Varkaat nappasivat lähetyksen EVGA:n GeForce RTX 30 -näytönohjaimia matkalla jakelukeskukseen

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Näytönohjainpula on yhdistelmä korkeaa kysyntää, riittämätöntä tuotantokapasiteettia ja raaka-ainepulaa. Oman mausteensa soppaan tuovat kuitenkin myös rikolliset.

EVGA on ilmoittanut foorumeillaan, että lähetys yhtiön GeForce RTX 30 -sarjan näytönohjaimia on varastettu niitä kuljettaneesta rekasta viime perjantaina 29. lokakuuta. Kuljetus oli matkalla San Franciscosta EVGA:n eteläisen Kalifornian jakelukeskukseen. Yhtiö ei ole toistaiseksi kertonut tarkempia yksityiskohtia tapahtuneesta tai paljonko näytönohjaimia lähti pitkäkyntisten matkaan. Paketissa oli kuitenkin RTX 30 näytönohjaimia joka hintaluokasta.

EVGA muistuttaa fanejaan, että varastetun tavaran ostaminen, hallussapito, myyminen ja niin edelleen ovat rikoksia paikallisten lakien mukaan. Näytönohjaimet onkin syytä ostaa pulasta huolimatta tunnetuilta jälleenmyyjiltä pimeällä sivukujalla auton takaluukusta näytönohjaimia myyvän Rehti-Reiskan sijasta. EVGA on lisäksi mustalistannut näytönohjaimet eikä niiden rekisteröinti onnistu. Yhtiön verkkosivuilla on lisäksi palvelu, johon voi syöttää näytönohjaimen sarjanumeron ja varmistaa, että oma kappale on laillisia reittejä hankittu. Lisäksi yhtiö luonnollisesti toivoo fanejaan lähettämään sähköpostitse kaikki vihjeet, jotka voisivat johtaa varastettujen näytönohjainten jäljille.

Lähde: EVGA

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Max Cherry

Team Retro
Liittynyt
08.12.2020
Viestejä
530
Epäilen kyllä, että tuolta Rehti-Reiskan takaluukusta ostettuna nuo näytönohjaimet on ihan saman hintaisia kun jälleenmyyjän tiskiltä. Ei ainakaan alle ohjevähittäishinnan.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
On siellä varmaan muutama kortti mennyt, jos "faneilleen" pitää taruilla tuollaisia viestejä, missä muistutellaan varastetun tavaran ostamisesta sun muusta.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
323
Ikävä olla kyyninen mutta vähän veikkaan että aika harva uskaltaa tai ylipäänsä on kiinnostunut lähteä testaamaan onko se oma ebaysta tms. isolla rahalla ostettu näyttis pöllittyjen joukosta. Koska jos on, niin perijaatteessahan ilman mitään vaateitahan tuosta pitäisi luopua takaisin valmistajalle ja todennäköisesti epäonninen ostaja ei ikinä rahojaan saa takaisin vaikka tekijät kiinni jäisikin. Lisäksi tuo ”ostakaa vain virallisilta myyjiltä” on kyllä nykyisessä maailmantilanteessa aika utopiaa varsinkin tuolla lätäkön toisella puolen.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
2 004
"EVGA on lisäksi mustalistannut näytönohjaimet eikä niiden rekisteröinti onnistu". EVGA:n spämmipostia jää varmaan moni kaipaamaan. Jännempää jos näissä olisi joku "kill switch" Samsungin uudempien telkkareitten tyyliin.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
3 708
Jos rehti reiska myy halvemmalla kuin muut niin tottakai häneltä ostetaan.

Eikä tuollaisesta voi ostajat jäädä mitenkään "kiinni". Toisin kuin puhelimet ja pelikonsolit voidaan sulkea pois verkosta, näytönohjaimelle ei voi tehdä mitään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 039

Takuuseen kun lähetetään, niin se sarjanumero on eräkohtainen..
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
7 017
Jos rehti reiska myy halvemmalla kuin muut niin tottakai häneltä ostetaan.

Eikä tuollaisesta voi ostajat jäädä mitenkään "kiinni". Toisin kuin puhelimet ja pelikonsolit voidaan sulkea pois verkosta, näytönohjaimelle ei voi tehdä mitään.
Ei voi nyt kenties tehdä mutta jos tämmöset yleistyy niin kohta on killswitchint kaikessa atk raudassa.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Mikähän on oikeasti rikollista? Se että työnnetään noita kortteja koneen sisään ja myydään ne sillai jolloin ympäristökin kuormittuu enemmän turhasta tauhkasta vai tuolta kuormasta haku? Vai se että myydän niitä ryöstöhinnalla. Eräälläkin puljulla on koneita heti saatavilla uusilla muisteilla ja alder lake osilla muttei osina. Hävettäs tuollainen touhu.
 
Liittynyt
07.01.2020
Viestejä
1 297
Juu mutta kun sillä rehti reiskalla joka luukuttaa varastettua tavaraa ei ole takuukuitteja joka tapauksessa.
Evga ei ainakaan viimeksi vaatinut takuukuittia, kun tilille liitin heidän tuotteen ilman alkuperäistä kuittia.
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 173
"EVGA muistuttaa fanejaan" "Lisäksi yhtiö luonnollisesti toivoo fanejaan"

Nyt kaikki FANIT tarkkana sitten mitä ostellaan :rofl2:
 
Liittynyt
18.11.2020
Viestejä
194
Ei voi nyt kenties tehdä mutta jos tämmöset yleistyy niin kohta on killswitchint kaikessa atk raudassa.
Varkaudethan ovat ihan uusi tämän päivän ilmiö, luulisi että autoissa olisi ollut sellaiset kytkimet jo sata vuotta.
 
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
246
Kaikki gput käy täällä. Olen jopa miettinyt pölliväni näyttiksen kaverin koneesta ;) pula on kova...
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 196
Jos näyttis/TV/polkupyörä/sähköpotkulauta on uusi ja sille ei ole kuittia/tositetta olemassa niin ei tuollaisessa tilanteessa kannata ostaa muutakaan vastaavaa tuotetta. Varastettujen tavaroiden kohdalla aika lailla perussääntöjä jotka kaikki toivottavasti osaavat.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
7 017
Varkaudethan ovat ihan uusi tämän päivän ilmiö, luulisi että autoissa olisi ollut sellaiset kytkimet jo sata vuotta.
Autot on soitellu "kotiin" jo sata vuotta? Taitaa olla aika harvassa koko mittakaavassa edelleen autot joihin killswitchin voisi toteuttaa tai mistä sitä tietää vaikka niissä sellainen olis kun se softa ei ole opensourcea.
Eli toi vaatii toimiakseen sen että se laite on netissä tai jos ei ole netissä niin käyttäjä tai joku muu taho roudaa tappokäskyn esim firmiksen päivityksen yhteydessä siihen rautaan.
 
Niinpä, mutta ymmärsit kärjistetyn pointin. Autoissa sitä ei ole yleisesti käytössä vieläkään, mutta meinaat että "kohta on killswitchit kaikessa atk-raudassa".
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
7 017
Niinpä, mutta ymmärsit kärjistetyn pointin. Autoissa sitä ei ole yleisesti käytössä vieläkään, mutta meinaat että "kohta on killswitchit kaikessa atk-raudassa".
Edelleen, harva auto soittelee jatkuvasti kotiin. Samsung jo esitellyt kyseisen ominaisuuden televisioissaan. Puhelimissa kanssa mahdollinen. Luuletko että tää trendi on hiipumaan päin?
En siis itsekkään tykkää siitä että minun omistamat laitteeni pitää valmistajaan jatkuvasti yhteyttä, mutta jos sillä pystytään estämään rikollisuutta niin olen sen valmis hyväksymään. Mutta jonkinlaisen valvonnan toi tarttis ettei valmistajat voi ihan ominpäineen huseerata.
Sitten on tietty aina se entä jos joku korkkaa sen valmistajan palvelimen joka noita hoitelee?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 466
Viestejä
4 192 131
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom