Vastamelukuulokkeiden käyttöikä?

Liittynyt
08.05.2022
Viestejä
41
Käytän pyöräillessä ja julkisessa kaukoliikenteessä langallisia tai langattomia kuulokkeita Bluetooth-yhteydellä musiikin kuunteluun ja suosin halpoja ratkaisuja. Turvallisuussyistä en ole miettinyt vastamelukuulokkeita pyöräilyyn, koska liikenteen kuuleminen on tärkeää.

Olen lukenut, että erilaiset langattomat kuulokkeet kestävät 2-4 vuotta ennen kuin joku osa pamahtaa ja niistä tulee roskiskamaa. Käyttämieni kuulokkeiden hinta on vaihdellut 18-25e väliltä ja en ole vielä ehtinyt käyttää mitään loppuun.

Vastamelukuulokkeita käyttäisin vain kotona naapurien töminöiden vaimentamiseen ja saadakseni täten lisää yksityisyyden tuntua kotiin. Vastamelukuulokkeiden hinta näkyy lähtevän kahdeksastakympistä ylöspäin, joten mietin hajoavatko nämä käytössä samaan tahtiin kuin monta kertaa halvemmat peruskuulokkeet?
 
Liittynyt
08.05.2022
Viestejä
41
Tässä myös ehkä vähän tyhmä lisäkysymys: voiko kuulokkeita ostaa 'varastoon' eli jos minulla on yhdet vanhemmat kuulokkeet, kuluvatko toiset varalla olevat kuulokkeet ihan vain olemassa olemisesta vai ainoastaan käytöstä?
 
Liittynyt
02.03.2019
Viestejä
31
Langattomissa kuulokkeissa akku pettää ennemmin tai myöhemmin. Se heikkenee liikaa tai jopa kuolee täysin (vääränlaisen käytön seurauksena). Mikäli se ei ole (helposti) vaihdettavissa, niin tuo mainitsemasi 2-4 vuotta on varmaankin aivan hyvä arvio siitä, milloin langattomat kuulokkeet joutaa roskiin.

Akku purkautuu (joskin hitaasti) itsestään, ilman käyttöäkin. On mahdollista, että kun vuosien päästä kaivat varastosta upouudet langattomat kuulokkeet käyttöön, niiden akku on syväpurkautunut, eli kuollut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 283
Itsellä on kohta 5 vuotta vanhat Sonyn MDR-1000X vastamelukuulokkeet, joita käytän edelleen lähes joka päivä. Tuli hankittua alunperin tarjouksesta 170 euron hintaan. Akku on pysynyt hyvässä kunnossa, ainakin siinä määrin että kuulokkeet kestää edelleen useita tunteja käyttöä, eikä niitä tarvitse latailla kuin kerran viikkoon. En ole akun nykyistä kestoa mitannut, mutta arvelisin että ainakin 10h kestää oman käytön perusteella ja uutenahan akku on kestänyt max. 20h.

Neljännen vuoden jälkeen olen huomannut, että kuulokkeiden rakenne ja erityisesti muoviosat ovat alkaneet hajota. Kuulokkeet olisivatkin tänä vuonna menneet jo roskiin, jos en olisi niitä itse alkanut korjaamaan. Itseä ei haittaa vaikka sanka olisi jeesusteipillä korjattu, tarkoitus käyttää kuulokkeita niin kauan kuin akku kestää ja alkaa sitten miettimään uusien hankintaa.

Tässä myös ehkä vähän tyhmä lisäkysymys: voiko kuulokkeita ostaa 'varastoon' eli jos minulla on yhdet vanhemmat kuulokkeet, kuluvatko toiset varalla olevat kuulokkeet ihan vain olemassa olemisesta vai ainoastaan käytöstä?
Langattomissa kuulokkeissa akkua pitäisi aina silloin tällöin ladata, että se pysyy hyvänä. Turha varmaan ostaa varastoon jos ei ole erikseen käyttöä kaksille kuulokkeille. Vastamelukuulokkeetkin kehittyy jonkin verran vuosittain, niin samalla rahalla saa myöhemmin luultavasti enemmän vastinetta kuin kaapissa "varastoiduille" vanhoille kuulokkeille.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901
Langattomissa kuulokkeissa akku pettää ennemmin tai myöhemmin. Se heikkenee liikaa tai jopa kuolee täysin (vääränlaisen käytön seurauksena). Mikäli se ei ole (helposti) vaihdettavissa, niin tuo mainitsemasi 2-4 vuotta on varmaankin aivan hyvä arvio siitä, milloin langattomat kuulokkeet joutaa roskiin.

Akku purkautuu (joskin hitaasti) itsestään, ilman käyttöäkin. On mahdollista, että kun vuosien päästä kaivat varastosta upouudet langattomat kuulokkeet käyttöön, niiden akku on syväpurkautunut, eli kuollut.
Aika paljon elinikään vaikuttaa käytön lisäksi akun laatu. Itselläni esimerkkinä Jabra 65 -langaton headset, joka taitaa nyt olla 5 vuotta vanha. Akun kesto oli alunperin ehkä 10 tuntia (valmistaja 12h) ja nyt päivittäisen työkäytön jälkeen akun kesto on noin 6h eli ihan koko päivän puhelinmaratonia ei kestä. Tuo 6h on ollut akun kesto viimeisen kaksi vuotta ja muistini mukaan akun maksimit tippui aika alussa jo.

Sitten enemmän aiheeseen on ostamani Bosen 35 QCII (ostettu 2018 lokakuussa), joita olen käyttänyt lähes päivittäin nukkumaan mennessä, lenkeillä, julkisilla kulkiessa, puheluihin jne. Lataan näitä kuitenkin ehkä kerran tai kaksi kuukaudessa. Arvioisin akun kestävän edelleen sen valmistajan antaman arvion vaikka näillä vastamelukuulokkeilla on ikää 4 vuotta. Vaikea tehdä tarkkaa arviota, koska akku kestää niin pitkään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 659
Viestejä
4 187 737
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom