USA jatkaa Huaweita koskevia kaupparajoituksia lisävuodella

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 272


Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin:
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut tänään jatkavansa presidentillisten oikeuksiensa voimin kiinalaisia tietoliikennealan yrityksiä, kuten Huaweita ja ZTE:tä koskevia kaupparajoituksia (Executive Order 13873), jotka astuivat voimaan vuosi sitten, toukokuussa 2019. Rajoitukset mahdollistavat yhdysvaltalaisten ja kiinalaisten yritysten välisen liiketoiminnan estämisen jopa kokonaan.

Hätätilalaki otettiin käyttöön vuosi sitten Yhdysvaltoihin kohdistuvaan kansalliseen uhkaan vedoten, sillä kiinalaisten tietoliikennetuotteita valmistavien yritysten koetaan olevan maalle turvalliruusriski. Taustalla vaikuttavat sekä Kiinan ja USA:n välinen kauppasota että Huawein merkittävä asema 5G-verkkotekniikan kehittäjänä.

Yhdysvaltain kauppaministeriön odotetaan myös jatkavan perjantaina erääntyviä yhdysvaltalaisyrityksille myönnettyjä lisenssejä, jotka mahdollistavat rajatun kaupankäynnin mm. Huawein kanssa. Tämä mahdollistaa esimerkiksi Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmän käytön Huawein kannettavissa tietokoneissa.

Rajoituksista johtuen Huawei ei voi enää käyttää mm. Googlen mobiilipalveluita uusissa älypuhelinmalleissaan, kuten hiljattain io-techissä testatussa P40 Pro -huippumallissa. Tilalle yritys on kehittänyt suurella rahalla oman Huawei Mobile Services -kokonaisuuden. Lisäksi yritys on pyrkinyt kasvavissa määrin irti riippuvuudesta Yhdysvaltalaisista yrityksistä ja Huawei onkin vaihtanut jo merkittävän osan alihankkijoistaan kiinalaisomisteisiin. Lisäksi mm. Kirin 710A -järjestelmäpiirin valmistuksen kerrottiin hiljattain siirtyneen TSMC:ltä kiinalaiselle SMIC:lle.

Lähteet: Reuters, Whitehouse

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Menemättä sen enempää politiikkaan, niin näitä rajoituksia saattaa olla vielä tiedossa moneksi vuodeksi. Vähän sellainen kuva itsellä, että nämä pakotteet henkilöityy aika vahvasti nykyiseen presidenttiin. Mikäli Trump olisi vielä toisenkin kauden, niin rajoitukset voisivat kestää hyvinkin vielä neljä vuotta, joka on aika pitkä aika mobiilimarkkinoilla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 045
Ensin heikennetään mm. omaa suunnittelua, sitten kiukutellaan, kun muut ajavat osaamisessa ohi. Tämä tulee jatkumaan, niin pitkään, kun mistään ei haluta maksaa ja sitten varsinkin kun vielä annetaan aivokuolleiden ideologioiden vaikuttaa (esim kiintiöt ja posittivinen syrjintä ominaisuuden X suhteen, (joka ei vaikuta pätevyyteen) mm. koulutuksessa) asioita selkeästi heikentävästi.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
"Tilalle yritys on kehittänyt suurella rahalla oman Huawei Mobile Services -kokonaisuuden"
Eikö se pysty käyttämään suoraan googlen koodia, palvelimet vain korvataan omilla?

Menemättä sen enempää politiikkaan, niin näitä rajoituksia saattaa olla vielä tiedossa moneksi vuodeksi. Vähän sellainen kuva itsellä, että nämä pakotteet henkilöityy aika vahvasti nykyiseen presidenttiin. Mikäli Trump olisi vielä toisenkin kauden, niin rajoitukset voisivat kestää hyvinkin vielä neljä vuotta, joka on aika pitkä aika mobiilimarkkinoilla.
Eiköhän Trump ole vain kumileimasin, USA:ssa on niin syvällä pelko kaikista muista paitsi Australiasta ja Isosta Britanniasta.
Isompi sota tulisi jos Trump ei hyväksyisi senaatin maan turvallisuuteen liittyviä päätöksiä.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 272
"Tilalle yritys on kehittänyt suurella rahalla oman Huawei Mobile Services -kokonaisuuden"
Eikö se pysty käyttämään suoraan googlen koodia, palvelimet vain korvataan omilla?
Ei. Täysin erillinen oma rajapinta-, sovellus- ja palvelukokonaisuus, jonka kehittämiseen on miljardiluokan budjetti. Käyttöjärjestelmässä toki pohjana AOSP Android.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Laitetaan tännekin ilmoitus. USA on asettanut Huaweita kohtaan uusia rajoitteita, minkä seurauksena Huawei ei voi jatkossa valmistuttaa piirejä esimerkiksi TSMC:llä, Samsung Foundry:llä tai Global Foundries:lla
Ei taida TSMC sittenkään valmistaa piirejä Huaweille, sillä Yhdysvallat on juuri asettanut uuden rajoituksen, mikä kieltää piirivalmistajia toimittamaan Huaweille piirejä.
Onkohan Huaweilla muita vaihtoehtoja jäljellä kuin SMIC? TSMC, Samsung Foundry ja Global Foundries ovat ilmeisesti pois pelistä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 562
Viestejä
4 166 462
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom