Urheilu- ja vaellustarvikkeita myyville ketjuille uhkasakko alennusprosenteilla kikkailusta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Terroo
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
28.01.2017
Viestejä
476
Uutinen Kauppalehdessä

Halusin ihan tehdä oman ketjun tälle, koska ainakin itse olen törmännyt monesti vastaavaan alennusprosentilla kikkailuun. Tämä uhkasakko koskee esimerkiksi sitä, että ennen alennusmyyntejä nostetaan hintoja, jotta saadaan isompi alennusprosentti hämäämään kuluttajaa vaikka todellisuudessa myyntihinta ei pahimmillaan laske ollenkaan. Nyt siihen on vihdoin puututtu.

Tätä kuluttujan huijaamista valitettavasti tapahtuu paljon myös verkkokaupoissa ja muillakin aloilla kuin urheilu- ja valleustarvikkeiden parissa. Pahimpana esimerkkinä tulee mieleen CDON. Mitä muita paikkoja teillä tulee mieleen?

Tullaankohan tähänä jonain päivänä puuttumaan laajemmallakin skaalalla?
 
Huonekalukaupat ovat tästä saaneet huutia jo aiemmin, mutta sama meno jatkuu. Eikä muistu mieleen koska viimeksi olisi silmälaseja mainostettu ilman - 70% alea.

Talvella kiersin pari huonekalukauppaa läpi sohvaa metsästäen. Toisesta kaupasta löysin yhden (1) tuotteen jonka hintalapussa ei lukenut alennusprosentti ja sulkuihin kirjoitettuna ovh. Oikeastiko ne luulevat että tuollainen hämää ketään?

Ärsyttää ihan samassa määrin kuin klikkiotsikot.
 
Talvella kiersin pari huonekalukauppaa läpi sohvaa metsästäen. Toisesta kaupasta löysin yhden (1) tuotteen jonka hintalapussa ei lukenut alennusprosentti ja sulkuihin kirjoitettuna ovh. Oikeastiko ne luulevat että tuollainen hämää ketään?

Tuo on muuten totta. Huonekaluliikkeissä tuntuu olevan jatkuvasti alennusmyynnit päällä. Jotain 2000e sänkyjä myydään "hämmästyttävällä 60% alennuksella".

Saa nykyään olla kuluttajana aika tarkkana siinä mistä tuotteensa ostaa.
 
Taitaa tämä olla kusetuksen huippua.
SuomiSoffa --> Suomen Sänkytukku.
Aina vaan,vuodesta toiseen kaikki 50% <--> 80% ale.

Heti mukaan.Lopetamme liikkeen Vantaan Petikossa.
Nyttenkin on ollut jo puolivuotta yhtäsoittoa pelkkää loppuunmyyntiä.
Firma tehnyt jo konkan kertaalleen,nimi vaihtui ja sama peli jatkuu.
Miksi ei kuluttajaviranomaiset ole puuttuneet tämän firman toimintaan.

20170628_151527 — Postimage.org
 
Taitaa tämä olla kusetuksen huippua.
SuomiSoffa --> Suomen Sänkytukku.
Aina vaan,vuodesta toiseen kaikki 50% <--> 80% ale.

Heti mukaan.Lopetamme liikkeen Vantaan Petikossa.
Nyttenkin on ollut jo puolivuotta yhtäsoittoa pelkkää loppuunmyyntiä.
Firma tehnyt jo konkan kertaalleen,nimi vaihtui ja sama peli jatkuu.
Miksi ei kuluttajaviranomaiset ole puuttuneet tämän firman toimintaan.

20170628_151527 — Postimage.org
Kun tuo sänkytukku tuli niin ekoissa mainoksissa oli huvittavasti liikkeen sijainnista: "suomisoffan entisissä tiloissa".
No ihmekös tuo kun samaa paskaa uusissa kansissa. Paitsi että mainoksissakin ainoa muutos oli nimen vaihtuminen.
 
Mitä väliä sillä alennusprosentilla on? Tuotteen loppuhintahan se ratkaisee.
 
Mitä väliä sillä alennusprosentilla on? Tuotteen loppuhintahan se ratkaisee.
No en tiedä kysytkö tätä tosissaan? Onhan se selkeätä kusetusta jos menet kauppaan ja näet jonkin tuotteen "tarjouksessa" mutta hinta onkin se ihan sama mitä se aina on. Kyllä noilla alennusmyynneillä ja prosenteilla saisi edes jotain todenperää olla koska niillä saadaan kuitenkin illuusio siitä että nyt tuote on alennuksessa eli se kannattaisi nyt ostaa. Tietysti se hinta on se mikä ratkaisee ostaako jotain tai ei mutta mainostetuilla alennuksilla yritetään huijata kuluttaja luulemaan että nyt osto kannattaa.

Tähän liittyen oma kokemus, kävin katsomassa erästä jääkiekkovarustetta (taisi olla Budget Sport joskus n 5v sitten). Olin kahden vaiheilla että ostanko..hypistelin pitkään kädessä..tuumailin sitä hintaa ja että tarvinko oikeasti. No aikani siinä ihmeteltyä ajattelin että jätän vielä hyllylle. Kuinka ollakaan kyseinen pulju mainosti heti seuraavana päivänä ISOSTI lehdessä että "kaikki jääurheiluvarusteet nyt -30%". Ajattelin että kävipä tuuri ja kun oltiin muutenkin menossa tonne niin kävelin suoraan hyllylle ja nappasin tuotteen. Hinta olikin kassalla enemmän mitä se oli ollut edellisenä päivänä, ilman mitään mainostettua alennusmyyntiä. Syynä tähän oli että noita jääkiekkotuotteita myytiin käytännössä koko ajan jollain ale-hinnalla ja se oikea hinta oli joku ihan muu. Tässä tapauksessa siis oli himpun kalliimpi se -30% hinta kuin se ns. normaalihinta jolla tuotetta koko ajan myytiin, varsinainen "ovh hinta" tai mikä lie hinta niin sillä ei tuotetta varmaan koskaan myyty.
 
Hintavertailut ovat kuluttajan paras ystävä. Tosin aina on tuotteita, joista pitää vain itse tietää, että mikä on sopiva hinta tuotteelle.
 
Markkinatalouden vika. Kommunismissa tällaista ei olisi.
 
Kommunismissa olisi tuotteelle kolme hintaa. Virallinen halpa hinta, jolla tuotteen saisi 5 vuoden jonotuksen jälkeen. Sekä tiskinalushinta, sopivilla suhteilla, viisinkertainen hinta. Länsivaluutalla ostettuna taasen hinta olisi alle puolet virallisesta hinnasta.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 670
Viestejä
4 538 408
Jäsenet
74 859
Uusin jäsen
Jakezu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom