Vaaralliset lemmikkieläimet

TSN

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
492
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/2970124/Ministerio+Vaaralliset+lemmikit+valvontaan
Ministeriö: Vaaralliset lemmikit valvontaan
Maa- ja metsätalousministeriö aikoo tiukentaa vaarallisten koti- ja lemmikkieläinten säätelyä. Tällä hetkellä kuka tahansa saa pitää lemmikkinä esimerkiksi vaarallisia matelijoita.


Suomen pelastusalan keskusjärjestö pitää ministeriön aikeita tervetulleena. Asiaa valmistelee työryhmä, joka laatii myös kansallista luetteloa vieraslajeista.

Kun esimerkiksi matelijoille määrätty totaalinen tuontikielto 1990-luvulla purettiin, Suomi heilahti äärimmäisyydestä toiseen. Kuka tahansa saa pitää lemmikkinä esimerkiksi kobraa, mambaa tai kalkkarokäärmettä eikä hänen tarvitse edes ilmoittaa siitä.

Tämä hankaloittaa esimerkiksi pelastustehtävien hoitoa.

– Kentältä tulee jatkuvasti tietoa tilanteista, joissa ei tiedetä, mitä on vastassa, kertoo SPEK:in palokuntajohtaja Petri Jaatinen.

– Kun ulosottomies tulee asuntoon, joskus on jätetty sinne irralleen hyvinkin kookkaita kuristajakäärmeitä, kertoo eläintehtäviin erikoistunut ylipalomies Vesa Nurminen Helsingin pelastuslaitokselta.

Pelastusväki ei halua täyskieltoa, mutta jonkinlaisen ilmoitusvelvollisuuden kaikista vaarallisista eläimistä.

Matelijaharrastajia edustavaa yhdistystä johtava eläinlääkäri Johanna Raulio arvioi, että myrkkykäärmeitä on Suomessa lemmikkinä noin 100–200 ihmisellä.

– Osalla on useita, joten eläinten määrä on suurempi.

Joukossa on Raulion mukaan muutamia hyvin myrkyllisiä käärmeitä, kuten mamboja. Vaarallisia lemmikkejä on myös skorpioni- ja hämähäkkiharrastajilla.

Useimmat myrkkykäärmeen omistajat ovat Raulion mukaan ihan tavallisia ihmisiä. Joukossa on lapsiperheitäkin. Myrkkykäärme hankitaan näyttävyyden takia.

– Ne ovat usein kauniin värisiä, eivätkä piilottele terraariossa, kuten myrkyttömät lajit, Raulio kertoo.

Kansallisessa vieraslajien listassa ei keskitytä vain paikallisen luonnon turvaamiseen, vaan siinä otetaan huomioon myös ihmisen turvallisuudelle aiheutuva vaara. EU hyväksyi elokuussa alustavan listan torjuttavista vieraslajeista.
Mitä mieltä? Meneekö valvonta yli vai onko tervetullutta?

Toivottavasti valvonta ulotetaan myös mm. koiriin. On joitakin rotuja, jotka olisi hyvä olla jossakin rekisterissä. Enkä muutenkaan pidä siitä, että "eksoottisia eläimiä" korostetaan näissä jutuissa, vaikka harrastajamäärät ovat vielä todella pieniä. Vaarallisin lemmikkieläin taitaa yhä olla se koira.

Muutenkin naurettavia kommentteja tuolla Turun sanomien jutussakin. Tietämättömyyttä ja pelkoa.
 

SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Voitaisiin ulottaa myös lapsiin. Tällä hetkellähän kuka tahansa saa hankkia lapsia. Ihminen taitaa se vaarallisin otus olla kuitenkin.

No, vähän asian vierestä tuo. Mielestäni vaarallisten eläinten pitäminen lemmikkieläimenä voitaisiin kokonaan kieltää. Ja pääasiassa tällä tarkoitan noita kaikenmaailman Dogo Argentinoja, jotka tuntuvat olevan aina joko luonnevikaisia tai luonnevikaisten omistajien hallussa.
 

Verity

Mitä häh?
Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
340
Saakos Suomessa hommata tiikeriä lemmikiksi?
Eläinsuojelulaki (13§) kieltää luonnonvaraisten nisäkkäiden ja lintujen ottamisen elätettäväksi ellet satu olemaan eläintarha, tieteellistä tutkimusta tekevä henkilö tms. eli lemmiksi ottaminen taitaa onneksi olla kiellettyä.
 

Verity

Mitä häh?
Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
340
Muistaako kukaan muuten sitä tapausta, josta oli jokin aika sitten uutisissa, kun asunnon entisellä asukkaalla oli iso käärme, joka hukkui muutossa ja ei kenellekään vaivautunut asiasta ilmoittamaan? Uusi asukas sitten parin kuukauden päästä pääsi "yllättymään". Kaikenlaista varmasti voi tulla vastaan, mutta tuskinpa näitä millään rekisterillä saadaan täysin estettyä.
 

TSN

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
492
Sehän siinä juuri on, että millä tavalla ilmoitusvelvollisuus/luvat hoidetaan. Maahantuonnissahan asia on selvä. Mutta monia myrkyllisiä tai muuten "vaarallisia" eläinlajeja kasvatetaan ihan Suomessakin, eli kaikki eivät ole ulkomaantuonteja. Eli myydään harrastajalta toiselle.
Tarkastuskäyntejä jos nähdään ihmisten kantavan terraarioita sisälle? Vaikka olisi pelkkä hiiri tai hamsteri lemmikkinä.

Pahin olisi täyskielto. Pakottaisi harrastajat maan alle ja eläinten hoito huononisi. Tällä hetkellä kuitenkin alkaa löytyä ihan pieneläimiin/matelijoihin erikoistuneita eläinlääkäreitäkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
161
Myrkkyharrastajat ovat keränneet vapaaehtoista rekisteriä myrkyllisten matelijoiden omistajista jo hetken. Muutenkin suurin osa myrkkyjen omistajista ottaa harrastuksen sen vaatimalla vakavuudella, esim eläimillä on oma lukittu huone, tarroja ovella kertomassa pelastushenkilökunnalle ohjeita, sekä tietty järjestelmällisyys eläimiä käsitellessä.

Ainoat puremat mitä tiedän, on tapahtuneet eläintarhojen käärmeiden käsittelijöille. Eläinten omistajat joutuvat itse hommaamaan vastamyrkyt, joita säilytetään paikallisessa sairaalassa.

Kukaan ei hommaa kalkkaroa ensimmäiseksi käärmeeksi, joten tiettyä praktiikkaa löytyy jo omistajilta.
Mikä on pakollistakin, sillä kukaan eläinlääkäri ei esim. auta sairaan myrkkykäärmeen pakkosyötössä, joten moisen opiskelun pakollisuus karsii useimmat sekopäät harrastuksesta.

Paljon useammin koirien puremista joutuu lukemaan, joten ei haittaisi vaikka kaikki koirat rekisteröitäisiin.
 

TSN

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
492
Ihan vain kysäisen; kuka tätä pystyisi valvomaan?
Luultavasti kunnan valvontaeläinlääkäri.

Eihän tuota kukaan pystykään valvomaan muuten kuin ulkomailta tuotavien yksilöiden kohdalla. Tulliin kun menee niin pitää paperit olla kunnossa. Muuten valvonta olisi luultavasti sitä, että jos joku valittaa, että naapurilla on varmaan joku myrkkykäärme niin eläinlääkäri tekisi pistokokeen ja kävisi läpi kaikki harmittomat viljakäärme, ym terraariot.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Tuntuu taas, että kohteeksi on otettu matelijat ihan vain, koska jonkun virkamiehen mielestä ovat ällöjä. Mitään todellista vaaraa noista ei varmaan ole ollut vai kuinka monta ihmistä noiden vuoksi on esim. viimeisen kymmenen vuoden aikana loukkaantunut tai kuollut?
Sitten kun verrataan vaikka niihin koiriin, niin mennään taas perse edelle puuhun ja lisätään turhia ja ääliömäisiä sääntöjä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
Tuntuu taas, että kohteeksi on otettu matelijat ihan vain, koska jonkun virkamiehen mielestä ovat ällöjä. Mitään todellista vaaraa noista ei varmaan ole ollut vai kuinka monta ihmistä noiden vuoksi on esim. viimeisen kymmenen vuoden aikana loukkaantunut tai kuollut?
Sitten kun verrataan vaikka niihin koiriin, niin mennään taas perse edelle puuhun ja lisätään turhia ja ääliömäisiä sääntöjä.
Melkeen loukkaannuin käärmeelle joka puri minua:D Ruokintatilanne ja käärme vähän tähtäsi ohi saaliin ja tikkasi pari reikää sormeen:dead: Siis kyse oli täysin vahingosta ja osittain oma moka. On ne niin kauhean vaarrallisia:shy:

Mutta on taas tosiaan byrokraateilla tekemisen puutetta kun tuollaisia edes ajattelevat.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 339
Viestejä
4 157 817
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom