VAG autojen monet ongelmat

Jotenkin näitä ihmeellisiä ongelmia vain tuntuu olevan näissä klonkswageneissa ihan suhteettoman paljon, muihin merkkeihin verrattuna..

Silloin kun vielä omistin klonkun niin töissä ihmeteltiin sitä todennäköisyyttä, että miten voi kuuteen volkkariin seitsemästä tulla joku rampauttava vika. Silloin siis seitsemällä henkilöllä meillä oli volkkari. Kyseessä oli näitä 2007-2012 aikakauden autoja DSG 7 ja ketjukoneisia TSI-moottoreita. Tultiin johtopäätökseen, että mitkään todennäköisyydet ei sitä selitä vaan kyseessä täytyy olla harvinaisen paska laite ja koskee kaikkia yksilöitä. Kuun asennosta riippuen ei sitten joillakin laukea.
 
Onhan toyotaa suomessa vaikka kuinka, mutta ei samanlaisia kauhukertomuksia määrällisesti lähellekkään. Ei se toyotakaan mikään viaton ole, mutta peittoaa ihan 100-0 saksalaiset luotettavuudessa. Onhan siitä puhuttu jo pitkään, että sakasalainen autoteollisuus on ollut heikkenemään päin laadullisesti enemmän vrt muut merkit.
Sitten se jääkin jokaisen omalle kohdalle mietittäväksi, että mitä sitä autoltaan lopulta haluaa. Oma 2005vm Accord pyöräytti juuri 350tkm tauluun ja toivottavasti tulen näkemään taulussa vielä lukeman 400tkm.

Ihmiset kun on sellasia olentoja, että tekevät valintoja pitkälti myös tuttavien mielipiteen nojalla - eikä kunnon faktantarkistusta tehdä. Tuloksena on kerta toisensa jälkeen käsien työntäminen paskaan ilman pohdintaa - miksi näin?

Ja tosiaan, kuten aiemmin kirjoitin - olen "olosuhteiden" pakosta joutunut hankkimaan VW Caddy Maxin ajoon toiseksi autoksi. Ja huolimatta laadun puutteesta - onhan tuo pikkupaku hemmetin hyvä ajaa. Paljon parempi kuin sakemannien vito tai fordin vastaava tekele.

Maalipinta näissä Caddyissa on kestävämpi selkeästi kuin esimerkiksi transportereissa. Lieneekö ihan tahallista sitten? Vaiko käyttöprofiilikohtainen asia?
 
Silloin kun vielä omistin klonkun niin töissä ihmeteltiin sitä todennäköisyyttä, että miten voi kuuteen volkkariin seitsemästä tulla joku rampauttava vika. Silloin siis seitsemällä henkilöllä meillä oli volkkari. Kyseessä oli näitä 2007-2012 aikakauden autoja DSG 7 ja ketjukoneisia TSI-moottoreita. Tultiin johtopäätökseen, että mitkään todennäköisyydet ei sitä selitä vaan kyseessä täytyy olla harvinaisen paska laite ja koskee kaikkia yksilöitä. Kuun asennosta riippuen ei sitten joillakin laukea.
Näihin tosiaan kuulostaa tulevan aika usein jotain aivan fataaleja vikoja, joiden korjaaminen maksaa paljon tai ei välttämättä aina edes onnistu kunnolla. Monella muulla autolla nyt keskimäärin vain ajellaan ja tehdään pieniä huoltoja sitä mukaa kun tarvii.
 
Silloin kun vielä omistin klonkun niin töissä ihmeteltiin sitä todennäköisyyttä, että miten voi kuuteen volkkariin seitsemästä tulla joku rampauttava vika. Silloin siis seitsemällä henkilöllä meillä oli volkkari. Kyseessä oli näitä 2007-2012 aikakauden autoja DSG 7 ja ketjukoneisia TSI-moottoreita. Tultiin johtopäätökseen, että mitkään todennäköisyydet ei sitä selitä vaan kyseessä täytyy olla harvinaisen paska laite ja koskee kaikkia yksilöitä. Kuun asennosta riippuen ei sitten joillakin laukea.
Olet oikeassa ja varsinkin noi uudemmat kaksoismassavauhtipyörä, DSG automaattilaatikot, tfsi, tsi moottorit on niin huonosti suunniteltuja että noiden rahallinen arvo ei pitäs uutenakaa olla ku korkeintaa kymppitonni. Ja yleinen näky tasaisilla parkkialueilla, huoltamoilla ym ku vuisimallista riippumatta, vag auto konepelti auki ja omista lorottamasa öljyä laitteeseensa. Tämä sama tyyppi vika vaivaa myös omaa seattiani että tuhannen kilsan välein on paikallaan tarkastaa öljytaso. Ihmisten pitäs tajuta lopettaa noiden ostaminen ja siinä vaiheessa ku myynti sakkaa, niin eiköhän vag ala puuttua noohi ongelmiin. Lisäksi egr venttiili kesti vaa 45 tuhatta kilometriä ku rattaat oli niin kulunu että jumitti!! Mitähän toi vag oikee kuvittelee että ihmisillä in varaa 2 viikon välei korjata ku joku paikka laukeaa. Oon myös kuullu lisäksi että vag on nihkeä ottamaan vastuuta uudempien autojen takuu vioistakaan. Yrittää kaikkensa saada asiakkaat maksamaan romunsa. Sysipaska laite niin ku joku täällä jo osivasti ilmaisikin. :D
 
Onhan toyotaa suomessa vaikka kuinka, mutta ei samanlaisia kauhukertomuksia määrällisesti lähellekkään. Ei se toyotakaan mikään viaton ole, mutta peittoaa ihan 100-0 saksalaiset luotettavuudessa. Onhan siitä puhuttu jo pitkään, että sakasalainen autoteollisuus on ollut heikkenemään päin laadullisesti enemmän vrt muut merkit.
Sitten se jääkin jokaisen omalle kohdalle mietittäväksi, että mitä sitä autoltaan lopulta haluaa. Oma 2005vm Accord pyöräytti juuri 350tkm tauluun ja toivottavasti tulen näkemään taulussa vielä lukeman 400tkm.
Joskus kyllä mietityttää, että onko tuo "saksalainen laatu" ylipäätään vähän vitsi nykyään. Lähipiirissä oli yksi Opel Insignia josta laukesi moottori kun kilometrejä oli vasta noin 25 000. Joku tyyppivika se oli ja meni takuuseen, mutta kuitenkin.

edit: vai olikohan se Opel Astra, no kuitenkin

Toyotoissa taas oikeastaan ehkä ainoa hyvä puoli onkin tuo luotettavuus. Muuten ovat oman kokemuksen perusteella aikamoisia ripulikiikkuja. Honda kai on noista japseista keskimäärin vähän parempi ajaa.
 
Eiks noi uudet sähkövagit ole (softaa lukuunottamatta) ihan luotettavia pelejä? Se on kyllä totta että yleinen laatu (materiaalit jne.) ovat saksalaisissa halpuutettu vrt. aikaisempaan mutta niinhän se taitaa olla kaikilla merkeillä nykyään. Mersu kai se tuntus olevan pahin nykyään.
 
Joskus kyllä mietityttää, että onko tuo "saksalainen laatu" ylipäätään vähän vitsi nykyään. Lähipiirissä oli yksi Opel Insignia josta laukesi moottori kun kilometrejä oli vasta noin 25 000. Joku tyyppivika se oli ja meni takuuseen, mutta kuitenkin.

Toyotoissa taas oikeastaan ehkä ainoa hyvä puoli onkin tuo luotettavuus. Muuten ovat oman kokemuksen perusteella aikamoisia ripulikiikkuja. Honda kai on noista japseista keskimäärin vähän parempi ajaa.

Mazda on tehnyt viime aikoina ison loikan laadussa ylöspäin. Sisustan laadussa jo melkeen verrattavissa Saksan premiummerkkeihin.

Toyota jatkaa tutulla linjallansa, tosin niissäkin sisustat/infotaimentit jne. ovat ottaneet loikan eteenpäin.
 
Eiks noi uudet sähkövagit ole (softaa lukuunottamatta) ihan luotettavia pelejä? Se on kyllä totta että yleinen laatu (materiaalit jne.) ovat saksalaisissa halpuutettu vrt. aikaisempaan mutta niinhän se taitaa olla kaikilla merkeillä nykyään. Mersu kai se tuntus olevan pahin nykyään.
Nuo sähkövagit voi varmaan olla tosiaan eri juttu, kun niissä taas tekniikka on kai pitkälti aivan erilaista. Ei kyllä välttämättä siltikään tekisi mieli ostaa, sen verran huonon maineen nämä ovat saaneet.
 
Ja yleinen näky tasaisilla parkkialueilla, huoltamoilla ym ku vuisimallista riippumatta, vag auto konepelti auki ja omista lorottamasa öljyä laitteeseensa.
Höpöhöpö, äläpä liiottele. Yhtään minkään merkin öljyn lisääjää en ole nähnyt kertaakaan, joten väittämäsi on täyttä tuubaa(tämä oli sarkasmia).
 
Mazdat hyvässä maineessa, mutta… toisella foorumilla CX-60 suhteen vaihtelevia kokemuksia, ilmeisesti lastentauteja hybridimallissa sekä softassa että mekaanisella puolella. Joita ei meinata saada kuntoon. Tyyliin tärinää —> kardaani vaihdetaan, eikä auta.
Tutulla taas Mazda 6:n kanssa käynnissä varsinainen jatkokertomus manuaalivaihteiston(!) kanssa: Vaihtoautotakuun piikkiin jo pari kertaa vaihdettu loota ”uuteen” käytettyyn (koska merkkarin suosittelema oikeaoppinen _korjaus_ ns. liian kallista), mutta yllättäen niissä vaihtolaatikoissa sama vika. Että suo siellä jne.
 
Fabia 1.2 TSI (2016) kävi marmorilla ja kuulemma polttoaineen korkeapainepumppu vuotaa ja pitää siis vaihtaa... Autolla on ajettu "vain 100Tkm" eli johan on taas VAG laatua.

Onko kokemusta, että onko pakko vaihtaa, vai voiko esim tiivisteet vaihtaa?

Ja jos koko pumppu menee vaihtoon, niin suosituksia otetaan vastaan hyvän hinta/laatusuhteen paikoista?
 
Kannattaa kokeilla tiivisteen vaihtoa ensin. Oliko autossasi kumpi moottorikoodi, CJZC vai CJZD?

Korkeapainepumpun tiivisteen osanumero on WHT005184, jos on kyseessä siis hihnavetoinen 1.2 TSI.

Aeromotorsilla tuon tiivisteen saa muutamalla eurolla (Elringin tiivisteet hyviä)

Vinkkinä vain, tuolta kannattaa tilailla muutakin samalla, kun hinnat n. 2-3x edullisemmat kuin Suomessa.

Lisäinfoa polttoainepumpun osista täällä, ota sivusto talteen: SKODA, Fabia Europe, 2016, Engine, 13355 - Catcar.info

Uusi korkeapainepumppu kokonaisuudessaan maksaa jo 260+€ uutena (Aeromotors), joten suosittelen tiivisteen vaihtoa aluksi ja katso miten sitten pelittää.

Osanumero korkeapainepumpulle on 04E127026AG, sillä voi etsiä.

Jos pumppu onkin itse viallinen, voit kokeilla tilata käytettynä Ovokolta, hinnat n. 60 posteineen: https://ovoko.fi/haku?q=04E127026AG&prs=2&page=1

Huom. Tiivisteen kannattaa vaihtaa toki jos ostaa tuolta käytettynä.

Marmorillahan ne tietenkin haluaa, että vaihdat koko pumpun koska €€€. Pelittääkö autosi muuten hyvin? Jos pelittää niin uskoisin että pelkkä tiiviste riittää..
 
Kiitos kattavasta vastauksesta!

Auto toimii kaikin puolin hyvin, mutta joskus käynnistyksessä voi bensa hieman tuoksahtaa, eli vaihdetaan tuo stefa ensin.
 
Vagilaisetki on yksilöitä.
Karog 1.5 tsi act dsg7. +160tkm mittarissa ja ei mitään ihmeempiä vikoja.
Bensaluukun solenoidi vaihdettu.
Kuskipuolen peilin maavalo pitäs vaihtaa kun on palannu.
Jakopäähuoltohan näissä on kallis jos merkkiliikeessä teettää.
Tarvii erikoistyökalun nokkien säätöön.
Mikkelissä yksi monimerkkihuolto oli hommannut tuo ja huolto oli melkein 600€ halvempi. Tuli vielä vähän ylimääräistä huoltoa kaupan päälle + sijaisauto.

Nyt kun kehuu ni jotain kohta hajoo.
 
Isälläni ja minulla tuo 1.2 TSI ketjuvetoinen Jetta vm. 2011.
Omassani 166tkm. Ostin kun oli 139tkm mittarissa, olen toinen omistaja.
Isän omassa 222tkm. Hän osti auton kun mittarissa 129tkm, hän on nyt toinen omistaja.

Molemmissa autoissa kaikki remonttikuitit tallella aiempien omistajien toimesta.

Isoimmat remontit tähän mennessä 222tkm ajetussa:

Aiemman omistajan remontit
- Jakoketju vaihtoon 60tkm. Tässä oli juuri se heikko, 'ensimmäisen version' ketjusarja joka meni takuun piikkiin.
- Sytytyspuola + johdot vaihtoon 93tkm. Sylinteri 3:n johtoon kohdistuu eniten rasitusta, koska sijaitsee aivan turboahtimen lämpökilven vieressä. Päivitetyt johdot laitettu, jossa lämpösuojat.

Isäni omistuksen aikana
- Taka sekä etujarrulevyt + palat 161tkm.
- Etujouset vaihdettu 170tkm.
- Huohotinventtiili 175tkm. Paikkasin itse, helppo vaihtaa (5€ osa kyseessä ja n. 10min homma)
- Jakoketjusarja + öljypumpun ketju (sis. kaikki uudet rattaat, laahaimet yms.) + vesipumppu + moniurahihna 220tkm kohdilla. Vesipumppu muuten toimi, mutta tiiviste oli pettämässä. Tämän remontin tein itse. Kustannukset yhteensä n. 300€.
- Perus nesteiden/suodattimien vaihdot yms. ajallaan, öljynvaihtoväli 15tkm välein.

Isoimmat remontit tähän mennessä 166tkm ajetussa:

Aiemman omistajan remontit
- Jakoketju vaihtoon 62tkm. Sama kuin yllä, eli ensimmäisen version ketju joka meni takuun piikkiin vaihtoon.
- Etu + takajouset vaihdettu 130tkm kohdilla.

Minun omistuksen aikana
- Sytytyspuola + johdot 147tkm. Helppo remontti, tein itse. Boschin puola + NGK johdot 90€.
- Etujarrulevyt + palat 150tkm. Brembon jarrupalat + TRW levyt, sarja maksoi 80€ ja teetin itse.
- Huohotinventtiili 158tkm. Sama kuin yllä, remontin tein itse.
- Oikean akselin ulompi suojakumi repeytynyt, paikkasin itse. Motonetistä saa 'liimattavan' suojakumin, joka helpottaa huomattavasti remonttia. Toiminut hyvin toistaiseksi :)
- Jakoketjusarja + öljypumpun ketju (sis. kaikki uudet rattaat, laahaimet yms.) + moniurahihna 163tkm kohdilla. Tämän remontin tein myös itse. Kustannukset yhteensä n. 200€. Vesipumppua en vaihtanut koska oli vielä hyvässä kunnossa.
Jakoketjulla olisi voinut ajaa vielä ongelmitta, mutta lähinnä rupesi ahdistamaan öljypumpun ketjun väljyys.
- Perus nesteiden/suodattimien vaihdot yms. ajallaan, öljynvaihtoväli 15tkm välein.

Vahvat suositukset Aeromotors ja ak24, jos haluaa edullisesti varaosia. Aina tulleet perille ongelmitta, 5-7pv sisällä. Autodocista en enää tilaile.
 
Itseltä kanssa iso suositus aeromotorssille, myös sivustolle catcar.info josta löytää oikeat varaosanumerot. Tehnyt tänä vuonna 20 tilausta erilaisiin vag vehkeisiin (V8 audi, skoda suberb, audi a6 4g, audi a6 4f, passat 3bg yms) eikä kertaakaan ole tullut väärää osaa. Alustanumeron katsoo mikä on ja valmistetarrasta löytää pr numerot esim jarruille, sillä sit löytää oikean osanumeron ja sen syöttää aeron hakukenttään ni tulee oikeeta palikkaa.
 
Samat setit täällä. Ongelma on vaan siinä että PR tarrassa ei välttämättä ole kaikkia osia :/

Esimerkiksi autoni etujarrun PR numero löytyi tarrasta, takajarruja ei.. decoderillakin katsoin vielä.
 
Erwinistä olen hakenut autoilleni varustelistaukset, siinä on kaikki koodit. Joutuu siitä sen tunnin lisenssin maksamaan mut samalla saa haettua jotain muutakin korjausohjetta yms.

Nykyiselle autollenikin sain sen sieltä tulostettua talteen. Seuraavalla kerralla kun kävin siellä muissa asioissa niin huvikseni katsoin näkyykö varustelistausta niin nyt se ei sit enää sieltä näyttänytkään sitä.
 
Seuraavalla kerralla kun kävin siellä muissa asioissa niin huvikseni katsoin näkyykö varustelistausta niin nyt se ei sit enää sieltä näyttänytkään sitä.
Erwinistä ei enää varustelistauksia saa, todella tympeä muutos. Korjausohjeet ja kytkentäkaaviot sentään vielä saa ladata.
 
Pitäisi tilata kaikki suodattimet Octaviaan huoltoa varten. Millä ihmeellä varmistun esim. Aeromotorsilla oikeiden tuotteiden tilaamisesta? Tarjoaa montaa eri kokoa. Valeo tosin ainakin kertoo moottorikoodin, mille suodattimet on tarkoitettu.
 
Tilaa Trodosta, niillä saa ilmaseksi sopivuuden tarkistuksen osille, tilausta tehdessä pitää vaan muistaa laittaa täppä siihen että tarkistavat osat ennen kuin lähettävät.
 
Viimeksi muokattu:

Itse olen osanumeroita katsellut skoda-parts.com kautta. Tuolla kerrotaan yleensä aika yksityiskohtaisesti, että mihin autoon/moottoriin/laatikkoon/tehoon jne kukin osa on tarkoitettu.

Sitten sen osanumeron kanssa ak24 tai aeromotors.
 
Tilaa Trodosta, niillä saa ilmaseksi sopivuuden tarkistuksen osille, tilausta tehdessä pitää vaan muistaa laittaa täppä siihen että tarkistavat osat ennen kuin lähettävät.
Tilaanpa testiksi tuolta. Luin kommentteja ja moni kehui sitä, ettei tuolta tule koskaan väärää tuotetta. Arvoin ostoskoriin tuotteita, pyysin tarkistamaan sopivuuden ja kirjoitin vielä kommenttikenttään kaikki mahdolliset lisätiedot. Ei ehkä ihan halvin liike, mutta kerran jo kesken huollon pitänyt pyöräillä Motonettiin, kun Aeromotorsin suodattimet eivät sopineet paikalleen. Lisäksi tässä säästää silti aika paljon euroja, kun tekee itse, eikä vie korjaamolle huollettavaksi. Aika lyhyt huoltoväli tulee tälle huollolle, mutta mieluummin teen huollon pihalla syksyllä kuin talvipakkasilla.

1726498986690.png
 
Ja kuinkahan tarkka tuo sopivuuden tarkistus sitten on.. Jotkut autot on sellasia että varmuutta ei saa muuten kuin omin silmin katsomalla että mitä osaa on kiinni.

Nimimerkillä just tilasin A3:een vähän tarviketta niin jarrupalat osui vasta kolmannella yrityksellä ja polttoainesuodatin toisella..
 
Saako nämä vielä kuluttaja-asiakas? Onko varustelistauksen ainoa vaihtoehto merkkari?
Korjausohjeet ja kytkentäkaaviot sai kuluttaja-asiakkaana ainakin viimeksi kun kokeilin.

Varustelistauksen kanssa pitää kääntyä joko merkkihuollon tai jonkun muun erwiniä käyttävän korjaamon puoleen. Käsittääkseni kaikilla yritystunnuksilla varustelistat saa edelleen ladattua, en tiedä voisiko sellaiset tehdä periaatteessa minkä vaan firman nimiin? Jos joku Y-tunnus löytyy niin sillä kokeilemaan.
 
Saako nämä vielä kuluttaja-asiakas? Onko varustelistauksen ainoa vaihtoehto merkkari?
Muistaakseni aika kattavan lista saa siitä varustetarrasta, joka on huoltokirjassa sekä jossain kohtaa autoa (vararengaskotelo tms). Toki ovat kolmimerkkisinä lyhenteinä mutta netissä saa enkoodattua:

Näin ainakin ennen vanhaan, en tiedä onko ihan uusimissa malleissa enää tuota tarraa
 
Ainakaan huoltokirjaa ei uusissa autoissa enää ole ollenkaan, takakontin pohjasta ei ole tullut etsittyä olisiko siellä vielä joku tarra. Ja joka tapauksessa siitä tarrasta on jo kauan puuttunut iso osa niistä koodeista. Se on ihan tietysti yks hailee vaikka siinä ei olekaan koodia esimerkiksi sille minkä kielisillä varoitustarroilla auto on varustettu, mutta kun siitä usein puuttuu esimerkiksi etu- tai takajarrujen koodi joka onkin harmillisempaa ihmiselle joka haluaisi ostaa uudet autoon sopivat jarruosat.
 
Tilaanpa testiksi tuolta. Luin kommentteja ja moni kehui sitä, ettei tuolta tule koskaan väärää tuotetta. Arvoin ostoskoriin tuotteita, pyysin tarkistamaan sopivuuden ja kirjoitin vielä kommenttikenttään kaikki mahdolliset lisätiedot. Ei ehkä ihan halvin liike, mutta kerran jo kesken huollon pitänyt pyöräillä Motonettiin, kun Aeromotorsin suodattimet eivät sopineet paikalleen. Lisäksi tässä säästää silti aika paljon euroja, kun tekee itse, eikä vie korjaamolle huollettavaksi. Aika lyhyt huoltoväli tulee tälle huollolle, mutta mieluummin teen huollon pihalla syksyllä kuin talvipakkasilla.
Catcar.info sivustoa kun oppii käyttämään niin ei tule vääriä osia, sieltä näkee räjäytyskuvina osat ja se haetaan merkin, mallin, vuoden ja moottoritunnuksen tai pr numeroiden mukaan. Esim Skoda superb 2011 1.6tdi cayc ilmansuodatin: (numero 2 kuvassa) 1K0129620D
Screenshot_20240917_093013_Chrome.jpg
 
Vaimon siskolla on 1.0 TSI Skoda Rapid ja laittoi viestiä että "huollossa" (en tiedä onko merkkihuolto vai joku Teboil tms) sanottiin että jakohihna pitää vaihtaa. Kysyi sitten minulta että pitääkö se vaihtaa. Googlailin vähän ja aika epämääräistä infoa aiheesta löytyy. Näyttää että ennen ollut joko 5v tai 6v vaihtoväli ja viimevuonna ainakin UK foorumeilta kerrotaan että siellä olisi nostettu 15v tasolle suositukset. Rapidissa joku ~80tkm mittarissa eikä se nyt kovin vanha voi olla. Varmaan sen 5v. VAGarenassakin pyörähdin, mutta ei tuosta juuri keskustelua näkynyt.

Sattuuko kenelläkään konsernin tuotteen omistajalla olevan tästä ajantasaista tietoa? Vai kertooko maahantuoja yhä 6v?
 
Jos en nyt väärin muista niin nykyään suomessa maahantuojan ohjeistus on että vuodet tai kilometrit, kumpi tulee ennemmin.

Itsellä 1.0tsi kone myös ja 2018 vuosimalli ja hihna juuri vaihdettu kun ostin. Eli 6 vuotta tullut täyteen.

Edit: vilkaisin mitä rs-huolto kertoo.
1.0 / 1.2 TSI 2015- 240tkm/6v 750€
On ainakin hintaa keksitty remmin vaihdolle.

Ihan varmasti voin sanoa, että suomessa ei 15 vuoteen ruuvata vaihtoväliä hihnalle.
 
Kävi Passatti tuulilasin vaihdossa. Eihän se kaikilta osin hyvin mennyt, joten nyt korjataan sitten itse asentajien mokia. Ei kenelläkään sattuisi olemaan kokemusta B7 Passatin taustapeilin suojamuovien irrottamisesta tai kiinnityksestä? Se Iso kolmion muotoinen muoviverhoilu on nyt luultavasti joltain osin rikottu korjaamon toimesta, kun irvistää ikävästi. En nyt heti alkanut sitä pois repimään, mutta mietin, että tarvitseeko peili irrottaa ennen kuin ne muovit saa irti? Se peilin takana oleva pyöreähkö muoviosa tulee erikseenkin irti. Sen opin ihan käytännössä kun korjaamon pihassa sain sen syliini oven sulkiessa. Kävin siis asiasta heti reklamoimassa ja asentaja katsoi niitä muoveja ja "laittoi ne kiinni", mutta eihän se isompi muoviosa kauaa "kiinni pysynyt", kun irtosi taas osittain ajossa. Uusi verhoilu vaikutti olevan hinnaltaan sen verran halpa, etten jaksa korjaamon kanssa asiasta vääntää, heidän asenne kun heti lähtökohtaisesti oli se, että se oli jo rikki tai sen itse rikoin. :facepalm:
 
Mä en ymmärrä tätä asennetta että aletaan korjaamon jälkiä korjaamaan omalla rahalla!?
 
Sadetunnistimilla vai ilman?
 
Valitettavasti tässä tapauksessa kävi heti ilmi, että korjaamo ei mitään myönnä ja on aika vaikea aukottomasti osoittaa, että kuka teki ja mitä, eikä 20e osan takia ole järkeä lähteä asiasta enempää vääntämään, kun siitä ei olisi mitään tullut. Siellä kävi asentaja "korjaamassa" niitä muoveja, mutta ei ne kuntoon tulleet kuitenkaan, enkä lähtenyt niitä siinä heti sitten paikan päällä repimään irti uudestaan ja tutkimaan tarkemmin. Olisivat vaan vedonneet että itse rikoin.

Ymmärrän kyllä pointtisi täysin, mutta tässä tapauksessa ei yksinkertaisesti ollut vaivan väärti lähteä enempää riitelemään, kun oli aivan selvää, että he eivät näihin reklamaatioihin suhtaudu ollenkaan hyvin. Pitää nyt muutenkin seurata tilannetta, että tuleeko tässä vielä jotain muuta vastaan ja jos kyllä, niin sitten jatkaa asiasta vääntämistä.

Sadetunnistimilla vai ilman?

Löytyy ja löytyy myös kamera.
 
Vaihdatitko omaan piikkiin vai vakuutukseen?

Meinaan saattaa vakuutusyhtiöltä kiinnostaa jos perseilevät.
 
Onko kyseessä joku yhden/kahden miehen paja vai mikä homma?

Itse vaihdatin lasin maahantuojalla ja heti kun menin autolle niin A-pilareissa on mustia jälkiä ja irti, liimaa ym. roskaa koelaudalla, lasinsiruja matoilla. Menin sisälle reklamoimaan, työn vastaanotto tuli katsomaan ja löi sijaisauton avaimet käteen että tule huomenna uudestaan.

Seuraavan päivänä auto oli pesty sisältä ja ulkoa ja mukaan lyötiin 50€ tankkauskortti ja pahoiteltiin kovasti tapahtunutta.
 
Vakuutukseen.

Kyseessä suuri juuri näihin hommiin erikoistuneesta pajasta, joka oli yksi vaihtoehto vakuutusyhtiön hyväksymistä paikoista.

Valitettavasti yhtä suoraselkäistä lähestymistapaa ei noudatettu tässä. Ihan ensimmäinen kommentti oli asiasta reklamoidessani, että kuulemma sen itse saatoin rikkoa, kun sitä siinä pihassa ensiksi itse ihmettelin, että mistä pirusta verhoilu lähti irti. Tutkin siis pienen hetken asiaa siinä korjaamon pihassa, mutta totesin varsin äkkiä, että tämä vaatii korjaamon edustajien tutustumista asiaan ilmeisten vastuukysymysten vuoksi. No eikös siellä ollut joku ikkunassa katsomassa, että olin kuulemma itse niitä verhoiluna pidellyt ja asia esitettiin siten, kuin olisin saattanut itse ne rikkoa. Suostuivat sentään tutkimaan vielä asiaa, mutta sieltä tuli asentaja laittamaan ne muovit kiinni ja kun eivät nyt heti siinä tippuneet uudestaan irti, niin totesivat homman hoidetun kuntoon. En ryhtynyt niitä sitten siinä itse testailemaan, että ovatko nyt kiinni vai eivät, kun kävi varsin hyvin selväksi, että he eivät mitään myönnä.
 
Löytyy ja löytyy myös kamera.

Jos siis on sama kuin PQ-35 alustaisessa audi a3:ssa niin siinä on sellaiset muoviklipsut molemmin puolin, muistaakseni sellaiset U:n muotoiset. Ne saa paskottua niin irroittaessa kuin takaisin laitettaessa. Mutta mulla on hämärä mielikuva yhden sadesensorin retrofitanneena, että sen suojamuovinkin saa laitettua kyllä vähän vinoon, jolloin näyttää että se ei ole kunnolla paikallaan. Samoin sen taustapeilin saa muistaakseni väännettyä sinne väärin, joilloin se muovi jää kanittamaan.
 
CAN ohjausyksikkö väärin koodattu OBD-lukijan VAG pro III mini mukaan. Tuoltahan se jarrupolkimen yläpuolelta "CAN gateway" löytyi, mutta vaikeuksia varmistaa täysin sopivaa netistä. Osaako joku auttaa, kuva alla?

Luulen, että tuo 1K0 907 530 AF on mallikohtainen osanumero joka täytyy täsmätä tuota AF:ää myöten koska löytyy vastaavaa ilmankin tota AF. Toi 23.03.10 kuulostaa versionumeroinnilta (softalle?) mutta täytyyköhän muiden merkkijonojen täsmätä.

IMG-20240926-WA0002.jpg
 
Pitäisikö se koodata uusiksi vai hommata uusi palikka?
 
Gateway pitää aina koodata, tehdasuusi on "tyhjä" ilman autokohtaisia speksejä ja vanha toisesta autosta olevasta on väärät varusteet aktiivisena (tai epäaktiivisena) koodissa. Sille tavallaan kerrotaan, että mitkä moduulit vastaa sille CAN-väylässä ja mitkä ei.

Ja edittinä vielä Sikatiiker:lle, että sinne kyllä menee muistaakseni kunkin pohjalevyn uusin versio ja uudemmassa tulee vaan mallisarjan loppupäässä olevat kaikki ns. optiot, mutta se koodi pitää olla oikein joka tapauksessa, että mitkä varusteet (moduulit) on siinä autossa CAN-väylässä aktiivisena. Eli esim. Audin A3 8P:ssä toi CAN purkki pitää vaihtaa uudempaan versioon, jos vaihtaa faceliftissä (2008 ->) tulleen navigaattorin pre-faceliftiin. Jälkiasenteinen oem navi toimii kyllä Plug and play, mutta pre-faceliftin vanha Gateway ei ymmärrä sitä eikä sitä saa siihen koodattua, että siellä on sellainen ja Gateway pitää siinä virrat päällä kunnes akku tyhjenee.

Sen lisäksi niistä oli muistaakseni ns. low- and high versioita sen mukaan mitä on ollut varusteena. Eli jos joku on laittanut jonkun jälkiasenteisen lisävarusteen, niin voi olla että se Gateway purkki on vaihdettu uudempaan, mutta koodattu väärin.

Suosittelen Googlettaan englanniksi, löytyy kyllä netistä tietoa.
 
Viimeksi muokattu:
No niin, googlailtu on ja vähän soiteltu. Ilmeisesti vien ton tosiaan uudelleen koodattavaksi tai sitten hakemaan uuden palikan johon saataisiin toivottavasti tosta vanhasta data talteen että tulee oikein koodattua.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 578
Viestejä
4 440 247
Jäsenet
73 576
Uusin jäsen
pexlo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom