Valven Steam tiputtaa pois tuen Windows XP:lle ja Vistalle

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kaotik
  • Aloitettu Aloitettu
Silloin kun on sama nimi jatkuvasti osallisena vänkäämisessä niin se on se ja sama kenen "syy" se on, et voi myöskään olettaa että juuri sinun kantasi olisi se oikea. Aika kaukaa viheltää tästä todellisuudesta joku Steam-tilin tarkistelu työhönottoa miettiessä, elettiin nykypäivässä tai tulevaisuudessa.

Pidän ketjun mielessä ja palaan asiaan kun tuollainen tapahtuu.

Siihen saakka.
 
Wi
Eiköhän se ole vähän kaikissa atk:ta koskevissa uutisissa, että uudistuksista valittaa se porukka joita koko aihe ei edes koske millään tasolla. Kunhan päästään ruikuttamaan jostain.

Itse uutiseen, en näe mitään syytä miksi Valven pitäisi tukea käyttöjärjestelmää jonka tuen on katkaissut sen kehittäjäkin jo vuosia sitten. Odotan jo innolla sitä itkua, kun win7 tuki katkeaa ensin Microsoftin ja sitten muiden toimesta.

Win7 tuki katkeaa steamistä 2020.
 
Ainakin Valven itsensä mielestä on ihan Google Chrome
edit: Tarkennetaan vielä suoran lainauksen verran boldauksella:

The newest features in Steam rely on an embedded version of Google Chrome, which no longer functions on older versions of Windows.

Taikasana onkin "embedded". Suurin osa Steam-softan ominaisuuksista lienee toteutettu tällä:

Chromium Embedded Framework - Wikipedia

Siinä ei mitään Googlen kyttäysominaisuuksia varmaankaan tule, ja vaikka tulisi, ne saisi helposti pois, kun kyseessä on avoimen lähdekoodin tuote. edit: Tarkennetaan, siis Valve saisi ne helposti pois. Heitä tuskin kiinnostaa ryhtyä Googlen kyttäysapulaiseksi.

Kyttäysominaisuudet ovat (jos ovat?) Chrome-selaimen ominaisuuksia, jotka Google on siihen tehnyt.

Steam-softa kerännee kyllä tietoa siitä, miten sitä käytetään, mutta sillä ei liene mitään suoraa yhteyttä Chromen kyttäysominaisuuksiin.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
264 056
Viestejä
4 573 835
Jäsenet
75 351
Uusin jäsen
artuleylari

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom