Väitetty seuraavan sukupolven iPhonen dummy-kopio komeilee videolla

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452

Applen seuraavan sukupolven iPhoneen liittyvät spekulaatiot, vuodot ja muut alkoivat jo ennen nykyisten iPhone 7 -mallien julkaisua. Tällä hetkellä suurin osa huhuista väittää, että Apple julkaisisi syyskuussa sekä iPhone 7s -mallit että täysin uuden iPhone 8:n.

Parhaiten OnLeaks-nimimerkistä Twitterissä tunnettu Steve Hemmerstoffer on julkaissut yhteistyössä Tiger Mobiles -sivuston kanssa uuden videon, jossa esiintyy iPhone 8:ksi väitetyn puhelimen dummy-kopio. Videon iPhone-kopio on valmistettu CNC-koneistamalla ja sen kerrotaan perustuvan uutta iPhonea valmistavalta tehtaalta tarkemmin määrittelemättömiä teitä saatuihin 3D CAD -tiedostoihin.

Videon mallin perusteella huhut esimerkiksi kaarevasta näytöstä olisivat puppua. Puhelimen näyttö on perinteisesti suora, mutta tällä kertaa näytön kerrotaan yltävän käytännössä aivan puhelimen reunoille asti, jolloin pyöristetty lasikuori loisi illuusion kaarevasta näytöstä. Huhujen mukaan Apple käyttäisi uudessa iPhonessa AMOLED-tekniikkaan perustuvaa näyttöä.

Mallin perusteella puhelimen etupuoli on muuttunut merkittävästi aiemmista iPhoneista. Kotinäppäintä ei ole, reunukset on tiivistetty niin ohuiksi kuin mahdollista ja kaiutin, etukamera ja tarvittavat sensorit on sisällytetty näytön ylälaidan päälle tulevaan ulokkeeseen. Hieman vastaavaa ratkaisua käyttää muun muassa Andy Rubinin Essential Phonessa.

Videolla esiintyvän dummy-kopion mukaan uusi iPhone olisi 143,5 millimetriä pitkä ja 71 mm leveä. Paksuutta puhelimella olisi rungon osalta 7,5 mm ja kamerakyhmyn kohdalla 9,1 mm. Tulevan iPhonen kameran odotetaan perustuvan 7+-mallin tapaan kahteen sensoriin, mutta tällä kertaa ne olisivat päällekkäin, eivät vierekkäin.

Tässä vaiheessa on tietenkin mahdotonta sanoa pitävätkö vuodot paikkaansa, mutta Hemmerstoffer on osoittautunut luotettavaksi vuotolähteeksi niin omalla OnLeaks Twitter-tilin kuin NowhereElseFr-sivustonkin kautta.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
152
Näyttää kyllä hirveältä tuo takapuoli. Omastakin taskusta löytyy iPhone ja sen ainoa vika tyylillisesti on kamerakyttyrä. Tuossa se isompi ja asettelultaan jotenkin häiritsevän näköinen.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Näyttää kyllä todella hyvältä. Noi reunukset ois hyvä idea niin lasi ei naarmuunnu ja kamera ota kiinni pöytään.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
163
Mikähän olisi se seuraava muotoilullinen uudistus joka jaksaisi innostaa... täytyisi olla kaikkiin pieniin hienovaraisiin yksityiskohtiin perehtynyt että erottaa edes eri valmistajien tuotteet toisistaan.
Noh, tämähän nyt on vielä vasta dummy ... tylsän näköinen :(
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Mikähän olisi se seuraava muotoilullinen uudistus joka jaksaisi innostaa... täytyisi olla kaikkiin pieniin hienovaraisiin yksityiskohtiin perehtynyt että erottaa edes eri valmistajien tuotteet toisistaan.
Noh, tämähän nyt on vielä vasta dummy ... tylsän näköinen :(
Joo se on aika ikävää miten aasialaiset kopioi iPhonea. Voisivat yrittää keksiä jotain omaa vaihteeksi. Mutta eiköhän puhelimet pysy tämän kaltaisina kunnes nykyisestä UI:stä luovutaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
626
Mikähän olisi se seuraava muotoilullinen uudistus joka jaksaisi innostaa... :(
N9 taitaa olla viimesin puhelin, joka on ulkonäkönsä puolesta herättänyt suurempia tuntemuksia. Niitä aikoja puhelimet ylipäänsä erottuivat toisistaan, nyt alkaa olla melko samanlaista massaa kaikki. Nuo uudet Nokiat nyt näyttävät jollain tavalla hyvältä, mutta eipä nekään mitään erityisen uutta tuo, vastaavia on varmasti muitakin.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
N9 taitaa olla viimesin puhelin, joka on ulkonäkönsä puolesta herättänyt suurempia tuntemuksia. Niitä aikoja puhelimet ylipäänsä erottuivat toisistaan, nyt alkaa olla melko samanlaista massaa kaikki. Nuo uudet Nokiat nyt näyttävät jollain tavalla hyvältä, mutta eipä nekään mitään erityisen uutta tuo, vastaavia on varmasti muitakin.
N9 näyttää kivikautiselta tiiliskiveltä nykypäivänä. Mitä muotoilua noihin nyt edes voi laittaa jos näytön viemä ala pitää maksimoida?
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Mitä muotoilua noihin nyt edes voi laittaa jos näytön viemä ala pitää maksimoida?
Onhan Samsung tehnyt edes jotain massasta erottuvaa niiden kaarevien reunojen kanssa. Makuasia tietysti kuka tykkää ja kuka ei mutta ainakin se näyttää erilaiselta. Itse veikkaan että seuraava oikeasti erottuvampi muotoilu tullaan näkemään kun niitä taittuvanäyttöisiä puhelimia alkaa saada prototyypeistä tuotantoon.
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Onhan Samsung tehnyt edes jotain massasta erottuvaa niiden kaarevien reunojen kanssa. Makuasia tietysti kuka tykkää ja kuka ei mutta ainakin se näyttää erilaiselta. Itse veikkaan että seuraava oikeasti erottuvampi muotoilu tullaan näkemään kun niitä taittuvanäyttöisiä puhelimia alkaa saada prototyypeistä tuotantoon.
Toisaalta noi reunatkin liittyvät näytön tekniikkaan. Ymmärsin että tässä haikailtiin koteloinnin perään. Taittuvanäyttöiset voivat olla seuraava askel ja jossain vaiheessa toki koko UI menee uusiksi. Jännittävää nähdä mikä on "puhelin" vuonna 2030 esimerkiksi.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
163
Kun edes nykytekniikkaa hyödyntäen jossain markkinointi/suunnittelu osastolla uskallettaisiin olla vähän rohkeampia.. jos vaikka rohkeasti terävämmät kulmat :)
En itse hirveästi tykännyt Noksun kirkuvan värisistä aikoinaan mutta ne sentään erottuivat muista.

Eri asia on sitten erilaiset rullattavat, taitettavat ja jopa wearablet sitten aikanaan, ne vaatii uutta tekniikkaa labroista oikeaan elämään. Odotan innolla aikaa kun henkilökohtaisen kommunikointivälineen
voi kietaista vaikka käsivarren ympärille kuin heijastimen tänäpäivänä..painoa alle 50g, täysin transparentti kunnes laitetta oikeasti tarvitsee... noh nyt menee jo OT:ksi :)
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
579
Nokian olisi pitänyt patentoida kamerakyttyrä, ettei niitä tarvitse nähdä muissa puhelimissa.
 
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
35
Jos tulevaisuuden design-muutoksista puhutaan, niin Her-leffasta tuttu puhelin voisi olla siisti kunhan puheentunnistus kehittyy riittävästi :D

http://2.bp.blogspot.com/-AChg0r0NTrA/UxTHKaxsuEI/AAAAAAAABhA/OLxuBv_NlTw/s1600/her-movie-2013-screenshot-samantha-portable.jpg
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Viimeksi muokattu:

Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Veikkaan että apple tuo muutaman vuoden päästä samanlaisen puhelimen uutena puhelimena.

Itse omassa 735 ole nähnyt mitään muotoillullista vikaa. Miksi uusissa niitä on jatkuvasti.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/24/Nokia_Lumia_735_orange.jpg
Tuskin siinä mitään vikaa on mutta auttamattoman vanhentunut. Paksu, painava, jättimäiset reunat, ei lasia jne. Miksi ajattelet Applen haluavan iPhonen tolta näyttävän :confused:

Mun ois ainakin helppoa sokkotestissä valita maailman menestynein luuri näistä kahdesta.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
163
Mun ois ainakin helppoa sokkotestissä valita maailman menestynein luuri näistä kahdesta.
Tuo vasemman puoleinen kiitos, ainakin toistaiseksi kunnes se alkaa kyllästyttämään 5 vuoden jälkeen kun kaikilla sama ulkomuoto :)

OT: tuli mieleen kun 80 -luvun loppupuolella kävelin kadulla parkkipaikalta kotia kohti edistyksellinen langallinen korvanappi korvassa puhuen
jotain viittä vaille maailman tärkeintä työpuhelua ja vastaan tuli n. 80v nainen...katseli minua oikeasti että "ny on poika päässy hourulasta karkuun
ja juttelee omineen". Ei ollut nainen tällä vuosisadalla ja minä poika ylpeänä mietin että kumpihan meistä on se "jälkeenjäänyt".
Odotan innolla millainen maailma on 30 v kuluttua jotta voin hämmästellä samalla tavalla maailman menoa :)
 
Ollaan eri mieltä mutta nehän on vain mielipiteitä :)

Muistan itsekin kun langalliset korvanapit oli joskus hemmetin siistejä. 80-luvulta ei toki ole muistoja.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
258
Vaikuttaa siltä että äpöl saa ekana kännykän ulos jossa sormenjälki skanneri integroitu näyttöön.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
Vaikuttaa siltä että äpöl saa ekana kännykän ulos jossa sormenjälki skanneri integroitu näyttöön.
Vivo on ehtinyt jo ainakin esittelemään livenä luureja joissa sormenjälkilukija on näytön takana (mitä vissiin yleensä tarkoitetaan tuolla "integroitu näyttöön" tässä yhteydessä)
 
Liittynyt
01.07.2017
Viestejä
1

Vivo on näyttänyt protoa. Kuka saa tekniikan kaupan hyllylle ensimmäisenä, millä saatavuudella ja miten hyvin toimivana jää nähtäväksi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 695
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom