• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Ultra HD 4K Blu-ray pyörittäjät ja levyjulkaisut

Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631
X800 on vanha ja ei ole Dolby Visionia. X800M2 Se on pirkkavirityksenä eli pitää itse laittaa päälle ja pois. Tässäkin ketjussa monesti käytynä läpi, jotta se ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi. Takakansissa tai levyissä ei usein ole mitään mainintaa Dolby Visionista vaikka elokuvassa sellainen olisikin tarjolla. Myöskään internetistä en ole löytänyt helposti ja kattavasti tuota tietoa. X800 oli aikanaan ja toiminta huonoa, kävi takuuhuollossakin vaihtamassa sisuskalunsa. X800M2 on vähän jykevämmin tehty kuin UB450 mutta en kyllä ottaisi Panasonicin sijaan.
Pirkkaviritys tosiaan, mutta löytyy infosta tuo tieto onko levyllä DV-kerrosta. Soittimessa pitää kuitenkin olla DV päällä.

dv.jpg

Mainittakoon vielä, että lossless ääniä tai DV nämä eivät osaa toistaa omista varmuuskopioista verkon yli. Oppo(rip) kiinalaisena oli ainoa jolta tämä jotenkin luonnistui. Tähän tarpeeseen melkein ainoa laite Nvidia Shield.
Käsittääkseni toimii m2ts-tiedostoista, mutta mkv:n kanssa ongelmia. Löytyy viron kaverin juttuja tuolta Avsforumin keskustelusta, joka näitä testannut aika kattavasti.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 957
Mitä eroa näissä on käytännössä?

UBPX800 on vanhempi malli ja ainakin kaukosäädin on erinäköinen. Onko UBPX800:ssa myös Dolby Vision? Tai pystyykö sen päivittämään siihen, jos ei ole?
X800 on vanha ja ei ole Dolby Visionia. X800M2 Se on pirkkavirityksenä eli pitää itse laittaa päälle ja pois. Tässäkin ketjussa monesti käytynä läpi, jotta se ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi. Takakansissa tai levyissä ei usein ole mitään mainintaa Dolby Visionista vaikka elokuvassa sellainen olisikin tarjolla. Myöskään internetistä en ole löytänyt helposti ja kattavasti tuota tietoa. X800 oli aikanaan ja toiminta huonoa, kävi takuuhuollossakin vaihtamassa sisuskalunsa. X800M2 on vähän jykevämmin tehty kuin UB450 mutta en kyllä ottaisi Panasonicin sijaan.
Ihan ok soitin tuo perus X800, hiljainen yms. Ainoa miinus tuo DV puute. Monesti miettinyt että päivittäisi Panan 820:een, mutta sitten ennemmin hommannut itse niitä levyjä tms sillä rahalla. Kerran jo tilasinkin, kun oli amazon.de:ssä hyvä tarjous. Onnistuivat tosin paketin hävittämään matkalla ja palauttivat rahat uuden lähettämisen sijaan, niin on sitten jäänyt. Hyvin tuolla Sonyllakin pärjännyt tähän asti OLED tv:n kanssa. Jos pitäisi käsin laittaa DV päälle/pois levykohtaisesti, niin en tiedä miten monesti tuota jaksaisi säätää (kun ei kaikissa levyissä erikseen sanota onko siinä DV vai ei, ainakaan selkeästi).
 
Liittynyt
13.11.2019
Viestejä
418
Käsittääkseni toimii m2ts-tiedostoista, mutta mkv:n kanssa ongelmia. Löytyy viron kaverin juttuja tuolta Avsforumin keskustelusta, joka näitä testannut aika kattavasti.
Toimiiko ihan Atmos/DTS:X losslessina noista m2ts? Taitaa tuossa formaatissa olla vaikeammin saatavilla materiaalikin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 356
No, toisaalta ei vaikka 820:ssa ole mitään vikaa, vaikka mihinkä toiseen merkkiin/malliin vertaisi. Että sikäli, toki olisi kivaa että parannettuja malleja julkaistaisiin, ongelna vaan myös että monesti huononnetaan jotain kun uudistetaan.
 
Liittynyt
13.04.2019
Viestejä
251

Kyllä siinä on vikaa. Siinä on hyvin vähän appeja. Sen korjaamiseksi hankin tämän: XIAOMI MI TV BOX S 4K eli Google TV/Chromecast boxi. Se on muuten hyvä, mutta ei liity AV-vahvistimeen HDMI:llä. Jouduin laittamaan kiinni suoraan projektoriin ja ääni valokaapelilla AV-vahvistimeen.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
383

Jokaisella omat tottumuksensa, mutta sanoisin että enemmistö ei niitä appeja kaipaa (heillä paremmat ja uudemmat apit telkussa, pelikonsolissa ym.) ja heille ne tuo vaan ylimääräistä lisähintaa blu-ray soittimeen.
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
487

Oman perus-BD pyörittimen (ikää joku 7(?) vuotta) appsit on lakanneet toimimasta jo aikoja sitten ja paremmat/toimivat appsit saa tosiaan nykyisestä android-telkusta tai konsoleista. Chromecast eri muodoissaan on hyvä valinta, siitä tuskin appsituki ihan heti loppuu..

Päädyin nyt itse tilaamaan Sonyn X700 soittimen, kun se on muodoltaan ja kooltaan sopiva entisen soittimen tilalle. X800M2 olisi paremman rakenteen vuoksi ollut parempi, mutta sen sijoittaminen olisi vaikeampaa. Toki tässä pari kymppiä säästikin ostamalla halvemman mallin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 356
Miksi käyttäisin appseja soittimesta, kun paremmin/helpommin toimivat on tv:ssä, konsoleissa(PS5/sX) ja niistä ennenkin käyttänyt. Kuvanlaatu yms kuitenkin se tärkein laitteessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 054
Laittakaa viestiä jos jollain myynnissä soitinta tyyliin Sony X700 / X800M2 / Panasonic DP-UB424. Jos Tampereen seudulla niin voin tulla hakemaan.
 
Liittynyt
02.04.2021
Viestejä
14
Noniin, lurkkailu saa nyt loppua hetkeksi omalta osalta. Käynyt kiinnostelemaan UHD-soittimen osto. Tulossa olisi levyasemallinen PS5, jonka olin myymässä veljelle, koska levyasematon löytyy jo. Nyt kuitenkin tullut hommattua myös OLED-tv, joten haluaisin siitä ottaa ns. kaiken irti. Onko erot PS5:n ja ihan erillisen UHD-soittimen välillä sen arvoiset, että kannattaa ostaa esim. n. 200e soitin vielä? Ilmeisesti ainakin melutasossa merkittäväkin ero, mutta jos se ei elokuvan aikana kuulu, niin ei itselle merkittävä asia. Jos ero on merkittävä, niin toki kallistun soittimen puolelle, mutta mielelläni menisin myös tuota PS5-reittiä, niin ei kerry ylimääräisiä härpäkkeitä liikaa.
 
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631
Eilen meni tilaukseen Sonyn X800M2 Verkkokaupan tarjouksesta. Pohdin myös PS5:n käyttämistä soittimena, mutta Dolby Visionin puute vähän lannisti intoa. Sonyn muita valintakriteereitä hinnan lisäksi oli täysin näytötön design + jämäkkyys.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 045
Oliko mitään saantipäivämääriä annettu tuolle Reavonin soittimelle? Jos ei ihan pilattu hinnalla niin voisi ostaa. Laadukkaan oloinen tekele.
 
Alunperin niissä julkaisutiedotteissa oli april eli tämä huhtikuu mainittu, mutta hyvin mahdollisesti voi tulla viivästyksiäkin kun on koronat ja komponenttipulat ja plus vielä oli toi kanavatukoskin hidastamassa Aasian rahtia.

"In Germany, UBR-X100 is listed for 800 Euro while UBR-X200 carries a 1600 Euro price tag. The new players will be available in April."
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 045
Alunperin niissä julkaisutiedotteissa oli april eli tämä huhtikuu mainittu, mutta hyvin mahdollisesti voi tulla viivästyksiäkin kun on koronat ja komponenttipulat ja plus vielä oli toi kanavatukoskin hidastamassa Aasian rahtia.

"In Germany, UBR-X100 is listed for 800 Euro while UBR-X200 carries a 1600 Euro price tag. The new players will be available in April."
Joo taitaa olla myöhässä kuten monet muutkin vekottimet tässä hiljattain.

Täytyy katella mihin hinta asettuu, voi jäädä vähän suolaiseksi ainakin alkuunsa. UHD levyillä HiFistellään ja tän tyyppinen soitin sopis siihen hommaan hyvin.
 
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631
Toimiiko ihan Atmos/DTS:X losslessina noista m2ts? Taitaa tuossa formaatissa olla vaikeammin saatavilla materiaalikin.
Voin nyt vahvistaa tämän! M2ts-tiedostojen kanssa toimii ainakin TrueHD+Atmos oikein. Mkv:n kanssa tunnistaa TrueHD+Atmoksen MLP:a ja puskee sen ulos LPCM:ä, joten Atmos-data häviää.

IMG_20210421_223400.jpg
IMG_20210421_223032.jpg
 
navigaattori

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.04.2021
Viestejä
268
Mikä valmistaja tekee vielä kestäviä soittimia? Edellinen Sony pimeni parissa vuodessa käyttötuntien ollessa vain joitain kymmeniä. Sitten ostin Philipsin, joka on nyt ollut kolmisen vuotta. Viimeksi käytin noin vuosi sitten ja nyt kun laitoin töpseliä seinään, niin moottori pitää häiritsevän kovaa meteliä ja nyt on parin tunnin aikana jo kahdesti sammunut kesken toiston ilman syytä. Ei varmaan tätäkään ole sataa tuntia tullut käytettyä.
 
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
39

Minulla hajosi Panan soitin parin vuoden käytön jälkeen. Tosin käytin sitä varsin aktiivisesti, tykin mukaan jonkin verran yli 1000 tuntia, korona-aikaan tullut katseltua vähän aiempaa enemmän. Mutta mielestäni olisi pitänyt kestää pidempäänkin, oliko vain huono yksilö? BR-soittimet olivat tuohon verrattuna kestävämpiä, jos käyttötunteja vertailee. Uusi soitin pitäisi saada, vaan mikä.
 
  • Tykkää
Reactions: JLA
Liittynyt
04.09.2020
Viestejä
167

Eipä noita uusia soittimia paljoa ole tullut lähiaikoina, että melkeinpä näistä mitä tässä foorumissa on käsitelty on valittava. Jos haluaa automaattisen Dolby visionin niin keskiluokan panasonic, jos sillä ei ole merkitystä niin sonyltä löytyy muutamia malleja. Jos haluaa sitten laadukkaampaa/hifimpää niin Pioneeriltä ja panasonicilta löytyy niitä, mutta hinta on jo suht korkea. Elektroniikka voi hajota, vaikka sitä ei juurikaan käytettäis ja varmaan nykyajan laatu ei ole sitä mitä joskus oli. Itsellä ei ole hajonnut yksikään soitin vielä, mutta pleikkareita yms on vaihdeltu takuuseen useampia kertoja...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631
PS5 tuli olkkariin niin päädyin palauttamaan Sonyn x800m2:n. Löytyy nyt verkkokaupan outletista ainakin yksi. En ole varma onko sama yksilö Yksittäiskappaleet

Tuo kun tulee vielä tarjoukseen, niin voi lähteä halvalla. Erittäin pätevä laite ja laadukkaan oloinen. Dolby Vision pitää kytkeä käsin päälle asetuksista, mutta muuten ei heikkouksia tuohon hintaan.
 
Näin se epäilemättä on, täytyy katsella. Onneksi kesä vähentää tätä harrastusta, pärjää hetken aikaa vanhalla rouskulla Sonylla.
 
Liittynyt
04.09.2020
Viestejä
167
PS5 tuli olkkariin niin päädyin palauttamaan Sonyn x800m2:n. Löytyy nyt verkkokaupan outletista ainakin yksi. En ole varma onko sama yksilö Yksittäiskappaleet

Tuo kun tulee vielä tarjoukseen, niin voi lähteä halvalla. Erittäin pätevä laite ja laadukkaan oloinen. Dolby Vision pitää kytkeä käsin päälle asetuksista, mutta muuten ei heikkouksia tuohon hintaan.
Huomasitko mitään eroa kuvanlaadussa?
 
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631
Huomasitko mitään eroa kuvanlaadussa?
Ei ole kerennyt PS5:lla katsella kun testiksi. Veikkaan että en huomaa eroa, ellei olisi telkkarit ja soittimet vierekkäin. Dolby visionin puute harmittaa, mutta elämä on kompromisseja. Ainakin äänekkäämpi on tuo pelikonsoli, kun tuulettimet hyrrää ja levyasemakin suhisee kovempaa. :cigar:
 
Liittynyt
04.09.2020
Viestejä
167
Kumpihan olis parempi soitin Panasonicin 450 vai Sonyn x800m2. Lähinnä kiinnostaa miten ylöskaalaus toimii ja onko se sonyn dolby vision niin vaikee käyttää, että sen takia kannattaa se pudottaa pois? Sony ei tue hdr10+, mutta niitä leffoja mulle ei muutenkaan ole hyllyssä vielä. Koittanut testejä lukea ja foorumeita selaille, mutta kysytään nyt vielä täältä mitä porukka on mieltä. Sony olis 249 nyt verkkokaupassa, ni siihen hintaan se vähän houkuttelisi.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
358
On ollut suunnitelmissa ostaa ensimmäinen 4K Blu-Ray-soitin. On vähän hämmentävää kun kaikissa ei taida olla Dolby Vision-tukea. Onkohan Sony UBP-X700 hyvä hintaan 189 euroa?

Tuossa ei kyllä puhuta Dolby Visionista mitään mutta Sonyn sivuilla kyllä:

Tätä olen myös miettinyt. Panasonic DP-UB450EG-K
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 099

Sonyn vehkeeseen DV on tullut vasta myöhemmässä softapäivityksessä niin siksi verkkokaupan sivulla sitä ei varmaan lue.
 
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631
On ollut suunnitelmissa ostaa ensimmäinen 4K Blu-Ray-soitin. On vähän hämmentävää kun kaikissa ei taida olla Dolby Vision-tukea. Onkohan Sony UBP-X700 hyvä hintaan 189 euroa?

Tuossa ei kyllä puhuta Dolby Visionista mitään mutta Sonyn sivuilla kyllä:

Tätä olen myös miettinyt. Panasonic DP-UB450EG-K
Jos Sonyyn päädyt (vaikkakin käsin pitää laittaa Dolby Vision päälle), niin ota mielummin x800m2. Siinä on jämäkkä laite verrattuna tuohon x700. On se myös isompi mitoiltaan eikä siinä ole etupaneelissa näyttöä (olikohan x700 myöskään?). Sonyssa pystyy myös kytkemään 1080p (ja ehkä 720p) materiaalilla skaalauksen pois päältä ja antaa TV:n tehdä skaalaus näin halutessaan. Verkkokaupan outlet-osastolta löytyy nytkin yksi x800m2 reilulla 200€.
 
Liittynyt
22.02.2017
Viestejä
487
Ostin itse tuon X700, kun X800M2 ei olisi mahtunut samaan paikkaan kuin edellinen soitin. Suurin ero on näytön puute ja yleinen rakenne. X700 toiminut kyllä hyvin, DV toimii kyllä. DV säätö on vaikeassa paikassa, mutta jätin sen päälle testiksi eikä tuo hdr10 näytä huonolta sekään "väärällä" profiililla.
 
Liittynyt
24.07.2020
Viestejä
45
Onko langan asiantuntijoilla suositella Ultra HD Blu-ray soitinta, joka osaa suoraan toistaa tai sen saa helposti modattua toistamaan aluekoodittomasti myös DVD:t (tai R1 ja R2 riittää)? Entä onnistuuko joltain mallilta samalla jopa tavalliset Blu-rayt aluekoodista välittämättä, vai onko tällaista ihmelaitetta olemassakaan? Sen olen ymmärtänyt, että Ultra HD Blu-rayt itse ovat aluekoodittomia (joskin alueellisia eroja itse julkaisuissa ilmeisesti esiintyy?), mutta varsinkin tuo aluekooditon DVD-toisto samalta laitteelta kiinnostaisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101

Mniin, siis jotain tuollaista?
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
801

En tiedä onko kellään kokemusta, mutta miten nuo regionfreedom firmwaret toimisivat? Saatavilla mm. Panasonicin 420/820:een.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 045
Tuo halvempi Reavon vois olla jotenkin siedettävä.

Edit: pitihän se halvempi malli laittaa kortilla tilaten. HiFistellään nyt silloin edes kun fyysistä kiekkoa käyttää.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
358
Tuli tuo X700 sitten tilattua kun hinta on hyvä. Piti myös tilata Dawn of the Dead 4K Blu-Ray. Hyvä leffa ja sen kuvanlaatua on kehuttu.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 045
Tuli tuo X700 sitten tilattua kun hinta on hyvä. Piti myös tilata Dawn of the Dead 4K Blu-Ray. Hyvä leffa ja sen kuvanlaatua on kehuttu.
Vanha leffa ja remasteroitu 4K? Ne on olleet ihan hyviä, esim Paluu tulevaisuuteen, mutta ei kyllä uusien oikeasti 4K kuvattujen tasolle pääse. Taitaa mennä itellä nykyään niin että mielenkiintoiset leffat ostan heti julkaisussa ja käyn ehkä jotain suurimpia teatterissa katsomassa.

Korona viivästyttänyt muutamaa hyvää julkaisua, vähän ollut tarjolla mitään osteltavaa.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958

Ja kovin tapauskohtaista. Stillikuvissahan 35 mm filmin on todettu joissakin vertailuissa (Comparison of digital and film photography - Wikipedia) vastaavan suunnilleen 20 megapikselin kennoa. Hyvälaatuinen 35 mm filmille kuvattu elokuva olisi tämän perusteella aika samalla viivalla 4K:n kanssa, mutta tämä lienee tosiaan ideaalitilanne. Joka tapauksessa vanhat leffat ja filmille kuvatut sarjat ovat siirtyneet digitaaliseen aikaan paljon laadukkaamman näköisinä kuin monet 80-luvun sarjat.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 637
mutta ei kyllä uusien oikeasti 4K kuvattujen tasolle pääse.
70mm filmi vastaa pikseliresoluutiona noin 12k resoa. Niitä tosin on tehty kourallinen. Resoluutioltaan 4k:ta vastaavaa 35mm filmiä sitten onkin käytetty jo 1800 luvulla joten jos näet eroja Paluu Tulevaisuuteen ja jonkun uuden leffan välillä niin resoluutiosta ne eivät ainakaan johdu.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 045
Juu tuo filmin laatu voi olla hyvää mutta kyllä mun mielestä noissa on eroa "kuvanlaadussa" jos katsoo noita remasteroituja vs. "oikea" 4K. Ei ehkä reso mutta jotenkin pehmosempia nuo vanhat aina olleet. Jokatapauksessa laadultaan nuo UHD versiot HDR kanssa niistä toki parhaita ettei parane valittaa.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
464
DP-UB450 tuli nyt täräytettyä verkkiksen outletistä kun 155 hintaan sai. Kaipa tuo ihan ok peruspyöritin on Samsungin telkkarille joka tukee vain HDR10:ä.
 
Tämä terävyysero johtuu osittain halusta ottaa "kaikki irti" teknologiasta. Eikä se ole aina johtanut esteettisesti hienoihin tuloksiin. Joissakin 3D-leffoissa ja muissakin on pienehköllä aukolla kuvaten (tai CGI:tä käyttäen) tehty kaikki teräväksi lähietäisyydeltä horisonttiin, mikä on leffassa melkein aina huono ratkaisu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
61

Sama soitin tuli hommattua kanssa verkkiksen outletista parisen viikkoa sitten. Hyvin on toiminut ja olen ollut tyytyväinen. Hintaansa nähden varmasti hyvä ostos.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 045
Tämä terävyysero johtuu osittain halusta ottaa "kaikki irti" teknologiasta. Eikä se ole aina johtanut esteettisesti hienoihin tuloksiin. Joissakin 3D-leffoissa ja muissakin on pienehköllä aukolla kuvaten (tai CGI:tä käyttäen) tehty kaikki teräväksi lähietäisyydeltä horisonttiin, mikä on leffassa melkein aina huono ratkaisu.
Totta kyllä, välillä on vähän mautontakin noiden uusien kikkojen käyttö. Ja saattaa olla että tehosteet tms tekee myös oman säväyksen, kyllä mun mielestä siltin esim. Hobitti leffat näyttää yleisesti paremmilta kuin nuo vanhemmat Sormusten Herrat kun nuo UHD boxit katsoi putkeen. Jotenkin huomaa ajan vierähtäneen kuvan tarkkuudessa, väreissä tms. Vanhemmat näytti skaalatulta 4K ja uudemmat taas natiivilta, jos karkeasti vois ilmaista. Ei huonoa kuitenkaan. Vanhan liiton leffafiilis on tietty erikseen versus tekniikkademoilu.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
358
Vanha leffa ja remasteroitu 4K? Ne on olleet ihan hyviä, esim Paluu tulevaisuuteen, mutta ei kyllä uusien oikeasti 4K kuvattujen tasolle pääse. Taitaa mennä itellä nykyään niin että mielenkiintoiset leffat ostan heti julkaisussa ja käyn ehkä jotain suurimpia teatterissa katsomassa.

Korona viivästyttänyt muutamaa hyvää julkaisua, vähän ollut tarjolla mitään osteltavaa.
Joo se alkuperäinen leffa vuodelta 1978. Vanhat leffat näyttävät todella hienolta 4K:na ainakin omasta mielestäni. HDR tekee ehkä isoimman eron kuin 4K.

Totta kyllä, välillä on vähän mautontakin noiden uusien kikkojen käyttö. Ja saattaa olla että tehosteet tms tekee myös oman säväyksen, kyllä mun mielestä siltin esim. Hobitti leffat näyttää yleisesti paremmilta kuin nuo vanhemmat Sormusten Herrat kun nuo UHD boxit katsoi putkeen. Jotenkin huomaa ajan vierähtäneen kuvan tarkkuudessa, väreissä tms. Vanhemmat näytti skaalatulta 4K ja uudemmat taas natiivilta, jos karkeasti vois ilmaista. Ei huonoa kuitenkaan. Vanhan liiton leffafiilis on tietty erikseen versus tekniikkademoilu.
Noita Sormusten Herrasta 4K-versioita on vähän kritisoitu siitä että ovat menneet poistamaan sitä luonnollista filmirakeilua ja sen mukana meni yksityiskohtia.
 
latee77

Team Ryzen
Team NVIDIA
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 045
Joo se alkuperäinen leffa vuodelta 1978. Vanhat leffat näyttävät todella hienolta 4K:na ainakin omasta mielestäni. HDR tekee ehkä isoimman eron kuin 4K.

Noita Sormusten Herrasta 4K-versioita on vähän kritisoitu siitä että ovat menneet poistamaan sitä luonnollista filmirakeilua ja sen mukana meni yksityiskohtia.
Jep. HDR näissä uusinnoissa toimii tosiaankin yllättävän hyvin.
 
Liittynyt
19.12.2018
Viestejä
116
Tuli tuo X700 sitten tilattua kun hinta on hyvä. Piti myös tilata Dawn of the Dead 4K Blu-Ray. Hyvä leffa ja sen kuvanlaatua on kehuttu.
Minulla on tuo elokuva ja katsoin sen UB9000:lla. Harvoin näkee noin hyvin masteroitua elokuvaa on kyllä ajatuksella tehty. Oli tosin aika tyyris yhdeksi elokuvaksi(120€).
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 454
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
girma

Hinta.fi

Ylös Bottom