Työpaikkaväkivalta ja sen uhka

Juzze

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
08.08.2018
Viestejä
82
Ajattelin tehdä tälle vakavalle asialle oman ketjun. Kertokaa kokemuksia töissä kohtaamastanne väkivallasta, tai uhkailusta. Miten olette kokeneet tilanteen? Miten olette poistuneet tilanteesta? Oletteko saaneet traumoja esim. perheenne uhkailusta?

Itse en ole varsinaisesti väkivaltaa kokenut koskaan, koska olen toimistotöissä. Uhkailua sen sijaan kerran. Perheeni uhattiin tappaa asiakkaan toimesta. Lupasin soitella sitten kun sellainen löytyy, joten ei ns. osunut tällä kertaa.

Tiedän tosin muutamia tapauksia lähipiiristä, joissa uhkailua on viety jopa konkreettiselle tasolle. Molemmat näistä henkilöistä ovat toimineet turvallisuusalalla. Toiselle laitettiin postilaatikkoon uhkailuviestejä ja toiselta rikottiin ikkuna. Voin sanoa että kyllä karskimpikin äijä alkaa tuossa tilanteessa nukkua öitään huonosti. Tosin tämä ikkunanrikkoja oli paria viikkoa myöhemmin hakattu jonkun linnakundin toimesta lähikuppilassaan. Linnakundi oli kuulemma hyökännyt yllättäen kimppuun...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
168
Kerran tai kaksikin uhkailtu raastuvalla ja väkivallalla. Asiakkaan mielestä olen toiminut lain vastaisesti, vaikka selkeästi lain puolella toimin työssäni. Olen "renkinä" nykyään asiakaspalvelutyössä siis. Päässyt pois tilanteessa olemalla "viilipytty", asiasta ohimennen esimiehelle mainittaessa, hän lähtenyt molemmilla kerroilla etsimään ko. asiakkaan tontilta ja jututtanut.. Ei siis varsinaisesti ole mustaa silmää vielä tullut.
 
Raastuvalla uhkaileminen ei ole rikos. Lähinnä epäasiallista käytöstä, mikäli syyttä on näin tehnyt. Uudestaanhan tuollaista ei ole pakko asiakkaaksi huolia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 471
Itse en ole varsinaisesti väkivaltaa kokenut koskaan, koska olen toimistotöissä. Uhkailua sen sijaan kerran. Perheeni uhattiin tappaa asiakkaan toimesta. Lupasin soitella sitten kun sellainen löytyy, joten ei ns. osunut tällä kertaa.
Missäs toimistotöissä näin rankkaa menoa on? :eek: Ja mitä oikein myit kyseiselle asiakkaalle?
 
zZzz

lasciate ogni speranza, voi ch'entrate
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
525
Ajattelin tehdä tälle vakavalle asialle oman ketjun. Kertokaa kokemuksia töissä kohtaamastanne väkivallasta, tai uhkailusta. Miten olette kokeneet tilanteen? Miten olette poistuneet tilanteesta? Oletteko saaneet traumoja esim. perheenne uhkailusta?
turvallisuusalalla(kin) aikoinaan toimineena; ikävä kyllä on tullut eteen. vakavin keissi oli tapaus, jossa henkilö X ei tykännyt kun sai toimestani (ja sanottakoon, että hyvästä syystä) äkkilähdön eräästä tilaisuudesta. akuutin tilanteen mentyä ohi, kävi "mukavasti" ilmi että hemmo on ihan oikeasti istunut teloitusmurhasta. seurasi erinäisiä asioita joiden lopputulemana kävin lopuiksi paiskaamassa käpälää kyseisen kaiffarin kanssa. en ole uskonnollinen ihminen, mutta asiat sovittiin nätisti vain ja ainoastaan sen vuoksi että enkelit puuttuivat tapahtumien kulkuun. :psmoke:

tärkeintä on mielestäni omata itsevarmuutta eikä pelkoa tai muuta mielenheikkoutta parane näyttää noissa mahdollisesti violenteiksi/hyvin uhkaaviksi eskaloituvissa tilanteissa. en nyt koe varsinaisesti traumatisoituneeni näistä tilanteista, vaikka eihän se nyt tietenkään ikinä mukavaa kohdata aggressiivisia, arvaamattomia ja potentiaalisesti jopa hengenvaarallisia ihmisiä. lihavoituna, kursivoituna ja alleviivattuna kuitenkin tuo ihmisiä.

yleisesti ottaen pärjää kun pitää kiinni periaatteistaan, osaa kuunnella ja ymmärtää myös toisen osapuolen tulokulmaa asiaan (vaikka tyyppi olisi kuinka väärässä jne eli ymmärrys != hyväksyminen), on jämäkkä ja sopivan periksiantamaton (olematta kuitenkaan toisaalta kokovartalokyrpä). noin muutamia seikkoja mainitakseni. yleensä kuitenkin kyse on asioista, eikä varsinaisesti ihmisistä - tämä on hyvä pitää mielessä ja tarvittaessa vaikka toistaa toisellekin. jos työtehtävät edellyttävät toimimista tavalla Y, niin sillä tavallahan sitä sitten on toimittava. niin epämukavaa kuin se herra X:n kantilta olisikin.

tässä näin vuodatusta vähän väsähtäneenä :) tsemiä ja jaksamista sulle työssäsi, arvostan kaikkia jotka työnsä puolesta jaksavat kohdata näitä erilaisia "sankareita" työpäivästä toiseen.. :kahvi:
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
196

En kyllä ymmärrä miksi pitää lähteä kättä paiskaamaan, itse kohtaan päivittäin työssäni väkivalta/murhasta/taposta tuomittuja. Enkä kertaakaan ole kokenut että pitäisi henkilöiden kanssa asioita sopia ja kättäpaiskoa sen takia että ovat joskus jonkun murhanneet tms. Vaikka yhteen otetaankin sanallisesti ja joskus jopa painien.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 069
Cittariuralle näitä mahtui, jos nyt ei kerran viikkoon, niin melko useasti. Kerran on käyty jopa fyysisesti käsiksikin, koska ilmeisesti saatu palvelu ei ollutkaan riittävää sekä alkoholia oli tullut maisteltua läheisessä kulmakuppilassa.

Lisäksi kerran muuan vähemmistön edustaja uhkasi odottaa ulkona työvuoron päättymiseen saakka, jotta saa keskustella lisää kanssani. Tosin uhkaukseksi se vain jäi, koska ei ulko-ovilla sitten ketään odottanutkaan.

Nykyään työeläkealalla joku aina uhkaa potkuilla tai raastuvalla, kun hommat eivät menekään niin kuten asiakkaan päässä oli suunniteltu. Ne pitää vaan antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
 
tombe0

Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
594
Tappouhkauksia, jne. useampiakin koska asiakaspalvelutyötä teen. Viimeisimmän uhkailijan toivotin tervetulleeksi kahville :) Oikeasti ei näistä ota enää hirveästi stressiä. koska niitä tulee, jos ei nyt jatkuvasti niin parin kuukauden välein.
 
A

anonyymi

Vieras (tunnus poistettu)
Kauan sitten jouduin viran puolesta pidättelemään narkkarinoloista narukättä myymälävarkaudesta epäiltynä. Tosin epäily oli vahvalla pohjalla, farkkutakin uumenista putosi puolen korillisen verran maksamatonta tavaraa lattialle, sitä lattialla olevaa kasaa sitten vilkaisin ja totesin lakonisesti että eiköhän tämä ollut tässä jolloin narukäsi hermostui ja pyrki iholle.

Kyllähän siinä henkeen ja terveyteen kohdistuvia uhkauksia tuli muutama ja tapausta sitten käsiteltiin raastuvassa jossa olin mukana todistajana, itseeni kohdistuneista uhkauksista / tönimisestä en viitsinyt nostaa syytettä sillä ne korvaukset olisivat kuitenkin menneet valtion piikkiin.

Noh, kauppa antoi palkkioksi satkun, olihan sekin jotain. :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 261
En myynyt mitään. Meidän asiakkaaksi joutuu, ei halua.
Yksityinen perintäfirma?
Ei tule äkkiä mieleen muita toimistotöitä missä kävisi noin :D
Itse en ole kokenut muuta kuin joskus raksalla ollessa timpuri meinasi käydä päälle kun sitä oli käsketty useasti viemään kamansa eräästä tilasta joka maalattaisiin.
Koska sen romut oli sinä päivänä edelleen siellä ympäriinsä päätin niiden antaa olla siinä suojaamattomina ja annoin ruiskun laulaa, siinä sitten hiltit ja kompurat ottivat uutta lookkia ja tämä henkilö kävi melko kuumana, vaati korvauksia ja uhkaili saunan taustalla :rolleyes:
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 614
Yksityinen perintäfirma?
Ei tule äkkiä mieleen muita toimistotöitä missä kävisi noin :D
Ulosotto ? (ihan vaan villi arvaus) joutuu sielläkin toimistotöitä tekemään..

Itsellä noita uhkauksia vähemmän vaikka toiminkin asiakaspalveluhommissa, vaimo ollut vakuutusyhtiössä ja siellä noita tuli enemmänkin. siellä oli firman sääntönä että työntekijän ja perheen puhelimet pitää olla salaisia ja osoitteet luovutuskiellossa.. plussana asiassa on se että ei paljo puhelinmyyjät soittele :D

Mut vaimon kohdalla kuullut monta tarinaa minkälainen alkuihminen suomalainen mies voi olla jos esim. auton korvauspäätös ja päätöksen nopeus ei häntä miellytä. Huuto, huorittelu ja uhkailut olivat viikottaisia.
 
Raaka

Tukijäsen
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
646
Yksityinen perintäfirma?
Ei tule äkkiä mieleen muita toimistotöitä missä kävisi noin :D
Voisi olla myös joku lastensuojelu tms. soskuhommat?

Muutamia tuttuja aikoinaan lastensuojelussa ja soskutätinä olleet, niin asiakaskunta on välillä noh..ei niin rauhallisimmasta päästä.
 
zZzz

lasciate ogni speranza, voi ch'entrate
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
525
En kyllä ymmärrä miksi pitää lähteä kättä paiskaamaan, itse kohtaan päivittäin työssäni väkivalta/murhasta/taposta tuomittuja. Enkä kertaakaan ole kokenut että pitäisi henkilöiden kanssa asioita sopia ja kättäpaiskoa sen takia että ovat joskus jonkun murhanneet tms. Vaikka yhteen otetaankin sanallisesti ja joskus jopa painien.
olin hieman kahden vaiheilla vastaanko viestiisi lainkaan vaiko en, mutta menköön nyt sitten.

sain seuraavalla viikolla kuulla, että kyseinen alibista tuttu ja meikälle tappouhkauksen langettanut heebo hinkusi näkemistäni tapahtuman jälkeen. sai haluamansa. ei kyllä välttämättä mennyt niinkuin herra itse olisi kenties toivonut, kun polvieni/kurkkuni/whatever paskomisen sijaan joutui paiskaamaan nätisti sitä käpälää. väitän, että olisi ollut huomattavasti riskaabelimpaa pakoilla tuon tyypin kohtaamista loppuikänsä, vai kuinka? toki kukin tyylillään eipä siinä, oma/perheen elämähän siinä vain saattaa olla panoksena. :psmoke:

PS. kaiffari on kuin onkin tullut vastaan ihan siviilissä jälkeenpäin useammankin kerran, esim mp-messuilla.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 806
turvallisuusalalla(kin) aikoinaan toimineena; ikävä kyllä on tullut eteen. vakavin keissi oli tapaus, jossa henkilö X ei tykännyt kun sai toimestani (ja sanottakoon, että hyvästä syystä) äkkilähdön eräästä tilaisuudesta. akuutin tilanteen mentyä ohi, kävi "mukavasti" ilmi että hemmo on ihan oikeasti istunut teloitusmurhasta. seurasi erinäisiä asioita joiden lopputulemana kävin lopuiksi paiskaamassa käpälää kyseisen kaiffarin kanssa. en ole uskonnollinen ihminen, mutta asiat sovittiin nätisti vain ja ainoastaan sen vuoksi että enkelit puuttuivat tapahtumien kulkuun. :psmoke:
Henkisurman tekijät saattavat olla hyvin paranoidisia tällaisissa vastoinkäymisissä. En osaa sanoa, johtuisiko se vankeustuomiossa "menetetyistä kasvoista" vaiko siitä että luonne olisi paranoidinen ja johtanut täten henkirikokseen.

Itse en ole saannut lyhyellä työhistoriallani kys. uhkauksia, mutta kerran toimiessani tuuraajana pienessä baarissa oli sellainen tilanne, että tällainen tuli vastaan. Omaan lepovapinan ja siten tarjoilemiseni oli hyvin kömpelöhköä. Baariin tuli kaksi miestä, josta toinen oli hyvin levoton. Se hoki ajoittain "älä sinä poika kuule yhtään yritä" ja "tiedät mitä tarkoitan". Tämä toistui lukuisia kertoja siinä. Luulin, että tuo mies omaa pakkomiellettä toistaa muutamaa repliikkiä tai elää sitten toistuvasti jotain tilannetta.

Lopuksi sain kuulemma hyvästä tarjoilusta vippiä lähemmäs kymmenen euroa.

Naapuri pöydässä istuneelta muulta asiakkaalta sain sitten tuota ihmetellessä nimen ja tekoon viittaavan kiinnostuksen. Mies oli hevosmiehiä ja tuomittu tallirenkinsä ampumisesta kännipäissään.
 
Juzze

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
08.08.2018
Viestejä
82
Yksityinen perintäfirma?
Ei tule äkkiä mieleen muita toimistotöitä missä kävisi noin :D
Itse en ole kokenut muuta kuin joskus raksalla ollessa timpuri meinasi käydä päälle kun sitä oli käsketty useasti viemään kamansa eräästä tilasta joka maalattaisiin.
Koska sen romut oli sinä päivänä edelleen siellä ympäriinsä päätin niiden antaa olla siinä suojaamattomina ja annoin ruiskun laulaa, siinä sitten hiltit ja kompurat ottivat uutta lookkia ja tämä henkilö kävi melko kuumana, vaati korvauksia ja uhkaili saunan taustalla :rolleyes:
Kyllä, mutta yritysperintäpuolella. Yrittäjissä, jos missä on erikoista sakkia. Oman firman vaikeuksiin suhtaudutaan tunteella ja vika on aina muissa, tai yhteiskunnassa itsessään. Tosiasiallisesti vika ei välttämättä ole kenessäkään. Mikä joskus kannattaa, ei välttämättä ole ikuista. Pitäisi vaan osata lopettaa ajoissa.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 221
Sen verran siistissä sisätyössä ollut pääasiassa, että ainoastaan kerran on tullut "tilanne" vastaan kun olin teleoperaattorin myymälässä töissä. Siinä oli kyse jostain pieleen menneestä asiasta josta asiakas (keski-ikäinen mies) oli hermostunut oikein kunnolla, ja kun joutui myymälässä vielä hetken odottamaan niin kerännyt oikein helvetinmoisen kiukun päälle. Tilanne alkoi suunnilleen huutamalla kerrotusta asiasta ja eskaloitui naama punaisena huutamiseen, tuolista nousemiseen ja pöydän lyömiseen ja lähes iholle tulemiseen kun vastaus "pieni hetki niin selvitän mistä kiikastaa" ei meinannut kelvata.

Itse onnistuin pysymään rauhallisena enkä provosoitunut vaikka mua kutsuttiin idiootiksi, lukutaidottomaksi, jälkeenjääneeksi ja vaikka miksi siinä välissä. Asiakaskin alkoi rauhoittumaan kun olin tarkistanut tilanteen, kerroin hänen olevan oikeassa ja ongelman olevan meidän päässä ilmenneessä virheessä. Siinä vaiheessa kun asia saatiin selvitettyä tämä kiitti hyvästä palvelusta ja siitä, että jaksoin pysyä rauhallisena vaikka häneltä meni kuppi täysin nurin, kätteli ja poistui paikalta edelleen asiakkaanamme. Asiakkaan poistuttua paikalta naispuolinen työkaveri tuli kertomaan, että hänellä oli valmiiksi jo 112 valittuna puhelimeen ja oli meinannut soittaa jo poliisit paikalle, kun ukko näytti käyvän päälle.

Tässäkin oli kyseessä joku suhteellisen pieni asia, virhelaskutus tms, ja jos siitä saa tuollaisen menon päälle, niin en ihmettele yhtään, että joissain paikoissa ihmiset saa asiakkaita riveleihin kiinni aika herkästi kun noinkin pienestä asiasta meinattiin jo tulla päälle :bored:
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 578
Ei mitään suoranaisesti fyysisesti uhkaavaa, mutta yksi asiakas rupesi soittelemaan perheenjäsenille ja tuttaville kun olin lomalla. En voinut hoitaa yhtää keissiä eteenpäin, niin tämä ajatteli sitten että hoidan sen kuitenkin (koska hän niin kovin halusi) ja rupesi lähipiirin puhelinnumeroita kaivamaan esille ja soittelemaan niitä läpi.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
698
Noin 10 vuoden työuralta muistan 6 tapausta, joissa olen itse joutunut ottamaan fyysistä kontaktia. Uhka- ja uhkailutilanteita en pysty edes laskemaan. Ikä, kokemus ja pelisilmä ihmisten kanssa on vähentänyt uhkailun ja suunsoiton määrää. Käytännössä kaikki öykkääjät on ollu päihtyneitä.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 851
On syljetty päälle, lyöty, yritetty lyödä, potkia hakata jne. Heitetty esineillä jne. Suihkutettu kylmää vettä päälle wc-suihkulla jne.

Uhkailtu on selvittää missä asun, uhattu kerhon miehillä ja pimeällä vastaan tulemisella.

Rikosilmoituksia on tullut tehtyä.

Tervetuloa hoitoalalle.
 
A

anonyymi

Vieras (tunnus poistettu)
On syljetty päälle, lyöty, yritetty lyödä, potkia hakata jne. Heitetty esineillä jne. Suihkutettu kylmää vettä päälle wc-suihkulla jne.

Uhkailtu on selvittää missä asun, uhattu kerhon miehillä ja pimeällä vastaan tulemisella.

Tervetuloa hoitoalalle.
Aina voi pillerit vaihtua ja tiputukseen eksyä klooria. :)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 806
Joskus tullut mietittyä että on porukalla meihin uskomaton luotto. Ensin järjissään oleva haukkuu, uhkaa tappaa ja sylkee päälle. Sen jälkeen syö kaiken mitä vaan lääkekupissa annetaan.
En sitten tiedä, onko tämä vain suomen osaavimman Putin-trollin vai sittenkin "minkä lie" tuotoksia. Joka tapauksessa kuulostaa populismilta ja tarkoituksen hakuiselta.
Katso varoen, uskallatko luottaa.
Ps.En luota siihen toiseenkaan ääripää-ehdokkaaseenkaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 014
Asiakaspalveluhommissa on tullut uhkailua, mutta ei oikein mitään sen pahempaa. Ekalla kerralla muistaakseni jäi vähän kaivelemaan, mutta jotenkin siihen vaan tottui ajan kanssa.
 
freekevin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
549
Teidän jutut saavat miettimään asiaa ihan uudelta kantilta, koska olen aina ajatellut, että nämä ruikuttajat väkivallan pelosta työmaalla ovat jotain kukkahattutätejä. Mutta raavaita(?) miehiä? Ei ole länsimaalaisittain inhimmilliset työympäristöt teillä.
En ole koskaan kokenut väkivallan uhkaa. Kerran yksi työtoveri "uhkasi" ja uhkasi (ei oikeasti) vetää turpaan kun oli vähän painetta jne. asiasta johon en todellakaan ollut syyllinen. Tein hänestä kirjallisen ilmoituksen ja hän sai varoituksen.
Siinä omat kokemukset. Ei taida teollisuudessa tai teknisen kaupan alalla näitä uhkia paljon olla.

Olen sanonut aina, että siellä töissä keskimäärin vietetään aikaa enemmän kuin kotona puolison kanssa niin täytyy oikeasti jokaisen joustaa ja olla kärsivällinen. Turha siellä on suuta soittaa ja tehdä muiden elämä vittumaiseksi. Siitä kärsii kaikki.
Jos on huono olla niin älä sitä töissä pura. Sitävarten meillä on (kai?) ammattilaiset terveyshuollossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
467
Aika harvoin on ollut väkivallan uhkaa. Silloin kun on ollut, niin yleensä loppuu kun sanoo kuuluvalla äänellä radioon että täällä yks hessu tahtois kotiin.

Pari kertaa oon nostanut kättä pidempää valmiiksi tehosteeksi.
Hoplop on kyllä kaamea paikka :p , sori oli pakko :D

Itellä lievempää väkivaltaa, yritystä, uhkailua kohdannut niin paljon ettei niitä viitti enää edes laskea. Ei ole mitään vakavempaa sattunut, vain yksi poliisien kautta hoidettu. Vähän helpommalla päässy, kun olen isohko mies, niin pelkkä läsnäolo rauhoittaa monet "ongelma tapaukset".
 
Ne lasten vanhemmat ovatkin sitten jo ihan menetettyjä tapauksia! :)
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 851
En sitten tiedä, onko tämä vain suomen osaavimman Putin-trollin vai sittenkin "minkä lie" tuotoksia. Joka tapauksessa kuulostaa populismilta ja tarkoituksen hakuiselta.
Katso varoen, uskallatko luottaa.
Ps.En luota siihen toiseenkaan ääripää-ehdokkaaseenkaan.
Siis häh?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 806
Siis häh ei ole "tämä aukoton" Kirri-Tikkakoski, joka tulee toteutumaan. Sitä ennen voidaan tuosta nelostiestä vetää omat johtopäätökset. Huonoltapa ne kuulostavat olevan, mutta ehkä Heinola eläisi kanssani. Ohi sen mitä olen ja ohi sen mitä lupaavat, jopa ohi sen, mitä höpötän...
 
Mitenköhän hitossa Kirri-Tikkakoski liittyy työpaikkaväkivaltaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
486
Kyllä sitä varmaan viikoittain tulee tilanteita vastaan. Välillä ihan vain sanallista uhkailua ja haukkumista ja välillä sitten fyysisen väkivallan uhkakin on päällä. Kerran on tullut potku rintaan ja kertaalleen potilas napannut leuasta kiinni. Toistaiseksi selvitty muuten ilman sen suurempia osumia, vaikka välillä yritystä on ollut. Itsekin siis hoitoalalla, ja yhdessä Suomen vilkkaimmista päivystyksistä. Onneksi on vartijat ja henkilökuntaa riittävästi, joten yleensä selvitään tilanteista "miesylivoimalla".
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
On syljetty päälle, lyöty, yritetty lyödä, potkia hakata jne. Heitetty esineillä jne. Suihkutettu kylmää vettä päälle wc-suihkulla jne.

Uhkailtu on selvittää missä asun, uhattu kerhon miehillä ja pimeällä vastaan tulemisella.

Rikosilmoituksia on tullut tehtyä.

Tervetuloa hoitoalalle.
Täällä samat. Tosin wc-suihkua ei ole itselle tapahtunut, mutta pari kertaa narkkari uhkaillut hepatiittineulalla ja joku elämänkoululainen yritti tuikata ruuvimeisselillä. Onneksi silti sadasta potilaskontaktista ehkä vain yksi on kusipää, ei ihan joka päivä tartte väistellä.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
1 845
On joo tullut uhkailua kun myös käsirysyä vaikka ala on kaikkea muuta kun järjestyksenvalvontaan liittyvä. Sanoisin että 60% on ollut nistejä/alkoholisteja, 5% mielenterveysongelmaisia ja loput 35% joko työttömiä/sossupummeja/muita vähäosaisia kenellä liikaa aikaa.

Tilanteita siis luokkaa 5-7kpl/vuosi ja niistä toistaiseksi selvinnyt ihan puhumalla/vittuilemaan takaisin. Jos menisi oikeasti pahemmaksi tilanne niin sitten soittoa poliisille. Ei varmaankaan olisi virkavallalla ongelmaa ratkaista tilannetta työtään tekevä ihminen vs. edellämainitut ihmisryhmät.
 
Juzze

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
08.08.2018
Viestejä
82
Teidän jutut saavat miettimään asiaa ihan uudelta kantilta, koska olen aina ajatellut, että nämä ruikuttajat väkivallan pelosta työmaalla ovat jotain kukkahattutätejä. Mutta raavaita(?) miehiä? Ei ole länsimaalaisittain inhimmilliset työympäristöt teillä.
En ole koskaan kokenut väkivallan uhkaa. Kerran yksi työtoveri "uhkasi" ja uhkasi (ei oikeasti) vetää turpaan kun oli vähän painetta jne. asiasta johon en todellakaan ollut syyllinen. Tein hänestä kirjallisen ilmoituksen ja hän sai varoituksen.
Siinä omat kokemukset. Ei taida teollisuudessa tai teknisen kaupan alalla näitä uhkia paljon olla.

Olen sanonut aina, että siellä töissä keskimäärin vietetään aikaa enemmän kuin kotona puolison kanssa niin täytyy oikeasti jokaisen joustaa ja olla kärsivällinen. Turha siellä on suuta soittaa ja tehdä muiden elämä vittumaiseksi. Siitä kärsii kaikki.
Jos on huono olla niin älä sitä töissä pura. Sitävarten meillä on (kai?) ammattilaiset terveyshuollossa.
Voin sanoa että tämä kaverini, jonka postilaatikkoon uhkauksia oli laitettu ei ole todellakaan mikään paskahousu. ”Kunnostautui” 15-vuotiaana kössinä vetelemällä aikuisia miehiä turpaan kaupungilla, veti painoluokassaan nimeltä mainitsemattomassa kamppailulajissa sm-kultaa, res. vänrikki jne.

Silti myönsi itsekin, ettei nukkunut yhtään yötä kunnolla pariin viikkoon, kun uhkauksia oli postilaatikkoon ilmestynyt. Salaiset osoitteet eivät Suomessa paljon merkitse, koska pieni maa, sekä pankit ja kela vuotavat kuin seula, jos vain tuntee jonkun joka on töissä tuolla.

Oli tämän uhkailijan onni, ettei kaverini todellakaan tiennyt kuka tämän oli tehnyt. Mitä kaverini kanssa puhuin, niin olisi ihan tosissaan käynyt vähintäänkin laittamassa ko. hemmon naamavärkin uuteen asentoon, ihan vaan jo mielenrauhan vuoksi.
 
Juzze

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
08.08.2018
Viestejä
82
On joo tullut uhkailua kun myös käsirysyä vaikka ala on kaikkea muuta kun järjestyksenvalvontaan liittyvä. Sanoisin että 60% on ollut nistejä/alkoholisteja, 5% mielenterveysongelmaisia ja loput 35% joko työttömiä/sossupummeja/muita vähäosaisia kenellä liikaa aikaa.

Tilanteita siis luokkaa 5-7kpl/vuosi ja niistä toistaiseksi selvinnyt ihan puhumalla/vittuilemaan takaisin. Jos menisi oikeasti pahemmaksi tilanne niin sitten soittoa poliisille. Ei varmaankaan olisi virkavallalla ongelmaa ratkaista tilannetta työtään tekevä ihminen vs. edellämainitut ihmisryhmät.
Sana sanaa vastaan -tilanne on poliisin näkökulmasta melko helppo. Toinen on töissä työasu päällä asiakaspalveluammatissa ja toinen on tod. näk. nisti, jolla rikosrekisteri toista metriä pitkä.

Oikeuteen astihan tällainen olettama ei tietenkään kanna, mutta putkayölle löytyy heti kummasti peruste.
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
155
Olisi mielenkiintoista jos porukka mainitsisi alan millä on töissä, aika hämmentäviä juttuja. Hoitoalan ongelmat väkivallan ja sen uhan kanssa tiesin kyllä entuudestaan.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Aina voi pillerit vaihtua ja tiputukseen eksyä klooria. :)
Ja sitten voi tulla kylmää rautaa kylkeen jne. Ei tuossa hommassa ole varaa tehdä tuollaista. Jos homma ei sovi, niin sitten on parempi etsiä muita hommia, sen sijaan että toteuttaisi sinun linjaasi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 806
Ja sitten voi tulla kylmää rautaa kylkeen jne. Ei tuossa hommassa ole varaa tehdä tuollaista. Jos homma ei sovi, niin sitten on parempi etsiä muita hommia, sen sijaan että toteuttaisi sinun linjaasi.
Pidän tuota BluesBrotheria trolliehdokkaana. Syyt ovat lyhyessä ajassa tuotettu runsas suoltaminen.
Nyt hän siis vetoaa arkihysteriaan jotain keskustelijaa kloorista, jonka mukaan putkivesi lisää autismia.

Katso kumminkin itse. Postuumien neroja on pidetty hulluina elinikänsä, joten päätä itse, onko tuossa nyt sitten jotain neroutta.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 581
Vähän helpommalla päässy, kun olen isohko mies, niin pelkkä läsnäolo rauhoittaa monet "ongelma tapaukset".
Tuo oikeasti auttaa vähintään 95% tilanteista etenkin jos on oikeasti iso 195cm+ ja raamikas muttei kömpelön näköinen.
Auttaa kyllä aika monissa muissakin tilanteissa elämässä mutta se onkin jo sitten toinen juttu se...
 
Viimeksi muokattu:
A

anonyymi

Vieras (tunnus poistettu)
Pidän tuota BluesBrotheria trolliehdokkaana. Syyt ovat lyhyessä ajassa tuotettu runsas suoltaminen.
Nyt hän siis vetoaa arkihysteriaan jotain keskustelijaa kloorista, jonka mukaan putkivesi lisää autismia.

Katso kumminkin itse. Postuumien neroja on pidetty hulluina elinikänsä, joten päätä itse, onko tuossa nyt sitten jotain neroutta.
Joku haluaa keskustella keskustelijoista näköjään?
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Ja sitten voi tulla kylmää rautaa kylkeen jne. Ei tuossa hommassa ole varaa tehdä tuollaista. Jos homma ei sovi, niin sitten on parempi etsiä muita hommia, sen sijaan että toteuttaisi sinun linjaasi.
Ei kuolleet paljon puukottele.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
113
Potkuja asiakkaat jakelee melkein joka kuukausi, kun sähköjä katkoo. Uhkailevat myös kunnallispoliitikoilla, mutta vielä ei ole yksikään poliitikko tullut katkomaan käsiä.
 
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
696
Tuo oikeasti auttaa vähintään 95% tilanteista etenkin jos on oikeasti iso 195cm+ ja raamikas muttei kömpelön näköinen.
Auttaa kyllä aika monissa muissakin tilanteissa elämässä mutta se onkin jo sitten toinen juttu se...
Tämä on kyllä hyvä pointti, veikkaan ettei tuon kokoinen raamikas mies saa läheskään niin paljoa mitään vittuilua tai uhkailua ihan alasta riippumatta.

Itselläni ei ole mitään konkreettista kokemusta, vaikka aikanaan 18-20 kesäsenä työskentelin ahkerasti vartijana ja järjestyksenvalvojana steissillä, sairaaloissa, kaupoissa jne. En silloin mitenkään skrode ollut, kuten en kauheasti sen enempää nytkään, mutta päälle 190 pituisena ja kaikki suojaliivit, varustevyöt sun muut niskassa kokoa näyttikin olevan huomattavasti todellisuutta enemmän. Muistan kuitenkin elävästi, että lähes jokaikinen tilanne jossa asiakas alkoi soittaa suutaan tai käyttäytymään uhkaavasti, niin se lähes poikkeuksetta kohdistui työkaveriin, vaikka itse seisoin vieressä/muutaman metrin päässä. Myöskin mitä isompi työkaveri, sitä ”rauhallisemmaksi” vuoron tiesi, silloin ei välttämättä tapahtunut mitään kummallista.

Iästä tosin sain toisinaan kuulla vittuilua, mutta ainakin tokaisuihin ”etkö päässy poliisikouluun?” pystyi sulavasti vastaamaan, etten muuten ole vielä päässy lukiostakaan :tup:

Rauhaton ala se oli, eikä tee mieli tehdä uudestaan, mutta kummallisen vähän olen joutunut edes painimaan vaan tilanteet on selvinneet puhumalla vaikka jokainen voi kuvitella millainen työympäristö on päärautatieasema viikonloppuyöisin tai päivystävä keskussairaala oikeastaan jokaisena yönä...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
375
Itsellä pitkä asiakaspalvelu/myynti alan kokemus myymälöistä mutta pääsääntöisesti näin pieni kokoisena mutta suustaan nokkelana selvitty kaikista tilanteista nätisti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
597
Hoitopuolella olen, työpaikkaa vaihdoin just ja ekan viikon aikana vähän (paljon) verta, poliiseja, ambulanssia ja paloautoa.

Ei suoraan uhkaavaa käytöstä, enemmän itsetuhoista. Mutta psykoottiselta vaikuttava käytös, lasinpalanen kädessä (josta ei suostu päästämään), pieni ahdas kylpyhuone ja viillellyt ranteet/käsivarret on ehkä vähän uhkaava tilanne, kun kuitenkin olisi ihan hyvä saada annettua ensiapua niille haavoille.
Itse en mene kenestäkään kiinni pitämään ennen kuin on kädet tyhjät, en ota riskiä. Yhdellä kertaa joku isokokoinen narkki vissiin ottanut överit, joku alkoi herättelemään/elvyttämään ja alkoi sitten herättyään nakkelemaan jotain (ei elvyttäjää) pitkin kämppää.
En olisi elvyttänyt itse, olisin vedonnut arvaamattomuuteen jne.

Todennäköisesti uhka väkivaltaan kasvaa, olen harvoja miehiä paikalla, minuthan sinne ensin tietysti tyrkätään. Asiakkaina mielenterveys/päihdenuoret, joten katsotaan millaista tulee olemaan.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 162
Nuorena varastolla töissä ollessa rekkakuski kävi kiinni kun en taipunut sen tahtoon. Tuli hakemaan lastia jota vielä pakkasin ja tuli siihen säätämään väliin. En väistellyt niin meni "pojan klopin" touhut tunteisiin. Onneksi oli vain rinnuksista repimistä, työntämistä ja kiskomista.

Kerran kolleega sai potkut kun firman vapaassa illanvietossa harjoitti väkivaltaa minua ja toista ihmistä kohtaan. Itsellä kävi pieni onni, koska suuret vammat oli todella lähellä ja nytkin oli kuukauden päivät jälki näkyvissä. Alkoholi sopii joillekin tosi hyvin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 218
Viestejä
4 249 561
Jäsenet
71 302
Uusin jäsen
Maukkaonhoukka

Hinta.fi

Ylös Bottom