USA:n presidentinvaalit 8.11.2016

SuperEgo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
720
En yhtään ihmettele jos trumpista tulee seuraava murhattu pressa. Tuntuu olevan melkone hype kaverilla kuitenkin ja clinton faneilla.
Clintonilla olisi ollut sama riski. Näistä vaaleista jäänee harvinaisen monelle harvinaisen paljon hampaankoloon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 481
https://www.suomenuutiset.fi/kolehm...atkamista-ja-rahoitusta-harkittava-uudelleen/ "Jos Yleen olisi ollut uskominen, Yhdysvalloissa ei olisi tarvinnut pitää lainkaan vaaleja, vaan Clinton olisi voitu nimetä suoraan presidentiksi. "

Yle muutti nettisivustonsa pohjan mustaksi heti, kun Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi varmistui.

– Oliko tämä tietoinen ulkopoliittinen kannanotto demokratialle? Jos nämä surureunoiksi muutetut sivustot olivat Ylen virallinen kannanotto demokraattisilla vaaleilla valittua uutta presidenttiä kohtaan, on Yle vaarantamassa maamme virallisen ulkopoliittisen linjan, varoittaa perussuomalaisten Pohjois-Savon piirin varapuheenjohtaja Jani Kolehmainen.

Yle liputti Clintonin puolesta

Kolehmaisen mielestä Yle osoittaa elellään konkreettisesti, ettei se toimi tasapuolisena tiedonvälittäjänä, vaan ”punavihreän poliittisen eliitin aktiivisena toimijana”. Kolehmainen laittaisi koko Ylen toiminnan ja rahoituksen jatkamisen uudelleen harkittavaksi.

– Ylehän on koko Yhdysvaltain vaalitaistelun ajan törkeästi mustamaalannut ja ivannut Donald Trumpia. Yhtiön linja on ollut yksipuolista Hillary Clintonin ylistämistä.

– Jos Yleen olisi ollut uskominen, Yhdysvalloissa ei olisi tarvinnut pitää lainkaan vaaleja, vaan Clinton olisi voitu nimetä suoraan presidentiksi. Onneksi demokratia näytti kyntensä niin gallupeille kuin valtamediallekin, Kolehmainen toteaa.
Ylen täytyy teettää taas joku puolueeton tutkimus, kuinka luotettava media meillä täällä suomessa taas onkaan. Punavihreä mediakupla ei puhkea koskaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 995
Hitto mitä patsastelijoita tuolla Hillaryn tilaisuudessa, mihin Hillary ei ole vielä edes saapunut. 10 minutes of fame hinnalla millä tahansa. Käydään vähän kiristelemässä mikkejä, suoristellaan lippuja yms., mitä vaan, että pääsee kameran eteen. :rofl:
 
SuperEgo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
720
Pari yötä sitten näin hyvin todentuntuista unta, jossa olin ensin Odin ja sitten Jeesus (mutta ilman ristiinnauliskelua). Kokoomapisteeni sijoittui varmaan hetkellisesti samaan kohtaan kuin Trumpilla, ennakoiden tämän vaalituloksen spirituaalisia aspekteja.

EDIT: Sori, piti mennä webspy-FIN -ketjuun, mutta luotan toki tällaisten erehdysten syvyyspsykologisiin merkityksiin.

Saako lähettää terveisiä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 153
Hitto mitä patsastelijoita tuolla Hillaryn tilaisuudessa, mihin Hillary ei ole vielä edes saapunut. 10 minutes of fame hinnalla millä tahansa. Käydään vähän kiristelemässä mikkejä, suoristellaan lippuja yms., mitä vaan, että pääsee kameran eteen. :rofl:
Minäpä nyt vähän teeskentelen että lähetän näitä tosi tärkeitä tekstareita kännykästä tässä puhujanpöntössä :D :facepalm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
429
Trumpin tarjoama vag punch taisi olla kivulias.

Edit. Ei näy ei. Ja nyt höpisee joku jolla on Robinin hiusmalli päässä.

Edit. Ja taas näkyy 12 tähtilippua raitoineen mökämusan kanssa.

Hupaisaa että Hillerin puhe piti tulla ekan (väärän) tiedon mukaan jo 16.30 Suomen aikaa. :)

Jos saan arvata, Hillary ja kannattajat ovat sitä mieltä että kyseessä oli torjuntavoitto. :)

Hyvin näyttää vaalit työllistävän secret agent miehiä. :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 995
Tekeeköhän Hillary saman? Ja **tun idiootit ulvoo joka kerta, kun joku menee lavaa kohti...NOUUUU!!!
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
107
Jaakonsaaren lissukin on nyt huolissaan kun amerikka on valunut rasististen naisvihaajanatsien haltuun :kahvi:
Kovin on ikävä kun kansa ei äänestä eliitin puolesta. Onneksi EU:ssa ei tarvi kansan mielipidettä kysellä.

Lissun mietteitä voi lukea vaikka Kalevasta jos kiinnostaa.
http://www.kaleva.fi/blogit/pohjois...ri/87/trump-ja-eurooppalainen-populismi/5993/
Trump ja eurooppalainen populismi
9.11.2016 13.38 | Liisa Jaakonsaari
Kerrankin on syytä toivoa, että joku EI PIDÄ kiinni vaalilupauksistaan. Jos niin ikävästi kävisi, Donald Trumpin valinta USA:n presidentiksi tarkoittaisi katastrofia ilmastosopimuksille, kauppasopimuksille ja erityisesti ihmisoikeuksille.

Trumpin kärkiteema vaaleissa oli maahanmuuttopolitiikka. Ei siis ihme, että ensimmäisten onnittelijoiden joukossa olivat pelottavat eurooppalaiset populistit kuten britti Nigel Farage, Ranskan Marine Le Pen ja Hollannin Geert Wilders.

He kaikki, mutta konkreettisimmin Donald Trump itse, ovat äärimmäisen vihamielisiä maahanmuuttajia kohtaan. Trump puhui ”ideologisesta sertifikoinnista”, jossa valitaan vain ne, jotka menestyvät ja rakastavat Yhdysvaltoja, Hän lupasi keskeyttää mahanmuuton alueilta, joilla on todistettu historia terrorismista. Hän haluaa rakentaa muurin USA:n ja Meksikon välille. Erityisesti hän haluaa estää syyrilaisten pakolaisten pääsyn. Hän on myös todennut voivansa kieltää kaikkien muslimien maahanpääsyn.

Tuntuuko tutulta?

Maailmanlaajuinen 1920 suuri lama antoi voimia aikoinaan puolueelle, joka lupasi poistaa työttömyyden, kumota ”häpeärauhan” ja lopettaa Saksan ongelmiin hänen itsensä syyllistämät juutalaiset.

Trumpin ja populismin voittokulku Euroopassa pohjautuu tietyltä osin samoihin nöyryytyksen tunteisiin, mikä vallitsivat Saksassa 1. maailmansodan jälkeen. Yhdysvallat on menettänyt ja menettämässä maailman johtajuutta. Työpaikat menevät Kiinaan. Hiilikaivoksia suljetaan. Valkoinen mies tuntee epävarmuutta ja ahdistusta eri väristen ja eri uskontoja edustavien määrän kasvaessa. Myös naisten nousu yhteiskunnan eri tasoilla herättää levottomuutta. Siksi ”Make America great again” sai niin suuren tuen.
Pelottavat EU populistit, Farage, Le Pen ja Wilders mainittu. Valkoista miestä ilmeisesti vituttaa myös oman rodun kuoleminen ja se että naiset on tasa-arvoisia. Aika psykoosissa Lissu tuntuu elävän.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
204
Trump ei olisi voittanut suoralla vaalitavalla. Tuo amerikan systeemi ei oikeasti edusta kansan mielipidettä, joka on ironista ottaen huomioon maan statuksen demokratian puolustajana (trumanin oppi jne.)
Äänet jakautuivat Trumpille 59,250,071 ja Clintonille 59,441,033 (CNN). Jenkkien äänestyshistoriassa sama on tapahtunut jo 4 kertaa aiemmin (2000, 1888, 1876, 1824 ja tietenkin 2016).
Eli objektiivisesti katsottuna väärä ihminen on valittu presidentiksi peräti viisi kertaa yhdysvaltain historiassa. En tietenkään ole kyseenalaistamassa Trumpin viran legimiteettiä, koska systeemi on tuolla täysin lainvoimainen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
392

Toisaalta vähän turhaa jossittelua. Kampanjointi kohdistuikin näiden vaakalaudoilla olevien pisteiden saamiseen, ns. "turhat" äänet varmoista osavaltioista pystyi näin ollen skippaamaan. Vähän sama kuin vertaisi Suomen voittavan jalkapallossa jos jalkaan laitettaisiinkin luistimet(todennäköisesti ei silloinkaan :).
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 266
Trump ei olisi voittanut suoralla vaalitavalla. Tuo amerikan systeemi ei oikeasti edusta kansan mielipidettä, joka on ironista ottaen huomioon maan statuksen demokratian puolustajana (trumanin oppi jne.)
Äänet jakautuivat Trumpille 59,250,071 ja Clintonille 59,441,033 (CNN). Jenkkien äänestyshistoriassa sama on tapahtunut jo 4 kertaa aiemmin (2000, 1888, 1876, 1824 ja tietenkin 2016).
Eli objektiivisesti katsottuna väärä ihminen on valittu presidentiksi peräti viisi kertaa yhdysvaltain historiassa. En tietenkään ole kyseenalaistamassa Trumpin viran legimiteettiä, koska systeemi on tuolla täysin lainvoimainen.
Njoo, onhan noilla sekava ja hölmö systeemi, mutta toisaalta USA on maana niin suuri, että jonkinlainen painotus on ihan hyvä ollakin olemassa, että suurimmilla kaupungeilla ei ole liian suurta valtaa maaseutu redneckien yli. Vähän sama kun EU:ssa jos olisi vaalit, niin eihän Suomella olisi koskaan mitään mahdollisuuksia vaikuttaa mihinkään (no, ei meillä kyllä olekaan...).
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 541
Minä nautin heistä, joiden mieli järkyttyi tänään. Yhtä paljon kuin Päivi Stårgordin naamasta persujen jytkyillassa, tai vaikkapa Haaviston hehkutetun "tasapäisen tappion" realisoituessa niin, että siideriluolan seurantatilaisuudessa ilta taisi jatkua pitkälle, ja viha mummon mökkejä kohtaan kasvoi. Muitakin sitten on lieveilmiöinä, mutta kaikkia niitä yhdistää sellainen tekijä, miksi en tule koskaan avoimeksi ainakaan somessa, kuten facebookissa tai nimellisessä twitterissä.

Onneksi monet tiedotusalan asiantuntijat ovat osanneet tänään myöntää senkin; "Niin, ehkä tämä johtui sittenkin siitä, etteivät ihmiset uskalla edes kaverilleen kertoa kantaansa. Tämän johdosta aitoa keskustelua ei puoleen eikä toiseen muodostunutkaan".

Eivätköhän tämä ilta ja tämä viikko loppun asti ole pyhitettyä häpeäksi medialle? Se saa sitä peitellä esittämällä vaikka mitä niitä Jaakonsaaria, Viljasia. ym poppoota. Taisi enemmän pistää heitä se, että "Merkeliä suurempaa Tarja Halosta" ei tullut, vaikka tuleminen olisi ollut toivottavaa silloin jos Clinton olisi äänessään ollut Trumpin kaltainen. Sukupuolielin valkoiseen taloon heitä eniten taisi kiinnostaa. Siispä se, että se olisi ollut historiassaan vieras, kuin joku vieraalta planeetalta maahan eksynyt elävä, orgaaninen massa.
 
Viltsur

Frhr
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
113
Eräskin facebook kaveri ilmoitti jenkkikavereilleen, että ne jotka äänestivät Trumppia voivat poistaa hänet kavereistaan.

Mietin vain, että kun sama tyyppi saarna tasa-arvosta ja esim. toisten mielipiteiden kunnioittamisesta, niin jokin tässä ei nyt täsmää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
771
Hauska uutispäivä ollut tänään :lol:

Taitaa Hillaryllä olla pari unetonta yötä edessä. Media paasannut Clintonin voitosta ties miten pitkään mutta toisin kävi. Vanhoillinen USA ei valinnut vielä naista armeijan ylipäälliköksi, melkoinen ylläpylläri :)
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Trump ei olisi voittanut suoralla vaalitavalla. Tuo amerikan systeemi ei oikeasti edusta kansan mielipidettä, joka on ironista ottaen huomioon maan statuksen demokratian puolustajana (trumanin oppi jne.)
Äänet jakautuivat Trumpille 59,250,071 ja Clintonille 59,441,033 (CNN). Jenkkien äänestyshistoriassa sama on tapahtunut jo 4 kertaa aiemmin (2000, 1888, 1876, 1824 ja tietenkin 2016).
Eli objektiivisesti katsottuna väärä ihminen on valittu presidentiksi peräti viisi kertaa yhdysvaltain historiassa. En tietenkään ole kyseenalaistamassa Trumpin viran legimiteettiä, koska systeemi on tuolla täysin lainvoimainen.
Typerä systeemihän tuo on, mutta se on se systeemi jolla vaali käydään. Eli joka kerta on oikea ihminen valittu. Ei voi tietää mitkä ne äänet olisivat olleet suoralla vaalilla, koska se olisi voinut muuttaa äänestyskäyttäytymistä. Ja aika varmasti olisikin.

Ja paljon muutakin typerää noiden vaaleihin liittyy. Muka demokratian esimerkkivaltio.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
30
Hauska uutispäivä ollut tänään :lol:

Taitaa Hillaryllä olla pari unetonta yötä edessä. Media paasannut Clintonin voitosta ties miten pitkään mutta toisin kävi. Vanhoillinen USA ei valinnut vielä naista armeijan ylipäälliköksi, melkoinen ylläpylläri :)
Ihan hyvä. Eikös tämä akka ollut murhaamassa sitä wikileaks jannua jollain drone iskulla, sellainen parempi murha? On oikeasti aika pelottavaa että tuollaisen mentaliteetin omaavaa ihmistä sitten hehkutetaan "parempana" vaihtoehtona näiden hyvien ihmisten puolelta. Mitä se kertoo näistä paremmista ihmisistä?

Ihmiskunta on menossa vessanpöntöstä alas mutta ei Trumpin takia. Oli kyllä viisas mies joka totesi että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, varmaan valkoinen hetero mies vielä...
 
JLM

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
534
Se valitsijamies-järjestelmä on ymmärtääkseni luotu tasaamaan voimasuhteita eri osavaltioiden kesken, jotta vähän pienemmän väkimäärän osavaltioiden kanta tulisi myös kuulluksi. Vähän luulen ettei meilläkään oltaisi ihan hirveän tyytyväisiä jos EU muutettaisiin liittovaltioksi missä kaikki asiat ratkaistaisiin suoralla äänestyksellä ilman mitään tasaavia mekanismeja. Siinä vaiheessa kun muutama vuosi olisi menty Saksan ja Ranskan päätösten mukaan muita kuulematta se voisi tuntua pienemmissä jäsenmaissa vähän huonolta systeemiltä olla mukana. :)

Tavallaan vähän hassua ettei sitä systeemiä yleensä kritisoida lainkaan silloin kun demari tulee valituksi...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 442
Sinänsä vitsikästä, että jokseenkin vitsiksi tulkittavan valtion johtoon nousee henkilö, joka on vielä suurempi vitsi. Odotan viihdyttävää presidenttikautta, mutta samalla pelkään, että poliittinen järjestelmä jähmettää päätöksenteon eikä viihdettä olekaan luvassa. Noh, eipähän synny ainakaan vahinkoakaan.

Samalla on kyllä pakko ihmetellä, miten voimakasta kieltä täälläkin käytetään kaikesta. Eikös sivistykseen kuulu myös sivistynyt keskustelu, jossa ei pitäisi turhaan provota ja kärjistää?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
25
Järkiminä toivoi Hillaryn voittoa. Aamulla kun luin uutiset, niin olo oli epäuskoinen. Kuin olisi herännyt ihan eri maailmaan. Päivän mittaan tuntemukset ovat siirtyneet huvittuneen toiveikkaaseen suuntaan. Ehkä maailma kaipaakin ravistelua Trumpin muodossa. Eikö se ollut niin että uuden tieltä pitää tuhota vanhat asiat tms :D
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 461
Tässä mediasirkuksessa ei ole varmaan yhtään soveliaisuuden sääntöä jäänyt rikkomatta ja nyt mennään pari päivää jälkiangsteilla mutta sitten väitän että homma rauhoittuu ja elämä jatkuu. Kaikkien osapuolten ikävät kommentit painetaan villaisella unholaan.

Trump ja rebut varmasti ajavat läpi mieleisiään muutoksia mutta tuon kokoinen "laiva" ei käänny mihinkään kovin nopeasti.

EDIT. Tämä, brexit ja moni muu asia vaikuttaisi johtuvan siitä että hyväpalkkaiset keskiluokkaan nostaneet perusduunit ovat hävinneet/häviämässä joka puolelta. Todennäköisesti automaatioon ja roboteille.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 442
Järkiminä toivoi Hillaryn voittoa. Aamulla kun luin uutiset, niin olo oli epäuskoinen. Kuin olisi herännyt ihan eri maailmaan. Päivän mittaan tuntemukset ovat siirtyneet huvittuneen toiveikkaaseen suuntaan. Ehkä maailma kaipaakin ravistelua Trumpin muodossa. Eikö se ollut niin että uuden tieltä pitää tuhota vanhat asiat tms :D
Vanhaahan tässä taitaa olla tulossa uuden sijaan, johan sen kertoo Trumpin iskulausekin. ;) Ehkä se kuitenkin aikanaan johtaa myös johonkin uuteen.

Tämä, brexit ja moni muu asia vaikuttaisi johtuvan siitä että hyväpalkkaiset keskiluokkaan nostaneet perusduunit ovat hävinneet/häviämässä joka puolelta. Todennäköisesti automaatioon ja roboteille.
Tämä varmaan takaa sen, että levottomat ajat eivät jää tähän. Automaation ja robotisaation tuomaan työttömyys- ja toimeentulo-ongelmaan tuntuu olevan lähinnä vasemmistolaisia ratkaisuja, joita trumpit tuskin tarjoavat. Odotan toki mielenkiinnolla, millaisia ratkaisuja ajan mittaan tulee - taitaahan tässä vielä olla aikaa kehitellä uusiakin ratkaisuja.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 165

Nah. Fuck this shit! Trump, Trump, Trump, Trump! TRUMP!!!!

Sillä välin toisaalla... Maan suvaitsevainen älymystö ja demokratian airut toivottaa tulevan presidentin tervetulleeksi ja onnittelee tätä ansiokkaasta voitosta.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Sitä on ollut vaikea käsittää, miten meidän mediamme on ollut sellainen puolueellinen panettelija näissä, toisen valtion, vaaleissa. Eilenkin äänestyksen ratkettua meille kerrottiin kuinka vaaleissa valtaa pitivät valkoisen vanhat miehet. Ikään kuin heillä olisi ollut ainoina äänioikeus. No, valkoinen väestö on vähemmistö USA:ssa, miehet ovat vähemmistö valkoisessa väestössä ja vanhat miehet ovat vähemmistö valkoisissa miehissä. Vähemmistön vähemmistön vähemmistö siis ratkaisi vaalit? Miksi vasurimedia ei riemuitse oman väitteensä vuoksi? Koska väärin äänestetty.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
392
Onko muuten lähteitä tuohon Clintonin murhasuunnitelmaan Assagnesta? Tai siis onko hän oikeasti ajanut läpi tämän eliminointia ja se pysähtynyt esim. Obamaan? Jos näin on, aika onni kävi ettei tämä psykopaatti päässyt valtaan jos haluaa murhailla sähköpostien vuotajia (heh, kuinka ironista ottaen huomioon hänen omat sotkunsa).
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
300
En yhtään ihmettele jos trumpista tulee seuraava murhattu pressa. Tuntuu olevan melkone hype kaverilla kuitenkin ja clinton faneilla.
Niin piti Obamankin pussata multaa mutta eipä ole edes yritetty. Joko uhma on vain verbaalista tai mustalasipojat on tehokkaita toimissaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
283
Jenkkien vaalitapa on ihan validi, ja minusta tasa-arvoisempi kuin suora henkilövaali. USA on liitovaltio joissa maaseudun asukasluvultaan pienet, mutta pinta-alaltaan suuret osavaltiot jäisivät muuten statistin rooliin. Tässä kartta vaaleista, Trump punainen, Clinton sininen:

sss.png
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
140
Tämä varmaan takaa sen, että levottomat ajat eivät jää tähän. Automaation ja robotisaation tuomaan työttömyys- ja toimeentulo-ongelmaan tuntuu olevan lähinnä vasemmistolaisia ratkaisuja, joita trumpit tuskin tarjoavat. Odotan toki mielenkiinnolla, millaisia ratkaisuja ajan mittaan tulee - taitaahan tässä vielä olla aikaa kehitellä uusiakin ratkaisuja.
Trumphan lupasi tuoda nämä manufacturing-työt takaisin Kiinasta. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta jostain luin kamppailun aikana että noita töitä tehdään edelleen sama määrä USA:ssa mitä aiemminkin, erona vaan entiseen että nykyään juuri teollisuusrobotit hoitavat ne.

Käytännössä kai noita robotteja pitäisi jotenkin sosialisoida ihmisille, jokainen työntekijä omistaisi oman osuutensa jostain robotista/keinoälysovelluksesta joka sitten tuottaisi tuloa omistajalleen. Elämme mielenkiintoisia aikoja, vaikka itse en ihan noihin hurjimpiin keinoälyn vallankumouksen ennusteisiin uskokaan. Tai ainakaan niiden aikatauluihin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
164 330
Viestejä
3 057 742
Jäsenet
56 858
Uusin jäsen
willeh1983

Hinta.fi

Ylös Bottom