Valve tuo joulumarkkinoille käsikonsolimaisen SteamDeck-tietokoneen

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202

Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Valve on tänään esitellyt eräänlaisen jatkumon vanhalle Steam Machine -konseptilleen kannettavan Steam Deck -käsitietokoneen muodossa. Uutuudesta oli huhuja jo toukokuun lopulla, mutta tuolloin laitteen odotettiin vielä kantavan SteamPal-nimeä.

Rakenteeltaan Steam Deck muistuttaa hieman Nintendo Switchiä, mutta peliohjaimet ovat kiinteä osa kokonaisuutta, eivätkä ne ole irrotettavissa. Valvelle ominaisena lisänä ohjaustattien alapuolelle on sijoitettu pienikokoiset tasohiirialueet, jotka muistuttavat alkuperäisen Steam Controllerin ohjauspinnoista. Ohjainten keskelle sijoitetulla kosketusnäytöllä on kokoa 7 tuumaa ja se on toteutettu LCD-paneelilla. Näytön resoluutio on 1280 x 800 pikseliä.

Käyttöjärjestelmänä Valven ”käsikonsolissa” pyörii valmistajan oman SteamOS:n uusin versio, eli laitteella pääsee siis käsiksi suoraan omaan Steam-kirjastoon. Uuden SteamOS:n mukana on tuotu myös käsikonsolimaiselle tietokoneelle sopiva uudistettu ulkoasu. Ulkoasupäivityksistä huolimatta käyttöjärjestelmä itsessään pohjautuu edelleen Linuxiin, joten aivan täydellistä yhteensopivuutta Windows-peleille laite ei todennäköisesti tule kantamaan. Valve on kuitenkin panostanut viimeaikoina paljon Protonin kehittämiseen ja sivuillaan he mainitsevat, että pelit voivat todennäköisesti toimia SteamOS:llä suoraan paketista ilman suurempaa käännöstyötä.

Steam Deckille tullaan tuomaan myyntiin myös erillinen telakka, joka tarjoaa lisää liitäntöjä muun muassa Ethernetin ja näyttöliitäntöjen muodossa. Telakan hinnoista ja muista tiedoista yritys tulee tiedottamaan tarkemmin myöhemmin.

[gallery link="file" size="medium" ids="64157,64159,64158"]

Raudan osalta Valven Steam Deckin sisällä sykkii AMD:n APU-piiri Zen 2 -prosessoriytimillä ja RDNA 2 -grafiikkapiirillä. Prosessoriytimiä piirissä on kaiken kaikkiaan 4 ja käytössä on SMT-teknologia eli prosessori kykenee ajamaan kahdeksaa säiettä. Kellotaajuuksiksi prosessorille mainostetaan 2,4–3,5 GHz. Grafiikkapiirin osalta tiedot mainitsevat sen olevan 8 CU:n RDNA 2 1,0–1,6 GHz:n kellotaajuuksilla. Piirin jäähdytys on toteutettu tuulettimella, joka puhaltaa ilmaa ulos käsitietokoneen ylälaidasta.

RAM-muistia laitteesta löytyy 16 Gt ja tallennustilaa on mallista riippuen 64, 256 tai 512 Gt. Mielenkiintoisesti vain kaksi suurempaa kokovarianttia sisältävät PCIe Gen 3 x 4 -nopeuksia tukevan NVMe-levyn kun taas pienin muistivariantti on totetettu eMMC-muistina. Tallennustilaa on myös mahdollista jatkaa microSD-muistikortilla.

Valven Steam Deckien toimitukset alkavat joulukuussa 2021 ja ennakkovaraukset käynnistyvät huomenna 16. heinäkuuta. 64 gigatavun tallennustilalla varustetun mallin hinta on 419 euroa, 256 gigatavun mallista saa maksaa 549 euroa ja 512 gigatavun mallista puolestaan 679 euroa. Kaikkien mallien mukana toimitetaan kantolaukku.

Lähde: Steam Deck

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Varmaa tietoa ei vielä ole, mutta todennäköisimmin prossun kohdalla kyseessä on roadmapeissa nähty Van Gogh
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
833
1280x800 on kyllä varsinainen faceplant tässä tapauksessa.
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
1 876
Onkohan Steam-kirjastosta löytyvien pelien toimivuus joidenkin osalta kysymysmerkki Linux-perustan vuoksi?

Tästähän voisi saada oivan pelikoneen Game Passin pelejä varten, asentaa vaan Windowsin siihen :think:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
833
En ymmärrä miksi, ei tuollaiseen kokoon yksinkertaisesti saa rautaa tekemättä kompromisseja. Pelien pyörittäminen FullHDlla järkevästi esimerkiksi vaatisi jo aika tavalla lisää suorituskykyä tuohon verrattuna
Eipä niiden tarvitsisikaan natiivina ajaa, kun monesta pelistä löytyy skaalain tai sen puuttuessa ronskisti resoa alaspäin. Tuolla resolla kärsii yleinen käyttökokemus ja mm. videoiden katselu. Puolta halvemmissa älypuhelimissa kumminkin 1080p on jo standardi.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Onkohan Steam-kirjastosta löytyvien pelien toimivuus joidenkin osalta kysymysmerkki Linux-perustan vuoksi?

Tästähän voisi saada oivan pelikoneen Game Passin pelejä varten, asentaa vaan Windowsin siihen :think:
Linuxilla osa peleistä voi olla toimimatta mutta on tilanne kuitenkin suht hyvällä tasolla jo. Osa peleistä natiivisti, osa Protonin kautta.

Windowsia varten tarttet vaan ajurit AMDlta, mitä tuskin on tulossa.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
1 557
Kuinka paljon hitaampi tuo eMMC:llä varustettu Decki on? Tallennustilaa voi laajentaa UHS-1 tukevilla korteilla, mutta harmillisesti UHS-1 standardin maksiminopeudet ovat aika hitaita. Onko tuo halvin malli ns. tuhnu vaihtoehto?
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
493
Mietityttää että onkohan tuo nvme muisti lisättävissä tai vaihdettavissa. Täytyy odottaa teardown videota.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 795
Valve ja muutama muukin firma yrittävät kyllä ihan tosissaan saada linuxia pelikelpoiseksi. Pelipilvipalvelun kate heikkenee, kun pitää maksaa microsoftille lisenssimaksuja käyttöjärjestelmästä. Samoin ei windows pohjainen palvelu pilvessä on epäoptimaalinen, kun sisällön määrä on mitä on windowsiin verrattuna.

Olisin jalat ämpärissä ostamassa tuota laitetta, jos en olisi psp:n ja ps vitan jälkeen todennut, että mulla ei oikeasti ole käyttöä kannettavalle pelikoneelle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
En ymmärrä miksi, ei tuollaiseen kokoon yksinkertaisesti saa rautaa tekemättä kompromisseja. Pelien pyörittäminen FullHDlla järkevästi esimerkiksi vaatisi jo aika tavalla lisää suorituskykyä tuohon verrattuna
Onhan se nyt vähän surullista, että 3-4v ikäinen älypuhelin tarjoaa reippaasti terävämmän kuvan.

Parempi reson näyttö ei myöskään pakota renderöimään korkeammalla resolla. Se kuitenkin mahdollistaa sen niille peleille, jotka eivät ole GPU-rajoitteisia.

Osa haluaa myös pelata vähän vanhempia pelejä, jotka pyörivät mainiosti. AMD:ltä muistaakseni tuli juuri hieno upscaling-metodi, joka olisi oikein sopiva tälläiseen käyttöön.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
28
Voihan tuosta iteroida myöhemmin uudempia versiota raudan osalta. Mikäpä estää tuomasta tehokkaampaa rautaa parin vuoden välein, samaten tuohan on Gaben mukaan proto josta kumppanit (laitevalmistajat) voivat ottaa mallia. Varmastikin kustannuskysymys ennen kaikkea ettei tarkempaa näyttöä laitettu. Kaikkea on varmasti yritetty ettei mene yli 399 USD lähtöhinta. Joku toinen voi hyvinkin tuoda laadukkaammalla näytöllä varustetun mallin jouluksi 2022 jos vaan tätä mallia myydään suuret määrät.
 
Liittynyt
13.09.2017
Viestejä
493
Onhan se nyt vähän surullista, että 3-4v ikäinen älypuhelin tarjoaa reippaasti terävämmän kuvan.

Parempi reson näyttö ei myöskään pakota renderöimään korkeammalla resolla. Se kuitenkin mahdollistaa sen niille peleille, jotka eivät ole GPU-rajoitteisia.

Osa haluaa myös pelata vähän vanhempia pelejä, jotka pyörivät mainiosti. AMD:ltä muistaakseni tuli juuri hieno upscaling-metodi, joka olisi oikein sopiva tälläiseen käyttöön.
On tuossa tulossa toi docki millä saa vaikka 4k näytön kiinni jos huvittaa.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Vastaava vehje Game Pass:lla, hieman paremmalla ohjattavuudella ja OLED näytöllä kelpaisi kyllä tänne.
 
Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Vastaava vehje Game Pass:lla, hieman paremmalla ohjattavuudella ja OLED näytöllä kelpaisi kyllä tänne.
Se on pc niin game passi toimii. Oled näyttö on vähän niin ja näin staattisella UI:lla? Jos sitä käyttää desktoppina monitorin ja kbm kanssa se premium näyttö olis vain lisä kustannus mikä ei hyödytä mitään.

720p 7" = 215ppi. Ihan järkevä toteutus kun halutaan pitää akun kesto kurissa ja pelien fps korkealla ja efektit mediumilla. Puhelimissa on eri käyttötarkoitus korkealle resolle.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Se on pc niin game passi toimii. Oled näyttö on vähän niin ja näin staattisella UI:lla? Jos sitä käyttää desktoppina monitorin ja kbm kanssa se premium näyttö olis vain lisä kustannus mikä ei hyödytä mitään
No hienoa jos oikeasti otimii ilman ongelmia? OLED näyttö todellakin olisi käyttäjälle joka pelaa kuten tuolla tarkoitus lähinnä olisi paras. Ei sitä laitetta tarvitse valikossa pitää huvikseen päällä pitkiä aikoja vaan sammuttaa näytön kun ei pelaa. Tottakai tuo laite tulisi käyttöön omalla näytöllään jos erillisnäyttöjä niin sitten ihan eri vehkeet. Tuo olisi "käsikonsoli" millä pelataan ilman mitään lisähärpäkkeitä. Esim. PS Vita:sta oli OLED näytöllistä ja LCD näytöllistä versiota ja ai että se OLED näytöllinen oli niin paljon parempi. Resoluutio tuossa on tosiaan juuri hyvä suhteessa näytön kokoon.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Perus Valve taas julkaisemassa uutta floppia, varmaan yhtä loistavay ritys kuin Steam machine. Ei tarvitse arvata kumpi myy enemmän, tämä vaiko Nintendo Switch... On kyllä ruhtinaalinen resoluutio, hyi helvetti. :rofl2:
 
Shikanjyo

#low&slow
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 309
Perus Valve taas julkaisemassa uutta floppia, varmaan yhtä loistavay ritys kuin Steam machine. Ei tarvitse arvata kumpi myy enemmän, tämä vaiko Nintendo Switch... On kyllä ruhtinaalinen resoluutio, hyi helvetti. :rofl2:
Et vissiin oikein ymmärrä resoluutiota? Parempi se on että tälläisessä laitteessa on pienempi resoluutio, kuin isompi. Jos siis verrataan 720p vrt 1080p. Ja toki tässähän on 800p.
 
Liittynyt
01.12.2020
Viestejä
12
Itse veikkaan isona syynä alhaiselle resoluutiolle kompromissit akun keston kanssa, minkä Dave2D toi videollaan esille. Aiemmin vastaavien laitteiden ongelma ollut, että paperilla laite näyttää hienolta korkean resoluution näytöllä, mutta käytössä huonoja kun akku tyhjenee äkkiä.
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Perus Valve taas julkaisemassa uutta floppia, varmaan yhtä loistavay ritys kuin Steam machine. Ei tarvitse arvata kumpi myy enemmän, tämä vaiko Nintendo Switch... On kyllä ruhtinaalinen resoluutio, hyi helvetti. :rofl2:
Varmaan Switch myy enemmän, mutta onhan tälläinen avoin käsikonsoli nyt ihan helvetisti hienompi juttu ainakin harrastajille. Tälle muodostuu varmasti hyvä Homebrew-yhteisö ja esim. emulaattoreiden jne pelailuun tää on aivan ykköslaite jatkossa. Toki myös PC-pelit pyörii nätisti, onhan se ihan siisti jotain RDR2:ta pelata käsikonsolilla.
 
TunTuri

oh4etc
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 198
Mitä mm. GPD Win 2:sta oon kokeillu niin 720p...800p on ihan ok resoluutio tuommoiseen koneeseen. Eihän tuo 800p ole "myyvä" etenkään jos ei ole aiemmin kyseisenlaisia koneita käyttänyt (ja eritoten pääasiassa pelaamiseen), mutta oon aika hyvin varma, että tuohon on päädytty iteraatioiden ja kokeilujen kautta.

Niin ja lisäksi, mitä noita GPD:n laitteita tässä juuri katsoin niin niiden tulevakin "pelikone" GPD Win max 2021 sisältää myös 1280×800 ruudun. Lisätietoja tästä löytyy GPD WIN Max 2021 - Shenzhen GPD Technology Co., Ltd. sivuilta. Heilläkin on takanaan usempi sukupolvi noita minikokoisia handheld-pelipc:itä ja varmasti olisivat kasvattaneet resoluutiota jos olisivat nähneen sen kannattavaksi.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067

Avoin ? eikö tuo ole aika sidoksissa steamiin ja ohjelmaa mitä ei saa steam kauppaan ei saa myös laitteelle.
Äkkiä katsottuna tuossa ei ole muuta ongelmaa kuin hinta ja perusmalli on ihan turha versio.
Kannattaa huomata tuo "If you cancel within 30 days, you will be refunded to whatever payment method you used. If you cancel after 30 days, your reservation fee will be refunded to your Steam Wallet. "
Eli rahat ei myöhemmin palaudu enää omalle tilille.

Mietityttää että onkohan tuo nvme muisti lisättävissä tai vaihdettavissa. Täytyy odottaa teardown videota.
Jos olisi vaihdettavissa, tuskin tulisi eri malleja. Etenkään kokonaan eri muisti tyypeillä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
4 025
Mitä mm. GPD Win 2:sta oon kokeillu niin 720p...800p on ihan ok resoluutio tuommoiseen koneeseen. Eihän tuo 800p ole "myyvä" etenkään jos ei ole aiemmin kyseisenlaisia koneita käyttänyt (ja eritoten pääasiassa pelaamiseen), mutta oon aika hyvin varma, että tuohon on päädytty iteraatioiden ja kokeilujen kautta.

Niin ja lisäksi, mitä noita GPD:n laitteita tässä juuri katsoin niin niiden tulevakin "pelikone" GPD Win max 2021 sisältää myös 1280×800 ruudun. Lisätietoja tästä löytyy GPD WIN Max 2021 - Shenzhen GPD Technology Co., Ltd. sivuilta. Heilläkin on takanaan usempi sukupolvi noita minikokoisia handheld-pelipc:itä ja varmasti olisivat kasvattaneet resoluutiota jos olisivat nähneen sen kannattavaksi.
Meinasin kans tulla sanomaan että eihän tuo reso ole ongelma, paremmin vaan pelit pyörii tolla integroidulla eikä se nyt niin pahalta näytä, itselläkin maxi ollut.
Ihmetyksen aihe mielestäni on se että miksi jotain linuxia laittavat siihen, yhteensopivuus parempi pelienkin osalta winukalla. Ajurituki tosiaan vähän siinä ja tässä amdltä mutta silti. Harmittavasti se tb3/4:kin tulee uupumaan...
 
TunTuri

oh4etc
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 198
...Ihmetyksen aihe mielestäni on se että miksi jotain linuxia laittavat siihen...
Voisin veikata että tämä on Valven SteamOS/Proton porukan budjeteista tuleva rautajulkaisu, joten käyttis voi olla ollut valittuna jo ennen kuin itse laite on ollut ajatusta pidemmällä.
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
4 025
Onkohan vielä tietoa että tuleeko tähän analogiset L ja R näppäimet, autopelejä ajatellen?

E1: Näyttäisi löytyvän
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
97
No kyllä siihen wintoosakin saa asennettua, mutta melko turhaa. Oho joku soittaa, 1999 täällä haluan winukkani takaisin... Oh my. dx
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Avoin ? eikö tuo ole aika sidoksissa steamiin ja ohjelmaa mitä ei saa steam kauppaan ei saa myös laitteelle.
Höpö höpö, laite on täysin avoin. Siihen voi asentaa kaikkea mitä tavalliseenkin PC:hen. Käytännössä kyseessä on mini-PC integroiduilla ohjaimilla.

Kannattaa katsoa IGN:n FAQ video sekä Steamworksin Developer-FAQ videot.

Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Voisin veikata että tämä on Valven SteamOS/Proton porukan budjeteista tuleva rautajulkaisu, joten käyttis voi olla ollut valittuna jo ennen kuin itse laite on ollut ajatusta pidemmällä.
Valve nyt ei ikinä ala windows lisenssimaksuja maksamaan microsoftalle.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Ainoa hyvä mitä valve on saanut markkinoille on index lasit ja valitettavasti tämä ei tule muuttamaan tilannetta.
Vielä kun on linux pohjainen niin 95% AA peleistä ei tule toimimaan kyseisellä laittteella.
Olisivat mielummin pistäneet rahat pelihintojen laskemiseen kun on jo selvä etttä tulee olemaan täysi floppi.
Itsekkin en ole linux alustaa vastaan mutta niin kauan kunnes isot pelikehittäjät ei tue linuxia on turha julkaista laitteita siihen.
 
Mstk

Aina pitää säätää...
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
779
Kyllä tuossa kalliimmassa mallissa olisi saanut olla 1080p 120Hz näyttö. Keskimmäiseen malliin verrattuna +130€, jolla saa tuplasti tallennustilaa ja "eksklusiivisen" laukun ja digitaalista roskaa...
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Et vissiin oikein ymmärrä resoluutiota? Parempi se on että tälläisessä laitteessa on pienempi resoluutio, kuin isompi. Jos siis verrataan 720p vrt 1080p. Ja toki tässähän on 800p.
Jep jep... Eikai siinä sitten jos joku kehtaa tuijottaa tuollaista näyttöä, varsinkin noilta etäisyyksiltä ja vielä maksaa siitä. :rofl2:
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
927
Ainoa hyvä mitä valve on saanut markkinoille on index lasit ja valitettavasti tämä ei tule muuttamaan tilannetta.
Vielä kun on linux pohjainen niin 95% AA peleistä ei tule toimimaan kyseisellä laittteella.
Olisivat mielummin pistäneet rahat pelihintojen laskemiseen kun on jo selvä etttä tulee olemaan täysi floppi.
Itsekkin en ole linux alustaa vastaan mutta niin kauan kunnes isot pelikehittäjät ei tue linuxia on turha julkaista laitteita siihen.
Eikös Proton tuo tähän helpotusta: https://www.protondb.com/explore ..ja pelitukea Linuxille on turha odottaa ennenkuin pelaajat käyttää sitä ja tämä laite auttaa siinä. Ihan hyvä että Valve koittaa murentaa Mikkisoftan monopolia.

..Ja saahan tuohon Windowsinkin asennettua, toki ajurituki on vielä hiukan kysymysmerkki.

Itselle tämän suurimmat vahvuudet on kuitenkin emulaattoripuolella. On tullut vuosien varrella ostettua kaikenlaisia gp2x, openpandora jne emulaattorilaitteita ja tämä on kyllä kunnon nextgen vehje sellaiseen käyttöön.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 092
Jep jep... Eikai siinä sitten jos joku kehtaa tuijottaa tuollaista näyttöä, varsinkin noilta etäisyyksiltä ja vielä maksaa siitä. :rofl2:
Miksi alhaisempi tarkkuus sitten toimii Switchissä? Kyllä tuossa käytössä on melko monella muulla asialla enemmän merkitystä kuin pikselien lukumäärällä. Vaikkapa akun kesto, kuumuminen, laitteen kesto, ohjaimien tuntuma, katselukulmat, paino..
 
Liittynyt
27.11.2018
Viestejä
484
Täällä kritisoidaan sitä ettei Deckissä ole Windowsia asennettuna mikä syö tuettujen pelien määrää, mutta kuten jo @Pakastu sanoi, ei Valve ala maksamaan lisenssimaksuja Microsoftille joten käyttäjät joutuvat tekemään tämän itse.
Windowsin asennus muutenkin naurettavan helppoa niin se tuskin on täällä kenellekään ongelma, ellei itse Deck hankaloita bootattavan median valintaa tai aiheuta ajuriongelmia Windowsin sisällä.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 299
Ainoa hyvä mitä valve on saanut markkinoille on index lasit ja valitettavasti tämä ei tule muuttamaan tilannetta.
Vielä kun on linux pohjainen niin 95% AA peleistä ei tule toimimaan kyseisellä laittteella.
Olisivat mielummin pistäneet rahat pelihintojen laskemiseen kun on jo selvä etttä tulee olemaan täysi floppi.
Itsekkin en ole linux alustaa vastaan mutta niin kauan kunnes isot pelikehittäjät ei tue linuxia on turha julkaista laitteita siihen.
Ainoa hyvä?
Pääskö unohtumaan Steam ohjain?
Hemmetin näppä ohjain esim HTPC:llä pelaamiseen kun toimii näppiksenä, hiirenä sekä peliohjaimena samaa aikaan.
Toki tuon käyttöä piti hetken opetella kun sen verran erinlainen kuin perinteiset ohjaimet, mutta alun jälkeen mahtava kapistus kaikkineen.
Mutta kyllähän tuokin floppas kun porukka ei ollut valmis opettelemaan jotain uutta.

Mitä tulee tähän uuteen käsikonsoliin niin linux hyvä valinta kuten myös näyttökin. Mutta perus malli aivan turha.
Itse voisin ostaakkin jos tykkäisin pelata 7" näytöltä, mutta oma näkökyky on kasa paskaa... joten sen takia ei kiitos kaikille käsikonsoleille.
Varsinkin näille jotka PC pelejä pyörittää, kun PC pelejen UI on normaalisti suunniteltu että niitä pelataan isolta ruudulta. Joten 7" ruudulta ei nää vaan mitään, jollei pelaa niitä harvoja pelejä joissa UI:n kokoa voi kasvattaa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
272
Vastaava vehje Game Pass:lla, hieman paremmalla ohjattavuudella ja OLED näytöllä kelpaisi kyllä tänne.
Pakko kysyä mitä ohjattavuusparannuksia kaipaat? Kuitenkin mukana tatit ja muut perinteisien ohjaimien himmelit sekä kosketuslevyt hiireksi.

Ei tarvitse arvata kumpi myy enemmän, tämä vaiko Nintendo Switch... On kyllä ruhtinaalinen resoluutio, hyi helvetti. :rofl2:
Tiedät varmaan että Switchin resoluutio on myös 720p?

Vielä kun on linux pohjainen niin 95% AA peleistä ei tule toimimaan kyseisellä laittteella.
Proton auttaa tähän melkolailla, suuri osa Windows peleistä toimii.
 
Liittynyt
25.02.2019
Viestejä
1 051
Jep jep... Eikai siinä sitten jos joku kehtaa tuijottaa tuollaista näyttöä, varsinkin noilta etäisyyksiltä ja vielä maksaa siitä. :rofl2:
Jos haluat ostaa kannettavan pelikonsolin niin ei taida olla paljoa valinnanvaraa 7" 720p lisäksi.
Jotkut mainitsivat että olisi hyvä olla 1080p/1440p ruutu johon upscaalataan 720p:stä peleissä, mutta natiivi 720p ruudulla on alhaisin energian kulutus.
 
Liittynyt
22.05.2017
Viestejä
1 768
Tiedät varmaan että Switchin resoluutio on myös 720p?
En mielestäni missään vaiheessa ole mitään muuta väittänytkään? Mutta Switch vain porskuttaa, koska Nintendo ja sen pelit. Olisi voinut olettaa että tästä Valven kapistuksesta löytyisi 1080p 120 Hz näyttö, jos kerran lähdetään käsikonsolia tekemään... Eli missä on tämän "valttikortit"? Pelit ne eivät ainakaan ole, koska ei se Steam machinekaan menestynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 536
Pakko kysyä mitä ohjattavuusparannuksia kaipaat? Kuitenkin mukana tatit ja muut perinteisien ohjaimien himmelit sekä kosketuslevyt hiireksi.
Vasen tatti tulisi olla enemmän vasemmalla, oikea tatti selkeästi alempana ja A,B,Y,X nappirykelmä ylempänä oikeasta tatista siellä alempana. Nuo kosketuslevyt sitten muualla "hukkatilassa".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Onko kellään täällä kokemusta millä tolalla nuo Linux purkkaviritykset on mitä tulee pelaamiseen? Toimiiko Proton oikeasti? Vai onko se yhtä paska ku wine oli joskus? Onko natiiveja pelejä tullu enemmän, jos on niin kuin paljon?

Ja Kyllä minäkin olisin ennemmin ottanu 1080p 120hertzin näytön. Mutta vielä ennemmin otan pidemmän akunkeston.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Vain jos AMD aikoo julkaista Windows-ajurit tuolle, mikä ei ole millään tasolla itsestäänselvyys.
Kyllä ne taitaa aika varmasti tulla jakeluun. Olisi absurdia jos tämä prossu tulisi vain tähän ja muihin linuxpurkkeihin. Eri asia jos valve olisi tämän piirin tuotekehityksen ja tuotannon maksanut, mutta moisesta ratkaisusta on n. 0% todennäköisyydellä tässä kyse.
 
Liittynyt
27.11.2018
Viestejä
484
En mielestäni missään vaiheessa ole mitään muuta väittänytkään? Mutta Switch vain porskuttaa, koska Nintendo ja sen pelit. Olisi voinut olettaa että tästä Valven kapistuksesta löytyisi 1080p 120 Hz näyttö, jos kerran lähdetään käsikonsolia tekemään... Eli missä on tämän "valttikortit"? Pelit ne eivät ainakaan ole, koska ei se Steam machinekaan menestynyt.
Kieltämättä odotin myös itse korkeampi hertsistä näyttöä, eli se 120Hz vaikka tuolla samalla resoluutiolla.
Toisaalta jo 75Hz tuntuu huomattavasti sulavammalta kuin 60Hz, niin periaatteessa mikä tahansa 75:stä ylöspäin olisi ollut sopivampi hertsimäärä.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Onko kellään täällä kokemusta millä tolalla nuo Linux purkkaviritykset on mitä tulee pelaamiseen? Toimiiko Proton oikeasti? Vai onko se yhtä paska ku wine oli joskus? Onko natiiveja pelejä tullu enemmän, jos on niin kuin paljon?

Ja Kyllä minäkin olisin ennemmin ottanu 1080p 120hertzin näytön. Mutta vielä ennemmin otan pidemmän akunkeston.
Hyvin on Linuxilla pystynyt pelaamaan. Asiat kehittynyt paljon viimeisen ~2vuoden aikana, kiitos Valven&Protonin
 
Liittynyt
05.11.2020
Viestejä
280
1/10 6900XT kortista ei ole nopea, edes silloin kun käytössä on tehorajaa samassa suhteessa (300 / 10 >> 30W) ja huomattavasti korkeammilla kelloilla.
Tässä tuo mainittu 4-15W tehoraja on koko APU:lle.

AAA-pelit on mainittu, mutta mainittiinko missään että mikä se natiivi renderöintiresoluutio on eli saavutetaanko suorituskyky esim. FSR kikkailulla? :think:
Speksien perusteella melkolailla pakosti saavutetaan, ellei kerrotut tiedot raudasta ja suorituskyvystä ole täyttä puutaheinää tai viitattu vuoden 2004 AAA-peleihin.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
1/10 6900XT kortista ei ole nopea, edes silloin kun käytössä on tehorajaa samassa suhteessa (300 / 10 >> 30W) ja huomattavasti korkeammilla kelloilla.
Toisaalta 4k resossa on n. 8 kertaa niin paljon pikseleitä kuin tässä laitteessa on. Vähän kun laskee asetuksia niin fps pitäis olla suunnilleen sama.
 
Liittynyt
05.11.2020
Viestejä
280
Toisaalta 4k resossa on n. 8 kertaa niin paljon pikseleitä kuin tässä laitteessa on. Vähän kun laskee asetuksia niin fps pitäis olla suunnilleen sama.
On, mutta 720P resoluutio on korkea tuon GPU:n spekseihin ja APU:n tehorajaan nähden, varsinkin kun "AAA-pelit" on huudettu.

FSR:ssä on tällaisessa käyttökohteessa hyvinkin paljon järkeä ja ihmettelen, ellei sitä ole suorituskyvyn saavuttamiseksi käytetty ollenkaan.
1080P vs. 720P = 2,25x
1080P vs. 360P = 9x (FSR Performance) :think:
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 380
Viestejä
4 159 105
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom