Tyhmät ihmiset

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 157
Noilla on varmaan hyviä keskusteluita kotona kun perheen teinit on tuhkarokossa ja rokotetut vanhemmat koittaa selittää miten oli tosi hyvä idea jättää lapsien rokotukset ottamatta :D
Tuskin. Ovat vain tyytyväisiä kun immuniteetti on hankittu "luonnonmukaisesti" eikä luonnottomasti rokotteilla. Totta kai ymmärtämättä mitä jälkiseuraamuksia tuhkarokosta on.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Mutta kivahan se on vastustaa kun ei ole elänyt sillä aikakaudella, jolloin nuo taudit oli oikeasti ongelmana.
Koko antivax-höpöilyhän on lähtenyt liikkeelle nimenomaan siitä, että ihmiset ei ole nähneet mitä nuo taudit itsessään aiheuttaa ja siten pitävät niiden joskus satunnaisesti pienelle osalle ihmisistä aiheuttamia sivuvaikutuksia "pahoina". Tästä syystä sitten jättävät lapsensa rokottamatta koska eivät halua altistaa näitä "vaaralle". Valitettavasti porukka vaan on enemmän äänekästä kuin älykästä, eikä osaa lukea tautikuvauksia ja opiskella mitä ne sairaudet on ihan oikeasti joskus kansakunnan tasolla aiheuttaneet.

Tiettyyn pisteeseen saakkahan tämä rokottamattomuus tietty tavallaan toimii kattavasti rokotetussa länsimaassa, jossa laumaimmuniteetti hoitaa myös huruporukan suojauksen, mutta mikäli tuo lähtisi leviämään ihan tosissaan (kuten nämä höpertelijät haluaisivat) niin aika pianhan sitä alkais rokottamatonta porukkaa lakoamaan jolloin taas muistettaisiin, että se riski rokotteen kanssa olikin aika paljon pienempi kuin sen itse taudin...

Antivax-porukka mielellään ratsastaa nimenomaan tuhkarokkojen ym. tautien "vaarattomuudella", koska serkunsiskonkaimakin sen sairasti ja selvisi, ja toisen kummin siskonpoika on rokottamaton eikä koskaan edes saanut sitä, niin eihän siitä mitään vaaraa ole...
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Pohjanmaallahan todettiin se yksi vai 2 tuhkarokkotapausta, jonka jälkeen oli tunkua neuvolaan ottamaan rokote. Täytyy muistaa se, että siinä välissäkin on ihmisiä, siis hopeaveden juojista kaikkien rokotteiden ottajiin.
Ei meilläkään influenssarokotetta otettu, vaikka se kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluukin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 946
Ei meilläkään influenssarokotetta otettu, vaikka se kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluukin.
Influenssarokote on sikäli eri asia, että usein se ei ole kovinkaan tehokas toisin kuin muut rokotteet. Tyypillisesti influenssarokote vähentää sairastumisen riskiä joitakin kymmeniä prosentteja muttei lähellekään 100 prosenttia, ja lisäksi influenssa on iso ongelma lähinnä iäkkäille ja pitkäaikaissairaille.

Siltikin influenssarokotteen ottamatta jättäminen on ainakin lievästi tyhmää, jos se on mahdollista ilmaiseksi saada.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Siltikin influenssarokotteen ottamatta jättäminen on ainakin lievästi tyhmää, jos se on mahdollista ilmaiseksi saada.
Ainoan kerran kun armeijassa huijattiin ottamaan influenssarokote, tuli influenssan tyylisiä oireita ja lisäksi vielä viikon verran särkyä olkavarteen. Olin kipeämpi kuin koskaan flunssaillessa. Odotusarvo jää pahasti negatiiviseksi.

Myös vaimo sai välittömästi influenssaoireita käytyään kerran piikillä. Mitäs minä sanoin, sanoin.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
En minäkään ota enää ilmaista työnantajan tarjoamaa influenssarokotetta, koska se tosiaan aiheuttaa flunssan tyylisiä oireita ja isot säryt käteen rokotekohdan ympärille. Mutta tämä nyt on vähän eri keskustelu kuin nuo lapsuusaikana otettavat rokotusohjelman mukaiset rokotteet.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Älkää jatkossakaan ottako mitään rokotteita, aiheuttavat vaikka sanotaanko autismiakin.
Otsikon mukainen keskustelija halusi ilmoittautua, vai oliko tämä nyt todella epäonnistunut huumoriyritelmä? Koko perhe on rokotettu kaikilla saatavissa olevilla rokotteilla, joista on selkeää hyötyä. Toisin sanoen kaikilla muilla rokotusohjelman rokotteilla, paitsi influenssa. Lapsille annetuista rokotuksista on noussut kuume ja tullut muita pieniä sivuoireita joka kerta, mutta ne ovat varsin pientä rokotteiden hyötyyn verrattuna. Influenssarokotteessa parin päivän kuume riittää nollaamaan hyödyn kokonaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Mutta tämä nyt on vähän eri keskustelu kuin nuo lapsuusaikana otettavat rokotusohjelman mukaiset rokotteet.
Väärin. Influenssarokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan, eli se annetaan lapsille.
Tämä on se ongelma monesti kun puhutaan siitä kuinka otetaan kaikki rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet. Seuraavassa lauseessa selviää, että influenssarokote ja vesirokkorokote on jätetty pois. Seuraavassa lauseessa kauhistellaan ja naureskellaan niille, jotka eivät noudata rokotusohjelmaa ja kerrotaan kuinka he juottavat varmaan elohopeaa.

Kumpikin edellä mainituista on jätetty meillä ottamatta. Vesirokkoa voidaan punnita myöhemmässä vaiheessa, jos sitä ei pienempänä sairasta. Se kun on aika ilkeä vanhempana sairastaa. Ja lapsi päättää sen silloin itse.

EDIT: Piti vielä lisätä... ex-työpaikalla luovuttiin ilmaisesta influenssarokotteesta, koska se lisäsi sairaspoissaoloja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 157
Influenssarokotteessa parin päivän kuume riittää nollaamaan hyödyn kokonaan.
Et ole ilmeisesti koskaan sairastanut influenssaa? Siinä menee helposti ihan perusterve ihminen viikoksi tai pariksi ihan rapakuntoon jälkitaudeista puhumattakaan.
Minä ainakin otan rokotteen jos se edes vähän vähentää riskiä saada influenssa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
Joka vuosi olen ottanut influenssa rokotteen, ja kertaakaan ei ole tullut mitään influenssa oireita sen ottamisesta olkalihas jos on pikkuisen kosketusarka sen jälkeen niin voi voi
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
107
Influenssarokotuskaan ei ole pelkästään ottajaansa varten. Laumasuoja vähentää influenssasta johtuvia kuolemia ja sairaalahoitojaksoja.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Et ole ilmeisesti koskaan sairastanut influenssaa? Siinä menee helposti ihan perusterve ihminen viikoksi tai pariksi ihan rapakuntoon jälkitaudeista puhumattakaan.
Minä ainakin otan rokotteen jos se edes vähän vähentää riskiä saada influenssa.
Hyvää tuuria on vissiin sitten ollut, jos yksikään influenssakausina sairastamani räkätauti ei koskaan ole ollut influenssa. Varmasti en osaa sanoa, koskaan ei ole influenssatestiä otettu. On myös mahdollista, että sinun kokemuksesi sairastamisesta eivät ole identtisiä minun kokemustani kanssa :hmm:
 
Joo, voi olla että olet joku superihminen johon influenssa ei tartu, mutta vaikka ei tulisi pahempia oireita sitä virusta silti levittää ympärilleen. Työkaveri oli vuodenvaihteessa yli kolme viikkoa pois töistä kun influenssan päälle oli tullut keuhkokuume.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Influenssan toki voi sairastaa myös vähäoireisena, mutta pahimmillaan nuori terve aikuinen joutuu sairaalahoitoon (itsellä ollut hyvin hyvin lähellä, kaksi kertaa ollut aikuisiällä oireinen influenssa), niin ihaan yhtä tyhmää se influenssa on kuitata "parin päivän flunssana" kuin tuhkarokon, polion tms. kuittaaminen muutaman päivän sairastamisena...
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272

Kyllä tuossa influenssassa aika yleistä on se, että yhtäkkiä pamahtaa kaikki lihakset helvetin kipeäksi, kuume nousee reippaasti, ja tauti kestää sen 1-2 viikkoa. Joka tapauksessa on hyvää tuuria ollut sulla, olitpa sitten välttynyt influenssalta, tai kokenut sen tuollaisena naurettavan lievänä versiona.

Itsellä ei tulisi mieleenkään kutsua influenssaa "räkätaudiksi". Sama kuin jalka lähtisi irti ja kutsuisi sitä "pipiksi".
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
327

Itekin oon influenssan muutama vuosi sitten kokenut ja olipahan kyllä kyytiä. Viikon verran sohvalla, ei pystynyt oikein juomaankaan kun kurkku ei antanut nielemislupaa. Sairaalareissu oli jo todella lähellä, mutta sitten alkoi helpottaa. Ja olen perusterve kaikilta osin.
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Ainoan kerran kun armeijassa huijattiin ottamaan influenssarokote, tuli influenssan tyylisiä oireita ja lisäksi vielä viikon verran särkyä olkavarteen. Olin kipeämpi kuin koskaan flunssaillessa. Odotusarvo jää pahasti negatiiviseksi.

Myös vaimo sai välittömästi influenssaoireita käytyään kerran piikillä. Mitäs minä sanoin, sanoin.
Minulle tuli myös. Ei armeijassa vaan ihan siviilissä. Noin puoli päivää meni ja oireet alkoivat. Kesti mlkein viikon. Sen jälkeen en ole influenssarokotetta ottanut.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Influenssan toki voi sairastaa myös vähäoireisena, mutta pahimmillaan nuori terve aikuinen joutuu sairaalahoitoon (itsellä ollut hyvin hyvin lähellä, kaksi kertaa ollut aikuisiällä oireinen influenssa), niin ihaan yhtä tyhmää se influenssa on kuitata "parin päivän flunssana" kuin tuhkarokon, polion tms. kuittaaminen muutaman päivän sairastamisena...
Kyllä tuossa influenssassa aika yleistä on se, että yhtäkkiä pamahtaa kaikki lihakset helvetin kipeäksi, kuume nousee reippaasti, ja tauti kestää sen 1-2 viikkoa. Joka tapauksessa on hyvää tuuria ollut sulla, olitpa sitten välttynyt influenssalta, tai kokenut sen tuollaisena naurettavan lievänä versiona.

Itsellä ei tulisi mieleenkään kutsua influenssaa "räkätaudiksi". Sama kuin jalka lähtisi irti ja kutsuisi sitä "pipiksi".
Totta kai on mahdollista, että oireet iskevät oikein kunnolla. Ei sitä kukaan (no, minä ainakaan) kiellä. Yleisintä lienee kuitenkin se parin päivän räkätauti. THL:nkin mukaan influenssasta paranee yleensä 3-5 päivässä. Kai ne siellä ovat sitten tyhmiä.

Pointtina tässä oli se, että minulle ei ole koskaan tullut sellaista influenssatartuntaa, että olisin mieluummin kärsinyt rokotuksen aiheuttamista oireista. Jos kerran 30 vuodessa sellainen tulisikin, jään todennäköisesti silti plussalle.

Ja sanotaan nyt vielä sekin, että en kehota ketään olemaan ottamatta influenssarokotetta, vaikka olisi kuinka perusterve ja muuta mukavaa. Jos kokee saavansa rokotteesta enemmän hyötyä kuin haittaa, sen ottaminen kannattaa. Minä koen saavani enemmän haittaa, joten olisi tyhmää käydä kiusaamassa itseään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Influenssarokotuskaan ei ole pelkästään ottajaansa varten. Laumasuoja vähentää influenssasta johtuvia kuolemia ja sairaalahoitojaksoja.
Virus vaan tuppaa olemaan eri joka vuosi, ettei minkäänlaista laumasuojaa pääse muodostumaan, ellei lähemmäs 100 % väestä kävisi joka vuosi piikillä. Flunssarokotteista on tutkitusti hyötyä lähinnä vanhainkodeissa, joissa kaikki saadaan rokotettua ja tauti saattaa heikon yleiskunnon ja muiden sairauksien vuoksi olla vakava paikka.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 946
Itse olen ottanut influenssapiikin viimeiset 10 vuotta perussairauden vuoksi, ja kyllähän sen ottaminen vituttaa koska usein vointi menee vähän heikoksi sen jälkeen, mutta olen nyt kumminkin päättänyt ne vaivat kärsiä nahoissani koska vaihtoehto voisi olla vielä paljon huonompi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Älkää jatkossakaan ottako mitään rokotteita, aiheuttavat vaikka sanotaanko autismiakin.
On erittäin epäreilua ja älyllisesti epärehellistä vihjailla rokotevastaisuutta, jos joku ei oikein halua terveenä työikäisenä ottaa jokaista lifestyle-piikkiä tai kokeellista possurokotetta.

Kyseessä on samantyyppinen argumentointivirhe tai lyttäysyritys kuin on syytettäessä ilmastopolitiikan kriitikkoa tai IPCC:n epäilijää tiedevastaiseksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Joo, voi olla että olet joku superihminen johon influenssa ei tartu, mutta vaikka ei tulisi pahempia oireita sitä virusta silti levittää ympärilleen. Työkaveri oli vuodenvaihteessa yli kolme viikkoa pois töistä kun influenssan päälle oli tullut keuhkokuume.
Voi sen keuhkokuumeen saada muunkin talvisen räkätaudin päälle.

Itse katson sairastaneeni tänä talvena nimenomaan influenssan, perusteluna kova kuume, oireiden silti tähän verrattuna lyhyt kesto, hengitystieoireiden luonne ja huomattavat säryt. En toki käynyt testattavana tai muutenkaan lääkärissä, vaikka harkinnassa jo oli. Aika harva influenssan sairastava yleenaäkin diagnosoidaan. Ei ihan kunnolla aina edes niissä perheissä, joissa mennään aina sairaalaan kun on nuha.
 
ttm

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 272
Yleisintä lienee kuitenkin se parin päivän räkätauti. THL:nkin mukaan influenssasta paranee yleensä 3-5 päivässä.
Jahas, ehkäpä sitten minä ja lähipiirissä influenssan sairastaneet ovat sitten olleet erityisen huono-onnisia.

Pointtina tässä oli se, että minulle ei ole koskaan tullut sellaista influenssatartuntaa, että olisin mieluummin kärsinyt rokotuksen aiheuttamista oireista. Jos kerran 30 vuodessa sellainen tulisikin, jään todennäköisesti silti plussalle.
Juu, minun pointtini oli se, että influenssa on astetta pahempi kuin perusnuha. Vaikka olin ilmeisesti väestötasolla väärässä?
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
.
Juu, minun pointtini oli se, että influenssa on astetta pahempi kuin perusnuha. Vaikka olin ilmeisesti väestötasolla väärässä?
"Astetta pahempi" pitänee paikkansa, mutta paljonko se sitten käytännössä on keskimäärin, en minä ainakaan osaa sanoa. Henkilökohtaisesti en tunne ketään, joka olisi ollut jotenkin erityisen kipeänä influenssan vuoksi. Kausiluonteisia tauteja vasten rokottautumista väestön keskiarvon tai pahimman tapauksen perusteella en pidä kovinkaan järkevänä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Palataanpas sitten taas aiheeseen ja jätetään se influenssarokotteen tarpeellisuudesta ja oireiden vakavuudesta väittely tässä ketjussa tähän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 192
Kyseessä on samantyyppinen argumentointivirhe tai lyttäysyritys kuin on syytettäessä ilmastopolitiikan kriitikkoa tai IPCC:n epäilijää tiedevastaiseksi.
Tarkoitat varmasti ”tyhmäksi” ketjun otsikon mukaisestI. Näiti kriitikoitahan oli vaikka kuinka paljon viitisen vuotta sitten, mutta eivät taida nykyisin enää pahemmin poistua koloistaan. mot.
 
tuoppi´

Kapitalisti
Köyhä
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 695
Tarkoitat varmasti ”tyhmäksi” ketjun otsikon mukaisestI. Näiti kriitikoitahan oli vaikka kuinka paljon viitisen vuotta sitten, mutta eivät taida nykyisin enää pahemmin poistua koloistaan. mot.
Täh? Onhan noita kriitikoita vaikka kuinka vieläkin. Ehkä enemmänkin kun ilmastomuutos on taas ollut enemmän tapetilla, niin luonnollisesti siitä on ollut keskustelua puoleen ja toiseen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 448
"Can i connect my active speakers to Antlion amp? they are Presonus eris E3.5, and what will happen if i do?. Just asking cause they have a headphone out, and my desk is cluttered with all sorts of wires, and that would clean the mess up significantly."
"No, the connection you're describing is not possible. All versions of the ModMic use either a 3.5mm jack or USB-A connection."

Siis missä helvetissä mainitsin sanaakaan mikrofonista?, taitaa olla luetun ymmärtäminen hakusessa, sillä tai minulla?.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527

Ei sillä, että minäkään olisin ymmärtänyt mitä tuossa tarkalleen ottaen yrität tehdä/saavuttaa, mutta oli miten oli, tätä ketjua tuskin on tarkoitettu kenenkään mielestä ihan kaikkien eri keskustelufoorumeilla tapahtuneiden väärinkäsitysten läpikäymiseen. Et maininnut myöskään missä keskustelu on käyty, joten siinäkin mielessä on vaikea todeta kummalla puolella ruutua ongelma luetun ymmärtämisen suhteen on loppujen lopuksi sijainnut ja missä määrin. Antlion viittaa itsessään juuri ModMiciin.
 
Antlionin supportissa, ja mielestäni tein selväksi että olen kytkemässä aktiivikaiuttimia heidän Antlion Amp äänikorttiinsa, joka on tarkoitettu kuvauksen perusteella kuulokkeille ja mikrofonille. Tämä tukihenkilö alkaa ohjeistaa minua mikrofoneista, eikä vastaa edes kysymykseen.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Tämä täti someposeerauksineen kuulunee tänne, vaikka ilmeisesti mitään ihmeellistä tilanteessa ei loppujen lopuksi tapahtunutkaan:

Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Kyllähän jotkut vapaakiipeilijät roikkuvat radiomastoista tai seisovat käsillään pilvenpiirtäjien kattojen reunoilla ym. Onko se tyhmää? Jos minulta kysytään, niin on.
 
Näin on. Toisaalta näillä on ainakin useammasta reissusta jo selviydyttyään ehkä jokin käsitys siitä, miten tasapaino pitää, mihin voi mennä jne, vaikka riskejä ottavatkin. Jollain hienoa kuvauspaikkaa etsivällä poseeraavalla tyttösellä on tuskin muuta keinoa arvioida kallion reunaa kuin "hups, putosin".

Toki vapaakiipeily itsessään ei ole tyhmää, eikä moista yllä väitetäkään. Tarpeellista mastohuoltotöissä jne.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Tuolla mad mike hughesilla laskuvarjo irtos heti lähössä. Hyvä ettei tappanut muita kun ihtensä. Youtuubessa on video lennosta.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Vaikka vuotta vasta alle 2kk takana niin sanoisin että tällä kaverilla on hyvä kiinnitys 2020 Darwin Award of the Year:iin:
Hughes was well-known for his belief that the Earth was flat. He hoped to prove his theory by going to space.
Illuminati pudotti raketin ettei totuus paljastuisi. :eek:

Uimahallissa tuli todistettua "en ymmärrä mitään, joten muut ovat tyhmiä" -tason tyhmyyttä. Muutoin ihan tavanomaisesti käyttäytynyt naisihminen kiinnitti yhtäkkiä huomionsa altaan reunalla vieresellä radalla harjoituksia pitäneille uimareille aikoja huudelleeseen valmentajaan. Aikansa katseli ja naureskeli, ja lopuksi kovaan ääneen kommentoi "aha okei, selvä, kiitos". Aivan kuin aikoja ilmoittanut valmentaja olisi ollut se, joka käyttäytyy erikoisesti. :facepalm:
 
Viimeksi muokattu:

selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Ehkä ajattelen laatikon ulkopuolelta, mutta eikö pelkän kameran lähettäminen olisi ollut paljon yksinkertaisempaa ja turvallisempaa?
Jos hepun nimi on Mad Mike, niin eihän siinä olisi ollut mitään mieltä. Ei tuo ollut edes sen ensimmäinen rakettilento. Meinasi vissiin edellisessäkin henki lähteä.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 877
Jos hepun nimi on Mad Mike, niin eihän siinä olisi ollut mitään mieltä. Ei tuo ollut edes sen ensimmäinen rakettilento. Meinasi vissiin edellisessäkin henki lähteä.
Voisi kuvitella että kyse ei ole koskaan ollut siitä, että oikeasti voisi nähdä onko maa pyöreä vai ei... Siihen on helpompiakin keinoja ihan maan pinnalta käsin, mutta myös esim. Venäjällä taitaa päästä Migin kyytiin pienemmällä summalla, kuin mitä nuo omat raketit ovat kustantaneet ja tarpeeksi korkealle, jotta asian voi havainnoida omin silmin.
 
Ei ole helpompia keinoja maan pinnalta, ja nuo Migin ikkunat on kalansilmä + CGI -ikkunoita. Et ole vissiin paljoa flat earth -meininkeihin tutustunut?
 
Liittynyt
01.02.2019
Viestejä
443
Pääsekös kuumailmapallolla tarpeeksi korkealle, että näkisi maan pyöreyden? Siinä ei olisi kalansilmälinssejä eikä CGI -ikkunoita.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.10.2017
Viestejä
346
Pääsekös kuumailmapllolla tarpeeksi korkealle, että näkisi maan pyöreyden? Siinä ei olisi kalansilmälinssejä ja CGI -ikkunoita.
Kuumailmapallolla pääsee yli 20 kilometriin josta kaarevuuden pitäisi havaita:
How High Hot Air Balloons Go (Legal limits and average height) | Outdoor Troop
Tosin tuossa kaveri oli ollut paineistetussa "hytissä".

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 353
Viestejä
4 158 155
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom