Vahvistimen korjaus

Liittynyt
05.02.2022
Viestejä
92
Onko täällä alan asiantuntijoita (ei niitä, jotka sanoo, että parempi vain viedä valtuutettuun huoltoon, vaan niitä, jotka oikeasti tietää mikä komponentti mahdollisesti rikki)?
Minulla on vanhat Genelecin 6010-kaiuttimet tietokoneen kaiuttimina. Toinen näistä on alkanut kuulua todella hiljaa ja ponnettomasti. Äänenvoimakkuusero on suunnilleen sitä luokkaa, kun ehjän kaiuttimen potikan kääntää minimiin ja tämän rikkinäisen maksimiin, niin silloin kuuluu yhtä kovaa, mutta silloinkin ehjästä kuuluu puhtaasti ja tästä rikkinäisestä vähän sillaa kihisemällä, niinkuin kuuntelisi metrin päästä kuulokkeita.
Genelecin huoltoon otin yhteyttä ja siellä esittivät korjausarvion 155,40€, sisältäen postit ja vahvistinpiirin uusimisen. Tuo hinta ei sinänsä ole tänä päivänä älytön, mutta kuitenkin aika lailla sama, kuin käytetyn samanlaisen kaiuttimen hinta. Ei siis tule oikein fiilistä, että onpa hyvä, että tämän sai korjattua, jos maksaa saman verran, kuin vastaavan hankkiminen tilalle, jolloin jäisi kuitenkin ylimääräinen mahdollisesti korjattavissa oleva itselle.
Eli asiani olisi siis se, että tietääkö joku näistä vahvistimien sieluista niin paljoa, että osaisi sanoa, että pystyykö elektroniikka-asentaja mittaamalla löytämään sieltä tuon vian aiheuttavan komponentin ja hommaamaan uuden komponentin muutamalla eurolla?
Tämä asia selviää kyllä kokeilemallakin, mutta ajattelin kysyä ensin täältä, kun täällä kylällä on yksi tällainen harrastelija korjaaja, joka yleensä saa korjattua kaiken korjattavissa olevan, mutta jos sieltä on oikeasti jokin genelecin oma komponentti rikki, niin sitten ei taida olla muuta vaihtoehtoa, kuin se huolto tai toinen käytetty.
 
Kyllähän nuo yleensä korjattavissa ovat. Ei kai Genelec mitään omia custom-piirejä noissa käsittääkseni ole käyttänyt. En nyt tiedä saako uutta komponenttia ihan muutamalla eurolla, vähän riippuu mikä osa on hajonnut, saattaa maksaa ehkä kymppejä. Eri asia onkin kuinka hankalaa vian etsiminen on, Genelec ei varmaan kytkentäkaaviota ihan ilmaiseksi anna mutta kyllähän tuollaisen noin simppelin kytkennän ilmankin diagnosoi, teoriassahan tuossa ei ole kuin parit jakosuotimet ja pari vahvistinyksikköä.

Eli, kyllä asiansa osaava elektroniikka-asentaja tuollaisen diagnosoi ja korjaa, ellei sitten jostakin syystä hajonnut osa ole joku sellainen mitä ei meinaa saada mistään.
 
Jos takuu ei ole loppunut kovin monta vuotta sitten niin genelec saattaa korjata kaiuttimen ilmaiseksi. Varsinkin tapauksessa jossa käyttäjä ei ole itse paskonut kaiuttimia. Sielä on vaan joku huonokuntoinen komponentti sattunut piirilevylle.
 
Eipä löytänyt vikaa tämä kylän mies, joten huoltoon lähetettävä, ellei löydy yhtä käytettyä sopivasti.
Sanoi, että vahvistinpiirejä ei pystynyt mittaamaan.
 
Pääteaste luultavasti korventunut. Mikähän lie pääteaste mallia, STKxxxx tai TDAxxxx Geneleceissä on käytetty tietääkseni. En löytänyt kytkistä netistä josta sen näkisi, tietenkin yksi vaihtoehto on jos saat otettua kuvaan piirilevystä ja pääteasteen merkinnöistä niin voidaan selvitellä saatavuutta uudelle osalle.
 
Olipas surkea suoritus "tämän kylän mieheltä". Tuollainen perusvaffari on niitä helpoimpia korjattavia.

Voi olla noin vanhasta hapantunut pintaliitoskonkat, usein vuotavat ja syövyttävät piirilevyn johteita poikki.
 
Viimeksi muokattu:
Genelegillä on joissakin kajareissa käytetty hybridejä, jotka tunnetusti ovat paskoja ja joista ei saa, kuin vielä paskempia kiinankopioita enää.. En tiedä, miten genelegillä korjaavat, mutta epäilisin, että vaihtavat koko kortin uudempaan versioon..

Toki jos kuului hiljaa, niin en nyt allekirjoittaisi kyllä ensialkuun, jotta on pääteasteessa vika noin yleensäkään..
 
Hän on sellainen itseoppinut pelle peloton, joka harrastusmielessä ihmisten tavaroita korjailee. Ei huoli rahaa, jos ei saa kuntoon ja vaikka saakin, niin vain sen verran, että kattaa osien kulut. Konkkia oli ensiksi epäillyt, mutta niissä ei ollut vikaa.
Genelegillä on joissakin kajareissa käytetty hybridejä, jotka tunnetusti ovat paskoja ja joista ei saa, kuin vielä paskempia kiinankopioita enää.. En tiedä, miten genelegillä korjaavat, mutta epäilisin, että vaihtavat koko kortin uudempaan versioon..

Toki jos kuului hiljaa, niin en nyt allekirjoittaisi kyllä ensialkuun, jotta on pääteasteessa vika noin yleensäkään..
Genelecillä vikakuvauksen ja videon saatuaan sanoivat vaihtavansa koko kortin ja siitä tämä ajatus lähti, että todennäköisesti siitä kortista on jokin yksittäinen komponentti rikki, jota ei heillä ole kustannustehokasta lähteä sen tarkemmin tutkimaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
269 764
Viestejä
4 662 742
Jäsenet
76 499
Uusin jäsen
Syvere

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom