Tyhmät ihmiset

Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Netflixin sarjan Unsolved Mysteries eräässä jaksossa uhrin pojan nimi on "Pistol". Käsittääkseni ihan virallisesti. :rolleyes:
 
Liittynyt
25.04.2017
Viestejä
2 466
Voidaanko luokitella tyhmyydeksi se ettei osaa ajaa autolla tai polkupyörällä? Molemmat on mekaanisia laitteita eikä kuitenkaan tee mitään muuta kuin sen minkä kuljettaja käskee. Ohjaaminen ja hallitseminen on kuitenkin todella yksinkertaista eikä mitään "äkkinäistä" pääse tapahtumaan. Ymmärrän ehkä sen että jotain valtamerilaivaa ohjastaessa täytyy olla jo vähän erilaiset skillit.

Jotenkin käsittämätöntä että tässä naapurustossa asuu eräs nainen joka ei osaa ajaa autoa parkkiruutuun vaan joutuu aina soittamaan miehensä (tai veljensä, mistä minä tiedän kuka se on) pysäköimään auton kun tulee kotiinsa.

Pari kertaa sattumalta olen tuon nähnyt kun olen pyörällä pitänyt taukoa juuri ko. talon kohdalla ja tänään oli pakko jäädä seuraamaan kun näin tutun pösön ajelevan vastaan. Sama homma taas, ämmä ajaa pihan eteen -> mies tulee veivaamaan auton kotipihaan parkkiin. Ymmärtäisin ehkä jonkun ahtaan vaikean paikan mutta kun kyseessä on ihan normaali parkkiruutu johon voi ajaa vaikka keula edellä...
Voi luokitella, muttei sen naisen tyhmyydeksi. Se mies tuossa tyhmä on, kun valkoritaroi laiskuutta ja uusavuttomuutta. Ei siinä muusta ole kyse. Akka vain on oppinut siihen, ettei itse tarvitse, kun joku muu kuitenkin. Väitän, ettei se rajoitu hänellä parkkeeraukseen.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317

Toisaalta jos on jo kolme kertaa laskettu bonukset nolliin kun ei ole naiselta onnistunut, alkaa se itse parkkeeraaminen kuulostaa hyvältä idealta. Tämä muuten tulee vaan lisääntymään, kun autot nykyään parkkeeraa itse napista. Mitäs jos tuo ominaisuus lakkaa toimimasta...
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Voidaanko luokitella tyhmyydeksi se ettei osaa ajaa autolla tai polkupyörällä? Molemmat on mekaanisia laitteita eikä kuitenkaan tee mitään muuta kuin sen minkä kuljettaja käskee. Ohjaaminen ja hallitseminen on kuitenkin todella yksinkertaista eikä mitään "äkkinäistä" pääse tapahtumaan. Ymmärrän ehkä sen että jotain valtamerilaivaa ohjastaessa täytyy olla jo vähän erilaiset skillit.

Jotenkin käsittämätöntä että tässä naapurustossa asuu eräs nainen joka ei osaa ajaa autoa parkkiruutuun vaan joutuu aina soittamaan miehensä (tai veljensä, mistä minä tiedän kuka se on) pysäköimään auton kun tulee kotiinsa.

Pari kertaa sattumalta olen tuon nähnyt kun olen pyörällä pitänyt taukoa juuri ko. talon kohdalla ja tänään oli pakko jäädä seuraamaan kun näin tutun pösön ajelevan vastaan. Sama homma taas, ämmä ajaa pihan eteen -> mies tulee veivaamaan auton kotipihaan parkkiin. Ymmärtäisin ehkä jonkun ahtaan vaikean paikan mutta kun kyseessä on ihan normaali parkkiruutu johon voi ajaa vaikka keula edellä...
Ei autolla ajo toisaalta niin yksinkertaista ole. Vertaa vaikka tietokoneen käyttöön, jonka lapsikin oppii hyvin nopeasti. Autolla ajoon sentään täytyy käydä kurssi, ainakin jos liikenteen sekaan mielii.

Edit: Ja ei mekaanisuus tee laitteesta yksinkertaista. Onhan mekaaninen kellokoneistokin paljon monimutkaisempi kuin elektroninen. :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Toisaalta jos on jo kolme kertaa laskettu bonukset nolliin kun ei ole naiselta onnistunut, alkaa se itse parkkeeraaminen kuulostaa hyvältä idealta.
Minusta tuossa kuulostaisi muista muuttujista riippuen hyvältä laittaa eukko joko vaihtoon tai kulkemaan sotetaksilla, fillarilla, kännimopolla tai ihan korkeintaan skootterilla.
 
namlepo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
No jos on parkkipelko. Ompa taas kauhea juttu. Osaako teidän kaikki vaimot ajaa esim talliin auton jne. Jotkut vaan inhoo ajamista ja ajavat vaan pakolliset.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
On tullut lähietäisyydeltä seurattua vastaavaa ja sitä typeryyttä on vaikea kyllä ymmärtää. Ko. tapauksessa typeryys estää tulemasta huijatuksikin, niin en tiedä tapaa puuttuakaan. Paitsi hakea edunvalvojuutta käräjiltä. Näissä saattaa olla voimakkaat defenssit, jos lähtee kyseenalaistamaan tarinaa: tarinaa paikataan "omalla huijauksella" tai esitetään suora valhe suomalaiselle tilille jo siirretyistä saatavista/tuotoista/perinnöstä "todisteena" jutun "aitoudesta".

:facepalm:
 
Liittynyt
22.09.2019
Viestejä
240
No jos on parkkipelko. Ompa taas kauhea juttu. Osaako teidän kaikki vaimot ajaa esim talliin auton jne. Jotkut vaan inhoo ajamista ja ajavat vaan pakolliset.
Fiksumpi olla survomatta autoa sellaiseen väliin mihin ei osaa. Meillä taskuun parkkeeratessa kauniimpi puolisko "tarvitsee" ainakin 1,5 kertaa saman tilan mitä itse. Eikä tuossa sinällään mitään ihmettelemistä ole jos ajokilometrejä ja parkkeerauskertoja alkaa miettimään. Toki jos ei osaisi kotipihaan parkkeerata niin sitä opeteltaisiin niin kauan että onnistuu.

Itseä lähinnä liikenteessä häiritsee muu hölmöily. Se jos jollekkin ruutuun veivaaminen haasteellista harvemmin minua haittaa.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
No jos on parkkipelko. Ompa taas kauhea juttu. Osaako teidän kaikki vaimot ajaa esim talliin auton jne. Jotkut vaan inhoo ajamista ja ajavat vaan pakolliset.
No tuo on nimenomaan sitä tyhmyyttä. Jos ei tule juuri ajeltua, niin eihän se ole ihmekään jos ei auton hallinta suju. Jos sen sijaan on pakko käyttää autoa, niin kannattaako keksiä itselleen tuollaisia defenssejä, joilla estää itseään oppimasta? "Yhy en voi opetella koska pelkään ja pelkään koska en osaa", voi hyvä helvetti. Ehkä sitä ajamista ei tarvitsisi niin kovasti inhota sen jälkeen kun se on opetellut.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
No jos on parkkipelko. Ompa taas kauhea juttu. Osaako teidän kaikki vaimot ajaa esim talliin auton jne. Jotkut vaan inhoo ajamista ja ajavat vaan pakolliset.
Olen vähän kahden vaiheilla, että onko tällainen henkilö ylipäätään kelvollinen auton rattiin, vaikka tällä kuinka kortti olisikin. Tuskin se avuttomuus ja epävarmuus pelkästään parkkeeraamista koskee.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
334
Puolisolla lähenee varmaan miljoona kilometriä ratin takana, 0 kolaria, mutta eipä tuo tiukkoihin taskuparkkeihin suostu ajamaan, eikä myöskään peruuta ruutuun jos vain mahdollista välttää. Ei ole ollut kiinnostusta opetella, eikä täällä maalla tarvettakaan, niin eipä tuosta ole meille hirveämmin haittaa ollut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 140
No jos on parkkipelko. Ompa taas kauhea juttu. Osaako teidän kaikki vaimot ajaa esim talliin auton jne. Jotkut vaan inhoo ajamista ja ajavat vaan pakolliset.
Mä kävin joskus treffeillä jokusia kertoja sellasen muijan kanssa joka veti 100kmh vauhdeista jarrut pohjaan "vahingossa" kun ekaa kertaa istuin sen kyydissä. Sanomattakin selvää ettei ainakaan tällänen autofriikki pystyny sellasta akkaa katteleen.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Mä kävin joskus treffeillä jokusia kertoja sellasen muijan kanssa joka veti 100kmh vauhdeista jarrut pohjaan "vahingossa" kun ekaa kertaa istuin sen kyydissä. Sanomattakin selvää ettei ainakaan tällänen autofriikki pystyny sellasta akkaa katteleen.
Jarrutestit onkin sitten rangaistavia nykysellään

Tosta artikkelista tyhmien ihmisten ketjuun sopivat seuraavien liikennemerkkien suunnittelijat eli Anne Berner.

e91c10bbb17e4d1c9cb15bc8b978119a.jpg

Vähimmäisnopeus, joka näyttää suositusnopeudelta (Saksa)

cfd8b242e20f4507a044103fbee8018f.jpg

Pyöräkaista, mitä nyt fillari vedetty parkkiin poikittain (pyörä)ajoradalle

7455489322bb438db192e971f90fe3d9.jpg

Taajama aka bullseye aka ground zero
:facepalm:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Jarrutestit onkin sitten rangaistavia nykysellään

Tosta artikkelista tyhmien ihmisten ketjuun sopivat seuraavien liikennemerkkien suunnittelijat eli Anne Berner.

Vähimmäisnopeus, joka näyttää suositusnopeudelta (Saksa)

Pyöräkaista, mitä nyt fillari vedetty parkkiin poikittain (pyörä)ajoradalle

Taajama aka bullseye aka ground zero
:facepalm:
Pyöräkaistan merkissä ei ole mielestäni mitään vikaa. En tiedä miten päädyit kuvittelemaan että tuo tarkoittaisi ajoradalla poikittain olevaa pyörää, kun ajoratahan on toisella puolella?

Vähimmäisnopeuden merkki voi hetken aikaa mennä ristiin suositusnopeuden kanssa ja tuo keskustan merkki on vähän hassu, mutta toisaalta kuvaava. Taajaman kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Minkä tietolähteen perusteella nämä muuten ovat juuri Anne Bernerin suunnittelemia? Berner on tuottanut paljon kaikenlaisia muita aivopieruja, mutta näinköhän on kuitenkaan tällä tasolla ollut asiaa tuottamassa?

Ja siitä brake checkistä vielä sen verran, että ei se ole ollut sallittua aiemminkaan.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 490
Oon espoolainen ja kukaan edes tiedä, missä Espoon keskusta on. Siksi käänsin taajama på svenska...
Espoo nyt ei olekkaan kaupunki niinkuin normaalisti kaupunki mielletään vaan iso nippu enemmän tai vähemmän yhteen kasvaneita taajamia Helsingin kupeessa.

Vantaalla sentään on Tikkurila mitä voidaan ehkä pitää keskustana mutta ei sekään paljoa eroa. Molemmissa kunnissa olen itsekkin asunut.

Järkevintä olisi näistä kolmesta tehdä yksi kaupunki, ihan vain kehityksen kannalta.. Mutta sitä tuskin tulee koskaan tapahtumaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Jarrutestit onkin sitten rangaistavia nykysellään

Tosta artikkelista tyhmien ihmisten ketjuun sopivat seuraavien liikennemerkkien suunnittelijat eli Anne Berner.

Vähimmäisnopeus, joka näyttää suositusnopeudelta (Saksa)

Pyöräkaista, mitä nyt fillari vedetty parkkiin poikittain (pyörä)ajoradalle

Taajama aka bullseye aka ground zero
:facepalm:
Kommentin perusteella etenemisesi pyörätiellä on ollut melko hidasta jo ennen uusia liikennemerkkejä :smile:
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Pyöräkaistan merkissä ei ole mielestäni mitään vikaa. En tiedä miten päädyit kuvittelemaan että tuo tarkoittaisi ajoradalla poikittain olevaa pyörää, kun ajoratahan on toisella puolella?
No, ensinnäkin moottoriajoneuvolla ajo kielletty -merkissä moottoripyörässä on kuski. Toiseksi symboli esitetään 1. persoonan perspektiivissä (kuten vaikkapa kaunis vihreä moottoritiemerkki) tai muussa yhdenmukaisessa perspektiivissä (edellä mainittu on poikkeus, koska auto ja moottoripyörä nyt eivät voi olla päällekkäin muutenkaan!).

Ohessa omani
kevari.jpg

Taajaman kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
My bad tämä. Kun postinumero on Helsinki 12, keskusta on yhtä kuin taajama.

Minkä tietolähteen perusteella nämä muuten ovat juuri Anne Bernerin suunnittelemia? Berner on tuottanut paljon kaikenlaisia muita aivopieruja, mutta näinköhän on kuitenkaan tällä tasolla ollut asiaa tuottamassa?

Kommentin perusteella etenemisesi pyörätiellä on ollut melko hidasta jo ennen uusia liikennemerkkejä :smile:
En tajunnut ...
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
No, ensinnäkin moottoriajoneuvolla ajo kielletty -merkissä moottoripyörässä on kuski. Toiseksi symboli esitetään 1. persoonan perspektiivissä (kuten vaikkapa kaunis vihreä moottoritiemerkki) tai muussa yhdenmukaisessa perspektiivissä (edellä mainittu on poikkeus, koska auto ja moottoripyörä nyt eivät voi olla päällekkäin muutenkaan!).
En edelleenkään ymmärrä. Se että sinä haluaisit taiteellisesti merkkeihin enemmän värejä (joka on mm. pimeässä ja värisokeita ajatellen hankala asia) ja fillarin ajavan liikennemerkissä kohti taivasta, niin ehkäpä kuitenkin olennaisempaa on että ymmärretään merkin tarkoitus ja sillä siisti.

My bad tämä. Kun postinumero on Helsinki 12, keskusta on yhtä kuin taajama.
Jos tämä on tilanne, niin kannattaa yrittää avata maailmankuvaa muutenkin oman HKI-kuplan ulkopuolelle.

Missä tuossa sanotaan, että merkit ovat nimenomaisesti Bernerin suunnittelemia? Tekstistä se ei ainakaan käy ilmi, enkä usko että niin väitetään muuallakaan. Jos tämä kuitenkin todetaan jossakin linkkaamallasi sivulla olevassa videossa, niin kerro suoraan missä kohdassa, koska ei kiinnosta katsoa 10 minuutin videopätkää pelkästään sillä verukkeella, että josko sieltä löytäisi jonkin satunnaisen tiedon mihin toinen foorumipostaaja viittaa.

Btw. Liikennesäännöille on käsittääkseni oma ketjunsa muutenkin, joten voisi olla luontevampaa jatkaa tätä siellä. Väite että Berner on tyhmä ihminen siksi koska tämä on suunnitellut tällaiset merkit on kuitenkin itsessään tyhmä niin pitkään, kunnes joku osoittaa että väite on totta. Lumiukkojen kanssa pihalla Berner voi toki muuten olla monesta muusta syystä.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
En edelleenkään ymmärrä. Se että sinä haluaisit taiteellisesti merkkeihin enemmän värejä (joka on mm. pimeässä ja värisokeita ajatellen hankala asia) ja fillarin ajavan liikennemerkissä kohti taivasta, niin ehkäpä kuitenkin olennaisempaa on että ymmärretään merkin tarkoitus ja sillä siisti.
No, omasta mielestä pysäköity fillari ylittää ajoradan alkuperäistaideteoksessa. Jaetun kevarin merkissä sentään näkyy, että kävelijät ovat kiinteän viivan toisella puolella.

Missä tuossa sanotaan, että merkit ovat nimenomaisesti Bernerin suunnittelemia? Tekstistä se ei ainakaan käy ilmi, enkä usko että niin väitetään muuallakaan. Jos tämä kuitenkin todetaan jossakin linkkaamallasi sivulla olevassa videossa, niin kerro suoraan missä kohdassa, koska ei kiinnosta katsoa 10 minuutin videopätkää pelkästään sillä verukkeella, että josko sieltä löytäisi jonkin satunnaisen tiedon mihin toinen foorumipostaaja viittaa.
Bernerin työryhmän tuotoksia, vaikkakin merkki näkee päivänvalon vasta Marinin hallituksen aikana. Ainahan noissa on liuta virkamiehiä ja tässä ehkä teollisia muotoilijoita takana.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
No, omasta mielestä pysäköity fillari ylittää ajoradan alkuperäistaideteoksessa. Jaetun kevarin merkissä sentään näkyy, että kävelijät ovat kiinteän viivan toisella puolella.
Ei se ole mikään mielipideasia. Pyöräkaista sijaitsee käytännössä aina ajoradan oikeassa reunassa, joten ei tuon liikennemerkin omaksumisesta pitäisi tulla sen vuoksi ongelmaa.

Tuo on vähän sama asia kuin väittäisi suojatie-merkin olevan virheellinen, koska joskus suojatie voi kulkea vinottain ajoradan yli ja nykyisessä merkissä se menee aina suoraan. Varmaan myös kevyen liikenteen väylästä kertovassa liikennemerkissä pitäisi vaihtaa fillari osoittamaan taivaaseen ja pari muutakin vastaavaa merkkiä tulee kyllä mieleen. Korjataanko ne kaikki samalla logiikalla vastaamaan sinun mielihaluja? :D

Bernerin työryhmän tuotoksia, vaikkakin merkki näkee päivänvalon vasta Marinin hallituksen aikana. Ainahan noissa on liuta virkamiehiä ja tässä ehkä teollisia muotoilijoita takana.
Joo, idea merkkien tarpeellisuudesta varmaan onkin Bernerin työryhmän tuotoksia, mutta on ketjun otsikon mukaisesti tyhmää kutsua jotain ministeriä x tyhmäksi, jos tämä ei ole ollut todellisuudessa edes suunnittelemassa sitä typeräksi koettua merkkiä.

Kyllä noilla merkeillä on siis oikeasti ihan eri porukka suunnittelemassa niiden ulkonäön ja muun teknisen toteutuksen.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Kaiutim se jaksaa väitellä aiheesta ku aiheesta... :whistling:
Ollaan taas oikeasssa ketjussa, jos edes henkilökohtaista offtopic-vittuilua ei kyetä tai ei viitsitä suorittaa ilman kirjoitusvirheitä, saati sitten perusteluita. Jodel voisi olla oikea paikka sinulle, siellä voi jakaa mielin määrin miinuksia vääristä mielipiteistä.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 863
Moottoriajoneuvolla ajo kielletty -merkissäkin näin esimerkkinä motoristi ajelee kummallisesti päin liikennemerkin reunaa siinä missä auto posottelee kohti katsojaa. Liikennemerkkien maailmassa polkupyörä, mopo ja moottoripyörä sekä ratsastaja nyt vaan aina kuvataan sivusta päin, koska edestä kuvattuna niistä ei saisi selvää. Ja kohti taivasta tai maan pintaa eivät ajoneuvosymbolit merkeissä koskaan ajele. Näin ne on muissakin maissa. Realismi ehkä kärsii, mutta luettavuus on aika paljon tärkeämpää. Mitään hienoja 3D-vaikutelmia ei myöskään olisi järkeä tehdä merkkeihin.
 
Nuolimerkeissä suunta eteenpäin on kohti taivasta, ja taaksepäin vastaavasti

joskus harvoin asia kuvataan sotilasperspektiivissä

Ja tämä

on selkeämpi, koska molemmin puoliset viivat tekevät kaistan. Sellaisia ne luonnossakin ovat

20200712_113727.jpg

Huomaa nuoli, ettei tule fillaria parkkeerattua dynaamiselle sektorille.
 
Liittynyt
12.06.2018
Viestejä
342
Mietin tässä liikennemerkkiä, jossa pyöräilijä olisi kuvattu takaapäin samaan tapaan kuin jalankulkija. Jalat vähän harallaan, ja jalkojen välissä roikkumassa jotain. ;)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Ja tämä

on selkeämpi, koska molemmin puoliset viivat tekevät kaistan. Sellaisia ne luonnossakin ovat
Niin, siis vaihtoehdot merkille ovat
Pyöräkaista kaistojen välissä
ja
Pyöräkaista ajoradan reunassa
ja tosiaan luonnossa on viivat molemmin puolin, kun on välissä. Ja vain toisella puolella, kun se on reunassa. Molemmat vastaavat tilannetta 'luonnossa'.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
968

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Nuo koronabileet ovat itsessään sen tason sekoilua, että niihin osallistuville pitäisi suorittaa jälkiabortti saman tien.

Jenkit ovat muutenkin osoittaneet taas kerran älykkyytensä tason, kun siellä mellakoidaan samaan aikaan kun pandemia runtelee kansakuntaa. Suuri osa kansasta ei usko koko virukseen ja vielä suurempi osa ei suostu käyttämään pakollista maskia, kun "se loukkaa heidän oikeuksiaan ja maskipakon tarkoitus on vain osoittaa viranomaisten voima kyykyttää kansaa". Suuri osa tästä on toki Trumpin hölmöilyjen vika, mutta silti.

Myös vaatii jo taitoa kuulua siihen 0,2 prosenttiin tai mikä nyt onkaan koronan kuolleisuus 30-vuotiaalla.
Ei vaadi, kun ei siihen voi itse käytännössä vaikuttaa. Altistavia riskitekijöitä on useita, eikä niitä kaikkia edes vielä tunneta.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Tässä tämä aiempi

Ruby Gobert

Koronaläppä aiheutti kohun – vitsailija sai itse tartunnan kaksi päivää myöhemmin: ”Olisinpa ottanut tämän vakavammin”

...
30.6. Nyt hän on toipunut suurimmaksi osaksi taudista, mutta Gobertin mukaan hänen hajuaistinsa ei toimi vielä normaalisti.

Luonnonvalinta toimii aika huonosti, jos parinmuodustuksen perusteena ovat pelkät selfiet kännykän ruudulla. Tässä selkeesti vahvempi yksilö pääsi soidinmenojen toiselle kierrokselle, joskin hajuaistin puute saattaa koitua petojen ruuaksi.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 575
Tuurissa ollut tänään Vesan synttärien kunniaksi ilmaista bensaa jaossa jokusen tunnin. Jengi lähtenyt ajamaan satoja kilometrejä jonoon jotta saa tankin täyteen ja ajo takas? Profit? Ehtoihin oli ettei saa ottaa säiliöautoihin tai kanistereihin. Itse vaikka asuisin vieressä niin en menisi 3km jonoon odottelemaan. Omaan autoon tankki täyteen n ~60e...
 
Voi kai näitä olla muuallakin, mutta jotenkin tuntuu että nämä ovat kovin suomalainen ilmiö. Samaa kamaa ilmaisten ämpärien kanssa. Niitä jonotetaan samalla tavalla.

Vaan mikäs siinä, jos sattuu asumaan lähistöllä, eikä laske omalle ajalle mitään arvoa. Silloinhan kaikki on pelkkää plussaa.
 
Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Iltasanomien kuvassa jonossa joku F-korin vitossarjan bemarilla :D Miten viitsii mennä tuonne jonottamaan jos on varaa jo melko arvokkaaseen autoon? Vanhat toyotat yms. tuolla kyllä melkein ymmärrän.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Tuurissa ollut tänään Vesan synttärien kunniaksi ilmaista bensaa jaossa jokusen tunnin. Jengi lähtenyt ajamaan satoja kilometrejä jonoon jotta saa tankin täyteen ja ajo takas? Profit? Ehtoihin oli ettei saa ottaa säiliöautoihin tai kanistereihin. Itse vaikka asuisin vieressä niin en menisi 3km jonoon odottelemaan. Omaan autoon tankki täyteen n ~60e...
Oli siellä kuvassa myös Letukka minibussi (Stracraft) @125 l, jolloin säästöä tulee jo 172 e, olettaen että paikalle on päästy Pyhällä hengellä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Oli siellä kuvassa myös Letukka minibussi (Stracraft) @125 l, jolloin säästöä tulee jo 172 e, olettaen että paikalle on päästy Pyhällä hengellä.
Pahimmillaan ollut työpäivän mittaista jonotusta. Melkoista touhua ja varmaan lisäksi suurimmalla osalla auto käynnissä koko ajan jonotettaessa, että pysyy ilmastointi päällä.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Tuurissa ollut tänään Vesan synttärien kunniaksi ilmaista bensaa jaossa jokusen tunnin. Jengi lähtenyt ajamaan satoja kilometrejä jonoon jotta saa tankin täyteen ja ajo takas? Profit? Ehtoihin oli ettei saa ottaa säiliöautoihin tai kanistereihin. Itse vaikka asuisin vieressä niin en menisi 3km jonoon odottelemaan. Omaan autoon tankki täyteen n ~60e...
Kunnon ämpärinjonottaja tekisi vanhaan tojotaansa tankkausluukun kautta laskuputken omaan kanisteriin.

Edellisten bensatempausten aikana kai kävi jo hitaamallekin selväksi, millainen ämpärijono on kyseessä. Juu ei. Mä kyllä voisin hyvinkin lähteä käymään Veskulla jos muutenkin olisi tekemisen puutetta(tai Veskulla sopivaa halpaa paskaa juuri nyt tarjolla) ja sehän olisi lisäetu, että saa suunnilleen reissuun kuluvat polttoaineet(en pidä tankkia kuivana). Silloinhan ylimääräisen ajo elinkaaren aikainen kokonaiskustannus ehkä jopa enemmän kuin puolittuu(mikä on muuten sekin monelle otsikon mukaiselle yksilölle täysin mahdoton ajatus - ajavathan jotkut vajakit Uberiakin, eli pikavippaavat auton arvosta ja myöhemmistä kuluista ilman palkkaa). Jaa täh, maksaako auton käyttö muutakin kuin bensat? :smoke:

Tämä on kuitenkin teoriaa. Mihinkään raivoisaan junttijonoon en menisi tuntikausiksi kusta panttaamaan enkä tällaisesta tempauksesta kuullessani haluaisi ajaa koko seudulle, vaikka kuinka olisin ajat sitten vaimolle luvannut että juuri päivämäärällä n käydään. Parin letkautuksen kuuleminen ja korvaavan aktiviteetin tarjoaminen tulisi kuitenkin halvemmaksi kuin edes ne ostokset, eliniänodote lyhenee paljon vähemmän ja aikaakin jää yli, paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
No järjetöntä se on millä vaan autolla, mutta kyllähän noiden f-koristen hinnat alkaa rapsun alta kymppitonnista. Eipä se nyt autosta mikään älytön summa ole.

Varmaan monelle tuo ”kokemus” on tärkeämpi kun se raha.
Noinko halvalla saa jo vai? Eihän edes kohtuukilsoilla ja varusteilla tunnu edes e60 saavan kympillä. Toki loppuun ajetut karvalakit erikseen.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Noinko halvalla saa jo vai? Eihän edes kohtuukilsoilla ja varusteilla tunnu edes e60 saavan kympillä. Toki loppuun ajetut karvalakit erikseen.
Ei niitä siihen hintaan tosiaan järkevässä kunnossa saa, mutta kuuluu foorumin henkeen vähätellä hintoja, kun autoista puhutaan.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Iltasanomien kuvassa jonossa joku F-korin vitossarjan bemarilla :D Miten viitsii mennä tuonne jonottamaan jos on varaa jo melko arvokkaaseen autoon? Vanhat toyotat yms. tuolla kyllä melkein ymmärrän.
Vaikka on varaa "kalliiseen" autoon niin ei se meinaa, että rahaa olisi loputtomasti.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 703
Ja puhua salakielellä F-benareista, kun voisi kertoa mallivuodenkin ja kauppanimen...

Jos vielä tohon kannattavuuslaskentaan: omani, Audi 8P tankin koko on tankkaushetkellä 50 l, eli siinä 65 e per tankillinen. Ton tienaamiseen nettona pitää Muro-palkallakin tehdä 3 h töitä, joten ei mikään mahdoton skenaario. Tosin 7.5 h ja riski jäädä nuolemaan näppejä on jo liikaa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 417
Viestejä
4 160 474
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom