Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

Medvedev uhkaa: Ulkomaalaisten omaisuus voidaan takavarikoida ja kuolemantuomio palauttaa Venäjälle Medvedev uhkaa: Ulkomaalaisten omaisuus voidaan takavarikoida ja kuolemantuomio palauttaa Venäjälle

Venäjä on tullut hulluksi.

Vastavuoroisesti Venäläisten oligarkkien omaisuus länsimaissa voidaan myös takavarikoida sekä tunnetuimpien Putinin tukijoiden omaisuus kuten tämä jääkiekko tähti Aleksandr Ovetškin siinä olisikin sille kaverille herätys kun joutuu palamaan pennittömänä Venäjälle eikä ikinä enää voi pelata missään ulkomailla. Käytetään ne rahat korvausten maksamiseen niille kenen omaisuus takavarikoitiin venäjällä. Kannatetaan.
 
Ukrainan punaisen risti sivut, saa lahjoittaa:

 
Eniten jännittää, miten kauan tämä yhteistyö pitää venäjää vastaan. Lopulta se on kauppa mikä kannattaa. Monet varmasti toivovat sodan pikaista päättymistä vaikka sitten venäläisen eduksi, jotta saadaan homma ohi ja palattua takaisin "normaaliin". Tai sitten unelmatilanteessa venäjää tosiaankin tullaan hyljeksimään peliliikkeidensä takia vuosikymmeniä eteenpäin.

Kauppa ehdottomasti kannattaa. Mutta sota ei, varsinkin kun vastassa on mielipuoli + ydinasesupervalta. Putin on siis valtava uhka myös taloudelliselle hyvinvoinnille ja siksi veikkaan, että Venäjän asema on muuttunut niin pitkäksi aikaa kun siellä vaihtuu johto + tarinat.
 
Taitaa Finnairin Aasian lennot olla kohta lennetty...

Toisaalta nyt on akuutti tilanne eskaloitumassa siihen tahtiin, että parempi vaan lopettaa kaikki mahdollinen yhteistyö Venäjän kanssa ja odottaa että Suuri Johtaja syrjäytetään tai kuolee.

Eiköhän noilla Finnairin Aasian lennoilla Venäjän yli ole yksi ja sama. Isommista asioista nyt kysymys kuin yhden lentoyhtiön lentoreiteistä. Kiertäkööt Venäjän tai lakkauttakoot vuoronsa jos eivät osaa sitä kiertää.

Eli ei muuta kuin venäläisille lentokoneille lentokielto myös Suomeen. En tiedä mikä tuossa nyt maksaa etteivät saa päätöstä Suomessa tehtyä.
 
Eniten jännittää, miten kauan tämä yhteistyö pitää venäjää vastaan. Lopulta se on kauppa mikä kannattaa. Monet varmasti toivovat sodan pikaista päättymistä vaikka sitten venäläisen eduksi, jotta saadaan homma ohi ja palattua takaisin "normaaliin". Tai sitten unelmatilanteessa venäjää tosiaankin tullaan hyljeksimään peliliikkeidensä takia vuosikymmeniä eteenpäin.
Ei ajat entiset enää palaa, se on ihan selvä. Nyt vaan täyttä hönkää Venäjä sellaiseen eristykseen, ettei niillä ole liikkumavaraa enää mihinkään suuntaan...
 
Kauppa ehdottomasti kannattaa. Mutta sota ei, varsinkin kun vastassa on mielipuoli + ydinasesupervalta. Putin on siis valtava uhka myös taloudelliselle hyvinvoinnille ja siksi veikkaan, että Venäjän asema on muuttunut niin pitkäksi aikaa kun siellä vaihtuu johto + tarinat.
Olisihan se uutinen jos sanottaisiin että Putin oli horjahtanut ja pudonnut parvekkeelta alas :)
 
Sinäällänsä ymmärrän sivulliset urhit kun ammutaan isoilla aseilla, mutta ambulanssin ampuminen...
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.




Near Kyiv-- a shell hit someone's home and killed at least three people that were seeking shelter in a basement:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Eiköhän noilla Finnairin Aasian lennoilla Venäjän yli ole yksi ja sama. Isommista asioista nyt kysymys kuin yhden lentoyhtiön lentoreiteistä. Kiertäkööt Venäjän tai lakkauttakoot vuoronsa jos eivät osaa sitä kiertää.

Eli ei muuta kuin venäläisille lentokoneille lentokielto myös Suomeen. En tiedä mikä tuossa nyt maksaa etteivät saa päätöstä Suomessa tehtyä.
Suomessa varmaan juuri "pelätään" noiden Finnairin lentojen kohtaloa, mutta nyt pitäisi ymmärtää, että tilanne on akuutti ja ketään vittu kiinnosta mitkään Finnairin Aasian lennot tässä kokonaiskuvassa, ja uskaltaako kukaan edes enää lentääkään Venäjän ilmatilan läpi...
 
Tanska ja Ruotsi voisivat sulkea salmensa niin yksikään venäläinen laiva ei poistu tai saavu Itämerelle. Sama toivottavaa Turkille ja Egyptille. Myös Gotlannin ja Ahvenanmaan militarisointi välittömästi.
 
Minä ja moni tuttuni mukaanlukien on pöyristynyt sosialidemokraattien kannasta tähän asiaan.
Sanoivat ei aseavulle vasemmistoliiton kanssa. Ruotsi sentään on lahjoittanut aseita, mutta Suomi ei koskaa edellä mainitut puolueet.
En itse pysty enää äänestämään sosialidemokraatteja ensi vaaleissa.

Olen myöskin kertonut tämän saman asian sosialidemokraateille joihin minulla on yhteyksiä.

Suomen turvallisuus ja Ukrainan itsenäisyyden puolustaminen menevät aatteen & ideologian edelle.

Hyi vittu minua oikeasti oksettaa nämä Kiljuset ja Tuomiojat.
 
Suomessa varmaan juuri "pelätään" noiden Finnairin lentojen kohtaloa, mutta nyt pitäisi ymmärtää, että tilanne on akuutti ja ketään vittu kiinnosta mitkään Finnairin Aasian lennot tässä kokonaiskuvassa, ja uskaltaako kukaan edes enää lentääkään Venäjän ilmatilan läpi...
Suomen ei kuitenkaan kannata liikaa sooloilla. Äkkiä on taas yllätäen vaikka pakolaisaalto vyörymässä itärajan yli tai muuta mielivaltaista vittuilua. Kannattaa mennä pakotteissa EU-rintamassa imo.
 
Minä ja moni tuttuni mukaanlukien on pöyristynyt sosialidemokraattien kannasta tähän asiaan.
Sanoivat ei aseavulle vasemmistoliiton kanssa. Ruotsi sentään on lahjoittanut aseita, mutta Suomi ei koskaa edellä mainitut puolueet.
En itse pysty enää äänestämään sosialidemokraatteja ensi vaaleissa.

Olen myöskin kertonut tämän saman asian sosialidemokraateille joihin minulla on yhteyksiä.

Suomen turvallisuus ja Ukrainan itsenäisyyden puolustaminen menevät aatteen & ideologian edelle.

Hyi vittu minua oikeasti oksettaa nämä Kiljuset ja Tuomiojat.
onko tämä kuin tuore kanta? ei linkkiä olis?
 
Nämä Putinin kasvojen outoudet taitaa johtua ihan herran turhamaisuudesta, eli joko jotain pistoksia, happohoitoja tai kiristelty hollywoodyn tyyliin.
Tästä oli jossain vuosia sitten spekulaatiota, kun miehen nassu muuttui nopeasti ja oli kuvavertailua. Valitettavasti siis valloittajan terveys todennäköisesti hyvässä kunnossa.
 
Venäjän palkkaama trolliarmeija on jo vuosia suunnannut valeinformaatiota länsimaihin ja demokratiataa vastaan. Saanut ylläpitäjiä ja myötäilijöitä, myös Suomessa. Olisko aika nettiosaajien ja valtioiden ryhdistäytyä. Pistää kaikki vastatoimet käyttöön tuollaista demokratian ja sometoiminnan vastaista valtioita kohtaan. Luoda myös vastavoimaa sinne Venäjän sisäiseen sulkeutuneisuuteen ja tiedonkulun estoon.
 
Nämä Putinin kasvojen outoudet taitaa johtua ihan herran turhamaisuudesta, eli joko jotain pistoksia, happohoitoja tai kiristelty hollywoodyn tyyliin.
Tästä oli jossain vuosia sitten spekulaatiota, kun miehen nassu muuttui nopeasti ja oli kuvavertailua. Valitettavasti siis valloittajan terveys todennäköisesti hyvässä kunnossa.

Tai vähän tiukemmasta testosteronipiikityksestä iän tuomaa vajetta korjaamaan. Sitten on menty vähän yli. Se selittäisi tiukentuneet aggressiot ja käsittämättömän käytöksen.

Bodareillahan on naamat sellaisia turvonneita möhkäleitä.
 
Suomessa varmaan juuri "pelätään" noiden Finnairin lentojen kohtaloa, mutta nyt pitäisi ymmärtää, että tilanne on akuutti ja ketään vittu kiinnosta mitkään Finnairin Aasian lennot tässä kokonaiskuvassa, ja uskaltaako kukaan edes enää lentääkään Venäjän ilmatilan läpi...
Olen kyllä eri mieltä.

Finnairin Aasian bisnes on erittäin merkittävä sekä lentoyhtiölle että Suomen turismille (koronan ulkopuolella). Sen sijaan venäläisten koneiden blokkaaminen on lähes hyödytön pakotteena ja kaikenlisäksi vaarallinen maalta joka ei ole NATO:ssa.

Suomen ei kannata yhtään sooloilla EU:n pakotteiden ulkopuolella ennen kuin on varmat NATO:n turvatakuut.
 
Nämä Putinin kasvojen outoudet taitaa johtua ihan herran turhamaisuudesta, eli joko jotain pistoksia, happohoitoja tai kiristelty hollywoodyn tyyliin.
Tästä oli jossain vuosia sitten spekulaatiota, kun miehen nassu muuttui nopeasti ja oli kuvavertailua. Valitettavasti siis valloittajan terveys todennäköisesti hyvässä kunnossa.
Se on ihan yleistä tietoa, että Putin "hoitaa" kasvojaan.

Mutta nyt kasvot on mielestäni "pöhöttyneet" aiemmasta ja herättää kysymyksiä, että voisiko taustalla olla muutakin kuin kosmeettiset hoidot.
 
Tossa aiemmin kun kuulemma jotain "turhaa pohdintaa viestintätieteestä" tms pidin käyttäessäni sitä käärmesaarta tms esimerkkinä kun joidenkin mukaan "varmistettu on, kun niin sanottiin, usko nyt" niin näyttää se virallinen kelkka nyt kääntyvän.
Tai eihän nytkään mitään ole vielä varmistettu, mutta ainakin sen, että ei kyllä tällä hetkellä Ukraina noiden saaristolaisten kuolemaa varmista.

Tottakai sota tarvitsee sankareita ja tarinoita, mutta vähän huvittaa millä innolla otetaan kaikki mahdollinen totena heti kun joku kerkee jotain sanomaan.
Ja heti yläpuolella on joku kuva jostain kaverista jossain lentokoneessa joskus. Nojoo, se nyt on jo ihan klassinen propagandasankaritarina nostamaan henkeä.
Pitkältihän tästä on vastuussa ihan itse Venäjä systemaattisen suoraan valehtelevan propagandan kanssa, joka ampuu itseään nilkkaan tuplaten, mutta kuten totesin, sitä tehdään muuallakin, joten itse en usko kummankaan juttuja pätkän vertaa, ennenkun on videota ja mieluiten useista kuvakulmista jokaisesta väitteestä.
Toisen valehtelu ei tee toisesta rehellistä, sekä horilka, että vodka on käytännnössä samaa viinaa ja sitä rataa.

 
saksa vastustelee edelleen?
Tätäkään en ymmärrä, mitä sitten vaikka Saksa vastustelee, ei ne ole enää Saksan käsissä/kontrollissa, ei Saksa voi mitenkään estää niiden shippausta. Senkun vaan ilmoittaa että ”gunther ime omaa, force majeure tilanne”.

Jos Saksa tuosta alkaa aukomaan myöhemmin päätänsä niin se loppuu hyvin äkkiä kun kukaan ei hanki sieltä yhtään military kamaa seuraavaan vuosikymmeneen. Siinä menee duuni niin monelta alta että alkaa kaupantekeminen guntteriä kiinnostamaan melko äkkiä. Ei yhden maan tuottamia kamoja kukaan oikeasti tarvitse, pitää vaan olla päätöksissä joukkovoimaa takana.
 
onko tämä kuin tuore kanta? ei linkkiä olis?
Kimmo Kiljusen kommentti A-studiossa, oli että Suomi ei halua valita puolia suurvaltojen konflikteissa.

11084cc3-71d9-4d23-ad24-68f970da1e25.jpg
 
Nämä Putinin kasvojen outoudet taitaa johtua ihan herran turhamaisuudesta, eli joko jotain pistoksia, happohoitoja tai kiristelty hollywoodyn tyyliin.
Tästä oli jossain vuosia sitten spekulaatiota, kun miehen nassu muuttui nopeasti ja oli kuvavertailua. Valitettavasti siis valloittajan terveys todennäköisesti hyvässä kunnossa.

Tuttu ihotautilääkäri joskus 2014 vuonna jo sanoi, että he on joskus miettineet kollegoiden kanssa kahvipöydässä, että mitä Putinin kasvoille on tehty. Ymmärsin että ammattilaisen silmiin se operaatio oli eri tavoilla epäonnistunut ja näyttää kummalliselta naama Putinilla.

Uutuutena Putinin naamaan on ilmestynyt viimeisen vuoden aikana joku kumma nestepöhytys. Johtunee kenties jostakin steroidilääkityksestä. Esimerkiksi kenties kortikosteroideista tai testosteronin reippaasta annostelusta.
 
Lääkärikaverini kertoi juuri pyöräreissulla suomalaisesta keto-ruokavalioguru Antti Heikkilästä - joka ammatiltaan ortopedi eli kirurgi - joka oli jollain alustalla vaatinut että Venäjän tulisi ampua Helsinkiin tai Suomeen kolme ohjusta. Kaveri on kirjoittanut myös kirjoja joista osa nähtävästi jonkin sortin asiaa, mutta suurin osa huuhaata. Jos joku löytää kyseisen viestin niin postatkoon sen tänne.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.



Alla se Heikkilän päivitys EU:n sodanlietsojista. Sattuu yllättäen olemaan koronarokotekieltäjien
suomalaisen johtohahmon Rouva Kedon kavereita.

sodanlietsojat.jpg



Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.


Heikkilällä taitaa olla hiilarit liian alhaalla, niin tulee nälkäkiukku ja känkkäränkkä.
 
Miten näette, että onko Putinilla enää minkäänlaisia mahdollisuuksia jatkaa Venäjän johdossa - kävi sodassa miten tahansa? Mitä vaihtoehtoja hänellä on tämän sodan jälkeen? Toivottavasti siis päästään henkilöstä eroon jollain tavalla.
 
Suomessa varmaan juuri "pelätään" noiden Finnairin lentojen kohtaloa, mutta nyt pitäisi ymmärtää, että tilanne on akuutti ja ketään vittu kiinnosta mitkään Finnairin Aasian lennot tässä kokonaiskuvassa, ja uskaltaako kukaan edes enää lentääkään Venäjän ilmatilan läpi...
Niin kauan kun satoja miljoonia kaadetaan veroja Finnairiin niin tota... Verotuki sitten pois noilta ja esim. henkilöstön palkka eurooppalaiselle tasolle / tekijät muualta.
 
Miten näette, että onko Putinilla enää minkäänlaisia mahdollisuuksia jatkaa Venäjän johdossa - kävi sodassa miten tahansa? Mitä vaihtoehtoja hänellä on tämän sodan jälkeen? Toivottavasti siis päästään henkilöstä eroon jollain tavalla.
Putin on kuin purkka tukassa jos joku ei käy ampumassa siltä aivoja seinille. Aivan sama miten tässä sodassa käy.
 
Noniin, päivän viihdeannos takana. Kävin vilkaisemassa Bäckmanin ja Putkosen Twittereitä. On niin sakeaa settiä, ettei kauan pystynyt seuraamaan. Saakohan ne tuosta rahaa vai onko vain harvinaisen omituista kansalaisaktivismia?
 
Nyt kun katsonut tuota venäläisten toimintaa Ukrainassa, niin voi unohtaa ne höpötykset että Venäjä valtaisi Suomen nopealla tahdilla. Tultaisiin pistämään vastaan ja lujaa, kyllä sitä kalustoa ja osaamista on täällä aika hyvin.
Tuosta kun otetaan vielä opiksi, että maavoimille mahdollisimman paljon raskaita kertasinkoja, niin aletaan oleen voittamattomia. Näkyy tulevan Ryssä tietä pitkin, joten kaikkien suomeen johtavien teiden varsille vois jo valmiiksi alkaa tekemään poteroita sinkoja varten.
 
Miten näette, että onko Putinilla enää minkäänlaisia mahdollisuuksia jatkaa Venäjän johdossa - kävi sodassa miten tahansa? Mitä vaihtoehtoja hänellä on tämän sodan jälkeen? Toivottavasti siis päästään henkilöstä eroon jollain tavalla.
Tottakai on, katso vaikka Venezuelan Maduroa tai Pohjois-Korean Kimiä...

Ei sillä ole väliä vaikka maa rapistuisi ympäriltä, mikäs pahan tappaisi.

Toisaalta ei se vaadi kuin yhden isopallisen kenraalin tms. henkivartijan, joka voisi kaiken muuttaa. Mutta jossei sitä ole em. maissakaan tapahtunut, niin odotukset ei ole kovin korkealla.
 
Miten näette, että onko Putinilla enää minkäänlaisia mahdollisuuksia jatkaa Venäjän johdossa - kävi sodassa miten tahansa? Mitä vaihtoehtoja hänellä on tämän sodan jälkeen? Toivottavasti siis päästään henkilöstä eroon jollain tavalla.
Aika heikkoa on. Ei tuota sodanjulistusta länsimaille pysty voittamaan ilman ydinsotaa ja ei sekään mikään voitto olisi. Voitto vaatisi, että koko Eurooppa alistuu Putinin saappaan alle. Sitä tuskin tulee tapahtumaan. Hävinnyt Putin on kasvonsa menettänyt, eikä pysty jatkamaan.
 
Mutta eipähän ainakaan tarvitse pelätä, että seuraaja olisi nykyistä hullumpi.

Vaikea sanoa, siellä noita mielipuolia Venäjällä tuntuu riittävän. Luulin Medvedin olevan askeleen maltillisempi ja järjellisempi, mutta taitaa silläkin miehellä menneen propaganda päähän lopullisesti viime päivien lausuntojen perusteella.
 
Miten näette, että onko Putinilla enää minkäänlaisia mahdollisuuksia jatkaa Venäjän johdossa - kävi sodassa miten tahansa? Mitä vaihtoehtoja hänellä on tämän sodan jälkeen? Toivottavasti siis päästään henkilöstä eroon jollain tavalla.

Eiköhän lännen johtajille ole yhtä kiusallista esiintyä jatkossa samoissa kuvissa Putinin kanssa kuin Hitlerin kanssa esiintyminen olisi.

Ukrainan sotaa isompi ongelma Putinilla taitaa olla siinä, että oman kansan tuki on katoamassa tai kadonnut jo hänen takaa.

Putinia varmaan myös skitsottaa viimeisen päälle paljon se, että hänen joku "oligarkkiystävistään" pistääkin hänet tavalla tai toisella kylmäksi kun Putin aiheuttaa haittaa hänen pisneksilleen ja hänen omaisuuden arvostaan sulanut suurin osa ja päälle vielä ne ulkomaiden omaisuuden takavarikot ja ulkomaan pisnesten tuhoutuminen.

Kenties Putin ottaa mallia Isä Aurinkoisesta ja teloituttaa kaikki oligarkit kun pelottaa niin että joku heistä tai useampi heistä on häntä itseään pistämässä kylmäksi tai syrjäyttämässä.
 
Vaikea sanoa, siellä noita mielipuolia Venäjällä tuntuu riittävän. Luulin Medvedin olevan askeleen maltillisempi ja järjellisempi, mutta taitaa silläkin miehellä menneen propaganda päähän lopullisesti viime päivien lausuntojen perusteella.
Joko se tai sitten tässä tilanteessa ei ole muuta mahdollisuutta (tai hän ei näe muuta mahdollisuutta) kuin peesata pressaansa.
 
Tässä on niin hyvä henki päällä, että tänne betoniviidakkoon voisi jakaa RK:t jokaiselle reserviläiselle. Kolme lipasta ja parisataa kutia.
Vähän niukka varustus, mutta toimii toki siviilivaatteissa. Tavallisissa farkuissa on sopivasti kaksi takataskua.
 
Kimmo Kiljusen kommentti A-studiossa, oli että Suomi ei halua valita puolia suurvaltojen konflikteissa.

11084cc3-71d9-4d23-ad24-68f970da1e25.jpg
Tämä kaivetaan seuraavien eduskuntavaalien alla moneen kertaan esille.
Mielenkiintoista nähdä, miten vasemmistopoliitikot (myös perussuomalaiset) kiemurtelevat vastauksissaan.
Itse äänestän kaikissa seuraavissa vaaleissa vain ehdokkaita, jotka ovat ehdoitta suomen pikaisen NATO-jäsenyyden kannalla. Siinä valitettavassa tilanteessa, että emme niihin mennessä ole jo NATOssa.
 
Putinia varmaan myös skitsottaa viimeisen päälle paljon se, että hänen joku "oligarkkiystävistään" pistääkin hänet tavalla tai toisella kylmäksi kun Putin aiheuttaa haittaa hänen pisneksilleen ja hänen omaisuuden arvostaan sulanut suurin osa ja päälle vielä ne ulkomaiden omaisuuden takavarikot ja ulkomaan pisnesten tuhoutuminen.

Kenties Putin ottaa mallia Isä Aurinkoisesta ja teloituttaa kaikki oligarkit kun pelottaa niin että joku heistä tai useampi heistä on häntä itseään pistämässä kylmäksi tai syrjäyttämässä.
Tässä on muuten sellainenkin mahdollisuus, että mitäs jos jonkun Putinin lähipiiriläisen sukulainen kuolee Ukrainassa, etenkin siis ukrainalaisen siviilin ominaisuudessa...
 
Tämä kaivetaan seuraavien eduskuntavaalien alla moneen kertaan esille.
Mielenkiintoista nähdä, miten vasemmistopoliitikot (myös perussuomalaiset) kiemurtelevat vastauksissaan.
Itse äänestän kaikissa seuraavissa vaaleissa vain ehdokkaita, jotka ovat ehdoitta suomen pikaisen NATO-jäsenyyden kannalla. Siinä valitettavassa tilanteessa, että emme niihin mennessä ole jo NATOssa.
Hyvä jos näin tehdään. Minä en unohda.
Isoisoisäni oli sosialidemokraatti ja silti taisteli molemmissa sodissa, häpeän tätä hänen puolestaan.

Minäkin tulen tekemään äänestyspäätökseni tämän perusteella.
 
En tiedä voiko sodasta kirjoittaa, että on positiivista kun sotilaita kuolee, mutta on ollut erittäin positiivista nähdä miten kovaa Ukraina laittaa vastaan ja aiheuttaa Venäjälle kokoajan tappioita. Sekä on sellainen toivonkipinä, että Venäläiset epäonnistuvat tässä sodassaan, kun se pitkittyy ja se käy lopuksi liian kalliiksi. Putinille toivon samaa kohtaloa kuin ihannoimalleen Stalinille, kuole paska omassa kusilammikossasi!
 

Tuossa on ukrainalaisten Molotovin coctailin resepti.

Eli bensaan liuottaa EPS-eristettä (= "styroksia") niin paljon kuin liukenee. Lopputuloksena on sammumaton napalmi. Sitten vain pulloon ja venäläisten hyökkääjän niskaan se palavalla sytyttimellä varustettuna.

Kannattaa painaa resepti mieleen jos Putinin rosvosakki meinaa joskus Suomestakin hankkia lisää "Жи́зненное простра́нство на запада" (elintilaa, lebenstraumia, lännestä).
 
Noniin, päivän viihdeannos takana. Kävin vilkaisemassa Bäckmanin ja Putkosen Twittereitä. On niin sakeaa settiä, ettei kauan pystynyt seuraamaan. Saakohan ne tuosta rahaa vai onko vain harvinaisen omituista kansalaisaktivismia?
Kai kuvittelevat olevansa jotenkin tärkeitä kun siellä Donbassissa (tai missä olivatkin) esittävät jotain johtoasemassa olevia sekä eiköhän jotain ruplia tilille valu näillekin. Noiden juttuja kun lukee, niin ei jumalauta kun voi olla jotkut aikamoisia hapen tuhlaajia.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
301 123
Viestejä
5 147 195
Jäsenet
81 937
Uusin jäsen
laban

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom