Vanhan talon päivitystä DIY * menossa kaivon pumpun ohjaus ja kunnostus *

Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
119
Minulla on vanha talo, josta osa on 60 luvulta ja toinen puoli 80 lukua. Talo sijaitsee kuolonkourissa olevalla paikkakunnalla, joten tätä ei viitsi isolla rahalla korjata. Mutta jos asioihin ottaisi DIY lähestymisen, voisi hommassa olla järjeäkin. Tavoitteena on mahdollisimman omavarainen talo elinkustannukset minimoiden. Alla muutama projekti, joka on ollut mielessä:

- Oman kaivon käyttöön otto
- Varaava lattialämmitys
- Aurinkopanelit kattamaan jatkuva vakiokuorma

Ensimmäinen projekti

Aikaisempi omistaja on liittänyt kiinteistön kunnalliseen vesiverkkoon. Onneksi se ei ole kaupungin omistama, jolloin maksut ovat kohtuulliset. Olisiko m3 vettä maksanut 1,70€ ja liittymä kuukaudessa 4,00€. Suurta taloudellista hyötyö oman kaivon käytöstä ei saa, mutta menkööt harrastuksena. Toisaalta omavaraisuudelta suojautuu rappeutuvan runkoverkon korjauslaskulta. Lisäksi naapurien mukaan alueen vesi on varsin hyvää ja kiven heiton päässä onkin talo oman kaivon päässä.

Tavoitteet:
- Pumppuyksikön korjaus
- Soft start moottorille ja mahdollisesti taajuusmuuntaja laskemaan kierroksia (äänitason pienentäminen)
- Liittäminen ensimmäiseksi kaivon vesi WC-huuhtelu ja suihku. Jos kaivon vesi on juomakelpoista, sitten talon kaikki vesi kaivosta.

Kellarista löytyy Makon vesipumppu ja sitä pyörittää sähkömoottori. Paketti oli jumissa, kun koitin laittaa pumppua tulille. Eikun purkamaan koko komeutta. Makon vesipumppu pyörii käsin nätisti. Sähkömoottori toisaalta tuntuu olevan jumissa. En ole sähkömies, mutta pakkohan se on moottorin sisälle katsoa. Ruuvit irti ja ihmettelemään. Tässä vaiheessa tulikin ensimmäinen ongelma. Ilmeisesti moottorin tuuletuslavat (vai mikä onkaan) pitää saada irti, jotta voin vetää akselin ulos sisuskaluineen. En löytänyt youtubesta tai muualtakaan vinkkiä irroitukseen. Alla on kuva, jos jollekulle on aikaisemmin tullut vastaan.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
119
Tässä kuva muovihärpäkkeestä joka pitäisi saada irti.

[EDIT] Kuvan muovihärpäke vaatikin vain raakaa voimaa. Löin akselin sen läpi ja koko komeus saatiin auki. Puhaltelin ja harjasin helpoimmat ruosteet pois. Seuraavaksi moottorin kasaus ja kokeilu toimiiko. Jos toimii, niin sitten mietitään syvempää puhdistusta.
 

Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
119
Kaivo on tyhjennetty, sakat imuroitu. Tutkitaan veden laatu myöhemmin. Vaikka olisi juomakelvotonta, niin kyllä sillä pesee autot, kastelee kasvimaan ja huuhtelee pöntöt. Jos taloudellinen hyöty olisi ykköstavoite, niin talo kannattaisi dumpata seuraavalle omistajalle ja muuttaa jonnekin missä näiden hinta ei laske kuin lehmän häntä.
 
Liittynyt
14.05.2020
Viestejä
307
Onkohan tuossa moottorissa muuta vikaa, kun urakuulalaakerit ruostuneet jumiin? Motonetissä tai IKH ei laakerit paljoa maksa mutta kai noita voisi harrastuksena, vaikka öljylläkin elvyttää. Taitaa olla ihan perus oikosulkumoottori, vähän häkkikäämiltä näyttää? Oliko tuo kolmivaiheinen vai joku konkkasysteemi yhdestä vaiheesta?

Halvinta ja helpointa olisi varmaan ostaa motonetistä satasella painevesiautomaatti ja laskea siitä letku kaivoon.

Itsellä on erittäin boheemi harrastustila metsässä ja vettä tuon sinne vesipostista aina kuution kerrallaan auton lavalla. Kuution säiliössä uppopumppu sisällä ja kynsiliitin merikontin seinässä. Veden laatu aina priimaa eikä maksa mitään, riittää pitäksi aikaa suihkuun ja pesukoneelle.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
1 997
Tässä kuva muovihärpäkkeestä joka pitäisi saada irti.

[EDIT] Kuvan muovihärpäke vaatikin vain raakaa voimaa. Löin akselin sen läpi ja koko komeus saatiin auki. Puhaltelin ja harjasin helpoimmat ruosteet pois. Seuraavaksi moottorin kasaus ja kokeilu toimiiko. Jos toimii, niin sitten mietitään syvempää puhdistusta.
Oliskohan pumpun akselitiiviste vuotanut vettä moottoriin ja siksi ruostunut ?
Kannattaa vaihtaa laakerit saman tien uusiin, ei maksa paljoa.
 
Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
119
Sain moottorin kasaan ja laitoin kiinni Makon vesipumppuun. Hyvin lähti pyörimään ja vesikin liikkui.

Seuraavaksi sitten pitää opetella laakereiden vaihto. Olen vähän mukavuusalueen ulkopuolella, mutta onneksi ei ole tulostavoitetta :D

Kolmivaihe moottori tosiaan on kyseessä, jota Toinen Nimimerkki kysyi. Vesiposti kävi kyllä mielessä tai upotettava pumppu kaivoon. Tosin päädyin harrastemielessä korjaamaan vanhaa. Kasasin juuri vanhan virityksen, joka katkaisee pumppauksen paineen noustessa raja-arvon yli. Nyt se menee poikki 3,5bar kohdalla. Seuraavaksi tosiaan laakerit.

Laskin ulkona vesipostista vettä ja ihan kirkasta sieltä tuli. Kunhan systeemi toimii ja on saatu hiljaisemmaksi, voidaan tutkia on vedestä juotavaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.05.2020
Viestejä
307
Se laakeri on pelkällä ahtosovitteella, eli kovaa vetämällä ulosvetimellä/prässissä painamalla lähtee irti. Uutta laakeria sitten asentaessa voimaa ei saa välittää kuulien kautta, eli sisäkoolilta painat vaikka putken pätkällä tai pitkällä hylsyllä, kun roottorin akselille asennat. Laakerin hakkaaminen on vihoviimeinen vaihtoehto, vaikka sitäkin paljon käytetään.

Tosiaan vika on varmasti ollut akselitiivisteessä, käy hakemassa vaikka Tiivistekeskuksesta uusi, jos IKH/motonet ei natsaa. Toisinaan akseliin kuluu tiivisteestä ura, jolloin uusi tiiviste kannattaa asentaa hieman eri syvyydelle, kun vanha on ollut tai valita leveydeltään eri paksuinen tiiviste.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 430
Viestejä
4 161 390
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom