Työkalut ja muut vehkeet

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
367
Mekaaniset avaimet toimivat jousen avulla ja jousivoima on tasaisesti muuttuva koko joustomatkalla, joten ei niiden pitäisi olla epätarkkoja ääripäissä. Ei siellä kuitenkaan mitään progressiivista tai muuta erikoisjousta ole. Tietty, jos maksimimomentissa jousi on putkelle kiristetty tai minimissa jousi jää ilmaan on eri juttu.

Eivät ole kalliita tai kovin erityisiä. Olen käyttänyt useita mm. Carolus ja Gedore avaimia läpimenevällä karalla. Sitten löytyy irrotettavilla päillä olevia, missä koko räikkäosan voi kääntää. Esim.
Liittyy vain ohuesti viestiisi, mutta millainen tuntuma palstalaisilla on noista Caroluksen työkaluista? En ole oikein missään päässyt hypistelemään ja on ainakin toistaiseksi jäänyt koe-erä tilaamatta.
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 241
Mutta se ei ole tarkoitettu nestekaasulle, minkä ymmärsin olevan hakusessa tuolla ”10kg pulloihin painoventtiilillä” maininnalla.
Tuotekuvassa näkyy taustalla kaasupullo. Luulisivat myyvän ihan täkäläisiin pulloihin sopivaa vehjettä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 010

En tiedä miten liitin osuu tai ylipäätään toimii sivuventtiili nestekaasun kanssa, joka tapauksessa ei ole painoventtiiliin. Tiedoissa ja kuvassa.

”Liitetään painekaasupulloon (butaani/propaani)”
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 205
Mutta se ei ole tarkoitettu nestekaasulle, minkä ymmärsin olevan hakusessa tuolla ”10kg pulloihin painoventtiilillä” maininnalla.
?? mitä sä ajattelet nestekaasun olevan? Tuotetiedoissa lukee butaani/propaani. Kumpikin ovat nestekaasuja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 010
?? mitä sä ajattelet nestekaasun olevan? Tuotetiedoissa lukee butaani/propaani. Kumpikin ovat nestekaasuja.
En tiedä, mutta tietäjänä osaat kertoa, että miten tuo osuu sivuventtiilipulloon tai miten se toimii adapterilla Y painoventtiilin kanssa?
 
Liittynyt
15.01.2019
Viestejä
45
Luultavasti nuo letkupituuden rajoitukset liittyy letkurikkoventtiilin toimintaan. Liian ohuella/ pitkällä letkulla ei tule virtausta niin paljon että letkurikkoventtiili toimii jos letku rikkoontuu sopivasta kohtaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 868
Nuo suuritehoiset ammattikäyttöön tarkoitetut tohot on korkeapaineventtiilillä ja isompiin sivuventtiilipulloihin(käy toki myös pienempiin pulloihin) liitettyjä pitkillä letkuilla.Kaasuletkua myydään metritavarana ja muita osia saa myös irto osina.Mutta isomman alan jään sulatus on älytöntä kaikilla kaasuvehkeillä.
 
Liittynyt
18.03.2020
Viestejä
205
Mutta se ei ole tarkoitettu nestekaasulle, minkä ymmärsin olevan hakusessa tuolla ”10kg pulloihin painoventtiilillä” maininnalla.
Mikä hölömöläisten kerho täällä kokoontuu?
tuo polttimen 5 metrinen letku tulee kiinni korkeapainesäätimeen ja niitä säätimiä saa oman maun mukaan sivuventttiilupulloon ja painoventtiilipulloon sopivina.
esim: Korkeapainesäädin 0-2 bar / 4,0 kg/h | Motonet Oy
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
751
Liittyy vain ohuesti viestiisi, mutta millainen tuntuma palstalaisilla on noista Caroluksen työkaluista? En ole oikein missään päässyt hypistelemään ja on ainakin toistaiseksi jäänyt koe-erä tilaamatta.
En osaa oikein ottaa kantaa, vaikka olen n. 10v käyttänyt. Sama rakenne niissä on kuin halvoissa, mitä sitä hyvää muuttamaan, vaan kopioimaan. Todennäköisesti laatu on parempi (Made in Germany) mutta en ole purkanut avaimia, koska vikaa ei ole ollut. Hyvin ovat lukemat pitäneet kalibroinnissa.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 082
Onko jollain ideaa millä Lidlin metallivannesahan saa sahaamaan suoraan? Leikkaa 2-3 astetta vinoon sahanterään nähden, ihan kuin sahan liikealue olisi vinossa. Jotain säätöjä siinä taitaa olla mutta en keksi mistä on kiinni. Sinänsä ok laite (hintaisekseen) mutta aika turha jos ei saa edes suoraan katkaistua. Tässähän oli jalustakin vähän vino yhdestä nurkasta mutta ei pitäisi vaikuttaa tuohon terän kulmaan. Ja muutenkin tuntuu että pientä väljyyttä on vähän siellä täällä.

Kulmasäädön asteikkokin on pielessä mutta se ei ole ongelma jos sen tiedostaa, saa kyllä käännettyä oikeaan kohtaan. Toi pystysuuntainen vinous on isompi ongelma.

Nyt ei tainnut Parkside ihan lunastaa odotuksia. Jula myy samannäköistä laitetta Meec Tools nimellä.
 
Kokeile ostaa laadukkaampia teriä ja sisäänaja ne pyörötankoja sahaamalla. Googlettamalla löytyy tarkempia ohjeita.
E: ja vannesahathan ei ole mitään tarkkuustyökaluja, ei niillä kannata olettaa ihan suoraa saavansakaan.
 
Liittynyt
18.03.2020
Viestejä
205
Onko jollain ideaa millä Lidlin metallivannesahan saa sahaamaan suoraan? Leikkaa 2-3 astetta vinoon sahanterään nähden, ihan kuin sahan liikealue olisi vinossa. Jotain säätöjä siinä taitaa olla mutta en keksi mistä on kiinni. Sinänsä ok laite (hintaisekseen) mutta aika turha jos ei saa edes suoraan katkaistua. Tässähän oli jalustakin vähän vino yhdestä nurkasta mutta ei pitäisi vaikuttaa tuohon terän kulmaan. Ja muutenkin tuntuu että pientä väljyyttä on vähän siellä täällä.

Kulmasäädön asteikkokin on pielessä mutta se ei ole ongelma jos sen tiedostaa, saa kyllä käännettyä oikeaan kohtaan. Toi pystysuuntainen vinous on isompi ongelma.

Nyt ei tainnut Parkside ihan lunastaa odotuksia. Jula myy samannäköistä laitetta Meec Tools nimellä.
Vannesahan säätö niin että se leikkaa suoraan ei oo ihan helpoin homma, nimim joskus jotain isompaa sahaa säätäneenä.
Perusteet ensin kuntoon eli uusi kunnollinen terä ja riittävä terän kiristys. Senjälkeen varovainen terän sisäänajo.
Kunnossa ollessan terä leikkaa siihen suuntaan mihin se osoittaa, ei minne liikealue sitä veisi.
Terän suuntaukseen olen nähnyt mm. Terän selkäpuolelle pienellä nipistimellä (liimauspyykkipoika) kiinnitetyn suoran viivoittimen(100…150mm metalliviivoitin) mukaan terän suuntaa on parempi arvioida, silmämääräisesti sitä ei näe riittävän tarkasti.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 082
Jollain Timcon halpis AC/DC TIG tai muuten vaan osaamista? BF heräteostos, saa nähdä onko edes Parkside laatua.

Puikkopuoli pelitää hyvin (sain jopa Esabin OK 48 puikot helposti syttymään) mutta DC:llä tuntuu polttavan turhan helposti puhki, ihan kuin virtaa olisi enemmän mitä koneeseen laittaa. Pelti käy yhtä kuumana kuin tekijä ja elektrodia saa olla vähän väliä teroittamassa.

Jos on 0,8 mm rosteri niin mikä Tigissä on yleensä on sopiva virta?

Varmaan voi olla joku muukin asetus pielessä kun ei ole nämä hanskassa. Kaasuna argonia 8 litraa minuutissa. Viisari värähtää kun painaa ”soihdusta” niin kai se jostain tulee ulos.
 
Onko sulla kaapelit oikein päin? Oikea napaisuus riippuu puikkohitsauksessa puikosta (lukee paketissa), DC TIGissä poltin on negatiivinen.

Virtataulukoita löytyy googlesta. Kuvahakuun tig amps chart, tjsp.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 082
Virtataulukoita löytyy googlesta. Kuvahakuun tig amps chart, tjsp.
Joo oli ihan liikaa virtaa. Nyt lähti jotain tulee kun laskin noin 20 ampeeriin. En tuosta napaisuudesta tiedä vieläkään luulisi että se menee tuolla AC/DC tai TIG/MMA kytkimellä. Hämmentää vielä kun puikkokaapelille on oma lähtö ja paketissa luki DC+(-), mielestäni se kyllä toimi hyvin eli oli oikein. Käyttöohje ei sano mitään TIG napaisuudesta.

Rosteri TIG ilman lankaa hitsauspuolelta:

IMG_1165.jpeg
Takaa:
IMG_1166.jpeg

Langallakin (316) koitin tökkiä, kyllä se siihen upposi mutta palko oli enemmän takana (meni siis läpi) ja peltikin veteli. Liekö vieläkin liikaa virtaa. Pitää jakkara hommata ei tuota hullukaan tee seisten. Vaikeeta on liikuttaa kolvia muutaman millin päästä kohteesta ja samalla syöttää lankaa, pitäisi olla kolme kättä. Ja kun tökkäät elektrodin peltiin se on homma seis, kolvin purku ja teroitus.

Hitsausterveisin, rosteri-kuoris
 
Liitteet

  • Tykkää
Reactions: dmn

Siis napaisuus vaihdetaan kaapeleiden paikkaa vaihtamalla, ei kytkimistä. Tuossa on näköjään samassa liitännässä TIG virta ja kaasu, eli oletettavasti sen napaisuus on oikein päin DC-hitsaukselle, ellei se sitten automaattisesti vaihda sitä, riippuen onko maakaapeli + vai - navassa. Joka tapauksessa, jos napaisuus on väärin päin niin sen huomaa siitä, että elektrodi menee heti paskaksi.

Jos rosterin taustapuolesta haluaa siistin, niin pitää käyttää juurikaasua.

Lehtosen Jyri on tehnyt tuosta koneesta videon, ehkä siitä on jotain apua.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 280
Taitettavista työtasoista/höyläpenkeistä kokemuksia?

Minulla on noin tuollainen:
1702409410092.png

Hintaa ollut ehkä pari kymppiä, ihan rimpula ja puristuksen mekaniikka paska käyttää, mutta vie vähän tilaa ja ei ole tarvinnut sääliä. Parilla pikapuristimella lisättynä tullut käytettyä ihan monipuolisesti kaikenlaiseen nikkarointiin ja aputasona.
Nyt toinen kahvoista meni rikki niin ajattelin että voisi ostaa kokonaan uuden ja kenties pykälää tukevamman kun kerran käyttöä ollut. Suosituksia?
 
Liittynyt
13.08.2021
Viestejä
393

Laitoin tommosen tilalle 2kpl näitä:

Vielä pitäis käydä postista noutamassa.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 082
Julan myymät Meec Tools halpistyökalut, onko jollain kokemuksia?

Vannesaha näytti samalta kuin Parkside. Hylsyt tuntuivat jotenkin kevyiltä (tai sitten vaan kuvittelin) liekö jotain höttömetallia. Digitaalisen työntömitan omistan merkiltä ja se tuntuu ihan laadukkaalta ja tarkalta.
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
870
Julan myymät Meec Tools halpistyökalut, onko jollain kokemuksia?
Ovat samoja kuin Aekir tai Brucke. Kokemusta on kahdesta erilaisesta akkuporakoneesta, kahdesta erilaisesta ruohotrimmeristä, iskevästä ruuvinvääntimestä, mutterimoposta, rälläkästä, lampusta ja pistosahasta. Kaikki muut ovat hyviä paitsi rälläkkä.
Hylsyt tuntuivat jotenkin kevyiltä (tai sitten vaan kuvittelin) liekö jotain höttömetallia.
Höpö-höpö. Terästä ne ovat sopivilla jalommilla metalleilla höystettynä, eli tiheyskin on sen mukainen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 099
Mikä olisi hyvä 1/2" konehylsysarja? Pitkät hylsyt saisi olla ainakin, mutta lyhyistäkään ei ole haittaa. Kokoja ei tarvitse olla kaikkia, mutta vakiokoot ainakin ja mielellään 24 mm asti. Tukevasta kotelosta plussaa.
Ei tarvitse olla mitään teollisuuslaatua, mutta mieluusti kuitenkin jokin tunnettu merkki.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
133

Bilteman voimahylsysarja 10v takuulla on ollut hyvä. Kotelokin on hyvin kestänyt ehjänä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 010
Kokemuksia nyt Lidlissä olevista ”kaapelikenkien” puristuspihdeistä?

Hieman on rapsakka hinta (30€) Lidl työkaluksi, mutta satunnaista tarvetta on. En ole katsonut mikä tilanne on Alin suunnalla, mutta koska tarve on vain kevyille holkeille, niin ehkäpä se suunta on parempi.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
844
Parksiden pihdit on nelileukaiset eli puristettu holkki on neliskanttinen, kuusileukaiset tekisi pyöreämpää muotoa. Ainakin periaatteessa tällä on vaikutusta kontaktiin riippuen millaiseen liittimeen sen valmiin holkin työntää.

holkinmuotoa.png
 
tjkoo

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 499
Kokemuksia nyt Lidlissä olevista ”kaapelikenkien” puristuspihdeistä?

Hieman on rapsakka hinta (30€) Lidl työkaluksi, mutta satunnaista tarvetta on. En ole katsonut mikä tilanne on Alin suunnalla, mutta koska tarve on vain kevyille holkeille, niin ehkäpä se suunta on parempi.
Ei tuolla sitten mitään muuta puristele kuin noita mukana tulleita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 010
Parksiden pihdit on nelileukaiset eli puristettu holkki on neliskanttinen, kuusileukaiset tekisi pyöreämpää muotoa. Ainakin periaatteessa tällä on vaikutusta kontaktiin riippuen millaiseen liittimeen sen valmiin holkin työntää.

Hyvä pointti. Hylkään Lidlin version.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 147
Hyvä pointti. Hylkään Lidlin version.
Minkälainen terminaali puristaa johdinta kuudelta sivulta, tai jotenkin muuten niin, että kuusikulmainen saisi paremman kontaktin? Kyllä kai pääsääntöisesti puristus tulee kahdelta suunnalta, jolloin neliskulmainen on paras muoto. Puristava muotokin on usein melko tasainen, jossain sokerinpalaliittimessä on pyöreä ja muitakin vastaavia kyllä on. Molemmille on paikkansa, mutta kyllä mä useampaan paikkaan tarjoaisin juuri tuota nelikulmaista. Muodosta huolimatta oli se mikä tahansa, kyllä se edelleen silti muuttaa muotoaan kiristettäessä tarpeen mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 205
Parksiden pihdit on nelileukaiset eli puristettu holkki on neliskanttinen, kuusileukaiset tekisi pyöreämpää muotoa. Ainakin periaatteessa tällä on vaikutusta kontaktiin riippuen millaiseen liittimeen sen valmiin holkin työntää.

Joo ei ole vaikutusta kontaktiin. Ihan höpö höpöjä puhut. Tulee tuhansia liittimiä puristeltua vuosittain ja neliöpihtejä käytän https://www.hammer.fi/sahko-ja-ektroniikka/knipex-puristuspihdit-180mm-0-08-16mm2/p/0014740/
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 868
Kokemuksia nyt Lidlissä olevista ”kaapelikenkien” puristuspihdeistä?

Hieman on rapsakka hinta (30€) Lidl työkaluksi, mutta satunnaista tarvetta on. En ole katsonut mikä tilanne on Alin suunnalla, mutta koska tarve on vain kevyille holkeille, niin ehkäpä se suunta on parempi.
Varmasti tuonmoisen saa alista halvemmalla,mutta kun ottaa huomion että Lidl version saa heti mukaan,saa hypistellä laatua ja toimintaa ja kun harrastaja pärjää yksillä kunnollisilla pihdeillä loppu elämän niin ei se ali ole aina viisain valinta.
Edit: tuossa tuotekuvauksessa puhutaan kaapelikenkä pihdeistä,vaikka kyseessä on pääteholkkipihdit.Tuohon kun lisää n.16€ muita tuotteita niin saa 5€ kupongin käytettyä,aika halvalla pääsee.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 010
Varmasti tuonmoisen saa alista halvemmalla,mutta kun ottaa huomion että Lidl version saa heti mukaan,saa hypistellä laatua ja toimintaa ja kun harrastaja pärjää yksillä kunnollisilla pihdeillä loppu elämän niin ei se ali ole aina viisain valinta
Totta tuokin. Ei mitään akuuttia tarvetta, kun ilmankin pärjännyt.

Kyllä itse nuo kotikäyttöön kelpuuttaisin.
Varmasti. Käyttö vaan niin satunnaista, niin tuo hinta on vähän niin ja näin.

Pika katselmus alin suuntaan ja

Edit: tuossa näytti videokin olevan, onko todellinen tahi ei, mutta kontakti näyttää ihan riittävältä ja tosiaan kun ruuviterminaalitkin ovat olleet riittäviä.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 205
Totta tuokin. Ei mitään akuuttia tarvetta, kun ilmankin pärjännyt.

Varmasti. Käyttö vaan niin satunnaista, niin tuo hinta on vähän niin ja näin.

Pika katselmus alin suuntaan ja

Edit: tuossa näytti videokin olevan, onko todellinen tahi ei, mutta kontakti näyttää ihan riittävältä ja tosiaan kun ruuviterminaalitkin ovat olleet riittäviä.
Jos lidlistä saa 25€ holkkien kanssa ja tuossa linkissä pelkät pihdit 20.78 dollaria ja holkkien kanssa 28.49 dollaria niin ei tuo Lidlin hinta paha mielestäni ole. Nuo hinnat itselleni näkyy.
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
844
Minkälainen terminaali puristaa johdinta kuudelta sivulta, tai jotenkin muuten niin, että kuusikulmainen saisi paremman kontaktin? Kyllä kai pääsääntöisesti puristus tulee kahdelta suunnalta, jolloin neliskulmainen on paras muoto.
Joo ei ole vaikutusta kontaktiin. Ihan höpö höpöjä puhut.
Jeh, eli kuten kirjoitin "ainakin periaatteessa" muodolla on kontaktiin vaikutusta, käytännössä ei varmaankaan. :)

Tuommoista terminaalia tuumailin, paremminhan tuo pyöreämpi siihen sopii, mutta mitä näistä vänkäämään.

hexaa.png
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
304

Miksi ajattelit että pyöreä olisi tähän paras, kun olemassa on myös puoliympyräksi puristavia holkkipihtejä? ;)
Pääteholkkipihtejä on olemassa n+1 profiililla, ja jokainen liitinvalmistaja tietenkin väittää omaa malliaan parhaaksi.
Töissä tulee käytettyä kuusikulmaisia tai neliskanttisia. Ihan sen perusteella mitkä nyt sattuu käteen osumaan. Ruuvattavaan liittimeen kun ne kiristää, niin se ruuvi kyllä litistää holkin kasaan. Siinä kohdassa ei ole mitään väliä minkämalliseksi sen on aluneperin puristanut.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
15 639

Maalikkona miettien voisi olla iloa sellaisesta joka puristaa "pienimmäksi" tai käyttö kohteen mukaan sopivaksi, siis sitä pohdin että jos on vähän ahdasta, niin sopivalla holkilla helpompi kuin jollain toiselle.

Kuten sanoit ruuvattavassa se puristuu, mutta jos joku holkkia tarjoaa sellaisessa tilanteessa missä joku jousi juttu, niin olishan se kiva jos riittävän tiukka puritus, vaikka kyse olisi vain signaali jutuista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 010
Jos lidlistä saa 25€ holkkien kanssa ja tuossa linkissä pelkät pihdit 20.78 dollaria ja holkkien kanssa 28.49 dollaria niin ei tuo Lidlin hinta paha mielestäni ole. Nuo hinnat itselleni näkyy.
Luonnollisesti katsoin pelkkien holkkien hintaa tuossa, mutta 10€ tässä

Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 205
Onko jollain ollut tämä Lidlin "parempi" plasma toimiva kampe? Ottaa verkosta täydellä teholla 37 A, niin ei oikein sulakkeet kestä... Käytössä on ulkoinen kompressori eri sulakkeen takana.

Tyyppikilvessä lukee kuitenkin Imax 28 A?? Mitä se tarkoittaa, jos ei maksimivirtaa?
 
Liitteet

Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
938

Lähes kaikki kiinan yksvaiheplasmat ottaa täydellä teholla niin paljon virtaa, ettei sulakkeet kestä.

Ihmettelen, ettei ole vielä tullut uutisointeja, että on vanhat talosähköt syttyneet noiden käytön takia...
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 205
Onko noissa laitteissa hyötysuhteessa sitten muka niin paljo eroja, että joku parempi kone ottaa luokkaa puolet vähemmän virtaa? Entisellä työpaikalla oli muistaakseni Timco merkkinen, eikä se polttanut tulppasulaketta koskaan, ellei vahingossa laittanut 10 A pistorasiaan.

Mitäköhän tuon koneen kans tekis. Rahathan siitä saa takas kun ei se selvästikään toimi oikein, paremman jos haluaa niin se on vähintään tuplahinta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 828
Onko jollain ollut tämä Lidlin "parempi" plasma toimiva kampe? Ottaa verkosta täydellä teholla 37 A, niin ei oikein sulakkeet kestä... Käytössä on ulkoinen kompressori eri sulakkeen takana.

Tyyppikilvessä lukee kuitenkin Imax 28 A?? Mitä se tarkoittaa, jos ei maksimivirtaa?
Onhan noista jo takaisinvetoja tullut ainakin yhdestä Löydä vaarallinen tai vaatimusten vastainen tuote
Onko noissa laitteissa hyötysuhteessa sitten muka niin paljo eroja, että joku parempi kone ottaa luokkaa puolet vähemmän virtaa? Entisellä työpaikalla oli muistaakseni Timco merkkinen, eikä se polttanut tulppasulaketta koskaan, ellei vahingossa laittanut 10 A pistorasiaan.

Mitäköhän tuon koneen kans tekis. Rahathan siitä saa takas kun ei se selvästikään toimi oikein, paremman jos haluaa niin se on vähintään tuplahinta.
Jos oikeasti tarvitset plasmaleikkuria, niin eikö sitä silloin kannata hakea kunnollinen tilanne.

Niin ja jos millään viitsit niin ilmoita tuosta Tukesille/Marekille: Ilmoitus

Ei ole mitenkään kaukaa haettua, että tuollaisella virralla jollain toisella pahaa-aavistamattomalla käyttäjällä palaa talo kun kiinan poikien plasma vetää rintamamiestalon purueristeiden keskellä olevat johdot punahehkuun.
 
Liittynyt
13.08.2021
Viestejä
393
Laita ensituntumat kunhan kokeilet, tarjouksessa ei ainakaan olisi pahan hintainen...
Pahoittelut mutta nyt vasta aukaisin ensimmäisen työtason.
Menee kyllä sen verran pieneen tilaan ja tähän hintaan täytyy täysi kymppi antaa parin juoman jälkeen. Neljä päivää vielä on 59,90€ hinnalla (norm. 119.90€)

Näin slimmisti menee ja led-nauhan laittelen uudenvuodenlupauksena puu-rimaa vasten:
IMG_20231229_225937.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 280
Pahoittelut mutta nyt vasta aukaisin ensimmäisen työtason.
Menee kyllä sen verran pieneen tilaan ja tähän hintaan täytyy täysi kymppi antaa parin juoman jälkeen. Neljä päivää vielä oli 59,90€ hinnalla (norm. 119.90€)
Heh, vaimolla oli juuri tänään jotain asiaa Clas Ohlsonille niin otin itse samalla tason kainaloon. Vielä paketissa, mutta hyvä kuulla että vaikuttaa hyvältä :cigar2:
 
Liittynyt
18.03.2020
Viestejä
205
Jeh, eli kuten kirjoitin "ainakin periaatteessa" muodolla on kontaktiin vaikutusta, käytännössä ei varmaankaan. :)

Tuommoista terminaalia tuumailin, paremminhan tuo pyöreämpi siihen sopii, mutta mitä näistä vänkäämään.

joskus on tullut eteen tilanne että neliskanttiseksi puristettu johdinholkki ei mahdu liittimeen ja silloin tosta kuusikulmaisesta voi olla etua jos liittimen reikä sattuu olemaan abt pyöreä. Tää tilanne on tullut eteen lähinnä jotain vanhoja romuja tai kiinalaisia paskoja rassatessa, ”oikeissa töissä” ja oikeilla liittimillä ehkä harvemmin.
 
Liittynyt
18.03.2020
Viestejä
205
Lähes kaikki kiinan yksvaiheplasmat ottaa täydellä teholla niin paljon virtaa, ettei sulakkeet kestä.

Ihmettelen, ettei ole vielä tullut uutisointeja, että on vanhat talosähköt syttyneet noiden käytön takia...
Talosähköissä pitäisi kuitenkin olla sulakesuojaus moisten tilanteiden varalle ja jos mökki palaa niin kyllä se vika on ennenkaikkea sähköasennuksissa.
jos vanhat talot palaisivat jokaiseen johdon ”ylikuormitukseen” niin ei suomessa olisi yhtään yli 30v vanhaa taloa jäljellä, senverta usein noita ylikuormitustilanteita ja sulakkeen palamisia tuntuu vanhoissa taloissa sattuvan kun puoli kämppää on aina saman sulakkeen takana.

helpoin korjaus tuon plasman tapauksessa lienee vääntää sitä virtasäätöä pienemmälle. Jos tehot eivät riitä niin sitten oikeasti tarvinnee 3-vaihekoneen.
Plasmoja ei ole tullut ikinä testattua vaikuttaako elektrodien kunto tai plasman/valokaaren pituus ottovirtaan, mutta puikkokoneissa ero on ainakin selvä jos loimottaa helvetin pitkällä valokaarella vs. puikko melkein kiinni kappaleessa.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 147
joskus on tullut eteen tilanne että neliskanttiseksi puristettu johdinholkki ei mahdu liittimeen ja silloin tosta kuusikulmaisesta voi olla etua jos liittimen reikä sattuu olemaan abt pyöreä. Tää tilanne on tullut eteen lähinnä jotain vanhoja romuja tai kiinalaisia paskoja rassatessa, ”oikeissa töissä” ja oikeilla liittimillä ehkä harvemmin.
Jos joskus tulee sellainen erikoinen tilanne, että jostakin syystä ei nelikulmainen holkki mahdu paikalleen, on varmaankin holkki lähtökohtaisesti liian iso, se on kuitenkin ihan noilla samoilla nelisivuisilla pihdeilläkin helppo korjata. Kääntää sen holkin hieman eri asentoon ja puristaa uudelleen,-> tadaa kahdeksankulmainen. Eihän se kai ihan oikeaoppinen tapa ole, mutta aivan toimiva sen harvinaisen kerran kuin tuollainen erikoisuus osuu kohdalle.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
234 347
Viestejä
4 121 094
Jäsenet
69 908
Uusin jäsen
tsu14

Hinta.fi

Ylös Bottom