Työelämäkeskustelu

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
473
Lomautustapaan vaikuttaa paljon meneekö kokonaan lappu luukulle hetkeks vai esim lounarafla, josssa koronan vuoksi vain 50% kävijöitä, jolloin puolet lomautettuna kerrallaan muutaman viikon pätkissä.
Itse olin joskus kauan aikaa sitten lomautettuna 50% työajasta noin 2kk ajan. Totesin sen jälkeen, että joko takaisin töihin tai lomauttakaa 1kk kerrallaan ”kokoaikaisesti”, ottivat töihin.
Tuossa tuli rahallisesti takkiin aika reippaasti kun kuukauden aikana tehdyt työtunnit vähensivät työttömyyskorvausta 50%, eli jokainen tienattu euro vähensi korvausta 50cnt.
Eli jos on mahdollisuus vaikuttaa niin ei ikinä muita kuin kokonaisia kuukausia.
 
Liittynyt
20.10.2020
Viestejä
133
Mitäs kokemuksia tekkiläisillä on ulkomaan komennuksista?
Itse ajattelin (ehkä) vaihtaa firmaa suuresta ulkomaisesta pörssiyhtiöstä pieneen, noin 200 henkilön kotimaiseen puljuun joka tekee projektihommia isoille toimijoille ympäri maailmaa. Itsellä ei kokemusta 6kk - 2 vuoden komennuksista maailmalla. Palkka ja edut nousevat, mutta isoja uhkia en oikein löydä vaikka kuinka yritän. Tykkään matkustella ja olla tekemisissä uusien ihmisten kanssa, varsinkin ulkomailla.
 
Itsellä ei ole kokemusta noin pitkistä reissuista, mutta vuosien takaa löytyy reissuja viikosta about kahteen kuukauteen. Jos ei ole perhettä (lapsia) ja vähänkään kiinnostaa reissata niin suosittelen ehdottomasti.
On tullut koettua ja nähtyä juttuja, sekä tavattu ihmisiä joita vain harva tulee ikinä kokemaan. Mitä vanhemmaksi tulet, sitä vaikeampi noihin on enää lähteä. Tai ainakaan itseä ei enää voisi vähempää kiinnostaa kun on perhettä ja ikää.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 005
Itse olin joskus kauan aikaa sitten lomautettuna 50% työajasta noin 2kk ajan. Totesin sen jälkeen, että joko takaisin töihin tai lomauttakaa 1kk kerrallaan ”kokoaikaisesti”, ottivat töihin.
Tuossa tuli rahallisesti takkiin aika reippaasti kun kuukauden aikana tehdyt työtunnit vähensivät työttömyyskorvausta 50%, eli jokainen tienattu euro vähensi korvausta 50cnt.
Eli jos on mahdollisuus vaikuttaa niin ei ikinä muita kuin kokonaisia kuukausia.
Ei kai kukaan ole niiiiiiin idiootti, että ei ole liittynyt edes YTKn kassaan?

50% työajalla mä saisin YTK:lta ~1000€/kk (netto) + ~1200€ (netto) palkkaa vielä päälle.

Paras tilanne oli parisen vuotta sitten. Olin ~75% lomautettu 3kk. Terveiset lähettelin Floridasta ja Dubaista. Mikäs siinä kun lapaan tuli viikon (etä)töillä >2000€/kk
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824

Eikö noissa lyhyissä pätkissä tule jotain karenssi ongelmaa tms? Eli eniten rahaa saa jos lomautus ei ala kuin kerran?

Itse olin 2009 lomautettuna jonkun aikaa. Kerralla oli putkessa kaikki lomautukset, olisiko ollut pari kuukautta. Oikeasti sitten pidin vapaata ihan muulloin, ja kävin matkoilla ym. (Jos tämä on rikos niin kai tämäkin on vanhentunut kun mennyt jo reilusti 10v)
 
Ei tule, tai ainakaan mulle ei tullut. Tai no se eka viikko taitaa mennä omaan piikkiin, mutta lomautettuna saa kyllä tehdä töitä.

Tuossa joku ~5v sitten sanoin itteni irti. TJ hyvä kaveri, niin tehtiin diili että hän lomauttaa minut (ei oltu palkkaamassa ketään taloon). Nostin 400pv liiton rahaa + nostin ~3kk välein sisälle tehtyjä tunteja/pekkasia/lomia, niin ei joutunut edes työkkärin kanssa pahemmin asioimaan :p

Edit: Silloin taisi olla, että jos lomautus kestää alle 90pv. Niin ei tarvinnut alkaa tekemään mitään työllistymissuunnitelmaa tjsp. En tiedä mikä nykyään on tilanne.
Mutta 70000 tons of metal on hyvä ristely. Ei maksanu kokonaisuudessaan ko ~6000€ :)

Edit2: Niin kun alle 90pv, ja teki/nosti palkkaa 3kk välein. Niin se aina nollaantui.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.11.2018
Viestejä
34
Kiikarissa olisi eräs tietty (iso) firma johon kiinnostaisi työllistyä. Mitä mieltä olette, kannattaako lähteä etenemään avoimella hakemuksella vai odottaa suosiolla, että firmasta tulee jokin sopiva paikka avoimeen hakuun? Mututuntumalla sanoisin CV:ni olevan sellaisessa kunnossa, että paikan saaminen kumpaakin reittiä pitkin on melko todennäköistä tai vähintäänkin mahdollista.

Järkeilin että avoimella hakemuksella ollaan enemmän työnantajan armoilla, jolloin voi joutua tinkimään palkkatoiveestaan ja tarjottu tehtäväkin voi olla vähän mitä sattuu. Plussana taas avoimessa hakemuksessa on se, että siirtyminen halutun työnantajan palvelukseen voi tapahtua nopeastikin.

Löytyykö joltain io-techiläiseltä kokemusta näistä peräti pöydän toiselta puolelta eli työhakemuksia vastaanottavasta päästä?
 
Itse ainakin otin takkiin kuten yllä mainitsisin ja kuuluin kyllä kassaan.
 
Liittynyt
28.07.2017
Viestejä
154
Mitäs kokemuksia tekkiläisillä on ulkomaan komennuksista?
Itse ajattelin (ehkä) vaihtaa firmaa suuresta ulkomaisesta pörssiyhtiöstä pieneen, noin 200 henkilön kotimaiseen puljuun joka tekee projektihommia isoille toimijoille ympäri maailmaa. Itsellä ei kokemusta 6kk - 2 vuoden komennuksista maailmalla. Palkka ja edut nousevat, mutta isoja uhkia en oikein löydä vaikka kuinka yritän. Tykkään matkustella ja olla tekemisissä uusien ihmisten kanssa, varsinkin ulkomailla.
Olen ollut komennuksella jo isomman osuuden työurasta tähän asti kuin ”tavallisissa” töissä, joten löytyy sekä omaa kokemusta ja vierestä seurannut miten muilla menee paikallisten suomipiirien kautta.

Tässä mun ajatuksia isoimmista uhista (järjestyksessä yleisimmästä alkaen):
- Ei sopeudu paikalliseen työelämään ja tulee burnout. Vaikka olisi kotimaisessa firmassa töissä niin kyllä se paikallinen työkulttuuri puskee läpi paikallisten kollegoiden kautta ja asiakasrajapinnasta.
- Ei sopeudu paikalliseen elämään, joka alkaa heijastua vaikeuksina työpaikalla ja tulee burnout. Arki tulee vastaan ja joka maassa on omat ongelmat, yllättävän moni ei lopulta sopeudu eksoottisiin ruokavalioihin vaikka lomareissun ajan vielä menisi. Kielimuurikin voi ajanmyötä alkaa turhauttamaan.
- Jompikumpi yllämainituista johtaa ongelmiin alkoholinkäytön kanssa.
- Mukana muuttaa perhe, joka ei sopeudu ja sitten alkaa ylläolevat ongelmat.

Burnoutilla tarkoitan siis yleisesti sitä että stressi karkaa hallinnasta.

Ei ole tarkoitus pelotella, valtaosalla komennukset menee hyvin. Omasta mielestäni se että tykkää matkustella on ihan hyvä lähtökohta, ja sosiaalisuus on toinen tärkeä juttu mikä korostuu. Helpottaa elämää maailmalla kun osaa keskustella ja rakentaa ihmissuhteita/verkostoja.
Palkan ja muiden rahallisten etujen lisäksi itse laskisin tärkeimmäksi hyödyksi työkokemuksen, yleensä komennuksille lähetään vähän erityisempien työkuvioiden vuoksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
56
Itsellä rekryprosessit kestänyt 2-3kk keskimäärin n kolmella haastattelulla. Koko prosessi siis siitä kun haet paikkaan siihen kun on nimi paperissa. Ei ole kokemusta missä hommat paketissa alle kuukaudessa ellei ole joku kävele sisään ja saa paikka tyyppinen tapaus.
Monissa hakemuksissa lukee että haastattelenme jo hakuaikana eli jos kiinnostava paikka löytyy niin kannattaa ehdottomasti hakea heti. Haet useampaan samanaikaisesti jos vaikka toinen paikka aukeaa kesken meneillä olevan haastatteluprosessin.
Riippunee puljun koosta. Isojen kanssa on joskus miettinyt, että ovatko ne unohtaneet minut kokonaan. Sitten taas jonkun pienen ja ketterän firman kanssa on kolme haastattelua käyty reippaan viikon sisällä ja viimeisen päätteeksi lähetetty tarjous työsuhteesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
56
Itse olin joskus kauan aikaa sitten lomautettuna 50% työajasta noin 2kk ajan. Totesin sen jälkeen, että joko takaisin töihin tai lomauttakaa 1kk kerrallaan ”kokoaikaisesti”, ottivat töihin.
Tuossa tuli rahallisesti takkiin aika reippaasti kun kuukauden aikana tehdyt työtunnit vähensivät työttömyyskorvausta 50%, eli jokainen tienattu euro vähensi korvausta 50cnt.
Eli jos on mahdollisuus vaikuttaa niin ei ikinä muita kuin kokonaisia kuukausia.
Eikä missään nimessä viikon tai lyhyempiä pätkiä jos on vain mahdollisuus välttää ne. Jos on lomautettu ja löytää toisen työpaikan, voi irtisanoa itsensä ilman irtisanomisaikaa kunhan töitten alkamiseen olisi yli 7 päivää. Ei tietenkään saa irtisanomisajalta palkkaa tuossa tilanteessa, mikä kannattaa ottaa huomioon siinä miten nuo asiansa ajoittaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
868
Tässä mun ajatuksia isoimmista uhista (järjestyksessä yleisimmästä alkaen):
- Ei sopeudu paikalliseen työelämään ja tulee burnout. Vaikka olisi kotimaisessa firmassa töissä niin kyllä se paikallinen työkulttuuri puskee läpi paikallisten kollegoiden kautta ja asiakasrajapinnasta.
- Ei sopeudu paikalliseen elämään, joka alkaa heijastua vaikeuksina työpaikalla ja tulee burnout. Arki tulee vastaan ja joka maassa on omat ongelmat, yllättävän moni ei lopulta sopeudu eksoottisiin ruokavalioihin vaikka lomareissun ajan vielä menisi. Kielimuurikin voi ajanmyötä alkaa turhauttamaan.
- Jompikumpi yllämainituista johtaa ongelmiin alkoholinkäytön kanssa.
- Mukana muuttaa perhe, joka ei sopeudu ja sitten alkaa ylläolevat ongelmat.

Burnoutilla tarkoitan siis yleisesti sitä että stressi karkaa hallinnasta.

Ei ole tarkoitus pelotella, valtaosalla komennukset menee hyvin.
Muutama tuttu jotka on isommissa teollisuusprojekteissa ollut, nostivat esiin ihan samoja asioita. Paikoissa on toki eroja, mutta joku isompi investointi toisella puolella maapalloa tarkoittaa usein pitkiä päiviä, ja kohde on usein "syrjässä" siten, että ei sitä vapaa-aikaa mitenkään tehokkaasti pysty käyttämään. Eli vaikka paikka kotosuomessta käsin kuulostaa mahtavalta, ei se elämä siellä periferiassa rakennustyömaan kupeessa ole ihan sama kun mielikuva. Sitten jos olet vielä reissussa ilman perhettä, varsinkin se viina on petollinen ystävä, kun ei muutakaan tekemistä ole. Tuossa se sosiaalisuus korostuu myös, eli löytääkö verkostoja ja mielekästä tekemistä, vai jääkö nyhjäämään maanmiesten ja itsensä kanssa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
374
Kiikarissa olisi eräs tietty (iso) firma johon kiinnostaisi työllistyä. Mitä mieltä olette, kannattaako lähteä etenemään avoimella hakemuksella vai odottaa suosiolla, että firmasta tulee jokin sopiva paikka avoimeen hakuun? Mututuntumalla sanoisin CV:ni olevan sellaisessa kunnossa, että paikan saaminen kumpaakin reittiä pitkin on melko todennäköistä tai vähintäänkin mahdollista.

Järkeilin että avoimella hakemuksella ollaan enemmän työnantajan armoilla, jolloin voi joutua tinkimään palkkatoiveestaan ja tarjottu tehtäväkin voi olla vähän mitä sattuu. Plussana taas avoimessa hakemuksessa on se, että siirtyminen halutun työnantajan palvelukseen voi tapahtua nopeastikin.

Löytyykö joltain io-techiläiseltä kokemusta näistä peräti pöydän toiselta puolelta eli työhakemuksia vastaanottavasta päästä?
Jonkin verran on kokemusta toiselta puolelta pöytää. Lähtökohtaisesti asiallisissa taloissa avoimiin hakemuksiin suhtaudutaan positiivisesti, osoittaahan se että on kiinnostusta firmaan ja on ottanut asioista selvää. Se on yleensä jo hyvä lähtökohta. Jos firmassa on pätevä HR, niin se osaa välittää nämä hakemukset oikeille ihmisille. Vinkkinä sanoisin että kannattaa hakemuksen ihan ensiriveillä kuitenkin kuvata selvästi ne muutamat tehtävät mitkä sinua kiinnostavat ja missä sinulla on paras osaaminen. Niin hakemuksesi ohjautuu todennäköisimmin oikeille ihmisille talossa. Sitten se on paljon kiinni siitä onko sillä hetkellä tarvetta ja rekrylupaa. Aiemmasta avoimesta hakemuksesta ei ole ainakaan haittaa, mikäli myöhemmin tulee joku paikka avoimeen hakuun.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Tuohon komennushommaan, olipa sitten kotimaassa tai ulkomailla, niin ei se reissuaminen ihan niin hohdokasta ole, mitä monesti kuvitellaan. Pidemmän yhtäjaksoisen komennuksen kohdalla tietysti ihan eri asia kuin mitä itte joskus pahimmillaan tein, että vuodesta pääosa ulkomailla, ~260 reissupäivää ja pisin kohde oli ~2vko.

Kentät tuli tutuiksi, koneet ja henkilökunta tuli tutuiksi, koneessa ryyppääminen uneen tuli todella tutuksi, koska ei muuten unta ja sitten se yleinen reissuvitutus. Ei tartte olla kuin neljännellä reissulla kahden viikon sisään, kun työkamat jää laahaaman jonnekin, joita tarttee seuraavassa kohteessa ja niitä et sen 3-4 päivän vierailulla koskaan saa. Toinen kiva on, että sulla on ne omat kamat jossain takapajulassa jumissa, mutta työkamat mukana. Eikä sitten sekään ole kivaa, että syystä tai toisesta myöhästyt koneesta, jatkolento tai vastaavaa, mutta ne sinun kamat on menossa kohteeseen. Toki jossain vaiheessa väkisinkin tulee ne asiakkaat tutuiksi, myös noilla lyhyillä reissuilla, niin silloin hieman helpottaa, kun pystyt pelaamaan enemmän noiden aikataulujen ja järjestelyjen kanssa(vaatteet, työkalut, majoitus, syömiset jne perussetit).

Ja se ei sitten paljoa lämmitä, että saat jonkun keittolounassetelin tai firma saa jonkun 300€:n hyvityksen lentolippuihin, kun ei koneet jostain syystä liiku tai olet myöhässä.

Oikeastaan ehkä se ratkaisevin juttu oli noissa hommissa se, että etukäteen tiedät projektin kestävän esim. 2kk, ok, ihan kiva, mutta sitten se venyykin vaikkapa vuoden mittaiseksi. Noissa et käytännössä pysty etukäteen suunnittelemaan yhtään mitään, et edes mahdollisen perheen mukaan ottamista.

Mutta mutta, onhan siellä paljon hyvääkin, en koskaan vaihtaisi noita kokemuksia ja sattumuksia pois jos mahdolliseksi tulisi, avartaa aika paljon näkemystä muusta maailmasta kotimaahan nähden ja ei se tämä karu pohjola niin paska paikka kokonaisuudessaan ole. Jos ja kun saa edellä mainitut asiat tavalla tai toisella kuntoon ja sovittua, aikatauluista aina siihen mahdolliseen perheeseen ja varmaan paluupäivään kotiin, suosittelen kyllä. En enää lähtisi tekemään noita hulluimpia vuosia uudelleen, mutta sanotaan minimissään viikko ja maksimissaan 2kk/paikka, niin olen valmis uudelleen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
473
Ja se ei sitten paljoa lämmitä, että saat jonkun keittolounassetelin tai firma saa jonkun 300€:n hyvityksen lentolippuihin, kun ei koneet jostain syystä liiku tai olet myöhässä.
Ymmärsinkö oikein eli lentojen myöhästymisistä saadut korvaukset työnantajalle?
Itse teen niistä korvaushakemukset omilla tiedoilla ja kuittaan rahat omalle tilille. Tänä vuonnakin varmaan about tonnin verran noista tullut saatua korvauksia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Ymmärsinkö oikein eli lentojen myöhästymisistä saadut korvaukset työnantajalle?
Itse teen niistä korvaushakemukset omilla tiedoilla ja kuittaan rahat omalle tilille. Tänä vuonnakin varmaan about tonnin verran noista tullut saatua korvauksia.
No toi oli esimerkki ja itseasiassa meillä firmakin on noita joskus hakenut, en tiedä ovatko saaneet vai ei, ei kiinnostanut, mutta itte sain korvaukset ja aina palkan matka-ajoilta. Ehkä toi olisi juridisesti mennyt oikein, että ainoastaan firma hakee, koska työaikaa jne, mutta meni noin. Mutta siitä huolimatta, kun noi viivästykset ja matkaongelmat alkaa tökkimään ja kertymään, niin siinä ei paljoa touhutonni lämmitä, kun vietät kentän jakkaralla nuokkuen enemmän aikaa kuin kotona sängyssä.
 
Joo olen samaa mieltä, että ne on perseestä. Vähän ne satasen kuitenkin vähentää vitutusta.
Varmaan se juridisesti tai verottajan mielestä on väärin, että kuittaan ne itse. Meinaan kuitenkin jatkossakin täytellä korvaushakemukset omalle tilille.
Muuten about samat fiilikset reissuista ja vaikka välillä vituttikin niin en niitä aikoja lapsettomana reilu parikymppisenä vaihtaisi pois.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
999
Mutta on niitä hyviäkin kenttiä olla jumissa, joskus ainakin oli paljon reissuporukkaa mm. köpiksessä ja munchenissä, toisaalta varmaan parhaat "bileet" tais olla milanon kentällä ja kenttähotellissa mikä oli täyteen buukattu ja jäin ilman huonetta silloin ja tuolloin sieltä jäi käteen pari uutta ystävää/kaveria.
 
Liittynyt
08.12.2019
Viestejä
645
80k€/a raja meni rikki ensimmäistä kertaa tänä vuonna kiitos parempien bonusten viime vuodelta. Käteen jäävä rahamäärä lisääntyy kyllä ainoastaan marginaalisesti kiitos progressiivisen verotuksen. 37,5h/vko. - ei ylitöitä (jos satunnaisia sähköpostiin / puhelimiin vastaamisia toimistoajan ulkopuolella ei lasketa). Ei työmatkoja Suomen ulkopuolella, ensi vuonna muutama matka suunnitteilla.

Aiemmassa työssäni lapsettomana tuli reissattua se ~100 päivää vuoteen n. 5-6 vuoden ajan eli käytännössä joka viikko jossain päin Eurooppaa, ja sitä ei kyllä ole ikävä vaikka nettona pääsi lähes samoihin nettotuloihin kiitos verottomien päivärahojen jne. ylityökorvausten.

Hyvää kokemusta siitä kyllä sai ja näkemystä maailman menosta, mutta Finnairin penkkejä ja lentokenttäloungen tunnelmia tuli kulutettua sen verran monta tuhatta tuntia "korvauksetta", joten suosittelen nuorempia ehdottomasti kokeilemaan kuinka mukavaa tuo työmatkustaminen on - joillekin se sopii, mutta kokemuksen mukaan suurimmalle osalle ei = työuupuminen jossain kohtaa varmasti.

AMK-insinööri koulutuksena, työkokemusta ~10 vuotta valmistumisen jälkeen. Kaksi suoraa alaista (1 Suomessa ja 1 Ruotsissa) joilla allaan yht. ~15 hlö. FMCG-ala, titteli Head of Supply Chain.

Nyt vihdoin tuntuu siltä, että alkaa tulot olemaan kondiksessa vrt. annettu työpanos. Seuraava taso olisi sitten varmaan dirikka-taso, mutta katsellaan tässä ainakin muutama vuosi menoa ja nautitaan kotona olosta perheen ja 3-vuotiaan tyttären kanssa iltaisin/viikonloppuisin. Sitä aikaa kun ei saa takaisin. Pidin myös maksimi isyysvapaat 2020-2021 aikana, ja suosittelen jokaiselle isälle niitä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 304
iemmassa työssäni lapsettomana tuli reissattua se ~100 päivää vuoteen n. 5-6 vuoden ajan eli käytännössä joka viikko jossain päin Eurooppaa, ja sitä ei kyllä ole ikävä vaikka nettona pääsi lähes samoihin nettotuloihin kiitos verottomien päivärahojen jne. ylityökorvausten.

Hyvää kokemusta siitä kyllä sai ja näkemystä maailman menosta, mutta Finnairin penkkejä ja lentokenttäloungen tunnelmia tuli kulutettua sen verran monta tuhatta tuntia "korvauksetta", joten suosittelen nuorempia ehdottomasti kokeilemaan kuinka mukavaa tuo työmatkustaminen on - joillekin se sopii, mutta kokemuksen mukaan suurimmalle osalle ei = työuupuminen jossain kohtaa varmasti.
Sellainen 1,5-2vko pari kolme kertaa vuoteen jonnekin kauas on ihan mukavaa. Aikataulukin kohteessa järkevämpi ja ehtii yleensä ottaa vähän vapaa-aikaa. Varsinkin pitemmälle lennettäessä sellainen viiden päivän reissu matkoineen (kolmisen työpäivää) on pelkkää lentokoneessa ja neukkarissa jetlagissa istumista ja ei ole mitään herkkua varsinkaan jos tekee sitä joka kuukausi tai useammin...
 
Osjur

ლ(ಠ益ಠ)ლ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
153
Mitähän meidän palkanlaskija taas oikein duunailee, vaihdoin viikon lomarahat vapaiksi, sain 3 päivää, käytin niistä kaksi to-pe, nyt väittää että kaikki on käytetty jo koska la lasketaan lomapäiväksi. Palkallista vapaata toi on eikä lomaa :rage:
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 339

Luulis etta viikon lomarahoista saisi sen 3+1 vapaata.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Mitähän meidän palkanlaskija taas oikein duunailee, vaihdoin viikon lomarahat vapaiksi, sain 3 päivää, käytin niistä kaksi to-pe, nyt väittää että kaikki on käytetty jo koska la lasketaan lomapäiväksi. Palkallista vapaata toi on eikä lomaa :rage:
Mielestäni meni oikein. Jos lomaan sisältyy lauantai, se menee. Eli ke-to ois pitänyt pitää :)
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Mielestäni meni oikein. Jos lomaan sisältyy lauantai, se menee. Eli ke-to ois pitänyt pitää :)
Lauantaisääntö koskee vain vuosilomaa niissä TESissä, joissa lauantai lasketaan arkipäiväksi, joka vähennetään vuosilomasta. Loma(ltapaluu)rahan muuttaminen on palkallista vapaata.

Edit. Tuon järjestelmän voisi jo kuopata kun se aiheuttaa järjettömän määrän epätietoisuutta ja erilaisia TES-kohtaisia järjestelyjä tai on muuten vain erilainen julkisella ja yksityisellä. Osa sitten kikkailee lauantaipyhien kanssa ja saa kohtuuttomasti etua muihin verrattuna.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Lauantaisääntö koskee vain vuosilomaa niissä TESissä, joissa lauantai lasketaan arkipäiväksi, joka vähennetään vuosilomasta. Loma(ltapaluu)rahan muuttaminen on palkallista vapaata.
Tuossa vähän pohdintaa aiheesta:

Pointti:
Laista ei siten löydy säännöksiä lomarahan maksuedellytyksistä tai siitä, miten lomaraha voidaan vaihtaa vapaaksi. Työnantaja ja työntekijä voivat keskenään sopia lomarahan vaihtamisesta vapaaksi, jos ei työehtosopimus sitä estä.

Jos työnantaja sallii lomarahan vaihtamisen vapaaksi, sen on aiheellista määritellä etukäteen selkeästi lomarahavaihdon pelisäännöt. Yleensä lomaraha on puolet lomapalkasta, joten vastaavasti myös lomarahavapaan kesto on puolet siitä, mikä loman pituus olisi. Eli jos työntekijä vaihtaa 24 kesälomapäivän lomarahan vapaaksi, vapaan kesto on 12 arkipäivää eli kaksi viikkoa, tai vaihtoehtoisesti kymmenen työpäivää.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Ja vielä. Toki tollainen kolme päivää on ongelmallinen. Itse olen aina ottanut kaikki lomana ja saanut ton 10 työpäivää/12 arkipäivää.
 
Osjur

ლ(ಠ益ಠ)ლ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
153
On kyllä niin epäkäytännöllinen järjestelmä että huh huh... oletetaan että viikon loma(ltapaluu)raha on 60x6 = 360e. Äijän tuntipalkka on 15e jolloin kaikkien laskuoppien mukaan 360/15 = 24h eli kolme päivää. Nyt tämähän meni niin että 240e edestä tuli vapaata (2 päivää) ja la oli 120e arvoinen menetys mistä ei jäänyt kuin leveä hymy työnantajalle.

Vielä hienommaksi sopan tekisi se että henkilö ottaa koko loma(ltapaluu)rahan, eli 30 päivää vapaina jotka hän pitäisi kahden päivän putkissa to-pe pitkin vuotta jolloin herralle tulisi yhteensä kymmenen vapaata työpäivää ja hän menettäisi viiden täyden päivän palkan edestä lomarahaa. Onpas sekavaa.

Alan TES sanoo että lomarahan muuttaminen on palkallista vapaata.
 
Eihän se noin mene mitenkään automaattisesti. Ta kai sitä saa sopia mitä vaan, mutta juurihan se tossa mun aiemmassa linkissä oli selitetty, että sopimuksen mukaan mennään. 24 päivän lomarahat vapaana on joko 12 arkipäivää tai 10 työpäivää. Kannattanee sopia 10 työpävää, niin ei mene ihmettelyksi jos haluaa noita pätkiä pitää (ja jos se sopii työnantajalle). 15 päivää sitten on taas mielenkiintoisempi. Eli miten se 3 lisäpäivää sovitaan? Onko 30 päivän lomarahat siis 13 työpäivää? Vai 15 arkipäivää? Toi arkipäivähommahan tossa sotkee.
 
Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
73
Oma käsitykseni on, että työnantaja ei saa yksipuolisesti, etenkään jälkikäteen, muuttaa anottuja lomarahavapaita. Eli jos loma on anottu to-pe, loma tällöin on to-pe.

Mahdollisesti voisi olla eri asia, jos loma olisi anottu vain pe ja ma, mutta tällöinkin työnantajan tulisi hylätä anottu loma sen sijaan, että korjaavat hakemukseen päiviä työntekijän kannalta epäedullisesti.

Olen käynyt töihini liittyen vastaavia keskusteluja jonkin verran, ja suosittelen ehdottomasti käymään kaikki keskustelut asiasta kirjallisena. Sen jälkeen voit valita, haluatko:
- vaatia korjausta lomaan siten, että se on lakuperäisen mukaisesti vain to-pe
- pyytää ylimääräistä palkallista vapaata, koska se on syystä tai toisesta työnantajalle helpoin tapa korjata tilanne
- kirjallisen selvityksen, mihin lakiin, sopimukseen ja käytänteeseen palkanlaskija perustaa väitteensä
- olla liittoon yhteydessä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Minkäs takia toi TES on tohon loma-asiaan sotkettu? EIkös jokaisen pitäis itse neuvotella työnantajan kanssa kuinka rahansa vapaiksi muuttaa?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
726
Varmaankin sen takia, ettei työnantaja voi painostaa työntekijää luopumaan lomistaan rahaa vastaan. Itse kyllä näkisin, että tämä mahdollisuus (siis loman vaihtaminen rahaksi, ei työnantajan painostus, lol! :D) olisi hyvä olla, koska pitää nyt sen verran ihmisillä olla vapautta, että saa itse päättää pitääkö lomaa vaiko eikö.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
113
"Jos nyt irtisanoutuisit ihan itse tässä ja nyt.....olisi meille niin paljon helpompaa" aloitettiin neukkarissa reippaasti YT-istunnon kakkososio. Ykkösessä oli jo valiteltu ettei nyt oikein töitä ole ja ikävän vähän huoltosopimuksiakin että ei nyt töitä. Viiimeiset pari vuotta uumoillut töiden olevan jossain vaiheessa ohi tuossa firmassa, nyt se aktivoitui. Yllätyksestä ei voi siis puhua. Lähinnä taas tyylistä miten homma hoidettiin.

3 kk olisi ollut irtisanomisaika minkä olisin lusinut työvelvoitteella, tai oletettavasti ilman kun ne työt sattui loppumaan. Ehdottivat jos itse irtisanoutuisin, kätevää kaikille paitsi minulle tietenkään. Valitsin lomalapun huokauksilla kun joutuivat sen nyt kirjoittamaan. 2 päivää myöhemmin eli tänään tuli toiseen paikkaan meilillä firman puolesta allekirjoitettu työsoppari. Lomia tammikuun puolen välin yli, uudessa alkaa seuraavan kuun alkupuolella. Työttömyyttä jää 9 arkipäivää väliin.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
171
Kylläpä ketuttelee taas. 2022 toukokuussa aloitettu ja kesken jäänyt kehityskeskustelu, "jatketaan ensi viikolla", jäi loppuvuonna pitämättä kokonaan. Esimiehellä oli aina liian kiire, kuulemma. Kehityskeskustelun aiheena myös tulokseen ja kehitysaktiivisuuteen perustuva bonus, joka tämän takia jäi nyt viime vuodelta saamatta. Nostin veroprosenttiakin sen vuoksi, että bonarin olisi pitänyt tulla vuoden viimeisessä palkassa.
 
Soitat ensikerralla lauantaina ja kysyt onko nyt aikaa hoitaa tama pois alta.

Tuosta tempusta voi laittaa myos esimiehen esimiehella palautetta. Ainakin minun esimieheni tarkein tehtava on huolehtia minun kehittymisestani kehityskeskusteluissa ja jos ne jaa tekematta niin silloin hanen tarkein tehtavansa jai suorittamatta.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
456
Kylläpä ketuttelee taas. 2022 toukokuussa aloitettu ja kesken jäänyt kehityskeskustelu, "jatketaan ensi viikolla", jäi loppuvuonna pitämättä kokonaan. Esimiehellä oli aina liian kiire, kuulemma. Kehityskeskustelun aiheena myös tulokseen ja kehitysaktiivisuuteen perustuva bonus, joka tämän takia jäi nyt viime vuodelta saamatta. Nostin veroprosenttiakin sen vuoksi, että bonarin olisi pitänyt tulla vuoden viimeisessä palkassa.
Eihän se voi noin mennä, että jää bonarit saamatta esimiehen kiireiden takia, etenkin jos olet proaktiivisesti yrittänyt saada tuota kehityskeskustelua jatkettua. Yrittäisin keskustella asiasta vielä lähiesimiehen kanssa, ja jos tältä ei tule vastakaikua, niin yhteys esimiehen esimieheen.
 
Liittynyt
19.06.2018
Viestejä
640
Maailman huonoin tekosyy on kuukaudesta toiseen jatkuva kiire jos pitäisi joku puolen n.tunnin palaveri hoitaa alaisen kanssa. Mulla on kokemusta siitä että helposti esimiehet vetoaa kiireeseen ja sit itse unohtaa asian. Vähän vastaavaa joskus käynyt ja parinkin esimiehen kans, sellaisia jotka on mun mielestä olleet tosi hyviä tyyppejä ja joiden kanssa kommunikointi on kyllä toiminut yleisesti. Tuo unohdus on ihan luonnollista jos asia on sellainen että sitä ei oikein haluaisi hoitaa, pelaa lisäaikaa vetoamalla kiireeseen ja tällä saa helposti viikkoja- kuukauden lisäaikaa ja silloin asia siltä pomolta unohtuu. Mutta ei se nyt montaa kuukautta ole järkevä syy.

Eli kannattaa nostaa asia vaan esille ja suoraan mutta asiallisesti. Ei tuollainen voi mennä noin. Riippuu varmaan firmasta ja esimiehestä mutta mä laittaisin joko chattia tai sähköpostia asiasta että voidaanko varata palaveri tälle/ensi viikolle ja selität muutamalla sanalla mistä on kyse. Jos tämä ignoroidaan niin sit ehkä miettisin järeämpiä keinoja.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
171
Noniin, asia eteni. Kiirehän tuolla esimiehellä tosiaan on, sitä en voi kiistää - useampi projekti on ollut kriittinen ja useampi projari on jättänyt yhtäkkiä leikin kesken (ja yksi ei hoida hommiaan), esimies on yrittänyt pitää itse nippua kasassa ja suhaa toimipisteiden välillä jatkuvasti. Toki tuo yli puoli vuotta lykkäystä on jo liikaa silti. Nyt kuitenkin parin päivän päähän saatiin keskusteluaika lukkoon, pahoitteli itsekin tuota.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Noniin, asia eteni. Kiirehän tuolla esimiehellä tosiaan on, sitä en voi kiistää - useampi projekti on ollut kriittinen ja useampi projari on jättänyt yhtäkkiä leikin kesken (ja yksi ei hoida hommiaan), esimies on yrittänyt pitää itse nippua kasassa ja suhaa toimipisteiden välillä jatkuvasti. Toki tuo yli puoli vuotta lykkäystä on jo liikaa silti. Nyt kuitenkin parin päivän päähän saatiin keskusteluaika lukkoon, pahoitteli itsekin tuota.
Enemmänkin kuulostaa siltä, että yritti pelata "unohdin tämän, sori siitä" -kortin. Kehityskeskusteluun se tunti tai pari on niin lyhyt aika, että se löytyy ihan jokikiseltä esimieheltä hänen niin halutessaan. Varsinkin jos se "suhaa jatkuvasti", niin ainakin työmatkan voi käyttää siihen jos ei muka ollenkaan pysty muutoin. Itselleni tuollainen käytös esimiestasolla on jotenkin aika red flagi.
 
Noo, koko firma on tällä hetkellä yhtä punaista lippua, ja mulla on kyllä haku päällä. Tässä on vaan yksi iso plussa - jos vaihdan työpaikkaa, tulee työmatka vähintään tuplaantumaan, vaihdoin minne tahansa. Mutta silmät on kyllä auki, ja tämän esimiehen heikkoudet ja ongelmat on kyllä tiedossa.
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639
80k€/a raja meni rikki ensimmäistä kertaa tänä vuonna kiitos parempien bonusten viime vuodelta. Käteen jäävä rahamäärä lisääntyy kyllä ainoastaan marginaalisesti kiitos progressiivisen verotuksen. 37,5h/vko. - ei ylitöitä (jos satunnaisia sähköpostiin / puhelimiin vastaamisia toimistoajan ulkopuolella ei lasketa). Ei työmatkoja Suomen ulkopuolella, ensi vuonna muutama matka suunnitteilla.

AMK-insinööri koulutuksena, työkokemusta ~10 vuotta valmistumisen jälkeen. Kaksi suoraa alaista (1 Suomessa ja 1 Ruotsissa) joilla allaan yht. ~15 hlö. FMCG-ala, titteli Head of Supply Chain.
Ei millään pahalla mutta tuolla koulutuksella (ellei jotain hyvin erikoista ole sivussa opeteltu) jos jäät työttömäksi niin voit -40k laskea sitten palkkaan.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Ei millään pahalla mutta tuolla koulutuksella (ellei jotain hyvin erikoista ole sivussa opeteltu) jos jäät työttömäksi niin voit -40k laskea sitten palkkaan.
Kiinnostais kuulla tästä lisää perusteluja, meinaat että muissa kansainvälisissä konserneissa hankintaorganisaatioiden vetäjät työskentelee rapian kolmen kiloeuron kuukausipalkalla? Paskaks on palkat menneet jos noin on...

Joo toi 40k/v voi olla ihan realistinen jolleki suorittavan portaan ostajalle, mutta henkilön työnkuva eroaa aika paljon perus ostajasta ja on selkeästi vähintään päällikkötason positio jos siellä on kahdessa tasossa jo alaisiakin alla, ja varmaan jotain saman suuntaista lähdettäis uudelleenkin hakemaan jos työttömäksi sattuis jäämään.

Sitä mä tässä vaan meinaan, että yleensä näytöt ja osaaminen määrittää palkan työtehtävissä, ei niinkään koulutus (enää tietyn pisteen jälkeen) joten pohjakoulutuksella tuskin on ratkaisevaa eroa onko positiossa toimivan palkka 40 vai 80 k€.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
975
Ei millään pahalla mutta tuolla koulutuksella (ellei jotain hyvin erikoista ole sivussa opeteltu) jos jäät työttömäksi niin voit -40k laskea sitten palkkaan.
Oliko tähän jotain perusteluja? Kiinnostaa siis siitäkin syystä, että itse valmistun vuoden päästä insinööriksi ja aloituspalkka tulevassa yrityksessä on jo sovittu kirjallisesti ja on n. 47000€/vuosi.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 339
Tälläinen heitto perustelu että jos diplomi-insinööri tienaa vuodessa 70t niin ei saatana AMK insinööri voi tienata 80t. Tätä on joskus hiukan kuulunut mutta se on ollut yleensä muodossa "olen ylikoulutettu tehtävääni" mantraan.
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
636
Itse ihmettelen, että mistä tälläinen " Ei millään pahalla mutta tuolla koulutuksella (ellei jotain hyvin erikoista ole sivussa opeteltu) jos jäät työttömäksi niin voit -40k laskea sitten palkkaan. "-heitto juontaa juurensa? Aletaanko täällä perkaamaan kaikkien "ylisuuret" tulotasot koulutukseen nähden?
 
Liittynyt
28.07.2022
Viestejä
524

Kenties kateus tai katkeruus? Pääsääntöisesti työnantajat maksavat osaamisesta ja tuloksesta, ei jostain 20 vuotta vanhoista tutkintotodistuksista.
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 516
Olisi aika heikko CV jos 10v+ työkokemuksella koulutuksen arvo siitä on ~puolet.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 445
Viestejä
4 162 092
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom