Uros Oy firman vedätykset

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Lucas
  • Aloitettu Aloitettu
Tai sitten ketkut pelaa vain aikaa ettei tuomiota vielä tulisi.

Tämähän se. Noista avustuskuppauksista taitaa osa olla jo vanhentuneita ja loputkin menevät vanhoiksi muutaman vuoden päästä, niin äkkiähän tuo menee vitkutellessa hommia Sveitsistä käsin.

Edit: Perus avustuspetoshan vanhenee viidessä vuodessa. Näköjään törkeä muotokin löytyy, joka lienee 10 vuoden vanhenemisajalla.

Valtiokonttori on Tekesin 23.6.2011 - 21.6.2016 välisenä aikana tekemien 19 maksatuspäätöksen mukaisesti suorittanut Uros Oy:lle kolmelle eri projektille tutkimus- ja kehittämisprojekteihin liittyvinä lainoina ja avustuksina yhteensä yli 6 miljoonaa euroa.

Viimeksi muokattu:
Niin siis eihän se syyteoikeus tietenkään vanhene enää vitkuttelemalla sen jälkeen kun haaste on toimitettu, mutta jos saavat perusteltua että kyse olisi 2014 ja myöhemmin tehtyjen osalta törkeän avustuspetoksen asemesta perusmuotoisesta, niin sittenhän ne olisivat jo vanhentuneet.
 
Uros-päivitystä: sijoittajan törkeää huijaamista.
Poliisin mukaan sijoittajalle annettiin yhtiöstä oleellisesti virheellistä tietoa, mikä vaikutti siihen, että sijoittaja päätti sijoittaa yhtiöön 3 250 000 euroa.
 
Uros-päivitystä: sijoittajan törkeää huijaamista.

Kyllä siinä täytyy hieman sijoittajankin osaamista epäillä, jos vielä KusiletkuAreena-brändäyksen aikoihin joku miljoonien sijoituksia pyörittelevä meni tähän Wincapitaan lyömään rahaa kiinni. Sen ymmärtää että suuri yleisö tai media eivät haistaneet mitään.
 
Sehän tässä huijauksessa oli takana että ensin pistettiin sisään potti omaa rahaa ja tehtiin oikeaa teknologiakehitystä alustavaksi tuotteeksi asti. Tosin tuotekehitys ilmeisesti kystettiin tekijöiltä maksamalla suuri osa palkasta osakkeina. Työtä myös ostettiin oikeilta teollisilta toimijoilta Suomessa joten hyväveliverkoston kautta sai tieto että kyllä ne oikeasti tekee.

Joten tekijämiehet oli asialla ja halpaan lenti sitten aikamoni rahakirstunvartija. Päälle vielä hyvä, etukäteen varmistettu exit-plani rahojen kotiutukseen virkavallan ulottumattomiin.
 
Joten tekijämiehet oli asialla ja halpaan lenti sitten aikamoni rahakirstunvartija.
Sehän tässä oli erityisen hassua, että taustalla oli jo aiempi vempulaexit eivätkä rahoittajat silti tajunneet. Vieläpä kun se aito tuotekehityskin oli jo vanhentunut ja täydennetty varsin feikillä ja vajaalla bulkilla.

Sitä en ihmettele että itse en tajunnut enkä jälkeenpäin sitä etteivät toimittelijatkaan haistaneet mitään. Huomio keskittyi näkyvimpään eli nimisponsorointiin, jota kyllä arvelin epäonnistuneeksi. Mutta että taustalla olisi ollut aivan täysi jurasepark-viritys? Luulin että media olisi tehnyt taustatyönsä. Kyllä apinoita koijattiin.
 
Nakkikoppikokoluokan "Uroksella" liikevaihto ja voitot kasvoivat paperilla eksponentiaalisella kasvulla useamman vuoden. Kellään ei soineet oikein hälytyskellot.

Olen edelleen sitä mieltä, että ideana oli loppurahastuksessa myydä se koko konkurssikuntoinen paska todella kovaan hintaan jollekkin suomalaisille verorahoja tai veroluonteisia maksuja hallitsevalle taholle. Tyyliin eläkerahasto. Ainalin Uroksen mainonta ja sponsorointi viittaa siihen, kun lähinnä suomalaista jääkiekkoa taisi sponsoroida. Sillä sponsoroinnilla ei tehdä vaikutusta ulkomaalaisiin sijoittajiin.
 
Sillä sponsoroinnilla ei tehdä vaikutusta ulkomaalaisiin sijoittajiin.
Vaikka olisi omalla yksityiskoneella honk konkista tullut miljardööri, niin kyllä kun sen vie Uros-areenan aitioon korispeliin, niin kyllä se takuulla uskoo, että ei tämä firma ole mikään nakkifakiirin koppi
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän niillä oli isohko toimisto oulun kaarnatiellä ja osaavaa porukkaa. Ei toki miljardi luokkaan. Ja kun työntekijöille alkoi valjeta mitä on tapahtumassa niin nostivat kytkintä hyvin nopeasti. Tämä siis mitä vierestä näin kun oma työpaikka oli silloin samassa kerroksessa uroksen kanssa
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 757
Viestejä
4 446 613
Jäsenet
73 601
Uusin jäsen
Vanhavisukinttu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom