• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Työmarkkinakierrokset.

Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
279
Tyrkyttääkö upm myös sähköliitolle noita liiketoimintakohtaisia sopimuksia. Kun ei ole upm tainnut neuvotella heidänkään kanssa tai ei ainakaan uutisissa ole mitään ollut.
 
KUK

Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
495

Nyt menee kyllä liitolla mielenkiintoiseksi homma eli muutaman lakkoviikon jälkeen jo ollaan käsi ojossa työssäkäyvien jäsenten suuntaan. Kassa tyhjä vai eikö haluta omaisuutta realisoida että saisivat lakkoavustukset maksettua?

Pikainen googletus ...
Paperiliitto kertoo kokonaisjäsenmääräkseen noin 34 000 henkeä. Liiton tase oli vuoden 2018 lopussa 87,2 miljoonaa euroa. Omaa pääomaa oli 84,6 miljoonaa euroa, ja työtaistelurahaston arvo noin 85,4 miljoonaa euroa.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331

Mitäs vittua nyt, lähes koko liitto duunissa ja silti alkaa lakkorahat loppumaan? Menisivät loput vaan töihin :D
 
KUK

Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
495
Mitäs vittua nyt, lähes koko liitto duunissa ja silti alkaa lakkorahat loppumaan? Menisivät loput vaan töihin :D
Jutun mukaan väittävät .... "Paperiliitto kertoi jäsenilleen runsas viikko sitten lähettämässään viestissä, että jäsenistö on toivonut mahdollisuutta tukea lakossa olevia. "
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125

Nyt menee kyllä liitolla mielenkiintoiseksi homma eli muutaman lakkoviikon jälkeen jo ollaan käsi ojossa työssäkäyvien jäsenten suuntaan. Kassa tyhjä vai eikö haluta omaisuutta realisoida että saisivat lakkoavustukset maksettua?
Linkin mukaan näinpäin.
– Jäsenkentästä esitettiin liiton hallitukselle kysymys, että miten muut liiton jäsenet voivat osoittaa tukea lakossa oleville UPM:n työntekijöille, koska he taistelevat nyt samalla koko jäsenistön tulevien työehtojen puolesta, Paperiliitto sanoo viestissään HS:n mukaan. .
Eli sen seurauksena pyydetään 50€ tukea ja lakossa olijoille maksetaan 100€ per päivä.

Sitä en tiedä kuinka laajasti kyselyt tukimahdollisuuksia, mutta se ei ole pointti, vaan perusidea on viestiä UPMllä että lakossa ollaan tarvittaessa pitkään.

Eli satasen päivä lakkolaiset pysyy mielellään kotona vaikka kesään asti, jopa pidempään, osa varmaan valmis jatkamaan ansiosidonnaisella.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 419
Jutun mukaan väittävät .... "Paperiliitto kertoi jäsenilleen runsas viikko sitten lähettämässään viestissä, että jäsenistö on toivonut mahdollisuutta tukea lakossa olevia. "
2020 piti olla vielä noin 85 miljoonaa työtaistelukassassa. UPM taisi maksaa liitolle 200000€ päivässä ja nyt enemmän, kun maksetaan joka päivältä, eikä vain arkipäiviltä. Kyllä sen kassan kuuluisi riittää reilun vuoden rähinään. Eiköhän tuo ole sitä, että otetaan löysät rahat pois ja samalla osoitetaan ulospäin yhtenäistä rintamaa.

Tietty voisihan paperiliittoa piikitellä, että lakon saa loppumaan kun katsoo vain UPM:n yksiköiden nimiä. Ne on yhtiöitetty, eli voihan se yhtiökohtaisen sopparin jo tehdä niiden kanssa. ;-)
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 774
Linkin mukaan näinpäin.

Eli sen seurauksena pyydetään 50€ tukea ja lakossa olijoille maksetaan 100€ per päivä.

Sitä en tiedä kuinka laajasti kyselyt tukimahdollisuuksia, mutta se ei ole pointti, vaan perusidea on viestiä UPMllä että lakossa ollaan tarvittaessa pitkään.

Eli satasen päivä lakkolaiset pysyy mielellään kotona vaikka kesään asti, jopa pidempään, osa varmaan valmis jatkamaan ansiosidonnaisella.
En ole koskaan ollut lakossa, enkä ihan tiedä miten tämä menee. Siis noi lakossa olijat saa 100e/päivä lakkoavustusta? Eikös toi ole kuitenkin aika paljon vähemmän kuin mitä kovapalkkainen paperimies saa töissä ollessaan? Luulisi yhtä ja toista kuitenkin harmittavan, jos tulot tippuu reilusti?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558

Jostain muistan lukeneeni, että käteen jäisi verojen jälkeen 64euroa päivässä. Tuosta avustuksesta 16euroa on verotonta ja lopuista maksetaan verot.

EDIT:
Paperiliiton sivuilta lainaus lakkoavustuksesta:

Lakkoavustus

Liitto maksaa työtaisteluun osallistuville työtaisteluavustusta 1.-23.1. välisenä aikana 100 euroa/päivä enintään viideltä päivältä per viikko. 24.1. alkaen avustusta maksetaan seitsemältä päivältä viikossa. Lakkoavustuksen määrä perustuu liiton hallituksen päätökseen. 16 euroa lakkoavustuksesta on verotonta. Loppuosasta vähennetään verohallinnon päätöksen mukainen vero. Vero tilitetään suoraan liitosta verottajalle. Jäsenelle käteen maksettava osuus on 66,40 euroa/päivä. Verokorttia ei tarvitse toimittaa.

Lakkoavustus maksetaan kaikille liiton jäsenille, jotka lakon alkaessa ovat työtaistelun alaiseksi julistetussa työssä. Jäsenet, jotka joissain tapauksissa saavat palkkaa, eivät ole oikeutettuja lakkoavustukseen. Palkanmaksu voi tulla kysymykseen mm. vuosi- ja sairauslomatapauksissa sekä mahdollisesti eräissä vuorovapaitten ajoittumisissa lakon ajalle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 774
Jostain muistan lukeneni, että käteen jäisi verojen jälkeen 64euroa päivässä. Tuosta avustuksesta 16euroa on verotonta ja lopuista maksetaan verot.
Eipä tolla kyllä juhlita. Luulisi, että työintoa alkaisi osalla olemaan jonkin ajan päästä. Ei kaikilla ole säästöjä, joilla elää. Nettona varmaan 1000-2000e/kk tippuu monen palkka. Jos on elintaso viritetty tonne 3te/netto luokkaa, niin äkkiä tollainen 1300e/kk netto alkaa syömään...
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
En ole koskaan ollut lakossa, enkä ihan tiedä miten tämä menee. Siis noi lakossa olijat saa 100e/päivä lakkoavustusta? Eikös toi ole kuitenkin aika paljon vähemmän kuin mitä kovapalkkainen paperimies saa töissä ollessaan? Luulisi yhtä ja toista kuitenkin harmittavan, jos tulot tippuu reilusti?
On, mutta viesti on se että maksetaan lakkoilijoille jotta pysyvät lakossa ja että tukena on työssäkäyvät jäsenet.
En varma, mutta lakko ei estä tekemästä muita hommia
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 603
Pitäs koko upm sosialisoida, jos ei huvita neuvotella. Muutenkin ois parempi lopettaa nuo mukatyöt ja maksaa ihmisille kansalaispalkkaa. Säästyis luontokin. No kaipa sitä ollaan vielä liian apinoita sellaiseen. Ja korporaatiot kaikki pilkkoa lihoiksi.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 864

Voi olla, että sen jälkeen on vähemmän töitä. Tai onkin, mutta mitäs pienistä, kunhan rikkaat saa nenille. Itse voi siinä samalla köyhtyä ja nähdä nälkää, mutta mielelläni maksan 10k€, ettei naapuri saa 100€. Tosi erikoinen maailmankatsomus. Venezuelassa on varmasti ihan mukavasti tilaa sinullekin.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
88
Sehän se vasta erikoinen maailmankatsomus on että rikkaille pitää saada lisää mammonaa. Amazonille vaan töihin, siellä on mukavasti tilaa sellaisille.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 774
Sehän se vasta erikoinen maailmankatsomus on että rikkaille pitää saada lisää mammonaa. Amazonille vaan töihin, siellä on mukavasti tilaa sellaisille.
Sehän nyt ei varmaan ole mikään tavoite, mutta luonnollinen seuraus nykyisestä talousjärjestelmästä. Joka on ainakin toistaiseksi paras mahdollinen (tai vähiten huono). Ei oikein toi kommunismi tainnut toimia... Ois kiva kuulla vaihtoehdoista?
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 864
Sehän se vasta erikoinen maailmankatsomus on että rikkaille pitää saada lisää mammonaa. Amazonille vaan töihin, siellä on mukavasti tilaa sellaisille.
Noihin on muita järkevämpää keinoja, kuin sosialisointi. Toki tuo myös mahdollistaa eräänlaisen innovoinnin, joka on aiemmin ollut valtion monopolia ja toiminut huonolla menestyksellä.

Kannattaa lähteä mukaan tuohon ja sijoittaa. Ei kukaan pakota olemaan ulkopuolella tuosta leikistä.
 
rusina666

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
569
Ei ole kaupan alan neuvotteluista kuulunut mitään? Juuri oli kysely jonka mukaan yli 1/3 palvelualan työntekijät kärsivät pienien tulojen myötä "vakavasta ruokaturvattomuudesta". Eli pienten tulojen takia jää aterioita pois + ei ole varaa syödä terveellisesti.

Mietin vain kun ainakin kaupan alalla on ollut kovia paineita erilaisten lisien poistoon. Lisät muodostavat n. 1/3 monilla tuloista.
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 844
Suomessa pitäisi päättää halutaanko, että edelleen kaikki saa neuvostoliittolaisesti saman verran +- satasia jotka verotus vielä leikkaa, kunnalla siivooja saa yli 2000€/kk ym. Vai, että työstä maksetaan sitä enemmän mitä enemmän se vaatii osaamista, koulutusta, hakijoita on vähän. Aika moni hoitajia kouluttautuneempi tai paskempaa työtä tekevä saa samaa palkkaa.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 603
Siis tavoite on päästää ihmiset kokonaan pois töistä. Mikä järki on nälkäpalkalla kituuttaa, että tietyt tahot vaan rikastuu? Tehdä työtä jolla ei kertakaikkiaan oo paskankaan vertaa mitään merkitystä mihinkään. Esim kaikki ohjelmointi hommat täysin turhia. Pysytään vaan nykyisissä ohjelmissa maailman tappiin. Ihan suotta keksitään vaan tietylle orjajoukolle lisää erilaisia oravan pyöriä ja keinoja, jotka estää ihmisiä heräämästä ja ajattelemasta omilla aivoillaan. Nytkin ihan nurinkurinen tilanne. Upmän pitäisi kertoa miksi kannattaa sinme töihin tulla. Tekevät vaan påinvastaista.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 880
UPM:n neuvottelijoiden kertaalleen hukkaama mandaatti on näköjään taas löytynyt. Onko tässä havaittavissa jo pientä kisaväsymystä UPM:n puolella? Ultimaatumit eivät yleensä muutu sitä tehokkaammiksi, mitä enemmän niitä toistetaan.

Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 504
UPM painopaperiliiketoiminto teki viime vuonna lähemmäs 80 miljoonan liiketappion eikä tulevaisuus sillä saralla paljoa valoisammalta näytä, joten ei pitäisi olla epäselvää miksi sopimukset pitäisi tehdä liiketoimintokohtaisesti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946

Harmi, että hyvinä aikoina ei haluttu laittaa osaa palkasta tuloksista riippuvaiseksi esimerkiksi tarjoamalla palkankorotukset tuplana, kunhan ne sidotaan jollain tavalla yrityksen tulokseen. Tällöin palkat joustaisivat nyt automaattisesti, kun on tarvetta. Menneisyyden voitot olivat näemmä kuitenkin yritysjohdon mielestä tärkeämpää kuin pitkäjänteinen ja tuloksekas toiminta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
628

ei tommosia tappioita korjata vaikka palkkoja puolitettaisiin
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 504
ei tommosia tappioita korjata vaikka palkkoja puolitettaisiin
Kyse on nyt ainoastaan siitä, saadaanko nuo koneet pidettyä niin sanotusti loppuun asti käynnissä. En ymmärrä, mikä into sinulla tai Paperiliitolla on ajaa välittömästi nuo koneet alas ja tehdä painopaperimiehistä työttömiä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
628
Kyse on nyt ainoastaan siitä, saadaanko nuo koneet pidettyä niin sanotusti loppuun asti käynnissä. En ymmärrä, mikä into sinulla tai Paperiliitolla on ajaa välittömästi nuo koneet alas ja tehdä painopaperimiehistä työttömiä.
Jos ei yksikkö kannata niin alasajoa vaan :tup:
Ei paperimiesten palkkojen puolitus korjaa kysynnän laskusuuntaa
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Harmi, että hyvinä aikoina ei haluttu laittaa osaa palkasta tuloksista riippuvaiseksi esimerkiksi tarjoamalla palkankorotukset tuplana, kunhan ne sidotaan jollain tavalla yrityksen tulokseen. Tällöin palkat joustaisivat nyt automaattisesti, kun on tarvetta. Menneisyyden voitot olivat näemmä kuitenkin yritysjohdon mielestä tärkeämpää kuin pitkäjänteinen ja tuloksekas toiminta.
Jo hyvin pitkään on ollut tulossidonnaisia komponentteja palkkauksessa. Ne sopii tehtäviin ja tilanteisiin joissa nimenomaan halutaan palkita sitä kautta. Esim jos isoa osaa henkilöstöstä ja firmalla menee huonosti ja kannustetaan väkeä nostamaan firma tuloksenteko kuntoon. Yleensä siinä vaiheessa tingitään peruspohjaista.
Oma lukunsa on sitten tehtävät joissa onnistuminen vaikuttaa tulokseen.

Ketjussa käsitelty monenlaisia firmoja, jos tulossidonnaista voidaan maksaa muuten vain, jos niin halutaan, jos sille ei erityistä tarvetta, niin se ehkä kannattaa tehdä niin että liittyy omistamiseen, optiot, rahastot jne. Sillä haetaan pienti lisä fiilistä.

Firman menestys ei välttämättä se juttu, jos iso konserni niin jotkin muut tulospalkkaus konstit, urakat vanha juttu, nykyään erilaisia tulospalkkaus malleja hyvinkin erilaisiin tehtäviin ja mittarit voivat olla mitä mielikuviteksellisempia, riippuen mihin kulloinkin halutaan kiinittää huomiota. Näissä siis voidaan mennä hyvin paikalliseen. Yksi vanha on ihan esimiehen osoittama "hyvänmiehen lisä".

Pitkällä yritin siis sanoa että isoille konserneille firman menestys ei ole se juttu, vaan se sopiva väline pitää hakea paikallisesti jos halutaan kohdistaa into tärkeiksi katsottuihin asioihin.
 
rusina666

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
569

Sepäs oli nopeaa ja mutkatonta. Nyt sitten jännäämään mitä kaikkea nihkeää seuraa. Viimeksi suostuivat siihen, että työvuorolistat voi julkaista selvästi aiempaa myöhemmin
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Jos ei yksikkö kannata niin alasajoa vaan :tup:
Ei paperimiesten palkkojen puolitus korjaa kysynnän laskusuuntaa
Jos tässä hypättiin UPMään. Niin siellä neuvotellaan (tai neuvoteltas jos neuvoteltaisi) sitä millä ehdoilla yhtiö saa työvoimaa Suomessa. Työntekijöiden kannalta kaksi asiaa, mihin yhtiön kannattaa panostaa, ja mihin ei. Jos arvio on se että lapputulee, niin sitten mietitään kuinka pitkään hommat jatkuu ja kuin siitä saa parhaan korvauksen, tosin käy pian niin että aika ei riitä kuromaan istumisen aikana syntynytt menetystä.

Hommaa sekoittaa se että työntekijöitä edustavalla liitolla on myös omat tavoitteet, jotka eivät välttämättä mene yksiin muiden kanssa.
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 504
Jos ei yksikkö kannata niin alasajoa vaan :tup:
Ei paperimiesten palkkojen puolitus korjaa kysynnän laskusuuntaa
Painopaperialalla UPM:llä on globaalisti yli 7000 työntekijää ja Suomessakin yli 1500 työntekijää. Tästä tietenkin vain osa on varsinaisia vuorotyöläisiä, mutta palkkakustannukset ovat Suomessakin varmasti lähemmäs sataa miljoonaa. Tottakai kannattavuutta pystyisi parantamaan tälläkin saralla, mutta kuten Pesonen ja Wahlroos ovat todenneet, niin se on vain yksi tekijä. Energia ja logistiikka ovat myös tekijöitä tässä kokonaisuudessa ja asiaa pitää nimenomaan tarkastella kokonaisuutena.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 542
Bonus ei ole palkkaa
Kyllä tässä maassa on työntekijöitä, joilla on palkassa muuttuva, johonkin targettiin sidottu osa ja sillon palkka joustaa muuttuvan osan keskikohdasta ylös- ja alaspäin yhtä paljon. Esim. 5000e/kk + 0-500e/kk on sama kuin 5250e/kk +/- 250e/kk. Palkka siis joustaa tavoitteiden saavuttamisen mukaan. Joissain tapauksessa työntekijä voi muuttaa tuon vaihtuvan osan kiinteäksi jollain kertoimella. Yleensä niin, että odotusarvo vaihtuvassa on korkeampi kuin jos sen kovertoi kiinteäksi.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 774
Bonus ei ole palkkaa
Kyllä ainakin mun työsopparissa on palkkauksen kohdalla 70/30. Eli tavoitteiden täyttyessä saan 100% palkasta. Otetaan nyt esimerkki helpoilla luvuilla.

Peruspalkka 7000e ja muuttuva osa 3000e. Tämän saan kun tavoitteet täyttyvät 100% (rahalliset myyntitavoitteet, eli helposti mitatttavissa). Jos tavoitteet täyttyvät 50%, saan 7000e+1500e. Jos taas mennään yli 100%, niin kertymä muuttuu. Eli 100% asti, jokainen 1% tuottaa 30e, niin 100% jälkeen se tuottaakin 45e ja 150% jälkeen 60e. Maksipalkka on 7000e+6000e.

Tavoitteet ovat sellaisia, että nollaan ne eivät voi jäädä, mutta liikkuma 50-150% on ihan mahdollinen. Viime vuonna taisi tulla n.110% itselle. Pienestä oli kiinni, ettei jääty 70% tasoon. Tavoitteet eivät ole henkilökohtaisia, vaan tiimin ja koko isomman yksikön työn tuloksia. Eli kyseessä ei ole mikään henkilökohtainen provikka. Jos meillä firmassa menee huonosti, ei varmasti tule kellekään toi 100%.

Muuttuva on myös vaimon palkka. Sillä on tosi pieni peruspalkka, pääosa palkasta muodostuu myyntiprovisiosta. Tollaisessahan se palkka joustaa todella reippaasti. Jos myyt hyvin, niin palkka on hyvä ja yritys tienaa hyvin. Jos myyt huonosti, ei yrityksellekään paljoa tule, mutta eipä tartte maksaakaan työntekijälle. Tässä tapauksessa kyllä vaikka firmalla menisi huonosti, yksittäinen työntekijä voi ansaita tosi hyvinkin.

Ymmärrän, että näitä ei voi suoraan verrata johonkin tehdästyöläiseen, mutta kysymykseen, että joustavatkoihmisten palkat firman tuloksen mukaan, niin kyllä joustavat.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Ei helvetti :D mitähän se sitten on? Leikkirahaa?
Ehkä joillain missä ei ole bonus pallakkausta. Jos sillä viitataan siihen että saa jotkut ylläri pulla kahvit.

Monilla se on palkkaa, mm palkan sivukuluja ei voi kiertää sillä että nimittää osaa palkkaa bonukseksi.
Nimitys voi vaihdella, enemmän kuvaamaan sitä miten se määräytyy, jossain voi olla että jos tehdään hommia niin saa enemmän palkkaa, mutta ei kutsuta bonukseksi.

Vai oliko kyse siitä että se on palkkaa edelläolevassa mielessä, mutta se ei riity mitenkään tessiin, työsoppariin, työ suoritukseen, vaan työantaja on yllättäen ja pyytämättä antanut ylimääräisen bonuksen, josta toki hoidettu kaikki asiaankuuluvuta maksut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
664

Siis mulla on kuukausipalkka ja sen lisäksi kerran vuodessa maksetaan bonukset, jonka maksimimäärä on kahden kuukauden palkan verran rahaa. Toteutunut bonuksen määrä riippuu firman tuloksesta, se voi myös huonoimmillaan olla 0€.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 603
Tästähän ei ole kyse. Vaan siitä, että palkkaa pitäisi nyt alentaa kun upmllä menee niin älyttömän huonosti. Eikös yleensä silloin vaihdeta tunari tj parempaan?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tästähän ei ole kyse. Vaan siitä, että palkkaa pitäisi nyt alentaa kun upmllä menee niin älyttömän huonosti. Eikös yleensä silloin vaihdeta tunari tj parempaan?
Se on alempi kun menee huonosti. Ei kukaan oleta saavansa nollabonusta/provikkaa. Se on myös mukana palkkaneuvotteluissa joten se yleensä huomioidaan siten, että työstä maksetaan matalampaa peruspalkkaa kuin mitä siitä keskimäärin ansaitaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Tästähän ei ole kyse. Vaan siitä, että palkkaa pitäisi nyt alentaa kun upmllä menee niin älyttömän huonosti.
Mistä nykyisit ajatuksen että UPMllä menee älyttömän huonosti ?
Tai no en tiedä mitä "tästä" sanalla tarkoitit. Jos viittaat johonkin huonosti menevään liiketoiminta-alueisiin, niin veikkaan että pääkonttorilla ei pitkään katselle, jos tilanne ei oikene, "harraste" rönsyistä on luovuttu aikoja sitten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 542
Tehdääs nyt selväksi. Jos palkka joustaa ylöspäin, se on ihan sama asia kuin että palkka joustaa alaspäin. Näissä ei ole mitään eroa millään tavalla:
  • peruspalkka 5000e ja muuttuva osuus 0e - 1000e
  • peruspalkka 5500e ja muuttuva osuus -500e - 500e
  • peruspalkka 6000e ja muuttuva osuus -1000e - 0e
Noissa kaikissa palkka joustaa ylös ja alas välillä 5k - 6k ja se on puhtaasti targeteista kiinni, mihin se sitten asettuu. Ja kaikissa työvoimakulut on alhaisemmat silloin kun menee huonosti. Kaikissa työntekijä saa tismalleen saman. Eli tuo "Ei se jousta alas, vaan ylös!" on musta vain turhaa itsensä harhauttamista.

Duunariportaassa saisi olla mun mielestä useammin myös tällaista vaihtuvaa osaa palkassa. Se antaisi joustovaraa firmalle kun menee paskasti ja pienentäisi potkujen todennäköisyyttä. Eli, kiinteästä palkasta osa pois ja sopiva vaihtova osuus tilalle niin, että se olisi kustannusneutraali tai hiukan positiivinen jollain oletuksilla.
 
Joihinkin kuvioihin se sopii, joihinkin ei. Ketjussa ollut juttua monenlaisesta alasta ja firmasta.

Joillain aloilla on kovat suhdanne vaihtelut ja sen lisäksi myös työmäärä vaihtelee ja on merkitystä miten hommat tehdään ei eri tilanteissa. Työntekijöidenkin etu voisi olla että hlijaisempaan aikaan puuhastellaan, palkka pieni, ja kiireaikaan painetaan hulluna ja palkka tuntuva. Ei tarvis niiden lomautuslappujen kanssa touhuta. Mutta kannattaa työntekijän tuohon suostua, kun valtio maksaa ansiosidonnaista.

Jos taasen isossa konsernissa konsernin tuloksen kanssa menevä palkkaus duunaritasolla ei taida tuo mitään hyötyä kenellekkään, en tarkoita etteikö voisi olla jotain mekanismeja, kuten monessa isossa onkin (opti, rahasto , miten sitten onkaan rakenenettu).

Eli isoissa konserneissa tullaan taasen siihen yksikkö kohtaiseen räätälöintiin.

  • peruspalkka 5000e ja muuttuva osuus 0e - 1000e
  • peruspalkka 5500e ja muuttuva osuus -500e - 500e
  • peruspalkka 6000e ja muuttuva osuus -1000e - 0e
Tuo oli hyvin tiivistetty.
Kinaahan näissä tulee siinä että jos se peruspalkka on nyt 5500€ ja työntekijä tietää ettei ole sillä tasolla, niin peruspalkan lasku ja sen päälle bonus, niin häviäähän siinä, tai kaverit alkaa potkiin ahkerammaksi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
628
Tehdääs nyt selväksi. Jos palkka joustaa ylöspäin, se on ihan sama asia kuin että palkka joustaa alaspäin. Näissä ei ole mitään eroa millään tavalla:
  • peruspalkka 5000e ja muuttuva osuus 0e - 1000e
  • peruspalkka 5500e ja muuttuva osuus -500e - 500e
  • peruspalkka 6000e ja muuttuva osuus -1000e - 0e
Noissa kaikissa palkka joustaa ylös ja alas välillä 5k - 6k ja se on puhtaasti targeteista kiinni, mihin se sitten asettuu. Ja kaikissa työvoimakulut on alhaisemmat silloin kun menee huonosti. Kaikissa työntekijä saa tismalleen saman. Eli tuo "Ei se jousta alas, vaan ylös!" on musta vain turhaa itsensä harhauttamista.

Duunariportaassa saisi olla mun mielestä useammin myös tällaista vaihtuvaa osaa palkassa. Se antaisi joustovaraa firmalle kun menee paskasti ja pienentäisi potkujen todennäköisyyttä. Eli, kiinteästä palkasta osa pois ja sopiva vaihtova osuus tilalle niin, että se olisi kustannusneutraali tai hiukan positiivinen jollain oletuksilla.
tää vaan ei toimi semmoisella alalla jossa itse et välttämättä voi juuri vaikuttaa mitenkään yhtiön tulokseen muutakuin varmistamalla että koneet käy.
yksittäinen prosessityöntekijä kun ei voi mitenkää tuottaa enempää rahaa firman kassaan jos markkinat määräävät kysynnän
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
tää vaan ei toimi semmoisella alalla jossa itse et välttämättä voi juuri vaikuttaa mitenkään yhtiön tulokseen muutakuin varmistamalla että koneet käy.
yksittäinen prosessityöntekijä kun ei voi mitenkää tuottaa enempää rahaa firman kassaan jos markkinat määräävät kysynnän
Yksittäisen työntekijän mittarit pitääkin liittää hänen omaan työhönsä, sen tuottavuuteen ja tehokkuuteen ja siihen liittyviin onnistumisiin ja epäonnistumisiin.

Yrittäjä- ja sijoittajariski sekä tuottomahdollisuus pitäisi koskea lähinnä omistajia. Yrityksen menestys, joka johtuu vaikka markkinatilanteesta on vähän huono syy maksaa työntekijälle lisää ellei työntekijä ole valmis siihen, että hoiti hommansa erinomaisesti mutta silti tuli miinusta koska firma ei menestynyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 542
tää vaan ei toimi semmoisella alalla jossa itse et välttämättä voi juuri vaikuttaa mitenkään yhtiön tulokseen muutakuin varmistamalla että koneet käy.
yksittäinen prosessityöntekijä kun ei voi mitenkää tuottaa enempää rahaa firman kassaan jos markkinat määräävät kysynnän
Ja mun mielestä ei missään nimessä tarvitsekaan. Mun mielestä tuon vaihtuvan osan ei ole pakko olla sellainen osa palkkaa, johon voi vaikuttaa itse. Sellainenkin osa on hyvä olla, mutta se on eri asia. Eli siinä voi olla henkilökohtainen vaihtuva osuus ja firman tuloksen mukainen vaihtuva osuus. Musta siis "kaikilla" voisi olla osa palkasta sidottu firman taloudelliseen kuntoon. Ihan puhtaasti siksi, että työvoimakulut joustaisivat huonoina aikoina ilman välitöntä tarvetta irtisanomisille ja lomautuksille. Ajatus siitä, että palkka voisi vain kasvaa on absurdi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
628
Yksittäisen työntekijän mittarit pitääkin liittää hänen omaan työhönsä, sen tuottavuuteen ja tehokkuuteen ja siihen liittyviin onnistumisiin ja epäonnistumisiin.
Yksittäisen työntekijän tuntiansiot ovat nyt jo eritelty osaamisen mukaan. Voidaan myös ajatella niinpäin että osakkeenomistajatkin saavat jokunen vuosi huonommin :think:
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 302
Viestejä
4 156 764
Jäsenet
70 406
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom