Uusi kone ~2000e + näyttö

Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
17
Morjesta!

Keväällä mietin nykyisen koneen päivittämistä osien vaihdolla, mutta totesin että joutuisin vaihtamaan niin suuren osan osista, että samapa tuo on sitten keräillä budjettia suuremmaksi ja tehdä koko homman alusta alkaen uusiksi. Eli tarvitsisin nyt apua järkevän kokoonpanon kasaamiseksi.

Budjetti uudelle koneelle olisi noin 2000 euroa (pientä liikkumavaraa on) ja olin jo mielessäni päättänyt, että 3080 sinne tulee näytönohjaimeksi hurisemaan. AMD:n julkaisun jälkeen olen kuitenkin päätynyt siihen, että ei ole väliä kumman tuotteet sisällä hyrisee kunhan homma pelaa ja rahalle saa mahdollisimman paljon vastinetta. Osien tulisi olla Jimmsiltä, sillä aion ottaa heiltä myös koneen kasaamisen. Olen yhden koneen jo koonnut itse, mutta nyt koen että nautin siitä ylellisyydestä, että joku tekee sen puolestani. Windowsin voin asennella kyllä itse ja tähän ilmeisesti saa lisenssejä jostain edullisesti. Koneen ulkonäöllä ei ole niin suurta merkitystä eikä rgb-valoshowlle ole välttämätöntä tarvetta. Tiedän, että toimitusajat varsinkin uusille näytönohjaimille ovat täysi mysteeri, mutta tämä ei haittaa. Koneella ei ole mikään hengenhätä, mutta kuitenkaan "kannattaa odottaa sitä ja tätä julkaisua vuonna 2022 jne." ei tarvitse esittää, vaan mennään näillä mitä on tarjolla/tulee juuri tarjolle.

Kone tulee pääasiassa pelikäyttöön (Pubg, BF5, Csgo + monet eri strategia naksuttelut). Lisäksi tarvitsen uuden näytön, jonka tulisi olla pelaamiseen soveltuva (väh. 144hz). Näyttö ei sisälly tuohon ~2000 euron budjettiin, mutta toivoisin tässä pääseväni halvemmalla (saako alle 300e mitään järkevää näyttöä?). Ajatuksena siis käyttää tätä uutta edullisempaa näyttöä jonkin aikaa pelaamiseen ja säästellä sitten mahdolliseen 4k näyttöön ja siirtää tuo nyt ostettava näyttö kakkosnäytöksi siinä vaiheessa.

Kiitos jo etukäteen avusta!
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
785
Ongelmanahan tässä on vain se, että kaikkien osien ostaminen kerralla & kasauttaminen edellyttäisi vakaata markkina- ja varastotilannetta, mitä se ei nyt todellakaan ole. Ryzen 5000-sarja tulee myyntiin 5.11. ja vaikka suosituimpia malleja ei heti myytäisikään loppuun, niin niitä ei välttämättä ole varastossa 18.11, jolloin Radeon RX 6800-sarja tulee myyntiin. Eivät välttämättä hyllyllä happane nekään.

Voi tietysti ostaa vanhoja malleja, mutta nekin saattavat mennä pian tarjoukseen.

Maanantaina Jimm's:in uudet kuukausitarjoukset, 11.11. Single's Day, 27.11. Black Friday, 30.11. Cyber Monday...

Tarjoushaukkailu saattaisi nyt kannattaa enemmän kuin keskittäminen.

Voihan tässä jotain hahmotelmaa tehdä, kuinka paljon eri komponentteihin on käytettävissä.

Näytönohjain 800€
Prosessori 319€
Loput:
Screenshot_2020-10-31_Jimm's_fi.png


Tuossa näytössä saanee vastinetta rahalleen:
AOC Gaming Q27G2U/BK, hinta 271€
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 262
Koneella ei ole mikään hengenhätä, mutta kuitenkaan "kannattaa odottaa sitä ja tätä julkaisua vuonna 2022 jne." ei tarvitse esittää, vaan mennään näillä mitä on tarjolla/tulee juuri tarjolle.



Näyttö ei sisälly tuohon ~2000 euron budjettiin, mutta toivoisin tässä pääseväni halvemmalla (saako alle 300e mitään järkevää näyttöä?). Ajatuksena siis käyttää tätä uutta edullisempaa näyttöä jonkin aikaa pelaamiseen ja säästellä sitten mahdolliseen 4k näyttöön ja siirtää tuo nyt ostettava näyttö kakkosnäytöksi siinä vaiheessa.
Aina on parempi alkaa hahmotella osalistausta viikkoja ennen tilaamista.
Silloin kerkeää valita eniten vastinetta rahalle käyttötarkoitukseen antavat osat.
Samoin uuden osan tullessa myyntiin ei tarvitse enää pähkäillä muita vaan voi laittaa tilauksen menemään välittömästi.

SSD:ksi täyden nopeuden Adata olisi hyvän hintainen Kignstonin tilalle:
A-Data 1TB XPG SX8200 PRO SSD-levy, M.2 2280, PCIe 3.0, 3D TLC, 3500/3000 MB/s - 142,90€


27" 2560x1440 on ehdoton lähtötaso tuon budjetin koneelle.
Mutta saatavilla hyvään hintaan, kuten tuo AOC:n VA.
IPS:t alkavat 20€ yli kolmensadan.
Acer 27" Nitro VG270UPbmiipx, 144Hz WQHD -pelimonitori, musta - 319,00€

Se kumpi on parempi riippuu valaistuksesta.
IPS:n kontrasti on tavallinen, eikä anna hyvää kuvaa hämärämmässä huoneessa.
Jossa VA:n nestekiteitten suurin kontrasti taas antaa näyttävimmän kuvan.
Mutta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta VA:t kärsivät "haasteista" tumman pään värisiirtymien vasteajoissa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
785
En ehdottanut tuota, koska sieltä saattaa tulla hitaampi malli nykyään:
A-data SX 8200 Pro on nerffattu ilman erillistä valmistajan ilmoitusta ja samalla nimellä myydään.
Hitaampi ohjain ja muistipiirit. Lähde: Tom's. Paljonko vaikutusta, ei ollut kattavia testituloksia.

Oma luottamus brändiin kärsi jonkun verran tästä. :grumpy:
Nykyisellä tuoreemmalla firmwarella A2000 taas on piristynyt kummasti:
Kingston A2000 1 TB M.2 NVMe SSD Review - 8% Faster Thanks to New Firmware
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
17
Ongelmanahan tässä on vain se, että kaikkien osien ostaminen kerralla & kasauttaminen edellyttäisi vakaata markkina- ja varastotilannetta, mitä se ei nyt todellakaan ole. Ryzen 5000-sarja tulee myyntiin 5.11. ja vaikka suosituimpia malleja ei heti myytäisikään loppuun, niin niitä ei välttämättä ole varastossa 18.11, jolloin Radeon RX 6800-sarja tulee myyntiin. Eivät välttämättä hyllyllä happane nekään.

Voi tietysti ostaa vanhoja malleja, mutta nekin saattavat mennä pian tarjoukseen.

Maanantaina Jimm's:in uudet kuukausitarjoukset, 11.11. Single's Day, 27.11. Black Friday, 30.11. Cyber Monday...

Tarjoushaukkailu saattaisi nyt kannattaa enemmän kuin keskittäminen.

Voihan tässä jotain hahmotelmaa tehdä, kuinka paljon eri komponentteihin on käytettävissä.

Näytönohjain 800€
Prosessori 319€
Loput:


Tuossa näytössä saanee vastinetta rahalleen:
AOC Gaming Q27G2U/BK, hinta 271€
Hyviä pointteja, kiitos niistä.

Virtalähteidenkin saatavuudessa on käsittääkseni suuria ongelmia, mutta riittääkö tuo 750W tälle kokoonpanolle vai pitäisikö suosiolla ottaa esimerkiksi 850W? Jäähdytyksen osalta sen mitä olen seuraillut niin Noctuan NH-D15 on suositeltu monesti, mutta riittääkö esimerkiksi tuossa Silentiumissa jäähdytysteho vai muodostuuko helposti saunaksi?

Varmasti tulee odoteltua ainakin sen verran, että Jimms tuotteistaa nuo uudet Radeonit niin saa tarkemman tiedon suomihinnoista. Saatavuus voi olla näissäkin haaste, mutta ajatuksena juurikin keräillä pakettia kokoon kuten @E.T tuossa ehdotti ja sopivan tilanteen tullessa laittaa tilaus sisään, mahdollisesti kun myynti alkaa. Ilmeisesti Ryzeneihin kannattaa kuitenkin kääntyä uuden sukupolven johdosta, vai onko Intelillä jotain fiksua vaihtoehtoa tähän kohtaan? Inteliltä uudet julkaisut tulossa ilmeisesti vasta myöhemmin, ja sen odottelu tuntuu turhalta kun saatavuudetkin voi olla mitä tahansa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
785
Virtalähteidenkin saatavuudessa on käsittääkseni suuria ongelmia, mutta riittääkö tuo 750W tälle kokoonpanolle vai pitäisikö suosiolla ottaa esimerkiksi 850W?
Näyttäisi riittävän:
NVIDIA GeForce RTX 3080 / 3090 -ketju (GA102)

Jäähdytyksen osalta sen mitä olen seuraillut niin Noctuan NH-D15 on suositeltu monesti, mutta riittääkö esimerkiksi tuossa Silentiumissa jäähdytysteho vai muodostuuko helposti saunaksi?
Noh, tuohon hintaan nyt ei kovin huonoa prosessorijäähdytintä saa. Noctua on parempi, mutta onko sillä merkitystä? Riippuu siitä, mikä prosessori valitaan ja aiotaanko sitä ylikellottaa. AMD:llä alivoltitus voi olla ylikellotusta järkevämpää, jolloin jäähdyttimen merkitys pienenee.
 

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 262
Jäähdytyksen osalta sen mitä olen seuraillut niin Noctuan NH-D15 on suositeltu monesti, mutta riittääkö esimerkiksi tuossa Silentiumissa jäähdytysteho vai muodostuuko helposti saunaksi?
Taatusti riittää ainakin AMD:lle, jonka TDP:t ovat paljon Inteliä rehellisempiä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 116
Kannattaa kasata itse, jos meinaa saada koneen tänä vuonna. Toinen vaihtoehto on laittaa pakettitilausta jo ennakkoon Jimmsille sisään ja koittaa sopia tulevia osia pakettiin. Noiden julkaisun jälkeen tilaaminen tarkoittaa joululahjoiksi tilattujen koneiden jonoon liittymistä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
244 788
Viestejä
4 280 373
Jäsenet
71 534
Uusin jäsen
kortfan55

Hinta.fi

Ylös Bottom