Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022

rusina666

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
569
Oletushan tuossa skenaariossa on, että Venäjällä on Ahvenanmaan jo hallussa eli Suomi on siinä hyökkäävässä asemassa. Demilitarisoituna alueena Venäjä olisi kuljettanut aseet etukäteen ja saanut saaren strategiset kohteet haltuun paikalla olevalla miehityksellä. Kuinka toimiva tai todennäköinen skenaario se on, niin ehkä hieman kaukaa haettua, että se toimisi käytännössä hyvin. Toisaalta takaisin valtaus voi hankalaa mikäli Venäjä pyrkii saartamaan saaren ja Suomella on pienet merivoimat vaikka olisikin teknologisesti ylivoimaisempi, niin logistisesti haastava tilanne saada kuljetettua sotilaat ajoissa rantaan.

/sori offtopic
Eiköhän Suomi antaudu siinä vaiheessa kun ensimmäinen maihinnousu-alus näkyy horisontissa.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 016
Veikkaan että tässä kaasuputkessa on kyse yhdysvaltojen sabotaasista. Miksi venäjän pitäisi räjäyttää se putki kun olivat jo muutenkin laittaneet hanan kiinni johonkin tekosyyhyn vedoten?
Biden on oikeasti suuri herra, ei tarvitse itkuraivaroida ja potkia seiniä. Evmp-luokkaa tällaiset jutut imho, palvelee ketä? ;) Tämä siis siksi sanottu että ymmärrät näiden juontavan juurensa
alunperin itään väitteinä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 281
Kyse oli täysin loogisesta ja odotetustakin (mm. CIAn varoitus) Venäjän iskusta. Nyt odotellaan, että tuleeko lisää. Todennäköisesti tulee, koska Putin saa edelleen touhuta vapaasti eikä kukaan ole tästäkään iskusta pitänyt kuin pientä soosoota.

Edit. Jaa tää olikin nyt Ukraina-ketju. Näissä ketjujen silppuamisissa ei ole mitään järkeä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 510
Edit. Jaa tää olikin nyt Ukraina-ketju. Näissä ketjujen silppuamisissa ei ole mitään järkeä.
Spekulaatiossa ja teorioissa siita kuka rajaytti putken ei ole mitaan mielenkiintoista luettavaa. Vaikka kuinka ajattelee taman olevan keskustelu palsta niin sellaisten asioitten muhittelu ilman mitaan uutta faktaa aiheista ydinpommi tai kuka rajaytti putken ei johda mihinkaan muuhun kuin huuteluun jonkun ajan paasta etta minahan sanoin nain kokoajan.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
14 122
Tämä taisi lähteä viime yönä. Viisi ennen sitä olevaa tyyppiä käännytettiin rajalla.
Veikkaan, että tyyppi esitti bisnesmiestä, joka hän toki kai onkin, ja se auttoi pääsyssä rajan yli.

Mutta aika paljon taitaa olla tuurista kiinni rajan yli pääseminen, ja toistaiseksi suurin osa kyllä kai pääsee. Pikku hiljaa kuitenkin kiristyy touhu.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 016
Hieman saman tyylistä kritiikkiä tästä pirstoutumisesta kirjoitin juuri tänne, jossa tuota pohdintaa on parempi jatkaa:

Ihan ymmärrettävää kun täysin samaa juttua sai jo eilen lukea osaksi "US tämän takana ehkäpä?"
Alkaa yksittäinen juttu kiertämään liiaksi ja viemään pointtia pääasialta, kun 90% sivusta on vaan putkispekulaatiota.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
103
Biden on oikeasti suuri herra, ei tarvitse itkuraivaroida ja potkia seiniä. Evmp-luokkaa tällaiset jutut imho, palvelee ketä? ;) Tämä siis siksi sanottu että ymmärrät näiden juontavan juurensa
alunperin itään väitteinä.
Suuri herra? Mitä tarkoitat? Välillä vaikuttaa ettei edes tiedä mikä päivä on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
10 609
Veikkaan, että tyyppi esitti bisnesmiestä, joka hän toki kai onkin, ja se auttoi pääsyssä rajan yli.
Mutta ihan kiinnostavaa katsoa saman kaverin videota 16.2.2022. Hän naureskelee videolla väitteille että Venäjä olis paha ja tekisi invaasion Ukrainaan. Kävi kuvaamassa jotain rajakaupunkia näyttääkseen, ettei mitään invaasiota ole tapahtumassa. No, se ikääntyi hienosti ja viikon sisällä invaasio tapahtui.

Näköjään muutti Uzbekistaniin jo 5kk sitten eli oli pakopaikka jo olemassa. Se ehkä helpotti rajan ylittämistä että asuu siellä rajan toisella puolella? Mene ja tiedä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 029
Tuosta putkesta. Sinnehän on saattanut venäjällä mennä kaasun sekaan joku "pallo" jossa on räjähteet toimitettu haluttuun kohtaan ja poks, ei luulisi olevan kauhean vaikeaa toteuttaa, kun tietää virtaaman ja jos tekee moisen "pallon", niin voi todella hyvin ajastaa sen räjäytyksen optimaaliseen kohtaan. Tuohan luulisi olevan suhteellisen helppo todentaa jollain sukellusvenedronella.
Putkessa, joka ei ole käytössä, virtaama on 0.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
14 122
Mutta ihan kiinnostavaa katsoa saman kaverin videota 16.2.2022. Hän naureskelee videolla väitteille että Venäjä olis paha ja tekisi invaasion Ukrainaan.
Samanlaista epäuskoa oli ukrainalaisillakin tyyliin päivää ennen invaasiota, tämä kävi ilmi esimerkiksi Bald & Bankruptin videosta, joten eipä siinä sinänsä ihmeellistä... Lännessä oltiin paremmin tilanteen tasalla, vaikka täälläkin asiasta oltiin montaa mieltä, mutta joka tapauksessa invaasion mahdollisuus oli vahvasti keskusteluissa.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 016
Suuri herra? Mitä tarkoitat? Välillä vaikuttaa ettei edes tiedä mikä päivä on.
Propagandaa joka pyrkii vähättelemään "lännen päättäjiä"
Samaa tarjoaa MV Lehti Suomen päättäjistä. En tiedä viljeletkö huvikseen vai miksi?

US syyttely alkoi nyt virallisesti, Mainila part xxx:
Professori Peter Lund epäilee, että Venäjä voisi käyttää turhaksi jäänyttä putkea strategisen edun saamiseen Itämerellä. Myös Mika Aaltola nosti esiin Mainilan laukaukset.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 044

Aika pysäyttäviä haastatteluja. Pistää miettimään, että ei siellä kyllä nähdä tapahtumia samojen lasien läpi kuin täällä.
Mitäköhän tässä on edessä?
Agressiivinen pitkäaikainen aivopesu tekee ihmeitä. Tuokin yksi jätkä ilmottautuu sotaan vapaaehtoisena. Ei taida olla pienintäkään käryä mihin on matkalla, millaisessa joukossa ja varustuksessa.

Valitettavasti näyttää siltä että ainoa keinoa saada venäläisten päähän järkeä on lähettää heidän pojat takaisin arkussa. Siinä vaiheessa kun ruumita alkaa palamaan massoittain ja rintamalla olevat alkavat kertomaan totuuden kotiväestölle niin hyvällä tuurilla vielä ehkä jossain vaiheessa tyytymättömyys kasvaa sille asteelle että Putler syöstään vallasta. Tai sitten ei, mutta joka tapauksessa vaihtoehdot on vähissä. Ukrainaa on tuettava ehdoitta.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 016
Mutta ihan kiinnostavaa katsoa saman kaverin videota 16.2.2022. Hän naureskelee videolla väitteille että Venäjä olis paha ja tekisi invaasion Ukrainaan. Kävi kuvaamassa jotain rajakaupunkia näyttääkseen, ettei mitään invaasiota ole tapahtumassa. No, se ikääntyi hienosti ja viikon sisällä invaasio tapahtui.

Näköjään muutti Uzbekistaniin jo 5kk sitten eli oli pakopaikka jo olemassa. Se ehkä helpotti rajan ylittämistä että asuu siellä rajan toisella puolella? Mene ja tiedä.
En löytänyt tuota, onko video poistettu? Mielenkiinnosta olisin katsellut.
 
Liittynyt
09.12.2021
Viestejä
716
Professori Peter Lund epäilee, että Venäjä voisi käyttää turhaksi jäänyttä putkea strategisen edun saamiseen Itämerellä. Myös Mika Aaltola nosti esiin Mainilan laukaukset.
Tämän jälkeen Venäjän Itämeren laivasto voisi tulla suojelemaan putkea.
Miksi ne tarvisi tämmöisen kikkailun, saahan ne kansainvälisillä vesillä häiriköidä missä lystää?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 044
En näe tätä, olisiko jollain muulla lukuoikeudet? Venäläismedia: Yhdysvallat räjäytti kaasuputket
Tässä tuo ko. kohta:
Pienoissukellusvene tihutyön takana

Venäjän mediassa kaasuputkisabotaasin syntipukiksi tiedettiin – yllätys yllätys – Yhdysvallat.

Esimerkiksi patrioottisen Vzgljad-julkaisun analyysissa muistutettiin, että Yhdysvallat on pitkään vastustanut Nord Stream 2-putken käyttöönottoa. Viime helmikuussa, ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, presidentti Joe Biden uhkasi, että Yhdysvallat keskeyttää putken toiminnan mikäli hyökkäys toteutuu. Bidenin lausunto aiheutti tuolloin diplomaattista polemiikkia Saksan ja USA:n välillä.

Vzgljadin analyysissa muistutetaan, että Nord Stream-putkien katkaisu antaa amerikkalaisfirmoille ylivoimaisen kilpailuedun, kun ne kuljettavat ylihinnoiteltua nesteytettyä maakaasua Eurooppaan.

Venäläisväitteen mukaan operaattorina kaasuputkiräjähdyksissä on ollut Yhdysvaltojen laivasto, ja aikasytyttimellä varustettujen räjähdyspanosten asennus toteutettiin viime kesänä Itämerellä järjestetyn Baltops 22-sotaharjoituksen yhteydessä.

Venäläisnäkemyksen mukaan pommit asennettiin joko laivasta tai helikopterista käsin mereen lasketusta miehittämättömästä pienoissukellusveneestä. Kyseisen kaltaista venettä käytetään normaalisti esimerkiksi räjäyttämällä suoritettavaan miinojen raivaukseen.
Edit: Aah...tälle on kykyään oma ketjunsa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
103
Propagandaa joka pyrkii vähättelemään "lännen päättäjiä"
Samaa tarjoaa MV Lehti Suomen päättäjistä. En tiedä viljeletkö huvikseen vai miksi?
Täysin seniili ukkohan se on. Ei se mitään propagandaa ole. Sen näkee ihan jokainen. Mutta menee offtopicin puolelle.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 016
OT:

Täysin seniili ukkohan se on. Ei se mitään propagandaa ole. Sen näkee ihan jokainen. Mutta menee offtopicin puolelle.
Ei se, että ihminen joskus unohtaa jotain tai sattuu kaatumaan, vie millään tavalla arvoa hänen mielipiteiltään tai muulta. Ikäsyrjintä sen sijaan on ongelma, kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään asia joka oikeuttaisi millään tavalla
vähättelemään ko. henkilöitä. Menee yhtä fiksuksi kuin "boomereiden" huutelu ja on epäarvostettavaa.
Mielestäni hyvä mies paikallaan.
 
Liittynyt
15.08.2017
Viestejä
111
Tunnistaako tankkaajat? Olisiko Vaalimaalta? Mutta siis Suomen vastaisella rajalla pääsee halukkaat sylttytehtaalle.

Screenshot_20220928-172511.png
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 029
Toisaalta kaikki tälläiset skenaariot on rakennettu sen varaan, että Venäjä olisi taktiselta ja toiminnalliselta kyvyltä verrattavissa länsimaihin. Pelkästään Yhdysvalloille saarien valloitus jossain toisessa maailmansodassa oli työn ja tuskan takana. Nykypäivänä Suomella on käytännössä paremmat aseet kuin venäläisillä+millä vaan mittarilla loistava armeija, ilmatorjunta, tiedustelu.
Ei kai ole mitään syytä epäillä, etteikö Venäjän ammattisotilailta Ahvenanmaan haltuunotto onnistuisi helposti. Se, että Putin ei antanut sotilaiden suunnitella operaatiota Ukrainassa ja muutenkin lähdettin haukkaamaan liian suurta palaa, ei tarkoita, etteikö tuon kokoluokan operaatio onnistuisi.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 385
Ei kai ole mitään syytä epäillä, etteikö Venäjän ammattisotilailta Ahvenanmaan haltuunotto onnistuisi helposti. Se, että Putin ei antanut sotilaiden suunnitella operaatiota ja muutenkin lähdettin haukkaamaan liian suurta palaa, ei tarkoita, etteikö tuon kokoluokan operaatio onnistuisi.
Joo, yhtä hyvin onnistuisi kuin Venäjän eliittilaskuvarjojääkäreiltä Hostomelin lentoaseman haltuunotto...
 
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
446

Mitäs nämä ammattisotilaat oikein saisi aikaseksi, kun onhan siellä kuitenkin ihan Suomen viranomaisiakin jatkuvassa päivystyksessä ympäri saarta? Ei ihan mikään hupiukko-porukka todellakaan riitä, vaan kyllä sinne tulisi saada sen pari sataa täysin varustettua sotilasta operoimaan. Tällöin sinne puolestaan heilahtaisi jo aika nopeasti Puolustusvoimienkin välittömän valmiuden joukkoja, ja näin ollen homma taas kerran epäonnistuu.

Mutta tämähän toki käytiin jo läpi. Ei Venäjällä ole todellakaan kykyä noin vain ”vallata koko Ahvenanmaata” silloin ku siltä tuntuu.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 209
Joo, yhtä hyvin onnistuisi kuin Venäjän eliittilaskuvarjojääkäreiltä Hostomelin lentoaseman haltuunotto...
Vähän tätä hain takaa. Parhaat laskuvarjo/speznaz ukot otti pataan huonosti varustelluilta reserviläisiltä. Lisäksi tuossa meillä on vielä meri välissä, eikä Venäjän/v.venäjän raja kuten ukrainalla. Suomen ei tarvitse odotella javelineja, stingereitä, nasameja, himarsseja tai mitään muutakaan. Meillä niillä ollaan harjoiteltu pitkään ja käytännössä mitään rajoitteita ulkomaiselle avulle ei ole. Ja eiköhän Ahvenanmaan puolustusta olla suunniteltu hitusen pitempään, kuin lentokenttien puolustusta Ukrainassa. Mutta kovin kiirettä saavat pitää, jos meinaavat ennen natoa koittaa vallata. Sitä ennen Suomella on jo jonkin tason turvatakuut tärkeimmiltä mailta.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 016
Joo, yhtä hyvin onnistuisi kuin Venäjän eliittilaskuvarjojääkäreiltä Hostomelin lentoaseman haltuunotto...
Se, että joku tekee virheitä, ei tarkoita että niiden tekemistä jatkettaisiin tai tehtäisiin jatkuvasti, näissä saa vähän vääristyneen mielikuvan, kun mediaan päätyy parhaat palat
"hiukan laajasta" otannasta.

Tässä Sun Tzu:lta muutama pätkä:
- Ja kuten vedellä ei ole pysyvää muotoa, ei sodassakaan ole pysyviä olosuhteita.

- Mikään ei ole vaikeampaa kuin tehdä sotaliike. Manööverin vaikeutena on tehdä kiertotiestä kaikkein suorin tie ja kääntää epäonni omaksi eduksi.

- Älä aja vihollista nurkkaan.

- Sodan ydin on nopeus. Käytä hyväksesi vihollisen valmistautumattomuutta, kulje odottamattomia reittejä ja iske siellä, missä hän ei ole valmistautunut.
 
Liittynyt
28.06.2020
Viestejä
172
Luin tässä joku ~10-15 sivua putkeen kun ei oo kerennyt seurata aktiivisesti ja aikamoista ripulia ja offtopiccia tulee jatkuvasti. Syyllistyin tähän kyllä itsekkin nyt :facepalm:

Asiaan:
Kellään mitään uusia videoita etulinjasta/dronehommia tms? Mielellään hyvällä kuvanlaadulla jotta saa selvääkin mikä siellä ottaa hittiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 133
Tunnistaako tankkaajat? Olisiko Vaalimaalta? Mutta siis Suomen vastaisella rajalla pääsee halukkaat sylttytehtaalle.

YLE taisi julkaista kuvan vastaavasta tai jopa samasta kontista Vaalimaan vastaiselta venäjän raja-asemalta jutussaan.

" Paikallisen uutissivusto 47 Newsin mukaan Viipurin alueen hallinto on vahvistanut värväystoimiston perustamisen Suomen rajalle. "

Suomi ja Norja jo päätyvätkin pitämään putken räjähdystä tuhotyönä. Mielenkiintoista on, että Ruotsissa on istuttu ilmeisesti aamusta alkaen kokouksessa pohtimassa asiaa, eikä mitään tietoa ole tullut vielä ulos. Eräs asia mikä tuli tuosta rikkinäisestä putkesta mieleen ja jota joku muukin on pohtinut julkisuudessa: miten tuollainen paineella kaasua puskeva 'Lipposen pieru' vaikuttaa vedenalaisiin kuuntelulaitteisiin ja niiden toimintaan? Eikös tuossa toisen räjähdyskohdan pohjoispuolella ole Ruotsin laivastotukikohta, jota varmaankin yritetään suojata teknisin valvontavälinein?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
646
Veikkaan, että tyyppi esitti bisnesmiestä, joka hän toki kai onkin, ja se auttoi pääsyssä rajan yli.

Mutta aika paljon taitaa olla tuurista kiinni rajan yli pääseminen, ja toistaiseksi suurin osa kyllä kai pääsee. Pikku hiljaa kuitenkin kiristyy touhu.
Hetken aikaa katsellut tuon videoita, ja itse veikkaan että se lähti jo jokin aikaa sitten.
Videoiden tausta vaihtui meinaan joku 1-2vk sitten radikaalisti, ja jos puhui totta videoillaan että oli Moskovan lähistöllä, niin sieltä tuskin yhden yön aikana hurauttelee Uzbekistaniin, etenkin jos rajalla on ollut ruuhkaa...
 
Liittynyt
15.02.2018
Viestejä
315

Se menikin lentokoneella. Mitä olen katsonut, niin sodan alettua kävi Uzbekistanissa etsimässä uusia asiakkaita firmalle missä on/oli töissä.
 
root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
973
Se, että joku tekee virheitä, ei tarkoita että niiden tekemistä jatkettaisiin tai tehtäisiin jatkuvasti, näissä saa vähän vääristyneen mielikuvan, kun mediaan päätyy parhaat palat
"hiukan laajasta" otannasta.

Tässä Sun Tzu:lta muutama pätkä:
- Ja kuten vedellä ei ole pysyvää muotoa, ei sodassakaan ole pysyviä olosuhteita.

- Mikään ei ole vaikeampaa kuin tehdä sotaliike. Manööverin vaikeutena on tehdä kiertotiestä kaikkein suorin tie ja kääntää epäonni omaksi eduksi.

- Älä aja vihollista nurkkaan.

- Sodan ydin on nopeus. Käytä hyväksesi vihollisen valmistautumattomuutta, kulje odottamattomia reittejä ja iske siellä, missä hän ei ole valmistautunut.
Ei muuta lisättävää kuin venäläinen viisaus: "Se joka on palveli armeijassa, ei naura sirkuksessa".
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
14 122
Nyt on ilmeisesti tubettaja Niki Proshinkin poistunut Venäjältä. Tulevan videon thumbnailistä päätellen ei kuitenkaan Suomen kautta vaan lentokoneella (mies asui Pietarissa). Tai voi tietysti olla että on lentänyt Helsingistä. Lentoliput Moskovasta tai Pietarista voi olla vähän kiven alla...

Huomattava määrä venäläisiä tubettajia on jo paennut Venäjältä...

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
1 235

Tuskin on ainoa joka pakenee. Tykinruoaksi ei halua kukaan.

Kannattaahan sitä paeta vielä kun voinut. Voinut säästää oman henkensä yksinkertaisesti. Harvat tosin pystyy pakenemaan noin vain.
Köyhät juuri siellä niin köyhiä että palkka-armeija kuulostaa aina hyvältä että saa rahaa. Näin Venäjä on aina toiminut. Luvataan rahaa, mutta raha meneekin luksusjahteihin ja -koteihin.
 
Viime tippaan jätti kyllä ja riskillä on vetänyt sikäli.

Nyt alkaa kohta olla jo liian myöhäistä kenenkään enää pakoon yrittää...

INSIDE RUSSIA eli Konstantin muuten maksoi lentolipusta $5000 dollaria!
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 016
Jaa, onko se karhu saanut hommattua tekarit pimeiltä markkinoilta?
No, vastapuolen aliarvostus saa tekemään virheitä ja voi päätyä yllätykseen. Eiköhän tämä kaasuputkien räjäyttely viimeistään sen osoita, että missään ei tule menemään rajoja Putinstanille.
Naura siinä sitten kun on tuollainen naapuri..
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
541

Että oman putken poksautus ojan pohjalta kertoo siitä, että hyökkäys modernin puolustuksen omaavan maan puolelle on läpihuutojuttu?
 
...........

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.07.2020
Viestejä
74
Itse olin Niinistön toista kautta vastaan. Suomen presidentti saa istua vain yhden kauden. Perustuslain mukaan. 12v on liikaa. Ollaan semidiktatuurissa kun valta ei vaihdu.

Itse pressana lähettäisin jo huomenna raskaasti aseistetun jääkäripataljoonan Ahevenanmaalle. Konsulaatti räjäytetään ilmaan. Ja saari linnoitetaan raskaasti.

Suomi pelkää että karhu puree.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 055

Laitatko vielä sen lakitekstin pätkän jossa lukee että presidentti ei saa istua kuin yhden kauden.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 029
Vähän tätä hain takaa. Parhaat laskuvarjo/speznaz ukot otti pataan huonosti varustelluilta reserviläisiltä. Lisäksi tuossa meillä on vielä meri välissä, eikä Venäjän/v.venäjän raja kuten ukrainalla. Suomen ei tarvitse odotella javelineja, stingereitä, nasameja, himarsseja tai mitään muutakaan. Meillä niillä ollaan harjoiteltu pitkään ja käytännössä mitään rajoitteita ulkomaiselle avulle ei ole. Ja eiköhän Ahvenanmaan puolustusta olla suunniteltu hitusen pitempään, kuin lentokenttien puolustusta Ukrainassa. Mutta kovin kiirettä saavat pitää, jos meinaavat ennen natoa koittaa vallata. Sitä ennen Suomella on jo jonkin tason turvatakuut tärkeimmiltä mailta.
Ennen Ukrainaa Putin kulki voitosta voittoon.

Georgia 2008
Krimin valtaus 2014
Syyria 2015

On lapsellista ajatella, että Suomi pystyisi estämään pienen demilitarisoidun saariryhmän valloitamisen, jos Venäjä suunnitellusti ja kontrolloidusti päättää niin tehdä, ainakaan sen jälkeen kun on vähän vetänyt henkeä ja analysoinut Ukrainan virheet.

Ja liittyy kyllä Ukrainan sodan mahdollisiin seurauksiin, jos joku aatteli off-topikiksi.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
556
Näköjää vähän isompi paketti lähdössä tosiaankin

Also in the package is funding for about 300 vehicles, dozens of trucks and trailers to transport heavy equip, a variety of radars, comms and surveillance equipment, and other gear for soldiers. It also will include funding for equip to detect explosives and for maint and trainin

Edit: Ja jokin titans systeemikin lähtee samassa kuormassa

Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
186 347
Viestejä
3 393 440
Jäsenet
60 739
Uusin jäsen
ile01

Hinta.fi

Ylös Bottom