:n raja-alueisiin :coffee:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Hallituksen toimet ovat aika vähäisiä mielestäni. Rajanko ne saa "kiinni" parin viikon miettimisen jälkeen verrattuna muihin EU:n raja-alueisiin :coffee:
Rajaa on vaikea laittaa kiinni jos ei ole turvallisuusuhkaa. Nyt hallitus on toiminut moraaliperiaatteella ja se tarvitsee luovuutta.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 584
Eikö tietyllä tavalla jokainen Putinin tukija ole turvallisuusuhka, eriasia valjastetaanko se käyttöön Kremlin toimesta vai ei?
Kyllä näitä kotiryssiä näyttää täällä olevan kovasti muutoinkin kuin minun ystäväpiirissäni. Oma toveri pro Putin on 39-vuotias.

"11:08
Lähes viidennes Suomessa asuvista venäjänkielisistä pitää Venäjän sotilaallista toimintaa Ukrainassa oikeutettuna
Lähes viidennes Suomessa asuvista venäjänkielisistä pitää Venäjän sotilaallista toimintaa Ukrainassa oikeutettuna. Venäjänkielisten kotoutumistyöhön erikoistuneen Cultura-säätiön tutkimukseen vastanneista 18 prosenttia oli tätä mieltä.

64 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Venäjän sotilaallinen toiminta Ukrainassa ei ole oikeutettua. 10 prosenttia ei osannut vastata ja 9 prosenttia ei halunnut vastata kysymykseen.

Kesä-heinäkuussa tehtyyn tutkimukseen haastateltiin runsaat 1  600 ihmistä, mikä vastasi edustavaa otosta Suomen venäjänkielisistä.

Cultura-säätiön ohjelmajohtaja Eilina Gusatinsky sanoo STT:lle, että monelle venäjäntaustaiselle tilanne on voinut aiheuttaa valtavan identiteettikriisin. Esimerkkinä hän kertoo Neuvostoliitossa kasvaneiden kokemustaustasta. Lähes kolme neljästä kyselyyn vastanneista oli syntynyt Neuvostoliitossa ja 16 prosenttia Venäjällä.

–  Neuvostoliittolaisissa kouluissa opetettiin, että Neuvostoliitto ja Venäjä ovat rauhan puolesta ja taistelevat koko maailmaa vastaan, jotta maailmassa olisi rauha. Yhtäkkiä valtio, jonka rauhanomaisuuteen uskoit ja josta identiteettisi rakensit, tekeekin tällaista. Sitä on hirveän vaikea sisäistää, Gusatinsky selittää.

Eniten sotilaallista toimintaa hyväksyivät 45-vuotiaat ja sitä vanhemmat vastaajat, suurinta kielteisyys oli nuoremmilla vastaajilla."
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Saakeli että ottaa päähän tämä ketjujen jakaminen Nord Streamin osalta. Ihan turhaa sekoilua monen ketjun kanssa, kun asiat liittyvät yksi yhteen toisiinsa. Tämäkin voi jonkun mielestä kuulua sinne, mutta minä olen sitä mieltä, että asia kuuluu ihan samalla tasolla tänne. Peskov kertoi, että NS-putkien lähellä ei voi tuolla alueella liikkua ilman että Ruotsin ja Tanskan tiedustelu tietäisi asiasta ja että heidän pitää nyt kertoa julkisesti kuka aiheutti räjähdykset. Retoriikka haisee näiltäkin osin etäisesti Mainilan laukausten tapaiselle kusetukselle.

Russian President Vladimir Putin's spokesman Dmitry Peskov claims that it is not possible to get close to the Nord Stream pipes without being detected by Swedish and Danish surveillance equipment.

Now he is calling on Sweden and Denmark to inform about the "causes of the accident", reports the regime-loyal daily newspaper Moskovskij Kosmolets.
Hallituksen toimet ovat aika vähäisiä mielestäni. Rajanko ne saa "kiinni" parin viikon miettimisen jälkeen verrattuna muihin EU:n raja-alueisiin :coffee:
Tämä on osittain väärää tietoa, kuten on moneen kertaan aiemminkin todettu. Eivät ne rajat ole kokonaan kiinni missään muuallakaan. Maahanpääsyn ehtoja on kyllä tiukennettu.

Se on totta, että Suomessa ylipäätään jokaista asiaa tämä mukaan lukien vatuloidaan tarpeettoman pitkään virkamiesmäisesti ja huonolla ulosannilla/pr:llä.

Putinin huominen puhe ja todennäköinen ilmoitus niiden neljän Itä-Ukrainan alueen liittymisestä Venäjään varmaan selventää taas osaltaan jatkotoimia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 425
Meillä on ollut ihan vakavasti otettava turvallisuusuhka tuossa rajan takana vuodesta 2014 lähtien, ja joillakin mittareilla vuodesta 1917 lähtien.
Näin kaltevan pinnan argumentilla voi kyllä pakittaa huoletta jo satojakin vuosia. Rajat kii viimeistään vuonna 1500, koska onhan tää jo nähty.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 801
Tuli väärä termi, rajoja ei siis laiteta kiinni vaan rajoitetaan turistiviisumilla tulevia. Eli Venäläisiä liikkuu maaroja pitkin edelleen ja jatkossakin myös baltian maihin. Norjallakin on raja-asema, eivätkä ilmeisesti rajoita ollenkaan. Toki esim. Turkin kautta pääsee Eurooppaan jatkossakin ilman rajoituksia.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 150
Venäjänkielisillä on se perustavanlaatuinen ongelma, että eivät usko mitään mediaa. Suhtautuvat usein kriittisesti oman valtion mediaan, mutta jos kaikki valehtelevat niin länsimedia valehtelee vain omasta näkökulmastaan.

Tuollaiseen ympäristöön on aikaa vaikea vaikuttaa kovinkaan tehokkaasti ja varsinkaan nopeasti, kun toinen osapuoli on tuota vaikutusta tehnyt vuosia.

Täysin pimennossa siellä ei siis olla ja kyllähän vähitellen sielläkin tunnutaan heräilevän, vaikkakin vasta sitä mukaa kun vaikuttaa itseensä suoraan.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 681
Meillä on ollut ihan vakavasti otettava turvallisuusuhka tuossa rajan takana vuodesta 2014 lähtien, ja joillakin mittareilla vuodesta 1917 lähtien.
Laittaisin vuosiluvun tuonne 1700 luvulle isovihan paikkeille. Suomessa on itäpaska ollut aina uhka ja ongelma eikö se ole muuttumassa ellei sitä vain tuhota. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen meillä oli auvoisia aikoja kun örkit keräsivät itseään, nyt 2000 luvulla se samainen vanha harhakäsitys omasta ylevyydestä on taas yhdistetty tyhmyyteen ja väkivaltaan muita kohtaan.

Ukrainan sodan hyvä puoli onkin, että se on herättänyt monet taas siihen, että mikä paskaläjä on kyseessä.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 584
Huumoripostaus:

En valitettavasti näe uutista, mutta:
Venäläismedia: Yhdysvallat räjäytti kaasuputket

Alku, jonka näkee ilman maksua:

"Venäläisten syntipukki. Venäläisväitteen mukaan Yhdysvaltojen laivasto olisi asentanut Nord Stream-putkiin räjähdyspanokset viime kesänä Itämerellä järjestetyn Baltops 22-sotaharjoituksen yhteydessä. Kuva harjoituksista.Kuva: Marcus Brandt
Median väitteen mukaan Nord Stream-putkien katkaisu antaa amerikkalaisfirmoille ylivoimaisen kilpailuedun. Syytökset Venäjän syyllisyydestä räjähdyksiin ovat Kremlin mukaan ”absurdeja”.

Venäjän presidentin tiedottaja Dmitri Peskov kommentoi keskiviikkona Nord Stream-kaasuputkissa tapahtuneita räjähdyksiä. Peskovin mukaan lännessä esitetyt syytökset, joiden mukaan Venäjä olisi itse räjähdysten takana, ovat ”absurdeja”.

..Tähän sen verran kommentoisin että kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin että USA tekee tuollaista. Lähetin myös presidentille välittömästi pyyntöä perua Nato hakemus. Lisäksi pyysin muuttuneen turvallisuustilanteen vuoksi pikaista tiedustelua
kuinka Suomen osalta onnistuisi liittyminen CSTO:hon :rofl:;)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 532
Rajaa on vaikea laittaa kiinni jos ei ole turvallisuusuhkaa. Nyt hallitus on toiminut moraaliperiaatteella ja se tarvitsee luovuutta.
EU:n ulkoministerit päättivät yhteistuumin ~1kk sitten, että rajanaapureilla on vapaat kädet toimia kansallisella tasolla ja tämän päätöksen perusteella Baltian maat+Puola toimivat, Suomi jäi ihmettelemään. Syynä päätökselle oli juurikin tänään ilmoitettu kansallinen turvallisuus.

edit: tämänkin olen lähteineen aiemmin linkannut, tää oli ihan puhdasta saamattomuutta, ei mitään muuta.
1½kk->1kk, muistin väärin.
 
Liittynyt
06.03.2019
Viestejä
3 280
Venäjänkielisillä on se perustavanlaatuinen ongelma, että eivät usko mitään mediaa. Suhtautuvat usein kriittisesti oman valtion mediaan, mutta jos kaikki valehtelevat niin länsimedia valehtelee vain omasta näkökulmastaan.
Oletko sitä mieltä että Suomessa ja muissa "länsimaissa" media on täysin totuudenmukainen ja puolueeton?
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Huumoripostaus:

En valitettavasti näe uutista, mutta:
Venäläismedia: Yhdysvallat räjäytti kaasuputket

Alku, jonka näkee ilman maksua:

"Venäläisten syntipukki. Venäläisväitteen mukaan Yhdysvaltojen laivasto olisi asentanut Nord Stream-putkiin räjähdyspanokset viime kesänä Itämerellä järjestetyn Baltops 22-sotaharjoituksen yhteydessä. Kuva harjoituksista.Kuva: Marcus Brandt
Median väitteen mukaan Nord Stream-putkien katkaisu antaa amerikkalaisfirmoille ylivoimaisen kilpailuedun. Syytökset Venäjän syyllisyydestä räjähdyksiin ovat Kremlin mukaan ”absurdeja”.

Venäjän presidentin tiedottaja Dmitri Peskov kommentoi keskiviikkona Nord Stream-kaasuputkissa tapahtuneita räjähdyksiä. Peskovin mukaan lännessä esitetyt syytökset, joiden mukaan Venäjä olisi itse räjähdysten takana, ovat ”absurdeja”.

..Tähän sen verran kommentoisin että kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin että USA tekee tuollaista. Lähetin myös presidentille välittömästi pyyntöä perua Nato hakemus. Lisäksi pyysin muuttuneen turvallisuustilanteen vuoksi pikaista tiedustelua
kuinka Suomen osalta onnistuisi liittyminen CSTO:hon :rofl:;)
Olisivat venäläiset sitten toimittaneet sitä kaasua NS1:stä pitkin, kun heillä sattui olemaan ylivoimainen kilpailuetu.
Mutta ei.
Keksittiin ties minkälaista huolto ym. -päivitystä, jotta ei haluttaisi käyttää sitä ylivoimaista kaasuntoimituksen kilpailuetua.
Eikä vahva eurovaluuttakaan kelvannut, vaativat maksua kupla-ruplina.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 491
Saakeli että ottaa päähän tämä ketjujen jakaminen Nord Streamin osalta. Ihan turhaa sekoilua monen ketjun kanssa, kun asiat liittyvät yksi yhteen toisiinsa. Tämäkin voi jonkun mielestä kuulua sinne, mutta minä olen sitä mieltä, että asia kuuluu ihan samalla tasolla tänne. Peskov kertoi, että NS-putkien lähellä ei voi tuolla alueella liikkua ilman että Ruotsin ja Tanskan tiedustelu tietäisi asiasta ja että heidän pitää nyt kertoa julkisesti kuka aiheutti räjähdykset. Retoriikka haisee näiltäkin osin etäisesti Mainilan laukausten tapaiselle kusetukselle.

Tämä on osittain väärää tietoa, kuten on moneen kertaan aiemminkin todettu. Eivät ne rajat ole kokonaan kiinni missään muuallakaan. Maahanpääsyn ehtoja on kyllä tiukennettu.

Se on totta, että Suomessa ylipäätään jokaista asiaa tämä mukaan lukien vatuloidaan tarpeettoman pitkään virkamiesmäisesti ja huonolla ulosannilla/pr:llä.

Putinin huominen puhe ja todennäköinen ilmoitus niiden neljän Itä-Ukrainan alueen liittymisestä Venäjään varmaan selventää taas osaltaan jatkotoimia.
Niin kaikkihan ollaan täällä maapallolla, niin eiköhän sama ole laittaa yksi topiikki maapallo ja floodataan sinne kaikki, kun kaikki liittyy kaikkeen. :rolleyes:

Ukrainassahan tapahtuu nopealla tahdilla edistystä ja niiden tapahtumien seuraaminen on hankalaa foorumilta käsin, jos jokainen pellehermanni haluaa tuoda ilmi oman aivopierunsa maailman tapahtumista. Länsimaita kohtaan tapahtuva hybridisodankäynti on selkeästi rajattavissa erilleen Ukrainassa tapahtuvasta "total-warista".
Lkp, varusteiden liikuttelu, sotiminen -> Total war(sekä kaikki hybridivaikuttamiset Ukrainassa). Näiden tapahtumien seurauksena menetetään ihmishenkiä.

EU:n pakotteet, kaasuputken räjäyttäminen, informaatio vaikuttaminen, uhkakuvien maalailu sodan leviämisestä, ydinsodalla uhkailu-> hybridi-sotaa länsi vs Venäjä. Nämä tapahtuvat aiheuttavat taloudellisia vahinkoja ja epävakautta.
 
Kamis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
588
EU:n ulkoministerit päättivät yhteistuumin ~1kk sitten, että rajanaapureilla on vapaat kädet toimia kansallisella tasolla ja tämän päätöksen perusteella Baltian maat+Puola toimivat, Suomi jäi ihmettelemään. Syynä päätökselle oli juurikin tänään ilmoitettu kansallinen turvallisuus.

edit: tämänkin olen lähteineen aiemmin linkannut, tää oli ihan puhdasta saamattomuutta, ei mitään muuta.
1½kk->1kk, muistin väärin.
Niin että suomen hallituksen olisi pitänyt kävellä suojeluspoliisin yli ja linjata itse että jokainen venäläinen turisti on Suomelle turvallisuusuhka. Mielestäni se on hyvä asia että hallitus ei pysty tekemään aina Suomessa itsenäisiä päätöksiä, vaan heidän on kuunneltava myös virkamiehiä ja noudatettava lakia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 491
Venäläistä tuoretta verta rintamalle päivän koulutuksella ja nyt osa on antaunut:

Conscripted Russian soldier immediately surrenders to Ukraine forces

Venäjä melkolailla tyhjentäneet Läntisen rajan varuskunnat ja siirtäneet kalustoa, sekä miehistöä Ukrainaan. Kyllä nyt on Venäjän armeijan toimintakyky romahtamassa lopullisesti. Tämä sota ei kestä enään puolta vuotta pitempään.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Niin kaikkihan ollaan täällä maapallolla, niin eiköhän sama ole laittaa yksi topiikki maapallo ja floodataan sinne kaikki, kun kaikki liittyy kaikkeen. :rolleyes:
Tuolla samalla logiikalla jokaiselle sanalle, tai oikeastaan kirjaimelle pitäisi olla oma ketjunsa. Tuosta jakamisesta on paljon enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta nyt ketjun 3-4 tapavalittajaa saivat mielensä läpi ja lopputulos on tämä. Jee.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
567
Hesarissa on nyt: Suomen raja sulkeutuu venäläisturisteilta ensi yönä, päätös sisältää useita poikkeuksia.

Työ, opiskelu -ja perhesyistä pääsee edelleen tulemaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 580
Valko-Venäjä valmistautuu ottamaan vastaan jopa 20 000 venäläistä lkp:n alaista sotilasta.

"Belarus is getting ready to receive 20,000 mobilized Russians - Intelligence. The authorities of Belarus also instructed law enforcement officers to assist representatives of the Armed Forces in mobilizing Russian citizens who recently entered the country's territory."

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
Valko-Venäjä valmistautuu ottamaan vastaan jopa 200000 venäläistä lkp:n alaista sotilasta.

"Belarus is getting ready to receive 20,000 mobilized Russians - Intelligence. The authorities of Belarus also instructed law enforcement officers to assist representatives of the Armed Forces in mobilizing Russian citizens who recently entered the country's territory."

Mitähän toi niinkuin tarkoittaa?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Hesarissa on nyt: Suomen raja sulkeutuu venäläisturisteilta ensi yönä, päätös sisältää useita poikkeuksia.

Työ, opiskelu -ja perhesyistä pääsee edelleen tulemaan.
Täällä on listattu tarkemmin eri poikkeustilanteet. Aika väljää tuntuu olevan edelleen.

Erikoisryhmien lista kokonaisuudessaan:
  1. Suomen kansalaisten ja Suomessa pysyvästi asuvien kolmansien maiden kansalaisten perheenjäsenet (puolisot, vanhemmat, isovanhemmat, lapset, lapsenlapset ja huollettavana olevat henkilöt sekä vakiintuneen parisuhteen perusteella viisumia hakevat);
  2. jonkin Euroopan unionin jäsenvaltion, Euroopan talousalueen jäsenvaltion tai Sveitsin valaliiton kansalaisten perheenjäsenet direktiivin EY/2004/38 tarkoittamalla tavalla;
  3. henkilöt, jotka ovat tulossa Suomeen lyhytaikaista, viisumilla tapahtuvaa työntekoa varten;
  4. kuljetus- ja logistiikka-alan henkilöstö matkustaessaan Suomeen työtehtävissään;
  5. liikematkustajat, joilla on välttämätön syy matkustaa liiketoiminnan vuoksi;
  6. opiskelijat, jotka tulevat Suomeen lyhytaikaista (alle 90vrk) opiskelua varten, mukaan lukien pääsykokeeseen osallistuminen;
  7. henkilöt, joiden maahantulon perusteena on vakiintunut hoitosuhde Suomessa sijaitsevassa hoitolaitoksessa;
  8. henkilöt, jotka ovat omistaneet asunnon tai kiinteistön Suomessa ennen 30.9.2022 siltä osin, kuin matkan tarkoituksena on välttämätön asunnon tai kiinteistön huolto- tai hoitotyö;
  9. Suomeen akkreditoitu tai sinne lähetetty Venäjän federaation diplomaatti- ja konsuliedustustojen henkilökunta sekä heidän perheenjäsenensä, diplomaattiset kuriirit sekä Venäjän federaation diplomaatti- ja konsuliedustustojen henkilöstö, joka käyttää Suomen aluetta kauttakulkumatkalla virallisten tehtäviensä hoitamiseksi, ja heidän perheenjäsenensä;
  10. muut erityisestä syystä matkustavat henkilöt yksilöllisen harkinnan perusteella.
Seuraavaksi olisi hyvä saada sitä raja-aitaa tulille, mutta se on hidas ja satoja miljoonia euroja maksava projekti, vaikka sitä ei rakennettaisi kuin muutaman sadan kilometrin matkalle, eli ei ole tapahtumassa tähän hätään.

Uusia uhkauksia Ukrainaa kohtaan piakkoin, luulisin.
Kremlin mukaan Putin allekirjoittaa huomenna kello 15 sopimukset Ukrainalta miehitettyjen alueiden liittämisestä Venäjään ja sen jälkeen asiasta tiedotetaan. Varmaan tuo liittyy osaltaan siihen. Tiedä vaikka olisivat avaamassa jossakin vaiheessa Valko-Venäjän kautta toista rintamaa uudestaan. Aika sumuista menoa on nyt kyllä.

Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 150
Oletko sitä mieltä että Suomessa ja muissa "länsimaissa" media on täysin totuudenmukainen ja puolueeton?
En tietenkään, koska subjektiivisuutta on aina. Mutta tuossa kohdassa kyse on vähän siitä että onko tämä omppu nyt kotimainen vai ulkomainen. Ei siitä, että tämä sitruuna on oikeasti omena.

Mutta siis venäläinen näkökulma on juuri tuollainen, että kaikki valehtelevat joten keneenkään ei luoteta.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 459
Rajaa on vaikea laittaa kiinni jos ei ole turvallisuusuhkaa. Nyt hallitus on toiminut moraaliperiaatteella ja se tarvitsee luovuutta.
Jos rajanaapurissa on sotilaallinen liikekannallepano ja on maa ilmoittanut sotivansa länttä (eli myös Suomea vastaan) niin minkälainen turvallisuusuhka pitäisi olla, että asiat tapahtuisivat samassa tahdissa muiden oikeusvaltioperiaatteita noudattavien EU-valtioiden kanssa.

Tämä ei ole kohdistettu ketään vastaan tai kyseenalaistaen kenenkään mielipidettä, pelkkää pohdintaa siis.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 459

Ukraina ei ole Kangaspuron mukaan käytännössä lainkaan suorittanut iskuja Venäjän alueelle tai ainakaan tunnustanut sellaisia.
Tämä tuo aivan uuden tilanteen. Nyt sitä taistelua käydään alueella, jonka Venäjä on kenenkään tunnustamatta ja omalla päätöksellään julistanut omaksi alueeksi. Se tuottaa vaarallisen vaiheen ja antaa Venäjälle mahdollisuuden käyttää hyvin laajaa keinovalikoimaa.
Kuten jo n. viikko sitten pohdiskelin venäjä liittää alueet osaksi federaatiota ja ilmoittaa samalla, että isku näille örkkilandian uusille alueille antaa heille vapauden käyttää haluamiaan puolustusmekanismeja.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 534
2015 nähtiin jo kuinka hyvin viranomaiset on kartalla :smoke: Mistä ne voi tietää mitä sabotöörejä sieltä rajan yli tulee?
Eiköhän ne viranomaiset ole kartalla ihan niin hyvin kuin kaikkien muidenkin valtioiden viranomaiset ovat. Poliitikot sitten tekevät omia kikkailujaan ja pään pensaaseen työntämisiään. Poliisi, Supo ja puolustusvoimat ovat varoitelleet milloin mistakin, mutta hallitus sulkenut silmät ja korvat.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 150
Viro laittoi kiinni rajan venäläisiltä viisumin omaavilta 19. päivä. Osittainen liikekannallepano tuli 21. päivä. Meillä on raja menossa kiinni 30. päivä. Turistiviisumeja on jo nyt rajoitettu n. 25%:iin normaalimäärästä, joten ei tässä nyt hirveän hitaasti ole toimittu.

Lisäksi tilannehan muuttui liikekannallepanon takia turvallisuuden osalta aika paljon, jolloin muutos on myös ihan perusteltua jos näin katsotaan (en ole samaa mieltä perusteluista, mutta jos virkamiehet katsovat että perusteet täyttyvät niin näin voi tehdä). Toisekseen koska komissiolta ei ole tullut kummallisempia ukaaseja jäsenvaltioita kohtaan, niin toimenpiteellä on myös enemmän legitimiteettiä nyt kuin pari viikkoa sitten (kun puhutaan Schengen alueen viisumeista ja sopimuksista, jotka ovat EU lainsäädännön alaisia hyvin voimakkaasti).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
2015 nähtiin jo kuinka hyvin viranomaiset on kartalla :smoke: Mistä ne voi tietää mitä sabotöörejä sieltä rajan yli tulee? Voin jo kuvitella kuinka taas ihmetellään, että miten näin kävi, kun joskus ydintalvella tulee esim. kantaverkkoon joku "yllättävä ongelma".
Se nyt vain on suomalainen tapa toimia. Vaikka naapuri tulisi esittelemään selkään iskettyä puukkoa, niin homma otetaan tosissaan vasta sitten, kun puukko löytyy omasta selästä. Toki siinäkin vaiheessa menee pitkä tovi ihmetellessä, että miten ihmeessä se puukko päätyi omaan selkään ja onko se edes puukko.

Joka tapauksessa mielenkiintoista seurata tilanteen kehittymistä. Tiedä vaikka oikeasti saadaan jännitystä muuten niin synkkään talveen.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 150
Kuten jo n. viikko sitten pohdiskelin venäjä liittää alueet osaksi federaatiota ja ilmoittaa samalla, että isku näille örkkilandian uusille alueille antaa heille vapauden käyttää haluamiaan puolustusmekanismeja.
Mutta mitä tämä muuttaa? Ei Venäjän perustelut ole tähänkään mennessä menneet lännessä läpi. Ukraina ei tule lopettamaan alueidensa takaisin valtausta, siksi että Venäjä on keksinyt että nämä kuuluvat meille. Krim on ihan vastaavassa tilanteessa ja sinne on isketty jo aiemmin ja tullaan iskemään eikä edes Turkki katso Krimiä osaksi Venäjää vaan käskee palauttamaan alueen Ukrainalle.

Toisaalta eskaloiminen ydinaseeseen johtaa hyvin todennäköisesti venäjän mustan meren laivaston tuhoamiseen ja lentokoneiden ja tankkien antamiseen (ja ilmatilan valvontaan) NATOn suunnasta.
 
Liittynyt
23.01.2017
Viestejä
1 571
Tuossahan Peskov puhuu asiaa, missä kaikki tiedustelutieto, millä muuten on lesoiltu? Nythän nämä maat + Yhdysvallat näyttää aivan avuttomilta.
Harvemmin noita tiedustelutietoja huudellaan suodattamatta julkisuuteen, kun vastapuoli pystyy siitä mahdollisesti tekemään päätelmiä siitä tiedustelun laajuudesta ja suorituskyvystä.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
6 459
Krim on ihan vastaavassa tilanteessa ja sinne on isketty jo aiemmin ja tullaan iskemään eikä edes Turkki katso Krimiä osaksi Venäjää vaan käskee palauttamaan alueen Ukrainalle.
Ukraina ei ole (ainakaan julkisesti) tehnyt mitään iskuja örkkilandiaan kuuluvalle Krimille. Se ammusvaraston räjähdys menee samaan sarjaan, kuin noiden kaasuputkien poksautus. Tekijä tuntematon, jatkakaa.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 948

Krim ei kuulu örkkilandialle vaan on osa Ukrainaa de-jure, ja Ukraina on todellakin iskenyt sinne ja tainnut myöntääkin sen. Ainut kysymysmerkki on vaan että mitä aseita on tarkalleen ottaen käytetty.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
98
Idän kääpiörotta aka Putin on kyllä melkoisen sekaisin. Viitaten esim. noihin huhuihin, joiden mukaan liikekannallepanossa kutsutut lähtisi Valko-Venäjältä vielä hyökkäykseen Ukrainaa kohti. Se teurastetun venäläisen määrä tulisi olemaan kertaluokkaa pahempi, kuin sillä ensiyrityksellä.

Vastaavia huhuja taisi olla myös Odessan ja Harkovan valtauksen haaveiluista. Niilläkin suunnilla onnistumisen edellytykset on julkisuuden tietojen perusteella melko olemattomat. Ei pysty ymmärtämään miten sekaisin nuo venäläiset on ja mitä oikein pitää tapahtua, että ymmärtävät luikkia takaisin kotiin. Enkä näe niille mitään ulospääsytietä millä ne voisi kuitata operaation voitetuksi.

Toivottavasti jostain löytyy sopiva rotanloukku ja homma loppuu pian.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
567
Jossain lähdettä tälle?
Googlella hakee esim. ukraine crimea airstrike.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 491
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 580
Valko-Venäjä valmistautuu ottamaan vastaan jopa 20 000 venäläistä lkp:n alaista sotilasta.

"Belarus is getting ready to receive 20,000 mobilized Russians - Intelligence. The authorities of Belarus also instructed law enforcement officers to assist representatives of the Armed Forces in mobilizing Russian citizens who recently entered the country's territory."

Valkovenäjällä valmistaudutaan ilmeisesti varsin suureen sotilaalliseen hyökkäykseen.

"Our sources report: #Lukashenko agreed to deploy 120K soldiers during November-February. undertakes to supply 100K mobilized soldiers in addition. Lukashenko is preparing for a full-scale war. The West must issue an ultimatum he cannot refuse"

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 384
Viestejä
4 159 393
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom