Uuden taidon oppiminen aikuisena

[SheikYerbouti]

Onko tekkiläisten joukossa aikuisiällä uuden taidon itseensä tartuttaneita? Tarkoitan nyt jonkin laajempaa harjoittelua vaativan taidon, kuten pianon tai kitaran tapaisen instrumentin opettelu nollista, ohjelmointi tai vaikka maalaus/piirtäminen. Mitä vain, mitä ei yleensä ihan kuukaudessa tai parissa opi saati sitten masteroi.

Taustana kysymykselle on oma halu aloittaa jotain uutta, murtaa arki jollain uudella harrastuksella näin 40 ikävuoden kynnyksellä.

 

[Corex]

Joo kokemusta on. Halusin penskana soittaa jotain muuta instrumenttia kuin räkäpilliä koulussa. Pilliin puhaltelun perusteella lahjat oli ikävä kyllä nolla...aikuisiällä kun oli aikaa/rahaa aloin harjoittelemaan pianonsoittoa. Havaitsin nopeasti että lahjat oli edelleen nollan tuntumassa. Ei rytmitajua, ei sävelkorvaa, ei käsien yhtäaikaista koordinaatiota. Harjoittelin kuukaudesta toiseen mutta karu fakta on että lahjakas viikon harjoitellut lapsi on minua edellä En tiedä miten ihminen voikin olla niin paska jossain asiassa. Jatkan edelleen satunnaisesti soittamista mutta seinä on tullut vastaan ajat sitten...

 

[SheikYerbouti]

Joo kokemusta on. Halusin penskana soittaa jotain muuta instrumenttia kuin räkäpilliä koulussa. Pilliin puhaltelun perusteella lahjat oli ikävä kyllä nolla...aikuisiällä kun oli aikaa/rahaa aloin harjoittelemaan pianonsoittoa. Havaitsin nopeasti että lahjat oli edelleen nollan tuntumassa. Ei rytmitajua, ei sävelkorvaa, ei käsien yhtäaikaista koordinaatiota. Harjoittelin kuukaudesta toiseen mutta karu fakta on että lahjakas viikon harjoitellut lapsi on minua edellä En tiedä miten ihminen voikin olla niin paska jossain asiassa. Jatkan edelleen satunnaisesti soittamista mutta seinä on tullut vastaan ajat sitten...

Mitä keinoja käytit harjoitteluun? Piano kun on itselläkin eniten mielessä, mutta rytmitaju on sitä tasoa, että meinaan jo portaissa kävellessä mennä väärään rytmiin. Ensimmäinen suunnitelma oli ihan vaan nettioppaiden avulla edetä, mutta karu reaaliteetti lienee, että sillä keinolla ei varsinkaan pitkälle pötkitä.

 

[Centteri]

Minua on taas aina kiehtoneet rummut. Mielestäni omaan suht hyvän rytmitajun jota myös kaveritkin on kehuneet. Rummutan siis jotain vitun kattiloita joskus huvikseni ja muiden harmiksi. Jossain kaveribändissä olis ihan kiva hakata patoja mutta vaikka kuinka olisi intoa mennä rumpukurssille niin ei vaan viitsi.

 

[VuohiKauhu]

Mitä keinoja käytit harjoitteluun? Piano kun on itselläkin eniten mielessä, mutta rytmitaju on sitä tasoa, että meinaan jo portaissa kävellessä mennä väärään rytmiin. Ensimmäinen suunnitelma oli ihan vaan nettioppaiden avulla edetä, mutta karu reaaliteetti lienee, että sillä keinolla ei varsinkaan pitkälle pötkitä.

Tosiaan kannattaa reippaasti varata soittotunteja, eikä yrittää säheltää omin päin. Nettioppaat eivät osaa kertoa mitä kaikkea teet väärin, joten jossain vaiheessa joudut kuitenkin "poisoppimaan" väärän tekniikan ja aloittamaan alusta opettajan kanssa. Samaten edistyminen jää helposti junnaamaan paikoillaan, koska kukaan ei ole kertomassa mitä pitäisi seuraavaksi harjoitella.

 

[Pjotr.SF24]

Kaikki riippuu kuinka paljon haluat oppia uuden taidon. Ikä ei ole este jos ei pode muistisairautta. Itse innostuin pc rautapuolesta 40+ ikäisenä. En erottanut pc komponentteja toisistaan harrastuksen aloittaessani. Pari vuotta nolla lähtötasosta olin jo aikamoinen kellottelija "vitsi".

Sillä periaattella kuitenkin jos joku toinen jonkun asian osaa sinäkin voit sen oppia. Tuo harrastus jäi ja hetken päiväkauppaa osakkeilla (takkiin tuli 10K) hetkessä. Ilmeisesti en sitä hallinnut.
10 v sitten 47v aloitin autosimuilun. Siinäkin olen ihän o.k. jos ajatellaan että simuiluharrastus netissä on kuitenkin marginaalilaji. Useimmilla sitä netissä pelaavista on kuitenkin vuosien kokemus.

Vastaus aloitus-postaukseen on että voi oppia jos on halua. Kaikista ei tule Elviksiä tai Ayrton Sennoja mutta jos itseä tyydyttää niin siitä vaan uuden harrastuksen pariin.

 

[Lifeless]

Itse olen vanhoilla paivilla (yli 30v) alkanut opetteleen useita kielia, pianoa, piirtamista ja maalaamista.

Kielet on yhta tuskaa vuodesta toiseen. Ei vain ole kielipaata, mutta kylla ne pakottamalla mieleen jaa vahitellen. Kielet kumminkin kiehtoo valtavasti, joten niita on vain pakko opetella vaikkei hommaan lahjoja olisikaan. Osan aloitin ihan kaytannon pakosta (muutin maahan jonka kielta en osannut sanaakaan).

Piirtaminen nyt on hiukan edistynyt. Huomaa jo siitakin etta kielten vihkoihinkin on alkanut ilmaantumaan piirroksia... eli purkaa tuhhautumista piirtamalla. Suvussa on kylla paljonkin taitelijoita, joten voi olla etta jotain veren perintoa on sita kautta tullut.

Musiikki on myos intohimo, mutta mitaan rytmitajua tai savelkorvaa ei oikein ole, joten se on enemman mekaanista opettelua. Varmasti kukatahansa voi oppia soittamaan (joten kuten), mutta siihen on satsattava paljon aikaa ja luultavasti rahaa. Muusikkoa ei taasen ei voi kesta tahansa tulla.

 

[Stephen Elop]

Piano kun on itselläkin eniten mielessä, mutta rytmitaju on sitä tasoa, että meinaan jo portaissa kävellessä mennä väärään rytmiin.

Jos ihmisellä ei ole rytmitajua (geenivirhe, tai jokin lukihäiriöön rinnastettava ongelma), niin kyllä se instrumentin soiton opettelun voi unohtaa siihen paikkaan. Tai no voisihan sitä sitten tehdä ei rytmiin menevää musiikkia, joka olisikin sitten erittäin taiteellista.

Juu itelle on tullut tuo kitarointi projektiksi. Ekat kymmenen vuotta ajoin sisään väärän tavan. Sitten soittotunneilla tuli käytyä ja opittua plektran käyttö, mutta väärään tuntumaan otelauta kädellä ei soitonopettaja huomannut. Nyt alkaisi tuo tuntuma menemään sinnepäin ja vihdoin on oikeat treenausmenetelmät hallussa. Se vain että ikä tuo rasitusvammat ja puolet hitaamman kehityksen junnuihin nähden. Mutta jos sitä joskus saisi pari kunnon kitarabiisiä haltuun niin voin olla tyytyväinen.

 

[Stanley H. Tweedle]

Kylllä kun tunnin pari treenaa päivässä parin vuoden ajan oppii vähän soittamaankin. Se ei vaan aikuisiällä nuppi ja aikataulu tahdo pystyä moiseen.

 

[Pjotr.SF24]

Kylllä kun tunnin pari treenaa päivässä parin vuoden ajan oppii vähän soittamaankin. Se ei vaan aikuisiällä nuppi ja aikataulu tahdo pystyä moiseen.

Itse kun olin lapsentekoiässä ja piti perhettä leikkiä ei sitä omaa aikaa ollutkaan. "Perhehelvetistä" kun pääsi pois huomasi että omaa aikaa onkin 24/7 niin piti harrastuksia keksiä ettei aika mene kaljoitteluun.

Henkisestikin nuortuu varmaan 30v jos saa vapaasti toteuttaa itseään. Tietysti joskus vähän hävettää kun 57v ajelee autosimua tosissaan ja muut harrastajat on enimmäkseen 15-40v.
Kaikille ei tietenkään kannata kertoa. No itse olen sinut tämän kanssa eikä hirveästi kiinnosta mitä muut ajattelee. Omat harrastukset on olleet vähän friikkien touhuja (pc rauta ja autosimuilu). Ei nuo nyt arkipuheissa hirveästi normityyppiä kiinnosta, saati että ymmärtäisivät siitä jotain.
Marginaaliharrastuksilla on vaan se paha puoli ettei voi niistä kokemuksia jakaa kuin muiden friikkien kanssa.

 

[Atapio]

Tutkimusten mukaan ihmisen oppimishuippu on siinä 18-20 ja sen jälkeen vauhti hidastuu. (Tiede-lehden julkaisu ) , mutta ei se sitä tarkoita etteikö vois oppia.
Itse tykkäsin nuorena pianosta, mutta en koskaan päässyt opettelemaan tai pimputtamaan niin paljon kuin olisin halunnut.
Nyt vanhempana sitten tuli heräteostoksena ostettua koskettimet/sähköurut Thomannilta ja on melkein hävettänyt kun niin hyvä mieli tullut siitä pimputtelusta.

Vielä kun yhden sormen soolosoittelun lisäksi saisi opeteltua ihan oikea säestys.

Youtube on aikamoinen pelastus, tuhat ja yksi guidea ja tutoriaalia miten soitetaan mitäkin. Tästä aasinsilta laittaa video jota olen opetellut soittamaan.

 

[teppo mörkö]

Ihminen keksii aina tekosyyt miksi ei voi ja/tai ei pysty. Lähtien klassisesta ”mun polvet ei kestä juoksemista”.

 

[jarp]

Itse olen huomannut, että mitä enemmän ikää tulee, sitä helpompaa uuden oppiminen on, kun voi oppimisessa hyödyntää ja soveltaa kaikkea aiemmin kertynyttä tietotaitoa. Veikkaan, että kyse on vain motivaatiosta, tai sen puutteesta, eli kuten @teppo mörkö ilmaisi, niin ei pysty, ei kykene, paskat polvet, huono kielipää jne, kyllä syitä aina voi keksiä.

Maailman huipulle varmaan joo ei ole asiaa jos vasta aikuisena alkaa oppimaan, mutta ei sellaisista taidoista varmaan ollutkaan kyse, vaan normaaleista arjessa hyödyllisistä tai itseä ilahduttavista asioista.

 

[DaMan]

Miksi uuden taidon oppiminen on vanhempana vaikeampaa? Koska elämänkokemuksella on saavuttanut perspektiiviä.

Tarkoitan sitä että pienenä/nuorena vaatimustaso on huomattavasti pienempi ja on onnellinen ja tyytyväinen pienempään. "Isompana" tietää enemmän joten vaatimustaso on huomattavasti korkeampi. Lapsi iloitsee pienestä edistyksestä ja vanhemmat tippa silmässä kuuntelee sitä oppimisprosessia. Vanha äijä kun alkaa rämpyttää skittaa se on lähinnä noloa ja omasta mielestä turhauttavaa ja johtaa siihen että "tästä ei tule mitään" vaikka oppimiskäyrä olisi sama kuin lapsella/nuorella. Lisäksi, lapsella on koko elämä aikaa mutta vanhemmalla on lisäksi paljon muita haasteita ja alkaa se loppukin hiljalleen häämöttää horisointissa (End of the beginning -> Beginning of the end). Tulee se kysymys että miksi minä haaskaisin aikaa tähän kun voisin tehdä jotain oikeastikin. Tietämysongelma on muuttunut valinnanvaikeudeksi.

Miksi en enää iloitse niin kuin lapsi? Koska muut sanovat heti että kasva aikuiseksi.

Päivän filosofiapläjäys. Pahoittelen tapahtunutta.

 

[Dzeeta]

Itse olen huomannut, että mitä enemmän ikää tulee, sitä helpompaa uuden oppiminen on, kun voi oppimisessa hyödyntää ja soveltaa kaikkea aiemmin kertynyttä tietotaitoa. Veikkaan, että kyse on vain motivaatiosta, tai sen puutteesta, eli kuten @teppo mörkö ilmaisi, niin ei pysty, ei kykene, paskat polvet, huono kielipää jne, kyllä syitä aina voi keksiä.

Maailman huipulle varmaan joo ei ole asiaa jos vasta aikuisena alkaa oppimaan, mutta ei sellaisista taidoista varmaan ollutkaan kyse, vaan normaaleista arjessa hyödyllisistä tai itseä ilahduttavista asioista.

Olen huomannut vastaavaa. Itse opetellut välttävästi soittamaan pianoa ja mm. sähkötekniikkaan tutustunut harrastuksena. Nuorempana ei olisi ollut motivaatio kohdillaan ja nyt osaa jotenkin suodattaa "turhaa" tietoa pois ja asettaa oppimisen suhteen asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Väittäisin, että motivaatiolla suurin merkitys oppimisen suhteen.

 

[Uzulumu]

Jos oikeasti on innostusta ja haluaa oppia jotain fyysista toimintaa sisältävää, niin kannattaa suoraan ottaa tunteja ammattilaiselta. Oli se sitten jotain urheilua tai soittamista. Oppii alusta asti oikeat tekniikat ja harjoitukset. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin yrittää korjata opittuja virheellisiä tekniikoita.
Esim. pianon soittamiseen tunti viikossa ei rahallisesti ole iso panostus ja lähtee heti oikealle radalle se opettelu. Kotona voi sitten tuon tunnin lisäksi treenata niin paljon kuin haluaa.

 

[Mehtikkö]

Aikuisena uusia asioita opetellessani olen huomannut kurinalaisen ja systemaattisen lähestymisen aiheeseesn kuin aiheeseen tuottavan tuloksia. Nuorena(lapsena) se valtava into ja kiinnostus korvasi täysin puutteet opiskelutekniikassa, silloin sitä uppoutui aiheisiin totaalisesti ja samalla imi kuin pesusieni luonnollisesti tietoa itseensä.

Nyttemmin ei tuollainen henkinen tila ole saavutettavissa kuin aniharvoin tai opiskeltava aihe ei vaan ole mielenkiintoinen, mutta silti tarpeellinen. On opittava ns. tahtomalla ja itselläni erilaiset kurssit ovat tuoneet asiaan tarvittavaa rytmitystä, sekä tarjonneet laajemmalti hyviä juttuja opiskeltavaksi, mitä yksin olisin löytänyt (paitsi tuurilla tai liian myöhään).

Pänttäämisen merkitys on myös tarkentunut, yksityiskohtia asioista on vain muistettava ulkoa, jotta saa asiat sujumaan nopeasti, mutta unohtamatta asiakokonaisuutta. Merkityksettömiä detaljeja on turha painaa mieleensä, mutta onneksi käytännön soveltamisissa käy nopeasti ilmi, mitä on osattava.

Muistamisen apuna käyttettävät tekniikat ovat olleet hyödyllisiä käydä lävitse, poimia niistä itselleen toimivimmat tavat tukemaan pänttäystä. Assosiaatiot, toistot, soveltaminen (leikit, pelit) ja oikean opiskeluajankohdan löytäminen ovat olleet minulle hyödyllisiä asioita oppimisen tukemisessa.

 

[Jarmot]

Minusta näin viisikymppisenä on paljon helpompi oppia uusia taitoja kuin nuorempana. Nyt on kärsivällisyyttä hieroa uudet taidot alusta alkaen oikealla tavalla ilman kiirettä. Nuorempana tuli ahnehdittua liikaa kerralla ja joutui tuntemaan pettymystä kun ei sitten pystynytkään omaksumaan uusia taitoja hetkessä. Nyt kun alkaa treenaamaan vaikka uutta lajia, niin alusta alkaen jaksaa hieroa liikeradat kuntoon ja sitten alkaa kokoamaan yksittäisistä osista isompia kokonaisuuksia. Ja koko ajan on tietoisuus, että fiksusti opettelemalla uuden taidon oppii kyllä. Ja tietysti elämänkokemus ja aiemmin opitut taidot tekee uuden oppimisesta entistä helpompaa.

 

[Lallijuoppo]

Musiikki ja piirtäminen. Siinä kaksi asiaa joita haluaisi osata, mutta kun lahjoja on noihin nolla, niin olen aika varma ettei tule hevonpeetä, vaikka minulla olisi joku yksityisopettaja joka päivä neuvomassa.

Joitakin sellaisia asioita on kyllä kiva oppia, joissa ei tarvitse olla edes erityisen hyvä ja silti lopputulos on aivan tarpeeksi hyvä ainakin omaan käyttöön. Vaikkapa polkupyörän korjaus on asia, jota olen lähinnä netistä opetellut ja kyllä tuntuu hyvältä, kun on saanut vaikka hajonneen laakerin vaihdettua. Kyllä senkin voi monella tavalla ryssiä, jos ekaa kertaa sitä tekee eikä ole ottanut mistään mitään selvää.
En mä silti aio mitään vanteiden tekoa yrittää, koska siinä on jo hiukan liian monta liikkuvaa osaa. Tai jotain napavaihteiston korjausta, että purkaisi sen leviäksi ja laittaisi ne tuhat osaa takaisin oikeassa järjestyksessä.

 

[arbees]

Itse en saa jonkun asian opettelusta tai hallitsemisesta samanlaisia kiksejä kuin nuorempana. Vähän että meh, tämmöistäkö se nyt sitten on. Nyt olen rassaillut yhtä parikymmentä vuotta seisonutta mopoa käyttökuntoon, ja vähän oikein harmittaa että se ei saa aikaan mitään erityistä intohimoa, vaan sen näkee vain projektina jossa on monta vaihetta jotka on yksi kerrallaan käytävä läpi. Ongelmaan kuin ongelmaan löytyy vastaus minuutin googlettelulla, joten se ei tarjoa mitään suuria haasteita.

Sen sijaan kokonaan uuden asian tekeminen tai tutkiminen saa minut syttymään. Erityisesti atk:ssa teen paljon mieluummin itse oman ohjelman, kuin alan opetella toisen valmiiksi tekemää, jos näyttää että sitä ei saa konffattua 100% omia tarpeita vastaavaksi tai se vaatii valtavaa ympäristön säätämistä.

Ehkä lentämisen opettelu olisi sellainen taito, jota olisi sekä innostavaa opetella ja hauska käyttää. Tosin pelkään, että siinäkin on riskinä että sadat tai jopa tuhannet vietetyt tunnit lentosimujen ääressä on vienyt siitäkin viehätyksen, ja oikeassa lentämisessä erona uutta on vain haju, tärinä ja kustannukset... Sekä v*tutus kun ikkunasta näkyy paikallisen ilmailukerhon peltihallit eikä esim. Grand Canyonin maisemat

 

[teppo mörkö]

Itse en saa jonkun asian opettelusta tai hallitsemisesta samanlaisia kiksejä kuin nuorempana. Vähän että meh, tämmöistäkö se nyt sitten on. Nyt olen rassaillut yhtä parikymmentä vuotta seisonutta mopoa käyttökuntoon, ja vähän oikein harmittaa että se ei saa aikaan mitään erityistä intohimoa, vaan sen näkee vain projektina jossa on monta vaihetta jotka on yksi kerrallaan käytävä läpi. Ongelmaan kuin ongelmaan löytyy vastaus minuutin googlettelulla, joten se ei tarjoa mitään suuria haasteita.

No nuorena saa mopoharrastuksesta.

a) mahdollisuuden päästä liikkumaan paikkoihin mihin et muuten olisi päässyt.

b) kavereiden kunnioitusta jos osasit korjailla paremmin kuin muut, tai ehkä jopa asemaa kaveriporukassa jos muut tarvitsisivat apua omien mopojensa kanssa.

c) naisia. tai ehkä et mutta minimissään ajattelit että mopo on cool.

Aikuisena ei mopoharrastuksesta saa mitään yllämainituista.

Eli kun miettii harrastusia niin hyvä miettiä myös se että miksi haluaisin harrastaa jotain, ja mikä siinä on se jokin. Ja kuten yllä jo sanottiin niin olla realistinen sen osalta paljon työtä vaaditaan.

 

[FireFly Renaissance]

Jos ihmisellä ei ole rytmitajua (geenivirhe, tai jokin lukihäiriöön rinnastettava ongelma), niin kyllä se instrumentin soiton opettelun voi unohtaa siihen paikkaan. Tai no voisihan sitä sitten tehdä ei rytmiin menevää musiikkia, joka olisikin sitten erittäin taiteellista.

Juu itelle on tullut tuo kitarointi projektiksi. Ekat kymmenen vuotta ajoin sisään väärän tavan. Sitten soittotunneilla tuli käytyä ja opittua plektran käyttö, mutta väärään tuntumaan otelauta kädellä ei soitonopettaja huomannut. Nyt alkaisi tuo tuntuma menemään sinnepäin ja vihdoin on oikeat treenausmenetelmät hallussa. Se vain että ikä tuo rasitusvammat ja puolet hitaamman kehityksen junnuihin nähden. Mutta jos sitä joskus saisi pari kunnon kitarabiisiä haltuun niin voin olla tyytyväinen.

Ihmiset joilla ei ole rytmitajua tai sävelkorvaa ovat äärimmäisen harvinaisia poikkeuksia. Muut oppii reenaamalla, mutta se ei ole helppoa eikä nopeaa. Kyllä ne lapsetkin reenaa monta vuotta päivittäin, ennenkuin pääsevät paljon mihinkään. Aikuisilla ei vain usein ole samaan halua ja mielenkiintoa. Tunti päivässä reeniä, niin pitäisi jotain tulosta näkyä vuoden jälkeen ja muutaman vuoden jälkeen jo oikeasti osatakin vähän. Tunti viikossa niin eipä sitä paljosta voi haaveilla, valitettavasti. Systemaattinen harjoittelu auttaa jonkin verran. Se, että "soittelee" ei välttämättä vie paljoa eteenpäin, jos ei kiinnitä huomiota niihin asioihin joita ei osaa tai pitää parantaa.

Tietoa on nykyään saatavilla lähes soittimeen kuin soittimeen niin paljon, etten pitäisi opettajaa välttämättömänä, mutta silloin pitää kyetä opettamaan itseään.

Olen itse harrastanut musiikkia lapsesta tähän päivään, eli lähestyy jo kolmeakymmentä vuotta. Eipä se kehitys silloin ala-asteikäisenä oikein kaksista ollut kun kaikki muu kiinnosti enemmän. Ylä-aste/lukio vaiheessa rupesi vähän oikeasti kiinnostumaan soittamisesta niin kyllä se kehitys vasta siitä lähti.

Vastaavasti vanhempana on tullut reenattua enemmän ja vähemmän uusia soittimiakin, ja kyllä esimerksiksi se kitara pitää ottaa joka ilta syliin vähintään puoleksi tunniksi, jos haluaa saada mitään edistystä. Mä vähän sillon tällön soittelen on yhtä tyhjän kanssa eikä vie mihinkään. Hauskaa se sekin toki voi olla.

Valitettavasti uusia taitoja ei ehdi oppimaan, kun näiden vanhojen kanssa menee koko elämä, eikä silti pääse mihinkään

Niin ja tarkoitus ei ollut dissata vaan rohkaista. Tarpeeksi yritystä peliin niin ei se mihinkään "lahjakkuuden puutteeseen" kaadu. 99 kertaa 100:sta kyse on vain siitä ettei mielenkiinto riitä harjoittelemaan tarpeeksi. Ja alku on aina vaikeinta tervanjuontia. Sitten kun homma alkaa sujumaan myös harjoittelu muuttuu paljon mielekkäämmäksi.

 

[VuohiKauhu]

Ihmiset joilla ei ole rytmitajua tai sävelkorvaa ovat äärimmäisen harvinaisia poikkeuksia. Muut oppii reenaamalla, mutta se ei ole helppoa eikä nopeaa. Kyllä ne lapsetkin reenaa monta vuotta päivittäin, ennenkuin pääsevät paljon mihinkään. Aikuisilla ei vain usein ole samaan halua ja mielenkiintoa. Tunti päivässä reeniä, niin pitäisi jotain tulosta näkyä vuoden jälkeen ja muutaman vuoden jälkeen jo oikeasti osatakin vähän. Tunti viikossa niin eipä sitä paljosta voi haaveilla, valitettavasti. Systemaattinen harjoittelu auttaa jonkin verran. Se, että "soittelee" ei välttämättä vie paljoa eteenpäin, jos ei kiinnitä huomiota niihin asioihin joita ei osaa tai pitää parantaa.

Tietoa on nykyään saatavilla lähes soittimeen kuin soittimeen niin paljon, etten pitäisi opettajaa välttämättömänä, mutta silloin pitää kyetä opettamaan itseään.

Olen itse harrastanut musiikkia lapsesta tähän päivään, eli lähestyy jo kolmeakymmentä vuotta. Eipä se kehitys silloin ala-asteikäisenä oikein kaksista ollut kun kaikki muu kiinnosti enemmän. Ylä-aste/lukio vaiheessa rupesi vähän oikeasti kiinnostumaan soittamisesta niin kyllä se kehitys vasta siitä lähti.

Vastaavasti vanhempana on tullut reenattua enemmän ja vähemmän uusia soittimiakin, ja kyllä esimerksiksi se kitara pitää ottaa joka ilta syliin vähintään puoleksi tunniksi, jos haluaa saada mitään edistystä. Mä vähän sillon tällön soittelen on yhtä tyhjän kanssa eikä vie mihinkään. Hauskaa se sekin toki voi olla.

Valitettavasti uusia taitoja ei ehdi oppimaan, kun näiden vanhojen kanssa menee koko elämä, eikä silti pääse mihinkään

Itse näen asian siten, että oppimista tapahtuu lähinnä silloin kun harjoittelussa on mukana aitoa innostusta. Väkisin harjoittelu aina välillä kelloa vilkuillen on puhdasta ajanhukkaa, mikä ei vie juuri lainkaan eteenpäin. Juuri tämän takia harrastuksen aloittaminen aikuisiällä onkin aika hankalaa, koska sitä lapsuuden intoa uusien asioiden oppimiseen ei moneltakaan enää löydy.

Eli lähinnä hain sitä, että pelkkä tunnin harjoittelu päivässä ei riitä, vaan pitää myös haluta treenata se tunti päivässä.

 

[FireFly Renaissance]

Itse näen asian siten, että oppimista tapahtuu lähinnä silloin kun harjoittelussa on mukana aitoa innostusta. Väkisin harjoittelu aina välillä kelloa vilkuillen on puhdasta ajanhukkaa, mikä ei vie juuri lainkaan eteenpäin. Juuri tämän takia harrastuksen aloittaminen aikuisiällä onkin aika hankalaa, koska sitä lapsuuden intoa uusien asioiden oppimiseen ei moneltakaan enää löydy.

Eli lähinnä hain sitä, että pelkkä tunnin harjoittelu päivässä ei riitä, vaan pitää myös haluta treenata se tunti päivässä.

En nyt oikein ihan näin näkisi. Kyllä se edistys tulee parhaiten mitä puuduttavampia tekniikkaharjoituksia jaksaa vääntää. Toki niihin harjoituksiin pitää keskittyä eikä kelloon. Ja jossakin vaiheessa se alkaa olla ainoa tapa edes päästä enää eteenpäin. Toki pitää myös muutakin tehdä, jos musiikista puhutaan, että oppii myös sitä taidepuolta eikä pelkkää mekaanista suorittamista.

Mutta eihän kukaan pidemmän päälle reenaa tuntia päivässä, jos ei halua eikä ole pakko. Enkä kyllä suosittele hinkkaamaan pelkkää tekniikkaa tunnista toiseen. Se on takuuvarma tapa tappaa motivaatio.

 

[VuohiKauhu]

En nyt oikein ihan näin näkisi. Kyllä se edistys tulee parhaiten mitä puuduttavampia tekniikkaharjoituksia jaksaa vääntää. Toki niihin harjoituksiin pitää keskittyä eikä kelloon. Ja jossakin vaiheessa se alkaa olla ainoa tapa edes päästä enää eteenpäin. Toki pitää myös muutakin tehdä, jos musiikista puhutaan, että oppii myös sitä taidepuolta eikä pelkkää mekaanista suorittamista.

Mutta eihän kukaan pidemmän päälle reenaa tuntia päivässä, jos ei halua eikä ole pakko. Enkä kyllä suosittele hinkkaamaan pelkkää tekniikkaa tunnista toiseen. Se on takuuvarma tapa tappaa motivaatio.

Juu en toki missään nimessä halunnut vähätellä tekniikkaharjoitusten merkitystä. Lähinnä tarkoitin, että niistä tylsistä harjoituksista pitäisi yrittää tykätä, eikä takoa niitä lihasmuistiin täydessä zombimoodissa.